Suunnittelualueen pinta-ala on noin 3680 hehtaaria, josta ve si pinta-alaa on noin 2070 hehtaaria ja maapinta-alaa noin 1610 hehtaaria.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnittelualueen pinta-ala on noin 3680 hehtaaria, josta ve si pinta-alaa on noin 2070 hehtaaria ja maapinta-alaa noin 1610 hehtaaria."

Transkriptio

1 Maankäytön suunnittelutoimikunta KEHITTÄMISLAUTAKUNTA KEHITTÄMISLAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava 1225/ /2016 MST 17 Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavan laatiminen sisältyy Raa hen kaupunginhallituksen hyväksymään Raahen kaupun gin kaavoitusohjelmaan Suurin osa suunnittelualueesta sisältyy vuonna 1979 hyväksyttyyn Raa hen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavaan. Pohjoisosaltaan suun nit te lu alue ulottuu koskemaan vuonna 1985 hyväksyttyä Au nolan pe rän osayleiskaavaa ja etelässä osaa Raahen puoleisesta Hanhi ki ven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaava-alueesta. Osa suun nitte lu alu ees ta on kaavoittamatonta haja-asutusaluetta ja vesialuetta. Vuonna 1979 hyväksytty Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleiskaa va on vanhentunut ja suurpiirteinen eikä enää ohjaa alueen maan käyt töä MRL:n edellyttämällä tavalla. Suunnittelualue sijoittuu valtatien 8 ja Perämeren väliselle ran ta vyöhyk keel le rajautuen pohjoisessa Kuljunlahteen ja etelässä Pyhäjoen kun nan ja Raahen kaupungin väliseen rajaan. Suunnittelualueen mai se ma ku va on pääosin maa- ja metsätalousaluetta, maa ta lous valtais ta asumista ja viljelykulttuuria sekä maankohoamisrannikolle sijoit tu vaa loma-asutusta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 3680 hehtaaria, josta ve si pinta-alaa on noin 2070 hehtaaria ja maapinta-alaa noin 1610 hehtaaria. Suunnittelutyön tavoitteena on uuden oikeusvaikutteisen ran ta ra kenta mis ta ohjaavan osayleiskaavan laatiminen alueelle. Osayleiskaavan laadinta edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n mukaisen rakennuskiellon ja 128 :n mukaisen toi men pi de ra joituk sen määräämistä alueelle. Osayleiskaavan tavoitteena on loma-asutuksen määrän ja mi toi tuksen tutkiminen, yleiseen virkistyskäyttöön tarkoitettujen alueiden kartoit ta mi nen sekä eri suojeluohjelmien kannalta merkittävien kohteiden mää rit tä mi nen. Suunnittelualue käsittää myös osan Raahen puo lei ses ta Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan ran ta-alu ees ta, jonka loma-asumisen määrä ja

2 mitoitus tutkitaan nyt vireille tu le van osayleiskaavan yhteydessä. Suunnittelussa tulee huomioida Han hi ki ven ydinvoimalaitoksen suojavyöhyke ja MRL:n 33 :n mu kai nen rakentamisrajoitus. Suunnittelutyö tapahtuu konsulttityönä. Osayleiskaavan laatimisesta on vireillä tarjouspyyntömenettely. Osayleiskaavatyössä tullaan hyödyntämään maankäytön suun nit telu toi mi kun nas sa hyväksyttyjä Raahen eteläisen ranta-alu een perus- ja ympäristöselvityksiä, joita on tarkistetaan ja laajen ne taan vastaamaan laadittavan osayleiskaavan tarpeita. Kaavaluonnos- ja ehdotusvaiheessa järjestetään osayleiskaavaa kos ke va yleisötilaisuus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , liite 1/3. Asia esitellään kokouksessa. Valmistelija: kaavasuunnittelija Jaana Pekkala Päätösesitys (kaupungingeodeetti): maankäytön suunnittelutoimikunta merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi (liite 1/3) ilmoittaa Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavan vi reille tu los ta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tä vill läolos ta Raahelaisessa, teknisen palvelukeskuksen il moi tus taulul la sekä kaupungin internetsivuilla. lähettää kirjallisen ilmoituksen osayleiskaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillälosta suun nitte lu alu eel la sijaitsevien kiinteistöjen ulkopaikkakuntalaisille maan omis ta jil le väestötietojärjestelmän mukaisesti. Maankäytön suunnittelutoimikunta esittää kaupunginhallitukselle: esitetään maankäyttö- ja rakennuslain 38 :n mukaisen ra kennus kiel lon ja 128 :n mukaisen toimenpiderajoituksen hy väksy mis tä osayleiskaavan suunnittelualueelle. Maankäytön suunnittelutoimikunta: Hyväksyi esityksen.

3 Kaavasuunnittelija Jaana Pekkala esitteli asian toimikunnalle. Kaavasuunnittelija Mathias Holmén oli kokouksessa läsnä asian käsittelyn aikana. Tämä asiakohta tarkastettiin kokouksessa KELA 40 KELA 40 Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavaluonnos on valmistunut. Osal lis tu mis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty. Suunnittelualue sijoittuu valtatien 8 ja Perämeren väliselle ran ta vyöhyk keel le rajautuen pohjoisessa Kuljunlahteen ja etelässä Pyhäjoen kun nan ja Raahen kaupungin väliseen rajaan. Suurin osa suunnittelualueesta sisältyy vuonna 1979 hyväksyttyyn Raa hen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavaan, joka on van hen tunut ja suurpiirteinen eikä enää ohjaa alueen maankäyttöä MRL:n edel lyt tä mäl lä tavalla. Suunnittelualue ulottuu pohjoisessa koskemaan Aunolanperän osayleis kaa va-aluet ta ja etelässä osaa Raahen puoleisesta Hanhikiven ydin voi ma lai tos alu een osayleiskaava-alueesta. Osa suun nit te lu aluees ta on kaavoittamatonta haja-asutusaluetta ja vesialuetta. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 35,2 km2, josta vesipinta-alaa on noin 19 km2. Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava-alue on lähes ko konai suu des saan yksityisten maanomistajien omistuksessa. Muita maa omis ta jia alueella ovat Raahen kaupunki, Raahen seurakunta sekä ja ko kun nat ja kalastuskunnat. Raahen kaupunki omistaa suunnit te lu alu eel la 30 kiinteistöä suunnittelualeen keski- ja pohjoisosassa. Suu rin osa kaupungin kiinteistöistä käsittää suunnittelualueella sijaitsevia tie- ja vesialueita. Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava laaditaan kaavassa osoi tet ta van rantarakentamisen osalta MRL 72 :n mukaisena oikeus vai kut tei se na osayleiskaavana, mikä on edellyttänyt tarkan yk sise lit tei sen rakentamisen mitoituksen ja osoittamisen kaavassa, jolloin osa yleis kaa vaa voidaan käyttää suoraan yleiskaavan mukaisten ra ken nus paik ko jen rakennuslupien myöntämisen perusteena. Raahen kaupunginhallitus hyväksyi maankäyttö- ja ra ken nus lain 38 :n mukaisen rakennuskiellon ja 128 :n mukaisen toi men pi de ra joi tuk sen osayleiskaavan suunnittelualueelle.

4 Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n perusteella kaupunki voi myöntää kaa vas sa rantavyöhykkeelle osoitetuille rakennuspaikoille ra ken nus lu pia suoraan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan perusteella. Maankäyttö- ja rakennuslain 44 :n perusteella kaupunki voi myöntää kaa vas sa rantavyöhykkeen ulkopuolelle osoitetuille rakennuspaikoille suo raan rakennuslupia kymmenen vuoden ajan kaavan tultua lain voi mai sek si. Uusi rakennuspaikkoja kaavaluonnoksessa on esitetty 75 kappaletta, jois ta 14 ranta-alueelle ja 61 kuivalle maalle. Osayleiskaavan tavoitteena on loma-asutuksen määrän ja mi toi tuksen tutkiminen, yleiseen virkistyskäyttöön tarkoitettujen alueiden kartoit ta mi nen sekä eri suojeluohjelmien kannalta merkittävien kohteiden mää rit tä mi nen. Suunnittelualue käsittää myös osa Raahen puo lei ses ta Hanhikiven ydinvoimalaitosalueen osayleiskaavan ranta-alueesta, jon ka asumisen määrää ja mitoitusta on tutkittu osayleiskaavatyön yh tey des sä. Suunnittelussa on huomioitu Hanhikiven ydin voi ma lai tok sen suojavyöhyke ja MRL:n 33 :n mukainen rakentamisrajoitus. MRA 18 :n mukainen kaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu jär jes tet tiin ja 2. viranomaisneuvottelu järjestettiin Poh jois-poh jan maan ELY- keskuksessa. Kaavan mitoitusta, ra ken ta mi sen ohjausta sekä meritulvasta aiheutuvia vaikutuksia käsittelevä eril li nen viranomaistyöneuvottelu järjestettiin Kaavatyön ai ka na on pidetty neuvottelu Saloisten jakokunnan, Piehingin ja ko kun nan ja Piehingin kalastuskunnan osakaskunnan kanssa se kä neuvottelu koskien pelastusja evakuointisuunnitelmaa Jo ki laak so jen pelastuslaitoksen kanssa Osayleiskaavaluonnoksessa on otettu huomioon mm. Hanhikiven ydin voi ma lai tos alu een suojavyöhyke Säteilyturvakeskuksen oh jeistuk sen YVL A.2 mukaisesti sekä Maanahkiaisen me ri tuu li voi ma puiston voimajohtoreitin ohjeellinen sijainti. Osayleiskaavatyössä on hyödynnetty maankäytön suun nit te lu toi mikun nas sa hyväksyttyjä Raahen eteläisen ran ta-alueen perus- ja ympäristöselvityksiä, joita on tarkistettu ja laajennettu vas taa maan laadittavan yleiskaavan tarpeita. Osayleiskaavaa varten on laadittu luontoselvityksen täydennys, maisema-analyysi ja suo situk set maankäytön jatkosuunnitteluun, asukas- ja maan omis ta ja kyse lyn tulosraportti, rakennusinventointi, arkeologinen inventointi, tuuli voi ma loi den melu- ja välkemallinnus, liikennemeluselvitys sekä emä ti la tar kas te lu.

5 Osayleiskaavan asukas- ja maanomistajakysely järjestettiin touko-ke sä kuus sa Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistio , liite 1/4 2. Viranomaisneuvottelun muistio , liite 2/4 Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma , liite 3/4 Osayleiskaavaluonnoksen selostus liitteineen , liite 4/4 Osayleiskaavaluonnos , liite 5/4 Projektipäällikkö Minna Lehtonen Ramboll Finland Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala): kehittämislautakunta merkitsee tiedoksi aloitusvaiheen viranomaisneuvottelun muistion, 2. viranomaisneuvottelun muistion, päivitetyn osallistumisja arviointisuunnitelman, asukas- ja maanomistajakyselyn tulos ra por tin, arkeologisen inventoinnin, rakennusinventoinnin, luon to sel vi tyk sen päivityksen, VT 8 melumallinnuksen ja tuu livoi ma loi den melu- ja välkemallinnuksen. hyväksyy Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va luonnok sen ja osayleiskaavaluonnoksen selostuksen liitteineen. ilmoittaa Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va luonnok sen nähtävillä olosta Raahelaisessa, Raahen kaupungin tek ni sen keskuksen ilmoitustaululla (Ruskatie 1, Pattijoki) ja kau pun gin internetsivuilla. asettaa Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va luon noksen MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi Raahen kaupungin teknisen keskuksen il moi tustau lul le ja kaupungin internetsivuille. pyytää osayleiskaavaluonnoksesta lausunnot Poh jois-poh janmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Poh jan maan liitolta, Säteilyturvakeskukselta (STUK), Pohjois-Suo men aluehallintovirastolta, Museovirastolta, Pohjois-Poh jan maan museolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Tra-

6 fi:l ta, Pyhäjoen kunnalta, Rakennetun ympäristön lautakunnalta, Jo ki laak so jen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Fen no voi ma Oy:ltä, SSAB Europe Oy:ltä, Suomen Hyötytuuli Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Oy Nordic Mines AB:ltä, Piehingin ky lä yh dis tyk sel tä, Raahen kalastajainseuralta, Raahen seu ra kun nal ta, Saloisten maa- ja vesialueen osakaskunnalta ja ka las tus kun nal ta, Piehingin jakokunnalta sekä Piehingin ka las tus kun nan osakaskunnalta. järjestää Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va luonnok ses ta avoimen yleisötilaisuuden kaavaluonnoksen näh tä villä olo ai ka na. Kehittämislautakunta: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelytekstissä oli virhe uusia ra ken nuspaik ko ja koskevassa tiedossa. Uusia rakennuspaikkoja kaa va luonnok ses sa on esitetty 73 kappaletta, joista 14 rantavyöhykkeelle ja 59 ran ta vyö hyk keen ulkopuolelle. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavakartta-asiakirjaa ja kaavaselostusta kor ja taan seuraavasti: kaavamerkintä-kartalle lisätään nimiö, voi malin jan ruoppaustyöt sallitaan kaavamerkinnällä, SL-merkinnät tehdään lä pi nä ky vi nä joka kohdassa kaavakartalla, luo-alueen merkintää tar kis te taan, kaikki saaret merkitään VR/s-merkinnällä ja vihreällä vä ril lä, koko suunnittelualueen kaikkien kiinteistöjen punaiset rajaviivat mer ki tään katkoviivalla, kaavaselostuken etukannessa olevaa ylä palk kia siirretään ylemmäksi etusivulla. Merkitään pöytäkirjaan, että kaa va kar tan viivamerkinnät tarkistetaan teknisenä korjauksena. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituksen henkilöstö esittäytyi ennen asian käsittelyä. Merkittiin pöytäkirjaan, että Annica Karjalainen saapui asian käsittelyn ai ka na klo ja Inga Myllymäki klo Merkittiin pöytäkirjaan, että projektipäällikkö Minna Lehtonen Ramboll Fin land Oy:stä esitteli asiaa kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että Jaana Pekkala, Minna Lehtonen, Outi Jär vi nen ja Riitta Svensk poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo KELA 108 Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavaluonnos oli MRL 62 :n

7 mu kai ses ti nähtävillä teknisessä keskuksessa ja kaupun gin internetsivuilla. Kaavaluonnoksen nähtävillä olosta ja yleisötilaisuudesta on kuu lu tettu paikallislehdessä, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin in ternet si vuil la. Nähtävänä olon aikana on järjestetty osa yleis kaa va luonnos ta koskeva yleisötilaisuus Saloisten seurakuntakodilla. Osayleiskaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot Poh jois-poh janmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Poh jois-poh janmaan liitolta, Säteilyturvakeskukselta (STUK), Pohjois-Suomen aluehal lin to vi ras tol ta, Museovirastolta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Lii ken teen turvallisuusvirasto Trafi:lta, Pyhäjoen kunnalta, Raahen kau pun gin lupa- ja valvontajaostolta, Jokilaaksojen pe las tus lai tok selta, Raa hen Vesi Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä,Fingrid Oyj:ltä, Raa hen Energia Oy:ltä, Fennovoima Oy:ltä, SSAB Europe Oy:ltä, Suo men Hyötytuuli Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Nordic Gold Oy:ltä, Piehin gin ky lä yh dis tyk sel tä, Raahen kalastajainseuralta, Raahen seu rakun nal ta, Saloisten maa- ja vesialueen osakaskunnalta ja ka las tuskun nal ta, Pie hin gin jakokunnalta, Piehingin kalastuskunnan osa kaskun nal ta, Tur val li suus- ja kemikaalivirasto Tukesilta, Haa pa jo ki-arkku ka rin ky lä yh dis tys ry:ltä ja Suomen ympäristökeskus SYKE:sta. Lausuntonsa ovat antaneet Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, Suomen ympäristökeskus SYKE, Sä tei ly tur vakes kus (STUK), Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Liikenteen tur val li suus vi ras to Trafi, Pohjois-Pohjanmaan museo/ arkeologia, Poh jois-poh jan maan museo/ rakennettu kulttuuriympäristö, Jo ki laakso jen pelastuslaitos, Piehingin kyläyhdistys ry, Haapajoki-Arkkukarin ky lä yh dis tys ry, Saloisten vesialueiden osakaskunta, Raahen Vesi Oy, Raahen Energia Oy, Fingrid Oyj, Nordic Gold Oy, SSAB Europe Oy, Raahen kaupungin lupa- ja valvontajaosto, Pyhäjoen kunta ja Ja ri Särk kä. Pohjois-Pohjanmaan liitto ei antanut lausuntoa osa yleiskaa van luonnosvaiheesta. Pohjois-Pohjanmaan museo/ rakennettu ympäristö, Liikenteen turval li suus vi ras to Trafi, Säteilyturvakeskus (STUK), Turvallisuus- ja kemi kaa li vi ras to Tukes, Fingrid Oyj, Raahen Energia Oy ja Jokilaaksojen pe las tus lai tos ovat ilmoittaneet, ettei heillä ole huomautettavaa yleis kaa va luon nok ses ta. Osayleiskaavaluonnoksesta annettiin 37 mielipidettä. Kaavaluonnoksesta saadun palautteen perusteella on kaa va eh dotuk sen laatimista varten kuusi rakennusinventointikohdetta tarkistettu maas to käyn nil lä Pohjois-Pohjanmaan museon ra ken nustut ki jan kanssa. Tarkistetut tiedot on korjattu ja päivitetty ra ken nus inven toin ti ra port tiin.

8 Lisäksi Raahen kaupungin maankäyttö- ja mittausosasto on tehnyt tar kis tus mit tauk sia kesän 2018 aikana osayleiskaavan ranta-alueelle vii den kiinteistön kohdalla. Tarkistusmittausten perusteella todettiin, et tä tulvavaaraa kuvaava +2,60 m korkeusasema on osoitettu kaa valuon nok ses sa yleiskaavan tarkkuustaso huomioiden oikeaan paikkaan. Aikaisemmat selvitykset ovat tarkasteltavissa kaupungin nettisivuilla. Osayleiskaavaluonnoksesta saadusta palautteesta ja sen huo mioimi ses ta kaavan ehdotusvaiheen valmistelussa pidettiin 3. vi ranomais neu vot te lu Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ym pä ris tö kes kuk ses sa. Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaavaehdotuksessa on nouda tet tu sille laadittuja mitoitusperusteita ja -arvoja, joihin kaa va eh dotuk ses sa osoitetut rakennusoikeudet ja -paikat perustuvat. Koko kaavoi tet ta val la alueella noudatetaan mitoitusvyöhykkeittäin yhtenäisiä ja ta sa puo li ses ti maanomistajia kohtelevia mitoitusperusteita. Osayleiskaavaehdotuksessa on huomioitu Pohjois-Pohjanmaan maa kun ta kaa vas sa ja Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaavassa annetut suun nit te lu mää räyk set ja kehittämisperiaatteet. Kaavaehdotuksessa esitetty asuin- ja lomarakennusten ko ko nais raken nus paik ka mää rä on 362. Uusia rakennuspaikkoja kaa va eh do tukses sa on esitetty 76 kappaletta, joista 16 sijoittuu rantavyöhykkeelle ja 60 rantavyöhykkeen ulkopuolelle. Maankäyttö- ja rakennuslain 72 :n perusteella kaupunki voi myöntää kaa vas sa rantavyöhykkeelle osoitetuille rakennuspaikoille ra ken nus lu pia suoraan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan perusteella. Maan käyt tö- ja rakennuslain 44 :n perusteella kaupunki voi myöntää kaa vas sa rantavyöhykkeen ulkopuolelle osoitetuille raken nus pai koil le suo raan rakennuslupia kymmenen vuoden ajan kaavan tultua lain voi mai sek si. Koska Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava laaditaan maan käyt tö- ja rakennuslain 44 :n tai 72 :n mukaisena oi keus vaikut tei se na kaavana, yleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta lä he te tään kirjallinen ilmoitus yleiskaavoitettavaan alueeseen kuu luvan maan omistajalle ja kaupungin tiedossa olevalle maan haltijalle väes tö tie to jär jes tel män mukaisesti. 3.viranomaisneuvottelun tarkistettu muistio , liite 1/4 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty , liite 2/4

9 Kaavanlaatijan vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin , liite 3/4 Rakennusinventointi, täydennetty , liite 4/4 Arkeologinen inventointi , liite 5/4 Luontoselvitys, päivitetty , liite 6/4 Emätilatarkastelun kartat, päivitetty , liite 7/4 Emätilatarkastelun taulukot, päivitetty , liite 8/4 Osayleiskaavaehdotuksen selostus , liite 9/4 Osayleiskaavaehdotus merkintöineen , liite 10/4 Projektipäällikkö Minna Lehtonen Ramboll Finland Oy:stä esittelee asian kokouksessa. Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala): kehittämislautakunta esittää kaupunginhallitukselle merkitään tiedoksi 3. viranomaisneuvottelun muistio , lii te 1/4, päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, liite 2/4, täy den net ty rakennusinventointi , liite 4/4, ar keo lo ginen inventointi , liite 5/4, luontoselvityksen päivitys , liite 6/4, emätilatarkastelun kartat päivitys , lii te 7/4 sekä emätilatarkastelun taulukot päivitys , lii te 8/4 hyväksytään kaavanlaatijan vastineet valmisteluvaiheen lausun toi hin ja mielipiteisiin liitteen 3/4 mukaisesti. hyväksytään Raahen eteläisen ranta-alueen osayleis kaa vaehdotus liitteiden 9/4 ja 10/4 mukaisesti asetetaan Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh dotus MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi teknisen keskuksen ilmoitustaululle, Ruskatie 1 Pat ti jo ki ja kaupungin internetsivuille. pyydetään Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh do-

10 tuk ses ta lausunnot MRA 20 :n mukaisesti Poh jois-poh janmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Pohjois-Poh jan maan liitolta, Säteilyturvakeskukselta (STUK), Turval li suus- ja kemikaalivirasto Tukesilta, Pohjois-Suomen aluehal lin to vi ras tol ta, Suomen ympäristökeskus SYKE:sta, Mu seovi ras tol ta, Pohjois-Pohjanmaan museolta, Liikenteen tur val lisuus vi ras to Trafi:lta, Pyhäjoen kunnalta, Raahe kaupungin lupa- ja val von ta jaos tol ta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Ve si Oy:ltä, Elenia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Ener gia Oy:ltä, Fennovoima Oy:ltä, SSAB Europe Oy:ltä, Suo men Hyötytuuli Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Nordic Gold Oy:ltä, Pie hin gin kyläyhdistykseltä, Raahen kalastajainseuralta, Raahen seu ra kun nal ta, Saloisten maa- ja vesialueen osakaskunnalta ja ka las tus kun nal ta, Piehingin jakokunnalta, Piehingin ka las tus kun nan osakaskunnalta, Haapajoki-Arkkukarin kyläyhdistys ry:ltä ja Jari Särkältä. ilmoitetaan Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh dotuk sen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen keskuksen ilmoi tus tau lul la (Ruskatie 1, Pattijoki) ja kaupungin in ter net si vuilla lähetetään kirjallinen ilmoitus suunnittelualueen maanomistajille ja kaupungin tiedossa oleville maan haltijoille väes tö tie to jär jes tel män mukaisesti. järjestetään avoin yleisötilaisuus osayleiskaavaehdotuksen näh tä vil lä olo ai ka na. Kehittämislautakunta: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala ja projek ti pääl lik kö Minna Lehtonen esittelivät asiaa kokouksessa. Merkittiin pöytäkirjaan, että Kirsi Luoto poistui kokouksesta asian käsit te lyn aikana klo Merkittiin pöytäkirjaan, että Riitta Svensk, Marjaana Mankinen ja Min na Lehtonen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo KH viranomaisneuvottelun tarkistettu muistio , liite 1/4 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivitetty , liite 2/4 Kaavanlaatijan vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin , liite 3/4

