Eläkesopimuksen taloudellisista vaikutuksista 1
|
|
- Jaakko Halttunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kansantaloudellinen aikakauskirja 98. vsk. 2/2002 ESITELMIÄ Eläkesopimuksen taloudellisista vaikutuksista 1 Jukka Lassila Tutkimusjohtaja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos T yömarkkinajärjestöt sopivat marraskuussa 2001 ja syyskuussa 2002 useista muutoksista yksityisalojen työeläkejärjestelmään. Uudistuksia on kuvattu Seija Ilmakunnaksen artikkelissa aikakauskirjan tässä numerossa. Pohdin seuraavassa näitä muutoksia kahdelta kannalta: miten ne vaikuttavat eläkejärjestelmän perustavoitteiden toteutumiseen, ja miten ne vaikuttavat eläkejärjestelmän rahoitukselliseen kestävyyteen. 1. Miten uudistus vaikuttaa eläkejärjestelmän perustavoitteiden toteutumiseen? Suomessa työeläkejärjestelmän tavoitteeksi on sanottu eläkkeelle jääntiä edeltävän kulutustason säilyttäminen. Vaarantaako uudistus tavoitteen saavuttamisen? OECD on tutkinut eläkeläisten suhteellisia kulutusmahdollisuuksia 9 maassa (Alankomaat, Italia, Japani, Kanada, Ruotsi, Saksa, 1 Perustuu Kansantaloudellisessa Yhdistyksessä pidettyyn alustukseen. Suomi, Yhdistynyt Kuningaskunta, Yhdysvallat). Mukana tarkasteluissa olivat työtulot, eläkkeet, muut tulonsiirrot, omaisuustulot, perheen muut tulot ja erilaiset ylisukupolviset järjestelyt (OECD 2001). Tutkimuksen mukaan tarkastelluista yhdeksästä maasta jokaisessa eläkeläisten (tulojakauman joka desiilissä) käytettävissä olevat tulot ovat keskimäärin % työelämänsä viime vaiheissa olevan vastaavan ryhmän käytettävissä olevista tuloista. Näin siitä huolimatta, että eläkejärjestelmät näissä maissa poikkeavat toisistaan erittäin paljon. OECD:n väitettä voidaan pitää liioiteltuna: tutkimuksen aineisto ei oikeuta niin voimakasta väittämää. Silti tutkimus tukee sekä teoreettista taloudellista päättelyä että arkielämän havaintoja: ihmisillä on useita keinoja vaikuttaa vanhuusajan kulutukseen, ja he ottavat eläkejärjestelmän tasot huomioon muussa käyttäytymisessään ja kompensoivat eläke-erojen vaikutuksia. Eläkkeet eivät siis ole ratkaisevassa asemassa kulutustason turvaamisen suhteen. Tämä ei ollenkaan tarkoita sitä, ettei pakollinen eläkejärjestelmä ole tarpeellinen ja hyödyllinen. Se 344
2 Jukka Lassila tarkoittaa kuitenkin sitä, että keski- ja hyvätuloisten eläkkeisiin voidaan haluttaessa tehdä suuriakin muutoksia vaarantamatta eläkeläisten kulutusmahdollisuuksia, kunhan muutoksia ei tehdä äkillisesti ja yllättäen vaan pitkän ajan kuluessa, ennakoidusti ja vaikutuksista etukäteen tiedottaen ja pitkän sopeutumisajan mahdollistaen. Tällä tavalla toteutettuna eläkkeiden leikkaus ei ole menetys sen vastapainona (ja varsinaisena tavoitteena) on maksujen alennus. Eläkeuudistuksessa sovittu elinaikakerroin on esimerkki hyvästä tavasta leikata tulevia eläkkeitä. Se on ilmoitettu etukäteen, ja vaikuttaa vähitellen uusiin alkaviin eläkkeisiin. Vaikutuksen suuruus on suhteellisen hyvin ennakoitavissa jo paljon ennen eläkkeelle jäämistä. Se myös alentaa tulevia eläkemaksuja merkittävästi. Se leikkaa tulevien sukupolvien eläkkeitä heidän omaksi hyödykseen (ks. Lassila ja Valkonen 2000). Huomattakoon vielä että leikkaamista tapahtuu vain suhteessa nykyisiin sääntöihin: tuottavuuden kasvun vuoksi tulevat eläkkeet ovat todennäköisesti paljon nykyisiä suurempia. Kulutustason turvaaminen ei ole ainoa työeläkejärjestelmän tavoite, eikä välttämättä edes päätavoite. Mulligan ja Sala-i-Martin (1999 a,b) osoittavat, että eri maiden eläkejärjestelmien tyypillisiä piirteitä ei voida selittää yhden ainoan tavoitteen avulla. Jos eläke olisi pelkästään vakuutus eläketapahtumasta seuraavaa työtulon laskua vastaan, niin miksi tietyn ikärajan saavuttaminen oikeuttaa eläkkeen saamisen? Miksei kaikessa eläkkeelle siirtymisessä ole samantapaista testausta kuin työkyvyttömyyseläkkeissä? Sala-i-Martinin (1996) oma teoria eläkejärjestelmien olemassaololle on tarve saada ikääntyneet työntekijät pois työelämästä haittaamasta nuorempien työntekoa. Jos tuottavuus riippuu keskimääräisestä inhimillisestä pääomasta, ja yksilön inhimillinen pääoma laskee iän myötä, kannattaa vanhat maksaa pois työelämästä, koska silloin kokonaistuotanto nousee. Tämän tavoitteen Suomen 40-vuotias työeläkejärjestelmä on toteuttanut luultavasti liiankin hyvin, ja uudistuksella pyritään myöhentämään eläkkeelle siirtymistä. 2. Miksi korotettu karttuma yli 53-vuotiaille? Uudessa järjestelmässä 53-vuotiaat ja sitä vanhemmat saavat suuremman karttuman vuodesta 2005 alkaen. Heidän eläkemaksunsa nousee, mutta nousu ei riitä maksamaan suurempia eläkkeitä. Heidät tavallaan pakotetaan tekemään lisäsijoitus TEL-järjestelmään. Mies joka täyttää 53 vuotta vuonna 2005 elää keskimäärin ehkä 81-vuotiaaksi, nainen vastaavasti 86- vuotiaaksi. Jäädessään 63-vuotiaana eläkkeelle mies saa 18 vuotta ja nainen 23 vuotta eläkettä, joka on palkkaan suhteutettuna 4 % suurempaa. Molemmat maksoivat 10 vuotta noin 1,2 %-yksikköä korkeampaa maksua. Korkoa korolle laskien reaalinen vuosituotto on luokkaa 15 % naisille, ja 14 % miehille. Kun työntekijän maksu ajan mittaan nousee vaikkapa kahdella %-yksiköllä, myös yli 53-vuotiaan maksun korotus nousee, ja tämän pakollisen lisäsijoituksen tuotto putoaa 10 % tienoille. Tuotto on siis hyvä, mutta keskimäärin sen maksavat työntekijät itse. Jos siis joku hyötyy niin joku toinen häviää. Pitkällä ajalla korotetusta karttumasta hyötyvät sellaiset työntekijät, joiden elinaikaiset ansiot painottuvat keskimääräistä enemmän ikävuoden 52 jälkeisiin vuosiin. Siirtymäaikana löytyy myös kokonaisia voittavia kohortte- 345
3 ESITELMIÄ KAK 4 / 2002 ja. Eniten hyötyvät ne, jotka keräävät suurempaa karttumaa ennen kuin elinaikakorjaus pienentää uusia eläkkeitä. Siis 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun ensimmäisinä vuosina syntyneet syntynyt täyttää 53 vuonna 2004 ja 62 vuotta vuonna Jos hän jää eläkkeelle 63 täytettyään, hän saa ylimääräistä karttumaa 9 vuodelta 3,6 % mutta menettää elinaikakertoimessa ehkäpä 2 %. Aikana jolloin huoli eläkemenojen kasvusta on tärkein uudistuksia motivoiva tekijä, tällainen päätös on täysin vastoin tavoitteita. Se on huono sukupolvittain katsottuna miksi nykyiset viisikymppiset ansaitsevat tällaisen lisäedun, kun he jo muutenkin ovat eläkejärjestelmässä paremmassa asemassa kuin nuoremmat työntekijät? Karttuman korotus 53 ikävuodesta alkaen on huono eläkejärjestelmän selkeyden kannalta, ja se on huono eläkemenojen kannalta. Onko se perusteltu tulonjaon kannalta? Hyväpalkkaiset saavat siinä kompensaatiota siitä, että palkkaerot eivät heidän mielestään heijasta oikein tuottavuuksia. Eläkejärjestelmällä siis yritetään paikata palkanmuodostuksen puutteita ja kompensoida verotuksen progressiivisuutta. Tulevaisuuden Puron porukat toivottavasti harkitsevat sopimuksen tämän osan uudestaan. 3. Turvaako uudistus eläkejärjestelmän kestävyyden? Korotetun karttuman lisäksi myös uusi indeksointisääntö, ns. palkkakerroin, lisää eläkemenoja. Sopimuksen muut osat, kuten varhaiseläkejärjestelmien tiukennukset, elinaikakertoimen käyttöönotto ja päätös hieman lisätä rahastointia kuitenkin vähentävät maksujen nousupainetta tulevaisuudessa, ja uudistus kannattaa toteuttaa. Uusi eläkejärjestelmä myös houkuttelee pysymään työelämässä aiempaa vanhemmaksi, mutta vasta tulevaisuus näyttää onko tämä vaikutus merkittävä. Ellei eläkkeellejäänti lykkäydy pitkälle yli 63 ikävuoden siis superkarttumien puolelle niin uudistus todennäköisesti leikkaa tulevia eläkkeitä. Jos taas superkarttumat johtavat suurempiin eläkkeisiin, se voi tapahtua vain eläköitymistä myöhentämällä. Tällainen työvoiman tarjonnan lisääminen olisikin merkittävä kansantaloudellinen vaikutus erityisesti jos tulevaisuuden työmarkkinat pystyvät tehokkaasti hyödyntämään ikääntyneiden työpanoksen. Väestön ikärakenteen muutoksesta aiheutuva työeläkemaksujen nousu on lähes puhdasta veroa. Tämän veronkorotuksen estäminen on ollut yksi uudistuksen keskeisistä tavoitteista. Tavoite on varsin perusteltu, onhan verotuksemme jo nyt kansainvälisesti vertaillen kireää ja väestön ikääntyminen uhkaa kiristää verotusta muutenkin kuin eläkejärjestelmän kautta. Onko eläkeuudistus tältä kannalta riittävä? Kuvio 1 perustuu Juha Alhon ETLAlle tekemään arvioon Suomen väestökehityksestä (Alho 2002). Tässä arviossa väestöennusteisiin liittyvä epävarmuus on tuotu selkeästi esille. Kuvion jakauma perustuu 1500 simulaatioon. Kuvion ikäsuhde kuvaa karkeasti ottaen eläkeläisten ja työikäisten lukumäärien suhteita. Mitä enemmän eläkeläisiä on työikäisiä kohden, sen korkeampia ovat eläkemaksut. Viimeiset 30 vuotta suhdeluku on hitaasti kasvanut, mutta on kuitenkin ollut varsin siedettävällä tasolla. Muutaman vuoden kuluttua kasvuvauhti kiihtyy olennaisesti ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö ikääntyneitä olisi suhteellisesti ottaen paljon enemmän tulevaisuudessa kuin on nyt. Mutta täsmällisesti emme ikääntymisilmiön suuruutta tiedä vuoden kuluttua epä- 346
4 Jukka Lassila Kuvio 1. Yli 60-vuotiaita vuotiasta kohden Kuvion lukuohje: 50 prosentin todennäköisyydellä yli 60-vuotiaiden lukumäärän suhde vuotiaisiin on välillä 0,66 0,82 vuonna Viiden prosentin todennäköisyydellä yli 60-vuotiaita on lähes yhtä paljon kuin vuotiaita vuonna 2050, ja viiden prosentin todennäköisyydellä heitä on vain vajaat 60 % vuotiaiden määrästä. varmuus kasvaa kuviossa hallitsevaksi tekijäksi. Vuoden 2030 jälkeen ikäsuhde voi kääntyä laskuun, mutta se voi myös jatkaa nousuaan erittäin korkealle. Näin suuri epävarmuus väestökehityksestä merkitsee myös sitä, että arviomme tulevista eläkemenoista ja -maksuista ovat pakostakin hyvin epävarmoja. Eläketurvakeskuksen tuoreen arvion mukaan työeläkemenojen (TEL LEL TAEL) suhde vastaavaan palkkasummaan on 31 % vuonna 2050 (Työryhmäraportti 2002). Jos laskemme arviolle karkeita luottamusvälejä oheista kuviota käyttäen, ja unohdamme elinaikakertoimen vaikutuksen, voimme todeta että pelkästään väestöepävarmuus huomioon ottaen menoprosentti on yhtä todennäköisesti välillä 28 % 35 % kuin tämän välin ulkopuolellakin. Väli, jolle menoprosentti osuu 90 prosentin todennäköisyydellä, on 24 % 42 %. Maksujen osalta vaihteluvälit ovat kapeampia rahastoinnin vuoksi. Eläkeuudistuksen mahdollinen riittävyys havaitaan siis vasta ajan kuluessa. Voimme olla onnekkaita tai vähemmän onnekkaita. Emme 347
5 ESITELMIÄ KAK 4 / 2002 myöskään tiedä kansainvälisten veropaineiden kovuutta tulevaisuudessa. On hyvin mahdollista, että joudumme sekä tekemään uusia uudistuksia että muuttamaan käsityksiämme siitä, kuinka suuri eläkemaksujen korotus on ylipäätään hyväksyttävissä itse uskon että mitään olennaista maksujen nousua ei tulevaisuudessa hyväksytä. Kirjallisuus Alho, J. M. (2002): The Population of Finland in 2050 and Beyond, ETLA Discussion Papers Nro 826. Lassila, J. ja T. Valkonen (2000): Työeläkkeiden indeksointi, elinaikakorjaus ja väestön ikääntyminen. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 2000:2. Mulligan, C. B. ja X. Sala-i-Martin (1999a): Social Security in Theory and Practice (I): Facts and Political Theories. NBER Working Paper No 7118, May Mulligan, C. B. ja X. Sala-i-Martin (1999b): Social Security in Theory and Practice (II): Efficiency Theories, Narrative Theories, and Implications for Reform. NBER Working Paper No 7119, May OECD (2001): Ageing and Income. Financial Resources and Retirement in 9 OECD Countries. Sala-i-Martin, X. (1996): A Positive Theory of Social Security. Journal of Economic Growth. (1)2, June Työryhmäraportti (2002): Arvioita työmarkkinajärjestöjen sopiman yksityisalojen eläkeuudistuksen vaikutuksista. Eläketurvakeskuksen monisteita
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa
LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN
LIITE TUTKIMUKSEEN "ELÄKEIÄN SITOMINEN ELINAIKAAN MITEN KÄY TYÖURIEN JA TULONJAON?" LIITTYVÄÄN OIKAISUUN (Eläketurvakeskuksen raportteja 0/3, B 2) Jukka Lassila..3 Tutkimuksessa Eläkeiän sitominen elinaikaan
Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia
Eläkejärjestelmät ja globaali talous kansantaloudellisia näkökulmia Seppo Honkapohja* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia
Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen
Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9..1: Väestörakenne muutoksessa, vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteen yhdistyksen visiopäivä Toimitusjohtaja Matti Vuoria 9..1 Sisältö Suomen väestörakenteen
Verotus ja talouskasvu. Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009
Verotus ja talouskasvu Essi Eerola (VATT) Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.09.2009 Johdantoa (1/2) Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen kasvulla. Pienetkin erot talouden BKT:n kasvuvauhdissa
02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessa vanhuuseläkkeen
Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen
Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläketurvakeskus KOULUTTAA Työikäisen (20-64) väestön suhde
Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus
Makrotalouden ja toimialojen kehitysnäkymät - lyhyt katsaus Markku Kotilainen, ETLA ETLA 21.11. ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Suomen talous kasvuun viennin kasvun myötä Viennin kasvua rajoittaa hidas
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa
Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen
VEROASTE 2009 2011, KANSAINVÄLINEN VERTAILU
Taskutilasto 2013 VEROTUS SUOMESSA Suomen verotuksesta päätetään eduskunnassa, Euroopan unionissa ja kunnissa. Verotusta säätelevät verolait, jotka valmistellaan valtiovarainministeriössä ja hyväksytään
Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.
Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.2018, Helsinki Esityksen sisältö Miksi johtamisen laatu on tärkeää kansantaloudelle?
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia
Hannu Uusitalo 27.1.2015. Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos
Hannu Uusitalo 27.1.2015 Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos Esityksen sisältö eläketurvan järjestämisen perusvalinnat yleisesti ja Suomessa Suomen eläkepolitiikan pitkä linja väestökehitys
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
Väestön ikääntyminen: talouden voimavara ja kustannustekijä
Väestön ikääntyminen: talouden voimavara ja kustannustekijä Seppo Honkapohja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton seminaari 4.9.2012 Sisältö Väestörakenteen muutos Suomessa Suomessa ikääntymisen kansantaloudelliset
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -
Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011
Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus
Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa
Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? Tuloksia ja tulkintaa Tuomas Matikka VATT VATT-päivä 8.10.2014 Tuomas Matikka (VATT) Miten yrittäjät reagoivat verokannustimiin? VATT-päivä 8.10.2014 1 / 14
Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014
Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-
Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen
Maahanmuuttajaperheiden lasten ja nuorten kotoutuminen Suomeen Ulla Hämäläinen Yhteistyökumppanit Laura Ansala Aalto Matti Sarvimäki Aalto / VATT 18.4.2016 Vuosi 2015: turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui
Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta?
Onko sijoittajalla oikeutta hyötyä ruuan hinnan noususta? Finsifin seminaari 20.9.2011 Hanna Hiidenpalo 19.9.2011 1 Miksi elintarvikkeet ja ruuan tuotanto kiinnostavat myös sijoittajia? 35 % maailman työväestöstä
Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014
Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-
LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA
LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA Oheisissa taulukoissa ja kuvioissa kuvataan osinkoverotuksen muutosta hallituksen korjatun kehyspäätöksen mukaisesti. Nykyisessä osinkoverotuksessa erotetaan toisistaan pörssiyhtiöiden
Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa?
Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa? Suomen aktuaariyhdistys 16.2.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Sisältö Taustaa Eläkeneuvotteluryhmän työskentelystä Eläkeikä- ja työuramittareista
Työllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista. Hannu Viertola
Teknisiä laskelmia vuosityöajan pidentämisen vaikutuksista Hannu Viertola Suomen Pankki Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto 29.1.2015 Sisällys 1 Johdanto 2 Vuosityöajan pidentämisen dynaamisista vaikutuksista
Ikääntyvä työvoima ja työnteon kannustimet 1
Kansantaloudellinen aikakauskirja 97. vsk. 1/2001 ESITELMIÄ Ikääntyvä työvoima ja työnteon kannustimet 1 Seija Ilmakunnas Tutkimusjohtaja, VTT VATT V äestön ikääntyminen ei ole uutinen. Ikäluokkien suuret
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=100)
Euroalue tyhjäkäynnillä Eräiden maiden kokonaistuotanto neljänneksittäin, 2008/2 2012/3, indeksi (2008/2=) 105 95 USA Saksa Ruotsi Euroalue Suomi 85 Venäjä 2008/2 2009/2 2010/2 2011/2 2012/2 Lähteet: OECD
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa
Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015
Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan
Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille?
1 Kunnat ulkoistavat palvelujaan Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 2 Mitä palveluita uudelleen järjestettäessä on hyvä muistaa? Yksittäinen kuntatyönantaja ei vapaudu kokonaan kunnallisista eläkemaksuista,
Tulonjaon ja pienituloisuuden kehityksestä Martti Hetemäki
Tulonjaon ja pienituloisuuden kehityksestä 26.9.2017 Martti Hetemäki Sisällys Tuloerojen kehitys Suomessa (dia 3) Verojen ja etuuksien tuloeroja tasaava vaikutus eri maissa (dia 4) Työssäkäyvien pienituloisuus
Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista. KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Työmarkkinalakimies Markus Mankin
Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Työmarkkinalakimies Markus Mankin Eläkeuudistuksen välttämättömyys Työmarkkinoiden keskusjärjestöt linjasivat 2009 kunnianhimoisen
PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA. Erkki Pekkarinen
PIDEMPÄÄN TYÖELÄMÄSSÄ HARMAANTUVASSA SUOMESSA Erkki Pekkarinen Varma on keskinäinen ja itsenäinen Varma on keskinäinen eli asiakkaidensa omistama yhtiö Päätösvaltaa Varmassa käyttävät kaikki, jotka maksavat
Kansainvälinen palkkaverovertailu 2018
Kansainvälinen palkkaverovertailu 18 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Ranska Saksa Sveitsi Euroopan ulkopuolelta Australia Japani Kanada USA
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
Luentorunko 5: Limittäisten sukupolvien malli
Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Makromalleissa kotitaloudet ajatellaan usein dynastioina, joissa jälkeläisten hyvinvoinnilla sama paino kuin omalla. Toisinaan
Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
Eläkkeet ja kansantalous. Keva-päivä 26.5.2011. Seppo Honkapohja Suomen Pankki*
Eläkkeet ja kansantalous Keva-päivä 26.5.2011 Seppo Honkapohja Suomen Pankki* *Esitetyt näkemykset ovat omiani eivätkä välttämättä vastaa SP:n kantaa. 1 I. Eläkejärjestelmät: kansantaloudellisia peruskysymyksiä
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi
Eläkeasiat muutostilanteessa jorma.rautakoski@keva.fi Henkilöstön siirtyminen Muutoksella ei ole vaikutusta siirtyvän henkilöstön eläketurvaan, jos toimintoa hoitavat henkilöt siirretään kunnasta välittömästi
TILASTOKATSAUS 4:2015
Tilastokatsaus 6:212 TILASTOKATSAUS 4:2 1 12.8.2 TIETOJA TYÖVOIMASTA JA TYÖTTÖMYYDESTÄ Työvoiman määrä kasvoi 1 3:lla (,9 %) vuoden 213 aikana Vantaalla työvoimaan kuuluvien joukko on suurentunut vuodesta
Opiskelijarahoitusjärjestelmät tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta
Jussi Kivistö ja Seppo Hölttä Opiskelijarahoitusjärjestelmät tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta Tiivistelmä Johdanto Kuka maksaa ja miten? 111 Opiskelijarahoitusjärjestelmät ja tehokkuus 112
Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti
2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...
Hunningolta huipulle
Hunningolta huipulle Mika Maliranta ETLA & Jyväskylän yliopisto Mikkelin kesäpäivät, Mikkeli 11.6.2015 Myyttejä Suomen tuottavuuskasvun romahduksen syistä yritys- ja työpaikkarakenteiden jäykkyydestä keskisuurten
Esimerkkejä työllisyysvaikutusten jäsentämisestä
Esimerkkejä työllisyysvaikutusten jäsentämisestä Alla olevat tiiviisti esitetyt esimerkit kuvaavat joko toteutettuja tai kuvitteellisia esimerkkejä säädösmuutoksista. Esimerkeissä kuvataan arviointikehikon
HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander
HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander KANSANTALOUDEN ONGELMAT Suomen BKT on edelleen vuoden 2007 tason alapuolella Modernin historian
Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja
Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu
Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja
Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta
Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa
Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden
EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005
EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 Eläkejärjestelmä uudistuu -haaste työyhteisön johtamiselle Kari Puro Eläkeuudistuksen päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä
TALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT
eli ruee a ELI KEINOELÄMÄN TUTt(J USLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY ~j (t) r SOSIAALITURVAMAKSUJEN ENNUS'l'AHISESTA
EL KENOELÄMÄN TUTt(J USLATOS THE RESEARCH NSTTUTE OF THE FNNSH ECONOMY Lönnrotinkatu 4 B, 00120 Helsinki 12. Finland, tel. 601322 ( ~' eli ruee a ~j (t) r Christian Edgren SOSAALTURVAMAKSUJEN ENNUS'l'AHSESTA
Suomi työn verottajana 2009
Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 9 Tutkimuksen maat 18 maata: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa,, Sveitsi,
Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Pekka Sauramo. Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 TUTKIMUSLAITOS PALKANSAAJIEN
Kuinka huono Suomen hintakilpailukyky oikein on? Vapaus Valita Toisin seminaari Helsinki 18.5. 2015 Pekka Sauramo Alustuksen tarkoituksena on Kommentoida suomalaisen kilpailukykykeskustelun tiettyjä piirteitä:
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta. Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018,
Kilpailu, innovaatiot, yritysdynamiikka ja talouskasvu Mika Maliranta Kenen ehdoilla markkinoiden toimivuutta edistetään? KKV-päivä 2018, 12.11.2018 Esityksen rakenne lyhyesti Talouskasvu on tärkeää Kilpailu
Eläkkeet ja köyhyys. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto
Eläkkeet ja köyhyys Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto 24.11.2016 Eläketulot: erilaisia käsitteitä Työeläke Kokonaiseläke = työeläke + kansaneläke + takuueläke + lapsikorotus + rintamalisät Käytettävissä
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta
Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta Eläkeuudistuksen tavoitteet pidentää työuria ja myöhentää eläkkeelle siirtymistä työskentely tavoite-eläkeikään asti kannattaa turvata riittävät
Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi
Kansainvälisen talouden näkymät ja Suomi Suomen Kauppakeskusyhdistyksen vuosiseminaari Kansallismuseon auditorio Helsinki 25.10.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Eräiden maiden kokonaistuotanto
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi. Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.
Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.2015 Tutkijat / valikoituja julkaisuja Marko Terviö (Aalto),
Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset
Martikaisen mallin taloudelliset vaikutukset Johdanto Nämä ovat Martikaisen mallin laskelmat vuoden 22 osalta. Tosin aivan lopussa kerrotaan vuoden 211 osalta päätulokset ja päivityksestä. (Laskelmien
Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011
Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia
Kansainvälinen palkkaverovertailu 2017
Julkaisuvapaa klo 6. Kansainvälinen palkkaverovertailu 217 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
Talouskriisi ei näy osingoissa
Talouskriisi ei näy osingoissa Author : albert 1 / 6 2 / 6 Pörssifirmojen yhtiökokouksissa eivät ilmeet luultavasti tänä keväänä ole kovinkaan synkät, sillä monet yhtiöt korottavat osinkoa. Vajaata 40
Lasku lapsensaannista
Lasku lapsensaannista Sami Napari (ETLA) Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena hankkeen päätösseminaari 31.1.2008 Säätytalo, Helsinki Esityksen rakenne Perhevapaiden kustannukset yritystasolla Maliranta
Tilastokatsaus 2:2014
Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla
Peliteoria luento 2. May 26, 2014. Peliteoria luento 2
May 26, 2014 Pelien luokittelua Peliteoriassa pelit voidaan luokitella yhteistoiminnallisiin ja ei-yhteistoiminnallisiin. Edellisissä kiinnostuksen kohde on eri koalitioiden eli pelaajien liittoumien kyky
Aasian taloudellinen nousu
Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien
Eläkeuudistus 2017. 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa. Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi
Eläkeuudistus 2017 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi Keva työeläkekentässä Sijoitusten arvo, mrd euroa 2015 Maksutulo, mrd euroa 2015 50 45 40 35 30 25 20 15 10
4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA
4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22
Mitä kilpailukyky oikeasti on?
Mitä kilpailukyky oikeasti on? Mika Maliranta Lappeenranta-seminaari: löytöretki kunta-alan tulevaisuuteen 16. 17.8.2018 Esityksen näkökulmat Pitkä aikaväli vs. lyhyt aikaväli Pitkän aikavälin talouskasvu
Jukka Ollila 28.1.2016 1. Lähde:
Yhteenvetoa Länsi-Uudenmaan työllisyystilanteesta vuonna 2015. Mukana tarkastelussa on seudun 7 kuntaa Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Aiempien vuosien tavoin työttömien määrä
Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit
Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Monisteen sisältö Rahamäärän ja inflaation yhteys pitkällä aikavälillä Nimelliset ja reaaliset valuuttakurssit Ostovoimapariteetti
HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS
HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:
Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa
Mauri Kotamäki, VM Versio 7.1.2016 klo 14:15 Risto Vaittinen, ETK Reijo Vanne, Tela Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa Työeläkelaitokset sisältyvät kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin, joiden
Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007. Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009
Tuloerojen kehitys Suomessa 1966-2007 Marja Riihelä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Verotyöryhmän kokous 9.9.2009 Suomessa eriarvoisuuden kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana oli poikkeuksellista
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus
Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.
Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen
Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen Viimeaikaiset työuria pidentävät ratkaisut 1. Vuoden 2005 työeläkeuudistus Eläkeansainnan
Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta
Esityksen sisältö Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta etera.fi/elakeuudistus etera.fi/pages/elakelaskuri-2017.aspx etera.fi/omaelake Työeläke
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 21.3.2006
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n verolinjaukset 2006 Kuvio 1. Markkinatasapaino ennen verotusta Hinta Hinta ennen veroa Kuluttajan ylijäämä Tuottajan ylijäämä Tarjonta Kysyntä 2 Tuotanto ennen veroa Määrä
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta
Ennakoi, kehitä, jalosta kehittämis- ja hanketoiminnan johtaminen ammatillisessa koulutuksessa
Ennakoi, kehitä, jalosta kehittämis- ja hanketoiminnan johtaminen ammatillisessa koulutuksessa Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) MYÖTÄTUULESSA toimintaa ja tuloksia ammatilliseen
Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet
Euroalueen kriisin ratkaisun avaimet Lindorff Suomen Profittable 2012 -seminaari Helsingin musiikkitalo, Black Box 29.3.2012 Paavo Suni, ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS Mrd. USD 600 Maailmantalous
Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005
Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa
Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa Mika Tuononen Suomalaisten koulutustaso on korkea vai onko näin sittenkään? Korkeakoulutuksen laajuudesta ja mahdollisesta ylimitoituksesta on keskusteltu
Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset
1 Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset Muistio 5.4.2013 (päivitetty 9.4.2013) Marja Riihelä ja Heikki Viitamäki 1 Aluksi Muistiossa tarkastellaan vuoden 2013 kehysriihessä päätettyjen veromuutosten