Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA Olli-Pekka Karlin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA 24.3.2012 Olli-Pekka Karlin"

Transkriptio

1 Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA..0 Olli-Pekka Karlin Sisällysluettelo. Johdanto, ja selvitettävän alueen yleiskuvaus. Työssä käytetyt menetelmät. Pesimälinnusto ja linjalaskentojen tulokset. Muuttolinnusto ja tulokset 5. Kotka 6. Yhteenveto ja lisäselvitystarpeet

2 Kemijärven Ailangantunturin linnustoselvitys 0.Johdanto ja selvitettävän alueen yleiskuvaus Tehtävänäni on ollut selvittää kotkan liikkumista ja muuttolintujen liikkeitä WPD Finland Oy:n suunnitteleman tuulivoimapuiston alueella Kemijärven Ailangantunturilla vuoden 0 aikana. Työskentelin yhteensä 8 päivänä. Maasto on tyypillistä perä-pohjalaista tunturimaastoa ja lajisto myös sen mukaista.alue on suuremmaksi osaksi nuorta mäntytaimikkoa. Alueella sijaitsee myös pienehköjä lampia ja yksi isompi tunturijärvi (Tunturilampi), joiden rannalla pieniä suoalueita. Eteläosassa aluetta sijaitsee hieman suurempi suoalue (noin 7ha). Lakialueet ovat harvaa kitukasvuista tunturikoivikkoa. Pohjoisosissa on vanhaa metsää.aluen korkeus vaihtelee 0 metrin ja 7 metrin välillä.. Työssä käytetyt menetelmät Kotkaa olen tarkkaillut hyviltä näköalapaikoilta kiikaroimalla ja kaukoputkella. Muutontarkkailua tehtiin sekä suunnitellun tuulipuiston pohjois- että etelä osassa, karttaan merkitsemiltäni paikoilta (kuva ). Pesimälinnuston olen laskenut Helsingin yliopiston määrittämien linjalaskentaohjeiden mukaisesti.. Pesimälinnusto ja laskentojen tulokset Linjalaskennat tein.6.0 ja Lähtö- ja loppupiste tuulivoimala 0. Reitti kulki pääpiirteissään suunnitelluiden tuulivoimaloiden kautta (ks kartta). Reitin pituus on noin 7,5km. Laskin myös suunnitellun sähkölinjan.7.0. Laskenta-ajat olivat klo Reitin pituus on noin km. Sää laskentapäivinä oli hyvä. Tuulivoimaloiden alue.6. ja 9.6. Linjalaskennassa havaittu lajisto harmaasieppo käki pensastasku niittykirvinen käpytikka peippo punakylkirastas laulurastas pajulintu hömötiainen telkkä keltavästäräkki

3 liro pikkukuovi KAAKKURI kirjosieppo teeri metsäkirvinen riekko tuulihaukka 5 6 Suunnitellun sähkölinjan linjalaskennassa havaittu lajisto. Sähkölinja.7. peippo pajulintu harmaasieppo metsäkirvinen punakylkirastas laulurastas kulorastas käki vihervarpunen hömötiainen käpytikka hippiäinen puukiipijä leppälintu Kaakkurin lentoreittejä pitää myös jatkossa tarkkailla, koska 0 pesintä tuhoutui jo munavaiheessa (korppi?). Kaakkuri pesii Lohilammella. Alueella tapasin myös muilla käynneillä hiiripöllön (pesä Ailangantunturin koillisosassa), kirjosiipikäpylinnun poikueen (hyvä käpyvuosi!), laulujoutsen Tunturilammella, metson soidintamassa Vähä Petäjävaaran rinteellä ( koirasta). Tunturilampi on myös merkittävä teeren soidinpaikka (7 koirasta 5..0).. Muuttolinnusto ja tulokset Lintujen muutontarkkailua tein keväällä ja syksyllä kotkatarkkailun yhteydessä sekä syksyllä erikseen 5.8., 5.9., 6.9., 7.9., 0.0.,.0. sekä..0. Tarkkailupaikat on merkitty kuvaan. Pääpaino oli seurata joutsenten liikkeitä. Isojen lintujen muuttoa en havainnut alueella, vaikka Kemijärvi on huomattava joutsenten kokoontumispaikka syksyisin. Joutsenia näin lentävän vain Kemijärvellä. Yhden kerran Ailanganjoen laaksossa keväällä. Petolinnut kaartelivat rinnealueella, eivät tuulipuistoalueella. Kerran näin 5 kurjen parven toukokuun lopussa Iso Petäjävaarassa arviolta noin 70m korkeudella. Alla olevassa taulukossa on syksyn muutontarkkailuissa tapaamani petolinnut, joutsenet ja kurjet.

4 laulujoutsen kurki kalasääksi tuulihaukka varpushaukka hiiripöllö kanahaukka 5. Kotka Maakotkan on Suomessa levinneisyydeltään selvästi pohjoinen laji, sillä noin 80 prosenttia tunnetuista maakotkareviireistä on vanhan Lapin läänin alueella ja noin 90 prosenttia reviireistä poronhoitoalueella. Pesivän kannan koko on 8 08 paria. Maakotkan kanta on ollut hitaassa kasvussa viimeiset 0 vuotta. Maakotkan pesimistulos kesällä 0 oli ennätyksellisen hyvä johtuen saalislajien runsaudesta ja hautoma-ajan suosiollisesta säästä. (Ollila ym. 0). Elinympäristövaatimuksiltaan maakotka on Suomessa rauhallisten erämaiden laji. Laji vaatii reviirilleen saalistamisen mahdollistamia avomaita, kuten soita, hakkuaukeita tai tunturinummea ja pesäpaikakseen riittävän järeäoksaisen puun. Kullakin reviirillä on tavallisesti - vaihtopesää, joita pari yleensä käyttää vuorovuosina. Suosituimpia pesäpaikkoja ovat vaaranrinteinen tai aapasoiden reunamien luonnontilaiset mäntymetsät. Metsäalueilla kotkan elinpiirin laajuus on noin 00km.(Väisänen ym. 998). Ravintonaan maakotka käyttää lähes mitä tahansa eläimiä myyristä ja pienistä linnuista lähtien aina ketun ja kurjen kokoisiin saakka, mutta pääosin ravinto koostuu kanalinnuista ja jäniksistä. Maakotka hyödyntää myös haaskoja. Pohjoisessa myös poronvasat kuuluvat jossain määrin kotkan ravintovalikoimaan, mikä on poronhoidon kannalta harmillista. Porotaloudelliset vahingot kuitenkin korvataan pesimäreviirien määrään perustuvan korvausjärjestelmän mukaisesti. Sukukypsyyden maakotka saavuttaa noin viisivuotiaana. Tästä syystä maakotkapopulaatiossa on pesivien yksilöiden lisäksi runsaasti pesimättömiä esiaikuisia yksilöitä. Kesäisin pesimätön maakotkakanta oleilee samoilla seudulla kuin pesivä kanta, mutta pesimättömät yksilöt liikkuvat keskimäärin paljon laajemmalla alueella verrattuna reviirin vallanneisiin pesiviin lintuihin. Aikuiset maakotkat ovat enimmäkseen paikkalintuja. Sen sijaan nuoret maakotkat ovat enimmäkseen muuttolintuja, jotka muuttavat talveksi yleensä Suomen etelä- ja kaakkoispuolelle (Pöyhönen 995), josta palaavat keväällä lähelle synnyinsijojaan. Vuosien kuluessa muuttovire hiljalleen hiipuu. Lajin suojeluasema Maakotka on tuoreimmassa valtakunnallisessa uhanalaistarkastelussa luokiteltu vaarantuneeksi (VU) (Rassi ym. 0) ja kuuluvat lintudirektiivin liitteen.lajeihin (Ympäristöministeriö 007). Osa uhanalaisista lajeista on luonnonsuojeluasetuksessa määritelty erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Sekä maakotka on erityisesti suojeltu laji. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeää esiintymispaikkaa ei saa hävittää eikä heikentää. Metsähallitus vastaa maakotkan valtakunnallisesta seurannasta ja maakotkien porotaloudelle aiheuttamien vahinkojen reviiriperusteisen korvausjärjestelmän vaatimista töistä.

5 Aineisto ja menetelmät Kotkatarkkailua suoritin maaliskuussa ja huhtikuussa (kotkien soidin), myös syyskesällä elokuussa poikasen jo ollessa lentokykyinen. Suoritin vuoden 0 aikana yhteensä 8 päivää kotkatarkkailua Ailangantunturin alueella, yhden kerran tapasin keväällä vanhan linnun tunturialueen laella alle 50m maanpinnasta. Ailangantunturin pesän kävin tarkistamassa.5. ja totesin sen melko rapistuneeksi.kevään soidinmenoja seurasin Ailangantunturin lounaisnurkassa (ks kuva tarkkailupaikoista). Siitä oli hyvä näkyvyys Pyhänulkin pesälle. Koiras lensi soidinta Ailanganjoen kanjonin suuntaisesti. Tapasin sen jokaisena tarkkailupäivänä huhtikuussa (6 kertaa). Maaliskuussa lintu istui useasti pesän lähistöllä (kertaa). Elokuussa poikanen teki lentoharjoituksia pesän lähistöllä (kertaa), koiras toi ruokaa jostain Ailangantunturin suunnasta. 6. Yhteenveto ja lisäselvitystarpeet Kotkan tarkkailua tulee jatkaa myös seuraavalla pesintäkaudella, jotta saadaan edes vähän tietoa missä kotka saalistaa. Parhaimman selvyyden kotkan liikkeistä saa satellittiseurannan avulla. Kaakkurin ruuan tuontia seuraamalla saadaan myös selvyys linnun lentoradoista, lentääkö se suunnitellulla tuulivoimapuistoalueella ja missä korkeudessa. Muuttoa tulee myös jatkossa seurata kotkatarkkailun ohessa. Yhden vuoden muuton tarkkailu ei anna oikeaa kuvaa lintujen muutosta, koska vuodet ovat mm säiden vuoksi erilaisia. 7. Liitteet Kaikki kuvat Olli-Pekka Karlin. Kartat tarkkailupaikoista ja Ailangantunturin laskentareiteistä.

6 Kuva : Pyhänulkin vanha kotka. Kuva : Tarkkailupaikat

7 Kuva : Nuori kotka lentämässä pesän lähistöllä, taustana Ailangantunturin rinnettä. Kuva : Pikkukuovi Lohilammen rannalla.

8 Kuva 5: Linjalaskentareitti tuulivoimapuisto

9 Kuva 6: Sähkölinjan laskentareitti. Kuva 7: Nuori kotka taustana Ailangantunturi

10 8 Viitteet Metsähallitus 00: Maakotkan uhanalaisuus 00 Saatavissa: aisetel aimet/maakotka/documents/maakotkan%0uhanalaisuus%000_a_50dpi.pdf Ympäristöministeriö 007: Suomessa tavattavat lintudirektiivin I liitteen lajit. [www]. Saatavissa: < Väisänen, R., Lammi, E. & Koskimies, P. 998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, Helsinki. 567 s. Ollila. T. 0: Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 0. Metsähallitus. [www]. Saatavissa: hanalaisetelaimet/documents/maakotkanpesinnat0.pdf

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö)

4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) Teerivaaran tuulivoimahanke 165 (269) 4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) 4.6.8.1 Arviointimenetelmät ja arvioinnin epävarmuudet Linnusto Hankkeen sähkönsiirtovaihtoehdot on kerrottu kappaleessa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli

Lisätiedot

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo

Lisätiedot

Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004

Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Koskenmäensillalta etelään Kaj Karlsson 30.08.2004 Sisällysluettelo..2 Johdanto 3 Tarkasteltavan kohteen

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä

Lisätiedot

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen

Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä

Lisätiedot

LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 PÄIVITETTY 16.09.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti

Lisätiedot

VAPO OY AHOSUON LINNUSTOSELVITYS

VAPO OY AHOSUON LINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja VAPO Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 31.10.2012 Viite 82143294-01 VAPO OY AHOSUON AHOSUON Päivämäärä 31/10/2012 Laatija Sari Savolainen Tarkastaja Tarja Ojala Kuvaus Ahosuon

Lisätiedot

SUOMETSÄERÄMAA-LIFE PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS

SUOMETSÄERÄMAA-LIFE PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS SUOMETSÄERÄMAA-LIFE 2002-2005-PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS Heikki Tuohimaa Johdanto Tutkimusalue jakaantuu kolmeen erilliseen osaan - Litokairaan, Olvassuohon ja Isotilansuohon, joita tässä raportissa

Lisätiedot

Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi

Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi Pirkkalan Komperinmäen linnustoselvitys 2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alueet ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 5 Lähteet... 6 Liite I: Komperinmäen ja lähiympäristön

Lisätiedot

Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat. Jari Jokela

Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat. Jari Jokela Muhoksen Kivisuon Kontiosuon sulkijat ja muuttajat Jari Jokela 2004 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. LASKENTA-ALUE... 2 3 MENETELMÄT... 2 4. SULKASATOLASKENNAT... 4 Metsähanhi... 4 Joutsen... 4 5.

Lisätiedot

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna

Lisätiedot

Karijoen Kakkorin ja Perkiön tuulivoimakohteiden linnustoselvitys 2013

Karijoen Kakkorin ja Perkiön tuulivoimakohteiden linnustoselvitys 2013 Karijoen Kakkorin ja Perkiön tuulivoimakohteiden linnustoselvitys 2013 Taikapolku 8/2013 Ismo Nousiainen 1. Johdanto O2 Vindkompaniet AB suunnittelee Karijoen kuntaan kahta tuulivoimahanketta. Yhdeksän

Lisätiedot

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27655.30 METSÄHALLITUS JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sweco Ympäristö Oy PL 88, 00521 Helsinki Mäkelininkatu 17 A, 90100 Oulu PL 453, 33101 Tampere PL 669,

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2014

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2014 Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2014 Tuomo Ollila Maakotkat kisailevat Kittilässä. Kuva: Tuomo Ollila. Metsähallitus, Luontopalvelut

Lisätiedot

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen

Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys. Tapio Rintanen Haminan yleiskaavamuutoksen (Sopenvuori) luontoselvitys Tapio Rintanen 2012 Maastotyöt Kohdealueen ja lähiympäristön liito-oravatilanne selvitettiin 27.4.2012, linnusto 13.5.2012, kasvillisuus ja lepakkotilanne

Lisätiedot

MUUTTOLINTUSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi

MUUTTOLINTUSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi MUUTTOLINTUSELVITYS 16X290895 8.8.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Vapo Oy SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 MENETELMÄT 1 3 TULOKSET

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2015

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2015 Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2015 Tuomo Ollila Metsähallitus, Luontopalvelut 10.11.2015 Asianumero MH 4940/2015/04.01 Kuva:

Lisätiedot

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016

Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Tutkimusraportti 148/2016 31.10.2016 Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Nab Labs Oy Janne Ruuth Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Suojelullisesti

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2012 Tuomo Ollila

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2012 Tuomo Ollila Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2012 Tuomo Ollila Maakotkan pesä kuusessa. Kuva: Petri Piisilä. Metsähallitus, Luontopalvelut

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 3020 Hirvineva, Lapua, Etelä-Pohjanmaa Sijainti Kohde sijaitsee Lapuan eteläosassa aivan Hirvijärven tekoaltaan pohjoispuolella

Lisätiedot

3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta

3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta 3 Tulokset 3.1 Maalintujen linjalaskenta Kesän 2006 linjalaskentojen tulokset ovat taulukossa 5. Taulukossa lajin tiheys on pää- ja apusarkahavainnoista laskettu tiheys (Järvinen & Väisänen 1983). Dominanssi

Lisätiedot

Ahosuon linnustoselvitys

Ahosuon linnustoselvitys Ahosuon linnustoselvitys Pudasjärvi 17.8.2011 Willitys tmi, Marjo Lindberg Luontopalvelu Kraakku, Marika Vahekoski Ahosuo 20.6.2011 2 Sisällys: 1. Johdanto 2. Menetelmät 3. Tulokset 4. Lajiluettelo 5.

Lisätiedot

LAPUAN JOUTTIKALLION TUULIVOIMAHANKE

LAPUAN JOUTTIKALLION TUULIVOIMAHANKE S U U N N IT T E L U JA T EK N IIK K A INNOPOWER OY LAPUAN JOUTTIKALLION TUULIVOIMAHANKE TUULIVOIMASELVITYS täydentävät ympäristöselvitykset FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 22.10.2012, rev 20.5.2013 YMPÄRISTÖSELVITYS

Lisätiedot

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley Yhteenveto Selvitysalueen pesimälinnusto selvitettiin kahden käynnin kiertokartoitusmenetelmällä. Erityishuomion

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2011

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2011 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2011 Kuva: Olli-Pekka Karlin. 21.11.2011 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut YLEISTÄ Tässä

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä

Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä 1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio LINTURETKELLE Napapiirin retkeilyalueen maastossa on monia hyviä lintujen tarkkailupaikkoja. Jokivarressa, Könkäänsaarissa ja Kivalonaavalla voi tavata peräpohjalaisessa suo- ja metsäluonnossa viihtyviä

Lisätiedot

Salon Märynummen tuulipuiston lisärakennuspaikan T4 luonto- ja pesimälinnustoselvitys 2015

Salon Märynummen tuulipuiston lisärakennuspaikan T4 luonto- ja pesimälinnustoselvitys 2015 Salon Märynummen tuulipuiston lisärakennuspaikan T4 luonto- ja pesimälinnustoselvitys 2015 1 Sisällys Tekijät... 3 Johdanto... 4 Menetelmät... 5 Luonnon kuvaus... 6 Pesimälinnusto 2015... 8 Tulokset...

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2016

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2016 Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2016 Tuomo Ollila Lähtö tarkastuslennolle. Kuva: Tuomo Ollila. Metsähallitus, Luontopalvelut 27.10.2016

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS

ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asiakijatyyppi Ra portti Päivämäärä 24.1.2015 0 ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHAN KE PETOLINTUJEN PESÄPAI KKASE LVITYS c RAM B&L ÄHTÄRIN SAPPION TUULIVOIMAHANKE PETOLINTUJEN

Lisätiedot

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti.

9M Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1. Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. 9M609216 Vapo Oy; Iljansuon linnustoselvitys, Ilomantsi Liite 1 Iljansuon linnustoselvityksen selvitysalueen sijainti. Liite 2. Linnustollisesti arvokkaimmat alueet 0 1 1:30 000 2 km Liite 3. Kevätmuuttolaskennan

Lisätiedot

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN YLEISKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 1 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 4 TULOKSET... 3 5 LAJILUETTELO... 9 6

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011

Suomen Luontotieto Oy KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011 KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011 Leppälintu pesii alueen männiköissä Suomen Luontotieto Oy 20/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014

Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014 Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014 Pajulintu on alueen runsain pesimälintu Suomen Luontotieto Oy 28/2014 Jyrki Matikainen, Tikli Matikainen ja Pihla Matikainen Sisältö

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2010

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2010 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2010 Kuva: Kaisa Siren Kalliopesän tarkastus helikopterilla 22.11.2010 Tuomo Ollila Metsähallitus

Lisätiedot

RAPORTTI 16X267156 12.04.2016. NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Niinimäen tuulivoimapuiston linnustoselvitys, Pieksämäki

RAPORTTI 16X267156 12.04.2016. NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Niinimäen tuulivoimapuiston linnustoselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156 12.04.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Niinimäen tuulivoimapuiston linnustoselvitys, Pieksämäki Niinimäen Tuulipuisto Oy Niinimäen tuulivoimapuiston luontoselvitys, Pieksämäki Sisällys

Lisätiedot

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET

EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2018

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2018 Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2018 Tuomo Ollila Olli-Pekka Karlin Metsähallitus, Luontopalvelut 16.11.2018 Asianumero MH 5701/2018/06.00.01

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2013

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2013 Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2013 Tuomo Ollila Muuttohaukan pesä kalliolla. Kuva: Olli-Pekka Karlin. Metsähallitus, Luontopalvelut

Lisätiedot

Tervolan ja Rovaniemen maalaiskunnan

Tervolan ja Rovaniemen maalaiskunnan Pisavaaran luonnonpuiston pesimälinnustosta Pentti Rauhala Tervolan ja Rovaniemen maalaiskunnan rajalla noin 7 km Kemijoesta länteen hallitsee maisemaa Pisavaara, jonka yhtenäinen metsäpatja muodostaa

Lisätiedot

Pyhäjärven Murtomäen tuulipuistoalueen pesimälinnusto 15.5.- 25.6.2014

Pyhäjärven Murtomäen tuulipuistoalueen pesimälinnusto 15.5.- 25.6.2014 Pyhäjärven Murtomäen tuulipuistoalueen pesimälinnusto 15.5.- 25.6.2014 Vesa Hyyryläinen/PaltamoPandion Kartoituksen tavoitteena oli toteuttaa Pyhäjärven Murtomäen tuulivoimahankkeen YVA -menettelyn luontoselvitykseen

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA

SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.12.2013 SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUU- TON SEURANTA SAARIJÄRVEN RAHKOLA LINNUSTON SYYSMUUTON SEURANTA Päivämäärä 02/12/2013

Lisätiedot

Rakennettujen tuulivoimapuistojen linnustovaikutusten seurantaa

Rakennettujen tuulivoimapuistojen linnustovaikutusten seurantaa Rakennettujen tuulivoimapuistojen linnustovaikutusten seurantaa Ville Suorsa Ympäristöhallinnon YVA-SOVA -neuvottelupäivät Koli, 2.10.2019 30.9.2019 Page 1 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy FCG on toteuttanut

Lisätiedot

SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO

SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO Juha Repo LUONTO-OSUUSKUNTA Tutkimusraportti 17 2006 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1. SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO VUOSINA 1997 98 JA 2006... 2 2.2.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Kankaistenjärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Kalalokki

Lisätiedot

Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara

Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Hyrynsalmi, Iso Tuomivaara Kunta Hyrynsalmi Kunnan osa alue Kytömäki, Väisälä Alueen sijainti Alue sijaitsee noin 15 km:n etäisyydellä kuntakeskuksesta luoteeseen Ukkohallan matkailukeskuksen pohjoispuolella.

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS

Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 Päivämäärä 22/8/2012 Laatija Hyväksyjä

Lisätiedot

Pohjavesien suoja-alueet eivät ulotu voimaloiden vaikutusalueille kuin yhdellä, Tervahaminan alueella.

Pohjavesien suoja-alueet eivät ulotu voimaloiden vaikutusalueille kuin yhdellä, Tervahaminan alueella. 4.5 Vaikutukset luonnonympäristöön 4.5.1 Yleistä Suunnitteilla olevien 14 tuulivoima-alueen linnustoselvityksen on laatinut Lakeuden luontokartoitus v. 2015. Osalla selvitysaluetta on tehty linnuston muutonseurantaa

Lisätiedot

LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYS

LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYS LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYS Vastaanottaja wpd Finland Oy LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIPUISTO LINNUSTOSELVITYS Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 14.2.2015 Tarkastus 16.2.2015

Lisätiedot

9M VAPO OY ENERGIA, SUO JA VESI KONTTISUON LINNUSTOSELVITYS

9M VAPO OY ENERGIA, SUO JA VESI KONTTISUON LINNUSTOSELVITYS 9M031128 4.12.2003 VAPO OY ENERGIA, SUO JA VESI KONTTISUON LINNUSTOSELVITYS 1 Konttisuon linnustoselvitys Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 LASKENTAMENETELMÄT... 1 2.1 LINJALASKENTA...1 3 TULOKSET...

Lisätiedot

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2017

Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2017 Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2017 Tuomo Ollila Kuva: Juha Haikola. Metsähallitus, Luontopalvelut 10.11.2017 Asianumero MH 4598/2017/04.01

Lisätiedot

Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa

Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys ry. 21.1.2013 Etelä-Pohjanmaan liitto PL 109, 60101 Seinäjoki info@etela-pohjanmaa.fi Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa Etelä-Pohjanmaalla laaditaan

Lisätiedot

Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla.

Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla. Muuttolintujen yhteisseurantaa ja yhteisvaikutusten arviointia Pohjois-Pohjanmaan suunnitelluilla tuulipuistoalueilla Ville Suorsa LTSS-seminaari Pori 26.3.2013 2.4.2013 Page 1 Lähtökohdat 2.4.2013 Page

Lisätiedot

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Marko Vauhkonen 8.9.2011 PYHÄJOEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTO LAAJENNUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS

Lisätiedot

Haapakeitaan (FI ) Natura alueen linnuston linjalaskennat 2018

Haapakeitaan (FI ) Natura alueen linnuston linjalaskennat 2018 Haapakeitaan (FI0200021) Natura 2000 -alueen linnuston linjalaskennat 2018 Hannu Sillanpää JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä linnustoselvitys on tehty osana Hydrologia-LIFE

Lisätiedot

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen

Lisätiedot

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,

Lisätiedot

Mankisennevan linnustoselvitys Vapo Oy Energia

Mankisennevan linnustoselvitys Vapo Oy Energia Mankisennevan linnustoselvitys 1 Mankisennevan linnustoselvitys Juha Parviainen, FM SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 LASKENTAMENETELMÄT... 1 2.1 LINJALASKENTA... 1 2.2 KARTOITUSLASKENTA... 2 3 TULOKSET... 2 4

Lisätiedot

Kairankutsun luonto- ja linturetket

Kairankutsun luonto- ja linturetket Kairankutsun luonto- ja linturetket Luonnon ja lintujen tarkkailu retkeilymuodossa on yksi parhaista rentoutumiskeinoista kiireisen maailmanmenon keskellä. Tähän Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Itä-Lapin

Lisätiedot

Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007

Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 Vapo Oy Pyhännän Pienen Hangasnevan linnustoselvitys 9M607155 31.12.2007 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Linjalaskenta 2 3 TULOKSET 3 4 YHTEENVETO 4 5 VIITTEET 5 Liitteet Liite 1 Liite

Lisätiedot

Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012

Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 LIITE2 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen T:mi Ympäristötutkimus Kuitunen 1 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,

Lisätiedot

Riihimäen Etelä-Vahteriston ja Pohjois- Monnin linnustoselvitys kesällä 2008

Riihimäen Etelä-Vahteriston ja Pohjois- Monnin linnustoselvitys kesällä 2008 Riihimäen Etelä-Vahteriston ja Pohjois- Monnin linnustoselvitys kesällä 2008 Rauno Yrjölä Jorma Vickholm Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2008 Sisällys: Johdanto... 3 Tutkimusalueet... 3 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SEKÄ METSON JA TEEREN SOIDINPAIKKASELVITYS 2015

Suomen Luontotieto Oy KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SEKÄ METSON JA TEEREN SOIDINPAIKKASELVITYS 2015 KAUHAJOEN SUOLAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS SEKÄ METSON JA TEEREN SOIDINPAIKKASELVITYS 2015 Metso soitimella Suomen Luontotieto Oy 21/2015 Jyrki Matikainen ja Pihla Matikainen

Lisätiedot

Kauhajoki Mustaisneva ja Vöyrinkangas

Kauhajoki Mustaisneva ja Vöyrinkangas Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys Raportti 13.8.2013 Lintujen kevätmuuton seuranta maakuntakaavan tuulivoima-alueilla Kauhajoki Mustaisneva ja Vöyrinkangas Raportti: Ismo Nousiainen, Jukka-Pekka Taivalmäki

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti

Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen

Lisätiedot

Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston pesimälinnustoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston pesimälinnustoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Kemijärven Nuolivaaran tuulipuiston pesimälinnustoselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY Raportteja 101/2015 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen yleiskuvaus... 3 Työstä vastaavat henkilöt...

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

Päivämäärä VAPO OY POLVISUON LINNUSTO- SELVITYS

Päivämäärä VAPO OY POLVISUON LINNUSTO- SELVITYS Päivämäärä 28.12.2009 VAPO OY POLVISUON LINNUSTO- SELVITYS VAPO OY Päivämäärä 28/12/2009 Tarkastus 28/12/2009 Laatija Petri Hertteli Tarkastaja Petri Hertteli Kuvaus Polvisuon (Kuivaniemi) linnustoselvitys

Lisätiedot

Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen. BirdLife Suomi ry

Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen. BirdLife Suomi ry Tuulivoiman linnustovaikutukset ja vaikutusten vähentäminen BirdLife Suomi ry Tuulivoimalat jauhavat linnut kuoliaiksi... Roottorit tekevät linnuista jauhelihaa... Ei lintusilppureita Siipyyhyn Ihmisen

Lisätiedot

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja

KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja KHRONOKSEN TALO Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja Johdanto ja menetelmät: Tehtävänä oli selvittää Pöytyän Päivölän tilalla eli Khronoksen talon pihapiirissä pesimäaikaan tavattava linnusto. Paikka edustaa

Lisätiedot

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus

Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteena oli noin kolmen neliökilometrin laajuinen laajennusalue Lehmon kaavaan viitisen

Lisätiedot

Kurikka. Ponsivuori linnustoselvitys 2013

Kurikka. Ponsivuori linnustoselvitys 2013 Kurikka Ponsivuori linnustoselvitys 2013 Silvestris luontoselvitys oy 8.1.2014 Silvestris luontoselvitys oy: Ponsivuori linnustoselvitys 2013 2 (33) Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Hankealue... 4 3. Aineisto

Lisätiedot

Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M

Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M Vapo Oy Säilynnevan linnustoselvitys 9M607155 1.10.2007 9M606143 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 LASKENTAMENETELMÄ 2 2.1 Kartoituslaskenta 2 3 TULOKSET 3 3.1 Mustasaaren itäpuolinen osa-alue 3 3.2 Säilynneva,

Lisätiedot

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry

Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3

Lisätiedot

VAIN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN LIITE 4 OULAINEN - MAASELÄNKANGAS LINNUSTOSELVITYS

VAIN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN LIITE 4 OULAINEN - MAASELÄNKANGAS LINNUSTOSELVITYS VAIN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN LIITE 4 OULAINEN - MAASELÄNKANGAS LINNUSTOSELVITYS LINNUSTOSELVITYS 1 Vastaanottaja wpd Finland Asiakirjatyyppi Linnnustoselvitys Päivämäärä 30.12.2013 Kansikuva: Mehiläishaukka

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27533 KITTILÄN KUNTA UTSUVAARAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27533 KITTILÄN KUNTA UTSUVAARAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27533 KITTILÄN KUNTA UTSUVAARAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 MENELMÄT... 1 3 TOPOGRAFIA, KALLIO- JA MAAPERÄ... 2 4 VESISTÖT... 3 5 SUOJELUALUEET...

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011

Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011 Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011 Kolme kanahaukan poikasta. Kuva Olavi Kalkko Tampereen kaupunki Vuores-projekti Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki 16.8.2011 2 Saatteeksi

Lisätiedot

Intended for WPD Finland Oy. Document type Linnustoselvitys. Päivämäärä 12/8/2014 WPD FINLAND OY KUURONKALLION TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYKSET

Intended for WPD Finland Oy. Document type Linnustoselvitys. Päivämäärä 12/8/2014 WPD FINLAND OY KUURONKALLION TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYKSET Intended for WPD Finland Oy Document type Linnustoselvitys Päivämäärä 12/8/2014 WPD FINLAND OY KUURONKALLION TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYKSET WPD FINLAND OY KUURONKALLION TUULIVOIMAPUISTON LINNUSTOSELVITYKSET

Lisätiedot

METSÄHALLITUS JA FORTUM POWER AND HEAT

METSÄHALLITUS JA FORTUM POWER AND HEAT 20279 METSÄHALLITUS JA FORTUM POWER AND HEAT JOUKHAISSELÄN JA TUORE KULVAKKOSELÄN TUULIPUISTOHANKKEEN LINNUSTOSELVITYS 2011 LAPIN VESITUTKIMUS OY i Metsähallitus ja Fortum Power and Heat METSÄHALLITUS

Lisätiedot

Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

Raportti 29.5.2015. Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Raportti 29.5.2015 Kinnulan Hautakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat ja ilmakuvat: Kirjoittaja: Toimittaja: Kiitokset: Matti Sissonen

Lisätiedot

Hallakankaan tuulivoimapuiston luontoselvitykset

Hallakankaan tuulivoimapuiston luontoselvitykset SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KYYJÄRVEN KUNTA tuulivoimapuiston luontoselvitykset FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 19.1.2015 P20221 1 (23) Tuomo Pihlaja 19.1.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue...

Lisätiedot

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy

Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä

Lisätiedot

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 LOIMAAN ALASTARON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley Yhteenveto Selvitysalueen pesimälinnusto selvitettiin kahden käynnin kiertokartoitusmenetelmällä. Erityishuomion kohteena

Lisätiedot

METSÄKANALINTU- JA PÖLLÖSELVITYS

METSÄKANALINTU- JA PÖLLÖSELVITYS TYÖNUMERO: E27655.40 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN METSÄKANALINTU- JA PÖLLÖSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Tuulivoima ja petolinnut törmäyskurssilla? Opetuksia petolintujen satelliittiseurannasta. Ilman valtiaat-seminaari Porin yliopistokeskus, 26.3.

Tuulivoima ja petolinnut törmäyskurssilla? Opetuksia petolintujen satelliittiseurannasta. Ilman valtiaat-seminaari Porin yliopistokeskus, 26.3. Tuulivoima ja petolinnut törmäyskurssilla? Opetuksia petolintujen satelliittiseurannasta Ilman valtiaat-seminaari Porin yliopistokeskus, 26.3.2013 Dos. Patrik Byholm Ammattikorkeakoulu Novia Tammisaari

Lisätiedot

Raportti 29.5.2015. Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015

Raportti 29.5.2015. Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Raportti 29.5.2015 Kyyjärven Hallakankaan tuulivoima-alueen pöllöselvitys 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Selvitysalueella tavattu hiiripöllö. Matti Sissonen Karttakuvat: Faunatica Oy Pohjakartat ja ilmakuvat:

Lisätiedot

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin

Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Väritystehtävä VESILINTUJA Kesä tulee muuttolinnun siivin Suurin osa Lapin linnuista on muuttolintuja. Kaukaisimmat muuttolinnut viettävät talvensa tuhansien kilometrien päässä, Afrikassa tai Intiassa

Lisätiedot

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI ; FI ) linnuston linjalaskennat 2018

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI ; FI ) linnuston linjalaskennat 2018 Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI0800002; FI0800003) linnuston linjalaskennat 2018 Hannu Sillanpää JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä linnustoselvitys on tehty

Lisätiedot