TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE
|
|
- Ahti Simo Lahtinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Hallinnon ja talouden palvelualue KIRJE Toimialat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Tilinpäätös 2018 Taloudellisesti vuosi 2018 oli Suonenjoella onnistunut. Kaupungin vuosikate on pysynyt jo viisi peräkkäistä vuotta noin +3,0 milj. eurossa tai sen yli. Tämä on mahdollistanut maltillisten investointien toteuttamisen tulorahoituksen turvin. Kaupungin velkaantuminen taittui jo vuoden 2015 aikana ja maltillinen investointitaso ja kulutason hillintä taittoivat kaupungin velkaantumista entisestään. Vuosien aikana ei ole nostettu lainkaan pitkäaikaista lainaa. Velkoja on pystytty lyhentämään kolmessa vuodessa yhteensä yli 10,0 milj. eurolla. Toimintakate (nettomenot) kasvoi vuoden 2018 osalta noin +2,4 milj. eurolla (+5,6%). Talousarviossa pysymistä tuki edellisvuosien erinomaiset tulokset, 1
2 mitkä mahdollistivat toimintakatteen keskimääräistä kovemman kasvun vuoden 2018 osalta. Kulujen kasvu oli kunta-alan keskiarvo kovempaa ja ylijäämäiseen tulokseen erityisesti vaikuttivat aikaisempien vuosien erinomaisten tulosten lisäksi, perusterveydenhuollon maltillinen kulurakenteen kasvu ja poistotason pieneneminen. On kuitenkin nähtävissä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehityksessä on kokonaisuudessaan tapahtunut pitkäjänteisempää ja rakenteellista uudistumista, mikä ohjaa myös hallitusti sote-palvelujen kulukehitystä. Veroperusteinen rahoitus (verot ja valtionosuudet) leikkaantui vuonna 2018 yli - 0,5 milj. eurolla ja vuodelle 2019 veroperusteisen rahoituksen odotetaan kasvavan liki +1,0 milj. eurolla. Alkuvuoden verotilitykset eivät kuitenkaan tue tätä arviota. Näin ollen kulurakenteen kehitys määrittää pitkälti talouden terveenä pitämisen mahdollisuudet tulevaisuudessa. Suonenjoen kaupungin vuoden 2018 tulos on ylijäämäinen +0,6 milj. euroa, mikä tarkoittaa kumulatiivisen ylijäämän nousemista noin 7,5 milj. euroon. Suonenjoen kaupungin talous on alijäämien osalta tasapainossa. Suonenjoen kaupungin ylijäämäinen talous antaa liikkumavaraa kaupungin kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseen. Tulevien vuosien suurin yksittäinen investointikohde tulee olemaa uuden uimahallin ja liikuntasalin urakka. Hankkeen toteuttaminen edellyttää pidättäytymistä muista isoista investoinneista ja tulopohjan vakautta rahoituskuluista selviytyäkseen. Kaupunkikonsernin näkökulmasta myös konsernin talous koheni kokonaisuudessaan edellisvuodesta. Talouden tasapainottaminen Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan Suonenjoen kaupungin talouden tasapainottamisohjelman vuosille Tasapainottamisohjelman laadintaan osallistui kaupunginhallituksen nimeämä työryhmä, jossa oli edustus jokaisesta valtuustoryhmästä. Lisäksi työryhmässä oli mukana henkilöstöjärjestöjen valitsema edustaja. Työryhmän sihteerinä toimi kaupunginjohtaja. Toimenpide-ehdotusten joukosta toimikunta kokosi konkreettiset toimenpiteet, joiden toimenpanoon voitiin ryhtyä mahdollisimmin etupainotteisesti ja joiden vaikuttavuus on arvioitu talouden tasapainottamisen näkökulmasta tarpeelliseksi. Tasapainottamis toimenpiteiden keskiössä ovat mm. vanhuspalvelujen rakenteelliset uudistukset ja tehostetun palveluasumisen ostopalvelupaikkojen vähentäminen kohti valtakunnan suositusten mukaista tasoa, kaupungin perimien taksojen ja maksujen korottamiset, kaupungin myöntämien vapaaehtoisten avustusten karsinta, investointien kriittinen tarkastelu ja tietoinen rajaaminen alle vuosikatteen. Lisäksi tasapainottamisohjelmassa korostetaan kiinteistöjen tehokkaampaa käyttöä ja tarpeettomista kiinteistöistä luopumista jo tehtyjen linjausten mukaisesti sekä rakenteellisten uudistusten jatkamista ja niihin vaadittavien lisäselvitysten aloittamista. 2
3 Taloutta on myös tasapainotettu kiinteistöveron korotuksin, joiden myötä kaupungin kiinteistöverojen tuotto kasvoin noin euroa. Tasapainotettu talous mahdollisti kunnallisveroprosentin maltillisen alentamisen vuodelle Tasapainottamisohjelman toimenpiteillä arvioitiin olevan noin 0,4 milj. euron (ml. kiinteistöverojen korotukset) taloutta tasapainottava vaikutus jo vuodesta 2016 alkaen. Sopeuttamistoimenpiteiden vaikutuksen arvioidaan olevan vieläkin suurempia tulevina vuosina, jos kiinteistöihin kohdistuvissa toimenpiteissä löydetään oikeat ja kustannustasoa alentavat ratkaisut ja hallintorakenteita pystytään tiivistämään mahdollisen maakuntauudistuksen myötä. Hyväksytyn tasapainottamisohjelman toteuttaminen luo hyvät edellytykset kaupungin talouden pitämiseksi tasapainossa myös tulevaisuudessa. Maltillinen investointitaso ja vuoden 2015 lisäpoistot hillitsivät poistotason kasvua jo vuodelle Näin luotiin mahdollisuus ylijäämäisten tilinpäätösten tekemiseen myös lähivuosina. Kaupungin vuosikate on pysynyt jo viisi peräkkäistä vuotta noin +3,0 milj. eurossa tai sen yli. Tämä on mahdollistanut maltillisten investointien toteuttamisen tulorahoituksen turvin. Kaupungin velkaantuminen taittui jo vuoden 2015 aikana ja maltillinen investointitaso ja kulutason hillintä taittoivat kaupungin velkaantumista entisestään. Vuosien aikana ei ole nostettu lainkaan pitkäaikaista lainaa. Velkoja on pystytty lyhentämään kolmessa vuodessa yhteensä yli 10,0 milj. eurolla. Tulevien vuosien suurin yksittäinen investointikohde tullee olemaan monitoimihallin rakentaminen. Hankkeen toteuttaminen edellyttää pidättäytymistä muista isoista investoinneista ja tulopohjan vakautta lainanhoitokuluista selviytyäkseen. Toimintakate kasvoi vuoden 2018 osalta noin +2,4 milj. eurolla (+5,6%). Talousarviossa pysymistä tuki edellisvuosien erinomaiset tulokset, mitkä mahdollistivat 3
4 toimintakatteen keskimääräistä kovemman kasvun vuoden 2018 osalta. Erityisesti erikoissairaanhoidon kustannustason arvioitu kehitys ja oman palvelutuotannon kustannustason ennakoitua suurempi kasvu luovat paineen vuoden 2019 talousarviossa pysymiselle. Arvio tulevasta kehityksestä Jatkossakin kaupungin toimintoja tulee sopeuttaa tulopohjan kasvuun nähden. On tiedostettava, että veroperusteinen rahoitus (verot ja valtionosuudet) leikkaantui vuonna 2018 yli -0,5 milj. eurolla ja vuodelle 2019 veroperusteisen rahoituksen odotetaan kasvavan liki 1,0 milj. eurolla. Alkuvuoden verotilitykset eivät kuitenkaan tue tätä arviota. Näin ollen kulurakenteen kehitys määrittää pitkälti talouden terveenä pitämisen mahdollisuudet. Rakenteellisissa ja toiminnallisissa uudistuksissa on edettävä hyväksytyn tasapainottamisohjelman mukaisesti suunnitelmakauden loppuun saakka. Myös kuntatalous on suurten muutosten edessä. Arviointi on edelleen hankalaa kaatuneen maakunta- ja sote-uudistus myötä. Paineet sote-palvelujen kehittämisen kasvavat ja erikoissairaanhoidon kustannuskehitys on kovempaa kuin kuntien tulopohjan kasvun arvioidaan olevan. Väestö ikääntyy ja vähenee ennakoitua nopeammin. Kuntien verotulopohja, valtionosuusjärjestelmä, rahoitusriskit sekä kokonaisuuden toimivuus ja hallinta tulevat olemaan lähitulevaisuudessa linjattavia kokonaisuuksia valtakunnan päätöksenteossa. On varauduttava siihen, että ylimenokausi uuteen järjestelmään tulee olemaan haasteellinen. Kasvavista menopaineista ja epävarmuudesta johtuen uusien ja pysyväisluonteisten kustannuksia lisäävien toimenpiteiden aloittamista tulee välttää. Kaupungin veroperusteisen rahoituksen kasvu arvioidaan maltilliseksi tulevan kahden vuoden aikana. Noin kahden (2) prosentin vuosittainen kasvu. Tähän tulopohjan kasvuun tulee sopeuttaa myös mahdollinen kulujen kasvu. Vuoden 4
5 2020 osalta tulevaisuus on vielä osittain hämärän peitossa. Talouden epävarmuus ja ennustamattomuus leimaavat kuntataloutta lähivuosina. Väestö ikääntyy, palvelujen tarve kasvaa, palvelut sähköistyvät, kuntien väliset erot tulevat entisestään kasvamaan, kiinteistöt ovat merkittävässä roolissa myös jatkossa kuntien talouden näkökulmasta. Myös rohkeutta tarvitaan positiivisen kuntakuvan luomiseen, elinvoiman kehittämiseen ja palvelurakenteen tarkoituksenmukaiseen panostamiseen. Suonenjoen kaupungin ylijäämäinen talous antaa hivenen liikkumavaraa kaupungin kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseen. Liitteenä 1 on Suonenjoen kaupungin talousstrategia kaudelle Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Talousarviossa ja suunnitelmassa on esitettävä selkeät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Toiminnallisten tavoitteiden asettelussa tulee keskittyä tehtäväalueiltaan tärkeimpiin ja merkittävimpiin. Toimialojen tavoitteiden asentaa ohjaa kaupunginvaltuuston hyväksymä Suonenjoen kaupungin uusi kuntastrategia vuosille (Liite 2). Jokaisen toimialan, palvelualueen ja palveluyksikön määrärahojen osalta on pyrittävä selkeästi esittämään ao. kohdan yleisperustelu ja palvelualueittain määrärahojen perustelut. Yleisissä perusteluissa on lyhyesti esitettävä toimialan toiminta-ajatus, toiminnan kehittämistavoitteet talousarviovuodelle ja suunnitelmakaudelle sekä yksityiskohtaisessa määrärahojen perustelussa on perusteltava vain olennaiset muutokset, jotka kohdentuvat määrärahoihin aiemmista vuosista poiketen. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Toimialan on myös arvioitava keskeiset suunnitelmakauden ( ) muutokset toiminnassa ja toimintaympäristössä. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvion laadinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tavoitteiden asettamiseen. Tavoitteiden asettamisessa ja niiden seurannassa on löydyttävä yhteys kaupungin strategian, talousarvion ja tilinpäätöksen välillä. Eli asetettujen tavoitteiden toteutumista on seurattava sisäisenvalvonnan osavuosiraporteissa ja niiden lopullinen toteutuminen arvioidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Tavoitteiden ja mittareiden valinta toteutetaan siten, että taulukkomuotona käytetään talousarvion 2019 toiminnallisten tavoitteiden toteuttamistaulukoita, joissa näkyy tilinpäätöksen 2018 luvut ja vuoden 2019 talousarvioluvut sekä 2020 suunnitellut luvut. Taulukkoon varataan erikseen tilat määrällisille tavoitteille (kysyntä- ja laajuustiedot) ja laadullisille (arviointokriteerit) tavoitteille. Tavoitetta asetettaessa on tärkeä muistaa, että tavoitteen sisältö, merkitys ja seuraamistapa täytyy ilmetä talousarviosta. Tavoitteiden todentamiseen tarvitaan sopivia mittareita, mutta toteutumista voidaan arvioida myös sanallisesti. Tavoitteiden pitää olla myös ymmärrettäviä siten, että päätöksenteossa kaikki 5
6 osapuolet ymmärtävät tavoitteet samalla tavalla. Toimialoilla täytyy olla mahdollisuus vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen eli tavoitteen tulee olla realistinen. Taloudellisuus ja tuottavuustavoitteiden osalta tärkeää on suoritteiden ja tuotteiden yksikkökustannusten sekä suoritemäärien/tuotannontekijämäärien selvittäminen. Myös vertailutiedot tulee olla selvästi esitettynä. Toimialojen tulee lisätä yksikkökustannustietoja talousarvioon ja jatkossa myös toimintakertomukseen. Vuoden 2020 talousarvio ja raami Budjetin vastuuhenkilöt tekevät vuoden 2020 talousarvion LTK- sarakkeeseen ProEconomica Web-budjetointiliittymällä. Budjetointiin liittyvä ohjelmistokoulutus järjestetään , jonka jälkeen talouspalvelut antavat tarkemmat ohjeet ohjelmiston käytöstä. Sisäiset kustannuserät siirretään vuoden 2018 tilinpäätöslukujen perusteella valmiiksi kustannuspaikoille. Sisäisiin eriin ei saa tehdä muutoksia, tarvittavat muutokset tehdään talouspalvelujen / kirjanpidon toimesta keskitetysti. Määrärahat esitetään talousarviovuonna 100 euron tarkkuudella. Palkkaliitteen palkat ja niiden sivukulut pyöristetään myös pyydettyyn 100 euron tarkkuuteen. Talouspalveluista tullaan lähettämään sähköpostitse Excel - taloussuunnittelulomake, joka jokaisen toimialan tulee täyttää kaikista toimialan alaisista tehtävistä talousarvioesityksen tekemisen yhteydessä. Saman toimialan alaisuudessa voi olla useita tehtäväkokonaisuuksia. Kaupunginhallitus on hyväksynyt vuoden 2020 nettomääräiset talousarvioraamit. Liite 3 KH:n päätös ja liite 4 toimialojen nettoraami. Toimialojen nettoraamissa ilmenee toimielimittäin talousarvion raamit sijoitettuna tuloslaskelmakaavaan. Raamit sitovat toimialoja talousarvioesityksiä laadittaessa. Esitykset tulee laatia niin, että kaupungin lakisääteiset palvelut pystytään turvaamaan. Lautakuntien esitykset tulee viranhaltijoiden toimesta esittää enintään annetun raamin suuruisia ja esittää tarvittaessa tehtävät ja toimenpiteet joko raamiin pääsemiseksi tai raamin ulkopuolelle jäävistä tehtäväkokonaisuksista. Henkilöstömenot Henkilöstömenojen budjetoinnin pohjana on nykyinen henkilöstö ja henkilöstöjaoksen vahvistamat toimialakohtaiset henkilöstösuunnitelmat ja myönnetyt määräaikaiset täyttöluvat. Neuvottelutuloksen mukaan kunta-alan sopimuskausi on Vuoden 2020 osalta ei ole tietoa kunta-alan palkkaratkaisusta ja mahdollisista palkkojen tarkistamisista. Palkkausmäärärahojen tarkistamista varten palkanlaskennassa tulostetaan vuoden 2019 palkkatietojen pohjalta vuosipalkat lomarahoineen. Palkkahallinnon toimesta tehdään leikattujen lomarahojen palauttamisen lisäksi keskitetty 6
7 +1,2 prosentin korotus vuoden 2020 palkkojen budjetointia varten. Keskitetty palkkasummien ns. tekninen syöttö vuoden 2019 palkkatietojen perusteella tehdään talouspalvelujen toimesta. Toimialojen keskeinen tehtävä on palkkatietojen tarkistaminen ja muutosten tekeminen. Mahdolliset rakenteellisesta muutoksesta johtuvat henkilöstön lisäykset ja/tai vähennykset tulee ottaa huomioon toimialojen talousarvio esityksissä. Palkkaliite valmistuu toimialojen käyttöön syyskuun alussa. Julkisen hallinnon lomarahojen leikkaus päättyy vuoteen Toimialojen tulee kiinnittää erityistä huomiota sijaismäärärahojen todenmukaiseen budjetoimiseen. Sosiaalivakuutusmaksuja budjetoitaessa voidaan käyttää seuraavia lukuja: - Sairasvakuutus maksu 1,320 % - Työttömyysvakuutus maksu 2,050 % - Tapaturmavakuutus maksu 0,800 % - Muut sosiaalivakuutus maksut 0,040 % - Palkkaperusteinen KuEl-maksu 16,85 % - VaEL- maksu 16,50 % Mahdollinen eläkemenoperusteinen maksu budjetoidaan talouspalvelujen toimesta keskitetysti. Eläkemenoperusteisen maksun suuruuteen ei vaikuta vuoden 2020 palkkamenot ja niinpä ne tullaan budjetoimaan asianomaisille tehtäväalueille Kuntien eläkevakuutuksen antamien tietojen pohjalta. Vuoden 2020 eläkemenoperusteisen maksun euromäärän ennakoidaan pysyvän vuoden 2019 tasolla. Varhe-maksun on poistunut vuoden 2019 ja sen korvaa uusi jäsenyhteisökohtaisesti vaihteleva työeläkevakuutusmaksu, joka peritään osana palkkaperusteista maksua. Tilipuitteet Tilipuitteet ovat voimaan astuneen toimialarakenteen mukaiset. Jos toiminnassa tapahtuu oleellisia muutoksia, uudet kustannuspaikat pitää avata talousarvion laadinnan yhteydessä. Talousarvion laadinnassa kiinnitetään huomiota ulkoisten erien budjetointiin. Sisäisten erien budjetoinnista vastaa kirjanpito. Investoinnit Toimialojen tulee esittää erikseen investointiosan hankkeet sekä talousarviovuodelle että suunnitelmavuosille. Useamman vuoden aikana toteutettava investointihanke jaetaan eri vuosille. Investointiosassa esitetään investointihankkeen kokonaiskustannusarvio. Alle euron käyttöomaisuushankinnat budjetoidaan käyttötalouspuolelle ja yli euron hankinnat tulevat budjetoiduksi investointiosaan. Yli euron hankkeista tehdään vuosittain poistosuunnitelman mukaiset poistot ohjeiden mukaisesti. Investointiosassa käsitellään ainoastaan aktivoitavat hankintamenot. Teknisen lautakunnan investointimenojen nettoraamiksi vuodelle 2020 esitetään taloussuunnitelman mukaista 2,0 milj. euron nettoraamia, ilman uuden liikunta- ja uimahallin investointimenoa. 7
8 Suunnitelma vuosien investointiohjelmassa tulee pyrkiä enintään vuosikatetta vastaavaan investointitasoon. Tämä tarkoittaa enintään 2,5 milj. euron investointitasoa vuosittain. Ict-hankintojen etukäteissuunnittelu toimialoilla on edellytys hankintojen toteuttamiselle, joka tehdään yhteistyössä ict-keskuksen kanssa. Alle euron ict-hankinnat tullaan suorittamaan keskitetysti ict-keskuksen toimesta. Toimialojen tulee budjetin yhteydessä tehdä esityksensä mahdollisista ict-hankintojen tarpeista toimialajohtajien kautta ict-keskukseen. Ohjeet taloussuunnitteluohjelmiston käyttöön löytyy intranetistä, kohdasta taloushallinnolliset ohjeet => Web-budjetointi käyttäjille. Talouspalvelut opastavat budjetin valmistelussa. Lautakuntien tulee toimittaa pöytäkirjanote hyväksymästään talousarvioehdotuksesta sekä talousarvion Excel - taloussuunnittelulomake sähköisesti talouspalveluihin viimeistään Alustava aikataulu Kaupunginhallitus antaa raamin Talouspalvelujen tarkennettu laadintaohje Toimialojen käsittelyt ja palautus talouspalveluihin Veropäätökset valtuustossa Talousarvio esitys hallitukselle valmis Kaupunginhallituksen 1.käsittely Kaupunginhallituksen 1.käsittely Kaupunginhallituksen 2.käsittely Kaupunginvaltuuston käsittely Suonenjoella Juha Piiroinen Juha Piiroinen kaupunginjohtaja LIITTEET Liite 1: Talousstrategia suunnitelmakaudelle Liite 2: Suonenjoen kaupungin strategia vuosille Liite 3: KH:n päätös vuoden 2020 talousarvion raamien hyväksymisestä Liite 4: Toimialojen nettoraami 8
TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE
SUONENJOEN KAUPUNKI Hallinnon ja talouden palvelualue KIRJE 30.08.2018 Toimialat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2019-2021 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan
TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE
SUONENJOEN KAUPUNKI Hallinnon ja talouden palvelualue KIRJE 16.08.2017 Toimialat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2018-2020 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan
TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE
SUONENJOEN KAUPUNKI Taloustoimisto KIRJE 17.08.2016 Lautakunnat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2017-2019 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan valtuuston on vuoden
07.09.2015 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2016-2018
SUONENJOEN KAUPUNKI Taloustoimisto KIRJE 07.09.2015 Lautakunnat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2016-2018 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 110 pykälän mukaan valtuuston on vuoden
KIRJE 26.08.2015 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2015-2017
SUONENJOEN KAUPUNKI Taloustoimisto KIRJE 26.08.2015 Lautakunnat TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OHJEET VUOSILLE 2015-2017 Talousarvion ja suunnitelman rakenne Kuntalain 65 pykälän mukaan valtuuston on vuoden
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.
Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan
LAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu
LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee
Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat
Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9
VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille
Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018
1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston
KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN
KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019
Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille
Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana
Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila
Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa
Suunnittelukehysten perusteet
Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
LAPIN LIITTO Hallitus Liite
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä
1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016
TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18
vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja
Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013
-3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA
Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU
ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE
Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman
Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA
SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen
Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille
Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA
Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Jämijärven kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu
Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018
Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat
Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje
1 (8) Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä vuoden 2018 puolivuotisraportin pohjalta.
Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE
1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on
Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje
1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus
Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen
Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.
JUANKOSKEN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Jakelussa mainitut VUODEN 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEEET Lakkaavan kunnan talousarvio ja suunnitelma Juankoski laatii itsenäisen kaupungin viimeisen talousarvion
IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017
1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi
Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje
Kh 27.6.2016 161 liite KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2019. Vuodelle laaditaan
Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten
Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI
Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,
Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen
Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 393 Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman
14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET
14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET YLEISTÄ Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.6.2012 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelman
Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.
Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin
HYTE -toimijat. Sakari Kela,
HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä
IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018
1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne
Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne 19.9.2017 Budjetin perusteet Budjettiesityksen laadinta perustuu KH:n 25.4.päättämiin ohjeisiin Määrärahakehys rakennettiin kaupungin talouden kokonaiskehyksen
Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019
Kaupunginhallitus 206 05.11.2018 Kaupunginvaltuusto 28 12.11.2018 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2019 KH 05.11.2018 206 Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen,
Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje
Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2019 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä vastuutahoineen on seuraava:
Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje
1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille /04.
Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallitus 431 04.12.2017 Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2020 329/04.041/2017 KH 20.11.2017 412 Kuntien talousarvio ja -suunnitelma
Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )
Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET
1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston
Yleinen talouden tilanne:
Kaupunginhallitus 260 14.08.2017 Vuoden 2018 talousarvion raamien hyväksyminen 138/02.02.00/2017 KH 14.08.2017 260 Valmistelija: kaupunginjohtaja Juha Piiroinen Kuntalaki: Kuntalain 110 pykälän mukaan
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.
271 04.11.2013 285 19.11.2013 298 03.12.2013 Talouden tasapainottamisohjelman valmistelu KHALL 271 Kunnanvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 kokouksessaan tasapainottamisohjelman vuoden 2013 osalta. Kunnanvaltuusto
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä
Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187
1 Hailuodon kunta Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 2 1 Taloudellinen kehitys Yleinen talouden kehitys Suomen kansantalous kasvaa seuraavien
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille
Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari
Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018
Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI
Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja
Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016
12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)
Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli
Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan
45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011
Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen 45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Tilakeskuksen talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012-2015 - liikelaitoksen talousarvion
Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403
Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 403 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle
Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset
SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä