HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
|
|
- Lotta Järvenpää
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Kankaistenjärven pesimälinnustoraportti Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Kalalokki (Petri Hirva)
2 JOHDANTO Vanajavesikeskus tilasi keväällä 2017 Hämeenlinnan/Janakkalan Kankaistenjärven pesimälinnustoselvityksen. Selvitys kuuluu PAKKA-järvikunnostushankkeen kohteen esiselvityksiin, joita voidaan käyttää myöhemmin mahdollisten toimenpiteiden suunnittelussa ja kohdentamisessa. Kankaistenjärven osalta hankkeessa ovat yhteistyökumppaneina Kankaistenjärven suojeluyhdistys ry Vanajavesikeskuksen kanssa. Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen puolesta maastoinventoinneista sekä raportoinnista vastasi Ari Lehtinen. PESIMÄLINNUSTOLASKENNAT JA MENETELMÄT Kankaistenjärven pesimälinnustokartoitus suoritettiin viidellä erillisellä koko kohteen kattaneella veneellä suoritetulla kiertolaskennalla. Laskennoissa kohde kierrettiin mahdollisimman lähellä rantaviivaa ja selällä levähtäneet linnut laskettiin joko veneestä tai noustiin maihin tähystämään. Kiertolaskennat suoritettiin 1.5., 13.5., 24.5., 7.6. ja Käytössä oli Seppo Alkulan soutuvene ja siinä apuna laskijan oma sähköperämoottori, jonka avulla pystyy kulkemaan hitaasti koko ajan eteenpäin tähystäen. Apuna oli myös Eija Kettinen, joka pahimmissa kivikkoisissa kohdissa souti venettä, jolloin inventoija pystyi koko ajan tähystämään. Lisäksi noustiin useissa rakentamattoman rannan kohdissa maihin ja inventoitiin myös ranta-alueen linnustoa ja tehtiin tiettyjä tarkastuksia pesintöjen osalta. Rantavyöhykkeen linnusto oli varsin hyvin havaittavissa veneestä ja pesimälintujen reviirit ilmenivät mm. koiraiden laulusta reviirillä. Laskentojen lisäksi tarkastettiin myös valtakunnalliseen Tiira-järjestelmään mahdolliset muiden tekemät ja sinne tallentamat tiedot. KEVÄÄN JA ALKUKESÄN 2017 SÄÄSTÄ Huhti-, touko- ja kesäkuu olivat selvästi keskimääräisiä kylmempiä. Varsinkin yölämpötilat alkoivat nousta plusasteiden puolelle vasta toukokuun lopulla. Myös sateisia päiviä oli paljon, hellepäiviä ei yhtään. Tämä aiheutti sen, että monien lintulajien pesinnät ja muninnan aloitus tapahtui n. 2 viikkoa normaalia myöhemmin ja monien vesi- ja lokkilintujen pesintöjen epäonnistumisen syynä saattoi olla liian kylmät säät. Myös monien varpuslintujen poikueet jäivät pieniksi koska sopivaa hyönteisravintoa oli vähän tarjolla kesäkuun alussa, jolloin on kriittinen hetki poikueiden ruokinnassa. LASKENTOJEN TULOKSET TODETUN PESIMÄLINNUSTON OSALTA Seuraavassa taulukossa on esitetty vuoden 2017 laskentojen tulokset pesimälajiston osalta sekä valmiiksi havaintojen pohjalta tehty parimääräarvio. Kaikkein yleisimpien varpuslintujen osalta pesivien parien määrästä on annettu parimääräarvio, jonka väliin pesivän kannan suuruus laskenta-alueella asettuu. Taulukon otsakkeen Status alla on mainittu, kuuluuko laji Euroopan
3 Unionin lintudirektiivin liitteen Ia lajeihin (Dir) ja mikä on lajin Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa 2015 esitetty uhanalaisuusluokka (NT/VU/EN/CR). Uhanalaisuusluokat on selvitetty erikseen tämän raportin lopussa (liite 2). Alkuperäiset havainnot laskennoittain käyvät ilmi liitteenä (liite 1) olevasta Exel-taulukosta. LAJI STATUS PARIMÄÄRÄ MUUTA Laulujoutsen Dir 1 vain 1 poikanen Haapana VU 1-2 ei poikuehavaintoa Tavi pull Sinisorsa pull Telkkä pull Tukkakoskelo EN 2 9 pull Isokoskelo VU pull Pyy Dir 1 Raisumäenlahti Kuikka Dir pull; runs. levähtäviä Hiirihaukka VU 1 Kalliomäki Nuolihaukka 2 Kivikarinniemi ja Kallioaho Metsäviklo 1-2 Rantasipi pull Naurulokki VU 1 ei poikasia Kalalokki 34 vain 3 pull!? Selkälokki EN 2 ei poikasia, haudonta alkoi Kalatiira Dir 5-8 ei poikasia Sepelkyyhky 6-8 Käki 1-2 Käenpiika 1 Harmaapäätikka Dir 2 Palokärki Dir 2 Käpytikka 3 heikko pesintävuosi! Metsäkirvinen 5-8
4 Västäräkki juv (28.6.) Peukaloinen 1 Rautiainen 5 Punarinta Leppälintu 3 Mustarastas 4-6 Räkättirastas Laulurastas 4-6 Punakylkirastas Hernekerttu 4-5 Sirittäjä 1 Tiltaltti 2 Pajulintu Harmaasieppo 4-5 Kirjosieppo lähinnä mökkien pihoissa Kuusitiainen 2 Sinitiainen 8-10 lähinnä mökkien pihoissa Talitiainen lähinnä mökkien pihoissa Närhi 1 Harakka 2 Varis 5-6 Korppi 2 Kottarainen 2 3 juv lennossa Peippo Viherpeippo VU juv lennossa Punatulkku VU 1 Keltasirkku 1
5 KOMMENTTEJA ERÄISTÄ PESIMÄLAJEISTA Laulujoutsen pesi Kivikarin kärjessä. Hautova naaras oli aika arka ja poistui pesältään nähdessään esim. verkkoja kokemaan soutavan kalastajan lahdella. Poikasia havaittiin yksilöä (Juha Kallasmaan ilmoitus), mutta inventoinnissa enää yksi poikanen seurasi emolintuja. Poikasten kuolinsyy jäi epäselväksi. Tukkakoskelo on käynyt hyvin harvinaiseksi pesimälajiksi. Kaksi paria pesivänä joista ainakin toinen sai 9m poikasta. Kuikka on Kankaistenjärven tyyppilintu. Niitä pesi järvellä 4 paria, joista ainakin kaksi sai poikasia, 1+1. Kuikat käyttävät Kankaistenjärveä ravinnonhakukohteena ja muutonaikaisena levähdyspaikkana. Esim havaittiin 18 ja 7.6. yhteensä 24 paikallista kuikkaa järvellä. Naurulokkeja havaittiin vain yksi reviirillä ollut pari joka kuitenkaan ei saanut poikasia. Kalalokki on Kankaistenjärven runsain pesimälaji. Jotain outoa kuitenkin tapahtui kesällä 2017 sillä vain 3 poikasta kuoriutui yhdeltä ainoalta pesältä havaittiin 34 ja hautovaa kalalokkia pesällään laskennan yhteydessä todettiin pesinnät tuhoutuneeksi ja vain 50 vanhaa lintua paikalla. Suurin osa pesivistä kalalokeista keskittyi Kankaistenjärven länsirannalle, Niemelän tilan ja Silkansaaren väliselle alueelle, jossa mökkitiheyskin on suurimmillaan. Lisäksi Tiheenkärjen pohjoispuolen karikkoalueella pesi muutaman parin keskittymä. Muut olivat yksittäispareja. Syitä näin totaaliseen pesintöjen epäonnistumiseen voidaan vain arvailla. Yksi syy voi löytyä kesäkuun alun erittäin kylmistä säistä. Pesäpoikasvaiheessa yöt olivat kylmiä ja päivät usein sateisia. Toinen voi olla pesärosvojen aiheuttama tuho. Lähinnä villiminkki ja varis tulevat tässä kysymykseen. Kolmas syy voi olla ihmisen oma toiminta. Mökkiläiset saapuvat mökeilleen kesäkuun alussa, nyt viikonloppu osui ajalle Kun huomataan pesiään äänekkäästi puolustavat lokit omalla tontilla tai laiturin päässä olevalla kivellä tulee helposti mieleen poistaa häiriötekijä. Tätä on tapahtunut muuallakin. Todennäköisesti pesintöjen näin täydellisen tuhoutumisen syy on näiden kaikkien yhdistelmä. Pesivien kalalokkien lisäksi toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin järvellä viihtyi noin 50 pesimätöntä kalalokkia ravinnonhaussa. Selkälokki on erittäin uhanalainen laji, joka pesii Kanta-Hämeessä enää muutamalla kohteella. Kankaistenjärvelläkin sitä takavuosina luvuilla pesi vielä useita pareja, parhaimmillaan esim. Paroninsaaressa Toivaanlahdella 8 paria (suull. ilm. Seppo Alkula). Kesällä 2017 pesinnän aloitti 2 paria, toinen Paroninsaaressa ja toinen isolla vesikivellä aivan järven luoteiskulmauksessa. Kumpikin pesintä keskeytyi haudontavaiheessa ja poikasia ei tullut ja emolinnut katosivat järveltä. Kyseiset pesät eivät sijainneet mökkien välittömässä läheisyydessä, joten ihmisen häirintä epätodennäköistä. Kalatiira kuuluu EU:n lintudirektiivin lajeihin. Usein se pesii matalilla luodoilla pienissä tai suuremmissakin kolonioissa. Kankaistenjärvellä linnut kyhäsivät pesiään taas yksittäispareina vesikiville. Yhdenkään pesintä ei onnistunut kesällä 2017 ja poikasia tai nuoria lintuja ei näkynyt. Sama epäonni pesinnöissä kuin muillakin lokkilinnuilla.
6 MUITA MIELENKIINTOISIA HAVAINTOJA Sisämaassa nykyään hyvin harvinaisena tavattava isolokki (Larus hyperboreus) havaittiin järvellä muuttavana koilliseen 4 harmaalokin kanssa. Iältään lintu oli 2kv eli syntynyt Erittäin todennäköisesti sama yksilö havaittiin tuntia aikaisemmin Riihimäen Sammalistonsuolla muuttavana koilliseen pienen harmaalokkiparven mukana. Muuttava 8 punakuirin parvi havaittiin ja samana päivänä 5 pikkukuovin muuttoparvi matkalla pohjoiseen. LINNUSTON SEURANTA JATKOSSA Kankaistenjärven lokkilinnuston pesimämenestystä olisi syytä seurata jatkossa, jotta pystyttäisiin selvittämään syyt vuoden 2017 erittäin heikkoon poikastuotantoon. Mikäli alueelta löytyy kuolleita lokkilintuja tulisi ne toimittaa Eviraan kuolinsyyn tutkimiseksi ja varmistaa, että alueella ei ole vallalla jotain lokkilintuihin tarttuvia tauteja. KÄYTETTYJEN LYHENTEIDEN SELITYKSET Liikkuminen: Linnun ikä: Linnun puku: Linnun sukupuoli: Ääntely: Muita: p = paikallinen, m = muuttava 1kv = samana vuonna syntynyt, 2kv = edellisenä vuonna syntynyt pull = untuvapoikanen, juv = nuori, 1. täydellinen puku, ad = vanha k = koiras, n = naaras, 1/1 = koiras-/naaraspukuinen Ä = laulua tai reviiriääntelyä, ä = muuta ääntelyä, esim. varoittelua var = varoitteleva, rev = reviiri, pysrev = pysyvä reviiri KIRJALLISUUS JA VIITTEET Koskimies P. 1994: Linnuston seuranta ympäristöhallinnon hankkeissa. Ohjeet alueelliseen seurantaan. -Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B18 Gustafsson E., Suoranta A. : Pesivien vesi-ja rantalintujen laskentaohjeet; UKULI 1/2006/Turun lintutieteellinen yhdistys ry. Tiainen J. Mikkola-Roos M., Below A., Jukarainen A., Lehikoinen A., Lehtiniemi T., Pessa J., Rajasärkkä A., Rintala J., Sirkiä P., Valkama J. 2016: Suomen lajien uhanalaisuus 2015 Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus
7 LIITTEET Liite 1 Liite 2 Alkuperäiset havainnot Exel-taulukossa Suomen lintujen uhanalaisuusluokitus Karttaliite 1 Linnustollisesti arvokkaimmat ranta-alueet Karttaliite 2 Tiettyjen lajien pesäpaikat/reviirit
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017
HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017 Pannujärven pesimälinnustoraportti 8.9.2017 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Palokärki (Pauli
HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018
HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018 Ilmoilanselän linnustoselvitys 31.8.2018 Tekijät: Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry. Ari Lehtinen Kansikuva: Isokoskelo (Juha Mälkönen)
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004
Kaj Karlsson 30.08.2004 TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004 Koskenmäensillalta etelään Kaj Karlsson 30.08.2004 Sisällysluettelo..2 Johdanto 3 Tarkasteltavan kohteen
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero
LINTUHAVAINNOT 1999 ALKAEN 1999 Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero 30.3. Varis Salon keskusta 1 5.4. Käpytikka Halikonlahti/Salo 2 5.4. Peippo Halikonlahti/Salo 3 5.4. Fasaani Halikonlahti/Salo
LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA
LINNUSTOSELVITYS 101003427 2.12.2017 SIILINJÄRVEN KUNTA Kehvo Väänälänranta rantaosayleiskaava Linnustoselvitys 2017 Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI... 1 3 MENETELMÄT... 1 4 TULOKSET...
Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys Ari Parviainen
Ristijärven Kuorejärven liito-orava- ja linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Maastossa havaitut lajit 4 Havaitut EU:n lintudirektiivin lajit, UHEX-lajit, EVA-lajit sekä
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016 Kotolahti kuvattuna lahden koillisrannalta. Kuva Pekka Rintamäki Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen
3 Tulokset. 3.1 Maalintujen linjalaskenta
3 Tulokset 3.1 Maalintujen linjalaskenta Kesän 2006 linjalaskentojen tulokset ovat taulukossa 5. Taulukossa lajin tiheys on pää- ja apusarkahavainnoista laskettu tiheys (Järvinen & Väisänen 1983). Dominanssi
Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011
Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011 Kolme kanahaukan poikasta. Kuva Olavi Kalkko Tampereen kaupunki Vuores-projekti Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki 16.8.2011 2 Saatteeksi
Tampereella, 28.6.2009 www.biologitoimisto.fi
Pirkkalan Komperinmäen linnustoselvitys 2009 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Alueet ja menetelmät... 2 3. Tulokset... 3 4. Yhteenveto ja johtopäätökset... 5 Lähteet... 6 Liite I: Komperinmäen ja lähiympäristön
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80
Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä
1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla
Kauniaisten linnustoselvitys 2005
Kauniaisten linnustoselvitys 2005 1 Tapio Solonen Luontotutkimus Solonen Oy Helsinki 2005 1. Johdanto Kauniaisten kaupunki tilasi 6.5.2005 Luontotutkimus Solonen Oy:ltä linnustoselvityksen Kauniaisissa
4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö)
Teerivaaran tuulivoimahanke 165 (269) 4.6.8 Voimajohtoreitit (linnusto ja muu eläimistö) 4.6.8.1 Arviointimenetelmät ja arvioinnin epävarmuudet Linnusto Hankkeen sähkönsiirtovaihtoehdot on kerrottu kappaleessa
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009
Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009 Maarit Naakka LuK Marika Vahekoski Luk 0 Kuva1. Lapväärtin joki virtaa Dagsmarkin halki. Kannen kuvassa on joen eteläpuolista vanhaa asutusta.
PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
TYÖNUMERO: E27047 KAUHAVA ALAHÄRMÄN YLEISKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 1 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 4 TULOKSET... 3 5 LAJILUETTELO... 9 6
Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016
Tutkimusraportti 148/2016 31.10.2016 Hallanevan (Rahkaneva, Vimpeli) linnustoselvitys 2016 Nab Labs Oy Janne Ruuth Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Aineisto ja menetelmät... 2 3 Tulokset... 4 3.1 Suojelullisesti
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija
ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija HEINÄKUU 2012 Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Kuittila...
Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti
Linnustoselvitys 2016 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen
Suomen Luontotieto Oy. Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014
Haukiputaan Niittyholman suunnittelualueen pesimälinnustoselvitys 2014 Pajulintu on alueen runsain pesimälintu Suomen Luontotieto Oy 28/2014 Jyrki Matikainen, Tikli Matikainen ja Pihla Matikainen Sisältö
Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä
Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä Kesäkuun alussa Nuutilanlahden luoteisosassa on avovettä, mutta heinäkuussa vesialueet ovat
KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009
KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 Pia Högmander ja Harri Högmander Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. 2010 Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys tilasi Keski-Suomen Lintutieteelliseltä Yhdistykseltä
Keiteleen Nilakan ja Koutajärven linnustoselvitys. Ari Parviainen
Keiteleen Nilakan ja Koutajärven linnustoselvitys 2016 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Koutajärvi 4 1. Luoteispää: Talaslahti - Talasniemi 4 2. Länsiranta: Savikko - Kannasniemi 5 3. Kaakkoispää:
Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012
Pekka Heikkilä & Miika Suojarinne VESILINTUJEN KIERTOLASKENTA KYYVEDEN NATURA-ALUEELLA 2012 Raportti (asianumero 798/2013/04.01) Metsähallitus, Luontopalvelut, Etelä-Suomi 2.4.2013 KUVAILULEHTI JULKAISIJA
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi
KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti
LIITE 5 Vastaanottaja Kuortaneen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.9.2015 Viite 1510020028 KUORTANEEN KUNTA LÄNSIRANNAN OSAYLEISKAAVAN TAISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN 1 Päivämäärä
NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki
NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018 Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys 2018 Pekka Rintamäki 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä... 5 2. Johdanto... 6 3. Tutkimusalue ja menetelmät...
Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä
HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3
Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys
Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2008 2 Sisällysluettelo
Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä
Punakylkirastaan pesä. Kuva: Jari Venetvaara 24.5.2016 Pesimälinnustoselvitys Laihialle suunnitellun pyrolyysilaitoksen välittömässä läheisyydessä Jari Venetvaara Karrakuja 6, 66400 LAIHIA Email: jari.venetvaara(ät)venetvaara.fi
KHRONOKSEN TALO. Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja
KHRONOKSEN TALO Linnustoselvitys 2017 Ilkka Kuvaja Johdanto ja menetelmät: Tehtävänä oli selvittää Pöytyän Päivölän tilalla eli Khronoksen talon pihapiirissä pesimäaikaan tavattava linnusto. Paikka edustaa
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)
Vuosina 2007-2014 vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira) Kaikki lajit Kaikkiaan on havaittu 91 eri lajia. Eri vuosina lajeja on havaittu seuraavasti: 2014 2013 2012 2011
Mäntsälän seudun vanhojen metsien linnustoselvitys 2012
APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2015 Mäntsälän seudun vanhojen metsien linnustoselvitys 2012 Petri Sola Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. 2 KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN LINTUHARRASTAJAT APUS
MUUTTOLINTUSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi
MUUTTOLINTUSELVITYS 16X290895 8.8.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Jalasjärvi Korvanevan lisäalueiden muuttolintuselvitys, Vapo Oy SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 MENETELMÄT 1 3 TULOKSET
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012
Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012 Osa Vähäjärven länsipään pienestä naurulokkikoloniasta. Samalla kohdalla osmankäämikössä esiintyy myös viitasammakko. Kuva Pekka Rintamäki.
EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET
EPV BIOTURVE OY HALKONEVAN (ILMAJOKI) LUONTOSELVITYSTEN TÄYDENNYKSET Ahma ympäristö Oy Ilmajoki 2014 1 1 JOHDANTO Ilmajoella sijaitsevan Halkonevan luontoselvitysten täydennykset liittyvät EPV Bioturve
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011. Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto
TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus 2011 Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry Johdanto Tutkimuksen tilaaja oli Ramboll Oy. Kartoituksen kohteena olivat nykyisellä ja suunnitellulla
Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA 24.3.2012 Olli-Pekka Karlin
Linnustoselvitys Kemijärven Ailangantunturilla, WPD Finlandin tuulivoimapuisto YVA..0 Olli-Pekka Karlin Sisällysluettelo. Johdanto, ja selvitettävän alueen yleiskuvaus. Työssä käytetyt menetelmät. Pesimälinnusto
Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus
Linnustoselvitys 2016 Kontiolahden Lehmon osayleiskaavan laajennus Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteena oli noin kolmen neliökilometrin laajuinen laajennusalue Lehmon kaavaan viitisen
LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Talvipinnaralli
LINTUYHDISTYS KUIKKA SÄÄNNÖT 1(5) Tervetuloa mukaan Kuikan 28:een in! n säännöt 1 Alue ja aika Alueena on Lintuyhdistys Kuikan toimialue eli Pohjois-Savo tai toimialueelle erikseen rajattu alue. Kilpailuaika
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista
Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista 2016-2017 Kangasalan kunta/kaavoitus Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki 2017 1. Johdanto Elokuussa
Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008
Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008 Mika Yli-Petäys, Seinäjoen seudun terveysyhtymä, Ympäristöosasto Jarmo Kujala, Siltala-Juupakylä kyläyhdistys ry. Mikko Alhainen, Länsi-Suomen ympäristökeskus,
HEINÄKURPAN ESIINTYMINEN MALMIN
TUTKIMUSRAPORTTI 25.10.2016 HEINÄKURPAN ESIINTYMINEN MALMIN LENTOKENTÄN ALUEELLA SYKSYLLÄ 2016 Tekijät: Rauno Yrjölä, Hannu Sarvanne Antti Tanskanen ja Jorma Vickholm Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 Menetelmä...
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.
Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä. Vesijärven tilan muutokset ovat heijastuneet järven pesimälinnustoon. Järvelle pesimään kotiutuneet linnut kertovat siitä, millaista ravintoa
KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA
Tilaaja Kalajoki Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 15.1.2013 Viite 82143508 KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS KALAJOEN HIEKKASÄRKKIEN ALUEELLA 2012 - KESKUSKARIN RANTA JA KESÄRANTA KALAJOKI PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Linnustoselvitys Päivämäärä 28.1.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS Päivämäärä 28.1.2019 Laatija Heli Lehvola Tarkastaja
Lahden Renkomäen maa-ainesottoon liittyvä linnustokatsaus ja lausunto linnustollisesta merkitysksestä, 2013 Johdanto Kuva 1. Menetelmät Finventia
Lahden Renkomäen maa-ainesottoon liittyvä linnustokatsaus ja lausunto linnustollisesta merkitysksestä, 2013 FM (biologi) Tommi Lievonen /, 26.9.2013 Johdanto Renkomäen soranottoalueelle on käynnistetty
Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012
LIITE2 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen T:mi Ympäristötutkimus Kuitunen 1 Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...
Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista
RAUMAN ETELÄISEN SAARISTON PESIMÄLINNUSTO Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista Tarja Pajari 6.10.2012 Rauman eteläisen saariston linnuston pesimäkannoissa on havaittavissa joitakin
Retinranta Nallikarissa
KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Retinranta Nallikarissa Sijainti: Retinrannan luontopiste on Nallikarista Toppilansaareen merenrannan tuntumassa johtavan pyörätien varressa. Sinne löytää helpoiten Nallikarinranta-nimisen
Riihimäen Etelä-Vahteriston ja Pohjois- Monnin linnustoselvitys kesällä 2008
Riihimäen Etelä-Vahteriston ja Pohjois- Monnin linnustoselvitys kesällä 2008 Rauno Yrjölä Jorma Vickholm Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2008 Sisällys: Johdanto... 3 Tutkimusalueet... 3 Aineisto ja menetelmät...
Juuan Ruokosten kaava-alueen linnustoselvitys 2013. Ari Parviainen
Juuan Ruokosten kaava-alueen linnustoselvitys 2013 Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 1. Suo-Valkeinen 2.Liimonlampi 3. Kaijat 4 4. Kuokkalammit 5. Keskimmäinen Louhilampi 6. Valkealampi 5
Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti
Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 13.10.2013 1. JOHDANTO Lintuharrastusjärjestöjen valtakunnallinen kattojärjestö
Imatran Vuoksen pesimälinnustoselvitys 2010. T:mi Ympäristötutkimus Karri Kuitunen
Imatran Vuoksen pesimälinnustoselvitys 2010 Imatran kaupunki T:mi Ympäristötutkimus Karri Kuitunen Imatran Vuoksen pesimälinnustoselvitys 2010 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä... 2 1. Johdanto... 3
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
PIRKANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN LAUSUNTO KANGASALAN KUHMALAHDEN RANTAOSAYLEISKAAVASTA SEKÄ KUHMALAHDEN KIRKONKYLÄN JA POHJAN YLEISKAAVOISTA
PIRKANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN LAUSUNTO KANGASALAN KUHMALAHDEN RANTAOSAYLEISKAAVASTA SEKÄ KUHMALAHDEN KIRKONKYLÄN JA POHJAN YLEISKAAVOISTA Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys kiittää mahdollisuudesta
Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti
Kontiolahden Lehmon kaava-alueen linnustoselvitys 2010 Päivitetty 1/2019 voimassa olevan uhanalaisuusluokituksen ja julkisuuslain 24 :n mukaisesti Ari Parviainen Johdanto Selvitysalue sijaitsee Pohjois-Karjalassa
Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö. Linnustoselvitys
Suunnittelualueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja muu eläimistö Linnustoselvitys Yleiskaava-alueen linnustoselvityksen on laatinut Raimo Laurila Suomenselän Lintutieteellisen yhdistyksen toimesta
Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista
1 Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2014 pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista Hannu Sarvanne Tein kuluneena keväänä ja kesänä pesimälinnuston seurantalaskentoja Vanhankaupunginlahdella
Linnustonselvitys. Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella
Linnustonselvitys Peltolammin Myllyvuoren (Tampere) alueella Tarkastus 21/12/2012 Päivämäärä 07/08/2012 Laatija Matti Häkkilä, Ramboll Finland Oy Tarkastaja Kaisa Mustajärvi, Ramboll Finland Oy Hyväksyjä
Pesimälinnustoselvitys
Pesimälinnustoselvitys NURMEKSEN KÄNKKÄÄLÄN KAAVA-ALUEEN LINNUSTOSELVITYS ympäristöalan asiantuntija KESÄKUU 2014 www.osuuskuntatoimi.fi SISÄLLYS 1. Johdanto... 1 2. Selvitysmenetelmät... 2 3. Tulokset...
RAPORTTI EKLY:N YHTEISHAVAINNOINNISTA 19.4.2008
EKLY:n yhp 19.4.28 Sivu 1/6 RAPORTTI EKLY:N YHTEISHAVAINNOINNISTA 19.4.28 Esa Partanen helmikuu 29 (kirjoitusvirhekorjauksia 3/29) PERINNE HENKIIN JA HETI SEITSEMÄN PAIKKAA MUKANA Lauantaina 19.4.28 järjestettiin
Suomen Luontotieto Oy KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011
KEMIÖNSAAREN LÖVBÖLEN JA GRÄSBÖLEN TUULIPUISTOHANKKEIDEN YMPÄRISTÖSELVITYKSET. PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2011 Leppälintu pesii alueen männiköissä Suomen Luontotieto Oy 20/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...
LINNUSTOSELVITYS 16X PÄIVITETTY VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 PÄIVITETTY 16.09.2016 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti
Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008
Tampereen ja Kangasalan Ojalan-Lamminrahkan alueen linnustoselvitys 2008 Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen. Kangasalan kunta. Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Pekka Rintamäki
Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A UPM KYMMEN OYJ Tohmajärven Jänisjoen ranta-asemakaavan lintuselvityksen täydennys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY [Asiakasnro-projektinro] Raportti 1 (9)
Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016
APUS RY:N RAPORTTEJA 1 2016 Hyvinkään Sääksjärven linnustoselvitys 2016 Juha Honkala Jukka Tanner Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. Hyvinkään seurakunta KESKI- JA POHJOIS-UUDENMAAN
Suomen Luontotieto Oy. Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011.
Savonlinnan Laukunkankaan tuulivoimalapuiston ympäristöselvitykset. Pesimälinnustoselvitys 2011. Huuhkaja saattaa pesiä alueella Suomen Luontotieto Oy 35/2012 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen Sisältö
Kaakkuri ja kuikka. Kaakkuri. Tunnettujen pesimäpaikkojen tarkastukset. Lisätietoa 1/6
Kaakkuri ja kuikka BirdLife Suomen vuoden linnut 2010 ohjeita havainnoijille Kuikka ja kaakkuri ovat pitkäikäisiä hitaasti lisääntyviä lintulajeja joiden kannat ovat maailmanlaajuisesti taantuneet, Suomessa
RIIHIMÄEN LINNUSTOSELVITYS 2013 2014 LOPPURAPORTTI
RIIHIMÄEN LINNUSTOSELVITYS 2013 2014 LOPPURAPORTTI Riihimäen kaupunki Tekniikan ja ympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki PL 125, 11101 Riihimäki p. 019 758
GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012. Suhangon täydentävä linnustoselvitys
TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS 2012 16UEC0227 30.11.2012 GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus Suhangon täydentävä linnustoselvitys Gold Field Arctic Platinum Oy Suhangon täydentävä
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS
Päivämäärä 22.8.2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 EPV TUULIVOIMA OY PASKOONHARJUN LINNUSTOSELVITYS TÄYDENNYKSET KESÄ 2012 Päivämäärä 22/8/2012 Laatija Hyväksyjä
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013 Timo Metsänen Johdanto Artjärven kirkonkylän tärkeä lintualue on järvien, rantaniittyjen, kosteikkojen ja tulvapeltojen muodostama kokonaisuus
Ilmajoen kunta. Linnustoselvitys. Tuomikylä Renko Pojanluoma. Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry
Ilmajoen kunta Linnustoselvitys 2011 Tuomikylä Renko Pojanluoma Tapio Sadeharju Suomenselän Lintutieteellinen yhdistys ry 1 Sisällysluettelo Johdanto...3 Tutkimusmenetelmät...3 Linnuston yleispiirteet...3
Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016
Suomen lintujen uhanalaisuus Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät 20.1.2016 Metso, LC Huuhkaja, EN Kuva: Antti Below Tehtävä Ympäristöministeriö antoi lintutyöryhmälle alkuvuodesta
Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA
VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA JOKAISELLA LINTULAJILLA ON OMA EKOLOGINEN LOKERONSA 11 14 15 16 12 1 2 13 17 3 4 5 6 7 8 9 10 1. sinisorsa, 2. töyhtöhyyppä, 3. rantasipi,
Rovaniemen pesimälinnusto. Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.)
A r k t i s e n k e s k u k s e n t i e d o t t e i t a 5 7 Rovaniemen pesimälinnusto Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.) 2012 A r k t i s e n k e s k u k s e n t i e d o t t e i
Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) pesimälinnustoselvitys
TAMPEREEN KAUPUNKI Ilokkaanpuiston asemakaava-alueen (8617) pesimälinnustoselvitys Raportti ID: 1 576 621 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29253 Raportti 1 (9) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto...
Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi
Vesilintulaskenta Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo Linnustonseuranta@Luomus.fi 1 1.* Tausta ja tavoitteet Sisävesien pesimälinnuston seuranta Kaksi menetelmää: 1)Pistelaskenta kannanmuutosten
HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014
HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014 FT Thomas Lilley Yhteenveto Selvitysalueen pesimälinnusto selvitettiin kahden käynnin kiertokartoitusmenetelmällä. Erityishuomion
Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta.
Långstrandsbergen Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Kuvaus: Långstrandsbergenilla kasvaa tuoreen
ESPOON MIILUKORPI II -ASEMAKAAVAN LINNUSTOSELVITYKSEN PÄIVITYS 2017
ESPOON MIILUKORPI II -ASEMAKAAVAN LINNUSTOSELVITYKSEN PÄIVITYS 2017 Pekka Routasuo 10.12.2017 ESPOON MIILUKORPI II -ASEMAKAAVAN LINNUSTOSELVITYKSEN PÄIVITYS 2017 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Selvitysalue
Lintualtasta kaupungissa ja talvella. Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.
Lintualtasta kaupungissa ja talvella Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.2013 Lintukartoituksia Suomen kaupungeissa Kajoste (1961); Tenovuo (1967),
Pyhäjärven Murtomäen tuulipuistoalueen pesimälinnusto 15.5.- 25.6.2014
Pyhäjärven Murtomäen tuulipuistoalueen pesimälinnusto 15.5.- 25.6.2014 Vesa Hyyryläinen/PaltamoPandion Kartoituksen tavoitteena oli toteuttaa Pyhäjärven Murtomäen tuulivoimahankkeen YVA -menettelyn luontoselvitykseen
SUOMETSÄERÄMAA-LIFE PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS
SUOMETSÄERÄMAA-LIFE 2002-2005-PROJEKTIALUEEN LINNUSTOSELVITYS Heikki Tuohimaa Johdanto Tutkimusalue jakaantuu kolmeen erilliseen osaan - Litokairaan, Olvassuohon ja Isotilansuohon, joita tässä raportissa
HÄMEENLAHDEN LINNUSTOSELVITYS JYVÄSKYLÄ
HÄMEENLAHDEN LINNUSTOSELVITYS JYVÄSKYLÄ 2018 Hämeenlahden linnustoselvitys 2018 1 (10) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 3 3.1 Alueen linnuston yleispiirteet...
Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi
1 Linnustoselvitys 2015 Hyrynsalmen Ylä- ja Ala-Tervajärvi Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Ylä-Tervajärvi 4 Ylä-Tervajärvellä havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 EU:n lintudirektiivin
PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN
PÖYRY FINLAND OY HUSO PÖYLÄN TUULIVOIMA- PUISTON OSAYLEISKAAVA- ALUEEN PESIMÄLINNUSTO- SELVITYS 2012 AHLMAN Konsultointi & suunnittelu sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus... 5 Työstä vastaavat
Linnustoselvitys Hyvinkään Sveitsin alueella keväällä 2008
Linnustoselvitys Hyvinkään Sveitsin alueella keväällä 2008 Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry Timo Metsänen Luontoselvitys Metsänen Heinolan Vanhatie 40B 15140 Lahti www.metsanen.com
SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS
SANGINJOEN METSÄLINNUSTON KEHITYS 1997 2016 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry 21.9.2016 1 Ari Rajasärkkä, Ari Pekka Auvinen ja Juha Markkola
PUNKALAITUMEN TUULIVOIMA OY PUNKALAITUMEN ISOSUON PESI- MÄLINNUSTO-, LUONTOTYYPPI- JA KASVILLISUUSSELVITYS
Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Pesimälinnusto- ja luontotyyppiselvitys Päivämäärä 15.6.2015 Viite 1510011224 PUNKALAITUMEN TUULIVOIMA OY PUNKALAITUMEN ISOSUON PESI- MÄLINNUSTO-,
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. 2012-2013
Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v. - MAALI-hankkeen osaraportti Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry Lahti 6.. Johdanto Päijät-Hämeen maakuntaliitto tilasi Päijät-Hämeen lintutieteelliseltä
SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS
SIMON KARSIKON SUUNNITTELUALUEIDEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue... 3 3. Aineisto ja käytetyt menetelmät... 4 3.1 Kartoituslaskentamenetelmä... 4 4.1 Alueella pesivät
Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi
Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A 1 45200 KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi 28.5.2007 1. Yleistä...1 2. Tutkimusmenetelmät...2 3. Räskin-Syvälahdenpohjan vesi- ja rantalinnusto 2007...3 4. Soininlaakson
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta
Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden kirje 06.06.2011 diaarin:o 0964/1/11
VASTASELITYS Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden kirje 06.06.2011 diaarin:o 0964/1/11 Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry ja Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ry (jatkossa yhdistykset) lausuvat