EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta liikkuvuudesta Euroopan unionin alueella 1. Yhteenveto vetoomuksesta Vetoomuksen esittäjä kertoo, että hänen vaimonsa, joka on Ruotsin kansalainen, aikoo myydä Ruotsissa omistamansa asuinkiinteistön. Vetoomuksen esittäjän mukaan hänen puolisoltaan peritään korkea myyntivoittovero, mikäli tämä käyttää myynnistä saamansa tulot ostaakseen uuden asunnon muusta EU:n jäsenvaltiosta kuin Ruotsista. Sitä vastoin, mikäli hän käyttää myyntivoiton ostaakseen uuden asunnon Ruotsista, häneltä ei peritä kyseistä veroa. Vetoomuksen esittäjä uskoo tämän rikkovan pääoman vapaata liikkuvuutta EU:n alueella koskevaa periaatetta. 2. Käsiteltäväksi ottaminen Vetoomus otettiin käsiteltäväksi 11. huhtikuuta Komissiota pyydettiin toimittamaan tietoja työjärjestyksen 192 artiklan 4 kohdan mukaisesti. 3. Komission vastaus, saatu 30. marraskuuta 2005 Bernard Rossin esittämä vetoomus koskee omistusasuntojen myynnistä saatujen myyntivoittojen verotusta Ruotsissa. Vetoomuksen esittäjä on kertonut, että hänen vaimonsa aikoo myydä Ruotsissa omistamansa asuinkiinteistön ja että Ruotsin verolain säännösten nojalla tälle voidaan myöntää lykkäystä veron suorittamiseen kiinteistön myynnistä saaduista mahdollisista myyntivoitoista, mutta vain siinä tapauksessa, että hän ostaa korvaavan asunnon Ruotsista. Mikäli taas hän käyttää myyntivoitot ostaakseen uuden asunnon toisesta jäsenvaltiosta, hän ei ole oikeutettu veronlykkäykseen. Vetoomuksen esittäjän mukaan erilainen kohtelu sen perusteella, missä mahdollinen korvaava asunto sijaitsee, on pääoman CM\ doc PE v01-00

2 vapaata liikkuvuutta Euroopan unionin alueella koskevan periaatteen vastaista. Analyysi Ruotsin tuloverolain (Inkomstskattelagen) 47 luvun verosäännösten nojalla maassa vakituisesti asuva yksityinen veronmaksaja voi lykätä myyntivoittoverotusta omistusasunnon myynnin yhteydessä, jos hän on hankkinut tai aikoo hankkia korvaavan asunnon, jossa hän asuu tai aikoo asua. Jos (tai kun) korvaava asunto myydään, sen hankintahinnasta vähennetään aiemmin lykätyn myyntivoiton määrä, jolloin lykätty myyntivoitto tulee verotettavaksi. Kuitenkin koska samaa sääntöä sovelletaan kaikkiin (myöhempiin) lykkäykseen oikeuttaviin kauppoihin, myyntivoiton verotusta voidaan lykätä määrättömästi, jos vain veronmaksaja hankkii lykkäykseen oikeuttavan korvaavan asunnon aiemman myytyään, ja sikäli kuin uudesta asunnosta maksettu vastike on entisestä asunnosta saatua maksua suurempi. Lykkäyksen myöntämiseksi kuitenkin sekä alkuperäisen että korvaavan asunnon on sijaittava Ruotsissa. Lykkäystä ei voi saada, jos joko alkuperäinen tai korvaava asunto sijaitsee muualla kuin Ruotsissa. Tämä ei todellakaan rohkaise muiden jäsenvaltioiden ja ETA-maiden asukkaita muuttamaan Ruotsiin taikka Ruotsissa asuvia kansalaisia muuttamaan muihin jäsenvaltioihin ja ETA-maihin. Ruotsiin muuttaville henkilöille, joihin sovelletaan Ruotsin verotusta ja jotka myyvät entisen asuntonsa maahan muuttamisensa jälkeen, ei voida myöntää lykkäystä, vaikka he hankkisivat korvaavan asunnon Ruotsista. Lykkäystä ei myöskään voida myöntää Ruotsissa asuville asunnonomistajille, jos he päättävät muuttaa ulkomaille ja hankkivat korvaavan asunnon muualta. Ruotsin säännökset rajoittavat näin ollen siirtotyöläisten ja muiden Ruotsiin muuttavien tai maasta pois muuttavien henkilöiden vapaata liikkuvuutta. Kyseiset säännökset muodostavat lisäksi esteen pääoman vapaalle liikkuvuudelle. Koska lykkäyksen myöntäminen perustuu veronmaksajan omistusasunnon eli hänen pysyvän asumuksensa muuttumiseen, on selvää, että useimmissa tapauksissa vaatimus, jonka mukaan sekä alkuperäisen että korvaavan asunnon on sijaittava Ruotsissa, on esteenä henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle. Lykkäyksen epääminen on kuitenkin suoraa seurausta veronmaksajan päätöksestä myydä asunto ja investoida uuteen. Näin ollen kyseinen lainsäädäntö rajoittaa myös pääoman vapaata liikkuvuutta riippumatta siitä, että tällaisiin kauppoihin liittyy lähtökohtaisesti yleensä myös henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden harjoittaminen. Omistusasuntojen myynnistä syntyvien myyntivoittojen epäedullisempi verotuskohtelu silloin, kun joko alkuperäinen tai korvaava asunto sijaitsee muualla kuin Ruotsissa, voi saada maassa asuvat yksityishenkilöt luopumaan investoinnista asuntoihin Ruotsissa (alkuperäisen asunnon sijaitessa Ruotsin ulkopuolella) ja muissa jäsenvaltioissa tai ETA-maissa (riippumatta siitä, missä alkuperäinen asunto sijaitsee). Kyseisiä rajoituksia ei voida perustella millään yleisen edun kannalta pakottavalla syyllä, kuten tarpeella turvata Ruotsin verojärjestelmän johdonmukaisuus. Komissio katsoo näin ollen vetoomuksen esittäjän väitteiden olevan perusteltuja. Verohelpotuksen alueellinen rajoittaminen rikkoo EY:n perustamissopimuksen säännöksiä oikeudesta oleskella muissa jäsenvaltioissa, työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta, sijoittautumisoikeudesta ja pääoman vapaasta liikkuvuudesta (18, 39, 43 ja 56 artikla) sekä ETA-sopimuksen vastaavia säännöksiä. Komissio on ilmoittanut kantansa Ruotsin hallitukselle, jonka se odottaa yhdenmukaistavan lainsäädäntönsä nopeasti yhteisön PE v /5 CM\ doc

3 lainsäädännön kanssa. Komissio aloitti viime vuonna Ruotsia vastaan EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen rikkomismenettelyn, joka koskee kyseisiä kansallisia verosäännöksiä, ja heinäkuussa 2005 Ruotsille lähetettiin EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisesti asiaa koskeva perusteltu lausunto (lehdistötiedote IP 05/ ). Mikäli Ruotsin vastaus perusteltuun lausuntoon ei ole tyydyttävä, komissio voi viedä asian yhteisöjen tuomioistuimeen. Päätelmä Vetoomuksen esittäjän väite siitä, että Ruotsin verolainsäädäntö, jonka nojalla maassa asuville yksityishenkilöille voidaan myöntää lykkäystä omistusasunnon myynnistä saatujen myyntivoittojen verotukseen, ei nykyisellään olisi yhteensopiva yhteisön lainsäädännön kanssa, on perusteltu. Komissio jatkaa asiaa koskevaa rikkomismenettelyä Ruotsia vastaan ja odottaa Ruotsin yhdenmukaistavan pikaisesti lainsäädäntönsä yhteisön lainsäädännön kanssa. Ehdotus Vetoomus voitaisiin jättää avoimeksi siihen saakka, kunnes rikkomus on korjattu. 4. Komission vastaus, saatu 7. maaliskuuta 2008 Vetoomuksen esittäjän kritisoima Ruotsin lainsäädäntö on todettu EY:n perustamissopimuksen 18, 39 ja 43 artiklan vastaiseksi yhteisöjen tuomioistuimen 18. tammikuuta 2007 tekemässä ratkaisussa (C-104/06, komissio v. Ruotsi), joka annettiin komission vireille panemassa rikkomismenettelyssä (nro 2003/4314). Ruotsin viranomaiset olivat kuitenkin jo tuomion antamishetkellä muuttaneet lainsäädäntöä. Ruotsin tuloverolain (Inkomstskattelagen), sellaisena kuin se on muutettuna 20. joulukuuta 2006 annetulla lailla (SFS 2006:1520), 47 luvun verosäännösten nojalla myyntivoittojen veronlykkäys voidaan myöntää, jos myytävä tai ostettava omistusasunto sijaitsee Ruotsin ulkopuolella mutta EU:n alueella tai ETA-alueella. Uusia säännöksiä sovelletaan kuitenkin ainoastaan yhden tai kahden perheen taloihin sekä "privatbostadsföretag"-järjestelmään, joka on erityinen ruotsalainen asunnon omistusmuoto. Ottaen huomioon uuden lainsäädännön asuntojen osalta rajoitetun soveltamisalan, jonka vuoksi käytännössä vain Ruotsissa sijaitsevat asunnot oikeuttaisivat lykkäykseen, komissio katsoi rikkomuksen jatkuvan tältä osin Ruotsin lainsäädäntöön tehdyistä viimeaikaisista muutoksista huolimatta. Komissio jatkoi tästä syystä rikkomismenettelyä EY:n perustamissopimuksen 228 artiklan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen annettua päätöksen, ja Ruotsin viranomaisille lähetettiin virallinen ilmoitus. Vastauksessaan Ruotsin viranomaiset ilmoittivat antaneensa ja julkaisseensa asiaa koskevan yleiskirjeen, jossa täsmennetään, kuinka 20. joulukuuta 2006 annettua lainsäädäntöä on tulkittava. Yleiskirjeellä laajennetaan tuoreen lainsäädännön soveltamisalaa asuntojen osalta. Komissio katsoo Ruotsin lainsäädännön noudattavan nyt EY:n perustamissopimuksen säännöksiä sellaisina kuin yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut niitä edellä mainitussa 18. tammikuuta 2007 antamassaan tuomiossa. Asiaa koskeva rikkomismenettely (nro 2003/4314) lopetettiin CM\ doc 3/5 PE v01-00

4 komission 31. tammikuuta 2008 antamalla päätöksellä. PE v /5 CM\ doc

5 Päätelmä Vetoomuksen esittäjän väite siitä, että Ruotsin verolainsäädäntö, jonka nojalla maassa asuville yksityishenkilöille voidaan myöntää lykkäystä omistusasunnon myynnistä saatujen myyntivoittojen verotukseen, olisi yhteisön lainsäädännön kanssa yhteensopimaton, ei ole enää perusteltu johtuen edellä mainitun, lain 2006:1520 tulkintaa koskevan yleiskirjeen antamisesta. CM\ doc 5/5 PE v01-00

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 21.10.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 156/2005, Szilvia Deminger, Unkarin kansalainen, Euroopan unionin muista jäsenvaltioista Unkariin tuotuihin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 19.12.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 8/2007, Campbell McPherson, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, osa-aikaisten työntekijöiden yhdenvertaista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0633/2006, Christiane Becker, Saksan kansalainen, pyynnöstään saada asianmukaista palkkaa vastaavasta työstä

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (neljäs jaosto) 10 päivänä toukokuuta 2007 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (neljäs jaosto) 10 päivänä toukokuuta 2007 * A JA B YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (neljäs jaosto) 10 päivänä toukokuuta 2007 * Asiassa C-102/05, jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Regeringsrätten (Ruotsi)

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 19.10.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 5/2007, Verena de Vries, Saksan kansalainen, (Die Frauen der Feurwehrbeamten -yhdistyksen puolesta,) (ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012)

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 18.12.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012) Asia: Vetoomus nro 0430/2012, Heikki Auvinen, Suomen kansalainen, hänen irtisanomisestaan Euroopan komission

Lisätiedot

9 päivänä marraskuuta 2006*

9 päivänä marraskuuta 2006* YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto) 9 päivänä marraskuuta 2006* Asiassa C-520/04, jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka korkein hallinto-oikeus (Suomi)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 26.9.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 943/2006, Hans-Heinrich Firnges, Saksan kansalainen, (ja 1 allekirjoittanut,) Ranskaan maksettujen kirkollisverojen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 25.11.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0080/2008, Cédric Callens, Luxemburgin kansalainen, Euroopan komission palkkaamien sopimusperusteisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 27.7.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 215/2002, Rüdiger Hartmann, Saksan kansalainen, pelaajalisenssin epäämisestä Espanjassa 1. Yhteenveto vetoomuksesta

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««Vetoomusvaliokunta 2009 26. toukokuuta 2005 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 478/98, W. E. Johann, Saksan kansalainen, ongelmistaan Alankomaiden veroviranomaisten kanssa

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 28.2.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 460/2005, Eleni Dimakopoulou, Kreikan kansalainen, (ja 2 allekirjoittanutta,) Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 24.4.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0930/2005, Marc Stahl, Saksan kansalainen, Alankomaissa myönnettyjen fysioterapeutin tutkintotodistusten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 23.3.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 0056/2004, Eleftherios Folidis, (Kreikan kansalainen), Kreikan maanviljelijöiden pankin (ATE) väitetyistä väärinkäytöksistä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA KOM(2001) 214 LOPULLINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Vero-osasto 8.11.2001 EU/291001/0844 Suuri valiokunta 00102 EDUSKUNTA ASIA: EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSION TIEDONANTO RAJAT YLITTÄVÄÄ TYÖELÄKETARJONTAA KOSKEVIEN VEROESTEIDEN POISTAMISESTA

Lisätiedot

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00)

TARKISTUKSET 2-8. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0138(COD) Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 9.11.2011 2011/0138(COD) TARKISTUKSET 2-8 Lausuntoluonnos Andrey Kovatchev (PE474.076v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE NRO 29/2004 Asia: Valiokunnan tiedoksi annetut vetoomukset Liitteenä ovat yhteenvedot kahden vetoomuksen sisällöstä

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE. Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE. Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta Euroopan parlamentti 204-209 Vetoomusvaliokunta 30.3.206 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta. Yhteenveto vetoomuksesta

Lisätiedot

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia.

HE 9/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotukea myönnettäessä sovellettavia vanhempien

Lisätiedot

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

Laki. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 6 :n 3 momentti, sellaisena kuin

Lisätiedot

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa

Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa 1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 13.12.2011 B7-0729/2011 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavien kysymysten B7-0673/2011 ja B7-0674/2011 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 SC 154 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ruotsin kuningaskunnalle ja Ison-Britannian

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto) 12 päivänä heinäkuuta 2005 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto) 12 päivänä heinäkuuta 2005 * SCHEMPP YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto) 12 päivänä heinäkuuta 2005 * Asiassa C-403/03, jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Bundesfinanzhof (Saksa)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 25.11.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0660/2006, Albert Tan, Alankomaiden kansalainen, ongelmistaan sosiaaliturvasta vastaavien Alankomaiden

Lisätiedot

Viking Line halusi liputtaa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöineen Rosella-laivan pois Suomen lipun alta.

Viking Line halusi liputtaa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöineen Rosella-laivan pois Suomen lipun alta. EY-tuomioistuin: Lakko-oikeus ei ole ehdoton Viking Line halusi liputtaa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöineen Rosella-laivan pois Suomen lipun alta. Syynä olivat merihenkilökunnan palkat ja edut

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 842/2007, Charlie Weston, Irlannin kansalainen, (Fairshare Campaign Group -ryhmän puolesta), strategisen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 06.01.2005 KOM(2004) 854 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Alankomaiden kuningaskunnalle soveltaa jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) Aihe: Italian tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto) 14 päivänä maaliskuuta 1996 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto) 14 päivänä maaliskuuta 1996 * DEVOS YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto) 14 päivänä maaliskuuta 1996 * Asiassa C-315/94, jonka Arbeitsgericht Bielefeld (Saksa) on saattanut EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.3.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 21. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus neuvoston päätökseksi, Bt cry1ab -geeniä

Lisätiedot

Pohjoismainen verosopimus

Pohjoismainen verosopimus Pohjoismainen verosopimus Palkan ja eläkkeen verotus 24.3.2009 Iisa Väänänen veroasiantuntija Pääkaupunkiseudun verotoimisto Iisa Väänänen Pääkaupunkiseudun verotoimisto 1 Sisältö 1. Verosopimukset 2.

Lisätiedot

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus. 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus 27.8.2014 Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto Ulkomaille muuttava eläkkeensaaja 1. Ulkomaille muutosta huolimatta Suomesta saatu eläke verotetaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 14/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: LIITTYMISASIAKIRJA, LIITE I EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET

Lisätiedot

Yhdistetyt asiat C-180/98 C-184/98. Pavel Pavlov ym. vastaan Stichting Pensioenfonds Medische Specialisten

Yhdistetyt asiat C-180/98 C-184/98. Pavel Pavlov ym. vastaan Stichting Pensioenfonds Medische Specialisten Yhdistetyt asiat C-180/98 C-184/98 Pavel Pavlov ym. vastaan Stichting Pensioenfonds Medische Specialisten (Kantongerecht te Nijmegenin esittämä ennakkoratkaisupyyntö) Pakollinen kuuluminen ammatilliseen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS PHILIPPE LÉGER 14 päivänä syyskuuta 1995 *

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS PHILIPPE LÉGER 14 päivänä syyskuuta 1995 * JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS PHILIPPE LÉGER 14 päivänä syyskuuta 1995 * 1. Ennakkoratkaisupyynnössään Bundesverwaltungsgericht pyytää yhteisöjen tuomioistuinta ratkaisemaan, onko maa- ja metsätalousasioita

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS F. G. JACOBS 20 päivänä marraskuuta 2003 1. "17 artikla

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS F. G. JACOBS 20 päivänä marraskuuta 2003 1. 17 artikla JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS F. G. JACOBS 20 päivänä marraskuuta 2003 1 1. Käsiteltävänä oleva asia koskee Suomen kansalaista, joka saa Suomesta työkyvyttömyyseläkettä mutta asuu Espanjassa ja maksaa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.11.2007 KOM(2007) 752 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 1 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0858/2007, Paul Stierum, Alankomaiden kansalainen, ongelmista, jotka liittyvät ajoneuvojen tuontiin Saksasta

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0194(COD) 17.12.2008 TARKISTUKSET 9-33 Mietintöluonnos (PE415.203v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I

Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2015 COM(2014) 749 final 2014/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen

Lisätiedot

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 27.2.2013 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0471/2006, Matti Niemelä, Suomen kansalainen, Coordination Dynamic Therapy Center Oy -nimisen yrityksen

Lisätiedot

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa *

Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * P6_TA(2006)0373 Tuomioiden huomioon ottaminen jäsenvaltioiden välillä uudessa rikosprosessissa * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi tuomioiden huomioon

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus

Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus PÖYTÄKIRJA SVEITSIN VALALIITON JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ HELSINGISSÄ 16 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1991 TEHDYN JA HELSINGISSÄ 19 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2006 TEHDYLLÄ PÖYTÄKIRJALLA MUUTETUN, TULO- JA VARALLISUUSVEROJA

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.2.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) Asia: Slovakian tasavallan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9328/16 ECON 488 UEM 230 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Sloveniassa annetun päätöksen

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot