Keskustan strateginen kehittäminen ja asukkaiden kokemuksellinen tieto

Keskustan strateginen kehittäminen ja asukkaiden kokemuksellinen tieto Näkökulmia tiedon tuotannon menetelmiin ja niiden tulkintaan Huhtikuu 2013 Jarkko Bamberg 1

Työn tilaaja: Tampereen kaupunki/ Kaupunkiympäristön kehittäminen, maankäytön suunnittelu ID-numero 728922 2

Sisällysluettelo Tiivistelmä 5 Miksi kokemuksellista tietoa tarvitaan kaupunkisuunnittelussa? 6 Laadulliset menetelmät kokemuksellisen tiedon tuottamisessa 7 Mitä kokemuksellinen tieto on ja miten sitä tuotetaan kaupunkisuunnittelussa? 7 Kurssin kuvaus 9 Karttapohjainen internet-kysely Harava 11 Tilannehaastattelut 11 Kävelyhaastattelut 11 Kurssilla käytetyt tiedon tuotannon menetelmät 11 Opiskelijoiden ryhmätyöt ja niiden keskeiset tulokset 12 Samankaltaiseksi luokiteltavat paikat 12 Ennaltamääritelty alue tai paikka 14 Asia, ilmiö tai politisoitunut kysymys 15 Valikoitu käyttäjäryhmä 16 Menetelmien arviointi 17 Karttapohjainen internet-kysely Harava 17 Tilannehaastattelu 18 Kävelyhaastattelu 19 Yhteenveto ja päätelmiä 21 Lähteet Liitteet 3

4

Tiivistelmä Tampereen yliopistossa järjestettiin tammi-maaliskuussa 2013 yhteistyössä Tampereen kaupungin maankäytön suunnittelun kanssa kurssi Kaupunkikeskustan strateginen kehittäminen: Uudenlaiset osallistumismenetelmät ja tiedontuotanto käytännössä. Kurssilla ympäristön ja alueiden politiikan (ent. aluetiede ja ympäristöpolitiikka) maisteritason opiskelijat perehdytettiin menetelmiin, joilla asukkailta voidaan kerätä kokemuksellista tietoa ja näkemyksiä Tampereen keskustan kehittämisestä. Kurssi liittyi Tampereen keskustan strategisen osayleiskaavan valmisteluun. Opiskelijat tekivät ryhmätyöt, joissa he valitsemaansa menetelmää käyttäen tuottivat kokemuksellista tietoa keskustan strategista suunnittelua varten. Tämä raportti on yhteenveto ryhmätöiden tuloksista ja samalla siinä arvioidaan käytettyjä kokemuksellisen tiedon tuotannon menetelmiä. Opiskelijoiden ryhmätyöt ovat raportin liitteenä. Raportissa avataan ensin kurssin sisältö. Tämän jälkeen tarkastellaan lyhyesti mitä kokemuksellinen tieto on ja miksi sitä tarvitaan kaupunkisuunnittelussa. Sitten kurssilla käytetyt tiedon tuotannon menetelmät kuvataan ja tarkastellaan miten opiskelijat sovelsivat näitä menetelmiä kerätessään kokemuksellista tietoa erilaisista aiheista. Lisäksi katsotaan millaisia huomioita heillä on menetelmien soveltamisesta kokemuksellisen tiedon tuottamiseen. Lopuksi pohditaan menetelmien käyttöä kaupunkisuunnittelun tukena, erityisesti kunkin menetelmän vahvuuksia ja niiden käytössä huomioitavia seikkoja, sekä menetelmien käyttöä toistensa tukena. Ryhmätyöt osoittavat, että karttapohjaista internetkyselyä, tilannehaastattelua ja kävelyhaastattelua voidaan käyttää kokemuksellisen tiedon tuottamiseen monenlaisista näkökulmista. Näiden menetelmien avulla kokemuksellista tietoa voidaan paikoista, ilmiöistä tai käyttäjäryhmiltä. Jokaisesta menetelmästä nousee esiin omat vahvuutensa. Karttapohjaisella internet-kyselyllä saadaan helposti suuri määrä vastauksia eri ihmisiltä, ja sen avulla saatua tietoa voidaan havainnollistaa visuaalisesti. Tilannehaastatteluilla saadaan kerättyä nopeasti arkikokemuksiin liittyvää, välitöntä tietoa. Kävelyhaastatteluilla on mahdollista saada syvällistä ja yksityiskohtaista tietoa. 5

Miksi kokemuksellista tietoa tarvitaan kaupunkisuunnittelussa? Kaupunkien suunnitteluun ja kehittämiseen tuotetaan monenlaista tietoa. Tietoa tuotetaan erilaisten laskelmien, mallinnusten ja inventointien avulla. Tällainen tieto on yleensä määrällistä ja numeroin mitattavissa. Esimerkiksi tiestön liikennemäärien laskelmat ovat tällaisia. Mihin sitten kaupunkilaisten kokemuksellista tietoa tarvitaan? Kokemuksellisen tiedon roolin voi nähdä kahdella tavalla. Se voidaan nähdä teknis-tieteelliselle tiedolle (esim. laskennat, mallinnukset) komplementaarisena, jolloin kokemuksellinen tieto täydentää teknis-tieteellistä tietoa. Kokemuksellinen tieto ei tästä näkökulmasta voi kuitenkaan olla ristiriidassa ja muuttaa teknis-tieteellistä tietoa. Toinen tapa lähestyä kokemuksellista tietoa on, että kokemuksellinen ja teknis-tieteellinen tieto tarvitsevat toinen toistaan, jolloin molemmat täydentävät toisiaan. Jälkimmäinen näkökulma on lähtökohtana tässä raportissa. Yksi perustavaa laatua oleva syy kokemuksellisen tiedon tarpeelle kaupunkisuunnittelussa on se, että kaupunkilaisten ja muiden kaupunkien käyttäjien kokemukset tarjoavat tietoa siitä, mitä kaupunki oikeastaan on. Ilman ihmisiä ja heidän toimintaansa kaupungit eivät yksinkertaisesti olisi kaupunkeja. Kaupungeilla on sekä kehittymis- että kehittämispotentiaalia. Kehittymispotentiaali tarkoittaa sitä, että kaupungissa tapahtuvat muutokset ovat seurausta erilaisista ekologisista, materiaalisista, kulttuurisista ja sosiaalisista tekijöistä sekä näiden välisistä vuorovaikutussuhteista. Näitä tekijöitä ja dynamiikkaa tunnistamalla saadaan tietoa kehittymispotentiaalista. Koska kaupunkilaiset ovat olennainen osa tätä dynamiikkaa, heidän kokemuksellinen tieto kaupungeista on tärkeää kehittymispotentiaalin ymmärtämiseksi. Kehittämispotentiaalilla taas tarkoitetaan niitä mahdollisuuksia, joita erilaisilla ihmisten tekemillä ratkaisuilla on kaupungin kehittymiseen. Tällöin merkityksellisiksi tulevat poliittiset prosessit ja suunnittelu. Myös tästä näkökulmasta ihmisten kokemuksellinen tieto on merkityksellistä. Eri ihmisryhmät voivat tarkastella asioita eri tulkintakehyksistä, joiden kautta asioiden eri puolia tulee huomatuksi. Kokemuksellisen tiedon tuottamisen menetelmät ovat käytännössä aina myös kansalaisten osallistumismenetelmiä. Osallistumiseen tarkoitettuja menetelmiä voidaan arvioida monesta näkökulmasta. Peukalosääntönä voidaan pitää, että erilaisilla osallistumismenetelmien kehittämisen taustalla on kolme erityyppistä perustelua: (1) ideologinen perustelu, ts. reiluus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo; (2) tiedollinen perustelu, ts. ajatus siitä, että laaja tietopohja takaa paremmat päätökset; (3) pragmaattinen perustelu, ts. osallistuminen edesauttaa suunnitteluprosessien ja päätöksenteon sujuvuutta. Kokemuksellisen tiedon tuottamisen menetelmissä tiedollinen perustelu on lähtökohta, mutta näillä menetelmillä voidaan vaikuttaa myös suunnittelun oikeudenmukaisuuteen ja suunnitteluprosessien sujuvuuteen. Usein kansalaisosallistumista pyritään kehittämään siksi, että mahdollisimman monia eri ihmisiä kuultaisiin. Tämän takana on perustelu oikeudenmukaisuudesta, eli eri ihmisryhmät tulisi huomioida päätöksenteossa. Kurssilla käytetyillä menetelmien pääasiallinen päämäärä ei kuitenkaan ole saada määrällisesti mahdollisimman monta osallista kuulluksi. Sen sijaan menetelmien tarkoituksena on tuottaa kokemuksellista tietoa kaupunkisuunnittelun tarpeisiin. Menetelmät tuottavat pääosin laadullista aineistoa, joilla pyritään tutkittavan ilmiön ja tutkimustehtävän kannalta riittävään otokseen. Tällöin tarkoitus on löytää jonkin ilmiön kannalta olennaisia piirteitä ja toisaalta myös poikkeavia yksityiskohtia, jotka voivat olla merkittäviä. Olennaisten piirteiden löytäminen tarkoittaa sitä, että sellaisetkin näkökulmat, joita ei välttämättä muuten huomioitaisi suunnittelussa, nostetaan esiin. Näiden näkökulmien huomioimisen myötä myös suunnitteluprosessien oikeudenmukaisuuden voidaan katsoa parantuvan näillä menetelmillä. 6

Mitä kokemuksellinen tieto on ja miten sitä tuotetaan kaupunkisuunnittelussa? Ihmisten kokemukset paikasta voivat nivoutua hyvin yksityiskohtaisiin asioihin, joiden yhteys strategisen tason suunnitteluun ei ole suoraviivainen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tällaiset yksityiskohdat olisivat merkityksettömiä. Kun kaupunkilaisilta kerätään kokemuksellista tietoa, laadulliset aineistonkeruu- ja analyysimenetelmät korostuvat, sillä näiden avulla on mahdollista tapauskohtaisen tarkastelun kautta päästä arkielämän käytäntöihin ja merkitysmaailmaan. Kokemuksellinen tieto on sellaista, joka on useimmiten kaikkien saatavilla. Se vain usein on kiinni käytännöissä ja arjen rutiineissa, joten tarvitaan välineitä, joilla kokemuksellinen tieto irrotetaan rutiineista ja käännetään suunnittelutyöhön. Arkisten käytäntöjen ja arkisen kokemus- ja merkitysmaailman on tavallaan itsestäänselvyyksien tutkimista. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi ja jäsentää näitä jostain näkökulmasta. Tämä ei ole helppoa juuri siksi, että asiat näyttäytyvät itsestäänselvyyksinä. Analyysia tekevän on tärkeää kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiltä vaikuttavia asioita (ks. Bäcklund 2007). Ei ole tarkoituksenmukaista etsiä puhtaita aistihavaintoihin perustuvia kokemuksia, sillä ihmisten kokemuksellinen tieto koostuu erilaisista näkemyksistä, joissa aiemmin opitut asiat ja kokemukset erilaisista paikoista ja tilanteista vaikuttavat nykyhetken kokemukseen. Kokemuksellinen tieto ei olekaan pelkästään subjektiivista, sillä se koostuu yksilöiden tekemien aistihavaintojen lisäksi myös kulttuuristen arvostusten ja merkitysten kautta (ks. Bäcklund 2007; Lehtonen 2013). Yksilöt tulkitsevat kokemuksiaan erilaisten sosiokulttuuristen tekijöiden avulla. Laadulliset menetelmät kokemuksellisen tiedon tuottamisessa Yksilöiden kokemukset paikasta voivat olla hyvin yksityiskohtaisia paikkaan sidottuja asioita, joiden huomioiminen strategisella suunnittelutasolla ei ole suoraviivaista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokemuksista ammentavaa kaupunkilaisten tietämystä voitaisi hyödyntää. Kaikissa opiskelijoiden tekemissä ryhmätöissä kokemuksellisen tiedon kerääminen liittyi strategiseen suunnittelutasoon. Tämä näkyy ryhmätöissä kahdensuuntaisesti. Ensiksi, kaikki ryhmät olivat valinneet ja muotoilleet tutkimustehtävänsä aiemman tutkimustiedon ja Tampereen kaupunkikehittämistä koskevan tiedon pohjalta. Monet ryhmät olivat lisäksi ottaneet tehtäväkseen selvittää kokemuksellista tietoa näkökulmiin, jotka oli nostettu tärkeiksi tammikuussa päättyneissä asiantuntijaseminaareissa (ks. FCG Suunnittelu ja tekniikka 2013). Kurssitöissä toteutettu kokemuksellisen tiedon tuottaminen toimiikin luontevana jatkona asiantuntijaseminaareille. Toiseksi, ryhmien töissä näkyy, kuinka kokemuksellista tietoa voidaan analysoida laadullisin menetelmin siten, että tulokset ovat hyödynnettävissä strategisella suunnittelutasolla. Laadullista aineistoa voidaan tulkita monin tavoin, mutta yksinkertaistettuna prosessi etenee usein seuraavasti: empiirisestä aineistosta etsitään yhteneviä ilmauksia, eli aineistoa pelkistetään, jonka jälkeen sitä ryhmitellään ja luokitellaan. Luokittelun jälkeen tulkinta etenee sellaisten käsitteiden tuottamiseen, joilla luokiteltua aineistoa voidaan kuvata. Laadullisella tapausanalyysilla pyritään selvittämään mistä tutkimuksen kohteena olevassa ilmiössä on kyse. Tapausta tai tapauksia määrittävät olennaiset piirteet ja näiden väliset suhteet ovat laadullisessa tarkastelussa keskiössä. Tapauskohtainen tarkastelu merkitsee sitä, että aineiston keräämisen menetelmä sovitetaan tutkimuskysymyksiin, mutta samalla prosessin kuluessa menetelmää on mahdollista muokata kun tutkimuksen kysymyksenasettelu tarkentuu alustavien havaintojen myötä. Tällainen joustavuus kuuluu tapaustutkimusstrategian lähtökohtiin. Laadullinen aineiston tarkasteluun ei ole valmista työkalupakettia siten, että jokaiseen tutkimustehtävään olisi siihen ennalta sopiva väline. Laadullista tutkimusasetelmaa muotoiltaessa erilaiset analyysi- ja aineistonkeruumenetelmät tulee harkita ja näiden valinta tulee perustella ja kuvailla lukijalle. Tällaisen laadullisen analyysin luotettavuutta on tarkasteltava toisin kuin esimerkiksi luonnontieteellisen tai teknis-tieteellisen tiedon, jotka perustuvat menetelmien vakiointiin ja pyrkimykseen tuottaa objektiivista, näkökulmasta riippumatonta tietoa. Kokemuksellista tietoa kerättäessä on ymmärrettävä, että kokemukset ja ihmisten merkitysmaailma avautuu vain valitsemalla jokin näkökulma. Tällöin selvitysten ja tutkimusten luotettavuus on kiinni valitun näkökulman, aineistonkeruun ja 7

8 aineiston analyysin läpinäkyvyydestä. Tutkimusaineiston otos on laadullisessa tarkastelussa harkinnanvarainen ja sen on oltava tutkimustehtävän näkökulmasta tarkoituksenmukainen. Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan aineiston saturaatiosta. Kun esimerkiksi haastateltavien puheessa alkaa toistua tietyt asiat eikä uusia ilmene, aineistoa on riittävästi, jolloin lisähaastatteluja ei ole tarpeen enää tehdä.

Kurssin kuvaus Kurssilla opiskelijat pääsivät kehittämään, käyttämään ja arvioimaan kolmea erilaista kokemuksellisen tiedon tuotannon menetelmää, karttapohjaista internet-kyselyä, tilannehaastattelua ja kävelyhaastattelua. Kurssin suunnittelivat Helena Leino, Jarkko Bamberg, Minna Santaoja ja Jere Nieminen (Tampereen yliopisto) yhteistyössä Ulla Tiilikaisen, Dani Kulonpään ja Veikko Vänskän (Tampereen kaupunki) kanssa. Kurssin vastaavina koordinaattoreina toimivat Minna Santaoja ja Jere Nieminen. Kurssi alkoi johdantoluennoilla, joissa valittuja tiedon tuotannon menetelmiä käsiteltiin. Opiskelijat tutustuivat luentojen jälkeen aihetta käsitteleviin tieteellisiin artikkeleihin. Lisäksi opiskelijat pääsivät tutustumaan Tampereen keskustan kaavoitustilanteeseen ja sitä koskevaan selvitysmateriaaliin. Tämän jälkeen opiskelijat suunnittelivat ryhmittäin tutkimustehtävän, jonka selvittämiseen tarvittiin kokemuksellista tietoa. Lisäksi jokainen ryhmä valitsi menetelmän, jolla he keräsivät kokemuksellista tietoa valitsemastaan näkökulmasta ja aiheesta. Opiskelijat tulkitsivat ja arvioivat ryhmätöissään kerättyä aineistoa ja käytettyä menetelmää suhteessa kaupungin strategiseen kehittämiseen. Kurssin suoritti yhteensä 25 opiskelijaa ja ryhmiä oli yhteensä 12. Kurssi eteni siten, että ensimmäisellä viikolla opiskelijat tutustuivat keskustan strategiseen osayleiskaavoitukseen. Tämän jälkeen kolmen seuraavan viikon luennoilla tutustuttiin menetelmiin, joilla kokemuksellista tietoa voidaan kerätä. Lisäksi kurssin aikana opiskelijat pääsivät tekemään käyttäjätestausta, sillä karttapohjaista internet-kysely Haravaa pilotoitiin kurssin aikana. Opiskelijat pääsivät kehittämään kysymyksiä kyselyä varten ja arvioimaan Harava-sovelluksen ominaisuuksia. Kurssin loppupuolella opiskelijoilla oli yhteistapaaminen Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden kanssa. Tapaaminen pidettiin Galleria Nottbeckissa, jossa opiskelijat pääsivät tutustumaan näyttelyyn keskustan kehittämisestä ja keskustan strategisen osayleiskaavan lähtökohdista. Nämä aineistot toimivat inspiraation lähteenä, kun kurssilaiset yhdessä arkkitehtiopiskelijoiden kanssa pohtivat kokemuksellisen tiedon roolia ja havainnollistamisen mahdollisuuksia kaupunkisuunnittelun kontekstissa. Tilaisuus oli onnistunut. Vilkasta keskustelua syntyi eri näkökulmista asioita lähestyvien opiskelijoiden välille. Tapaaminen arkkitehtiopiskelijoiden kanssa viritti vilkasta ajatustenvaihtoa. 9

Aihe koettiin haastavaksi mutta tärkeäksi, ja kummatkin opiskelijaryhmät näkivät tarpeelliseksi, että kaupungin kaavoitukseen liittyvää keskinäistä yhteistyötä tulisi lisätä. Kurssin lopuksi 18.3.2013 pidettiin myös avoin tiedotustilaisuus yliopiston kirjastolla. Ryhmätöistä oli posteri-näyttely ja opiskelijat esittelivät tilaisuudessa työnsä ja yleisö pääsi keskustelemaan ja esittämään kysymyksiä niistä. Opiskelijoiden työt herättivät kiinnostusta avoimessa yleisötilaisuudessa. 10

Kurssilla käytetyt tiedon tuotannon menetelmät Karttapohjainen internet-kysely Harava Erilaiset paikkatietoa hyödyntävät kyselymenetelmät ovat yleistymässä kokemuksellisen tiedon keräämisessä. Näissä menetelmissä lähtökohtana on tietokoneen käyttäjälle näkyvä kartta, johon hän voi merkitä erilaisia symboleja ja kirjoittaa symbolien yhteyteen kommentteja. Kurssilla käytetty karttapohjainen menetelmä oli kehittämisvaiheessa oleva Harava. Tampereen kaupunki on yksi pilottiorganisaatioista, joka on mukana kokeilemassa tätä valtionvarainministeriön SADe-hankkeen osana kehitettävää sovellusta. Kurssin aikana Haravaa pilotoitiin ensimmäistä kertaa käytännössä. Kolme ryhmää käytti ryhmätöissään menetelmänä karttapohjaista kyselyä. Lisäksi kaksi ryhmää, jotka käyttivät pääasiallisena aineistonkeruumenetelmänä tilannehaastatteluja, tarkastelivat Harava-kyselyn aineistoa pääasiallisen aineistonsa tukena. Kaikilla Harava-aineistoa tulkinneilla ryhmillä oli omanlaisensa analysoinnin tapa. Aineistontulkinnan lähestymistapa muotoutui niiden täsmällisten kysymysten kautta, joita ryhmät pyrkivät selvittämään. Opiskelijoiden töistä näkee, että Haravakyselyn vastauksia voidaan tulkita tutkimustehtävästä riippuen monella eri tavalla. Harava-aineisto antaa mahdollisuuksia myös olemukseltaan erityyppisten tutkimuskohteiden valinnan, joiden kautta kokemuksellista tietoa voidaan hyödyntää strategisella suunnittelun tasolla. Tilannehaastattelut Tilannehaastattelut ovat lyhytkestoisia, noin muutaman minuutin haastatteluita, joissa ihmisiä haastatellaan keskeyttäen heidän sen hetkinen toiminta. Haastattelupaikka ja ihmisten tekeminen ovat tilannehaastatteluita määrittäviä tekijöitä. Haastattelija on kiinnostunut nimenomaan tilanteesta haastateltavan tehdessä jotain. (ks. tilannehaastattelusta lisää Nieminen 2011) Tilannehaastatteluilla voi hankkia tietoa ihmisiltä, jotka ovat jossain paikassa tekemässä arkisia asioita, kuten ulkoilemassa, oleskelemassa, menossa kauppaan, jne. Tällä on monenlaista merkitystä kokemuksellisen tiedon hankkimisen kannalta. Menemällä paikan päälle tekemään haastatteluja voidaan varmistua siitä, että haastateltavat ovat kyseisen paikan käyttäjiä. Kuten karttapohjaista kyselyä, myös tilannehaastatteluilla voidaan kerätä kokemuksellista tietoa monenlaisiin kysymyksiin ja erilaisista näkökulmista, joita voidaan hyödyntää myös strategisella suunnittelutasolla. Kuusi ryhmää käytti tilannehaastatteluja pääasiallisena menetelmänään. Kävelyhaastattelut Kävelyhaastatteluja on erilaisia. Niitä voidaan toteuttaa osallistumalla joukkokävelylle ja pyytää haastateltavia esimerkiksi kirjaamaan ylös havaintojaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kaupunkilaisten osallistumisessa jo monin paikoin käytetyt ohjatut kävelykierrokset (gåtur). Toisaalta kävelyhaastatteluja voidaan tehdä yksittäisille henkilöille, jollaisiin tällä kurssilla keskityttiin. Yksilöille tehdyille kävelyhaastatteluille voidaan erotella kolme erilaista lähestymistapaa. Tutkija voi lyöttäytyä arkisia asioita tekevän ihmisen seuraan. Toisaalta kävelystä voidaan sopia etukäteen ja pyytää häntä kulkemaan tiettyyn paikkaan siten, että haastateltava saa valita reitti. Haastateltavalle voidaan antaa myös jokin tehtävä, joka liittyy kävelyyn, paikkaan tai reittiin. (ks. kävelyhaastattelusta menetelmänä Jokinen ym. 2010) Yksilöhaastateltavalle voidaan antaa nauhuri, jonka jälkeen hän tekee itsenäisesti tehtävänannon mukaisen kävelyn. Kurssilla kaikki ryhmät tekivät kävelyhaastattelut menetelmällä, jota voitaisiin kutsua temaattiseksi kävelyhaastatteluksi (Asikainen 2013). Näissä haastattelija ja haastateltava kävelevät yhdessä, ja kävelyn edetessä haastattelija esittää keskutelua ohjaavia kysymyksiä. Samalla haastattelija havainnoi haastateltavaa ja ympäristöä. Menetelmä perustuu siis havainnoivaan osallistumiseen, jossa haastateltava saa suunnitella reitin itse. Kolme ryhmää käytti kävelyhaastatteluja menetelmänään. 11

Opiskelijoiden ryhmätyöt ja niiden keskeiset tulokset Kurssi toimi eräänlaisena jatkumona asiantuntijaseminaareille, jotka järjestettiin syksyllä 2012 ja tammikuussa 2013. Opiskelijat tarkastelivat kokemuksellisen tiedon näkökulmasta asiantuntijaseminaareissa esiin nostettuja, kaupunkikeskustan strategisen kehittämisen kannalta merkityksellisiä asioita. Opiskelijat saivat itsenäisesti valita töidensä aiheet oman mielenkiintonsa mukaan. Tärkeää oli kuitenkin sitoa näkökulma kaupunkikeskustan strategiseen kehittämiseen ja kokemuksellisen tiedon keräämiseen ja analysointiin kurssilla esitellyillä menetelmillä. Harjoitustyöt ovat siis eräänlaisia pienoistutkielmia, joissa kokemuksellista tietoa on kerätty kaupunkilaisilta ja tulkittu strategista osayleiskaavatyötä ajatellen. Työt eivät tietenkään ole kattava listaus kokemuksellisen tiedon tuotannon menetelmien kaikista mahdollisuuksista ja rajoitteista. Niiden avulla on kuitenkin mahdollista nostaa esiin tärkeitä seikkoja menetelmien käytöstä kaupunkisuunnittelussa ja työt avaavat hyvin kenttää kokemuksellisen tiedon hyödyntämiselle ja menetelmien tulevalle jalostamiselle kaupunkisuunnittelun kontekstissa. Menetelmiä voidaan käyttää erikseen tai toistensa tukena. Seuraavaksi tarkastellaan kunkin menetelmän käyttöä hyvin erilaisten asioiden selvittämiseksi. Samalla avataan jokaisen ryhmätyön keskeiset tulokset. Ryhmätyöt voidaan jakaa neljään eri ryhmään sen mukaan, mikä niissä on analyysin kohdennuksena. Ryhmät tarkastelivat analyyseissaan joko (1) samankaltaiseksi luokiteltavia paikkoja, (2) ennalta määriteltyä paikkaa, (3) ilmiötä, asiaa tai politisoitunutta kysymystä, tai (4) valikoitua keskustan käyttäjäryhmää. Samankaltaiseksi luokiteltavat paikat Torien ja aukioiden ominaispiirteet (Harava) Palomäki käyttää työnsä aineistona internet-kysely Haravaa. Hänen analyysinsa eteni siten, että ensin kartalta haettiin torit ja aukiot, jonka jälkeen analyysi rajattiin kommentteihin, jotka silmämääräisesti oli kohdennettu kartalla toreille tai aukioille. Tämän jälkeen hän pyrki löytämään piirteitä, jotka yhdistävät toreja Tampereella. Samoin hän pyrki tunnistamaan aineistosta niitä seikkoja, jotka tekevät eri torit ja aukiot omanlaisikseen. Analyysin lähtökohtana on siis tietynlaisiin, samankaltaisiksi luokiteltaviin paikkoihin liittyvät ominaispiirteet kaupungissa. Analyysista ilmenee, että toreihin ja aukioihin liittyviä yhteneviä piirteitä Tampereella ovat autovastaisuus, kaipuu kaupunkielämästä ja toiveet tapahtumista. Kaikkiaan toreilta ja aukioilta haluttaisiin vähentää autojen määrää. Mitä enemmän autoja tietyllä torilla on, sitä enemmän niitä haluttaisiin sieltä pois. Aineistosta nousee esiin eräänlainen kaipuu kaupunkielämästä, jolla tarkoitetaan esimerkiksi torien elävöittämistä erilaisilla tapahtumilla. Aineistossa korostuu torien merkitys erityisesti kesäisin, mutta ympärivuotista toimintaa haluttaisiin, erityisesti keskustorille, jonka joulutoria pidettiin hyvänä. Tampereen toreilla ja aukioilla oli myös eroavuuksia. Esimerkiksi Tammelantorilla korostui torikauppa ja ruoka, kun taas Laukontorilla vesi ja satama nähtiin tärkeiksi. Näitä erityispiirteitä toivottiin myös huomioitavan torien kehittämisessä (ks. tarkemmin Palomäki, s. 9-10). Tullikamarin aukio ei ollut Harava-kyselyn kartalla helposti löydettävissä, mutta aukiolle sijoitetuissa vastauksissa nähtiin potentiaalia erilaisille tapahtumille ja ravintolatoiminnalle. Kommenttien perusteella Pakkahuoneen aukiolle voitaisiin taas rakentaa. Kiinnostava tulos on myös Väinö Linnan aukio, joka Harava-kyselyn perusteella on kaupungin viihtyisin aukio. Aukiolla nähdään olevan edelleen kehittämispotentiaalia erityisesti kahvila- ja ravintolatoiminnan suhteen. 12 Annika Palomäki on kiinnostunut torien ja aukioiden kehittämisestä. Hän kohdentaa tarkastelun kahteen toisiaan tukevaan kysymykseen. Toisaalta hän on kiinnostunut siitä, mitä yhdistäviä kehittämistoiveita Tampereen keskustan toreihin ja aukioihin kohdistuu, ja toisaalta hän on kiinnostunut eri torien ja aukioiden erityispiirteistä ja niiden omaleimaisuudesta.

Kaupungin joutomaat (tilannehaastattelut) Kaupungin joutomaat, siis sellaiset paikat ja alueet joilla ei ole suunnitelmallista käyttötarkoitusta, on Eija Arpiaisen ja Tiina Nurmisen työn kohdennus. Erityisesti he selvittävät millaisia merkityksiä Tampereen keskustan joutomaille annetaan ihmisten arjessa ja miten nämä merkitykset suhteutuvat yleiskaavatason tavoitteisiin. Aineiston he keräsivät tekemällä tilannehaastatteluita kahdella joutomaalla. Kahta erilaista joutomaata analysoimalla Arpiainen ja Nurminen tuovat esiin kuinka keskustan joutomaille annetaan hyvin monenlaisia merkityksiä. Kuitenkin ristiriitaistenkin näkemysten taustalla voidaan nähdä tarve joutomaiden kehittämiselle siten, että ne saataisiin kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Tilannehaastatteluilla voidaankin pyrkiä saamaan tietoa arkisista kokemuksista, joista tulkinnan kautta on löydettävissä jaettuja merkityksiä. Näitä voidaan huomioida strategisella suunnittelutasolla tarkasteltaessa samankaltaiseksi luokiteltavia paikkoja, esimerkiksi tässä työssä analysoituja joutomaita. Tammelan sisäpihat (tilannehaastattelut) Keskustapihat nähtiin tärkeiksi kehittämisen kohteiksi keskustan strategisen kehittämisestä pidetyissä asiantuntijaseminaareissa. Pitkänen ja Raninen selvittivät, miten sisäpihoja käytetään ja mitä niillä haluttaisiin tehdä. He toteuttivat työnsä tilannehaastattelemalla Tammelassa sijaitsevilla sisäpihoilla. Työn tulokset osoittavat, että pihoja käytetään enimmäkseen läpikulkuun. Pihoissa nähtiin potentiaalia muutoksille. Toivottiin erilaisia oleskelupaikkoja, jotka auttavat tutustumaan naapureihin ja tekemään asioita yhdessä heidän kanssaan. Kuitenkin haastateltavilla oli huolena epävarmuus siitä, kuka ottaa muutosten toteutuksen vastuulleen. Keskustan sisäpihat (kävelyhaastattelut) Myös Seppä ja Piipponen selvittävät työssään kaupungin sisäpihoihin liittyvää tematiikkaa. Heillä on lähes sama työn kohdennus kuin Pitkäsen ja Ranisen työssä, mutta kokemuksellisen tiedon keräämiseen käytetty menetelmä on eri. Seppä ja Piipponen tekivät kävelyhaastatteluja neljällä eri keskustassa sijaitsevalla sisäpihalla. He ovat kiinnostuneita siitä, kuinka pihoja käytetään ja millaista kehittämispotentiaalia sisäpihoihin liittyy. Lisäksi he selvittävät, millaisia kehittämismahdollisuuksia asukkaat kokevat monimuotoisten viherympäristöjen mahdollistamiseksi pihoillaan. Heidän tarkastelunsa tuo esiin, että pihoja käytetään lähinnä kulkuvälineiden pysäköimiseen ja läpikulkuun. Pitkänen ja Raninen päätyivät samanlaiseen tulokseen Tammelassa tehdyissä tilannehaastatteluissa. Sepän ja Piipposen tulokset osoittavat myös, että keskustapihojen nykyistä käyttöä ei juurikaan kyseenalaisteta ja pihojen kehittäminen koetaan hankalaksi, vaikka halukkuutta kehittämiseen olisikin. Analyysin perusteella tämä johtuu pääosin kahdesta syystä. Ensiksi, vaikka pihat koettiin ahtaiksi, autojen pysäköintioikeus nähtiin väistämättömäksi. Toiseksi, keskusta-alueella lähiympäristön puistoja käytettiin virkistykseen ja oleskeluun, joten oman taloyhtiön pihan kehittämistä ei nähty kovin tarpeelliseksi. Lisäksi pelättiin, että pihan kehittämiskohteet, kuten pihakalusteet, joutuisivat ilkivallan kohteeksi. Samalla analyysi kuitenkin osoittaa, että pihojen kehittämiseen voi riittää jo pienet toimenpiteet. Pihakalusteiden ja istuskelumahdollisuuksien ja viheristutusten lisääminen olisi jo hyvä avaus. Tämä mahdollistaisi paremmin tutustumisen naapureihin. Pihojen kehittämispotentiaali liittyykin ryhmätyön perusteella juuri naapureiden kanssa yhdessä tekemiseen. Kaupunkiviljelyllä koettiin olevan myös potentiaalia kasvattaa yhteisöllisyyttä. Strategisella suunnittelutasolla tulisikin kiinnittää pihojen kehittämisessä huomiota siihen, miten ne toimivat ekologisuutta ja yhteisöllistä sosiaalisuutta edistävinä ympäristöinä. 13

Ennaltamääritelty alue tai paikka Pyhäjärven rantojen kehittäminen (Harava) Talusén, Tanskanen ja Siikasmaa keskittyivät ryhmätyössään ennalta määrittelemäänsä strategisen kehittämisen kannalta merkitykselliseen alueeseen, keskustan läheisyydessä oleviin Pyhäjärven rantoihin (Eteläpuisto, Ratina, Viinikanlahti). He tulkitsivat Harava-aineistoa ja analyysin lähtökohtana oli edellä mainituille alueille kartalla sijoittuneet merkinnät. Rantojen kehittäminen on yksi keskustan strategisen osayleiskaavan linjauksista. Lisäksi syksyllä 2012 järjestetyissä keskustan strategista kehittämistä käsittelevissä asiantuntijaseminaareissa Eteläpuiston ranta, Ratinanranta ja Viinikanlahti oli nostettu esiin. Talusén, Tanskanen ja Siikasmaa analysoivat kuinka näitä ranta-alueita toivotaan kehitettävän. He eivät tutkineet paikkamerkintöjen täsmällistä sijoittumista, vaan tulkitsivat kehittämisehdotuksia rantakohtaisesti. Alkuvaiheessa he siis etsivät ranta-alueille laitetut paikkamerkinnät, jonka jälkeen heidän analyysinsa perustuu aineistolähtöiseen sisällönanalyysiin, jossa tekstiä luokitellaan etsimällä vastauksista yhteneväisyyksiä ja eroja. Ryhmätyön tulokset osoittavat, että Eteläpuiston rantaa toivotaan kehitettävän joko asumiselle tai virkistymiseen. Osittain nämä kehityssuunnat jakavat mielipiteitä, mutta myös asumista ja virkistyskäyttöä yhdistäviä näkemyksiä esitettiin Harava-kyselyssä. Erilaisten tapahtumien sijoittaminen Eteläpuistoon herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Tärkeänä pidetään kuitenkin sitä, että ranta säilyisi eri käyttäjille avoimena. Aineistosta nousee myös esiin, kuinka Eteläpuisto on tärkeä linkki Pyynikin suuntaan. Ratinanrantaa pidettiin pääosin viihtyisänä, ja kehittämistä koskevia ehdotuksia se ei saanut kovin paljon. Viinikanlahden rannan vedenpuhdistamon tilalle toivottiin asuinrakentamista. Kokemuksia ja näkemyksiä Näsipuistosta (tilannehaastattelut + Harava) joka on strategisella suunnittelutasolla merkittävä. Tällainen on esimerkiksi Näsinpuistosta, joka voidaan nähdä symbolisesti tärkeänä puistona ja siksi myös strategisen kehittämisen kannalta merkittävänä. Tilannehaastatteluilla Kolehmainen ja Rauhala selvittivät Näsinpuistoa käyttävien kokemuksia ja näkemyksiä puistosta. He analysoivat aineistosta Näsinpuiston vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia. Lisäksi tätä tulkintaa tukemaan he tarkastelivat Harava-kyselyn vastauksia, jotka kohdistuivat Näsinpuistoon. Näsinpuiston vahvuuksia on erityisesti alueen rauhallisuus, historiallinen miljöö ja luonnonläheisyys. Lisäksi Näsinpuistoa vahvuus on sen monipuoliset käyttömahdollisuudet. Heikkouksina ja uhkina koettiin mm. Roskaamista ja lähistön liikenteen aiheuttamaa melua ja turvattomuuden tuntua erityisesti Hämeenpuiston pohjoispäässä. Mahdollisuuksina nähtiin Näsilinnan kunnostaminen ja kahvilatoiminnan avaaminen rakennukseen. Tullin alue (kävelyhaastattelut) Harava ja Kilpeläinen tarkastelevat ryhmätyössään Tullin aluetta. He analysoivat kävelyhaastattelujen avulla reittien valintoihin vaikuttavia kokemuksellisia tekijöitä. He keskittyvät analyysissa tunnistamaan paikoista ja reiteistä piirteitä, jotka olisivat Tullin alueen kehittämisen kannalta keskeisiä. Ryhmätyön tulokset osoittavat, että kävelyreittien suunnittelussa nopeuden ja pituuden (suorin reitti) sijaan tulisi huomioida ennen kaikkea reitin miellyttävyys ja selkeys. Nämä seikat vaikuttavat siihen, mikä reitti arjessa yleensä valitaan käveltäväksi. Miellyttäväksi ja selkeäksi koettuja reittejä pidetään myös nopeimpina kävelyreitteinä, vaikkei ne välttämättä olisi suorimpia. Harava ja Kilpeläinen esittävät, että selkeyttä ja miellyttävyyttä voidaan parantaa lisäämällä kävelykokemusta suuntaavia kiintopisteitä ja maamerkkejä. Tullin alue on Tampereen keskustan strategisen kehittämisen kannalta tärkeä alue, kävelyhaastattelujen perusteella Tullin alue hyötyisi alueen läpikulkevasta, selkeämmästä ja kokoavasta kävelyreitistä. Erityisesti matkakeskustunnelin ja Tullintorin välinen siirtymä kaipaisi selkeyttä. 14 Myös tilannehaastatteluilla voidaan saada kokemuksellista tietoa ennalta määritellystä paikasta,

Asia, ilmiö tai politisoitunut kysymys Kokemuksellinen kaupunkiluonto (Harava) Aino Hatakka, Pauliina Ounila ja Katri Uolamo kiinnittävät huomion ihmisten kokemaan kaupunkiluontoon. He pyrkivät Harava-aineistoa analysoimalla saamaan selvyyttä siihen, mitkä paikat Tampereella koetaan luonnonläheisiksi ja vehreiksi, millaisia merkityksiä kaupunkiluonnolle annetaan ja miten kaupunkiluontoa voitaisiin kehittää. He eivät valinneet mitään tiettyä aluetta tarkastelunsa lähtökohdaksi, vaan tuottivat karttoja, joissa esimerkiksi kaikki vehreiksi ja luonnonläheisiksi merkityt paikat ovat näkyvissä. He kirjaimellisesti kartoittavat kokemuksia esittämällä paikkamerkintöjä visuaalisesti kartalla. Nämä kartat ovat toimineet tukena tulkinnalle, jossa he keskittyvät analysoimaan karttamerkintöjen sijoittumista ja suhdetta toisiinsa. Lisäksi he ovat tarkastelleet avoimia vastauksia niissä paikoissa, mihin karttamerkintöjä oli tullut runsaasti. Harava-kyselyn perusteella viihtyisiä vehreitä ja luonnonläheisiä paikkoja ovat mm. puistot, rannat ja Pyynikinharju. Ryhmätyön tulokset osoittavat kuitenkin, että vehreäksi ja luonnonläheisiksi koetut puistot ja rannat eroavat kuitenkin siinä, mitä niissä tehdään. Joihinkin paikkoihin mennään rauhoittumaan, toisiin ihailemaan maisemia ja kolmanteen ulkoilemaan. Hatakka, Ounila ja Uolamo ovat analysoineet vehreäksi ja luonnonläheisiksi koettuja paikkoja viiteen eri luokkaan tulkitsemalla avoimia tekstimuotoisia kommentteja. Kartan avulla he havainnollistavat kaupungin viihtyisien, vehreiksi ja luonnonläheisiksi koettujen paikkojen suhdetta siihen, mitä näissä paikoissa tehdään. Esimerkiksi rannat koetaan rauhoittumiselle tärkeinä, Tammerkoski on maisemien ihailua varten, kun taas tietyt puistot ovat tärkeitä oleskelupaikkoja. Kokonaisuudessaan analyysi osoittaa, että viihtyisiksi koettuja ja samalla vehreitä ja luonnonläheisiä paikkoja analysoimalla voi myös tunnistaa mahdollisuuksia viheryhteyksien kehittämiselle strategisella suunnittelutasolla. Esimerkiksi Hämeenpuiston osalta Harava-kyselyn aineiston tulkinta osoittaa, että sen eteläosaa kyselyn vastaajat eivät näe viihtyisänä. Samalla Hämeenpuisto nähdään ankeana reittinä. Hämeenpuiston eteläpää onkin aineiston perusteella tärkeä kohde, jota voitaisiin kehittää viihtyisämmäksi ja vehreämmäksi. Hatakka, Ounila ja Uolamo tulkitsevat aineistosta, että ylipäänsä vehreyden jatkuvuudessa eri alueiden välillä voidaan nähdä parantamisen varaa. Lahopuut kaupungissa (tilannehaastattelut) Koivulehto ja Lehtomäki tutkivat millaisena lahopuut koetaan osana kaupunkiluontoa. He ottavat työssään lähtökohdaksi lahopuut luonnon monimuotoisuutta parantavana tekijänä. Lahopuiden määrää kaupungeissa kannattaisi ekologisesta näkökulmasta lisätä, mutta sopivatko ne kaupunkilaisten arkielämään? Aineistonkeruuseen ryhmä käytti tilannehaastatteluista muokkaamaansa virikekuvahaastattelua, jossa haastattelujen kuluessa haastateltaville näytettiin kuvaesimerkkejä erilaisista lahopuista. Tilannehaastattelujen avulla heidän oli mahdollista tunnistaa kriteereitä kaupunkialueelle sopivista lahopuutyypeistä ja esimerkkialueita, joille lahopuut sopisivat. Tulokset osoittavat mm., että lahopuut voivat toimia ympäristövirikkeinä kaupunkilaisille, ja että kaupunkiin sopivat lahopuut, jotka ovat lähiympäristöönsä sulautuvia ja turvallisia. Tilannehaastattelujen avulla voidaan tulkita, että lahopuita voitaisiin hyödyntää enemmän kaupunkiluontoa ja virkistystä koskevassa strategisessa suunnittelussa Hengailu Mäkkärin kulmalla (tilannehaastattelut) Keskustorilla oleskelu ja alkoholinkäyttö on politisoitunut kysymys, josta on käyty julkista keskustelua. Karumaa selvitti tilannehaastatteluilla Keskustorin McDonald sin kulmalla oleskelevilta ihmisiltä mitä paikka heille merkitsee ja mitä siellä tehdään. Tulokset kertovat sekä kyseisen paikan luonteesta että laajemmalti oleskelulle sopivien keskustan tilojen puutteesta. McDonald sin kulma on potentiaalinen hengailulle siksi, että se on tärkeä solmukohta. Bussit tulevat viereen, joten siihen on helppo sopia tapaaminen. Erilaiset palvelut ovat lähellä. Lisäksi alueella oleva katos suojaa sateilta. Paikka on toisin sanoen hyvin otollinen oleskelulle ja hengailulle. Toisaalta haastateltavat tuovat 15

esiin, että oleskelulle suotuisia sisätiloja, jotka eivät vaadi rahankäyttöä, on kaupungissa liian vähän. Keskustoria toivottiin samalla kuitenkin kehitettävän siten, että oleskelu olisi miellyttävämpää. Valikoitu käyttäjäryhmä Keskustan autoilijat (tilannehaastattelut + Harava) Packalén ja Sipiläinen tarkastelevat työssään autoilijoiden näkemyksiä. He tekivät tilannehaastatteluita pysäköintihalli P-Hämpissä. Liikenteen suunnittelu on usein liikennemäärien laskentaan ja väylien mitoitukseen perustuvaa, mutta he keräsivät tilannehaastatteluilla kokemuksellista tietoa autoilijoilta keskustan kehittämisestä. Aineiston perusteella autoilijoiden ja kävelijöiden mustavalkoinen vastakkainasettelu on turhan suoraviivaista. Haastatellut autoilijat käyttivät keskustaa kävellen auton pysäköityään ja valtaosa halusi kehittää ydinkeskustaa kävelypainotteiseen suuntaan. Tätä tukee myös Harava-aineisto, jossa kävelykeskustan kehittäminen rajoittui pääosin aivan ydinkeskustan alueelle. Kävelykeskustaa kehittäessä autoilun ja kävelyn yhteensovittaminen on keskeistä. Tilannehaastatteluissa nousi esiin myös se, että Hämpin parkki oli muuttanut autoilijoiden käytäntöjä siten, että autoa siirrettiin maan alla parkkiruudusta toiseen. Pysäköintilaitoksen sisäinen autoilu on ilmiö, joka on huomioitava maanalaista pysäköintiä suunniteltaessa. Tällainen käytäntö ei vaikuttaisi ainakaan vähentävän autoilua kaupungissa. Näin tilannehaastatteluilla voidaan saada esiin tietoa orastavasta ilmiöstä, joka on huomioitava strategisella suunnittelutasolla. mielellään siksi, että palvelut, sosiaalinen elämä ja työpaikka ovat lähellä. Arkielämä koetaan helpoksi kaupunkiasumisessa. Asuntojen kalleus ja pihojen puute tai niiden epäviihtyisyys koetaan keskusta-asumisen kannalta kielteiseksi seikaksi. Ryhmätyön tulokset tuovat myös esiin, että kaupunki on lasten omasta näkökulmasta varsin virikkeellinen ympäristö. Usein kaupunkiympäristö on nähty lapsille sopimattomana kasvuympäristönä, mutta Blomqvistin, Tuiskusen ja Willmanin analyysi kertoo, että asiaa ei pitäisi nähdä mustavalkoisesti. Kaupungissa viihtymisen kannalta luonnonläheisyys on kuitenkin tärkeää, ja siksi erilaisiin puistoihin ja luonnonympäristöihin tulisi kiinnittää huomiota. Myönteinen esimerkki on Sorsapuisto, joka on ympärivuotisesti lapsiperheiden käytössä, käyttötarkoitus vain muuttuu vuodenajan mukaan. Varsinaisen käytön (leikkiminen, ulkoilu jne.) lisäksi puistot ovat lapsiperheille tärkeitä siksi, että niitä valitaan reiteiksi liikkuessa eri paikkoihin. Keskustaliikkumisessa lapsiperheet kokevat monenlaisia rajoitteita. Blomqvist, Tuiskunen ja Willman jaottelevat nämä aineiston perusteella fyysisiin ja sosiaalisiin rajoitteisiin. Keskustaa voidaan tehdä houkuttelevammaksi lapsiperheille kiinnittämällä huomiota näihin rajoitteisiin strategisella suunnittelutasolla. Ryhmä esittää tulostensa pohjalta, että rauhallisempi, suvaitsevaisempi ja toiminnallisempi kaupunkitila auttaisi lapsiperheitä viihtymään kaupunkien keskustoissa. 16 Lapsiperheiden keskustaliikkuminen (kävelyhaastattelut) Blomqvist, Tuiskunen ja Willman käsittelevät työssään lapsiperheiden liikkumista ja ulkoilua keskustassa. He tarkastelevat millaisena lapsiperheet kokevat kaupunkiympäristössä liikkumisen, ulkoilun ja asumisen. He toteuttivat työn kävelyhaastatteluin. Haastatteluissa oli mukana vanhempi tai vanhemmat ja perheen lapsi tai lapset. Heidän tulostensa perusteella kaupunkialueella asutaan

Menetelmien arviointi Opiskelijat sovelsivat ryhmätöissä karttapohjaista internet-kysely Haravaa, tilannehaastatteluja ja kävelyhaastatteluja monin tavoin. Samalla he arvioivat kuinka heidän valitsemansa menetelmä sopii kokemuksellisen tiedon tuottamiseen ja millaisia huomioitavia seikkoja eri menetelmien soveltamiseen liittyy. Seuraavaan on koottu olennaiset ryhmätöissä esiin nostetut seikat. Karttapohjainen internet-kysely Harava Karttapohjainen internet-kysely ei ole sidottu tiettyyn haastatteluaikaan tai -paikkaan, ja karttapohjaisilla menetelmillä onkin mahdollista saada suurelta joukolta ihmisiä näkemyksiä. Jos tutkimuskohteena on paikka tai alue, karttapohjainen kysely mahdollistaa suurempien alueiden tarkastelun kuin kävely- tai tilannehaastattelut. Lisäksi karttapohjaisten menetelmien avulla voidaan havainnollisesti esittää tutkittavien asioiden spatiaalisia suhteita. Tällaisen analyysin tuloksia voidaan havainnollistaa visuaalisesti esimerkiksi teemakartoilla. Karttapohjaista kyselyaineistoa voi lähestyä monin tavoin, ja tutkimusasetelmasta riippuen Harava-kyselyä tulkinneet ryhmät olivat kiinnostuneita joko avoimista tekstimuotoisista kommenteista tai käyttäjille valmiiksi annetuista vastausvaihtoehdoista. Harava-aineisto antaa mahdollisuuden tehdä analyysia myös yhdistämällä määrällistä paikkatietoanalyysia laadulliseen tulkintaan, kuten Hatakka, Ounila ja Uolamo tekivät. Karttapohjaiset internet-kyselyt mahdollistavat määrällisen ja laadullisen analyysin vuoropuhelun, ja usein niitä onkin mielekästä tehdä rinnakkain. Haravaa kokeiltiin ensimmäistä kertaa tositoimissa. Kyselyyn liittyi vielä ongelmakohtia, joiden ratkominen on tarpeen. Esimerkiksi avointen vastausten merkkimäärää oli rajoitettu, joten pitemmät tekstimuotoiset kommentit jäivät loppuosastaan tallentumatta. Lisäksi joitain vastauksia oli tallentunut tuplana. Tällaiset ongelmat tuovat epävarmuutta vastausten tulkintaan ja siksi Haravan tulevassa kehittelyssä tupla-vastausten estämiseen olisi kiinnitettävä huomiota. Jotkin Haravakyselymenetelmän ongelmat ovat tällaisia teknisiä yksityiskohtia, jotka voidaan huomioida sovelluksen jatkokehittelyssä. Toiset kysymykset vaativat kyselyn tekijältä ja vastausten tulkitsijalta harkintaa ja näkemystä siitä, millaista tietoa kyseisellä menetelmällä on mielekästä kerätä. Mittakaavan merkitys. Karttapohjainen kysely mahdollistaa kysymyksenasettelun eri mittakaavatasoilla. Kartan mittakaavaa vaihtamalla kyselyn toteuttaja voi määritellä kysymystä, jota ollaan selvittämässä. Koko kaupungin kartta sopii toiseen tilanteeseen kuin detalji-kartta jostain tietystä puistosta. Nyt käytössä ollut pilotti kattoi koko Tampereen keskustan, ja tämän vuoksi käyttäjä saattoi joutua raahaamaan, lähentämään ja loitontamaan karttaa useaan otteeseen laittaessaan merkintöjä. Pienempi aluerajaus helpottaisi tätä, mutta silloin myös kyselyn kysymykset tulisi miettiä toisenlaiseksi. Kartan mittakaavalla on myös toisella tavalla merkitystä tilanteessa, jossa käyttäjä laittaa karttamerkinnän. Pienimittakaavaisessa kartassa kyselyyn vastaaja saattaa laittaa merkinnän kohtaan, joka näyttää lähemmäksi zoomattuna olevan väärässä kohdassa. Kyselyaineiston tulkintaa voisi helpottaa tallentamalla tieto mittakaavasta, jossa käyttäjä on karttamerkinnän laittanut. Väljä yhteys kokemuksiin paikoista. Karttapohjaisen kyselyn yksi piirre on, että se etäännyttää vastaajan kehollisesta kokemusmaailmasta. Vastaaja ei ole aistein kokevana toimijana läsnä siinä paikassa, johon kysely kohdistuu. Tämä voidaan nähdä karttapohjaisen kyselyn sekä vahvuutena että heikkoutena. Vahvuutena siksi, että kaupungin kehittämissuuntia pohdittaessa etääntyminen välittömästä aistein välittyvästä kokemusmaailmasta voi auttaa puhumaan asioista mittakaavassa, joka sopii kaupunkisuunnittelun strategiselle tasolle (Bamberg 2012). Esimerkiksi Harava-kyselyssä tuli esiin, että toreja ja aukioita pohdittiin erityisesti kesätoiminnan kautta, vaikka kysely oli auki sydäntalvella (ks. Palomäki, s.8). Samoin Harava-aineiston perusteella voi päätellä, että erityisesti julkisessa keskustelussa olevia asioita, visioita ja suunnitelmia kommentoidaan karttakyselyn avulla, vaikka ne eivät varsinaisesti kyselyn kohteita olisikaan. Heikkoutena välittömästä kokemusmaailmasta irtautumista voidaan pitää silloin, jos tarkoituksena olisi saada tietoa, joka tulee esiin käytäntöjen kautta tilannekohtaisesti. Tällöin Haravan tapainen karttakysely ei välttämättä ole paras mene- 17

18 telmä. Toisaalta jos karttakyselyn kohdealue olisi suppeampi, saattaisi arkitilanteisiin sitoutunutta tietoa olla mahdollista saada. Kysymysten määrittely. Ryhmätöistä on tulkittavissa, että Harava-kyselyjen kysymysten määrittely on äärimmäisen tärkeää ja samalla vaikeaa. Esimerkiksi Talusén, Tanskanen ja Siikasmaa tuovat esiin, että kysyttäessä ranta-alueista vastauksissa korostuivat uimarannat ja niiden kehittäminen. Samaan alueeseen liitetyt vastaukset kysyttäessä yleisemmin mitkä ovat kehitettäviä paikkoja Tampereella, asumisen näkökulma oli vahvemmin läsnä. Lisäksi valmiiden vastausvaihtoehtojen muotoileminen on tärkeää, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Esimerkiksi viihtyisän paikan symbolin alla oli yhtenä vastausvaihtoehtona vehreä, luonnonläheinen, vaikka nämä eivät täysin samaa asiaa välttämättä tarkoita, kuten Hatakka, Ounila ja Uolamo asiaa pohtivat. Listoista vastaajat myös helposti valitsevat ensimmäisenä esitetyn vaihtoehdon. Tähän yhtenä vaihtoehtona voisikin olla vastausvaihtoehtojen järjestyksen arpominen. Harava-kyselyaineisto osoittaa, kuinka monitulkintaisia kartat ovat kokemuksellista tietoa kerättäessä. Siksi on tärkeää, että avoimilla tekstimuotoisilla kommenteilla vastaajat voivat täsmentää mitä paikkaa, aluetta tai tietä he laittamallaan karttamerkinnällä tarkoittavat. Vastaajat voivat avoimilla tekstimuotoisilla vastauksilla myös täsmentää valmiissa vastausvaihtoehdoissa antamiaan kommentteja. Usein tämä on ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi se, että joku paikka on vastausvaihtoehtojen pohjalta arvioitu vehreäksi, ei vielä kerro mitään siitä, mitä vehreys juuri tässä paikassa sisältää. Tulkinnalliset epävarmuudet. Haravan käyttöön liittyy epävarmuuksia, joihin olisi mahdollisuuksien mukaan kiinnitettävä huomiota. Ryhmätöissä pohdittiin muun muassa sitä, että jotkin kommentit vaikuttivat siltä, että käyttäjät olivat vastanneet koeluontoisesti ensimmäisellä kerralla joihinkin kysymyksiin. Kuinka näitä vastauksia tulisi tulkita? Lisäksi pohdittiin sitä, että anonyymiys helpottaa väärinkäytöksiä. Tietokoneen käyttäminen ja kartan hahmottaminen ei välttämättä ole kaikille käyttäjille helppoa, mikä rajaa osan potentiaalisista vastaajista pois. Analyysin välineet tarpeellisia. Haravaa käyttäneet ryhmät toivat esiin sen, että Harava-palvelun jatkokehitystä ajatellen olisi toivottavaa, että myös tulosten tulkintaan tulisi helppokäyttöisiä välineitä, jotka eivät vaadi erityisosaamista paikkatietoohjelmistoista. Ei riitä, että menetelmän avulla on näennäisesti helppo kerätä aineistoa, vaan tietovarannon tulisi olla myös käsiteltävissä. Tämä on Haravan jatkokehittelyn kannalta olennainen asia. Koska Haravan tarkoituksena on paljon myös ihmisten kokemusten, näkemysten ja kokemuksiin perustuvan tiedon hyödyntämistä. Tätä ajatellen paikkatietopohjaisen kvantitatiivisen tulkinnan rinnalle tarvitaan muunlaisia välineitä. Ihmisten kokemukset eivät pelkisty kartalle vietyihin geometrisiin elementteihin ja vastausvaihtoehdoissa ennalta määriteltyihin kategorioihin. Tilannehaastattelu Tilannehaastattelu on menetelmä, joka soveltuu aineiston hankintaan suhteellisen pieneltä alueelta. Aineiston keräämiseen liittyvä aluerajaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulkinnat koskisivat vain tätä aluetta, vaan hyvällä tutkimusasetelman laatimisella tulkintoja voidaan nostaa yleisemmälle tasolle. Tilannehaastattelujen etuna voidaan pitää sitä, että niillä päästään konkreettisesti kiinni ihmisten arkeen jossain tietyssä paikassa. Haastateltavat eivät valmistaudu haastatteluun, eikä heitä ole kutsuttu esimerkiksi keskustelutilaisuuteen, vaan haastateltavien kokemuksellista tietoa kerätään käytännön tilanteissa. Tilannehaastatteluilla voidaankin saada osallistumaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät aktiivisesti osallistu kaupunkisuunnitteluun, tai vaikka täytä karttakyselyä, mutta joiden näkökulma on suunnittelulle tärkeä. Tilannehaastatteluilla voidaankin saavuttaa alueen todellisia käyttäjiä, ovathan he juuri haastatteluhetkellä sillä alueella, josta kokemuksellista tietoa kerätään. Tilannehaastatteluilla ei päästä kovin syvällisiin pohdintoihin haastateltavien kanssa, vaan kysymykset ovat enemmän jotain ilmiötä kartoittavia. Toki suuri määrä lyhyitä haastatteluja tuo esiin erilaisia näkökulmia ja varmuutta tulkintoihin. Kartoittamisen tarkoituksena on tarkasteltavan asian olennaisten piirteiden tunnistaminen. Käytännön suunnittelutyötä ajatellen haastattelujen lyhyt kesto voidaan nähdä myönteisenä. Tilannehaastattelujen avulla voidaan nopealla aikataululla kerätä

tietoa arkikokemuksista. Toisaalta joissain paikoissa ihmisiä ei ole tai liiku kovin runsaasti, jolloin tilannehaastattelujen tekeminen vaatii toimivaa etsintästrategiaa, jolla haastateltavat löydetään. Haastattelijan on myös kyettävä olemaan joustava ja muuttamaan strategiaansa kentälläkin. Tilannehaastattelu on arkinen lähtökohta tiedon hankinnalle. Haastateltavat eivät valmistaudu ennalta, joten heiltä on mahdollista saada välittömiä vastauksia, joissa ollaan kirjaimellisesti kiinni tilanteessa. Menetelmällä voidaankin saada kokemuksellista tietoa, jota ei välttämättä muulla tavoin saataisi esiin. Tilannehaastattelumenetelmä saattaa olla myös voimaannuttava, sillä ihmisiltä kysellään heidän kokemuksiaan sen asian tiimoilta, jota he ovat haastatteluhetkellä tekemässä. Haastateltavat ovat tässä tilanteessa ikään kuin asiantuntija-asemassa. Ihmisten arkiseen toimintaan soluttautuminen tuo joitakin käytännön ongelmia tilannehaastatteluiden tekemiseen. Koska haastatteluja ei ole ennalta sovittu, ihmiset ovat usein kiireisiä eivätkä aina välttämättä halua paneutua vastaamaan haastattelijalle. Yllätyksenä tulevassa haastattelutilanteessa nauhuria voidaan myös epäröidä. Tilanteen yllätyksellisyydestä johtuen tilannehaastatteluissa kysymysten on syytä olla hyvin muotoiltu, jotta haastateltavilta saataisiin monipuolista tietoa. Paikan ja ajankohdan merkitys. Tilannehaastatteluissa paikalla on suuri merkitys. Haastateltavat viittaavat ympäristössä oleviin asioihin ja ottavat niistä myös esimerkkejä keskusteltaessa. Esimerkiksi hankittaessa tietoa paikkojen luonteesta tai ominaisuuksista, tilannehaastatteluissa haastatteluympäristön virikkeet auttavat haastateltavia keskustelemaan kyseisistä paikoista. Ympäristö auttaa johdattelemaan aiheeseen ja tekemään tulkintoja siitä. Haastateltavat voivat havainnoida, katsella ympärilleen ja vaikka osoittaa asioita, jotka ilmentävät jotain kyseisen paikan asiaa. Tilannehaastattelujen tekemisen ajankohdalla on huomattavasti merkitystä saatavalle tiedolle. Ensiksi ajankohta vaikuttaa haastateltavien joukkoon. Esimerkiksi haluttaessa tietää jonkin tietyn käyttäjäryhmän näkemyksiä, tilannehaastattelut voidaan sovittaa otolliseen aikaan, jolloin tietyssä paikassa ja tilanteessa kyseiseen ryhmään kuuluvia todennäköisesti on paikalla. Toisaalta ajankohta voi vaikuttaa haastateltavien näkemyksiin paikasta, jossa tilannehaastattelu tehdään. Esimerkiksi Keskustori koetaan erilaiseksi riippuen kellonajasta (ks. Karumaa). Tilannehaastatteluja voidaan tukea erilaisten esimerkkien avulla. Tällöin haastatteluissa voidaan hyödyntää myös oheismateriaalia, kuten valokuvia tai havainnekuvia. Opiskelijatöissä nämä huomattiin hyödyllisiksi varsinkin puhuttaessa alueen kehittämisestä, sillä ne toivat tilanteeseen esimerkkejä, joiden pohjalta keskustella asiasta. Kuvilla voidaan voivan avata keskustelua ja toimia virikkeenä erilaisten näkökulmien pohtimiselle. Tärkeää on kuitenkin, että esimerkkejä olisi erilaisia, jottei haastateltavalle tule mielikuva siitä, että hänelle ollaan myymässä jotain tiettyä näkemystä tai suunnitelmaa. Myös kartta koettiin toimivaksi tilannehaastatteluiden apuvälineeksi, joka voi auttaa haastattelutilanteessa laajentamaan keskustelua välittömästä lähiympäristöstä ja näin tietoa voidaan saada monipuolisemmin. Tilannehaastattelussa voidaan saada tietoa myös sellaisista asioista, jotka ei alun perin olleet tarkastelun kohteena. Tämä on yksi tilannehaastattelun vahvuuksista, mutta vaatii toki haastattelijalta kykyä reflektoida tilannetta ja muuttaa haastattelun kulkua tarvittaessa. Esimerkiksi Tammelan sisäpihojen käyttöä analysoidessaan Pitkänen ja Raninen tekivät havaintoja siitä, kuinka omistusja vuokra-asujat suhtautuivat eri tavoin pihojen kehittämiseen. Vuokra-asujat käyttivät vähemmän pihoja eivätkä he kokeneet pihojen kehittämistä asiakseen. Kävelyhaastattelu Kävelyhaastattelu on tiedonhankintamenetelmä, jolla voidaan saada yksityiskohtaista kokemusperäistä tietoa. Haastatteluiden määrä on yleensä pieni, joiden tarkoituksena on saada syvällistä yksityiskohtaista tietoa. Myös kävelyhaastatteluilla voidaan saavuttaa uusia osallisia, jotka eivät osallistuisi välttämättä perinteisillä osallistumisen menetelmillä. Kävelyhaastatteluissa kyseessä ei ole pelkästään tiedon kerääminen vaan ilmiön tunnistaminen ja kartoittaminen, joka syntyy haastattelijan ja haastateltavan yhteisen kävelykokemuksen kautta. Kuten Harava ja Kilpeläinen pohtivat, omien koke- 19

musten avaaminen paikan päällä haastateltavan kanssa auttaa tunnistamaan jaettuja merkityksiä ja nostamaan uusia näkökulmia. Kävelyhaastatteluilla voidaankin kartoittaa ja tunnistaa kollektiivisesti jaettuja mutta artikuloimattomia merkityksiä, jotka ovat kiinni arkikokemuksissa. Luonteva kokemusten jakaminen. Ryhmätöissä tuodaan esiin, kuinka kävelyhaastattelu on luontevampi tapa kertoa arkielämästä kuin perinteinen, pöydän ääressä tehty haastattelu. Haastateltava voi unohtaa olevansa haastateltavana, jolloin arkisista asioista keskustellaan helpommin. Kävellen yhdessä haastateltavan kanssa on helpompi asettua hänen kokemusmaailmaansa. Virikkeellinen menetelmä. Blomqvist, Tuiskunen ja Willman pohtivat, että kävelytilanne virittää keskustelua ja herättää muistoja, mikä tuo syvyyttä perinteisiin haastatteluihin verrattuna. Ympäristö toimii haastatteluissa haastateltavan ja haastattelijan aktivoijana. Kävelyhaastatteluissa haastattelija pääsee itse myös jakamaan kokemuksia haastateltavan kanssa, eläytymään hänen kokemuksiinsa. Pidempikestoisina kävelyhaastattelut mahdollistavat syvällisemmän reflektoinnin kuin tilannehaastattelut. Kävelyhaastatteluissa voidaan käyttää myös oheismateriaalia, kuten Seppä ja Piipponen tekivät työssään esittämällä haastateltaville valokuvia. Näiden pohjalta syntyi keskustelua ja uusia ajatuksia. Kuten tilannehaastatteluissa, kuvat auttavat uusien asioiden ideoinnissa. Tasa-arvoisuus ja luottamus. Havainnoivaan osallistumiseen perustuvassa kävelyhaastattelussa haastateltava saa määrittää reitin, ja myös keskustelun suunnan, vaikka haastattelija toki etukäteen miettii niitä asioita, joista on tarkoitus puhua. Näin haastattelijan ja haastateltavan välille syntyy luottamus kävelytilanteessa ja haastateltavan tunne hänen oman näkemyksensä merkityksestä vahvistuu. Haastateltava on asiantuntija-asemassa, sillä hän valitsee reitin ja käveltävät kohteet. Voidaankin ajatella, että kävely purkaa valta-asetelmia ja tasa-arvoistaa haastattelijaa ja haastateltavaa. Koko haastattelutilanne perustuu yhteiseen tekemiseen ja samaan suuntaan kulkemiseen. Tässä kävelyhaastattelut eroavat tilannehaastatteluista, sillä tilannehaastatteluiden yllätyksellisyyden vuoksi haastateltavat saattavat epäröidä haastatteluihin vastaamista (ks. edellä tilannehaastatteluista). Menetelmän vaativuus. Ryhmätöistä ilmenee, että kävelyhaastattelu on vaativa menetelmä toteuttaa. Koska haastatteluiden kesto on useita kymmeniä minuutteja ja havainnoitavaa on paljon, kovin montaa haastattelua ei voida tehdä. Kävelyhaastatteluja varten tutkimusasetelma on muotoiltava tarkoin ja haastateltavien joukko pohdittava hyvin. Kävelyhaastatteluun sopivat puolistrukturoidut haastattelut, joissa haastatteluteemat ovat pääosin selvillä, mutta haastattelun annetaan kehittyä kävelyn kuluessa. Samalla jätetään tilaa myös uusille teemoille, jotka voi nousta kävellessä esiin ja muodostua kokonaisuuden kannalta tärkeiksi. Harava ja Kilpeläinen muistuttavat työssään myös, että vaikka kävelyhaastatteluilla pääsee tutkimaan arkikokemuksia, tällaisten rutiinien purkaminen on myös työlästä. Esimerkiksi reittivalintaa analysoitaessa haasteena on se, että kävelyreitit ovat kehollistuneita, tulevat lihasmuistista, kuten Harava ja Kilpeläinen asian ilmaisevat. Reitinvalintojen artikuloiminen vaatiikin sitä, että haastattelija on koko ajan hereillä ja tekee kävely-ympäristöön liittyviä, itsestään selviltäkin vaikuttavia kysymyksiä. Lisäksi kävelyhaastatteluissa haastattelija joutuu kiinnittämään huomiota useisiin eri asioihin. Haastatteleminen yhtä aikaa ympäristön ja haastateltavan havainnoinnin kanssa ei ole helppoa. Ryhmätöissä pohdittiin sitä, että toisaalta voidaan käyttää kahta haastattelijaa, jolloin yksi havainnoi ja toinen keskustelee, mutta syntyykö tällöin luottamusta haastattelijoiden ja haastateltavan välille ja säilyykö haastattelutilanne rentona? Haastattelijoita vaikuttaisi hyvä olla vain yksi, sillä kävelyn ja haastattelun rytmittäminen on muutoin hankalaa. Rytmin säilyttäminen kävelyhaastatteluissa on tärkeää ja tämä vaatii haastattelijalta joustavuutta ja reagointikykyä muutoksiin haastattelutilanteissa. 20