VÄNÖNKATU KÄVELYKADUKS YLESSUUNNTELMA Marrasuu 2010 UNTED
JOHDANTO Jyväsylän esustaa on 1990-luvulta lähtien ehitetty johdonmuaisesti ävelypainotteisesi, eläväsi ja viihtyisäsi aiien aupunilaisten oleselun ja toiminnan paiasi. Jyväsylästä on tullut tunnustettu edelläävijä niin ävelyatuelämän, atuteniian, saavutettavuuden ja liiennepalvelujen uin aupuniuvallisen valaistusenin ehittämisessä. Jyväsylän esustavisiossa vuodelle 2020 määritellään ydinesustan ehittämisen potentiaalisi yläaupungin `boheemiortteli`, `eseinen ulttuuriaseli` ja ävelyadun ympärille muodostuva ävelyesusta, elämysoleselu`. Ympäristötavoitteisi määritellään huoliteltu ja viihtyisä atutila ja oleselupaiat seä monipuolinen reitistö. Tämän yleissuunnitelman taroitusena on etsiä Väinönadun osalta mahdollisuudet ja rataisumallit siitä, uina tähän tavoitteeseen voidaan edetä. Tavoitteena on tutia Väinönadun asteittainen muuttaminen ävelyadusi Yliopistonadun ja Vapaudenadun välillä siten, että se parhaalla tavalla tuee oo esustan, seä atutilojen että ortteleiden puolijulisten sisä- ja ulotilojen oleselun, liie- ja palvelutoiminnan seä aupuniulttuurin ehittymistä. Toisena tavoitteena on tutia ävelijöiden ja pyöräilijöiden liiumismahdollisuuden parantamista Väinönatua pitin mataesuseen ajoneuvoliienteen jatuessa edelleen Vapaudenadun ja Hanniaisenadun välisellä osuudella. Yleissuunnitelmassa on tutittu Väinönadun adunalaisen teniian tilanne ja ehittämistarpeet, mahdollisuudet toteuttaa sulanapitojärjestelmä. Samoin on tutittava huoltoliienteen toimivuus, unnes uusia ortteleiden sisäisiä huoltoyhteysiä saadaan avattua, liie-elämän ja ulttuurielämän toiminnallisia mahdollisuusia atutilassa, seä valaistusen uudenlaisia mahdollisuusia atutilan pimeän ajan aupuniuvan ja viihtyisyyden luojana. Kestävät, siistinä pysyvät ja tyyliäät materiaalit ja alusteet ovat myös oleellinen omaleimaisen ja modernin atutilan teijä. Väinönadun erityispiirteesi on suunniteltu jyväsyläläisen taiteilijan taideteossarjaa, joa saa aiheensa Jyväsjärven luonnosta. Kustannuset ja vaiheittainen toteuttaminen on myös tutittu. Paiallislehdistössä on tiedotettu suunnittelun ulusta. Kiinteistönomistajat ovat olleet tiiviisti muana seä ertomassa tarpeistaan että pohtimassa yhteistä sitoutumista parannusten toteuttamiseen oo atutilassa yli omistusrajojen. Myös adun varrella toimijoiden toiveita on uunneltu samoin uin yleisötilaisuudessa aiia aupunilaisia. Yleissuunnittelu äynnistettiin esällä 2009 ja se on valmis marrasuussa 2010. Yleissuunnitelman jäleen laaditaan ysityisohtainen adunraennussuunnitelma haneen toteuttamisesi. Raentaminen on suunniteltu alavasi tämän heten tietojen muaan vuonna 2013 Yliopistonadun ja Kauppaadun välisellä osuudella. Koonaisuudessaan Väinönadun saneeraus valmistuisi vuonna 20. TYÖRYHMÄ: Timo Vuoriainen, pj Jyväsylän aupuni, YTEK Kari Ström Jyväsylän aupuni, YTEK Anne Sandelin Jyväsylän aupuni, aavoitus Jorma Lipponen Jyväsylän aupuni, YTEK la Halinen Jyväsylän aupuni, Kaupunginaritehti Mari Pitänen Elävä aupuniesus ry Ari Peltola Jyväsylän aupuni, YTEK Timo Laurinmäi Jyväsylän Energia Oy Petri Flytman Jyväsylän Energia Oy Liisa lvesorpi WSP Finland Oy, projetipäälliö Reijo Kolu Juuso Haapamäi Sirpa Laitinen Jua Syvälahti Jari Salomaa Jua Hänninen Seppo Pasanen Allan Kemiläinen Jussi Heiilä WSP Finland Oy WSP Finland Oy, sihteeri WSP Finland Oy WSP Finland Oy Kaupuniraennepalvelut LV-Lindroos Oy TeliaSonera Oyj Relacom Finland Oy taiteilija 3
SSÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 1. TAUSTA JA TAVOTTEET 1.1 Tausta ja tarve muuttaa Väinönatu osasi ävelyesustaa 1.2 Väinönadun ehittämisen tavoitteet 2. VÄNÖNKADUN NYKYTLANTEEN JA MUUTOSTARPEDEN ANALYSONT 2.1 Toiminnot adulla ja niiden muutostarpeet 2.2 Kadunalaisen teniian tilanne ja muutostarpeet 2.3 Väinönadun aupuniuvallisen ehittämisen taustat ja tavoitteet 3. TOMNNALLSET JÄRJESTELYT 10 3.1 Liiennejärjestelyt 10 3.2 Esteettömyyden edistäminen 11 3.3 nvapysäöinti 11. KUNNALLSTEKNSET RATKASUT 12.1 Kadunalainen unnallisteniia 12.2 Kadun raenneerroset 13.3 Sulanapitojärjestelmä 13. KAUPUNKKUVALLNEN SUUNNTELMA.1 Kaupuniuvalliset periaatteet ja perusjärjestelyt.2 Väinönadun aupuniuvallinen suunnitelma.3 Taide 23. Pinnoitteet 2. Katualusteet, viherilme 2. Tuimuurit 2. VALASTUSSUUNNTELMA 2.1 Valaistusen yleissuunnitelma 2.2 Väinönadun valaistus 2. TOTEUTETTAVUUS 33. KUSTANNUKSET 33.1 Vaiheittain toteuttamisen ustannusarvio 33 9. RAKENNUSSUUNNTTELUVAHEESSA HUOMOTAVAA 3 9.1 Kaupuniuvallisen oonaisuuden hallinta 3 9.2 Valaistusen jatosuunnittelu 3 9.3 Taiteen toteuttamisen onsepti 3 Sähöinen oheisaineisto: 1. Väinönatu ävelyadusi, Sulanapitojärjestelmän yleissuunnitelma 2. Laboratorion tutimusselostuset 3. Kadunalaiset johdot, aapelit ja putet
Yliopistonatu UNTED 1. TAUSTA JA TAVOTTEET. 3-9 - 2 0-1 1.1 Tausta ja tarve muuttaa Väinönatu osasi ävelyesustaa Ras. 2 20 130 1 t..3 sr 3-0 - 2 2-1 liienneterminaali seä parannettu niihin liittyviä atutiloja, jolloin on syntynyt valmius ja tarve myös parantaa Väinönatu toiminnallisesti ävelypainotteisesi seä aupuniuvallisesti vastaamaan tämän päivän laaduaan aupunitilan tarpeita. 0 1.2 Väinönadun ehittämisen tavoitteet 21 Tavoitteena on liittää Väinönatu osasi ehittyvää ävelyesustaa, joa muo- 3-0 - 2 1-1 ma 20 Han 0. 3-0 - 2 0-1 3 11 3 - - 1-1 Mataesus Taustalla Väinönadun muutossuunnittelulle on Jyväsylän aupungin määrätietoinen esustan elävyyden ja viihtyisyyden ehittäminen, jossa eseisten atujen muuttaminen ävelypainotteisesi on oleellinen teijä. Kauppaadun muuttaminen ävelyadusi 1990-luvulla loi esustaan elävän ja toiminnallisen atuaselin. Sen jäleen on toteutettu mataesus ja Vapaudenadun jouodostuu seä atutiloista että ortteleiden sisätilojen ja piha-alueiden muutosesta puolijulisisi aupunitiloisi. Tavoitteena on luoda Väinönadulle moderni ja seä estävyydeltään että aupuniuvaltaan erittäin laaduas alue. Tavoitteena on muodostaa pimeän ajan tunnelma oo atutilan valaistusella, joa muuntuu sydäntalven aiaan juhlatunnelmasi. Tavoitteena on vielä tuoda atutilaan taide siten, että se symbolisoi jyväsyläläistä ilmapiiriä. 1 Kauppaatu 1 32 13 13 1-10--1 1-10-19-1 19 V V 2-2 0-1 1-1 2-2 0 - - 1 1 12 92.9 9.9 92. 9.2 Yliopistonatu 92. 9.3 91. 9. 13 9 Jäte 93.1 3 - - 9-1 1-1 1-1 - 1 21 12 1-1 1 - - 1 Toriesus - 3 - - - 1 3 - - - 1 3 - - - 1 Mahdollisuudet toimintoihin atutilassa 1 22 1-1 0-1 - 2 11 1-1 0-1 9-2 Väinönatu 29 30 2. VÄNÖNKADUN NYKYTLANTEEN JA MUUTOSTARPEDEN ANALYSONT 2.1 Toiminnot adulla ja niiden muutostarpeet 23 10 ma at 2 ma ma ma at 2 9 3 V 2 Väinönadun ahden orttelijason muuttuessa ävelyadusi tavoitteena on luoda edellytyset monipuoliselle toiminnalle atutilassa. Muuta toimintaa atutilassa rajoittaa uitenin huoltoliienne, jona sujuminen adulla tulee mahdollistaa nyyisen altaisena, unnes myöhemmin saadaan toteutettua uusia huoltoyhteysiä ortteleiden sisätilojen autta. Terassialueita on toivottu nyyistä useampaan ohtaan ja suunnitelmassa onin varauduttu mahdollistamaan terassi- ja muu liietoiminta nyyisten jalaäytävien alueella aiissa ohdissa, joille ei myöhemmin tehtävässä taremmassa suunnittelussa sijoiteta pyörätelineitä. Keseinen risteysalue, jossa huoltoliienne on sallittu vain lo 0.00-10.00, soveltuu hyvin erilaisiin atutapahtumiin eri vuodenaioina. Tapahtuma-alue voi levitä myös Työväentalon piha-alueelle, miäli iinteistö ehittää osan pihasta puolijulisesi oleselu- ja tapahtumapaiasi. Kadulla tapahtuva toiminnallisuus edellyttää hyvää esteettömyyttä, jona ehittämistä on uvattu ohdassa 3.2. 3 - - - 1 2 1-1 1-2 - 2 1-1 1-3 - 1 0-3 21.3 3 - - - 1 Pi Pi 1103. 1-10--1 V 2 V. 9.1 Kauppaatu 90.1 1 22 2 32 13 1-1 0-2 0-1 13 1 111 3-9 - 2 0-1 1-1 0-1 - 1 1-1 0-1 9-1 19 0 Vapaudenatu.3 Ras. Jäte 12 2 1-1 0-1 - 2 1-1 0-1 9-2 Väinönatu 29 30 Väinönatu 1-1 - 1 2-1 ma at 20 V V t 9 V 0-3 13 V 1-1 0-1 - 1 V 2 0 130 1 22 t 2 1-1 0-2 0-1 1 111 0 Vapaudenatu.3. 2.1 2.3 sr 12 2 3-0 - 2 2-1 Väinönatu 1-1 - 1 2-1 1 V t 9 V 3-0 - 2 1-1 Nyytilanteen erityinen puute elävän atutoiminnan ehitysen suhteen on useiden raennusten umpinainen atutason julisivu, joa erityisesti Cumulusortteleissa näyy araditilan ysitoioisuutena ja aneutena. Katuerrosen avaamisen mahdollisuutta tulee edistää aavallisilla ja aturataisuilla. 2.2 Kadunalaisen teniian tilanne ja muutostarpeet 0 1-1 - 1-1 13 0 21 2 1-1 - 1-1 2.1 2 1 2 2 Nyyinen Väinönadun unnallisteniia on raennettu 190-luvulla. Jyväsylän Energian vesiliietoimi on selvittänyt nyyisten putistojen unnon ja tarvittavan uusimistarpeen. Jäteveden muovinen runolinja on saneerattu sujuttamalla vuosina 1999 ja 2001, joten linjalla ei ole uusimistarvetta. Valurautaisen vesijohdon ja betonisen hulevesiviemärin runolinjat on raennettu vuonna 19. Vesijohto ja hulevesiviemäri uusitaan raentamalla uudet runolinjat nyyisten viereen raennustyön yhteydessä. Uusimisen yhteydessä vesijohdon ooa asvatetaan nyyisestä Ø 20 >Ø 300. Kiinteistöjen tonttiliittymät uusitaan iinteistöjen sisälle saaa vesijohdon ja hulevesiviemärin osalta. 2 1 ma 1.9 1-1 - 1-1 20 2 1-1 - 1-1 2 1 2 Han 0. 3-0 - 2 0-1 1-1 - 1-1 1.9 2 0.9 113 Hanniaisenatu 1K 1-1 - 1-1 2 0.9 113 1K 3 Hanniaisenatu 11 :3 1.0 1.9 t 1.0 1.9 t 9 9 9 :3 9 10 10 1 1 1 3 - - 1-1 Mataesus 1-1 - 1 Mahdollisuus äyttää äyttää atutilaa atutilaa atuahvila- ym. liietoimintaan atuahvila- ym. liietoimintaan ym. liietoimintaan Mahdollisuus järjestää atutapahtumia Mahdollisuus Mahdollisuus järjestää järjestää atutapahtumia atutapahtumia 1. 1-1 - 1 1. 1 Jyväsylän Energian auolämpö on selvittänyt nyyisen auolämmön veroston unnon ja uusimistarpeen. Runolinja on todettu hyväuntoisesi, joten sille ei raennustyön yhteydessä tehdä mitään. Suunnittelualueen aii talojohdot uusitaan samalle paialle nyyisiin raennusten sisäänvienteihin. Väinönadulla on runsaasti JE-Siirto Oy:n sähöaapeleita ja Elisa oyj:n seä Teliasonera Oyj:n tietoliienneaapeleita. Sähöverolla on uusimistarvetta atuvälillä Vapaudenatu - Kauppaatu. Kauppaatu - Yliopistonatu on saneerattu sähöveron osalta jo aiemmin untoon joten uusimistarve atuvälillä on vähäistä. Elisa Oyj:n aapeliveroston uusimistarve välillä Vapaudenatu - Yliopistonatu on n. 0 prosenttia. Teliasonera Oyj:n aapeliverosto on tehty välillä Vapaudenatu - Yliopistonatu jo n. 9 prosenttisesti, joten uusimistarve on vähäinen. Kadunalaisista nyyisistä johdoista, aapeleista ja putista on tehty oosteuva dwg muotoon, joa liitetään muaan tämän raportin sähöiseen oheisaineistoon. Katuraenteet - oeuopista saatu laboratorion tutimusselostuset: - nyyiset raenneerrosvahvuudet vaihtelivat välillä 0,m 3.2m - uudesta oeuopasta olmessa maalaji oli routivaa (sih, hsi) raenneerrossyvyydellä (alle 1.m) - aturaenteet esitetään uusittavasi Yliopistonadun ja Vapaudenadun väliseltä atuosuudelta (1. m). Sulanapitojärjestelmä - lämmitysalueille 1 ja 2 (Yliopistonatu-Vapaudenatu) on lämpöesusen paiasi löytynyt Väinönatu 2:n ellaritila - sulanapitoalueen mahdollinen laajentuminen Aren auion suuntaan on avoinna Sähö- ja tietoliienneaapelit - JE Siirto Oy - Väinönadun sähövero välillä Kauppaatu-Yliopistonatu on saneerattu jo untoon, ei uusimistarvetta - Välillä Vapaudenatu Kauppaatu verostossa on uusimistarvetta - Elisa Oyj - aapeliverosto uusitaan n. 0 prosenttisesti - Teliasonera Oyj - aapeliverosto tehty jo n. 9 prosenttisesti. Ei suuria uusimistarpeita. - erillisen johtotien raentamiseen Väinönadulle tulee varautua. Päätösenteo jätetään raennussuunnitteluvaiheeseen.
Mataesus MERKKEN SELTYKSET Liienneatu Kävelyatu, -alue Kävelypainotteinen alue Raennushistoriallisesti arvoas julisivu Katupuu Heio ohta aupuniuvassa Korttelin sisäinen yhteys Hyvä atunäymä Uudistuva ortteli Jouoliienne-etuisuusia sisältävä atujaso Kesustan julisten ja puolijulisten tilojen luonne aupuniuvassa. 2.3 Väinönadun aupuniuvallisen ehittämisen taustat ja tavoitteet Jyväsylän esustan aupuniuvassa on paljon perinteisiä arvoja ja ominaispiirteitä, seä raennustaiteellisia että maiseman peruspiirteisiin liittyviä. Toisaalta esustassa on tapahtunut viime vuosiymmeninä suuria muutosia seä esustaortteleissa, julisivuissa että myös eseisissä atutiloissa. Kesustan julinen atutila on laajentunut ja vielä laajentumassa huomattavasti, un ortteleiden puolijuliset sisäyhteydet, raitit ja piha-auiot unnostetaan aupunilaisten äyttöön. Jouoliienteen terminaalit atutiloineen ovat tuoneet aupuniuvaan uusia painotusia. Kesustan valoaavan toteutuminen tuo vähitellen pimeän ajan aupuniuvan uudella tavalla näyväsi ja viihtyisäsi. Jyväsylän esustavisiossa 2020 orostetaan edelleenin raennetun ympäristön ajallisen errostuman ja paiallisen historian näymistä, mutta asetetaan ehittämistavoitteisi ydinesustan erityyppisten ja -tyylisten alueiden seä aupuniuvallisen että toiminnallisen identiteetin voimistaminen. Väinönatu asettuu tässä ehittämisen uviossa ävelyesustan elämysoleselun alueesi. Sen ehittämisen tavoitteena on laajentaa ävelyesustan aupuniuvallista oonaisuutta luoden siihen poiiaselin, joa yhdistää torin ja mataesusen seä Vapaudenadun jouoliienneterminaalialueen yhtenäisesi ävelyalueesi. Väinönadun aupuniuvallisen luonteen tulee edustaa tätä päivää ja tulevaisuutta. Kauppaadun ävelyatujason 1990-luvun aupuniuvallinen estetiia tulee ennen pitää estävyytensä päähän ja sen uudistamisen ysymysesi tulee varmaanin nousemaan -90-luulaisuuden ja uuden ajan aupuniuvallisten arvojen pohdinta. Jyväsylän esustavision 2020 ehittämisteemat.
KESK-SUOMEN MUSEON RAKENNUS- HSTORALLNEN NVENTONT Kesi-Suomen museo on laatinut Väinönadun raennushistoriallisen inventoinnin. Kauppaadun ja Väinönadun risteysalue nousee esiin arvoaimpana, 1920-luvun raennustaidetta edustavana alueena. Kadun muilla osilla tietyn aiaauden raennusoonaisuus edustaa oman aiansa raennustyyliä. Kadun yläpäässä 190-0-luujen raennusrivi muodostaa varsin yhtenäisen atua rajaavan ilmeen, samoin uin Cumulusen tumma 190-0-luvun julisivuoonaisuus. Väinönadun aupuniuvallinen oonaisuus hahmottuu uitenin joseenin seavana ja massoittelultaanin epätasaisena, johtuen eri aiaausien ja tyylien seoitusesta. Seuraavassa on otteita raennushistoriallisen inventoinnin uvausista: 1920-luu: - Alvar Aallon 192 suunnittelema, valtaunnallisesti arvoas italialaisesta palatsirenessanssista ja lassismista vaiutteita saanut työväentalo. - 192 A. Nylundin suunnittelema uuslassismista vaiutteita saanut vanha tiilitalo, joa on Väinönadun vanhimpia säilyneitä raennusia. - Kauppaadulla sijaitseva Mäi-Matin talo täydentää -20-luvun aritehtonista oonaisuutta. 190-0-luu: - Väinönadun yläpäässä sijaitsevat jälifuntionaalista tyyliä edustavat neljä raennusta, joiden paiallinen arvo perustuu niiden muodostamaan yhtenäiseen julisivusarjaan. - Yliopistonadun ulmassa sijaitseva, maaunnallisesti arvoas 191 raennettu funtionalistinen entinen Oron liieraennus. Työväentalo 190-0-luu: - Kasi Cumulus-hotellin 190-0-luujen taitteessa aritehti Kantolan suunnittelemaa paiallisesti arvoasta raennusta, joissa aradit muodostavat atutilaan liittyvän ulutilan. - Väinöadun yläpäähän sijoittuvat asi 190-luvun aritehtuurin tyyliin toteutettua auppaäytävää. Vanha tiilitalo Cumulus Ent. Oron liieraennus 190-0 julisivurivi
Väinönatu 1920-luvun lopulla. Katu on juuri ivetty. Väinönatu 190-luvulla. Väinönadun ja Kauppaadun risteysessä oli iveysellä tehty säteittäisuvio 190-luvulla. KESK-SUOMEN MUSEON VÄNÖNKADUN RAKENNUSHSTORALLNEN SELVTYS Kesi-Suomen museo on laatinut selvitysen Väinönadun atumiljöön muutosesta Yliopistonadun ja Vapaudenadun välillä puuauuniajalta nyyaiaan. Muutos matalien puuraennusten rajaamasta atutilasta on tapahtunut vähitellen ja nyyisinin havaittava mittaaavallinen ja tyylillinen epätasaisuus on leimannut adun aupuniuvallista ilmettä aiojen uluessa. Katu on ivetty ja myöhemmin asfaltoitu ohtalaisen myöhään. Kiveys on ollut aianaan erioinen, sillä adun esiosa on ollut osalla atua aariladontaa ja reunavyöhyeet suoraa ladontaa. Keseisessä risteysessä on ollut säteittäinen iviladonta. Historiallisessa aineistossa iinnittää huomiota Väinönadun juhlavalaistus, joa on toteutettu erioisesti irrotettavin saloraentein, jota oristeltiin havuöynnösin ja joiden päässä oli ristioriste. Seuraavassa on otteita Väinönadun eri vaiheista: Väinönatu, entinen Pohjoinen poiiatu, sijaitsi aupungin laidalla. Koillispuolen pienet tontit olivat alujaan pienammatinharjoittajien asuintontteja. Raennuset olivat esiooisia, ysierrosisia hirsiraenteisia puutaloja, joissa oli satulaatot ja viistetyt nurat. Katutila rajautui raennusiin ja aitoihin. 1920- luvulla tulivat ensimmäiset ivitalot, Aallon italialaista renessanssia jäljittelevä työväentalo ja Mäi-Matin lassistisheninen onttoritalo. Kadut olivat hieapintaisia ja ne ivettiin 1920-luvun lopulla. Puupylväät ja ilmajohdot muutettiin teräsesi ja maaaapelisi 1930-luvulla. Valaisimet olivat siroja, yläosasta aarevia. 190-0-luvut olivat voimaasta raentamisen aiaa, tällöin toteutettiin yhtenäinen jälifuntionalismin tyylinen raennusrivi adun yläpäähän. Siinä huomioitiin valoulmasääntö, jossa raennus ei ylitä atuleveyttä. Joulun aiaa juhlisti erilliset öynnössalot päätetähtineen seä adun yli ripustetut valonauhat ja ellon muotoiset oristeet. Kauppaadusta alaspäin atu ivettiin noppaivellä, aariladonta ja ajoradan reunavyöhyeet enttäivellä, jalaäytävät olivat asfalttia. 190-luvulla ajorata muutettiin asfaltisi. Nyyinen atuuva on errosellista, rionaista ja jäsentymätöntä, yhtenäisin osa on 190 ja -0-luujen raennusrivi adun yläpäässä. Kauppa- ja Väinönadun risteysen 20-luvun lassistisheniset ivitalot muodostavat pienen historiallisesti merittävän ympäristön. Pylväsaihe luo visuaalisesti yhtenevää linjaa. Väinönadun jouluvalaistus 190-luvulla. Köynnössalot valoineen tuotiin adulle vartavasten juhlistamaan joulun aiaa.
KAUPUNKKUVALLSEN MUUTOKSEN MELKUVAT, MELKUVATYÖPAJAN JOHTOPÄÄTÖKSET Suunnittelutyön aluvaiheessa pidettiin työryhmän ja sidosryhmäedustajien anssa mieliuvatyöpaja, jossa mieliuvia synnyttävän uvamateriaalin avulla etsittiin ajatusia siitä, millaisia ominaisuusia, toimintoja ja aupuniuvaa Väinönadulle voitaisiin toivoa ja mitä sinne ei haluta. Valinnoista löytyi paljon yhtäläisiä annanottoja, joista on seuraavassa esitetty ooste. KYLLÄ! - pienimuotoista - pyörät fisusti järjestyseen, osa tonteille ja laitosiin - valoa taiteen einoin hillitysti, äytettävää taidetta - penejä, hienoja rosa-astioita, alusteiden laatu täreää - toiminnallisuutta, esitysiä - ioseja, ainain jäätelönmyyntiä, mahdollisuus sijoittaa iinteistöihin - ello, aia - vaaleaa - esteettömyys huomioon alusteissa, opasteissa opastus mietittävä laajempana oonaisuutena - nyyinen ävelyatu lähtöohtana rataisuille - unnioitettava historiaa, myös pintamateriaalivalinnoissa - valo eseistä aupuniuvassa - juhlavalaistus ausiluontoisesti - istutusia, vihreää - atosia sisäpihalle - liieiden julisivut valaisevat - Gobo-valaistusella tiivis tunnelma - aitoja viheraiheita - pienimittaaavainen vesitaideteos - nyyistä vähän romanttisempaa tunnelmaa - järjestelyt tuemaan teemistä - sallitaan, ei ielletä - oma luone, miten erottuu muista perusajatus täreä - estävä ja aunis pinnoite - detaljeista luontevia - uusi orttelisuunnitelma positiivisesi haasteesi, vuoropuhelu - aupuni tuee pyöräilyä, positiivisia viestejä ja järjestelyjä - design butiieja uuteen ortteliin E! - autoja pitällä tähtäysellä - oreita raennusia - atettua atutilaa - liian suuria aiheita - huonoa esteettömyysopastusta - räieää - tilaa tuivia pyöräpareja - ompassiauion toistoa - erillisiä ioseja - leiiä, seittiä - tylyjä penejä - puita - iiltävää terästä 9
3. TOMNNALLSET JÄRJESTELYT Liiennejärjestelyjen periaate. Tonttiliittymät 3.1 Liiennejärjestelyt Nyyistä liiennejärjestelyä muutetaan siten, että Väinönadulta poistetaan jouoliienne Yliopistonadun ja Vapaudenadun väliseltä osuudelta. Kiinteistöjen huoltoajo pysyy ennallaan, unnes sille saadaan uusia yhteysiä ortteleiden sisätilojen autta. Pelastusajoneuvojen liienne mahdollistetaan adun aiilla osilla. Yliopistonadun ja Vapaudenadun välinen osuus muutetaan ävelyadusi, jolla huoltoajo on sallittu tietyin ehdoin. Liienteen rajoitus toteutetaan mahdollisimman vähin liiennemerein. Suunniteltu atuosuus muodostuu olmesta erityyppisestä jasosta: Väli Hanniaisenatu Vapaudenatu on normaali autoliienteen salliva jaso, jolla adunvarsipysäöinti on ielletty. Lounaislaidassa on yhdistetty pyörätie ja jalaäytävä, oillislaidassa pelä jalaäytävä. Väli Vapaudenadun varrella Kauppalaispihan huoltoramppi on ävelyatua, jolla huoltoliienne on sallittu lo 0-10. Pysäöinti- ja huoltoajo iinteistöjen pihoille on sallittu 2 h. Väli Kauppalaispihan huoltoramppi Yliopistonatu on myös ävelyatua, mutta huoltoajo rampille on sallittu 2 tuntia, samoin pysäöinti- ja huoltoajo iinteistöjen pihoille. Huolto adulta on sallittu lo 0-10. Kauppalaispihan huoltotilojen ollessa täynnä tarvitaan Yliopistonadun ja Väinönadun ulmaan siitä tiedottava valaistu taulu, joa sytytetään lastauspihan valvojan toimesta. Tällä estetään huoltotilaan odottavien autojen pysäöinti Väinönadulla. Huoltotilan ollessa täynnä, sinne pyrivien autojen on pysähdyttävä lähimmälle sallitulle adunvarsipaialle odottamaan. Odotusongelmien välttämisesi huoltoajat tulisi sopia jo etuäteen. Tämä tulisi sopia ottamalla yhteys huoltotilan valvojaan. 10
Yliopistonatu UNTED V V 1 2-2 0-1 1-1 2-2 0 - - 1 12 92.9 9.9 92. 9.2 Yliopistonatu 92. 9.3 91. 9. 13 9 93.1 21 3 - - 9-1 12 1-1 1-1 - 1 1-1 1 - - 1 Toriesus - 3 - - - 1 3 - - - 1 3 - - - 1 Esteettömyyden nyytilanne atutilassa. 1 22 11 23 10 2 ma ma ma at 2 9 3 2 3 - - - 1 2 1-1 1-2 - 2 1-1 1-3 - 1 21.3 3 - - - 1 Pi Pi 1103.. 9.1 Kauppaatu 90.1 1 32 13 13 3-9 - 2 0-1 1-1 0-1 - 1 1-1 0-1 9-1 19 Ras. Jäte 2 1-1 0-1 - 2 1-1 0-1 9-2 Väinönatu 29 30 ma at 20 V 0-3 V 1-1 0-1 - 1 V 2 130 1 22 t 2 1-1 0-2 0-1 1 111 0 Vapaudenatu.3..3 sr 12 3-0 - 2 2-1 Väinönatu Väinönatu 1-1 - 1 2-1 V V t 9 0 13 0 21 3-0 - 2 1-1 2.1 2 2 1 ma 1-1 - 1-1 20 2 1-1 - 1-1 2 1 2 Han 0. 3-0 - 2 0-1 1.9 1-1 - 1-1 0.9 113 1K Kalteva atupinta 2 3 Hanniaisenatu 1.0 1.9 t 9 :3 1 Puutteita esteettömyydessä Portaat atutilassa Sisäänäynnissä portaita 11 1 3 - - 1-1 Mataesus Kalteva atupinta Puutteita esteettömyydessä Portaat atutilassa 1-1 - 1 Sisäänäynnissä portaita Toimiva esteetön ulumahdollisuus Toimiva esteetön ulumahdollisuus 9 10. 1 3.2 Esteettömyyden edistäminen Esteettömyyden nyytilanne ja ehittämistarpeet on tarasteltu maastossa yhdessä vammaisneuvoston edustajan anssa. Kadulta löytyy muutamia hyviä, esteettömyyttä edistäviä ohteita: - Katupintaa oreammalla oleville aradiäytäville pääsee toisesta suunnasta luisaa pitin. - Aradi on säältä suojattu, miellyttävä ulutila. - Muutamiin sisäänäynteihin on atutasossa esteetön pääsy. - Hanniaisenadun suojatiemaalauset ovat riittävän ontrastisia. Kadulla on ongelmaohtia, joita tulee pyriä poistamaan tai parantamaan seä atuparannusen yhteydessä että iinteistöjen omilla raenteellisilla parannusilla: - Kalteva atuosuus Vapaudenadun ja Hanniaisenadun välillä ei ole orjattavissa. - Hanniaisenadun adunylitysohtia voidaan parantaa detaljisuunnittelulla (reunaivien oreudet, varoittavat materiaalit). - Yleensä yhden portaan sisäänäyntejä tulee tutia portaattomisi adun tasausta nostamalla. - Useamman portaan sisäänäynteihin tulee järjestää esteetön pääsy muualta ja se tulee opastaa portaiden yhteydessä. - Araditila tulee valaista tehoaasti. Väinönadun esteettömyyden parantamisesi tehtiin toinen atselmus osien iinteistöjen sisäänäyntejä. Tavoitteena oli selvittää ono mahdollista parantaa sisäänäyntien esteettömyystilannetta seä atusuunnittelun että sisäänäyntien raenteellisten orjausten avulla. Katselmus oli alustava, silmämääräinen asiantuntijatarastelu. Ohessa on uvattu atselmusessa todettu tilanne. Kadun tasausella voidaan vähäisessä määrin madaltaa tasoeroja sisäänäynnissä. Suuria tasauspoieamia sisäänäyntiohtaisesti ei voida toteuttaa aiheuttamatta atupintaan liian suuria poieamia, joista puolestaan voisi muodostua uluesteitä. Esteettömyyden ongelmien todettiin olevan pääosin sisäänäyntien sisäpuolella. Esteettömyyden nyytilanne sisäänäynneissä. ULKOPUOL Esteetön ulu nyyisin Esteetön ulu ei onnistu, mutta tilanne voidaan muuttaa Esteetön ulu ei onnistu SSÄPUOL Esteetön ulu nyyisin Esteetön ulu ei onnistu Sisäänäyntien esteettömyyden parantaminen edellyttää iinteistöjen ja aupungin yhteistoimintaa. Parannustoimenpiteiden tutiminen ja suunnittelu on tehoainta, un se tehdään samanaiaisesti atusuunnittelun anssa. Katselmusen jäleen tehtiin ahden viereäisen sisäänäynnin tarempi atselmus usean asiantuntijan voimin ja todettiin, että adun tasausella voidaan parantaa vähän tasoeroa. Tarasteltavat sisäänäynnit olivat piuliieiden ahtaita tuuliaappeja ja esteettömyysorjausten todettiin olevan vaativia raenteellisia muutosia, joiden lähempi tarastelu edellyttää raennesuunnittelijan asiantuntemusta. Sisäänäyntien orjaustarastelut ja toimenpiteet ovat iinteistön omistajan vastuualuetta. 3.2. nvapysäöinti nvapysäöinnin järjestämisen periaatteista on työn aiana äyty paljon esustelua. Vammaisneuvoston näemys on ollut, että invapysäöinti tulisi mahdollistaa Väinönadulla lähellä Kauppaadun risteystä. Pysäöinnin ei uitenaan atsottu soveltuvan ävelyadun muihin toimintoihin ja aupuniuvaan. Toimitilojen invapysäöinti tulee järjestää iinteistöjen omilla pysäöintialueilla. 11
Kadun alaisen teniian nyytilanne ja uusimistarve.. KUNNALLSTEKNSET RATKASUT.1 Kadunalainen unnallisteniia Nyyinen auolämpöverosto Uusittava auolämmön tonttiliittymä Nyyinen vesijohto Uusittava vesijohdon runolinja Uusittava vesijohdon tonttiliittymä Nyyinen hulevesiviemäri Uusittava hulevesiviemärin runolinja Uusittava hulevesiviemärin tonttiliittymä Hulevesiviemäriin liitettävät attovedet Nyyinen jätevesiviemäri Kunnallisteniia - Jätevesiviemärin runolinja on hyväuntoinen, ei uusimistarvetta. - Hulevesiviemärin runolinja uusitaan yleissuunnitelman osuudelta. - Vesijohdon runolinja uusitaan yleissuunnitelman osuudelta. - Vesijohdon ja hulevesiviemärin tonttiliittymät uusitaan yleissuunnitelman osuudelta. - Kattovedet liitetään putella suoraan hulevesiverostoon. Jatosuunnittelun yhteydessä on varmistettava Kesi-Suomen Museolta, että raennushistoriallisesti arvoaan Työväentalon ohdalla voidaan näin toimia. Kauolämpö - Runolinja säilyy ennallaan. - Yleissuunnitelman osuudelta aii talojohdot uusitaan. Katuraenteet - Yliopistonadun ja Vapaudenadun väliseltä osuudelta aturaenteet uusitaan 1. m:n syvyyteen saaa. - Vapaudenadun ja Hanniaisenadun välisellä osuudelta aturaenteet uusitaan vain yläosastaan, n. 0. m. 12
Poiileiaus Hanniaisenadun suuntaan välillä Yliopistonatu - Kauppaatu Poiileiaus Hanniaisenadun suuntaan välillä Kauppaatu - Vapaudenatu Yliopistonatu Vapaudenatu, graniittipäällyste 100 mm Luonnonivi 30 mm Maaostea betoni 0 mm Kuitubetoni, atulämmitys 200 mm Kantava erros 200 mm Jaava erros 00 mm Suodatinerros 00 Yhteensä Yliopistonatu Kauppaatu, asfaltti 0 mm SMA, punarusea väriasfaltti 0 mm ABK 100 mm Kuitubetoni, atulämmitys 200 mm Kantava erros 200 mm Jaava erros 00 mm Suodatinerros 00 Yhteensä Vapaudenatu Hanniaisenatu, atu 0 mm SMA 0 mm ABK 0 mm ABK 200 mm Kantava erros 30 Yhteensä Vapaudenatu Hanniaisenatu, j+pp 100 mm Luonnonivi 30 mm Maaostea betoni 0 mm Kuitubetoni, atulämmitys Kuituangas 200 mm Kantava erros 00 Yhteensä.2 Kadun raenneerroset Väinönadusta on laadittu atupiirustuset vuonna 192. Näistä piirustusista ei ole saatavissa adun nyyisiä raenneerrosia eiä pohjatutimusia suunnittelun pohjasi. Myösään aupungin sähöisestä pohjatutimusreisteristä ei tietoja ollut saatavissa suunnitteluosuudelle. Kosa riittävää lähtöaineistoa raenteiden osalta ei ollut äytettävissä, päädyttiin teemään adulta 2 oeuoppaa joaiselta ortteliväliltä nyyisen raenneerrosten varmistamisesi. Koeuopista otettiin maanäytteet jota tutittiin Jyväsylän aupungin maalaboratoriossa. Tutimusselosteiden muaan suunnittelualueen raenneerrosten pasuudet vaihtelivat runsaasti, ohuimmillaan raenneerroset olivat 0. m un taas pasuimmillaan 3.2 m:ä. Vahvimmat raenneerroset sijoittuvat Väinönadun alaosaan, tarveselvitysosuudelle. Useissa oeuopasta otetuissa näytteissä raenne oli routivaa. Laboratorion tutimusselostuset on liitetty raportin sähöiseen oheisaineistoon. Esitetyt raenneerroset. Poiileiauset.3 Sulanapitojärjestelmä Väinönadun ävelypainotteiset alueet on tavoitteena varustaa sulanapitojärjestelmällä. Sen toteuttaminen edellyttää aupungin ja iinteistöjen yhteistä sitoutumista. Sulanapitojärjestelmästä on laadittu erillinen yleissuunnitelma, joa on tämän raportin liitteenä. Yliopistonatu Kauppaatu Väinönatu Vapaudenatu Hanniaisenatu Liitteessä esitetään tiivistettynä mitä sulanapitojärjestelmä sisältää, seä järjestelmän olennaisimmat teniset rataisut. Liitteessä arvioidaan myös taremmin järjestelmän toteutusen seä äytöstä aiheutuvat ustannuset. Liite löytyy raportin sähöisestä oheisaineistosta. Sulanapitojärjestelmän alueet atutilassa. Nyyinen sulanapitoalue Suunniteltu sulanapitoalue, atu Suunniteltu sulanapitoalue, iinteistö Lämpöesusen paia Mahdollinen lämpöesusen paia 13
Yliopistonatu UNTED V V 1 2-2 0-1 1-1 2-2 0 - - 1 12 92.9 9.9 92. 9.2 92. 9.3 91. 9. 13 9 93.1 21 3 - - 9-1 12 1-1 1-1 - 1 1-1 1 - - 1-190 -luu Toriesus 1 3 - - - 1 22 11 3 - - - 1 23 2 ma 3 - - - 1 190-0 -luu 10 ma ma at 2 9 3 2 3 - - - 1 2 1-1 1-2 - 2 1-1 1-3 - 1 21.3 1920 -luu 3 - - - 1 Pi Pi 1103.. 9.1 90.1 1 32 13 13 3-9 - 2 0-1 1920 -luu 1920 -luu 1-1 0-1 - 1 1-1 0-1 9-1 19 Ras. Jäte 2 1-1 0-1 - 2 1-1 0-1 9-2 Väinönatu 29 30 ma at 20 V 0-3 V 1-1 0-1 - 1 V 2 130 1 22 t 2 1-1 0-2 0-1 1 111 0.3..3 sr 12 3-0 - 2 2-1 Väinönatu 190-0 -luu 1-1 - 1 2-1 V V t 9 0 13 0 21 3-0 - 2 1-1 2.1 2 2 1 ma 1-1 - 1-1 20 2 1-1 - 1-1 2 1 2 Han 0. 3-0 - 2 0-1 1.9 1-1 - 1-1 2 0.9 113 1K 3 11 1.0 1.9 t 9 :3 9 10 1 1 3 - - 1-1 Mataesus 1-1 - 1. 1. KAUPUNKKUVALLNEN SUUNNTELMA.1 Kaupuniuvalliset periaatteet ja perusjärjestelyt Väinönadun aupuniuvallisen ehittämisen reunaehtona on adulla välttämättömät huoltoajon tilavarauset. Kiinteistöjen alaisiin pysäöinti- ja huoltotiloihin johtavilla atujasoilla ajotila rajataan aturaenteilla ja varusteilla. Näille jasoille sijoitetaan pyöräpysäöintitilat. Keseiselle risteysalueelle ei järjestetä pyöräpysäöintiä. Työväentalon piha-alueesta puolet on tavoitteena yhdistää toiminnallisesti eseiseen ävelyalueeseen. Tonttialueilla olevat araditilat on toivottavaa ohentaa ilmeeltään yhtenäisesi atutilasi. Raennushistoriallisesti arvoas julisivu Katuuvassa täreä araditila, pylväiö Katupuu Kävelypainotteinen alue Kävelyalue Kadun valaistus on tavoitteena järjestää pääosin iinteistöjen autta heijastuvalla valolla. Raennushistoriallisesti merittävät julisivut nostetaan valolla esiin. Araditilaa orostetaan valon avulla. Uudistuva ortteli Kaupuniuvallisten periaatteiden yhteydessä on pohdittu raennusten ja adun välisen vuorovaiutusen parantamista. Korttelien auppaäytäviin johtavat sisäänäynnit suositellaan uudistettavisi ja valaistavasi. Uudistuvan orttelin julisivu toivotaan sovitettavasi rytmityseltään ja materiaaleiltaan atuuvaan seä atutason toimintojen avautuvan atutilaan. Myös muiden umpinaisten julisivujen mahdollisuusia avautua atutilaan edistetään aavallisin toimenpitein (Cumulus-iinteistöt). KUVA TÄHÄN Pitä araditila antaa mahdollisuuden ulea säältä suojassa. 190-0-luujen piuliieet elävöittävät atuuvaa.
.2 Väinönadun aupuniuvallinen suunnitelma Tutitut vaihtoehtotarastelut Väinönadun aupuniuvallisesta rataisumallista laadittiin asi vaihtoehtoa, nyyistä ahden reunaiven tasausjäsentelyä noudatteleva ahden painanteen malli seä overa yhden eseisen painanteen malli. Näistä valittiin jälimmäinen Väinönadun aupuniuvallisen rataisun pohjasi. Nyyistä tasausta noudatteleva, ahden painanteen malli. Kovera, yhden eseisen painanteen malli. Väinönatu varjoisuustutielma pvm. 2..2009
Väinönadun aupuniuvallinen suunnitelma Pelastustietarastelu, ajoura ympäristöopas 39 muaan. 1
VÄNÖNKADUN KAUPUNKKUVALLNEN SUUNNTELMA Väinönadun aupuniuvallisen ilmeen perustana on sen ävelypainotteisuuden ilmentäminen atumaisuudesta poieavilla rataisuilla. Näitä ovat pienijaoisen luonnonivipinnoitteen äyttö, aupuniuvallisia arvoja orostava valaistus, taideaiheet, vesi- ja valoaiheet seä atualustus ja varustus. Kadun muotoa hallitsee eselle sijoittuva sadevesipainanne. Vaaleasävyinen pinnoite ulotetaan seinästä seinään. Kaii ävely- ja pyöräilyalueet pinnoitetaan yhtenäisesti vaalean- ja tummanharmaan luonnonivipinnoitteen seoitusella, eseisellä alueella suurempimittaaavaisemmalla laatoitusella ja huoltoajo-osuusilla estävällä, pienemmällä sauvaivellä. Pyöräpysäöintitilat sijoitetaan huoltoajo-osuusille puiden rajaamalle varusteluvyöhyeelle, joa meritään tummanharmaalla pinnoitteella. Ajotila rajataan viitteellisesti pollareilla ja varusteilla. Yliopistoadun puoleinen huoltoajotila pinnoitetaan punarusealla asfaltilla. Välttämättömät liiennemerit sijoitetaan siistiin atualusteeseen samaan linjaan muun varustusen anssa. MERKKEN SELTYKSET stutettava lehtipuu Nyyinen lehtipuu Ladonta 1, graniittilaatta, Viitasaari pin / Korpilahden musta Ladonta 2, graniittiivi, Viitasaari pin / Korpilahden musta Ladonta 3, graniittiivi, Korpilahden musta Asfaltti Väriasfaltti, punarusea Valolaatoitus Pollari / pollarivalaisin Siirrettävän pylväsvalaisimen sijoitusohta Penit Pe1 = Ysipuoleinen, selänojallinen Pe2= Kasipuoleinen, selänojallinen Pyöräteline Poiileiaus Hanniaisenadun suuntaan välillä Kauppaatu - Vapaudenatu Poiileiaus Hanniaisenadun suuntaan välillä Yliopistonatu - Kauppaatu 1
Nyytilanne Väinönadun Yliopistonadun puoleisella atujasolla säilyy huolto- ja pysäöintiliienne, jona ajotila meritään atupintaan värillisellä asfalttipinnoitteella. Katujasolle sijoitetaan toiselle puolelle pyöräpysäöintiä. Molemmille reunavyöhyeille on mahdollista sijoittaa pienimuotoisesti terassi- ja myyntivarustusta. Näymä Kauppaadun risteysestä ohti Yliopistonatua 1
Nyytilanne Väinönadun ja Kauppaadun risteysalue muodostuu puhtaasti ävelyalueesi. Katuauiolle sijoitetaan taiteilija Jussi Heiilän suunnittelema siipi-teos, joa on saanut aiheensa Jyväsjärven luonnosta. Auiolle sijoitetaan oleseluvarustusta. Tilaa on runsaasti myös terasseille ja aienlaisille atutapahtumille. Näymä tiilitalon ohdalta Kauppaadun risteysessä ohti Vapaudenatua 19
Nyytilanne Väinönadun Vapaudenadun puoleinen jaso on ävelyatua, jolla huolto- ja pysäöintiliienne Työväentalon iinteistölle sallitaan. Kadun alaosaan sijoitetaan pyöräpysäöintiä. Katutilaan seä araditilaan on mahdollista sijoittaa terassi- ja liietoimintaa. Näymä Vapaudenadun risteysestä ohti Kauppaadun risteystä 20