Työskentely isän kanssa, jolla on päihdeongelma



Samankaltaiset tiedostot
Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Päihteet ja vanhemmuus

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI

Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke.

Investointi sijaisvanhempaanparas

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä Anne Murtojärvi

Päihderiippuvaisen perheen kohtaaminen. Niina Kokko suunnittelija Pidä kiinni -hoitojärjestelmä Ensi- ja turvakotienliitto ry 2.2.

ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Sairaus vai paha tapa? Päivi Rautio

Muutoksessa elämisen taidot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

Perhe on paljon enemmän kuin siitä kerrotut tarinat

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

M.Andersson

Turku /Anu Nurmi

Isän kohtaamisen periaatteita

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa

TAVOITE EDELLYTTÄÄ. Ilona Autti-Rämö Terveystutkimuksen päällikkö Tutkimusprofessori Kela tutkimusosasto. Yksilön muutosta ajavat voimat (Drivers)

Sukupuolen merkitys. Sukupuolen huomioon ottava lähestymistapa

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Lapin ensi- ja turvakoti ry

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma Piia Roos (Janniina Elo)

Mielenterveys voimavarana

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa

Mielenterveys voimavarana

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Ohjaus ja monialainen yhteistyö

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?

VANHEMPIEN JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY PERHEVÄKIVALTATILANTEESSA

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry

Raahen kaupunki LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi

Odotusaika. Hyvät vanhemmat

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Luottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter:

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Yhteistyövanhemmuus. Miten huolehdimme lapsesta eron jälkeen?

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Päihdekuntoutumista tukeva ja isyyttä vahvistava Erityisesti Isäryhmä Rikosseuraamuspuolella

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari Mirjam Kalland

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

Vanhemmuuden ja parisuhteen tukea kohtaamispaikoissa

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä

VUOROVAIKUTUSKYLPY. Saara Jaskari. Turun ensi- ja turvakoti ry

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

Tiimityö jaettua vai jakamatonta vastuuta? Vaasa

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

SITOUTUMINEN PARISUHTEESEEN

MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA Ehkäisevän työn päivät, Lahti

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Isät turvallisuuden tekijänä

Transkriptio:

Työskentely isän kanssa, jolla on päihdeongelma

mitä hoidetaan ensin Kun kohdataan isä, isyyden tukeminen ja vahvistaminen kulkee perustehtävän rinnalla Työntekijän tehtävä on kohdata isä siten, että hänen on mahdollista hyväksyä itsensä. Yhteistyösuhteessa tulisi nähdä mies, isä ja hänen elämäntilanteensa Isyyden identiteetin vahvistaminen kasvattaa motivaatiota muutokseen

Työntekijän huoneentaulu Ole läsnä Kuuntele ja kuule Haasta dialogiin Kunnioita Puhu isyydestä/vanhemmuudesta

läsnäoleva kohtaaminen Varhaisten kokemusten kautta yksilö muodostaa sisäisen työmallin, jonka perusteella hän arvioi itsensä, vuorovaikutusta ja muita. Myöhemmät korvaavat ja korjaavat kokemukset voivat vaikuttaa sisäiseen työmalliin. Kunnioittava ja arvostava kohtaaminen on mahdollistaa korjaavien kokemusten syntymisen, kun taas latistava, nujertava, uhkaava, mitätöivä ilmapiiri vähentää mahdollisuuksia korjaaville kokemuksille. Erityisen tärkeää se on päihdeongelmaisten kohdalla, jotka ovat tottuneet huonoon, tylyyn ja poiskäännyttävään kohteluun. Läsnäolevan kohtaaminen syntyy, kun Työntekijä on oikeasti läsnä tilanteessa Asiakkaalle syntyy tunne, että työntekijä on oikeasti tilanteessa minua varten ja aidosti kiinnostunut näkemään minut ihmisenä, ei ainoastaan ongelmaani Asiakas ja hänen kokemuksensa tulevat nähdyksi ja kuulluksi ja sitä kautta hänen on mahdollista jäsentää uudelleen tilannettaan Kunnioitus, tasavertaisuus ja avoimuus viestivät välittämisestä. Välittäminen sallii ja mahdollistaa, antavat luvan, puuttua toisen elämänkulkuun

mahdollisuuksia vai esteitä luomassa Työntekijän olisi tärkeää tunnistaa ja tarkastella oma asennetta, ajatuksia, tunteita ja kokemuksia liittyen isyyteen ja päihdeongelmaan. Yhteistyösuhteessa omat tunteet ja aiemmat kokemukset nousevat esiin helposti ja siksi niiden vaikutus tulisi tiedostaa Työntekijän tulee tehdä yhteistyösuhteen tilaa puhua negatiivisista tunteista ja kokemuksista Riippuvuudesta kumpuavien käyttäytymismallien; kuten valehtelu itselle ja muille, ymmärtäminen ja niiden näkyväksi tekeminen Läsnäoleva ja dialoginen kohtaaminen sallii avoimen ja rehellisen keskustelun. Työntekijän tehtävä ei ole arvottaa asiakkaan puhetta eikä väitellä vaan auttaa isää näkemään asioiden erilaisia puolia erityisesti lapsen näkökulmasta ja rakentamaan uutta

haasteista Päihdeongelmaisen miehen isyys tulee usein ohitetuksi Isä jää usein lasta koskevien asioiden ja palvelujärjestelmien ulkopuolelle. Ulkopuolisuus ja sen kokemus lisääntyy erityisesti, kun isä eroaa lapsen äidistä. Isän mahdollinen vankilatuomio on erityinen haaste. Isä pelkää tunnustaa päihdeongelmaansa. Pelkona on välien katkeaminen, tapaamisoikeuksien menettäminen tai muu lapsen menettäminen Isät tulevat usein verkostoissa näkyville vain ongelmansa kautta, mikä vaikeuttaa isyyden tukemista ja sitoutumista isyyteen Jos isällä ei ole säännöllistä yhteyttä ja osallisuutta lapsen elämässä, hän voi kokea syyllisyyttä ja arvottomuutta. Suhteen puuttuminen tai hataruus vaikeuttaa tunnesuhteen luomista lapseen, jolloin haasteena on saada isä ymmärtämään oman toimintansa merkitys lapselle ja hänen hyvinvoinnilleen Verkosto niukka tai turvaton tuki Valehtelu, salailu ja epäluottamus kuuluvat osaltaan päihdeongelmaan, jotka muokkaavat arvoja ja asenteita. Toisaalta ne ovat opittuja selviytymiskeinoja! Työntekijän moralisoiva ja tuomitseva asenne Isä ei ole vielä valmis muuttamaan päihteidenkäyttöään Luottamus ruokkii luottamusta ja mahdollistaa vaikeiden asioiden jakamisen!

TEHTÄVÄ Tarkastele omia asenteita ja ajatuksia seuraavien kysymysten avulla. Käykää keskustelua työyhteisössä, minkälaisia ajatuksia päihdeongelmainen mies isänä herättää

miksi hoitaa isän päihdeongelmaa Päihdeongelma on kietoutunut vanhemmuuden ja varhaisen vuorovaikutussuhteen ongelmiin ja sen irrottaminen lapsiperheen arjesta ja lapsen tarvitsevuudesta ei useinkaan onnistu Päihteiden ongelmakäyttö on riskitekijä kiintymyssuhteen muodostumiselle ja isänä toimimiselle. Päihdeongelma ja päihdeongelmaisen identiteetti vievät tilaa lapselta ja isyydeltä, jolloin lapsen hyvinvointi, tarpeet ja turvallinen kasvuympäristö vaarantuvat Vanhempien päihteidenkäyttö aiheuttaa lapselle turvattomuuden, häpeän ja pelon tunteita sekä ahdistusta. Todennäköisyys lapsella myöhemmässä iässä esiintyviin tunne-elämän ja mielenterveydenhäiriöihin kasvaa ja lisää huomattavasti lapsen päihdeongelman riskiä Isäksi tulo motivoi muutokseen. Isyys tarjoaa mahdollisuuden päihteiden käyttötapojen muutokselle ja parhaassa tapauksessa riippuvuudesta toipumiselle. Kun mies saa tukea sekä isyyteen ja vanhemmuuden taitojen opetteluun että päihteettömyyteen hänen on mahdollista alkaa rakentamaan isyyden identiteettiä ja sitoutua siihen Isä on lapsen kannalta merkityksellinen läpi elämän, oli hän läsnä tai ei. 9

minä tarvitsen sinun rakkauttasi Lapsen oikeus turvaa antavaan ja hoivaavaan vanhemmuuteen on työskentelyn ytimessä Isänä toimimista tarkastellaan lapsen näkökulmasta mitä tekoja pitäisi tehdä, että lapsella on parempi? Isä on merkityksellinen lapselle. Silloinkin, kun isänä toimiminen arjessa ei ole mahdollista päihderiippuvuuden vuoksi, on tärkeää miettiä realistisia ja turvallisia keinoja ylläpitää lapsen suhdetta isään Isän toiminta antaa lapselle mallin. Millaisen mallin suhteessa päihteisiin sinun toimintasi antaa? isien sanomaa: Mulla oli halu raitistua, ei yhtään keinoa

pohdittavaksi Millaista on lapsen kannalta riittävä isyys? Miten se näkyy ja miltä se tuntuu? Mitä reunaehtoja isänä toimimiselle on? Mistä näkemyksesi muodostuu? Millaisia omia tunteita ja kokemuksia näkemykseesi heijastuu? Miten ne peilautuu ammatilliseen tietoosi?

päihdeongelmaisen isän kanssa työskentely Lapsella on oikeus turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. Runsas päihteiden käyttö riskeeraa aina tämän. Lapsen kokemus ja isyys mahdollistavat päihteidenkäyttöön liittyvän huolen puheeksi oton. Isyys herättää usein halun muuttaa omaa elämäntapaa ja päihteidenkäyttöä Miehet kaipaavat puuttumista päihdeongelmaan ja tarvitsevat kohtaamista isänä. Eri isyyden vaiheessa olevien miesten tuen tarve vaihtelee (kts. Erityisesti isä alkuraportti s.20) Perheen päihdekulttuuria tulisi tarkastella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tarjota tukea tilanteen tarkastelemiseksi lapsen näkökulmasta Miten tilanne näyttäytyy isälle itselleen ja miten se näyttäytyy muille? - Isän näkemyksen kunnioittaminen, siitä toimivan löytäminen ja sen vahvistaminen sekä toisaalta tosiasioiden ja muiden näkemyksen tunnustaminen ja sanoittaminen Työskentelylle selkeät raamit ja pelisäännöt, jotka kaikille läpinäkyvät Isän oman motivaation herääminen muutokseen ja keinot miten tavoitteeseen pääsee ja sitä voi ylläpitää 12

VINKKI Mitä puhetta puhutaan? Onko puhe suunnattu isälle vai päihderiippuvaiselle. Isyyspuhe ja kulttuurinen puhe vanhemmuudesta vahvistaa isänä toimimista. (Suomen Mielenterveysseura 2007) Pohtikaa yhdessä, millaista puhetta teillä puhutaan. Ottamalla isät, äidit ja perheet mukaan pohtimaan, voi perheen sisälläkin aueta uusia näkökulmia isänä toimimiselle.

motivaatio Jännite, joka syntyy tarpeesta tehdä toisin isyys synnyttää jännitteitä esimerkiksi: lapsen tarpeiden ja hyvinvointi/päihteiden käytön Isän identiteetti/päihdeongelmaisen/hyvän ryyppykaverin identiteetti Ihmisen toimintaa ohjaavaa tarve autonomiaan, liittymiseen ja mahdollisuuteen vaikuttaa oman elämän kulkuun. Motivaation kehittyy ja vahvistuu tarkastelemalla ja tekemällä näkyväksi ristiriitaa erilaisten ratkaisujen välillä. Muutokseen tarvitaan halua, valmiutta ja tunne omasta pystyvyydestä muuttaa asioita Motivaatio on vuorovaikutuksen tuote, joka vaihtelee. Se on kehittyvä ja dynaaminen ilmiö, siksi työntekijä voi tukea isää sen vahvistamisessa ja ylläpitämisessä. Sisäisessä motivaatiossa halu muutokseen tulee ihmisestä itsestään ja se koetaan henkilökohtaisesti tärkeäksi. Alussa ulkoinen motivaatio riittää, jolloin tekee muutoksia ulkoisen paineen tai palkkion takia (esim. ei tapaa lasta, työpaikka menee). Ulkoinen motivaatio voi kääntyä sisäiseksi motivaatioksi, jos ihminen alkaa nähdä toiminnan perustelluksi omalle hyvinvoinnilleen tai tavoitteilleen. Työntekijän tehtävänä on auttaa asiakasta löytämään oma motivaatio ja tapansa jäsentää omaa elämäänsä ja voimavarojaan

tavoitteista Työskentelyn keskiössä lapsen oikeus turvalliseen kasvuun ja kehitykseen Tuetaan isä-identiteetin rakentamisessa Tuetaan isää luomaan ja löytämään merkityksiä, miksi isänä toimiminen on tärkeää lapselle ja hänelle itselleen miehenä Yhdessä pohtien vahvistetaan isän keinoja toimia toisin (suhteessa päihteisiin) ja autetaan näkemään isän toiminnan vaikutus lapsen hyvinvointiin Autetaan löytämään muita keinoja sietää ja käsitellä niitä tilanteita ja tunteita, joihin päihteet liittyy Vanhemmuuden arkitaitojen opettelu Tarvittaessa hoitoon ja kuntoutukseen ohjaaminen, motivaation herättäminen Toivon ylläpitäminen

mikä tukee (päihdeongelmaisen) miehen isyyttä Puolison/kumppanin suhtautuminen Kokemus perheeseen kuulumisesta ja omasta merkityksestä siinä Läsnäolo raskaudenaikana ja synnytyksessä Vuorovaikutus lapsen kanssa ja siinä onnistumiset Ajatus isyydestä osana omaa elämänkulkua Mahdollisuus ottaa mallia (yhteisöstä, puolisosta, vieraista ihmisistä) Kohtaaminen isänä Ymmärrys isän tehtävistä ja vastuusta suhteessa lapseen Läsnäolo perheessä Yhteiset pelisäännöt perheessä (Lehikoinen 2012)

Isän kanssa työskennellessä pohdittavaksi Tavoite: lapsen syntymään valmistautuminen Miltä isäksi tuleminen tuntuu? Mikä innostaa? Mikä pelottaa? Millaisia isyyden malleja omassa elämässä on ollut? Ketä ihailee isänä ja miksi? Millaisia mielikuvia on vauvasta? Miltä vauva näyttää? Kenen luonteenpiirteitä vauvalla toivoisi olevan? Mitä vauva tarvitsee? Miten tarpeet muuttuu vauvan kasvaessa? Miten arki tulee muuttumaan? Mitä tietoja tai taitoja isyydessä tarvitsee? Mistä saa apua niiden oppimiseen? Kenen kanssa voi puhua isyydestä? Miten lapsen syntymä vaikuttaa päihteidenkäyttöön? Mitä muutoksia on tehnyt tai on valmis tekemään päihteidenkäyttöön? Miten lapsi reagoi, jos isä on humalassa/päihtynyt? Millainen on humalassa/päihtyneenä? Entäs krapulassa? Miten lapsi mahdollisesti reagoisi tälläiseen käytökseen? Miten pieni lapsi näkee/kuulee muutoksia vanhemman käytöksessä? Mitä tunteita ne voi aiheuttaa lapsessa?

Isän kanssa työskennellessä pohdittavaksi Tavoite: positiviisen suhteen rakentaminen toiseen vanhempaan Millainen suhde vanhemmilla on? Mikä suhteessa on toimivaa? Millaiset teot lisäävät luottamusta parisuhteessa? Mitkä vähentää? Millainen merkitys päihteillä on suhteessa ja miten se näkyy? Mitä odotuksia toisella on päihteiden käytön suhteen? Mitä itse ajattelee näistä odotuksista? Millaisia ristiriitoja päihteet aiheuttavat? Miten niitä ratkaistaan? Onko suhteessa väkivaltaa? Tiukun tiedostoista tennari kuva?

Isän kanssa työskennellessä pohdittavaksi Tavoite: Isä on saatavilla lapsen elämässä ja osallistuu hänen hoitoonsa Asuuko yhdessä lapsen kanssa? Miten usein tapaa lasta? Miten pitää yhteyttä lapseen? Miten voisi pitää lapseen yhteyttä? Mikä on realistisesti mahdollista lapsen kanssa olemista? Miten osallistuu taloudellisesti lapsen elämän tukemiseen? Mitä lapselle merkitsee, jos tulee muutoksia yhdessä olemiseen tai sovittuun tapaan olla lapsen elämässä? Mitä asioita tekee yhdessä lapsen kanssa? Millainen päivärytmi lapsella on? Mistä lapsi pitää? Mitä leikkejä lapsi leikkii mielellään? Millaisista asioista lapsi ilahtuu? Miltä lapsen ilo tuntuu? Mistä lapsi pettyy? Miltä lapsen pettymys tuntuu? Miten itse reagoi näihin tunteisiin? Mitä asioita lapsi tarvitsee tässä ikävaiheessa? Mikä tukee niiden asioiden toteutumista?

Isän kanssa työskennellessä pohdittavaksi Tavoite: tunnistaa ja vahvistaa ajatuksia ja tunteita itsestä isänä Mitä isyys herättää? Mitä tunteita isyys herättää? Mikä merkitys isyydellä on? Millainen isä haluaisi olla lapselle? Millainen isä on nyt lapselle? Mitkä asiat muuttaisi isyyttä toivottuun suuntaan? Mikä estää olemasta sellainen isä kuin haluaa? Mitä tunteita oma isyys herättää? Mitkä asiat tuo iloa? Millaisia negatiivisia ajatuksia tai tunteita isyyteen liittyy? Miten käsittelee tunteita? Mihin tarvitsee tukea isänä?

Isän kanssa työskennellessä pohdittavaksi Tavoite: päihteettömän isyyden tukeminen Miten päihteet näkyvät arjessa? Miten paljon ne hallitsee ajatuksia? Millaisia vaikutuksia niillä on käytökseen entä tunteisiin? Millaisissa tilanteissa päihteitä kuluu, miten paljon, mitä? Millaisia tavoitteita päihteiden käytön suhteen on? Mikä tukee tavoitteiden saavuttamisessa? Mikä estää niitä? Mitkä asiat muuttuvat, jos päihteidenkäytössä tulee muutoksia? Miten päihteet vaikuttaa lapsen kanssa olemiseen? Mitä luulet, miltä lapsesta tuntuu, kun isä on päihtynyt? Mistä lapsi tietää, että isä on päihtynyt/krapulassa? Miten lapsi reagoi siihen? Miten isyys/lapsen arki muuttuisi, jos päihteidenkäyttö muuttuu? Millaisia iloa tuovia asioita arkeen tulisi lisää? Mitä merkitystä päihteidenkäytön muuttamisella olisi lapselle? Mistä sen tietäisi?

Pohdittavaksi Tapaat työssäsi Matiaksen, joka on 36-vuotias kolmen lapsen isä. Matiaksella ja hänen nykyisellä puolisollaan on vuoden ikäinen Miko-poika. Vanhemmat lapset asuvat omien äitiensä kanssa toisaalla, eikä Matias ole juuri ollut heihin yhteydessä. Perhe on tullut hakemaan apua Mikon nukkumisongelmiin. Työskentelyn aikana on kiinnitetty huomiota Matiaksen keinottomuuteen isänä sekä vaihtelevaan käytökseen. Äidin puheista käy ilmi, että Matias on käyttänyt amfetamiinia ja muita päihteitä lähes 20-vuotta. Pohdi, mitä Matias ajattelee tilanteesta? Miten hän haluaisi, että tilanne käsitellään? Entä, miten työntekijänä ottaisit asian esille Matiaksen kanssa ja mitä työskentelyssä pitäisi huomioida.

Lisää aiheesta Ensi- ja turvakotien liitto Intoa Isätyöhön: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/miehena -ja-isana/intoa-isatyohon/ Pidä kiinni: http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/tyomuodot/pidakiin ni/ Viola Väkivallasta vapaaksi ry www.violary.fi Tyynelän kehittämiskeskuksen erityisesti isä- tietopankki on kattava listaus aiheeseen liittyvästä materiaalista