Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä



Samankaltaiset tiedostot
Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kirjelmä Paraisten kaupungin sosiaalitoimesta 2819/

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen.

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Kemijärven kaupungin yhteistoimintaneuvotteluiden päättäminen ja henkilöstömenoihin kohdistuvat säästötavoitteet

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna Paraisten kunta-alueella

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/ /2013. Kh

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Rakennus- ja ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 157/ /2014. Kaupunginhallitus

Kokemäen kaupungin henkilöstöstrategian hyväksyminen 242/020/2013

Tarve henkilöstömenosäästöihin jatkuu kuntasektorilla

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Iisa Järvinen poistui tämän asian käsittelyn aikana klo

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1 (4) Kaupungin yhteistyötoimikunta

KT Yleiskirjeen 7/2016 liite 1 1 (3) Paikallisen sopimisen edistämisen ohjeet

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

HENKILÖSTÖHALLINNON TOIMINTAOHJEET

Miten kuntasektorilla säästettiin henkilöstömenoissa 2016? Mitkä ovat säästötarpeet 2017?

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8413/ /2014

Tilaajan arvion tarkistus

HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ ALKAEN

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Kustannukset, ulkoinen

Organisaatiomuutokset toimialoittain:

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna Paraisten kunta-alueella

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

KT:n henkilöstömenosäästötiedustelu

Kunta-alan työmarkkinakatsaus. Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Lomautuksia ja irtisanomisia luvassa?

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Sivistyslautakunta Loviisan kouluverkon kehittämissuunnitelma / /2011

Puolivuotisraportin mukaan ali-/ylijäämien nettosummat ovat vastuualueittain seuraavat:

Opetuslautakunta Kaupunginhallitus Varhaiskasvatuslain muutokset /12.06/2016. Opetuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

YHTEISTOIMINTANEUVOTTELU

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, p

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet Edunvalvontaosasto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Lausuntopyyntöön vastataan sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen.

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/ /2012

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Henkilöstösäästöt / /2014. Kunnanhallitus

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 )

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 64 17.03.2014 Kaupunginhallitus 99 28.04.2014 Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä 1172/01.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 17.03.2014 64 Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Peter Lindroos, puh. 044 358 5832 Esittelijä Kaupunginjohtaja Folke Öhman, puh. 040 707 3155 etunimi.sukunimi@parainen.fi Kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä 10.12.2013 :ssä 175 valtuusto edellytti, että kaupunginhallitus esittää maaliskuun 2014 loppuun mennessä raportin siitä, voidaanko käyttömenoja vähentää 1,5 miljoonalla eurolla henkilöstöpoliittisin toimenpitein. Kaupunginvaltuusto on 12.11.2013 :ssä 155 merkinnyt tiedoksi Carita Henrikssonin ym. aloitteen riippumattoman työryhmän asettamisesta analysoimaan kaupungin koko hallinnollista henkilöstökapasiteettia ja laatimaan tehostamisehdotuksen, jos sellaista tarvetta on. Kaupunginvaltuusto on 12.11.2013 :ssä 156 merkinnyt tiedoksi Kokoomuksen valtuustoryhmän ym. aloitteen siitä, että kaupunginhallitus käynnistää kaupungin talouden sopeuttamiseksi tarvittavat yhteistoimintaneuvottelut. Yhteistoimintaneuvottelujen tarkoituksena olisi pysyvän kustannusten vähennyksen aikaansaaminen kaupungin henkilöstömenoissa. Kaupunginjohtajan toukokuussa 2013 esittelemä toimenpideohjelma eli Paraisten kaupungin talouden sopeuttamisehdotus sisälsi ehdotuksia pysyviksi rakenteellisiksi menojen vähennyksiksi kaupungin toiminnan sopeuttamiseksi sen kantokykyyn. Toimenpideohjelman käsittely ei tähän mennessä ole johtanut konkreettisiin päätöksiin, jotka vähentäisivät toimintakuluja siinä määrin kuin ehdotus edellyttää. Vuoden 2014 talousarvioon sisältyy runsaan 1,4 miljoonan euron alijäämä, mikä edelleen pienentää edellisiltä vuosilta kertynyttä ylijäämää. Vuoden 2014 talousarvion käsittelyn yhteydessä todettiin, että Paraisten kaupunki ei todennäköisesti pysty sopeuttamaan menojaan tulojen tasolle ilman henkilöstöön vaikuttavia toimenpiteitä, koska henkilöstökulut muodostavat menoista yli puolet. Kaupunginhallituksen on sen vuoksi 31.3.2014 mennessä selvitettävä, voidaanko käyttömenoja vähentää henkilöstöpoliittisin toimenpitein. KT Kuntatyönantajien vuonna 2013 tekemän kyselyn mukaan 87 kuntaa/kuntayhtymää oli käynyt yhteistoimintaneuvotteluja säästötoimenpiteistä. Niistä vain 19 kunnassa/kuntayhtymässä yt-neuvottelut johtivat lomautuksiin, muut saavuttivat säästönsä muilla tavoilla, esimerkiksi työn ja toimintojen uudelleenjärjestelyillä ja tehostamisella sekä luonnollisen poistuman kautta. Yleensä lomautuksilta ja irtisanomisilta voidaan välttyä kunnissa, joissa henkilöstöjärjestöjen kanssa on sovittu mahdollisuudesta vaihtaa lomaraha vapaaseen tai ottaa palkatonta virkavapaata vapaaehtoisesti

säästämistarkoituksessa. Ehdotetuista säästötoimenpiteistä riippumatta yt-neuvottelut on aina aloitettava heti henkilöstökulujen ollessa säästötavoitteiden listalla. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistyöstä kunnissa annetun lain tarkoituksena on antaa henkilöstölle mahdollisuus yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa vaikuttaa omaa työtään koskevien päätösten valmisteluun. Lain 4 :n mukaan yhteistoiminnassa on aina käsiteltävä asiat, jotka koskevat henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa ja kunnan palvelurakenteessa sekä toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa. 1,5 miljoonan euron säästäminen henkilöstökuluista henkilöstöpoliittisin toimenpitein merkitsisi runsaan 30 henkilötyövuoden vähennystä, jos säästö suunnitellaan toteutettavan yhden kalenterivuoden aikana. Vertailulukuna voidaan mainita, että viime vuosina eläkkeelle on vuosittain jäänyt keskimäärin 31 henkilöä, joten pelkästään ns. luonnollinen poistuma ei riitä henkilöstökulujen pysyvän vähennyksen saavuttamiseen ilman, että samalla tutkitaan mahdollisuuksia työn uudelleenjärjestelyihin jokaisen eläkkeelle siirtymisen yhteydessä. Paraisten kaupunki on ottanut käyttöön tiukennetun lupamenettelymallin, joka koskee kaikkia pidemmäksi ajaksi kuin 6 kuukaudeksi täytettäviä palvelussuhteita. Lupamenettelylle ei ole asetettu ehdottomia taloudellisia tavoitteita, mutta sen odotetaan johtavan henkilöstöresurssien tehokkaampaan käyttöön, mikä pidemmän päälle vähentää henkilöstökuluja. Ennen kuin henkilöstön edustajat kutsutaan yt-neuvotteluihin keskustelemaan valmisteilla olevien säästötoimenpiteiden perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista, työnantajan on ensin selkeästi konkretisoitava säästöt, joita henkilöstöpoliittisilla toimenpiteillä tavoitellaan, sekä konkreettisina summina että siltä osin, mitä ajanjaksoa ne koskevat. Yhtenä syynä siihen, että toukokuussa 2013 esitellyn toimenpideohjelman käsittely ei ole johtanut konkreettisiin säästöihin toivotussa laajuudessa, on todennäköisesti se, että monet toimenpideohjelman ehdotuksista johtaisivat sellaisiin palvelurakenteiden muutoksiin, joita eri sidosryhmät eivät voi hyväksyä. Yli 30 henkilötyövuoden säästäminen ei ole mahdollista ilman, että organisaatiota järjestellään uudelleen ja tehdään myös päätöksiä, jotka vaikuttavat palveluiden saavutettavuuteen ja laajuuteen. Tiukennettu lupamenettelymalli uuden työntekijän palkkaamisessa eläkkeelle siirtymisten yhteydessä ei johda säästöihin, jos työtehtäviä ei jaeta uudelleen eikä tehdä päätöksiä, jotka tehostavat henkilöstöresurssien käyttöä. Vuonna 2009 toteutetun kuntaliitoksen jälkeen luonnollisten poistumien yhteydessä on toteutettu useita uudelleenjärjestelyjä ja henkilöstömäärä hallinnollisissa tehtävissä on selvästi vähentynyt. Selvitysmies Marcus Henricsonin 11.2.2014 päivätyssä Kemiönsaaren kunnan ja Paraisten kaupungin yhdistymisselvityksen väliraportissa on tunnistettu mahdollisuudet hyödyntää eläkepoistumia tehokkaammin yhdistyneessä

kunnassa toiminnan tehostamiseksi ja uudelleenjärjestelemiseksi. Alustava arvio on, että nykyistä palvelutasoa voitaisiin yhdistyneessä kunnassa ylläpitää ainakin 32 henkilötyövuotta pienemmällä henkilötyövuosimäärällä kuin nykyisissä kunnissa yhteensä. Kuntien yhdistymisselvitys yhdessä Kemiönsaaren kanssa on parhaillaan tekeillä. Ennen kuin käydään laajoja neuvotteluja uudelleenjärjestelyistä ja tehdään päätöksiä henkilöstömäärän vähentämisestä, on tiedettävä, toteutetaanko kuntaliitosta vai ei. Yhdistynyt kunta voi alusta alkaen rakentaa kustannustehokkaamman organisaation kuin nykyiset kaksi kuntaa, mutta ellei kuntaliitokseen ryhdytä, vaaditaan kuitenkin erilliset päätökset siitä, miten kunta tuolloin voidaan ja miten se tulee organisoida taloudellisesti vaikeassa tilanteessa. Aktiivisella ja määrätietoisella henkilöstösuunnittelulla henkilöstökuluja voidaan vähentää tehostamisen kautta myös ilman kuntaliitosta, ja sen vuoksi onkin tärkeää jatkaa myös eri työryhmissä sopeuttamisohjelman esittelyn jälkeen aloitettuja selvityksiä. Ennen kuin henkilöstö kutsutaan yt-neuvotteluihin keskustelemaan konkreettisista toimenpiteistä, säästötarpeet olisi tärkeää konkretisoida tarkemmin. Lyhytaikaisia säästöjä voidaan saavuttaa myös kannustamalla henkilöstöä anomaan palkattomia virka- ja työvapaita sellaisina aikoina, jolloin palveluiden kysyntä on vähäisempää, edellyttäen, ettei samanaikaisesti palkata sijaisia. Lomarahan vaihtaminen vapaaksi edellyttää neuvotteluja paikallisista sopimuksista. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat ilmoittaneet, etteivät ne hyväksy tällaisia neuvotteluja. Tiivistäen voidaan todeta, että on epärealistista aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden tarkoituksena on pelkästään vähentää henkilöstökuluja, tekemättä samanaikaisesti päätöksiä palvelurakenteen muuttamisesta. Rakentava vuoropuhelu henkilöstön edustajien kanssa voisi sitä vastoin lisätä tietoisuutta tarpeesta tehostaa henkilöstöresurssien käyttöä ja jakaa työtehtäviä uudelleen eläkkeelle siirtymisten ja luonnollisen poistuman yhteydessä. Kaupunginjohtajan ja henkilöstöpäällikön suositus edellä esitetyn johdosta: 1. Työtehtävien uudelleenjako ja uudelleenjärjestelyt luonnollisen poistuman yhteydessä toteutetaan jatkossakin sen ollessa tarkoituksenmukaista työtehtävä huomioon ottaen. Tiukennettua lupamenettelyä uusien työntekijöiden palkkaamisessa sovelletaan edelleen. 2. Vapaaehtoisista henkilöstömenojen säästöistä laaditaan suositukset. Henkilöstön edustajat osallistuvat suositusten laatimiseen. 3. Yhteistoimintaneuvotteluja irtisanomisten ja lomautusten esittämistarkoituksessa ei tässä vaiheessa aloiteta. 4. Merkittäviä esityksiä sellaisista uudelleenjärjestelyistä tai uudelleenpriorisoinneista, joilla on laajoja henkilöstöpoliittisia seurauksia, ei tehdä ennen kuin yhdessä Kemiönsaaren kanssa tehtävä kuntien yhdistymisselvitys on toteutettu ja valtuusto on käsitellyt asian.

5. Kaupunginjohtajalle annetaan oikeus päättää yhteistoimintaneuvotteluista, jos sellaisia suositusten 1 ja 2 perusteella vaaditaan. Ehdotus Päätös Kaupunginhallitus merkitsee raportoinnin tiedoksi ja yhtyy kaupunginjohtajan ja henkilöstöpäällikön suositukseen asiassa. Asia saatetaan tiedoksi valtuustolle. Keskustelun kuluessa Tarja Rinne ehdotti Paola Frabonin ja Cornelius Collianderin kannattamana asian palauttamista. Keskustelun kuluessa Markku Orell ehdotti Carita Henrikssonin kannattamana, että asia palautetaan seuraavin perusteluin: Kaupunginhallitus palauttaa asian valmistelun kaupunginjohtajalle sellaisten palvelurakenteeseen ehdotettavien muutosten valmistelemiseksi, jolla saavutetaan vuositasolla 1,5 milj. euron pysyvä kustannusvaikutus. Ehdotuksen tulee sisältää osastoittain 1) toteuttamisaikataulun, 2) konkreettiset säästösummat ja 3) mahdolliset henkilöstövaikutukset. Asia tulee valmistella kiireellisenä ja kaupunginhallituksen tulee viedä asia valtuuston käsittelyyn 17.6.2014. Puheenjohtaja totesi, että sekä Tarja Rinne että Markku Orell olivat tehneet kannatetun palautusehdotuksen. Kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä niistä siten, että Tarja Rinteen palautusehdotusta kannattava äänestää Jaa ja Markku Orellin palautusehdotusta kannattava äänestää Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Äänestyksessä annettiin Jaa-ääniä 8 Ei-ääniä 3 Liite 7 Äänestyspöytäkirja Puheenjohtaja totesi, että Tarja Rinteen palautusehdotus oli voittanut äänestyksen. Puheenjohtaja kysyi, voiko kaupunginhallitus yhtyä yksimielisesti Tarja Rinteen palautusehdotukseen vai onko kaupunginhallituksen äänestettävä asian palauttamisesta ja asian käsittelyn jatkamisesta. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti yhtyä palautusehdotukseen. Tiedoksianto Henkilöstöpäällikkö, pääluottamusmiehet Kaupunginhallitus 99 Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Peter Lindroos, puh. 044 358 5832 Esittelijä Kaupunginjohtaja Folke Öhman, puh. 040 707 3155 etunimi.sukunimi@parainen.fi

Raportointia henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä täydennetään vielä eri osastojen ja toimialojen konkreettisilla kommenteilla. Varsinkaan sosiaali- ja terveysosaston osalta ei ole tarkoituksenmukaista analysoida henkilöstövähennysmahdollisuuksia luonnollisen poistuman yhteydessä ennen kuin sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen konkreettiset vaikutukset selkeytyvät. Asia viedään valtuustoon 17.6. Kaupunginjohtaja tulee pääluottamusmiesten kanssa 20.5.2014 pidettävässä kokouksessa esittämään, että Paraisten kaupunki aloittaa vapaita ja vuosilomia, koulutusta, matkakuluja ja muita henkilöstöasioita koskevat yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Jo ennen neuvotteluiden alkamista henkilöstöpalvelut lähettää henkilöstölle tiedotteen siitä, että vapaiden suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota niin, että vapaat ajoitetaan aikaan, jolloin palveluiden kysyntä on vähäisintä. Henkilöstön edustajat ovat aikaisemmin ilmoittaneet, etteivät he hyväksy paikallisia sopimuksia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi. Ainoan poikkeuksen muodostavat koulunkäyntiavustajat ja muut kouluissa toimivat avustajat, joiden työpaikat ovat suljettuna kesäisin, eikä sijaisia palkata. Kokonaisiksi viikoiksi virka- tai työvapaata anovaa koskevat normaalit säännöt, 5 vapaata työpäivää edellyttää vapaan anomista kokonaiseksi kalenteriviikoksi (7 päivää). Aikaisemmat kokemukset ns. talkoovapaasta (7 päivää vapaata siten, että palkasta vähennetään 5 päivää) eivät osoittaneet mainittavia säästöjä. Ehdotus Päätös Kutsu vapaita ja vuosilomia, koulutusta, matkakuluja ja muita henkilöstöasioita koskeviin yt-neuvotteluihin annetaan 20.5.2014, henkilöstötiedote mahdollisuudesta anoa virka- tai työvapaata edellä esitetyin ehdoin lähetetään koko henkilöstölle. Keskustelun kuluessa Markku Orell ehdotti Hanna Järvisen kannattamana seuraavaa lisäystä päätösehdotukseen: "Paraisten kaupunki aloittaa henkilöstöasioita koskevat yt-neuvottelut, jotta kaupungin vuoden 2014 talousarvioon sisältyvää runsaan 1,4 miljoonan euron alijäämää voidaan pienentää. Kutsu vapaita ja vuosilomia, koulutusta..." Esittelijä yhtyi Markku Orellin ehdotukseen. Kaupunginhallitus päätti Markku Orellin ehdotuksen mukaisesti.