Muutoksia varainsiirtoverotukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muutoksia varainsiirtoverotukseen"

Transkriptio

1 Muutoksia varainsiirtoverotukseen

2 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan Ilmoittamisen kanavat muuttuvat Jatkossa sähköisesti OmaVerossa tai paperilla Varainsiirtoveroilmoitus on jatkossa ostajakohtainen Kiinteistön kaupasta on annettava jatkossa varainsiirtoveroilmoitus Varainsiirtoveroilmoituksia ei enää leimata Verohallinnon asiakaspalvelupisteissä

3 Muutokset ilmoittamisessa

4 Muutokset ilmoittamisessa Voit ilmoittaa ja maksaa varainsiirtoveron jatkossa OmaVerossa Ilmoituksen voi antaa näissä kanavissa: Henkilöasiakas, avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö voivat antaa varainsiirtoveroilmoituksen joko OmaVerossa tai paperilomakkeella Yhteisöt eli esimerkiksi osakeyhtiöt voivat tehdä varainsiirtoveroilmoituksen ainoastaan sähköisesti OmaVerossa Kiinteistönvälittäjät voivat tehdä varainsiirtoveroilmoituksen ainoastaan sähköisesti uuden rajapintapalvelun kautta tai verkkolomakkeella Kiinteistönvälittäjä on varainsiirtoverotuksessa ilmoitusvelvollinen

5 Muutokset ilmoittamisessa Varainsiirtovero on ilmoitettava kaikista veron perusteena olevista luovutuksista Asunto-osakkeiden ja muiden arvopapereiden sekä rakennusten erillisluovutusten lisäksi nyt myös kiinteistöjen luovutuksista on annettava varainsiirtoveroilmoitus Aiemmin kiinteistön ostaja esitti kuitin varainsiirtoveron maksusta hakiessaan kiinteistölle lainhuutoa Maanmittauslaitokselta Varainsiirtoveroilmoitus on ostajakohtainen Jos kaupassa on useita osapuolia, jokaisen ostajan on annettava oma varainsiirtoveroilmoituksensa ja maksettava oma osuutensa varainsiirtoverosta

6 Muutokset ilmoittamisessa Ilmoitusta voi korjata antamalla korvaavan ilmoituksen Veron määrää voi korjata suuremmaksi tai pienemmäksi Veron määrää voi pienentää kuitenkin vain silloin, jos veroa ei ole vielä maksettu (eli vero ei ole vielä tullut suoritetuksi) Jos varainsiirtoveroa on maksettu aiheettomasti tai liikaa, suoritetun veron palautusta voi jatkossakin hakea Verohallinnolta

7 Muutokset maksamisessa

8 Muutokset maksamisessa Varainsiirtovero on suoritettu vasta sitten, kun sekä varainsiirtoveroilmoitus että maksu ovat Verohallinnossa Tämän vuoksi varainsiirtoveroa ei voi hoitaa enää yhdellä käyntikerralla verotoimistossa Maksaessasi varainsiirtoveroa sinun on käytettävä asiakaskohtaista varainsiirtoveron viitettä, jotta maksu kohdistuu oikein Maksun voi tehdä esimerkiksi OmaVeron kautta verkkomaksuna tai tilisiirtona omassa verkkopankissa Viitenumeron saa esimerkiksi OmaVerosta Maksua varten ei enää käytetä erillistä varainsiirtoveron tilisiirtolomaketta Verohallinnon tilinumero, jolle varainsiirtovero maksetaan muuttuu Maksamisen eräpäivä annetaan veronmääräämispäätöksellä

9 Muutokset maksamisessa Jokainen asiakas jolla on asiakastunnus Verohallinnon järjestelmissä, saa varainsiirtoveron viitenumeron asiakastietoihinsa automaattisesti Samaan tapaan kuin oma-aloitteisten verojen viitenumeron Asiakkaan tulee maksaa varainsiirtovero käyttäen omaa varainsiirtoveron viitenumeroa, jonka näkee OmaVerosta tai saa soittamalla Verohallintoon Muista verolajeista poiketen varainsiirtoveron ilmoitusta ei välttämättä tarvitse olla annettuna ennen maksamista

10 Muutokset maksamisessa Varainsiirtoveron viitteellä suoritettua maksua käytetään muiden verojen suoritukseksi vain palautuksen yhteydessä Jos asiakas on maksanut varainsiirtoveron viitteellä liikaa, raha jää asiakkaan varainsiirtoverotilille odottamaan mahdollisia tulevia varainsiirtoveroilmoituksia, kunnes liikamaksu lopulta palautetaan asiakkaalle, jos muita ilmoituksia ei tullut Ennen kuin raha palautetaan, tarkistetaan onko asiakkaalla muita veroja erääntyneenä, ja jos on, palautusta käytetään niiden maksuun Jos asiakas on hakenut ja saanut varainsiirtoveron palautusta (muutosta verotukseen), ennen kuin palautus maksetaan asiakkaalle, sitä käytetään asiakkaan muiden erääntyneiden verojen maksuun, jos niitä on

11 Seuraamusmaksut

12 Seuraamusmaksut varainsiirtoverotuksessa Ilmoittamisen laiminlyöntiä aletaan sanktioida myöhästymismaksulla ja veronkorotuksella Myöhästymismaksu määrätään, jos varainsiirtoveroilmoitus annetaan 60 päivän kuluessa veroilmoituksen määräpäivän jälkeen Myöhästymismaksun määrä on henkilöasiakkaille ja kuolinpesille 50 euroa ja muulle verovelvolliselle (esim. yhtymä ja yhteisö) 100 euroa Veronkorotus määrätään, kun veroilmoitus annetaan myöhemmin kuin 60 päivää ilmoitukselle säädetyn määräajan jälkeen Myöhässä maksetulle maksulle peritään automaattisesti viivästyskorkoa

Varainsiirtoveroilmoittamiseen

Varainsiirtoveroilmoittamiseen Varainsiirtoveroilmoittamiseen tulevat muutokset vuonna 2019 23.9. Kaisa Salonen Varainsiirtoveron muutoksia vuonna 2019 Varainsiirtoveron ilmoittaminen muuttuu marraskuussa 2019. Yhteisöjen on jatkossa

Lisätiedot

Muutoksia kiinteistöverotukseen Kevät 2020

Muutoksia kiinteistöverotukseen Kevät 2020 Muutoksia kiinteistöverotukseen Kevät 2020 Muutokset lyhyesti Korjaa tai täydennä kiinteistötiedot keväällä 2020 OmaVerossa Kiinteistötiedot verkossa -palvelu poistuu käytöstä Kiinteistöverotus päättyy

Lisätiedot

Varainsiirtoveroilmoittamisen

Varainsiirtoveroilmoittamisen Varainsiirtoveroilmoittamisen muutokset VSV Skype-klinikka ohjelmistokehittäjille, arvopaperikauppiaille ja kiinteistönvälittäjille 6.5.2019 Muutoksia varainsiirtoveroilmoittamiseen marraskuussa 2019 Eduskunta

Lisätiedot

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Vinkkejä vuodenvaihteeseen 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verokaudet Yhä useampi yritys voi jatkossa hakeutua pidennettyihin verokausiin liikevaihtorajojen noston ansiosta. Satunnaisilla

Lisätiedot

-palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot

-palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot -palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot SISÄLTÖ 1 Kirjautuminen OmaVeroon... 2 2 Ilmoituksen antaminen... 2 3 Verolajin tietojen tarkastelu... 2 4 Maksaminen... 3 5 Viitenumero... 4 6 Saldoerittely ja

Lisätiedot

Yhteenveto verojen maksutilanteesta

Yhteenveto verojen maksutilanteesta Yhteenveto 1 (4) Verohallinto.540A.L0004318170 Pertti Palkansaaja Esimerkkitie 16 A 1 00100 HELSINKI 30.11.2018 Asiakirjan tunnus L0004318170 Yhteenveto muodostetaan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä,

Lisätiedot

OmaVero. Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain.

OmaVero. Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain. OmaVero OmaVero Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain. OmaVerossa voit tällä hetkellä antaa yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloveroilmoituksen

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm.

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm. Maksujen käyttö Viitteet lyhyesti Oikean viitenumeron valinta on tärkeää Viitteellä maksu kohdistetaan oikean asiakkaan ja veron hyväksi. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: oma-aloitteisten verojen viite

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017 Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 4.11.2016 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoituksista 6C-veroilmoituksen täyttäminen

Lisätiedot

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron OmaVero Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron Kirjaudu OmaVeropalveluun osoitteessa www.vero.fi/omavero. Klikkaa sinistä Kirjaudu sisään -painiketta. Kirjautumisen jälkeen näytölle avautuu OmaVero-palvelun

Lisätiedot

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa OmaVero 13.10.2017 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa Kaikki toiminnallisuudet testataan

Lisätiedot

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010 Verotili ja alkutuotannon harjoittajat Verohallinto Syksy 2010 Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja ja maksuja koskevia tietoja Verotilin

Lisätiedot

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Mikä muuttuu 2018? Petri Lindroos Veroilmoittaminen Liikkeen- tai ammatinharjoittaja antaa veroilmoituksella 5 elinkeinotoiminnan tuotot, kulut, varat ja velat. Mahdolliset

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä osakeyhtiöiden veroilmoituksista 6B-veroilmoituksen täyttäminen OmaVerossa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen

Lisätiedot

Lahjaverovelvollisuus syntyy, kun saat lahjan, jonka arvo on euroa (ennen : euroa) tai enemmän

Lahjaverovelvollisuus syntyy, kun saat lahjan, jonka arvo on euroa (ennen : euroa) tai enemmän Lahjansaajan opas Veronalaiset lahjat Lahjaverovelvollisuus syntyy, kun saat lahjan, jonka arvo on 5 000 euroa (ennen 1.1.2017: 4 000 euroa) tai enemmän Veronalaisia lahjoja ovat samalta lahjanantajalta

Lisätiedot

OmaVero - Hoida veroasiasi yhdessä osoitteessa

OmaVero - Hoida veroasiasi yhdessä osoitteessa OmaVero - Hoida veroasiasi yhdessä osoitteessa Mikä OmaVero? OmaVero on Verohallinnon verkkoasiointipalvelu, joka korvaa vaiheittain lähes kaikki Verohallinnon nykyiset verkkoasiointipalvelut OmaVero kokoaa

Lisätiedot

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua OmaVero 12.2.2018 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain. Henkilöasiakkaiden veroilmoitukseen ja verokorttiin liittyvät asiat siirtyvät OmaVeroon

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Verotuksen muutoksia Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 17.11.2016 Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Taustalla lakiuudistukset HE (29/2016), vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Ohjelma Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017 Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 9.12.2016 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää

Lisätiedot

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.11.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön

Lisätiedot

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen otetaan käyttöön 1.1.2010 verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat

Lisätiedot

Laki. veronkantolain muuttamisesta

Laki. veronkantolain muuttamisesta Laki veronkantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan veronkantolain (769/2016) 26 ja 41 :n 2 momentti, muutetaan 7 :n 2 momentti, 11 :n 2 ja 4 momentti, 14 :n 1 momentti, 16 :n 1

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30 Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 4.10.2017 klo 10:00 11:30 Ohjelma Mikä muuttuu verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017 Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 10.1.2017 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää

Lisätiedot

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Osinkoverouudistus Vuosi-ilmoituksen täyttämisen ongelmakohdat Mitä löydän

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE Asiakas saa Verohallinnolta: veroprosentin esitäytetyn veroilmoituksen TARKASTA TIEDOT Tiedot ovat ok Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään Asiakas

Lisätiedot

KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET. Janne Murtoniemi

KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET. Janne Murtoniemi KIRJAAMISPROSESSIN MUUTOKSET Janne Murtoniemi 12.4.2018 KIRJAAMISEN YLEISET TAVOITTEET Automaattinen kirjaaminen Pienin askelin Yhteinen asiakasprosessi Kiinteistökirjaamisen suhde huoneistojen kirjaamiseen

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 23.11.2017 Ohjelma Mikä muuttui verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Ajankohtaista Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Auto- ja valmisteverotus sekä maahantuonnin arvonlisäverotus Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä muuttui 1.1.2016

Lisätiedot

HE 97/2017 vp Veronkannon, verotuksen toimittamisen ja eräiden seuraamusmaksujen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

HE 97/2017 vp Veronkannon, verotuksen toimittamisen ja eräiden seuraamusmaksujen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi HE 97/2017 vp Veronkannon, verotuksen toimittamisen ja eräiden seuraamusmaksujen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.10.2017 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA

Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA OmaVeroon on kirjauduttu marraskuun 2018 jälkeen yli viisi miljoonaa kertaa. OmaVerossa voit esimerkiksi

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi

HENKILÖASIAKKAAT. Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas ILMOITA VERKOSSA. vero.fi/veroilmoitus. verovuosi ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2012 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Yrittäjän veroasiat 2022: Veroasiat pienyrittäjän alustapalvelun kautta Yritys Oy:n pilvipalvelu SUURIN OSA VEROTUKSEN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille Mitkä ilmoitukset? Työnantajan tai suorituksen maksajan vuosiilmoitus Rajoitetusti

Lisätiedot

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat Webinaari tilitoimistoille 4.9.2018 Rajoitettua palvelua loka-marraskuussa Asiakaspalvelu on rajoitettua 2.-7.11. Palvelukanavissa saa vain yleisneuvontaa.

Lisätiedot

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Palveluntarjoaja hoitaa yhteisön verotukseen liittyvät asiat rajapintojen kautta. Yhteisö voi keskittyä liiketoimintaansa.

Lisätiedot

Yhteenveto valtuuttamisesta. Miika Halonen

Yhteenveto valtuuttamisesta. Miika Halonen Yhteenveto valtuuttamisesta Miika Halonen 18.5.2018 Suomi.fi-valtuudet Veroasioinnissa Suomi.fi-palvelussa annetulla valtakirjalla voi asioida kaikissa Verohallinnon tarjoamissa asiointikanavissa OmaVero,

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Verotuksen muutoksia Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verotuksen muutoksia 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Taustalla lakiuudistukset HE 29/2016 vp, vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki oma-aloitteisten

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto

Vuosi-ilmoitukset 2016. Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Vuosi-ilmoitukset 2016 Ohjelmistotalopäivä 26.11.2015 Verohallinto Sisältö Vuosi-ilmoitusten palautuspäivät Tietovälineellä ilmoittaminen Lain muutoksista aiheutuvat muutokset 2016 tietuekuvauksissa Uudet

Lisätiedot

TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN

TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN TALOUS JA TILINPÄÄTÖSILTA- PÄIVÄ 15.1.2013 PÄÄLAKIMIES ANU KÄRKKÄINEN VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS VARAINSIIRTOVEROLAIN UUDISTUS Voimaan 1.1.2013 (HE 125/2012) Muutoksia sovelletaan 1.3.2013 tai sen jälkeen

Lisätiedot

Yhdistyksen veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset

Yhdistyksen veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Ohjelma Yhdistyksen veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot

Lisätiedot

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, MUUN OMA-ALOITTEISEN VERON TIEDOT (VSRMUUKV)

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, MUUN OMA-ALOITTEISEN VERON TIEDOT (VSRMUUKV) VEROHALLINTO 1.1.2017 A89/200/2016 1.1 VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, MUUN OMA-ALOITTEISEN VERON TIEDOT (VSRMUUKV) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA

Lisätiedot

Tulorekisteristä. Jenni Bärlund Tietovirtayksikkö

Tulorekisteristä. Jenni Bärlund Tietovirtayksikkö Tulorekisteristä Jenni Bärlund Tietovirtayksikkö Sisältö Skeema ja liiketoimintavalidoinnit Verohallinto on julkaissut yhdessä muiden tiedon käyttäjien kanssa tulorekisterin palkkatietoilmoitus skeeman

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2019

VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2019 VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2705/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Ajankohtaista Verohallinnosta UKK-instituutti 13.11.2013 Suvi Niittyoja veroasiantuntija Maa- ja metsäverotus Suuria muutoksia ei ole tulossa Puun myynnin verohuojennukset ovat loppuneet Kaikki metsätalouden

Lisätiedot

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Ennakonkanto Uusia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran yhteisön verovuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, ja ennakon määräämistä koskevia

Lisätiedot

Osakehuoneistorekisteri

Osakehuoneistorekisteri Osakehuoneistorekisteri Saannon, panttauksen ja rajoituksen kirjaaminen Pankkien Infotilaisuus 27.8.2018 Seija Paavilainen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista.

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019 Ajankohtaista työmarkkinoilla - TES 2018 2020 - Tulorekisteri 2019 Suonenjoki 4.12.2018 Toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA Maaseutuelinkeinojen TES 2018-2020 Liittokohtaiset

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset (23.11. klo 13) Katso Miten saisimme yhteismetsälle Katso -tunnisteen? Ei ole rekisterissä. Voit hakea Katso-tunnistetta osoitteessa https://yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen

Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen Taustaa Metsätalouden harjoittajalla tarkoitetaan tässä esityksessä luonnollista henkilöä, kuolinpesää

Lisätiedot

Maakohtainen raportointi

Maakohtainen raportointi Maakohtainen raportointi Country by Country Reporting Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 23.5.2017 Minna Rintala Tausta OECD:n Base Erosion and Profit Shifting (BEPS) raportin suositukset ja EU-direktiivi

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018. Juha Kartano

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018. Juha Kartano Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018 Juha Kartano 04.09.2018 Suomi.fi-valtuudet - mitä ja milloin? Suomi.fi Valtuudet -palvelu korvaa Katso-roolit vuoden 2019 loppuun mennessä Suomi.fi-tunnistautuminen

Lisätiedot

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto

Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Seija Pyrhönen, Verohallinto Asunto- ja keskinäiset kiinteistöyhteisöt, veroilmoitus Veroinfo isännöitsijöille Seija Pyrhönen, Verohallinto Sisältö Verolomake 4 uudistukset Verolomakkeen 4 täyttäminen, sivu 1 Verolomakkeen 4 täyttäminen,

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2018

VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2018 VEROHALLINTO 2.1.2018 A118/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Kirjanpito Perustietoa arvonlisäverosta Perustietoa tuloverotuksesta Autamme sinua! Työnantajana toimiminen Yrityksen perustaminen

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 JOHDANTO KÄSITTEET RAKENTAMISPALVELUT... 45

Sisällysluettelo 1 JOHDANTO KÄSITTEET RAKENTAMISPALVELUT... 45 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 11 2 KÄSITTEET... 14 2.1 Tavaran luovutus ja palvelun suoritus... 14 2.2 Rakentamispalvelun määritelmä... 15 2.3 Kiinteistön määritelmä... 17 2.3.1 Määritelmän muutos...

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY 102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY Sisällysluettelo: Uudistamisen taustaa Uudistamisen päämäärät Uudistuva menettely / vuosi 2015 Uudistuva menettely 2016 Tietojen ilmoittaminen verkkolomakkeella Ilmoittamisvelvollisuus

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY

VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY VEROTILI, MIKÄ SE ON? tarkoitus ja voimaantulo mitä veroja? UUSI KAUSIVEROILMOITUS antamisajankohta sisältö ANNATTUJEN TIETOJEN KORJAAMINEN

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT

Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT ILMOITA VERKOSSA vero.fi/veroilmoitus Esitäytetyn veroilmoituksen täyttöopas HENKILÖASIAKKAAT verovuosi 2015 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet: vero.fi/lomakkeet/veroilmoitus SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Mikä on kotitalousvähennys?

Mikä on kotitalousvähennys? Kotitalousvähennys Mikä on kotitalousvähennys? Verosta tehtävä vähennys pienentää maksettavan veron määrää on henkilökohtainen poikkeuksena puolisoiden välinen vähennysoikeus Saat vähentää osan kuluista,

Lisätiedot

Maatalousyrittäjän ja metsänomistajan veroinfo

Maatalousyrittäjän ja metsänomistajan veroinfo Maatalousyrittäjän ja metsänomistajan veroinfo Verkkoseminaari 26.9. Maatalousyrittäjä ja maatalousyhtymä Mikä muuttuu 2018? Petri Lindroos Veroilmoitusten palautuspäivät 28.2.2019 2C - Metsätalouden veroilmoitus

Lisätiedot

Rakentamisilmoittamisen muutokset

Rakentamisilmoittamisen muutokset Rakentamisilmoittamisen muutokset 11/2019 alkaen Ohjelmistotalopäivä 20.11.2018 Vallila Tanja Runonen Taustaa Rakentamisilmoitukset viedään Verohallinnon Valmis-ohjelmistoon käyttöönoton 4B yhteydessä

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS OSAKEYHTIÖN ANTAMAT LUONNOLLISEN HENKILÖN PÄÄOMATULOKSI LUETTAVAT OSAKASLAINAT JA NIIDEN TAKAISINMAKSUT (VSOSLAIE) TIETUEKUVAUS 2018

VUOSI-ILMOITUS OSAKEYHTIÖN ANTAMAT LUONNOLLISEN HENKILÖN PÄÄOMATULOKSI LUETTAVAT OSAKASLAINAT JA NIIDEN TAKAISINMAKSUT (VSOSLAIE) TIETUEKUVAUS 2018 VEROHALLINTO 2.1.2018 A110/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS OSAKEYHTIÖN ANTAMAT LUONNOLLISEN HENKILÖN PÄÄOMATULOKSI LUETTAVAT OSAKASLAINAT JA NIIDEN TAKAISINMAKSUT (VSOSLAIE) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 986/2012 Laki. väliaikaisesta pankkiverosta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 986/2012 Laki. väliaikaisesta pankkiverosta. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 986/2012 Laki väliaikaisesta pankkiverosta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018. Juha Kartano

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018. Juha Kartano Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018 Juha Kartano 04.09.2018 Suomi.fi-valtuudet - mitä ja milloin? Suomi.fi Valtuudet -palvelu korvaa Katso-roolit vuoden 2019 loppuun mennessä Suomi.fi-tunnistautuminen

Lisätiedot

Osakeyhtiön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset

Osakeyhtiön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Ohjelma Osakeyhtiön veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO 1 (5) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 7.8.2017 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM066:00/2017 A45/00 00 01/2017 esittää lausuntonaan

Lisätiedot

Kaikki oma-aloitteiset verot paitsi varainsiirtovero

Kaikki oma-aloitteiset verot paitsi varainsiirtovero Verotili Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A156/200/2016 1.1 VUOSI-ILMOITUS JULKISET ELINKEINOTUET (VSJTUETE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 3 TIETOJEN KORJAAMINEN...

Lisätiedot

Valmisteveroilmoituspalvelu, Satunnaiset VETUMA-tunnistautuneet verovelvolliset, käyttöohje

Valmisteveroilmoituspalvelu, Satunnaiset VETUMA-tunnistautuneet verovelvolliset, käyttöohje Verohallinto Valmisteveroilmoituspalvelu - Vetuma kirjautuneen käyttöohje 1 / 36 Valmisteveroilmoituspalvelu, Satunnaiset VETUMA-tunnistautuneet verovelvolliset, käyttöohje Sisällys KIRJAUTUMINEN PALVELUUN...

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014

Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto 23.10.2014 Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Verohallinto Maatilan sukupolvenvaihdos verotuksessa Tässä esityksessä tarkastellaan maatilan sukupolvenvaihdosta verotuksen näkökulmasta. Kohteena on ne tilanteet,

Lisätiedot

Veroinfoa tilitoimistoille. Verkkoseminaari 4.9. klo 13

Veroinfoa tilitoimistoille. Verkkoseminaari 4.9. klo 13 Veroinfoa tilitoimistoille Verkkoseminaari 4.9. klo 13 Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018 Juha Kartano Suomi.fi-valtuudet - mitä ja milloin? Suomi.fi Valtuudet -palvelu korvaa Katso-roolit

Lisätiedot

Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste

Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste 1a,1b,1d Alv-ilmoituksen laatiminen... ALVL 162 1c Työnantajasuoritusten valvontailmoituksen laatiminen... EnnakkoPL 32 1e Alv- ja työnantajasuoritusten

Lisätiedot

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verotililain sekä eräiden muiden verotusta koskevien lakien voimaantulosäännöksen muuttamisesta sekä arvonlisäverolain, ennakkoperintälain ja arpajaisverolain väliaikaisesta

Lisätiedot

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV)

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV) VEROHALLINTO 1.1.2017 A88/200/2016 1.1 VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV) TIETUEKUVAUS SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA...

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2014 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 29.3.2016

HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 29.3.2016 HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 29.3.2016 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman kirjaus: Verohallinnon toiminnan tehostamiseksi, verovelvollisten

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun []. KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy ja Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].2017 2(6) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Ismo Syvähuoko

Lisätiedot

VUOSI-ILMOITUS OSAKEYHTIÖN ANTAMAT LUONNOLLISEN HENKILÖN PÄÄOMATULOKSI LUETTAVAT OSAKASLAINAT JA NIIDEN TAKAISINMAKSUT (VSOSLAIE) TIETUEKUVAUS 2017

VUOSI-ILMOITUS OSAKEYHTIÖN ANTAMAT LUONNOLLISEN HENKILÖN PÄÄOMATULOKSI LUETTAVAT OSAKASLAINAT JA NIIDEN TAKAISINMAKSUT (VSOSLAIE) TIETUEKUVAUS 2017 VEROHALLINTO 1.1.2017 A148/200/2016 1.0 VUOSI-ILMOITUS OSAKEYHTIÖN ANTAMAT LUONNOLLISEN HENKILÖN PÄÄOMATULOKSI LUETTAVAT OSAKASLAINAT JA NIIDEN TAKAISINMAKSUT (VSOSLAIE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio.

MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio. KAUPPAKIRJA MYYJÄ Karungin Palvelukoti ry (Y-tunnus: 0216145-7) os. Satamakatu 12, 95400 Tornio. OSTAJA KAUPAN KOHDE Tornion kaupunki os. Suensaarenkatu 4, 95400 Tornio Vanhainkoti -nimisestä tilasta,

Lisätiedot

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall

Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt. Metsäpäivä Tapiola Clas Stenvall Kuolinpesän metsätilan omistusjärjestelyt Metsäpäivä Tapiola 03.09.2016 Clas Stenvall Kuolinpesä Kuolinpesän muodostaa kuolleen henkilön kaikki omaisuus Kuolinpesää hallinnoi osakkaiden väliaikainen henkilöyhteenliittymä

Lisätiedot