HANGONSILLAN ALUEEN YLEINEN IDEAKILPAILU MAAPERÄ JA POHJAVESI
|
|
- Eija Lahtinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HANGONSILLAN ALUEEN YLEINEN IDEAKILPAILU MAAPERÄ JA POHJAESI Maisema Rapiha-alue on eseinen, näyvä osa aupuniuvaa niin Uudenmaanadun suunnasta uin Läntisen yhdystienin suunnasta nähtynä. Pinnanmuodostuseltaan rapiha-alue on tasainen, ympäröiviin alueisiin nähden laasomainen alue. Kohteen maaperä on tasaista entistä suota (Terrisuo). Maanpinta on alueen eteläpäässä tasolla noin + ja nousee pohjoiäässä tasoon noin +. Maanpinta nousee samoin alueen itä- ja länsireunalle päin. Maaperä Alueen eteläpäässä ja pohjoisosassa on esimäärin noin 0, metriä pasu humuserros. Tutimusalueen esiosassa, seisontaiteiden alueella humuserros puuttuu. Aluetta äyttöön otettaessa suon päälle on raennettu täyttöerros sealaisesta täyttömaasta. Hyvinään aupungin toimittamien airaustietojen seä alueella tehtyjen maaperän haittaainetutimusten perusteella täyttöerros on esimäärin noin metrin pasuinen vaihdellen noin 0, metristä ahteen metriin. Tutimustulosten perusteella ei voitu tavasti määrittää täyttöerrosen pasuutta. Seisontaiteiden alueen esivaiheilla on paioitellen, ainain tutimuisteiden K, K0 ja K0 ohdalla noin yhden metrin pasu murseerros. Kuva: Turveerrosen vioitu pasuus Terrisuon alueella
2 Täytön alla on turveerros, jona pasuus vaihtelee 0..., metriin. Tutimuisteessä K alueen oillisosassa ei ollut vsinaista turveerrosta ollenaan. Turpeen geotenisiä ominaisuusia ei ollut tuolloin äytettävissä eiä niitä löydetty alueen aiaisemmista tutimusista. Turpeen geoteniset ominaisuudet selvitettiin vuonna 00 oulutontin esiraentamisselvitysen yhteydessä. Turpeen alla on silttistä hieamoreenia. Turveerrosen alapinnan tason ja maanpinnan tason välinen ero on esitetty suunnitelmapiirustusessa. Turveerrosen pasuus on alueen esiosalla noin olme metriä. Suunnitelmapiirustusessa on vioitu saujen tutimustulosten perusteella turpeen esiintymisalue. Esiraentamisselvitys Painumiteerit Painumiteerit valittiin muissa esiraennurojeteissa yleisesti äytettyjen tavoitteiden muaisesti. Tavoitteelliset enimmäiainum ov siten: Kualueet 00 mm/ 0v Tontti- ja viristysalueet 00 mm/ 0v Turvealueilla yli 0, metrin lisätäyttö nyyisestä maanpinnasta on raja, jona jäleen painum muodostuv suuremmisi uin mitä tontti- ja viristysalueilla voidaan sallia (<00 mm). Sisi alueen maanpintojen suunnittelussa tämä raja tulisi ottaa huomioon. Alustav esiraentamisvaihtoehdot Alustavasti vertailtiin seuraavia esiraentamisvaihtoehtoja:
3 A. Massanvaihto aivaen B. Pilistabilointi C. Massastabilointi D. Osittainen massanvaihto ja alaosan stabilointi E. Pystysalaojitus ja ylipenger F. Kevennysvaihtoehto osittaisella massanvaihdolla Tempaan tasteluun valittiin vaihtoehdot B (Pilistabilointi) ja F (Kevennysvaihtoehto osittaisella massanvaihdolla). Ylipengerrystä on tasteltu lisäsi vielä eriseen, jos aluetta voidaan äyttää ylijäämämassojen läjitysalueena. Selvitys Hyvinään Hangonrapihan tontin (=oulutontin) esiraennusvaihtoehdoista. Suomen IP-Teniia Oy 00. Kahden esiraentamisvaihtoehdon painuma- ja ustannuslaselma tehtiin vioidun oulutontin alueella perustuen äytettävissä oleviin maaperätutimustietoihin turpeen pasuusista alueen unnostustöiden yhteydessä otetuista turvenäytteistä tehtyihin labororiotutimusiin seä irjallisuustietoihin turpeen ominaisuusista. Turpeen geoteniset ominaisuudet Näytetutimusten muaan turpeen pintaosan vesipitoisuus syvyydellä 0- m vaihtelee 0 0% uivapainosta ja on esimäärin noin 00%., metrin syvyydestä on vain ysi näyte, jona vesipitoisuus on %. Mrasuun lopulla 00 tehtiin yhdelle, metrin syvyydeltä otetulle näytteelle polttooe, jona tuhapitoisuudesi saiin A c =,% uivapainosta. Tämä vastaa humusmaan voa. Turpeen vo vaihtelee yleensä välillä A c = 0% maumisasteesta riippuen. Kesimauneelle turpeelle vo vaihtelee %. Mittu vo on normaalisti mauneen turpeen voihin nähden selvästi suurempi, joa meritsee siihen nähden pienempiä painumia. [ ] Turpeen painumalasennassa on vioitu melo nopeasti tapahtuva primaionsolidaiopainuma seä hitaasti tapahtuva seundääripainuma. Primaionsolidaio syntyy veden virressa pois maahiuasista lisäuorman johdosta. Turpeella se tapahtuu suhteellisen nopeasti. Painumalasennan tulosista nähdään, että m pasuisen hieäytön aiheuttama primaipainuma [ ½ uluessa] on noin 00 mm (+- 0mm). Hajonta tulee vesipitoisuuden ja turpeen mauneisuuden lisäsi [turveerrosen] pasuusvaihtelusta metriä. Lisäpainumaa tulee 0 vuoden aiana noin 0 00 mm, jolloin oonaiainumasi tulee noin 0 mm(+-00 mm). Jos tehdään massanvaihto leiaamalla turveerrosta metrin syvyyteen ja orvaamalla se hieäytöllä seä teemällä lisäsi m orea ylipenger, pienenevät painumaluvut noin 0 mm. Massanvaihdolla voidaan lisäsi hidastaa jälipainumaa 0 vuoden aiana violta noin 0 mm. [ ] Temman tiedon saamisesi turpeen painumista esitetään m pasuisen oepenereen raentamista, jona painumista seuraan, Noin yhden vuoden painumaseurannan avulla voidaan saada luotettavampi äsitys painuman suuruudesta ja sen nopeudesta seä mitoittaa ylipengerrysen suuruus toitusenmuaisesi. Koepenereestä sauja tietoja voitaisiin äyttää myös esim. puhtaiden massojen läjitysalueen suunnittelemisesi, jolloin mass toimisiv esiuormitusena ennen vsinaisen raentamisen aloittamista.
4 Rasitealue n.m Rasitealue n.m Ras. m lue Ras.0m Sadevesiviemärijohtorasite.al. Ras.alue Ras.alue Ras.alue Ras.alue m anh Asemanu Salonu Terrisuonu Läntinen yhdystie Hyvinäänu Rauhamäenpolu Rillipolu Kalevanu Uudenmaanu Pappilanu Rilliuja Rauhamäenu Suutinuja Länt Hjuu Ystävyydenu Asemanu Alesis Kiven uja Alesis Kiven u Ystävyydenu Kirinu Kirinu Kaunistonpolu Kaunistonpolu Yhteisoulu I I I t I jt I I jt t t jt liie I jt Liie t lastauslaituri I I I t t a j I I I eteraanitalo I j I I uniston vanhainoti,0,0 Rauhamäenpuisto Ystävyydenpuisto Kaunistonpuisto Rautiemuseo l l l :: :0 :0 :-M0 :-M0 :-M :-M :-M0 :-M :-M0 :-M0 :-M0 :-M0 :0-M0 :0-M0 :-M0 :-M0 :-M0 0 0 : : :0 : : :0 : : : : :0 :0 :0 : : : :0 : v jt jt jt jt jt jt jt P Pp.tie P
5 MAAPERÄN PERIAATELEIKKAUKSIA :000 / : Tä/H Tv.0 - Si Tv Tv Tä/H Tä/H Tä Tä Tv Tv.0 -. H. - Si Tv H.0 -. Si. -. SiKi. - Si Tv. -. H Si. -. H. - Si.00 - SiH Tä/H Tv H.0 - Si Tv Tä/H Tv H.00 - Si Tä/H Tv.0 - Si Tä/HSi Tv H. - Si Tä/H Tv Si. - SiKi 0-0. Tv Tä/H Tv H.00 - Si Tv Tä/H Tv Tä/H Tv H.0 - Si Tä/H Tv Tä/H Tv.0 -. Tv Tv.0 - Si. - Si H.0 -. Si. -. SiKi. - Si Tä Tv Tv 0-0. Tä Tä/H.0 - Si Tv.0 - Si Tv H Tv H Tä/H Tv.0 -. H. -.0 HKi.0 - HSi.0 - HSi. -.0 Si.0 - HKi
6 MAAPERÄN PERIAATELEIKKAUKSIA :000 / : Tä Tv.00 - Si Tä Tv.0 - Si Tä Tv.0 -. Si. - H Tä Tä Tä Tä Tä Tv Tv Tv Tv Tv HKi.00 - Si.00 - Si.0 - HSi Si SiH.0 - H.00 - H Tä Tv Tä Tv.0 - Si.0 - Si Tä Tä Tä Tä Tv Tv Tv Tv.00 - Si.00 - Si.0 - Si.0 - Si Tä Tä Tv.0 - Si Tv H.0 - Si Tä Tv.0 - H Tä Tv HKi.00 - H Tä Tv.0 - Si Tä Tv H.0 - Si Tä Tä/H Tv.00 - H. - Si Tä/HKi Tä Tv Tv H.0 - SiH. -.0 Si.0 - H
VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 13 VAPAALA TONTIT K 13008/12-14.
KAUPUNKI Maanäytön, raentamisen ja ympäristön toimiala Kuntateniian esus / Geoteniia VAPAAA TONTIT K /-.. Maaperä Alueella on tehty aupungin toimesta yleispiirteinen pohjatutimus ja tiealueilla sijaitsee
Kaupunkisuunnittelu 17.8.2015
VANTAAN KAUPUNKI MIEIPITEIDEN KOONTI Kaupunisuunnittelu..0 MR :N MUKAISEEN KUUEMISKIRJEESEEN..0 VASTAUKSENA SAADUT MIEIPITEET JA KANNANOTOT ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 009, MARTINAAKSO YHTEENSÄ KANNANOTTOJA
Hyvinkään kaupunki. Hyvinkään keskustaajaman laajentumisalueiden osayleiskaava Selvitysalueet Hangonratapiha. Luontoselvitys
Hyvinään aupuni Hyvinään esustaajaman laajentumisalueiden osayleisaava Selvitysalueet Hangonrapiha Luontoselvitys Luontotieto Keiron Oy 14.10.2009 Luontotieto Keiron Oy Hyvinään aupuni, esustaajaman laajentumisalueet,
Luonnos Kartta kaupan kohteesta on liitteenä. 4 Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25 000) euroa.
.6.07 Myyjä Naantalin aupuni, y-tunnus 07-. Ostaja Turun Osuusauppa, y-tunnus 0-9, Sibeliusenatu, PL 86, 00 Turu. Kaupan ohde Naantalin aupungin Rymättylän ironylässä sijaitsevasta Osuusauppa - nimisestä
NAPINKULMAN AK-MUUTOS
Luonnoset ja onseptisuunnitelma LÄHTÖTILANNE LÄHTÖTILANNE KAUPUNKIKUVASELVITYS /3 Asemaaavamuutosen tavoitteena on mahdollistaa uudisraentaminen Imatranosen eseisellä paialla olevalle Osuuspanin tontille
SEINÄJOEN KAUPUNKI ROVEKSEN POHJATUTKIMUS POHJATUTKIMUSSELOSTUS 10.8.2010
3136 SEINÄJOEN KAUPUNKI POHJATUTKIMUSSEOSTUS 10.8.2010 SUUNNITTEUTOIMISTO 3136 AUETEKNIIKKA OY TUTKIMUSSEOSTUS JP 10.8.2010 SISÄYSUETTEO 1 TEHTÄVÄ JA SUORITETUT TUTKIMUKSET... 1 2 TUTKIMUSTUOKSET... 1
Vakuutusmatematiikan sovellukset 20.11.2008 klo 9-15
SHV-tutinto Vauutusmatematiian sovelluset 20.11.2008 lo 9-15 1(7) Y1. Seuraava tauluo ertoo vauutusyhtiön masamat orvauset vahinovuoden ja orvausen masuvuoden muaan ryhmiteltynä (tuhansina euroina): Vahinovuosi
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K74026 T1 21.8.2017 ALUSTAVA NUPURI NUPURINKARTANONTIE KORTTELI 74026 T1 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on
KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2
KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA Myyjä Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0700 Kauniainen.
9 ALIKERAVA 381 AK-58 AK-69 LPA-22 259 K-8 LPA-22 LPA 314 K-27 AK-43 LPA AK-43 T-1 2:146 SAMPOLANKATU SIBELIUKSENTIE. i-21. 40 db. 40 db +68.10.
8 0 8. Kp 0 8. 8. LPA- :6 0--6-M60.7 8..6 6 I II.8 KESKUSTA K-8 t 7 II 0 SAMPOLANKATU...0 SIBELIUKSENTIE.. 0 öintitalo SANTANIITYNKUJA Santaniitynuja 8 8.6 8. 8 AK-6 8 SANTANIITYNKUJA pp/t LPA 0 AK- 7
KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA TORNIKUJA 3
KAUNASTEN KAUPUNK GRANKULLA STAD KAUNASTEN KAUPUNK MYY PENTALOTONTN OSOTTEESSA TORNKUJA 3 Myyjä: Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0200 Kauniainen. Myytävä tontti: Kauniaisten 2. aupunginosassa orttelissa
Valtatien 9 parantaminen rakentamalla ohituskaistat välille Suinula Käpykangas, Kangasala
Valtatien 9 pantaminen raentamalla ohitusaistat välille Suinula Käpyangas, Kangasala Piranmaan ELY-esus Heinäuu 23 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO Työn tausta ja lähtöohdat... 3 2 Melun ohjevot... 3 3 Melulasenta...
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2)
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K20006 T6 25.5.2016 ALUSTAVA KUURINNIITTY KIRJOMÄKI KORTTELI 20006 T6 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina
Bredanniitynkuja on paikallinen, päättyvä tonttikatu, jolla liikennemäärät ovat vähäisiä. Kadun pääasiallisia käyttäjiä ovat alueen asukkaat.
KUNNEN GRNKULL Kauniaisten aupuni Raennusonttori Pöyry Finland Oy/nssi Heiilä.. KTUUUNNTELN ELOTU -: Koivuhovi KDUN N: Bredanniitynuja. Kuluoa Bredanniitynuja on päättyvä tonttiu, jota jetaan noin m. Nyyistä
Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS
INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN
Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna
Rakennustoimisto Pohjola Oy Rakennuskeskus Centra Katinen, Hämeenlinna RAKENNETTAVUUSSELVITYS LUONNOS 8.9.2011 1. YLEISTÄ Päivämäärä 08.09.2011 Proj. nro 82138231 Selvityksen kohde on Katisen kaupunginosassa,
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Keränen
PR/0/0/0 Frisbeegolfradan laajennus 0 Yla..0 Yhdysuntateniian päälliö Keränen..0 Frisbeegolfratasuunnitelma on pidetty maanäyttö- ja raennusasetusen perusteella nähtävillä...0 unnan asiointipisteessä ja
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44061 T2 31.5.2016 ALUSTAVA KAUKLAHTI BASSENRAITTI KORTTELI 44061 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina
Vakuutusteknisistä riskeistä johtuvien suureiden laskemista varten käytettävä vakuutuslajiryhmittely.
1144/2011 7 Liite 1 Vauutustenisistä riseistä johtuvien suureiden lasemista varten äytettävä vauutuslajiryhmittely. Vauutuslajiryhmä Vauutusluoat Ensivauutus 1 Laisääteinen tapaturma 1 (laisääteinen) 2
Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys
KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...
KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI
FCG Suunnittelu ja teniia Oy Kauniaisten aupuni KESKUSTA ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI Kaavaselostus 6-C783 Yhdysuntalautaunta 5..008 58 Kaavaluonnos nähtävillä MRL 6, MRA
3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m
2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi
K-KS vakuutussumma on kiinteä euromäärä
Kesinäinen Henivauutusyhtiö IIIELLA TEKNIIKALLA LAKUPERUTE H-TUTKINTOA ARTEN HENKIAKUUTU REKURIIIELLA TEKNIIKALLA OIMAAOLO 2 AIKALAKU JA AKUUTUIKÄ Tätä lasuperustetta sovelletaan..25 alaen myönnettäviin
VÄRÄHTELYMEKANIIKKA SESSIO 19: Usean vapausasteen systeemin liikeyhtälöiden johto Newtonin lakia käyttäen
9/ VÄRÄHTELYMEKANIIKKA SESSIO 9: Usean vapausasteen systeemin liieyhtälöiden johto Newtonin laia äyttäen JOHDANTO Usean vapausasteen systeemillä taroitetaan meaanista systeemiä, jona liietilan uvaamiseen
VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 51 PAKKALA TONTIT K 51226/2-7.
Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka TONTIT K 6/-7..7 Maaperä Korttelialueella on tehty yleispiirteinen pohjatutkimus. Ympäröivillä katualueilla sijaitsee
MAANKÄYTTÖ- JA LUOVUTUSSOPIMUS
LUONNOS h 07.0.0 MAANKÄYTTÖ- JA LUOVUTUSSOPIMUS OSAPUOLET Maanomistaja: Nummelan Työväenyhdistys Elo ry, jäljempänä maanomistaja c/o Matti Waara Mäyrääntie 7 0300 Nummela Kunta: Vihdin unta, jäljempänä
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45031 T3 31.5.2016 ALUSTAVA KURTTILA MAAKAUPPIAANKUJA KORTTELI 45031 T3 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on
Saarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henkilötunnus:
KAUPPAKIRJA 1/4 MYYJÄ Passi, Maru Jaao henilötunnus: Saarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henilötunnus: osoite: OSTAJA Kauhavan aupuni y-tunnus 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA KAUPAN KOHDE
-0-- -0-- -0-- -0--0-0--0-0--5-0-- -0-- 000-0--5 p- -0--5-0--, -0--0 Urh. Siei sentie -0-- -0-- -0-- KUMOTTAVA KAAVAN OSA -0-- -0-- Tapiola SIEKKISENT IE -0-- -0-- -0--0-0-- -0-- -0-- -0-- 500 00-0--0-0--0
RAKENNETTAVUUSSELVITYS HARRISAAJON KAAVA- ALUEELLA KITTILÄN RAATTAMASSA
Koulukatu 28 Puh. (08) 5354 700 Sähköposti: gb@geobotnia.fi 90100 Oulu Fax (08) 5354 710 Internet: www.geobotnia.fi Forsström Rakennus Oy Työ n:o 10539 PL 560 19.8.2008 67701 Kokkola RAKENNETTAVUUSSELVITYS
LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA
GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros
HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS
HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS 9.8.2012 HIETA-AHON KAAVARUNKO, KIIMINKI MAAPERÄ- JA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä Työ nro Laatija Tarkastaja 9.8.2012 82139158 Mikko
Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS
Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ
Kaurialan kaavarunko SITO OY, 31.1.2013
Kaurialan aavuno, 31.1.2013 Sisältö lusanat lusanat Kaupuniraenneanalyysi Suunnittelualueen nyytilanne Voimassa oleva asemaaava Nyyiset tontit Suunnitelma Rataisuvaihtoehdoista Suunnitelman havainneuva
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTA III J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Kohde Haija/ aloite Asemaaavamuutosen toitus ja tavoite Kaavoitus
Varilan koulu PERUSTAMISTAPASELVITYS. Sastamala. Projektinumero
Projektinumero 2017-5 PERUSTAMISTAPASELVITYS Varilan koulu Sastamala PERUSTAMISTAPASELVITYS 20.01.2017 1(4) Projektinumero 2017-5 Varilan koulu Sastamala YLEISTÄ Rakennuskohde Toimeksiannosta olen laatinut
Valon diffraktio yhdessä ja kahdessa raossa
Jväslän Ammattioreaoulu, IT-instituutti IXPF24 Fsiia, Kevät 2005, 6 ECTS Opettaja Pasi Repo Valon diffratio hdessä ja ahdessa raossa Laatija - Pasi Vähämartti Vuosiurssi - IST4S1 Teopäivä 2005-2-17 Palautuspäivä
Saarenmaa-Rusko kaavoitus, rakennemallit. Massatarkasteluselvitys
KANGASALAN KUNTA Saarenmaa-Rusko kaavoitus, rakennemallit. Massatarkasteluselvitys Selvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P35818 Selvitys 1 (4) SKu, KHi, JRu Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 1 2 SIJAINTI
HYVINKÄÄ HANGONSILLAN ASUINALUEET KORTTELIVIITESUUNNITELMAT
HYINKÄÄ HNGONSILLN SUINLUEET KORTTELTESUUNNITELMT ritehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy - 9.9.04 LUEEN YLEISSUUNNITELMT 0-0 s. Osayleisaava, Ideailailu, aavaruno KORTTELTESUUNNITELMT 0-04 s.4 ineiston taroitus,
Alustava pohjaveden hallintaselvitys
Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVA SELOSTUS Vehoja, asemaaavan muutos Hyvinään aupungin. aupunginosan asemaaavan muutos orttelissa. :00 HYVIKÄÄ KAUPUKI TEKIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS..05 Asemaaavan selostus :00 ASEMAKAAVA SELOSTUS,
VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 14 VARISTO TONTIT K14221/1-6.
Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiaa Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 4 TONTIT K422/-6 6.4.27 Maaperä Tonteia on tehty yeispiirteinen pohjatutkimus kevättavea 27. Tutkimuksen yhteydessä on
ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT)
PORVOON KAUPUNKI, OMENATARHAN ASEMAKAAVA-ALUE ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) Viite 82131721 Versio 1.2 Pvm Hyväksynyt Mervi Fors
KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013
KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta
ASEMAKAAVAN LAATIMINEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KORTTELEIDEN TONTTIJAOT JA TONTTIJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue
KAUNASTEN KAUPUNK Maanäyttöysiö ASEMAKAAVAN LAATMNEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NHN LTTYVÄT KORTTELEDEN TONTTJAOT JA TONTTJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue OSALLSTUMS- JA ARVONTSUUNNTELMA Miä osallistumis-
Silvolanmetsän asemakaava, A1406
Kaarinan aupuni Silvolanmetsän asemaaava, A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma..0 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 0 A0..0 DA: /0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
6:39 17,5 1:92 17, , : ,1 1:43 14,9. ar 10 1:104 1:137 1:140 1: :117. e= , Päiväkoti 1:114 1:115 13,5
000 : :, :,, :, : YO : : e=0.0 : 00,, t,0,, sr- Liusallio :, 0 LÄ : Joila :0 :, 00 m 0 : 0 : db( A) :, : : t t 0, 0 : Paila, :0, : : :0, :, : : H.as Paloasema Kpa,,, : : : :,,0, : :, 00 Kunnantalo : :
BL20A0700 Sähköverkkotekniikan peruskurssi
BLA7 ähöveroteniian perusurssi Viavirrat BLA7 ähöveroteniian perusurssi Viojen aiheuttajat lastollinen ylijännite Laitteiden toiintahäiriö tai virhetoiinta nhiillinen erehdys Yliuoritus BLA7 ähöveroteniian
Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus
LIITE 14 Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen suunnitelmaselostus Rev.A 09.03.2010 Tilaaja: Iisalmen kaupunki Veturitallinrannan asuntoalueen ympäristösuunnitelma Rantapenkereen
PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3
PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 440-2, 447-2, 448-1, 448-2 ja 448-3 TONTINLUOVUTUSKILPAILU RAKENNETTAVUUSSELVITYS Viite 82119395 Versio 2 Pvm Hyväksynyt M. Fors / Porvoon kaupunki Tarkistanut
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS
MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KNTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kauniaisten aupuni (Y-tunnus 0006-) Kauniaistentie 0, 0700 KAUNIAINEN ja Asunto Oy Forsellesintie 8 (Y-tunnus 080-) c/o Kaallion huolto Oy
KESKILOHJAN ASEMAPAIKKA Asematoimintojen tilavaraussuunnitelma
KESKILOHJAN ASEAPAIKKA Asematoimintojen tilavaraussuunnitelma.. ESIPUHE LÄHTÖKOHDAT Asemaaavamuutos Tehtävänä oli suunnitella Kesilohjan auunginosassa sijaitsevan rautatieseisaeen alustavat liiennejärjestelyt
NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO
NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) RAKENNETTAVUUSSELVITYS
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K45085 T12 16.8.2017 ALUSTAVA ÅMINNE PULPETTIPOLKU KORTTELI 45085 T12 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina
1974 N:o 622. Vakuutusteknisistä riskeistä johtuvien suureiden laskemista varten käytettävä vakuutuslajiryhmittely. Liite 1.
1974 N:o 622 Liite 1 Vauutustenisistä riseistä johtuvien suureiden lasemista varten äytettävä vauutuslajiryhmittely Vauutuslajiryhmä Vauutusluoat Ensivauutus Laisääteinen tapaturma 1 (laisääteinen) Muu
Runkomelu. Tampereen kaupunki Juha Jaakola PL Tampere
Tampereen aupuni Juha Jaaola PL 487 33101 Tampere LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN NOPEUDEN KASVATTAMISESTA RANTA- TAMPELLAN ALUEEN RUNKOMELU- JA TÄRINÄRISKIIN Ranta-Tampellan alueen tärinää on arvioitu selvitysessä
MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET
5 TLOUYRTTÄJÄN ELÄKELN UKEN VKUUTUKEN PERUTEET PERUTEDEN OVELTNEN Näitä perusteita soelletaan..009 lähtien maatalousrittäjän eläelain 80/006 YEL muaisiin auutusiin. VKUUTUKU Vauutusmasu uodelta on maatalousrittäjän
Pilaantuneiden maa-ainesten määrä ja käsittely. Satu Jaakkonen Suomen ympäristökeskus
Pilaantuneiden maa-ainesten määrä ja käsittely Lamminpäivät 2.10.2008 Satu Jaakkonen Suomen ympäristökeskus Taustaa 1/2 Suomessa kunnostetaan vuosittain kolmisensataa pilaantunutta maa-aluetta Yhteensä
3. Markovin prosessit ja vahva Markovin ominaisuus
30 STOKASTISET DIFFERENTIAALIYHTÄLÖT 3. Marovin prosessit ja vahva Marovin ominaisuus Aloitamme nyt edellisen appaleen päättäneen esimerin yleistämisen Brownin liieelle. Käymme ysitellen läpi esimerin
Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys
Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus 23.3.2012 Ruskatie 1 92140 PATTIJOKI Raahen kaupunki Pitkäkarin pohjoisosan ja Kylmäniemenlahden rakennettavuusselvitys Raahe Raahen kaupunki SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ...
1 Rakennettavuusselvitys
1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset
Kalajoentie Kalajoki MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI
Kalajoen kaupunki MAAPERÄTUTKIMUS Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 31.07.2018 MAAPERÄTUTKIMUS KALAJOELLA: LANKIPERÄ, KALAJOKI Yleistä Kalajoen kaupungin (Hannu Vähäkuopus) toimeksiannosta on KS Geokonsult
HYVINKÄÄN KAUPUNKI JA NURMIJÄRVEN KUNTA
RAPORTTI 6UWA008 260202 HYVINKÄÄN KAUPUNKI JA NURMIJÄRVEN KUNTA Rajamäen pohjavesialue Suojelusuunnitelman päivitys 6UWA008 2 Yhteenveto Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien avulla pyritään turvaamaan
TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE. Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6. Primary heap, lohkot 5 ja 6
TERRAFAME OY:N KAIVOSHANKE Geosuunnitelma Primary heap, lohkot 5 ja 6 Primary heap, lohkot 5 ja 6 2 (4) TERRAFAME OY KAIVOSHANKE Geosuunnitelma; Primary heap, lohkot 5 ja 6 Yleistä Tämä geosuunnitelma
UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS
Vastaanottaja Arto Seppänen Utajärven kunta Laitilantie 5 91600 UTAJÄRVI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 17.10.2017 Viite 1510036498 UTAJÄRVI, MUSTIKKAKANGAS MAAPERÄN RAKENNETTAVUUSSELVITYS
KIRJASTO KESKUSTAN ALUEEN RAKENTAMISOHJE KORTTELIT 224, 301, 302, 303, 304, 319 JA 320
KRJASTO KESKUSTAN UEEN RENTAMSOHJE KORTTELT, 301,,,, 319 JA 2 Sisällysluettelo: yleisohjeet...3 ortteli...6 orttelit, ja...7 orttelit ja 319...12 Kuvaluettelo: annen uva: näymä Kesusadulta ohti unnantaloa
PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 447-2, JA 448-2
PORVOON KAUPUNKI PORVOON LÄNSIRANTA TONTIT 440-1, 447-2, 448-1 JA 448-2 TONTINLUOVUTUSKILPAILU RAKENNETTAVUUSSELVITYS Viite 82119395 Versio 1 Pvm 16.10.2008 Hyväksynyt Tarkistanut J. Forsman Kirjoittanut
Naulalevylausunto Kartro PTN naulalevylle
LAUSUNTO NRO VTT-S-04256-14 1 (6) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö ITW Construction Products Oy Jarmo Kytömäi Timmermalmintie 19A 01680 Vantaa 18.9.2014 Jarmo Kytömäi VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäi PL
RAKENNETTAVUUSSELVITYS
PORNAINEN, AIDUNAUEEN ASEMAKAAVAN SWECO Ympäristö Oy Inststo Arcus Oy aatinut Tarkastanut Hyväksynyt N Vehmas / Arcus K Andersson-Berlin / Arcus J Heikkilä / Arcus 17-01-03 17-01-03 17-01-03 Sisällysluettelo
RANTARAKENTAMISEN MITOITUS KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21. Kotkan Kymijoen pohjoisosa oyk KOUVOLA KOTKA KOUVOLA KOTKA.
Kotan Kymijoen pohjoisosa oy 23.0 KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 st/p Salonmäi Heiilänmäi Koivusaari Kahrinmäi st/p Hurusela Heinäsaari Mammulanmäi Hirvenmäi st/p RANTARAKENTAMISEN MITOITUS MERKINNÄT
: : :250 1: Tehdas. hule4 hule4. hule4 VIII 109.
0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0. 0. 0. 0. 0.0 0. 0. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0.0 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0.. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. Ras lev m Ras. Ras lev m 0 0 : :0-0-0 -- 0 0 0 0 cc 0 0 0 0 cc 0 00 as
Asemakaavan selostus LIIKEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Haapajärven kaupunki
Haaajärven auuni Asemaaavan selostus KEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Selostus liittyy..0 äivättyyn Haaajärven Ronaalan auunginosan orttelia, orttelin tontteja ja seä näihin liittyviä atu- ja torialueita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA TASOIA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTEU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-AUEEN RAJAUS Kaavoitus ohde OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA TASOIA
ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KAUPUNGINOSAN 2, KAUNISNURMI, KORTTELIN 2049 OSAA SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA (kaava nro 02/005 Parikin alue)
696/10.02.01/201 (entinen asianumer 6975/10.02.01/2011) ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KAUPUNGINOSAN 2, KAUNISNURMI, KORTTELIN 2049 OSAA SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA (aava nr 02/005 Pariin alue) Liittyy 2.12.201
HÄMEVAARA. Lisäksi tal.tilaa m2/as. Rak.oik. as.tilaa k-m2. Kaava- Myyntihinta. Kortteli Tontti Lähiosoite. merkintä HÄMEVAARA
HÄMEVAARA Kortteli Tontti Lähiosoite HÄMEVAARA Kaava- merkintä Pintaala m2 Rak.oik. as.tilaa k-m2 Lisäksi tal.tilaa m2/as. Myyntihinta 11040 1 Vieteritie 2 AO 485 120 30 78 000 11040 2 Vieteritie 4 AO
Naantalin kaupunki Asuntomessualue LUONNOS KUSTANNUS- Matalalahden rantarakenteiden geotarkastelu
Naantalin kaupunki 12870 Asuntomessualue LUONNOS KUSTANNUS- Matalalahden rantarakenteiden geotarkastelu ARVIOTA VARTEN 1. Tilaaja: Naantalin kaupunki 2. Kohde ja toimeksianto: Matalalahden ranta-alueen
GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS
Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Rev A 27.10.2015 GEOTEKNINEN RAKENNET- TAVUUSSELVITYS TARASTENJÄRVEN ASEMA- KAAVA-ALUE 740 KANGASALA TÄMÄ RAPORTTI KORVAA
POHJATUTKIMUSRAPORTTI
G P GEOPALVELU OY TYÖ N:O 17125 SKOL jäsen KARLSÅKER OMAKOTITALOTONTIT 20, 22, 24 26 / 132 / KARLSÅKER / SIUNTIO Pellonkulma 02580 SIUNTIO 15.6.2017 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia -001 pintavaaitus
Luku kahden alkuluvun summana
Luu ahden aluluvun summana Juho Salmensuu Lahden Lyseon luio Matematiia 008 Tiivistelmä Tutielmassa tarastellaan ysymystä; uina monella eri tavalla annettu parillinen oonaisluu voidaan esittää ahden aluluvun
YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ
YLIVIESKA SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ Siltasuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Lea Yläsaari Tarkastanut: 10.4.2017 Pekka Mantere Geosuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Arto Keski-Opas Tarkastanut:
VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 18 VANTAANLAAKSO TONTIT K18057/13-16.
Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiaa Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka VANTAANAAKSO TONTIT K57/3-6 6.4.27 Maaperä Kortteiaueea on tehty yeispiirteinen pohjatutkimus kevättavea 27. Tutkimuksen
KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISUMIS- JA ARVIOINISUUNNIELMA KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUOS Liite aupuniehitysen lautaunnan esityslistaan nro 6, 7..08 asia nro 49 Asemaaava osee: Osaa tiloista 79:4:4: Hallamaa ja 79:4:4:7
RAKENNETTAVUUSSELVITYS
RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3
Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09
VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A
ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe) Veiarin Kiinteistö Oy Hyvinään aupungin 18. aupunginosan, Nummenäri, orttelin 1723 osaa oseva asemaaavan muutos () HYVNKÄÄN KAUPUNK KAAVOTUS 30.5.2018 2 Sisällys 1 PERUS-
2323/ /2018. ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon kylän tilaa 5:254 ja liikennealuetta.
/000/08 ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon ylän tilaa : ja liiennealuetta ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE aupunginosan, Lehtomäi, orttelin 8 osaa, ravirata-, puisto- ja yleisen tien aluetta Asemaaavan nro 0/00 Selostus
HELY Hyvinkään esteetön liikkumisympäristö
Hyvinään esteetön liiumisympäristö 00 Hyvinään esteetön liiumisympäristö Esteettömän liiumisen tutimus ja ehittämisohjelma elsa 00-00 Esteetön liiennejärjestelmä on sellainen, että myös lapset, iääät
Naulalevylausunto LL13 Combi naulalevylle
LAUSUNTO NRO VTT-S-0361-1 1 (5) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö Lahti Levy Oy Asonatu 11 15100 Lahti 7.4.01 Simo Jouainen VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäi PL 1001, 0044 VTT Puh. 00 7 5566, ax. 00 7 7003
Maanomistuskartta Kunnan maanomistus 21.10.2011
Tuusulan unta Aropelto, asemaaava ja asemaaavan muutos, aava nro 490 LTE 1 Maanomistustta Kunnan maanomistus 21.10.2011 0 IV vss Miolan oulu äoti olan Leiienttä vss I I I I a a a a a yr I 2:259 :19 5:0
KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT
..0 KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a a a v a n m u u t o s ( ) Asemaaavan muutos osee. Kalevan aupunginosan pysäöimisalueita
Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pappilanlammen asemakaavan muutos, kortteli 107, osa korttelia 105 sekä katualue
ULVILAN KAUPUNKI Maanäyttöosasto Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pappilanlammen asemaaavan muutos, ortteli 0, osa orttelia 0 seä atualue Diai /0.0.0/0 . Suunnittelualue Tämä osallistumis- ja
RATKAISUT: 21. Induktio
Physica 9 2. painos 1(6) ATKAISUT ATKAISUT: 21.1 a) Kun magneettienttä muuttuu johdinsilmuan sisällä, johdinsilmuaan indusoituu lähdejännite. Tätä ilmiötä utsutaan indutiosi. b) Lenzin lai: Indutioilmiön
% %228koti. Lava. Lava. Srk -k es k us. III k. II Ts. III k. Ts k. M-market
I I I Kp a sp Sai r V t t Sair. t r at sp % %228oti t IV h Sai ra ala h r h Lava Lava Sa ir IV IV h h h Sr - es us t VI Kpa t r r r I r r I t t t t rr ts ts t M-met Kelloosen osayleisaava Kaupallinen selvitys
RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.8.2016 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES, TAMPERE ID 1 629 446 RAKENNETTAVUUSSELVITYS ISOKUUSI III AK 8639 VUORES,
Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09
VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A
Kaavaselostus, valmisteluvaihe L29 KARSTUNRAITTI 1. KAUPUNGINOSA ANTTILA
Lohjan aupuni Ympäristötoimi Kaavoitus AO.8.0 Kaavaselostus, valmisteluvaihe L KARSTUNRAITTI. KAUPUNGINOSA ANTTILA KORTTELEIDEN, JA 8 SEKÄ KORTTELEIDEN JA OSAN JA VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN ASEMAAVAN MUUTOS
Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA
14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477
Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE
Työ nro 11271 3.9.215 RAKENNETTAVUUSSELVITYS MULTISILLAN PÄIVÄKOTI TERÄVÄNKATU MULTISILTA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 3396 PIRKKALA PUH 3-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 3-368 33
ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO
Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 15.6.2011 Viite 82132293 ROUSUN ALUE ASEMAKAAVAN LAATIMISEEN LIITTYVÄ MAAPERÄTUTKIMUS, RAKENNETTAVUUSSELVITYS JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO
Iris-säätöpelti EKO-SI
Iris-säätöpelti EKO-SI Kuvaus EKO-SI on iris-tyyppinen säätöpelti ilmamäärän mittaamiseen ja säätämiseen. Säätöpelti täyttää asiaanuuluvat AMA VVS- ja Kyl 09 seä tiiviysluoan C vaatimuset. Raenne EKO-SI