Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa"

Transkriptio

1 Vesialueiden omistajien rooli kunnostuksissa Vesistöt kuntoon yhteistyöllä seminaari , Oulu Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus

2 Vesialueet ovat jonkun omistamia kiinteistöjä Valtion yleiset vesialueet Merellä Suomen aluevesillä ja suurimpien järvien selkävesillä (väh. 8 x 8 km) Yksityiset kiinteistöjen vesialueet (n kpl) Voi olla oma kiinteistönsä tai osa maata ja vettä sisältävää kiinteistöä Sisävesien pinta alasta noin 5 % Kiinteistöjen yhteiset vesialueet (n kpl)

3 Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi päättää käyttömuodoista lainsäädännön puitteissa Voi vuokrata käyttöoikeuden toiselle Voi antaa suostumuksen toisen alulle panemalle hankkeelle Asianosaisasema vesialuetta koskevissa asioissa Asianosaisena oikeus hakea vesialuetta koskeviin päätöksiin muutoksia Oikeus kalastukseen ja metsästykseen Oikeus vesivoimaan

4 Vesialueisiin kiinteistöinä ja niiden omistamiseen liittyviä erityispiirteitä Vesialueen omistaja omistaa vain vesistön pohjan, ei sen yläpuolella olevaa vettä eikä vesistössä vapaana uivia luonnonkaloja Poikkeuksina lähteet ja tekolammikot, joissa olevan veden omistaa pohjan omistaja Suuri osa vesipinta alasta on yhteisiä vesialueita Kiinteistörajojen sijainti on myös vedessä yksiselitteisesti määritetty, mutta niiden tarkkaa sijaintia maastossa ei välttämättä tunneta Vesialueiden rahallinen arvo omistajalleen on yleensä selvästi maa alueita vähäisempi Taloudellinen tuotto yleensä vähäinen verrattuna maa alueisiin Kiinteistökauppoja vesialueista tehdään vähän MUTTA: Vesialueen vaikutus sen rannalla tai rannan läheisyydessä olevan kiinteistöön arvoon voi olla merkittävä

5 Jokamiehenoikeuksien lisäksi vesiä koskevat vesilain määrittämät yleiskäyttöoikeudet Jokaisella on oikeus muutoin kuin pysyvästi ottaa vesistöstä vettä tai jäätä henkilökohtaista tarvetta varten Rannan omistaja saa sijoittaa rannan edustalle veneen kiinnityspaalun tai poijun tai rakentaa toisen vesialueelle ulottuvan laiturin tai venevajan Lietteestä, matalikosta tai vastaavasta haitasta kärsivä saa poistaa haitan ilman vesialueen omistajan suostumusta Vesitaloushanketta varten siitä vastaavalle voidaan myöntää oikeus toiselle kuuluvaan alueeseen

6 Yhteiset vesialueet ja niiden hallinto Yhteinen alue = kahdelle tai useammalle kiinteistölle yhteisesti kuuluva alue Yhteisalueosuudet kuuluvat aina johonkin kiinteistöön ja kulkevat kiinteistökaupoissa kiinteistön mukana, ellei toisin sovita Yhteisen alueen osakkaita ovat osakaskiinteistöjen omistajat Osakkaat muodostavat osakaskunnan Osakaskunnan tehtävänä on huolehtia yhteisen alueen hallinnosta ja sitä koskevien muiden asioiden hoidosta Osakaskunta voi järjestäytyä hyväksymällä toiminnalleen säännöt, mutta osakaskunta on aina olemassa, vaikka se ei olisi järjestäytynyt Yhteisen vesialueen osakaskunta toimii myös kalastuslain mukaisena kalastuskuntana

7 Vesialueen omistajan rooleja vesien kunnostuksissa Vesialueen omistajan on AINA oltava mukana kunnostuksessa, koska Omistajalla on oikeus päättää vesialuetta koskevista toimenpiteistä ja valvoa omaa tai osakaskunnan osakkaiden etua vesialueisiinsa kohdistuvissa hankkeissa Omistaja itse tai osakaskunta kalastuskuntana vastaa kalakantojen hoidon ja kalastuksen järjestämisestä Omistaja itse voi olla suoraan vesistöissä (esim. niitot, hoitokalastukset, purokunnostukset) tai myös valuma alueella tehtävien hoito ja kunnostustoimenpiteiden toteuttajia Hankerahoituksen ja avustusten hakijoita ja hallinnoijia Tarvittavien viranomaislupien hakijoita Vesienhoidon paikallisina koordinoijia ja aloitteentekijöitä

8 Vesialueen omistusmuodon vaikutus kunnostukseen ja hoitoon Yksityisellä vesialueella omistaja yksin vastaa kunnostuksesta ja hoidosta, yhteisen vesialueen takana leveämmät hartiat Yksityinen omistaja voi yksin päättää toimenpiteiden toteuttamisesta, osakaskunnassa suurikaan osakas ei yleensä voi muodostaa enemmistöä äänestyspäätöksissä Yksityisen omistajan taloudelliset ja inhimilliset resurssit vesialueensa hoitoon todennäköisesti vähäisemmät Yksityisen omistajan motivaatio kunnostukseen ja hoitoon riippuu suuressa määrin hänen omasta kiinnostuksestaan vesialueen käyttöön, osakaskunnassa todennäköisesti aina käytöstä kiinnostuneita henkilöitä

9 Kunnostusta varten on perustettu paljon yhdistyksiä, vaikka yhteisillä vesillä kunnostus voisi olla luonteva osa osakaskunnan toimintaa

10 Osakaskuntavetoisen toiminnan etuja ja mahdollisuuksia Osakaskunta yhteisillä alueilla on lainsäädännön mukaan AINA olemassa Jos järjestäytynyt ja toimiva, oikeustoimikelpoinen organisaatio ja hallinto valmiina Järjestäytymätön voi järjestäytyä Jos on järjestäytymättömiä, hiipuneita tai hiipumisvaarassa olevia osakaskuntia, niiden toiminnan käynnistäminen tai elvyttäminen olisi kaikkien etu Asioiden hoito toimimattoman osakaskunnan kanssa hyvin hankalaa Osakaskunnan järjestäytyminen tai elvyttäminen takaisi paremman vesiomaisuuden hoidon Aktiivisesta väestä aina puutetta jos toimiva osakaskunta on olemassa, riittääkö toimijoita kahteen organisaatioon? Osakaskunta voi toimia vapaasti lainsäädännön puitteissa omilla alueillaan

11 Osakaskuntavetoisen toiminnan haasteita Osakaskunnan toimintaan pääsevät mukaan vain osakkaat Osuuksia voidaan myydä tai luovuttaa vastikkeetta ulkopuolisille Osakas voi antaa kokouksiin valtakirjan kenelle tahansa ja talkootyyppiseen toimintaan voivat tietysti osallistua kaikki Suurilla osakkailla suurempi valta päätöksenteossa Voidaan sopia mies ja ääni periaatteesta Jos säännöissä ei muuta määrätä, äänivaltaleikkuri estää yksittäistä suurta osakasta jyräämästä yksin muita Yhteisaluelaki säätelee tiukasti osakaskunnan päätöksentekoa, voi tehdä toiminnasta kankeaa Jos osakaskunta keskittynyt perinteisesti vain kalastukseen tai jos osakaskunnan asioita on hoidettu pitkään samalla porukalla ja samalla kaavalla, sen toiminnan laajentaminen tai toimintamuotojen muuttaminen voi olla haasteellista

12 Haasteena voi olla myös osakaskunnan pieni pinta ala tai osakasmäärä tai vesialueen kiinteistöjaotuksen pirstaleisuus Vesialueiden yhdistäminen isommiksi osakaskunniksi on mahdollista Voidaan yhdistää sekä yhteisiä että yksityisiä vesialueita Sopimusperusteinen kiinteistötoimitus Yhteisten alueiden yhdistymisestä tai yksityisen alueen liittämisestä yhteiseen on ensin tehty tarvittavat päätökset, minkä jälkeen haetaan toimitusta Maanmittauslaitokselta Alueet yhdistetään niiden arvon perusteella Jos alueet samanarvoisia, osuuksia uuteen yhteiseen alueeseen saa luovutetun pinta alan suhteessa Jos jollakin liitettävällä alueella erityistä arvoa (esim. hyvä virkistyskalastuskoski), se voidaan arvottaa muita arvokkaammaksi OMAISUUS EI SIIS KATOA YHDISTÄMISESSÄ

13 Hajanaisen vesialueiden omistuksen vaikutuksia käytännössä Samassa vesistössä voi olla moninkertainen hallinto ja päätöksentekojärjestelmä Vesitiluksia voi olla ristikkäin toisen osakaskunnan tai muun omistajan tiluksien takana tai keskellä ja hyvin pienissäkin vesissä voi olla useita vesialueiden omistajia Samaa vesistöä koskevat päätökset saattavat olla ristiriitaisia Voi olla eroja osakaskuntien toimintatavoissa ja käytännöissä Pienemmästä osakasjoukosta voi olla vaikea löytää aktiivisia toimijoita ja osallistujia hoitamaan osakaskunnan asioita Jos samassa vesistössä on useampia osakaskuntia, yksittäisen osakaskunnan on mahdoton ottaa päävastuuta vesistön hoidosta tai kunnostuksesta

14 Isomman yhteisen vesialueen etuja Hajanaiseen omistukseen verrattuna yksinkertaisempi hallintorakenne ja päätöksentekojärjestelmä Samat käytännöt hoitaa saman vesistön eri osa alueita Suuremmasta osakasmäärästä helpompi löytää enemmän aktiivisia osakkaita osakaskunnan hallintoon Jos osakaskunta kattaa koko järven tai joen, se voi ottaa vetovastuun koko vesistön hoidosta ja kunnostuksesta Jos osakaskunta toimii myös muussa roolissa kuin vain kalastuskuntana, se voi houkutella mukaan osakkaita, joita ei kiinnosta niinkään kalat ja kalastus vaan vesistöjen hyvä tila laajemmin Suuri aktiivinen osakaskunta on uskottavampi keskustelukumppani ja vaikuttaja alueella Suurella osakaskunnalla paremmat mahdollisuudet hoitaa vesialuetta ja kalakantoja, mikä voi parantaa vesialueen ja osakastilojen arvoa Osakkaiden mahdollisuudet kalastaa laajenevat Kalastuslupatulot saattavat nousta

15

16 Paimelanlahden ja Vähäselän Vesijärven Paimelanlahti ja Vähäselkä Noin 700 ha:n alueella vesialuetta sisältäviä kiinteistöjä yhteensä 111 kpl 70 yksityistä vesialuetta 40 yhteistä vesialuetta, joista vain 2 järjestäytynyt! Tarpeelliset kunnostustoimet käytännössä mahdottomia toteuttaa Liikaa omistajia, joiden kanssa pitäisi neuvotella Järjestäytymättömiä osakaskuntia paljon kenen kanssa neuvotella? vesialueista

17

18 KIITOS! Puh

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus 25.3.2015 Kalliolan koulu 26.3.2015 Paimelan koulu Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi

Lisätiedot

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa

Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Kitkajärvien vesienhoito tulevaisuudessa Teemu Ulvi, SYKE Kitka-MuHa loppuseminaari 17.2.2015 Miksi Kitkajärvien hoidon ja kunnostuksen toimintamallia alettiin hankkeessa kehittää? Järvien eri osa-alueilla

Lisätiedot

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki

Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen. Järvityöryhmän II kokous Nuorisokeskus Oivanki Järvien hoidon ja kunnostuksen pysyvän toimintamallin kehittäminen Järvityöryhmän II kokous 13.1.2014 Nuorisokeskus Oivanki Ensimmäisessä kokouksessa keskusteltua Pysyvän järvien hoidon ja kunnostuksen

Lisätiedot

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kiinteistörakenteen eheyttäminenhanke 18.9.2014 Pekka Vilska, TkT Tmi maanmittaustieto Pekka Vilska, Valokuva: Vähäselkä 26.7.2014 /Pekka Vilska Esityksen

Lisätiedot

Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet

Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Osakaskuntien toiminnan kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Ympäristöhallinnon vesistökunnostuksen neuvottelupäivät 9.11.2016, Helsinki Teemu Ulvi & Milla Mäenpää Suomen ympäristökeskus Vesien yhteisomistus

Lisätiedot

Yhteisten alueiden yhdistäminen

Yhteisten alueiden yhdistäminen Yhteisten alueiden yhdistäminen Mahdollisuus rajattomiin kalavesiin Lea Sukanen Yhteinen alue ja osakaskunta Yhteinen alue = alue, joka kuuluu kahdelle tai useammalle KIINTEISTÖLLE yhteisesti Osakaskiinteistöjen

Lisätiedot

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto,

Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä. Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Osakaskuntien vaihtoehdot toiminnan ja hallinnon järjestämisessä Risto Vesa, Kalatalouden Keskusliitto, Tässä esityksessä Toimiminen järjestäytymättömänä järjestäytynyt osakaskunta edustajisto toimitsija

Lisätiedot

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA

VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 ETELÄ-SAVOSTA ESIMERKKI VESIALUEIDEN JÄRJESTÄYTYMISELLE AKTIIVISET OSAKASKUNNAT, ISOT LUPA-ALUEET JA ERINOMAISET KALASTUSMAHDOLLISUUDET!

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto 1 Maanmittauslaitoksen tehtävät kiinteistönmuodostamis- ja tilusjärjestelytoiminta

Lisätiedot

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on 1 YHTEISTEN VESIALUEIDEN OSAKASKUNTA OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi yhteisen vesialueiden osakaskunta 2 Kotipaikka kunta 3 Yhteinen alue kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan ELY-keskus Ympäristövalvontayksikkö Vesilaki yleistä Yleiskäyttöoikeudet Vesistössä kulkeminen, veden

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN

3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN 1 (5) 3 ERILLISEN ALUEEN TILAKSI MUODOSTAMINEN JA KIINTEISTÖÖN LIITTÄMINEN 3.1 Yleistä... 2 3.2 Toimituksen vireilletulo... 2 3.3 Toimitusmiehet... 2 3.4 Asianosaiset... 2 3.5 Toimitusmenettely... 2 3.5.1

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Vesilaki 19.5.1961/264

Vesilaki 19.5.1961/264 Vesilaki 19.5.1961/264 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleisiä säännöksiä Vesialueet ja vedet Käytön yleiset rajoitukset 12 Joessa on syvimmällä kohdalla valtaväylä veden vapaata juoksua,

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa:

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Malli, päivitetty 6.9.2010 Ohjeelliseksi tarkoitettu malli, Kalatalouden Keskusliitto ei vastaa mallin yhteensopivuudesta eri alueiden viranomaisvaatimusten kanssa. YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Suomenlahti-selvitys Itäinen Suomenlahti. Kotka 19.3.2015 Seppo Manninen

Suomenlahti-selvitys Itäinen Suomenlahti. Kotka 19.3.2015 Seppo Manninen Suomenlahti-selvitys Itäinen Suomenlahti Kotka 19.3.2015 Seppo Manninen Mistä on kyse? Ympäristöministeriön tehtäväksi anto Metsähallitukselle selvittää osana Suomenlahti 2014 vuoden toimenpiteitä Suomenlahden

Lisätiedot

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi

Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Jokijärvi Paikallinen esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä tapaus Tyräjärvi Olavi Kammonen Tästä kaikki alkoi v.2016 Jokijärvi Iijoki Koviojärvi Tyräjärvi Tieto lisää tuskaa. Koko mökin ranta oli täynnä

Lisätiedot

Osakaskunta toimii kalastuslaissa (286/82) tarkoitettuna kalastuskuntana.

Osakaskunta toimii kalastuslaissa (286/82) tarkoitettuna kalastuskuntana. YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kaukjärven osakaskunta Kotipaikka: Tammela Sijaintikunta: Tammela Kylä: Kaukjärvi Kiinteistötunnus: 834-411-876-4 Osakaskunnan yhteinen vesialue

Lisätiedot

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Heikki Holsti Vesistön kunnostusprosessin eteneminen Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 21.11.2017 Tampere, KVVY Ajatus kunnostustoimien toteuttamisesta saa alkunsa Rantojen umpeenkasvu Kiintoainekuormitus

Lisätiedot

Osakaskunta Veikkolan Vedet

Osakaskunta Veikkolan Vedet Osakaskunta Veikkolan Vedet Virallinen nimi: Pohjois-Kirkkonummen yhteisen vesialueen osakaskunta. Sääntömuutoksen ohessa nimenmuutos vireillä: Osakaskunta Veikkolan Vedet Osakaskunnalla yli 800 osakasta/osakaskiinteistöä

Lisätiedot

KYYVEDEN KYSELY. Yhteenvetoraportti vastausmäärä 322 VESISTÖN KÄYTTÖ

KYYVEDEN KYSELY. Yhteenvetoraportti vastausmäärä 322 VESISTÖN KÄYTTÖ KYYVEDEN KYSELY Yhteenvetoraportti vastausmäärä 322 VESISTÖN KÄYTTÖ Mihin vesistön käyttäjäryhmään kuulutte? Voitte valita useita vaihtoehtoja. 1. Kyyveden rantaasukas (vakituinen asuminen) Kyyveden vapaaajan

Lisätiedot

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Pekka Kemppainen, MMM Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari SYKE 26.1.2012 Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena 1. Järvien nostohankkeet

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA

TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA VETOVOIMAA MAASEUDULLE YHTEISTOIMINNALLA JA VERKOSTOITUMALLA 2017-2020 TIETOA VESIALUEIDEN YHDISTÄMISESTÄ JA KUINKA HANKE VOI YHDISTYMISIÄ AVUSTAA TAVOITTEENA YHTENÄISET VESIALUEET, TOIMIVAT OSAKASKUNNAT

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen

Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen Yhteistyötä Preiviikinlahden Yyterin alueen toimintojen turvaamiseksi. Yhteistyöryhmästäkö ratkaisu? Mikko Ojanen Meri Porin skenaariot hanke Aloituskokous 3.12.2004 Hankkeen esittely, Työsuunnitelman

Lisätiedot

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin

Lisätiedot

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna

Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen.

Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen. 1 Uuden osakaskuntatoimijan opas Päivitetty 15.4.2011 Tähän oppaaseen on koottu asioita joista jokaisen osakaskunnan osakkaan tulisi olla tietoinen. Osakaskunta määritellään yhteisaluelaissa ja verolaissa

Lisätiedot

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan.

Kiinteistön edustalla oleva vesijättö voidaan liittää sen kohdalla olevaan kiinteistöön laissa säädetyin edellytyksin täyttä korvausta vastaan. Vesijätön lunastus Kari Tuppurainen kari.tuppurainen@maanmittauslaitos.fi 0400-719023 28.4.2015, Pohjois-Savon Kalatalouskeskus ry:n vuosikokous Hotelli Iso Valkeinen, Kuopio Kiinteistön edustalla oleva

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Pohjois-Kirkkonummen yhteisen vesialueen osakaskunta Kotipaikka: Kirkkonummi Sijaintikunta : Kirkkonummi Kylät: Koskis-Navala, Veikkola ja Kalljärvi

Lisätiedot

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana isännöitsijä Toivo Korhonen Koitereen ja Koitajoen kalastusalueet Ilomantsi, Pohjois-Karjala gsm 0400 858 929 toivo.korhonen@vara.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9)

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9) 1. Johdanto Uudessa vesilaissa (VL, 587/2011) yhteisön ja yhtiön käsitteet on korvattu vesioikeudellisen yhteisön käsitteellä hanketyypistä riippumatta (VL 12 luku) Vesioikeudellinen yhteisö voidaan muodostaa

Lisätiedot

Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Itäinen Suomenlahti, Haapasaaren saaristo Kotkan kaupungin alueella.

Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Itäinen Suomenlahti, Haapasaaren saaristo Kotkan kaupungin alueella. HAAPASAAREN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Haapasaaren Osakaskunta Kotipaikka: Kotka Sijaintikunta / kaupunki: Kotka Kylä: Haapasaari Kiinteistötunnus 285-413-876-1 Osakaskunnan vesialueet sijaitsevat

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Päivitetty 14.1.2016 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Kotipaikka: Sijaintikunta: Kylä: Kiinteistötunnus: - - - Osakaskunnan vesialue on pinta-alaltaan. hehtaaria ja sen sijainti

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari 26.7.2014. Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 26.7.2014 Vastuunjako ja yhteistoiminnan järjestelyt vesiensuojelussa Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Suomen pintavesien ekologinen tilaluokitus julkaistiin 2.10.2013.

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: OITTILAN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Korpilahden kunta Sijaintikunta: Korpilahti (277) Kylä: Yhteiset vesialueet (876) Kiinteistötunnus: 179-876-20-0

Lisätiedot

Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo

Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138 edustalla Kallbäckin kylässä, Sipoo Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 12/2013/2 Dnro ESAVI/56/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 6.2.2013 ASIA Jo rakennetun laiturin pysyttäminen yhteisellä alueella RN:o 876:5 kiinteistön Fredriksdal RN:o 3:138

Lisätiedot

Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty

Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty Osakaskuntatoimijan opas Päivitetty 26.2.2016 Mitä osakaskunta on Suurin osa Suomen vesistä on yhteisesti omistettuja vesialueita. Yhteisen vesialueen omistus liittyy kiinteistön omistamiseen. Ne henkilöt,

Lisätiedot

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen KALASTUSILTA UTSJOELLA 21.6.2016 Pekka A. Keränen 1. Ylä-Lapin kalastuslupa (KaL 10 1 mom) 10 Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan Henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 :ssä tarkoitettu kotikunta on

Lisätiedot

Rauhajärven käyttäjäkysely

Rauhajärven käyttäjäkysely Rauhajärven käyttäjäkysely Yhteenvetoraportti Vastausmäärä 75 VESISTÖN KÄYTTÖ Mihin vesistön käyttäjäryhmään kuulutte? Voitte valita useita vaihtoehtoja. 1. Rauhajärven rantaasukas (vakituinen asuminen)

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Laki. yhteisaluelain muuttamisesta

Laki. yhteisaluelain muuttamisesta EV 70/2000 vp - HE 198/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen Iaeiksi yhteisaluelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1999 valtiopäivillä annettu hallituksen

Lisätiedot

Yhteismetsistä. Tero Laitinen ,

Yhteismetsistä. Tero Laitinen , Yhteismetsistä Tero Laitinen 040-8017886, tero.laitinen@maanmittauslaitos.fi Metsäkiinteistöt perinnönjaossa ja kiinteistötoimituksissa (vaihtoehdot) Omistus ja metsätilat halutaan pitää ennallaan (ei

Lisätiedot

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut 1 Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä Kari Tuppurainen 30.9.2017, Kajaanin spv-messut Lähtökohta: Maanmittauksen työkaluilla varaudutaan harvoin

Lisätiedot

UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT

UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT 1 UTSJOEN KK:N YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SAANNOT Kotipaikka: Sijaintikunta: Kyla: UTSJOEN KUNTA UTSJOKI Kirkonkyla Kiinteistotunnus: 890:401:876:3 Osakaskunnan yhteinen vesialue sijaitsee seuraavissa

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Kalastusmatkailun kehittäminen Muonion järvillä

Kalastusmatkailun kehittäminen Muonion järvillä Kalastusmatkailun kehittäminen Muonion järvillä Kalastusmatkailuseminaari, Tampere, 26.11.2009, Markku Kuortti & Tiina Tarkkonen, Osuuskunta Tunturi-Lapin Lumo, Muonio Muonio Noin 230 km napapiirin pohjoispuolella

Lisätiedot

Takajärven ja Alajärven tila ja hoidon ja kunnostuksen mahdollisuudet

Takajärven ja Alajärven tila ja hoidon ja kunnostuksen mahdollisuudet Takajärven ja Alajärven tila ja hoidon ja kunnostuksen mahdollisuudet Heli Jutila Ympäristöasiantuntija 7.4.2018 Alajärven ja Takajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous Kannen kuvat Sami Haapanala / suojeluyhdistys

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

VESIOIKEUDELLISTA YHTEISÖÄ KOSKEVA OIKEUDELLINEN SÄÄNTELY JÄRVEN KESKIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISHANKKEISSA

VESIOIKEUDELLISTA YHTEISÖÄ KOSKEVA OIKEUDELLINEN SÄÄNTELY JÄRVEN KESKIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISHANKKEISSA Niko Soininen HTM, nuorempi tutkija, tohtorikoulutettava (OMM) Itä-Suomen yliopisto 5.5.2012 VESIOIKEUDELLISTA YHTEISÖÄ KOSKEVA OIKEUDELLINEN SÄÄNTELY JÄRVEN KESKIVEDENKORKEUDEN NOSTAMISHANKKEISSA Sisällys

Lisätiedot

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN

OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN OSAKASKUNTIEN YHDISTÄMISEN HYÖDYT MM. KUNNOSTUKSISSA JA KALAKANTOJEN HOIDOSSA Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari Mikkeli 3.6.2019 Projektipäällikkö Jouni Kivinen, Metsähallitus 040 157 9561, jouni.kivinen@metsa.fi

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: KUIVANIEMEN OSAKASKUNTA Kotipaikka: Kivijärven kunta / kaupunki Sijaintikunta: Kivijärvi Kylä: Kuivaniemi Kiinteistötunnus: _265_:_404_:_876

Lisätiedot

ENNEN KALASTUSOPASKILTAA

ENNEN KALASTUSOPASKILTAA Ari Pajukoski ENNEN KALASTUSOPASKILTAA Suomen kalastusmatkailuyrittäjät Perustettiin 1998 Paraisilla Oppaita hyvin vähän Mukana enemmänkin kannatusjäseniä, kuin oikeasti kalastusmatkailulla eläviä Toiminta

Lisätiedot

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari

Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Vesistökunnostusverkoston merkitys Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Henri Vaarala, suunnittelija & Anne-Mari Ventelä, dosentti (TY), toimialapäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti,

Lisätiedot

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 135/2007 vp Hallituksen esitys laiksi yhteismetsälain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yhteismetsälain muuttamisesta (HE 111/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Miksi säännöt tulisi uudistaa?

Miksi säännöt tulisi uudistaa? Miksi säännöt tulisi uudistaa? Sisältö 1. Mitä laki sanoo osakaskunnista... 1 2. Lain kanssa ristiriidassa olevat kohdat säännöissä... 2 1) osakaskunnan nimi ja kotipaikka sekä osakaskunnalle kuuluva yhteinen

Lisätiedot

YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Osakaskunnan nimi: Itä-Puulan Korpijärven osakaskunta Kotipaikka: Mikkeli Kiinteistötunnus: 491-876-65-1, 97-876-13-1 Osakaskunnan kalavedet sijaitsevat Itä-Puulan

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu

Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu 4.4.2019 Pirjo Havia MetsäPremium Oy 1 Tämän päivän yhteismetsiä Sulkeutuneet Metsätalouteen pitäytyvät Kokonsa säilyttävät Avoimet Monialaiset Erikoistuneet

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen

Lisätiedot

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 3. kokous Huittinen 2.4.2008

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 3. kokous Huittinen 2.4.2008 Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 3. kokous Huittinen 2.4.2008 LOHEN JA TAIMENEN YLISIIRTOKOKEILU KOKEMÄENJOELLA Henri Vaarala Suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Alueen elintarviketalouden

Lisätiedot

Otteen rekisteriyksikön tunnus esitetään alleviivattuna silloin, kun se esiintyy otteella muualla kuin otsikko- ja perustiedoissa.

Otteen rekisteriyksikön tunnus esitetään alleviivattuna silloin, kun se esiintyy otteella muualla kuin otsikko- ja perustiedoissa. Kiinteistörekisteriote ja Kiinteistörekisterin tietoja Kiinteistörekisteristä saatavat otteet ovat oikeaksi todistettava "Kiinteistörekisteriote" ja "Kiinteistörekisterin tietoja". Ne eroavat toisistaan

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

Porin Ahlaisten vedet hanke Tilanne ja jatkosuunnitelmat Kaisa Savolainen

Porin Ahlaisten vedet hanke Tilanne ja jatkosuunnitelmat Kaisa Savolainen Porin Ahlaisten vedet hanke Tilanne ja jatkosuunnitelmat 17.10.2011 Kaisa Savolainen Yleistä hankkeesta Hanke on Porin Ahlaisten vesien ja elinkeinoelämän kehittämiseen tähtäävän prosessin vaihe I Esiselvitys-

Lisätiedot

Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen

Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen Keskivedenkorkeuden pysyvä muuttaminen Ympäristö- ja vesilupapäivät Oulussa 5. 6.11.2013 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue, ympäristöneuvos Esko Vähäsöyrinki 6.11.2013 Vesilain

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Espoon kaupungissa, Vanttilan-, Kurttilan-, Kauklahden- ja Muulon kylissä sijaitsevan yhteisen vesialueen RN:o 876:1:0 osakaskunnan nimi on Vanttilan-, Kurttilan-,

Lisätiedot

Tehtävät, työn organisointi ja toimintatavat

Tehtävät, työn organisointi ja toimintatavat Kitkajärvien ja Posionjärven hoidon ja kunnostuksen työryhmä Tehtävät, työn organisointi ja toimintatavat Työryhmän I kokous 2.9.2013 Työryhmän tehtävät ja asema järvien ja niiden valuma-alueen ongelmien

Lisätiedot

Vesien kunnostus ja käyttö

Vesien kunnostus ja käyttö Vesien kunnostus ja käyttö Vesien- ja merenhoidon palauteseminaari Eeva-Kaarina Aaltonen, toiminnanjohtaja 29.1.2015, Härmän Kylpylä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Asiantuntija- ja yhteistyöorganisaatio

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito

Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Vesikasvien niitot ja poistokalastus kalavesien hoitotoimenpiteenä Esimerkkinä Etelä- Savon maakunnan pintavesien hoito Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki 13.12.2013 Sisältö Vesienhoito Etelä- Savossa

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja

Kemijärven kaupunki Yt Isännöinti, Mika Rahja Kemijärven kaupunki 14.5-17.5.2018 Suomen tieverkko voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään 1. Maantiet ovat valtion ylläpitämiä teitä -> tienpitäjänä valtio 2. Kadut ovat asemakaava-alueiden teitä ->

Lisätiedot

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT ESITYSLISTA Houhajärven Rautaveden järjestäytymättömän osakaskunnan (790-876-1-1) kokous Aika: 31.3.2015 klo 17 alkaen Paikka: Sastamalan pääkirjaston yläkerran Lizelius-Salissa, Sillankorvankatu 1 1 Kokouksen

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

*************************************************************************************************************************

************************************************************************************************************************* Osakaskunnat Kalastusta koskeva lainsäädäntö muuttui vuoden 2001 alussa siten, että kalastuskunnat muuttuivat yhteisen vesialueen osakaskunniksi. Mikäli yhteisen vesialueen osakkaat olivat järjestäytyneet

Lisätiedot

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastusaluepäivä 18.11.2015 Jämsä 1 Uusia tehtäviä tulossa Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion yleisten

Lisätiedot

PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ

PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ PAIKALLISTEN TOIMENPITEIDEN MERKITYS IIJOEN KEHITTÄMISESSÄ Kuva Arto Iwendorff Riina Rahkila, projektipäällikkö, ProAgria Oulu ry/vyyhti II -hanke Lähde: Iijoen vesistövisio, s. 5 Kuva Arto Iwendorff PAIKALLISEN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

Yhteismetsien yhdistäminen

Yhteismetsien yhdistäminen LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 9/2014 Yhteismetsien yhdistäminen Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 19.6.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot