AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET
|
|
- Eeva-Liisa Kokkonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaavoitus ja mittaus (7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen rakentamiseen soveltuvia pientalotontteja. Keskeisenä tavoitteena on ollut ryhmitellä asuinalue toteutuksen ja asumisen kannalta hyvin toimiviksi naapurustoiksi yksilöllisten kotikatujen ympärille. Asuinkorttelit rajautuvat Pirkkiöntien eteläpuolella Pirkkiön puistoalueeseen ja tulevan kokoojakatuna toimivan Mattilankadun jatkeen varteen. Lyhyet asuntokadut on muotoiltu laajennusosilla sellaisiksi, että kadut voidaan muodostaa pihakaduiksi. Asuntokaduilta on suorat yhteydet puistoon. Ryhmärakentamiseen tarkoitetut korttelit ovat jaettavissa pienempiin toteutusyhtiöihin toteutushankkeiden muotoutumisen mukaan Näillä rakentamisohjeilla pyritään edistämään laadukasta ja ympäristöön sopivaa pientalorakentamista. Muutamien yhtenäistävien tekijöiden puitteissa suositaan yksilöllisiä, asukkaiden tarpeiden mukaisia taloratkaisuja Alueen kaavatiet ja kunnallistekniikka rakennetaan vaiheittain. Nämä rakennustapaohjeet koskevat kortteleita 171, 172,173 ja 174.
2 Kaavoitus ja mittaus (7) KORTTELIKOHTAISET RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 171, 172, 173 JA 174 P KAAVAMÄÄRÄYKSET AO I I e=0.25 Erillispientalojen korttelialue Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin pinta-alaan. Kuva: Havainnekuva rakennusten suositellusta sijainnista tonteilla, jolla maksimoidaan auringonvalo tonttipihalle ja rakennukset suojaavat pohjoispuolelta. Rakennusala 1 Sitovan tonttijaon mukaisen tontin raja ja numero Mattilankadulta ei sen viereisille tonteille saa järjestää ajoneuvoliittymää. Katualueiden puolelle tonteille on osoitettu istutettava alueen osa. Asuntokaduille ei tule kunnallista katuvalaisusta, vaan valaistus on järjestettävä kiinteistöjen toimesta kunkin kiinteistön tonttiliittymän vierelle maksimissaan 5 m korkuisena, hatullisena valaisimena tai portin viereisten rakennelmien (esim. pyörätai roskakatos) kohdevalaisuna.
3 Kaavoitus ja mittaus (7) YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ : Kosteudelle arat rakenteet tulee tulvavaaran vuoksi sijoittaa tason (N2000) yläpuolelle. Rakennus tulee rakentaa vähintään 2 metrin päähän naapuritontin rajasta. Rakennettaessa 6 metriä lähemmäksi naapuritontin rajaa tulee rajanpuoleinen seinä tehdä ilman asuinhuoneiden pääikkunoita. Pääty EI 30 -luokkaisin rakentein vesikattoon saakka, ikkunat < 0,2 m 2 yhteensä 1 m 2. Rakentamisessa on noudatettava asemakaavan määräyksiä ja rakentamista koskevia yleisiä säännöksiä. TONTTIKOHTAISET MÄÄRÄYKSET Päärakennusten ja autotalli/varastorakennusten sijoitteluperiaatesuositus on kuvattu havainnekuvassa (sivu 2). Roska-astiat tulee sijoittaa katoksellisiin puuaitauksiin kadunpuoleiseen tontinrajaan tonttiliittymän viereen tai autotallin / -katoksen yhteyteen. Katujen ja puistojen puoleisille tonttirajoille tulee rakentaa yhtenäiset puu-/pensasaidat. Tonttien välisille rajoille voidaan istuttaa myös pensasaita naapureiden keskeisen sopimuksen mukaan. Aitatyyppi ja väritys kaikilla tonteilla sama. Huom! Aitojen ei tarvitse olla identtisiä vaan samantyyppisiä (esim. pystylauta). RAKENTAMISOHJEET Uudet päärakennukset tulee rakentaa yksikerroksisiksi tasamaaratkaisutaloiksi lukuun ottamatta korttelia 174 Pirkkiöntien varressa, jossa sallitaan I-II kerroksiset tasamaaratkaisutalot Päärakennusten ja autotalli/varastorakennusten harjasuunnat on merkitty havainnekuvaan (sivu 2). Sijoittelusta voidaan poiketa hyvin perustein.
4 Kaavoitus ja mittaus (7) KORTTELI 171 kaltevuus: 1:2 1:3 a) tiili: savitiilenpunainen b) pelti: konesaumaprofiilinen (esim. Rannila Classic), värit RR29 punainen tai tiiliprofiilinen (väri RR750 tiilenpunainen) > materiaali: (vaakalautavuoraus tai hirsi citynurkilla) > väri: vaaleat murretut värit > ikkunat, nurkka- ja koristelaudat: väri valkoinen tai vaaleat murretut värit PIHARAKENNUSTEN SEKÄ KATOS- JA APURAKENTEIDEN VÄRIT NOUDATTELEVAT PÄÄRAKENNUKSEN VÄREJÄ.
5 Kaavoitus ja mittaus (7) KORTTELI 172 kaltevuus: 1:2 1:3 a) tiili: savitiilenpunainen b) pelti: konesaumaprofiilinen (esim. Rannila Classic), värit RR29 punainen tai tiiliprofiilinen (väri RR750 tiilenpunainen) c) huopa: palahuopakate, punainen kattotyyppi: harja- tai taitekatto > materiaali: puu (vaakalautavuoraus tai hirsi citynurkilla), tiili tai vaalea rappaus > väri: vaaleat murretut värit > ikkunat: väri valkoinen, harmaa tai tummanharmaa (esim. RAL 7024) > nurkka- ja koristelaudat, tehostepinnat: valkoinen, harmaa tai tummanharmaa (esim. RAL 7024) PIHARAKENNUSTEN SEKÄ KATOS- JA APURAKENTEIDEN VÄRIT NOUDATTELEVAT PÄÄRAKENNUKSEN VÄREJÄ tai vaihtoehtoisesti SEINÄT OVAT VÄREILTÄÄN TUMMIA MURRETTUJA VÄREJÄ. Ikkunat, nurkka- ja tehostepintojen tulee olla tällöin valkoisia.
6 Kaavoitus ja mittaus (7) KORTTELI 173 kaltevuus: 1:2,5 1:3,5, pulpetti 1:3 1:5 a) pelti: konesaumaprofiilinen (esim. Rannila Classic), värit RR29 punainen b) huopa: kolmiorimahuopakate, punainen kattotyyppi: pulpetti-, taite- tai harjakatto > materiaali: puu (vaakalautavuoraus tai hirsi citynurkilla) > väri: tummat tai vaaleat murretut sävyt > ikkunat: väri valkoinen, harmaa tai tummanharmaa (esim. RAL 7024), ei ristikoita > pelkistetyt nurkka- ja koristelistat, tehostepinnat: väri valkoinen, harmaa tai tummanharmaa (esim. RAL 7024) PIHARAKENNUSTEN SEKÄ KATOS- JA APURAKENTEIDEN VÄRIT OVAT VÄREIL- TÄÄN VAALEITA MURRETTUJA VÄREJÄ MIKÄLI PÄÄRAKENNUS ON VÄRILTÄÄN TUMMA. MIKÄLI PÄÄRAKENNUS ON VÄRILTÄÄN VAALEA TULEE PIHARAKENNUS- TEN SEKÄ KATOS- JA APURAKENTEIDEN OLLA VÄRILTÄÄN TUMMIA. Ikkunat ja nurkkalistat tulee olla seinävärin mukaiset.
7 Kaavoitus ja mittaus (7) KORTTELI 174 kaltevuus: 1:2 1:3 a) tiili: savitiilenpunainen b) pelti: konesaumaprofiilinen (esim. Rannila Classic), värit RR29 punainen tai tiiliprofiilinen (väri RR750 tiilenpunainen) c) huopa: kolmiorimahuopakate, punainen kattotyyppi: harja- tai taitekatto > materiaali: puu (vaakalautavuoraus tai hirsi citynurkilla) > väri: vaaleat murretut värit > ikkunat: väri valkoinen, harmaa tai tummanharmaa (esim. RAL 7024) > nurkka- ja koristelaudat, tehostepinnat: valkoinen harmaa tai tummanharmaa (esim. RAL 7024) PIHARAKENNUSTEN SEKÄ KATOS- JA APURAKENTEIDEN VÄRIT NOUDATTELEVAT PÄÄRAKENNUKSEN VÄREJÄ tai vaihtoehtoisesti SEINÄT OVAT VÄREILTÄÄN TUMMIA MURRETTUJA VÄREJÄ. Ikkunat, nurkka- ja tehostepintojen tulee olla tällöin valkoisia.
MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 19.4.2017 1(7) MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 204-212 P E Kaavoitus ja mittaus 19.4.2017 2(7) RAKENNUSTAPAOHJEET E YLEISTÄ Mannerheiminpuiston alueesta luodaan omaleimainen
LisätiedotHOLMANKOSKI. Tornion kaupunki Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAKENNUSTAPAOHJEET OMAKOTIRAKENTAJILLE
Tornion kaupunki Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus RAKENNUSTAPAOHJEEN TARKOITUS 2.5.2017 HOLMANKOSKI 21. PIRKKIÖN KAUPUNGINOSA, KORTTELIT 176-181 RAKENNUSTAPAOHJEET OMAKOTIRAKENTAJILLE Rakennuksen
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
LisätiedotPalojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
LisätiedotUntolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
LisätiedotPalojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
LisätiedotAsemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
LisätiedotII, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
LisätiedotPoikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
LisätiedotTUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
LisätiedotPalomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).
ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
LisätiedotNUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
LisätiedotLounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061
LisätiedotRakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.
YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa
LisätiedotUTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
LisätiedotOLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET
Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
LisätiedotASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
LisätiedotHulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
LisätiedotKaristo Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje
LisätiedotSANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015
SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:
LisätiedotRAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
LisätiedotRAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
LisätiedotNunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
LisätiedotKÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä
LisätiedotKÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI
KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä
Lisätiedot1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
LisätiedotKALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE
KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE YLEISET OHJEET Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Tarkoituksena on ohjata Kotipuiston
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle
LisätiedotJUNKKARI, Maarainpolku
JUNKKARI, Maarainpolku Rakentamistapaohjeet Korttelit 1253 (tontit 1-9) ja 1254 (tontit 1, 5-7) väritys (värikartta) sama kuin Junkkarin aiemmissa rakentamistapaohjeissa tonteilla 1253-1 (Maarainpolku
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
LisätiedotIMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011
LisätiedotGERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
LisätiedotKAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE
Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.
LisätiedotSILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
LisätiedotRakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
LisätiedotRakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.
LisätiedotKAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
LisätiedotIITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,
IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen
LisätiedotRAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
Lisätiedot1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
LisätiedotRovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
LisätiedotMURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
LisätiedotAsemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje
Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat
LisätiedotTARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET
Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen
LisätiedotRAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan
LisätiedotKeljonkankaan keskusta
Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu
LisätiedotPÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
LisätiedotRAKENTAMISTAPAOHJEET
LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on
LisätiedotKAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
LisätiedotRakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...
LisätiedotKeljonkankaan keskusta
Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu
LisätiedotLiike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa
LisätiedotSIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
LisätiedotKuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
Lisätiedot3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.
Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa
Lisätiedote=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1
a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden
LisätiedotRAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT
RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT 1 RAKENTAMISOHJEESTA Rakentamisohje täydentää asemakaavaa. Riihimäen kaupungin tontinluovutusehdoissa
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
LisätiedotRakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä
LisätiedotKorttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet
Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat
LisätiedotJyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit
Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien
LisätiedotLUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ
1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot
Lisätiedotm kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
LisätiedotSUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160
SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet
LisätiedotRAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö 29.11.2017 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan määräyksiä. Ohjeistus sisältää
LisätiedotPORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209
PORVOO Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218 Ölstens, Uppstens 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 1 Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ Uppstensin
LisätiedotRAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
LisätiedotILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
LisätiedotNAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
LisätiedotKuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto
: : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja
LisätiedotRakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
LisätiedotRAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:
1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle
LisätiedotAO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen
LisätiedotRAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00->
RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT + ASEMAKAAVA + RAKENNUSTAPAOHJEET + KATUKOROT + KUNNALLISTEKNIIKAN LIITTYMÄT + TONTIN MAASTO JA MAAPERÄ (MAAPERÄTUTKIMUS JA VAAITUS)
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
LisätiedotJ A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12
1 AO-KORTTELIT 2-12 2 Ohjeiden tarkoitus Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä sekä ovat ohjeena rakentajille, suunnittelijoille, rakennusvalvonnalle. Tavoite on yhtenäinen lähiympäristö,
Lisätiedothttp://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
Lisätiedot22.10.2007. ÄÄNEKOSKI KUKKONIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Sumiainen) RAKENNUSTAPAOHJEET. KORTTELIT 104 (osa), 110-115
22.10.2007 ÄÄNEKOSKI KUKKONIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Sumiainen) RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 104 (osa), 110-115 i 1 JOHDANTO 1 2 ALUEEN SIJAINTI 2 3 ASEMAKAAVAN TIETOJA 3 3.1 Kaavan rakenne
Lisätiedot1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
LisätiedotRakentamistapaohje 9.3.2015 HAAPIORINNE Asemakaava Rakentamistapaohjeen aluejako
Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut 1 (7) Rakentamistapaohje 9.3.2015 HAAPIORINNE Asemakaava Rakentamistapaohjeen aluejako Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut 2 (7) 1. Rakentamistapaohjeen
LisätiedotSAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin
LisätiedotKIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy
LisätiedotNakkilan kunta. Soinilanrinteen omakotialue
Nakkilan kunta Soinilanrinteen omakotialue Rakentamisohjeet Pohjatutkimus Havainnekuva KORTTELIT 290 JA 318 Rakennusten kattomuodon tulee olla harjakatto ja kattokaltevuuden 1:1½ 2½. Kattojen värityksen
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
Lisätiedot