1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 4/13 Aika klo Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen, Jukka Teirikangas ja Sanna Pajukangas 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. 3 Toiminta keväällä -Taapero- ja Liikkisryhmät päättyvät tältä keväältä pe Ryhmiä jatketaan taas syksyllä. Ryhmälle infokirje kesän tapahtumista (maantiet, Neste Oilgamesit). Marke laatii. (Liite 1) -Perinteiset maantiejuoksut alkavat ke klo Soitinverstaalla. Marjo (vastaa huhtikuun), Heli, Ari.P, Ari.K myös mukana. Palkintona tikkari osallistujille. -Sisuryhmän harjoitukset jatkuvat torstaisin. Myös Sisuryhmälle ja heidän vanhemmilleen infoa kesän tapahtumista ja KP-V:n yleisurheiluleiristä, joka järjestetään seuramme omille 9-17-vuotiaille urheilijoille su Omavastuu 10 (uusi lajikokeilu!) -Kepyn juoksu-cup osakilpailut alkavat la 13.4 klo Ullavassa, Norpanlenkillä. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä! Juoksucupissa on 4 eri osakilpailua. Juoksu-cupista infoa Kepyn ja KP-V:n nettisivuilla. 4 Tulevia kilpailuja Moukari-Cup 1/Kokoontumiskisa. Klo 11 Miehet ja naiset, muut alkaen klo 12. Vesa rikkoo kentän jääpintaa ja ajaa hiekkaa kentälle jään sulamisen edistämiseksi. Tarkempi aikataulutus katsotaan ilmoittautumisen päätyttyä. Toimihenkilöistä vastaavat Katri ja Marke Aluemestaruusmaastot. Työryhmän jäsenet informoivat jaostoa järjestelyistä. Seuraava työryhmän kokous on Toimihenkilöille lähtee kutsut kirjeitse. Palkinnot piiriltä. Talkoot mahdollisesti ainakin Sisumaastot, Toholampi Moukari-Cup 2

2 19.5. Maantieviestit KUNNIAKIERROS, piiristä tulee informaatiota, listoja saa toimistolta Neste Oil-kisat alkavat, uusi passi (Ari), vastuu ilmoittautumisesta (Katri), tavoitepalkinnot mietintään (sponsorit) 5.6. Aluekisat/KP-V, VetU ja Neste Oil kisat Vetelin kentällä Vattenfall, Haapajärvi Aluemestaruuskisat, Kuortane 17v Alueviestit, Kokkola Aluemestaruusviestit, Alajärvi Moukari-Cup 3, Moukarikarnevaalit Sisuhuipentuma, Kalajoki Moukari-Cup Nuorisokansalliset/KP-V, VetU 5 Lasten kilpailu- ja harjoitusasut Lasten kilpailu- ja harjoitusasuja on vielä jonkin verran urheilutalolla saatavana edullisesti. Huomioi seuran toimiston aukioloajat. 6 Markkinointikirje Markkinointikirje (Liite 2) lähtee viikolla 16. Jaoston jäsenet ovat jaanneet yritykset, joihin ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti markkinointikirjeen lähettämisen jälkeen. Lista jaetaan kaikille Pekan toimesta sähköpostitse, kun se on täydennetty kaikkien jaoston jäsenten osalta. 7 Muut esille tulleet asiat Kouluyhteistyöstä vastaavan Marjon ideasta järjestetään Seura-seikkailu Kaustisen alaluokille (merkintään vaaditaan 30min päivässä hikiliikuntaa). Aktiivisin luokka palkitaan syksyllä järjestettävällä puuha-päivällä urheilutalolla. Marjo organisoi kouluille. 8 Seuraavan kokouksen ajankohta Seuraavan kokous pidetään ma klo Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Niina Kivinen Puheenjohtaja Marke Paavola Sihteeri

3 ...TERVETULOA... KAUSTISEN...KP-V:N POHJAN-VEIKOT KESÄ... Liite 1 Info Taaperot ja Liikkis Vaikka Taapero- ja Liikkisryhmät päättyvätkin tältä keväältä pe 19.4, riittää Kaustisen Pohjan-Veikoissa silti tekemistä koko perheelle vielä kesänkin aikana. Kiitämme teitä lapsia ja vanhempia kuluneesta talvesta ja kutsumme teidät mukaan mm. seuraaviin tapahtumiin Perinteiset maantiejuoksut kaiken ikäisille Kokoonnumme joka viikon keskiviikko klo Soitinverstaan luona (paloaseman takana) alkaen Pienimmille taaperoille on luvassa n. 100metrin mittainen pyrähdys ja isommille iästä riippuen vähän pidemmälti. Jokaiselle osallistu jalle on luvassa pieni yllätys osallistumisesta. Perheen pienimmät voivat juosta isän tai äidin kanssa yhdessä J. Rolls-kisat ovatkin nyt Neste Oil- kisat Kesän huippuhetkiä koetaan Kaustisen urheilukentällä keskiviikkoisin klo alkaen Vain nimi on näillä kisoilla muuttunut vuosien varrella. Nyt eri yleisurheilulajeissa kisataan nimellä Neste Oil kisat. Olette tervetulleita koko perheen voimin tapaamaan muita lapsiperheitä ja liikunnasta kiinnostuneita ihmisiä. Kaikille yu-passin lunastaneille osallistujille on luvassa kertyneiden suorituskertojen mukaisesti tavoitepalkintoja! Huom! Ke 5.6. Neste-Oil kisat järjestetään Vetelin kentällä Aluekisana.

4 Kaustisen Pohjan-Veikkojen yleisurheilu TERVETULOA JATKAMAAN KESÄÄ KANSSAMME! Liite 2 Alustava markkinointikirje Arvoisa yhteistyökumppani! Valtakunnalliset moukarikarnevaalit on Kaustisella järjestetty vuodesta 1998 lähtien. Moukarikarnevaalit ovat vakiinnuttaneet paikkansa Kaustisen kesässä. Kesä- heinäkuun vaihteessa lajin harrastajat eri puolilta maata suuntaavat matkansa Kaustiselle. Moukarikarnevaalit ovat merkittävin vuotuinen urheilutapahtuma Kaustisella. Moukarikarnevaalien ( ) monipuolisessa ohjelmassa on koulutusta jokaisena päivänä maan parhai- den kouluttajien johdolla. Nuorten sarjojen kilpailut käydään torstaina ja naisten ja miesten sarjojen pääkilpailut lauantaina klo Luvassa on jälleen kovatasoiset kilpailut! Urheiluseura Kaustisen Pohjan- Veikkojen ja kaustislaisten yritysten välinen yhteistyö on tapahtuman onnis- tumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Käsiohjelma Tarjoamme teille jälleen mahdollisuutta olla mukana moukarikarnevaalien tukijana ohjelma- lehtisen sivuilla seuraavilla hinnoilla: koko sivu 125 euroa, puolisivua 85 euroa, kolmasosa 60 euroa, neljäs- osa 45 euroa ja kahdeksasosa 25 euroa. Liitteenä on Kaustisen puhelinluettelossa ollut ilmoitus. Jos se on sopiva, niin voit laittaa myönteisen vasta- uksen sähköpostitse os. veikot.ilmot@kaustinen.fi Perhonjokilaakso- lehden liite Tarjoamme myös mahdollisuutta olla mukana ilmestyvässä Perhonjoki- laakso- lehdessä julkaistavassa karnevaaliliitteessä. Ilmoitushinnat liitteessä (sis. alv.) ovat : 3x100 mm 290 euroa, 2x100 mm 200 euroa, 2x50 mm 110 euroa ja 2x30 mm 65 euroa. Ilmoitusmateriaalin voi toimittaa os. veikot.ilmot@kaustinen.fi

5 Mukaan tulee laittaa ilmoituksen teksti, logot ja muu tarvittava. Laita myös ilmoituksen koko ja lasku- tusosoite. Ilmoituksia koskevat tiedustelut: Kaikkien tukijoiden nimet julkaistaan myös karnevaalien nettisivuille Kaustisen Pohjan- Veikot on yleisseura, joten kun olet tukemassa moukarikarnevaaleja, tuet koko seuran toimintaa. Toivottavasti tarjouksemme kiinnostaa! Kaustisen Pohjan- Veikkojen yleisurheilujaosto

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 10/13 Aika 13.11.2013 klo 18.30 Paikka Urheilutalolla Osallistujat Niina Kivinen(pj), Marke Paavola(si), Katri Paavola, Paula Koskinen, Sanna Pajukangas, Marjo Salminen, Heli Sorvisto, Ari Kankkonen, Ari

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

YLEISURHEILUJAOSTON KOKOUS

YLEISURHEILUJAOSTON KOKOUS YLEISURHEILUJAOSTON KOKOUS 15.1.2014 Aika 15.1.2014 klo 18.30 Paikka Urheilutalo Paikalla: Sanna Pajukangas (pj), Heli Sorvisto (si), Niina Kivinen, Marke Paavola, Katri Paavola, Marjo Salminen, Ari Pekkarinen,

Lisätiedot

FAM 20 vuotta - kauden avaus

FAM 20 vuotta - kauden avaus FAM 20 vuotta - kauden avaus FinnishAlpine MastersCup 2014 o Kalpalinna 18.-19.1.2014 P (FIS) + P (FIS) o Påminne 25.1.2014 P + P o Himos 1.-2.2.2014 SP + SP (SM) o Riihivuori 8.-9.2.2014 SP + SP o Tahko

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Sisältö 1 Seurakisa lyhyesti... 3 2 Seurakisan periaatteet... 3 3 Vinkkejä toteutukseen... 3 4 Valtakunnallinen Seurakisat - ketju... 5 5 Tukimateriaali...

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Kunniakierros-info 2018

Kunniakierros-info 2018 Kunniakierros-info 2018 Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen yhteinen kampanja, Kunniakierros, toteutetaan jo 37. kerran. Kampanjan tuotolla kerätään varoja yleisurheilutyöhön seuroissa, piireissä

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33 30 Nuorisovaltuusto 9.4.2014 AIKA 9.4.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA

TILAISUUDET JA TAPAHTUMAT HUHKOLINNASSA URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205 klo 5.00 - Su 26.4.205 klo 0.00 3.00 Ke 27.5.205 klo.00 5.30 La.8.205 URHEILUTALO HUHKOLINNA 7.4.205 Su 9.4.205 klo 9.00 6.00 La 25.4.205

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 30.11.2008 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA -------------------------------------------------------------------------------------------------- ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Freestyle SM Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle kauden huipennukseen

Freestyle SM Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle kauden huipennukseen Freestyle SM- 2014 Ski Sport Finland ry kutsuu kaikki Suomen freestyletaitajat Rukalle 8. - 13.4.2014- kauden huipennukseen Freestylen FIS kilpailuihin SM- kilpailuihin ja Audi Freestyle Ski Tour 2014

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 2.8.2015 KLO 19.30 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2016 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2016 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2016 Aika: Lauantai 16.4.2016 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa

Lisätiedot

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018 Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2018 Yleisen sarjan SM-kilpailut 2018, Tampere Yleisen sarjan SM-kilpailuihin on osanotto-oikeus urheilijoilla, jotka ovat saavuttaneet

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3/2013 Syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, Pori Puh

JÄSENTIEDOTE 3/2013 Syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, Pori Puh JÄSENTIEDOTE 3/2013 Syyskuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.fi TERVEHDYS! LOMAT ALKAVAT VARMASTI OLEMAAN JO- KAISELLA TAKANAPÄIN

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

OULU SKATE 8 9.12.2012

OULU SKATE 8 9.12.2012 ry KILPAILUKUTSU 19.10.2012 OULU SKATE 8 9.12.2012 ry kutsuu seuranne STLL:n rekisteröityneitä ja lisenssin lunastaneita luistelijoita kutsukilpailuun Linnanmaan jäähalliin 8.-9.12.2012. KILPALUSARJAT

Lisätiedot

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018 Alueiden seurakehittäjät Elokuu 2018 Tähtiseuratoiminnan eteneminen syksyllä 2019 Laatutekijät valmistuvat elokuun loppuun mennessä Seurakehittäjien päivät 10.-11.9. Helsinki Auditointikäsikirjan esittely

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi www.jku.fi Vastuuhenkilöt:

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.

Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä. ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit

Lisätiedot

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2019

Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2019 Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely 2019 Yleisen sarjan SM-kilpailut 15.-17.2.2019, Helsinki Yleisen sarjan SM-kilpailuihin on osanotto-oikeus urheilijoilla, jotka ovat saavuttaneet

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT

KESÄN 2017 VAKIOVUOROT KESÄN 2017 VAKIOVUOROT PAUNUN URHEILUKENTTÄ Päivämäärä Tapahtuma Tila jota varataan ke 10.5 Unelmien liikuntapäivä Juoksuradat kävelytesti klo 10-17 ke 17.5. su 21.5. Kunniakierros Paunun kenttä 15:00-18:00

Lisätiedot

Yleisurheilukoululaisen OPAS

Yleisurheilukoululaisen OPAS Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.

Lisätiedot

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan.

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. 1 Hiihtojaosto tiedottaa 26.10.2009 Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. PALVELUPAKETIT ovat joko Skipassi- tai Lisenssi PAKETTEJA. Kaikilla 7-vuotiailla

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Ampumahiihdon kansalliset OHJEET KILPAILIJOILLE

Ampumahiihdon kansalliset OHJEET KILPAILIJOILLE kansalliset 17. 18.2.2018 OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON KANSALLISET 17.-18.2.2018 OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Lauantai 17.2. Klo 9.00 Klo 9.00 Klo 10.00 10.45 Klo 11.00 Kilpailutoimisto aukeaa

Lisätiedot

Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018

Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018 Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018 1 Sisällys 1 Johdanto 2 Seuran arvot, visio ja toiminta-ajatus 2.1 Arvot 2.2 Visio 2.3 Toiminta-ajatus 3 Organisaatio 4 Seuran ja jaoston kokoukset 5 Yleisurheilujaosto

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

JOKAMIEHEN-LUOKAN KILPAILUSÄÄNNÖT JA KUTSU

JOKAMIEHEN-LUOKAN KILPAILUSÄÄNNÖT JA KUTSU JOKAMIEHEN-LUOKAN KILPAILUSÄÄNNÖT JA KUTSU KILPAILUN ARVO: KANSALLINEN JOKAMIEHEN-LUOKAN KILPAILU KILPAILUN NIMI: KARDAANIKUNKKU 33 AIKA: 21. 22.7.2018 LUOKAT: NUORET, NAISET, SENIORIT, YLEINEN + KUTSUTUT

Lisätiedot

Porvoon Open

Porvoon Open Porvoon Open 8.10.2016 www.porvoontkd.fi Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo www.kokonhalli.fi Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana ovat

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 www.porvoontkd.net Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016

Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016 Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016 Ohkolan rata Ohkolan uusittu rata on avattu 14.4.2016. Ratatalkoot pidettiin sunnuntaina 10.4.2016. Ohjelmassa oli kivien heittelyä, risujen polttoa ja paikkojen

Lisätiedot

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM

Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM Lasten ja nuorten Noin Seitsemän Veljeksen Cup 5.11.2011 ja Aikuisten ja nuorten TAEKWONDO SM 2011 5.-6.11.2011 (Kuvat Heikki Liukkonen) LASTEN JA NUORTEN NOIN SEITSEMÄN VELJEKSEN CUP 5.11.2011 TAEKWONDON

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2012 PORIN URHEILUTALOLLA 14.04.2012 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Kisoissa myös harrastaja ja ilvessarjat KILPAILUPÄIVÄ

Lisätiedot

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5 PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 2 / 5 Kilpailupäivä Lauantai 11.05.2013 Alustava aikataulu 09.00 09.30 Tuomaripalaveri 09.30

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

Kestilä-päivien nuorisokisat

Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti)

Joukkueenjohtajien kokous (Kainuun Ammatti-instituutti) KILPAILUOHJEET: KILPAILUJEN AIKATAULU Pe 30.3. Klo 17.00 Klo 19.00 Lehdistötilaisuus: hiihtostadionin lehdistökeskus Joukkueenjohtajien kokous: Kainuun Ammatti-instituutti La 31.3. Klo 09.45 Klo 10.00

Lisätiedot

Piirin kilpailukalenteri

Piirin kilpailukalenteri Piirin kilpailukalenteri La 04.05. Ruisvarrasheitot I Sarjat: M/N: kuula, kiekko, moukari. M/N22: kuula, kiekko, moukari. M/N19: kuula, kiekko, moukari. M/N17: kuula, kiekko, moukari. P/T15: kuula, kiekko,

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi 4.-5.9.2010 SSqL:n hallituksen kokous 7. / 2010 pöytäkirja AIKA 17.6.2010 torstai klo 17.30 20.30 PAIKKA Helsinki, SLU, Kunto kabinetti Läsnä Leo Hatjasalo pj. Lars Ekholm (esittelijä) Tomi Niinimäki Juha Sarlund

Lisätiedot

Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info

Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info SiiPo ulkokauden avaus info 2.5.2018 Harjoitustoiminta kesä 2018 (1.5.2018-30.9.2018): Ulkokausi harjoitellaan poikkeusolosuhteissa Ahmon kentällä alkavan remontin takia. Kenttä näillä näkymin koko kesän

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2014, LIIGA 2/5 PORIN URHEILUTALO, PORI 10.5.2014 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDOSEURA RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/5 2014 Porin Taekwondoseura ry järjestää

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Ampumahiihdon kansalliset OHJEET KILPAILIJOILLE

Ampumahiihdon kansalliset OHJEET KILPAILIJOILLE Ampumahiihdon kansalliset 11. 12.2.2017 OHJEET KILPAILIJOILLE AMPUMAHIIHDON KANSALLISET 11.-12.2.2017 OHJEET KILPAILIJOILLE OHJELMA Lauantai 11.2. Klo 9.00 Klo 9.00 Klo 10.00 10.45 Klo 11.00 Kilpailutoimisto

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:08. Esityslista Robin Hood ry Hallituksen kokous 5/2015 Aika: 29.9.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Anne Lantee Jukka Karvonen Seppo Hätönen Jarkko

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot