Vuonna 2017 Kanuuna. Kouvola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuonna 2017 Kanuuna. Kouvola"

Transkriptio

1 Vuonna 2017 Kanuuna Kouvola

2 Kanuuna 2017 Kanuuna-verkoston tavoitteena on kehittää tulevaisuudessa kunnallista nuorisotyötä osaamiskeskuksena. Keväällä/kesällä 2017 Kanuuna hakee osaamiskeskus-asemaa ja syksyllä 2017 rahoitusta 2018 Vuonna 2017 Kanuuna mm. kartoittaa jäsenkaupunkiensa, yhteistyökumppaniensa ja sidosryhmiensä näkemyksiä Kanuunasta osaamiskeskuksena. Kanuuna päivittää, tarkentaa ja selkeyttää rooliaan nuorisotyön kehittämisessä valtakunnallisesti, parantaa sähköistä tiedonhallintaa ja selventää hallintorakennetta ja kuluja.

3 Toiminta vuonna 2017 Kanuuna-kuntien johdon kaksipäiväinen tapaaminen, xxxx Tapaaminen järjestetään xx, kohderyhmänä nuorisotoimenjohtajat (2 osallistujaa/kunta). Teemaseminaari järjestetään Salossa. Teemoina +-16 nuorisotyössä ja toukokuussa 2017 ajankohtaiset teemat.

4 Toiminta vuonna 2017 Walkabout tutkimusvaellus +16 -vuotiaat nuorisotyössä jatkuu. Hankkeen tavoitteena on selvittää miten nuorisotyö voi tehokkaammin tukea nuorten tulevaisuuden haltuunottoa niin vapaa-aikana kuin myös koulutus- ja työurien osalta, miten nuorisotalotoimintaa voidaan kehittää paremmin vuotiaille ja miten innostaa tämän ikäisiä nuoria aktiiviseen yhteiskunnalliseen toimijuuteen. Hanke koostuu kuntien ideoimista hankkeista, joiden kokemusta, osaamista ja tietoa on tarkoitus tiivistää ja jakaa nuorisotyön toimijoiden omana kehittämistyönä, sekä yhteistyökumppani Humakin kanssa joka on hankkeen hallinnoija. Hankkeessa on kaksi pohtimisvaeltajaryhmää joissa on nuorisotyöntekijää. Ensimmäinen vaeltajaryhmä aloitti vuonna Toinen ryhmä aloittaa vuonna 2017.

5 Toiminta vuonna 2017 Nuorisotyön arvioinnin kehittäminen. Sähköisen, selainpohjaisen, helposti muokattavan palvelun/työkalun toteuttaminen ja käyttöönotto. Palvelun, jota kaikki Kanuunakaupungit pystyvät käyttämään riippumatta kunnan tietohallintoratkaisuista, ja jossa kuntien tuottamat ja tallentamat (tunnusluvut) tiedot ovat käytettävissä reaaliaikaisesti (hankesuunnitelma tekeillä) Itsearviointi/auditointityö. Auditointiverkoston tapaaminen Kuopiossa. Kohderyhmänä ovat auditointikoulutuksen käyneet Kanuuna-kuntien nuorisotyöntekijät. Tärkeänä kehittämiskohteena jatkuu nuorten tekemät itsearvioinnit ja auditoinnit sekä alueen eri toimijoiden osallistuminen itsearviointeihin/auditointeihin.

6 Koulutuksia 2017 Itsearviointi/auditointikoulutuksia jatketaan edelleen tarpeiden ja toiveiden mukaan sekä Kanuunakaupungeissa, että AVIen kanssa yhteistyössä pienemmissä kunnissa. Ihmisoikeusperustaisia koulutuksia jatketaan erityisesti Ihmisoikeuskasvatuksen kouluttajaopinnoissa mukana olleiden paikallisten ja valtakunnallisten yhteistyöjärjestöjen kanssa.

7 Verkostot toimivat 2017 Monikulttuurisen ja yhdenvertaisen nuorisotyön verkosto. Verkosto jatkaa Ihmisoikeuskasvatuksen kouluttajaopinnoissa nousseiden aiheiden esillä pitämistä ja edelleen kehittämistä. Kanuuna-kaupungit saivat rahoitusta vihapuheen ennaltaehkäisyyn ja yhdenvertaisuuden edistämiseen kuntien nuorisotyössä syksyn 2016 haussa. Verkossa seurataan ja jaetaan kokemuksia hankkeista Verkoston jäseniä tullee olemaan mukana Nuori2017 päivillä yhdessä Humakin kanssa esittelemässä Ihmisoikeuskasvatusta. Kevään verkostotapaamisen aika ja paikka päivittyvät kun Nuori2017 tapahtuman osallistujat ovat selvillä. Verkostossa hyödynnetään ihmisoikeusperustaisten järjestöjen hankkeita/rahoituksia kumppanina.

8 Verkostot toimivat 2017 Nuorisotyö koulussa -verkosto kokoontuu Oulussa vuoden 2017 Nuorisotyö koulussa -seminaarin yhteydessä xx.xx. Seminaari on jatkoa syksyn 2016 Helsingissä järjestetylle seminaarille vaikkakin ohjelma ja teema rakentunee enemmän laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien ympärille. Nuorisotyö koulussa verkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 tehdään verkoston jäsenten opinnäytetöiden aikataulujen varmistuttua tammikuussa 2017.

9 KV-Kanuuna 2017 Kansainvälinen verkottuminen, vertaisoppiminen ja edunvalvonta. Inter City Youth verkoston hallituksessa jatkaa Kanuunan edustaja vuonna 2017 kuten myös Indikaattorityöryhmän työssä. Vuosittaiseen ICY-seminaariin osallistuu nuorisotoimenjohtoa Kanuuna-kaupungeista sekä Kanuunan, että oman kaupunkinsa edustajina. Kanuunan ollee mukana partnerina helmikuun 2017 E+ KA3 haussa hankkeessa jonka hallinnoijana on HUMAK; Preventing radicalization and fostering human rights education in youth work.

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma 2017 Verkoston kohderyhmä, tausta ja toimintamuodot Kanuuna-verkoston kohderyhmänä ovat yli 40 000 asukkaan kunnat joita on Suomessa

Lisätiedot

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna Kanuunan nykyisten verkostojen esittely

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna Kanuunan nykyisten verkostojen esittely 17.5.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna Kanuunan nykyisten verkostojen esittely TAMPERE 16.5.2018 KANUUNAN NYKYINEN

Lisätiedot

Vuonna 2016 Kanuuna-verkosto selvittää mahdollisuuttaan kehittää tulevaisuudessa kunnallista nuorisotyötä yhtenä kehittämis- ja palvelukeskuksena.

Vuonna 2016 Kanuuna-verkosto selvittää mahdollisuuttaan kehittää tulevaisuudessa kunnallista nuorisotyötä yhtenä kehittämis- ja palvelukeskuksena. KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma 2016 Rahoitushakemuksen liite Verkoston tausta ja toimintamuodot Kanuuna on toiminut vuodesta 2006 alkaen. Sen jäsenmäärä on jatkuvasti

Lisätiedot

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna 7.2.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna Digi-seminaari 7.-8.2.2018 Hotel Arthur 1. Kunnallisen nuorisotyön

Lisätiedot

Osaamiskeskus Kanuuna

Osaamiskeskus Kanuuna 5.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Osaamiskeskus Kanuuna Alueellisen nuorisotyöpäivät 2018 / Lounais-Suomen aluehallintovirasto 5.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

Kanuuna-verkoston kohderyhmänä ovat yli 40 000 asukkaan kunnat. Kanuuna-kunnissa 1 asuu noin 60 % Suomen alle 29-vuotiaista (lähde: Tilastokeskus).

Kanuuna-verkoston kohderyhmänä ovat yli 40 000 asukkaan kunnat. Kanuuna-kunnissa 1 asuu noin 60 % Suomen alle 29-vuotiaista (lähde: Tilastokeskus). KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma 2015 Verkoston tausta ja toimintamuodot Kanuuna on toiminut vuodesta 2006 alkaen. Sen jäsenmäärä on jatkuvasti kasvanut ja toiminta

Lisätiedot

Poimintoja Kanuunassa 2016 tapahtuneesta

Poimintoja Kanuunassa 2016 tapahtuneesta 5.11.2016 www.nuorisokanuuna.fi 1 Poimintoja Kanuunassa 2016 tapahtuneesta Kouvola 10.-11.11.2016 5.11.2016 www.nuorisokanuuna.fi 2 Vuosi aloiteltiin ottamalla sitä kuuluisaa koppia Sorvattiin hankesuunnitelmaa

Lisätiedot

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari

Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 19.3.2018 Kanuuna, verkostopäällikkö suvi.lappalainen@lahti.fi 1 Nuori rikoksen uhrina ja tekijänä - miten kysyä, puuttua ja ehkäistä -seminaari 21.3.2018 Kunnallisen nuorisotyön Osaamiskeskus Kanuuna

Lisätiedot

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma Verkoston tausta ja toimintamuodot

KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma Verkoston tausta ja toimintamuodot KANUUNA KAUPUNKIMAISEN NUORISOTYÖN KEHITTÄMISVERKOSTO Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2012 Verkoston tausta ja toimintamuodot Merkittävin hyöty on, että Kanuunasta on oikeasti muodostunut nuorisotyön ammattilaisten

Lisätiedot

KANUUNAN OHJAUSRYHMÄN MUISTIO. 1. Talous

KANUUNAN OHJAUSRYHMÄN MUISTIO. 1. Talous KANUUNAN OHJAUSRYHMÄN MUISTIO Aika: 9.9.2016 klo 10 15 Paikka: Lahden nuorisopalvelut, Kirkkokatu 21 E, 2 krs Paikalla: Jouni Kivilahti pj, Tuula Soininkallio, Johanna Paananen, Jari Väänänen, Lasse Siurala,

Lisätiedot

Kauppakeskusnuorisotyön verkostotapaaminen Hyvinkää

Kauppakeskusnuorisotyön verkostotapaaminen Hyvinkää 4.10.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Kauppakeskusnuorisotyön verkostotapaaminen 27.-28.9.2018 Hyvinkää 4.10.2018 www.nuorisokanuuna.fi 2 Osaamiskeskus Kanuunan tehtävät: 1. Kunnallisen nuorisotyön kehittämisen

Lisätiedot

Kanuuna-verkoston toimintakertomus 1.3.2011 29.2.2012 Selvityslomakkeen liite Avustuspäätös dnro n 822/628/2010

Kanuuna-verkoston toimintakertomus 1.3.2011 29.2.2012 Selvityslomakkeen liite Avustuspäätös dnro n 822/628/2010 Kanuuna-verkoston toimintakertomus 1.3.2011 29.2.2012 Selvityslomakkeen liite Avustuspäätös dnro n 822/628/2010 1.3.2011 29.2.2012 toiminnan arvioinnin vuosi Kanuuna-verkoston viidennelle toimintavuodelle

Lisätiedot

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa Tytti Voutilainen o Erasmus+ -ohjelma Täydennyskoulutus Yhteistyöhankkeet etwinning Seminaarit, tapahtumat, verkostot o Erasmus kouluissa o Nordplus o Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Nuorisotyön laadun arviointi Nuorisotyön itsearviointi- ja auditointimalli

Nuorisotyön laadun arviointi Nuorisotyön itsearviointi- ja auditointimalli 7.2.2017 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun arviointi Nuorisotyön itsearviointi- ja auditointimalli Laatukriteerein tuotetaan yhteistä käsitystä siitä, millainen nuorisotyö on hyvää ja tavoiteltavaa

Lisätiedot

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II ti 22.3.2005 klo 14.00-16.00 ke 23.3.2005 klo 14.15-16.15 Työseminaarin

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

DIGI-tuki arkeen. Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke

DIGI-tuki arkeen. Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Hanke 01.2018 12.2020 Projektipäällikkö: Alexei Ivanov Projektikoordinaattori: Natalia Sobenina 17.1.2018 Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry Uusi, rekisteröity

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto 11.3.2010 31.3.2010 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

Monitoimitiloissa työskentelevien verkostotapaaminen Oulu

Monitoimitiloissa työskentelevien verkostotapaaminen Oulu Monitoimitiloissa työskentelevien verkostotapaaminen 22.-23.1.2019 Oulu 24.1.2019 www.nuorisokanuuna.fi 1 24.1.2019 www.nuorisokanuuna.fi 2 Aiheet joista toivotaan keskustelua 1. Yhteistyön haasteet ja

Lisätiedot

NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät

NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät 17.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät 6. - 7.9.2018 050 383 6453, suvi.lappalainen@lahti.fi 17.9.2018

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Jyväskylä 4-5.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Mukana olevat kunnat v. 2008-09 *Espoo Hamina *Helsinki Hämeenlinna Iisalmi

Lisätiedot

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA

LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA LAADUKKAAN VAIKUTTAMISEN JA VERKOTTUMISEN TARKISTUSLISTA Tämä tarkistuslista tukee vaikuttamis- ja verkostotyön laadun arviointia ja kehittämistä. Tarkistuslistaa voi hyödyntää sekä ohjaavana työkaluna

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 Koulutusohjelma on suunniteltu niin, että tietyn nimiset koulutukset ovat sisällöllisesti samanlaisia ja siten toisilleen vaihtoehtoisia. Luottamushenkilöiden

Lisätiedot

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko 24.10.2018 Sosiaalinen vahvistaminen Nuorten osallisuus Nuorisoalan osaamiskeskukset Verkossa tapahtuva nuorisotyö, nuorten tieto-

Lisätiedot

Osaamiskeskukset muodostavat valtakunnallisen nuorisotyön ja politiikan ohjelman tavoitteiden toimeenpanoa tukevan kokonaisuuden.

Osaamiskeskukset muodostavat valtakunnallisen nuorisotyön ja politiikan ohjelman tavoitteiden toimeenpanoa tukevan kokonaisuuden. OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/5/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Lahden kaupungin osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työhyvinvointia työkaarelle Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen yhteishanke, jonka päätavoitteena on

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

Rajanylittäjät -hanke Forssan seudulla - katsaus syksyyn 2011

Rajanylittäjät -hanke Forssan seudulla - katsaus syksyyn 2011 Rajanylittäjät -hanke Forssan seudulla - katsaus syksyyn 2011 08.09.2011 Minna Pelto-Huikko Auri Saarinen Antti Pelto-Huikko Forssan seudun Rajanylittäjät Toimenpidekokonaisuudet: 1. Monialaisen yhteistyön

Lisätiedot

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen

Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Keko-hankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017 2019 Järjestöjen yhteinen tapaaminen 23.11.2017

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA!

LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous 16.5.2013 klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! 1. Kokouksen avaus Tervetuloa LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän 1. kokoukseen! 2. Läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö Strategia 2018 2020 Alkusanat Visio Arvot Toimintaympäristö Sidosryhmät SISÄLTÖ Strategiset kehittämisen osa-alueet Palvelualueet Osaamisen vahvistaminen Viestintä Kehittäminen Asiantuntijuus Kumppanuus

Lisätiedot

Rauhankasvatusinstituutti ry

Rauhankasvatusinstituutti ry Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkostoprojekti 2017-2019 Mikä ihmeen Kunta hyvinvoinnin edistäjänä -verkosto? Hankkeen omistaa Suomen Kuntaliitto Projektissa vahvasti mukana VM, STM, Kuntaliitto, THL,

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla -projekti Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki Diakin Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla

Lisätiedot

Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija

Kotouttamisen kumppanuusohjelma. Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Varpu Taarna Erityisasiantuntija Kotouttamisen kumppanuusohjelma Tavoitteena tuoda eri kotouttamisen parissa olevia toimijoita yhteen ja kehittää yhteistyötä ja verkostoitumista

Lisätiedot

Hankinnoilla työllistäminen osaksi organisaation toimintaa Keskustelutilaisuus

Hankinnoilla työllistäminen osaksi organisaation toimintaa Keskustelutilaisuus Hankinnoilla työllistäminen osaksi organisaation toimintaa Keskustelutilaisuus 1.11.2018 1.11.2018 Esityksen tekijä 1 Ohjelma 9.00 Tervetuloa! Taneli Varis, Motiva Oy Hankinnoilla työllistämisen vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 27.3.2018 Sivu 1 5.7.2018 Kansainvälinen yhteistyö Leader-ryhmien rahoittamana Leaderissä kansainvälinen

Lisätiedot

Lahden alkukartoitustilaisuus 12.11.2009 Pääasiallisia haasteita Lahdessa ja kehittämisideoita:

Lahden alkukartoitustilaisuus 12.11.2009 Pääasiallisia haasteita Lahdessa ja kehittämisideoita: Lahden alkukartoitustilaisuus 12.11.2009 Lahden alkukoulutuksessa oli paikalla noin 30 henkeä. Paikalla olevat keskustelivat teemasta vilkkaasti ja innokkaasti. Muihin hankkeessa mukana oleviin Kanuuna

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö ELÄMÄÄ HOIVAN PIIRISSÄ -VERKOSTOTAPAAMINEN Vanhustyön messut 10.2.2015 Markku Holmi, suunnittelija Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma,

Lisätiedot

Nykytilan määrittely: SWOT

Nykytilan määrittely: SWOT Strategia 2018-2021 Johdanto Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOn strategia on laadittu vuonna 2017 aiemman strategiakauden päättyessä. Strategia on laadittu vuosille 2018-2021. Lähtökohtana

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Valtakunnallinen romanihanke, ESR

Valtakunnallinen romanihanke, ESR Valtakunnallinen romanihanke, ESR TL 5 Teemana on sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta. 1. Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden tukeminen 2. Nuorten hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilut 2014-2019 KOORDINOINTISUUNNITELMA JA AIKATAULUT VUODELLE 2018 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä tekniikan ja liikenteen

Lisätiedot

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5.

Seurakehittäjien osaamisohjelma. Infotilaisuus 8.5. Seurakehittäjien osaamisohjelma Infotilaisuus 8.5. Tavoitteet Seuratoiminnan laadun ja toimintaedellytysten kehittäminen ja sen kautta seuratoimintaan osallistuvien määrän kasvattaminen Seurakehittäjien

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Toukokuu 2019

Tähtiseurakahvit. Toukokuu 2019 Tähtiseurakahvit Toukokuu 2019 Kevään Tähtiseura-aluetapaamisten yhteenveto Kuntatapaamiset: Kouvola, Oulu, Kokkola, Pori, Lappeenranta, Jyväskylä ja Kuopio. Aiheena: Tähtiseuraohjelman esittely, kuntakuulumiset

Lisätiedot

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2

Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2 Asialista 1 / 2013 1 (5) LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän kokous Aika 16.5.2013 klo 13:00 Paikka Lync Ohjausryhmän jäsenet Hankkeen koordinaattori Teeman 5 koordinaattori Pertti Heikkilä Hankkeen koordinaattori

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Esitys: Liitteenä esitys uusiksi toimintasäännöiksi hyväksyttäväksi Jyväskylän Kanuunaseminaarissa

Esitys: Liitteenä esitys uusiksi toimintasäännöiksi hyväksyttäväksi Jyväskylän Kanuunaseminaarissa KANUUNAN OHJAUSRYHMÄN MUISTIO Aika ja paikka: 30.8.2018 klo 13 14.30 Allianssitalolla Pasilassa 1. Taloustilanne *Rahaa on jäljellä 23.8.2018 187 000 euroa. Loppuvuoden kuluja palkkoja 65 000 (3.6 työntekijää

Lisätiedot

KOKEMUKSIA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN VERTAISARVIOINNIN TOTEUTUKSESTA. Tuula Hoivala PIRKANMAAN OPPISOPIMUSKESKUS 23.8.2012

KOKEMUKSIA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN VERTAISARVIOINNIN TOTEUTUKSESTA. Tuula Hoivala PIRKANMAAN OPPISOPIMUSKESKUS 23.8.2012 KOKEMUKSIA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN VERTAISARVIOINNIN TOTEUTUKSESTA Tuula Hoivala PIRKANMAAN OPPISOPIMUSKESKUS 23.8.2012 VERTAISARVIOINTI ARVIOINTIALUE: OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN PÄÄTTÄMINEN Kumppanit: Pirkanmaan

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli

Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli 2009-2011 Iina Peltomaa Toukokuu 2009 Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli: toimijatahot Rahoitus ja hallinnointi Osatoteuttajat Pilotit ja toimintaympäristö Nuorten

Lisätiedot

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä Eveliina Cammarano Mikä olisi sopiva koko aikuissosiaalityön kehittämisverkostolle? (n=19) 6.6.2019 2 Kuinka usein verkoston tulisi

Lisätiedot

Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä

Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä Omaehtoiset kiinnostuksen kohteet nuorten osallisuuden edistämisessä 42. Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 10 11.3.2014 Sampo Ilmari Tuhkalehto Toiminnanjohtaja Music Against Drugs ry Nuorten osallistaminen

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla

kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä Helsinki 24.- 25.11.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Osaamisen ja sivistyksen asialla Euroopan unionissa vietetään vuonna 2008 Euroopan kulttuurienvälisen

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen

VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen Kuva Arto Iwendorff VYYHTI -verkoston 5. tapaaminen 8.11.2018 Kuva Arto Iwendorff VYYHTI II pähkinänkuoressa Toteutusalue Pohjois-Pohjanmaa, hallinnoija ProAgria Oulu ry Toteutusaika 2016-2018 Kustannusarvio

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Pääsihteeri, Rikoksentorjuntaneuvosto 1 Turvallisesti yhdessä. Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma. Valtioneuvoston toimeksianto laatia rikoksentorjuntaohjelma

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä

Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä Kansainväliset hankkeet Luovin kehittämisen välineenä Koulutuksen ja nuorison EU-ohjelmat uudistuvat Erasmus+ alkaa 2014, Oulu Anne Tornberg Lyhyesti Luovista Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos

Lisätiedot

RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena

RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena Kehittämishankkeen yhteenveto AILI-verkoston selvitys 2018 Silva Siponkoski 1 Kehittämishanke lyhyesti Kehittämishankkeen RAI-järjestelmästä on

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto 9.11.2016 Ville Kujanpää Tavoite Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkoston tavoitteena on tukea sosiaalisen arvioinnin menetelmän käyttöönottoa setlementtien

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA. Mikko Cortés Téllez

MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA. Mikko Cortés Téllez MAAHANMUUTTAJANUORET LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKASSA Mikko Cortés Téllez Nuoret maahanmuuttajat Nuoret ovat maahanmuuttajaväestössä yliedustettuina pääväestöön verrattuna (noin kymmenen prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Hankkeen kuvaus toimii myös markkinointitekstinä!

Hankkeen kuvaus toimii myös markkinointitekstinä! Erasmus+ Final Beneficiary report KA102 Learning Mobility of Individuals VET learner and staff mobility Project Summary Kirjoita selkeä ja kiinnostava kuvaus toteutuneesta hankkeesta. Hankkeen tausta ja

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari?

Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari? Millainen on toimiva opinnäytetyöseminaari? Case Humak yhteisöpedagogi (ylempi AMK) Yliopettaja Merja Kylmäkoski, FT Miksi opinnäytetyöseminaaria pitää kehittää? Ylemmän AMK:n opinnäytetyö on työelämälähtöinen

Lisätiedot