Kalastusmatkailun kehittäminen Muonion järvillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalastusmatkailun kehittäminen Muonion järvillä"

Transkriptio

1 Kalastusmatkailun kehittäminen Muonion järvillä Kalastusmatkailuseminaari, Tampere, , Markku Kuortti & Tiina Tarkkonen, Osuuskunta Tunturi-Lapin Lumo, Muonio

2 Muonio Noin 230 km napapiirin pohjoispuolella Ruotsin rajan tuntumassa. Naapurikuntia Enontekiö, Kittilä, Kolari sekä Ruotsin Pajala Asukkaita n. 2360

3 Kalastusmatkailu Muonion järvillä Järviä kunnassa noin 100 Yleisimpiä järvikaloja ahven, hauki, muikku, siika, kiiski, made, taimen, särki Kotitarvekalatus yleistä, ammattikalastusta vähän Kalastusmatkailulla hyvät mahdollisuudet muullakin kuin lohensoudulla Kalastusmatkailu järvillä toistaiseksi vähäistä Myös nuoriso kalastaa, tai ne ainakin opetaan kalastaman

4 Muonion kalastusmatkailun kehittämisen esiselvitystyö marraskuussa 2009 Valittu etukäteen viisi järveä: Särkijärvi Särkilompolo Utkujärvet Valkeajärvi Kangosjärvi Vesialueiden omistajien ja sidosryhmien myönteinen suhtautuminen = tärkeä peruslähtökohta kalastusmatkailun kehittämiseen -> Haastattelukierrokset viidelle järvelle

5 Järvikohtaiset maastokäynnit ja vesialueiden omistajien haastattelut. Selvitystyön teemoja: Järven nimi ja sijainti. Omistus- ja hallintasuhteet. ( yrittäjät Muut merkittävät sidosryhmät kalastusmatkailun kannalta (kyläyhdistys, Omistajien ja sidosryhmien suhtautuminen kalastusmatkailun kehittämiseen ( Vuontisjärvi Saavutettavuus (vrt. Utkujärvet Luonto- ja ympäristöolot, maisema Valmiit kalastusmatkailua ja muuta virkistyskäyttöä tukevat rakenteet Kalasto: mitä kalaa voi matkailijan olettaa saavan, millä pyydyksellä? Näkemykset veden ja kalakannan tilasta, sekä tarvittavat kehittämistoimet? Kiinnostus osallistua kalastusmatkailun kehittämiseen, esim. nuottausnäytösten järjestäminen, veneen vuokraaminen? Rajoitukset (esim. uhanalaiset lajit, muut luonnonsuojelukohteet, kielteisesti suhtautuvat maanomistajat, aidatut alueet, pihapiirit yms. alueet, joille ei ole ( toisesta menemistä syystä tai Kehittämisehdotukset: tarvittavat rakenteet? kenen tarpeisiin satunnainen matkailija vai opastettu ryhmä? (? maksaa Rakenteiden huolto- ja ylläpitosuunnitelma (kuka käyttää, kuka huoltaa, kuka Tarpeelliset vesistönhoitotoimet

6 Kehittämisehdotuksia: 3 toimintalinjaa 1) Vesistönhoitotoimet (kalakantojen hoito tehokalastuksella, vesikasvillisuuden ( niitto 2) Kalastusmatkailua palvelevia rakenteita rannoille nykyisiä täydentämään: laitureita, veneenlaskupaikkoja, laavuja, tulipaikkoja, kalanperkauskatoksia 3) Kalastusmatkailun palveluista tiedottaminen: esim. järven ja kalastuspaikkojen kuvaus, ajo-ohje, lupamyynti yms. Perusinfo Kuvassa Pallasjärvi

7 vesistönhoitotoimia Tehokalastus kalakannan hoitamiseksi Vesikasvillisuuden niittoa Pusikoiden raivausta rannoilla Kuvat: isorysäpyyntiä Särkijärvellä 2005

8 Kalastusmatkailua palvelevat rakenteet Laavuja, laitureita, veneenlaskupaikkoja, kalanperkauskatoksia

9 Kalastusmatkailun mahdollisuuksista tiedottaminen Luvan ostamisen oltava helppoa Järvikohtaiset kohde-esittelyt minne saa mennä, missä saa kalastaa? Kalastusvälineiden osto- ja vuokrauspaikoista tiedotus Keneltä voi vuokrata venettä? Oma tiedotus ja laajemman alueen yhteistyö

10 Tunturi-Lapin ja Tornionlaakson AMO (alueellinen maaseutuohjelma) 2009 Kunnilla omat, erilliset toimenpiteet Muoniolla kalastusmatkailun esiselvitys. Hanketta hallinnoi Kyläkulttuuria Tuntureitten Maassa ry (Tunturi-Lapin Leader- toimintaryhmä) Hanketuki tulee Työ- ja elinkeinoministeriöltä Lapin Liiton kautta, liittyy Tunturi-Lapin ja Tornionlaakson AMO-ohjelmaan Muonion toimenpiteiden budjetti 8150 (sis.alv), toteutusaika loka-marraskuu 2009 Muoniossa työn toteuttaa Osuuskunta Tunturi-Lapin Lumo

11 tervetuloa Muonioon vaikka järville kalastamaan!

12 Saattpi löytyä kalakiin

13

14 IMMI 3 kk + kala 10 v, pit. 62 cm

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle

Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Aluesuunnittelupilotti kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvat alueet kartalle Tapio Keskinen, Luke Timo Ruokonen, JY KL 13 Alueellinen lupa kaupallisen kalastuksen harjoittamiseen Kalavarojen kestävän

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Vastarannan kiiski Contrarian. Helsinki Jarno Aaltonen

Vastarannan kiiski Contrarian. Helsinki Jarno Aaltonen Vastarannan kiiski Contrarian Helsinki 6.4.2018 Jarno Aaltonen Vuodet 2009-2010 Kalastusta Pyhärannassa. Yksi vene, verkkoja noin 1km. Saaliit vähäisiä. Enemmän harrastus kuin ammatti. Halu kehittyä kova.

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Joni Tiainen tohtorikoulutettava Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto

Joni Tiainen tohtorikoulutettava Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto Joni Tiainen tohtorikoulutettava Bio- ja ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto 1. Johdanto Hauki ja ahven ovat avainlajeja monissa vesistöissä Laaja levinneisyys ja runsaus Kuha tärkeä erityisesti

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen

Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt. Amorella Jarno Aaltonen Vastarannan kiiski Miten minusta tuli kalastaja ja miten yritykseni on kehittynyt Amorella 6.2.2019 Jarno Aaltonen Vuodet 2007-2010 Kalastusta Pyhärannassa. Yksi vene, verkkoja noin 1km. Saaliit vähäisiä.

Lisätiedot

Hannu Piirainen Haaga Perho. 13.8.2010 Kuusamo 1

Hannu Piirainen Haaga Perho. 13.8.2010 Kuusamo 1 Hannu Piirainen Haaga Perho 13.8.2010 Kuusamo 1 Markkinatutkimus kalastusmatkailusta Toteutusaika syyskuu 2009 tammikuu 2010 Toimeksiantajat: Etelä ja Itä Suomen kalatalousryhmät Tiedon lähteet Matkanjärjestäjät

Lisätiedot

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari

Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti 1 Esityksen sisältö Haastatellut järvet, esittely Järvien kalastusinfra ja menetelmät Nykyiset saaliit

Lisätiedot

Vesien kunnostus ja käyttö

Vesien kunnostus ja käyttö Vesien kunnostus ja käyttö Vesien- ja merenhoidon palauteseminaari Eeva-Kaarina Aaltonen, toiminnanjohtaja 29.1.2015, Härmän Kylpylä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Asiantuntija- ja yhteistyöorganisaatio

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee?

1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee? 1(6) 1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 1 Vakituinen asukas 2 Loma-asukas 3 Yrittäjä 4 Muu, mikä? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee? 1 Alle 1 km 2 1-2 km 3 2-4 km

Lisätiedot

KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ

KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ KALATALOUDEN PAIKALLISLÄHTÖISTÄ KEHITTÄMISTÄ 27.2.2013 Petri Rannikko WWW.KALASTUSPUISTO.FI Kalatalousryhmät ovat yksi Euroopan kalatalousrahaston (EKTR) toimintalinjoista Tavoitteena tukea kalatalouden

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 ETELÄ-SAVOSTA ESIMERKKI VESIALUEIDEN JÄRJESTÄYTYMISELLE AKTIIVISET OSAKASKUNNAT, ISOT LUPA-ALUEET JA ERINOMAISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET!

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

VETOUISTELIJOIDEN KYSELY KESKI JA ETELÄPÄIJÄNTEEN LUPA-ALUEEN KEHITTÄMISEKSI. Vetouistelijoiden kysely 1

VETOUISTELIJOIDEN KYSELY KESKI JA ETELÄPÄIJÄNTEEN LUPA-ALUEEN KEHITTÄMISEKSI. Vetouistelijoiden kysely 1 VETOUISTELIJOIDEN KYSELY KESKI JA ETELÄPÄIJÄNTEEN LUPA-ALUEEN KEHITTÄMISEKSI Vetouistelijoiden kysely 1 Kysely toteutettiin nettikyselynä 12/2010-01/2011 välisenä aikana Vastaajia 174 kpl Kyselyn toteutus:

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli

Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli Kun muikun pää tulee vetävän käteen muikkukadon syyt ja torjunta Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto 29.1.2015 Mikkeli Kertaus: Mitä tiedämme muikun kannanvaihtelusta Hotat Kutukanta (B) Suuri vuosiluokkavaihtelu

Lisätiedot

VATJUSJÄRVIEN TILAN PARANTAMISEN SUUNNITTELU. Kyläilta Vatjusjärven koululla 9.12.2009 klo 18.30

VATJUSJÄRVIEN TILAN PARANTAMISEN SUUNNITTELU. Kyläilta Vatjusjärven koululla 9.12.2009 klo 18.30 VATJUSJÄRVIEN TILAN PARANTAMISEN SUUNNITTELU Kyläilta Vatjusjärven koululla 9.12.2009 klo 18.30 Kyläilta 9.12.2009 Suunnittelutyön tarkoitus Suunnittelutilanne Tehdyt maastotyöt Järvien nykytila Laaditut

Lisätiedot

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus 25.3.2015 Kalliolan koulu 26.3.2015 Paimelan koulu Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS IMATRA - FINLAND Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI Kalastajan opas VUOKSI KALASTAJAN OPAS Kalapaikkana Vuoksi Vuoksen kalastusmatkailulla on pitkät perinteet. Ensimmäiset tarinat

Lisätiedot

ISO-LAMUJÄRVEN KEHITTÄMISTARPEET

ISO-LAMUJÄRVEN KEHITTÄMISTARPEET Vastaanottaja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Asiakirjatyyppi Alustava selvitys Päivämäärä 11.9.2014 Viite 1510007427 ISO-LAMUJÄRVEN KEHITTÄMISTARPEET 1 Tarkastus 16.6.2014 Päivämäärä 11.9.2014 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Mitä Itämeren hylkeet syövät?

Mitä Itämeren hylkeet syövät? Mitä Itämeren hylkeet syövät? Ja kuinka paljon? Tiedotusristeily kalastajille 5 helmikuu 2014 Karl Lundström, Sveriges lantbruksuniversitet (SLU) Mitkä ovat Itämeren hylkeet? Itämeren hylkeet Kirjohylje

Lisätiedot

KOLARI 2. KUNNANOSAN Äkäslompolon asemakaavan laajennus ja muutos koskien Nilivaaran aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (16.01.

KOLARI 2. KUNNANOSAN Äkäslompolon asemakaavan laajennus ja muutos koskien Nilivaaran aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (16.01. 0 KOLARI 2. KUNNANOSAN Äkäslompolon asemakaavan laajennus ja muutos koskien Nilivaaran aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) (16.01.2012) KOLARIN KUNTA SEITAP OY 2012 1 Äkäslompolon asemakaavan

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

67 Tornionjoen Muonionjoen vesistöalue

67 Tornionjoen Muonionjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 165(196) 67 Tornionjoen Muonionjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 40 131 km 2 Suomen puolella 14 280 km 2 Järvisyys 4,6 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987)

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmä. Petri Rannikko

Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmä. Petri Rannikko Selkämeren ja Pyhäjärven kalatalouden toimintaryhmä Petri Rannikko KALATALOUDEN TOMINTARYHMÄ - MMM hyväksynyt rahoitettavaksi 9 ryhmää - EU:n laajuista, viime ohjelmakaudella yli 300 ryhmää 21 maassa,

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Hoitokalastusta Vesijärvellä

Hoitokalastusta Vesijärvellä Hoitokalastusta Vesijärvellä Taustaa Sinilevien massaesiintymät alkoivat Vesijärvellä 1960-luvulla Ulkoinen kuormitus oli suurimmillaan 1970 luvun alussa 1975 1978 saneerattiin Vesijärveä kuormittaneita

Lisätiedot

Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp

Kupari mg/kg tp. Sinkki mg/kg tp. Arseeni mg/kg tp Taulukko 6. Kierros 2 Jormasjärvi Jormasjärvi ahven 0,037 0,78 0,023

Lisätiedot

RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET

RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET Vastaanottaja Rajakiiri Oy Asiakirjatyyppi Lisäselvitys Päivämäärä Marraskuu 2011 RÖYTTÄN MERITUULIVOIMA- PUISTON KALATALOUDELLISTEN VAIKUTUSTEN LISÄSELVITYKSET KALOJEN SYÖNNÖSALUEET RÖYTTÄN MERITUULIVOIMAPUISTON

Lisätiedot

ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA 2001-2011

ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA 2001-2011 ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUOSINA 2001-2011 Aarno Karels Etelä - Karjalan kalatalouskeskus ry Troolikalastus Saimaalla Puumala 5.11.2012 ETELÄ SAIMAAN ja VUOKSEN KALATALOUDELLINEN

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Saaristomeri Kestävän kalatalouden mallialue Jari Setälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalastajien tiedotus- ja koulutusristeily Viking Grace 6.2.2013 Esityksen rakenne Mitä kestävyydellä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat

Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat Inarijärven kalanviljely- ja istutukset ja kalataloustarkkailu Inarijärven kalastus, saaliit ja kalakannat Muikkukanta ja kalastus Inarijärvellä Lapin kalastusaluepäivät 2012 Saariselkä 15.-16.11. 2012

Lisätiedot

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN

Lisätiedot

Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa?

Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Vesijärven Enonselkä lähikalastuskohteena Mitä se tarjoaa? Lähikalastusseminaari 10.11.2016 Vesiensuojelusuunnittelija Matti Kotakorpi, Lahden ympäristöpalvelut Vesijärvi -Vesijärvi on luontaisesti kirkasvetinen

Lisätiedot

Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa

Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa U-kalat II Kuva: ScandinavianStockPhoto/Max uzun Itämeren tila: ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa Itämeri-seminaari, 7.. Riikka iraksinen, THL U-kalat II 9 ympäristömyrkkyjen pitoisuudet kalassa Itämeri,

Lisätiedot

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta. Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärven kunnostus toimijan näkökulmasta Särkijärven osakaskunta 26.11.2014 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta on n. 60

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Juha Piilola Saarijärven osakaskunta 2011 Sisältö 1. Aineistot ja menetelmät...3 2. Tulokset ja tulosten tarkastelu saaliista ja lajeittain...4 Ahven...5 Särki...6

Lisätiedot

Oman kylän vedet kuntoon! Mistä aloitan?

Oman kylän vedet kuntoon! Mistä aloitan? Oman kylän vedet kuntoon! Mistä aloitan? Lapin kalatalouspäivät Luosto 17.11.2017 Osuuskunta Virtatiimi Eero Hiltunen OSUUSKUNTA Osuuskunta Virtatiimi Vesistökunnostussuunnittelua, neuvontaa ja kalatalousalan

Lisätiedot

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi

Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA. Pro Kala ry www.prokala.fi Kalaonnea! EUROOPAN YHTEISÖN OSITTAIN RAHOITTAMA KAMPANJA Pro Kala ry www.prokala.fi 2 KILOHAILI SILAKKA 30-90 g Silakka ja Kilohaili 12-20 cm tärkein saaliskalamme, elää Itämeressä, sillin vähärasvaisempi

Lisätiedot

Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt. Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho

Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt. Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho Särkijärven kalastuskunnan tehokkaat kalavesien hoitotyöt Särkijärven kalastuskunta 08.12.2011 Pirjo Särkiaho Särkijärvi sijaitsee Iin kunnan koillisosassa Oijärven kylässä. Särkioja Etäisyys Iin keskustasta

Lisätiedot

Ravintoketjukunnostuksista purokunnostuksiin. Sitoutunutta tekemisen meininkiä lähivesien tilan parantamiseksi ja yhteiseksi hyväksi

Ravintoketjukunnostuksista purokunnostuksiin. Sitoutunutta tekemisen meininkiä lähivesien tilan parantamiseksi ja yhteiseksi hyväksi Ravintoketjukunnostuksista purokunnostuksiin Sitoutunutta tekemisen meininkiä lähivesien tilan parantamiseksi ja yhteiseksi hyväksi Esimerkkejä tavoitteista 1.Virkistyskäyttö Haittaava kasvillisuus, liettyminen,

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY ETELÄ- KALLAVEDEN KALASTUSALUE ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY 5,00 Kalakantojen nykytila 5 = Hyvin runsas, 3 = Hyvä, 1 = Hyvin heikko 4,00 3,00 2,00 1,00 POHJOIS-SAVON KALATALOUSKESKUS R.Y. 2008 1

Lisätiedot

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007 Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 7 Sami Vesala, Jukka Ruuhijärvi ja Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon kalantutkimusasema 97, Evo. Johdanto Hiidenveden verkkokoekalastusten

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Kuusamo 13.1.2014 Projektipäällikkö Riina Rahkila / ProAgria Oulu Vesistö on valuma-alueensa alueensa summa Kaikki valuma-alueen toiminta vaikuttaa lähivesistön

Lisätiedot

o övv Liite 8 Finnpulp Oy, ympäristölupahakemuksen täydennys 26.5.20 16

o övv Liite 8 Finnpulp Oy, ympäristölupahakemuksen täydennys 26.5.20 16 o övv Finnpulp Oy, ympäristölupahakemuksen täydennys 26.5.20 16 Liite 8 Kalataloudellisen vahingon korvaaminen vesialueen omistajille, kalatalousmaksu ja rantakiinteistöjen virkistyskäyttöhaitta Kalaraloudellisen

Lisätiedot

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Renkajärven kalasto Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 1.2.2014 Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Käsiteltäviä asioita Renkajärven ominaispiirteet Renkajärvi kalojen elinympäristönä Koekalastus kesällä 2009

Lisätiedot

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1

KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Noitasaaren rannasta Pohjois-Konnevedeltä löytynyt tuhatkunta vuotta vanha uistin. Rautalammin

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Teemu Ulvi, SYKE Kitka-MuHa loppuseminaari 17.2.2015 Miksi Kitkajärvien hoidon ja kunnostuksen toimintamallia alettiin hankkeessa kehittää? Järvien eri osa-alueilla

Lisätiedot

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014

Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2014 Enäjärven kalasto, seurantaa vuosina 1997-214 Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 214 Taustaa Enäjärvi mukana HOKA-hankkeessa 1998-21 VPD-seurannat 28,211 ja 214 MaaMet-hankkeen seuranta

Lisätiedot

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä

Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä Merimetson ravinto ja kannankehitys Selkämerellä RKTL/Juhani A. Salmi 27.3.2012 Selkämeren merimetsot Selkämerellä tavataan kahta merimetson alalajia. Pesivät linnut kuuluvat alalajiin sinensis ja läpimuuttavat

Lisätiedot

Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen

Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen Koekalastuskierroksen löydökset ja niiden merkitys kalojen käyttöön Eija-Riitta Venäläinen Kalojen raskasmetalli- ja hivenainemääritykset Maa- ja metsätalousministeriöltä toimeksianto 12.11.2012 laatia

Lisätiedot

Tornion-Muonionjoen vesistön kalastusmatkailun kehittäminen. Johanna Koivumaa Kehitysjohtaja, Kolarin kunta

Tornion-Muonionjoen vesistön kalastusmatkailun kehittäminen. Johanna Koivumaa Kehitysjohtaja, Kolarin kunta Tornion-Muonionjoen vesistön kalastusmatkailun kehittäminen Johanna Koivumaa Kehitysjohtaja, Kolarin kunta Kalastusmatkailustrategia Kalastusmatkailustrategia valmistui 11/2015 Strategian ovat laatineet

Lisätiedot

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti TANAKKA taloudellisesti kannattavan

Lisätiedot

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto

Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin. Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Veden laadun ja kalastuskulttuurin muutosten vaikutus Puulan kalakantoihin Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Vain muutos on pysyvää? Alkupuula 9200 BP Tammipuula Vannipuula 5800 BP 5800 4500 BP Käläpuula

Lisätiedot

LUONNONVOIMAA OPETUKSEEN

LUONNONVOIMAA OPETUKSEEN LUONNONVOIMAA OPETUKSEEN II Luontohyvinvoinnista apua oppimiseen Nature of North Oy - Eerika Tapio & Noora Raasakka HYVÄÄ HUOMENTA - TERVETULOA! PÄIVÄN OHJELMA 8.30-9 Päivän aloitus ja esittelyt Eerika

Lisätiedot

Poistokalastuksen tarve, mahdollisuudet ja rajoitukset

Poistokalastuksen tarve, mahdollisuudet ja rajoitukset Karvianjokiseminaari: miten vesistöt hyvään tilaan? Noormarkku 11.10.2012 Poistokalastuksen tarve, mahdollisuudet ja rajoitukset Ilkka Sammalkorpi Suomen ympäristökeskus Vesikeskus/vesivarayksikkö Määritelmiä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ulkoisen kuormituksen vähentämistoimenpiteet Maatalouden, metsätalouden ja hajaasutuksen. toimenpiteet Ei Kyllä

Ulkoisen kuormituksen vähentämistoimenpiteet Maatalouden, metsätalouden ja hajaasutuksen. toimenpiteet Ei Kyllä Vesienhoidon toiselle kaudelle esitettävät toimenpiteet (2016-2021) Nimi Pisajärvi Kunta Rovaniemi Järveen kohdistuvat toimenpiteet kunnostus Vaihe Selvitys Hyvä tila saavutetaan vuoteen 2021 mennessä

Lisätiedot

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012 Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 212 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 212 Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hämeenlinnassa, Tammelassa

Lisätiedot

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa

Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari 26.11.2014, Oulu Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus Vesialueet ovat jonkun omistamia kiinteistöjä Valtion yleiset vesialueet

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014 - tiivistelmä jäsenten vastauksista Kyselyn toteutus & otanta Kysely toteutettiin Google Drive-työkalulla Kyselyaika jäsenille

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Paapuuri Oy / Markku Saiha

Paapuuri Oy / Markku Saiha Paapuuri Oy / Markku Saiha Asiakkaan kuljettaminen vesillä Lähtökohta on, että miehitettynä vuokrattu vene on katsastettava vuokraveneeksi ja kuljettajalla on oltava vuokraveneen kuljettajankirja. Vuokravene

Lisätiedot

URPALANJOKIALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN INFOTILAISUUS

URPALANJOKIALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN INFOTILAISUUS URPALANJOKIALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN INFOTILAISUUS OHJELMA 18.30 Kahvitarjoilu 19.00 Infotilaisuuden avaus, Urpalanjokialue lohijoeksi ry:n hallituksen sihteeri Jorma Suoknuuti 19.10 Urpalanjokialueen

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Parikkala Saari - Uukuniemen kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA HANKKEEN LOPPURAPORTTI

Parikkala Saari - Uukuniemen kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA HANKKEEN LOPPURAPORTTI HANKKEEN LOPPURAPORTTI Hankkeen nimi: Muikulle tilaa Pyhäjärveen - hanke Hankkeen numero: 7264 Toteuttaja yhteystietoineen: Parikkala Saari - Uukuniemen kalastusalue, Arvo Soikkeli, Melkoniementie 1453,

Lisätiedot

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Tuulivoima ja maanomistaja

Tuulivoima ja maanomistaja Tuulivoima ja maanomistaja Ympäristöasiamiespäivät Marraskuu 2012 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Miksi tuulivoimaa? Tarve uusiutuvalle energialle, esim. EU:n tavoite 20-20-20 Tuulivoima

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE SELVITYS AIKAJAKSOLLA 01.07. 31.12.2006 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Kivijärven kalastusalue on pyytänyt 04.01.2005 saapuneella hakemuksella, että sille

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa?

Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? Missä mennään Lapin maahanmuuttostrategian valmistelussa? VAIKO-projekti, Lapin ELY-keskus Mirva Petäjämaa MAKO-verkostojen kokoukset 12. - 13.9.2012 Strategian rakenneluonnos Esipuhe NYKYTILA *Lappi maahanmuuton

Lisätiedot

Päivitetty Christian Koivula Kalastuskoordinaattori

Päivitetty Christian Koivula Kalastuskoordinaattori Päivitetty 20.2.2014 Christian Koivula Kalastuskoordinaattori V. 2011-2013 (jatkoa 30.6.2014 asti) Merikarvian kunnan hanke, joka toteutetaan yhdessä Kalakierroksen kanssa Rahoitus: yht. 335 000 Euroopan

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Aarno Karels Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Valtakunnalliset XXIV Kalastusaluepäivät 16.-18.2.2012 Haapajärven

Lisätiedot

Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015

Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015 Leader-rahoituksella kannustusta kuntien kansainvälisyyteen SK/2015 Mikä on Leader? Leader-ryhmät Leader-ryhmät ovat yhdistyksiä ja itsenäisiä toimijoita alueillaan Kannustamme paikalliseen kehittämiseen

Lisätiedot

5.4.2016 KUNTASTRATEGIA SUURIMMAT YRITYKSET KUNNANVALTUUSTO 2015-2017 KUNNAN ROOLI JA MATKAILU MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016--

5.4.2016 KUNTASTRATEGIA SUURIMMAT YRITYKSET KUNNANVALTUUSTO 2015-2017 KUNNAN ROOLI JA MATKAILU MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016-- * MERIKARVIAN KUNTASTRATEGIA 2016-- 1.3. Elinvoima ja kehittäminen Kunnan panostus elinvoimaan, matkailuun, kulttuuriin ja vapaaaikaan on jatkossakin tarpeen vaikka yrittäjien omatoimisuus ja aktiivisuus

Lisätiedot