Boorineutronisädehoitoa (BNCT) syöpään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Boorineutronisädehoitoa (BNCT) syöpään"

Transkriptio

1 Heikki Joensuu, Leena Kankaanranta, Mikko Tenhunen ja Kauko Saarilahti KATSAUS oorineutronisädehoito on sädehoitomenetelmä, joka perustuu boorin hajoamisreaktioon neutronisäteilyn vaikutuksesta. Sillä saadaan aikaan suuri paikallinen sädehoitovaikutus. Jotta menetelmä olisi syövän hoidossa tehokas, booria on kerryttävä kasvaimeen riittävästi. Kasvaimen on lisäksi oltava sijainniltaan melko pinnallinen. oorineutronisädehoitoa tutkittiin ensin glioblastoomaleikkauksen jälkeisenä sädehoitona, mutta tulokset eivät osoittautuneet muilla keinoin saatuja paremmiksi. Suomessa on tutkittu boorineutronisädehoidon tehoa ja sietoa etenkin paikallisesti uusiutuneen pään ja kaulan alueen syövissä. Useimmat paikallisesti uusiutuneet, leikkaukseen soveltumattomat, kertaalleen sädehoidetut pään ja kaulan alueen syövät reagoivat suotuisasti boorineutronisädehoitoon. Hoito oli myös kohtalaisen hyvin siedettyä. Valtaosa syövistä uusiutui kuitenkin uudelleen paikallisesti, ja pysyviä paranemisia on vain vähän. oorineutronisädehoito (boron neutron capture therapy, NCT) on sädehoitomenetelmä, joka perustuu boorin hajoamisreaktioon neutronisäteilyn vaikutuksesta. Säteilytettäessä booria (10) pienienergiaisilla (termisillä) neutroneilla booriatomit kaappaavat neutroneita, minkä seurauksena booriatomit hajoavat. Hajoamisreaktiossa syntyy α-hiukkasia (4He) ja litiumytimiä (7Li). Näillä on kudoksessa vain muutaman mikrometrin pituinen kantama, joten niiden aiheuttama säteilyvaikutus kohdistuu pääosin vain niihin soluihin, jotka sisältävät säteilytyksen aikana booria. oori saatetaan syöpäkudokseen sitomalla se kantaja-aineeseen, joka annetaan potilaalle ennen neutronisäteilytystä. Kantaja-aineena voi toimia esimerkiksi aminohappo, johon on sidottu booria. Menetelmällä on periaatteessa mahdollista kohdistaa booria kerääviin kasvaimiin kertahoitona suuriakin sädeannoksia (kuva 1). oorineutronisädehoidon periaate esitettiin jo 1930-luvulla vain neljä vuotta sen jälkeen, kun James Chadwick keksi neutronin (Locher 1936). Tämän jälkeen menetelmää tutkittiin aivokasvainten hoitona Yhdysvalloissa ja 1960-luvuilla silloisin tekniikoin. Tutkimukset kuitenkin lopetettiin vaatimattomien tulosten ja huomattavien haittavaikutusten takia. Hoidot epäonnistuivat etenkin heikkojen boorinkantaja-aineiden takia. Japanilaiset tutkijat jatkoivat hoitokokeita ja raportoivat erittäin hyviä tuloksia glioblastooman hoidosta. Näihin tuloksiin suhtauduttiin kuitenkin länsimaissa varauksellisesti (Laramore ja Spence 1996). Aivokasvainpotilaiden hoitokokeet aloitettiin uudelleen ensin 1990-luvul- n Ydinreaktorista saatavia neutroneita Li 4 He Syöpäsolu KUVA 1. oorineutronisädehoidon periaate. ooriatomi kaappaa neutronin ja halkeaa. Halkeamistuotteet aiheuttavat soluvaurion Duodecim 2011;127:

2 KATSAUS 1698 YDINASIAT 88oorineutronisädehoito (NCT) on sädehoidon muoto, joka perustuu kasvaimeen kantaja-aineen avulla saatettujen booriatomien hajoamiseen (fissioon) neutronisäteilyn vaikutuksesta. 88Hoidon edellytyksenä on kasvaimen melko pinnallinen sijainti ja boorin riittävä kertyminen. Tätä voidaan arvioida PET-kuvauksella. 88Tärkein käyttöaihe on paikallisesti uusiutunut pään ja kaulan alueen syöpä. 8 8 Hoidossa tarvittavat neutronit saadaan ydinreaktorista, mutta kehitteillä on pienikokoisia, sairaalaan sijoitettavia laitteita, joilla voidaan tuottaa tarvittavat neutronit. la Yhdysvalloissa (rookhaven, New York ja Harvard-MIT, oston) ja myöhemmin Hollannissa (Petten), Suomessa (HYKS ja VTT) ja Ruotsissa (Studsvik). Glioomahoitojen tuloksia ei pidetty uudemmillakaan tekniikoilla toteutettuna riittävän hyvinä, vaan Suomen ja Japanin keskuksia lukuun ottamatta muut yksiköt joutuivat luopumaan kliinisten hoitokokeiden jatkamisesta. Menetelmää on käytetty etenkin glioblastoomien hoidossa. Viime vuosina HYKS:ssä on hoidettu NCT:llä etenkin pitkälle edenneitä pään ja kaulan alueen syöpiä. HYKS:ssä hoitoja on annettu vuodesta 1999 alkaen kaikkiaan runsaat 200. oorineutronisädehoitoa on aiemmin käsitelty ansiokkaasti Aikakauskirja Duodecimissa (Kallio ym. 1996). Tämän jälkeen aiheesta on saatu uusia kliinisiä tutkimustuloksia etenkin Suomesta. Hoidon toteutus Jotta syöpäkasvain saataisiin hävitetyksi, tulee boori saada kertymään syöpäsoluihin. Tästä syystä se sidotaan aminohappokantajaan, sillä syöpäsolut käyttävät usein enemmän aminohappoja kuin vieruskudokset. Käytetyin kantaja on L-boorifenyylialaniini (PA), jota annetaan potilaalle laskimoon kahden tunnin kestoisena infuusiona hieman ennen kasvainalueen sädetystä. Säteilylähde on ydinreaktori (Suomessa Otaniemessä sijaitseva FiR 1 reaktori), sillä boorin hajoamiseen (fissioon) tarvittavia neutroneita ei saada tavallisista sädehoitolaitteista (lineaarikiihdyttimistä). Neutronisädetys annetaan syöpäkasvaimen alueelle usein kahdessa erässä noin tunnin kuluessa, minkä jälkeen potilasta seurataan sairaalassa muutamia vuorokausia. Hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi kasvaimen tulee siis kerätä booria riittäviä määriä suhteellisen nopeasti ja boorin on kerryttävä kasvaimeen melko tasaisesti. Kasvaimen tulee lisäksi olla sijainniltaan jokseenkin pinnallinen, sillä boori kykenee kaappaamaan vain melko pienienergiaisia neutroneita. Tällaiset neutronit eivät pysty tunkeutumaan syvällä kehossa sijaitseviin hoitokohteisiin toisin kuin tavanomaisessa sädehoidossa käytettävä suurienergiainen röntgensäteily. Tästä syystä NCT:n kohteiksi on valittu pääasiassa melko pinnallisia kasvaimia. Sopivia ovat muun muassa pään ja raajojen alueen kasvaimet. oorin kertymistä kasvaimeen voidaan arvioida ennen hoitoa positroniemissiotomografialla (PET), kun kuvauksessa käytetään merkkiaineena fluori-18:lla merkattua boorifenyylialaniinia (18F-PA). NCT glioblastooman hoitona Glioblastoomat valittiin boorineutronisädehoidon ensimmäiseksi kohteeksi melko pinnallisen sijaintinsa takia ja myös siksi, että niiden hoitotulokset jo tunnetuilla menetelmillä olivat huonot. Glioblastoomapotilaan keskimääräinen elinaika on taudin toteamisen jälkeen edelleenkin vain runsas vuosi, ja lähes kaikki sairastuneet kuolevat muutamassa vuodessa glioblastooman toteamisesta. Glioblastooman hoidossa NCT on yleensä annettu heti leikkauksen jälkeen tavanomaisen postoperatiivisen sädehoidon asemesta. Tehdyt tutkimukset ovat kaikki satunnaistamattomia ja hoitosarjat melko pieniä. oorineutronisädehoidon saaneiden potilaiden H. Joensuu ym.

3 TAULUKKO. oorineutronisädehoidon tuloksia glioblastooman hoidossa, kun boorin kantaja-aineena käytetään boorifenyylialaniinia (PA). Keskus Kantaja-aine Annos mg/kg Keskimääräinen elinaika (kuukausia) rookhaven, Yhdysvallat PA MIT/Harvard, Yhdysvallat PA Studsvik, Ruotsi PA HYKS/VTT, Suomi PA keskimääräinen elinaika vastasi muilla menetelmillä saatuja tuloksia, joskin tulosten vertaaminen eri tutkimusten välillä on epävarmaa potilaiden valikoitumisen takia (taulukko). Hoidon siedettävyys oli kohtalainen. Aivoatrofiaa ja valkean aineen muutoksia todettiin kuitenkin pään magneettikuvauksissa suurella osalla (42 %:lla) Hollannissa hoidetuista glioblastoomapotilaista ensimmäisen hoidon jälkeisen seurantavuoden aikana (Vos ym. 2005). Glioblastoomahoitojen tulokset arvioitiin hoidon edellyttämiin resursseihin verrattuna vaatimattomiksi, ja sen vuoksi glioblastoomaleikkauksen jälkeisistä boorineutronisädehoidoista pääsääntöisesti luovuttiin. HYKS:n glioblastoomaleikkauksen jälkeen annettujen boorineutronisädehoitojen tulokset vastaavat muualla saatuja (Kankaanranta ym a,b,c). Glioblastoomat sisältävät kudosnekroosialueita, joiden ympäristössä sijaitsevat elävät syöpäsolut eivät ehkä kerää riittävästi booriyhdistettä. Tästä syystä säteilyannos näillä kasvaimen alueilla saattoi jäädä riittämättömäksi. Sädehoidon jälkeen uusiutunut glioblastooma Normaalikudosten sädeannos jää boorineutronisädehoidossa melko pieneksi, koska ne eivät yleensä kerää boorinkantajaa yhtä paljon kuin syöpäsolut. Normaalikudokset voivatkin kestää NCT:n, kun tavanomaista sädehoitoa ei enää voida toistaa niiden sietorajan ylittyessä. Koska lähes kaikki glioblastoomat lopulta etenevät nykyhoitojen jälkeen, syntyi tarve tutkia NCT:n tehoa ja sietoa glioblastoomaa sairastavilla potilailla, jotka olivat jo saaneet kasvaimen alueelle täyden tavanomaisen sädehoidon. Totesimme HYKS:ssä tehdyssä tutkimuksessa, että NCT:n antaminen on mahdollista kohtuullisin haittavaikutuksin vielä tavanomaisen sädehoidon jälkeen glioblastooman alkaessa edetä uudelleen (Kankaanranta ym. 2011b). Keskimääräinen elinaika näillä potilailla oli seitsemän kuukautta boori neutronisädehoidon antamisesta. Hoidetuista 22 potilaasta yksi oli elossa 18 kuukautta hoidon antamisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella ei voida tehdä luotettavia päätelmiä NCT:n vaikutuksesta elinaikaan tässä potilasryhmässä, sillä tutkimukseen otetut potilaat olivat valikoituja (tavanomaisen sädehoidon jälkeen alle kuuden kuukauden kuluessa edenneet glioblastoomat oli suljettu tutkimuksesta pois). NCT pään ja kaulan alueen syövän hoidossa Leikkauksen ja tavanomaisen sädehoidon jälkeen paikallisesti uusiutuneet pään ja kaulan alueen syövät ovat tällä hetkellä tärkein NCT:n kohderyhmä Suomessa. Suomalaisten lisäksi japanilaiset ovat julkaisseet aiheesta hoitotuloksia (Fuwa ym. 2008, Kato ym. 2009, Kimura ym. 2009). Suomessa hoito-ohjelma pään ja kaulan alueen syöville laadittiin yksittäisen potilaan hoidosta saatujen hyvien tulosten perusteella (Kouri ym. 2004). Ensimmäisessä hoito-ohjelmassa NCT päätettiin antaa kahdesti tehon parantamiseksi ja samasta syystä boorifenyylialaniinin annosta suurennettiin aivokasvainhoidoissa usein käytetystä määrästä 290 mg/kg määrään 400 mg/kg. 1699

4 KATSAUS 1700 A % C % vuotta: 27 % (95 %:n luottamusväli %) 4 vuotta: 16 % (95 %:n luottamusväli 0 33 %) Kuukausia % vuotta: 20 % (95 %:n luottamusväli %) 4 vuotta: 8 % (95 %:n luottamusväli 0 18 %) Kuukausia 2 vuotta: 30 % (95 %:n luottamusväli %) 4 vuotta: 18 % (95 %:n luottamusväli 4 33 %) Kuukausia KUVA 2. Kaplan Meierin analyysi paikallisesti uusiutunutta pään ja kaulan alueen syöpää sairastaneiden 30 potilaan aineistosta NCT-hoidon jälkeen. Päätetapahtumat: A) syövän uusiutuminen sädehoitoalueella, ) syövän uusiutuminen missä tahansa kehossa (tai potilaan kuolema, vaikka syöpä ei uusiutunut) ja C) kuolema. Elossa oli kahden vuoden seurannan jälkeen 30 % potilaista (C ). Potilaat, joilla päätetapahtumaa ei ole, on merkitty käyrille pystyviivalla viimeisen seurantatiedon ajankohtaan (Kankaanranta ym. 2011c; julkaistaan kustantajan luvalla (Elsevier). Tutkimukseen hyväksyttiin 30 potilasta (Kankaanranta ym. 2011c). Heillä oli sellainen leikkaukseen soveltumaton histologisesti diagnosoitu pään ja kaulan alueen syöpä, johon oli jo annettu tavanomainen ulkoinen sädehoito. Lisäksi edellytettiin, että syövän uusiutuma oli pään ja kaulan alueel la ja että muualla kehossa ei ollut todettavissa etäpesäkkeitä. NCT:n vaihtoehtona olisi tullut kyseeseen lähinnä oireenmukainen solunsalpaajahoito, muu oireenmukainen hoito tai kasvaimen uusi sädehoito tavanomaisin menetelmin. Potilaat saivat NCT:n hoitosuunnitelman mukaisesti kahdesti lukuun ottamatta neljää potilasta, joille eri syistä annettiin vain yksi hoito. Hoitovaste arvioitiin magneettikuvauksella 1 3 kuukauden välein. Kasvain hävisi kokonaan 13:lla (45 %) 29:stä hoitovaste arvioon soveltuvasta potilaasta. Kasvain pieneni yhdeksällä (31 %) potilaalla ja kuudella kasvaimen koko säilyi ennallaan vähintään viisi kuukautta. Keskimääräinen aika hoidon antamisesta kasvaimen etenemiseen oli 7,5 kuukautta ja keskimääräinen elinaika oli 13 kuukautta (Kankaanranta ym. 2011c). Useimmilla potilailla syöpä uusiutui NCT:n jälkeen paikallisesti (kuva 2). oorineutronisädehoitoon liittyi melko paljon haittavaikutuksia, mutta se arvioitiin kuitenkin kohtalaisen hyvin siedetyksi. Tavallisimmat akuutit haittavaikutukset olivat sädehoidon aiheuttama limakalvojen tulehtuminen (sädemukosiitti), suukipu ja väsymys. Vaikeaa (asteen 3) mukosiittia esiintyi 53 %:lla potilaista, vaikeaa suukipua 53 %:lla ja vaikeaa väsymystä 33 %:lla. Yli kolmen kuukauden kuluttua hoidosta ilmaantuneista vaikeista (asteen 3) haittavaikutuksista tavallisimpia olivat keuhkokuume (35 %), suun kuivuminen (20 %), osteoradionekroosi (20 %), nielemisvaikeudet (19 %), kaihi (19 %), silmien kuivuminen (19 %) ja väsymys (18 %). oorifenyylialaniini-infuusio oli yleensä hyvin siedetty. Jatkotutkimukset Vaikka NCT:llä saatiin monia hyviä paikallisia hoitovasteita (kuvat 3 ja 4), oli hoidon teho valtaosassa tapauksista riittämätön potilaan parantamiseksi, sillä kasvain joko uu- H. Joensuu ym.

5 A KUVA 3. A) Posken paikallisesti uusiutunut levyepiteelisyöpä. ) Täydellinen hoitovaste boorineutronisädehoidon jälkeen. Kankaanranta ym. 2007, kuvat julkaistaan kustantajan (Elsevier) luvalla. siutui paikallisesti tai kehittyi etäpesäkkeitä. Tästä syystä olemme aloittaneet uuden hoitotutkimuksen, jossa NCT:n jälkeen potilaalle annetaan 1 3 setuksimabi-infuusiota. Setuksimabi on epidermal growth factor reseptoria (EGFR) vastaan kohdistuva vasta-aine, jonka on todettu parantavan tavanomaisen sädehoidon tehoa (onner ym. 2006). NCT:n antaminen jo varhaisemmassa vaiheessa taudinkulkua saattaisi parantaa hoitotuloksia. Pienimmät pään ja kaulan alueen syövät ovat kuitenkin hoidettavissa kuratiivisesti leikkauksella, ja useimmissa suuremmissakin syövissä saavutetaan pysyvä paikallinen kontrolli leikkaukseen yhdistetyllä säde- ja sytostaatti hoidolla. NCT:n antamista tavanomaisin keinoin suurella todennäköisyydellä pysyvästi parantuville potilaille ei ole pidetty perusteltuna. Tavanomaisessa sädehoidossa voidaan suun kosteus ja elämänlaatu säilyttää hyvänä käyttämällä A intensiteettimuokattua sädehoitoa (IMRT), jolloin sylkirauhaset voidaan pääosin rajata pois suurimman sädeannoksen saavalta kohdealueelta ( Joensuu ym. 2001, Saarilahti ym. 2006). Tämä ei tällä hetkellä ole mahdollista NCT:ssä, mutta toisaalta boorin melko vähäinen kertyminen sylkirauhasiin saattaa pienentää niiden saamaa sädeannosta. NCT saattaa joskus tulla kyseeseen pään ja kaulan alueen syövän ensilinjan hoitona yhdistettynä tavanomaiseen sädehoitoon ja sytostaattihoitoon, jos potilaalla on suurikokoinen ja tavanomaisin keinoin vaikeasti hoidettava syöpä (Kankaanranta ym. 2011). KUVA 4. A) Vasemman poskiontelon täyttävä syöpä magneettikuvassa (nuolet). Syöpä kasvoi ihon alle ja vasempaan silmäkuoppaan. ) Täydellinen hoitovaste boorineutronisädehoidon jälkeen. Kankaanranta ym. 2007, kuvat julkaistaan kustantajan (Elsevier) luvalla. 1701

6 KATSAUS Pohdinta NCT ei yleistynyt maailmanlaajuisesti syövän sädehoitona, koska sillä saadut tulokset glioblastoomien hoidossa eivät tehdyissä tutkimuksissa olleet oleellisesti parempia kuin tavanomaisilla hoidoilla saavutetut tulokset. Lisäsi neutronilähteenä toimivat ainakin toistaiseksi ainoastaan ydinreaktorit ja hoito edellyttää tavanomaiseen sädehoitoon verrattuna huomattavasti enemmän resursseja ja on siksi hinnaltaan kallis. Yksi NCT-hoito maksaa tällä hetkellä Suomessa noin euroa, kun tavanomaisen pään ja kaulan alueen kemo säde hoidon hinta on HYKS:ssä vajaat euroa. Glioblastooma tuskin kuitenkaan on optimaalinen NCT:n kohde, koska usein huonosti happeutuneet glioblastoomasolut eivät luultavasti kerää riittävästi boorinkantajaa. NCT:tä ei ole koskaan pystytty vertaamaan tavanomaiseen sädehoitoon satunnaistetussa tutkimusasetelmassa, joten sen etujen ja haittojen arviointi on vaikeaa. Keskeisimmässä nykyisessä käyttöaiheessa eli pään ja kaulan alueen syövässä vaihtoehtoinen hoito on kasvaimen uusintasädetys tavanomaisella sädehoidolla käyttäen IMRT-tekniikkaa. Uusintasädetys näin toteutettuna on mahdollinen ja voi johtaa pysyvään parantumiseen osalla potilaista, mutta tämänkin hoidon toksisuus on huomattava (Marwaha ym. 2010, Sher ym. 2010, Hoebers ym. 2011, Zwicker ym. 2011). oorineutronisädehoitoa on tutkittu myös muun muassa pinnallisten melanooman etäpesäkkeiden ja anaplastisten meningeoomien hoidossa. Nämä kasvaimet voivat reagoida NCT:hen, mutta julkaistut tutkimukset ovat olleet kooltaan pieniä. NCT:n tulokset saattaisivat parantua uusien boorinkantajien myötä, mutta tällä hetkellä sellaisia ei ole välittömässä näköpiirissä. Lopuksi NCT voidaan toteuttaa turvallisesti ja kohtuullisin haittavaikutuksin käyttäen boorifenyylialaniinia kantaja-aineena. Valtaosa paikallisesti leikkauksen ja tavanomaisen sädehoidon jälkeen uusiutuneista pään ja kaulan alueen syövistä reagoi siihen suotuisasti. Useimmat syövät uusiutuvat kuitenkin paikallisesti, ja pysyviä paranemisia on toistaiseksi tässä ennusteellisesti epäedullisessa ryhmässä ollut vain vähän. NCT on kehittämisen arvoinen, ja valmisteilla olevat pienikokoiset sairaalakäyttöön soveltuvat protonikiihdyttimet saattavat mahdollistaa hoidon edellyttämien neuronien tuoton jo lähitulevaisuudessa. Lupaavimmalta vaikuttaa NCT:n yhdistäminen muihin syöpähoitoihin, mutta kokemukset tästä ovat vielä vähäisiä. HEIKKI JOENSUU, akatemiaprofessori, ylilääkäri HYKS:n syöpätautien klinikka Haartmaninkatu 4, Helsinki ja Helsingin yliopiston kliininen laitos LEENA KANKAANRANTA, LL, erikoislääkäri MIKKO TENHUNEN, dosentti, ylifyysikko KAUKO SAARILAHTI, LKT, osastonylilääkäri HYKS:n syöpätautien klinikka Sidonnaisuudet Heikki Joensuu: Asiantuntijapalkkio (oneca Oy) Leena Kankaanranta: Asiantuntijapalkkio (oneca Oy), Koulutus/ kongressikuluja yrityksen tuella (oneca Oy) Mikko Tenhunen: Ei sidonnaisuuksia Kauko Saarilahti: Asiantuntijapalkkio (oneca Oy) Summary oron neutron capture therapy (NCT) as cancer treatment oron neutron capture therapy leads to a strong local radiotherapy effect. The efficacy of the method in cancer therapy requires sufficient accumulation of boron into and a fairly superficial location of the tumor. The efficacy and tolerability of this therapy has been investigated in Finland especially in locally recurring head and neck cancer. These tumors have responded favorably to boron neutron capture therapy and the treatment has been relatively well tolerated, although most cancers have recurred locally with few cases of durable complete remission H. Joensuu ym.

7 KIRJALLISUUTTA arth R, Joensuu H. oron neutron capture therapy in the treatment of glioblastoma: As effective, more effective or less effective than photon irradiation? Radiother Oncol 2007;82: onner JA, Harari PM, Giralt J, ym. Radiotherapy plus cetuximab for squamouscell carcinoma of the head and neck. N Engl J Med 2006;354: Fuwa N, Suzuki M, Sakurai Y, ym. Treatment results of boron neutron capture therapy using intra-arterial administration of boron compounds for recurrent head and neck cancer. r J Radiol 2008; 81: Hoebers F, Heemsbergen W, Moor S, ym. Reirradiation for head-and-neck cancer: Delicate balance between effectiveness and toxicity. Int J Radiat Oncol iol Phys 2011 (painossa). Joensuu H, Kankaanranta L, Seppälä T, ym. oron neutron capture therapy of brain tumors: Clinical trials at the Finnish facility using boronophenylalanine. J Neuro-Oncol 2003;62: Joensuu H, Kouri M, Tenhunen M. Intensiteettimuokattu sädehoito mitä se on? Duodecim 2001;117: Kallio M, Savolainen S, Auterinen I, ym. oorineutronikaappaushoito aivotuumoreiden hoidossa. Duodecim 1996; 112: Kankaanranta L, Saarilahti K, Mäkitie A, ym. oron neutron capture therapy (NCT) followed by intensity modulated chemoradiotherapy as primary treatment of head and neck cancer growing into the intracranial space. Radiother Oncol 2011(a);99:98 9. Kankaanranta L, Seppälä, Koivunoro H, ym. oron neutron capture therapy in the treatment of locally recurred head and neck cancer. J Radiat Oncol iol Phys 2007;69: Kankaanranta L, Seppälä T, Koivunoro H, ym. L-boronophenylalaninemediated boron neutron capture therapy for glioblastoma or anaplastic astrocytoma progressing after external beam radi ation therapy: A Phase I study. Int J Radiat Oncol iol Phys 2011(b), (painossa). Kankaanranta L, Seppälä T, Koivunoro H, ym. oron neutron capture therapy in the treatment of locally recurred head and neck cancer: Final analysis of a Phase I/II trial. Int J Radiat Oncol iol Phys 2011(c), julkaistu verkossa ; (painossa). Kato I, Fujita Y, Maruhashi A, ym. Effectiveness of boron neutron capture therapy for recurrent head and neck malignancies. Appl Radiat Isot 2009;67 (7 8 Suppl):S Kimura Y, Ariyoshi Y, Shimahara M, ym. oron neutron capture therapy for recurrent oral cancer and metastasis of cervical lymph node. Appl Radiat Isot 2009;67 (7 8 Suppl):S47 9. Kouri M, Kankaanranta L, Seppälä T, ym. Undifferentiated sinonasal carcinoma may respond to single-fraction boron neutron capture therapy. Radiother Oncol 2004;72:83 5. Laramore GE, Spence AM. oron neutron capture therapy (NCT) for highgrade gliomas of the brain: a cautionary note. Int J Radiat Oncol iol Phys 1996; 36: Locher GL. iological effects and therapeutic possibilities of neutrons. Int J Radiat Oncol iol Phys 1936;36:1 13. Marwaha A, Choong NW, Firat S, ym. Clinical efficacy and tolerability of continuous course reirradiation with concurrent weekly carboplatin-paclitaxel for locally recurrent, nonmetastatic squamous cell carcinoma of the head and neck. J Clin Oncol 2010;28:425 (abstrakti 5518). Saarilahti K, Kouri M, Collan J, ym. Sparing of the submandibular glands by intensity modulated radiotherapy in the treatment of head and neck cancer. Radio ther Oncol 2006;78: Sher DJ, Haddad RI, Norris CM Jr, ym. Efficacy and toxicity of reirradiation using intensity-modulated radiotherapy for recurrent or second primary head and neck cancer. Cancer 2010;116: Vos MJ, Turowski, Zanella FE, ym. Radiologic findings in patients treated with boron neutron capture therapy for glioblastoma multiforme within EORTC trial Int J Radiat Oncol iol Phys 2005;61: Zwicker F, Roeder F, Hauswald H, ym. Reirradiation with intensity-modulated radiotherapy in recurrent head and neck cancer. Head Neck 2011, julkaistu verkossa

Pään ja kaulan alueen syöpien onkologiset hoidot

Pään ja kaulan alueen syöpien onkologiset hoidot Kauko Saarilahti ja Paula Lindholm TEEMA: PÄÄN JA KAULAN ALUEEN SYÖVÄT Pään ja kaulan alueen syöpien onkologiset hoidot Pään ja kaulan alueen syöpien onkologisissa hoidoissa on tapahtunut viime vuosina

Lisätiedot

Intensiteettimuokattu sädehoito uusi tekniikka parantanee hoitotuloksia. Heikki Joensuu, Mauri Kouri ja Mikko Tenhunen

Intensiteettimuokattu sädehoito uusi tekniikka parantanee hoitotuloksia. Heikki Joensuu, Mauri Kouri ja Mikko Tenhunen Katsaus Intensiteettimuokattu sädehoito uusi tekniikka parantanee hoitotuloksia Heikki Joensuu, Mauri Kouri ja Mikko Tenhunen Intensiteettimuokatulla sädehoidolla tarkoitetaan uutta tekniikkaa, jossa kutakin

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan

Lisätiedot

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku

Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 1 Mitä uutta eturauhassyövän sädehoidosta? Mauri Kouri HUS Syöpätautien klinikka Onkologiapäivät 31.8.13 Turku 2 ASCO GU 2013 Radikaali prostatektomian jälkeinen sädehoito ARO 92-02 / AUO AP 09/95 10v

Lisätiedot

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa

Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Tervekudosten huomiointi rinnan sädehoidossa Onkologiapäivät 30.8.2013 Sairaalafyysikko Sami Suilamo Tyks, Syöpäklinikka Esityksen sisältöä Tervekudoshaittojen todennäköisyyksiä Tervekudosten annostoleransseja

Lisätiedot

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla?

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Heikki Joensuu ylilääkäri, Syöpätautien klinikka, HYKS, ja professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto EUROCARE-4 tutkimus Syöpäpotilaiden eloonjääminen

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Syöpähoitojen kehitys haja- Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008

Syöpähoitojen kehitys haja- Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008 Syöpähoitojen kehitys haja- ammunnasta täsmäosumiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori, ylilääkäri, TaY/TAYS 19.02.2008 Haasteet Syöpämäärien lisäys/väestön vanheminen Ennaltaehkäisy/seulonnat

Lisätiedot

Annoslaskennan tarkkuus ja metalliset implantit

Annoslaskennan tarkkuus ja metalliset implantit Annoslaskennan tarkkuus ja metalliset implantit Vertailu mittauksiin ja Monte Carlo laskentaan XX Onkologiapäivät, 29. 30.8.2014, Oulu Jarkko Ojala, TkT Sairaalafyysikko & Laatupäällikkö Tampereen yliopistollinen

Lisätiedot

Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa

Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa Ydinfysiikka lääketieteellisissä sovelluksissa Ari Virtanen Professori Jyväskylän yliopisto Fysiikan laitos/kiihdytinlaboratorio ari.j.virtanen@jyu.fi Sisältö Alkutaival Sädehoito Radiolääkkeet Terapia

Lisätiedot

Pienet annokset seminooman sädehoidossa ja seurannassa. Sädehoitopäivät 17.4.2015 Turku Antti Vanhanen

Pienet annokset seminooman sädehoidossa ja seurannassa. Sädehoitopäivät 17.4.2015 Turku Antti Vanhanen Pienet annokset seminooman sädehoidossa ja seurannassa Sädehoitopäivät 17.4.2015 Turku Antti Vanhanen Seminooman adjuvantti sädehoito: muutokset kohdealueessa ja sädeannoksessa Muinoin: Para-aortaali-

Lisätiedot

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1)

rakko ja virtsatiet (C65 68, D09.0 1, D30.1 9, D41.1) Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 14 esitetään suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2005 2012 todetuilla ja 2010 2012 seuratuilla potilailla

Lisätiedot

Seminooman sädehoito. Paula Lindholm Tyks, syöpätaudit

Seminooman sädehoito. Paula Lindholm Tyks, syöpätaudit Seminooman sädehoito Paula Lindholm Tyks, syöpätaudit Miten seminooma leviää? 85% kliininen stage I ja 11% st II para-aortaali-imusolmukkeet Ipsilateraaliset parailiakaaliset Ipsilateraalinen munuaishilus

Lisätiedot

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö

Seminoman hoito ja seuranta. S. Jyrkkiö Seminoman hoito ja seuranta S. Jyrkkiö 17.4.2015 Kivessyöpä yleistyy Pohjoismaissa Seminoman ja non-seminoomien yleisyys Pohjoismaissa Kuolleisuus kivessyöpään Pohjoismaissa Kivessyöpä 5 v OSS Kivestuumoreiden

Lisätiedot

Nielusyövän hoidon ajankohtaiset kysymykset

Nielusyövän hoidon ajankohtaiset kysymykset Jussi Laranne, Kauko Saarilahti, Ilmo Leivo, Leif Bäck, Reidar Grénman, Petri Koivunen, Matti Pukkila ja Antti Mäkitie TEEMA: PÄÄN JA KAULAN ALUEEN SYÖVÄT Nielusyövän hoidon ajankohtaiset kysymykset Viime

Lisätiedot

VUODEN TÄRKEÄT SÄDEHOITOTUTKIMUKSET. Jan Seppälä. Sädehoitopäivät 2015

VUODEN TÄRKEÄT SÄDEHOITOTUTKIMUKSET. Jan Seppälä. Sädehoitopäivät 2015 VUODEN TÄRKEÄT SÄDEHOITOTUTKIMUKSET Jan Seppälä Sädehoitopäivät 2015 17/04/2015 1 Viime vuoden tärkeät tapahtumat Adrian Begg (1946 2014), kuului mm. ESTROn säteilybiologiatoimikuntaan, piti kursseja kliinisestä

Lisätiedot

Primaarikasvaimen hallinta syövän hoidon avainongelma. Lars R. Holsti

Primaarikasvaimen hallinta syövän hoidon avainongelma. Lars R. Holsti Katsaus Primaarikasvaimen hallinta syövän hoidon avainongelma Lars R. Holsti Syövän hoidon kaksi keskeisintä ongelmaa ovat paikalliset uusiutumat ja etäpesäkkeet. Kiinteiden kasvainten epäonnistunut paikallishoito

Lisätiedot

STUK. Sirpa Heinävaara TUTKIMUSHANKKEET - KÄYNNISSÄ OLEVAT KANSAINVÄLISET HANKKEET. tutkija/tilastotieteilijä

STUK. Sirpa Heinävaara TUTKIMUSHANKKEET - KÄYNNISSÄ OLEVAT KANSAINVÄLISET HANKKEET. tutkija/tilastotieteilijä KÄYNNISSÄ OLEVAT TUTKIMUSHANKKEET - KANSAINVÄLISET HANKKEET Sirpa Heinävaara tutkija/tilastotieteilijä STUK RADIATION AND NUCLEAR SAFETY AUTHORITY Tutkimusten lähtökohtia Matkapuhelinsäteilyn ja aivokasvainten

Lisätiedot

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito

Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2015 TEEMAT Neuroendokriinisten syöpien lääkehoito Maija Tarkkanen / Kirjoitettu 16.6.2015 / Julkaistu 13.11.2015 Neuroendokriinisten (NE) syöpien ilmaantuvuus lisääntyy,

Lisätiedot

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014

Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Tutkimustyön merkitys potilashoidon kannalta parantaa asiantuntijuutta korkeatasoinen tutkija on alansa

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.

Lisätiedot

Miksi hypofraktiointi?

Miksi hypofraktiointi? Heikki Minn Eturauhassyövän hypofraktioitu sädehoito Syöpäklinikka/TO6E Turun yliopistollinen sairaala Miksi hypofraktiointi? Eturauhassyövän -arvo on tutkimusten mukaan matala, 1-3 Gy, eli alempi kuin

Lisätiedot

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen

MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS. 26.09.2013 Helsinki. Arto Leminen MRI ja kohdunrunkosyövän leikkauksen suunnittelu 1 GKS 26.09.2013 Helsinki Arto Leminen 2 Yleisimmät syövät Suomessa 2011 3 Naiset N Miehet N Rinta 4865 Eturauhanen 4719 Paksusuoli 874 Keuhko + ht 1570

Lisätiedot

Levinneen suolistosyövän hoito

Levinneen suolistosyövän hoito Levinneen suolistosyövän hoito Yhteyshoitajakoulutus 29.9. LT ylilääkäri Pirkanmaan Syöpäyhdistys Uusien tapausten lukumäärät, yleisimpien syöpien mennyt ja ennustettu trendi, miehet Uusien tapausten lukumäärät,

Lisätiedot

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain

Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos. Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Syöpäpotilaiden eloonjäämisluvut alueittain Sivuilla 2 15 esitetään ikävakioidut suhteelliset elossaololuvut yliopistollisten sairaaloiden vastuualueilla vuosina 2007 2014 todetuilla ja 2012 2014 seuratuilla

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Vemurafenibi

Uutta lääkkeistä: Vemurafenibi Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Vemurafenibi Kristiina Airola / Julkaistu 28.9.2012. Zelboraf 240 mg kalvopäällysteinen tabletti, Roche Registration Ltd. Zelboraf-valmistetta

Lisätiedot

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP

Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Miten syövän hoidon hyötyä mitataan? Olli Tenhunen LT FIMEA/PPSHP Disclosures No interests in pharmaceutical industry Member of EMA Scientific Advice Working Party, Oncology Working Party, Committee for

Lisätiedot

Juha Korhonen, DI Erikoistuva fyysikko, HYKS Syöpäkeskus Väitöskirja-projekti: MRI-based radiotherapy

Juha Korhonen, DI Erikoistuva fyysikko, HYKS Syöpäkeskus Väitöskirja-projekti: MRI-based radiotherapy Sädehoitopäivät, 16-17.4.2015, Turku MRI-pohjainen sädehoito Juha Korhonen, DI Erikoistuva fyysikko, HYKS Syöpäkeskus Väitöskirja-projekti: MRI-based radiotherapy Sädehoidon työvaiheet ja kuvien käyttö

Lisätiedot

Onko rinnan sädehoitotekniikka seurannut sädehoitolaitteiden kehitystä?

Onko rinnan sädehoitotekniikka seurannut sädehoitolaitteiden kehitystä? Onko rinnan sädehoitotekniikka seurannut sädehoitolaitteiden kehitystä? sairaalafyysikko Mikko Björkqvist sädehoitopoliklinikka, TYKS Onkologiapäivät 30.8.2013, Valtion virastotalo, Turku Esityksessä keskitytään

Lisätiedot

Pään ja kaulan alueen. SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus)

Pään ja kaulan alueen. SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus) Pään ja kaulan alueen SPECT/CT (hyperparatyreoosi,, pään ja kaulan SPECT/CT alueen vartijaimusolmuke ja kilpirauhassyövän metastaasien kuvaus) CT- ja fuusiokuvantamisen perusteet isotooppilääkäreille.

Lisätiedot

Ulkoisen radikaalisädehoidon tuloksellisuus eturauhassyöpäpotilailla TAYS:ssa

Ulkoisen radikaalisädehoidon tuloksellisuus eturauhassyöpäpotilailla TAYS:ssa Ulkoisen radikaalisädehoidon tuloksellisuus eturauhassyöpäpotilailla TAYS:ssa Lauri Jokipalo ja Heikki Hakkarainen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö 02/2012

Lisätiedot

Gliooman uusista hoitosuosituksista. Heikki Minn

Gliooman uusista hoitosuosituksista. Heikki Minn Gliooman uusista hoitosuosituksista Heikki Minn Onkologiapäivät, Turku 30.8.2013 Sidonnaisuudet Konsulttina ja/tai kliinisenä tutkijana seuraavissa lääketieteellistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä

Lisätiedot

AIVOKASVAIN Tietoa sairastuneelle. Helena Vainio 2018

AIVOKASVAIN Tietoa sairastuneelle. Helena Vainio 2018 AIVOKASVAIN Tietoa sairastuneelle Helena Vainio 2018 AIVOT Ihmisen aivot ovat herkkää kudosta, joka ei juurikaan uusiudu niiden vaurioituessa. Se, mille alueelle ja kuinka nopeasti aivoja vaurioittava

Lisätiedot

Liite Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja perusteet muutoshakemuksen epäämiselle

Liite Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja perusteet muutoshakemuksen epäämiselle Liite Euroopan lääkeviraston tieteelliset johtopäätökset ja perusteet muutoshakemuksen epäämiselle 1/6 Tieteelliset johtopäätökset Tiivistelmä tieteellisestä arvioinnista Avastinin myyntiluvan haltija

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Kuvantamisohjauksinen sädehoito

Kuvantamisohjauksinen sädehoito Heidi Nurmi, Kauko Saarilahti ja Mikko Tenhunen KATSAUS Syövän hoidossa sädehoidolla on merkittävä asema. Viime vuosikymmenien aikana sädehoitotekniikan kehitys on ollut nopeaa. Erilaisten kuvantamistekniikoiden

Lisätiedot

WALDENSTRÖ MIN MAKRÖGLÖBULINEMIAN HÖITÖ- ÖHJELMIA

WALDENSTRÖ MIN MAKRÖGLÖBULINEMIAN HÖITÖ- ÖHJELMIA WALDENSTRÖ MIN MAKRÖGLÖBULINEMIAN HÖITÖ- ÖHJELMIA Waldenströmin taudin kansallinen hoito-ohje löytyy www.hematology.fi sivustolta: https://www.hematology.fi/fi/hoito-ohjeet/veritaudit/plasmasolutaudit/waldenstromin-tauti

Lisätiedot

Syövän sädehoito. Raportin yhteenvedon suomentanut: Risto Roine, FinOHTA 28.11.1996

Syövän sädehoito. Raportin yhteenvedon suomentanut: Risto Roine, FinOHTA 28.11.1996 Syövän sädehoito SBU - Statens beredning for utvärdering av medicinsk metodik Rapport nr 129/1 + 129/2 (Litteraturgranskning): Strålbehandling av cancer Tukholma, syyskuu 1996 Raportin yhteenvedon suomentanut:

Lisätiedot

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka

Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Sarkoomien onkologiset hoidot onko sarkoomatyypillä väliä? Paula Lindholm TYKS, syöpätautien klinikka Pehmytkudos- ja luusarkoomissa eri hoito-ohjelmat pehmytkudossarkoomissa yleensä kirurgia ensin Onkologinen

Lisätiedot

Gefitinibi ei-pienisoluisen keuhkosyövän täsmähoitona?

Gefitinibi ei-pienisoluisen keuhkosyövän täsmähoitona? Katsaus AIJA KNUUTTILA, EEVA-MAIJA KARJALAINEN, ANNAMARI ROUHOS JA PEKKA MALI Gefitinibi ei-pienisoluisen keuhkosyövän täsmähoitona? Levinneeseen tai paikallisesti edenneeseen, leikkaukseen soveltumattomaan,

Lisätiedot

Säteilyvaikutuksen synty. Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio

Säteilyvaikutuksen synty. Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio Säteilyvaikutuksen synty Erikoistuvien lääkärien päivät 25 26.1.2013 Kuopio Säteilyn ja biologisen materian vuorovaikutus Koska ihmisestä 70% on vettä, todennäköisin (ja tärkein) säteilyn ja biologisen

Lisätiedot

Annikka Kalliokoski, Vesa Mustalammi / Kirjoitettu / Julkaistu

Annikka Kalliokoski, Vesa Mustalammi / Kirjoitettu / Julkaistu Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2016 Reslitsumabi Annikka Kalliokoski, Vesa Mustalammi / Kirjoitettu 28.9.2016 / Julkaistu 7.11.2016 Cinqaero 10 mg/ml infuusiokonsentraatti, liuosta varten, Teva Pharmaceuticals

Lisätiedot

GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus

GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus GTVCTVITVPTVOAR: mitä ihmettä? Erikoistuvien päivät Kuopio 25.-26.1.2013 Heli Virsunen erikoislääkäri KYS/ Syöpäkeskus Eri kohdealueiden rajaaminen ei ole eksaktia tiedettä, vaan perustuu osittain kokemukseen

Lisätiedot

Uudet Hoitomahdollisuudet Sädehoidossa. Sairaalafyysikko Jan-Erik Palmgren KYS SyöpäKeskus

Uudet Hoitomahdollisuudet Sädehoidossa. Sairaalafyysikko Jan-Erik Palmgren KYS SyöpäKeskus Uudet Hoitomahdollisuudet Sädehoidossa Sairaalafyysikko Jan-Erik Palmgren KYS SyöpäKeskus Haasteet Globaalisti (2008) 12,7 m uutta syöpätapausta / vuosi arvio: 17 m vuonna 2030 7,6 m ihmistä kuolee syöpään

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla

INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla INPULSIS -ON: Nintedanibin pitkäaikainen turvallisuus idiopaattista keuhkofibroosia (IPF) sairastavilla potilailla Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta IPF:ää sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala

PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset. Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala PET-tutkimusten vaikuttavuus ja kustannukset Esko Vanninen palvelualuejohtaja Kuopion yliopistollinen sairaala ISI Web of Science: hakusana PET/CT N = 4974, 27.4.2010 Mihin diagnostisia menetelmiä tarvitaan?

Lisätiedot

Tutkimusasetelmat. - Oikea asetelma oikeaan paikkaan - Vaikeakin tutkimusongelma voi olla ratkaistavissa oikealla tutkimusasetelmalla

Tutkimusasetelmat. - Oikea asetelma oikeaan paikkaan - Vaikeakin tutkimusongelma voi olla ratkaistavissa oikealla tutkimusasetelmalla Tutkimusasetelmat - Oikea asetelma oikeaan paikkaan - Vaikeakin tutkimusongelma voi olla ratkaistavissa oikealla tutkimusasetelmalla Jotta kokonaisuus ei unohdu Tulisi osata Tutkimusasetelmat Otoskoko,

Lisätiedot

Eturauhassyöpä Suomessa

Eturauhassyöpä Suomessa Eturauhassyöpä Suomessa Insidenssi 4596 uutta tapausta v. 2009 (Suomen yleisin syöpä ja miesten yleisin syöpä) -14774 uutta syöpätapausta vuonna 2009 Kuolleisuus 784 hlöä v. 2009 (miesten toiseksi yleisin

Lisätiedot

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA?

MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? MITÄ UUTTA SARKOOMIEN HOIDOSSA? O S A S T O N Y L I L Ä Ä K Ä R I M A I J A T A R K K A N E N H Y K S S Y Ö P Ä K E S K U S LUENNON SISÄLTÖ luu- ja pehmytkudossarkoomat ei pediatrisia tutkimuksia ei gynekologisia

Lisätiedot

Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?

Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen

Lisätiedot

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään

Lisätiedot

RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA

RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA RINNAN NGS PANEELIEN KÄYTTÖ ONKOLOGIN NÄKÖKULMA Johanna Mattson dosentti ylilääkäri, vs. toimialajohtaja HYKS Syöpäkeskus 28.11.2016 1 RINTASYÖPÄ SUOMESSA 5008 uutta tapausta vuonna 2014 Paikallinen rintasyöpä

Lisätiedot

Noin neljäsosa EU:ssa uuden myyntiluvan saavista. Uusien syöpälääkkeiden vilkas kehitys haastaa myös MYYNTILUPA-ARVIOINNIN KEHITTYMÄÄN

Noin neljäsosa EU:ssa uuden myyntiluvan saavista. Uusien syöpälääkkeiden vilkas kehitys haastaa myös MYYNTILUPA-ARVIOINNIN KEHITTYMÄÄN OLLI TENHUNEN LT, syöpätautien erikoislääkäri Ylilääkäri, Fimea Uusien syöpälääkkeiden vilkas kehitys haastaa myös MYYNTILUPA-ARVIOINNIN KEHITTYMÄÄN Jotta uusi syöpälääke pääsee markkinoille, edellytyksenä

Lisätiedot

Alustusta kliiniseen säteilybiologiaan

Alustusta kliiniseen säteilybiologiaan Säteilybiologiaa Erikoistuvien päivät Kuopio 25-26.1.2013 Jan Seppälä Sairaalafyysikko Alustusta kliiniseen säteilybiologiaan Solukuolema johtuu pääosin DNAkierteiden vauriosta. Solu pyrkii korjaamaan

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn

Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Sidonnaisuudet Konsulttina ja/tai kliinisenä tutkijana seuraavissa lääketieteellistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä viimeisen 3-v aikana: Amgen,

Lisätiedot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot

Eturauhassyövän uudet lääkehoidot Eturauhassyövän uudet lääkehoidot 24.04.2015 Petteri Hervonen, LT, Syöpätautien erikoislääkäri Docrates Syöpäsairaala, TAYS Yleistä Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpätyyppi Lähes 5000 uutta diagnoosia/vuosi

Lisätiedot

kivunhoito.info Kipuanalyysi

kivunhoito.info Kipuanalyysi Kipuanalyysi Hoito Kipuanalyysi Fysiologia & Psykologia Kivunhoito.info: Kipuanalyysi 5:1 Kiputila kipuanalyysi selvittely oireenmukainen kivunhoito kasvaimen hoito sytostaatit kirurgia sädehoito kivunlievitys

Lisätiedot

Säteilyturvakeskuksen määräys ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä

Säteilyturvakeskuksen määräys ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä MÄÄRÄYS S/5/2018 Säteilyturvakeskuksen määräys ionisoimattoman säteilyn käytöstä kosmeettisessa tai siihen verrattavassa toimenpiteessä Annettu Helsingissä 20.12.2018 Säteilyturvakeskuksen päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää?

Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Taneli Raivio, LT, dosentti Erikoistuva lääkäri HYKS Lastenklinikka sekä Biomedicum Helsinki, Biolääketieteen laitos,

Lisätiedot

Arviointien hyödyntäminen käytännön työssä Ayl Katariina Klintrup Syöpätautien ja hematologian vastuualue

Arviointien hyödyntäminen käytännön työssä Ayl Katariina Klintrup Syöpätautien ja hematologian vastuualue Arviointien hyödyntäminen käytännön työssä 19.9.2018 Ayl Katariina Klintrup Syöpätautien ja hematologian vastuualue 1 Uuden lääkkeen käyttöönotto Alle 35 000? Menettelytapa alle 35 000 kustannuksissa?

Lisätiedot

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el

Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine. Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Gynekologisen karsinomakirurgian keskittämine Eija Tomás, Tays LT, naistentautien ja gynekologisen sädehoidon el Suomessa 5.2 miljoonaa asukasta 5 yliopistosairaalaa 16 keskusairaalaa aluesairaalat ja

Lisätiedot

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen

Lisätiedot

Keuhkosyövän uudet lääkkeet

Keuhkosyövän uudet lääkkeet Keuhkosyövän uudet lääkkeet Jarkko Ahvonen Syöpätautien erikoislääkäri Tampereen yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Asiantuntijapalkkio Boehringer Ingelheim, Bristol-Myers Squibb, Lilly, MSD, Roche

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia FoundationOne

Uusia mahdollisuuksia FoundationOne Uusia mahdollisuuksia FoundationOne FI/FMI/1703/0019 Maaliskuu 2017 FoundationOne -palvelu FoundationOne on kattava genomianalysointipalvelu, jossa tutkitaan 315 geenistä koko koodaava alue sekä 28 geenistä

Lisätiedot

Mitä kuuluu MALLIMAAHAN?

Mitä kuuluu MALLIMAAHAN? Thomas Babington Macaulay: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." Mitä kuuluu MALLIMAAHAN? Professori Jukka Westermarck, LT Biotekniikan keskus Biolääketieteen laitos Turun Yliopisto https://tiedeedella.blogspot.fi

Lisätiedot

Vectibix (panitumumabi) levinneessä suolistosyövässä

Vectibix (panitumumabi) levinneessä suolistosyövässä Vectibix (panitumumabi) levinneessä suolistosyövässä Opas potilaan ohjaukseen lääkärille ja hoitajalle HOITOHENKILÖKUNNALLE Ensikäynnille Sisältö Mikä lääke Vectibix on? Miten se annostellaan? Odotettavissa

Lisätiedot

Sädehoidon syventävät auditoinnit

Sädehoidon syventävät auditoinnit Sädehoidon syventävät auditoinnit Sädehoitofyysikoiden neuvottelupäivä 5.6.2015 Hannu Järvinen Säteilyturvakeskus (STUK) Siht., Kliinisen auditoinnin asiantuntijaryhmä (KLIARY) Ritva Vanninen, Marko Seppänen,

Lisätiedot

Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan

Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Vesirokkorokotukset vihdoinkin lasten rokotusohjelmaan Tuija Leino, ylilääkäri Rokotusohjelmayksikkö 5.5.2017 Ei sidonnaisuuksia lääketeollisuuteen, THL: ssä vuodesta 1997 27.4.2017 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon

Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT

Lisätiedot

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito

Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Ihotuumorin biopsia vai leikkaushoito Tiina Jahkola HYKS Plastiikkakirurgian klinikka Malignit ihokasvaimet - tavalliset insidenssi Suomessa v. 2004 Levyepiteelikarsinooma = okasolusyöpä = ca spinocellulare

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. VPRIV 200 yksikköä infuusiokuiva-aine, liuosta varten VPRIV 400 yksikköä infuusiokuiva-aine, liuosta varten velagluseraasi alfa

PAKKAUSSELOSTE. VPRIV 200 yksikköä infuusiokuiva-aine, liuosta varten VPRIV 400 yksikköä infuusiokuiva-aine, liuosta varten velagluseraasi alfa PAKKAUSSELOSTE VPRIV 200 yksikköä infuusiokuiva-aine, liuosta varten VPRIV 400 yksikköä infuusiokuiva-aine, liuosta varten velagluseraasi alfa Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi

Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2017 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Palbosiklibi Annikka Kalliokoski / Kirjoitettu 25.1.2017 / Julkaistu Ibrance 75 mg, 100 mg, 125 mg kovat kapselit, Pfizer Limited

Lisätiedot

Kliininen arviointi ja tutkimus yrityksen kannalta maalaisjärki

Kliininen arviointi ja tutkimus yrityksen kannalta maalaisjärki 1 Kliininen arviointi ja tutkimus yrityksen kannalta maalaisjärki Lääkinnällinen laite MDD Instrumentit, laitteistot, välineet, ohjelmistot, materiaalit tai muut tarvikkeet, joita käytetään joko yksinään

Lisätiedot

FINPOP 2015. GKS 28.9.2014 Nina Mattsson, oyl K- HKS

FINPOP 2015. GKS 28.9.2014 Nina Mattsson, oyl K- HKS FINPOP 2015 GKS 28.9.2014 Nina Mattsson, oyl K- HKS Taustaa: Finhyst 2006 l I Brummer TH, Seppälä T, Härkki P. National learning curve of laparoscopic hysterectomy and trends in hysterectomy in Finland

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

Keskushermoston kasvainten esiintyvyys on

Keskushermoston kasvainten esiintyvyys on Näin hoidan Pauli Helén Suomen yliopisto- ja keskussairaaloiden erikoislääkäripoliklinikoissa sekä terveyskeskuksissa seurataan tuhansia aivokasvainpotilaita. Tähän liittyvät ongelmat ovat monitahoisia.

Lisätiedot

Oppimistavoitteet. Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus. Syöpien esiintyvyys. Suomen syöpärekisteri. Lisäksi

Oppimistavoitteet. Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus. Syöpien esiintyvyys. Suomen syöpärekisteri. Lisäksi Oppimistavoitteet Syöpien esiintyvyys, ennuste, hoito ja tutkimus Sirpa Leppä, professori Syöpätautien klinikka Hankkia yleiskäsitys syövän yleisyydestä, yleisimpien syöpien sairastavuudesta ja kuolleisuudesta

Lisätiedot

Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress

Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress Drug targeting to tumors: Principles, pitfalls and (pre-) cilinical progress Twan Lammers, Fabian Kiessling, Wim E. Hennik, Gert Storm Journal of Controlled Release 161: 175-187, 2012 Sampo Kurvonen 9.11.2017

Lisätiedot

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta

Lisätiedot

Sädehoidosta tuli lääketieteen hoitomuoto

Sädehoidosta tuli lääketieteen hoitomuoto Katsaus Hyvänlaatuisten tilojen sädehoito uusi vanha hoitomuoto Eeva Salminen, Tapani Hakala, Matti Mäntylä ja Risto Johansson Sata vuotta sitten sädehoitoon asetettiin lähes yhtä paljon odotuksia kuin

Lisätiedot

OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008

OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyövän i seuranta Eija Eloranta OYS, sisätautien klinikka ENDOPÄIVÄT Ä 2008 Kilpirauhassyöpä p 1% kaikista syövistä naisilla > miehillä yleisin endokriininen syöpä (90%) Ilmaantuvuudessa merkittävä

Lisätiedot

Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa

Robottiavusteinen kirurgia nielusyövän hoidossa Tieteessä HALO-katsaus verkossa ensin Julkaistu 30.11.2015 www.laakarilehti.fi HALO-ryhmä: Mari Markkanen-Leppänen LT, erikoislääkäri HYKS Pää- ja kaulakeskus, korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Petri

Lisätiedot

Ruokatorvisyövän sädehoito

Ruokatorvisyövän sädehoito Ruokatorvisyövän sädehoito 18.4.2013 Sädehoitopäivät, Lahti EL, LT Kaisa Lehtiö, OYS Yleistä Tutkimustietoa Hoitosuosituksista Käytännön toteutuksesta Ruokatorvisyöpä Suomessa 2011 273 uutta tapausta 231

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Mitä tutkimus koskee? Miksi tutkimus tehtiin? Mitä lääkkeitä tutkittiin? BI

Mitä tutkimus koskee? Miksi tutkimus tehtiin? Mitä lääkkeitä tutkittiin? BI Tämä on yhteenveto kliinisestä tutkimuksesta idiopaattista keuhkofibroosia, harvinaista keuhkosairautta, sairastavilla potilailla. Se on kirjoitettu tavalliselle lukijalle ja helposti ymmärrettävää kieltä

Lisätiedot

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro

class I T (Munz, autophagy (Argiris, 2008) 30 5 (Jemal, 2009) autophagy HLA / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) in vitro 65 35 (Argiris, 2008)30 5 (Jemal, 2009) / 1991Boon / 4 21 (Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2008; Chikamatsu, 2009) / / (Sakakura, 2005; Sakakura, 2006; Sakakura, 2007; Chikamatsu, 2007; Chikamatsu, 2008)/

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 36 18.06.2013

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 36 18.06.2013 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 36 18.06.2013 TIETOKONETOMOGRAFIA (TT) -SIMULAATTORIN HANKINTA HYKS MEDISIINISEN TULOSYKSIKÖN SYÖPÄ-KLINIKKARYHMÄÄN, SÄDEHOITO-OSASTOLLE (VY 8828, PROJEKTI K10D400002)

Lisätiedot

Mitä onkologi toivoo patologilta?

Mitä onkologi toivoo patologilta? Mitä onkologi toivoo patologilta? Mikä PAD-lausunnossa vaikuttaa kilpirauhassyövän hoitoon Hanna Mäenpää, dos HUS, Syöpätautien klinikka Onkologian trendejä Entiteetit pirstoutuvat pienemmiksi: lisää tietoa

Lisätiedot

Clinical impact of serum proteins on drug delivery Felix Kratz, Bakheet Elsadek Journal of Controlled Release 161 (2012)

Clinical impact of serum proteins on drug delivery Felix Kratz, Bakheet Elsadek Journal of Controlled Release 161 (2012) Clinical impact of serum proteins on drug delivery Felix Kratz, Bakheet Elsadek Journal of Controlled Release 161 (2012) 429 445 Sampo Kurvonen 25.10.2017 Sisältö Plasmaproteiineista Albumiini Transferriini

Lisätiedot

Syöpätautien hoidoista vaikuttavia tuloksia, lisää elinvuosia, odotuksia ja pettymyksiä

Syöpätautien hoidoista vaikuttavia tuloksia, lisää elinvuosia, odotuksia ja pettymyksiä Syöpätautien hoidoista vaikuttavia tuloksia, lisää elinvuosia, odotuksia ja pettymyksiä Pirkko-Liisa Kellokumpu-Lehtinen Säde- ja kasvainhoidon professori/ylilääkäri, Tay/Tays 20.11.2012 Sairaalapäivät,

Lisätiedot

Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa

Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa Sirpa Leppä ja Tuula Lehtinen KATSAUS Radioimmunoterapia B-solulymfoomien hoidossa B-lymfosyytin CD20-pinta-antigeenin tunnistavat radioaktiiviset monoklonaaliset vasta-aineet ovat osoittautuneet tehokkaiksi

Lisätiedot

LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET

LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET LIITE EMEAN TIETEELLISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA HYLKÄYSPERUSTEET LÄÄKEVALMISTEKOMITEAN () 19. HEINÄKUUTA 2007 ANTAMAN VALMISTETTA NIMELTÄ NATALIZUMAB ELAN PHARMA KOSKEVAN LAUSUNNON UUDELLEENARVIOINTI Heinäkuussa

Lisätiedot