Suurpelt. aupunkiseudun sosiaalis alla. Rapor. Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusryhmä

Transkriptio

1 Suurpelt uurpelto pääkaupunkis aupunkiseudun sosiaalis siaalisen eriytymis ymisen kar artalla alla Rapor aportteja Espoosta 2/2008 Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusryhmä

2 Kannessa Havainnekuva: ja Suurpellon markkinointi Oy Espoon kaupungin keskushallinto Hallintokeskus Kehittämis- ja tutkimusryhmä Osoite: Espoon kaupunki Kehittämis- ja tutkimusryhmä PL 12, ESPOON KAUPUNKI (postiosoite) tai Asemakuja 2, Espoon keskus (käyntiosoite) Puhelin: (09) Sähköposti: Internet: Julkaisun jakelu ja myynti: Puh. (09) , , Espoon kaupungin painatuskeskus 2008 ISSN

3 RAPORTTEJA ESPOOSTA 2/2008 Suurpelto pääkaupunkiseudun sosiaalisen eriytymisen kartalla Hanna Ristisuo ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ Esbo stads utvecklings- och utredningsgrupp, Raporter City of Espoo Research and Development, Reports 2008

4 ESPOON KAUPUNKI KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSRYHMÄ KUVAILULEHTI Tekijä(t) Ristisuo, Hanna Nimi Suurpelto pääkaupunkiseudun sosiaalisen eriytymisen kartalla Julkaisija (Virasto tai laitos) Espoon kaupunki, kehittämis- ja tutkimusryhmä Julkaisusarjan nimike Raportteja Espoosta ISSN-numero Tiivistelmä ISBN-numero - Julkaisuaika 2008 Osanumero 2/ 2008 Kieli suomi Sivumäärä, liitteet 90 s. Espoon kaupungin ja Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen välillä on solmittu Espoon Suurpellon aluetta koskeva tutkimusyhteistyösopimus. Tämän työn tarkoituksena oli aloittaa seuranta Suurpellon rakentumisen vaikutuksista Espoon sosioekonomiseen rakenteeseen. Tulevan seurannan kannalta koettiin keskeiseksi tehdä lähtökohta-analyysi, joka tutkii kaupunkirakennetta ennen Suurpellon rakentamisen alkamista. Kaupunkirakenteen nykytilanteen selvittämiseksi ja sen suhteuttamiseksi seudulliseen kehykseensä sosioekonomista rakennetta tarkasteltiin kolmella eri tasolla: 1) koko pääkaupunkiseudulla, 2) Espoon sisällä, ja 3) Suurpellon lähialueilla. Näiden kolmen tason avulla voitiin paitsi todeta rakentumassa olevan alueen sijainti koko kaupunkiseudun rakenteessa, myös tarkastella sen sisäistä sosioekonomista rakennetta ja verrata tätä muuhun kaupunkiseutuun. Käyttämällä yhtenäisiä mittareita ja analyysiyksikköjä kaikilla tarkastelutasoilla mahdollistettiin sekä eri tasojen että tulevien seurantatutkimusten vertailtavuus keskenään. Varsinaisina tutkimusmenetelminä tässä työssä käytettiin tilastollisia monimuuttujamenetelmiä, tarkemmin ottaen pääkomponenttianalyysia ja klusterianalyysia. Niitä molempia käytetään usein silloin, kun aineisto on laaja ja tutkitun ilmiön oletetaan muodostuvan useista eri ulottuvuuksista, joita ei voida mitata millään yksittäisellä muuttujalla. Tulokseksi saadut faktorit luokiteltiin faktoripistemääriensä avulla ruutumäärältään yhtä suuriin luokkiin, jotka kuvataan kartalle 250 * 250 metrin ruutukoolla. Suurpellon seutu näyttää koko Helsingin seudun analyyseissä suhteellisen epäurbaanilta, hyväosaiselta ja korkeasti koulutettujen lapsiperheiden asuinseudulta. Etnisyyden suhteen alue on melko kirjavaa. Myös ryhmittelyanalyysin ryhmistä Suurpeltoa hallitsi ennen kaikkea hyväosaisten ryhmä. Työttömyyden suhteen Suurpelto on seudullista keskitasoa, kallistuen ennemmin matalan kuin korkean työttömyyden alueeksi. Kaiken kaikkiaan Suurpellon seudun sosioekonomisen rakenteen kehittyminen tarjoaa jatkossakin sekä mielenkiintoisen että haastavan tutkimusaiheen. Kun alueen rakentaminen nyt vuonna 2009 pääsee alkuun, on mielenkiintoista nähdä, millaista sosioekonomista muutosta se saa aikaan niin lähiseudulla kuin koko Espoossakin kenties koko pääkaupunkiseudulla. Asiasanat Suurpelto, sosiaalinen erilaistuminen, sosioekonominen rakenne Jakelu ja myynti Espoon kaupunki Kehittämis- ja tutkimusryhmä puh. (09) PL 12 fax (09) ESPOON KAUPUNKI tieto@espoo.fi

5 ESBO STAD STATISTIK OCH UTREDNING PRESENTATIONSBLAD Författare Ristisuo, Hanna Namn Storåkern på en karta om sociala skillnader Utgivare (Verk eller inrättning) Esbo stad, utvecklings- och utredningsgruppen Publikationsserie Rapporter om Esbo ISSN-nummer ISBN-nummer - Tid 2008 Nummer 2/ 2008 Språk finska Sidantal, bilagor 90 s. Sammandrag Ett samarbetsavtal har ingåtts mellan Esbo stad och Helsingfors universitets geografiska institution om Storåkerområdet i Esbo. Avsikten med det arbetet är att påbörja uppföljningen av verkan av utbyggnaden av Storåkern i den socioekonomiska strukturen i Esbo. En analys av utgångspunkten ansågs vara central. Den undersöker stadsstrukturen innan Storåkern byggs ut. För att stadsstrukturens nuvarande situation ska redas ut och ställas i relation till sin regionala ram granskades den socioekonomiska strukturen på tre nivåer: 1) i hela huvudstadsregionen, 2) inom Esbo och på 3) närområdet omkring Storåkern Med hjälp av dessa tre nivåer kunde man konstatera områdets läge i hela stadens struktur och granska dess interna socioekonomiska struktur och jämföra den med den övriga staden. Genom enhetliga mätare och analysenheter på alla observationsnivåer kunde de olika nivåerna och de framtida uppföljningsundersökningarna jämföras sinsemellan. Som egentliga forskningsmetoder i detta arbete användes statistiska flervariabelmetoder, närmare bestämt huvudkomponentanalyser och klusteranalyser. Båda används ofta då materialet är omfattande och det undersökta fenomenet antas bildas av olika dimensioner som inte kan mätas med någon enskild variabel. De faktorer som utgjort resultatet klassificerades i lika stora klasser för antalet rutor enligt antalet faktorpoäng. Klasserna avbildas på kartan i rutstorleken 250 * 250. Storåkerområdet verkar inte vara så urbant i analyserna över Helsingfors med omnejd. Där bor välsituerade och högutbildade barnfamiljer. Den etniska tillhörigheten är ganska varierande. Också i en grupperingsanalys dominerade de välsituerade. Arbetslösheten står på en medelnivå. Den är snarare låg än hög. På det hela taget erbjuder utvecklingen av den socioekonomiska strukturen också i fortsättningen både ett intressant och utmanande forskningsområde. Då området nu ska börja byggas år 2009 ska det bli intressant att se vilken den socioekonomiska förändringen blir både i närområdet och i hela Esbo, kanske i hela huvudstadsregionen. Ämnesord Storåkern, social differentiering, socioekonomisk struktur Distribution och försäljning Esbo stad Utveckling och utredning tfn (09) PB 12 fax (09) Esbo e-post tieto@espoo.fi

6 ESIPUHE Espooseen rakennetaan lähivuosina uusi Suurpellon asuinalue. Täysin uuden asuinalueen rakentaminen keskelle Espoota tarjoaa mielenkiintoisen tutkimusalustan monitieteiselle kaupunkitutkimukselle. Suurpelto onkin valittu yhdeksi kaupunkitutkimusverkoston kaupunkilaboratorioksi ja alueelle suunnataan eri tutkimuslaitosten toimesta laaja-alaista ja pitkäjänteistä tutkimusta Suurpellon alueen rakentamisen eri vaiheissa. Helsingin yliopiston maantieteen laitos on yksi Espoon kaupungin yhteistyökumppaneista. Osapuolet ovat solmineet Suurpellon aluetta koskevan tutkimus-yhteistyösopimuksen. Sopimus sisältää useita osa-alueita, jotka käsittelevät sekä luonnonmaantieteellisiä että kulttuuri- ja suunnittelumaantieteellisiä aiheita. Tämä tutkimus kuuluu osahankkeeseen, jonka tarkoituksena on seurata Suurpellon rakentumisen vaikutuksia Espoon sosioekonomiseen rakenteeseen. Tulevan seurannan kannalta on koettu keskeiseksi tehdä lähtökohta-analyysi, joka tutkii kaupunkirakennetta ennen Suurpellon rakentamisen alkamista. Tutkimuksen on tehnyt tutkijakoulutettava FM Hanna Ristisuo Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta. Tutkimuksen etenemistä valvoi professori Mari Vaattovaara. Espoossa Teuvo Savikko tutkimusjohtaja

7 Sisällys 1. Johdanto Asuinalueiden sosiaalisesta erilaistumisesta Sosiaaliekologisen kaupunkitutkimuksen näkökulma Pääkaupunkiseudun alueellisen erilaistumisen kehitys Aineisto Menetelmät Faktorianalyysi Klusterianalyysi Paikkatietomenetelmät Tutkimusalue Koko pääkaupunkiseudun tilanne Pääkomponenttianalyysi Ryhmittelyanalyysi Kärkimuuttujat Tulo- ja koulutustaso Työttömyysaste Vieraskielisten osuus Ruotsinkielisten osuus Eri ikäryhmien osuudet Asukastiheys ja asumisväljyys Yhteenveto Suurpelto osana pääkaupunkiseutua Espoo Faktorianalyysi Kärkimuuttujat Tulo- ja koulutustaso sekä työttömyys Vieraskielisten ja ruotsinkielisten asukkaiden osuus Eri ikäryhmien osuudet Asukastiheys, asumisväljyys ja asuntojen keskipinta-ala Yhteenveto Suurpelto ja sen lähialueet Suurpelto ja sen lähialueet Kärkimuuttujat Tulo- ja koulutustaso sekä työttömyys Vieraskielisten ja ruotsinkielisten asukkaiden osuus Eri ikäryhmien osuudet Asukastiheys, asumisväljyys ja asuntojen keskipinta-ala Yhteenveto Helsingin seutu yleisen erilaistumisteorian valossa Suurpellon sijainti sosiaalisen erilaistumisen kartalla Huomioita tulevaa seurantatutkimusta silmällä pitäen...88 Lähteet

8 1. Johdanto Espoon kaupungin ja Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen välillä on solmittu Espoon Suurpellon aluetta koskeva tutkimusyhteistyösopimus. Sen mukainen tutkimushanke sisältää useita osa-alueita, jotka käsittelevät sekä luonnonmaantieteellisiä että kulttuuri- ja suunnittelumaantieteellisiä aiheita. Nyt käsillä oleva tutkimus kuuluu osahankkeeseen, jonka tarkoituksena on aloittaa seuranta Suurpellon rakentumisen vaikutuksista Espoon sosioekonomiseen rakenteeseen. Tulevan seurannan kannalta on koettu keskeiseksi tehdä lähtökohta-analyysi, joka siis tutkii kaupunkirakennetta ennen Suurpellon rakentamisen alkamista. Tämä raportti keskittyy juuri tähän pohjustustyöhön. Kaupunkirakenteen nykytilanteen selvittämiseksi ja sen suhteuttamiseksi seudulliseen kehykseensä sosioekonomista rakennetta tarkastellaan kolmella eri tasolla: 1) koko pääkaupunkiseudulla, 2) Espoon sisällä, ja 3) Suurpellon lähialueilla. Näiden kolmen tason avulla voidaan paitsi todeta rakentumassa olevan alueen sijainti koko kaupunkiseudun rakenteessa, myös tarkastella sen sisäistä sosioekonomista rakennetta ja verrata tätä muuhun kaupunkiseutuun. Käyttämällä yhtenäisiä mittareita ja analyysiyksikköjä kaikilla tarkastelutasoilla mahdollistetaan sekä eri tasojen että tulevien seurantatutkimusten vertailtavuus keskenään. Tutkimuksessa käytetyn aineiston perustan muodostaa Tilastokeskuksen Ruututietokanta x 250 m ruutukoolla. Aineistoa on täydennetty sopivilta osin Seutu-CD 2003:n tilastoilla asuntokannasta ja väestöstä. Suurpellon lähialueet on pyritty ottamaan huomioon tutkimusaiheen kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, joko pienaluerajoja tai etäisyysvyöhykkeitä hyödyntäen. Rajauksen tarkoituksena on nostaa esille se alue, jonka asukkaiden elämässä Suurpellon rakentuminen kaikkein välittömimmin näkyy ja tuntuu Asuinalueiden sosiaalisesta erilaistumisesta Kaupunkiseutujen sosiaalinen erilaistuminen on viime vuosina noussut suosituksi keskustelunaiheeksi Suomessa. Enää ei keskustella siitä, eriytyykö pääkaupunkiseutu alueellisesti, vaan siitä, miten se eriytyy. Globalisaatioon liittyvän uudenlaisen taloudellisen kehityksen ja informaatioyhteiskuntaan siirtymisen on arveltu kasvattavan alueellista eriytymistä etenkin Helsingin seudun kaltaisilla kansainvälisillä kaupunkiseuduilla, joihin uuden talouden henki tiivistyy. Tähän globaaliin haasteeseen on myös pystyttävä vastaamaan luomalla kaupungista kilpailukykyinen kaltaistensa joukossa. Keskeinen kysymys erilaistumiskeskustelussa onkin ollut se, millainen alueellinen erilaistuminen on toivottavaa ja kilpailukykyä lisäävää, millainen puolestaan ei. Sosiaalisella erilaistumisella tarkoitetaan karkeasti ottaen alueiden asukasrakenteen erilaistumista sosiaalisia ryhmittymiä tuottavien tekijöiden, kuten sosioekonomisen aseman ja elämänvaiheen pohjalta. Hilkka Lehtonen (1997: 12) on määritellyt termin asuinalueiden sosiaalinen erilaistuminen tietystä näkökulmasta samantyyppisten ihmisten alueelliseksi keskittymiseksi. Näkökulmaa vaihtamalla ihmisten viiteryhmät ja alueellisen erilaistumisen kuvio siis muuttuvat. Lehtonen toteaa myös, että segregaatio ja erilaistuminen tarkoittavat termeinä samaa asiaa, vaikka jälkimmäinen onkin niistä neutraalimpi. Mari Vaattovaara (1998) on kuitenkin sitä mieltä, että segregaatio kiinnittyy terminä nimenomaan negatiiviseen alueellisen erilaistumiseen, siis huono-osaisuuden kasautumiseen tai muuhun epätoivottavaan alueelliseen keskittymiseen. Molempia määrittelytapoja näkee käytettävän tutkimuksissa tosin aina niiden suhdetta toisiinsa ei käsitellä lainkaan. Tässä tutkimuksessa käytetään Vaattovaaran mukaista käsitteenmäärittelyä siksi, että se näyttäisi olevan jossain määrin vakiintuneempi käytäntö ainakin niissä sosiaaliekologisissa tutkimuksissa, joita tässä tutkimuksessa on käytetty 2

9 esikuvana. Myös valitun termin neutraali mielikuva sopii paremmin tämän tutkimuksen näkökulmaan. Sosiaalisessa erilaistumisessa on perinteisesti nähty kolme pääulottuvuutta: perhevaihe, sosioekonominen status ja etninen status. Ensimmäinen näistä tekijöistä kuvaa elämänkulkua perhe-elämän näkökulmasta. Vaiheella viitataan siihen, että ihmisen elämänkaari on jaettavissa ajallisesti toisiaan seuraaviin perhetyyppeihin, jotka ihmiset tyypillisesti käyvät läpi. Näihin vaiheisiin liittyvät omanlaisensa asumisvalinnat, sekä tarpeisiin että makuun perustuen. Esimerkiksi eläkeläisten on todettu asuvan varsin eri tavalla kuin lapsiperheiden. Alueiden asuntotarjonta ja sijainti kaupunkirakenteessa ohjaavat nämä perhetyypit eri asuinalueille. Suomalaisessa yhteiskunnassa tämä tekijä on perinteisesti nähty voimakkaimpana alueellisen eriytymisen tuottajana. (Maury 1997; Vaattovaara 1998). Toinen keskeinen tekijä on sosioekonominen status, teollistuneissa yhteiskunnissa nimenomaan luokkajako. Luokkien asumisvalintoja ohjaa luonnollisesti niiden erilainen taloudellinen asema ja sitä kautta kyky asumistoiveidensa täyttämiseen. Asuntojen hintataso ei kuitenkaan täysin selitä luokkien alueellista erilaistumista. Lisäselitykseksi on usein esitetty luokille yhtenäisiä preferenssejä, toisin sanoen eri luokat toivovat erilaisia asioita asumiseltaan (Vaattovaara 1998). Pierre Bourdieu (1984) on esittänyt, että nimenomaan luokkien eritasoinen koulutusaste on niiden erilaisten habitusten taustalla. Habituksella Bourdieu tarkoittaa ihmisten osin tiedostamattomia ajatus- ja toimintamalleja sekä niihin liittyviä preferenssejä, makuja ja tyyliä (Bourdieu 1984). Jälkiteolliseen yhteiskuntaan liittyvä perinteisen luokkajaon purkautuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sosioekonomiseen asemaan perustuvat ryhmittelyt heikkenisivät. Niiden pohja kuitenkin monipuolistuu ja laajenee. Aiemmat sosioekonomisen aseman määränneet tekijät erilaistuvat sisäisesti ja yhdistyvät toisiinsa uusilla tavoilla (Vaattovaara 1998). Toisaalta Richard Florida (2002) on nostanut esille uudenlaisen luokan, jonka keskeinen ominaisuus työmarkkinoiden kannalta on luovuus, eivät perinteisesti sosioekonomiset resurssit. Luova luokka hakee meriittinsä muusta kuin korkeasta koulutuksesta tai tulotasosta, nimittäin luovan työnsä tulosten arvostamisesta ja luokan sisäisen kunnioituksen saavuttamisesta (Florida 2002). Toisenlaiset uudet ryhmittymät saattavat puolestaan muodostua pelkästään yhteisten kulttuuristen preferenssien ja kulutustottumusten ympärille. Esimerkkinä tällaisesta ryhmästä ovat urbaanin elämäntyylin valinneet ihmiset, joiden elämänvaihe ja luokka-asema saattaa olla hyvinkin erilainen (Vaattovaara 1998). Uudenlaiseen eriytymiseen vaikuttaa myös globalisoituva talous, jonka henki tiivistyy kansainvälisiin metropoleihin. Erimielisyyttä on kuitenkin siitä, millaisia vaikutukset käytännössä ovat alueellisen erilaistumisen kannalta (Vaattovaara 1998). Saskia Sassenin (1991) mukaan globaali talous aiheuttaa kaupunkien sosiaalista polarisoitumista: kansainvälisiin metropoleihin kasautuu aivan uudenlaista menestystä ja kilpailukykyä, mutta toisaalta juuri se aiheuttaa entistä syvempää syrjäytymistä ja alueellisen segregaation voimistumista kilpailusta pudonneiden keskuudessa. Chris Hamnett (1994) on eri mieltä Sassenin kanssa. Hamnettin näkemyksen mukaan kehityksessä on kyse professionalisaatiosta, tiivistettynä yhä korkeammasta koulutuksesta, ammattiasemasta ja taloudellisesta aktiivisuudesta. Hamnett näkee myös kaupungeilla itsellään ja paikallisuudella yleensä olevan paljon enemmän merkitystä kehityksessä. Alueellisen erilaistumisen taustatekijöistä on vielä syytä tarkastella erikseen kokonaisvaltaista hyvä- ja huono-osaisuutta. Tällä viitataan sosioekonomista asemaa 3

10 laajempaan hyväosaisuuden käsitykseen, johon sisältyy resurssien (tulotaso, työllisyys, asumistilanne, jne.) riittävyyden lisäksi sosiaalisen elämän ja henkisen hyvinvoinnin näkökulma. Tällainen tarkastelutapa on tarpeen siksi, että erilaisten hyvinvoinnin tekijöiden mielletään tukevan toisiaan sekä hyvässä että pahassa. Voidaan puhua esimerkiksi kurjistumisen kierteestä, moniulotteisen huono-osaisuuden noidankehästä. Sitä ei pystytä tavoittamaan pelkästään yhdistämällä elämänvaihe ja sosioekonominen asema joskaan se ei myöskään selitä tyhjentävästi näiden kahden erilaistumisen ulottuvuuden ilmentymistä (Kortteinen & Vaattovaara 2000; Kortteinen ym. 2001; Kortteinen ym. 2005) Sosiaaliekologisen kaupunkitutkimuksen näkökulma Mervi Ilmonen (1997) esittelee viisi eri näkökulmaa alueellisen erilaistumisen syihin: luonnollisen erilaistumisen, rationaalisen valinnan, maankorkoteorian, sosiaalisen konstruktionismin sekä yksilönvalinnan ja elämäntavan teoriat. Nämä näkökulmat syntyvät pitkälti niistä paradigmoista, jotka ovat toisen maailmansodan jälkeen seuranneet toisiaan yhteiskunta- ja sosiaalitutkimuksessa (katso esim. Häkli 1999). Ilmonen toteaa, että mikään näistä teorioista ei oikein riitä yksinään kuvaamaan moniulotteista erilaistumista, sillä se on ilmiönä kiinni yhtä hyvin yksilön päätöksissä ja markkinavoimissa kuin poliittisessa ohjauksessa ja alueen rakenteellisessa historiassa. Selitysmalleja ei myöskään voi ajatella puhtaan lineaarisiksi siten, että jokainen veisi erilaistumisen selitettävyyttä yhtä lähemmäs todellisuutta tai olisi edellisiä parempi. Tässä tutkimuksessa on kuitenkin tehty näiden näkökulmien suhteen rajaus, joka liittyy oleellisesti käytettyyn aineistoon ja analyyseihin, mutta myös tutkimuksen laajuuteen. Pääasiallisesti sovellettu tutkimusmetodi kumpuaa sosiaaliekologisesta kaupunkitutkimuksesta, mutta muistakin Ilmosen esittelemistä näkökulmista on teoreettisessa viitekehyksessä ja tulosten tulkinnassa paloja. Suomessa, kuten muissakin yhteiskunnallisen säätelyn ja voimakkaan suunnittelun maissa, luonnollisen erilaistumisen teoria on selitysvoimaltaan heikko etenkin siksi, ettei se ota lainkaan huomioon yhteiskunnallisia interventioita (Ilmonen 1997). Mielenkiintoista sen sijaan on se, että suomalaisissa tutkimuksissa on todettu sosiaalisen kaupunkirakenteen muodostavan käytännössä samantapaisia alueellisia malleja kuin sosiaaliekologisessa teoriassa, huolimatta taustalla olevien selitysten erilaisuudesta. Aiemmin esiteltyjen sosiaalisen erilaistumisen pääulottuvuuksien on nähty kunkin noudattavan omaa alueellisen jakautumisen malliaan: elämänvaihe ryhmittyy kaupungin liikekeskustan ympärille samankeskisiksi ympyröiksi, sosioekonominen asema samasta keskuksesta lähteviksi sektoreiksi ja etnisyys erillisiksi soluiksi (Siirilä ym. 1990; Vaattovaara 1998 ). Kuten yllä todettiin, alueellisen erilaistumisen mallit ovat osittain sidoksissa kaupungin liikekeskustaan ja etäisyyteen siitä. Yleisimmin tätä mekanismia selitetään maankorkoteorialla: mitä lähempänä keskustaa ollaan, sitä halutumpaa ja kalliimpaa tila on. Sijoittumispäätökset tehdään sen perusteella, missä saavutetaan kulloisellekin toiminnalle paras etäisyyden ja hinnan suhde. Asuminen on tässä mallissa perinteisesti sijoitettu alhaisen hinnan mukaisesti kauemmas keskustasta. Mallin ongelmana on kuitenkin se, ettei se pysty huomioimaan markkinataloudesta riippumattomia ilmiöitä kuten julkisia tukitoimenpiteitä ja yksilöiden vaihtelevia valintaperusteita (Ilmonen 1997). Mallilla on kuitenkin todettu olevan jossain määrin selitysvoimaa myös Suomessa (Halme 2002). Helsingin seudun kannalta sen tekee erityisen kiinnostavaksi seudun monikeskuksisuus ja keskusten välinen hierarkia. Valitettavasti tässä tutkimuksessa ei ole käytössä tietoja asuntomarkkinoista, joten mallia ei varsinaisesti pystytä testaamaan. Se otetaan kuitenkin huomioon tuloksien pohdinnassa. 4

11 1.2. Pääkaupunkiseudun alueellisen erilaistumisen kehitys Helsingin kaupunkiseudun alueellinen erilaistuminen on kansainvälisesti tarkasteltuna kulkenut aivan omaa polkuaan 1970-luvulta eteenpäin. Alueellinen erilaistuminen on nimittäin ollut poikkeuksellisen pienimuotoista ja alueellisesti hajaantunutta jopa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Edes 1990-luvun lama ja sitä seurannut nousukausi eivät tuottaneet kansainvälisesti katsottuna merkittäviä alueellisia eroja. Myös kansallisesta näkökulmasta Helsinki ja sitä ympäröivät kunnat ovat menestyneet hyvin ja selvinneet lamasta pienemmillä kolhuilla. Tähän on esitetty monia syitä, muun muassa Suomen kaupungistumisen nuoruus ja nopeus, (osittain edellisestä johtunut) teollisuustyöväen suhteellisen pieni osuus ja maahanmuuttajien vähäisyys (Vaattovaara & Kortteinen 2001). Monesti onkin todettu, etteivät kansainväliset teoriat riitä kuvaamaan suomalaisen yhteiskunnan hienojakoista erilaistumista ja sen erilaisia ulottuvuuksia vähän kuin yrittäisi tappaa kärpästä lekalla (Hyypiä ym. 1999; Lankinen 2001, Vaattovaara & Kortteinen 2001, Kortteinen ym. 2005). Helsingin asuinalueiden sosiaalista erilaistumista on tutkittu aina 1800-luvun alusta, eli nykyisen pääkaupungin perustamisesta asti. Rakentaminen oli alkuaikoina täysin yksityisten toimijoiden käsissä, mutta sitä ohjasivat kuitenkin rakentamistapamääräykset ja kaavoitus, joiden avulla haluttiin ohjata eri säädyt omille alueilleen (Waris 1932/1973; Ilmonen 1997). Virallisen kaupungin alueelle rakennettiin käytännössä vain varakkaampien säätyjen taloja, sillä rakennustapamääräykset ja halua asua säätynsä mukaisesti tarkoitti kallista neliöhintaa ja väljää asumista. Kasvava työläisväestö sen sijaan asettui kaupungin reunan ulkopuolelle, lähemmäs tehtaita ja sinne, minne oli mahdollista rakentaa kaupungin määräyksistä välittämättä. Näillä alueilla rakentajien kannatti tavoitella ennemmin määrää kuin laatua, ja kaupungin laajentuessa näille alueille sai täyteen rakennetusta tontista paremman hinnan, vaikka kaikki rakennukset olisikin purettu. Näin ollen jo Helsingin alkuaikoina alueellista erilaistumista säätelivät sekä viralliset määräykset ja yhteiskunnalliset asenteet että markkinavoimat (Waris 1932/1973, Sosiaalinen tasapaino Helsingissä 1982). Toisen maailmansodan jälkeen tilanne Helsingissä oli siis samankaltainen kuin muissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Porvaristo ja työläiset asuivat omilla alueillaan, ja rajojen laajentuessa säätyjen asuinalueet muodostuivat aina uudelleen ja 1960-luvulla alettiin rakentaa kokonaisia asuinalueita kerrallaan, usein reippaasti kaupungin rajojen ulkopuolelle, ja ne suunniteltiin tietyille taloustyypeille etenkin lapsiperheille. Tämä näkyy hyvin myös Sweetserin vuoden 1960 aineistoilla tekemässä faktorianalyysissä, jossa perhevaihetta kuvasi kolme faktoria kuudesta (Sweetser 1973; Maury 1997). Rahoituspohja alkoi myös monipuolistua, kun yksityisten lisäksi myös valtio ja kaupunki alkoivat osallistua asuntotuotantoon luvun alkupuolella käynnistyi varsinainen sosiaalisen sekoittamisen asuntopolitiikka, jolla pyrittiin tuottamaan asukkaiden sosiaalisen statuksen kannalta keskenään samanlaisia mutta sisäisesti vaihtelevia asuinalueita. Saman vuosikymmenen loppupuolella Helsinki olikin paitsi sosiaalisen sekoittamisen asuntopolitiikan, myös tulontasausten ja yleisen keskiluokkaistumisen seurauksena muuttunut alueellisesti ja sosiaalisesti hyvin tasalaatuiseksi kaupungiksi (Vaattovaara & Kortteinen 2001) luvulla havaittiin ensimmäisiä merkkejä esikaupunkien pientaloalueiden ja kantakaupungin tiettyjen osien vanhastaan matalan statuksen noususta. Toisaalta huoli ja 1960-lukujen kerrostaloalueiden statuksen laskusta ja leimautumisesta esitettiin jo 1980-luvun alussa (Sosiaalinen tasapaino Helsingissä 1982). Tasaisimmillaan pääkaupunkiseudun alueiden arvioidaan olleen juuri ennen laman alkua, ja 1990-lukujen taitteessa (Lankinen 2001). Jon Mauryn (1997) faktoriekologinen tutkimus pääkaupunkiseudusta on tehty juuri näihin aikoihin ja osin laman jo alettua, 5

12 aineistot ovat vuosilta Maury on päätynyt erottelemaan kaupungin fyysisen ja sosiaalisen rakenteen toisistaan ja analysoimaan niitä erikseen. Fyysisiä aluetyyppejä hän löytää ryhmittelyanalyysin avulla neljä: vanha Helsinki, varhaiset lähiöt, betonilähiöt ja pientaloalueet. Sosiaalisesta rakenteesta Maury päätyy erottelemaan neljä eri faktoria, jotka kuvaavat (faktorien mukaisessa järjestyksessä) urbanisoituneisuutta, sosioekonomista statusta, sukupolvea eli ikärakennetta ja moniulotteista huono-osaisuutta eli deprivoituneisuutta. Nämä sosiaaliset ulottuvuudet on edelleen ryhmitelty kahdeksaan aluetyyppiin, joiden muodostamaa kuvaa tarkennetaan fyysisen rakenteen avulla. Urbaanein osa kaupunkia jakautuu perinteisiin työväestön alueisiin ja vanhoilla porvarisalueilla eläviin nuoriin menestyjiin. Fyysinen aluetyyppi ei kuitenkaan ole näillä alueilla merkittävin sosiaalisen erilaistumisen tekijä, vaan sijainti ja historialliset sosiaaliset jaot. Ryhmien asuinalueisiin kuuluukin vanhan Helsingin lisäksi myös varhaisia lähiöitä ja joitakin betonilähiötä. Pääasiassa betonilähiöissä asuu kuitenkin joko nuoria tai vanhoja niukkuudesta ja monimuotoisesta huono-osaisuudesta kärsiviä perheitä. Esikaupunkialueilta Maury tunnistaa peräti neljä erilaista sosiaalista ryhmää: keskiluokka ja kohtalaisesti toimeentulevat vakiintuneet perheet sekä kahden eri ikävaiheen (nuoret ja vanhat) menestyjät. Näistä etenkin vakiintuneiden perheiden ryhmä asuttaa suurta osaa Helsingin ulkopuolisista pientaloalueista. Suurimmat alueelliset erot muodostuvat lännen menestyvien alueiden ja idän niukkuudesta kärsivien lähiöalueiden välille. Merkkejä asuinalueiden sosiaalisten erojen lievenemisestä ei näillä aineistoilla ole nähtävissä. Maury toteaa kuitenkin itsekin, että aineisto osuu yhteiskunnallisessa kehityksessä sellaiseen murrosvaiheeseen, jossa muutokseen suuntaa on hankala arvioida ilman uudempia aineistoja (Maury 1997) luvun alkupuolen lama paljasti, etteivät pääkaupunkiseudun asuinalueet olleet sosiaalisen sekoittamisen politiikasta huolimatta milloinkaan saavuttaneet täydellistä tasaarvoisuutta. Etenkin väestön elinvaiheen, ammattiaseman ja koulutuksen suhteen oli eroja, jotka työttömyyden kohdentuminen tietyille talouden aloille nosti esiin. Iäkkäät, korkeintaan perusasteen koulutuksen suorittaneet ja matalan ammattiaseman työntekijät jäivät suhteellisesti eniten työttömiksi ja saivat laman jälkeen hitaammin töitä kuin muut. (Kortteinen ym. 1999). Jonkin verran on merkkejä siitä, että vuosina kehityksestä pudonneet alueet ovat sijoittuneet jo ennestään huono-osaisten alueiden ympärille etenkin pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosiin, mutta nämä keskittymät ovat edelleen hyvin pieniä ja hajallaan pääkaupunkiseudulla (Vaattovaara 1998, Kortteinen & Vaattovaara 2000). Laman vaikutusten kohdentuminen tietynlaiseen työväestöön korostui entisestään niin sanotun uuden talouden tuoman nousukauden myötä 1990-luvun puolivälistä eteenpäin. Uudet työpaikat eivät ole muodostuneet niille aloille, joilta työpaikkoja oli laman aikana kadonnut, vaan liiketoimintaan, yrityspalvelualalle ja kokonaan uudelle informaatioalalle. Näillä aloilla vaaditaan nimenomaan tietoon, liiketoimintaan ja tekniikkaan liittyvää osaamista sekä korkeaa koulutusta. Uudet työpaikat myös keskittyvät voimakkaasti sekä kansallisesti että pääkaupunkiseudun sisällä. Helsingin länsiosiin ja Espoon itäosiin on muodostunut informaatioalan yritysten rypäs, jonka työpaikat luonnollisesti suuntaavat myös työntekijöidensä asumisvalintoja seudun sisällä (Kortteinen ym.1999). Tästä huolimatta huono-osaisuuden ei kuitenkaan ole havaittu alkaneen merkittävässä määrin kasautua alueellisesti, vaikka sosiaalisesti eri huono-osaisuuden muodot vahvistavatkin toisiaan (Vaattovaara 1998). Alueellisessa erilaistumisessa on ennen kaikkea ollut kyse uuden talouden siivittämästä hyväosaisten irtiotosta niin sosiaalisesti kuin alueellisesti (Kortteinen & Vaattovaara 2000, Lankinen 2001). Poikkeuksen tästä muodostaa vuosituhannen vaihteen jälkeen uudelleen kiihtynyt vieraskielisten asukkaiden keskittyminen alueille, joissa on paljon Helsingin kaupungin omistamia vuokrataloja 6

13 (Vilkama 2006). Etnisen segregaation ulottuvuus näyttää siis alkavan nousta esiin Suomessakin. On vaikea sanoa, onko informaatioyhteiskuntamme erilaistumiskehityksessä kyse Sassenin (1991) esittelemästä polarisaatioteoriasta, jonka mukaan yhteiskunta jakaantuu kahteen ääripäähän globalisaation aiheuttamien rakenteellisten muutosten myötä. Sosiaalista erilaistumista yleensä tarkasteltaessa on kyllä nähtävissä ääripäiden vahvistumista ja keskiluokan heikkenemistä. Toisaalta kuitenkin huono-osaisuuden vahvistuminen on sekä suhteellisesti että absoluuttisesti huomattavasti pienimuotoisempaa kuin hyväosaisten vahvistuminen, eikä suomalainen huono-osaisuus ole kansainvälisesti vertailtuna kovin mittavaa. Tätä ainoastaan toisen ääripään irtautumista tukee myös alueellisen erilaistumisen kehitys, jossa huono-osaisuus jakautuu tasaisen hajanaisesti ja pieninä pisteinä pitkin pääkaupunkiseutua, kun taas hyväosaisuus keskittyy tiettyihin osiin (Vaattovaara & Kortteinen 2001). Pääkaupunkiseudun nykyisen alueellisen erilaistumisen voimakkaimmiksi yksittäisiksi tekijöiksi on nostettu koulutustaso, tulotaso ja työllisyys, nimenomaan tässä järjestyksessä. Ne jakavat pääkaupunkiseudun asukkaita niin sosiaalisesti kuin alueellisesti kaikkein voimakkaimmin, ja ainakin osittain toisistaan riippumatta. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on nimittäin havaittu, että eliitti jakautuu alueellisesti kahtia koulutuksen ja tulotason perusteella (Vaattovaara 1998; Kortteinen ym. 1999; Lankinen 2001; Kortteinen ym. 2005). Tämä kehitys on Suomessa uusi. Se saattaa merkitä sitä, että suomalainen yhteiskunta on rakenteellisesti kansainvälistymässä ja muodostamassa niitä jakolinjoja, joita mm. Bourdieu, Sassen ja Florida ovat esittäneet. Kvalitatiivisella tutkimuksella onkin saatu tuloksia, joiden perusteella Bourdieun hahmottamia, nimenomaan koulutukseen perustuvia erilaisten makujen ja valintojen kulttuurisia ryhmittymiä (eli habituksia) on nähtävissä myös pääkaupunkiseudulla (Kortteinen ym. 2005). Toisaalta voi olla osittain kyse siitäkin, että nykymääritelmän mukaisesti korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden ihmisten ryhmä on sisäisesti tulotasoltaan erilaistunut. Korkea-asteen koulutus ei siis välttämättä takaa hyvää tulotasoa varsinkaan alemmilla korkea-asteilla (Lankinen 2001). Muuttoliike on merkittävä tekijä alueiden erilaistumisessa, sillä muuttaminen on pääasiallinen keino sovittaa asumistapa vallitsevaan elämäntilanteeseen. Elämäntilanteen muuttuessa myös asuntoa vaihdetaan, ja koska asuinalueet ovat fyysisen rakenteensa puolesta hyvin erilaisia, muuttoliike muodostaa yhdenmukaisia virtoja alueilta toisille. Helsingin seudun työmarkkinoille muualta muuttavat ovat perinteisesti asettuneet asumaan seudun kaupunkimaisimmille alueille, tyypillisesti kerrostalojen vuokraasuntoihin. Muuttajat ovat usein nuoria ja koulutettuja (tai koulutusta hankkimassa olevia), mutta vähätuloisia, ja he tarvitsevat nimenomaan ensiasuntoa. Perheen perustamisvaiheessa ja varallisuuden lisääntyessä muuttoliike suuntautuu asuntomarkkinoiden ohjaamana kaupunkiseudun reunalle väljemmin asutuille alueille, joille asetutaan pysyvämmin aloilleen. Seudun sisäisessä muuttoliikkeessä keskuskaupunki onkin muuttotappion aluetta. Kuitenkaan asuntotyypin ja asuinalueen vaihtuessa asuinkunta ei yleensä vaihdu, ja muuttoetäisyydet seudun sisällä ovatkin keskimäärin melko pieniä (Laakso 1995). Jaakolan ja Vaattovaaran (2002) vuosituhannen vaihteessa tekemän tutkimuksen mukaan muuttovirrat noudattavat Helsingin seudulla edelleen tätä perinteistä mallia. Kaupunkiseudun laajeneminen näkyy kuitenkin siinä, että Espoo ja Vantaa ovat muuttoliikkeensä puolesta kiinnittyneet keskuskaupunkiin ja reunaalue on kasvanut yhä kauemmas keskuskaupungista. Muuttovirtojen perinteisestä mallista huolimatta kokonaisväestönkasvun painopiste on vaihdellut seudun sisällä. Ennen 1990-luvun lamaa painopiste oli kehyskunnissa, mutta 7

14 1990-luvun puolivälissä se siirtyi hetkeksi Helsinkiin. Vuosituhannen vaihteessa kasvu siirtyi jälleen takaisin kehyskuntiin, joiden kasvuvauhti on edelleen nousussa koko seudun kasvuvauhdin lähdettyä laskuun. Väestönkasvu on siis tasoittunut seudun osa-alueiden välillä (Jaakola & Vaattovaara 2002: ). Muuttovirtoja ohjaa luonnollisesti seudun asuntotuotanto. Tämänhetkinen asuntotuotanto Helsingin seudulla on alueellisesti varsin erilaistunutta. Helsingissä yli neljä viidesosaa uusista asunnoista on kerrostaloissa, kun taas muualla pääkaupunkiseudulla niitä on alle puolet ja kehyskunnissa vain kolmasosa asuntotuotannosta. Kehyskuntien sisälläkin on havaittavissa erilaistumista: suurin osa uusista kerrostaloasunnoista sijaitsi pääradan varren kunnissa, eli Keravalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä. Uusien asuinalueiden sosiaalinen erilaistuminen näyttäisi ainakin tulotasolla mitattuna noudattavan tätä tuotettujen asuntotyyppien suhdetta. Sen sijaan pelkästään kerrostaloja tai pientaloja tarkasteltaessa korkeimman tulotason uudet asuinalueet sijaitsevat Helsingissä. Toisaalta niin sijaitsevat myös matalimman tulotason kerrostaloalueet. Jaakolan ja Vaattovaaran keskeisimpiä tuloksia onkin se, ettei tulotason erilaistuminen uusilla asuinalueilla ole riippuvainen vain asuntotuotannosta tai asuntojen seudullisesta sijainnista, eikä varsinkaan kuntarakenteesta (Jaakola & Vaattovaara 2002) Aineisto Työssä on yhdistetty kaksi tilastoaineistoa, Tilastokeskuksen Ruututietokanta vuodelta 2004 ja YTV:n kokoama Seutu-CD Näistä tietokannoista käyttöön poimitut muuttujat ja niiden keruuvuodet on esitetty taulukossa 1.1. Kuten taulukosta näkyy, suurin osa tiedoista on vuodelta Tietokannat on yhdistetty sijaintitiedon perusteella siten, että kaikkien saman ruudun sisällä olevien asuinrakennuksien tiedot on summattu yhteen. Tämä on mahdollista, koska Seutu-CD:n tiedot on esitetty absoluuttisina lukuina. Myös Ruututietokannan muuttujat ovat absoluuttisia lukumääriä. Niiden perusteella on laskettu suhteelliset muuttujat, joita on käytetty varsinaisissa analyyseissa. Aineistossa on myös muutamia muuttujapareja, jotka ovat selkeästi vaihtoehtoisia toisilleen. Tällaisia ovat esimerkiksi Ruututietokannan vuokra-asunnot ja omistusasunnot sekä pientalot ja kerrostalot. Näistä pareista on itse analyysiin otettu vain toinen muuttuja. Molemmat tietokannat perustuvat rekisteripohjaisiin yksilö- tai rakennustason tietoihin, joita päivitetään säännöllisesti. Näin ollen aineistoja voi pitää varsin luotettavina ja virheiden mahdollisuutta pienenä. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että tässä tutkimuksessa käytetyt muuttujat on yleistetty yksilötasolta aluetasolle. Tässä piilee niin sanotun ekologisen harhan riski: yleistetty aluetason tilanne ei välttämättä vastaa yhtäkään yksittäistä yksilöä ja peittää alleen yksilötason vaihtelun. Tuloksia tulkittaessa onkin muistettava, että ne kuvaavat alueita, eivät yksilöitä. Hallinnollisiin jakoihin perustuviin havaintoyksikköihin verrattuna ruuduittaisella tilastotiedolla on selkeät etunsa. Ensinnäkin pienempi aluekoko vähentää ekologista harhaa eli tiedon yleistymisen määrää. Toiseksi sillä saadaan helpommin esille monet sosiaaliset ja rakenteelliset tilan jakautumiseen liittyvät ilmiöt, jotka eivät ole hallinnollisista rajoista kiinni. Kolmanneksi sillä ehkäistään tilastojen kaunistelumahdollisuutta aluerajojen siirtämisen kautta. Neljänneksi alueellisesti tasakokoiset yksiköt ovat keskenään vertailukelpoisempia ja paremmin yhdistettävissä toisiinsa kuin kooltaan vaihtelevat hallinnolliset alueyksiköt. Haittapuolena on kuitenkin se, että etenkin harvaan asutuilla alueilla kyseisen ruutukoko on liian pieni. Toisaalta tämä toki ohjaa tutkimusta juuri niille alueille, joilla asutusta ja sitä kautta tuntuvaa sosioekonomista erilaistumista on, mutta toisaalta se hajauttaa etenkin kaupunkiseudun reuna-alueen varsin epäyhtenäiseksi. Juuri tämän ruutukoon käyttöä voi kuitenkin perustella myös sillä, että sitä on käytetty 8

15 aikaisemmissa tutkimuksissa ja tutkimusalueen yhdyskuntarakenteen seurannassa (Vaattovaara 1998, Ristimäki et al. 2003). Tilastokeskuksen ruututietokanta x 250 m ruuduin Muuttujaryhmä Muuttujan nimi Vuosi Asukasrakenne (salattu tieto, jos asukkaita alle 10) Väkiluku 2003 Koulutus (salattu tieto, jos yli 18-vuotiaita asukkaita alle10) 18 vuotta täyttäneet asukkaat 2002 Perusasteen suorittaneet Ammatillisen tutkinnon suorittaneet (alempi ja ylempi keskiaste sekä alin korkea-aste) Akateemisen tutkinnon suorittaneet Talouksien koko Talouksien keskikoko 2002 Asukkaiden kuluttajarakenne (salattu tieto, jos tulonsaajia alle 10) Rakennukset ja asuminen Työvoima (salattu tieto, jos työvoimaan kuuluvia asukkaita alle 10) Asukasrakenne Asunnot Veronalaista tuloa saavien asukkaiden lukumäärä 2002 Asukkaiden keskitulot (euroa/vuosi) Pienituloiset asukkaat (vuositulot alle e) Hyvätuloiset asukkaat (tulot vähintään e) Asuntojen lukumäärä 2002 Asuntojen keskipinta-ala Asumisväljyys (m2 per asukas) Kerrostaloasuntojen määrä Vuokra-asuntojen lukumäärä (vuokra-, arava-, korkotukivuokra- ja asumisoikeusasunnot) Työvoimaan kuuluvat asukkaat ( vuotiaat työlliset tai työttömät henkilöt) Työttömät (vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä olleet työvoimaan kuuluvat henkilöt) 2001 Seutu-CD 2003 (rakennustasoiset tiedot) Väkiluku 2002 Vieraskieliset asukkaat vuotiaat asukkaat vuotiaat asukkaat Yli 65-vuotiaat asukkaat Asuntojen lukumäärä huoneen asunnot Vähintään 4 huoneen asunnot Taulukko 1.2. Työssä käytetyt tilastoaineistot muuttujineen. Väestömäärän suhteen havaintoyksikköjen koko sen sijaan vaihtelee paljon. Tätä vaihtelua ei ole tasapainotettu painotuksilla siitä syystä, että tutkimuksen kohteena ovat alueet, eivät yksilöt. Toinen syy painottamattomuuteen on se, että ruutujen väkiluku, toisin sanoen asukastiheys, on merkittävä kaupunkirakenteen kuvaaja (yksi asukas ruudussa vastaa 16 asukasta neliökilometrillä). Asukastiheyttä taas käsitellään yhtenä muuttujista. Väestöllisten painokertoimien käyttäminen muissa muuttujissa sotkisi tarpeettomasti tämän muuttujan suhdetta muihin muuttujiin (Hyypiä ym. 1999). Muuttujissa on joitakin sisällöllisiä rajoituksia. Ensinnäkin Ruututietokannan asukasrakenteen tiedot ovat eri vuodelta kuin muu aineisto, minkä vuoksi minkään muun muuttujaryhmän lukuja ei voida suhteuttaa kokonaisväkilukuun. Ruutukoon pienuuden 9

16 takia jo yhden vuoden muutos väkiluvussa voi nimittäin olla merkittävä, etenkin uusilla asuinalueilla. Työllisyystiedot puolestaan ovat vuoden vanhempia kuin muu aineisto. Tämä heikentää tietojen vertailtavuutta muun aineiston kanssa. Koska työttömyysaste on kuitenkin teoreettisesti merkittävä muuttuja, on se haluttu pitää mukana mallissa. Tietokantojen ruutukohtaiset väkiluvut ja asuntojen lukumäärät vaihtelevat keskenään sen verran, että tietokantojen tietoja ei ole yhdistetty esimerkiksi laskemalla summamuuttujia tai suhteellisia osuuksia yli tietokannan. Poikkeamat johtuvat todennäköisesti tietojen eriaikaisuudesta ja ovat hyvin satunnaisia, mutta eivät missään kovin suuria. Suhteessa koko aineistoon nämä poikkeamat pitkälti kumoavat toisensa. Koko aineistossa ruutuja on noin 7 500, jos lasketaan mukaan kaikki ne ruudut, joissa on yksikin havainto missä tahansa tietoryhmässä (eli vähintään yksi asukas tai yksi rakennus). Kaikista muuttujista salaamattoman tiedon sisältäviä ruutuja on kuitenkin vain ruutua. Suurin osa alkuperäisen aineiston ruuduista joko sisältää tietoa vain osasta muuttujia tai on havaintojen vähäisyyden vuoksi tietosuojattuja Menetelmät Varsinaisina tutkimusmenetelminä tässä työssä käytetään tilastollisia monimuuttujamenetelmiä, tarkemmin ottaen pääkomponenttianalyysia ja klusterianalyysia. Niitä molempia käytetään usein silloin, kun aineisto on laaja ja tutkitun ilmiön oletetaan muodostuvan useista eri ulottuvuuksista, joita ei voida mitata millään yksittäisellä muuttujalla Faktorianalyysi Faktorianalyysissä tutkitaan muuttujien yhteisvaihtelua ja muodostetaan sen pohjalta tätä kuvaavia vektoreita eli faktoreita. Faktorianalyysin pohjana on siis korrelaatio, minkä vuoksi käytettävän aineiston tulisi täyttää ne perusoletukset, jotka ovat voimassa jo kahden muuttujan korrelaatioanalyysissa. Varsinaisena faktorointimenetelmänä tässä tutkimuksessa käytetään pääkomponenttianalyysia. Faktorianalyysissä käytettävät muuttujat eivät saa sisältää voimakkaita ääriarvoja. Voimakkaasti muusta aineistosta poikkeavat arvot vaikuttavat nimittäin muuttujien hajontaan, jota puolestaan käytetään korrelaation laskemisessa. On tietysti muistettava, että suurikin hajonnan kasvu saattaa näkyä korrelaatiokertoimessa vain vähäisenä kasvuna, jos molempien muuttujien hajonta kasvaa samassa määrin. Tässä tutkimuksessa on muutamia sellaisia muuttujia, joiden hajonnan voi olettaa olevan luonnostaan suuri. Etenkin kaupunkimaisuus vaihtelee tutkimusalueella erittäin paljon aina kaupungin ydinkeskustasta hajanaisesti asutettuun maaseutuun, joten alueiden fyysistä rakennetta kuvaavien muuttujien (asukastiheys, asuntojen keskipinta-ala, pientalojen ja vuokraasuntojen osuus) hajonnan pitäisi olla suurta. Näiden muuttujien kohdalla pitääkin tutkia, sijaitsevatko laskennalliset ääriarvot selkeästi erillään muusta aineistosta vai muodostavatko ne yhtenäisen havaintojen nauhan. Jos äärimmäisetkin havainnot kytkeytyvät selkeästi koko aineiston jakaumaan, ei niiden poistaminen ole mielekästä, sillä samalla tullaan keinotekoisesti vähentäneeksi havaintoyksikköjen välisiä eroja. Faktorianalyysi voidaan jakaa neljään suoritusvaiheeseen: 1) lähtökohtana olevan korrelaatiomatriisin laatiminen, 2) faktorointi, 3) rotatointi ja tulkinta sekä 4) päätelmien teko ja vertailut. Korrelaatiomatriisin avulla etsitään sekä poikkeavilta vaikuttavia arvoja ja tilastollisesti epäluotettavia korrelaatioita (T-testiarvo), että selkeästi samalla tavalla käyttäytyviä ja keskenään voimakkaasti korreloituvia muuttujia (Riihinen 1965: ). 10

17 Heikosti korreloivat muuttujat on kannattavaa poistaa tässä vaiheessa. Jos kyseessä on keskeinen muuttuja, sen heikon korrelaation syitä on tarkasteltava erikseen. Varsinainen faktorointi tapahtuu melko suoraviivaisesti ja yksiselitteisesti: ensimmäinen faktori saa suurimman selitysasteen eli ominaisarvon, toinen selittää eniten jäljelle jääneestä vaihtelusta, jne. Faktorit voivat olla joko kohtisuorassa tosiaan vastaan (eli korrelaatio niiden välillä on 0), tai ne voivat olla yhteydessä toisiinsa, mutta toistensa kanssa korreloivien faktorien selittäminen ja jatkoanalysointi on varsin haasteellista. Tässäkin työssä tarkoituksenmukaisinta on käyttää ortogonaalista (eli kohtisuoraa) faktorointia, joka tuo esille toisistaan riippumattomia ulottuvuuksia muuttujajoukossa. Tämä on tärkeää faktoreiden pohjalta tehtävän ryhmittelyanalyysin vuoksi. Käytettävien faktoreiden määrää voi arvioida monella tavalla. Yleisimmin sovellettu tapa on valita kaikki ne faktorit, joiden ominaisarvo on suurempi kuin yksi tai kaikki ne, joiden selitysosuus on vähintään viisi prosenttia kokonaisvaihtelusta (Sänkiaho 1974: 15). Faktorien osuvuutta ja kuvaavuutta voi arvioida kunkin muuttujan saaman faktorilatauksen avulla: faktorien avulla selitetty muuttujan vaihtelu eli kommunaliteetti on kaikkien sen saamien latauksien neliöiden summa. Faktorilatauksen vaihteluväli on -1:stä 1:een. -1:n lataus tarkoittaa, että muuttujan ja faktorin vaihtelut ovat keskenään täsmälleen päinvastaisia: kun toinen kasvaa, toinen vähenee samassa suhteessa. Vastaavasti 1:n suuruinen lataus merkitsee, että niiden vaihtelu on täsmälleen samanlaista. Latauskerroin 0 merkitsee, etteivät vaihtelut seuraa lainkaan toisiaan. Faktorilatauksen neliö kertoo, kuinka suuren osan muuttujan vaihtelusta faktori selittää ja toisin päin. Faktorilatausten neliöiden summa onkin sama kuin muuttujan kommunaliteetti, eli sen saama selitysaste koko faktorianalyysistä. Nyrkkisääntönä pidetään usein sitä, että itseisarvoltaan vähintään 0,7 suuruiset lataukset ovat erittäin voimakkaita, vähintään 0,5 suuruiset voimakkaita ja vähintään 0,3 suuruisetkin vielä tulkinnallisesti merkittäviä. Tätä pienempiä latauksia ei enää kannata ottaa huomioon faktorin tulkinnassa (Alkula ym. 1994; Paakko 2003). Rotatoinnin tarkoituksena on parantaa faktorien osuvuutta toivotulla tavalla, esimerkiksi niin, että ne osuvat mahdollisimman hyvin tiettyihin muuttujiin tai että muuttujien etäisyys lähimmästä faktorista on mahdollisimman pieni (vastaa pienimmän neliösumman menetelmää regressiosuoran estimoinnissa). Jälkimmäinen rotatointiperiaate tuntuu olevan suosituin, sillä ensimmäinen korostaa voimakkaasti tiettyjä yksittäisiä muuttujia. Rotatoinnin onnistuneisuutta voi arvioida yllä esitetyillä faktorointituloksen arviointimenetelmillä. Faktorien nimeämiseen on monesti esitetty seuraavia neljää näkökulmaa (mm. Sänkiaho 1974: 18; Vaattovaara 1998: 64):! suurin lataus: faktori nimetään sen muuttujan mukaan, joka saa suurimman latauksen! nimihirviö: faktori nimetään usean suuren tai merkityksellisen latauksen saaneen muuttujan mukaan! aiemmat tutkimukset: faktoreita verrataan aikaisempiin tuloksiin! puhtaan teoreettinen perusta: faktorit nimetään teoreettisen viitekehyksen avulla. Faktoreiden kuvaamia sosiaalisen erilaistumisen ulottuvuuksia on mahdollista tutkia kartalla faktoripistemäärien avulla. Pistemäärä kuvaa havaintoyksiköittäin (tässä tapauksessa ruuduittain), minkä arvon yksikkö saa kullakin faktorilla, kun niistä on muodostettu itsenäisiä muuttujia. Arvo lasketaan tietyillä muuntokertoimilla faktorin alkuperäisten muuttujien latausten pohjalta. Uudet faktorimuuttujat on standardoitu, eli 11

18 niiden keskiarvo on 0 ja keskihajonta 1. Tämä helpottaa faktorien vertailua kartalla ja mahdollistaa niiden käytön klusterianalyysissä Klusterianalyysi Faktorien alueellisen yhteisesiintymisen arvioimiseksi suoritetaan klusteri- eli ryhmittelyanalyysi. Siinä pyritään muodostamaan sisäisesti mahdollisimman samanlaisia ja keskenään mahdollisimman erilaisia ryhmiä muuttujien vaihtelun pohjalta. Muuttujina käytetään lopullisten faktoriratkaisujen faktoripisteitä. Muodostuneiden ryhmien kuvaamisessa ja tulkinnassa hyödynnetään myös kaikkien alkuperäisten muuttujien keskiarvoja. Faktoripisteitä pohja-aineistona käytettäessä on muistettava, että ne ovat kuvaajana vaillinaisia, toisin sanoen ne selittävät vain osan huomioimiensa muuttujien vaihtelusta. Faktorimallissa heikon selitysosuuden saaneille muuttujille ei näin ollen voi antaa kovin paljoa painoarvoa faktoripisteistä muodostuneiden ryhmien tulkinnassa. Kuten faktoreiden määrä, myös ryhmien lukumäärä on pitkälti tekijänsä päätettävissä. Joitakin ohjesääntöjä valinnalle kuitenkin on olemassa, yhtenä keskeisimmistä tulosten järkevyys. Toinen testi ryhmittelyratkaisun hyvyydelle on F-testi. Mitä suuremmat arvot siitä saadaan, sen parempia muodostuneet ryhmät ovat sekä sisäisen yhtenäisyyden että keskinäisen erilaisuuden kannalta. Testitulosta ei kuitenkaan voi sellaisenaan käyttää hyvyyden mittana, vaan se on väline parhaan ratkaisun löytämiseksi eri vaihtoehdoista. Ryhmittelyanalyysin suorittaminen onkin tasapainoilua liiallisen hajaantumisen ja riittävän ryhmien sisäisen yhtenäisyyden välillä. Klusterianalyysin yhdistäminen faktorianalyysiin kuvatulla tavalla ei ole mitenkään harvinaista sosiaaliekologisessa tutkimuksessa. Pääkaupunkiseudulla sitä ovat soveltaneet ainakin Maury (1997) ja Vaattovaara (1998) Paikkatietomenetelmät Tutkimuksen keskeisimpiä kysymyksiä on se, miten tilastollisista analyyseistä esille nousseet sosiaaliset ulottuvuudet jakautuvat maantieteellisesti, toisin sanoen keskittyvätkö ne tiettyihin osiin aluetta ja onko niiden jakautumisessa nähtävissä systemaattisuutta. Tämän vuoksi saadut faktorit luokitellaan faktoripistemääriensä avulla ruutumäärältään yhtä suuriin luokkiin, jotka kuvataan kartalle. Mari Vaattovaaran (1998: 65 71) esittämistä, paikkatietomenetelmien maantieteelliseen näkökulmaan perustuvista ryhmistä tässä tutkimuksessa on siis käytetty pääasiassa visuaalisia menetelmiä, joskin joitakin tilastoanalyysejäkin on suoritettu paikkatietojärjestelmän avulla. Visualisoinnilla tarkoitetaan tässä yhteydessä faktorien ja ryhmien esittämistä rinnasteisina teemakarttoina. Paljon painoa on laitettu eri aluetasojen tulosten samankaltaiseen kuvaamiseen, mikä mahdollistaa niiden visuaalisen vertailun. Paikkatietomenetelmät tarjoavat myös monia laskennallisia välineitä saatujen tilastollisten tulosten maantieteellisen systematiikan tutkimiseksi (esimerkiksi ruutukeskittymien etsiminen, alueellisten päällekkäisyyksien tutkiminen ja mallien sovittaminen). Näitä välineitä ei kuitenkaan ole tässä tutkimuksessa käytetty siitä syystä, että niiden soveltaminen kolmella eri aluetasolla sekä yhdessä että kullakin erikseen olisi paisuttanut tutkimuksen yli rajojensa. Ne eivät myöskään voi korvata visuaalista analyysiä, jossa keskeinen sijansa on tutkimusalueen tuntemuksella sekä kokonaiskuvan ja yksityiskohtien samanaikaisella tutkimisella. Lisäksi laskennallisiin tuloksiin liitetään herkästi sellaista tulosten tulkinnallista ehdottomuutta, jolle ei todellisuudessa ole perusteita. Visuaalisten analyysien oikeellisuutta sen sijaan pystyy jokainen lukija arvioimaan itse ja esittämään 12

19 oman näkemyksensä loppujen lopuksi hyvin tulkinnanvaraisesta sosiaalisesta alueellisesta eriytymisestä (Vaattovaara 1998: 65 73) Tutkimusalue Suurpeltoa tarkastellaan tässä työssä kolmessa eri kontekstissa: osana pääkaupunkiseutua, osana Espoota ja osana lähimpiä tilastoalueitaan. Pääkaupunkiseudulla tarkoitetaan kuvassa 1.1. esitettyä, yleiseksi käytännöksi vakiintunutta neljän kunnan aluetta. Keskimmäisen alueellisen tarkastelutason muodostavat Espoo ja Kauniainen. Kauniainen on otettu mukaan vielä tälle tasolle siitä syystä, että se sijaitsee aivan Suurpellon tuntumassa. Kuvasta 1.1 on syytä huomata myös käytännössä käytetty tutkimusalue, joka ei kata koko pääkaupunkiseutua. Tutkimuksen ulkopuolelle jää suurin osa Kehä III:n ulkopuoleisesta pääkaupunkiseudusta siitä syystä, että asukastiheys on käytetylle ruutukoolle liian pieni ja ruudut täten tietosuojattuja. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin reunan sosiaalisesta erilaistumisesta ei pystytä sanomaan kovin paljoa tässä tutkimuksessa. Etenkin Espoossa tutkimusalue pienenee alueellisesti varsin paljon ja jättää pois sellaisia alueita, joiden tutkiminen saattaisi kuitenkin olla mielekästä. Toisaalta asia voidaan nähdä niinkin, että alueiden kaupunkimaisuus ja sosioekonomisten rakenteiden merkitys on näillä alueilla jo varsin vähäinen. Myöskään koko pääkaupunkiseudun väkiluvun kannalta nämä alueet eivät ole kovin merkityksellisiä. Suurpelto ja sen lähialueet on esitetty kuvassa 1.2. Itse Suurpellolla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa kuvassa 1.1. sinisellä ja kuvassa 1.2. punaisella viivalla rajattua aluetta. Aluerajaus on varhaisen suunnitteluvaiheen mukainen, samaa rajausta on käytetty tavoiteohjelmassa Koska työn aloitusvaiheessa ei lopullinen osayleiskaava ollut vielä selvillä eikä Suurpellon alueella joka tapauksessa ole vielä juurikaan asutusta, käsitellään Suurpeltoa tässä työssä yleisemmässä merkityksessä, Suurpellon seutuna. Siihen kuuluvat Suurpellon alueelta 1 km etäisyydellä olevat ruudut ja kaikki Suurpellon vieressä olevat pienalueet (katso kuva 1.2.). Suurpellon lähialueilla viitataan puolestaan 1 3 km etäisyydellä oleviin alueisiin ja pienalueita suurempiin tilastoalueisiin. Lähialueisiin kuuluu myös useita aluekeskuksia: Espoon keskus, Tapiola, Matinkylä ja Olari. Suurpellon seudun sisällä suurimpia keskuksia ovat Olarinmäki ja Kauniainen. 13

20 Kuva 1.1. Ruututietokannan peittävyys pääkaupunkiseudulla. 14

21 Kuva 1.2. Suurpelto ja sen lähialueet. 15

22 2. Koko pääkaupunkiseudun tilanne Tässä luvussa tarkastellaan koko pääkaupunkiseudun sosioekonomista rakennetta ja Suurpellon suhdetta siihen. Pääkomponenttianalyysin avulla etsittiin sosiaalisia eroja tuottavia pääulottuvuuksia ja niiden kärkimuuttujia. Näitä havaintoja hyödynnettiin myöhemmin muilla aluetasoilla. Lisäksi tehtiin koko pääkaupunkiseutua koskeva ryhmittelyanalyysi, jonka avulla voitiin tarkastella, millaisten alueiden kanssa Suurpellon lähialueet ovat samankaltaisia ja millaisiksi ne profiloituvat. Luvun lopussa esitellään edellä mainituissa monimuuttuja-analyyseissa esille nousseet kärkimuuttujat koko pääkaupunkiseudun tilannetta kulloinkin parhaiten kuvaavalla asteikolla. Näin pyritään saamaan muuttujien yleisestä tilanteesta mahdollisimman hyvä käsitys. Myöhemmin käsiteltävillä aluetasoilla näitä muuttujia tarkastellaan kvartiilijakojen kautta, jotta kunkin tarkastelutason sisäiset vaihtelut tulisivat mahdollisimman systemaattisesti esille Pääkomponenttianalyysi Erilaisia faktorointiratkaisuja kokeiltiin tämän tutkimuksen aikana useita, mutta niistä yksi oli lopulta paras sekä selitysasteiden että kahden eri aluetason suhteen. Sen tuloksena on viisi faktoria. Taulukossa 2.1 on esitetty sekä alkuperäisten että rotatoitujen faktoreiden ominaisarvot ja selitysasteet. Kuten alkuperäisistä luvuista näkee, ero viidennen ja kuudennen faktorin välillä ei enää ole sen suurempi kuin loppujenkaan faktoreiden välillä. Selitysasteiden kohdalla usein sovellettu 5 % raja menee kuitenkin juuri viidennen ja kuudennen faktorin välissä. Kokonaisselitysaste nousee vielä merkittävästi suuremmaksi ja itse faktoriratkaisu on tulkinnallisesti mielekkäämpi viidellä kuin neljällä faktorilla. Rotatoinnin jälkeen faktoreiden selitysasteet tasoittuivat vielä jonkin verran, vaikka 75 % kokonaisselitysaste ei muuttunutkaan. Alkuperäiset Faktori Ominaisarvo selitysaste (%) kumulat. selitysaste Rotatoidut selitysaste Ominaisarvo (%) kumulat. selitysaste 1 6, , , , , , , , , , , , ,1 0,3 100 Taulukko 2.1. Faktoreiden ominaisarvot ja selitysasteet koko pääkaupunkiseudun faktorianalyysissa. Muuttujien kommunaliteetit eli selitysasteet tässä lopullisessa ratkaisussa on esitetty taulukossa 2.2. Kuten taulukosta käy ilmi, kaikkien muuttujien vaihtelusta selittyi yli puolet. Heikoimman selitysasteen saivat työttömien osuus (58 %) ja asukastiheys (61 %). Tämä liittyy osittain siihen, että nämä muuttujat kuvasivat omaa ilmiökenttäänsä yksin. Esimerkiksi koulutustasoa kuvasi kolme eri muuttujaa, joista akateemisesti koulutettujen osuus sai peräti 92 % selitysasteen. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että selitysasteet olivat varsin hyviä tässä käytetyn tyyppisille aineistoille, toisin sanoen faktorit kykenivät tiivistämään varsin hyvin alkuperäisten muuttujien sisältämää tietoa. 16

23 Muuttuja Kommunaliteetti asukastiheys 0,61 talouksien keskikoko 0, vuotiaiden osuus 0, vuotiaiden osuus 0,67 yli 65 -vuotiaiden osuus 0,75 korkeintaan peruskoulun suorittaneiden osuus 0,76 kork. ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus 0,89 korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus 0,92 pienituloisten osuus 0,81 hyvätuloisten osuus 0,89 työttömien osuus 0,58 vieraskielisten osuus 0, huoneen asuntojen osuus 0,77 yli 4 huoneen asuntojen osuus 0,76 asumisväljyys 0,63 kerrostaloasuntojen osuus 0,78 vuokra-asuntojen osuus 0,66 Kokonaisselitysaste 0,75 Taulukko 2.2. Muuttujien kommunaliteetit koko pääkaupunkiseudun faktorianalyysissa. Muuttuja Faktori asukastiheys,66,01 -,05 -,01,41 talouksien keskikoko -,70 -,26,39 -,03 -, vuotiaiden osuus -,54 -,05,63 -,06, vuotiaiden osuus,73,10,32,04 -,16 yli 65-vuotiaiden osuus,07,07 -,86,08 -,02 korkeintaan peruskoulun suorittaneiden osuus -,01,81 -,18 -,25,07 korkeint. ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus -,14 -,03,11 -,93,01 korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus -,07 -,66,01,69 -,01 pienituloisten osuus,29,83,04,19,05 hyvätuloisten osuus -,34 -,86,01,17 -,05 työttömien osuus,17,66 -,02,02,34 vieraskielisten osuus,23,27,11,01, huoneen asuntojen osuus,84,18 -,13,03,08 yli 4 huoneen asuntojen osuus -,84 -,20,07,01 -,11 asumisväljyys -,34 -,33 -,43,46,06 kerrostaloasuntojen osuus,77,32 -,12 -,01,25 vuokra-asuntojen osuus,52,54,26 -,04,18 Taulukko 2.3. Koko pääkaupunkiseudun faktorianalyysin faktorilataukset. 17

24 Muuttujien saamat faktorilataukset eri faktoreilla on esitetty taulukossa 2.3. Itseisarvoltaan vähintään 0,3 suuruiset lataukset lihavoitu. Näistä faktoreista on edelleen muodostettu ruutukohtaisen faktoripistemäärän ilmoittavia muuttujia, jotka on kuvattu kvartiileittain kuvissa Seuraavassa käydään yksitellen läpi kaikki viisi faktoria. Kuva 2.1. Pääkaupunkiseudun faktori 1. Urbaanius. Ensimmäinen faktori kuvaa urbaaniuden ulottuvuutta. Sille latautuvat voimakkaan positiivisesti yksiöiden ja kaksioiden osuus, kerrostaloasuntojen osuus, nuorten aikuisten osuus, asukastiheys ja vuokra-asuntojen osuus. Negatiivisia latauksia saavat puolestaan yli 4 huoneen asuntojen osuus, talouksien keskikoko, lasten osuus, asumisväljyys ja hyvätuloisten asukkaiden osuus. Faktori siis kuvaa paitsi asumisen kaupunkimaisuutta, myös usein urbaaneimmaksi miellettyä nuorten aikuisten väestöryhmää. Aikaisempien tutkimusten pohjalta tiedetään, että alueen fyysinen (asunto-)rakenne kytkeytyy voimakkaasti nimenomaan lapsiperheiden ja nuorten asumisvalintoihin. Lapsiperheiden on usein todettu asuvan kaukana keskustasta sijaitsevilla omakotialueilla, kun taas nuoret hakeutuvat urbaanin elämänsykkeen lähelle. Varallisuuden ja urbaaniuden positiivinen yhteys puolestaan selittyy omakotitalojen suurella kysynnällä ja korkealla hintatasolla. Lisäksi asunnonomistusta ja asumisväljyyttä voidaan pitää yhtenä vaurauden osa-alueena (Maury 1997; Vaattovaara 1998). Kuvasta 2.1 näkyy, että faktori noudattaa kehämäistä alueellisen jakautumisen mallia pääkaupunkiseudun sormimaisen rakenteen ympärillä: urbaaneimpaan kvartiiliin kuuluvat alueet jatkuvat keskustasta pääliikenneväylien varsia ulospäin. Näiden sormien ympärillä 18

25 faktorilataukset pienenevät asteittain eli muodostaen kehiä yhteisen ytimen ympärille. Tältä osin faktori yhdistyykin varsin selvästi aikaisemmissa tutkimuksissa havaittuihin urbaaniuden (Maury 1997) ja elämänvaiheen (Vaattovaara 1998) ulottuvuuksiin. Suurpelto näyttää tässä koko pääkaupunkiseudun tarkastelussa sijoittuvan jo varsin epäurbaanille alueelle. Sen lähin keskus Olari on urbaanilta ytimeltään varsin pieni, mutta hieman kauempana Suurpellosta sijaitsevat Tapiola, Matinkylä ja Espoon keskus muodostavat selvempiä kaupunkimaisia ytimiä. Suurpelto näyttäisikin sijoittuvan juuri näiden urbaanien ytimien välimaastoon. Seudullisesti tarkasteltuna Suurpelto ei kuitenkaan sijoitu kaikkien epäurbaaneimmalle vyöhykkeelle eli kaupungin laidalle, vaan kahden urbaanin sormen välimaastoon. Kuva 2.2. Pääkaupunkiseudun faktori 2. Sosio-ekonominen status. Toisena faktorina esiin nousseelle sosioekonomisen statuksen ulottuvuudelle latautuu useita erilaisia huono- tai hyväosaisuutta mittaavia muuttujia. Positiivisimpia latauksia saavat pienituloisten asukkaiden osuus, vain peruskoulun suorittaneiden osuus, työttömyysaste sekä kerrostalo- ja vuokra-asuntojen osuudet. Negatiivisia latauksia saavat puolestaan hyvätuloisten asukkaiden osuus, korkeakoulutettujen osuus ja asumisväljyys. Faktori ei siis kuvaa eroja pelkästään tulo- ja koulutustasossa, vaan myös työllisyydessä ja asumisen laadussa. Maury (1997) onkin nimittänyt omassa tutkimuksessaan esille noussutta vastaavanlaista faktoria deprivoituneisuuden ulottuvuudeksi. 19

26 Kuvassa 2.2 tämän faktorin pistemäärät näyttävät yleisellä tasolla jakautuvan kaakosta luoteeseen kulkevan linjan mukaan. Pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosissa on enemmän korkean pistemäärän saavia ruutuja ja niiden muodostamia ryppäitä, kun taas lounaisosissa on hyvin matalan pistemäärän ruutuja. Jakolinjaa kuitenkin sumentaa Kehä III:n seutu, jossa myös lännestä löytyy negatiivisen ääripään rykelmiä. Verrattuna pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosiin nämä rykelmät ovat kuitenkin pieniä ja epäyhtenäisiä. Faktorin keskustasta katsottuna sektorimainen alueellinen jakautuminen tukee sen profiloitumista juuri yleisen sosioekonomisen ulottuvuuden kuvaajaksi, jonka on aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu noudattavan tämän tyyppistä alueellista mallia (Siirilä ym. 1990; Vaattovaara 1998). Suurpellon seutu sijoittuu tällä faktorilla selvästi sen hyväosaisempaan eli negatiiviseen päähän. Etenkin Niittykummussa, Olarinmäessä ja Vanha-Mankkaalla on korkeimman sosioekonomisen statuksen kvartiiliin kuuluvien ruutujen laajoja rykelmiä. Lähin positiivisimman kvartiilin eli matalimman sosioekonomisen statuksen ruutujen keskittymä on Espoon keskuksessa, joskin muutamia tähän kvartiiliin kuuluvia ruutuja on myös Nuijalassa ja Sepänkylässä. Kuitenkin seudullisesti tarkasteltuna ainoastaan Espoon keskus nousee Suurpellon lähialueista esille jonkinlaisena matalan sosioekonomisen statuksen keskittymänä. Kuva 2.3. Pääkaupunkiseudun faktori 3. Elämänvaihe. 20

27 Kolmas faktori kuvaa asukkaiden elämänvaihetta. Sille latautuvat positiivisesti lasten osuus väestöstä, talouksien keskikoko ja nuorten aikuisten osuus. Yli 65-vuotiaiden osuus ja asumisväljyys taas latautuvat faktorilla negatiivisesti. Faktorilla yhdistyy siis sekä perheellisyyden että ikävaiheiden vaikutus asumiseen. Joissakin tutkimuksissa nämä ulottuvuudet ovat eriytyneet omiksi faktoreikseen (Sweetser 1973, Maury 1997, Ristisuo 2005), toisissa taas eivät (Vaattovaara 1998). Tämän tutkimuksen kohdalla on syytä huomata, että perhevaihe kuvastuu osittain myös ensimmäisellä, urbaaniuden faktorilla. Korkeita pistemääriä tällä faktorilla saavat ruudut näyttäisivät kuvan 2.3. mukaan ryvästyvän matalien pistemäärien ruutuja enemmän. Suurin osa näistä lapsiperheen elämänvaiheen ryppäistä sijoittuu Kehä I:n ja Kehä III:n välille, hyvien liikenneyhteyksien varrella vielä Kehä III:sta pohjoiseen. Kehä I:n eteläpuolella taas hallitsee ulottuvuuden toinen pää, siis eläkeikäisten elämänvaihe. Kuvio on jossain määrin kehämäinen, mutta siinä ei näy vastaavaa systemaattisuutta kuin urbaaniuden ulottuvuudella. Tämä voi johdannossa esitetyn oletuksen perusteella vaikuttaa omituiselta, mutta on syytä muistaa, että perhevaiheeseen yleensä liitetty kehämäinen aluerakenne on kytköksissä keskustaetäisyyteen. Se puolestaan saa merkityksensä maankorkoteoriasta ja asuntojen hintatasosta. Näin ollen on loogista, että asuntorakenteeseen ja tulotasoon liittyviä muuttujia paremmin tiivistävä urbaaniuden faktori noudattaa kehämäistä rakennetta paremmin kuin elämänvaiheen faktori. Mielenkiintoista on myös se, että elämänvaiheen faktorin kohdalla kehien yleinen järjestys pääkaupunkiseudulla näyttäisi olevan negatiivisesta ytimestä positiiviseen reunaan päin, mutta yksittäisiä aluekeskuksia katsottaessa järjestys on pikemminkin päinvastainen. Toisin sanoen, yleisesti ottaen asukkaiden elämänvaihe vaihtuu keskustasta pois päin mentäessä yhä enemmän lapsiperheiden suuntaan, mutta etäisemmissä aluekeskuksissa lapsiperheet sijoittuvat juuri keskuksiin. Suurpelto sijaitsee aiemmin mainitulla kehien välisellä, lapsiperheen elämänvaiheen hallitsemalla vyöhykkeellä. Esimerkiksi Taavinkylässä on selkeä tämän faktorin ylimmän kvartiilin keskittymä, samoin Nuijalassa ja Espoon keskuksessa. Lähin eläkeläisten elämänvaiheen keskittymä taas on Tapiolassa. Tapiolan sijoittuminen ulottuvuuden tähän päähään on varsin loogista, kun vertaa sitä muihin samoihin aikoihin rakennettuihin pääkaupunkiseudun varhaisiin esikaupunkialueisiin (esimerkiksi Munkkiniemeen ja Munkkivuoreen). Olari sen sijaan ei näytä sijoittuvan tämän ulottuvuuden kumpaankaan ääripäähän. 21

28 Kuva 2.4. Pääkaupunkiseudun faktori 4. Koulutus. Faktori 4 kuvaa hyvin puhtaasti koulutuksen ulottuvuutta. Sillä saa voimakkaan positiivisen latauksen korkeakoulutettujen osuus, voimakkaan negatiivisen puolestaan ammattitutkinnon suorittaneiden osuus. Myös peruskoulun suorittaneiden osuus saa negatiivisen latauksen, mutta se on jokseenkin heikko. Kyseinen muuttuja saa selvästi voimakkaimman latauksensa faktorilla 2 (huono-osaisuuden faktori), kun taas ammattitutkinnon suorittaneiden osuus latautuu ainoastaan faktorille 4. Mielenkiintoisesti myös asumisväljyys saa tällä faktorilla voimakkaan positiivisen latauksen. Tämä viittaa siihen, että faktori kuvaa myös koulutukseen liittyvää elintasoa tai korkeasti koulutettujen taipumusta hankkia vähemmän lapsia kuin matalammin koulutetut. Huomionarvoista on se, että koulutus erottuu täysin omaksi faktorikseen eikä kytkeydy täysin tyhjenevästi sosioekonomisen aseman ulottuvuuteen. Toki faktorien määrää pienentämällä nämä kaksi ulottuvuutta saadaan yhdistymään, mutta tätä kokeiltaessa tulokset olivat selvästi huonompia kuin loppujen lopuksi käytetyssä faktoriratkaisussa. Alueellisesti koulutuksen ulottuvuus jakaa pääkaupunkiseutua tässä tutkimuksessa esille nousseista faktoreista kaikkein voimakkaimmin. Kuvassa 2.4 näkyvä lounaasta koilliseen kulkeva jako on hyvin selkeä ja voimakas. Korkeimman pistemäärän ruudut ryvästyvät voimakkaasti rannikolle ja seudun eteläosiin sekä Kauniaisiin, negatiivinen pää puolestaan keskittyy koilliseen pääradan varteen ja pohjoisosien hajaruutuihin. Jonkinasteista sidonnaisuutta Helsingin keskustaankin on havaittavissa, sillä positiivisten alueiden ryvästyneisyys heikkenee myös rannikolla poispäin keskustasta siirryttäessä. Positiivisen 22

29 ryvästymisen painopiste on kuitenkin Espoon ja Helsingin eteläisellä rajalla, ei niinkään ydinkeskustan ympärillä. Suurpelto sijoittuu juuri ja juuri tähän pääkaupunkiseudun korkean koulutustason ytimeen. Kuitenkin jo Nuijalassa, Olarissa ja Espoon keskuksessa on paljon keskikvartiileihin ja jopa alimpaan kvartiiliin kuuluvia ruutuja. Voidaankin sanoa, että Suurpelto sijaitsee pääkaupunkiseudun koulutusta kuvaavan ulottuvuuden rajavyöhykkeellä. Kuva 2.5. Pääkaupunkiseudun faktori 5. Etnisyys. Viimeinen, vähiten selitysarvoa sisältävä faktori erottaa etnisyyden omaksi ulottuvuudekseen. Erittäin voimakkaan positiivisen latauksen saa ainoastaan vieraskielisten osuus, heikompia positiivisia latauksia saavat asukastiheys ja työttömien osuus. Faktorin negatiivisessa päässä ei sen sijaan ole yhtään merkittävästi latautuvaa muuttujaa. Voikin sanoa, että viides faktori kuvaa etnisyyttä melko pitkälti irrallaan elintasosta, työllisyyttä lukuun ottamatta. Tämä näkyy myös faktoripistemäärien maantieteellisessä jakautumisessa kuvassa 2.5, jossa korkean pistemäärän ruutuja löytyy niin rannikon suurlähetystöalueilta kuin kaupungin vuokrataloalueiltakin. Kuitenkin on havaittavissa faktorin positiivisen pään painottumista seudun itäisiin ja eteläisiin osiin: esimerkiksi Espoon läntiset ja pohjoiset hajaruutualueet sijoittuvat pääasiassa faktoripistemäärien alimpaan kvartiiliin. Kaiken kaikkiaan tulokset etnisyyden alueellisesta erilaistumisesta ovat linjassa muiden viimeaikaisten tutkimusten kanssa (Vilkama 2006). 23

30 Suurpellon lähialueilla tilanne on etnisyyden suhteen melko kirjava: sieltä löytyy tasapuolisesti kaikkien kvartiilien alueita, eikä mikään niistä muodosta suurempia ryppäitä. Kuitenkin verrattaessa esimerkiksi Mankkaata, Olaria ja Kauniaista Tapiolaan ja Espoon keskukseen voi selvästi havaita, että edelliset sijoittuvat faktorin ylempiin kvartiileihin ja jälkimmäiset sen alempiin kvartiileihin. Jonkinlaista lievää jakautuneisuutta on siis havaittavissa Ryhmittelyanalyysi Edellä esitettyjä viittä faktoria käytettiin edelleen muuttujina ryhmittelyanalyysissa. Paras tulos saavutettiin niillä kuudella ryhmällä, jotka on esitetty taulukossa 2.4 ja kuvassa 2.6. Ryhmien lisääminen tai poistaminen huononsi selvästi tulosta ja muodosti ryhmiä, jotka olivat tulkinnallisesti epäselviä tai päällekkäisiä. Ryhmien tulkinnassa on käytetty apuna alkuperäisten muuttujien (viiteryhmällä painotettuja) keskiarvoja. Heti kärkeen on myös huomattava, että ryhmät eivät ole tasakokoisia: ryhmään 4 kuuluu kolmannes kaikista ruuduista, mutta ryhmiin 3 ja 6 alle 10 % kumpaankin. Näin ollen ryhmien alueellinen merkityskin on varsin erilainen. Muuttuja Ryhmä Yht. Ruutujen lukumäärä % ruuduista Väkiluku (tuhatta) Väkiluku % F1. Urbaanius 1,3-0,6 0,3-0,6-0,4 0,3 0 F2. Sosioekonominen status -0,2-0,4 1,7-0,4 0,5 1,2 0 F3. Elämänvaihe -0,2 0,3 0,6 0,2-1,7 0,5 0 F4. Koulutus -0,1-1,1 0,5 0,7-0,1-0,2 0 F5. Etnisyys 0-0,2-0,9-0,1-0,3 2,2 0 Asukastiheys Talouksien keskikoko 1,8 2,7 2,0 2,8 1,9 2,1 2, vuotiaiden osuus vuotiaiden osuus yli 65-vuotiaiden osuus korkeintaan peruskoulun suor. osuus kork. ammatillisen tutk. suor. osuus korkeakoulututkinnon suor. osuus pienituloisten osuus hyvätuloisten osuus työttömyysaste vieraskielisten osuus huoneen asuntojen osuus yli 4 huoneen asuntojen osuus asuntojen keskipinta-ala asumisväljyys kerrostaloasuntojen osuus vuokra-asuntojen osuus Taulukko 2.4. Ryhmittelyanalyysin tulokset muuttujittain koko pääkaupunkiseudulla. 24

31 Kuva 2.6. Pääkaupunkiseudun ryhmittelyanalyysi. Ryhmään 1 kuuluu 23 % kaikista ruuduista ja lähes puolet asukkaista. Faktoreista se profiloituu etenkin ensimmäiseen, urbaaniuden ulottuvuuteen, jonka keskiarvo on ryhmässä peräti 1,3 (koko aineiston keskiarvo on 0). Asukastiheys onkin selvästi suurin tässä ryhmässä. Asuntokannasta puolestaan on noin kaksi kolmasosaa 1 tai 2 huoneen asuntoja ja lähes kaikki kerrostaloissa. Asuntojen keskipinta-ala on vain 59 m 2. Alueiden fyysisen rakenteen kannalta ryhmän voi siis nimetä urbaaniksi. Väestörakenteen kannalta ryhmä erottuu korkealla nuorten aikuisten osuudella (332 %) ja matalalla lasten osuudella (15 %). Myös eläkeläisiä on hieman keskimääräistä enemmän. Talouksien keskikoko onkin tässä ryhmässä kaikkein alhaisin, vain 1,8. Tulo- ja koulutustason suhteen ryhmä sijoittuu hieman keskimääräistä korkeammalle. Väestöllisesti ryhmää voisi ehkä parhaiten kuvata aikuistalouksiksi. Nämä määreet yhdistämällä ryhmä siis nimetään urbaanien aikuistalouksien ryhmäksi. Kuvasta 2.6 nähdään, että urbaanien aikuistalouksien ryhmä on alueellisesti varsin keskittynyt pääkaupunkiseudun suurimpiin asutuskeskittymiin. Tämä on varsin loogista, sillä ryhmä määrittyy keskeisiltä osin fyysisen asuinympäristön kautta. Toisaalta kuitenkin sen osuus on pääradan varressa ja Itä-Helsingissä kaupunkirakenteen perusteella oletettavaa pienempi. Espoon aluekeskukset liittyvät tähän ryhmään selvästi näitä alueita tiiviimmin. Aikaisemmin verrattain epäurbaaniksi todetulta Suurpellon seudultakin löytyy satunnaisia tämän ryhmän ruutuja, joskin lähimmät varsinaiset keskittymät löytyvät vasta Olarista ja Tapiolasta. Kauniaisten urbaani ydin jää puolestaan yllättävän pieneksi tämän ryhmän perusteella. 25

32 Ryhmä 2 on ruutumäärältään melkein samankokoinen kuin edellinen ryhmä, mutta asukasluvultaan se on selvästi pienempi vain 11 % koko aineiston asukkaista asuu tähän ryhmään kuuluvissa ruuduissa. Faktoreista sitä profiloi parhaiten koulutuksen ulottuvuus, jonka keskiarvo on ryhmässä voimakkaan negatiivinen. Myös urbaaniuden ulottuvuus saa keskimäärin melko negatiivisia arvoja. Ryhmää siis kuvaa asukkaiden alhainen koulutustaso ja epäkaupunkimainen asuinympäristö. Alkuperäisiä muuttujia katsomalla selviää, että nimenomaan ammatillisen koulutuksen osuus on ryhmässä korkea, itse asiassa selvästi korkein kaikista ryhmistä. Lähes puolet aikuisväestöstä on suorittanut ammatillisen tutkinnon. Myös tulotaso ja työllisyystilanne ovat tässä ryhmässä keskimääräistä parempia: yli puolet tulonsaajista on hyvätuloisia, ja työttömyys on yksi alhaisimmista näissä ryhmissä. Kotitalouksien keskimääräinen koko on varsin suuri, lapsia onkin suhteellisesti eniten tässä ryhmässä. Yli 65-vuotiaita taas on suhteellisesti vähiten, vain 6 % asukkaista. Ryhmän väestöä kuvaa siis lapsiperheellisyys ja melko keskiluokkainen sosioekonominen status. Asuntokanta on tähän ryhmään kuuluvilla alueilla hyvin omistus- ja pientalopainotteista. Asunnot ovat myös selvästi keskimääräistä suurempia lähes kahdessa kolmasosassa asuntoja on vähintään neljä huonetta. Asumisväljyys on kuitenkin alle seudullisen keskitason, mikä selittyy juuri isoilla kotitalouksilla. Toisaalta asukastiheys on tässä ryhmässä yksi matalimmista. Näin ollen ryhmän nimetäänkin pientaloalueiden keskiluokkaisiksi lapsiperheiksi. Alueellisesti tämä ryhmä hajaantuu pääkaupunkiseudun reuna-alueille, yhtenäisen ruutupeittoalueen laidoille (kuva 2.6). Etenkin seudun koillisosissa pääradan varressa on runsaasti tähän ryhmään kuuluvia alueita, jotka myös ryvästyvät varsin paljon. Pienempiä alueryppäitä on myös Kehä III:n varrella ja muiden pääteiden varressa. Espoossa tähän ryhmään kuuluvia ruutuja on yllättävän vähän, vaikka sen yleispiirteet sopisivat hyvin kuvaamaan monia Espoon pientaloalueita. Selkeimmät keskittymät sijaitsevat Pohjois- Espoossa, Bembölessä, Kanta-Espoossa ja Nöykkiön Latokasken alueella. Suurpellon seudulla tämän ryhmän ruutuja on vain satunnaisia. Kolmas ryhmä on varsin pieni sekä alueellisesti että väestöllisesti. Siihen kuuluu vain 8 % kaikista ruuduista ja 6 % asukkaista. Faktoreista tämä ryhmä profiloituu hyvin voimakkaasti sosioekonomisen statuksen faktorille, jonka keskiarvo on ryhmässä peräti 1,7. Keskiarvo poikkeaa seudullisesta arvosta myös etnisyyden, miksei elämänvaiheenkin faktoreilla. Ryhmää kuvaa siis matala sosioekonominen status, vähäinen etninen kirjavuus ja nuorten perheiden elämänvaihe. Elämänvaihe ei kuitenkaan ole lapsiperhepainotteinen, sillä kotitalouksien keskikoko ja lasten osuus asukkaista ovat molemmat seudullista keskitasoa. Nuorten perheiden elämänvaihe kuvautuukin nimenomaan nuorten aikuisten suurena osuutena, heitä on yli kolmannes asukkaista. Matala sosioekonominen status sen sijaan näyttäytyy varsin moniulotteisena niin pienituloisten, korkeintaan peruskoulun suorittaneiden kuin työttömienkin suurena osuutena. Melkein puolet tulonsaajista lasketaan tässä ryhmässä pienituloisten luokkaan. Vähäiset resurssit näkyvät myös asumisessa, joka painottuu ahtaisiin ja pieniin vuokra-asuntoihin kerrostaloissa. On kuitenkin syytä huomata, että asukastiheys on alueilla merkittävästi alhaisempi kuin urbaanien aikuistalouksien ryhmässä jopa alle seudun keskitason. Ryhmästä on vielä huomioitava se, että vieraskielisten asukkaiden osuus on verrattain alhainen. Näin ollen ryhmä nimetään juuriltaan suomalaisten vähäosaisten nuorten aikuisten ryhmäksi. Monet ryhmään kuuluvista alueista lienevät opiskelija-asuntoalueita, mihin viittaa korkeintaan ylioppilastutkinnon suorittaneiden asukkaiden keskimääräistä suurempi osuus ryhmässä (ryhmän keskiarvo 21 %, koko seudun keskiarvo 14 %). 26

33 Juuriltaan suomalaisten vähäosaisten nuorten aikuisten ryhmä hajautuu pitkin pääkaupunkiseutua eikä juurikaan ryvästy (kuva 6.2). Osittain tämä vaikutelma johtuu tietysti ryhmän pienuudesta. Toisaalta näyttää siltä, että ryhmään kuuluvia ruutuja on verrattain paljon urbaanien aikuistalouksien ryhmään kuuluvien alueiden tuntumassa, ei kuitenkaan Helsingin ydinkeskustassa. Tämä johtunee ainakin osittain fyysisen kaupunkirakenteen samankaltaisuudesta näissä ryhmissä, vaikka väestöntiheys onkin huomattavasti matalampaa vähäosaisten nuorten aikuisten ryhmässä kuin urbaanien aikuistalouksien ryhmässä. Huomionarvoinen seikka on myös se, ettei ryhmän alueellisessa jakautumisessa ole havaittavissa samaa painottuneisuutta pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosiin kuin matalan sosioekonomisen statuksen kohdalla. Espoossa tämän ryhmän ruudut näyttäisivät muodostavan hyvin pieniä, mutta selviä keskittymiä Kanta-Espooseen, Kauklahteen ja Pohjois-Espooseen. Suurpellon seudulla ei tämänkään ryhmän ruutuja ole juuri lainkaan. Neljäs ryhmä onkin sitten alueellisesti kaikkein suurin, sisältäen peräti kolmanneksen koko seudun ruuduista. Väestöstä siihen sisältyy kuitenkin vain 17 %. Mielenkiintoista on, että se ei muiden ryhmien tapaan saa yli 1 suuruista keskiarvoa millään faktorilla toisin sanoen se ei profiloidu erityisen voimakkaasti millekään faktorianalyysin kuvaamalle ulottuvuudelle. Eniten ryhmän keskiarvo poikkeaa muusta pääkaupunkiseudusta urbaaniuden ja koulutuksen faktoreilla siten, että sitä määrittää epäkaupunkimaisuus ja korkea koulutustaso. Epäkaupunkimaisuus tulee esille kaikista ryhmistä alhaisimpana asukastiheytenä sekä kaikin puolin hyvin väljänä omistusasumisena. Niin asumisväljyys, asuntojen keskipinta-ala kuin yli 4 huoneen asuntojen osuuskin ovat kaikkein suurimmillaan tässä ryhmässä. Vastaavasti kerrostalo- ja vuokra-asuntojen osuus on kaikkein matalin. Korkea koulutustaso puolestaan näkyy akateemisen tutkinnon suorittaneiden korkeana osuutena, heitä on yli kolmannes aikuisväestöstä. Hyvätuloisia on asukkaista reilusti yli puolet, kun taas työttömyysaste on kaikista ryhmistä alhaisin, vain 3,7 %. Myös näiden sosioekonomisen statuksen mittareiden suhteen ryhmä profiloituu kaikkein hyväosaisimmaksi. On mielenkiintoista, ettei ryhmän keskiarvo kuitenkaan poikkea paljoakaan seudullisesta keskiarvosta sosioekonomisen statuksen faktorilla. Tämä havainto täsmentää mielestäni sekä kyseisen faktorin että tämän ryhmän tulkintaa. Sosioekonomisen statuksen faktori kuvaa ulottuvuutta, jonka toisessa ääripäässä on moniulotteinen huono-osaisuus, mutta toisessa päässä onkin kyse enemmän taloudellisesta hyväosaisuudesta kuin kokonaisvaltaisesta elitismistä. Tätä tukee myös se, että koulutuksen suurimmat lataukset sijoittuvat kokonaan toiselle faktorille. Ryhmän 4 kohdalla sen sijaan yhdistyy melko tasaisesti useita eri hyväosaisuuden mittareita ja niitä yhdistäviä faktoreita. Lisäksi on vielä huomattava, että talouksien keskikoko on tässä ryhmässä kaikkein suurin, 2,8 henkeä. Luonnollisesti myös lasten osuus väestöstä on suuri, melkein kolmanneksen. Tämä sopii hyvin siihen epäkaupunkimaisen ja väljän asumisen kuvaan, joka ryhmästä on jo aiemmin saatu. On kuitenkin huomattava, että lapsiperhepainotteisuudestaan huolimatta ryhmä on erottunut analyysissä erilleen toisesta lapsiperheiden ryhmästä, jota kuvasi melko keskiluokkainen sosioekonominen status. Näin ollen ryhmä nimetään hyväosaisiksi perheiksi. Ryhmän alueellinen laajuus hankaloittaa hieman sen alueellisen jakautumisen hahmottamista. Siihen kuuluvat ruudut nimittäin ryvästyvät varsin voimakkaasti ja sijaitsevat pääosin Espoossa, muutamilla Pohjois-Helsingin esikaupunkialueilla sekä Kaakkois-Helsingin ranta-alueilla. Muualla pääkaupunkiseudulla ruudut ovat enemmän hajallaan, etenkään Vantaalla niitä ei ole ylipäänsä kovin paljoa. Suurpellon seutu kuuluu lähes kokonaan tähän ryhmään, samoin kuin monet sen lähialueista (esimerkiksi Kauniainen). Espooseen painottumisensa johdosta tämä ryhmä näyttää edellistä paremmin tuottavan sosioekonomisen statuksen ulottuvuuden kanssa samantyyppisen 27

34 seudullisen jakautuneisuuden kuvan. Tämä puolestaan vahvistaa sitä näkemystä, että pääkaupunkiseudun sosiaalisessa erilaistumisessa on viime vuosina ollut kyse nimenomaan hyväosaisimpien väestöryhmien irtautumisesta ja keskinäisestä keskittymisestä. Sen sijaan eliitin oletetusta sisäisestä jakautumisesta tämä ryhmä ei anna viitteitä. Ryhmä 5 on jälleen kolmannen ryhmän tapaan melko pieni sekä alueellisesti että väestöllisesti. Se kytkeytyy hyvin yksiselitteisesti elämänvaiheen ulottuvuuteen, tarkemmin sanoen sen ikääntyneitä perheitä kuvaavaan päähän. Muilla faktoreilla ryhmän keskiarvot ovat melko lähellä koko pääkaupunkiseutua. Alkuperäisistä muuttujista voimakkaimmin seudullisesta keskiarvosta poikkeaakin yli 65-vuotiaiden osuus. Heitä on keskimäärin yli neljännes asukkaista. Lapsia ja nuoria aikuisia taas on suhteellisesti kaikkein vähiten tässä ryhmässä, ja talouksien keskikoko on alle kahden hengen. Tulotaso on ryhmässä melko keskimääräinen, joskin hyvätuloisia on suhteellisesti hieman enemmän ja pienituloisia taas vähän enemmän kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin. Korkeintaan perustutkinnon suorittaneiden korkea osuus selittyy pitkälti sillä, että vanhempien sukupolvien koulutustaso on yleisesti ottaen matalampi kuin nuorempien. Toisaalta on myös syytä huomata, että työttömyysaste on ryhmässä hieman yli pääkaupunkiseudun keskiarvon. Tämä antaa aihetta olettaa, että alhainen koulutus- ja tulotaso eivät selity yksinomaan eläkeikäisen väestön suurella osuudella heitähän ei enää lasketa työvoimaan kuuluviksi. Myös asuntokanta on melko keskimääräistä painottuen lievästi isojen asuntojen suuntaan. Asumisväljyys on kuitenkin melko korkea, ja omistusasuntojen määrä verrattain suuri. Tämä on tyypillistä juuri ikääntyneille perheille, joiden vanhemmat ovat jääneet asumaan entiseen asuntoonsa lasten aikuistuttua tai joille on jo kertynyt varallisuutta väljän eläkeasunnon hankintaan. Ryhmä onkin nimettävissä varsin yksiselitteisesti eläkeläistalouksiksi. Alueellisesti eläkeläistalouksien ryhmä on varsin hajallaan. Siihen kuuluvia ruutuja on kaikkialla pääkaupunkiseudulla, niin kaupunkimaisilla alueilla kuin vanhoissa esikaupungeissa ja kaupungin reunavyöhykkeelläkin. Kantakaupungissa sen osuus on yllättävän vähäinen. Ryvästyminen on vähäistä, eikä ryhmä näytä kiinnittyvän minkään toiseen ryhmän läheisyyteen. Tämä erottaa ryhmän alueellisen jakautumisen elämänvaiheen faktorista, jossa ikääntyneiden elämänvaihetta kuvaava pää keskittyi jossain määrin varhaisille esikaupunkialueille ja kantakaupunkiin. Ero faktoriulottuvuuden ja eläkeläistalouksien ryhmän välillä tulee hyvin esille esimerkiksi Tapiolan kohdalla. Toisaalta se on Suurpellon lähialueista edelleen eniten tämän ryhmän ruutuja sisältävä alue muualla Suurpellon läheisyydessä niitä ei sitten juuri olekaan. Alueellisesti kaikkein pienin ryhmä on kuitenkin viimeinen eli kuudes: se sisältää vain 7 % pääkaupunkiseudun ruuduista. Asukkaita siinä on hieman enemmän, 14 % koko väestöstä. Ryhmä kiinnittyy erittäin voimakkaasti sekä etnisyyden että sosioekonomisen statuksen ulottuvuuksille. Vieraskielisten asukkaiden osuus onkin ryhmässä keskimäärin kolminkertainen koko pääkaupunkiseutuun verrattuna. Myös työttömyysaste on tässä ryhmässä kaikkien korkein, keskimäärin 14 %. Pienituloisia ja vain vähän koulutettuja on suhteellisesti ottaen paljon. Toisaalta myös ammatillisen tutkinnon suorittaneita on keskimääräistä enemmän. Perherakenne on melko keskimääräinen, painottuen lievästi lapsiperheiden suuntaan. Asuminen painottuu kerrostalo- ja vuokra-asuntoihin, ja asumisväljyys on pieni. Myös asukastiheys on yksi korkeimpia, selvästi yli pääkaupunkiseudun keskiarvon. Asuntojen koko ja eri huonelukujen osuudet ovat kuitenkin seudullista keskitasoa, mikä vahvistaa käsitystä lapsiperhepainotteisuudesta. Näin ollen ryhmä nimetään vähäosaisten maahanmuuttajaperheiden ryhmäksi. 28

35 Vaikka ryhmä on alueellisesti pieni eikä muodosta suuria keskittymiä, painottuu se kuitenkin selvästi pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosiin. Näihin osiin seutua muodostuvat myös ryhmän suurimmat keskittymät. Jonkin verran tähän ryhmään kuuluvia ruutuja on myös Vantaankosken radanvarressa. Espoossa ryhmään kuuluvia ruutuja ei sen sijaan ole kuin muutama yksittäinen. Käytännössä voi sanoa, että ryhmä puuttuu Espoosta ja Kauniaisista kokonaan. Suurpellon seudulle on tosin eksynyt yksi yksinäinen ruutu tästäkin ryhmästä Kärkimuuttujat Tulo- ja koulutustaso Tulo- ja koulutustason yhteydestä on viime vuosina keskusteltu paljon. Ainakin Vaattovaara ja Kortteinen ovat esittäneet, että koulutuksen ja tulotason hyvinvointiyhteiskunnan aikainen yhtenäiseliitti on jakautumassa kahtia toisaalta koulutettuihin, toisaalta hyvätuloisiin. Tämä jakautuminen on havaittu jossain määrin myös pääkaupunkiseudun kartalla. Kuvassa 2.7 on toistettu Vaattovaaran ja Kortteisen aikoinaan tekemä ruututietokannan analyysi, jossa korkeakoulutettujen osuus ja asukkaiden keskitulot on ensin jaettu kvartiileihin ja sen jälkeen taulukoitu nämä kvartiilit keskenään ristiin. Mielenkiinnon kohteina ovat ne ruudut, jotka sijoittuvat molempien muuttujien suhteen ylimpään tai alimpaan kvartiiliin, mutta myös ne ruudut, joissa vain jompikumpi on ylimmässä. Loppujen ruutujen ajatellaan kuvaavan keskimääräistä (ellei jopa keskiluokkaista) aluetta. Pääkaupunkiseudun jakautuneisuus edellä kuvatun analyysin perusteella on varsin voimakas. Ristiintaulukoinnin ääripäitä kuvaavat ryhmät ryvästyvät voimakkaimmin eri puolille kaupunkiseutua. Espoossa on pääasiassa molempien muuttujien suhteen ylimmässä kvartiilissa olevia punaisia ruutuja, ja Vantaalla molempien suhteen alimmassa olevia sinisiä ruutuja. Kuntarajat ylittävää vaikutusta on kuitenkin havaittavissa: Vantaan parhaat alueet sijaitsevat kaupungin lounaiskulmassa, aivan Espoon ja Helsingin rajan tuntumassa, Espoon huonoimmat alueet taas sijaitsevat kaupungin reuna-alueilla. Helsingissä paras ryhmä hallitsee ranta-alueita ja Pohjois-Helsingin omakotitaloaluetta. Näiden vyöhykkeiden väliin jää kaksi muuta mielenkiinnon kohteena olevaa ryhmää. Korkeakoulutettujen osuuden suhteen ylimmässä kvartiilissa oleva ryhmä keskittyy enemmän kantakaupunkiin ja Espoon länsiosiin, kun taas vain tulotason suhteen ylimmässä kvartiilissa olevat alueet sijaitsevat tiiviimmin parhaiden alueiden kyljessä kaupungin vanhoilla ja uusilla reuna-alueilla. Huomionarvoista on, että etenkin Helsingin ranta-alueilla molempien muuttujien suhteen parhaat alueet yhdistyvät koulutuksen suhteen parhaisiin alueisiin. Yleiskuva kartalla on hyvin samankaltainen kuin edellä esitellyissä faktorianalyyseissä ja ryhmittelyanalyysissä. Myös Suurpeltoa ja sen lähialueita hallitsee sekä tulo- että koulutustason suhteen ylimmässä kvartiilissa oleva ryhmä. Toisen ääripään ruutuja on muutamia Espoon keskuksessa sekä aivan yksittäisiä myös muualla lähialueilla. Niin sanotut väliryhmät ovat melko tasaisesti edustettuna, mutta jonkin asteista jakautuneisuutta niissäkin on havaittavissa. Vain korkeakoulutuksen suhteen ylimpään kvartiiliin kuuluvia ruutuja on etenkin Suurpellon kaakkoispuolella, varsinkin Tapiolassa. Vain tulotason suhteen ylimmässä kvartiilissa olevia ruutuja on puolestaan Suurpellon lounaispuolella, etenkin Nöykkiössä ja Latokaskessa. Tämä alue näyttää ylipäänsä olevan yksi Espoon kirjavimmista. 29

36 Kuva 2.7. Tulo- ja koulutustaso pääkaupunkiseudulla. Ammattitutkinnon suorittaneiden osuus on esitetty kuvassa 2.8. Muuttuja näyttää noudattavan samantapaista kehämäistä mallia kuin korkeakoulutettujen osuus, mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Suhteellisesti vähiten ammattikoulutuksen hankkineita asukkaita on Helsingin ja Espoon eteläisen rajan molemmin puolin. Mitä kauemmas tästä keskuksesta mennään, sitä suuremmaksi ammattitutkintojen osuus nousee. Korkeimmillaan se on pääkaupunkiseudun koillisosissa, jossa monissa ruuduissa jopa yli puolella asukkaista on ammattitutkinto. Suurimmassa osassa pääkaupunkiseutua ammattitutkinnon suorittaneiden osuus on %. Suurpelto sijoittuu tässä kuvassa jo selvästi ydinkehän ulkopuolelle, vaikka alhaisimman ammattitutkinto-osuuden ruutuja löytyy aivan sen lähialueilta (etenkin Olarista ja Kauniaisista). Espoon keskuksessa taas on selvä keskittymä vähintään 40 % ammattitutkinto-osuuden ruutuja. Näin ollen kuva siitä, että Suurpelto sijaitsee pääkaupungin koulutuksellisen ytimen äärilaidoilla, vahvistuu entisestään. Myös korkeintaan peruskoulun suorittaneiden osuuden alueellista jakautumista tarkasteltiin erikseen, mutta se ei tuonut juurikaan lisätietoa koulutuksen alueelliseen jakautumismalliin. Tämä johtunee pitkälti siitä, että työikäisessä aikuisväestössä on vähän pelkän peruskoulun suorittaneita, minkä lisäksi se on muita koulutusmuuttujia enemmän sidoksissa ikäryhmiin. Näin ollen siitä ei tässä esitetä erillistä kuvaa ja tulkintaa. 30

37 Kuva 2.8. Korkeintaan ammattitutkinnon suorittaneiden osuus pääkaupunkiseudulla Työttömyysaste Työttömyys sai edellä esitellyssä faktorianalyysissä kaikkein alhaisimman selitysasteen. Muuttujan seudullinen jakautuminen on esitetty kuvassa 2.9. Sen antama kuva pääkaupunkiseudusta tukee aikaisemmin esitettyjä tulkintoja monimuuttujakartoista. Suurimmassa osassa ruutuja työttömyysaste on alle 6 %, mutta kuitenkin enemmän kuin 0 %. Yli 15 % työttömyysasteen ruutuja on vain parisensataa, mutta ne näyttävät ryvästyvän etenkin pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosissa sekä keskenään että toisiksi korkeimman työttömyysasteen ryhmän kanssa. Muualla pääkaupunkiseudulla ylimmän ryhmän ruudut ovat hyvin hajallaan. Samoin täystyöllisyyden ruudut ovat varsin hajallaan ja yksittäin pitkin pääkaupunkiseutua. Suurpellossa ja sen lähialueilla työttömyys on seudullista keskitasoa. Joitakin korkean työttömyysasteen ruutuja on Espoon keskuksessa ja Nöykkiö-Latokasken alueella. 31

38 Kuva 2.9. Työttömyysaste pääkaupunkiseudulla Vieraskielisten osuus Vieraskielisten osuus on ruututasolla sikäli hankala muuttuja, että suuressa osassa pääkaupunkiseudun ruutuja ei asu lainkaan vieraskielisiä ja lopuissakin heidän osuutensa on pääasiassa alle 5 %. Enimmillään vieraskielisiä asukkaita on 44 % ruudun väestöstä. Kartasta näkyy, että yli 10 % vieraskielisiä asukkaita sisältävät ruudut sijaitsevat pääasiassa Itä-Helsingissä sekä pääradan ja Vantaankosken radan varsilla. Näillä alueilla suurimman osuuden luokkaan kuuluvat ruudut myös ryvästyvät sekä keskenään että toiseksi ylimmän luokan ruutujen kanssa. Espoossa kahden ylimmän luokan ruutuja on vain yksittäisiä. On kuitenkin muistettava, että vieraskielisten ryhmä on varsin heterogeeninen sisältäen myös esimerkiksi diplomaatit. Tämä saattaa pitkälti selittää vieraskielisten korkean osuuden Helsinginniemen eteläkärjen ja rannikon erityisen vaurailla asuinalueilla. Toisaalta ruotsin- ja suomenkieliset maahanmuuttajat eivät kuulu ryhmään. Toinen mahdollinen etnisen taustan mittari olisikin ulkomaalaisten osuus, mutta se puolestaan ei ota huomioon niitä maahanmuuttajia, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, eikä toisaalta niitä ruotsin- tai suomenkielisiä, joiden kansalaisuus on muu kuin Suomi. Koska tässä yhteydessä ollaan kiinnostuneempia asukkaiden kulttuurisesta taustasta kuin heidän virallisesta kansalaisuudestaan, on vieraskielisyys parempi mittari. Suurpelto ja sen lähialueet ovat vieraskielisten osuuden suhteen pitkälti samanlaisia kuin muukin Espoo. Ruudut kuuluvat lähes poikkeuksetta kahteen alimpaan luokkaan, ja 32

39 lainkaan vieraskielisiä sisältämättömät ruudut sekoittuvat tasaisesti 0,1 5 % vieraskielisiä sisältävien ruutujen kanssa. Kuva Vieraskielisten asukkaiden osuus pääkaupunkiseudulla Ruotsinkielisten osuus Ruotsinkielisten asukkaiden osuus osoittautui muuttujaksi, joka korreloi varsin huonosti muiden muuttujien kanssa. Se jätettiin monimuuttuja-analyyseista kokonaan pois, kun kävi ilmi, että analyysit eivät yksinkertaisesti onnistuneet sen kuuluessa muuttujajoukkoon. Koska ruotsinkielistä väestöä kuitenkin asuu paljon pääkaupunkiseudulla, etenkin Espoossa, on tätä muuttujaa syytä käsitellä jollain tavalla. Niinpä siihen sovellettiin muiden yksittäisten muuttujien käsittelytapaa. Ruudut jaettiin neljään ryhmään siten, että kahdessa alimmassa ryhmässä ruotsinkielisten osuus on alle seudun keskiarvon (6,5 % ruudun asukkaista) ja kahdessa ylimmässä yli seudun keskiarvon. Alimpaan ryhmään kuuluvissa ruuduissa ruotsinkielisiä asukkaita ei ole lainkaan, ylimmän ryhmä ruuduissa heidän osuutensa on yli kaksi kertaa suurempi kuin seudullinen keskiarvo. Kuvassa on esitetty ruotsinkielisten asukkaiden osuuden jakautuminen koko pääkaupunkiseudulla. Siitä näkyy selvästi, että ruotsinkielisten asukkaiden osuus on korkeimmillaan seudun länsiosissa ja rannikolla. Kaikkein korkeimmillaan se on Kauniaisissa, joka kuuluu kokonaisuudessaan ylimpään ryhmään. Myös Espoon kaakkoisrannikko, Helsingin kantakaupungin länsipuoli, Lauttasaari ja Kulosaari osoittautuvat korkean ruotsinkielisten osuuden keskittymiksi. Seudun pohjois- ja itäosissa 33

40 osuus on puolestaan hyvin alhainen. Lainkaan ruotsinkielisiä asukkaita sisältämättömät ruudut eivät kuitenkaan ryvästy. Kuva Ruotsinkielisten asukkaiden osuus pääkaupunkiseudulla. Katsottaessa erityisesti Suurpellon asemaa seudullisessa kuvassa Espoon jonkinlainen jakautuneisuus tämänkin muuttujan kohdalla tulee paremmin esille. Suurpellon pohjoisen ja etelän puoleisilla lähialueilla on nimittäin selvästi enemmän korkean ruotsinkielisten osuuden ruutuja kuin itä- ja etenkin länsipuolella Suurpeltoa. Kehä I:n varrelle ja siitä edelleen pohjoiseen ja luoteeseen päin näyttäisikin muodostuvan linja, jolla asuu suhteellisen vähän ruotsinkielisiä asukkaita Eri ikäryhmien osuudet Ikäryhmistä tarkastellaan erikseen lapsia (alle 18-vuotiaat asukkaat) ja yli 65-vuotiaita, siis muuta kuin työikäistä väestöä. Näin siksi, että nämä kaksi ikäryhmää ovat kunnallisten palveluiden ja asuinalueen elinkaaren kannalta erityisen merkittäviä. Kuvasta näkyy, että lasten osuus noudattelee vain hyvin heikosti elämänvaiheelle yleisesti otaksuttua kehämäistä mallia. Alle 15 % lapsia sisältävät ruudut kyllä keskittyvät kantakaupunkiin ja kartan yleissävy tummenee hieman poispäin keskustasta siirryttäessä, mutta mitään selvää liukumaa ei muodostu. Enemmänkin huomio kiinnittyy siihen, että verrattaessa Helsingin keskustasta suurin piirtein yhtä kaukana olevia alueita toisiinsa on länsipuoli selvästi lapsivoittoisempi kuin itäpuoli. Espoon puolella ainoa selvä alhaisen 34

41 lasten osuuden keskittymä on Tapiolassa. Yli puolet lapsia sisältäviä ruutuja on vain muutamia, joskin monet niistä ovat Suurpellon välittömässä läheisyydessä. Kuva Lasten osuus asukkaista pääkaupunkiseudulla. Yli 65-vuotiaiden osuus näyttää kuvan perusteella jakautuvan alueellisesti melko päinvastaisesti lapsien osuuteen verrattuna. Tämä tukee sitä tulkintaa, että elämänvaiheen faktorilla ulottuvuus muodostuu juuri lapsiperheiden ja eläkeläisten välille. Kuvassa tulevat jossain määrin esille samat esikaupunkialueet kuin kuvassa 2.3., mutta kaiken kaikkiaan alueellinen kuva on varsin hajanainen suuria keskittymiä ei synny kummassakaan ääripäässä. Siinä missä Suurpellon seutu oli ennemmin runsas- kuin vähälapsista aluetta kuvassa 2.12., näyttäytyy se nyt puolestaan suhteellisen vähän yli 65- vuotiaita asukkaita sisältävänä alueena. Tapiola ja Kauniainen tosin poikkeavat muusta Suurpellon lähialueesta varsin selvästi: niissä yli 65-vuotiaiden osuus on paikoin jopa yli 30 % asukkaista. 35

42 Kuva Yli 65-vuotiaiden osuus asukkaista pääkaupunkiseudulla Asukastiheys ja asumisväljyys Asukastiheys sai työttömyysasteen tapaan muita heikomman selitysasteen faktorianalyysissa. Sen alueellinen jakautuminen pääkaupunkiseudulla on esitetty kuvassa Sen perusteella näyttää siltä, että seudun sormimaisesta rakennemallista vain Vantaankosken-radan varsi yltää tasaisesti samaan asukastiheyteen kuin Helsingin kantakaupunki. Espoossa taas jo aluekeskusten reuna-alueilla asukastiheys putoaa alle 50 asukkaaseen ruutua kohden. Ylipäänsä näyttää siltä, että asukastiheys on Espoossa matalampi kuin vastaavalla etäisyydellä Helsingin keskustasta olevilla muilla alueilla. Suurpellon läheisistä aluekeskuksista esille nousevat etenkin Espoon keskus ja Olari. Kauniainen ja Tapiola taas eivät erotu asukastiheytensä puolesta juuri lainkaan. Kaikkien matalimmillaan asukastiheys näyttäisi olevan Suurpellon länsipuolella. 36

43 Kuva Asukastiheys pääkaupunkiseudulla. Tulo- ja koulutustason yhteydessä käytettyä ristiintaulukointitekniikkaa käytettiin hyväksi myös asumisväljyyden ja asuntojen keskipinta-alan vertailussa. Näin pyrittiin selvittämään paitsi asumisen väljyyden ääripäitä (isot ja väljät asunnot vs. pienet ja ahtaat), myös sitä, onko havaittavissa alueellista eriytymistä toisaalta sellaisiin alueisiin, joissa asunnot ovat isoja mutta ahtaita (lapsiperheet), ja sellaisiin, joissa asunnot ovat pieniä mutta väljiä (yksin asuvat). Molemmista muuttujista laskettiin kvartiilit ja muodostettiin niiden suhteen alimmassa tai ylimmässä kvartiilissa olevien ruutujen ryhmät. Näiden lisäksi muodostettiin ryhmät niille alueille, jotka toisen muuttujan suhteen olivat ylimmässä, mutta toisen suhteen kahdessa alimmassa kvartiilissa (siis alemmassa puolikkaassa). Ryhmittelyn tulos on esitetty kartassa

44 Kuva Asumisväljyys ja asuntojen keskipinta-ala pääkaupunkiseudulla. Molempien muuttujien suhteen alimmassa kvartiilissa, siis verrattain pienten ja ahtaiden asuntojen alueet, sijaitsevat voittopuolisesti radanvarsialueilla sekä pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosissa. Keskustasta poispäin edettäessä ryhmään kuuluvien ruutujen määrä kuitenkin vähenee. Mielenkiintoisesti Helsingin kantakaupunki näyttää jakautuvan kahtia siten, että tämä ryhmä hallitsee sen koillispuolta. Kantakaupungin muita osia taas hallitsee ryhmä, jossa asumisväljyys on ylimmässä kvartiilissa, mutta asuntojen keskipinta-ala kahdessa alimmassa. Raja näyttää kulkevan kutakuinkin Pitkänsillan kohdalla. Ero näiden kahden ryhmän välillä on siis se, että mahdollisuudet väljään asumiseen ovat erilaiset, todennäköisesti varallisuudesta ja elämänvaiheesta johtuen. Edellisen ryhmän vastakohta on tässä tapauksessa keskipinta-alan suhteen ylimmässä, mutta asumisväljyyden suhteen kahdessa alimmassa kvartiilissa olevien alueiden ryhmä. Toisin sanoen kyse on lapsiperheistä, sillä tähän ryhmään kuuluakseen talouksien keskikoon täytyy alueella olla vähintään 3. Odotetusti ryhmään kuuluvia alueita sijaitsee kaupungin reuna-alueilla, Kehä III:n molemmin puolin. Molempien muuttujien suhteen ylimmässä kvartiilissa olevien alueiden ryhmä on tässä käsitellyistä suurin. Ryhmään kuuluvat ruudut hallitsevat seudun rannikkoalueita sekä Kauniaisia ja Espoota, joissa se muodostaa suuriakin ryppäitä. Muissakin osissa pääkaupunkiseutua tämän ryhmän ruutuja on, mutta ne eivät muodosta kovinkaan suuria alueellisia keskittymiä. Näyttääkin siltä, että juuri asumisväljyyden ja asuntojen koon suhde toisiinsa tuottaa samankaltaisia alueellisia eroja elintasossa kuin aiemmin käsitellyt elintason mittarit. 38

45 2.4. Yhteenveto Koko pääkaupunkiseudun tasolla näyttää siltä, että sosiaalinen erilaistuminen tapahtuu pääasiassa viiden ulottuvuuden pohjalta: urbaaniuden, sosioekonomisen statuksen, elämänvaiheen, koulutuksen ja etnisyyden. Urbaaniuden faktoriulottuvuus noudattelee pitkälti pääkaupunkiseudun pääliikenneväylien sormimaista rakennemallia. Sosioekonominen status sen sijaan jakaa pääkaupunkiseutua kaakkois-luode -suuntaisen akselin mukaan. Sama alueellinen kuvio on nähtävissä myös etnisyyden ulottuvuudella, joskin pääkaupunkiseudun ranta-alueiden asema näillä ulottuvuuksilla on erilainen: ne ovat korkean sosioekonomisen statuksen alueita, joilla asuu myös paljon vieraskielistä väestöä. Koulutuksen ulottuvuus tuottaa kartalla kaikkein selkeimmän ja voimakkaimman alueellisen jakautuneisuuden kuvan. Samankaltainen Espoon ja Helsingin eteläiseltä rajalta lähtevä samankeskisten kehien jakautumismalli tulee esille myös yksittäisiä koulutusmuuttujia tarkasteltaessa, joskaan ei niin voimakkaana kuin niiden yhteisellä koulutusfaktorilla. Myös elämänvaiheen ulottuvuus noudattaa heikosti tätä kehämäistä rakennemallia, mutta sen ydin sijaitsee selkeämmin Helsingin kantakaupungissa. Ryhmittelyanalyysin tuloksena saatiin kuusi ryhmää: työikäiset urbaanit aikuiset, keskiluokkaiset lapsiperheet omakotitaloalueilla, juuriltaan suomalaiset huono-osaiset, hyväosaiset, eläkeläiset, huono-osaiset maahanmuuttajat. Näistä ryhmistä hyväosaiset oli ruutumäärältään kaikkien suurin ja hallitsi pääkaupunkiseudusta syntynyttä kuvaa. Väkimäärältään suurin oli kuitenkin urbaanisti asuvien työikäisten ryhmä, joka keskittyi pääkaupunkiseudun kaupunkimaisimpiin osiin. Keskiluokkaiset lapsiperheet keskittyivät kaupunkiseudun reuna-alueiden omakotitaloalueille. Muiden ryhmien kohdalla alueellinen keskittyminen oli vähäisempää, joskin huono-osaisten maahanmuuttajien ryhmä näyttäisi keskittyvän seudun itä- ja pohjoisosiin ja muodostavan paikoin suuriakin ryvästymiä. Keskeisten muuttujien erillisellä tarkastelulla pyrittiin täsmentämään yllä kuvattuja monimuuttuja-analyysien tuloksia. Tulo- ja koulutustason ristiintaulukoinnilla katsottiin, onko niiden perusteella havaittavissa eliitin alueellista jakautumista. Jonkinlaisia viitteitä tästä saatiinkin: näyttää siltä, että ns. koulutuseliitti keskittyy pääkaupunkiseudun lounaisosiin ja lähelle keskustaa, kun taas ns. tuloeliitti sijoittuu kaupunkiseudun reunoille. Suurin alueellinen ero oli kuitenkin molempien tekijöiden suhteen eliittiin kuuluvien ja sen vastakohdan, eli molempien tekijöiden suhteen alimpaan kvartiiliin kuuluvien alueiden välillä. Jo aiemmin moniulotteisen huono- tai hyväosaisuuden ulottuvuudella esiin tullut pääkaupunkiseudun kaakko-luode suuntainen jakautuminen tuli nyt esille hyvin selkeänä. Työttömyysastetta tarkasteltiin myös erikseen, sillä sen vaihtelu selittyi kaikkien huonoimmin faktorianalyysissä. Kartan perusteella näyttä siltä, että mitään selkeitä alueellisia eroja ei työttömyyden perusteella muodostu. Jossain määrin on kuitenkin merkkejä siitä, että korkeimman työttömyyden alueet keskittyvät pääkaupunkiseudun itäja koillisosiin ja ryvästyvät sekä keskenään että toiseksi korkeimman työttömyyden alueiden kanssa. Toisaalta taas täystyöllisyyden alueet eivät juurikaan keskittyneet, vaan niitä löytyi yksittäin tai hyvin pieninä rykelminä pitkin pääkaupunkiseutua, myös idästä. Ikäryhmistä tarkasteltiin erikseen lapsia ja yli 65-vuotiaita. Näyttää siltä, että näiden ryhmien alueelliset jakautumismallit ovat jossain määrin toistensa peilikuvia. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että elämänvaiheen ulottuvuudella juuri lapsiperheet ja eläkeläistaloudet muodostavat ulottuvuuden ääripäät. Vieraskielisten osuus oli pääasiassa alle 5 % ruudun asukkaista. Enimmillään vieraskielisiä asukkaita oli 44 %. Yli 10 % vieraskielisiä asukkaita sisältävät ruudut sijaitsivat pääasiassa Itä-Helsingissä sekä pääradan ja Vantaankosken radan varsilla, 39

46 missä oli havaittavissa myös lievää ryvästymistä. Vieraskielisten osuus oli korkea myös Helsinginniemen eteläkärjen ja rannikon vaurailla asuinalueilla, mikä selittyy pitkälti näille alueille keskittyvillä ulkomaisilla lähetystöillä. Espoossa ei rannikollakaan ollut kuin muutama yksittäinen kahteen ylimpään luokkaan kuuluva ruutu. Ruotsinkielisten asukkaiden osuus oli korkeimmillaan Helsingin seudun länsiosissa ja rannikolla. Kaikkein korkeimmillaan se oli Kauniaisissa, joka kuuluikin kokonaan ylimpään ryhmään. Rannikolle muodostui melko yhtenäinen korkean osuuden vyöhyke Matinkylästä Kulosaaren Herttoniemen tietämille asti. Helsinginniemen länsiranta kuuluu myös tähän rannikkovyöhykkeeseen, sen sijaan Vanhankaupunginlahden rannoilla ruotsinkielisten asukkaiden osuus oli yleisesti alhainen. Myös Helsingin seudun pohjois- ja itäosissa osuus oli yleisesti ottaen hyvin alhainen. Toisaalta lainkaan ruotsinkielisiä asukkaita sisältämättömät ruudut eivät kuitenkaan ryvästyneet. Asukastiheys tuotti oletettua heikommin pääkaupunkiseudun sormimaisen rakentumisen mallin. Ainoastaan Mannerheimintieltä Tampereen moottoritietä ja Vantaankosken radan vartta jatkuva sormi erottui vahvana lähialueistaan. Tulo- ja koulutustason yhteistarkastelussa käytettyä ristiintaulukointia sovellettiin myös asumisväljyyden ja asuntojen keskipinta-alan tarkastelussa. Niiden kohdalla menetelmä ei kuitenkaan osoittautunut yhtä toimivaksi kuin koulutuksen ja tulotason yhteisvaikutusta etsittäessä. Molempien muuttujien suhteen alimmassa kvartiilissa, siis verrattain pienten ja ahtaiden asuntojen alueet, sijaitsevat voittopuolisesti Helsingin kantakaupungissa ja sieltä hiljalleen väheten radanvarsialueilla sekä pääkaupunkiseudun itä- ja koillisosissa. Mielenkiintoisesti Helsingin kantakaupunki näyttää jakautuvan kahtia siten, että koillispuolta hallitsevat nämä ahtaiden ja pienten asuntojen alueet kun taas muualla asumisväljyys on ylimmässä kvartiilissa, mutta asuntojen keskipinta-ala kahdessa alimmassa. Verrattain isoissa asunnoissa, mutta ahtaasti elävät taloudet, käytännössä lapsiperheet, muodostivat edellisen ryhmän vastinparin, jonka ruutuja oli pääasiassa kaupungin reuna-alueilla. Eniten ruutuja kuului siihen ryhmään, jossa sekä asumisväljyys että asuntojen keskipinta-ala kuuluivat ylimpään kvartiiliin. Ryhmää näyttää hallitsevan etenkin rannikkoalueita sekä Kauniaisia ja Espoota. Muihin muuttujiin verrattuna näyttää siis siltä, että juuri asumisväljyyden ja asuntojen koon suhde toisiinsa tuottaa samankaltaisia alueellisia eroja elintasossa kuin aiemmin käsitellyt elintason mittarit Suurpelto osana pääkaupunkiseutua Suurpelto näyttäytyy koko pääkaupunkiseudun analyyseissä varsin espoolaisena alueena, toisin sanoen sen asema sosiaalisen erilaistumisen eri ulottuvuuksilla on pitkälti samanlainen kuin muunkin Espoon. Faktoreilla muodostettujen sosiaalisen erilaistumisen ulottuvuuksien perusteella Suurpelto näyttää suhteellisen epäurbaanilta, hyväosaiselta ja korkeasti koulutettujen lapsiperheiden asuinseudulta. Etnisyyden suhteen alue on melko kirjavaa. Myös ryhmittelyanalyysin ryhmistä Suurpeltoa hallitsi ennen kaikkea hyväosaisten ryhmä. Työttömyyden suhteen Suurpelto on seudullista keskitasoa, kallistuen ennemmin matalan kuin korkean työttömyyden alueeksi. Suurpellon lähialueissa on sen sijaan enemmän vaihtelua. Tapiola näyttäytyy ikääntyvän suomalaisen väestön kaupunkimaisena asuinalueena, kun taas Olarissa ja etenkin Espoon keskuksessa on muuta seutua enemmän sekä huono-osaisuutta että etnistä kirjavuutta. Espoon keskus näyttäisi olevan suurin Suurpellon lähialueiden kaupunkimainen asuinalue, joskin voi sanoa, että Suurpelto sijoittuu useamman 40

47 pääkaupunkiseudun alakeskuksen väliseen vyöhykkeeseen. Myös pääkaupunkiseudun koulutuksellinen ydin alkaa Suurpellon liepeiltä, osa sen itäisistä lähialueista kuuluu jo selvästi tähän koulutusulottuvuuden yläpään keskittymään. Ruotsinkielisen asutuksen voimakas keskittyminen Kauniaisiin ja Espoon kaakkoisrannikolle näkyy sekin Suurpellon lähialueissa, jotka ovat yllättävän paljon jakautuneita ruotsinkielisten asukkaiden osuuden suhteen. Asumisväljyyden ja asuntojen keskipinta-alan keskinäistä suhdetta tarkasteltaessa Suurpeltoa ja sen lähialueita näytti hallitsevan molempien muuttujien suhteen ylimmässä kvartiilissa oleva ryhmä. Asunnot ovat siis suuria ja asuminen väljää. Poikkeuksena olivat jo aiemmin mainitut Suurpellon lähialueiden urbaaneimmat keskukset Olari ja Espoon keskus, joissa oli myös pieniä ja ahtaita asuntoja. Tapiolassa taas tilanne on tyypillinen ikääntyvän väestön alueelle: asunnot ovat suhteellisen pieniä, mutta väljiä, koska asuntokuntien koko on jo pieni. Suurpellon alueella on näistä ryhmistä lähes yksinomaan hyväosaisten ruutuja. Lähimmistä aluekeskuksista löytyy jonkin verran myös urbaanien työikäisten ruutuja. Tapiolassa on jonkin verran eläkeläisten ruutuja ja lännessä keskiluokkaisten lapsiperheiden ruutuja. Juuriltaan suomalaisten huono-osaisten ruutuja on Suurpellon lähialueilla vain muutama yksittäinen, huono-osaisten maahanmuuttajaperheiden ruutuja ei lainkaan. Tiivistäen voidaan siis sanoa, että Suurpeltoa ja sen lähialueita kuvaa hyväosaisuus ja eri elämänvaiheet, mutta ei huono-osaisuus eikä etninen kirjavuus. 41

48 3. Espoo 3.1. Faktorianalyysi Espoosta ja Kauniaisista tehtiin erikseen oma faktorianalyysi, jossa käytettiin samaa muuttujajoukkoa ja samoja faktorointimenetelmiä kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissa. Näin on mahdollista vertailla Espoon ja Kauniaisten sisäistä tilannetta koko seutuun. Faktorianalyysin tulos oli hyvin pitkälle samanlainen kuin koko pääkaupunkiseudulla. Taulukossa 3.1. on esitetty Espoossa ja Kauniaisissa tehdyn lopullisen faktorianalyysin selitysasteet. Tässäkin tapauksessa rajalinja häilyy neljän ja kuuden faktorin välillä. Selitysasteen puolesta vielä kuudeskin faktori voitaisiin ottaa mukaan, mutta tulkinnallisesti se ei ollut enää mielekäs. Vain yksi muuttuja sai sillä merkittävän suuruisen latauksen. Viiden faktorin ratkaisussa kokonaisselitysaste jää Espoossa ja Kauniaisissa 4 prosenttiyksikköä alhaisemmaksi kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta erot lopullisten, rotatoitujen faktorien selitysasteissa jäävät hieman pienemmiksi, mikä viittaa rotatoinnin parempaan onnistumiseen. Faktori Ominais arvo Alkuperäiset selitys aste kumulatiivinen selitysaste Ominais arvo Rotatoidut selitys aste kumulatiivinen selitysaste 1 5, , , , , , , , , , , , ,1 0,3 100 Taulukko 3.1. Faktoreiden ominaisarvot ja selitysasteet Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysissa. Muuttujakohtaiset selitysasteet on esitetty taulukossa 3.2. Kuten pääkaupunkiseudun analyysia hieman alhaisemmasta kokonaisselitysasteesta voi päätellä, kommunaliteetit ovat kautta linjan hieman matalampia kuin pääkaupunkiseudun faktoriratkaisussa. Muuttujien väliset erot pysyvät kuitenkin pääosin samoina, toisin sanoen alhaisimmat kommunaliteetit saavat asukastiheys ja työttömien osuus, korkeimman taas korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus. Poikkeuksena on vieraskielisten osuus, jonka selitysaste on Espoossa ja Kauniaisissa peräti 85 %, mutta pääkaupunkiseudulla 75 %. 42

49 Muuttuja Kommunaliteetti asukastiheys 0,57 talouksien keskikoko 0, vuotiaiden osuus 0, vuotiaiden osuus 0,59 yli 65 vuotiaiden osuus 0,71 korkeintaan peruskoulun suorittaneiden osuus 0,71 kork. ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus 0,77 korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus 0,91 pienituloisten osuus 0,74 hyvätuloisten osuus 0,85 työttömien osuus 0,48 vieraskielisten osuus 0, huoneen asuntojen osuus 0,73 yli 4 huoneen asuntojen osuus 0,78 asumisväljyys 0,61 kerrostaloasuntojen osuus 0,77 vuokra-asuntojen osuus 0,65 kokonaisselitysaste 71,3 Taulukko 3.2. Muuttujien kommunaliteetit Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysissa. Faktori Muuttuja asukastiheys,74,05,11,08 -,08 talouksien keskikoko -,62 -,34 -,12,38, vuotiaiden osuus -,33 -,02 -,03,78 -, vuotiaiden osuus,69,10 -,11,12,28 yli 65 vuotiaiden osuus -,05 -,01,07 -,83 -,13 korkeintaan peruskoulun suorittaneiden osuus -,03,78 -,29 -,13,04 kork. ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus -,01,02 -,87,06 -,11 korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus -,11 -,66,67,04 -,01 pienituloisten osuus,22,81,13,05,17 hyvätuloisten osuus -,29 -,85,21,01 -,05 työttömien osuus,19,66,04,04 -,09 vieraskielisten osuus,10,07,13,04, huoneen asuntojen osuus,75,16 -,24 -,26,15 yli 4 huoneen asuntojen osuus -,77 -,13,31,21 -,16 asumisväljyys -,37 -,20,53 -,38,06 kerrostaloasuntojen osuus,78,36,07 -,15 -,08 vuokra-asuntojen osuus,54,51 -,17,25,02 Taulukko 3.3. Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysin faktorilataukset. 43

50 Muuttujien lataukset kullakin faktorilla on esitetty taulukossa 3.3. Ne käydään seuraavaksi läpi samalla, kun esitellään faktoripistemäärien maantieteellinen jakautuminen kvartiileittain. Ensimmäinen faktori kuvaa urbaaniuden ulottuvuutta. Sille latautuvat voimakkaan positiivisesti kerrostaloasuntojen osuus, yksiöiden ja kaksioiden osuus, asukastiheys, nuorten aikuisten osuus ja vuokra-asuntojen osuus. Negatiivisia latauksia saavat puolestaan yli 4 huoneen asuntojen osuus, talouksien keskikoko, asumisväljyys, lasten osuus sekä tulkinnallisen merkityksen rajamailla hyvätuloisten osuus. Kuten koko pääkaupunkiseudun analyysissakin, tämä ensimmäinen faktori kuvaa kaupunkimaista, tiivistä ja kerrostalovaltaista asuntokantaa, mutta myös väestöryhmistä urbaaneimmaksi miellettyä nuorten aikuisten ryhmää. Kuvassa 3.1. näkyy selvästi pääkaupunkiseudun pääliikenneväylien mukainen sormimalli. Se on tässä Espooseen ja Kauniaisiin tarkennetussa analyysissa jopa korostuneempi kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissa. Tämä on ainakin osittain selitettävissä muuttujien vaihteluvälien pienentymisellä tutkimusalueen tarkentuessa urbaanit tihentymät ja mallin kehämäisyys näkyvät molemmilla kartoilla samoissa paikoissa. Suurpellon kannalta mielenkiintoista on, että Espoon mittakaavassa se näyttää sijoittuvan varsin monenkirjavalle alueelle, jolla ei muodostu suurimpia ryppäitä mistään luokasta. Toisin kuin pääkaupunkiseudun urbaanilla faktorilla, Suurpelto ei tässä ainakaan kovin selvästi ole epäkaupunkimaista aluetta usean kaupunkimaisen keskittymän välimaastossa. Toiselle faktorille latautuu voimakkaasti useita huono- tai hyväosaisuutta mittaavia muuttujia. Positiivisimpia latauksia saavat pienituloisten asukkaiden osuus, korkeintaan peruskoulun suorittaneiden osuus, työttömyysaste, kerrostaloasuntojen osuus sekä vuokra-asuntojen osuus. Negatiivisia latauksia saavat hyvätuloisten asukkaiden osuus, korkeakoulutettujen osuus ja talouksien keskikoko. Faktori siis kuvaa sosioekonomista statusta pitkälti samalla tavalla kuin koko pääkaupunkiseudun toinen faktori. Ainoa ero on se, että pääkaupunkiseudun toisella faktorilla merkittävän suuruisen latauksen saanut asumisväljyys ei saa suurta latausta tällä faktorilla. Kuvassa 3.2. tulee hyvin esille aluetason tarkentumisen vaikutus kvartiilijaottelussa. Jo pääkaupunkiseudun analyysissa esille tulleet positiivisen ääripään eli matalan sosioekonomisen statuksen ryppäät kasvavat ja selkiytyvät, kun taas toisen ääripään keskittymät hämärtyvät. Tämä johtuu siitä, että Espoossa ja Kauniaisissa saadaan tällä ulottuvuudella yleisesti ottaen alhaisempia pistemääriä kuin muulla pääkaupunkiseudulla, vaikka vaihteluväli onkin itse asiassa suurempi Espoon ja Kauniaisten faktorilla kuin koko pääkaupunkiseudun faktorilla. Toisin kuin koko pääkaupunkiseudun vastaavalla faktorilla, Suurpellon seutu ei tässä Espoon ja Kauniaisten kuvassa enää näytäkään itsestään selvästi korkean sosioekonomisen statuksen alueelta. Niittykummun, Olarinmäen ja Vanha-Mankkaan korkeimman sosioekonomisen statuksen keskittymät hämärtyvät huomattavasti. Toisaalta matalan sosioekonomisen statuksen ryvästymät Espoon keskuksessa, Nuijalassa ja Sepänkylässä eivät kuitenkaan kasva paljoa. 44

51 Kuva 3.1. Espoon ja Kauniaisten faktori 1. Urbaanius. 45

52 Kuva 3.2. Espoon ja Kauniaisten faktori 2. Sosioekonominen status. 46

53 Pääkaupunkiseudun faktorianalyysin kolmas ja neljäs faktori ovat Espoon ja Kauniaisten analyysissa vaihtaneet paikkaa keskenään. Espoon ja Kauniaisten kolmas faktori nimittäin kuvaa selvästi koulutuksen ulottuvuutta, joka on koko pääkaupunkiseudun faktoreista vasta neljäntenä elämänvaiheen faktorin jälkeen. Toisin sanoen koulutus erottuu Espoossa ja Kauniaisissa pääkaupunkiseutua aikaisemmin omaksi ulottuvuudekseen ja selittää enemmän muuttujien vaihtelusta kuin elämänvaihe. Merkittäviä positiivisia latauksia saavat tällä Espoon ja Kauniaisten koulutuksen faktorilla korkeakoulutettujen osuus, asumisväljyys ja yli 4 huoneen asuntojen osuus. Negatiivisia latauksia saavat puolestaan ammattitutkinnon suorittaneiden osuus. Myös peruskoulun suorittaneiden osuus saa negatiivisen latauksen, mutta se on hyvin heikko. Muuttuja saakin selvästi voimakkaimman latauksensa faktorilla 2. Faktori on muuten hyvin pitkälle samanlainen kuin koko pääkaupunkiseudulla, mutta asumiseen ja sitä kautta elintasoon liittyvät muuttujat kytkeytyvät Espoossa ja Kauniaisissa pääkaupunkiseutua kiinteämmin korkeaan koulutustasoon 4 huoneen asuntojen osuushan ei edes saanut merkittävän suuruista latausta pääkaupunkiseudun koulutusfaktorilla. On mahdollista, että tämä johtuu ainakin osittain kaupunkirakenteen ja asumisen yleisesti ottaen suuremmasta väljyydestä Espoossa ja Kauniaisissa, mutta toisaalta yleinen väljyyden lisääntyminen ei vielä selitä sen yhteyttä koulutustasoon. Kuten aiemmin tuli esille, koulutuksen faktori jakaa pääkaupunkiseutua alueellisesti kaikkein voimakkaimmin. Tämä näkyy myös Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysissa, jonka koulutusfaktorin maantieteellinen jakautuminen on esitetty kuvassa 3.3. Korkea koulutustaso ja asumisen väljyys keskittyvät hyvin voimakkaasti Kauniaisiin sekä Kaakkois-Espooseen. Nämä positiivisen ääripään alueet muodostavat melkeinpä yhtenäisen vyöhykkeen, joka katkeaa ainoastaan Mankkaan tienoilla. Mitä kauemmaksi tästä vyöhykkeestä edetään, sitä alhaisemmiksi muuttuvat ruutujen pistemäärät. Ulottuvuuden negatiiviseen eli alhaisen koulutustason ja asumisväljyyden päähän sijoittuvat alueet hallitsevat Espoon pohjoisosia Kehä III:lta lähtien, mutta myös Suvelan ja Malminniityn alueilta löytyy tämän ääripään ryppäitä. Mielenkiintoista on se, ettei faktorianalyysissä käytetyn aluetason muutos juurikaan näy Suurpellon sijoittumisessa. Se sijaitsee edelleen koulutuksen ulottuvuuden selkeästi erillään olevien ääripäiden rajavyöhykkeellä, mikä ei kuitenkaan ole sama asia kuin keskikvartiilien vallitsevuus. Espoon ja Kauniaisten neljäs faktori vastaa pääkaupunkiseudun kolmatta eli elämänvaiheen ulottuvuutta. Sille latautuvat positiivisesti lasten osuus ja talouksien keskikoko, jonka suurin lataus on tosin faktorilla 1. Pääkaupunkiseudusta poiketen nuorten aikuisten osuus ja vuokra-asuntojen osuus eivät saa merkittävän suuruisia latauksia tällä faktorilla. Negatiivisen latauksen taas saavat yli 65-vuotiaiden osuus ja asumisväljyys, joka tosin saa suurimman latauksensa edellisellä faktorilla. Voidaankin sanoa, että tämä Espoon ja Kauniaisten neljäs faktori kuvaa elämänvaiheen ikäsidonnaisuutta puhtaammin kuin pääkaupunkiseudun kolmas faktori. Asumisväljyyden latautuminen selittyy pitkälti sillä, että monilla eläkeläistalouksilla on paljon asuintilaa perhekoon pienennyttyä, kun taas lapsiperheet muuttavat suurempiin asuntoihin vasta lasten syntymän jälkeen. Kuvassa 3.4. esitetty elämänvaiheen faktorin maantieteellinen jakautuminen on varsin mielenkiintoinen. Ensinnäkin faktorin positiivisen pään, siis lapsiperheen elämänvaiheen, alueita löytyy kaikkialta Espoosta paikoin suurinakin keskittyminä. Eläkeläisten elämänvaiheen alueet taas muodostavat suuria ryppäitä Kanta-Tapiolaan, Viherlaaksoon ja Soukanmäen Iivisniemen alueelle. Toisaalta kuitenkin eri ääripäiden keskittymät sijaitsevat monin paikoin aivan vieri vieressä, eikä niiden välillä näy alueellista vyöhykkeistymistä kuten esimerkiksi koulutuksen faktorilla. 47

54 Kuva 3.3. Espoon ja Kauniaisten faktori 3. Koulutus. 48

55 Kuva 3.4. Espoon ja Kauniaisten faktori 4. Elämänvaihe. 49

56 Kuva 3.5. Espoon ja Kauniaisten faktori 5. Etnisyys. 50

57 Viimeinen eli viides faktori kuvaa hyvin yksiselitteisesti etnisyyttä, sillä ainoan merkittävän suuruisen latauksen tällä faktorilla saa vieraskielisten osuus. Toisaalta se onkin sitten kaikkien voimakkain tässä faktorianalyysissä saaduista latauksista. Lasten osuus saa tulkinnallisesti hyvin heikon suuruisen positiivisen latauksen. Faktorin negatiivisessa päässä ei ole yhtään merkittävästi latautuvaa muuttujaa. Pääkaupunkiseudun viidennestä faktorista poiketen asukastiheys, työttömien osuus ja kerrostaloasuntojen osuus eivät siis saa merkittävän suuruisia latauksia tällä faktorilla. Voikin sanoa, että Espoossa ja Kauniaisissa viides faktori kuvaa etnisyyttä täysin itsenäisenä ulottuvuutena, irrallaan esimerkiksi elintasosta. Koko pääkaupunkiseudun kartassa näkynyt jonkinasteinen alueellinen jakautuneisuus katoaa tarkastelun kohdistuessa Espooseen ja Kauniaisiin. Sen paremmin Espoon kaakkoisrannikon positiivisten pistemäärien keskittymät kuin Pohjois-Espoon ryhmittyminen negatiiviseen päähän eivät tule esiin. Espoon ja Kauniaisten alueen eri faktoreita vertailtaessa näyttääkin siltä, että etnisyyden faktori on maantieteellisesti kaikkein tasaisimmin ja sirpaleisimmin jakautunut. Pistemäärien vaihteluväli ei kuitenkaan ole sen suppeampi kuin muillakaan faktoreilla, vaikka se tietysti on pääkaupunkiseudun vastaavaa faktoria kapeampi. Ryhmittelyanalyysi ei hieman yllättäen tuottanut mielekästä tulosta Espoon ja Kauniaisten aluetasolla. Ryhmät olivat joko liian hajanaisia sisäisesti ja F-testiarvoiltaan hyvin eritasoisia, tai sitten niitä muodostui liikaa. Paras tulos saavutettiin kahdeksalla ryhmällä, jotka eivät enää olleet sisällöllisesti ja tulkinnallisesti mielekkäitä. Näin ollen ryhmittelyanalyysiä ei esitellä tällä aluetasolla lainkaan, vaan siirrytään suoraan kärkimuuttujien tarkasteluun Kärkimuuttujat Tulo- ja koulutustaso sekä työttömyys Tulo- ja koulutustason suhdetta toisiinsa tutkittiin ristiintaulukoimalla ne samalla tavalla kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissa. Tuloksena syntynyt kartta on esitetty kuvassa 3.6. Tässä Espooseen ja Kauniaisiin kohdennetussa analyysissä joko koulutus- tai tulotason suhteen ylimmässä kvartiilissa oleviin ryhmiin jää paljon enemmän ruutuja kuin vastaavalla alueella koko pääkaupunkiseudun analyysissä. Toisin sanoen Espoo ja Kauniainen ovat seudullisesti katsottuna jakautuneet ääripäiden ryhmiin voimakkaammin kuin sisäisesti tarkasteltuna. Toisaalta Espoon ja Kauniaisten alueellinen kuva kirjavoituu, kun tutkitaan niiden sisäistä jakautumista. Osittain tämä tietysti johtuu taustalla olevasta kvartiilijaosta, mutta myös eri ryhmien alueellinen keskittyminen on vähäisempää. Erityisen hyvin tämä näkyy Kauniaisissa ja Espoon kaakkoisrannikolla, jotka koko pääkaupunkiseudun analyysissä kuuluivat lähes yksinomaan molempien muuttujien suhteen ylimmässä kvartiilissa olevien alueiden ryhmään. Kuvassa 3.6. sen sijaan tulee esille myös sellaisia alueita, joilla vain toinen muuttujista kuuluu ylimpään kvartiiliin. Molempien suhteen alimmassa kvartiilissa olevia alueita ei luonnollisestikaan ilmesty näille alueille, mutta muualle kyllä. Erityisesti nämä molempien muuttujien suhteen alimmassa kvartiilissa olevat alueet näyttävät ryvästyvän Espoon aluekeskuksiin ja kunnan pohjoisosiin. Tämä ei sikäli ole yllättävää, että nämä alueet nousivat esille jo faktori- ja ryhmittelyanalyysissä. Kokonaisuudessaan Espoon ja Kauniaisten analyysi tuottaa kuitenkin niin pirstaloituneen kuvan, että mistään maantieteellisten jakaumien vyöhykkeistä ei voida puhua. Eri ryhmät muodostavat kyllä keskittymiä, mutta ne ovat pääasiassa irrallisia soluja. 51

58 Kuva 3.6. Tulo- ja koulutustaso kvartiileittain Espoossa ja Kauniaisissa. 52

59 Kuva 3.7. Korkeintaan ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus Espoossa ja Kauniaisissa. 53

60 Kuva 3.8. Työttömyysaste Espoossa ja Kauniaisissa. 54

61 Ammattitutkinnon suorittaneiden osuus kvartiileittain ryhmiteltynä on esitetty kuvassa 3.7. Muuttujan maantieteellisessä jakautumisessa on havaittavissa samaa kehämäisyyttä kuin koko pääkaupunkiseudun vastaavassa kartassa (kuva 2.8): ammattikoulutuksen suorittaneita on sitä enemmän, mitä kauemmaksi Espoon kaakkoisrannikolta mennään. Jo aiemmin rannikon kanssa samankaltaiseksi alueeksi osoittautunut Kauniainen muodostaa toisen keskuksen, jonka ympärille vyöhykkeet muodostuvat vastaavanlaisessa järjestyksessä. Suurpellon seutu näyttää osuvan kahden alimman kvartiilin alueelle, joskin kilometrin säteelle mahtuu muutamia ylempien kvartiilien alueitakin. Kuvan 3.7. perusteella näyttäisikin siltä, että Espoon ja Kauniaisten sisäisessä tarkastelussa Suurpellon seutu kytkeytyy aiemmin mainittuun kaakkoisrannikon (ja Helsingin lounaisrannikon) koulutukselliseen ytimeen, jossa koulutustaso on korkea. Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysissä työttömyysasteen vaihtelusta selittyi hieman alle puolet (48 %). Kuten koko pääkaupunkiseudun kartasta (kuva 2.9.) havaittiin, Espoossa ja Kauniaisissa on vain vähän sellaisia ruutuja, joissa työttömyysaste on yli 15 %, kun taas täystyöllisyyden ruutuja on verrattain paljon. Alueen sisäisessä tarkastelussa kuvassa 3.8. on havaittavissa, että ylimmän kvartiilin eli korkeimman työttömyysasteen ruudut keskittyvät Espoon etelä- ja lounaisrannikolle sekä Kanta-Espooseen, jossain määrin myös Leppävaaran Laaksolahden seudulle. Kokonaisuudessaan työttömyyden alueellinen jakautuminen on kuitenkin melko kirjavaa. Tämä näkyy hyvin etenkin Suurpellon naapurialueilla, joissa mikään kvartiili ei ryvästy. Vasta 1 3 kilometrin etäisyydeltä alkaa löytyä ylimmän kvartiilin keskittymiä, jotka on mainittu yllä Vieraskielisten ja ruotsinkielisten asukkaiden osuus Vieraskielisten asukkaiden osuutta Espoossa ja Kauniaisissa ei ollut mielekästä tarkastella kvartiilijaon avulla, koska lähes puolessa ruuduista ei ollut lainkaan vieraskielisiä asukkaita. Tällaisia alueita on laajalti etenkin Pohjois- ja Itä-Espoossa. Loputkin ruudut sijoittuivat koko pääkaupunkiseudun tarkastelussa pääasiassa yhteen ryhmään, jossa vieraskielisten osuus oli alle 5 %. Espoon ja Kauniaisten sisäisessä tarkastelussa nämä vieraskielisiä asukkaita edes jonkin verran sisältävät ruudut jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, onko niissä vieraskielisiä asukkaita yli vai alle alueen keskiarvon (1,7 % asukkaista / ruutu). Kuvan 3.9. perusteella näyttää siltä, että tämä jaottelu tuo esiin muutamia alueellisia ryvästymiä, jotka olivat liian heikkoja noustakseen esille koko pääkaupunkiseudun tarkastelussa kuvassa Suurpellon lähiseuduilla tällaisia keskittymiä muodostuu etenkin Espoon keskukseen ja Matinkylään, joissa molemmissa on paljon vieraskielisiä asukkaita yli keskiarvon sisältäviä ruutuja. Yleisesti ottaen Suurpellon seutu näyttäisi kuitenkin olevan vieraskielisten asukkaiden osuuden suhteen melko kirjavaa aluetta, verrattuna esimerkiksi Espoon pohjoisosiin tai lounais- ja etelärannikkoon. Ruotsinkielisten asukkaiden osuus kvartiiliryhmittäin on esitetty kuvassa Siinä näkyvät edelleen samat korkeimman osuuden keskittymät kuin koko pääkaupunkiseudun kartassa Ylimmän ryhmän kohdalla näin pitää tietysti ollakin, sillä ryhmän alaraja on kummassakin kartassa sama, 15 %. Mielenkiintoista on, että Espooseen ja Kauniaiseen kohdennetussa tarkastelussa myös alimmat ryhmät osoittavat keskittymisen merkkejä. Tällaisia keskittymiä muodostuu ainakin Leppävaaraan ja Tapiolaan, minkä lisäksi koko Kehä I:n varsi on edelleen matalan ruotsinkielisten asukkaiden osuuden aluetta. Suurpellon lähialueiden kannalta muutokset ovat melko pieniä, joskin sielläkin alimpiin ryhmiin kuuluvien ruutujen osuus kasvaa ja Olarinmäki siirtyy selkeämmin keskiryhmien joukkoon. 55

62 Kuva 3.9. Vieraskielisten osuus Espoossa ja Kauniaisissa. 56

63 Kuva Ruotsinkielisten asukkaiden osuus Espoossa ja Kauniaisissa. 57

64 Eri ikäryhmien osuudet Kuvassa on esitetty lapsien osuus asukkaista kvartiileihin jaoteltuna. Yleisesti ottaen lapsien osuuden maantieteellinen jakautuminen näyttää melko kirjavalta, mutta jakauman molempiin ääripäihin syntyy joitakin keskittymiä, joita ei ollut havaittavissa koko pääkaupunkiseudun kartassa kuvassa Erityisen paljon (yli kolmanneksen) lapsia näyttäisi olevan Nöykkiön Latokasken alueella, Lintumetsässä, Taavinkylässä, sekä ylipäänsä Kehän III:n varressa. Erityisen vähän lapsia taas on Tapiolassa, Espoonlahdessa ja Matinkylässä. Suurpellosta katsottuna etelä- ja lounaispuolisilla lähialueilla on suhteellisesti selvästi vähemmän lapsiasukkaita kuin itä- ja länsipuolilla. Tässä mielessä Suurpelto sijoittuu Espoossa varsin erilaisten alueiden väliin. Kuvassa on esitetty yli 65-vuotiaiden asukkaiden osuus kvartiilijakona. Kuten jo koko pääkaupunkiseudun kohdalla todettiin, jakauma on jokseenkin päinvastainen lasten osuuden jakaumaan verrattuna. Näin ollen myös Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysissä tulkinta elämänvaiheen faktorista lapsiperheiden ja eläkeläisperheiden välisenä ulottuvuutena saa tukea. Yli 65-vuotiaita asukkaita suhteellisesti eniten sisältävät ruudut keskittyvät siis Tapiolaan, Westendiin, Espoonlahteen ja Matinkylään, mutta myös Kauniaisissa. Suhteellisesti vähän yli 65-vuotiaita asukkaita on etenkin Nöykkiön Latokasken alueella, mutta myös Espoon keskuksessa. Muutamien alueiden sisällä näyttää myös muodostuvan mielenkiintoisen jyrkkiä rajoja tämän ikäryhmän osuuden suhteen. Tällaisia rajoja eri ääripäiden keskittymien välille muodostuu muun muassa etelärannikolle ja Kilon Karakallion alueelle. On oletettavaa, että näissä tulee esille vanhempien asuinalueiden laajentaminen uudisrakentamisella: Espoon ja Kauniaisten vanhoissa aluekeskuksissa asuu paljon yli 65-vuotiaita, kun taas näitä keskuksia yhteen kuroville alueille rakennetaan paljon uusia asuntoja. 58

65 Kuva Lasten osuus Espoossa ja Kauniaisissa. 59

66 Kuva Yli 65-vuotiaiden osuus Espoossa ja Kauniaisissa. 60

67 Asukastiheys, asumisväljyys ja asuntojen keskipinta-ala Kuten koko pääkaupunkiseudun analyysissa, myös Espoon ja Kauniaisten faktorianalyysissa asukastiheys sai verrattain matalan selitysasteen (0,57). Tässäkin mielessä näiden kahden eri aluetason faktorianalyysit ovat siis hyvin samanlaisia. Kuvassa 3.13 on esitetty Espoon ja Kauniaisten alueen asukastiheys jaettuna kvartiiliryhmiin. Toisin kuin koko pääkaupunkiseudun kartassa kuvassa 2.14, nyt myös Tapiola ja Kauniaisten keskus nousevat kuvassa 3.13 esille tiheän asutuksen keskittyminä. Tämä johtuu siitä, että koko pääkaupunkiseudun kartassa ylimmän luokan alarajana oli 500 asukasta / ruutu, kun taas Espooseen ja Kauniaisiin kohdennetussa ja kvartiileittain esitetyssä analyysissä ylimmän kvartiilin raja oli 200 asukasta. Asukastiheyden nopea lasku heti aluekeskusten laitamilla on kuitenkin nähtävissä myös kuvassa Suurpellon kannalta aluetason muutos tuo esille, että Espoon ja Kauniaisten tasolla se sijoittuu melko tiheään asuttujen alueiden tuntumaan. Ero esimerkiksi Kehä III:n varren ja Kauniaisten pohjoispuolisiin alueisiin on selvä. Varsin mielenkiintoista on myös se, ettei pääkaupunkiseudun oletettu sormimainen rakennemalli tule esille sen paremmin koko pääkaupunkiseudun kuin Espoon ja Kauniaisten asukastiheyskartoissa. Jos malli toimisi, niin asukastiheyden tulisi olla suurin pääliikenneväylien varsilla ja laskea niistä loitonnuttaessa. Koko pääkaupunkiseudun tasolla tehdyn asuntojen keskipinta-alan ja asumisväljyyden ristiintaulukoinnin toteuttaminen Espoon ja Kauniaisten tasolla ei osoittautunut kovinkaan mielekkääksi. Kuvassa 2.14 esitettyihin, molempien muuttujien kvartiilijaon ääripäät yhdistäviin luokkiin tai niiden väliluokkiin ei nimittäin osunut juurikaan ruutuja, ja suurin osa Espoosta ja Kauniaisista jäi näin ollen tyhjäksi. Tämän vuoksi yllä mainitut kaksi muuttujaa esitellään erikseen. Kuvassa 3.14 on esitetty asumisväljyys (m2/asukas) jaettuna kvartiileihin. Suurimman asumisväljyyden alueet muodostavat selviä keskittymiä Kauniaisiin, Saunalahteen ja Espoon kaakkoisrannikolle, mutta niitä löytyy melko tasaisesti joka puolelta Espoota. Matalimman asumisväljyyden alueet taas muodostavat keskittymiä rautatien ja Kehä III varteen, Malminmäen Latokaskenmäen tietämille ja Iivisniemeen. Näitäkin alueita tosin löytyy melkein kaikkialta Espoosta. Suurpellon lähialueiden suhteen tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että länsi- ja koillispuolella on selvästi alhaisemman asumisväljyyden alueita kuin luoteis- ja kaakkoispuolella. Poikkeuksen muodostaa Mankkaa, jossa kaikki asumisväljyyden kvartiilit ovat sekoittuneet keskenään. On myös syytä huomata, että asumisväljyys ei näytä noudattavan mitään selkeää alueellisen jakautumisen mallia, eikä se myöskään ole ainakaan kovin selkeästi kytköksissä tulotasoon tai talouksien keskikokoon. Myös asuntojen keskipinta-ala jaettiin kvartiiliryhmiin, joiden maantieteellinen jakautuminen on esitetty kuvassa Suurimman keskipinta-alan ryhmän keskittymiä näyttäisi olevan ensinnäkin Kauniaisissa, Saunalahdessa, Laaksolahdessa ja Westendin Haukilahden alueilla, joissa myös asumisväljyyden todettiin olevan verrattain korkea. Myös Friisilä Suurpellon tuntumassa lukeutuu näiden alueiden joukkoon. Asuntojen keskipinta-alan suhteen alimmassa kvartiilissa olevia alueita taas ryvästyy Espoon keskukseen, Kanta- Espoonlahteen, Matinkylään, Tapiolaan, Leppävaaraan, Viherlaaksoon ja Karakallioon siis Espoon aluekeskuksiin. Näillä alueilla myös asumisväljyys on yleisesti ottaen alhainen. Poikkeuksen muodostaa kuitenkin Tapiola, jossa asumisväljyys on melko korkea. Tapiolassahan oli myös keskimääräistä enemmän yli 65-vuotiaita asukkaita, joten todennäköisesti ilmiössä on kyse väljästi asuvien eläkeläisten asunnoista. Kokonaiskuva näiden muuttujien suhteen on siis hyvin samanlainen kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissä, kuitenkin sillä poikkeuksella, että matalamman asumisväljyyden ja/tai asuntojen keskipinta-alan alueita löytyi enemmän. 61

68 Kuva Asukastiheys Espoossa ja Kauniaisissa. 62

69 Kuva Asumisväljyys Espoossa ja Kauniaisissa. 63

70 Kuva Asuntojen keskipinta-ala Espoossa ja Kauniaisissa. 64

71 3.3. Yhteenveto Espooseen ja Kauniaisiin kohdennetun faktorianalyysin tulokset olivat hyvin pitkälle samanlaiset kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissa. Muodostuneista viidestä faktorista kaksi ensimmäistä kuvasivat samoja ulottuvuuksia kuin koko pääkaupunkiseudullakin: urbaaniutta ja kokonaisvaltaista hyvä- tai huono-osaisuutta. Myös viimeinen faktori oli samanlainen ja kuvasi siis etnisyyden ulottuvuutta. Sen sijaan faktorit kolme ja neljä olivat Espoon ja Kauniaisten analyysissa eri päin kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissa: koulutus nousi nyt esille ennen elämänvaihetta sosiaalisen erilaistumisen ulottuvuutena, selittäen siten myös suuremman osuuden muuttujien vaihtelusta. Faktorien sisällöt olivat kuitenkin samat kuin koko pääkaupunkiseudun vastaavan nimisillä faktoreilla. Faktoreiden alueellisen jakautumisen mallit olivat pitkälti samanlaisia kuin koko pääkaupunkiseudun kartoissakin, mutta mallit tarkentuivat ja terävöityivät tarkastelualueen pienentymisen ja muuttujien vaihteluvälin kaventumisen myötä. Esimerkiksi pääliikenneväylien mukainen kaupunkirakenteen sormimainen malli tuli Espooseen ja Kauniaisiin kohdennetussa analyysissa esille selkeämmin kuin koko pääkaupunkiseudun analyysissa vastaavilla alueilla. Vaihteluvälin pienentymisen vaikutus taas näkyi erityisen selvästi hyvä- ja huono-osaisuuden faktorilla, jossa Espoo ja Kauniainen saivat keskimäärin alhaisempia pistemääriä kuin koko pääkaupunkiseutu, mutta tuottivat sisäisessä tarkastelussa selkeitä maantieteellisiä jakoja. Koulutuksen faktorilla sen sijaan tarkastelutason tarkentuminen ei juurikaan vaikuttanut maantieteelliseen jakautumiseen. Tämä faktori onkin ainoa, jolla seudullisen jakautumisen malli on niin hallitseva, että se näkyy pienemmilläkin aluetasoilla. Elämänvaiheen faktorilla ulottuvuus itsessään tarkentui kuvaamaan pääkaupunkiseudun vastaavaa faktoria puhtaammin jatkumoa nimenomaan lapsiperheiden ja eläkeläisperheiden elämänvaiheiden välillä. Etnisyyden faktorilla ulottuvuuden tarkentuminen aiheutti myös pientä muutosta sen sisällössä, sillä Espoossa ja Kauniaisissa siihen ei liittynyt samassa määrin elintasoa kuvaavia muuttujia kuin koko pääkaupunkiseudulla. Voidaankin sanoa, että etnisyys tuottaa Espoossa ja Kauniaisissa sosiaalista erilaistumista muista tekijöistä riippumattomampana ilmiönä kuin koko pääkaupunkiseudulla. Ryhmittelyanalyysin osalta tulokset Espoon ja Kauniaisten aluetasolla olivat valitettavasti niin heikkoja, etteivät ne antaneet merkittävää lisäinformaatiota. Näin ollen ryhmittelyanalyysi päätettiin kokonaan ohittaa tällä aluetasolla. Tulo- ja koulutustason ristiintaulukoinnissa kävi ilmi, että Espoo ja Kauniainen ovat jakautuneet molempien muuttujien suhteen ylimpään kvartiiliin voimakkaammin koko pääkaupunkiseudun tasolla kuin sisäisesti. Sisäisessä tarkastelussa muodostui siis koko pääkaupunkiseudun kuvaa enemmän sellaisia ruutuja, joissa vain toinen muuttuja oli ylimmässä kvartiilissa. Kuitenkaan ei ollut havaittavissa, että nämä alueet olisivat ryvästyneet tai noudattaneet muutakaan systemaattista alueellisen jakautumisen mallia. Tältä osin ei siis voida sanoa, että eliitin mahdollinen jakautuminen näkyisi maantieteellisesti. Molempien muuttujien suhteen alimmassa kvartiilissa olevia alueita muodostui luonnollisesti enemmän, mutta ne myös ryvästyivät alueellisesti. Yleisesti ottaen maantieteellinen jakautuminen oli kuitenkin varsin kirjavaa eikä noudattanut mitään selkeää mallia. Tämä on mielenkiintoista, kun ottaa huomioon koulutusfaktorilla ilmenneen voimakkaan vyöhykkeisen jakautumismallin. Tämä vyöhykemalli tuli esille myös yksittäisiä koulutusasteita tarkasteltaessa. 65

72 Työttömyysasteen alueellinen jakautuminen pysyi Espoon ja Kauniaisten sisäisessä tarkastelussa yhtä kirjavana kuin koko pääkaupunkiseudun tasollakin. Huomattavaa on etenkin se, ettei aluetason tarkentuminen suurentanut kummankaan ääripään ryvästymiä. Tämä näkyy etenkin korkeimman työttömyysasteen alueilla, jotka hahmottuvat molempien aluetasojen kartoilla samanlaisina, joskin vaihteluvälin kaventumisen johdosta Espoon ja Kauniaisten tasolla hieman tummempina kuin koko pääkaupunkiseudulla. Vieraskielisten asukkaiden osuus osoittautui jo koko pääkaupunkiseudun analyysissä hyvin alhaiseksi Espoossa ja Kauniaisissa. Tämä vaikutti myös näihin kahteen kuntaan kohdistettuun analyysiin, sillä lähes puolessa ruuduista ei ollut lainkaan vieraskielisiä asukkaita. Niinpä loput ruudut päätettiin jakaa kahteen ryhmään Espoon ja Kauniaisten keskimääräisen vieraskielisten osuuden perusteella. Tämä jaottelu nostikin esille muutamia alueellisia keskittymiä, jotka eivät tulleet esille koko pääkaupunkiseudun analyysissä. Alueen sisällä verrattain paljon vieraskielisiä asukkaita oli muun muassa Espoon keskuksessa ja Matinkylässä. Espoon pohjois- ja itäosissa sen sijaan osoittautuivat alueiksi, joilla vieraskielisiä asukkaita ei ollut juuri lainkaan. Eri ikäryhmistä tarkasteltiin kahta erityistä ryhmää, lapsia ja yli 65-vuotiaita. Kuten koko pääkaupunkiseudun tasollakin, myös Espoossa ja Kauniaisissa näiden kahden ryhmän maantieteelliset jakautumat osoittautuivat lähes peilikuviksi. Verrattain runsaslapsisiksi ja vähän eläkeikäisiä asukkaita sisältäviksi alueiksi osoittautuivat muun muassa Nöykkiön Latokasken alue sekä useat Kehä III:n varren asuinalueet. Päinvastaisia alueita taas olivat muun muassa Tapiola, Espoonlahti ja Matinkylä. Asumiseen liittyviä muuttujia päätettiin Espoon ja Kauniaisten tasolla tarkastella kaikkia erikseen, sillä koko pääkaupunkiseudulle tehdyn ristiintaulukoinnin sovellus tuotti käytännössä tyhjän kartan. Asukastiheyden alueellinen jakautuminen nosti odotetusti esille kaikki Espoon aluekeskukset sekä Kauniaisten keskustan verrattain tiheästi asuttuina alueina. Sen sijaan oletettu pääliikenneväylien mukaisesti rakentuva sormimainen vyöhykemalli ei tullut näkyviin asumistiheydellä, sen paremmin kuin muillakaan erikseen tarkastelluilla asumismuuttujilla. Näyttää siis siltä, että faktorianalyysin ensimmäinen faktori, urbaanius, ei selity ainakaan yksistään asumiseen liittyvillä seikoilla. Asumisväljyyden ja asuntojen keskipinta-alan suhteen alueet sijoittuivat melko johdonmukaisesti molempien muuttujien suhteen joko ylimpään tai alimpaan kvartiiliin. Verrattain väljää asumista ja suuria asuntoja näyttäisi olevan muun muassa Kauniaisissa, Saunalahdessa, Laaksolahdessa, Westendissä ja Haukilahdessa. Vastakkaisen ääripään alueita olivat puolestaan useat Espoon aluekeskukset sekä Kehä III:n ja rautatien varret. Ainoan merkittävän poikkeuksen näiden kahden muuttujan yhteiskuvasta muodosti Tapiola, jossa asunnot olivat keskimäärin pieniä, mutta asumisväljyys silti kohtalaisen suuri Suurpelto ja sen lähialueet Analyysin tarkennuttua Espooseen ja Kauniaisiin myös Suurpellon seudun asema näytti hieman muuttuvan. Ensinnäkin se osoittautui hieman urbaanimmaksi myös tiheämmin asutuksi kuin koko pääkaupunkiseudun tasolla, ja erottui kaupungin varsinaisista reunaalueista, kuten Pohjois-Espoosta ja Saunalahdesta. Kokonaisvaltaisen hyvä- tai huonoosaisuuden suhteen Suurpellon lähialueet profiloituvat selvästi jakauman hyväosaisempaan päähän. Tämä tulee ilmi paitsi kyseistä ulottuvuutta kuvaavalla faktorilla, myös koulutusfaktorilla ja yksittäisillä koulutusmuuttujilla sekä tulo- ja koulutustason ristiintaulukoinnilla. Toisaalta 3 kilometrin etäisyydellä Suurpellosta on myös heikommin menestyviä alueita, muun muassa Espoon keskus ja Matinkylän Olarin 66

73 seutu. Koulutuksen suhteen Suurpellon sijainti korkean ja matalan koulutustason alueiden rajalla voimistui entisestään, joskin se kiinnittyy voimakkaammin korkean koulutuksen kuin matalan koulutuksen alueisiin. Elämänvaiheen ja perherakenteen suhteen Suurpellon seutu näyttäytyi sen sijaan yllättävän monimuotoisena. Sen lähialueilta löytyy niin ikääntyneiden ihmisten asuttamia aluekeskuksia kuin lapsiperheiden keskittymiä. Mielenkiintoinen alueellinen jako tulee esille etenkin Mankkaalla, jossa lapsiperheiden asuinalue ja ikääntyneiden asuinalue ovat vieri vieressä. Toisaalta jonkinlaista systemaattisuuttakin on havaittavissa: Suurpellon kaakkois- ja pohjoispuoliset alueet vaikuttavat profiloituvan ikääntyneiden alueiksi, länsi- ja koillispuoliset alueet taas lapsiperheiden alueiksi. Tämä jako tulee esille myös muutamissa muissa muuttujissa, etenkin asumisväljyyden ja asuntojen keskipinta-alan yhteiskuvaa katsottaessa. Tässä mielessä Suurpelto siis sijoittuu melko erilaisten alueiden väliin. 4. Suurpelto ja sen lähialueet Suurpeltoa ja sen lähialueita tutkittiin vielä erikseen toisaalta tilastollisten aluejakojen, toisaalta etäisyysvyöhykkeiden avulla. Kuvassa 4.1. on esitetty Suurpellon seudun tilastoja pienalueet sekä 1 ja 3 km etäisyysvyöhykkeet. Kuten kartasta näkyy, 3 km etäisyysvyöhyke ulottuu jo merelle asti sekä pitkälle Kauniaisten pohjoispuolelle. On myös kyseenalaista, millä tavoin Suurpellon rakentuminen enää näkyy näin kaukana asuvien ihmisten elämässä tai alueiden sosiaalisessa rakenteessa. Nyt käsillä olevan tutkimusaiheen kannalta 1 km etäisyysvyöhyke tuntuisi mielekkäältä, sillä se pitää sisällään kaikki Suurpellon viereiset pienalueet ja on matkaltaan jalan kuljettavissa. Voidaan siis ajatella, että Suurpelto tuo näille alueille selkeästi näkyvän muutoksen ihmisten arkielämän ulottuville. Kuvasta 4.1. näkyy myös, että 1 km etäisyysvyöhykkeen tuntumassa on ruututietokannassakin monin paikoin luonteva katkos, esimerkiksi Henttaalla ja Mankkaalla. Laajempi vyöhyke ottaisi mukaan ruutuja jo selvästi erillään olevilta alueilta muun muassa Laajalahdesta, Kanta-Espoosta ja Kauniaisten pohjoispuolelta. Kuitenkin Suurpellon lähimpien pienalueiden ruudut tulevat pääosin sisällytetyiksi. Kaiken kaikkiaan ruutuja on näin rajatulla alueella 139 kappaletta. Suurpellon lähialueista ei enää ole kovin mielekästä tehdä samankaltaisia monimuuttujaanalyyseja kuin pääkaupunkiseudulta ja Espoosta. Ruutujen määrä ja monien muuttujien vaihteluväli alkavat nimittäin olla liian pieniä tähän tarkoitukseen. Mielekkäämpää onkin tarkastella keskeisiksi nousseiden muuttujien hajontaa Suurpellon seudun sisällä. Tämä tehdään jakamalla muuttujat kvartiileihin, jolloin juuri alueen sisäiset erot tulevat näkyviin. 67

74 Kuva 4.1. Yleiskartta Suurpellon seudusta. 69

75 4.1. Kärkimuuttujat Tulo- ja koulutustaso sekä työttömyys Myös Suurpellon lähialueille tehtiin samanlainen keskituloihin ja korkeakoulutettujen osuuteen perustuva ryhmittely kuin koko pääkaupunkiseudulle sekä Espoolle ja Kauniaisille. Sen tulokset näkyvät kuvassa 4.2. Kuvasta näkyy, että toisin kuin aikaisemmilla aluetasoilla, Suurpellon seudulla vain toisen muuttujan suhteen ylimpään kvartiilin kuuluvien ruutujen ryhmät ovat tasakokoisia ja suhteellisesti ottaen varsin hyvin edustettuina. Ne myös keskittyvät alueellisesti jossain määrin. Vain tulotason suhteen ylimmässä kvartiilissa olevia ruutuja on eniten Mankkaalla, kun taas vain koulutustason suhteen ylimmässä kvartiilissa olevia ruutuja on seudun etelä- ja länsiosissa Niittykummussa, Olarinmäessä, Henttaalla ja Kuurinniityssä. Molempien muuttujien suhteen ylimpään kvartiiliin sijoittuvat ruudut näyttävät keskittyvän erityisesti Kauniaisiin ja Vanha-Mankkaalle, kun taas molempien muuttujien suhteen alimmassa kvartiilissa olevat ruudut keskittyvät Olarinmäkeen ja ennen kaikkea Nuijalaan. Toisaalta on myös huomattava, että eri ryhmät eivät muodosta ääripäästä toiseen liukuvia etäisyysvyöhykkeitä, vaan kokonaiskuva on kirjava ja ääripäidenkin ruutuja sijaitsee vieri vieressä. Lisäksi on vielä todettava, että yleisesti ottaen sekä tulotaso että koulutustaso ovat Suurpellon seudulla varsin korkeita. Siinä missä alle euron keskituloilla ja alle 31 % korkeakoulutettujen osuudella ruutu päätyi Suurpellon seudulla alimpaan kvartiiliin, olisi se koko pääkaupunkiseudulla molempien muuttujien suhteen toiseksi ylimmässä kvartiilissa (alarajana euron keskitulot ja 21,5 % korkeakoulutettuja). Espooseen verrattuna ero ei sen sijaan ole kovinkaan suuri. Mielenkiintoista kyllä, Suurpellon alueelle sattuvat molempien muuttujien suhteen koko pääkaupunkiseudun matalimpia arvoja saavat ruudut. Korkeimpia arvoja saavat ruudut taas sijaitsevat muualla Espoossa, vaikka ylimmän kvartiilin raja-arvot ovatkin Suurpellossa korkeammat kuin Espoossa. Vertailun vuoksi tässä esitellään lyhyesti keskitulojen ja korkeakoulutettujen osuuden kartat myös erikseen. Kuvista 4.3. ja 4.4. näkyvät myös tulo- ja koulutustason ristiinluokituksessa käytetyt raja-arvot. Kuvan 4.3. perusteella näyttää siltä, että asukkaiden keskitulot noudattavat jossain määrin samankeskisten kehien mallia. Erityisen hyvin tämä näkyy Olarinmäessä, mutta myös Mankkaalla. Nuijalassa ja Sepänkylässä taas on yllättävän voimakas kahden alimman kvartiilin keskittymä. Samoin Kauniaisista mukana olevat alueet ovat kirjavampia kuin mitä olisi voinut olettaa kahden aikaisemman aluetason tarkasteluiden perusteella. Korkeakoulutettujen osuuden alueellinen jakautuminen muistuttaa sekin lievästi samankeskisten kehien mallia juuri Olarinmäessä ja Vanha- Mankkaalla. Huomio kiinnittyy myös Nuijalan ja Sepänkylän alimman kvartiilin keskittymiin sekä tämän muuttujan suhteen yllättävän suureen vaihteluun Kauniaisissa. Selkein korkean koulutustason keskittymä sijoittuu Suurpellon lähialueiden kaakkoiskulmaan Vanha-Mankkaan ja Niittykummun alueelle. Tässä on siis nähtävissä jo koko pääkaupunkiseudun tasolla vaikuttanut koulutuksen alueellisen jakautumisen malli, joka on varsin voimakas. Yhteenvetona voi todeta, että pääosin molempien muuttujien kvartiilien ääripäät sijoittuvat samoille alueille. Tämä näkyy kuvassa 4.2. juuri siinä, että molempien muuttujien suhteen ylimmässä tai alimmassa kvartiilissa olevia ruutuja on eniten tarkastelluista ryhmistä. 70

76 Kuva 4.2. Tulo- ja koulutustaso Suurpellon seudulla. 71

77 Kuva 4.3. Asukkaiden keskitulot Suurpellon seudulla. 72

78 Kuva 4.4. Korkeakoulutettujen osuus Suurpellon seudulla. 73

79 Ammattitutkinnon suorittaneiden osuus on kuvan 4.5. perusteella korkein Nuijalassa ja Sepänkylässä sekä Kauniaisten kaakkoisosissa. Olarinmäkeen puolestaan muodostuu tälläkin muuttujalla samankeskisten kehien malli siten, että ammattitutkinnon suorittaneiden osuus on keskellä kaikkein matalin. Korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneiden alueellinen jakautuminen on kuvan 4.6. perusteella hyvin pitkälle samanlainen kuin ammattitutkinnon suorittaneiden kohdalla, joskin eri ryhmien keskittyneisyys on perusasteen suorittaneiden kohdalla hieman vähäisempää. Myöskään Olarinmäessä havaittua samankeskisten kehien mallia ei näytä tämän muuttujan kohdalla muodostuvan. Työttömyysasteen maantieteellinen vaihtelu Suurpellon seudulla on esitetty kuvassa 4.7. Yleiskuva pysyy vielä tällä tarkimmallakin aluetasolla varsin sirpaleisena, eikä suuria keskittymiä muodostu kvartiilijaon kummassakaan päässä. Nuijalassa on tosin kohtalaisen kokoinen korkean työttömyysasteen keskittymä, jonka merkitys korostuu etenkin sitä kautta, että sama alue on osoittautunut asemaltaan heikoksi muillakin muuttujilla mitattuna. 74

80 Kuva 4.5. Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus Suurpellon seudulla. 75

81 Kuva 4.6. Korkeintaan perusasteen tutkinnon suorittaneen Suurpellon seudulla. 76

82 Kuva 4.7. Työttömyysaste Suurpellon seudulla. 77

83 Kuva 4.8. Ruotsinkielisten asukkaiden osuus Suurpellon seudulla. 78

84 Vieraskielisten ja ruotsinkielisten asukkaiden osuus Vieraskielisten osuuden kohdalla Suurpellon seudulle tarkennettu kuva oli lähes identtinen Espoon ja Kauniaisten tason tulosten (kuva 3.9.) kanssa. Ruutujen jakaminen keskiarvon perusteella kahteen ryhmään ei juuri muuttanut ryhmittymiä, koska ero Espoon ja Kauniaisten keskiarvoon oli niin pieni (vieraskielisiä asukkaita Suurpellon seudulla 1,5 %, Espoossa ja Kauniaisissa 1,7 %). Ruotsinkielisten asukkaiden osuus Suurpellon seudulla on esitetty kuvassa 4.8. Siinä esitetyt ryhmät ovat kvartiiliryhmiä. Verrattaessa näitä ryhmiä Espoon ja Kauniaisten kvartiiliryhmiin käy ilmi, että vaihteluväli kapenee aluetason tarkentuessa vain yläpäästään, joka kuitenkin laskee yli 20 prosenttiyksiköllä. Kuitenkin ylimmän kvartiilin alaraja nousee kaikkien korkeimmaksi peräti 19 prosenttiin. Toisin sanoen ruotsinkielisten asukkaiden osuus on Suurpellon lähialueilla yleisesti ottaen korkeampi kuin koko Espoossa (ja Kauniaisissa), vaikka kaikkein suurimmat osuudet eivät sijaitsekaan juuri näillä lähialueilla. Kartalla (kuva 4.8.) tämä ylimmän kvartiilin ylärajan nousu näkyy siinä, että kyseisen ryhmän ruudut keskittyvät entistä selkeämmin Kauniaisiin ja sen etelänpuoleisiin naapurialueisiin. Nuijala, Olarinmäki ja Niittykummun sekä Vanha-Mankkaan välinen alue sen sijaan alkavat muodostaa alimpien kvartiilien keskittymiä. Vain Taavinkylä ja Henttaa pysyvät aluetason muutoksesta huolimatta ennallaan Eri ikäryhmien osuudet Kuvassa 4.9. on esitetty lasten osuus asukkaista kvartiileihin ryhmiteltynä. Ryhmien rajaarvot ovat Suurpellon seudulla tämänkin muuttujan kohdalla lähes samat kuin Espoossa ja Kauniaisissa (katso kuva 3.11.). Taavinkylässä on suurin ylimmän kvartiilin keskittymä, kun taas Olarinmäessä ja Kauniaisten aseman lähellä lasten osuus on verrattain alhainen. Yli 65-vuotiaiden osuus on suurimmillaan Kauniaisissa ja Vanha-Mankkaalla, joihin muodostuu myös varsin suuret keskittymät (kuva 4.10). Myös Olarinmäessä on paljon ylimpään kvartiiliin kuuluvia ruutuja. Kvartiilien alueellinen jakautuminen on siis jokseenkin päinvastainen kuin lasten osuuden kvartiilien jakautuminen. Kannattaa kuitenkin huomata, että suurimmillaankin eläkeikäisten osuus on Suurpellon seudulla vain 34 %, kun muualta Espoosta ja Kauniaisista löytyy huomattavasti suurempia osuuksia. Muilta osin raja-arvot eri kvartiiliryhmissä ovat puolen prosentin tarkkuudella samat näillä kahdella aluetasolla. Tässäkin mielessä voi siis sanoa, että Suurpellon seutu edustaa Espoota varsin hyvin. 79

85 Kuva 4.9. Lasten osuus asukkaista Suurpellon seudulla. 80

86 Kuva Yli 65-vuotiaiden osuus Suurpellon seudulla. 81

87 Asukastiheys, asumisväljyys ja asuntojen keskipinta-ala Asukastiheydessä aluetason tarkentuminen näyttäisi hieman lisäävän Suurpellon lähialueiden välisiä eroja. Kuvassa tämä näkyy lähinnä siinä, että läntiset ja luoteiset alueet näyttäytyvät entistäkin harvaan asutumpina. Ylimmän kvartiilin ryhmittymisessä ei sen sijaan tapahdu oikeastaan lainkaan muutoksia. Toisaalta kuitenkin Kauniaisten tiheimmin asutut alueet nousevat tässä kartassa esille aikaisempaa paremmin juuri siksi, että sen lounaispuolella on runsaasti alimpaan kvartiilin kuuluvia ruutuja. Suurpellon lähialueista Olarinmäki on kuitenkin selvästi suurin asutustihentymä. Asumisväljyys Suurpellon lähialueilla on esitetty kuvassa Verrattaessa tätä karttaa Espoon ja Kauniaisten karttaan kuvassa on ensinnäkin syytä huomata, että vaihteluväli on Suurpellon lähialueilla huomattavasti pienempi kuin koko Espoossa ja Kauniaisissa. Suurpellossa asumisväljyys on pienimilläänkin 24 m 2 asukasta kohti, mutta suurimmillaan vain 62 m 2. Espoossa ja Kauniaisissa vastaavat luvut ovat 19 ja 87, mikä vastaa myös koko pääkaupunkiseudun vaihteluväliä. Kuitenkaan kvartiiliryhmien väliset raja-arvot eivät juurikaan muutu, minkä vuoksi kuvien ja välillä ei ole paljoa eroa. Nuijala ja osa Taavinkylästä erottuvat selvästi matalimman asumisväljyyden alueina Taavinkylän keskittymä jopa hieman korostuu aluetason tarkentuessa Espoosta Suurpellon lähialueille. Suurimman asumisväljyyden ruutuja taas keskittyy Vanha- Mankkaalle ja Kauniaisiin. Olarinmäessä tapahtuu keskikvartiilien ryhmittymisessä mielenkiintoinen muutos, jonka johdosta asumisväljyys antaa siellä vihjeitä samankeskisten vyöhykkeiden mallista. Tämä malli ei tule esille muilla aluetasoilla, vaikka monien muiden muuttujien kohdalla se onkin havaittu. Kuvassa on vielä esitelty asuntojen keskipinta-ala kvartiileittain Suurpellon lähialueilla. Sen kohdalla vaihteluvälin kaventuminen näkyy myös kvartiiliryhmien rajaarvojen muuttumisena, kun tarkastelutaso kohdistuu Espoosta ja Kauniaisista Suurpellon lähialueisiin. Kartassa erot nousevat esille etenkin Nuijalassa ja Olarinmäessä: Nuijalassa matalimman keskipinta-alan ruudut ryvästyvät aiempaa voimakkaammin, kun taas Olarinmäessä samankeskisten vyöhykkeiden malli voimistuu. Kuitenkin on huomattava, että Kauniaisissa ei näy merkkejä keskipinta-alan asteittaisesta vähenemisestä, vaan siellä ylimmän ja alimman kvartiilin ruudut ovat rinnakkain ja melko sekaisin keskenään. Henttaa taas säilyy korkean keskipinta-alan alueena ja Mankkaan pienalueet pääasiassa keskikvartiilien alueina. 82

88 Kuva Asukastiheys Suurpellon lähialueilla. 83

89 Kuva Asumisväljyys Suurpellon lähialueilla. 84