Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/ / Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 65 :n mukaan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Kaupunginvaltuusto päätti Raision kaupungin talousarviosta vuodelle 2012 sekä taloussuunnitelmasta vuosille Päätöksen mukaisesti talouden alijäämä olisi katettu suunnittelujaksolla, eikä muuta toimenpideohjelmaa alijäämän kattamiseksi tarvittu. Talouden ennustetaan toteutuvan kuluvana vuonna paljon odotettua heikommin. Alijäämä on vastoin aikaisempia suunnitelmia kasvamassa jo 6 miljoonaan euroon. Tämän vuoksi kaupunginvaltuuston on laadittava erillinen toimenpideohjelma talouden saattamiseksi tasapainoon. Talouden tasapainottaminen on erityisen haasteellista, kun verotulot ovat pudonneet huomattavasti ja valtionosuuksiin on tullut ja tulossa mittavia heikennyksiä. Lisäksi kuntauudistus, sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus, kuntalain uudistaminen ja kuntien velvoitteiden mahdollinen vähentäminen tuovat oman haasteensa toimenpideohjelman ennustettavuuteen. Kuntalaki ei ota kantaa siihen, kuinka yksityiskohtainen talouden tasapainotussuunnitelman tulisi olla. Koska Raisiolla on selkeät mahdollisuudet kattaa alijäämä, ei ole tarkoituksenmukaista tehdä sektorikohtaisia toimenpidesuunnitelmia, vaan toimenpidesuunnitelma lähtee koko kaupungin talouden näkökulman tarkastelemisesta. Toimenpidesuunnitelman lähtökohtana on, että Raisio tekee tasapainotuksen hallitusti siten, ettei siitä syntyisi pysyvää haittaa kaupungin taloudelliselle toiminnalle tai palveluille. Mikäli tilanne syystä tai toisesta vaikeutuisi tasapainotusaikana, kaupungin tulee tarvittaessa tarkentaa toimenpideohjelmaa. Raision kaupungin taloussuunnitelma on laadittu seuraaville vuosille ylijäämäisiksi siten, että mikäli 6 miljoonan euron alijäämä toteutuu, olisi Raision taseessa alijäämää vuoden 2016 jälkeen 3,1 miljoonaa euroa. Vuodelle 2016 on ennakoitu yli kolmen miljoonan euron heikennyksiä valtionosuuksiin. Arvio perustuu tässä vaiheessa hallituksen ns. rakenneratkaisuun, mutta varsinaista päätöstä asiasta ei ole. Raisio ottaa tavoitteeksi alentaa henkilöstökustan-

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Vaihtoehto 1 nuksia pysyvästi 1,0 miljoonalla eurolla vuoden 2016 alusta lukien. Tämä tarkoittaa 30 vakanssin täyttämättä jättämistä vuosien aikana. Tavoite on realistinen. Lisäksi omaisuuden myynnillä on mahdollista kattaa loppusumma siten, että vuoden 2016 vuositulos on 1,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tässä suunnitelmassa vuodelle 2017 ennakoidaan 0,75 %:n veronkorotus. Raision kaupunki voi tasapainottaa taloutensa tämän jälkeen seuraavan kolmen vuoden aikana tekemällä n. 1 miljoonaa euroa positiivisen vuosituloksen, jolloin taseen alijäämä muuttuu ylijäämäki viimeistään vuoden 2018 jälkeen. Tähän Raisiolla on nykyisten verotulojen ja olemassa olevan omaisuuden puitteissa realistiset mahdollisuudet. Mikäli talous ei toteutuisi suunnitellulla tavalla, joutuu Raisio harkitsemaan merkittävämmän omaisuuden myyntiä. Erityisesti kaukolämpöverkon myynnistä saatavilla tuloilla alijäämä on mahdollista kattaa heti edellyttäen, että verkolle on ostaja. Turku Energia on aikaisemmin ollut kiinnostunut ostamaan Turun seudun energiaratkaisussa mukana olevilta kaupungeilta kaukolämpöverkon. Lisäksi Raisio on suunnitellut ja tehnyt jo päätöksiä joidenkin kiinteistöjen ja maa-alueiden kaupoista, jotka tulleevat toteutumaan lähivuosien aikana ja joista saatavat myyntivoitot parantavat suunniteltuja vuosituloksia. Myytäviä kohteita voivat olla: - nyt vuokralla olevat asuin- ja yritystontit - kaavoitus- ja investointisuunnitelmissa olevat asuin- ja yritystontit - virkistysalueet tai osa niistä (Karhuluoto, Villan tila, Kesäranta) - kaupunginvaltuuston erikseen päättämät myyntikohteet - kaupungin kiinteistöomaisuus (myynti ja jälleenvuokraus) - kaukolämpöverkko Tulos 1,4 M 0,5 M 1,0 M 2,8 M 2,3 M Edellyttää seuraavia yksityiskohtaisia toimenpiteitä: - henkilöstökulujen karsiminen 1,0 miljoonaa euroa vuodesta 2016 eteenpäin pysyvälle tasolle (30 henkilötyövuotta) - omaisuuden myynti vähintään 0,6 M normaalitasoa enemmän vuoteen 2016 mennessä - veronkorotus vuonna ,75 % Oletukset ja reunaehdot: toimintakatteen kasvu on hyvin maltillista 1,5-3,0% vuosittain vuosina vähennetään pysyvästi 30 henkilötyövuotta eläköitymisen ja vaihtuvuuden kautta. Tämä taittaa henkilöstömenojen kasvua myös pitkällä aikavälillä. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) yhtään uutta vakanssia ei kaupungille tulisi. Vakanssien määrä riippuu myös siitä, mitä tehdään itse ja mitä palveluja ostetaan. Verotulot ovat vuosina Kuntaliiton ja Verohallinnon laatiman viimeisimmän (10/2013) veroennustekehikon mukaiset valtionosuuksien taso vuoden 2014 jälkeen on arvio. Mikäli valtionosuuksien muutos on muu kuin arvioitu, vaikuttavat ne tasapainotustoimenpiteisiin Korkotaso säilyy maltillisena, ja lisävelkaantuminen on pysäytetty. Tämä edellyttää tulorahoituksen riittämistä myös investointien kattamiseen Poistotaso pysyy vakaana, alle 9 miljoonassa eurossa. Investointien määrä vaikuttaa myös poistoihin, eli investointitason tulee olla maksimissaan vuosikatteen suuruusluokkaa vuosittain. Vuoden 2016 tavoitetulos, +1,0 miljoonaa euroa, saavutetaan kasvattamalla omaisuuden myyntiä 0,6 miljoonalla eurolla. Vuodet sisältävät vielä enemmän epävarmuustekijöitä, sillä verotuloennusteet eivät ulotu näihin vuosiin ja valtionosuuksien tasosta ei ole varmuutta. Ennuste vuosien talouden luvuista on tehty edellisten lisäksi seuraavilla oletuksilla: toimintakatteen kasvu säilyy maltillisena (max 3,0%) valmistaudutaan veronkorotukseen viimeistään vuonna ,75%- >20,75%. Veronkorotus saattaa olla tarpeen aikaisemminkin, jos valtionosuuksissa tapahtuu radikaalimpi muutos alaspäin arvioitu kunnallisverotulojen kasvu ilman korotuksia: ,5 % 3,3 % 3,9 % 4,0 % 4,0% Muut vaihtoehdot Mikäli talous toteutuisi oletettua heikommin, on Raision mahdollista myydä enemmän omaisuutta tai tehdä veronkorotus aikaisemmin. Mikäli valtio vähentää kuntien velvoitteita, mahdollistavat nämä aiottua suurempien toimintakulujen leikkaukset. Tämä laajentaa keinovalikoimaa talouden tasapainossa pysymiseksi. Oheismateriaali 11 Toimenpideohjelman liite.pdf

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Raision talous tasapainotetaan ja taseen alijäämä katetaan vaihtoehto 1:n mukaisesti vuosien aikana. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Päätös Puheenjohtaja ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013

Nivalan kaupunki. 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse. Kaupunginhallitus Esityslista 22/2013 -3, KH 25.11.2013 14:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2013 212 :n oheismateriaali paperiversiona on lähetetty teille postitse Esityslista 22/2013 -2, KH 25.11.2013 14:00 Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 22.8.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 129 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 98 30.3.2015 Asianro 356/02.02.01/2015 59 Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 93 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10.2014 331: Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66

Lisätiedot

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 240 25.6.2018 Asianro 736/02.02.00/2018 308 Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018 240 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 392 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat.

Ohjausryhmään lisätään kunnanhallituksen lisäksi kunnanjohtaja ja palvelualuejohtajat. 271 04.11.2013 285 19.11.2013 298 03.12.2013 Talouden tasapainottamisohjelman valmistelu KHALL 271 Kunnanvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 kokouksessaan tasapainottamisohjelman vuoden 2013 osalta. Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4336/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 128 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 24.11.2014 Talousarviopäällikkö Pirjo

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

LAUSUNTO KERTYNEIDEN ALIJÄÄMIEN KATTAMISESTA PERUSPÄÄOMASTA

LAUSUNTO KERTYNEIDEN ALIJÄÄMIEN KATTAMISESTA PERUSPÄÄOMASTA Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 77 14.11.2006 LAUSUNTO KERTYNEIDEN ALIJÄÄMIEN KATTAMISESTA PERUSPÄÄOMASTA 1 Lausuntopyyntö Kunta A ei ole saanut katettua taseen kertynyttä alijäämää vuosien

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 209 4.12.2017 81 Asianro 2160/02.02.02/2017 Talousarviomuutokset Päätöshistoria Kaupunginhallitus 4.12.2017 209 Va. talousjohtaja Jaana Kuuva

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 249 20.06.2016 Kaupunginhallitus 342 19.09.2016 Talousarvion 2017 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2017-2020 310/04.041/2016 KH 20.06.2016 249 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen

Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen Kaupunginhallitus 649 12.11.2012 Kaupunginvaltuusto 100 19.11.2012 Vuoden 2013 tuloveroprosentin määrääminen ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen 1071/02/03/02/2012 KH 649 Valmistelija: rahoitusjohtaja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23/2012. Nuorisoseurantalo Soihtula, Soihtulantie 8, 07820 Porlammi KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23/2012. Nuorisoseurantalo Soihtula, Soihtulantie 8, 07820 Porlammi KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 23/2012 Kokousaika 12.12.2012 klo 19.35 19.38 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Nuorisoseurantalo Soihtula, Soihtulantie 8, 07820 Porlammi KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS Kaupunginhallitus 424 19.11.2013 Kaupunginhallitus 437 26.11.2013 Kaupunginhallitus 448 09.12.2013 Kaupunginhallitus 104 10.03.2014 Kaupunginhallitus 199 27.05.2014 HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Khall. 22.10.2015 394 Khall. 23.10.2015 399 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 62 Tilausten toteutuminen 31.3.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 198: "Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Talousarvion toteutuma tilauksineen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 158 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68

Lisätiedot

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota

Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto. Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota Tarkastuslautakuntien koulutus 6.4.2009 Päijät-Hämeen kesäyliopisto Kunnan tarkastustoimen tehtävät ja toiminta osana kuntaorganisaatiota Tarkastuslautakunnan toimikausi - Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 270 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019 Asianro 62/02.02.02/2019 Talousasiantuntija Ari Mäkinen: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain kesäkuun

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 303 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 KH 303 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hy väk syt tä vä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KOKOUSAIKA 18.12.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 45 46 47 1 48 2 49 50 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403

Kaupunginhallitus Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille /04/041/2015 KH 403 Kaupunginhallitus 403 07.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 307/04/041/2015 KH 403 Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 352 18112013 Kaupunginhallitus 363 25112013 Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 KHAL 352 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen antaja: vt

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Talouden vakauttaminen

Talouden vakauttaminen Kaupunginhallitus, julkinen 102 29.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 159 17.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 170 24.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 195 15.06.2010 Talouden vakauttaminen 2010-2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2013 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot