Jukka Ollila Lähde:

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jukka Ollila 28.1.2016 1. Lähde:"

Transkriptio

1 Yhteenvetoa Länsi-Uudenmaan työllisyystilanteesta vuonna Mukana tarkastelussa on seudun 7 kuntaa Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti. Aiempien vuosien tavoin työttömien määrä Länsi-Uudenmaalla kääntyi vuoden lopussa kasvuun ja saavutti vuoden takaisen tason. Kaikkiaan työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa eli 883 henkilöä enemmän kuin marraskuussa. Seudun keskimääräinen työttömyysaste oli 11,5 %. (slidet 3 ja 4). Seudun työllisyystilanteen vaikeutumista kuvaa työttömien määrän muutos viimeisten viiden vuoden aikana. Kun vuonna 2011 työttömiä työnhakijoita oli keskimäärin 4 672, niin viime vuonna määrä oli eli liki 3000 enemmän. (slide 5) Tämä muutos näkyy erityisesti niin pitkäaikais- kuin ikääntyneiden työttömien määrän voimakkaana kasvuna sekä työttömyyden aiheuttamina kustannuksina kunnille. Myös nuorten työllistyminen (= alle 25-vuotiaat) on seudulla vaikeutunut linjassa yleisen työllisyyskehityksen kanssa. Huomioitavaa on kuitenkin, että selityksenä on erityisesti vuotiaiden työttömyyden kasvu. Alle 20-vuotiaiden työttömyys on pysynyt keskimäärin samalla tasolla. (slide 7) Joulukuussa alle 20-vuotiaiden työttömien määrä kasvoi marraskuusta, mutta oli kuitenkin viime vuotta pienempi. Sen sijaan seudulla vuotiaiden työttömien määrän muutos noudattaa yleistä työllisyyskehitystä. Joulukuun lopussa heitä oli työttöminä 873, mikä on suurin määrä viimeisten neljän vuoden aikana ja kasvua oli kaikissa seudun kunnissa. Kaikkiaan nuoria oli työttömänä vuoden lopussa henkilöä.(slidet 8 ja 9) Pitkäaikaistyöttömyys on viimeisten viiden vuoden aika yli kaksinkertaistunut. (slide 10) Viime vuoden lopulla määrä kääntyi taas kasvuun ja oli nyt liki Toki kunnittain oli eroja. (slide 11) Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on merkinnyt myös kasvavia kustannuksia kunnille, jotka joutuvat osarahoittamaan työmarkkinatukea, mikäli työttömyyden katkaisevia aktivointitoimenpiteitä ei ole tehty. Kun vuonna 2014 kunnat maksoivat korvauksia vajaat viisi miljoonaa, oli määrä viime vuonna yli kahdeksan miljoonaa. Tämä merkitsi sitä, että kun vuonna 2014 korvaus oli keskimäärin 36 /asukas, oli se viime vuonna 63. Pitkäaikasityöttömyyden kasvu ei selitä korvattavan määrän suuruutta, vaan selitys on paljolti siinä, ettei kunnissa ole kyetty aktivointitoimenpiteillä katkaisemaan pitkään jatkuneita työttömyyksiä.(slide 12-15) Lähde: Jukka Ollila

2 Heikentynyt työllisyystilanne koskettaa erityisesti yli 50-vuotiaita työttömiä, joiden määrä on kasvanut samaa tahtia kokonaistyöttömyyden kasvun myötä. Keskimäärin ikääntyneitä oli työttöminä viime vuonna (slide 10) Viime vuoden lopussa heitä oli työttöminä työnhakijoina kaikkiaan (slide 15) Hangossa työllisyyden kehitys on ollut positiivista ja työttömien määrä oli myös vuoden lopulla selkeästi edellisvuosia alempi. Kunnan työttömyysaste oli silti seudun korkein eli 14,4 %. (slide 16). Inkoossa työttömien määrä noudattaa kuukausiatasolla edellisiä vuosia. Työttömien määrä on kuitenkin kasvanut vuodesta 2011, jolloin työttömyysaste oli 4,5 %. Viime vuonna se oli 8,5 % eli miltei kaksinkertaistunut. (slide 17). Lohjalla työttömien määrä kääntyi myös aiempien vuosien tavoin kasvuun ja oli vuoden lopussa hiukan yli edellisvuoden lopun. Kaikkiaan työttöminä oli 3 185, mikä on kuukausitasolla suurin luku viimeisten seitsemän vuoden aikana. (slide 18) Raaseporissa työttömien määrä kasvoi vuoden lopulla ja oli vuoden 2014 tasolla. (slide 19) Siuntiossa työttömien määrä kasvoi, mutta jäi vuoden lopulla edellisvuotta pienemmäksi. Vaikka Siuntiossakin työttömyys on pahentunut, ei muutos ole ollut niin suuri kuin Inkoossa. Työttömyysaste oli edelleen seudun alhaisin eli 7,3 %. (slide 20) Karkkilassa työttömien määrä kasvoi, mutta on vakiintunut edellisten kahden vuoden tasolle. (slide 21) Muiden kuntien tavoin myös Vihdissä työttömien määrä kasvoi vuoden lopulla ja oli vuoden 2014 tasolla. (slide 22) Lähde: Jukka Ollila

3 Jukka Ollila

4 Jukka Ollila

5 Jukka Ollila

6 Jukka Ollila

7 Jukka Ollila

8 Jukka Ollila

9 Jukka Ollila

10 Jukka Ollila

11 Jukka Ollila

12 Jukka Ollila

13 Länsi-Uudenmaan kuntien osarahoittama työmarkkinatuki vuosina Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Hanko Inkoo Karkkila Lohja Raasepori Siuntio Vihti Yhteensä Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Hanko Inkoo Karkkila Lohja Raasepori Siuntio Vihti Kunnat keskimäärin Lähde: Jukka Ollila

14 Jukka Ollila

15 Jukka Ollila

16 Jukka Ollila

17 Jukka Ollila

18 Jukka Ollila

19 Jukka Ollila

20 Jukka Ollila

21 Jukka Ollila

22 Jukka Ollila

Yhteenvetoa aloittaneista yrityksistä vuonna 2015

Yhteenvetoa aloittaneista yrityksistä vuonna 2015 Yhteenvetoa aloittaneista yrityksistä vuonna 2015 Länsi-Uudenmaan seitsemän kunnan (Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Raasepori, Siuntio ja Vihti) alueella perustettiin viime vuonna 677 yritystä, mikä oli

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1405/01.00.02/2014 94 Henkilöstökertomus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Jere Kunnas, puh. 046 877 3285 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio

Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio Metropolitutkimusseminaari 7.12.2011 Teemoina kaupunkitalous ja segregaatio Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä 1 Vahva peruskunta muodostuu luonnollisesta työssäkäyntialueesta Yhteenveto: metropolialueella

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Lapset ja lapsiperheet

Lapset ja lapsiperheet 1 Johdanto 2 Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu 3 Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä 4 Keski-Uusimaa 5 Karviainen 6 Kirkkonummi 7 LOST 8 Hanko ja Raasepori 9 Tiivistelmät väestöryhmiä

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN JÄTELAUTAKUNTA 1.1 SEKAJÄTEMAKSUT KUNNAN JÄRJESTÄMÄSSÄ JÄTTEENKULJETUKSESSA

LÄNSI-UUDENMAAN JÄTELAUTAKUNTA 1.1 SEKAJÄTEMAKSUT KUNNAN JÄRJESTÄMÄSSÄ JÄTTEENKULJETUKSESSA LÄNSI-UUDENMAAN JÄTELAUTAKUNTA 1.1 SEKAJÄTEMAKSUT KUNNAN JÄRJESTÄMÄSSÄ JÄTTEENKULJETUKSESSA VOIMASSA 1.1.2013 alkaen, ellei muuta mainita. Saukkola ja Pusulan Lohjan Sammatin Siuntio ja Inkoo kaupunginosa

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2015

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2015 AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2015 Taustaa Raportin aineisto perustuu kuntien itse antamiin tietoihin sekä muihin julkisista rekistereistä saatuihin tietoihin

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014

Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014 Länsi-Uudenmaan suhdannekysely 2014 Konjukturbarometer för Västra Nyland 2014 Kyselyn tausta ja toteutus Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekivät yhteistyössä pienten ja

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2014

AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2014 AIKUISSOSIAALITYÖ JA TOIMEENTULOTUKI LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN KUNNISSA VUONNA 2014 Taustaa Raportin aineisto perustuu kuntien itse antamiin tietoihin sekä muihin julkisista rekistereistä saatuihin tietoihin

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 856 avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari Kuva: Toni Mailanen Kuva: Toni Mailanen MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA IV neljännes (loka-marraskuu) 2014 Kuva: Marianne Ståhl 23.2.2015 KONSERNIHALLINTO Timo Aro ja Timo Widbom Kuva: Toni

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2013 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN

LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON KAUPUNKI Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå LAADUKKAILLA PALVELUILLA PERUSTERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSSÄÄSTÖIHIN Sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurme

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 vuotiaat työttömät. Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 - vuotiaat työttömät kuukauden lopussa

Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 vuotiaat työttömät. Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 - vuotiaat työttömät kuukauden lopussa Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 vuotiaat työttömät 3000 Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 - vuotiaat työttömät kuukauden lopussa 2500 2294 2000 1500 1000 500 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 8 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 2008 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa,Vantaalla,

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde:

TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ. Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa. Lähde: TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Työpaikkojen määrän kehitys on yhteneväinen työllisyyden kehityksen kanssa TYÖPAIKKOJEN MÄÄRÄ Alueella työssäkäyvät so. alueen työpaikat vv.2008-2012 (Novago Yrityskehitys Oy:n kunnat)

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Matkailukoordinaattori alueellisen yhteistyön edistäjänä

Matkailukoordinaattori alueellisen yhteistyön edistäjänä Matkailukoordinaattori alueellisen yhteistyön edistäjänä Miksi Länsi-Uusimaa, miksei kaikki kunnat erikseen? Länsi- Uusimaa Lahti Region Lahti, Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola,

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

MATKAILU. KasvuKraft 13.3.2014 Jukka Punamäki Länsi-Uudenmaan matkailun aluekoordinaattori Uudenmaan liitto / Novago Yrityskehitys

MATKAILU. KasvuKraft 13.3.2014 Jukka Punamäki Länsi-Uudenmaan matkailun aluekoordinaattori Uudenmaan liitto / Novago Yrityskehitys MATKAILU KasvuKraft 13.3.2014 Jukka Punamäki Länsi-Uudenmaan matkailun aluekoordinaattori Uudenmaan liitto / Novago Yrityskehitys Globaali matkailu 1950 25 miljoonaa kansainvälistä saapumista 2012 1 miljardi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä ja Kirkkonummella

Lisätiedot

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa 2014. www.hel.fi/tietokeskus TILASTOJA 2015:3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-joulukuussa 2014 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen Puh. 09 310 36386 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa? Asukasinfo 31.1.2013 Missä mennään kuntauudistuksessa? Järvenpään kaupunki Järvenpään kaupunki Erkki Kukkonen 31.1.2013 1 2 14.2.2012 3 14.2.2012 Lähde: Suomen Kuvalehti 13.1.2012 Tilaisuuden aihe Järvenpään

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää

Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää Länsi-Uudenmaan MAL- yhteistyö: ASUNTOPOLIITTINEN TULEVAISUUSDIALOGI 2 3.6.2010 Monkola, HKH, MAL koordinaattori Mariitta Vuorenpää LÄHTÖKOHTIA JA TILASTOJA RYHMÄTYÖ 2 Osallistujat: Heikki Rouvinen, Pekka

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2015. Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 3 2 0 1 3 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2012 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3. Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala Länsi-Uudenmaan jätelautakunta Länsi-Uudenmaan jätelautakunta on

Lisätiedot

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä 1-7/2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN TYÖ STRATEGISENA TYÖNÄ PETRI LAITINEN, SUUNNITTELIJA 13.5.2016

RAKENTEELLINEN TYÖ STRATEGISENA TYÖNÄ PETRI LAITINEN, SUUNNITTELIJA 13.5.2016 RAKENTEELLINEN TYÖ STRATEGISENA TYÖNÄ PETRI LAITINEN, SUUNNITTELIJA 13.5.2016 SISÄLLYSLUETTELO Alueellinen hyvinvointikertomus Lapset ja nuoret kouluterveyskyselyn silmin Kysymyksiä Taustamuuttujia Sähköinen

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 T i l a s t o j a H e l s i n g i n k a u p u n g i n t i e t o k e s k u s 2 2 0 1 2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Kuva: Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa

Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa Metropolialueen esiselvitys aikataulu Espoossa Maaliskuu 18.3. valtuustossa kaupunginjohtajan info (19.3. SOTE uudistuksen selvityshenkilöiden määräaika päättyy) (21.3. hallituksen budjettiriihi) Huhtikuu

Lisätiedot

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2006 - väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - Keravan, Vantaan, Tuusulan, Hyvinkään,

Lisätiedot