11 Rakennusinventointi, täydennetty , liite 4/4 Arkeologinen inventointi , liite 5/4 Luontoselvitys, päivitetty , liite 6/4 Emätilatarkastelun kartat, päivitetty , liite 7/4 Emätilatarkastelun taulukot, päivitetty , liite 8/4 Osayleiskaavaehdotuksen selostus , liite 9/4 Osayleiskaavaehdotus merkintöineen , liite 10/4 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Jaana Pekkala. Päätösesitys (kaupunginjohtaja Nurkkala): kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi 3. viranomaisneuvottelun muistion , liite 1/4, päivitetyn osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman, liite 2/4, täydennetyn rakennusinventoinnin , liite 4/4, arkeologisen inventoinnin , liite 5/4, luon tosel vi tyk sen päivityksen , liite 6/4, emätilatarkastelun kartat päi vi tyk sen , liite 7/4 sekä emätilatarkastelun taulukot päi vi tyk sen , liite 8/4 hyväksyy kaavanlaatijan vastineet valmisteluvaiheen lau sun toihin ja mielipiteisiin liitteen 3/4 mukaisesti hyväksyy Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh dotuk sen liitteiden 9/4 ja 10/4 mukaisesti asettaa Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh do tuksen MRL 65 :n ja MRA 19 :n mukaisesti julkisesti nähtäville 30 vrk ajaksi teknisen keskuksen ilmoitustaululle, Ruskatie 1 Pat ti jo ki ja kaupungin internetsivuille pyytää Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh do tukses ta lausunnot MRA 20 :n mukaisesti Pohjois-Pohjanmaan elin kei no-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Poh jois-poh janmaan liitolta, Säteilyturvakeskukselta (STUK), Turvallisuus- ja ke mi kaa li vi ras to Tukesilta, Pohjois-Suomen alue hal lin to vi rastol ta, Suomen ympäristökeskus SYKE:sta, Museovirastolta, Poh jois-poh jan maan museolta, Liikenteen turvallisuusvirasto Tra fi:l ta, Pyhäjoen kunnalta, Raahe kaupungin lupa- ja val von-

12 ta jaos tol ta, Jokilaaksojen pelastuslaitokselta, Raahen Vesi Oy:ltä, Ele nia Oy:ltä, Elisa Oyj:ltä, Fingrid Oyj:ltä, Raahen Energia Oy:ltä, Fennovoima Oy:ltä, SSAB Europe Oy:ltä, Suomen Hyö ty tuu li Oy:ltä, Rajakiiri Oy:ltä, Nordic Gold Oy:ltä, Piehingin ky lä yh dis tyk sel tä, Raahen kalastajainseuralta, Raahen seu ra kun nal ta, Saloisten maa- ja vesialueen osakaskunnalta ja ka las tus kun nal ta, Piehingin jakokunnalta, Piehingin kalastuskunnan osa kas kun nal ta, Haapajoki-Arkkukarin kyläyhdistys ry:ltä ja Jari Sär käl tä ilmoittaa Raahen eteläisen ranta-alueen osa yleis kaa va eh dotuk sen nähtävillä olosta Raahelaisessa, teknisen keskuksen ilmoi tus tau lul la (Ruskatie 1, Pattijoki) ja kaupungin internetsivuilla lähettää kirjallisen ilmoituksen suunnittelualueen maan omis tajil le ja kaupungin tiedossa oleville maan haltijoille väes tö tie tojär jes tel män mukaisesti järjestää avoimen yleisötilaisuuden osayleiskaavaehdotuksen näh tä vil lä olo ai ka na. Kaupunginhallitus: Hyväksyi esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Anu Syrjäpalo, kaa voitus ark ki teh ti Jaana Pekkala ja projektipäällikkö Minna Lehtonen esitte li vät asiaa kokouksessa klo Merkittiin pöytäkirjaan, että Marko Salmela saapui tämän asian esitte lyn aikana klo Merkittiin pöytäkirjaan, että Aimo Karppinen ei ottanut osaa kä sit telyyn (osal li suus jää vi).

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Piehingin osayleiskaava 1794/10.1002.100202/2014 MST 22 Piehingin osayleiskaavan ajantasaistamistyö sisältyy Raahen kaupunginhallituksen 10.3.2014 kokouksessaan hyväksymään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Piehingin osayleiskaava 1794/10.1002.100202/2014 MST 22 Piehingin osayleiskaavan ajantasaistamistyö sisältyy Raahen kaupunginhallituksen 10.3.2014 kokouksessaan hyväksymään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

Tässä kokouksessa ei päätetä kaavaluonnoksen nähtäville aset ta mises ta. Asian valmistelua jatketaan edelleen.

Tässä kokouksessa ei päätetä kaavaluonnoksen nähtäville aset ta mises ta. Asian valmistelua jatketaan edelleen. Maankäytön 18 29.06.2016 suunnittelutoimikunta Maankäytön 22 08.12.2016 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 523 12.12.2016 Maankäytön 5 13.02.2017 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 79 20.02.2017

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 238: Mestauskallion teollisuusalueen korttelin 3116 asemakaavan muutos 600/10.1002.100203/2018 KELA 87 Asemakaavanmuutos perustuu Raahen kaupungin kaa voi tus oh

Lisätiedot

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 82 15.06.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 119 20.10.2016 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Ak 239: Ruottalonlahden asemakaava 511/10.1002.100203/2017 KELA 80 Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 1187/10.1002.100203/2016 TELA 82 Raahen kaupunginhallitus on hyväksynyt Mustavaaran Kaivos

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 82 15.06.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 119 20.10.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 18 14.02.2017 KAUPUNGINHALLITUS 77 20.02.2017 Akm 235: Raahen syväsataman teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 173 07.05.2018 Poikkeamislupa/Elenia Oy KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 2.5.2018: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija Mathias Holmén Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 234: Rautatalon tontin asemakaavan muutos 1326/10.1002.100203/2016 TELA 105 Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. TEKNINEN LAUTAKUNTA 105 15.09.2016 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 64 20.09.2017 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 88 25.09.2018 KAUPUNGINHALLITUS 337 01.10.2018 KAUPUNGINHALLITUS 6 14.01.2019 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 4 22.01.2019

Lisätiedot

Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017 (KH ).

Ruottalonlahden asuinalueen asemakaavan laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2017 (KH ). KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 80 01.11.2017 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 69 14.08.2018 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 109 13.11.2018 KAUPUNGINHALLITUS 392 19.11.2018 KAUPUNGINHALLITUS 34 04.02.2019 KAUPUNGINHALLITUS 77 25.02.2019

Lisätiedot

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma

Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma ALUELAUTAKUNTA 21 03.09.2015 ALUELAUTAKUNTA 3 11.02.2016 TEKNINEN LAUTAKUNTA 33 15.03.2016 Vihannin Kirkkojärvenrannan virkistys-, liikunta- ja puistosuunnitelma 940/10.1003.100301/2016 ALUELTK 21 Vihannin

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. TEKNINEN LAUTAKUNTA 105 15.09.2016 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 64 20.09.2017 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 88 25.09.2018 KAUPUNGINHALLITUS 337 01.10.2018 KAUPUNGINHALLITUS 6 14.01.2019 KEHITTÄMISLAUTAKUNTA 4 22.01.2019

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos Kaupunginhallituksen 42 30.10.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 412 20.11.2017 Kaupunginhallituksen 49 17.09.2018 konsernijaosto Kaupunginhallitus 329 01.10.2018 Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta kuudella tuulivoimalalla 1.4.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien Kopsan tuulivoimapuiston laajennusta kuudella tuulivoimalalla 1.4. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen Kopsan tuulivoimapuiston laajennushanke (Kopsan tuulivoimapuiston III:n vaiheen osayleiskaava) 1451/10.1002.100202/2014 KH 262 Puhuri Oy:n kaavoitusaloite koskien

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan 2016. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 234: Rautatalon tontin asemakaavan muutos 1326/10.1002.100203/2016 TELA 105 Rautatalon tontin asemakaavan muutoksen laatiminen sisältyy Raahen kaupungin kaavoitusohjelmaan

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Akm 232: Kaupunginmetsän teollisuusalueen asemakaavan muutos

Akm 232: Kaupunginmetsän teollisuusalueen asemakaavan muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA 87 20.08.2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA 109 15.10.2015 TEKNINEN LAUTAKUNTA 138 17.12.2015 Akm 232: Kaupunginmetsän teollisuusalueen asemakaavan muutos 522/10.1002.100203/2015 TELA 87 Asemakaavan

Lisätiedot

Välikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatiminen 76/ /2014

Välikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatiminen 76/ /2014 Tekninen lautakunta 90 28.08.2014 Tekninen lautakunta 22 18.02.2015 Tekninen lautakunta 108 17.09.2015 Tekninen lautakunta 26 17.03.2016 Tekninen lautakunta 44 19.05.2016 Kaupunginhallitus 129 07.06.2016

Lisätiedot

KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto : KAUPUNGINHALLITUS 210 04.06.2018 Suunnittelutarveratkaisu/Elenia Oy 387/10.1003.100300/2018 KH 210 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 28.5.2018: Lausunnon antaja Lausunnon saaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta: Hyväksyttiin. Tekninen lautakunta 57 08.06.2016 Tekninen lautakunta 96 17.11.2016 Tekninen lautakunta 6 26.01.2017 Tekninen lautakunta 65 28.09.2017 Tekninen lautakunta 77 19.10.2017 Tekninen lautakunta 96 16.11.2017

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Kunnanhallitus 334 24.11.2014 Kunnanhallitus 324 26.10.2015 Kunnanhallitus 216 20.06.2016 Karhukankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava 3570/41.412/2014 KHALL 334 Siikajoen kunta ja Suomen Hyötytuuli Oy

Lisätiedot

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä

Osayleiskaavaehdotus Antaverkan ja Mutalan välisellä alu eel la oli ehdotuksena nähtävillä Kaupunginhallitus 19 22.01.2018 Tekninen lautakunta 11 21.02.2018 Haja-asutusalueen kylien osayleiskaavan muutos ja laajennus Kuruntien ympäristössä Antaverkan ja Mutalan välisellä alueella / Ehdotus /

Lisätiedot

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta. TEKNINEN LAUTAKUNTA 125 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 473 01.12.2014 KAUPUNGINHALLITUS 6 09.01.2017 Kaupungin omaisuuden myynti 1832/10/2014 TELA 125 Kaupunki on perustanut 24.10.2013 77 kiinteistöjen hallinta

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 242: Vanhan kaupungin asemakaavan muutos 780/10.1002.100203/2018 KELA 127 Vanhan kaupungin asemakaavan muuttaminen on tuotu vireille kaavoitusohjelmassa 2018. Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017 Kunnanhallitus 70 20.02.2017 Kunnanhallitus 215 29.05.2017 Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 17/41.412/2017 KHALL 70 Siikajoen kunta ja Kangastuuli Oy ovat tehneet kaa voi tus so pi muk sen

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/10.02.03/2014 Tekninen lautakunta 39 02.09.2014 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 15 16.04.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kaupunginhallitus 114 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 23 15.06.2015

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Vihannin keskustassa omakotitonttitarjonta ylittää selvästi kysynnän.

Vihannin keskustassa omakotitonttitarjonta ylittää selvästi kysynnän. Maankäytön 23 08.12.2016 suunnittelutoimikunta Maankäytön 6 13.02.2017 suunnittelutoimikunta KAUPUNGINHALLITUS 80 20.02.2017 Asuntoalueet yleiskaavassa 101/10.1002.100202/2017 MST 23 Raahen keskustan alueella

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.11.2018 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue 3 1.2 Suunnittelutehtävä ja tavoitteet 6 2 SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mustavaaran kaivoksen sulaton osayleiskaava ja asemakaava 1764/10.1002.100202/2012 KH 327 Mustavaaran Kaivos Oy:n kaavoitusaloite 2.10.2012: "Kaavoitusaloite; osayleiskaavan

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta Tekninen lautakunta 50 08.05.2018 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, laatimisen käynnistäminen ja luonnosvaiheen nähtävilläolo sekä lausunnon antaminen luonnosvaiheesta 103/513/2018 TEKN 08.05.2018

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen kaupungin kaavoitusohjelma 2016 855/10.1002/2016 MST 4 Yleistä Raahen kaupungin kaavoitusohjelma käsittää jo vireillä olevat osa- ja ase ma kaa vat, kaavarungot

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Raahen kaupungin kaavoitus on valmistellut kaavoituksen työ oh jelman vuodelle 2018.

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Raahen kaupungin kaavoitus on valmistellut kaavoituksen työ oh jelman vuodelle 2018. RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Raahen kaupungin kaavoitusohjelma 2018 526/10.1002.100202/2017 KELA 81 Raahen kaupungin kaavoitus on valmistellut kaavoituksen työ oh jelman vuodelle 2018. Raahen kaupungin

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3) Ympäristölautakunta 37 31.03.2015 Ympäristölautakunta 67 18.08.2015 Kaupunginhallitus 252 24.08.2015 Kaupunginhallitus 340 16.11.2015 Kaupunginvaltuusto 75 07.12.2015 Kankaanpään kaupungin Karhoismajan

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Raahen eteläisen ranta-alueen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2018 Sisältö 1 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelualue 3 1.2 Suunnittelutehtävä ja tavoitteet 6 2 SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä Korkein hallinto oikeus Muita päätöksiä Etusivu» Päätöksiä» Muita päätöksiä» Muupaatos» Muu päätös 1440/2014 Muu päätös 1440/2014 Moottorikelkkailureitin reittisuunnitelman hyväksymistä Nilsiässä koskeva

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( ) Tekninen lautakunta 81 18.08.2015 Kunnanhallitus 118 24.08.2015 Tekninen lautakunta 126 08.12.2015 Kunnanhallitus 200 14.12.2015 Tekninen lautakunta 31 15.03.2016 Kunnanhallitus 54 04.04.2016 Pyhäselkä-Telmonselkä

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus

Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos, ehdotus Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin 8.3.2016 Antinkankaan koulun asemakaavan muutosehdotus on ollut MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava Kunnanhallitus 333 24.11.2014 Kunnanhallitus 40 08.02.2016 Kunnanhallitus 383 19.12.2016 Kangastuulen tuulivoimapuiston osayleiskaava 3533/41.412/2014 KHALL 333 Siikajoen kunta ja Kangastuuli Oy ovat tehneet

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot