TYKISTÖPRIKAATIN JA PORIN PRI- KAATIN TALVIMESTARUUSKISAT



Samankaltaiset tiedostot
Kevätretki Tykistöprikaatiin

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY

Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

Satakunnan Tykistörykmentti, 1981

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

Lisätietoja:

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Savonlinnan kaupunki 2013

TYKISTÖPRIKAATIN KILTA RY TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Ilmoita halukkuudestasi valmiusyksikkökoulutukseen kyselylomakkeessa.

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

Alokkaan opas löytyy myös internet-sivuiltamme:

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Kysely kandien kesätöistä Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti

LEIKIN VOIMA Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT:

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

ASEVELVOLLISIA JOHTAJIA JA JOHDETTAVIA JO VIIDENNESSÄ POLVESSA

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

AmAk Opettajakysely - Perusraportti

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

HARJOITUSPÄIVÄKIRJA

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

PORILAINEN-LEHDEN LUKIJATUTKIMUKSEN TULOKSET 2011

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

Transkriptio:

N:o 176 1/2013

176 10 12 19 PRIKAATIN LIIKUNTAPUISTO TYKISTÖPRIKAATIN JA PORIN PRI- KAATIN TALVIMESTARUUSKISAT 1/13 SOTILASVALA 8 20 TYKISTÖKOULUN AMPUMAHARJOITUS PALVELUS MONIKANSALLISESSA OHJAAJARYHMÄSSÄ AFGANISTANISSA 3 5 6-7 8-9 10 11 12 13 14 15 16 17 19 Pääkirjoitus Komentajan tervehdys Killan tervehdys Tykistökoulun ampumaharjoitus Liikuntapuistossa kunto kohenee Köykän kuntovinkit Talvimestaruuskisat Tykistöprikaatin urheilumenestys Tykistöprikaatin verkkosivut Naisena aliupseerikoulussa Tykistöprikaatissa tapahtunutta Palkitsemista arvostetaan TykPr:ssä Sotilasvala 1/13 20-23 24-25 26 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 Vuosi Afganistanissa Lukiolaiset tutustumassa armeijaan AUK johtajan tervehdys AUK tuliasemalinja AUK tulenjohtolinja AUK viestilinja EPTRI:n päällikön tervehdys Sotilaspoliisialiupseerikurssi Sääaliupseeri RSRAKHPTRI:n päällikön tervehdys Raskas Raketinheitinlinja KULJPTRI:n päällikön tervehdys KULJPTRI moottorialiupseerikurssi 38 Jätehuoltoa tehostetaan TykPr:ssä 39 Tulevat Tapahtumat» www.puolustusvoimat.fi/tykpr Toimitus Tykistöprikaatin, Tykistöprikaatin Killan ja aliupseerikurssien yhteinen julkaisu Kannen kuva: 130 K 54 -tykin lataustoimintaa Pohjankankaalla Tykistökoulun ampumaharjoituksessa, kuvaaja : Esa Paavola Päätoimittaja: Evl Heikki Roitto Mainokset: Aliupseerikurssien oppilaat Valokuvat: TYKPR:n arkisto, AUK:n linjakuvat Rami Siltanen Painopaikka: Juvenes Print Painomäärä: 2000 kpl Taitto: Tykkimiehet Esa Paavola ja Miska Reuhkala Toimituksen osoite Yhteislaukaus-lehti TYKPR Varuskunta-ala PL 5, 38841 Niinisalo puh. 0299 443172, fax. 0299 443105 Osoitteenmuutokset: Ilmoitukset suoraan omaan kiltaan. Kiltojen yhteystiedot sivulla 6.

MUUTOKSEN TIELLÄ - KOHTI UUTTA TOIMINTAKULTTUURIA PÄÄKIRJOITUS Muutos tarkoittaa prosessia, jossa jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Muutos sanana herättää ihmisissä kovin erilaisia ajatuksia, tunteita ja muistoja. Onko muutos mielissämme mieluummin positiivinen kuin negatiivinen asia. Tietty muutos, joka aiheuttaa toisella myönteisiä tuntemuksia voi samanaikaisesti aiheuttaa toiselle hyvinkin kielteisiä asioita. Onnistuneisiin muutoksiin tarvitaan kaikkien osallisten sitoutuminen ja panos. Muutoksessa vanha toimintamalli ei enää yleensä ole toimiva, vaan tarvitaan kykyä nähdä monialaisesti tulevaisuuden mahdollisuudet. Alku vuodesta on myös Yhteislaukaus -lehden toimituskunnassa tapahtunut henkilövaihdoksia. Vuoden 2009 loppupuolelta päätoimittajana ollut everstiluutnantti Mikko Viitala siirtyi vuoden 2013 alusta uusiin tehtäviin, luovuttaen päätoimittajuuden allekirjoittaneelle. Tämän lehden välityksellä - me kaikki lukijat - haluamme välittää parhaimmat kiitoksemme Mikolle erinomaisesti hoidetun päätoimittajan tehtävän johdosta. Lisäksi lehden tekemisessä tärkeässä roolissa ollut tiedotussihteeri Riikka Halonen jäi äitiyslomalle ja on täten jo onnellinen pienen tytön äiti. Samalla toivotan tervetulleeksi Hanni Huhtamaan tekemään Yhteislaukaus -lehteä, hänen toimiessa tiedotussihteerin äitiyslomasijaisena. Puolustusvoimauudistuksen myötä muutoksen kohteeksi joutuu sekä moni asia että moni työntekijäkin. Toistaiseksi Yhteislaukaus -lehti jatkaa kuten ennenkin, ollen ensisijaisesti Tykistöprikaatin aliupseerikurssien kurssijulkaisu. Lehti toimii myös Tykistöprikaatin, Niinisalon Varuskunnan ja Tykistöprikaatin kiltojen ja perinnejoukkojen lehtenä. Eittämättä jossakin vaiheessa tulee ajankohtaiseksi tarkastella, aiheuttaako lähitulevaisuus muutoksia myös Yhteislaukaus -lehden nykyiseen toimintaan. Muutoksessa tulee ajankohtaiseksi miettiä niin nykyisen kuin tulevankin joukon perinteet ja perinteiden vaalijat. Satakunnan Tykistörykmentin Perinneyhdistys rekisteröitiin yhdistyksenä 13.08.1974. Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää jäsenensä yhtenäiseksi isänmaallisten aatteiden mukaiseksi yhteisöksi, sekä vaalia prikaatille ja sitä edeltäneille joukko-osastoille uskottuja jo vuosisataisia perinteitä. Lisäksi Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jäsentensä yleistä sotilaallista kehitystä sekä maanpuolustustahtoa, -tietoutta ja -harrastusta. Vuoden 1995 huhtikuusta lähtien yhdistyksen nimi on ollut Tykistöprikaatin Perinneyhdistys ry ja sille on vahvistettu säännöt vuoden 1993 kevätkokouksessa. Allekirjoittanut toimii Tykistöprikaatin perinneyhdistyksen puheenjohtajana. Muutokseen liittyen, aikanaan tulee ajankohtaiseksi tarkastella myös, miten toiminta jatkuu Tykistöprikaatin Killassa ja sen rekisteröidyissä jäsenyhdistyksissä ja paikallisosastoissa sekä Tykistöprikaatin perinneyhdistyksessä. Oleellista on, että toiminta jatkuu vireänä ja itseään kehittävänä. Varusmiesten palvelusaika muuttui alkuvuodesta hivenen, vaikuttaen samalla jonkin verran koulutuksen kokonaisjärjestelyihin. Palvelusajat lyhenivät viidellätoista vuorokaudella ollen nyt lyhimmillään 165 vuorokautta. Muut palvelusajat ovat 255 ja 347 vuorokautta. Seuraava kotiuttamispäivä on Juhannusviikon torstaina, jolloin myös aliupseerikurssit päättyvät - täten siis parhaimmat onnittelut aliupseerikurssinsa suorittaneille. Toivotan teille valmistuneille ryhmänjohtajille ja kaikille kotiutuville menestystä tulevaisuuden haasteissa. Kesän kynnyksellä - Juhannusta odotellessa - toivotan kaikille Yhteislaukaus -lehden lukijoille rentouttavaa kesän ja kesäloman aikaa, sekä parhaimmat kiitokset kaikille lehden julkaisuun ja sisällön tuottamiseen osallistuneille! Tykistöprikaatin esikuntapäällikkö Everstiluutnantti Heikki Roitto 3

Ihmisläheinen, hyvähenkinen ja toimintaansa kehittävä joukko-osasto KOMENTAJAN TERVEHDYS Tykistöprikaati on ihmisläheinen, hyvähenkinen ja toimintaansa kehittävä joukko-osasto. Uskallan seistä tämän väitteen takana sekä omaan kokemukseeni että ennen kaikkea ulkoiseen ja sisäiseen arviointiin perustuen. Esitän lehden lukijoille hieman perusteluja väitteelleni ja voitte samalla tehdä omat arvionne. Tykistöprikaatin toiminta- ja johtamiskulttuurissa näkyy vahvasti aikaisempien komentajien - viimeisimpinä everstien Esko Hartikaisen ja Markku Myllykankaan - maanläheinen ja ihmisarvoa korostava tapa toimia. Olemme kaikki ihmisinä samanarvoisia. Henkilökunnan keskinäinen kanssakäyminen sekä toiminta varusmiesten parissa on luontevaa. Tykistöprikaatin palkattu henkilöstö vastasi viime elo-syyskuussa puolustusvoimien työilmapiirikyselyyn. Ajankohta oli vaikea, sillä kenelläkään ei ollut tietoa omasta sijoittumisesta vuoden 2015 organisaatioon. Ehkäpä hieman yllättäen kolme keskeistä summamuuttujaa nousi ja vain yksi muuttuja (työn imu) laski. Erityisen myönteistä olivat me-hengen ja työilmapiirin sekä työpisteiden johtamisen kohoaminen. Työilmapiirin kannalta onkin tärkeää, että päivittäin yhdessä työskentelevien työtovereiden keskuudessa vallitsee hyvä yhteishenki. Saamme kesän lopulla uusia työkavereita, kun Pohjois-Karjalan prikaatista saapuu henkilöstöä kapteeni Jari Kokkosen johdolla valmistelemaan vuoden 2014 alussa aloitettavaa jalkaväkikoulutusta. Toivotan myös tämän lehden välityksellä kaikki Niinisaloon siirtyvät lämpimästi tervetulleiksi. Maavoimien esikunta arvioi joukkoosastojen toiminnan kehittämistä kymmenen keskeisen osa-alueen kautta. Osa-alueita ovat muun muassa toiminnan organisointi ja ohjaus, prosessien johtaminen sekä työilmapiirin kehittäminen. Tällä mittarilla olemme olleet jo usean vuoden ajan maavoimien kärkeä heti Kainuun prikaatin jälkeen. Järjestelmällinen laatutyö näkyy hyvin tälläkin alueella. Laatutyön kruununjalokivenä voidaan pitää vuonna 2009 myönnettyä ympäristöjärjestelmän sertifikaattia, joka jalostui viime vuoden lopulla puolustusvoimien ulkopuolisen toimijan kiittävään arviointiin. Työpisteidemme seiniä koristavat arvostetun DNV:n (Det Norske Veritas) myöntämä sertifikaatti todisteena siitä, että Tykistöprikaati noudattaa ISO 14001:2004 johtamisjärjestelmästandardia. Me Niinisalolaiset myhäilimme tyytyväisinä, kun eversti Juha Pyykönen lupasi tavoitteena olevan ympäristöjärjestelmän ulottamisen koko tulevaan Porin prikaatin. Tykistöprikaatin tärkein tehtävä on kouluttaminen, joten näytöt toiminnan kehittämisestä on löydyttävä myös tältä saralta. Mittavimpina viime vuosien saavutuksina voisi mainita Suomen oloissa uusien asejärjestelmien, lentotiedustelu- sekä raskasraketinheitinjärjestelmän, käyttöönoton. Tuoreempia tehtäviä ovat ensi vuonna aloitettavan jalkaväkikoulutuksen sekä pienoislennokkijärjestelmän koulutuksen valmistelu. Liikkeessä oleva joukko ei sammaloidu eikä kangistu kaavoihin. Toiminnan kehittämisen keskeisiä apuvälineitä ovat aiemmin mainittu palkatun henkilöstön työilmapiirikysely sekä kotiutuville varusmiehille tehtävä loppukysely. Näiden työkalujen avulla perusyksiköt ja työpisteet arvioivat sekä kehittävät toimintaansa säännöllisesti. Meillä Tykistöprikaatissa ollaan persoja palautteelle, eikä epäonnistumista säikähdetä tai syyllisiä haeta. Hieman heikomman tuloksen jälkeenhän on aina mahdollisuus parantaa toimintaa, mikä omankin kokemuksen perusteella tuntuu onnistuessaan oikein hyvältä. Onnittelen lämpimästi uusia ryhmänjohtajia. Edessänne on vaativa, mutta mieleenpainuva aika suomalaisten nuorten miesten ja naisten johtajina. Johtakaa ihmisläheisesti sekä joukkonne hyvästä hengestä huolehtien, unohtamatta jatkuvaa oman ja alaisten toiminnan kehittämistä - niinhän meillä Tykistöprikaatissa on tapana tehdä. Kiitän Tykistöprikaatin henkilöstöä tunnollisesta ja hyvin tehdystä työstä. Kiitän myös Tykistöprikaatin kiltaa sekä muita toimintamme tukijoita erinomaisesta yhteistoiminnasta. Kesäloma on edessä ja on aika rentoutua sekä kerätä voimia. Toivotan Yhteislaukaus-lehden lukijoille mielenkiintoista ja lämpöistä kesää. Tykistöprikaatin komentaja Eversti Pertti Lahtinen 5

Kiltatiedote Tykistöprikaatin Kilta ry Puheenjohtaja Kalervo (Kalle) Salonen Kiertokatu 10 as. 13, 28130 Pori puh. 044 701 1860 kalle.salonen@pori.fi Varapuheenjohtaja Orvo Haavisto Itäpellontie 26, 20300 Turku puh. 050 376 0371 haaviorv@suomi24.fi Sihteeri Aki Kinnunen Pultrantie 55, 60120 Seinäjoki puh. 0400 666 343 aki.kinnunen@marttilankortteeri.fi Taloudenhoito Hannu Vettenranta Jäkäläkatu 5, 38700 Kankaanpää puh. 044 530 5943 hannu.vettenranta@dnainternet.net Killan rekisteröidyt jäsenyhdistykset ja paikallisosastot Etelä-Pohjanmaan Tykistökilta ry Puheenjohtaja Seppo Rinta-Hoiska Untamonsola 1, 60120 Seinäjoki puh. 044 021 0549 sepporh@gmail.com Kankaanpään Seudun Tykistökilta ry Puheenjohtaja Hannu Vettenranta Jäkäläkatu 5, 38700 Kankaanpää puh. 044 530 5943 hannu.vettenranta@dnainternet.net Mittamies- ja Topografikilta ry Puheenjohtaja Pentti Pohjola Sepänkyläntie 303 A, 02400 Kirkkonummi puh. 044 884 7112 pentti.pohjola@mobisan.fi Tampereen Seudun Tykistökilta ry Puheenjohtaja Jouni Vuorio Jaakonmäenkatu 14, 33560 Tampere puh. 050 300 9731 jouni.vuorio@elisanet.fi Porin Seudun Tykistökilta Puheenjohtaja Kalevi Virtanen Peräalhontie 25, 29350 Palus puh. 044 210 0572 kalevi.virtanen@dnainternet.net Rauman Seudun Tykistökilta Puheenjohtaja Heikki M. Nurmi Kerttulantie 13 L, 26660 Rauma puh. 0400 780 696 heikki.nurmi@rauma.fi Turun Seudun Tykistökilta Puheenjohtaja Orvo Haavisto Itäpellontie 26, 20300 Turku puh. (02) 239 1687 ja 050 376 0371 haaviorv@suomi24.fi Vammalan Seudun Tykistökilta Puheenjohtaja Matti Niemi Rautajoentie 65, 38210 Sastamala puh. 0500 631 431 ja (03) 511 5077 matti.niemi@niementehtaat.fi 6

Tykistöprikaatin Killan puheenjohtajan tervehdys Vuoden 2013 kiltamatka Baijeriin on kaiketi jo loppuunmyyty - taaskaan kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan. artikkeleita kiltamme toiminnasta. Ideoita otetaan edelleen kiitollisuudella vastaan. Tykistöprikaatin Kilta on toiminut perinteisesti sääntöjen ja toimintasuunnitelman mukaan myös vuonna 2013. Yhteistyö uuden Tykistöprikaatin kanssa on toiminut edelleen erinomaisesti ja jatkokin vaikuttaa hyvältä. Erikseen voisi mainita, että olemme pitäneet entistä tiiviimpää yhteyttä varusmiestoimikuntaan. Näin pystymme paremmin aktivoimaan myös tulevia kiltalaisia. Kilta- ja Omaisten päivä pidetään tänä vuonna perjantaina 23.8.2013 ensimmäisen kerran yhteistilaisuutena Valapäivän kanssa järjestelyt ovat jo alkaneet. Uusi järjestely aiheuttaa väistämättä jonkin verran muutoksia. Hernekeiton myyntiä ei enää hoideta killan toimesta, on siis keksittävä uusia myyntiartikkeleita esimerkkinä letun paistoa, toimintarastien määrää joudutaan harkitsemaan jne. Huom! Juhlapäivämme ovat keränneet viime vuosina runsaasti yleisöä tänä vuonna väkimäärä tulee vielä merkittävästi lisääntymään eli sankoin joukoin mukaan tänäkin vuonna. On ensiarvoisen tärkeää, että kiltamme pystyy osaltaan hyödyntämään uudet mahdollisuudet. Yhtenä haasteena meillä on ollut Internet-sivustomme ylläpito ja aktivointi. Asiaa yritetään hoitaa niin, ettei siitä aiheudu kohtuutonta työtaakkaa kenellekään. Muutoinkin on huomattu, että meillä on muutamissa käytännöissä parantamisen varaa. Asioista on keskusteltu laajasti ja toimenpiteitä sekä ohjeistusta on lisätty. Tuloksista tiedotetaan erikseen. Lopuksi muistutan kaikkia kiltalaisia 50-vuotisjuhlatoimikunnan puolesta, että vanha ja uusi kuva-aineisto, hauskat ja ehkä vähemmän hauskat tapahtumat ja tarinat ovat tervetulleita. Pikaiset toimitukset puheenjohtajalle, Kalevi Virtaselle tai Hannu Vettenrannalle. Seuraavassa lyhyesti muutamia mainintoja tapahtumistamme: Hallitus on kokoontunut alkuvuonna kerran. Killan sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 6.4.2013 Porissa perinnerikkaissa merkeissä Porin Raatihuoneella Sääntömääräinen syyskokous ja 50-vuotisjuhla tullaan pitämään Niinisalon varuskuntakerholla 26.10.2013. 50-vuotisjuhlamme valmistelut on aloitettu ja juhlatoimikunta on puheenjohtajan johdolla perustettu. Tavoitteena on tuottaa mm. Tulikomentoja -lehden yhteyteen laajahko kokoelma erilaisia Näissä merkeissä toivotan kaikille hyvää kesää, idearikasta ja aktiivista osallistumista kiltatoimintaamme. Kalervo (Kalle) Salonen puheenjohtaja, Tykistöpirkaatin Kilta ry 7

TYKISTÖKOULUN AMPUMAHARJOITU Teksti : Tykkimies Miska Reuhkala Pohjankankaan ampuma-alue on ollut käytössä vuodesta 1935 saakka. Vuonna 2013 ammuntojen äänet kantautuvat alueelta yhä, tosin tykit ovat vaihtuneet uudempiin. Harjoitukseen osallistui 1850 henkeä, joista varusmiesten osuus oli noin 1600. Joukkoja harjoitukseen tuli Tykistöprikaatin lisäksi Porin prikaatista, Hämeen rykmentistä ja Panssariprikatiista. Ammuntoja johti Tykistökoululta majuri Jussi Nurminen. Joukoista muodostettiin harjoitusorganisaatio, joka sisälsi kaksi taisteluosastoa, tuliyksiköitä sekä muita erillisyksiköitä. Harjoituksen johtoesikunnassa sekä joukkojen esikunnissa henkilökunta ja varusmiesjohtajat pääsivät harjoittelemaan sodanajan tehtäviään. Yhteislaukaus! Huomio! Tulta! 1/13 saapumiserän varusmiehille tämä oli ensimmäinen tykistön ampumaharjoitus. Tykkimiehille se tarkoitti ensimmäistä yhteislaukausta. Porilainen alikersantti Ville Vilponen kertoi innostuksen olleen havaittavissa omassa tykkiryhmässään. Youtubesta oli katseltu tykkivideoita, eikä unta oltu saatu parhaalla mahdollisella tavalla. -Tuolla minä ammuin ensimmäiset laukaukseni, Vilponen viittoo viereisen tykin kohdalle ja muistelee tykkiryhmälleen puolen vuoden takaisia Tykistökoulun ampumaharjoituksia. Tulenjohto antaa suunnan laukauksille Myös tulenjohto pääsi ensimmäistä kertaa johtamaan tulipatteria, aikaisemmin kun on harjoiteltu yksittäisten tykkien kanssa. Upseerikokelas Ilari Mäki- Opas Kangasalta oli erittäin tyytyväinen tulenjohtoryhmäänsä ja sen toimintaan harjoituksessa.. 8

S POHJANKANKAALLA 22.-24.4. -Potero toimi hyvin. Eipä ole parempaa sekä taistelijoiden taistelukyky että sotavarusteiden rankka, mutta samalla myös opettavai- ryhmää tulenjohtojaoksessa, Mäki- käytettävyys. Myös huolnen, niin kuin koko varusmiesaika tähän Opas kehuu ryhmäänsä Tulenjohtoryhmä onnistui saamaan tykistötulen maaliin ja tulensiirtokin onnistui. Mäki-Opas ei kehunut ryhmäänsä turhaan, kun positiivista palautetta tuli myös harjoituksen vetäjien suunnalta. Huolto on merkittävä tekijä Huollon merkitys on suuri. Jos huolto ei pelaa, on taisteluosastojen ja tuliyksiköiden mahdoton toimia tositilanteessa. Huollon tarkoituksena on palauttaa tojoukot harjoittivat tehtäviään Pohjankankaan viisipäiväisessä harjoituksessa. Huoltojoukkoja oli Tykistöprikaatin lisäksi saapunut Hämeen Rykmentistä. Tehtäviin kuului elintarvikkeiden jako reilulle 1800 hengelle, ammustenjakoa ja huoltopalvelua.. Ratsumies Jani Tolvanen Kansas Citystä Yhdysvalloista toimi huoltojoukkueen ensihoitoryhmässä lääkintämiehenä. Atlantin toiselta puolelta saapunut varusmies kuvailee harjoituksen olleen asti. Uuden karheat 130 K 54 -tykit Rovajärvellä 1964. Kuvaaja Jouko Yli-Paavola. 9

Kesäinen hiihtomaa sopii esimerkiksi lenkkeilyyn. Liikuntapuistossa kunto kohenee Syksyllä 2012 varuskunnan liikuntapuistoon valmistui moderni ja huppulaadukas urheilukenttä. Urheilukentän lisäksi alueelle nousi myös hiihtomaa, joka olikin kovassa käytössä erinomaisen talven ansiosta. Hiihtomaa on osa toimivaa ja monipuolista liikuntapuistoa joka on käytössä sellaisenaan ympäri vuoden. Varuskunnassa panostetaan liikuntaan. Fyysisen koulutuksen päämääränä on saada varusmiesten fyysinen suorituskyky sellaiselle tasolle, että he kykenevät suorittamaan taistelutehtävät vähintään kahden viikon ajan jatkuvassa taistelukosketuksessa ja käyttämään kaikki voimavaransa yhtämittaiseen 3-4 vuorokautta kestävään ratkaisutaisteluun. Liikunta-alan toimialapäällikkö Ilari Köykkä vastaa toiminnan ylläpitämisestä. - Tavoite edellyttää laadukkaan liikuntakoulutuksen toteuttamista oikeanlaisessa toimintaympäristössä ja olosuhteissa. Niinisalon varuskunnassa on viime vuosien aikana panostettu erityisesti toimintaympäristöjen kehittämiseen, hän kertoo. Koko kroppa kuntoon sauvakävelyllä Kesällä varusmiesten fyysinen koulutus suuntautuu pallopelien lisäksi maastoon ja pururadoille. Varuskunnan hiihtomaahan on laadittu monipuolinen noin kahden kilometrin mittainen polkuverkosto, jota voi kesäaikaan hyödyntää kävellen, sauvakävellen, juosten tai vaikka loikkien. - Alueella voidaan toteuttaa tasoryhmät huomioiden monipuolisia ja kehittäviä harjoituksia. Hyväkuntoisten harjoittelu suunnataan enemmän korkeuseroja hyödyntäen kun taas heikoimmille se voidaan toteuttaa pienimmillä nousuprofiileilla. Kokonaisvaltaisuus on se valtti, joka tekee näistä harjoituksista tehokkaita, Köykkä kuvailee. Monipuolisella kuntoilulla vältetään myös erilaisten rasitusvammojen syntyminen. Verenkiertoelimistö saa enemmän töitä, kun koko keho työskentelee. Hiihtolenkillä mieli virkistyy. 10

Ilari Köykän kuntovinkit Yhden harjoitustuokion sisältö: 1. Kehon lämmittäminen, kevyitä venyttelyliikkeitä sauvoja apuna käyttäen 2. Sauvakävelyä kunnon mukaan 20 90 min vaihtelevalla vauhdilla maaston mukaan (ylämäissä rasitus hiukan nousee, mutta alamäissä vastaavasti kevenee) 3. Treenin aikana voi pitää lyhyitä taukoja (=1-2 min) 4. Harjoituksen päättäminen, kehon palauttaminen lepotilaan, erityisesti käsiä ja jalkoja venyttämällä. Kuntoa nostavaan liikuntaan liittyy aina nousujohteisuus ja rytmitys. Alussa 20min harjoitus kolme kertaa viikossa voi nostaa kuntoa. Kolmen kuukauden jälkeen ehkä tarvitaankin 40 60 min harjoitusta neljä kertaa viikossa. Toinen tekijä on rytmitys. Tämä tarkoittaa sitä, että joka kerta ei tehdä samanlaista harjoitusta, vaan niiden pituutta ja hiukan myös vauhtia vaihdellaan. Kun veri kiertää varpaissa, se kiertää myös päässä -Ilari Köykkä 11

Tykistöprikaati ja Porin talvimestaruuskisoissa prikaati ottivat mittaa toisistaan Teksti : Tykkimies Manu Pitkänen Tykistöprikaati järjesti Niinisalon ja Säkylän varuskuntien väliset talvimestaruuskilpailut 5. 6. maaliskuuta 2013. Kyseessä on varuskuntien ensimmäiset yhteiset kisat. Tarkoituksena on pohjustaa prikaatien tulevaa yhdistymistä. Kisoissa mittelöitiin sekä rynnäkkökivääriampumahiihdossa että partiohiihdossa. Molemmista lajeista järjestettiin varuskuntien henkilökuntalaisille ja varusmiehille omat sarjat. Kilpailuhenkeä ja iloista mieltä riitti kaikissa lajeissa ja sarjoissa. Kilpailujen järjestämisestä vastanneen Tykistöprikaatin liikuntakasvatusupseeri kapteeni Ilari Köykkä osallistui itsekin hiihtokilpailuihin ja oli äärimmäisen tyytyväinen järjestelyistä. Samaa mieltä oli hänen Porin prikaatissa työskentelevä kollega kapteeni Jussi Alanko. Kilpailuun osallistuneet ottivat tiedon kisoista innostuneesti vastaan. Positiivinen vire säilyi paikanpäälläkin, sillä Tykistöprikaati oli järjestänyt mahtavat puitteet kisoja ja kisaajia varten, kehuu kapteeni Alanko. Kilpailusta saatiin tärkeää kokemusta, jota voidaan hyödyntää ensi vuoden kisoja järjestettäessä. Kapteeni Alangon mukaan tämä oli hyvä avaus ja ajankohta prikaatien välisen yhteistyön aloittamiselle. 12

Urheilu hyvillä kantimilla Tykistöprikaatissa Teksti : Tykkimies Miska Reuhkala Tykistöprikaati menestyi kevään hiihdon sotilaiden SM-kilpailuissa. Yleismestaruuden hopean takasi hyvät otteet niin joukkue- kuin yksilötasolla. Palkinnot luovutettiin Niinisalon Sotilaskodissa 18. maaliskuuta prikaatin komentajalle eversti Pertti Lahtiselle, joka oli mielissään menestyksestä. Eversti Lahtinen oli erityisen tyytyväinen siihen, että kärkikisaajien lisäksi varusmiehet sijoittuivat yleisesti korkealle. Hän korosti kuitenkin, että urheilijat toimivat esimerkkinä muille varusmiehille. Urheilijalla hyvät mahdollisuudet kehittyä järjestetty niin, että harjoittelu onnistui normaalisti. -Monessa varuskunnassa ei olisi onnistunut lähtö heti ensimmäisenä viikonloppuna kilpailuihin, Lankinen kommentoi. Onttolassa ja Pärnävaaralla 11. 14. maaliskuuta pidetyissä hiihdon sotilaiden SM-kilpailuissa Tykistöprikaati saavutti varusmiesten 3x5km viestissä ja joukkuemaastohiihdossa hopeaa. Joukkueampumahiihto toi pronssia. Yksilötasolla henkilökunnasta kersantti Ristomatti Hakola ylsi rynnäkkökivääriampumahiihdon voittoon ja kolmannelle sijalle maastohiihdossa. Kapteeni Ilari Köykkä voitti oman sarjansa ampumahiihdossa. Varusmiehistä tykkimies Rikhard Mäki-Heikkilä sijottui kolmanneksi maastohiihdossa. Rikhard Mäki-Heikkilä tiesi jo palvelukseen astuessaan pääsevänsä harjoittelemaan hyvin. -Olosuhteet Tykistöprikaatissa on varmistaneet sen että tämä on sotilasurheilijoille yksi parhaista paikoista Suomessa, Mäki-Heikkilä kertoo. -Se on hieno asia, että varusmiesvuonna pystyy hiihtäjä kehittymään, nuori urheilja jatkaa. Alikersantti Teemu Lankisen mukaan urheilijat otettiin huomioon heti alusta alkaen ja alokaskauden ohjelma oli Tykistöprikaatin saavuttama mitali ja kunniakirja 3 x 5km viestistä. 13

TYKISTÖPRIKAATIN VERKKOSIVUT WWW.PUOLUSTUSVOIMAT.FI/TYKPR Tee Tykistöprikaati itsellesi tutuksi. Tykistöprikaatin verkkosivuilta voit lukea ajankohtaisimmat uutiset prikaatin tulevista ja menneistä tapahtumista. Sivuille pääsee kätevimmin naputtelemalla osoiteriville:» www.puolustusvoimat.fi/tykpr 5 1 Tykistöprikaatin verkkosivujen eri kolkat löytyvät kätevästi vasemmassa reunassa olevan navigaatiopalkin kautta. Ajankohtaista-otsikon alta löydät tulevat tapahtumat sekä uusimman Yhteislaukaus-lehden verkkoversion. Varusmiehelle-linkin takaa löydät tietoa talon tavoista ja millaista koulutusta Tykistöprikaatissa tarjoaa. 1 4 2 3 2 3 Mitä Tykistöprikaatissa on tapahtunut? Tähän ja moniin muihin mieltä kutkuttaviin kysymyksiin löydät vastauksen etusivun Uutiset-osiosta. Tapahtumakalenteri täydentää Ajankohtaista-osiota. Sen kautta löytyy tietoa mitä Tykistöprikaatissa ja tulee tapahtumaan 4 Ampumatiedotteissa kerrotaan 5 puolustusvoimien käynnissä olevien ja tulevien ampumaharjoitusten paikat sekä ajankohdat. www.puolustusvoimat.fi/tykpr www.puolustusvoimat.fi/tykpr Tykistöprikaatin yhteystiedot puhelinnumeroineen ja osoitteineen löytyvät sivun oikeasta reunasta. Varuskunnan karttakin löytyy samasta paikasta.

Naisena aliupseerikoulussa Aloitin asepalvelukseni Esikuntapatterissa saapumiserässä 1/13. Peruskoulutuskauden jälkeen edessä oli muutto Aliupseerikouluun. Uuteen yksikköön muuttaminen aiheutti pelkoa ja jännitystä, koska olin jo oppinut talon tavoille Esikuntapatterissa viettämäni kahdeksan viikon aikana. Aluksi tuntui kuin olisi astunut uudestaan palvelukseen mutta asiaa helpotti kahden muun naisen siirtyminen samaan aikaan kanssani Aliupseerikouluun. Aliupseerikoulusta liikkui paljon kertomuksia ja huhuja mutta alun jännityksen jälkeen huomasin, että ne olivat perättömiä ja täällä on oikeasti todella mukavaa. Ensimmäiset viikot menivätkin opetellessa talon tavoille. Linjakohtaista koulutusta oli paljon, koska päämääränä oli oppia perusasiat. Samalla piti oppia tuntemaan myös uudet tupakaverit. Tuvassa kun oli seitsemän oppilasta ja kolme apukouluttajaa. Nopeasti elämä alkoi sujumaan kuin rutiinilla. Olimme oppineet tärkeimmän asian eli oppilaan vastuun, sillä joka viikko yksi oppilaista oli vastuussa muista toimiessaan oppilasesimiehenä. Vapaa-ajalla me naiset lähdimme kuntoilemaan, sotkuun tai opiskelimme tuvassa. Oman linjan asioiden ohessa saimme usein myös tietoa muiden linjojen opeista sillä meitä naisia oli kaikilla kolmella linjalla. Reserviupseerikouluun pääsi neljä naista ja Aliupseerikoulussa meitä jatkoi kolme. AUK 2:lla jatkavien naisten keskuudessa vallitsee todella hyvä yhteishenki ja kaveria emme jätä pulaan milloinkaan vaan autamme toista heti, kun olemme itse valmiita. Aliupseerikoulussa olimme kaikki samalla viivalla ensimmäisestä viikosta lähtien. Jokainen päätti itse halusiko erottua muista. Jos halusi erottua positiivisesti, niin piti nähdä vaivaa myös vapaa-ajalla. Täällä kun ei voi mennä siitä mistä helpoimmalla pääsee. Aliupseerikoulussa hiljaisuus, ovet kiinni, valot sammuu, miehet ja naiset sammuu, hyvää yötä koulu! Oppilas Silja Kukkula

Tykistöprikaatissa tapahtunutta Tykistökoulun ampumaharjoitus 22.- 26. huhtikuuta UNEM, YK-tarkkailijakurssi 29. huhtikuuta - 8. toukokuuta Tykistökoulum ampumaharjoitus 1/13 Pohjankankaalla. Harjoitukseen osallistui noin 1800 henkeä. Niinisalossa pidettiin kansainvälinen YK-tarkkailijakurssi 29. huhtikuuta - 8. toukokuuta. Myös varusmiehiä osallistui kurssin toteutukseen. Hiihtokarnevaalit 8. maaliskuuta Talvisodan päättymisen muistopäivä 13. maaliskuuta Noin tuhat varusmiestä hiihti Jämiltä niinisalon varuskuntaan. Samalla järjestettiin henkilökunnan työhyvinvointi liikuntapäivä. Talvisodan päättymistä muistettiin Niinisalossa. Tykistökoulun perinnepäivä 7. helmikuuta Tapa-, liikenneturvallisuus- ja terveyspäivä 26.-27. helmikuuta Tykistökoulun perinnepäivää vietettiin 7. helmikuuta. TLT- eli tapa-, liikenneturvallisuus- ja terveyspäivänä varusmiehille anettiin muun muassa liikennekasvatusta ja he pääsivät kokeilemaan erilaisia kolari-simulaatioita.

Palkitsemista arvostetaan Tykistöprikaatissa Palkitseminen voi olla esimiehen vilpitön kiitos tai pienelle määrälle henkilöitä jaettava henkilökohtainen esine, stipendi tai kunniakirja, joka on aina ainutkertainen huomionosoitus hyvin tehdystä työstä. Suoritin Tykistöprikaatin henkilöstölle kyselyn palkitsemisen vaikuttavuudesta NetJotoksella keväällä 2012. Kysely liittyi omaan opinnäytetyöhöni opistoupseerien jatkokurssilla 11. Puolustusvoimauudistus oli juuri tuolloin iso puheenaihe. Jossakin vaiheessa ajattelin, että mahtaako kukaan edes vastata koko kyselyyn, kun on paljon isompiakin asioita menossa. Onneksi löytyi vastaajia, joiden ansiosta sain hyvää materiaalia työhöni. Vaikka uudistus tulee olemaan kokonaisuudessaan kaikkia koskeva, se ei poista yksilöiden huomioimisen tärkeyttä ja heidän työpanoksensa palkitsemista. Palkitseminen on arka aihe, varsinkin työyhteisössä jossa on useiden eri ammattikuntien edustajia. Ihmisillä on erilaisia odotuksia toimiessaan työyhteisössä. Jokaisen toimintaan työpaikalla vaikuttaa niin toimeentulo muiden työntekijöiden kanssa, kuin työn mielekkyys. Ratkaisevassa roolissa ovat lähimmät esimiehet. Esimiesten tehtävä on asettaa alaisille tavoitteet ja vastuut työtehtävien hoitamiseen. Henkilön osaamistason perusteella työtehtävät voivat olla hyvinkin itsenäisiä joissa esimies näkee vain lopputuloksen, mutta varsinaiset työtehtäviin liittyvät prosessit eivät missään vaiheessa tule esimiehen tietoisuuteen. Palkitseminen ja sen vaikuttavuus tapahtuu monesti työnantajan näkökulmasta. Tutkielmassani lähtökohta palkitsemisen vaikuttavuuteen oli yksilö. Erittelin tutkielmassa vaikuttavuuden kolmeen osa-alueeseen: arvostukseen, toiveisiin ja odotuksiin. Tutkimuksen perusteella Tykistöprikaatin henkilöstölle palkitseminen on tärkeää. Arvostettavia asioita ovat erilaiset kunniamerkit, erityisesti ne joiden saavuttaminen on pitkän ja kivisen tien takana. Myös taloudellinen huomioiminen koetaan hyväksi kannustimeksi. Vastaajien mukaan pelkästään esimieheltä tai työtoverilta saatu kiitos on palkitsevaa. Eri ammattikuntien välillä vastaukset pääosin ovat samansuuntaisia. Vanhemmat henkilöt pitävät eri kunniamerkkejä tärkeämpinä kuin nuoremmat. Yksi syy tähän lienee se, että he tuntevat paremmin palkitsemiskäytännön. Nuoremmat henkilöt eivät välttämättä vielä osaa arvostaa niitä kunniamerkkejä joiden saavuttaminen vaatii ponnisteluja ja pitkäjänteisyyttä. Vanhempia kouluttajien keskuudessa arvostus kouluttajapalkintoa kohtaan on suuri. Heidän näkökulmastaan tietyt isommat palkitsemiset pitäisi kohdistaa kokeneemmille henkilöille, joilla on todellinen osaaminen laajalta alalta. Liian aikaisessa vaiheessa saatu iso palkinto ei välttämättä ole aina se paras tapa huomioida kaikkein nuorimpia kouluttajia. Uralla tulee olla pitkän tähtäimen tavoitteita. Tykistöprikaatin henkilöstö toivoo palkitsemisten tapahtuvan oikeudenmukaisesti kaikki ammattiryhmät huomioiden. Kiitos kaikille kyselyyni osallistuneille. Kiitos kuuluu myös opinnäytetyöni ohjaajalle kapteeni Rauli Lahdelmalle sekä Tykistöprikaatin laatupäällikölle, majuri Jarmo Kankaalle. Suurin kiitos perheelleni, tärkeimmälle tuelle! Luutnantti Olli Pietilä 17

VARUSKUNNALLE ERIKOISTARJOUKSET AnnMariissa 02 578 3101 KULJETUSPALVELU: Sotilaskodin parkkipaikalle. 10 % Myös paikanpäällä varusmiehet saavat kassalla alennuksen normaalihintaisista tuotteista. Keskuskatu 36, Kankaanpää Puh. (02) 578 3101 www.annmarii.net ma to 10.00 21.00 pe 10.00 22.00 la su 12.00 22.00 18

Tammikuun saapumiserän sotilasvala niinisalossa 19

Camp Shaheenin monikansallisuutta. PALVELUS MONIKANSALLISESSA OHJAAJARYHMÄSSÄ AFGANISTANISSA Majuri Juha Ollonqvist palveli Afghanistan National Army:n (ANA) 209. Armeijakunnan esikunnassa sekä operaatiokeskuksen että sen päällikön ohjaajana Mazar-e Sharifissa Afganistanissa maaliskuusta 2012 maaliskuuhun 2013. Ohessa hänen kertomus ajastaan Afganistanissa. Toiminnan taustaa Keskeisessä roolissa Regional Command North (RC N) -vastuualueella on saksalaisjohtoinen Partnering Advisory Task Group North (PATG N). ANA:n 209. Armeijakunnan PATG N:ssa palvelee ohjaajia Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Yhdysvalloista, Unkarista, Kroatiasta sekä Saksasta. Kaiken kaikkiaan suomalaisten työtovereina Camp Mike Spannissa on noin 125 ohjaajaa 20:sta eri kansallisuudesta. PATG N:n toiminta tapahtuu pääosin Camp Mike Spannia ympäröivässä Camp Shaheenissa, joka on ANA:n 209. Armeijakunnan esikunnan ja joidenkin sen joukkojen tukikohta. Suomalaisilla ohjaajilla on kullakin korkeassa asemassa oleva upseeri Armeijakunnan esikunnasta ohjattavanaan: esikuntapäällikkö, henkilöstöpäällikkö, tiedustelupäällikkö ja operaatiokeskuksen päällikkö. International Security Assistance Force:n (ISAF) toiminta-ajatuksen muutokseen liittyen ja vuoden 2014 lopun lähestyessä toiminta painottuu vähitellen yhä enemmän Afganistanin oman armeijan eli ANA:n tukemiseen ohjaajatoiminnan kautta. Lopullisena tavoitteena on, että ANA kykenee yhdessä muiden turvallisuusviranomaisten Afganistan National Security Force:n (ANSF) rinnnalla itsenäisesti huolehtimaan oman maansa turvallisuudesta ISAF:n kokonaisvahvuuden vähentyessä asteittain. 20

Majuri Juha Ollonqvist (oik.) ohjeistamassa Afganistanin armeijan henkilökuntaa. Oppimisen perustana aktiivisuus Ohjaajaksi lähtevän on osallistuttava kansalliseen ja kansainväliseen koulutukseen voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti. Suomessa koulutus huipentuu Porin Prikaatissa järjestettävään rotaatiokoulutukseen eli henkilöstön koulutus- ja valintatilaisuuteen. Suoritin noin 36 tuntia kestävän opiskelun verkossa, jonka tarkoituksena oli perehtyä ja suorittaa sertifikaatti Afganistanin nykytilanteesta. Opiskelupaketti oli erittäin kattava ja antoi erinomaiset perusteet jatkaa seuraavaan koulutustapahtumaan. Sertifikaatti oli edellytys osallistumiselle Puolassa järjestettävälle NATO:n Joint Force Training Centre:n (JFTC) kurssille. Kaksi viikkoa kestävän kurssin aikana tutustuttiin eri maista tuleviin palvelustovereihin. Tuleviin tehtäviin ja haasteisiin perehdyttiin harjoitusten kautta Afganistanissa palvelleiden ohjaajien opastamana. Puolan kurssin lisäksi oli viiden päivän kansallinen koulutustilaisuus tulevaan tehtävään liittyen sekä kolmen päivän englannin kielen kertauskurssi eli Military English Course Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa Tuusulassa. Viimeiset tiedot Afganistanin turvallisuustilanteesta ja käytännön toimintamallit koulutettiin Porin Prikaatin koulutus- ja valintatilaisuudessa. Mielestäni saatu kansallinen ja kansainvälinen koulutus oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Koulutus ja harjoitteet palvelivat tulevaa tehtävää erinomaisesti. Oma aktiivisuus, jo aikaisemmin opitun sekä koetun yhdistäminen uusiin haasteisiin on kuitenkin viime kädessä kaiken oppimisen perusta. Kuva: Vuoret Camp Shaheenin taustalla. Jatkuu seuraavalla aukeamalla >> 21

Helikoptereiden liikkelle lähtöä. Luottamuksen luominen suurin haaste Ohjaajatoiminnassa pääpaino on suoranaisen kouluttamisen sijaan läheisessä yhteistyössä tapahtuvalla ohjaamisella (Advisory). Käytännössä ohjaajat seuraavat ja ohjaavat partnereitaan heidän jokapäiväisessä työssään yhdessä tulkkien avustamana ja tarjoavat sekä tukea että neuvoja silloin, kun niitä tarvitaan. Ohjattaville annetaan erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisumalleja, joiden pohjalta he tekevät itsenäisesti päätöksensä ja ratkaisunsa. Toiminnassa keskeistä on riittävä senioriteetti, vankka ammattitaito, kielitaito henkilösuhteiden ja keskinäisen luottamuksen luominen, joten kyseessä on pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa prosessi. Toiminta monikansallisessa ympäristössä ja siellä hyvän työilmapiirin säilyttäminen ja ylläpitäminen ei tapahdu itsestään. Pitää tietää eri osallistuja maiden taustat niin ettei väärillä kommenteilla, vertauksissa tai huumorilla loukkaa ketään tai aiheuta ongelmia itselleen ja muille suomalaisille. Pahimmillaan kyseiset virheet ja omasta mielestä hauskat ja tahattomat letkautukset voidaan kokea niin pahoiksi, että kyseinen henkilö on siirrettävä muihin tehtäviin tai kotiutettava. Palvelustovereinani oli henkilöitä, jotka itse olivat olleet sodassa. Heidän näkemyksiään ja mielipiteitään kuuntelin nöyränä. Jos edellä mainitut asiat ovat sisäistetty ja pahimmat karikot vältetty niin vielä voi loppumetreillä kompastua. Luottamuksellisten suhteiden luominen ja ylläpitäminen ohjattavan ja muun esikunnan henkilöstön kanssa on haasteista suurin. Jos yhteistä säveltä ei löydy on ohjaaminen erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Toisinaan ohjaajan ja ohjattavan kemiat eivät syystä tai toisesta vain sovi yhteen. Silloin on joko henkilöitä vaihdettava tai löydettävä joku muu ratkaisu. Afgaanit osaavat lukea ilmeitä ja eleitä erittäin tarkasti. Se, miten keskustelet ja esiinnyt ohjattavan kanssa, tulee olla rehellistä ja reilua, huumoriakaan unohtamatta. Tapa jolla ohjaamme, opastamme ja koulutamme omia reserviläisiä, on hyvä perusta ja toimintamalli myös ohjaajan toimintaan Afganistanissa. Milloin ohjaaja tietää onnistuneensa? Pitkäjännitteisen työn tuloksena voi koittaa se päivä, jolloin ohjattava kysyy, että miten hän parhaiten voisi ratkaista olemassa olevan ongelma tai asian. Itselleni tämä tapahtui kahden kuukauden palveluksen jälkeen. Palvelusturvallisuus on kaiken perusta. Annettuja ohjeita ja määräyksiä on noudatettava tinkimättä. Uhkatilanteita ja vaaran paikkoja Afganistanissa on monia. Green and blue -tilanne eli paikallinen poliisi, sotilas tai sellaiseksi naamioitunut henkilö vahingoittaa tai tappaa ohjaajansa tai muita vastaavanlaisessa tehtävässä toimivia ulkomaalaisia. Green and blue -tilanne on ehkä suurin riski ohjaajan toiminnassa. Syyt tällaisiin tilanteisiin ovat yleensä moninaiset. Henkilökohtainen kasvojen menetys tai nöyryytys palvelustovereiden edessä voi johtaa kyseiseen tekoon tai syynä voi olla yhtä hyvin ääriryhmien rikollinen toiminta tai kiristys. 22

Maastoauto, jossa yhdistyvät tuli ja liike. Vaarallista ja vaativaa Paikalliset sotilaat taisteluvarustuksessa. Pääsin työskentelemään erittäin ammattitaitoisten ANA:n upseerien ja aliupseerien kanssa, joilla oli kokemuksia useista eri sodista. Sain palvella kolmen eri monikansallisen ohjaajaryhmän kanssa, jossa suomalaislla oli paljon vastuuta. Itselleni tehtävä oli tähänastisen palvelusuran vaativin ja vaarallisin. Vaativa siksi, että jouduin käyttämään kaiken sen tiedon ja taidon mitä olin tähän mennessä yli 30-vuotisen sotilasurani aikana oppinut. Tehtävän teki vaarailliseksi se, että ympärillä ja toimintaympäristössä tapahtuvat asiat eivät ole omissa käsissä eikä päätettävissä. 209 AK:n tunnus on Shaheen eli haukka. Se, että itse näkee, kokee ja oppii uusia asioita kaukana kotoa ulkomailla, on kokemuksena erittäin hieno. Kiitos kuuluu kuitenkin vaimolleni Kirstille ja lapsille, jotka antoivat minulle tämän mahdollisuuden. Lähteet: SKJA:n 2/2012 rotaation CD, PATG N:n rotaatio julkaisu.

Lukiolaiset tutustuivat armeijan arkeen Harjavallan ja Ulvilan lukion ensimmäisen ja toisen vuosikurssin oppilaille järjestettiin Satakunnan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimesta 17.- 19.4.2013 kurssi, jossa lukiolaiset pääsivät testaamaan miltä tuntuu olla armeijassa. Kurssilla oltiin ja elettiin niin kuin varusmiespalveluksen aikana kuuluukin. Tykistöprikaatin saapuneet opiskelijat olivat hyvin motivoituneita. Kurssille ei lähdetty helpon kurssimerkinnän perässä, vaan mukana oli aitoa mielenkiintoa. Kolmipäiväisen rupeaman ajan lukiolaiset liikkuivat kasarmilla aivan kuten varusmiehet. Omat vaatteet vaihtuivat maastokuvioisiin. Kohteisiin siirtyminen tapahtui muodossa ryhmänjohtajien johdolla. Vierailijoiden joukko ei jäänyt varusmiehiltä huomaamatta. Hiukset auki kulkeneet tytöt herättivät luonnollisesti huomiota heidän keskuudessaan. Lukiolaisille laaditut päiväohjelmat sisälsivät normaalia varusmiespalvelukseen sisältyvää koulutusta. Sulkeisissa tuli tutuksi käsky taakse poistu, jonka lisäksi ohjelmassa oli muun muassa ensiapukoulutusta ja paloturvallisuuskoulutusta suojeluradalla. Ruokailu tapahtui varuskuntaravintolassa ja yöpymistä varten kurssilaiset pystyttivät puolijoukkueteltat. Micaela Hellsten Ulvilan lukion ensimmäiseltä vuosikurssilta pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan kipinävahtina oloa. Meneillään olevan kurssin haasteista huolimatta hän oli edelleen positiivilla mielin ja halukkuus varusmiespalveluksen suorittamiseen on noussut entisestään, vaikka isä oli jo kerran aikaisemmin ehtinyt saamaan tyttärensä toisiin ajatuksiin. - Eihän tämä ole edes vaikeaa! Odotin paljon rankempaa, Micaela kiteyttää kurssin sisältöä. Sulkeisia koskeva kysymys huvittaa nuorta naista. Vastaukseksi hän naurahtaa niiden olleen tosi sekavat. Saman koulun samalta vuosikurssilta oleva Tommi Rosnell oli yhtä mieltä. - Sulkeiset tuntuivat vähän leikiltä, hän toteaa hymyillen. Tommi pohti samalla, että palvelus tulee luultavasti olemaan rankempaa sitten todellisuudessa. Varusmiespalveluksen suorittamisesta nuori mies oli kuitenkin varma. - Se on miehen homma, hän toteaa painokkaasti. Lukiolaiset harjoittelevat muotoon järjestäytymistä.

Kurssilla harjoiteltiin mm. sammutuspeitteen käyttöä. Mitä huonompi sää sitä parempi tunnelma Tämän vuoden varuskuntavierailu oli Ulvilan lukiolle jo kuudes kerta. Rehtori Ari Harjun mukaan kurssin suosio on pysynyt vahvana vuodesta toiseen. - Tänäkin vuonna kurssille hakijoita oli paljon enemmän, kuin mitä mukaan mahtui, hän toteaa. Etenkin tyttöjen keskuudessa kiinnostus kurssia kohtaan on kasvussa. Kolmen päivän koitos varuskunnassa on koettu ainutlaatuiseksi tilaisuudeksi saada hieman ennakkokokemusta varusmiespalveluksesta. Monet lukioikäiset tytöt pohtivat armeijaan menoa, kurssi auttaa selkiyttämään ajatuksia. Kurssi toteutetaan aina keväisin. Suomen ilmasto takaa sen, että säät ovat usein hyvin epävakaiset. Rehtori on kuitenkin huomannut huvittavan yhteneväisyyden säiden ja opiskelijoiden kurssista antamien arvosanojen välillä. - Tänä vuonna oli toisiksi huonoin sää kuuteen vuoteen. Satoi koko ajan ja luntakin oli vielä maassa. Silti opiskelijoiden antama arvosana kurssille asteikolla 1-5 oli 4,6. Se on toisiksi paras arvosana kuuden vuoden aikana, Harju naurahtaa. Yhteneväisyys selittynee sillä, että kurja keli tiivistää ryhmähenkeä entisestään. Kaikki ovat samalla viivalla, samassa tilanteessa. Ensimmäistä kertaa opiskelijoiden mukana ollut vararehtori Juha Kujansuu oli yllättynyt tilanteesta. Vaikka olosuhteet olivat haastavat, kukaan ei kitissyt eikä valittanut. Kaiken kaikkiaan kurssiin olivat tyytyväisiä niin opiskelijat kuin opettajatkin. Ensivuoden ajankohta on jo sovittuna ja odotettavissa on jälleen tungosta. Kurssille mahtuu noin 40 opiskelijaa mutta ennen kurssia järjestettävässä infossa on väkeä ollut täyden auditorion verran eli noin 100 henkeä. Erityiskiitosta rehtori Ari Harjulta saavat asialle omistautunut prikaatin kouluttaja, yliluutnantti Urpo Perna sekä motivoituneet ryhmänohjaajat. Varusmiespalveluksen suorittaminen kiinnostaa Micaela Hellsteniä. 25

AUK kurssi 176 - Ammattitaitoisia ryhmänjohtajia aselajimme palvelukseen Kurssilta 176 valmistuu jälleen osaavia ryhmänjohtajia perusyksiköiden tarpeisiin - oppilaiden innostunut toiminta ja motivaatio johtajakoulutukseen ovat näkyneet nousujohteisena koko kurssin ajan huumoria silti unohtamatta. Aliupseerikurssi 176 alkoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä oppilaiden muuttaessa vanhoista perusyksiköistään Satakunnan tykistörykmentin Aliupseerikouluun jatkaakseen sitä pitkää aliupseerien koulutuksen perinnettä, joka vuonna 1948 aloitettiin. Vanhoista hyvistä ajoista moni asia on muuttunut nykyhetkeen tultaessa mutta perusajatus on pysynyt samana; ryhmänjohtaja on ammattitaitoinen käytännön osaaja ja johtaja, joka kehittää systemaattisesti niin itseään kuin ryhmäänsä kohti osaavaa ja yhteenhitsautunutta joukkoa. Tekemällä ja vastuuta kantamalla oppii Aliupseerikurssilaisten osalta on tärkeää, että johtaja on ammattitaitoinen oman alansa osaaja. Koulutuksessa painopiste on käytännön harjoittelussa, jossa jokainen pääsee opettelemaan vaadittavia taitoja omassa toimintaympäristössä eli maastossa. Teoria toki tukee opiskelua ja ensin opetetaan perusteet mutta tämän jälkeen siirrytään maastoon ja itse käytännön työhön. Tulevan johtajan poluilla riittää haasteita, joista ensimmäiset kohdataan heti johtajakauden alussa. Aliupseerikoulusta valmistuvan johtajan on aina muistettava, että hän ei suinkaan ole valmis johtaja, jolla on runsaasti valtaa ja etuuksia. Johtajuus tuo aina mukanaan merkittävän vastuun; vastuun alaisista, heidän osaamisestaan ja hyvinvoinnistaan, vastuun oikeudenmukaisuudesta, mutta myös vastuun itsensä kehittämisestä. On tärkeää muistaa, että johtajan vastuu on jakamaton. Johtajan rooli vastuun kantaja on välillä raskas mutta siitä selviytymään teille on annettu koulutus. Kurssin päättyessänne saamat arvomerkit tulee ansaita kovalla työllä ja esimerkillisyydellä, johon jokaisen meistä, niin sinun kuin minunkin, on jatkuvasti panostettava. Ensimmäisen kerran kurssin aikaiset oppinne punnitaan, kun saapumiserän 2/13 alokkaat astuvat palvelukseen. Miettikää tarkasti, kuinka otatte heidät vastaan. Väärä ja asiaton käyttäytyminen voi murentaa sen vähäisenkin innostuksen jo ensimmäisenä päivänä - samalla menetätte arvostuksenne johtajana, jonka takaisin saaminen saattaa kestää erittäin pitkään. Muistakaa, että tulevista alokkaista te koulutatte oman sodan ajan joukkonne. Kiitos! Suurin kiitos kurssin onnistuneesta toteuttamisesta kuuluu Aliupseerikoulun henkilökunnalle ja apukouluttajille, jotka jälleen kerran itseään säästämättä ovat onnistuneet kouluttamaan uusia johtajia perusyksiköiden ja Puolustusvoimain käyttöön! Alikersantit! Onnittelut hyvin suoritetusta kurssista ja menestystä johtajana kehittymisen vaativalla ja mielenkiintoisella tiellä. Aliupseerikoulun johtaja Yliluutnantti Lauri Torniainen 26

SEURAAVA NUMERO ILMESTYY JOULUKUUSSA 2013 N:o 175 2/2012 N:o 176 1/2013 VARAA OMA MAINOSTILASI 0299 443 172 SEURAAVA NUMERO ILMESTYY KESÄKUUSSA 2013 VARAA OMA MAINOSTILASI 0299 443 172

Tuliasemalinja Huomio! Tulta!, kajahtaa tuliasemissa ja yhteislaukaus lennättää taivaalle monta sataa kiloa rautaa ja räjähdettä. Hylsy ulos ja uutta murkulaa putkeen. Samalla osa tykkiryhmästä on ammuspoterolla valmistelemassa uusia kranaatteja ja kartusseja seuraavia tulitehtäviä varten. Aamulla on tultu aikaisin paikan päälle valmistelemaan tuliasemat, laittamaan tykit ampumakuntoon, vedetty viestiyhteydet valmiiksi ja kannettu tarvittavat ampumatarvikkeet asemaan. Päivän ammuntojen jälkeen on vielä luvassa tykkien ja muun kaluston huoltamista sekä vartiointia. Päivät tuliasemalinjalla voivat olla pitkiä, mutta tehtävät ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Tehtävää löytyy tuliasemista, niiden ympäristöstä ja jopa niin sanotusti kontin lämmöstä. Aliupseerikurssi tuliasemalinjalla antaa varmasti laajan käsityksen koulutushaaran toiminnasta. Jo osan AUK:sta suorittaneena voi sanoa, että odotamme jo innolla tulevan johtajakauden tarjoamia elämyksiä uusissa tuliasemissa. Jokaiselle tuliasemalinjan tulevalle ryhmänjohtajalle löytyy tehtäviä, jotka haastavat ja kartuttavat taitojamme. Jokaisen sotilaan panosta tarvitaan viimeiseen asti, jotta asemissa kaikki saadaan toimimaan nopeasti, tehokkaasti ja turvallisesti. Seuraavan kerran tykinjohtajan huutaessa Huomio! Tulta!, täytyy taas saada rautaa ja räjähdettä ilmaan. Oppilas Rantala JIA Ylärivi: Sundell HMJ, Salmela OMN, Pechnikov D, Satoniitty NTM, Miikkulainen OM, Launonen AJ, Ahosmäki NM, Maapuro A, Piipponen JS, Jaatinen AMT, Toivonen HIE, Kallio JJ 6. rivi: Heinikainen VEA, Mattila JMA, Karvinen JJS, Salmijärvi SJK, Järvinen JJA, Hietanen JVM, Myllymäki JM, Rinnemaa JJS, Luodes LJ, Valli VV, Helenius MA, Piispanen JNJ 5. rivi: Kuokkanen LA, Ollonqvist AE, Lehtimäki MVP, Metsälehto MO, Novola KLM, Rantala JIA, Ranta AA, Malm JI, Järvinen AV, Lipponen JT, Niiranen RK, Heikkilä JM 4. rivi: Rantanen VV, Järvinen HJ, Hannula JES, Vainikka TK, Ekström LEM, Virtanen EMJ, Paasikivi RA, Rask JK, Lehto OK, Toivola TT, Vänttinen MLM, Mäenpää MP 3. rivi: Ajelma TJ, Niemonen JMJ, Hokkanen SOA, Perälä KAA, Santaoja TVJ, Järvinen JA, Koskinen JJT, Partanen SO, Ladau JK, Lalli JH, Sihvonen LT, Lähteinen TOH 2. rivi: Kujanpää JI, Sopenlehto PYE, Meriniemi RM, Elo TLO, Mäkitalo MHP, Sivén VVV, Lindroos TM, Oksa LJ, Hietanen TTI, Kukkula JJJ, Saarinen TM, Maunula EM, Teräs DE Alarivi: kers. Hietava AS, kers. Leppinen JJL, kok. Suomi TJJ, kers. Tuisku V, ylil. Miettinen M, vääp. Koskela L, kok. Mäkitalo VT, kok. Kurki JM, kers. Raula JKA 28

Tulenjohtolinja Porin Prikaatista Säkylästä aliupseerikurssin nro 176 tulenjohtolinjalle lähti 11 jääkäriä, jotka liittyivät Niinisalon Tykistöprikaatin runsaan kahdenkymmenen tykkimiehen riveihin. Tykistöprikaatissa kilpailu tulenjohtopaikoista on aina kova ja kaikki halukkaat eivät pääse toteuttamaan unelmaansa tulenjumalina. Haminan Reserviupseerikouluun valitaan viitisentoista menestyneintä oppilasta ja loput jatkavat AUK2:lle tai erikoisaliupseerikursseille. Vaikka oppilaita saapuikin eri joukkoosastoista ja yksiköistä, ryhmästä kasvoi yhtenäinen todella nopeasti. Apukouluttajat painottivat usein ryhmän olevan yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ja linjan oppilaat auttoivat ja tukivat toisiaan jo ensimmäisistä päivistä lähtien. Aselajina tulenjohto vaatii tarkkuutta ja älyä. Tulenjohto tähtää ja vetää liipaisimesta, jolloin aseen koneistona toimivat tuliasemamiehet laukaisevat taivaan täydeltä tuhoa vihollisen ylle. Yhtään tykkiä ei laukaista ilman tulikomentoja, joita tulenjohtoryhmä lähettää viestiyhteyksillä eturintamasta. Tulikomentojen tulee hipoa täydellisyyttä, jotta murkulat tippuvat täsmälleen oikeaan paikkaan. Tulenjohto on myös fyysisesti haastavaa mutta siinä korostuvat lisäksi ajattelu- ja paineensietokyky. Tulikomentoja pitää pystyä antamaan säästä ja olosuhteista riippumatta nopeasti ja oikein; vaikka sataisi vettä ja vihollinen ampuisi edestä, tykeille pitää saada vihollisen koordinaatit. Tulenjohto siis mahdollistaa epäsuoran tulen käytön. Oppilas Heinonen Ylärivi: Kujanpää JJ, Tenko JP, Jalaskoski JEK, Alamettälä MMJ, Laaksonen JPO, Haapaniemi SJ, Härme MJS, Korpi SE 4. rivi: Virtanen TS, Kulmala KE, Heleä SM, Pörsti MM, Itänen OOA, Törmä AJJ, Ervasti JS, Kantonen AMM 3. rivi: Heinonen TT, Larkela EA, Vienola JP, Peltoniemi NP, Tenho JJ, Henriksson MP, Salokannas EMS, Viita JK 2. rivi: Kajanoja TK, Jokinen, AEV, Aliaga Valier A, Ruotsalainen TA, Potila MM, Uusitalo JJ, Mäki ESS, Loppi SMH Alarivi: alik. Ojainmaa OHM, alik. Närvä TM, kok. Penttilä JA, kers. Halmes JJ, alik. Rajala LE Poissa: opp. Valli LSP ja opp. Pensasmaa AM 29

Viestilinja Radio toimintakuntoon oli yleisin käsky, joka kuului AUK1:n ensimmäisillä viikoilla Aliupseerikoulun kellarikerroksessa sijaitsevasta viestivarastosta. Nopeasti me oppilaat opimmekin laittamaan erilaiset radiot toimintakuntoon. Pian opimme myös tunnistamaan LV217M:n tai LV317:n sekä sanomalaitteen. Apukouluttajat tekivät koulutuksesta erittäin mielenkiintoista useilla eri variaatioilla, joissa todella käytettiin mielikuvitusta muistaen pienen pilkkeen silmäkulmassa. Parikaapelin rakentaminen loi teleryhmiin sopivasti kilpailua siitä kuka saa yhteyden nopeimmin rakennettua. Ennen metsään menoa harjoittelimme perusteet kuten vedonpoistot ja liitokset kasarmiolosuhteissa. Mastojen pystytys ja pitkälanka-antennin rakennus toi mukavaa lisähaastetta koulutukseen. Etenkin Exel24:n pystytys oli välillä todella hankalaa. Siinä piti muistaa tehdä asiat oikeassa järjestyksessä tai muuten pyörällä oli muutkin kuin oppilaiden päät. Viestilinjalta Reserviupseerikouluun valikoitui seitsemän taistelijaa. Näiden taistelijoiden lähdettyä me loput jatkoimme sinnikästä ja hyvähenkistä opiskeluamme tavoitteena olla mahdollisimman ammattitaitoinen viestiryhmänjohtaja kurssin päättyessä. Oppilas Kukkula Ylärivi: Söderdahl DRP, Tiipiö OTM, Keskinen VM, Perna MO, Suikki KJ, Salonen SO, Heikkala HS 3. rivi: Virtaanvuo JM, Haikka HM, Torvinen NJ, Nieminen TUT, Suutarla AA, Koivuluoma JM, Vuokko AJ, Vanto OMV 2. rivi: Hautamäki JM, Kukkula SSH, Tyynismaa JOA, Haahtio MA, Paulaharju RR, Jaakkola RMJ, Laasa A-FE Alarivi: alik. Sourala JK, alik. Koski-Lammi JA, kok. Puranen TP, kok. Mannila HM, alik. Kemppinen OJ, alik. Honkanen JE Poissa: Ruskee J-EE, Haaparanta S-PM, Lavonen TA 30