Kanuuna-verkoston kohderyhmänä ovat yli 40 000 asukkaan kunnat. Kanuuna-kunnissa 1 asuu noin 60 % Suomen alle 29-vuotiaista (lähde: Tilastokeskus).



Samankaltaiset tiedostot
Vuonna 2016 Kanuuna-verkosto selvittää mahdollisuuttaan kehittää tulevaisuudessa kunnallista nuorisotyötä yhtenä kehittämis- ja palvelukeskuksena.

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma Verkoston tausta ja toimintamuodot

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO

Vuonna 2017 Kanuuna. Kouvola

Kanuuna-verkoston toimintakertomus Selvityslomakkeen liite Avustuspäätös dnro n 822/628/2010

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna

Osaamiskeskus Kanuuna

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari

Poimintoja Kanuunassa 2016 tapahtuneesta

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KANUUNAN OHJAUSRYHMÄN MUISTIO. 1. Talous

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna Kanuunan nykyisten verkostojen esittely

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke

Kuntien ja Liikenneviraston hankintojen yhteinen kehittäminen kohti julkisten hankintojen yhteistä portaalia

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Henrik Rainio

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

KEHTO kuntainfran kehittämisen haltuunotto

Nuorisotyön kehittäminen monikulttuurisessa yhteiskunnassa Yksinäisestä puurtamisesta kohti toimivia rakenteita ja verkostoja

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN ELINKEINOPOLITIIKKA KV Kaupunginjohtaja Markku Andersson

NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

Elinvoiman kehittämisverkosto

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Vaasan alkukartoitustilaisuus

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 2

Mediakasvatusseuran strategia

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Nuorisotyön laadun arviointi Nuorisotyön itsearviointi- ja auditointimalli

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

kouluyhteisössä Jyväskylä Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari Piia Savolainen

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

KUNTIEN YRITYSILMASTO Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

NUORILLE SUUNNATUN VERKKOTYÖN FOORUMI. Varjomaailman seminaari

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

Jyväskylän kaupungin tervehdys

Kauppakeskusnuorisotyön verkostotapaaminen Hyvinkää

Verkostotapaaminen Joensuu

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi Verkostokuulumisia

KT Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

USO Uuden sukupolven organisaatiot verkosto Kehittäjäkuntien haku verkoston 4. kaudelle on nyt käynnissä

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

Kehto-foorumi kuntien teknisten palvelujen kehittäjänä

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

MONIALAINEN TYÖ HYVINVOINNIN TUOTTAJANA

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin ( ) Työterveyslaitos

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

kouluyhteisössä Oulu Osaamisen ja sivistyksen asialla Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos

Kirkon työelämä 2020 ohjelma KirTEKO /15/16 Esityksen / esittäjän nimi

Liite 6: Palvelukuvaus. Enterprise Advantage Program (EAP)

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä : MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari, Paasitorni

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena

Alueiden ja kuntien yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa, tilanne

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden alueellisen koordinoinnin toimintamalli Oulun Seudun ja Oulunkaaren kuntayhtymän alueilla vuonna 2011

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Lappeenrannan asemanseudun ja keskustan kehittämisen työpaja

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018)

Nuorisotyöpäivät Seinäjoki

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Auditointiajot, Vaasa

NOPUS. Pohjoismainen koulutusohjelma sosiaalipalvelujen kehittämiseksi

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT JOENSUU Kuntatekniikan kehittäminen haltuun: KUPERA:sta KEHTO:on. Kari Ström Jyväskylän kaupunki

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Satakunnan verkostotapaaminen

Nuorten tieto- ja neuvontatyön arvioinnin ja kehittämisen työvälineet - auditointi ja osaamiskartta

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari

Kansainvälisyys ja ammatillisen koulutuksen reformi

Transkriptio:

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma 2015 Verkoston tausta ja toimintamuodot Kanuuna on toiminut vuodesta 2006 alkaen. Sen jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut ja toiminta laajentunut. Kanuuna-kuntien määrä 30.11.2014 oli 27. Merkittävintä on ollut tähän päivään asti jatkunut osallistumisinnostus. Vuosiseminaareihin osallistuvat lähes kaikki verkoston jäsenet. Tämä kuvaa hyvin vertaisoppimisen tarvetta ja voimaa. Merkittävää onkin, että vuoden lukuisien seminaarien ja koulutustilaisuuksien esiintyjinä eivät ole niinkään ulkopuoliset huippuasiantuntijat kuin nuorisotyön tekijät ja osaajat itse. Kanuunan tärkein tehtävä on tarjota foorumeita vertaisosaamisen jakamiseen ja kehittämiseen. Kanuunan keskeinen osaamisen kehittämisen muoto on pitkäjänteinen kehittämis- ja tutkimustoiminta. Vuonna 2011 päättynyt hanke kohdistui nuorisotalotyöhön ja monikulttuuriseen työhön, joiden tuloksia maastoutetaan ja vakiinnutetaan. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön kehittäminen käynnistyi 2012 ja päättyi vuoden 2014 lopussa. Kanuuna järjesti joulukuussa 2013 kansainvälisen InterCITYll konferenssin, jonka pohjalta työryhmä, johon myös Kanuuna kuului, valmisteli Eurooppalaisen kuntien nuorisotyön johdon InterCity Youth verkoston perustamista. Verkoston tehtävänä on vertaisoppimisen järjestäminen ja kunnallisen nuorisotyön edunvalvonta. Marraskuussa perustetun verkoston puheenjohtajana toimii Jonas Agdur Ruotsista ja taloudenhoitajana nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen (Kotka, Kanuuna). Verkoston hallituksessa toimii Lasse Siurala (Kanuuna). Marraskuussa 2015 pidetään InterCity Youth -verkoston kokous Göteborgissa. Vertaisoppimisen ohessa Kanuunan keskeinen tehtävä on nuorisotyön edunvalvonta. Viime vuosina yhteistyö on vahvistunut varsinkin Nuorisotutkimusverkoston, Allianssi ry:n ja Kuntaliiton kanssa. Vuonna 2015 tätä yhteistyötä tullaan tiivistämään entisestään ja tavoitteena on, että nuorten ja nuorisotyön aseman puolustamista voitaisiin tehdä mahdollisimman laaja-alaisesti koko nuorisotoimialan yhteisenä ponnistuksena. Verkoston kohderyhmä ja yhteistyötahot Kanuuna-verkoston kohderyhmänä ovat yli 40 000 asukkaan kunnat. Kanuuna-kunnissa 1 asuu noin 60 % Suomen alle 29-vuotiaista (lähde: Tilastokeskus). 1 Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Kouvola, Pori, Joensuu, Lappeenranta, Hämeenlinna, Rovaniemi, Vaasa, Seinäjoki, Kotka, Salo, Mikkeli, Porvoo, Kokkola, Hyvinkää, Rauma, Nurmijärvi, Lohja ja Järvenpää

Sana kaupunkimainen verkoston nimessä on muutaman viime vuoden ajan herättänyt keskustelua useista Kanuuna-kunnista löytyy jo nyt toimintaympäristöjä, jotka ovat pikemminkin maaseutumaisia. Samalla Kanuuna-kuntien yhteistyö esimerkiksi nuorisotyön auditointien muodossa, lähiympäristönsä pienempien kuntien kanssa on merkittävästi lisääntynyt. Verkostossa kuitenkin nähdään, että vaikka toimintaympäristöt ovat esimerkiksi kuntaliitosten myötä monessa kaupungissa entistä moninaisemmat, tarve nuorisotyön pohtimiselle ja kehittämiselle suurten kuntien omasta näkökulmasta on edelleen olemassa. Kanuunan kohderyhmänä yksittäisissä nuorisotoimissa ovat sekä nuorisotoimenjohtajat ja muut esimiehet että työntekijät. Vuosittainen Kanuuna-seminaari ja yleensä kerran vuodessa järjestettävä teemaseminaari on suunnattu nuorisotoimenjohtajille ja kulloinkin käsiteltävän teeman mukaan myös muille asiantuntijoille. Nuorisotyöntekijöille Kanuuna on järjestänyt erityisesti kehittämishankkeiden aikana erilaisia koulutuksia (esim. rasismi nuorisotyössä -koulutukset, auditointi- ja itsearviointikoulutukset), ja vuodesta 2011 alkaen verkostotapaamisia 2. Kehittämishankkeiden aikana tutkijat ovat myös kouluttaneet henkilökuntaa yksittäisissä kunnissa. Verkoston toiminnan laajentuessa keskustelua on herättänyt sen toiminnan hyöty muille kunnille. Toistaiseksi Kanuunasta ovat hyötyneet lähinnä ne pienemmät kunnat, jotka tekevät seutuyhteistyötä jonkun Kanuuna-kunnan kanssa. Auditointi- ja itsearviointimalli-koulutukset yhteistyössä ELY-keskusten kanssa alkoivat vuonna 2013, Lapin ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten alueella ja toimintaa on tarkoitus jatkaa myös vuonna 2015. Vuonna 2014 koulutuksia oli mm. Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueella 3. Koulunuorisotyön kehittämishankkeen seminaareihin osallistui nuorisotyöntekijöitä ja johtoa useista pienemmistä kunnista. Kanuuna-verkoston keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Nuorisotutkimusseura, jonka kanssa yhteistyössä on toteutettu verkoston kehittämis- ja tutkimushankkeet; Allianssi (auditointi- ja itsearviointimallin edelleen kehittäminen, teemaperustaista yhteistyötä); ja Kuntaliitto. Tutkimus- ja kehittämistoimintaa suunnitellaan Nuorisotyön kehittämisverkostossa 4 yhdessä nuorisoalan tutkimus- ja koulutustahojen edustajien kanssa. Vuoden 2015 tavoitteena on tiivistää edelleen yhteistyötä mainittujen tahojen kanssa. Verkoston koordinointi ja ohjausryhmä Kanuuna-verkoston toimintaa suunnittelee ja koordinoi kuusihenkinen ohjausryhmä yhdessä verkoston koordinaattorin kanssa. Taloushallinnosta vastaa Lahden kaupungin nuorisopalvelut, jossa koordinaattori työskentelee. Koordinaattorin esimiehenä toimii Lahden kaupungin nuorisotoimenjohtaja. Kuntien tasolla tapahtuvista kehittämistoimenpiteistä vastaavat kuntien nuorisotoimenjohtajat. Ohjausryhmä kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa. Verkoston toimintaa koordinoidaan ja suunnitellaan toimintasuunnitelman sekä kunnilta saatujen toiveiden ja palautteen pohjalta. Ohjausryhmä esittelee ehdotuksensa tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta Kanuuna-seminaarissa (aina marraskuussa), jossa suunnitelmaa tarvittaessa muokataan / syvennetään. 2 Auditointikoulutuksen käyneiden nuorisotyöntekijöiden verkosto kokoontuu kerran vuodessa, monikulttuurisen nuorisotyön koordinaattoriverkosto 1 2 kertaa vuodessa. Jälkimmäisessä verkostossa on mukana myös Allianssin edustus. 3 Itä-Suomen ELY-keskuksen koulutuspäivässä kuntien edustajat pitivät mahdollisina toimintatapoina mm. Kanuunan toiminnasta tiedottamista (ELY-keskuksen kautta) ja toiminnan tulosten jakamista esimerkiksi alueen jo toimivissa yhteistyöverkostoissa. 4 Nuorisotyön kehittämisverkostossa on Kanuuna-verkoston lisäksi mukana edustus seuraavilta tahoilta: Nuorisotutkimusseura, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen yliopisto, HUMAK, MAMK, Diakonia- ammattikorkeakoulu, Kanneljärven opisto, Kuntaliitto, Kirkon kasvatus- ja nuorisotyön yksikkö, Allianssi sekä kutsuttuna Immo Parviainen Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksiköstä.

Kanuuna-verkoston ohjausryhmässä on edustus Lahdesta (pj.), Helsingistä ja Oulusta. Vaihtuvat jäsenet ovat Lappeenranta (2014 2015), Kuopio ja Kouvola (2015 2016). Kanuuna-seminaarissa 2012 hyväksyttyjen toimintaperiaatteiden mukaisesti ohjausryhmässä on kolme vaihtuvaa jäsentä vuodesta 2013 eteenpäin. Vaihtuvien jäsenten toimikausi on kaksi vuotta ja joka toinen vuosi tulee yksi ja joka toinen vuosi kaksi uutta jäsentä. Uusi valittu jäsenkunta järjestää Kanuuna-seminaarin. Vuonna 2015 Kanuunaseminaarin järjestää Kuopio, joka valittiin Kanuunan ohjausryhmän vaihtuvaksi jäseneksi Kanuunaseminaarissa 2014. Ohjausryhmä 2015 Jouni Kivilahti, nuorisotoimenjohtaja, Lahden kaupungin nuorisopalvelut (pj.) Marjut Nurmivuori, perusopetus- ja nuorisojohtaja, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut Tommi Laitio, nuorisotoimenjohtaja, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja, Lappeenrannan kaupungin nuorisopalvelut (2014 2015) Tuula Soininkallio, palveluvastaava, Kouvolan kaupunki, Hyvinvointipalvelut, kasvatuksellinen yhteistyö ja ohjaus (2015 2016) Jari Väänänen, nuorisopäällikkö, Kuopion kaupungin nuorisopalvelut (2015 2016) Verkoston toimihenkilö Koordinaattori Suvi Lappalainen (osa-aikainen) Verkoston asiantuntija Erityisasiantuntija Lasse Siurala (asiantuntijapalvelut ja konsultointi) Verkoston tavoitteet 1. Kuntarajat ylittävän nuorisotyölähtöisen kehittämis- ja tutkimustoiminnan koordinointi Kanuunan tavoitteena on olla verkosto, jossa kaupunkimaista nuorisotyötä kehitetään nuorisotyölähtöisesti, ja jonka kehittämis- ja tutkimustyö vastaa jatkossakin kunnallisen nuorisotyön arjesta nouseviin tarpeisiin. Verkoston ensimmäiset kehittämis- ja tutkimushankkeet toteutettiin 2009 2011 5. Kanuunan kolmas kehittämishanke 2012 2014 keskittyi koulun ja nuorisotyön välisen yhteistyön analysoimiseen. Hankkeessa analysoitiin koulun ja nuorisotyön yhteistoiminnassa saavutettavia hyötyjä, mallinnettiin toteutettuja käytäntöjä sekä arvioitiin niiden toimivuutta ja siirrettävyyttä kunnasta toiseen 6. Verkoston tavoitteena on jatkossakin koordinoida nuorisotyön ajankohtaisista tarpeista nousevaa kehittämis- ja tutkimustoimintaa. Tavoitteena on, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuloksia arvioidaan ja hyödynnetään kansallisen nuorisopolitiikan linjauksissa ja kehittämistyössä. Kansallinen tutkimus- ja kehittämistoiminta mahdollistaa myös työelämälähtöisen toiminnan tulosten ja kokemusten hyödyntämisen nuorisoalan ammattilaisten koulutustarpeisiin sekä alan koulutussuunnittelussa. Selvitetään onko tarpeen järjestää yhteistyössä Nuorisotutkimusverkoston kanssa koulunuorisotyötä koskeva kansainvälinen seminaari. 5 Ks. Honkasalo, Kiilakoski & Kivijärvi (2011): Tutkijat ja nuorisotyö liikkeellä. Tarkastelussa kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämishankkeet. 6 Ks. Kiilakoski (2014): Koulu on enemmän. Julkaisuja 155. Helsinki: Nuorisotutkimusseura

Vuoden 2014 aikana valmisteltiin Kanuunan seuraavaa kehittämishanketta vuosille 2015 2017. Kehittämishankkeen kohderyhmänä on yli 16 vuotiaat nuoret. Hanke aloitetaan asteittain vuonna 2015 ja se jatkuu vuoden 2017 loppuun (liite hankesuunnitelma). 2. Kunnallisen nuorisotyön verkostoitumismahdollisuuksien luominen ja ylläpitäminen Kanuuna-verkoston tavoitteena on olla nuorisotoimien yhteistyöfoorumi ja työntekijöiden ammatillinen tukiverkosto. Luomalla ja ylläpitämällä edellytyksiä yhteistyölle (työseminaarit, kehittämishankkeiden koordinointi) Kanuuna-verkosto mahdollistaa nuorisotyön laaja-alaisen kehittämisen. Kanuuna on verkosto, josta eri toimijat saavat kokemuksia ja näkemyksiä oman toimintansa kehittämiseen ja suuntaamiseen. Kanuuna mahdollistaa uusia yhteistyömuotoja ja vertaistukea sekä tarjoaa kunnille ammatillisen osaamisen ja tietotaidon kehittämisen areenoita. Vuonna 2015 painopiste on edelleen auditointityön verkoston kehittämisessä kytkeytyneenä Lappeenrannan kaupungin emännöimään auditoinnin kehittämishankkeeseen. 3. Ajankohtaisen nuorisotyötä koskevan tiedon tuottaminen ja jakaminen Kanuuna-verkostossa tuotetaan nuorisotyön kehittämisen tueksi tietoa kunnista ja kaupunkimaisesta nuorisotyöstä. Kuntien oman kehittämistyön välineinä toimivat yhteisin kriteerein kerätyt tunnusluvut ja jatkossa myös auditointien ja itsearviointien tulokset. Kuntien itsenäisesti tuottamaa materiaalia (strategiat, ohjelmat, suunnitelmat, hyvät käytännöt) jaetaan aktiivisesti sekä Kanuuna-verkoston tapaamisissa että verkkosivuilla, jotka uudistettiin 2013 vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita. Kehittämishankkeissa tuotetaan tietoa sekä kuntien oman kehittämistyön tueksi että laajemmin nuorisotyössä ja -politiikassa hyödynnettäväksi. 4. Nuoriso(työ)alan ajankohtaisiin haasteisiin vastaaminen Kanuuna-verkoston tavoitteena on olla mukana oleville kunnille resurssi, joka mahdollistaa tarvittaessa nopeankin reagoimisen nuoriso(työ)alalla tapahtuviin muutoksiin ja kunta-alan ajankohtaisiin haasteisiin. Esimerkiksi verkoston teemaseminaarit toimivat tällaisen nopean reagoinnin välineenä. Kehittämishankkeista puolestaan saadaan ajankohtaista tietoa nuorille suunnattujen palveluiden kehittämisen tueksi. Kanuunan pysyvänä tavoitteena on verkoston oman toiminnan jatkuva kehittäminen siten, että se myös toiminnan volyymin ja mukana olevien kuntien määrän kasvaessa pysyy toimijoilleen hyödyllisenä ja toiminta tarvelähtöisenä. 5. Nuorison ja nuorisotyön edunvalvonta Verkosto seuraa nuorten elinolosuhteissa ja elämäntavoissa tapahtuvia muutoksia ja toimii tarvittaessa aloitteellisena niistä nouseviin haasteisiin vastaamisessa. Verkosto on myös nuorisotyön asiantuntijaorganisaatio ja se osallistuu eri hallinnon tasoilla käytävään keskusteluun nuorisotyöstä ja nuorisopolitiikasta. Tavoitteena on toimia näissä asioissa yhteistyössä nuorisotoimialan muiden toimijoiden kanssa. Vuoden 2015 fokuksessa on kunnallisen nuorisotyön näkökulman tuominen nuorisolain uudistamiseen yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa.

Toiminta vuonna 2015 VERTAISOPPIMINEN 1. Kanuuna-kuntien johdon kaksipäiväinen tapaaminen, 12. 13.11.2015. Tapaamisen järjestää Kuopion kaupungin nuorisopalvelut, kohderyhmänä nuorisotoimenjohtajat (2 osallistujaa/kunta). 2. Teemaseminaari järjestetään 7.-8.5.2015 (paikka avoin). Seminaari rakentuu uuden kehittämishankkeen teemoihin. KEHITTÄMINEN JA TUTKIMUS 3. +16-vuotiaat nuorisotyössä. Hankkeen tavoitteena on selvittää miten nuorisotyö voi tehokkaammin tukea nuorten tulevaisuuden haltuunottoa niin vapaa-aikana kuin myös koulutus- ja työurien osalta, miten nuorisotalotoimintaa voidaan kehittää paremmin + 16-vuotiaille ja miten innostaa tämän ikäisiä nuoria aktiiviseen yhteiskunnalliseen toimijuuteen. Hanke koostuu kuntien ideoimista hankkeista, joiden kokemusta, osaamista ja tietoa on tarkoitus tiivistää ja jakaa nuorisotyön toimijoiden omana kehittämistyönä, mahdollisesti alan koulutuslaitosten yhteistyönä. 4. Osallistuminen yhteistyössä Allianssin kanssa Lappeenrannan ja ympäristökuntien nuorisotyön auditointimallin kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena on auditoinnin nykyisten hyvien käytäntöjen mallintaminen laajempaa valtakunnallista soveltamista varten, nuorisotyön auditointikriteeristön päivittäminen yhdessä nuorisotyöntekijöiden ja nuorisotoimen johdon kanssa, menettelyjen kehittäminen nuorten osallistumiseksi auditointiprosessiin sekä nuorisojärjestöjen auditointimallien tuottaminen. OSAAMISEN JAKAMINEN 5. Nuorisotyön arvioinnin kehittäminen. Tiedon tuottaminen kuntien kehittämistyön tueksi. Vuoden 2014 yhteisten tunnuslukujen uudistuminen, kokoaminen huhtikuussa 2015 sekä julkistaminen avoimena tietona Kanuunan verkkosivuilla. Nuorisotyön laadun arviointityökalun käyttöönoton tukeminen ja laajentaminen. Tämä toteutuu vuonna 2015 tuottamalla koulutustilaisuuksia, mallinnuksia, julkaisu auditoinnin käytännön toteuttamisesta sekä tukemalla auditointiverkoston tapaamisia. Auditointiverkoston tapaaminen 27. 28.10.2015 Lahdessa. Kohderyhmänä ovat auditointikoulutuksen käyneet Kanuuna-kuntien nuorisotyöntekijät. Päivien ohjelma rakentuu yhteistyössä Lappeenrannan emännöiman auditoinnin kehittämishankkeen kanssa. Kunnissa pohditaan mahdollisuuksia arvioida nuorisotyön vaikuttavuutta Kanuunan tekemän arviointijulkaisun pohjalta. 6. Nuorisotyön verkostojen toiminta. Monikulttuurisen ja yhdenvertaisen nuorisotyön maastouttaminen. Verkoston tavoitteena on kehittää arjen työkaluja ja nuorisotyöntekijöiden osaamista ja tietotaitoa monikulttuurisuuden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden teemoista. Verkostossa jaetaan tietoa meneillään olevista hankkeista ja toimintamalleista eri kunnissa ja hyödynnetään toisten kuntien kokemuksia kehittämistyössä. Vuosittaisessa verkostotapaamisessa käsitellään lisäksi ajankohtaista teemaa. Monikulttuurisen nuorisotyön koordinaattorit ovat Kanuunan asiantuntijaryhmä monikulttuurisissa kysymyksissä. Kevään koordinaattoritapaaminen on toukokuussa 2015 Hyvinkäällä.

Yhteistyössä Allianssin kanssa verkostotapaaminen syksyllä 2015. Jokaisella nuorella tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet saada nuorisopalveluja. Yhdenvertaisen osallisuuden verkostossa niin järjestö- kuin kunnallisen nuorisotyön toimijat kokoontuvat kehittämään yhdenvertaista osallisuutta eri nuorisotyön muodoin. Monikulttuurisen nuorisotyön koordinaattorit suunnittelevat ja toteuttavat verkostotapaamisen ohjelman yhdessä Allianssin ja eri nuorisojärjestöjen kanssa. EDUNVALVONTA 7. Kumppaniyhteistyönä osallistutaan nuorisolain uudistamiseen. (Nuorisotyön kehittämisverkosto Nukeve, Kuntaliitto, Allianssi, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura). KANSAINVÄLINEN TOIMINTA 8. Kansainvälinen verkottuminen, vertaisoppiminen ja edunvalvonta. Hollannissa 11/2014 perustettu InterCity Youth-verkosto pitää ensimmäisen varsinaisen kokouksensa Göteborgissa 11/2015. Sitä ennen valmistellaan verkoston tarkempi toiminta- ja rahoitussuunnitelma sekä kumppanuusstrategia. Kanuuna osallistuu tähän työhön aktiivisesti. Kanuunan erityisasiantuntija Lasse Siurala valittiin helmikuussa 2013 Eurooppalaisen nuorisopolitiikan ajatushautomon Think Tank on European Youth Policy jäseneksi. Työ jatkuu vuonna 2015.