Hyvä asukas on täällä.
|
|
- Teija Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvä asuas on täällä. Ystävät ja averit ovat täreitä erhossain NOKIAN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 3/2015 Puropuiston päiväodilla, Tähtipolun eteisessä, uhina alaa aamuisin ello yhdesän. Lapset tervehtivät iloisesti hoitajia ja avereita. Heipat vielä vanhemmille, ja touhu voi alaa. Avoimen varhaisasvatusen erhotoiminta palvelee otona olevien vanhempien lapsia. Puropuistossa erhoajan voi valita joustavasti joo 24 tai 36 tuntia uuaudessa ja itselle parhaiten sopivina päivinä viiossa. Päivittäinen erhoaia on 9 12 tai Siinä ajassa ehditään teemään jo vaia mitä. Meillä leiitään, jumpataan, musisoidaan, asarrellaan ja uloillaan - aivan uten päiväodissain, lastentarhanopettaja Sami Pulinen ertoo. Avoin erho palvelee perheitä evyemmin verrattuna päivähoitosijoituseen. Avoin varhaisasvatuspäätös ei ole päivähoitopäätös eiä perhe menetä otihoidontuea, un lapsi äy erhossa. Näin pystymme palvelemaan monenlaisia eri tarpeita, varhaisasvatusysiön johtaja Anne Soini tarentaa. Kerhossa lapset saavat uusia avereita, oppivat toimimaan ryhmässä ja saavat omien tavoitteidensa muaista tuea ryhmässään. Toiminta on päivähoidon tapaan suunniteltua, tavoitteellista ja lapsen ehitystä tuevaa, Pulinen painottaa. Puropuisto tarjoaa monia vaihtoehtoja Puropuiston päiväodin aton alta löytyy monipuolisia varhaisasvatusen muotoja: vuorohoitoa, perinteistä päivähoitoa ja avoimen varhaisasvatusen erho. Hoitomuodon vaihto on joustavaa. Kaverit ja leiiminen on poiien mielestä erhossa parasta. Aarni (edessä), Jesper, Jere, Alesi, ja Onni erhotoiminnasta vastaavan lastentarhanopettajan Sami Pulisen sylissä. Jos perheen tarve muuttuu, esimerisi vuorohoidossa olevan lapsen huoltaja jää äitiyslomalle ja lapselle riittää erhosijoitus, voi perhe haea siirtoa sen sijaan, että lapselle haetaan päivähoitopaiaa toisesta päiväodista. Tuttu talo, piha ja averit säilyvät huolimatta perheen tilanteesta, Soini sanoo. Avoimen varhaisasvatusen erhoja Noialla tarjotaan myös Harjuniityn päiväodissa ja Kanaantaan päiväodissa Pajaadulla. Yhteensä avoimen varhaisasvatusen erhoissa äy noin 80 noialaista lasta.
2 NOKIAN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 3/2015 Lapsiperheiden otipalvelu tarjoaa varhaista tuea Uusi sosiaalihuoltolai orostaa sosiaalihuoltoa osana oonaisvaltaista hyvinvointipolitiia Uusi sosiaalihuoltolai astui voimaan lapsiperheiden otipalvelun osalta , muilta osin Lainsäädäntöuudistusen tavoitteena on edistää sosiaalihuollon yhdenvertaista saatavuutta ja saavutettavuutta ja turvata tuen saanti ihmisen omissa ariympyröissä, sosiaalityön johtaja Erja Kovalainen sanoo. Lisäsi siinä siirretään sosiaalihuollon painopistettä orjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tueen seä vahvistetaan asiaaslähtöisyyttä ja oonaisvaltaisuutta. Asiaasraati lisää osallisuutta Noian aupungissa asiaaslähtöisyyttä ja osallisuutta on vahvistettu sosiaalityön asiaasraadin autta. Raadissa esustellaan omien oemusten pohjalta palveluista ja miettiä yhdessä, miten niitä voitaisiin ehittää paremmasi. Sosiaalityön asiaasraati ooontuu noin erran uuaudessa. Asiaasraatiin ovat tervetulleita aii, joilla on oemusia sosiaalityön palveluista. Koemusta voi olla sosiaalityönteijän, -ohjaajan tapaamisista, toimeentulotuesta, untouttavasta työtoiminnasta, lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja niin edelleen, johtava sosiaalityönteijä Kaisa Männistö rohaisee. Asiaasraadista iinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sosiaalityönteijä Helvi Ulvilaan p Lapsiperheiden otipalvelu tarjoaa varhaista tuea Ehäisevän perhetyön nimi muuttui uuden lain myötä Noialla lapsiperheiden otipalvelusi. Uuden lain perusteella palveluita tarjotaan asiaaalle entistä varhaisemmassa vaiheessa. Uutta on se, että perhetyötä ja tuiperhetai tuihenilöpalvelua on nyt mahdollista saada myös ilman lastensuojelun asiauutta. Lisäsi aiilla sosiaalihuollon asiaailla on oieus saada palvelutarpeen arviointi ja nimetty omatyönteijä, johtava sosiaalityönteijä Maria Antiainen ertoo. Tätä on tehty jo pitään lastensuojelussa, mutta nyt nämä oieudet siis laajenivat myös muihin sosiaalihuollon asiauusiin. Kaupungin otisivuille on lisätty matalan ynnysen yhteydenottoa varten Pyydä apua -nappi, jona autta voi lähettää lapsiperheisiin liittyviä yhteydenottopyyntöjä perhepalveluiden työnteijöille. Tiedotteet Vanhuspalvelulain muaiset sosiaalipalveluiden jonotusajat touo-heinäuussa: Kotihoito: 1 3 vr Omaishoidon tui: 29 vr Ympärivuoroautinen hoiva: 8 vr (tehostettu palveluasuminen ja laitoshoito) Päiväotihoito palvelusetelillä Noialaisilla perheillä on mahdollisuus tulosidonnaiseen varhaisasvatusen palveluseteliin. Palvelusetelillä tuetaan perheitä ysityiseltä palveluntuottajalta hanittujen päivähoitopalvelujen masamisessa. perheet voivat haea palveluseteliä unnan hyväsymiin palvelusetelipäiväoteihin palveluseteli voidaan myöntää lapselle, joa on päivähoito-oieuden piirissä palveluseteli myönnetään vähintään yhden uuauden ajasi ja se myönnetään hauuuauden alusta päivähoidon palveluseteliin ei ole laisääteistä subjetiivista oieutta, vaan se on harinnanvarainen etuus palveluseteli myönnetään vain noialaiselle perheelle Palveluseteli on lapsiohtainen. Sen arvo määräytyy lapsen iän, perheen oon ja bruttotulojen seä lapsen hoidon laajuuden perusteella. Palvelusetelipalvelu ei oieuta laisääteiseen ysityisen hoidon tueen, ysityisen hoidon tuen untalisään, otihoidontueen, otitalousvähennyseen eiä haemaan mahdollista omavastuuosuutta toimeentulotuena. i Lisätietoja palvelusetelistä ja sen haemisesta: noianaupuni.fi > palvelut > asvatus ja opetus > varhaisasvatus > ysityinen päivähoito > palveluseteli. Tampereen aupuniseudun päivähoidon seutusopimus Tampereen aupuniseudun unnat ovat sopineet yhteisesti päivähoidon haeutumisen laajentamisesta seudullisesi ja ympärivuotisesi. Käytännössä tämä taroittaa sitä, että unnat sitoutuvat järjestämään oopäivähoitopaian asiaaan toiveen muaisesti aupuniseudun untien alueella. Hoitopaian järjestämisessä on uitenin olemassa omat riteerit. Esimerisi oman unnan asuaalla on etuoieus hoitopaiaan otiunnassaan. Vastaavasti hoitopaiaa myyvän unnan päivähoidossa on oltava lapselle tilaa. Päivähoidon seudullisen yhteistoimintasopimusen ensisijaisena taroitusena on mahdollistaa se, että lapsi voi perheen niin halutessa jataa päivähoidossa entisessä otiunnassaan toimintavuoden ( ) loppuun saaa vaia perhe muuttaa toiseen Tampereen aupuniseudun untaan. Vastaavasti lapsi voi haea tulevan otiunnan tuottamaan päivähoitoon jo toimintavuoden alusta, vaia perheen muutto uuteen untaan ajoittuisi eselle toimintavuotta. i noianaupuni.fi > palvelut > asvatus- ja opetus > varhaisasvatus > päivähoitoon haeminen.
3 t ras t t t t t sp t t t.90 t t I Koulu t Tehdas Sä "108.5 ma"/"150"ap NOKIAN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 3/2015 rintamia on äytetty asuinalueita suojaavina melumuureina rautatien välittömässä läheisyydessä. visioita esustan Aritehtuuriilpailusta ehittämiseen +" AP Noian aupungin järjestämässä esustan aritehtuuriilpailussa tavoitteena oli ideoida laadultaan oreatasoinen seä samalla 10 AP realistinen ja toteuttamiselpoinen maanäyttörataisu esusta-alueen elinvoiman lisäämisesi, maanäytön ehittämisesi ja tulevien asemaaavamuutosten suunnittelun tuesi. 9000(as5em2 1000(lii5em2 Kilpailulla haettiin oo esustan alueelle asuinraentamista. oonaisuvaa ja raamia, joiden avulla luodaan periaatteet esustan ehittämiselle vähintään 30 vuoden tähtäimellä, aupunginaritehti Aso Riihimäi ertoo. +"99.5 Piralaistie 2800(as5em2 400(lii5em2 +" (as5em2 1000(lii5em2 Häritie Keseisiin rooleihin näyttäisivät ilpailutöiden perusteella nousevan Piralaistorin ja mahdollisen mataesusen alue, seä toisaalta myös tehdassaaren ulttuurillinen rooli. ralaistorin yhteyteen sijoilueen viioittaista energianasuaita energian säästäe pelästään eologisia arestävyys on suunnitelmassa sa tarjoamalla eri omistussumistyyppejä palveluasununnittelemalla aii asunnot a- ja vapaa-ajantoimintoja lomaan, siten, että esuspäri vuoroauden. n liietiloihin ja sujuviin ulun elävää aupuniesustaa loudellisesti estävää ehittu Noia, jossa on tasapuoumista, aupallisia ja julisia -ajan toimintoja on resilientti, evaisuuteen varautunut auvoimaisuus hyödyttää oo T PIRKKALAISTORI JA KAUPALLINEN KESKUSTA Piralaistorin alue uudistuu nyyiseen tonttijaoon tueutuen vaiheittain ajanmuaisesi ydinesustasi. Nyyinen Piralaistori uudistetaan viihtyisäsi ja vilaasi aupuniauiosi, jossa on tilaa toriaupalle, ravintoloiden terasseille, lasten leieille, aupunilaisten oleselulle ja ulttuuritapahtumille. Uusi irjastoraennus ja liieesus seä asuinorttelit rajaavat Piralaistoria. Kesustan maamerinä on uusi asuintorniraennus. tilojen uudistamisen lähtötaa Noian esustaan nyioisaupan palvelut, jotta i osa jäisi omaan untaan. huomioiden on aupallisten mahdollista asvattaa. tarjontaa vahvistetaan tarsia houuttelevia ja etjujen uset täyttäviä liietiloja. vahvistetaan aupungin rrelle sijoittuu irjaston lisäpallisia palveluita yhdistävä sen oonaislaajuus on noin aisut ovat joustavia ja mahseptien ehittymisen ja sen intojen sijoittumisen tiloihin. issa on huomioitu mm. erialvelut ja jo pitään äyni uluttajien asvavista vaasten teeminen ysinään ei si vapaa-ajan vieton tavasi entistä enemmän muun assa. Näin ollen erioisn päivittäistavaraaupan esuseen sijoittuu runsaasti avintoloita seä muita pal- Historia lisää haastetta Noian esusta on erittäin mieleniintoinen suunnitteluohde aritehdin näöulmasta. Noiaa voidaan pitää Suomalaisen teollisuuden yhtenä otipaiana ja sen toivotaan näyvän täällä myös tulevaisuudessa. Toisaalta pitä historia lisää suunnittelun haastavuutta, un pitää huomioida yli sadan vuoden ajalta yhä näyvissä olevat ajalliset errostumat, ilpailun tuomaristossa ilpailijoiden valitsemana ammattijäsenenä toimiva aritehti SAFA Tuomas Seppänen arvioi. Myös aupungin topografia on mieleniintoinen: harju, joi, mahtavat vesistöt ja viheralueet seä toisaalta seleät esittymät hallinnolle, teollisuudelle ja aupanäynnille muoaavat jo nyt aupungin esustaa. Neljä mieleniintoista visiota Kilpailun myötä toivottiin ihan uusin ja ulopuolisin silmin atsottuja uusia näemysiä esusta-alueelle. Halusimme välttää sen, että urautuisimme vanhoihin näemysiin tai ongelmiin, joita pyrittäisiin rataisemaan ysi errallaan, Riihimäi sanoo. Nyt meillä on neljä esenään erilaista ja hyvin mieleniintoista visiota äsiteltävänä, ilpailulautaunnan varapuheenjohtaja Jari Haapaniemi toteaa. liittymärataisuilla, ehäopastusella seä yhtenäisellä atuilmeellä, uten päivystysvastaanotto materiaaleilla ja valais- on Terveysesusen tusella. taroitettu Rounionatu äillisesti suunnittelualueen sairastuneille pohjoisreunassa toimii uutena osana atuehää. Kehän laajentaminen ja vaavasti louaantuneille radan pohjoispuolelle mahdollistaa potilaille, esustaraenteen laajenemisen radan pohjoispuolelle seä joiden tulee saada välitöntä, iireellistä hoitoa viimeistään vuoroauden uluessa sairastumisesta. vähentää mataesusen ja esustan välistä estevaiutusta. Noian valtatien rooli muuttuu pääadusta esustan ooojaadusi. Kadun roolin Ensiavussa muuttaminen potilaita edellyttää apasiteetin hoidetaan pienentämistä sairauden mm. atupoiileiausta muuttamalla (1+1) seä Asuntoja iireellisyyden liittymäjärjestelyjä muaisessa atuehän liittymissä. järjestysessä. Katuehän länsiosaan esitetään uusi yhteys rataäytävän Liietiloja yht. Miäli yseessä ali. Väylä ei yteytyy ole hätätilanne, pohjoisosastaan Rouniona- soita ennen Toimitilaa tuun ja eteläosastaan Paperitehtaanatuun. Katuehän sisäpuolisella lähtöä liienneverolla hoidon autoliienteen tarpeen päivystyseen Yhteensä arvioimisesi. apasiteettia rajoitetaan ja ävelypainotteisuutta lisätään. Mataesusen ja ydinesustan yhteyteen toteu- Yleinen hätänumero palvelee iireellistä apua vaativissa sairausohtausissa ja onnettomuustilanteissa. isi terveyteen ja hyvinvointtoon. Tavoitteena on, että ostuu jälleen aupunilaisten en esipiste. usia aupallisia palveluisusen yhteyteen, jossa a ohiulumatustajia ja asuaita. Mataesus ei tarjonnalla Piralaistorin ittuu lähinnä päivittäistavapäivittäisasiointipalveluita. ettu myös muualle suunnitteutusen tarpeisiin. Yrittäjäadun alue varaaativalle aupalle, joa ei iralaistorin tarjonnan myös säilytetään toistainyyisistä liie- ja toimitilaena on, että esustassa on tarjolla myös vuoratasoltaan halvempia toimitiloja erilaisten omaleimaisten palveluiden tarpeisiin ja työpaioja mahdollistamaan. HERTILOJEN KETJU PARVEKKEELTA PUISTOON Suunnitelmassa mahdollistetaan mieleenpainuvien ja toiminnallisesti monipuolisten vihertilasarjojen muodostumista hyödyntämällä ympäröivien viheralueiden parhaita ominaispiirteitä. Alueen maisemaraennetta ja voimaasta topografian vaihtelua orostetaan asuntojen ja muun raentamisen sijoittelussa ja suuntaamisessa seä viheralueiden tilaraenteen ja palvelutarjonnan monipuolistamisessa. Viheralueilla tueudutaan Noian seudulla ominaisten jyrien ja lehtomaisten puronotojen ja nyyisen uloilu- ja viristysreitistön luonteen vahvistamiseen. Uudet avoimemmat viheralueet palveluineen täydentävät reitistöä. Puronotojen topografia muodostaa hienoja, pitiä avautuvia ja siiloutuvia näymiä. Tätä orostaa uuden raentaminen sijoittuminen tiiviisti puronotojen partaille. Suunnitelmassa esitettyjen parannusten myötä viheralueet ovat useamman ariympäristössä paremmin saavutettavissa, esim. terveysesus eseisen uuden evyen liienteen reitin varrella. Juliset raennuset nivotaan iinteästi puistoalueiden palveluihin mm. liiennejärjestelyjä muuttamalla ja aupuniraennetta jäsentämällä. Piralaistorin ja mataesusen yhdistävät uudet evyen liienteen sillat ovat raiaalla tavalla ionisia. Ne luovat uusia mahdollisuusia havainnoida Puropuistoa sillalla tai sen ali ulien. Noianvirran töyräälle ja rannoille muodostetaan uusi vetovoimainen vapaa-ajan toiminta- ja ulttuuriesus uloilutoimintoineen seä palveluineen, joa yhdistyy sujuvasti esustaan viheralueiden ja täydentyvän aupuniraenteen autta. LKKEELLÄ KESKUSTASSA Kävely ja pyöräily Autoliienne Noialaisten ensiapu ja yöpäivystys Liiennerataisu perustuu ydinesustaa reunustavaan atuehään, joa mahdollistaa apasiteetin vähentämisen, ajonopeusien lasemisen ja tätä autta myös turvallisuuden paranemisen ehän sisäpuolella. Katuehän roolia vahvistetaan mm. Pysäöinti +"99.0 ma"/"90"ap XV (+103.0)* +" em2 POHJOISET ASUINKORTTELIT Radan pohjoispuolisia teollisuusalueita on ehitetty asumispainotteisina. Teollisuusraennusten uudelleenäytöstä loft-asumiseen Nanson tehtaalla ja mataesusen ympäristössä ehitetään Noian vetonaula, joa houuttelee asuaisi nuoria aiuisia. Alueen pohjoisin äri muodostuu puistoon rajautuvista eriluonteisista ylistä. Suunnittelualueella on iinnitetty erityistä huomiota asuntojen ja viheralueiden välisiin yhteysiin, jotta tiivistyvässäin esustassa voidaan hyödyntää vehreyttä, avoimia näymiä ja hyviä uloilumahdollisuusia vetovoimateijänä. Toimistoraennusten (liie%lat(torille(+(103.0)* ma"/"50"ap"(99.0)"+ 50"AP"(95.0) ma"/"50"ap liie%lat(torille(+( (as5em2 750(lii5em2 YRITTÄJÄNKADUN TEOLLISUUSALUE Piralaistorin aupallisen esustan ja uuden Prisman väliin sijoittuu Yrittäjänadun alue, joa ehittyy yteytyen ympäristön nyyisiin asuinalueisiin. Yrittäjänadulle sijoittuu tulevaisuudessain tilaa vaativaa auppaa, jolle on täreää löytää tiloja myös läheltä esustaa. Alueen eteläosan raennusanta uudistuu vaiheittain. Yrittäjänadun pohjoispuolelle on suunniteltu matalaa ja tiivistä tettava raenteellinen pysäöinti vähentää autopaiatarvetta aduilla ja mahdollistaa jalanulijoille ja pyöräilijöille varatun tilan asvattamisen seä turvallisemman ja esteettömämmän liiumisen. Molempiin laitosiin liittyvä opastus toteutetaan atuehältä. Piralaistorin alle sijoittuva, noin 650 autopaiaa äsittävän pysäöintilaitosen vaiutusalue attaa eseisimmät esustapalvelut. Mataesusen yhteyteen sijoittuva pysäöintilaitoseen sijoittuu 280 autopaiaa, jota palvelevat liityntä- ja asiointipysäöintiä. Terveysesusen pysäöintiä varten on suunniteltu pysäöintilaitos, joa liittyy uuteen tuetun asumisen raennuseen. Mataesusen lähistöllä pysäöintinormina on äytetty 1ap/m2 ja muilla alueilla 1ap/90m2. Merittävimmät pyöräpysäöintiohteet sijaitsevat ydinesustassa eseisten palveluohteiden (tori, irjasto, uimahalli jne.) edustoilla. Mataesusen yhteydessä varaudutaan liityntäpyöräilyyn sijoittamalla atosellista pyöräpysäöintiä molemmin puolin rataa. Mataesusen sisälle toteutetaan lisäsi lämmin pyöränsäilytystila pitäaiaista pysäöintiä varten. Jouoliienne Uusi mataesus toimii jouoliiennejärjestelmän ytimenä yhdistäen juna-, bussi- ja tasiliienteen yhdesi toimivasi mataesusoonaisuudesi. Seudullinen jouoliiennejärjestelmä perustuu lähijunaliienteeseen seä sitä palvelevaan liityntäliienteeseen (jalan, pyörällä, bussilla). Kaupunginosien ja mataesusen välille toteutetaan linja-autoliienteeseen perustuva syöttöliienne, joa operoi tiheällä vuorovälillä. Heilurilinjoihin +"95.0 liie%lat(väliadulle(+( (as5em2 500(lii5em2 +"99.0 liie%lat(torille(+(99 Näymä Maununauiolta Piralaistorin suuntaan. Havainneuva ehdotusesta Joivarren syvin olemus. perustuva syöttöliienne yhdistää mataesusen, Piralaistorin ja eri aupunginosat toisiinsa. Junaliiennettä täydentävä seutubussiliienne ja piavuoroliienne johdetaan suoraan mataesusen autta. Etelä-Noialla seudullinen Tampereelle suuntautuva jouoliienne perustuu nyyiseen tapaan valtatietä 12 hyödyntävään piavuoroliienteeseen. PIRKKALAISKESKUS Mataesusen ja ydinesustan välinen saavutettavuus jalan ja pyörällä on eseisessä asemassa, jotta mataesus seä sitä ympäröivä maanäyttö yhdistyisi luontevana osasi Noian ydinesustaa. Em. ohteiden saavutettavuutta on parannettu mm. ulottamalla mataesus auioineen ydinesustan suuntaan, linjaamalla Noian valtatie uudelleen mataesusen editse seä toteuttamalla uudet suorat siltayhteydet puiston hali. Pyöräilyn pääreiteille toteutetaan jalanulusta ja autoliienteestä erotellut reitit. UUDEN RAKENTAMISEN MÄÄRÄ / YHTEENVETO - puretut liietilat m m2 Juliset palvelut ja ulttuuritilat m2 Noian terveysesus, ensiapu puh: (03) m2 äyntiosoite: m2 Maununatu 12 Avoinna: m2 Ma pe lo 8 20 La su lo 9 20 Pyhäpäivinä lo (as5em2 1000(lii5em2 1500(as5em2 150(lii5em2 3000(as5em2 500(lii5em2 ma"/"90"ap ii5em2 NÄKYMÄ MAUNUNAUKIOLTA PIRKKALAISTORIN SUUNTAAN NÄKYMÄ RANTAPUISTOSTA KESKUSTAAN 7500(as5em2 10 AP 2500(as5em2 500(lii5em2 Väliatu 3700(as5em2 Piralaisesus. Havainneuva ehdotusesta Vuosirenaat Laatuarvioinnin perusteella aupunginhallitus päätti utsua aritehtuuriilpailuun neljä suunnittelutoimistoa, Aritehtitoimisto Harris-Kjisi Oy, Aritehtitoimisto A-onsultit Oy, työryhmä FCG Aritehdit ja ariteh titoimisto Petri Rouhiainen seä Aritehdit Anttila ja Rusanen Oy, jota aii jättivät oman ehdotusensa. 54 Palintoraati valitsee voittajan loauun aiana. Kilpailun lopputulosen ratettua perustetaan esustan ehittämistyöryhmä valmistelemaan jatotoimenpiteitä ja esustan ehittämisen soveltamisperiaatteita. Yleisöltä tullutta palautetta äytetään hyväsi tässä jatotyösentelyssä. Taysin, Ensiapu Acuta puh. (03) äyntiosoite: Teisontie 35 raennus K, Tampere Avoinna: Ma-pe lo 20 8 La-su lo 20 9 Pyhäpäivinä lo V Noianvaltatie (jul5em2 Kaasuputi Laajanojanatu ras lev 5 m Haavistontie Rounionatu Pp.tie Laajanojanatu Kaupunitilatutielmat: Piralaises Sprinlervesijohto ras. Leivontie Autovaaa 45 N O K I A N K E S K U S T A N S U U N N I T T E L U K I L P
4 NOKIAN KAUPUNGIN TIEDOTUSLEHTI 3/2015 Vapaa-aiapalveluiden sysyn toimintaa Tyttöjen oma tila avautui Kerholassa Syysuun puolivälissä vietettiin tyttöjen tilan avajaisia entisissä nuorten ohjauspisteen tiloissa Kerholan ellarierrosessa. Tyttöjen tila on oulujen lomaaioja luuun ottamatta avoinna vuotiaille tytöille joa viio tiistaisin lo Tyttötyön toimintamallien muaisesti tilassa voi osallistua ohjattuun toimintaan, tulla tapaamaan ystäviä tai tutustua uusiin ystäviin. Tyttöjen tilan toiminnasta vastaa Noian aupungin nuorisopalvelut. Nuorisotilojen auioloissa on muutosia oulujen lomaviiolla. Kosenmäen nuorisotila Mansi ja esustan nuorisoahvila Nusu ovat avoinna normaalisti, mutta Harjuniityn oulun ja Siuro-Linnavuori -alueen toiminta seä Kerholan ellarin tyttöjen tilan toiminta on syysloman ajan tauolla. Kulttuuritarjontaa iäihmisille Vanhustenviiolla Valtaunnallista Vanhustenviioa vietetään oo maassa loauussa teemalla Tulevaisuutta raentamaan! Noialla viioa vietetään Iäihmisten viiona ja ohjelmaan on oottu muaan monipuolisesti erilaisia sisältöjä. Viion aiana Noialla järjestetään esimerisi opastettuja muisteluierrosia, retiä, ulttuuritapahtumia ja oulutusta. Tiistaina ensimmäistä ertaa toteutettavassa Iävini -messutapahtumassa Kerholassa on muana runsas jouo hoiva- ja otipalvelutoimijoita, järjestöjä seä ulttuuri- ja liiuntapalveluiden tarjoajia. Messutapahtuma on avoinna yleisölle lo Kaiille avointa Vanhustenviion pääjuhlaa vietetään Kerholassa esiviiona lo 13 alaen. Vanhustenviion tapahtumista vastaa Noian aupungin vanhusneuvosto ja tapahtumia oordinoi Noian aupungin ulttuuripalvelut. Muana viion tapahtumien järjestelyissä ovat myös eläeläisjärjestöt ja vanhustenhuollon eri toimijat. Iäihmisten viion aii tapahtumat otisivuilla Liiettä, leipuriursseja ja nueteatteria Noian aupungin vapaa-aiapalvelut ja Piran opisto tarjoavat lapsille ja nuorille erilaisia mahdollisuusia lomapäivien viettoon. Noian aupungin ulttuuripalvelut järjestää sunnuntaina Kerholassa aiille avoimen, masuttoman nueteatteripäivän. Nueteatteri Nirunaru esittää näytelmän Fedja-setä, issa ja oira lo 13 ja 15. Lämmin ja tapahtumarias tarina valloittaa niin Fedja-sedän vanhat uin uudetin ystävät. Esitysten välillä on mahdollisuus osallistua nueteatterityöpajaan lo Esitystä suositellaan yli 4-vuotiaille. Paiavarauset esitysiin ja työpajaan tulee tehdä pe lo 15 mennessä sähöpostitse tai puhelimitse p Uimahallilla voi nauttia lomaviiolla vesileieistä vaia oo perheen voimin. Viion aiana tarjolla on useita hyppytunteja, jolloin aii tai osa hyppypaioista ovat avoinna. Jäähallilla voi osallistua syyslomaviion avoimille yleisöluisteluvuoroille ja ieohöntsyihin. Hyppytuntien ja yleisöluisteluvuorojen taremmat aiataulut löytyvät aupungin otisivuilta Piran opiston ohjelmassa on oulujen syyslomaviiolla useita ouluiäisille sopivia työpajoja. Pajoissa pääsee oeilemaan esimerisi asartelua intiaanien tapaan, helmiorujen ja savinaamioiden valmistusta yhdessä oman aiuisen anssa, opettelemaan leivontaa seä valouvausta. Syysloman työpajoihin ilmoittautuminen ja taremmat tiedot sisällöistä p tai > piranopisto. Kurssimasut sisältävät tarvieet. Nuorten KultTour- uuausi jälleen marrasuussa Marrasuussa yli 13- vuotiaat nuoret pääsevät oeilemaan eri ulttuurimuotoja työpajoissa ja tapahtumissa. Piranmaan nuorten ulttuurin teemauuausi näyy myös Noialla. Nuorisotiloilla Nusussa ja Mansissa järjestetään valopajat, joista oostetaan Nuorten Noiaan nettisivustolle Mun taidetta -näyttely. Noian tapahtumien järjestelyissä on muana useita paiallisia toimijoita, uten Noian teatteri, Noian aupungin ulttuuripalvelut, Piran opisto seä Tehdas108. Koulujen oppilaat ovat ideoineet seudullisesti myös yhteisen flashmob -tempausen, jona tavoitteena on luoda positiivista yhteisöllisyyttä ouluilmapiiriin. Lisätietoja nuorten oman ulttuuriuuauden ohjelmasta Hyvä asuas on täällä. Noian aupungin tiedotuslehti Julinen tiedote: ISSN-L Julaisija: Noian aupuni Harjuatu 23, Noia Puhelinvaihde: (03) Ilmestymisaia: viio 41, 2015 Toimitus: tiedottaja Tetti Tuhio, p Taitto ja uvat: Noian aupuni Paino: Multiprint. Painos:
5 Liiunta parantaa elämänlaatua TERVEYSLKUNNAN SUOSITUS yli 65-vuotiaille Iääntyessä säännöllinen liiuminen ehäisee ja hoitaa monia sairausia ylläpitää ja parantaa toimintayyä ehäisee aatumisia ja niihin liittyviä vammoja. Tapaan ystäviä. Pärjään otona. Nuun paremmin. Muistini toimii. Vanheneminen ja sen seurauset ovat ysilöllisiä. Liiunta ei estä vanhenemista, mutta säännöllisellä liiunnalla voi parantaa mielialaa ja edistää terveyttä ja saada siten lisää toimintayyisiä ja atiivisia elinvuosia itselle. Liiunta voi myös vähentää tai jopa estää monista sairausista johtuvaa vanhenemista. Yleisesti voidaan sanoa, että liiunta vahvistaa lihasia, notistaa niveliä, ehittää tasapainoa ja parantaa jasamista, jolloin otona pärjää omatoimisesti pidempään, THM, tutija Erja Toropainen UKK-instituutista iteyttää. Iääillä liiuntaohjelmat on erityisen perusteellisesti muautettava toimintayyä, taitovaatimusia, aistitoimintoja ja rajoitteita vastaavisi. Täreää on välttää lajeja, joissa louaantumisrisi on suuri. Iäihmisille hyviä ja turvallisia lajeja ovat esimerisi ävely, sauvaävely, hiihto, voimistelu, tanssi ja ohjatut ryhmävoimistelut ja untosaliharjoituset Toropainen listaa. Mieli pysyy vireänä. TERVEYSLKUNNAN Vertaisohjaaja Voitto Vihanta: SUOSITUS yli 65-vuotiaille Liiunta on minulle täreä seä fyysisen että psyyisen tasapainon eino. Olen aina ollut teemisissä ihmisten anssa ja tämä vertaisohjaajana toimiminen oli minulle luonnollinen jatumo eläeelle jäätyäni, ehäisee Voitto ja Vihanta hoitaa ertoo. monia sairausia ylläpitää ja parantaa toimintayyä Vihanta toimii vertaisohjaajana erran Toi ouluttautuain voi ja annattaa. Esimerisi eläeläisjärjestöt järjestävät erimittaisia ursseja, joista saa hyvät perustiedot. Vihanta itse on äynyt muutama vuosi sitten asi ertaa viion mittaisen oulutusen. Noian Eläeläiset ry:n vertaisohjaajat vetävät vammoja. untosalierhojen lisäsi esimerisi viiossa ehäisee Noian aatumisia uimahallin ja niihin untosalilla. liittyviä Ryhmässä äy lähes 30 henilöä. untojumppaa, vesijumppaa, tanhua, itämaista tanssia, senioritanssia ja musiii- Vihannan mielestä vertaisohjaajasi voi ryhtyä ua tahansa, se ei vaadi mitään liiuntaa. Nuun Ryhmät ovat erittäin suosittuja. erityistä. Parasta tässä on ehdottomasti se, että paremmin. hyvän unnon ja mielihyvän lisäsi saan olla osana tätä meidän yhteisöä, Vihanta iteyttää. Aloittelijan ja myös pitään tauoa liiunnasta pitäneen annattaa muistaa maltti. Alusi voi harrasta evyttä liiuntaa vähän errallaan ja lisätä sen muaan, un oma unto ehittyy. Terveysliiuntasuositus yli 65-vuotiaille suosittelee parantamaan estävyysuntoa liiumalla säännöllisesti useana päivänä viiossa, yhteensä ainain asi ja puoli tuntia reippaasti tai reilun tunnin rasittavasti. Lisäsi lihasvoimaa, tasapainoa ja noteutta pitäisi harjoittaa ainain asi ertaa viiossa. Hyvä perusunto auttaa selviytymään paremmin iän tuomista vaieusista Iääntyessä säännöllinen liiuminen Pärjään Riittää, että on iinnostunut otona. ja innostunut liiunnasta ja vähän perehtyy asiaan, Vihanta sanoo. Tapaan ystäviä. Muistini toimii. Tule vertaisohjaajaoulutuseen! Noian aupuni järjestää masuttoman oulutusen vertaisohjaajille ja vertaisohjaustyöstä iinnostuneille hyvinvointipäivän yhteydessä la lo Koulutus sisältää teoriaosuuden lisäsi äytännönharjoitteita. Ilmoittautuminen mennessä terveysliiuntaoordinaattori Eija Syrjä p , tai sähöpostitse Tervetuloa muaan!
6
Kaupunkisuunnittelu 17.8.2015
VANTAAN KAUPUNKI MIEIPITEIDEN KOONTI Kaupunisuunnittelu..0 MR :N MUKAISEEN KUUEMISKIRJEESEEN..0 VASTAUKSENA SAADUT MIEIPITEET JA KANNANOTOT ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 009, MARTINAAKSO YHTEENSÄ KANNANOTTOJA
LisätiedotTontti esitetään asetettavaksi myyntiin liitteenä 2 olevan myyntiesitteen mukaisesti.
Yhdysuntalautaunta.0.00 Yhdysuntalautaunta.0.00 Kaupunginhallitus.0.00 Kaupungin omistaman pientalotontin myynti Espoon Ymmerstassa //00 YLK Vuoden 00 talousvioon sisältyy aupungin omistaman pientalotontin
Lisätiedot% %228koti. Lava. Lava. Srk -k es k us. III k. II Ts. III k. Ts k. M-market
I I I Kp a sp Sai r V t t Sair. t r at sp % %228oti t IV h Sai ra ala h r h Lava Lava Sa ir IV IV h h h Sr - es us t VI Kpa t r r r I r r I t t t t rr ts ts t M-met Kelloosen osayleisaava Kaupallinen selvitys
LisätiedotNAPINKULMAN AK-MUUTOS
Luonnoset ja onseptisuunnitelma LÄHTÖTILANNE LÄHTÖTILANNE KAUPUNKIKUVASELVITYS /3 Asemaaavamuutosen tavoitteena on mahdollistaa uudisraentaminen Imatranosen eseisellä paialla olevalle Osuuspanin tontille
LisätiedotHYVINKÄÄ HANGONSILLAN ASUINALUEET KORTTELIVIITESUUNNITELMAT
HYINKÄÄ HNGONSILLN SUINLUEET KORTTELTESUUNNITELMT ritehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy - 9.9.04 LUEEN YLEISSUUNNITELMT 0-0 s. Osayleisaava, Ideailailu, aavaruno KORTTELTESUUNNITELMT 0-04 s.4 ineiston taroitus,
LisätiedotNurmijärven kunnan kaupan palveluverkkoselvitys. Luonnos 11.5.2012
aupan palveluveroselvitys Luonnos 11.5.2012 aupan palveluveroselvitys 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 1 2 KAUPAN NYKYTILAN KARTOITUS JA KUVAUS 3 2.1 Vähittäisaupan toimipaiat ja myynti 3 2.2 Ostovoima ja
Lisätiedot9 ALIKERAVA 381 AK-58 AK-69 LPA-22 259 K-8 LPA-22 LPA 314 K-27 AK-43 LPA AK-43 T-1 2:146 SAMPOLANKATU SIBELIUKSENTIE. i-21. 40 db. 40 db +68.10.
8 0 8. Kp 0 8. 8. LPA- :6 0--6-M60.7 8..6 6 I II.8 KESKUSTA K-8 t 7 II 0 SAMPOLANKATU...0 SIBELIUKSENTIE.. 0 öintitalo SANTANIITYNKUJA Santaniitynuja 8 8.6 8. 8 AK-6 8 SANTANIITYNKUJA pp/t LPA 0 AK- 7
LisätiedotNurmijärven kunnan kaupan palveluverkkoselvitys 28.5.2012
aupan palveluveroselvitys 28.5.2012 aupan palveluveroselvitys 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 2 2 KAUPAN NYKYTILAN KARTOITUS JA KUVAUS 3 2.1 Vähittäisaupan toimipaiat ja myynti 3 2.2 Ostovoima ja ostovoiman
LisätiedotAla-Lemun kartanon asemakaava ja asemakaavan muutos A3930
Kaarinan aupuni Ala-Lemun artanon asemaaava ja asemaaavan muutos A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: //0 A0..0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-
LisätiedotHÄMEENLINNAN KESKUSTAN LÄNSIREUNAN KAUPPA- KESKUKSEN KAUPALLISTEN VAIKTUKSTEN ARVIOINTI Yleiskaavoitusta varten
HÄMEENLNNAN KESKUSTAN LÄNSREUNAN KAUPPA- KESKUKSEN KAUPALLSTEN AKTUKSTEN ARONT Yleisaavoitusta varten Hämeenlinnan esustan liietilan ehitys 2005-2020 lineaarinen asvu n. 2 % /v. 160 000 140 000 120 000
LisätiedotKaurialan kaavarunko SITO OY, 31.1.2013
Kaurialan aavuno, 31.1.2013 Sisältö lusanat lusanat Kaupuniraenneanalyysi Suunnittelualueen nyytilanne Voimassa oleva asemaaava Nyyiset tontit Suunnitelma Rataisuvaihtoehdoista Suunnitelman havainneuva
LisätiedotTaajamaosayleiskaava Kaupallisen selvityksen päivitys 28.2.2011
Taajamaosayleisaava Kaupallisen selvitysen päivitys Lohjan aupuni, Taajamaosayleisaava Kaupallisen selvitysen päivitys 1 1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3 2.1 Kaupalliset esittymät
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS. Porin kaupunkisuunnittelu 15.10.2013 Asemakaava tunnus 609 1616
VANHANKOIVISTON (4.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN KIINTEISTÖJEN :80, :8, :8, : 84 JA POHJOLANTIEN (OSA) JA UNTAMONPUISTON (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS Porin aupunisuunnittelu.0.0 Asemaaava
Lisätiedot2.8 Mallintaminen ensimmäisen asteen polynomifunktion avulla
MAB Matemaattisia malleja I.8. Mallintaminen ensimmäisen asteen.8 Mallintaminen ensimmäisen asteen polynomifuntion avulla Tutustutaan mallintamiseen esimerien autta. Esimeri.8. Määritä suoran yhtälö, un
LisätiedotFinpyyn 81. kaupunginosan korttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemakaavan muutos sekä I asemakaava 609 1655 VP 31/28.5.2015
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Finpyyn 8. aupunginosan orttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemaaavan muutos seä I asemaaava 609 655 Porin aupunisuunnittelu 26.4.206 Asemaaavan tunnus 609 655 Asemaaavan diaari
LisätiedotTalousmatematiikan verkkokurssi. Koronkorkolaskut
Sivu 1/7 oronorolasuja sovelletaan tapausiin, joissa aia on pidempi uin ysi oonainen orojaso, eli aia, jolle oroanta ilmoittaa oron määrän. orolasu: enintään yhden orojason pituisille oroajoille; oronorolasu:
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA Myyjä Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0700 Kauniainen.
Lisätiedotpalautettava uuteen käsittelyyn
VAASA N HALLNTO-OKEUS VASA F o RVALTN NGSDOMSTOL Katariinantorin Kilta Oy Katariinanatu 4 67100 Koola VALTUS 4.7.2014 Saa p, Anl. Liitteet Bilagor / 07, 07, 20U, pl / sl siwja / sidor Vaasan hallinto-oieus
LisätiedotRaahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma
Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin
Lisätiedot1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3
1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3 2.1 Kaupalliset esittymät Lohjalla 3 2.2 Kaupallisten palveluiden pinta-ala aupan esittymissä 2006 ja 2010 9 2.3 Päivittäistavaraaupan palveluvero
LisätiedotEnergiatehokas asuinalue Porvoossa
Energiatehoas asuinalue Porvoossa 5 3 105 5 7 4 5 109 4 8 9 5 4 19 27 9 3 4 0 2 14 7 17 0 5 1 3 5 4 5 4 1 14 3 9002 7 9 3 2 7 7 3 4 9 3 4 35 4 3 2 14 0 8 1 2 9 1 Sairaala Sjuhus 47 3 5 3 9 9 1 8 4 5 7
LisätiedotAla-Lemun kartanon asemakaava ja asemakaavan muutos A3930
Kaarinan aupuni Ala-Lemun artanon asemaaava ja asemaaavan muutos A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: // A0.... Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-
LisätiedotDEE Lineaariset järjestelmät Harjoitus 2, ratkaisuehdotukset. Johdanto differenssiyhtälöiden ratkaisemiseen
D-00 Lineaariset järjestelmät Harjoitus, rataisuehdotuset Johdanto differenssiyhtälöiden rataisemiseen Differenssiyhtälöillä uvataan disreettiaiaisten järjestelmien toimintaa. Disreettiaiainen taroittaa
LisätiedotLOIMAAN KAUPUNKI TIVA-KAUPAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
-AK0 LOMAAN KAUPUNK TVA-KAUPAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS..0..0 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy () Loimaan aupuni: TVA-aupan asemaaava ja asemaaavan muutos Kaavaselostus..0
LisätiedotLuonnos Kartta kaupan kohteesta on liitteenä. 4 Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25 000) euroa.
.6.07 Myyjä Naantalin aupuni, y-tunnus 07-. Ostaja Turun Osuusauppa, y-tunnus 0-9, Sibeliusenatu, PL 86, 00 Turu. Kaupan ohde Naantalin aupungin Rymättylän ironylässä sijaitsevasta Osuusauppa - nimisestä
LisätiedotYleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
LisätiedotKoulun pihan liikennejärjestelyt. Muu toimenpide Mutkan suuntamerkit Kadun parantaminen Nopeusrajoituksen tehostaminen. Liittymän parantaminen
Kevyen liienteen järjestelyt Pysäöintijärjestelyt 18 17 16 19 2 14a 14b 15 9 1 12 13 22a 22b 24 Pohjaartta:Maanmittauslaitos 215 18.6.215, Sito Oy 1 8 11 21 6a 6b 7 6c 23 25 2 5 4 3 5 Metriä 3 1 Kevyen
LisätiedotASEMAKAAVOJEN 480 ja 481 SELOSTUS
ASEMAKAAVOJEN 0 ja SEOSTUS 0 KEVÄTAAKSONPURO PORVOO KAUPUNGINOSA 0 orttelit -0 erillispientalojen orttelialueita, yleisten raennusten orttelialue seä atu- ja viristysalueita KEVÄTAAKSONKAIO PORVOO KAUPUNGINOSAT
LisätiedotHOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1.1.2015
1 HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 1.1.2015 SISÄLTÖ 1. YLEISET PERUSTEET HOITOTARVIKEJAKELULLE 2 2. TAVOITTEET 3. HOITOTARVIKEJAKELUN PERIAATTEET 4. HOITOTARVIKKEIDEN JAKELUOHJE 4.1 VIRTSAAMISEN APUVÄLINEET
LisätiedotPohjois-Karjalan kyläohjelma 2014
Pohjois-Karjalan yläohjelma 2014 Pohjois-Karjalan yläohjelma 2014 Pohjois-Karjalan Kylät ry. Joensuu 2012 Pohjois-Karjalan yläohjelma 2012 Painosmäärä 1 000 Pohjois-Karjalan Kylät ry. Kauppaatu 23 b A
LisätiedotValkeakoski Eteläinen Keskusta
Valeaosi Eteläinen Kesusta 15.12.2014 Valeaosen aupuni & Lunden Architecture Oy Eteläinen esusta 1. haaste ja potentiaali ysi esusta Suurin osa raentamattomasta tilasta on avointa paritilaa Puistoalue
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA TORNIKUJA 3
KAUNASTEN KAUPUNK GRANKULLA STAD KAUNASTEN KAUPUNK MYY PENTALOTONTN OSOTTEESSA TORNKUJA 3 Myyjä: Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0200 Kauniainen. Myytävä tontti: Kauniaisten 2. aupunginosassa orttelissa
LisätiedotJULKISEN KAUPUNKITILAN LAATUKÄSIKIRJA
Hyvinään aupuni Tououu 0 JULKISEN KAUPUNKITILAN LAATUKÄSIKIRJA Hyvinää, Metsäaltevan asuinalue SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO OSA A LÄHTÖKOHTIA JA TAVOITTEITA Kaupunitilan laatuäsiirjan taroitus ja tavoite
LisätiedotKERAVA 9. ALIKERAVA KERCA III LÄNSIOSA (2277B)
KERAVA. ALIKERAVA KERCA I LÄNSIOSA (B) Asemaaavan muutosen selostus, joa osee..0 päivättyä aavaarttaa KERAVAN KAUPUNKI Maanäyttöpalvelut aupunginvaltuusto..0 Perus- ja tunnistetiedot. Tunnistetiedot KerCa
LisätiedotVarhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.
Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,
LisätiedotKESKUSTA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI
FCG Suunnittelu ja teniia Oy Kauniaisten aupuni KESKUSTA ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI Kaavaselostus 6-C783 Yhdysuntalautaunta 5..008 58 Kaavaluonnos nähtävillä MRL 6, MRA
LisätiedotKYLÄ KAIKILLE. Näkymäkuva Meri-Rastilantieltä. 1/6 Asuntoreformi Meri-Rastila - Kilpailijanumero: 14155
Näymäuva Meri-Rastilantieltä 1/6 Laajuuslaselma Konsepti Kylä aiille ydistää urbaania asumista, puutaraaupuni-idylliä ja luonnonläeisyyttä, seä nyyaiaista aritetuuria ja pjoismaisen raentamisen perinteitä.
LisätiedotAsemakaavan selostus LIIKEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Haapajärven kaupunki
Haaajärven auuni Asemaaavan selostus KEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Selostus liittyy..0 äivättyyn Haaajärven Ronaalan auunginosan orttelia, orttelin tontteja ja seä näihin liittyviä atu- ja torialueita
LisätiedotSOPIMUS ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ KIINTEISTÖLLÄ Salon kaupunki, jäljempänä tässä sopimuksessa kaupunki.
SON KAUPUNK Kaupunginhallitus SOPMUS ASEMAKAAVOTUKSEN KÄYNNSTÄMSESTÄ KNTESTÖLLÄ 7-99--. SOPMUSOSAPUOLET Salon aupuni, jäljempänä tässä sopimusessa aupuni. Osoite: Salon aupuni, Kaupunisuunnittelu Hornintie
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA Myyä Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie, 0700 Kauniainen.
LisätiedotTUORLAN ALUEEN ASEMAKAAVA
KAARINAN KAUPUNKI TUORLAN ALUEEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS.3.1 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 1 2 TUORLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaarinan aupuni,
LisätiedotKAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY OMATOIMISEEN RAKENTAMI- SEEN PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA ALPPIKUJA 2
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY OMATOIMISEEN RAKENTAMI- SEEN PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA ALPPIKUJA Myyjä: Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0700 Kauniainen. Myytävä tontti:
LisätiedotYksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos)
Yksityiset palvelut Siun sotessa - Valinnanvapaus sosiaalipalveluissa ja henkilökohtainen budjetointi (lakiluonnos) Toimialuejohtaja Leena Korhonen 26.1.2017 leena.korhonen(at)siunsote.fi Pohjois-Karjalan
LisätiedotAlakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho
Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...
LisätiedotAPTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄ- ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET
APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄ- ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPEUSTEET Koooma 28.3.2006. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 16.1.2003. APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKU-
LisätiedotMAANKÄYTTÖ- JA LUOVUTUSSOPIMUS
LUONNOS h 07.0.0 MAANKÄYTTÖ- JA LUOVUTUSSOPIMUS OSAPUOLET Maanomistaja: Nummelan Työväenyhdistys Elo ry, jäljempänä maanomistaja c/o Matti Waara Mäyrääntie 7 0300 Nummela Kunta: Vihdin unta, jäljempänä
LisätiedotMyyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
LisätiedotRakennesuunnitelma 2040
Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,
LisätiedotOjalan osayleiskaava. Lähtökohtaraportti 31.1.2011. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos/ Suunnittelupalvelut
Ojalan osayleisaava Lähtöohtaraportti..0 Tampereen Infratuotanto Liielaitos/ Suunnittelupalvelut Kannen uva: Lampi Vaarinsuon pohjoispuolella. Kari Korte 008. Raportin taitto: Satu Arvonen 0 Ojalan osayleisaava,
LisätiedotESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA
ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Tapahtunut tähän mennessä 2013 lautakunta päätti käynnistää osayleiskaavatyön valmistelun 2014 Lautakunta päätti vision
LisätiedotMikä on TOIMIA-tietokanta ja miten sitä voi hyödyntää asiakastyössä?
Miä on TOIMIA-tietoanta ja miten sitä voi hyödyntää asiaastyössä? toimintayvyn mittaamisen ja arvioinnin ansallinen asiantuntijaverosto Pirjo Juvonen-Posti, vanhempi asiantuntija ja Ai Vuoo, erioisläääri
LisätiedotMAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET
5 TLOUYRTTÄJÄN ELÄKELN UKEN VKUUTUKEN PERUTEET PERUTEDEN OVELTNEN Näitä perusteita soelletaan..009 lähtien maatalousrittäjän eläelain 80/006 YEL muaisiin auutusiin. VKUUTUKU Vauutusmasu uodelta on maatalousrittäjän
LisätiedotMatematiikan tukikurssi
Matematiian tuiurssi Kurssierta 5 Sarjojen suppeneminen Kiinnostusen ohteena on edelleen sarja a n = a + a 2 + a 3 + a 4 + n= Tämä summa on mahdollisesti äärellisenä olemassa, jolloin sanotaan että sarja
LisätiedotLiikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö
Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun
LisätiedotRiemannin sarjateoreema
Riemannin sarjateoreema LuK-tutielma Sami Määttä 2368326 Matemaattisten tieteiden laitos Oulun yliopisto Sysy 206 Sisältö Johdanto 2 Luujonot 3 2 Sarjat 4 2. Vuorottelevat sarjat........................
LisätiedotPalvelusetelin käytännön toteutuksen yhteistyömalli. Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.
Palvelusetelin käytännön toteutuksen yhteistyömalli Mareena Löfgrén palveluseteliasiantuntija 050 544 5141, mareena.lofgren@smartum.fi Smartum kumppanikunnat Jyväskylän kaupunki ja seudun kunnat 2008 lähtien
LisätiedotPienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
LisätiedotKonttorikonemiehet Oy
m m Konttorionemiehet Oy MALLISTO 2011-2012 Konttorionemiehet Oy Hintoihin sisältyy alv 23 %. Voimassa 31.1.2012 saaa Kaii hinnat voimassa 31.1.2012 saaa. Eri turvaluoat toimistopapereille Konttorionemiehet
LisätiedotJYVÄSKYLÄN CYGNAEUKSEN PUISTON ASUINKORTTELIN AVOIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU 11.05.2007 1 2 3 4 5 6 7 8 9 NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA
NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA YÖAKAAN 11 AULOSKÄYTÄVÄ 8,1 7,1 LKEHUONESTOON 78, 7, 2,8 1,3 6,1 16 LKEHUONESTOON 16 16 2,8 LKEHUONESTOON 16 78,8
LisätiedotKaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen
LisätiedotSUVANNONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
ASEMAKAAV ASELOSTUS SUVANNONTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Harjavallan aupungin Vareselan aupunginosan ortteleita 6 ja seä atu-, puisto- ja vesialuetta oseva asemaaavan muutos. Sitova tonttijao: Varesela ortteli
Lisätiedotkokemuksia palvelusetelistä
Päijäthämäläisiä kokemuksia palvelusetelistä 31.5.2010 Pirjo Nieminen toiminnanjohtaja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen i i l kehitys ry Palveluneuvontaa ikääntyville Taustaa Lahden seudun palvelusetelikokeilu
LisätiedotASUMISPALVELUJEN KOKONAISUUDEN HALLINTA KUNNASSA, ESIMEKKINÄ JOENSUUN KAUPUNKI
ASUMISPALVELUJEN OONAISUUDEN HALLINTA UNNASSA, ESIMEINÄ JOENSUUN AUPUNI untamarkkinat 9.9.2015. Asumispalvelujen vaihtoehtoja Annamari Savela kehittämispäällikkö Joensuun kaupunki sosiaali- ja terveyspalvelukeskus
LisätiedotHAVAINNEKUVA EXLIBRIS
HAVAINNEKUVA HAVAINNEKUVA Aritehtuuri Raennuspaia sijoi uu Vih in, Nummelan esustan tuntumaan. Ton n väli ömässä läheisyydessä sijaitsevat irjastoraennus ja seurauntaesus, jota edustavat seleää modernia
LisätiedotSilvolanmetsän asemakaava, A1406
Kaarinan aupuni Silvolanmetsän asemaaava, A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma..0 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 0 A0..0 DA: /0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotNURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.
NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät
LisätiedotSOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ
SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI HELMI PERHETYÖ 1 MITÄ PERHETYÖ ON? Perhetyön tarkoituksena on tukea perheiden omaa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistä perheiden ongelmatilanteita.
LisätiedotSuunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin
Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä
Lisätiedot± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [
± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±
Lisätiedot: : :250 1: Tehdas. hule4 hule4. hule4 VIII 109.
0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0. 0. 0. 0. 0.0 0. 0. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0.0 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. Ras lev m Ras. Ras lev m 0 0 : :0-0-0 -- 0 0 0 0 cc 0 0 0 0 cc 0 00 as
LisätiedotAAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
LisätiedotRyhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
LisätiedotJOHDATUS LUKUTEORIAAN (syksy 2017) HARJOITUS 1, MALLIRATKAISUT
JOHDATUS LUKUTEORIAAN (sysy 2017) HARJOITUS 1, MALLIRATKAISUT Tehtävä 1. (i) Etsi luvun 111312 aii teijät. (ii) Oloot a ja b positiivisia oonaisluuja joilla a b ja b a. Osoita, että silloin a = b. Rataisu
Lisätiedot3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma
keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat
LisätiedotMaanomistuskartta Kunnan maanomistus 21.10.2011
Tuusulan unta Aropelto, asemaaava ja asemaaavan muutos, aava nro 490 LTE 1 Maanomistustta Kunnan maanomistus 21.10.2011 0 IV vss Miolan oulu äoti olan Leiienttä vss I I I I a a a a a yr I 2:259 :19 5:0
LisätiedotAsemakaavan muutos: Kukostensyrjäntie 19 Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemakaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa.
SELOSTUS Asemaaavan muutos: Kuostensyrjäntie Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemaaavaselostus, joa osee.. päivättyä asemaaavaarttaa. Kohde /Tunnistetiedot Vaiheet HML//.../. aupunginosa, tontti --- Vireilletulo
LisätiedotRIIHIMÄKI 5. JOKIKYLÄ PRISMAN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
RHIMÄKI 5 JOKIKYLÄ PRISMAN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 860 PÄIVÄTTYÄ JA 90 TARKISTETTUA ASEMAKAAVAKARTTAA ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY Jua Turtiainen
LisätiedotUusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten
Lisätiedot2 Taylor-polynomit ja -sarjat
2 Taylor-polynomit ja -sarjat 2. Taylor-polynomi Taylor-polynomi P n (x; x 0 ) funtion paras n-asteinen polynomiapprosimaatio (derivoinnin annalta) pisteen x 0 lähellä. Maclaurin-polynomi: tapaus x 0 0.
LisätiedotIkaalisten Vanhan Kauppalan ja Toivolansaaren julkisten viheralueiden kehityssuunnitelma ja hoitoluokitus
Iaalisten Vanhan Kauppalan ja Toivolansaaren julisten viheralueiden ehityssuunnitelma ja hoitoluoitus Ammattioreaoulun opinnäytetyö Maisemasuunnittelun oulutusohjelma Lepaan toimipiste, 12.1.2012 Helena
LisätiedotSuomen YK-liiton lausunto vuoden 2019 talousarviosta ulkoasiainhallinnon alalta
Suomen YK-liiton lausunto vuoden 2019 talousarviosta uloasiainhallinnon alalta Rahapula uhaa YK:n uudistamista - Suomen vahva tui ansainväliselle sääntöpohjaiselle järjestelmälle entistäin täreämpää 2.10.2018
LisätiedotAlppikylä. Laukkukuja 6
Alppikylä Laukkukuja 6 Tervetuloa aurinkoiseen Alppikylään Alppikylä sijaitsee Tattarisuon teollisuusalueen sekä Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueiden välissä. Sen pinta-ala on reilut 50 hehtaaria.
LisätiedotKOIVUKYLÄN KESKUSTA kaavatarkastelu 25.2.2009
KOUKYLÄN KESKUSTA aaatastelu.. Työn sisältö Toimenpide-ehdotuset Tastelun raenne Tässä työssä on tasteltu antaan Koiuylän esustan aupuniraennetta, aupunitilan laatua ja toimiuutta seä näihin liittyiä haasteita
LisätiedotHenkilökohtainen budjetti mahdollisuutena
Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti
LisätiedotNostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen
LisätiedotDISKREETIN MATEMATIIKAN SOVELLUKSIA: KANAVA-EKVALISOINTI TIEDONSIIRROSSA. Taustaa
Disreetin matematiian excursio: anava-evalisointi tiedonsiirrossa / DISKREETIN MATEMATIIKAN SOVELLUKSIA: KANAVA-EKVALISOINTI TIEDONSIIRROSSA Taustaa Disreetin matematiian excursio: anava-evalisointi tiedonsiirrossa
LisätiedotVakuutusmatematiikan sovellukset 20.11.2008 klo 9-15
SHV-tutinto Vauutusmatematiian sovelluset 20.11.2008 lo 9-15 1(7) Y1. Seuraava tauluo ertoo vauutusyhtiön masamat orvauset vahinovuoden ja orvausen masuvuoden muaan ryhmiteltynä (tuhansina euroina): Vahinovuosi
LisätiedotKaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta
LisätiedotTesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo
Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada
LisätiedotVaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
LisätiedotK-KS vakuutussumma on kiinteä euromäärä
Kesinäinen Henivauutusyhtiö IIIELLA TEKNIIKALLA LAKUPERUTE H-TUTKINTOA ARTEN HENKIAKUUTU REKURIIIELLA TEKNIIKALLA OIMAAOLO 2 AIKALAKU JA AKUUTUIKÄ Tätä lasuperustetta sovelletaan..25 alaen myönnettäviin
LisätiedotSaarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henkilötunnus:
KAUPPAKIRJA 1/4 MYYJÄ Passi, Maru Jaao henilötunnus: Saarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henilötunnus: osoite: OSTAJA Kauhavan aupuni y-tunnus 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA KAUPAN KOHDE
LisätiedotVÄRÄHTELYMEKANIIKKA SESSIO 19: Usean vapausasteen systeemin liikeyhtälöiden johto Newtonin lakia käyttäen
9/ VÄRÄHTELYMEKANIIKKA SESSIO 9: Usean vapausasteen systeemin liieyhtälöiden johto Newtonin laia äyttäen JOHDANTO Usean vapausasteen systeemillä taroitetaan meaanista systeemiä, jona liietilan uvaamiseen
LisätiedotDEE Lineaariset järjestelmät Harjoitus 5, harjoitustenpitäjille tarkoitetut ratkaisuehdotukset
DEE- Lineaariset järjestelmät Harjoitus 5, harjoitustenpitäjille taroitetut rataisuehdotuset Tämän harjoitusen ideana on opetella -muunnosen äyttöä differenssiyhtälöiden rataisemisessa Lisäsi äytetään
LisätiedotKulttuuriympäristö. Luonnon monimuotoisuus
Kulttuuriympäristö Suunnittelualueen ulttuuriympäristö muodostuu raennusperinnöstä, muinaisäännösistä a ulttuurimaisemasta. Kulttuuriympäristöllä taroitetaan ihmisen äyttämää, hoitamaa a muuttamaa tai
LisätiedotKESKILOHJAN ASEMAPAIKKA Asematoimintojen tilavaraussuunnitelma
KESKILOHJAN ASEAPAIKKA Asematoimintojen tilavaraussuunnitelma.. ESIPUHE LÄHTÖKOHDAT Asemaaavamuutos Tehtävänä oli suunnitella Kesilohjan auunginosassa sijaitsevan rautatieseisaeen alustavat liiennejärjestelyt
LisätiedotErityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015
Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.
LisätiedotASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 2503 Suomen Kasarmit
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Suomen Kasarmit. aupunginosa Myllymäi Päivi Saloranta tilaajajohtaja yhdysunta-, ympäristö- ja raentamispalvelujen tilaajaysiö Hämeenlinnan aupuni yhdysuntalautaunta.. SISÄLLYSLUETTELO.
LisätiedotValon diffraktio yhdessä ja kahdessa raossa
Jväslän Ammattioreaoulu, IT-instituutti IXPF24 Fsiia, Kevät 2005, 6 ECTS Opettaja Pasi Repo Valon diffratio hdessä ja ahdessa raossa Laatija - Pasi Vähämartti Vuosiurssi - IST4S1 Teopäivä 2005-2-17 Palautuspäivä
Lisätiedot