Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesihuoltolaitoksen taksan tarkistaminen 3476/ /2016 Ympäristölautakunta Valmistelija Kaupungininsinööri Manne Carla, puh Esittelijä Kaupungininsinööri Manne Carla, puh Taksaehdotus pohjautuu ympäristölautakunnan talousarvioehdotukseen ja talousarviotyötä ohjanneisiin talousarviokehyksiin. Talousarvioehdotuksen mukaan vesihuoltolaitoksen tulos on poistojen ja rahoituserien jälkeen noin euroa miinuksella. Tämän taksaehdotuksen pohjalta tuloiksi arvioidaan muodostuvan noin 3,7 miljoonaa euroa. Vesihuoltolain (681/2014) mukaan vesihuoltolaitoksen perimien maksujen tulee olla sellaiset, että niillä voidaan kattaa kaikki kustannukset ja luoda pitkällä aikavälillä edellytykset laitoksen uus- ja korjausinvestointikustannusten kattamiseen. Menopuolta rasittavat huomattavasti korotetut poistokustannukset, jotka on budjetoitu 1,16 miljoonaan euroon. Toinen suuri menoerä on henkilöstökustannukset, 0,92 miljoonaa euroa. Henkilöstöresursseja on viime vuosina tarkasteltu kriittisesti, ja monet eläköitymisten takia vapautuneet työsuhteet on jätetty täyttämättä. Vesihuoltolaitoksen henkilöstöresurssit ovat kriittisellä tasolla, joka ei jätä tilaa pitkäaikaisille poissaoloille, ja tästä syystä kustannuksia on nykytilanteessa vaikea vähentää edelleen. Henkilöstökuluissa on kuitenkin saatu säästöjä vuonna 2016 yhdistämällä kaksi varallaolorinkiä yhdeksi Paraisten toiminta-alueella, tällä tavoin on pystytty vähentämään 1,5 henkilöä. TSV:ltä hankittavan tekopohjaveden hankintakustannukset ovat vähentyneet jonkin verran, kustannukset muodostuvat pääomakustannuksista, varallaolokustannuksista sekä Kaarinan ja Paraisten välisen vesijohdon käyttö- ja rahoituskustannuksista. Kustannukset ovat yhteensä noin euroa vuodessa. Saariston kolmen toiminta-alueen käyttökustannukset ja poistot ovat niin korkealla tasolla, ettei kannattavuus ole saavutettavissa kullakin toiminta-alueella myytävillä vesimäärillä. Paraisten toiminta-alueen voitto on aikaisempina vuosina kattanut osittain tai kokonaan saariston toiminta-alueiden tappiot, mutta poistojen lisäännyttyä tuntuvasti Paraisten toiminta-alueella ei enää ole käytettävissä ylijäämää, jolla saariston toiminnan tappiot olisivat katettavissa, ja tästä syystä saaristosta on saatava enemmän myyntituloja.

2 Tulopuolella ennen kaikkea vedenmyynnin laskeva suuntaus sekä viime vuosien erittäin pidättyväinen uusrakennustuotanto asemakaavoitetuilla alueilla ovat myötävaikuttaneet myyntitulojen pienenemiseen. Myyntimäärien laskeva trendi on seurausta kiinteistöjen vettä säästävistä vesikalusteista ja rivi- ja kerrostaloihin asennetuista alamittareista sekä säästeliäästä vedenkulutuksesta. Voidaksemme jakaa kiinteät käyttö- ja poistokulut menopuolella vähän oikeudenmukaisemmin eri alueittain ehdotamme uutta talousveden perusmaksuluokkaa saariston toiminta-alueille (Nauvoon, Korppooseen ja Houtskariin). Aikaisempien vuosien investointien ja saneerausten poistoista aiheutuvat kiinteät kustannukset rasittavat laitoksen taloutta yhtä paljon riippumatta siitä, miten vähän tai miten paljon asiakkaat käyttävät palveluja. Vesihuoltolain mukaan perusmaksujen määrän tulee vaihdella toiminta-alueittain, mikäli palvelun tuotantokustannukset poikkeavat huomattavasti toisistaan. Perusmaksut saavat olla enintään 30 % kokonaiskustannuksiin pohjautuvista tuloista. Vesihuoltolaitoksen vuoden 2017 palvelutaksassa luovutaan periaatteesta, jonka mukaan mittarikoko määrittää perusmaksun määrän. Perusmaksun suuruus määräytyy sen sijaan asuinrakennusten huoneistomäärän perusteella. Kustannukset jakautuvat tällä tavoin oikeudenmukaisemmin aikaisempaan mittarikokoon perustuvaan jakautumiseen verrattuna. Suurien rakennusten, joissa on yhdyskuntahuollon toimintoja ja teollisuusliittymä, perusmaksu määritellään edelleen mittarikoon mukaan. Palvelutaksaan ehdotetaan omakotitaloille ja paritaloille (enintään kaksi asuntoa) uutta kuukausittaista 20 euron (alv. 0 %) talousveden perusmaksua saariston toiminta-alueilla sekä vastaavia korotuksia muille rakennustyypeille huoneistomäärän mukaan (ks. palvelutaksa). Tulojen arvioidaan kasvavan noin eurolla vuodessa. Jäteveden osalta omakotitaloille ja paritaloille ehdotetaan nykyisten perusmaksujen tarkistamista 1,50 eurolla/kk (alv. 0 %) sekä vastaavia tarkistuksia muille rakennustyypeille (ks. palvelutaksa). Tulojen arvioidaan kasvavan noin eurolla vuodessa kaikkien neljän toiminta-alueen osalta yhteensä. Liittymismaksutaksaehdotuksessa omakoti- ja paritalojen talousvesi-, jätevesi- ja hulevesiliittymiin ehdotetaan 25 %:n laskua yhden vuoden määräajaksi. Rivitalojen osalta ehdotetaan kertoimen laskemista 0,60:een yhden vuoden määräajaksi. Muilta osin liittymismaksujen ja muiden maksujen ehdotetaan pysyvän ennallaan. Talousveden ja jäteveden kuutiohintojen ehdotetaan pysyvän ennallaan vuonna Käytännössä ehdotetut perusmaksut merkitsevät viemäriverkkoon liitetyssä omakotitalossa asuvan talouden osalta perusmaksun nettokorotusta 18 eurolla vuodessa (alv. 0 %) kaikilla toiminta-alueilla vuoden 2016 taksaan verrattuna.

3 Talousveden perusmaksun korottaminen saariston toiminta-alueilla merkitsee 60 euron korotusta vuodessa (alv. 0 %) omakotitalossa asuvan talouden osalta. Saaristossa perusmaksujen korotus on täten yhteensä 78 euroa vuodessa (alv. 0 %) tai 6,50 euroa kuukaudessa (alv. 0 %). Uuden talousveden perusmaksuluokan käyttöönotto saaristossa on uuden vesihuoltolain suosituksen mukainen, ja sitä tulee pitää askeleena oikeaan suuntaan, mikä merkitsee sitä, että kaikki asiakkaat osallistuvat oikeudenmukaisemmin vesihuoltopalvelujen turvaamiseen ja ylläpitämiseen omalla toiminta-alueellaan. Ehdotus Ehdotus hinnastoksi ja liittymismaksujen taksaksi Vaikutusten arviointi Vesihuoltolaitoksen tulos ja kustannusrakenne 2015 toiminta-alueittain sekä saaristoon kohdistuvat investoinnit Ympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hinnastoehdotuksen ja liittymismaksujen taksaehdotuksen hyväksymistä esitetyn ehdotuksen mukaisesti. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja Andreas Johansson ehdotti jäsen Christer Friisin kannattamana, että jäteveden perusmaksuja korotetaan koko kaupungin alueella sen sijaan, että korotetaan ainoastaan saariston toiminta-alueiden maksuja. Puheenjohtaja ehdotti, että lautakunta äänestää esittelijän ehdotuksesta ja puheenjohtajan ehdotuksesta nimenhuudolla siten, että esittelijän ehdotusta kannattava äänestää Jaa ja puheenjohtajan ehdotusta kannattava äänestää Ei. Ehdotus äänestysmenettelyksi hyväksyttiin. Jaa-ääniä 6 kpl Ei-ääniä 5 kpl Lautakunta päätti siten hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Äänestyspöytäkirja liitetään pöytäkirjaan liitteenä 20. Jäsenet Alice Björklöf, Christer Friis, Tiina Johansson ja Kaj-Johan Karlsson ilmoittivat eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Kaupunginhallitus Valmistelija Kaupunginlakimies Monica Avellan, puh Esittelijä Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh

4 Ehdotus Ehdotus liittymismaksuiksi Ehdotus palveluhinnastoksi Vaikutusten arviointi Vesihuoltolaitoksen tulos ja kustannusrakenne toiminta-alueittain sekä saaristoon kohdistuvat investoinnit Kaupunginvaltuusto hyväksyy ehdotuksen liittymismaksuiksi ja palveluhinnastoksi. Keskustelun kuluessa Kurt Lundqvist ehdotti Christer Friisin ja Cornelius Collianderin kannattamana, että jäteveden perusmaksuja korotetaan oheisen taulukon mukaisesti koko kaupungin alueella sen sijaan, että korotetaan ainoastaan saariston toiminta-alueiden maksuja. Esittelijä ilmoitti yhtyvänsä Kurt Lundqvistin ehdotukseen. Keskustelun kuluessa Markku Orell ehdotti Hanna Järvisen kannattamana, että nykyiset taksat pidetään ennallaan ja että vuoden 2017 aikana tehdään vaikutusten arviointi. Puheenjohtaja totesi, että Markku Orell oli tehnyt kannatetun vastaehdotuksen ja että kaupunginhallituksen on sen vuoksi äänestettävä esittelijän ehdotuksesta ja Markku Orellin ehdotuksesta. Esittelijän ehdotusta kannattava äänestää Jaa ja Markku Orellin ehdotusta kannattava äänestää Ei. Äänestys toimitetaan nimenhuudolla. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Jaa-ääniä 9 Ei-ääniä 2 Liite 9 Äänestyspöytäkirja Taulukko jäteveden perusmaksuista Kaupunginvaltuusto Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus oli päättänyt esittelijän ehdotuksen mukaisesti. Liite 12 Ehdotus liittymismaksuiksi 13 Ehdotus palveluhinnastoksi 14 Vaikutusten arviointi 15 Vesihuoltolaitoksen tulos ja kustannusrakenne toiminta-alueittain sekä

5 saaristoon kohdistuvat investoinnit Taulukko jäteveden perusmaksuista Keskustelun kuluessa Markku Orell ehdotti Ted Bergmanin kannattamana asian palauttamista. Puheenjohtaja totesi, että Markku Orell oli tehnyt kannatetun palautusehdotuksen. Kaupunginvaltuuston on sen vuoksi äänestettävä asian käsittelyn jatkamisesta ja asian palauttamisesta siten, että käsittelyn jatkamista kannattava äänestää Jaa ja asian palauttamista kannattava äänestää Ei. Äänestys suoritetaan äänestyslaitteella. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Jaa-ääniä 31 Ei-ääniä 8 Poissa 4 Liite 17 Äänestyspöytäkirja Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä. Keskustelun kuluessa Markku Orell ehdotti Kim Lindstedtin kannattamana, että ympäristölautakunnan alkuperäinen ehdotus olisi kaupunginvaltuuston päätös. Puheenjohtaja totesi, että Markku Orell oli tehnyt kannatetun ehdotuksen. Kaupunginvaltuuston on sen vuoksi äänestettävä kaupunginhallituksen ehdotuksesta ja Markku Orellin ehdotuksesta siten, että kaupunginhallituksen ehdotusta kannattava äänestää Jaa ja Markku Orellin ehdotusta kannattava äänestää Ei. Äänestys suoritetaan äänestyslaitteella. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdottaman äänestysmenettelyn. Jaa-ääniä 32 Ei-ääniä 8 Poissa 3 Liite 18 Äänestyspöytäkirja Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto oli päättänyt kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti.

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta PARGAS STAD PARAISTEN KAUPUNKI UTDRAG UR PROTOKOLL OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 29 27.02.2017 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle vesihuoltolaitoksen taksan tarkistamista koskevasta valituksesta

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen.

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen. Kaupunginhallitus 161 22.08.2016 Kaupunginhallitus 205 03.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 18.10.2016 Nordkalk Oy Ab:n omistuksen purkaminen Paraisten Vesi Oy:ssä 2185/00.01.00.03/2015 Kaupunginhallitus 22.08.2016

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 247 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 536

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 247 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 536 13/2016 531 Kaupunginhallitus TID - AIKA 28.11.2016 kl./klo 14:00-19:58 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Ohjaamo 247 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 535 248 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén, puh. 040 511 4383 Esittelijä

Lisätiedot

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa): Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunnan suomenkielinen Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunnan suomenkielinen 14 13.03.2017 jaosto Sivistyslautakunta 29 11.04.2017 Kaupunginhallitus 96 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 09.05.2017 Storgårdin koulun ja Paraistenseudun koulun yhdistäminen

Lisätiedot

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 28.01.2014 Sivistyslautakunta 7 06.03.2014 Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella 973/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi

Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi Kaupunginhallitus 214 20.10.2014 Kaupunginhallitus 235 03.11.2014 Länsi-Turunmaan Vuokratalot Oy:n esitys Korppoon aluekonttorin muuttamisesta vuokra-asunnoiksi 1466/10.03.02/2014 Kaupunginhallitus 20.10.2014

Lisätiedot

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille:

Kaupunginhallitus vahvistaa seuraavan suunnitelman ja aikataulun sosiaalitoimessa toteutettaville toimenpiteille: Kaupunginhallitus 88 25.04.2016 Kaupunginhallitus 211 03.10.2016 Sosiaalitoimessa toteutettavat toimenpiteet 2819/01.00.00.01/2016 Kaupunginhallitus 25.04.2016 88 Valmistelija Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa 3112/00.01.03/2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. 2 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 5

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. 2 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 5 1/2016 1 Kaupunginvaltuusto TID - AIKA 26.01.2016 kl./klo 17:00-19:09 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Komentosilta 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2014 199 Kaupunginvaltuusto TID - AIKA 11.11.2014 kl./klo 17:00-21:25 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Komentosilta 81 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 202 82 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan:

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan: Byggnämnden/Rakennuslautakunta 70 26.08.2015 Kaupunginhallitus 250 26.10.2015 Ehdotus Paraisten kaupungin rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Byggnämnden/Rakennuslautakunta 26.08.2015 70 Valmistelija V.t

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2011 223 Kaupunginvaltuusto TID - AIKA 13.12.2011 klo 13:00-19:45 PLATS - PAIKKA Kaupungintalo Paraisilla, Komentosilta 84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 85 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 )

Maksut hakemusten ja -ilmoitusten käsittelystä (TupL 90 ) Rakennus- ja 167 14.12.2016 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 15 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 6 13.02.2017 Ympäristöterveydenhuollon taksan vahvistaminen 2145/02.05.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä

Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 64 17.03.2014 Kaupunginhallitus 99 28.04.2014 Raportointi henkilöstökustannusten vähentämiseen tähtäävistä henkilöstöpoliittisista toimenpiteistä 1172/01.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin

Lisätiedot

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 11.2.2019 7 liite nro 4 MUONION KUNTA Kunnanvaltuusto TAKSA MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 18.12.2006 Voimaantulo 1.1.2007 Tarkistettu (kohta 10) 11.2.2019 Voimaantulo

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Kaupunginhallitus 284 19.12.2016 Kaupunginhallitus 97 24.04.2017 Kaupunginhallitus 113 22.05.2017 Kaupunginvaltuusto 76 06.06.2017 Selvityksen

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 20.03.2019, klo 16:03-17:29 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko

Lisätiedot

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen:

Esitettyihin valitusperusteisiin kaupunginhallitus antaa seuraavan selvityksen: Kaupunginhallitus 156 23.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 28.08.2014 Selvitys Turun hallinto-oikeudelle Cornelius Collianderin ym. valituksen johdosta koskien sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä

Lisätiedot

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 33 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 79

SAMMANTRÄDESPROTOKOLL KOKOUSPÖYTÄKIRJA. 33 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 79 3/2015 75 Kaupunginvaltuusto TID - AIKA 05.05.2015 kl./klo 17:00-21:35 PLATS - PAIKKA Paraisten kaupungintalo, Komentosilta 33 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 78 34 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella

Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 28.01.2014 Sivistyslautakunta 7 06.03.2014 Sivistyslautakunta 16 16.04.2014 Päivähoidon kiinteistöt toimintavuonna 2014-2015 Paraisten kunta-alueella

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ehdotus ympäristöosaston vuoden 2017 talousarvioksi 3250/ /2016. Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta Ehdotus ympäristöosaston vuoden 2017 talousarvioksi 3250/ /2016. Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 159 12.10.2016 Ehdotus ympäristöosaston vuoden 2017 talousarvioksi 3250/02.02.00/2016 Ympäristölautakunta 12.10.2016 159 Valmistelija Ympäristönsuojelupäällikkö Carl-Sture Österman,

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 38. Vesihuoltolaitoksen vesi-, jätevesi- ja perusmaksujen tarkistaminen

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 38. Vesihuoltolaitoksen vesi-, jätevesi- ja perusmaksujen tarkistaminen LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 69 Kokousaika 6.5.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 37 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 38 Pöytäkirjantarkastajien valinta 39 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupungin toimenpideohjelma

Kaupungin toimenpideohjelma Kaupungin toimenpideohjelma 564/02.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.06.2013 74 Beredare/föredragande: Social- och hälsovårdsdirektör Erja Wiili-Peltola, tfn 040 736 0116 förnamn.efternamn@pargas.fi

Lisätiedot

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan:

Sekä kohdan 13.2 Vapaa-ajan asuminen kokonaisuudessaan: Byggnämnden/Rakennuslautakunta 70 26.08.2015 Kaupunginhallitus 250 26.10.2015 Kaupunginhallitus 24 15.02.2016 Kaupunginhallitus 127 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 61 21.06.2016 Kaupunginvaltuusto 77 20.09.2016

Lisätiedot

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa. 1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Kaupunginhallitus 284 19.12.2016 Kaupunginhallitus 97 24.04.2017 Kaupunginhallitus 113 22.05.2017 Nauvon lautakunta 23 31.05.2017 Selvityksen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa

Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista yhdessä Arkea Oy:n kanssa Kaupunginhallitus 129 06.06.2016 Kaupunginhallitus 261 28.11.2016 Kaupunginhallitus 284 19.12.2016 Kaupunginhallitus 97 24.04.2017 Selvityksen tekeminen kaupungin ruokapalvelun kehittämismahdollisuuksista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Ympäristölautakunta / 128 Kunnanhallitus / 348 Kunnanvaltuusto / 90 TOHMAJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT

Ympäristölautakunta / 128 Kunnanhallitus / 348 Kunnanvaltuusto / 90 TOHMAJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT 1(6) TOHMAJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUT 1.1.2018 Ympäristölautakunta 19.10.2017 / 128 Kunnanhallitus 30.10.2017 / 348 Kunnanvaltuusto 06.11.2017 / 90 2(6) TOHMAJÄRVEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä

Nykyaikaisen lumitykin, jonka enimmäiskapasiteetti on noin 60 m 3 /h, kustannusarvio on noin 18 000 euroa, alv. 0 %. Lisäksi tulevat vielä Kulttuurilautakunta 55 10.10.2007 Kulttuurilautakunta 22 05.06.2008 Kaupunginhallitus 160 24.06.2008 PARGAS IF:N HIIHTOJAOSTON ANOMUS KAUPUNGILLE MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISESTÄ UUDEN LUMITYKIN HANKINTAA VARTEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA

VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 1 1 YLEISTÄ Liikelaitoksen johtokunnan 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015, kohdan 2.4 korotetun liittymismaksun osalta voimaantulopäivä 1.11.2014 1.1 Vesilaitostoiminnan kustannusten kattamiseksi

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...

Lisätiedot

Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa

Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa Kaupunginvaltuusto 12 28.01.2014 Kaupunginhallitus 109 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 66 21.06.2016 Helena Särkijärven ym. aloite lähiruoan käyttöä edistävän hankkeen käynnistämiseksi Paraisten kaupungissa

Lisätiedot

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen

41 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan muuttaminen Ympäristölautakunta 4 3.0.04 Kaupunginhallitus 47 4.0.04 Kaupunginvaltuusto 3 03.03.04 Ympäristölautakunta 38 09.04.04 Kaupunginhallitus 0 8.04.04 Kaupunginvaltuusto 09.06.04 4 Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuinrakennukset rinnastetaan perusmaksun osalta omakotitaloihin.

Vapaa-ajan asuinrakennukset rinnastetaan perusmaksun osalta omakotitaloihin. Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.9.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3 1,91 /m 3 Jätevesimaksu 2,52 /m 3 3,12 /m 3 Perusmaksut alv. 0 % alv. 24 % Kulutus

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2017 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2017 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,13 e/m 3 - jätevesimaksu 3,04 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja. PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2019 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2019 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,22 e/m 3 - jätevesimaksu 3,17 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot