TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2016-2018 SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET"

Transkriptio

1 1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2016 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Valtuuston on talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä tai talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Kuntalain mukaan talousarvio on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman avulla pyritään saamaan kunnan talous vertailukelpoiseksi muun yhteiskunnan talousyksiköiden kanssa. Kuntalain 65 :n säännöksissä korostetaan toiminnallisten tavoitteiden merkitystä sekä sitä, että toiminnalliset tavoitteet ja määrärahat ovat oikeudellisesti yhtä sitovia, ja että niiden toteutumisesta on vastattava valtuustolle Talousarvion laadintaan vaikuttavat kaupungin yleiset tavoitteet Oriveden kaupunkistrategia on laadittu vuoteen 2020 tähtäävänä ja sen mukaan Orivesi on viihtyisä ja kasvava monipuolisten palvelujen kaupunki Tampereen seudulla. Kaupunkistrategiaan kirjatut kaupungin päämäärät ja tavoitteet vuosille ovat: 1. Elinvoiminen kaupunki - Väestömäärän kääntäminen kasvuun - Hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet - Monipuolinen tonttitarjonta uusille asukkaille ja yrityksille - Oriveden hyvä imago ja tunnettavuus 2. Hyvinvointia tukevat palvelut - Saavutettavat, vaikuttavat, laadukkaat ja kustannustehokkaat peruspalvelut - Ennaltaehkäisevä ja terveyttä edistävä toiminta painopisteenä - Kaupunki edistää yhteisöllisyyttä sekä kuntalaisen omaa vastuuta omasta ja läheisten hyvinvoinnista 3. Talous tasapainossa - Talous mahdollistaa toimivien peruspalveluiden järjestämisen ja välttämättömät investoinnit - Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueen toiminnan ja talouden ohjauksen onnistuminen Kaupunkistrategian perusteella talousarvion laadinnassa tulee ottaa huomioon mm.: - väestönkasvu 0,5 % vuodessa, - palveluja kehitetään asiakas- ja asukastyytyväisyyskyselyiden tulosten perusteella, - palvelujen kehittäminen tehdään hyvinvointikertomuksen indikaattoreiden pohjalta,

2 2 - vuosikatteen tulee riittää vuosittaisiin poistoihin, - Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueen palvelusopimus toteutuu tilauksen mukaisesti. Lisäksi talousarvion laadinnan yhteydessä tulee huomioida valtuuston hyväksymät talouden tasapainottamista koskevat toimenpiteet ja jatkovalmistelua koskevat linjaukset. Oriveden kaupungin talouden tasapainon säilymiseksi on huomioitava, että - palvelutasoa ei tule lisätä ilman lain velvoitetta, - uusia vakansseja ei perusteta, mahdolliset esitykset käsitellään tapauskohtaisesti, - toimintatapoja tulee arvioida tehokkuuden näkökulmasta ja tuottavuutta on parannettava hallinnossa, tukipalveluissa ja palvelutuotannossa. Taloussuunnitelmassa tulee myös huomioida aktiivinen osallistuminen Tampereen kaupunkiseudun kuntayhteistyöhön ja tämän yhteistyön hyödyntäminen sekä siitä aiheutuvat velvoitteet Talousarvion ja -suunnitelman rakenne Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Määrärahat ja tuloarviot ovat bruttomääräisiä, ellei kaupunginvaltuusto erikseen päätä nettomääräisestä sitovuudesta. Palvelukeskusten valmistelun perusteella muodostuu käyttötalous- ja investointiosa, jotka on laadittava taloushallinnon järjestelmään kustannuspaikoille tileittäin. Hallintoja talouspalvelukeskus valmistelee tuloslaskelma- ja rahoitusosan, joihin tarvittavat tiedot johdetaan käyttötalous- ja investointiosista. Käyttötalousosa Talousarviossa ja -suunnitelmassa kaupunginvaltuusto asettaa lautakunnille tulosalueittain toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä osoittaa tavoitteiden saavuttamiseen käytettävissä olevat resurssit määrärahoineen ja tuloarvioineen. Määrärahan tai tuloarvion yhteydessä voi olla yksi tai useampia tavoitteita, joita on kaupungin toiminnassa ja taloudessa noudatettava. Tavoitteet voivat olla joko sitovia tai ei-sitovia. Muutokset sitoviin tavoitteisiin on hyväksyttävä kaupunginvaltuustossa ja osavuosikatsauksessa sekä tilinpäätöksessä tulee selvittää asetettujen tavoitteiden toteutuminen. Talousarviotavoitteiden asettamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tavoitteiden tulee olla laadittuna siten, että ne pohjautuvat valtuuston hyväksymään kaupunkistrategiaan. Talousarvion tavoitteiden pohjaksi on valtuuston hyväksymästä kaupunkistrategiasta valittu viranhaltijatyönä kaikille palvelukeskuksille yhteiset strategiset tavoitteet. Näiden valtuustokauden strategisten tavoitteiden pohjalta tulosalueiden tulee laatia kullekin tavoitteelle 1-3 talousarviotavoitetta, jotka ovat valtuustoon nähden sitovia. Vuodelle 2016 asetettavat talousarviotavoitteet on vertailtavuuden säilymisen vuoksi edellisen vuoden mukaisia.

3 3 Hyvä tavoite on merkittävä toiminnan ohjaamisen kannalta, mitattava ja keskeinen, johtaa oikeaan strategiseen suuntaan, ymmärrettävä, riittävän yksinkertainen, ristiriidaton ja sillä on yhteys resursseihin, siihen pystytään vaikuttamaan, realistinen ja hyväksyttävä. Lakiin, asetuksiin ja normeihin perustuvien velvoitteiden täyttäminen ei koskaan voi olla tavoitteena, koska ne pitää saavuttaa ilman tavoiteasetantaakin! Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, miten talousarviossa asetetut toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet, siksi mitattavuuteen/seurattavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Oriveden kaupunkikonsernin osana tytäryhtiöiden tulee laatia määrärahaesitysten lisäksi talousarvioissaan toiminnalliset tavoitteet, joiden toteutumista seurataan. Talousarvio tulee laatia ja kirjanpidossa soveltaa osasto- ja kustannuspaikkakarttaa A6. Investointiosa Investointiosa sisältää investointisuunnitelmat talousarviovuodelle ja suunnitelmavuosille. Usean vuoden aikana toteutettava hanke jaetaan toteuttamisaikataulunsa mukaisesti eri vuosille. Investointiosassa valtuusto hyväksyy määrärahat ja tuloarviot hankkeille tai hankeryhmille. Investointiosaan arvioidaan talousarviovuonna tarvittava määräraha. Investointiosaan otettavan hankkeen euromääräinen raja on euroa. Tuloarviona talousarviossa esitetään arvioidut rahoitusosuudet investointimenoon. 2. TALOUSARVION LAADINTAAN VAIKUTTANUT TALOUDELLINEN TILANNE JA KEHITYSNÄKYMÄT 2.1. Yleinen taloudellinen kehitys Suomen bruttokansantuote väheni vuonna 2014 noin 0,1 prosenttia. Kahtena edellisenä vuonna lasku oli noin 1 prosenttiyksikköä voimakkaampaa. Tänä vuonna kansantalouden ei enää ennakoida supistuvan, mutta nopeaa käännettä parempaan ei ennakoida. Ennustelaitosten mukaan talouskasvun ennakoidaan olevan 0,5 prosentin tuntumassa. Ensi vuodelle ennustelaitokset arvioivat bruttokansantuotteen kasvuksi 1,0-1,5 prosentin luokkaa. Valtiovarainministeriön arvio yleisen ansiotasoindeksin kasvavan vuonna 2015 noin 1,2 prosenttia. Vuodelle 2016 ansiokehityksen kasvun arvioidaan olevan noin 1,3 prosenttia. Kunta-alan nykyinen sopimuskausi on voimassa asti. Vuodelle 2016 edellisten vuosien palkkaperinnön arvioidaan olevan 0,6 prosentin luokkaa. Tänä vuonna kuntien palkkasumman arvioidaan vähenevän noin 1,2 prosenttia. Vähennys johtuu kunnallisten liikelaitosten ja ammattikorkeakoulujen yhtiöittämisistä sekä kuntien omista säästötoimista. Valtiovarainministeriö arvioi työttömyysasteen olevan tänä vuonna noin 8,8 prosentin luokkaa ja sen arvioidaan pysyvän edelleen tällä suhteellisen korkealla tasolla. Talouskasvusta huolimatta työmarkkinoiden tilanne on heikko mm. työttömyysjaksojen pidentymisestä sekä alueellisista ja ammatillisista eroista johtuen.

4 Kuntatalouden kehitys Kuntien vuoden 2014 tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien toimintamenojen kasvu hidastui hieman edellisvuosista merkittävästi ja se oli alle 0,5 prosenttia. Toimintakatteidenkin kasvu oli ainoastaan 1,0 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kuntatalouden heikosta taloustilanteesta huolimatta kuntien nettoinvestoinnit pysyivät edellisvuoden tasolla eikä tulorahoitus riittänyt kattamaan investointikustannuksia. Kunnat siis velkaantuivat voimakkaasti ja lainakanta oli vuoden 2014 lopussa 16,6 mrd. euroa. Kuntien velkaantuminen on 8 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vuonna 2014 kuntien verotilitykset kasvoivat 2,6 prosenttia, josta kunnallisverotulojen kasvu oli vain 1,3 prosenttia, vaikka 156 kuntaa nosti veroperusteitaan. Verotilitysten hidas kasvu selittyy edellisen vuoden jako-osuuksien oikaisuista ja tilitysuudistuksesta sekä heikosta talouskasvusta ja maltillisesta palkkaratkaisusta. Kunnallisveroon kohdistuvia veroperustemuutoksia tehtiin mm. eläketulovähennykseen ja perusvähennyksen tehdyistä korotuksina. Tänä vuonna Kuntaliitto arvioi kunnallisverojen tilitysten kasvavan 2,2 prosenttia. Kunnallisveroa arvioidaan vuonna 2015 tilitettävän kunnille noin 18,6 mrd. euroa ja vuonna 2016 ennustetaan noin 19,1 mrd. euron tilityksiä. Yhteisöveron tilitysten arvioidaan olevan vuonna 2015 noin 1,53 mrd. euroa ja seuraavana vuonna 1,31 mrd. euroa. Kuntaryhmän jako-osuutta yhteisöveron tuotosta korotettiin määräaikaisesti vuosina ja hallitusohjelman mukaan korotuksesta luovutaan vuonna Kiinteistöveroa ennakoidaan tänä vuonna tilitettävän kunnissa yhteensä 1,61 mrd. euroa ja vuoden 2016 ennuste on samaa luokkaa Oriveden kaupungin talouden kehitys Oriveden kaupungin tilinpäätös vuodelta 2014 osoitti alijäämää noin 1,4 milj. euroa, jonka jälkeen kaupungin taseessa on kertynyttä ylijäämää 4,0 milj. euroa. Tilikauden alijäämä aiheutui merkittävästi talousarviota suuremmista menoista lähinnä terveyspalveluissa. Kaupungin asukasmäärän väheni 54 asukkaalla muutaman nousuvuoden jälkeen. Taloussuunnitelmakaudella tavoitellaan kaupunkistrategian mukaista 0,5 prosentin eli noin 50 henkilön vuosittaista asukasmäärän lisäystä. Talousarvioraamin laadinnassa on varovaisuuden periaatetta noudattaen lähdetty siitä, että asukasluku pysyy vuoden 2015 alun tasolla. Vuonna 2014 työttömyysaste edelleen kasvoi ollen vuoden lopussa 16,2 prosenttia. Vuoden 2015 huhtikuun tilaston perusteella työttömyysaste on parantunut, ollen 12,8 prosenttia. Vuoden 2014 kunnallisveron tilitykset kasvoivat edelliseen vuoteen verrattua noin 6,9 prosenttia. Valtaosa (4,9 %) tästä kasvusta selittyi 1,0 prosenttiyksikön tuloveroprosentin korotuksella. Oriveden kaupungin kokonaisverokertymä kasvoi edellisvuodesta noin 7,9 prosenttia. Osuus yhteisöveron tuotosta lisääntyi 14,3 prosenttia ja kiinteistöverot 16,6 prosenttia. Vuoden 2015 tammi-toukokuun kunnallisveron tilitykset ovat edellisvuoteen verrattuna lisääntyneet 4,5 prosenttia, tästä 0,75 prosenttiyksikön korotuksen vaikutus on 3,5 prosenttia.

5 5 Vuoden 2016 talousarvion ja suunnitelman verotuloihin ei ole laskettu korotusta vuoden 2015 tasoon. Näiden perusteiden mukaan arvioitu verotulojen kehitys noudattelee Suomen Kuntaliiton ennusteita Oriveden kaupungin veropohjasta sekä vuoden 2015 verotilitysten perusteella tehtyjä ennusteita, jotka ovat hieman Kuntaliiton kertymäennusteita pienemmät. Verotulojen ennakoitu kehitys taloussuunnitelmakaudella on seuraava: VEROTULOT (1 000 t ) TP TP TA ETP TA TS TS Kunnallisvero Muutos % 4,2 6,9 1,7-1,3 5,1 0,5 2,3 Yhteisövero Muutos % -11,6 14,3-10,2 27,7 3,8 0,0 3,7 Kiinteistövero Muutos % 9,4 16,6 27,6 0,0 0,0 0,0 0,0 Yhteensä Muutos Muutos % 3,8 7,9 3,0 0,0 4,6 0,4 2,2 Valtionosuuden kehitys arvioidaan käytettävissä olevin tiedoin seuraavaksi: VALTIONOSUUDET (1 000 t ) ETP ETP TS ETP TS TS TS Peruspalv. vos Muutos % 3,7 0,2-8,2 0,1-2,4-7,9-4,1 Ylläpitäjäjärj. vos Muutos % -0,6-9,0 19,0-28,8-26,5 0,0-4,0 Yhteensä Muutos Muutos % 4,0 6,6-9,7 2,2-0,7-8,3-4,1 Oriveden kaupungin valtionosuuteen vuodelle 2016 on arvioitu lisäyksenä muutokset asukasluvussa ja koulujen oppilasmäärissä. Vähennyksenä on huomioitu vuoden 2015 alusta voimaan tulleen valtionosuuslain mukainen peruspalvelujen valtionosuuden vähennys, mikä Orivedellä vuonna 2016 lisääntyy 50 eurolla/asukas vuoden 2015 tasosta. Vähennyksen lisäys edellisvuoden tasosta on noin 0,5 milj. euroa ja valtionosuuden kokonaisvähennys vuoden 2014 tasoon verrattuna vuosina on noin 3,1 milj. euroa. Tämä muutos aiheuttaa siis merkittävän muutoksen ja vähennyksen Oriveden kaupungin tulopohjaan kyseisinä vuosina.

6 6 3. TALOUSARVION JA SUUNNITELMAN SISÄLTÖ Talousarviotekstit laaditaan yhtenevän käytännön mukaisesti tulosalueittain pohjille, jotka löytyvät osoitteesta: O:\hallintopalvelut\talousarviot\2016\ Toiminnan vastuuhenkilö Jokaisen palvelukeskuksen/tulosalueen osalta tekstiosan alkuun mainintaan tili- ja vastuuvelvollisen viranhaltijan virkanimike ja nimi Käyttötalous Taloushallinnon talousarviosovellukseen on siirretty kustannuspaikoittain edellisen vuoden talousarviossa hyväksytyt luvut. Palvelukeskusten tulee edellisten vuosien tapaan tallentaa itse tiedot taloushallinnon järjestelmään heille annetuilla budjettitunnuksillaan. Talousarviotiedot annetaan pyöristettyinä alaspäin lähimpään 10 euroon. Käytettävä osasto- ja kustannuspaikkakartta on A Vuokrat/vastikkeet sekä tilojen vuokraaminen Tilapalvelun sisäiset vuokrat Tilapalvelut ilmoittaa palvelukeskuksille vuoden 2016 sisäiset veloitukset siivous-, ruoka- ja kiinteistöhoitopalveluille ennen talousarvion laadintaa, viimeistään mennessä. Ilmoitettua vuokratasoa voidaan soveltaa myös suunnitelmavuosiin Tilapalvelujen sisäiset vuokrat on huomioitu talousarvioraamiin vuoden 2015 tasolla. Tilapalvelun ilmoittamat sisäiset menot (ja tilapalvelun osalta tulot) tulee palvelukeskusten kirjata sisäisinä määrärahoina talousarvioon. Tilapalvelun muilta palvelukeskuksilta perimien sisäisten ylläpito- ja pääomavuokrien taso tulee olla enintään vuoden 2015 tasolla, ellei kiinteistöön kohdistu sellaisia peruskorjauksia, jotka nostavat kiinteistöstä kirjattavien poistojen määrää. Korotuksista tulee erikseen neuvotella kiinteistöä käyttävän palvelukeskuksen kanssa. Tilojen vuokraaminen Palvelukeskukset voivat vuokrata toimitiloja kaupungin organisaation ulkopuolelta vain, mikäli vuokrauksesta on etukäteen käyty neuvottelut tilapalvelun ja talousjohdon kanssa, ja että vuokraukseen on määrärahavaraus talousarviossa Palkat Virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa asti ja palkkojen muutoksiin vuonna 2016 varaudutaan 0,5 %:n korotuksella, mikäli sopijajärjestöt palkankorotuksia sopivat maksettavaksi. Palvelukeskuksiin toimitettu palkkaliite on laskettu siten, että siinä on huomioitu tulevat korotukset sekä edellä mainittu varaus vuoden 2016 mahdolliseen korotukseen. Taloussuunnitelmavuosien raamiin on laskettu palkankorotusvarat samoin 0,5 %:n korotuksiin. Palkanlaskenta toimittaa palvelukeskuksiin henkilöstön palkoista palkkaliitteen, johon on laskettu ao. korotus ja henkilösivukulut uusin perustein.

7 Henkilösivukulut Palkkoihin liittyvät henkilösivukuluprosentit ovat seuraavat: * sairausvakuutusmaksu 2,14 % (2,15 %) * työttömyys- ja tapaturmavakuutusmaksut 3,53 % (3,65 %) * eläkevakuutusmaksu/palkkaperusteinen (KuEL) 17,20 % (17,05 %) * opettajien eläkevakuutusmaksu (VaEL) 20,51 % (19,00 %) KuEL:n eläkemenoperusteinen maksu ja Varhe-maksu varataan Kuntien eläkevakuutuksen ohjeistuksen mukaan seuraavasti: Tili 4101 KuEL/eläkemenoper. Vuosi 2016 edellisen vuoden meno*0,97 Vuosi 2017 edellisen vuoden meno*0,95 Vuosi 2018 edellisen vuoden meno*1,00 Tili 4102 Varhe-maksu Vuosi 2016 edellisen vuoden meno*1,02 Vuosi 2017 edellisen vuoden meno*1,13 Vuosi 2018 edellisen vuoden meno*1, Muut menot Muihin menoihin ei saa tehdä korotuksia, ellei menonlisäystä ole erikseen raamin laatimisen yhteydessä hyväksytty Työterveyshuollon kustannukset Työterveyshuollon kustannukset tulee kirjata palvelukeskuksittain yhteen kohtaan hallinnon menoiksi. Menettelyllä yksinkertaistetaan työterveyshuollon korvaushakemuksen laadintaprosessia Poistot Poistot kirjataan talouspalveluissa, joten niitä ei tarvitse käsitellä palvelukeskuksissa Maksut ja taksat Maksujen ja taksojen tarkistaminen toteutetaan vähintään talouden tasapainotussopimuksen mukaan. 4. TALOUSARVIORAAMI Talousarvioraamissa on huomioitu talouden tasapainotussopimuksen ja sen tarkistuksen mukaiset tulojen lisäykset ja menojen vähennykset lautakunnittain. Erikoissairaanhoidon hintojen korotukseen/palvelutarpeen lisääntymiseen on talousarvioraamissa varauduttu 0,8 milj. euron lisäyksellä vuoden 2015 tilaukseen verrattuna. Korotuksen suuruudesta on sovittu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa käydyissä neuvotteluissa. Suurin lisäys on Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueen menoihin varautumisessa, joihin on lisätty 0,95 milj. euroa vuoden 2015 tilaukseen verrattuna. Rahoitustuottoihin ja kuluihin on laskettu 0,5 prosentin varaus korkotason mahdolliseen nousuun vuoden 2015 kesäkuun korkotasosta sekä lisäksi varauduttu taloussuunnitelman mukaiseen lainakannan kasvun tuomaan korkolisäykseen.

8 8 Käyttötalouden lautakuntakohtainen toimintakate eli nettomenoraami vuodelle 2016 on tällöin: muut. % euroa TA 2015 TA 2016 Kaupunginhallitus , Lasten ja nuorten ltk , Elämänlaatultk , Tekninen lautakunta , Ympäristölautakunta , Toimintakatteet yhteensä , Vuoden 2016 talousarvioraamin muutos vuoden 2015 tilinpäätöksessä toteutuvaksi arvioituun toimintakatteeseen, - 54,5 milj. euroa, verrattuna on 2,9 %. Alla olevalla nettoraamilla sekä edellä arvioiduilla korotetuilla tuloperusteilla vuoden 2016 talousarvioraami osoittaa alijäämää koko taloussuunnitelmakauden. Talousarvioraamin mukainen tulosennuste on seuraava: TA 2015 ETP 2015 TA 2016 ta % TA 2017 % TA 2018 % Toimintakatteet yhteensä , , ,0 Verotulot , , ,2 Valtionosuudet , , ,1 Rahoitustuotot ja -kulut , , ,3 VUOSIKATE , , ,4 Poistot+satunn.kulut , , ,0 TILIKAUDEN TULOS , , ,5 Lainojen lyhennyksiin ja investointien rahoittamiseen vuonna 2016 jää noin 0,5 milj. euroa, taloussuunnitteluvuosina rahoitusta ei jää, koska vuosikate on negatiivinen. Vuosina 2017 ja 2018 kaikki investoinnit ja lainanlyhennykset tulee siis rahoittaa uutta lainaa ottamalla tai omaisuutta myymällä. Koska talousarvioraami on merkittävästi alijäämäinen, niin Oriveden kaupungin talouden tasapainottamistoimenpiteiden laatimista jatketaan erillisenä toimenpiteenä vuoden 2015 talousarvion laadinnan rinnalla. Tasapainottamistoimenpiteet huomioidaan vuoden 2015 talousarvioon. Kaupunginjohtaja ja talousjohtaja voivat lisäksi antaa muitakin talousarvioraamiin liittyviä tarkennuksia talousarvion laadinnan aikana. Investointiosa laaditaan vuosien taloussuunnitelmassa vahvistetun investointisuunnitelman pohjalta. Välttämättömien uusien investointien yksilöidyt ja perustellut esitykset tulee toimittaa viranhaltijaesityksinä mennessä tekniselle johtajalle ja talousjohtajalle. Investointiosan laatimista voidaan tarkentaa myöhemmin annettavilla ohjeilla. Orivedellä Juha Kuusisto kaupunginjohtaja

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2015-2017 SEKÄ TALOUSARVION 2015 LAADINTAOHJEET

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2015-2017 SEKÄ TALOUSARVION 2015 LAADINTAOHJEET 1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2015-2017 SEKÄ TALOUSARVION 2015 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2018 LAADINTAOHJEET

TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE SEKÄ TALOUSARVION 2018 LAADINTAOHJEET 1 ORIVEDEN KAUPUNKI TALOUSARVIORAAMI VUOSILLE 2018-2020 SEKÄ TALOUSARVION 2018 LAADINTAOHJEET 1. YLEISTÄ 1.1. Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 110 :n mukaan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma

RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma 151 RAHOITUSOSA 152 153 RAHOITUSOSA Talousarvion rahoitusosaan kootaan käyttötalous-, tuloslaskelma - ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta

Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta Elämänlaatulautakunta 71 21.09.2016 ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO 2017 Elämänlaatulautakunta 21.09.2016 71 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.7.2016 ( 196) antanut talousarvioraamin vuosille 2017-2019.

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä vuoden 2018 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Ilari Soosalu, Johtaja, kuntatalous Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätös Hallituksen talousarvioehdotus/ PPB 2015, RaPo:n

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari

Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle Valtuuston talousseminaari Iisalmen kaupungin talousarvioesitys vuodelle 2015 29.9.2014 Valtuuston talousseminaari Talousjohtaja Marja Leena Martikainen 15.10.2014 1 Tilinpäätösennuste 2014 Tilinpäätösennuste valmistuu lokakuussa

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat 2019-2020 Tiedotustilaisuus 13.2.2019 Kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalu @IlariSoosalu 13.2.2019 Kuntien ja kuntayhtymien

Lisätiedot

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Johtokuntakoulutus 20.2.2013 Tampere talo 1 Talous ja liiketoimintaryhmä Sisältö Talouden ohjauksen elementit Talouden toiminnot ja toimijat Tampereen kaupungissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Kunnanhallitus 179 21.07.2009 Kunnanhallitus 188 11.08.2009. Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen 168 16.06.2009 179 21.07.2009 188 11.08.2009 Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein. Kaupunginhallitus 217 13.08.2018 Kaupungin talouden toteutuminen / osavuosikatsaus 1-6 / 2018 253/02.02.02/2018 KHALL 13.08.2018 217 Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Lisätietoa kuntien taloudesta

Lisätietoa kuntien taloudesta Lisätietoa kuntien taloudesta 1 Tilikauden tulos 2018, euroa/asukas Suurimmat arvot (Manner-Suomi): 1. Viitasaari (1 783 / as.) 2. Taivassalo (827 / as.) 3. Luhanka (676 / as.) 4. Pyhäranta (664 / as.)

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kuntien tilinpäätökset 2017

Kuntien tilinpäätökset 2017 Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot