Ulkoistetun asiakaspalvelun ostajan opas
|
|
- Mikael Hakola
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ulkoistetun asiakaspalvelun ostajan opas Sijoita 1, niin me tuotamme sinulle 3! Tuloksiin kokonaisvaltaisella asiakaspalvelulla: Kustannustehokkuus Asiakaskokemus Myynnillisyys
2 Laita palvelukokonaisuutesi tuottamaan Oikein toteutettu asiakaspalvelu tuottaa yritykselle jatkuvasti tulosta. Kumppaninanne toteutamme palvelukokonaisuuden kustannustehokkaasti 24/7. Reagoimme ketterästi muuttuviin tilanteisiin oli kyse sitten asiakaskäyttäytymisen tai vaikka yrityksenne henkilöstöresurssien muutoksista.
3 Hyötysuhteemme on 1:3 Jokaista asiakkaan palvelustamme maksamaa euroa kohti tuotamme hänelle kolme euroa. Ulkoistetun asiakaspalvelun ostaminen meiltä ei ole menoerä vaan sijoitus, jonka eteen teemme suunnitelmallisesti töitä vuosien tuomalla kokemuksella ja ammattitaidolla. Palvelukokonaisuuksien ulkoistamisella saavutetaan tämä 1:3 valitsemalla tehokas kokonaisuus inbound- ja outbound-toimintoja. Asiakaspalvelun ohessa moniosaava myynnin ammattilaisemme voi hiljaisina hetkinä esimerkiksi kontaktoida asiakkaita, hoitaa laskutusta tai toteuttaa asiakastyytyväisyyskyselyitä. Mitattavaa tuloksellisuutta Palvelusopimusta tehtäessä määrittelemme asiakkaan kanssa mittarit, joilla pystymme laskemaan kuukausittain tuottamamme palvelun arvon. Mittareina voivat toimia esimerkiksi myymiemme tuotteiden tai takaisin voittamiemme asiakkaiden arvo. Mittaamme onnistumistamme sillä, kuinka hyvin olemme päässeet asiakkaan kanssa sovittuihin tavoitteisiin, emme pelkästään tehtyjen toimenpiteiden määrällä. Digitalisaatio tuo asiakaspalveluun uusia mahdollisuuksia, mutta sen myötä asiakaspalvelulta myös vaaditaan yhä enemmän. Olemme ulkoistuskumppanina kokonaisvaltainen ammattilainen ja hyödynnämme työssä monipuolisesti uusimpia digiajan ratkaisuja: monikanavaista palveluympäristöä, asiakastiedon hyödyntämistä, älykkäitä kontaktointiratkaisuja ja tarvittaessa vaikka asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä mobiilisovelluksia.
4 Myynnillisyys Onnistunut asiakaspalvelu Kustannustehokkuus Asiakaskokemus Onnistunut asiakaspalvelu muodostuu erinomaisesta asiakaskokemuksesta, myynnillisestä otteesta sekä nykyaikaisista, kustannustehokkaista ratkaisuista.
5 Asiakaskokemus määrittää onnistumisen Asiakastyytyväisyys ei ole sattumaa. Siihen päästään panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen, seuraamalla tyytyväisyyden tasoa ja kehittämällä palvelua jatkuvasti.
6 NPS-kyselyt tyytyväisyyden mittareina Voimme seurata loppuasiakkaiden tyytyväisyyden tasoa säännöllisesti NPS-kyselyllä, jossa on käytössä pisteytys Tavoitteemme on aina vähintään 9 silloin myös tulosta syntyy varmasti. Asiakaskokemus on meille kaiken A ja O. Asiakaspalvelumme on aina korkealaatuista ja valmennamme henkilöstöämme jatkuvasti panostamaan kaikissa asiakaskontakteissa erinomaiseen asiakaskokemukseen. Hyvinvoiva henkilöstö mahdollistaa hyvän asiakaskokemuksen Asiakaspalvelu on aina ihmisten välistä kommunikointia, ja loppuasiakas arvioi saamansa palvelun laadun loppujen lopuksi tunnepohjaisesti: kuinka juuri minun tarpeisiini vastattiin? Asiakaspalveluhenkilöstö on siis avainasemassa hyvän kokemuksen aikaansaamisessa. Tiedämme, että paras väline hyvään asiakaskokemukseen on motivoitunut henkilökunta, josta pidetään hyvää huolta. Työhyvinvointi on meille tärkeää, sillä se näkyy asiakkaille tarjoamassamme laadussa ja tuloksissa. Kun porukkamme on iskussa, pystymme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Työntekoamme leimaa innostus ja intohimo työtä kohtaan. Ymmärrämme myös sen, että me menestymme, kun toimeksiantajamme menestyy. Koko henkilöstömme tekee täydellä teholla töitä asiakkaan hyväksi.
7 Palvelumme on paljon muutakin kuin asiakaskohtaamisia Voimme helpottaa asiakkaidemme arkea hoitamalla myös back office -töitä kuten laskutusta arkistointia tietokantojen ylläpitoa asiakasrekisteripäivityksiä toimistotöitä
8 Myynnillisyys on mukana kaikessa asiakaspalvelussamme Asiakaspalvelu on paras ja hedelmällisin paikka tehdä myyntiä. Perinteinen asiakaspalvelu on muuttunut myynnilliseksi asiakaspalveluksi, jossa myyntimahdollisuudet pystytään hyödyntämään asiakkaan tarpeita palvelevalla tavalla.
9 Myynnin ammattilaiset palveluksessasi Myynnillisyys on luonteva osa jokapäiväistä kohtaamistamme asiakkaiden kanssa. Koulutamme ja valmennamme työntekijöitämme siihen joka päivä. Lisäksi tarjoamme telemarkkinointia erillisenä palveluna. Kokeneimmat myyjämme osaavat helposti kartoittaa lisämyynnin kohdat ja samalla sitoutamme asiakasta. Myyntityylimme on aina asiakasta kunnioittava ja hänen tarpeisiinsa pohjautuva. Tukenamme asiakaspalvelussa on ajantasainen CRM-järjestelmä, josta näemme lisämyynnin tarpeet. Teemme jatkuvaa kehitystyötä palvellaksemme paremmin Kehitämme toimintatapojamme koko ajan toimintaympäristön muuttuessa. Ennakoimme tulevaa ja otamme toiminnassamme huomioon muutokset esimerkiksi kuluttajakäyttäytymisessä, lainsäädännössä ja digitalisaation tuomissa mahdollisuuksissa. Käymme jokaisen asiakkaan kanssa kuukausittain läpi palvelumme kustannukset, tehdyt toimenpiteet ja niistä saadut tulokset, ja mietimme yhdessä kehityskohtia. Näin lunastamme lupauksemme aina uudestaan. Asiakkaille tuottamiamme tuloksia: Tuotimme liikenteen alan asiakkaallemme ajanvarauspalvelua, jossa heidän asiakkaansa voivat varata ajan renkaanvaihtoon. Ehdotimme, että voisimme samalla myydä renkaita. Kun homma saatiin toimintaan, se oli menestys. Tuottoa saatiin 1:6 eli myimme kuusinkertaisesti asiakkaan laskuun nähden. Pienellä lisäpanostuksella saatiin suuri hyöty, ja toimeksiantajan resursseja vapautui omaan työhön. Erään asiakkaamme kohdalla lisäsimme asiakaspalvelun yhteyteen pienen tuotteen myynnin. Tarjoamalla jokaisella asiakaskohtaamisella kyseistä tuotetta teimme yli vuodessa lisämyyntiä saman verran kuin asiakkaan laskutus oli. Aktiivinen ote tuotti loistavia tuloksia.
10 Pyydä tarjous ulkoistetusta asiakaspalvelusta! Call Waves tarjoaa yrityksesi yksilöllisiin tarpeisiin monipuoliset ja tehokkaat asiakaspalvelu-, myynti- ja markkinointikanavat. Asiantuntevalla avullamme kasvavat yritystäsi kannattavasti ja parannat kilpailukykyäsi markkinoilla ja samalla voit keskittyä omaan ydinosaamiseesi.
Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1
Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden
ASIANTUNTEVA KUMPPANISI RUUVILIITOSTEN KOKONAISRATKAISUISSA
ASIANTUNTEVA KUMPPANISI RUUVILIITOSTEN KOKONAISRATKAISUISSA 24H HUOLTOPALVELUT KONSULTAATIO- JA MITTAUSPALVELUT KALIBROINTIPALVELUT MYYNTI- JA VARAOSAPALVELUT VUOKRAUSPALVELUT KOULUTUS- JA TYÖMAAPALVELUT
Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
Asiakastyytyväisyys kohdallaan
Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
CONSTI STRATEGIA LYHYT YHTEENVETO
CONSTI STRATEGIA 2017-2021 LYHYT YHTEENVETO CONSTI ASTUU UUTEEN VAIHEESEEN KEHITYSPOLULLAAN Yritysostot, voimakas kasvu Fokus kannatta -vuuteen Kannattava kehitys Integraatio Listautuminen Consti Strategia:
loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT
TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.
Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi
Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen
Muistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET
Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien
Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER
Vastuullisesti tuotettua, aina tasalaatuista sahatavaraa liiketoimintasi tueksi UPM TIMBER UPM TIMBER Sinun ykkösvalintasi Nykyaikaiset ja tehokkaat sahamme sekä ammattitaitoinen henkilöstömme ovat avainasemassa,
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
MAAHANMUUTTOVIRASTON. Strateg a
MAAHANMUUTTOVIRASTON Strateg a 2013 2017 VISIO 2017 Maahanmuutosta kansalaisuuteen johtava asiantuntija, yhteistyökumppani ja palveluosaaja. Maahanmuuttovirasto on johtava toimija oleskeluluvan käsittelystä
Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!
Kevät 2013 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn maalis-huhtikuussa 2013. Vastauksia kertyi yhteensä 38 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon
Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä
VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee
WE WILL DO IT FOR YOU!
WE WILL DO IT FOR YOU! Contact Center-palvelut Tutkimus-palvelut Kansainvälistymispalvelut Liiketoiminnan tukipalvelut VIRO, TALLINNA ESPANJA, FUENGIROLA WWW.KATRIUM.EU YRITYS Kansainvälinen Contact Center-
Ennustava analytiikka B2B- myynnissä. Miten hyötyä säännönmukaisuuksista markkinoinnissa ja myynnissä
Ennustava analytiikka B2B- myynnissä Miten hyötyä säännönmukaisuuksista markkinoinnissa ja myynnissä B2B Myynnin ja markkinoinnin haasteet nyt Myynti- ja muu yritysdata on olemassa, mutta ei saatavilla,
Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen
Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Palvelua organisaatiosi toiminnan ja tuottavuuden parantamiseksi Asiantuntijapalveluissa toimimme johdon strategisena kumppanina. Palvelumme liittyvät tavallisesti
Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa
ELON VERKKOPALVELU Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET Hoida TyEL- ja YEL-vakuutuksiasi Kartoita työyhteisösi
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä
Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä
Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh
Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva
Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin. Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy
Kohti parempaa asiakaskokemusta palvelumuotoilun keinoin Piia Innanen, Palvelumuotoilu Palo Oy @PalvelumPalo palvelumuotoilupalo Palvelumuotoilu Palo Oy Luo sytyttäviä palvelukokemuksia! Autamme palveluntuottajaa
Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio
Asiakaskokemus ja markkinoinnin automaatio Koodiviidakko Oy Juho Mattila Account Manager Wait,... Codejungle,... whaaat! Suomen suurin digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ohjelmistopalveluihin erikoistunut
Avoimen B2B-verkkokaupan haasteet eivät ole todellisia. Webinaari Juho Putkonen & Jarkko Anttiroiko
Avoimen B2B-verkkokaupan haasteet eivät ole todellisia Webinaari 24.5.2017 Juho Putkonen & Jarkko Anttiroiko 1 Keitä me olemme? Juho Putkonen @juhoputkonen linkedin.com/in/juhoputkonen Jarkko Anttiroiko
Markkinoinnin automaatio. Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa.
Markkinoinnin automaatio Parempia liidejä myynnille! Huomispäivän asiakkaasi ovat tänään verkossa. Tervehdys ystävät, Markkinoinnin automaatio on tämän hetken kuumimpia termejä digitaalisessa markkinoinnissa.
Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty
Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.
Hankintaseminaari. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Riku Koivusalo 16.10.2012
Hankintaseminaari Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Riku Koivusalo 16.10.2012 Etera on työeläkkeiden osaaja Etera on asiakkaiden omistama keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö. Vakuutamme yksityisyrittäjistä
Liidit haltuun ja hallintaan. Automatic. Inbound liidi on ostopäätöksen tehnyt ostaja.
Liidit haltuun ja hallintaan. Automatic. Inbound liidi on ostopäätöksen tehnyt ostaja. Ostokäyttäytyminen muuttui v. 1980 CRM Customer Relationship Management Liidi = prospekti v. 2010 ICM Inbound Contact
Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
SPEK2020. strategia
SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,
Visma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015
REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA
SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET
SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET Anu Nylund, matkailukoulutuksen kehittämispäällikkö & Helsinki-opas & Lapin yliopiston opiskelija anu.nylund@liiketalousopisto.fi Lyhyt määritelmä palvelumuotoilusta
JOTTA IHMISET VOISIVAT RAKASTAA TYÖTÄÄN
JOTTA IHMISET VOISIVAT RAKASTAA TYÖTÄÄN Me Rainmakerilla keskitymme asiakkaidemme kasvun ja kehityksen tukemiseen tehokkailla ja moderneilla myynnin, HR:n ja talouden ratkaisuilla. #TekemälläEiVäittämällä
järjestelmän hankintaan
järjestelmän hankintaan Yrityksen toimintojen hallintaan sopivan ohjelmiston miettiminen voi olla haastavaa, varsinkin jos aiempaa kokemusta ei ole. Tästä oppaasta löydät vinkkejä siihen, mitä kannattaa
Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa
Huippuasiakaskokemuksen rakentaminen Alkossa Juha Laanti Aluepäällikkö Itä-Suomen alue HENKILÖN NIMI Projektin nimi Alkon historiaa 1932 1944 2013 2014 2015 1969 1998 2000 1999 2 Palvelun laadun kehittäminen
VRK strategia
VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman
Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm
Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset
Liidit haltuun ja hallintaan. Automatic. Inbound liidi on ostopäätöksen tehnyt ostaja.
Liidit haltuun ja hallintaan. Automatic. Inbound liidi on ostopäätöksen tehnyt ostaja. Yrityksen myyntiprosessista tuli asiakkaan ostoprosessi Organisaatio 1980. Myynti kontaktoi asiakasta Outbound Inbound
Ohjaamo-kyselyn tuloksia
Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun
Strategia vuosille
Strategia vuosille 2019 2020 1Lähtökohdat strategiatyölle ja uusi toimintaympäristö Potilaslähtöisyys Kilpailu osaavasta henkilöstöstä Vuosien 2019 2020 strategia nähdään päivityksenä edeltävään strategiaan.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin strategia vuosille
Liite 2 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin strategia vuosille 2019 2020 Luonnos strategiaksi 16.4.2018 Sisältö Strategia Lähtökohdat strategiatyölle ja tuleva toimintaympäristö Strategia 2019 2020 Yhteenveto
DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP,
DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, 26.5.2016 1 Miksi asiakas valitsee juuri sinun tuotteesi? Mistä asiakas oikeastaan maksaa? ARVOKETJU Raaka-aineet Tuotteet Palvelut Kokemus 0,2 5,9
Elon Yrittäjämittari uskallatko katsoa peiliin?
Elon Yrittäjämittari uskallatko katsoa peiliin? Helsingin yrittäjät Elon työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointikysely 8.1.-16.1.2018 N=366 Kiitos aktiivisuudesta! Vastaajien taustatietoja Helsingin yrittäjät,
Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty
Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 16.1.2019 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.
TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ
Hoiva-alan toiminnanohjausjärjestelmä TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ www.domacare.fi www.domacare.fi HOIVA-ALAN TARPEISIIN SUUNNITELTU TOIMINNANOHJAUSJÄRJESTELMÄ Muunneltavuutensa ansiosta DomaCare sopii kaiken
Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten
Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA
YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA JÄSENTUTKIMUS DIGITALISAATIOSTA 2015 SIHTEERI- JA HALLINTOTYÖN AMMATTILAISILLE UUSIMAA DIGITALISAATION MÄÄRITELMÄ Digitalisaatiolla tarkoitetaan digiteknologian hyödyntämistä
Me olemme AVARN Security
Me olemme AVARN Security Arvoperustamme Liiketoiminta-ajatus Olemme täyden palvelun turvallisuusyhtiö, jonka sitoutuminen, osaaminen ja innovatiivinen ajattelutapa vahvistavat asiakkaidemme turvallisuutta
Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia
Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen
MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI. Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä
MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä MUUTA OSAAMINEN RAHAKSI -TEHOVALMENNUS Näin erotut kilpailijoista ja saat lisää asiakkaita ja myyntiä Liian pieni
Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola
Viljatilan johtaminen Timo Jaakkola 8.4.2010 Maatilayrityksen toiminnan suunnittelu Toimintaympäristön analysointi Yrittäjäperheen tavoitteet Vaihtoehtojen kartoittaminen ja vertailu Näkemys tulevista
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten
Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille
Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.
Pidetään selkä suorana
Eettinen pelikirja Pidetään selkä suorana Mitä on oikea ja väärä Enveralla? Envera haluaa olla esimerkillinen yritys, jossa työntekijän on hyvä olla ja joka kohtaa asiakkaat ja muut sidosryhmät suoraselkäisesti.
XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu
XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
Tervetuloa asuntokaupoille!
Tervetuloa asuntokaupoille! Avaimet uuteen Uusi koti, vanha koti, iso koti, pieni koti. Avain muutokseen ja uuden löytämiseen vaatii usein vanhasta luopumista. AsuntoArean avulla elämäsi tärkeät kaupat
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.
KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia
Strategia Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Strategia 2019-2020 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Taustaa Suomi on satavuotisen historiansa aikana kehittynyt pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Tämän aikajänteen kuluessa
Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle
Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen
1. Vastuullinen kumppani
YRITYSVASTUURAPORTTI 2016 1 1. Vastuullinen kumppani Näin onnistut kilpailuttamisessa Tunnetko jo kilpailutuksen erityisvaatimukset omalla toimialallasi? Entä minkä verran kilpailutukseen on hyvä varata
PRH:n strategia vuosille
PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,
AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille
AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa
Miten asiakas tekee valintansa?
Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja
Vihreän yrittäjän asialla
Vyran strategia 2017-2020 Vihreän yrittäjän asialla Kasvatamme jäsentemme osaamista ja kannattavuutta sekä edistämme viher- ja ympäristörakentamisen kehittymistä. Vihreän yrittäjän asialla Olemme viher-ja
DIGITALISAATION. avulla kasvua ja arvon kehitystä. Jani 2016
DIGITALISAATION avulla kasvua ja arvon kehitystä Jani Virtanen @Partneripäivä 2016 Kuka Tavoite Ostaminen Brändi Myyminen Case MIKSI MARKKINOINNIN JA MYYNNIN DIGITALISOINTI ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ? MITÄ SE ON
KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN
KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Kuinka myyn heille? JANNE HEPOLA 17.11.2016 JANNE HEPOLA Markkinoinnin tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Erityisosaaminen kuluttajakäyttäytyminen,
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA
KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa
Glaston tammi-maaliskuu 2016
Glaston tammi-maaliskuu 2016 28.4.2016 Q1 lyhyesti Saadut tilaukset olivat 25,0 (22,5) M Tilauskanta 31.3.2016 oli 34,5 (52,8) M Liikevaihto oli 29,4 (26,3) M Vertailukelpoinen liikevoitto oli 0,7 (1,2)
Asiakaspalaute Tampereen kaupungin avo- ja asumispalveluissa
Asiakaspalaute Tampereen kaupungin avo- ja asumispalveluissa 5.6.2019 1 Asiakastyytyväisyyskyselyt avo- ja asumispalveluissa Kyselyt asiakaspalautelaitteilla NPS-kysely asiakaspalautelaittein 37 yksikössä
www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja.
www.uudiskohde.fi Uusien asuntojen osaaja. Uudiskohteiden asiantuntija palveluksessanne. Uudiskohde on palveluna ainutlaatuinen. Välittäjämme ovat keskittyneet nimenomaan uudiskohteiden myyntiin, mistä
NETPLAZA. Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden. Suomen Seutuverkot ry syysseminaari. Tommi Linna
NETPLAZA Hybrid Open Access turvaa verkkoyhtiöiden tulevaisuuden Suomen Seutuverkot ry syysseminaari Tommi Linna Netplaza Oy Perustettu 1996 Työntekijöiden omistama, yli 20 työntekijää Liikevaihto 2014:
Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut
Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Terveydenhuollon toimintaympäristössä korostuvat ihmisläheisyys, luottamuksellisuus ja kyky toimia ripeästi tilanteiden muuttuessa. Nämä ominaisuudet
Valtion yhteiset palvelut autamme onnistumaan.
Valtion yhteiset palvelut autamme onnistumaan. 1 Tyytyväiset asiakkaat Takaamme palveluidemme vakaan toiminnan ja helppokäyttöisyyden Vahvistamme vuorovaikutusta ja luottamusta asiakkaidemme kanssa Kehitämme
ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN 2012 TULOKSET
ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN 2012 TULOKSET Yrityksemme yksi tärkeimmistä mittareista on asiakastyytyväisyys, jota selvitetään vuosittaisella asiakastyytyväisyyskyselyllä. Asiakastyytyväisyyskyselyn kysymykset
TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA
Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,
ERP, joka menestyy muutoksessa
ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena
ProCoach -kehitysohjelmat
ProCoach -kehitysohjelmat Työkalu kilpailukykyisen liiketoiminnan rakentamiseen Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja se näkyy yritysten asiakkailleen tarjoamien palvelujen määrän ja saatavuuden paranemisena,
Tehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi
Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä
FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto
FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja
ValueFrame. Tilitoimiston toiminnanohjaus
ValueFrame Tilitoimiston toiminnanohjaus ValueFramen ansiosta työtehtävämme pysyvät ajan tasalla, ja se auttaa minua koordinoimaan tehtäviä. Pystymme kirjaamaan tehdyt tunnit laskutusta varten niin, että
Työ tukee terveyttä. sivu 1
UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?
CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ
CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli
Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima
Työhyvinvointi yrityksesi elinvoima Hyvinvoivat työntekijät tekevät työnsä hyvin Kun yrityksesi työntekijät kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, he panostavat sen tekemiseen. Näet tuloksen osaamisena
TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA
TYÖMOTIVAATIOLLA VAI -HYVINVOINNILLA PAREMPAA TUOTTAVUUTTA Matti Tiusanen Johtaja, hallituksen puheenjohtaja Motiwell tutkimuspalvelut www.motiwell.fi Työntekijät eivät enää sitoudu yrityksiin vaan mielekkääksi
Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa
Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto
LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI
LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI Suomen Liiketoimintapalvelu Oy on kehittänyt kyselyn nimeltä Liiketoiminnan kuntotesti. Kuntotestikyselyyn on vastannut lukuisia yrityksiä (N=45) syksyn 2017 aikana. Tämä raportti
Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle
Kuinka me yhdessä toimimme? Miten minä voin vaikuttaa? Työn tulevaisuus Finanssiala on suuressa murroksessa ja ala kohtaakin laajalti vaikuttavia muutostekijöitä tulevaisuudessa. Asiakaskäyttäytymisen
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN
Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä
Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT
Verkostoidu älykkäästi - Keskity ydinosaamiseesi
Verkostoidu älykkäästi - Keskity ydinosaamiseesi Seppo Takanen Codebakers Oy Lähtökohta Ohjelmistoyrityksen toiminta keskittyy liian usein teknologioiden ja projektikiireiden ympärille. Yrityksen toimintaan
Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin
Sijoitus Tämä kokonaisuus kuuluu seuraavaan/seuraaviin tutkintoihin ja tutkinnon osiin: - Liiketoiminnan perustutkinto, Asiakaspalvelu
LIIKETOIMINTA-ALAN OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018-31.12.2018 6.8.2018 1 Sisällys Asiakaspalvelu... 2 Asiakaslähtöinen liiketoiminta, 6osp... 2 Asiakaskokemus, 5 osp... 3 Työelämäosaaminen... 4 Työelämän pelisäännöt,
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen
DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE. 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat
DESIGN THINKINGILLÄ MENESTYSTARINA: TAPIOLA PRIVATE 24.5.2011 Tommi Elomaa Yksikönjohtaja Yksityistalousasiakkaat Design thinkingin pääaskeleet: Määritä Tutki Ideoi Tee Prototyyppi Kehitä Lanseeraa Opi
ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS
ASIAKASPALVELUN LYHYT ULKOISTUSOPAS Miksi, milloin ja miten kannattaa ulkoistaa asiakaspalvelu? Part of Eniro Group Miksi ulkoistaa asiakaspalvelu? VIISI HYVÄÄ SYYTÄ: 1. Joustavat palveluajat ja -kanavat
60% 10% 1. MIKSI IHMEESSÄ VERKKOASIAKASPALVELUUN KANNATTAA PANOSTAA? Ole läsnä ja tavoitettavissa. Suomalaisista noin 90 % käyttää nettiä viikoittain.
Tavoita ja vaikuta Oletko koskaan ollut epätietoinen siitä, mitä tuotteita tai palveluita yritys, jonka sivuilla vierailet, oikeasti tarjoaa? Jos olet, niin on todennäköisesti asiakkaasikin. Hän voi olla