Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista. KT:n työmarkkinaseminaari Työmarkkinalakimies Markus Mankin
|
|
- Tarja Tikkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ajankohtaista kunta-alan eläkesioista KT:n työmarkkinaseminaari Työmarkkinalakimies Markus Mankin
2 Eläkeuudistuksen välttämättömyys Työmarkkinoiden keskusjärjestöt linjasivat 2009 kunnianhimoisen tavoitteen: eläkkeellesiirtymisiän tulisi nousta vuoteen 2025 mennessä 62,4 vuoteen eli kolme vuotta vuoden 2008 tasosta. Eläkepolitiikan ajankohtainen perusongelma on, että eläkkeiden maksajien määrä pienenee samalla kun eläkkeen saajien määrä kasvaa. Ongelma on mahdollista ratkaista joko eläkkeitä pienentämällä, eläkemaksuja korottamalla tai työllisten määrää kasvattamalla. Työn kilpailukykyyn ja kysyntään vaikuttavat oleellisesti työn tuottavuus ja palkkakustannus. Nimellispalkan lisäksi sivukulut ja verot lisäävät työn kustannusta ja muodostavat verokiilan, joka on Suomessa korkea ja siten esteenä esimerkiksi kuluttajapalveluiden kysynnän kasvulle. Eläkemaksut ovat merkittävä verokiilan osa. Työeläkejärjestelmässä maksut kerätään palkkasummasta ja etuudet määräytyvät työuran aikaisten ansioiden perusteella. Näin sekä maksutulo että eläkemenot ovat vahvasti sidoksissa kansantalouden kasvuun. Toisaalta kasvuvauhdin muutokset aiheuttavat työeläkejärjestelmän kautta merkittäviä tulonsiirtoja sukupolvien välillä
3 Työllisyys- ja kasvusopimus Uudistuksesta ja sen agendasta ja aikataulusta sovittu työurasopimuksessa Eläkeuudistus tarkoitus saada voimaan Aikataulua nyt tarkennettu: Eläkeuudistus neuvotellaan syksyyn 2014 mennessä Lakiesitykset eduskuntaan v vaalien jälkeen Tasoitusmäärä ja emu-puskurit käsitellään uudistuksessa, samoin vanhuuseläkerahastoinnin kehitys
4 Neuvoteltavat asiat Selvitystyön pohjalta tehtävässä työeläkejärjestelmän uudistuksessa päätetään, miten elinajan odotteen kasvu otetaan huomioon työeläkejärjestelmän kehittämisessä. Tarkastelun lähtökohtana pidetään 62-vuotiaan elinajan odotetta, jollei muusta sovita. Lainsäädännön perustaksi työmarkkinaosapuolet neuvottelevat eläkejärjestelmän uudistuksen, jossa neuvottelujen kohteena ovat: eläkejärjestelmän ikäraja, varhaiseläkejärjestelmät työkyvyttömyyseläkkeen tuleva aika perhe-eläke palkansaajamaksun vähentäminen eläkepalkasta eläkkeen karttumat ja karttumisen alkaminen, indeksit ja eläke-edut turvaava maksukehitys. Eläkeuudistus tulee voimaan viimeistään
5 Neuvottelumekanismi TyEL-järjestelmän uudistuksista neuvotellaan kolmikantaisesti työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, SAK, STTK ja Akava) sekä STM:n kanssa Eläkepolitiikka on perinteisesti ollut osa työmarkkinapolitiikkaa, jossa käsitellään osaa työvoimakustannuksista ja se voi liittyä myös palkkaneuvottelujen raamin määrittämiseen. Työmarkkinoiden keskusjärjestöille kuuluu päätöksenteko eläkemaksuista Kuntaeläkkeiden neuvottelujärjestelmää tarpeen uudistaa Tällä hetkellä kuntasektori seuraa TyEL-järjestelmän muutoksia Eläkkeiden rahoituksen omanlaisia erityisongelmia myös kuntapuolella Tähän saakka lainsääntöä on valmisteltu Kevan ja STM:n kiinteässä yhteistyössä, myös kunta-alan pääsopijajärjestöjä on kuultu KT:n valtuuskunta on linjannut, että KT:n tulee olla mukana neuvottelemassa merkittävistä eläkepolitiikkaa koskevista ratkaisuista Kevalla on luonnollisesti oma kiistämätön roolinsa eläketuvan asiantuntijana myös lainvalmistelutyössä
6 Kehittämisehdotusten arviointikriteerit Muutoksen kustannusvaikutukset kokonaisuutena maksajille? Vaikutus työurapituuteen? Lisääkö ehdotus työllisen ajan odotetta? Kohoaako eläkkeellesiirtymisiän odote? Vaikutuksen eläketurvan korvausasteeseen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Vaikutukset eläkemenoon lyhyellä aikavälillä ja pitkällä aikavälillä; syökö esim. myöhemmin karttuva eläke myöhemmin lyhyellä aikavälillä saatavan säästön eläkemenossa? Vaikutukset muihin etuuksiin (yhteensovitus) ja niistä aiheutuviin menoihin? Tietojärjestelmävaikutukset ja kustannukset? Eläkelainsäädännön selkeytyminen; mahdollistaako lainsäädännön yksinkertaisemman toimeenpanon?
7 Kuntaeläkkeiden rahoituksen haasteet Kun KuEL:a edeltänyt KVTEL-järjestelmä 1960-luvulla luotiin, maailma oli monessa suhteessa toisenlainen. Kuntasektorin ja yksityisten alojen työn välillä ei ole entisen enää sellaisia eroja kuin KuEL-järjestelmää luotaessa. Itse asiassa eläketurvan erot ovat 1990-luvun ja erityisesti 2000-luvun uudistuksien jälkeen vähäisiä ja KuEL-eläke on selvästi osa suomalaista työeläkejärjestelmää. Sen sijaan yksityisen ja kunnallisen eläkejärjestelmien rahoitusperiaatteet ovat hyvinkin erilaisia. Kunnallinen eläkejärjestelmä on lähinnä historiallisista syistä kokonaisuutena merkittävästi kalliimpi kunta-työnantajalle kuin TyELjärjestelmä yksityisen sektorin työnantajalle
8 Kuntaeläkkeiden rahoituksen haasteet Kuntien ja kuntayhtymien palveluostot ovat kasvaneet, ja muut kuin kunnan tai kuntakonsernin omat organisaatiot tuottavat merkittävän määrän palveluja kuntalaisille. Kuntien ulkoistaessa palvelujaan työnantajan ja työntekijän eläkemaksut menevät kunnallisen eläkejärjestelmän sijasta yksityisalojen eläkejärjestelmään. Tämä heikentää kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituspohjaa. Toistaiseksi KuEL-palkkasumma on vielä kasvanut, mutta sen kasvu voi pysähtyä tai se ainakin hidastunee lähivuosina. KuEL-palkkasumma 2012 oli miljoonaa euroa, mikä oli 746 miljoonaa euroa (4,9 prosenttia) enemmän kuin vuonna Kunta-alan työeläkevakuutettujen määrä on kasvanut maltillisesti. Julkisen sektorin työeläkevakuuttaja Kevan tilastojen mukaan kunta-alalla oli työeläkevakuutettuja vuoden 2012 lopussa kaikkiaan henkeä. Kunnallisen eläkelain (KuEL) mukaan vakuutettujen työntekijöiden määrä nousi noin hengellä eli 1,2 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna
9 Kuntaeläkkeiden rahoituksen haasteet Kunnat ostavat palveluita yksityiseltä sektorilta noin 9 mrd eurolla vuosittain; tämä on lähes puolet palkkasummasta. Kasvua on ollut vuosittain jopa 9,5 % Ulkoistamiskehityksen voimistuminen pakottaa jollakin aikavälillä muuttamaan kuntaeläkkeiden rahoitusjärjestelmää Jos oletetaan, että KuEL-palkkasumma pienenisi 50 %:a, nykyisillä maksuperusteilla se aiheuttaisi vähintään 1,5 %-yksikön nousupaineen kuntaveroprosenttiin 50 vuoden ajaksi. Kunnat maksavat TyEL-eläkemaksut ostopalveluiden hinnassa yksityisen sektorin palkkasumman kasvaessa TyEL-maksun nousupaine helpottaa, mutta kunnat joutuvat maksamaan joka tapauksessa lisää emp-maksua
10 Yhtiöittäminen pienentää palkkasummaa Osakeyhtiön liittyminen KEVA:n jäsenyhteisöksi edellyttää mm, että kunnilla ja/tai kuntayhtymillä on määräysvalta ja työntekijöiden enemmistö on välittömästi ennen perustamista kuulunut KuEL:n alaisuuteen. Henkilöstön kannalta katsottuna henkilöstöllä säilyy ns. lisäeläketurva samalla tavalla kuin kunnallisessa palvelussuhteessa, eli jos palvelussuhteen yhdenjaksoisuusedellytykset täyttyvä KuEL:n piirissä henkilökohtaiseen eläkeikään asti. Henkilökohtaisella eläkeiällä on eläkkeen määrän kannalta edelleen merkitystä, vaikka varsinaista vanhuuseläkeikää ei enää olekaan. Yhtäjaksoisessa kunnallisessa palvelussuhteessa lähtien olleiden henkilökohtaisen eläkeiän säilyminen ja oikeus parempien ehtojen mukaiseen eläkkeeseen (lisäeläketurva) edellyttää KuEL eläkelain piiriin kuuluvan palveluksen jatkumista yhdenjaksoisesti henkilökohtaiseen eläkeiän täyttämiseen saakka
11 Yhtiöittäminen pienentää palkkasummaa KT ja Kuntaliitto suosittavat, että perustettava kuntayhtiö järjestää henkilöstönsä työeläketurvan Kevassa, jos se säännösten perusteella mahdollista. Kannattaa hyödyntää Kevan asiantuntemusta taloudellisia vaikutuksia arvioitaessa
12 Johtopäätöksiä Kuntaeläkkeiden rahoitus on kestävällä pohjalla, jos KuELpalkkasumman kehitys ei oleellisesti muutu Rahoitusmalli on kuitenkin herkkä ulkoistamisen (ostopalvelut, yhtiöittäminen) aiheuttamalle henkilömäärän vähennykselle (jolloin palkkasumma pienenee). Ikääntymisen aiheuttaman peruspalvelujen tarpeen kasvun uskotaan kompensoivan ulkoistamisesta aiheutuvaa palkkasumman pienenemistä; vaikutuksen määrä on epäselvä. Palkkasumman kehitystä täytyy kuitenkin aktiivisesti seurata. Kevan perusskenaarion mukaan ns. kestävä maksutaso on 29,1% kuntasektorin KuEL-palkkasummasta. Eläkemenoperustaisen maksuosan määräytymisperusteet tulee uudistaa
13 Yhteystiedot Työmarkkinalakimies Markus Mankin KT Kuntatyönantajat Toinen linja 14, Helsinki puh
Vaikuttaako yhtiöittäminen eläketurvaan?
Vaikuttaako yhtiöittäminen eläketurvaan? erityisasiantuntija Jutta Jylhä Kuntamarkkinat 11.9.2013 Miksi kunnallinen toiminta yhtiöitetään? Siihen päädytään valintojen kautta Laki edellyttää kilpailuneutraliteetti
Kunnat ulkoistavat palvelujaan. Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille?
1 Kunnat ulkoistavat palvelujaan Mitä tapahtuu eläkemaksuille ja eläkkeille? 2 Mitä palveluita uudelleen järjestettäessä on hyvä muistaa? Yksittäinen kuntatyönantaja ei vapaudu kokonaan kunnallisista eläkemaksuista,
KT:n ajankohtaiskatsaus
KT:n ajankohtaiskatsaus Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 27.8.2015 Yhteiskuntasopimus Perustuu Sipilän hallituksen ohjelmaan työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017
TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa
Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus. Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius
Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius Yleistä kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituksesta / 1 Puhdas jakojärjestelmä vuosina 1964 1987 Rahastointi
Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa?
Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa? Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 11.12.2013 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu Tiedustelussa selvitettiin
Työurasopimus lyhyesti
Työurasopimus lyhyesti EK, AKAVA, SAK, STTK 23.3.2012 Mitä sovittiin työelämän kehittämisestä? Mikä muuttuu työttömyysturvassa? Mitä sovittiin eläkejärjestelmään? Mitä sovittiin työelämän kehittämisestä?
Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita
Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita Kuntajohtajapäivät Lappeenrannassa 26.-27.8.2015 Varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander Keskeisiä kysymyksiä Kuntasektorin kehitys ja rakennemuutokset Eläkemenoperusteisen
Suomen Kuntaliitto ja Kymenlaakson liitto Maakuntatilaisuus
Suomen Kuntaliitto ja Kymenlaakson liitto Maakuntatilaisuus Kymenlaakson kuntien eläköitymisnäkymät ja työssä jatkaminen Kotka 26.10.2011 Pekka Alanen Keva 2011 lähtien Keva-nimi ja uusi logo käyttöön
Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013
Kunta-alan työmarkkinakatsaus Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen 23.8.2013 KT Kuntatyönantajat KT Kuntatyönantajat on kunta-alan työnantajajärjestö. Se ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työmarkkinoilla.
Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi
LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan
työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus
Ajankohtaiset t työelämä ä ja työeläkeasiat Tapani Hellstén Varatoimitusjohtaja, Keva 18.9.2013 Kymenlaakson maakuntatilaisuus KuEL palkkasumma 16,1 mrd KuEL maksutulo 4,7 mrd Keva KUEL maksettavat eläkkeet
HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen
Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014
Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kunnallinen työmarkkinalaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Pirhonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi
Kuntauudistus ja Keva
Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio 30. 31.8.2012 Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva
Perustietoa Kevasta 2014
Perustietoa Kevasta 2014 Keva Hoitaa koko julkisen sektorin henkilöstön eläkeasioita Vastaa kunta-alan eläketurvan rahoituksesta Kehittää eläketurvaa ja työelämää Tehokas eläkeasioiden käsittelijä ja tuottava
Työllisyys- ja kasvusopimus Neuvottelutulos. STTK:n ylimääräinen hallitus 30.8.2013
Työllisyys- ja kasvusopimus Neuvottelutulos STTK:n ylimääräinen hallitus 30.8.2013 Tavoite Talouden kääntäminen kasvu-uralle Työllisyyden lisääminen Kaikkien palkansaajien ostovoiman tukeminen Kustannuskilpailukyvyn
Selvitys kuntaeläkkeidentähän tulee otsikkoa rahoituksesta. Jukka Ahtela
Selvitys kuntaeläkkeidentähän tulee otsikkoa rahoituksesta Jukka Ahtela Elokuu 2014 2(28) ESIPUHE Selvitystehtävä liittyy käynnissä oleviin työeläkejärjestelmän uudistamista koskeviin työmarkkinaosapuolten
Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla
Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL
Kunnalliset palkat ja henkilöstö
Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2015 www.kt.fi Henkilöstömenot 21 miljardia euroa Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenot ovat arviolta 21 miljardia euroa, josta palkkakustannukset
Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla
Lapin liitto ja Suomen Kuntaliitto Kuntapäivä, Pyhätunturi 24.9.2013 Työkyvyttömyyden hinta ja sen estämiskeinot strategisella tasolla Pekka Alanen Keva Keva Tänään työssä hyvän huomisen puolesta KuEL
Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla
Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla Tiedotustilaisuus KT:n henkilöstömenosäästötiedustelun tuloksista 17.12.2014 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017?
Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017? KT:n tiedotustilaisuus 7.2.2017 Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen KT:n tiedustelu henkilöstösäästöistä Tiedustelussa
NEUVOTTELUTULOS 29.2.2016 klo 00.45 1 (6)
29.2.2016 klo 00.45 1 (6) KILPAILUKYKYSOPIMUS 1. Johdanto Suomen talous on viime vuodet kärsinyt poikkeuksellisen pitkäaikaisesta taantumasta. Työttömyys on kasvanut huolestuttavasti, julkisen talouden
Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta
Mitä valtuutetun on syytä tietää kunnallisesta eläketurvasta Kunnanvaltuutettu päättää myös eläkeasioista Valtuutettu on mukana tekemässä eläkeasioihin vaikuttavia strategisia päätöksiä miten suuria kunnan
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu
KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2015 säästöjen tilanne sekä arvio säästötarpeista vuodelle 2016 Tiedustelu lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin ja kuntayhtymiin
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2018 KT:n ajankohtaistiedustelu 30.1.2019 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2018 sopeutustoimien
HE 165/2004 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 165/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu
Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet 2017 KT:n ajankohtaistiedustelu 7.3.2018 KT:n tiedustelu kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimista Tiedustelussa selvitettiin vuoden 2017 sopeutustoimien
Eläkeasiat muutostilanteessa. jorma.rautakoski@keva.fi
Eläkeasiat muutostilanteessa jorma.rautakoski@keva.fi Henkilöstön siirtyminen Muutoksella ei ole vaikutusta siirtyvän henkilöstön eläketurvaan, jos toimintoa hoitavat henkilöt siirretään kunnasta välittömästi
Kevan rooli nyt ja tulevaisuudessa (Jukka Ahtela: Selvitys kuntaeläkkeiden rahoituksesta)
Kevan rooli nyt ja tulevaisuudessa (Jukka Ahtela: Selvitys kuntaeläkkeiden rahoituksesta) Kuntajohtajapäivät 28. 29.8.2014 Pori Jukka Männistö, Keva Kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyttä
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 159/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 128/2005 vp. oli 4,85 prosenttia, kun työttömyysvakuutusmaksua
HE 128/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun huomioon ottamisesta eräissä päivärahoissa Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä. Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.
Kuntaliitto ammatillisen koulutuksen edistäjänä Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja Kari- Pekka Mäki-Lohiluoma Kajaani 25.11.2009 Väestöllinen huoltosuhde 1865-2026 Lähde: tilastokeskus 30.11.2009
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 8 :n 1 mom:n nojalla valtiolle siirrettävät tehtävät ja henkilöstön asema
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 8 :n 1 mom:n nojalla valtiolle siirrettävät tehtävät ja henkilöstön asema Pks-seurantaryhmän kokous 26.9.2008, Espoo Elina Vartiainen-Hynönen Laki kunta-
02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA
02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessa vanhuuseläkkeen
Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä. Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen
Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sote rahoituksen periaatteista: kansallisesti ei lisää tehtäviä kuntien rahoitus sote-alueelle painotetulla
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki
Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä
HE 77/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijän
Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijän eläkelakia,
Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa
Mauri Kotamäki, VM Versio 7.1.2016 klo 14:15 Risto Vaittinen, ETK Reijo Vanne, Tela Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa Työeläkelaitokset sisältyvät kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin, joiden
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa
Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014
Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene
Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa
Henkilöstökysymykset yhtiöittämistilanteessa Kimmo Mikander 1 Eläkeasioiden selvittäminen kannattaa! Säilyvätkö työntekijöiden eläke-edut yhtiöittämistilanteessa? Entä liikkeenluovutuksessa (TSL 1:10)?
Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen
Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen JHL Kaakkois-Suomen aluetoimisto Ritva Miettinen 1 Vuorotteluvapaan vaikutus eläkkeeseen Jos suunnittelet vuorotteluvapaan pitämistä,
Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit
Sote ja maakuntauudistus henkilöstön asema, uudet työnantajakonsernit Kuormitus hallintaan, Kuntatalo 5.6.2017 Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Maakunnille siirtyvä henkilöstö tehtäväalueittain
TYÖNTEKIJÄN SOSIAALITURVAN AJANKOHTAISET
TYÖNTEKIJÄN SOSIAALITURVAN AJANKOHTAISET 1. Rakennepoliittinen ohjelma 2. Kehysriihen päätökset 3. Tapaturma- ja ammattitautilainsäädännön uudistus 4. Työura- ja eläkeneuvottelut Työsuojelun teemaseminaari
Eläkejärjestelmien kehityshanke
Eläkejärjestelmien kehityshanke 25.10.2018 Minna Punakallio Eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittävä työryhmä 12.6.2017-31.10.2018 asti Lisätietoja 2 Työryhmän tehtäväksianto: tuottaa esimerkkilaskelmia
Kuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
Sote-uudistus ja itsehallintoalueet
Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 197/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle kunnalliseksi eläkelaiksi ja kunnallisen eläkelain voimaanpanolaiksi annetun hallituksen esityksen (HE 94/2002 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan
KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ.
KUNNAT KRIISISSÄ - EDUNVALVONTA YT-SUMAN KESKELLÄ. 12.2. Dan Koivulaakso Kantu-päivät AJANKOHTAINEN TILANNE Vuoden 2014 aikana yli 100 kuntaa on käynyt yhteistoimintamenettelyjä tavoitteena henkilöstön
PTY kuntaomisteisten organisaatioiden edunvalvojana
Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa PTY kuntaomisteisten organisaatioiden edunvalvojana Työmarkkinaseminaari 12.9.2012 Kuntamarkkinat, Helsinki Katri Tonteri Palvelulaitosten työnantajayhdistys
Ajankohtaista kuntataloudesta
Ajankohtaista kuntataloudesta Taloustorstai 14.12.2017 Sanna Lehtonen Taloustorstai 14.12.2017 klo 14:00 Ajankohtaista kuntataloudesta / Sanna Lehtonen klo 14:10 Sote-muutosrajoitin / Sanna Lehtonen klo
Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013
Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Väestörakenne muutoksessa, Vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen
Kauppatieteellisen yhdistyksen Visiopäivä 9..1: Väestörakenne muutoksessa, vaikutukset yhteiskuntaan ja talouteen Kauppatieteen yhdistyksen visiopäivä Toimitusjohtaja Matti Vuoria 9..1 Sisältö Suomen väestörakenteen
Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa
Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Henkilöstökysymykset yhtiöittämisessä Toimitusjohtaja Vesa Laine 12.9.2018 Avaintyönantajat AVAINTA ry Monitoimialainen kasvava työnantajaedunvalvontajärjestö
TTK Työhyvinvointipalvelut
TTK Työhyvinvointipalvelut Työelämäryhmän esitys Työhyvinvoinnin palvelukeskus TTK:een Työpaikkojen tarpeita varten luodaan Työturvallisuuskeskuksen yhteyteen työhyvinvoinnin palvelukeskus, joka tarjoaa
HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia
Ajankohtaista kuntataloudesta
Ajankohtaista kuntataloudesta 2.5.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteet päivittyneet Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis
SOSIAALIPAKETTI Neuvottelutulos 12.11.2001
SOSIAALIPAKETTI Neuvottelutulos 12.11.2001 6,6b/7g 6RSLPXV\NVLW\LVDORMHQW\ HOlNNHLGHQNHKLWWlPLVHVWl (OlNHQHXYRWWHOXMHQS \WlNLUMDPHUNLQWl 7\ WW P\\VWXUYDMlUMHVWHOPlQNHKLWWlPLQHQ +DOOLWXNVHQNDQQDQRWWRW\
KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA
KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Raamisopimuksen toteuttaminen Tällä virka- ja työehtosopimuksella toteutetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen
XVII POHJOIS-SUOMEN TYÖMARKKINASEMINAARI POHJOISEN FORUM 19. 20.1.2012, ROVANIEMI. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen EK TYÖURIEN PIDENTÄMISEN HAASTEET
XVII POHJOIS-SUOMEN TYÖMARKKINASEMINAARI POHJOISEN FORUM 19. 20.1.2012, ROVANIEMI Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen EK TYÖURIEN PIDENTÄMISEN HAASTEET Työurien pidentämisen keskeisiä lähtökohtia 1. Työvoiman
Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016
BUDJETOINTIOHJE 1 (6) Budjetointiohje vuoden 2014 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2015-2016 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä
Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)
Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän välillä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017
BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä väestön
KT Kuntatyönantajat. virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos. Esittely
KT Kuntatyönantajat virallisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos Esittely KT Kuntatyönantajat KT:n asema perustuu lakiin Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta. Laissa on määritelty mm. KT:n perustehtävät,
Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM
Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin
Vastuullinen työeläkevakuuttaminen
Vastuullinen työeläkevakuuttaminen Pohjois-Savon kuntatalouspäivä Kimmo Mikander 16.5.2018 Kuopio Sote- ja maakuntauudistus - suunniteltu voimaantulo 1.1.2020 Työryhmän esitys siirtymämaksuksi Perustuslakivaliokunta:
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä
Yksikkötyökustannuksia alentavien toimenpiteiden arvioiden tausta
Luonnos 28.9.2015 kello 17:09 1(7) Yksikkötyökustannuksia alentavien toimenpiteiden iden tausta Tässä muistiossa avataan hallituksen 8.9.2015 kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi esittämien toimien vaikutusita
Eläkepolitiikka tulevaisuudessa
Eläkepolitiikka tulevaisuudessa Työeläkekoulu 2019 Tuuli Glantz, SAK Sinikka Näätsaari, SAK Katri Ojala, Akava Katarina Murto, STTK Samppa Koskela, STTK Eläkeneuvottelut Suomessa Työmarkkinaosapuolten
Yksikkötyökustannusten alennus hallituksen toimin
21.8.2015 Yksikkötyökustannusten alennus hallituksen toimin Yhteiskuntasopimusneuvottelujen tavoitteena oli sopia työmarkkinajärjestöjen kanssa toimista, jotka alentavat yksikkötyökustannuksia 5 prosentilla.
Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas
Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas TYÖLLISYYDEN HOIDON UUDISTUS; haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua.
HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion
Eläkejärjestelmien erillisyysraportti
Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Kuntaliiton lausunto 25.4.2019, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä valtiovarainministeriölle Minna Punakallio @MinnaPunakallio 24.4.2019 1 Raportin työsti eläkejärjestelmien
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen
Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto
SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014
SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,
TALOUDEN VIITEKEHYS 4/2013 SAK/LL
AJANKOHTAISKATSAUS TALOUDEN VIITEKEHYS Hidas kasvu ja investointien puuttuminen Viennin matala taso Keskittynyt ja yksipuolinen elinkeinorakenne Mm. Nokiaklusterin, metsäteollisuuden, telakoiden ongelmat,
KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1
KT YLEISKIRJEEN 1/2003 LIITE 1 13.11.2002 1 (5) KUNNALLISEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISTOIMENPITEITÄ VUOSINA 2003 2007 1 Lähtökohdat Sopijaosapuolet ovat todenneet vuonna 2000 virka- ja työehtosopimusneuvottelujen
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
KT:n rooli maakunnissa
KT:n rooli maakunnissa Maakuntaviestijöiden tapaaminen 16.2.2017 Työmarkkinalakimies Jenni Aaltonen, KT Maakunnille siirtyvät tehtävät ja työntekijät Ympäristöterveydenhuolto 1 314 työntekijää Maatalouslomitus
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu
Kunta-alan virka- ja työehtosopimusratkaisu 2018-2020 Ensihoitopalvelualan neuvottelupäivät 27.3.2018 Helsinki Neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja Neuvottelujen taustaa Neuvottelut olivat erittäin vaikeat,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain ja työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain muuttamisesta
Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat
Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
Työeläkevakuutusten tulevaisuus kuntakonserniyhtiöissä
Työeläkevakuutusten tulevaisuus kuntakonserniyhtiöissä Kuntien yritys- ja konsernijohtamisen foorumi Allan Paldanius 23.3.2017 Keva-laki: Kevan jäsenyhteisöt Lakisääteisesti: kunnat ja kuntayhtymät Keva
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.
Kirje 26.05.2016. Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma
Kirje OKM/41/592/2016 26.05.2016 Jakelussa mainituille Viite Asia Ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma 1. Johdanto Osana pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategista hallitusohjelmaa,
HE 106/2013 vp. 51 euroon ja veron enimmäismäärä 140 eurosta taisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2014
HE 106/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Esitys liittyy valtion vuoden