HAUS / Koulutuskalenteri KOULUTTAUDU JA KEHITY 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUS / Koulutuskalenteri KOULUTTAUDU JA KEHITY 2016"

Transkriptio

1 HAUS / Koulutuskalenteri KOULUTTAUDU JA KEHITY 2016

2 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 HYVÄ ASIAKKAAMME Tervetuloa tutustumaan koulutuskalenteriimme, jossa esittelemme vuoden 2016 avoimet koulutuksemme. Tarjoamme jälleen kattavasti ajankohtaista koulutusta ja valmennusta valtionhallinnon asiakkaillemme. Kurssitarjonnan suunnittelun pohjana ovat pohdintamme ja kokemuksemme siitä, miten voimme parhaiten tukea asiakkaitamme suurten muutosten keskellä virkamiesten ammatillisen osaamisen pitkäjänteistä kehittämistä unohtamatta. In-house-asemamme kautta olemme tiiviisti mukana valtionhallinnon ajankohtaisissa kehittämishankkeissa, ja niiden sisällöt näkyvät läpileikkaavina teemoina eri koulutusalueilla. Myös hallitusohjelman keskeiset tavoitteet huomioidaan valmennuksissa. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö, julkisen talouden luomat haasteet, digitalisaatio, asiakaslähtöisyys ja kokeileva, innovatiivinen toimeenpano ovat pohdittavina monista eri näkökulmista. Pyrimme myös osaltamme lisäämään valtionhallinnon tuottavuutta sekä tukemaan yhtenäisiä toimintaprosesseja ja yhtenäistä johtamiskulttuuria valtionhallinnossa. Kartoitamme jatkuvasti valtion organisaatioiden ja henkilöstön kehittämistarpeita ja täydennämme koulutustarjontaamme ja koulutustemme sisältöjä niiden mukaan. Koulutusohjelmat suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä valtionhallinnon sidosryhmien kanssa, jolloin pystymme nopeasti huomioimaan ajankohtaiset toiveet. Panostamme monipuolisiin opetusmenetelmiin ja erilaisiin kehittämisen muotoihin. Yhä useammat koulutuksemme tarjotaan myös videovälitteisesti. HAUSin avoimen koulutuksen tarjonta on vain osa monipuolisia kehittämispalvelujamme. Räätälöimme koulutuksia organisaatiokohtaisesti ja toteutamme laajoja, pitkäaikaiseen kumppanuuteen perustuvia valmennusohjelmia. Rakennamme erilaisia kokonaisvaltaisia kehittämispalveluja tarkasti asiakkaiden tarpeita kuunnellen. HAUSin avoin koulutustarjonta täydentyy vuoden mittaan tuoreilla teemoilla ja koulutuskalenteriamme päivitetään säännöllisesti. Seuraathan tarjontaamme myös koulutushaussamme ja HAUS Twitterissä. Kehittämisterveisin, Johanna Snellman, johtaja, johtamisvalmennus puh , johanna.snellman@haus.fi 2

3 SISÄLLYSLUETTELO: Johtaminen ja esimiestyö...4 Henkilöstöjohtaminen...7 Henkilöstöhallinto...8 Taloushallinto...11 Hankintatoimi...14 Hallinto ja oikeus...17 EU-osaaminen Valtionhallinnon perehdytys...21 Työhyvinvointi...22 Projektit ja prosessit Asiakaspalvelu...26 Sihteerit ja assistentit...27 Viestintä...28 Tiedonhallinta Turvallisuus...32 Ammattitutkinnot...33 Lisätietoa koulutuksista...34 Haus kouluttaa parhaat virkamiehet

4 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ Toteutamme valmennusta erilaisissa johtamistehtävissä ja uran eri vaiheissa oleville johtajille ja esimiehille. Avointen ja räätälöityjen johtamisvalmennusten sisällöissä korostuvat valtion ohjausjärjestelmien uudistus ja strategiat, laadun kehittäminen, organisaation ohjaaminen ja tulosten aikaansaaminen, ihmisten johtaminen ja työyhteisöjen rakentaminen sekä muutoksessa johtaminen. Työskentelyssä yhä suurempi painoarvo on ohjauksellisissa menetelmissä ja erilaiset arviointimenetelmät toimivat itsetuntemuksen lisäämisen sekä johtajana kehittymisen pohjana. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Johanna Snellman, johtaja puh , johanna.snellman@haus.fi JOHDON PITKÄT KOULUTUSOHJELMAT VALTIO-VIRE 23 - Esimiesten valmennusohjelma 1. jakso Esimiehen viitekehys 2. jakso Tavoitteellinen vuorovaikutus esimiestyössä (internaatti) 3. jakso Työyhteisön ja esimiehen hyvinvointi HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi VALTIO-VIRE 24 - Esimiesten valmennusohjelma 1. jakso Esimiehen viitekehys 2. jakso Tavoitteellinen vuorovaikutus esimiestyössä (internaatti) 3. jakso Työyhteisön ja esimiehen hyvinvointi HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi HUOM. *Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan 4 JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS / * Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan.

5 VALTIO-JOKO 53 -Johdon koulutusohjelma 1. jakso Johtajuus (internaatti) 2. jakso Strateginen johtaminen Projektityöpäivä 3. jakso Toimintojen johtaminen 4. jakso Itsetuntemus ja toimivien suhteiden rakentaminen (internaatti) 5. jakso Sitoutunut ja osallistuva työyhteisö Päätöspäivä HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Riitta Tihinen, puh , riitta.tihinen@haus.fi VALTIO-JOKO 54 -Johdon koulutusohjelma 1. jakso Johtajuus (internaatti) 2. jakso Strateginen johtaminen Projektityöpäivä 3. jakso Toimintojen johtaminen 4. jakso Itsetuntemus ja toimivien suhteiden rakentaminen (internaatti) 5. jakso Sitoutunut ja osallistuva työyhteisö Päätöspäivä HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Riitta Tihinen, puh , riitta.tihinen@haus.fi Valmentava johtaminen kevät 1. jakso Toimintamme ohjaimet 2. jakso 5.4. Voimavarat käyttöön 3. jakso 3.5. Jatkuva kehittyminen ja valmentava johtamiskulttuuri syksy 1. jakso Toimintamme ohjaimet 2. jakso Voimavarat käyttöön 3. jakso 8.12 Jatkuva kehittyminen ja valmentava johtamiskulttuuri HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi Valtion työnantajatoiminnan valmennusohjelma 1. jakso Työnantaja muutosta johtamassa (Kalastajatorppa) 2. jakso Työnantajana valtiolla nyt ja tulevaisuudessa (HAUS, Munkkiniemi) 3. jakso Työnantajatoiminnan muuttuvat roolit edellyttävät tulostietoisuutta (Haikko) HINTA: Vahvistetaan myöhemmin VALTIO-JUST 17 - Julkisen johtamisen strategiaohjelma 1. jakso Strateginen ohjaus ja johtamisosaaminen (internaatti) 2. jakso Strategisena johtajana kehittyminen 3. jakso Johtajan henkilökohtainen kasvu ja kehittyminen - kohti uudistuvaa johtajuutta (internaatti) 4. jakso Strategian tehokas toimeenpano 5. jakso Päätösjakso: Kehittämispolun opit jakoon VALTIO-JOVA jakso Poliittinen ohjaus 2. jakso Analyysi ja indikaattorit 3. jakso Vaikuttavuus HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Ari Sihvola, puh , ari.sihvola@haus.fi HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Reijo Lindh, puh , reijo.lindh@haus.fi JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS / * Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan. 5

6 JOHDON LYHYET KOULUTUSOHJELMAT Kehityskeskusteluvalmennus (aamupäivä) HINTA: alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi Kehity ihmisten johtajana - Lähiesimiehen henkilöstöasiat kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi Onnistu etäjohtajana 27.4 HINTA: alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi Vaikuttava yhteistyö - neuvottelutaidot kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Riitta Tihinen, puh , riitta.tihinen@haus.fi Virkaura, työura, oma ura näkökulmia kehittämiseen, kehittymisen ja etenemiseen 5.4. HINTA: alv TIEDUSTELUT: Ari Sihvola, puh , ari.sihvola@haus.fi CAF itsearviointi toiminnan kehittämisen välineenä Järjestämme koulutusta tilauksesta HINTA: alv TIEDUSTELUT: Ari Sihvola, puh , ari.sihvola@haus.fi Esimies ja vaikeat tilanteet työssä kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi Itsensä johtaminen ja ajankäytön hallinta 8.2. (iltapäivä) ja 8.3. (aamupäivä) HINTA: alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi HUOM. *Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan 6 JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS / * Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan.

7 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 HENKILÖSTÖJOHTAMINEN HAUS toimii tiiviissä yhteistyössä valtiokonsernin henkilöstöhallinnon keskeisten toimijoiden kanssa ja koulutusta toteutetaan yhteistyössä mm. Valtion työmarkkinalaitoksen, Valtiokonttorin ja Palkeiden kanssa. Tarjoamme hyödynnettäväksi sekä johdolle suunnattua työnantaja- ja esimiesvalmennusta että käytännönläheistä palvelussuhdeasioiden hoitoon valmentavaa koulutusta. Tarjolla on myös ajankohtaisia teemapäiviä, joissa voit päivittää työelämän lainsäädäntöä ja sopimuksia koskevaa osaamistasi. Avoimen koulutustarjonnan lisäksi toteutamme virastokohtaisia tilauskoulutuksia (myös videovälitteisesti) sopimuksen mukaan. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Riitta Tihinen, koulutuspäällikkö puh , riitta.tihinen@haus.fi Strateginen henkilöstöjohtaminen 1. jakso Henkilöstöstrategia ja henkilöstöprosessit 2. jakso Osaamisen johtaminen ja esimiestyö HINTA: alv TIEDUSTELUT: Riitta Tihinen, puh , riitta.tihinen@haus.fi HENKILÖSTÖJOHTAMINEN / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 7

8 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 HENKILÖSTÖHALLINTO HAUS toimii tiiviissä yhteistyössä valtiokonsernin henkilöstöhallinnon keskeisten toimijoiden kanssa. Koulutuksia suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä mm. Valtion työmarkkinalaitoksen, Valtiokonttorin ja Palkeiden kanssa. Tarjoamme hyödynnettäväksi sekä johdolle suunnattua työnantaja- ja esimiesvalmennusta että käytännönläheistä palvelussuhdeasioiden hoitoon valmentavaa koulutusta. Tarjolla on myös ajankohtaisia teemapäiviä, joissa voit päivittää työelämän lainsäädäntöä ja sopimuksia koskevaa osaamistasi. Avoimen koulutustarjonnan lisäksi toteutamme virastokohtaisia tilauskoulutuksia (myös videovälitteisesti). TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Helena Viskari, koulutuspäällikkö Työelämän juridiikkaa virkamiehille 1. jakso Työoikeuden perusteet 2. jakso Virkamiesoikeuden perusteet 3. jakso Hyvä hallinto ja oikeusturva, yhdenvertaisuus työelämässä sekä työ- ja virkaehtosopimusoikeus 4. jakso Henkilötietojen käsittely, yhteistoimintamenettely ja työturvallisuus HINTA: alv, yksittäisen jakson hinta alv TIEDUSTELUT: Anna Saharinen, puh , anna.saharinen@haus.fi Henkilöstöasiainhoidon tutkinto kevät 1. jakso jakso jakso syksy 1. jakso jakso jakso HINTA: alv 8 HENKILÖSTÖHALLINTO / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

9 Matkahallinnon osaajaohjelma 1. jakso jakso HINTA: alv Taitavasti muutoksessa - esimiesviestintää muutos- ja poikkeustilanteissa kevät 9.3. / syksy HINTA: alv Esimiesten palvelussuhdepäivä kevät 11.2 / syksy HINTA: alv Perustelumuistion kirjoittaminen rekrytoitaessa valtiolle ( ) HINTA: alv/ alv Virkamiestä ja työntekijää koskeva tietojenkäsittely kevät / syksy HINTA: alv / alv Valtion eläketurva kevät 7.4. / syksy HINTA: alv Virka- ja työsuhteen ehdot kevät / syksy HINTA: alv Työaikasopimuksen ja työaikalain soveltaminen valtiolla kevät / syksy HINTA: alv / alv Vuosilomamääräykset valtiolla kevät 8.3. / syksy HINTA: alv / alv TIEDUSTELUT: Helena Viskari, Matkakustannusten korvaaminen kevät (Grand Marina/XPRS) HINTA: alv HENKILÖSTÖHALLINTO / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 9

10 Jaksotyö valtiolla kevät / syksy HINTA: alv Matkakustannusten korvaaminen syksy HINTA: alv / alv Virkamieslakia koskevaa oikeuskäytäntöä kevät / syksy HINTA: alv Virkamieslain muutoksenhaku ja hallintolainkäyttömenettely kevät (aamupäivä) / (1/2 päivää) HINTA: alv / alv Matkahallinnon osaajaohjelma 1. jakso jakso kevät 2017 HINTA: alv Henkilöstö- ja palkkahallinnon teemapäivä HINTA: alv Henkilöstöasioiden foorumi (laivaseminaari, Tukholma) HINTA: alv 0 % (2 hh) / alv 0 % (1 hh) Matkahallinnon teemapäivä kevät 8.6. HINTA: alv 10 HENKILÖSTÖHALLINTO / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

11 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 TALOUSHALLINTO HAUSin tehtävänä on siirtää valtion taloushallinnon osaamista taloushallinnosta talouden hallintaan. Taloushallinnon pitkät koulutusohjelmat, Julkistalouden controller- ja Talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkinto tarjoavat hyvän perustan uudelle osaamiselle. HAUSin avoin koulutustarjonta tukee valtion taloushallinnon yhtenäisiä prosesseja ja toimintatapoja sekä tietojärjestelmien käyttöä ja hyödyntämistä. HAUS rakentaa ja toteuttaa taloushallinnon koulutusta yhteistyössä valtiovarainministeriön, Valtiokonttorin, Palkeiden ja asiakasvirastojen kanssa. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Ulla Suomela, koulutuspäällikkö Excelin jatkokurssi talousammattilaisille 1.3. HINTA: alv Tilauksesta perintään missä mennään? (aamupäivä) HINTA: 120 +alv Johdanto valtion taloushallintoon TALOUSHALLINTO / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 11

12 Valtion kirjanpidon perusteet kevät 1. jakso Valtion kirjanpidon perusteet I 2. jakso Valtion kirjanpidon perusteet II syksy 1. jakso 7.9. Valtion kirjanpidon perusteet I 2. jakso Valtion kirjanpidon perusteet II HINTA: I tai II alv / alv I ja II 790 / alv Toiminnan ja talouden ohjausjärjestelmät (aamupäivä) HINTA: alv Valtion talousarvion perusteet 4.4. (aamupäivä) HINTA: alv / alv Maksullisen toiminnan perusteet 4.4. (iltapäivä) HINTA: alv / alv Valtion kirjanpitoyksikön arvonlisäverotus HINTA: alv / alv Budjetointilaskelmat Investointi- ja vaihtoehtolaskelmat Valtion tulostietojärjestelmä kevät (aamupäivä) syksy (aamupäivä) PAIKKA: vahvistetaan myöhemmin HINTA: alv Viraston omaisuuden hallinta (aamupäivä) HINTA: alv / alv Excel Taloushallinnon raportointi I 8.6. HINTA: alv PAKETTIHINTA: Excel Taloushallinnon raportointi I + II: koulutuskokonaisuus yhteensä alv 12 TALOUSHALLINTO / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

13 Excel Taloushallinnon raportointi II HINTA: alv PAKETTIHINTA: Excel Taloushallinnon raportointi I + II: koulutuskokonaisuus yhteensä alv Valtionapujärjestelmän perusteet (aamupäivä) HINTA: alv EU-projektien taloushallinto Kirjanpitoyksikön tilinpäätös ja toimintakertomus Yhteisrahoitteisen toiminnan perusteet (aamupäivä) HINTA: alv Kustannuslaskennan perusteet Toimintolaskenta ja -analyysit TALOUSHALLINTO / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 13

14 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 HANKINTATOIMI Julkisissa hankinnoissa on menossa paljon merkittäviä muutoksia, jotka vaativat hankkijoilta uutta ja entistä laajempaa osaamista. Muutoksista merkittävin on keväällä 2016 voimaan astuva uusi hankintalaki ja sen edellyttämä hankintaprosessin sähköistämisvaatimus. Koulutustarjontamme vastaa muutosten asettamiin haasteisiin. Vahvuutemme perustuu valtion sisäisen ja ulkopuolisen asiantuntijaverkoston vankkaan osaamiseen. Lisäksi hyödynnämme valtion hankintatoimen kehittämishankkeiden tuottamaa uutta tietoa. Tarjoamme myös organisaatiokohtaisia valtionhallinnon tarpeisiin räätälöityjä hankintakoulutuksia. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Carl-Johan Nordberg, koulutuspäällikkö puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Hankintaosaaja jakso Julkisten hankintojen suunnittelu ja organisointi 2. jakso Hankinnan valmistelu ja tarjouspyynnön laatiminen 3. jakso Tarjousten arviointi, vertailu ja hankintapäätös 4. jakso Hankintasopimukset 5.jakso Hankintojen johtaminen ja uusi oikeuskäytäntö HINTA: alv + vapaaehtoisen kansainvälisen jakson kustannukset TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Uusi hankintalaki kevät syksy PAKETTIHINTA: Uusi hankintalaki + hankintalakiuudistus - syventävä koulutus: kevään tai syksyn koulutuskokonaisuus yhteensä alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi 14 HANKINTATOIMI / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

15 Palveluhankintasopimuksen laatiminen ja sopimushallinta 9.3. TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , Ketterät ohjelmistokehitysmenetelmät julkisissa hankinnoissa TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , Hankintatoimen peruskurssi kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Hankintalakiuudistus - syventävä koulutus hankkijoille kevät syksy PAKETTIHINTA: Uusi hankintalaki + hankintalakiuudistus - syventävä koulutus: kevään tai syksyn koulutuskokonaisuus yhteensä alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Hankintalakiuudistus - syventävä koulutus lakimiehille kevät syksy PAKETTIHINTA: Uusi hankintalaki + hankintalakiuudistus - syventävä koulutus: kevään tai syksyn koulutuskokonaisuus yhteensä alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi ICT-hankintojen suunnittelu ja toteutus TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Hankintaprosessi pähkinänkuoressa kevät / syksy HINTA: alv PAKETTIHINTA: Hankintaprosessi pähkinänkuoressa + Kevennettyjen kisojen valmennus: kevään tai syksyn koulutuskokonaisuus yhteensä alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Kevennettyjen kisojen valmennus kevät / syksy HINTA: alv PAKETTIHINTA: Hankintaprosessi pähkinänkuoressa + Kevennettyjen kisojen valmennus: kevään tai syksyn koulutuskokonaisuus yhteensä alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Hankintatoimen jatkokurssi kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Hankintasopimusten syventävä kurssi TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Julkisten ICT-hankintojen teemapäivät HANKINTATOIMI / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 15

16 HINTA: alv TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi 16 HALLINTO JA OIKEUS / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

17 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 HALLINTO JA OIKEUS Hallinto- ja oikeus -koulutusalueen koulutussisällöt ovat virkamiesosaamiseen perustietoja, -taitoja ja ajankohtaisteemoja. Koulutussisältöinä ovat mm. hallinnon keskeiset ohjeet ja säädökset, perehdytys, uudistuva hallinto, lainsäädäntö ja lainvalmisteluosaaminen sekä asiakirjojen julkisuuteen, tietosuojaan, valmisteluun ja esittelymenettelyyn liittyvät asiat. Koulutukset on tarkoitettu kaikille julkishallinnossa työskenteleville. Teemme myös tilauskoulutuksia, jotka räätälöimme yhteistyössä tilaajan kanssa TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Anja Mäkinen, koulutuspäällikkö Lainvalmistelun jatkokurssi 1. moduuli Lainvalmisteluprosessin hallinta 2. moduuli 3.3. Vaikutusten arviointi 3. moduuli 8.4. Lainkirjoittajan oikeusoppia 4. moduuli Viestintä ja vuorovaikutustaidot lainvalmistelussa HINTA: alv / koko ohjelma alv / yksittäiset moduulit Lainvalmistelun peruskurssi 1. moduuli Johdatus lainvalmisteluun 2. moduuli Vaikutusten arviointi 3. moduuli Oikeudellinen osaaminen 4. moduuli Lakitekniikka Palautepäivä HINTA: alv HALLINTO JA OIKEUS / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 17

18 Suullinen käsittely hallinto-oikeudessa HINTA: ALV TIEDUSTELUT: ANJA MÄKINEN Muutoksenhaku ja hallintolainkäyttö Esittelijänä hallinnossa Työparityöskentely ja pienryhmävalmennus HINTA: alv Tietoturvaniksit käyttöön! ( ) HINTA: alv / alv Kyberturvallisuus HINTA: alv /320 +alv EU:n tietosuoja-asetus tietoisku ( ) HINTA: 50 + alv Argumentointi ja perustelutaidot EU:n tietosuoja-asetuksen toimeenpano tietoisku ( ) HINTA: 50 + alv Hallintopäätösten tekeminen HINTA: alv Perustelumuistion kirjoittaminen rekrytoitaessa valtiolle ( ) Perus- ja ihmisoikeudet EU:ssa HINTA: alv/ alv HALLINTO JA OIKEUS / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

19 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 EU-OSAAMINEN EU-lainsäädännöllä ja muilla Euroopan yhtenäisyyttä tukevilla toimilla halutaan ylläpitää kansalaisten tasa-arvoa, turvallisuutta ja hyvinvointia. Hallinnollista taakkaa pyritään keventämään ja valmistelun läpinäkyvyyttä lisäämään. Jäsenmaiden tulisi soveltaa EU-lainsäädäntöä mahdollisimman tuloksellisesti. Muutoksista johtuvia vaikutuksia on myös arvioitava systemaattisesti ja ennalta. HAUSin EU-koulutuksilla tuetaan virkamiesten perusosaamista EU-asioissa ja tehdään tutuksi kansallisia vaikutusmahdollisuuksia EU-päätöksenteossa. Koulutuksia tehdään myös tilauskoulutuksina, joiden sisällöt suunnitellaan yhdessä tilaavan organisaation kanssa. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Anja Mäkinen, koulutuspäällikkö EU:n päätöksenteko EU-säädösvalmistelun peruskurssi EU-asiakirjat ja EU-tiedonhallinta EU- ja valtiosopimukset EU-OSAAMINEN / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 19

20 EU-oikeus pähkinänkuoressa EU:n talouspolitiikka EU-projektien taloushallinto Perus- ja ihmisoikeudet EU:ssa EU-säädösvalmistelun jatkokurssi EU-OSAAMINEN / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

21 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 VALTIONHALLINNON PEREHDYTYS Valtionhallintoon perehdyttävä koulutus on tarkoitettu sekä uusille valtionhallinnon työntekijöille että kaikille niille, jotka haluavat päivittää tietonsa ajan tasalle julkissektorin muutoksessa. Käsittelemme koulutuksissa valtionhallinnon rakennetta ja toimintaa sekä hallintomenettelyä ja keskeistä hallinnon työntekijän toimintaa säätelevää lainsäädäntöä. Lisäksi toteutamme ajankohtaistilaisuuksia hallinnon muutoksista. Koulutusta räätälöidään myös organisaatiokohtaisesti TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, koulutuspäällikkö Johdanto valtion taloushallintoon Valtionhallinnon perustuntemus kevät / syksy HINTA: alv VALTIONHALLINNON PEREHDYTYS / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 21

22 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 TYÖHYVINVOINTI HAUS tukee vahvasti työhyvinvoinnin edistämistä valtionhallinnossa. Hyvä ja motivoiva johtaminen, työntekijöiden ammattitaito sekä toimiva työyhteisö ovat keskeisiä työhyvinvointia lisääviä tekijöitä ja niiden kehittäminen on meidän perustehtävämme. Viime vuosina olemme toteuttaneet useita organisaatiokohtaisia työyhteisövalmennuksia ja työyhteisötaitoja kehitetään myös avoimessa valmennuspäivässämme. Yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa toteutamme Kaiku-kehittäjäkoulutusta, joka valmentaa osallistujat työhyvinvointia tukevan toiminnan edistäjiksi työpaikalleen. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Johanna Snellman, johtaja puh , johanna.snellman@haus.fi Kaiku-kehittäjäkoulutus, kurssi 31 Yhteistyössä Valtiokonttorin Kaiku-kehittämispalveluiden kanssa. 1. jakso: (internaatti) 2. jakso: jakso: jakso: HINTA: * + alv TIEDUSTELUT: Johanna Snellman, puh , johanna.snellman@haus.fi Työyhteisösovittelu Työyhteisöristiriidat voimavaraksi 1. jakso: Konfliktit ja niiden määrittely 2. jakso: Sovittelu työyhteisössä 3. jakso: Sovittelijana kasvaminen ja sovittelun edistäminen HINTA: alv TIEDUSTELUT: Johanna Snellman, puh , johanna.snellman@haus.fi HUOM. *Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan 22 TYÖHYVINVOINTI / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS / * Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan.

23 Itsensä johtaminen ja ajankäytön hallinta 8.2. (iltapäivä) / 8.3. (aamupäivä) HINTA: alv TIEDUSTELUT: Matleena Nurmiainen, puh , matleena.nurmiainen@haus.fi Lisää tuloksellisuutta, tavoitteellisuutta sekä voimavaroja työhösi 9.2. Työyhteisötaidot - yhteisen onnistumisen eväät kevät 14.3 / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Hyvinvointi muutostilanteissa HINTA: alv / alv HUOM. *Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan PROJEKTIT JA PROSESSIT / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS / * Internaattijaksojen matka-, majoitus- ja täysihoitokustannukset eivät sisälly ohjelman hintaan. 23

24 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 PROJEKTIT JA PROSESSIT Voimavarojen rajallisuus edellyttää hallinnolta edelleen parempaa muutosten toimeenpanokykyä. Tarvitaan lisää tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Palveluja tulee pystyä tuottamaan vähemmällä byrokratialla. Isot muutosten suunnittelussa ja toteutuksessa kehittämisprojektit ovat mitä käyttökelpoisin työväline. Sen sijaan toiminnan laadun ja tehokkuuden jatkuvassa parantamisessa ovat työ- ja palveluprosessien kehittäminen keskeisellä sijalla. Organisaatiokohtaisissa valmennuksissa keskeistä on asiakasorganisaation prosessien ja projektien hallinnan kehittämistarpeiden tunnistaminen ja kehittämistoimenpiteiden määritteleminen. Projektityöskentelyn valmennusta voidaan kohdentaa johdolle ja esimiehille, projektipäälliköille sekä projekti- ja ohjausryhmän jäsenille. Organisaatiokohtainen valmennus suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Ari Sihvola, kehitysjohtaja puh , ari.sihvola@haus.fi Prosessien johtaminen julkisella sektorilla kevät 1. jakso Prosessien/toiminnan johtaminen sekä muutoksen johtaminen prosesseissa 2. jakso Prosessien/toiminnan kehittäminen sekä johtaminen verkostoissa 3. jakso Lean-näkökulma prosessien johtamisessa ja kehittämisessä sekä prosessien mittaaminen syksy 1. jakso Prosessien/toiminnan johtaminen sekä muutoksen johtaminen prosesseissa 2. jakso Prosessien/toiminnan kehittäminen sekä johtaminen verkostoissa 3. jakso Lean-näkökulma prosessien johtamisessa ja kehittämisessä sekä prosessien mittaaminen HINTA: alv Hinta sisältää teoksen Kai Laamanen: Johda liiketoimintaa prosessien verkkona, ideasta käytäntöön TIEDUSTELUT: Carl-Johan Nordberg, puh , carl-johan.nordberg@haus.fi Projektijohtaminen kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Ari Sihvola, puh , ari.sihvola@haus.fi 24 PROJEKTIT JA PROSESSIT / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

25 Assistenttien projektipäivä / alv Projektijohtamisen jatkokurssi kevät 7.3. / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Ari Sihvola, puh , ari.sihvola@haus.fi PROJEKTIT JA PROSESSIT / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 25

26 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 ASIAKASPALVELU Toimintatapojen sähköistyessä myös asiakaspalvelu on pitkälti siirtynyt verkkoon tai puhelimeen. Sujuva vuorovaikutus asiakkaan kanssa ja asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen on silti edelleen keskiössä välineestä riippumatta. HAUS järjestää asiakaspalvelukoulutusta jossa otetaan huomioon toimintaympäristön jatkuva muutos sekä uudet sähköiset palvelukanavat. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, koulutuspäällikkö Asiakaspalvelu puhelimessa kevät / syksy puh , marja.laine-asikainena@haus.fi Sähköinen asiakaspalvelu kevät / syksy (1/2 päivää) HINTA: alv puh , marja.laine-asikainena@haus.fi 26 ASIAKASPALVELU / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

27 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 SIHTEERIT JA ASSISTENTIT Sihteerien ja assistenttien edellytetään nykyisin olevan tiedoiltaan ja taidoiltaan ajan tasalla olevia työelämän moniosaajia. HAUS tarjoaa tähän avuksi mm. kirjallisen viestinnän, sosiaalisen median, tietotekniikan, projektiosaamisen, ruotsin ja englannin kielen sekä ajanhallinnan, vuorovaikutukseen, jaksamiseen ja työyhteisön toimivuuteen liittyviä koulutuksia. Lisäksi järjestämme ajankohtaisseminaareja Tutustu monipuoliseen assistenttikoulutustarjontaamme ja ilmoittaudu mukaan. Järjestämme kaikista teemoista myös organisaatiokohtaisia tilauskoulutuksia. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, koulutuspäällikkö Assistenttien projektipäivä / alv puh , marja.laine-asikainena@haus.fi Sihteerien ja assistenttien arkistopäivä kevät 3.5. / syksy / alv Sihteerien ja assistenttien kielenhuoltopäivät kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Sihteerien ja assistenttien kevätseminaari ja opintomatka Narvaan HINTA: alv 0 % - 1-hengen hytissä ja huoneessa alv 0 % - 2-hengen hytissä ja huoneessa SIHTEERIT JA ASSISTENTIT / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 27

28 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 VIESTINTÄ Viestinnän merkitys organisaation toiminnassa korostuu yhä entisestään uusien viestintävälineiden tullessa käyttöön, muutosten lisääntyessä ja resurssien käytön tehostuessa. Miten viestiä selkeästi, ytimekkäästi ja kohteliaasti, viestin sisältöön sopivalla tyylillä? Näihin kysymyksiin paneudumme viestintäkoulutuksissamme, joissa käsittelemme kirjallista viestintää ja oikeakielisyyttä sekä viestintää ja näkyvyyttä sosiaalisen median eri välineissä. Emme unohda myöskään kielitaitoa - avoimen koulutuksen lisäksi räätälöimme mielellämme ruotsin ja englannin kielen koulutusta organisaationne substanssin mukaisesti. Tarjoamme myös valmennusta median kohtaamiseen ja kriisiviestintään sekä esitysmateriaalien laatimiseen ja esitysten pitämiseen TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, koluutuspäällikkö Kirjoita uskottavasti englanniksi kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Kundservice på svenska Asiakaspalvelua ruotsiksi HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Vaikuttava yhteistyö - neuvottelutaidot (internaatti) kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Riitta Tihinen, puh , riitta.tihinen@haus.fi Selkeä virkakieli HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi 28 VIESTINTÄ / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

29 Aktiivinen ammattilainen sosiaalisessa mediassa / alv Kirjoita sujuvasti ruotsiksi valtionhallinnossa HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Ranskan kirjallinen viestintäpäivä HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Aineiston tuottaminen verkkoon kevät / syksy HINTA: alv TIEDUSTELUT: Tarja Hedenstam, puh , tarja.hedenstam@haus.fi Taitavasti muutoksessa - esimiesviestintää muutos- ja poikkeustilanteissa kevät 9.3. / syksy HINTA: alv Argumentointi ja perustelutaidot VIESTINTÄ / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 29

30 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 TIEDONHALLINTA Tiedonhallinnan alueelta HAUS järjestää asiakirjahallinnon teema- ja ajankohtaistilaisuuksia sekä peruskoulutusta kirjaamiseen, asiakirjahallintoon sekä tiedonhallinnan suunnitteluun ja organisointiin. Asiakirjahallinnosta HAUSissa on mahdollisuus suorittaa myös ammattitutkinto. Tiedonhallinnan sähköistäminen ja dokumentinhallintaan sekä käytettävyyteen liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia, koulutuksissa käsiteltäviä teemoja. Lisäksi järjestämme ohjelmistokoulutusta, joka sopii jokaiselle oman työn tehostamiseen. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, koulutuspäällikkö Julkishallinnon tietotyötutkinto Asianhallintajärjestelmän käyttöönotto ja muutoksen läpivienti organisaatiossa HINTA: alv HINTA: ALV Office tips & tricks kevät / syksy puh , marja.laine-asikainena@haus.fi 30 TIEDONHALLINTA / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS uutuus = videokoulutus = lähiopetus / videokoulutus =

31 Tiedonhallintasuunnitelman laadinta ja ylläpito kevät 1. jakso jakso 2.5. syksy 1. jakso jakso HINTA: alv / alv Mitä jokaisen on hyvä tietää tietosuojasta ja kyberturvallisuudesta kevät / syksy Kirjaamistoiminnan koulutus kevät / syksy HINTA: alv Asiakirjahallinnon ajankohtaisseminaari - opintomatka Narvaan HINTA: alv 0 % - 1-hengen hytissä ja huoneessa alv 0 % - 2-hengen hytissä ja huoneessa / alv Digitalisaation teemapäivä / alv Toimittajayhteistyö tietojärjestelmähankkeessa / alv Kirjaamon julkisuuslakipäivä kevät 5.4. / syksy / alv TIEDONHALLINTA / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 31

32 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 TURVALLISUUS Turvallisuuden alueelta HAUS järjestää avoimena tarjontana turvallisuuden ajankohtaistilaisuuksia. Organisaatiokohtaisena tilauskoulutuksena järjestetään myös turvallisuussuunnitteluun, toimitilaturvallisuuteen sekä toimivaltuuksiin ja asiakasturvallisuuteen liittyviä koulutuksia. Organisaatiokohtainen koulutus voi sisältää myös toiminnallisia osuuksia. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, HAUS Collegen rehtori Turvallisuuden ajankohtaisseminaari & Turvallisuus 2016 Skydd -messut Tukholmassa HINTA: alv 0 % - 1-hengen hytissä alv 0 % - 2-hengen hytissä 32 TURVALLISUUS / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS

33 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 AMMATTITUTKINNOT HAUS College järjestää tutkintotavoitteista ammatillista lisäkoulutusta oppisopimuskoulutuksena. Tällä hetkellä tarjonnassa ovat Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET), Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto sekä Virastomestarin ammattitutkinto. Tutkinnot ovat aikuisille soveltuvia näyttötutkintoja, joissa jokaiselle laaditaan oma henkilökohtainen suunnitelma tutkinnon suorittamiseen. Uutena tutkintona aloitamme talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkinnon. Tutkinnossa valitaan joko taloushallinnon tai henkilöstöhallinnon osaamisala. TIEDUSTELUT VASTUUHENKILÖLTÄ: Marja Laine-Asikainen, HAUS Collegen rehtori HAUSISSA ON MAHDOLLISTA SUORITTAA TÄLLÄ HETKELLÄ SEURAAVIA AMMATTI- JA ERIKOISAMMATTITUTKINTOJA: Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto seuraava ryhmä käynnistyy syksyllä 2016 Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) seuraava ryhmä käynnistyy tammikuussa 2016 Talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkinto Virastomestarin ammattitutkinto Tutkintoja järjestetään oppisopimuskoulutuksena, jolloin koulutus on maksutonta tutkintomaksua lukuun ottamatta. Koulutuksiin on mahdollista osallistua myös maksullisena tai oman osaamisen riittäessä tutkinnon voi suorittaa tekemällä siihen vaadittavat näytöt omalla työpaikalla. AMMATTITUTKINNOT / Pidätämme oikeuden muutoksiin. HAUS 33

34 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 LISÄTIETOA KOULUTUKSISTA KOULUTUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN JA OSALLISTUMISVAHVISTUS HAUSin koulutushaun kautta: > koulutushaku sähköpostilla: ilmoittautuminen@haus.fi Osallistumisvahvistuksen lähetämme ennen tilaisuuden alkua. KOULUTUSPAIKKA Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti Munkkiniemen koulutustalossa os. Hollantilaisentie 11, Helsinki. Jos tilaisuus järjestetään muualla kuin edellä mainitussa paikassa, siitä mainitaan erikseen (ks. HAUSin verkkosivut). Koulutuspaikka ilmoitetaan aina myös osallistumisvahvistuksen yhteydessä. KOULUTUSMUOTO Koulutukset ja valmennukset ovat pääsääntöisesti lähiopetusta (ml. seminaarit, ajankohtaispäivät, matkat). Monien kurssien kohdalla voit valita joko kevät- tai syyskaudella järjestettävän koulutuksen (merkitty ohjelmaan: kevät/syys) sen mukaan, mikä sopii parhaiten omaan aikatauluusi. Yhä useampaan koulutukseen voi osallistua myös videovälitteisesti tai koulutukset järjestetään vain videovälitteisesti. Videovälitteiset koulutukset on merkitty -symbolilla. Lisätietoja esimerkiksi Lync-mahdollisuuksista saa kurssin yhteyshenkilöltä. KOULUTUKSEN HINTA Koulutusten yhteydessä näkyvä perushinta on lähiopetushinta. Videovälitteisten koulutusten hinnat on merkitty erikseen -symbolilla, mikäli ne eroavat perushinnasta. Videovälitteisten koulutusten hinnat ovat per osallistuja. Kotimaassa järjestettävien koulutusten hintaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Mikäli koulutus tapahtuu ulkomailla tai ulkomaan liikenteessä olevassa aluksessa on arvonlisävero 0 %. Internaattijaksoihin liittyvät matka- ja majoituskulut eivät sisälly hintaan. Koulutusten hintaan on mahdollista saada alennusta, mikäli samasta organisaatiosta osallistuu useampia henkilöitä. HAUS pidättää itsellään oikeudet koulutusten sisältöjen, hintojen ja paikan muutoksiin sekä koulutusten peruutukseen. OSALLISTUMISEN PERUUTUSEHDOT JA HENKILÖVAIHDOKSET Mikäli joudut peruuttamaan osallistumisesi kurssille myöhemmin kuin 14 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme peruutusmaksuna 50 % kurssihinnasta. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 7 päivää ennen kurssin alkua, veloitamme koko kurssihinnan. Ulkomaille suuntautuvissa opintomatkoissa ja ulkomaisen yhteistyöosapuolen kanssa toteutettavissa koulutustilaisuuksissa noudatetaan ulkomaisen yhteistyöosapuolen ja matkatoimiston peruutusehtoja. Jos joudut peruuttamaan osallistumisesi ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin kuukausi ennen tilaisuutta, veloitamme koko osallistumismaksun. Koulutukseen osallistuvien henkilöstövaihdokset ovat mahdollisia, jos muutoksista sovitaan etukäteen koulutuksesta vastaavan henkilön kanssa. LISÄTIETOA KOULUTUKSISTA Verkkosivuiltamme löydät aina ajantasaisen koulutuskalenterin sekä koulutushaun. Koulutushaussa näkyvät kaikki ne koulutukset, joiden ilmoittautumisaika on alkanut. Jokaisen koulutuksen kohdalla näkyy yhteyshenkilö, jolta saat lisätietoja. Voit seurata koulutustarjontaa ja ajankohtaisia kuulumisiamme myös 34 34

35 HAUS / Koulutuskalenteri 2016 HAUS KOULUTTAA PARHAAT VIRKAMIEHET HAUS on Suomen valtion omistama in-house-kouluttaja, -kehittäjä ja -valmentaja. Monipuoliseen palveluvalikoimaamme kuuluu kaikille avoimia ja tilauskoulutuksena järjestettäviä kursseja sekä eripituisia koulutusohjelmia. Tarjoamme vuosien kokemuksen tuomaa asiantuntemusta, näkemystä sekä korkeatasoista osaamista valtionhallinnon muuttuviin tarpeisiin niin organisaatioille kuin yksittäisille virkamiehille. Toimivat ja tuoreet ratkaisut näkyvät julkisten organisaatioiden kilpailukykynä, asiakaspalvelun laatuna, ihmisten osaamisena sekä toiminnan tehokkuutena. KOULUTTAUDU JA MENESTY! Lue lisää osoitteessa haus.fi 35

36

HALLINTO JA OIKEUS EU JA TALOUS

HALLINTO JA OIKEUS EU JA TALOUS KOULUTUSKALENTERI 2012 VIESTINTÄ JOHTAMINEN HALLINTO JA OIKEUS EU JA TALOUS HANKINTATOIMI HENKILÖSTÖHALLINT TYÖHYVINVOINTI www.haus.fi HYVÄ LUKIJA, HAUS kehittämiskeskus Oy:n asema valtiokonsernin sisäisenä

Lisätiedot

Hyvä asiakkaamme, Tervetuloa oppimaan! Anna Saharinen Johtaja, henkilöstökoulutus puh. 0207 180 341

Hyvä asiakkaamme, Tervetuloa oppimaan! Anna Saharinen Johtaja, henkilöstökoulutus puh. 0207 180 341 Koulutus- ja kehittämispalvelut 2015 Hyvä asiakkaamme, HAUS tukee valtionhallinnon sisäisenä in-house-kouluttajana asiakkaidensa osaamisen kehittämistä pitkäjänteisesti ja laadukkaasti. Tavoitteenamme

Lisätiedot

Hyvä asiakkaamme, Tervetuloa oppimaan! Anna Saharinen Johtaja, henkilöstökoulutus puh. 0207 180 341

Hyvä asiakkaamme, Tervetuloa oppimaan! Anna Saharinen Johtaja, henkilöstökoulutus puh. 0207 180 341 Koulutus- ja kehittämispalvelut 2015 Hyvä asiakkaamme, HAUS tukee valtionhallinnon sisäisenä in-house-kouluttajana asiakkaidensa osaamisen kehittämistä pitkäjänteisesti ja laadukkaasti. Tavoitteenamme

Lisätiedot

TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ERIKOISAMMATTITUTKINTO TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ERIKOISAMMATTITUTKINTO Talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona. Tutkinnosta saat virallisen tutkintotoimikunnan myöntämän todistuksen.

Lisätiedot

TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ERIKOISAMMATTITUTKINTO TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINNON ERIKOISAMMATTITUTKINTO Talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkinto suoritetaan näyttötutkintona. Tutkinnosta saat virallisen tutkintotoimikunnan myöntämän todistuksen.

Lisätiedot

HALLINTO JA OIKEUS EU JA TALOUS

HALLINTO JA OIKEUS EU JA TALOUS KOULUTUSKALENTERI 2010 Tiedossa osaamista VIESTINTÄ JOHTAMINEN HALLINTO JA OIKEUS EU JA TALOUS HANKINTATOIMI HENKILÖSTÖHALLINT TYÖHYVINVOINTI www.haus.fi 1 SISÄLLYS JOHTAMINEN Johdon pitkät koulutusohjelmat...

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden Henkilöstön osaamiskartoitukset Organisoidaan tarpeen Selvitetään 1 x / Vaihtelee Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla erikseen Sosiaalipalvelujen henkilöstölle

Lisätiedot

Muutosjohtamisen tuki virastojen projektien käynnistyessä Hankintojen digitalisoinnin toteutusohjelma

Muutosjohtamisen tuki virastojen projektien käynnistyessä Hankintojen digitalisoinnin toteutusohjelma Muutosjohtamisen tuki virastojen projektien käynnistyessä Hankintojen digitalisoinnin toteutusohjelma Hani Olsson Muutosjohtamisen palvelut Handissa Ohjaus Handivastuuhenkilöt Handi-virastot Koulutus Toimittajat

Lisätiedot

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin

Lisätiedot

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu myötätunto voimuus 2017-2018 v orovaikutus sallistavuus TAMPEREEN HIIPPAKUNTA dialogi arvostu Johtajana Tampereen hiippakunnassa Johtajille on Tampereen hiippakunnassa tarjolla valmiita koulutuspolkuja

Lisätiedot

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin 1.8.2019-31.12.2019 Tervetuloa opiskelemaan Ammattiopisto SAMIeduun! Tähän esitteeseen olemme koonneet johtamisen ja yritysjohtamisen opintokokonaisuuksia

Lisätiedot

Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa

Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Seija Friman Kieku-info 5.11.2012 Tilaisuus, Esittäjä Muutosjohtamisen kokonaisuus mistä muutosjohtamisessa on kyse? Muutosjohtamisen suunnittelu ja organisointi Miten

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi!

Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013. Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Uudet kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot voimaan 1.8.2013 Huomioi uudet tutkinnot palvelua tilatessasi! Sisällys Koulutusuudistuksen taustaa Mikä muuttuu? Alan ammatillinen koulutus,

Lisätiedot

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu

sallistavuus myötätunto voimuus dialogi arvostu myötätunto voimuus 2017-2018 v orovaikutus sallistavuus TAMPEREEN HIIPPAKUNTA dialogi arvostu Johtajana Tampereen hiippakunnassa Johtamisen valmennuspolku Tampereen hiippakunnassa Johtamisen valmennuspolku

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN

YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN YHTEINEN SÄVEL DIGIVALTION HR-JOHTAMISEEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMISEEN Kyvykäs, sitoutunut ja uutta luova henkilöstö on valtion voimavara. Anu Vehviläinen Yhtenäistämme henkilöstöjohtamista Nostamme innovatiivisuuden

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

SYYSKUU ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ IDIOOTTEJA YMPÄRILLÄSI? HYÖDYNNÄ DISC-HENKILÖANALYYSIÄ LIIKETOIMINNASSASI RAKENTAMISEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS ELOKUU VAIKUTTAVA VIESTINTÄ Koulutusiltapäivässä suosittu uutisankkuri ja toimittaja Peter Nyman valottaa esimerkkien avulla toimivan neuvottelun ja vaikuttavan viestinnän avaintekijöitä. Ohjelmaan sisältyy

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Kuntamarkkinat 12.9.2018 Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella - seminaari Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Professori Vuokko Niiranen Sosiaali- ja terveysjohtamisen

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Johtajuuden uudet haasteet

Johtajuuden uudet haasteet Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset räätälöidyt

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUSSUUNNITELMA 2014

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUSSUUNNITELMA 2014 SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN KOULUTUSSUUNNITELMA 2014 Kunnille ja kuntayhtymille on tullut vuoden 2014 alusta alkaen velvoite koulutussuunnitelman laadinnasta. Koulutussuunnitelmaa säätelevien lakien

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu Joulukuu 2015 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Ketunpolku 3, PL 52, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa päivittämään

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset

Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset Välitön viestintä vaikuttaa. Sisäministeriön viestinnän linjaukset 2016 2017 Viestinnän 7 linjausta 1 2 3 Viestintä tukee sisäministeriön ydintoimintaa ja erityisesti sisäisen turvallisuuden strategian

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti. Minna Bálint Opetushallitus AMPA

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti. Minna Bálint Opetushallitus AMPA Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Minna Bálint Opetushallitus AMPA Henkilökohtaistaminen A 794/2015 voimaan 1.8.2015 Laatu Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Tuote- ja palvelukehityksen valmennus

Tuote- ja palvelukehityksen valmennus Tuote- ja palvelukehityksen valmennus Koetko paloa kehittää? Elätkö uudistumisen ja kasvun keskiössä? Vai haaveiletko mahdollisuudesta päästä kehittämään? Staran tuote- ja palvelukehityksen valmennus on

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten

Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten Kuntaratkaisut Kuntamarkkinat 14. 15.9.2011 Mika Silvennoinen Miia Vahlsten WSOYpro Oy on Suomen suurin painettujen ja sähköisten oppimateriaalien sekä työelämäpalveluiden tuottaja. Alan johtavana toimijana

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4. Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

ESIMIESTEN KOULUTUS 2019

ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 PAM ESIMIESKOULUTUKSET 2019 POMOKAHVIT WEBINAARISARJA 22.2., 26.4., 13.9., 25.10 verkossa (huom. pari päivää muuttunut) Esimiehille omat aamukahviwebinaarit. Keskustelua ajankohtaisista

Lisätiedot

Henkilöstöstrategia 2014-2018

Henkilöstöstrategia 2014-2018 Henkilöstöstrategia 2014-2018 Liite 2: Tausta-aineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Perustehtävämme ja arvoperustamme 3 2. Henkilöstövisiomme 2018 ja strategiset tavoitteemme 4 3.

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

TutkintoInfo 19.10.2015

TutkintoInfo 19.10.2015 TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet

Lisätiedot

Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia. Valtio Expo klo Markku Kivioja, Valtiokonttori

Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia. Valtio Expo klo Markku Kivioja, Valtiokonttori Uusia tuulia henkilöstöjohtamisen tueksi haasteita ja mahdollisuuksia Valtio Expo 8.5.2018 klo 11 12 Markku Kivioja, Valtiokonttori Uskallammeko onnistua? Henkilöstöjohtamisen tahtotilasta toimeenpanoon

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO

AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO AJANKOHTAISSEMINAARIT ENERGIAN TUOTANTO KUNNOSSAPITO LIIKETOIMINNAN JOHTAMINEN JA ESIMIESTYÖ METALLIN TUOTANTO METSÄTEOLLISUUDEN TUOTANTO PROJEKTIKOULUTUS TURVALLISUUSKOULUTUS avoimet koulutukset I räätälöidyt

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin Helena Tarkka Kieku-foorumi

Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin Helena Tarkka Kieku-foorumi Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin. 21.09.2017 Helena Tarkka Kieku-foorumi Valtionhallinnon näkökulmia talouteen ja hallinnon tuleviin palveluratkaisuihin Julkinen

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri

Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Valtion taloushallinnon kokonaisarkkitehtuuri Kohti tavoitetilaa Valtio Expo 2015 Olli Ahonen Valtiokonttori Agenda Johdanto Kohti tavoitetilaa: 1. Valtion taloushallinnon ohjaus 2. Valtion talous- ja

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT Vakanssi: Palvelualuejohtaja Perustehtävä: Johtaa ja kehittää palvelualuettaan/palvelualueitaan kokonaisvaltaisesti ja strategian mukaisesti koko

Lisätiedot

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017

Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kauhajoen sivistyspalveluiden uudistaminen 2015 2017 Kehittämishankkeen lähtökohtana on Kauhajoen kaupungin sivistyspalveluiden kehittäminen ja uudistaminen. Hallintopalvelut, varhaiskasvatuspalvelut,

Lisätiedot

Valtion yhteiset osaamiset

Valtion yhteiset osaamiset Valtion yhteiset osaamiset Taustalla Kieku-prosessit ja -järjestelmä Kieku sisältää osaamisen hallinnan työkaluja, jotka virastot voivat halutessaan ottaa käyttöön: - Suorituksen johtaminen - Koulutusten

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Information and Communication Technology Teknologia Kommunikaatio Infrastruktuuri Informaatio Integraatio

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen

Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista. Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku-hanke osana valtion talousja henkilöstöhallinnon uudistamista Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö Kieku numeroina Yhteinen Kieku-tietojärjestelmä korvaa vanhat (yli 100 kpl) talousja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA OHJELMA 15.8.2016 TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA Aika 1. jakso 7. 8.9.2016 Tietosuojavastaavan koulutuksen perusteet 2. jakso 7.10.2016 Tietosuojan johtaminen ja organisaatioanalyysi 3. jakso 14.11.2016

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy yhteistyössä

TEKLiideri Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy yhteistyössä TEK Teknisen Kaupan johtamisohjelma syksy 2016 TEKn tavoitteet TEK on kohdennettu johtajille ja esimiehille, jotka haluavat uudistua ja kehittää johtamistaan uudelle tasolle. valmentaa esimiehiä tehokkaasti

Lisätiedot

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen Pk-yrityksen johtamisen ja esimiestyön kehittäminen 13.4. 18.8.2015, sisältää 7 lähiopetuspäivää Esimiehen tehopaketti Hinta alkaen/osallistuja 130,50 (+ alv. 24 %) Esimiehen tehopaketti Pk-yritysten johtamisen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on Jäsenpalvelut Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on tukea opiskelijakuntatoimijoiden edellytyksiä toimia ammattikorkeakouluopiskelijoiden

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kaupan alan osaajaksi! LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2017 Kenelle Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on suunnattu henkilöille, jotka haluavat hankkia

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu

Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen

Lisätiedot

Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi.

Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. Isännöintikoulutusten ja tutkintojen lyhenteet tutuiksi. www.kiinko.fi Isännöinnin järjestäminen Hallituksen yksi tärkeä tehtävä on isännöinnin järjestäminen. Taloyhtiöiden hallitukset koostuvat yleensä

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Strateginen henkilöstöjohtaminen =strategiaa toteuttava johtaminen Strategisella henkilöstöjohtamisella mahdollistetaan

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

Johtamisen erikoisammattitutkinto (JOETOS1604TBC)

Johtamisen erikoisammattitutkinto (JOETOS1604TBC) Johtamisen erikoisammattitutkinto (JOETOS1604TBC) 15.11.2016-31.5.2018 Koulutuksen etenemisohjelma Päivämäärä ja paikka Sisältö Kouluttajat ja työhön soveltamistehtävät 15.11.2016 Orientointi Sari Sirén

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari

Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari 23.11.2006 Restaurant Bank, Helsinki Johdon SIHTEERI JA ASSISTENTTI -seminaari InHouseSeminars Ajankohtaisseminaarit InHouseSeminars Ilmoittautumiskortti InHouseSeminars järjestää avoimia ja yrityskohtaisia,

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan? Raila Oksanen 1.9.2016 Page 1 Monikäyttöisyyden lähtökohta CAF on tarkoitettu helppokäyttöiseksi työkaluksi julkisen sektorin organisaatioiden

Lisätiedot