POHJOIS-SAVON TURVETUOTANNON TARKKAILUOHJELMA VUODEN 2016 TARKKAILUTULOKSET

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy G 4336 VAPO OY KUOPION ENERGIA YLÄ-SAVON TURVE OY TURVERUUKKI OY JYRKÄN ENERGIATURVE OY HANNU JA JORMA PIIPPO OY HEINÄSUON TURVE OY KONNUN TURVE AY IMUTURVE OY MIKA TAPANINEN KY ASKO KARHUNEN JUHA REMES T:MI TIMO NIIRANEN ELINKEINOYHTYMÄ TIKKANEN J & R PEAT POWER OY JUSSI TUOVINEN POHJOIS-SAVON TURVETUOTANNON TARKKAILUOHJELMA VUODEN 2016 TARKKAILUTULOKSET o KUORMITUSASEMAT o RAUTALAMMIN REITIN TUOTANTOALUEIDEN VIRTAVESITARKKAILU o JÄRVITARKKAILU Lauri Heitto Miika Sarpakunnas 31.12.2017 1

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 5 2. SÄÄ 2016... 6 Säätila... 6 Virtaamat ja vesivarat... 8 3. KUORMITUSASEMAT... 11 Sijainti... 11 Kuormituslaskennan käsitteet ja laskentamenetelmät... 12 Luokka 1: Laskenta omalla aineistolla, johon kuuluu ympärivuotinen näytteenotto ja jatkuvatoiminen virtaamamittaus... 12 Luokka 2: Mallilaskenta... 13 Luokka 3: Laskenta pääosin omalla aineistolla, johon kuuluu näytteenotto ja jatkuvatoiminen virtaamamittaus... 13 Luokka 4: Laskenta muiden tuotantoalueiden ominaiskuormitusten keskiarvon avulla... 15 Luokka 5: Laskenta tuotantoalueille, joissa on vesiensuojelujärjestelmän tehon tarkkailu, mutta ei virtaamamittausta... 16 Koko vuoden kuormitus (brutto, kg/v) tarkkailuohjelmaan kuuluneilla soilla 2016... 17 Koko vuoden 2016 tuotantosoilta tuleva bruttokuormitus (kg) eri valuma-alueilla... 19 Vesiensuojelurakenteiden tehon tarkkailu... 20 4. VIRTAVESITARKKAILU RAUTALAMMIN REITIN ALUEELLA 2016... 22 AITTOSUO (KEITELE) 2016... 23 Sijainti... 23 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 24 Kuormitus... 24 Virtavedet... 25 Nilakan Vuonamonlahti... 28 ISONEVA 2016... 31 Sijainti... 31 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 32 Kuormitus... 32 Virtavedet... 33 Suojärvi... 37 Virmasvesi... 39 ISO-RIISTASUO 2016... 42 Sijainti... 42 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 43 Kuormitus... 43 Virtavedet... 45 Petäjäjärvi... 51 KIERTOSUO 2016... 55 Sijainti... 55 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 56 Kuormitus... 56 Virtavedet... 57 Savijärvi... 61 2

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KIUKOO-VETELÄSUO 2016... 64 Sijainti... 64 Tuotantopinta-alat ja vesienkäsittely... 65 Kuormitus... 66 Virtavedet... 67 Oravaisjärvi... 71 KOIVUSUO 2016... 74 Sijainti... 74 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 75 Kuormitus... 75 Virtavedet... 76 Korppinen... 80 KUIVASTENSUO 2016... 84 Sijainti... 84 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 85 Kuormitus... 86 Virtavedet... 87 LAPPAMÄENSUO JA TIIRINSUO 2016... 93 Sijainti... 93 Tuotantopinta-alat ja vesienkäsittely... 94 Kuormitus... 94 Virtavedet... 97 LETKUNSUO 2016... 102 Sijainti... 102 Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely... 103 Kuormitus... 103 Virtavedet... 104 Nilakan Tukiaisselkä... 106 NUUTILANSUO JA OITTILANSUO 2016... 110 Sijainti... 110 Tuotantopinta-alat ja vesienkäsittely... 111 Kuormitus... 111 Virtavedet... 114 Suurijärvi 2... 120 Suurijärvi 35... 123 PILLISUO 2016... 127 Sijainti... 127 Tuotanto pinta-ala ja vesienkäsittely... 128 Kuormitus... 129 Virtavedet... 130 Pieni-Kiukoinen... 134 SUOJÄRVENSUO 2016... 138 Sijainti... 138 Kuormitus... 139 Virtavedet... 140 Hirvijärvi 9 (Kanavansuu)... 142 Hirvijärvi 7 (Suolahti)... 145 Hirvijärvi 06... 147 3

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy VEHKASUO 2016... 151 Sijainti... 151 Vesienkäsittely... 152 Kuormitus... 152 Virtavedet... 152 5. JÄRVITARKKAILUN LAUSUNNOT IISALMEN REITIN, NILSIÄN REITIN JA HAUKUVEDEN-KALLAVEDEN ALUEEN TARKKAILUJÄRVILTÄ... 156 LIITTEET Liite 1: Vedenlaatutulokset Liite 2: Kasviplanktonin biomassalaskenta järvikohteiden elokuun 2015 näytteistä Liite 3: Päästötarkkailun näytteenoton ajoittuminen eri virtaamatilanteisiin 4

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 1. JOHDANTO Vuonna 2003 Vapo Oy:n ja Kuopion Energian Pohjois-Savon turvetuotannon kuormitusja vesistötarkkailut yhdistettiin yhdeksi yhtenäiseksi ohjelmaksi. Vapo Oy:n ja Kuopion Energian lisäksi mukana oli Ylä-Savon Turve Oy. Vuonna 2004 ohjelmaan liittyi Turveruukki Oy, vuonna 2005 Jyrkän Energiaturve Oy ja vuonna 2006 Konnun Turve Ay sekä Hannu ja Jorma Piippo Oy. Lisäksi ohjelmaan liittyi vuoden 2007 aikana pientuottajia Imuturve Oy, Asko Karhunen, Esko Kämäräinen, Juha Remes sekä Mika Tapaninen Ky, vuonna 2008 Eero Heikkinen sekä Erkki Kärkkäinen ja vuonna 2010 Elinkeinoyhtymä Tikkanen J & R. Esko Kämäräisen Pahkasuolla turvetuotanto lopetettiin vuonna 2014. Vuonna 2015 Konnun Turve vaihtoi omistajaa. Peat Power Oy:n Leppisuo ja Jussi Tuovisen Lähdesuo Kiuruvedeltä tulivat mukaan Pohjois-Savon turvetuotantoalueiden tarkkailuohjelmaan. Lummesuon ja Eteläsuon turvetuotanto loppui vuonna 2016. Tarkkailuohjelmien yhdistämisen tavoitteena oli yhtenäistää sisältöjä. Yhteisohjelman avulla on myös mahdollista keskittää tutkimusresursseja siten, että Pohjois-Savon turvetuotannon vesistövaikutuksista saadaan entistä luotettavampi käsitys. Tarkkailuohjelman uudistaminen käsiteltiin osapuolten ja ympäristöviranomaisen yhteisessä palaverissa 21.3.2002 ja alustavaa tarkkailuohjelma hyväksyttiin 22.4.2002 Pohjois-Savon ympäristökeskuksessa (Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys 6.5.2002) Palavereissa päätettiin, että uusi ohjelma käynnistyy vuonna 2003. Tarkkailuohjelma koostuu kolmesta osasta: kuormitustarkkailu, virtavesitarkkailu ja järvitarkkailu. Ohjelma painottuu eri vuosina eri vesistöalueille (Rautalammin reitti, Iisalmen reitti ja Nilsiän reitti sekä Haukiveden-Kallaveden alue) kolmen vuoden jaksoina. Vuonna 2010 aloitettiin kolmas kierros Rautalammin reitiltä. Vuosittaisen tarkkailuohjelman sisältö on päätetty mukana olevien tuottajien, Pohjois- Savon ELY-keskuksen, kuntien ympäristöviranomaisten ja tarkkailua suorittavan konsultin yhteisessä palaverissa kevättalvella. Vuoden 2015 ohjelman sisällöstä sovittiin 18.4.2016 pidetyssä palaverissa (muistio Ossi Tukiainen/Pohjois-Savon ELY-keskus 18.4.2016). Vuoden 2016 vedenlaatutulokset ovat liitteessä 1. Tarkkailuohjelmaan kuuluneet kasviplanktonin biomassanäytteiden analysointi viivästyi kirjausvirheen takia, minkä takia ne toimitetaan jälkikäteen niiden valmistuttua alkuvuodesta 2018. Vuoden 2015 tulokset ovat tämän raportin liitteessä 2. 5

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 2. SÄÄ 2016 Säätila Loppuvuoden 2015 sekä tarkkailuvuoden 2016 sääoloja Pohjois-Savossa on arvioitu Kuopiossa havaittujen ilman lämpötilan ja sademäärien perusteella. Vuosi oli pääosin keskiarvoja sateisempi, mutta maalis-, touko-, elo-lokakuussa sekä joulukuussa sademäärä jäi alle keskiarvon. Tiedot ovat Pohjois-Savon ELY-keskuksen sekä Suomen Ympäristökeskuksen vesikatsauksista ja Ilmatieteenlaitoksen ilmastokatsauksista. Kuopion kuukausittainen keskilämpötila 2015-2016 verrattuna pitkän ajan keskiarvoon. Kuopion kuukausittainen sademäärä 2015-2016 verrattuna pitkän ajan keskiarvoon. 6

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tammikuussa lämpötila vaihteli nopeasti, paukkupakkasista aina loppukuun nollakeleihin. Helmikuun keskilämpötila oli pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna hieman korkeampi. Toisella viikolla saatiin laajalti myös vesisateita. Maaliskuussa päivät olivat lämpimiä, mutta öisin lämpötila laski kuitenkin vielä pakkasen puolelle. Lumipeite alkoi hiljalleen sulaa loppukuuta kohti. Huhtikuussa keskilämpötila oli Pohjois-Savossa pitkän ajan keskiarvoa hieman korkeampi. Viimeisetkin lumet sulivat huhtikuun aikana ja sateita tuli hieman keskimääräistä enemmän. Toukokuussa lämpötila oli myös hieman pitkän ajan keskiarvoa korkeampi ja sateita tuli hieman keskiarvoa vähemmän. Lumen esiintyminen lokakuusta 2015- toukokuuhun 2016. Kesäkuun ensimmäisinä päivinä lämpötila hipoi hellelukemia. Sää kuitenkin viileni parin hellepäivän jälkeen ja kuun ensimmäisellä puolikkaalla lämpötila vaihteli 4 ja 16 asteen välillä. Sateita tuli alkukuussa muutamana päivänä. Lämpimiä päiviä kirjattiin kesäkuulle 15. Heinäkuu alkoi hellelukemissa. Sää kuitenkin viileni jo ensimmäisellä viikolla ja sateita saatiin runsaasti useana päivänä. Kuun ensimmäisellä puolikkaalla lämpötila vaihteli 11 ja 25 asteen ja toisella 11 28 asteen välillä. Lämpimiä päiviä kirjattiin heinäkuulle 23. Elokuu alkoi ensimmäisien päivien osalta noin 20 asteen lämpötilassa, mutta hieman epävakaisena ja sateitakin esiintyi. Sateita tuli hieman keskiarvoa vähemmän. Sää viileni syyskuuta kohden. Syyskuun alkupäivinä päästiin vielä lähes 20 asteen päivälämpötiloihin. Alkupäivien jälkeen sää jatkui suhteellisen poutaisena ja 7

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy päivälämpötilat kohosivat päivittäin lähes poikkeuksetta yli 15 asteen. Yölämpötilat pysyttelivät lähes poikkeuksetta 10 asteen tuntumassa, mutta muutamina öinä lämpötila laski jo 5 asteen tuntumaan. Sateita tuli hieman pitkän ajan keskiarvoa vähemmän. Lokakuussa päivälämpötila nousi vielä 10 asteen tuntumaan ja sateitakin esiintyi. Alkupäivien jälkeen päivälämpötilat laskivat ja pysyttelivät noin 8 asteen tuntumassa. Lokakuun ensimmäisellä viikolla yölämpötila laski ensimmäistä kertaa nollan alapuolelle ja yöpakkasia esiintyi ympäri maata. Lokakuun toisella viikolla sää kylmeni ja päivälämpötilat pyörivät 2-8 asteen välillä. Sademäärä oli noin puolet keskimääräisestä. Marraskuun toisella viikolla 10. 11.11, lunta satoi keskimäärin 5-20 cm. Kolmannella viikolla sää taas lauhtui ja lämpötila kipusi paikoitellen muutamia asteita plussan puolelle. Viimeisellä viikolla sää vaihteli muutaman pakkasasteen ja nollakelin välillä, mutta yölämpötilat pysyttelivät reilusti pakkasen puolella. Joulukuu alkoi noin viiden pakkasasteen päivälämpötiloissa. Öisin pakkanen kuitenkin laski ympäri Suomen kauttaaltaan yli kymmenen astetta pakkasen puolelle. Ensimmäisen viikon aikana saatiin myös paikoittain sakeitakin lumisateita. Toisella viikolla sää lauhtui hieman ja viikon päivälämpötilat pyörivät nollan molemmin puolin. Kuun loppupuolisko oli lauhaa ja päivälämpötilat olivat muutamia asteita plussan puolella. Viimeisellä viikolla päivä- ja yölämpötilat putosivat hieman pakkasen puolelle. Lumen esiintyminen marras-joulukuussa vuonna 2016 on esitetty alla olevassa kuvassa. Lumen esiintyminen marras-joulukuussa 2016. Virtaamat ja vesivarat Joulukuu oli sateinen, joten tammikuussa useimpien suurten järvien vedenpinnat olivat ajankohtaan nähden hieman korkeammalla. Helmikuun lumisateet kaksinkertaistivat lumen vesiarvon. Alkuvuoden aikana pinnat monin paikoin hieman nousivat ja tulvahuiput saavutettiin toukokuun puolen välin jälkeen. Alkukesän aikana pinnat olivat pääosin sateiden myötä nousussa, mutta loppukesä oli keskimääräistä kuivempaa. Marraskuussa sateet hieman nostivat vedenpintoja. 8

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Lumimäärä kasvoi vielä tammi-helmikuussa, mutta maaliskuun aikana lumipeite alkoi jo pienentyä. Lumet sulivat suurimmilta osin huhtikuussa. Loppuvuodesta lunta saatiin muutamaan otteeseen loka-marraskuussa, mutta pysyvät lumet tulivat Pohjois-Savoon joulukuun paikkeilla. Kallaveden vedenpinta oli tammi-maaliskuussa 15 47 cm pitkäaikaista keskiarvoa korkeammalla, joten pinnankorkeuksien säätelemiseksi vettä juoksutettiin Naapuskosken säännöstelypadosta. Tammikuussa kovat pakkaset pysäyttivät pinnan nousun. Huhtikuussa vedenpinta kääntyi hieman laskuun, mutta lisäjuoksutuksia jatkettiin. Tulvahuiput saavutettiin Pohjois-Savossa keskimääräistä aikaisemmin. Toukokuussa saavutettu tulvahuippu tasolla NN+ 82,06 m. Kesäkuussa pinnanlaskua tulvahuipusta 20 cm ja lisäjuoksutukset lopetettiin. Heinäkuussa ei Pohjois-Savossa saatu suuria sateita ja pinnat alenivat pienennetyistä virtaamista huolimatta. Kallaveden vedenpinta NN+ 81,63 m, mikä on 16 cm ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa alempi lukema. Syys-lokakuun alussa Kallaveden vedenpinta NN+ 81,50 m. Pitkäaikaiskeskiarvon minimi on yleensä syyslokakuun vaihteessa. Säännöstely on muuttunut pohjapatojen valmistuttua keväällä ja pinnan aleneminen on selvästi hidastunut. Lokakuun lopussa vedenpinta NN+ 81,38 m, mikä on 9 cm ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa matalampi lukema. Pohjapatojen käyttöönotosta huolimatta pinta aleni vähäsateisessa lokakuussa 12 cm, mutta kehittyi täsmälleen samalla tavalla kuin edellisenä vuonna. Marraskuussa pinnat kääntyivät jälleen nousuun ja lisäjuoksutukset aloitettiin joulukuussa. Vuoden vaihteessa Kallaveden vedenpinta on Itkonniemen asteikolla NN+ 81,59 m, mikä on 3 cm ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa alhaisempi lukema. Onki- ja Porovedellä vedenpinnat olivat alkuvuonna hieman keskiarvoa korkeammat, mutta Iisalmen reitin juoksutuksia on pienennetty valunnan vähennyttyä. Toukokuun vaihteessa runsaat sateet nostivat pinnankorkeuksia. Kesäkuussa pinnankorkeudet asettuivat kesäylärajojen alapuolelle. Pääsääntöisesti kesäkuun juoksutus oli keskimääräistä pienempää. Syys-joulukuussa virtaamat olivat hyvin pienet ja vaikutus näkyi myös pinnankorkeuksien alenemana. Loppuvuodesta pinnankorkeudet lähestyivät ylärajoja ja vedenpinta pidettiin tavoitetasolla juoksutuksia säätelemällä. Haukiveden pinnankorkeus oli tammikuussa 36 cm yli ajankohdan keskimääräisen korkeuden. Pinta nousi koko alkuvuoden keskimääräistä korkeammalle. Nousu alkoi taittumaan vasta heinäelokuussa ja kääntyi syyskuussa laskuun. Joulukuussa runsaat sateet nostivat jälleen vedenpintaa hieman keskimääräistä korkeammalle. Nilsiän reitillä pinnan korkeudet olivat alkuvuodesta n. 15 35 cm ajankohdan keskiarvon yläpuolella ja juoksutukset olivat edelleen suuria, vaikkakin pienentyneet huipuistaan. Huhti-heinäkuussa juoksutus oli keskimääräistä pienempää, mutta palautui syyskuussa normaalille tasolle. Loppuvuodesta juoksutus oli keskimääristä pienempää, mutta pinnat pysyivät lähellä keskimääräistä korkeutta. Rautalammin reitillä vedenpinnat olivat alkuvuodesta hieman noususuunnassa ja huhtikuussa nousua tapahtui enemmän. Tulvahuiput saavutettiin toukokuun alkupuoliskolla, jonka jälkeen pinnat kääntyivät jälleen laskuun. Sateet nostivat pinnankorkeuksia paikoin loppukesällä ja alkusyksystä. Pääosin laskua jatkui joulukuulle 9

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy saakka, jolloin sateet jälleen nostivat pintoja. Pinnankorkeudet pysyttelivät loppuvuodesta hieman pitkäaikaista keskiarvoa alhaisempina. Pohjavesien pinnat olivat alkuvuodesta kääntyneet odotetusti laskeviksi tammikuun pakkasissa. Vesitilanne oli kuitenkin hyvä eli tasot pysyttelivät vielä korkealla. Maaliskuussa Pohjois-Savon reaaliaikaisesti seurattujen pohjavesiasemien tasot olivat laskevia, eli maaperän routakerros esti vielä veden imeytymisen maahan. Toukokuuhun mennessä pohjavesivarastot olivat lähes täynnä, mutta laskivat kesä-heinäkuussa hieman keskimääräisiä arvoja alhaisemmiksi. Syys-lokakuussa pinnat olivat jo laskusuunnassa, mutta pysyttelivät kuitenkin hieman tavanomaista korkeammalla. Marraskuussa tasot kääntyivät jälleen selvään nousuun ja vesivarastot täyttyivät aina joulukuun loppuun saakka, kunnes maa alkoi routaantua. Alkuvuonna Pohjois-Savon järvet jäätyivät pysyvästi joulukuussa, mutta suurimmat selät vasta joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Pohjois-Savon järvien jäät olivat alkuvuoden normaaleissa paksuuksissa. Jäät sulivat monin paikoin huhtikuun loppupuolella. Loppuvuonna Pohjois-Savon järvet jäätyivät pysyvästi joulukuussa. 10

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 3. KUORMITUSASEMAT Sijainti Ympärivuotiset kuormitustarkkailusuot on merkitty punaisella ympyrällä ja suot, joilla on yhtä intensiivistä kuormitustarkkailua kuin virallisilla kuormitustarkkailuasemilla, on merkitty violetilla kolmiolla 11

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuormituslaskennan käsitteet ja laskentamenetelmät Kuormituslaskennassa on käytetty viittä eri laskentatapaa riippuen lähtöaineistosta. Luokka 1: Laskenta omalla aineistolla, johon kuuluu ympärivuotinen näytteenotto ja jatkuvatoiminen virtaamamittaus Viikkokuormitus Tämä laskentamenetelmä antaa luotettavimman arvion vuosikuormituksesta ja vuosikuormitustaulukossa tähän kuuluvat tuotantosuot ovat luokassa 1. Vuonna 2017 tähän luokkaan kuuluivat seuraavat suot (Pohjois-Savon turvetuotanto-ohjelman viralliset päästötarkkailusuot on lihavoitu): Tuotantoalue Virtaamamittaus Näytteiden lkm Aittosuo Vapo 1.1.-31.12. 25 Heinäsuo/Vapo 1.1.-31.12. 21 Koivusuo 1.1.-31.12. 21 Konnunsuo PVK 1 1.1.-31.12. 22 Konttimäki 1.1.-31.12. 24 Multaharjunsuo 1.1.-31.12. 23 Pappilansuo 1.1.-31.12. 22 Pitkälehdonsuo 1.1.-31.12. 22 Tiirinsuo 1.1.-31.12. 21 Vilponsuo 1.1.-31.12. 23 Näillä tuotantoalueilla vuosikuormitus laskettiin seuraavasti: brutto-ominaiskuormitus (g/ha*vrk) = C*q*0,86 (kiintoaine ja COD Mn ), C*q*0,00086 (ravinteet ja rauta). C = aineen pitoisuus ko. viikolle ajoittuneessa näytteessä (kiintoaine ja COD Mn mg/l, ravinteet ja rauta µg/l). Mikäli ko viikolla ei ole otettu näytettä, käytetään edellisen viikon näytteen pitoisuutta. Mikäli ko. viikolla on otettu kaksi tai useampia näytteitä (mm. tulvanäytteet), käytetään ainepitoisuuksien virtaamapainotteista keskiarvoa. ((Q 1 *C 1 )+(Q 2 *C 2 ))/(Q 1 +Q 2 ). Q 1,2 = näytteenottoajankohtien 1 ja 2 virtaama (l/s), C 1,2 = näytteenottoajankohtien 1 ja 2 ainepitoisuus (mg/l tai µg/l). q = ko. viikon keskivaluma (l/s*km 2 ) = Q/(A*0,01). Q = viikon keskivirtaama (l/s), joka on viikon kaikkien virtaamahavaintojen keskiarvo. A = kuormitusaseman valuma-alueen pinta-ala (ha). Koska näytteenottoväli on kesä-lokakuussa kaksi viikkoa, edustaa yksi näyte tätä ajanjaksoa. Riippuen näytteenottohetken virtaamaolosuhteista suhteessa koko kahden viikon laskentajaksoon, sisältää tämä laskentatapa suuren virhelähteen. Jos näytteenottohetkellä on tulvatilanne ja muu jakso on kuivaa, yliarvioi saatu ainemäärä kahden viikon kuormitusta. Toisaalta, jos näyte otetaan kuivana ajankohtana ja loppujakso on sateinen, tulee kuormitus aliarvioitua. Molemmissa tapauksissa virhettä pienentää kuitenkin se, että virtaamatieto perustuu todelliseen tilanteeseen eli se huomioi koko kahden viikon jakson tulva- tai kuivakaudet. 12

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy tausta ominaiskuormitus= (g/ha*vrk) = C tausta *q*0,86 (kiintoaine), C*q*0,00086 (kokonaistyppi ja fosfori). C kiintoaine = 1 mg/l, C kokonaistyppi = 500 µg/l, C kokonaisfosfori = 20 µg/l, q = ko. viikon keskivaluma (l/s*km 2 ). netto-ominaiskuormitus (g/ha*vrk) = Brutto-ominaiskuormitus tausta ominaiskuormitus Koko vuoden kuormitus bruttokuormitus (kg/ha*v) = 52 Bruttoominaiskuormitus i i1 *365*0,01 eli koko vuoden bruttokuormitus on eri viikoille 52 laskettujen ominaiskuormitusten (g/ha*vrk) keskiarvo, joka kerrotaan yhden vuoden päivien lukumäärällä. Näytteenoton ajoittuminen eri virtaamatilanteisiin luokan 1 tuotantoalueilla on esitetty liitteessä 3. Luokka 2: Mallilaskenta Mallilaskennan edellytyksenä on jatkuvatoiminen virtaamamittaus ja ympärivuotinen veden laadun seuranta vähintään kolmen vuoden ajalta. Mallilaskennan periaatteita on esitetty laskennan tehneen FT Janne Raunion Vesitalous-lehden artikkelissa (Raunio 2014). Mallilaskentaa on testattu Pohjois-Savossa kolmen vuoden ajan ja tulosten luotettavuus on ollut samaa tasoa kuin luokan 1 laskentamenetelmällä. Kuormitustaulukossa mallilaskenta on merkitty luokaksi 2. Vuoden 2016 aineistossa mallilaskenta tehtiin Heikinsuolla ja Iso-Riistasuolla. Molemmilla tuotantosoilla onnistui ympärivuotinen virtaamamittaus, mutta näytteenotto ei ollut yhtä laajaa kuin luokan 1 soilla. Tuotantoalue Virtaamamittaus Näytteiden lkm Heikinsuo 1.1.-31.12. 16 Iso-Riistasuo 1.1.-31.12. 16 Vedenlaatumallissa lasketaan päiväkohtaiset ainepitoisuudet, joiden perusteella lasketaan päiväkohtaiset ominaiskuormat samalla menetelmällä kuin luokan 1 laskentatavassa lasketaan viikkokohtaiset ominaiskuormitukset.. Vuosikuormitus lasketaan näiden päiväkohtaisten ominaiskuormitusten keskiarvona. Mallilaskennassa hyödynnettiin vuoden 2016 vedenlaatutulokset. Luokka 3: Laskenta pääosin omalla aineistolla, johon kuuluu näytteenotto ja jatkuvatoiminen virtaamamittaus Tähän laskentaluokkaan kuuluvilta tuotantoalueilta on käytössä osavuotinen virtaamamittaus sekä siihen liittyvä tiivis näytteenotto. Syynä osavuotisuuteen voi olla 13

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy joko se, että päästötarkkailu on tehty vain roudattomana aikana tai se, että virtaamamittaus ei ole toiminut koko vuotta. Luokan 3 mukainen kuormituslaskenta tehtiin seuraavilla tuotantoalueilla (Pohjois-Savon viralliset päästötarkkailusuot on lihavoitu): Tuotantoalue Virtaamamittaus Näytteiden lkm Oma aineisto (viikot) Osuus (%) koko vuoden kuormituksesta Kiintoaine COD Mn kok.n Kok.P Ahmonsuo 29.4.-31.10. 15 17-44 51 63 54 53 Härkäsuo 1.4.-31.12. 18 13-52 97 97 96 96 Kiukoonsuo- 25.4.-30.11. 19 17-48 56 70 63 61 Veteläsuo Kohisevansuo 1.1.-18.10. 22 1-42 90 86 83 84 Korholansuo 1.1.-31.12. 21 13-52 97 97 96 96 Kuivastens PVK 1 1.1.-30.11. 23 1-47 98 96 96 96 Kurkisuo 1.1.-26.10. 23 1-43 91 87 84 85 Letkunsuo 22.2.-15.12. 18 8-48 96 95 94 94 Oittilansuo 27.1.-31.12. 21 5-52 99 99 99 99 Pihlajasuo 30.5.-19.12. 19 22-51 41 55 49 47 Pitkäsuo 1.1.-31.12. 19 15-52 77 87 83 81 Päsmärinsuo 27.5.-31.12. 21 41 56 50 48 PVK3 22-52 Rahkasuo 29.4.-31.12. 21 22-46 34 46 38 36 Rikkasuo 20.4.-16.11. 20 16-44 59 69 62 60 Ruokosuo 15.2.-31.12. 23 9-52 97 98 97 97 Kuormitustarkkailujakson osuus (yllä olevassa taulukossa Oma aineisto (viikot) ) koko vuoden kuormituksesta laskettiin vuonna 2016 luokan 1 tuotantoalueiden avulla. Mukaan laskentaan ei otettu kuitenkaan Konttimäenalussuota, jonka kuormitus on ollut poikkeuksellisen suurta. Kullekin luokan 1 suolle laskettiin kuormitusosuudet koko vuoden kuormituksesta kaikille 3 luokan tuotantoalueille: n Bruttoominaiskuormitusi i1 n Bruttoominaiskuormitus j j1, missä brutto-ominaiskuormitus i on ko. luokan 3 tuotantoalueen kuormitustarkkailuviikkojen ominaiskuormitusten summa ja brutto-ominaiskuormitus j on viikkojen 1-52 (koko vuosi) ominaiskuormitusten summa. Lopullinen osuus laskettiin kaikkien luokan 1 tuotantosoiden osuuksien keskiarvona. Sen jälkeen laskettiin koko vuoden brutto-ominaiskuormitusluvut: Brutto-ominaiskuormitus kokovuosi = 14

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy brutto ominaiskuormitus mitattu jakso mitatun jakson osuus kokovuoden kuormituksesta * jakson pituus vrk Brutto-ominaiskuormitus mitattu jakso = mitatun jakson ominaiskuormitus, joka on laskettu viikottaisten ominaiskuormitusten tavoin kuten luokassa 1, mitatun jakson osuus koko vuoden kuormituksesta = yllä olevan taulukon osuudet, mittausjakson pituus (vrk) = päivien lukumäärä, jolloin päästötarkkailu on onnistunut, 365 = koko vuosi. Näytteenoton ajoittuminen eri virtaamatilanteisiin luokan 3 tuotantoalueilla on esitetty liitteessä 3. 365 Luokka 4: Laskenta muiden tuotantoalueiden ominaiskuormitusten keskiarvon avulla Tuotantoalueille, joilla ei ollut omaa virtaamamittausta, vuosikuormitus laskettiin luokkien 1 ja 3 tuotantoalueiden ominaiskuormitusten keskiarvolla. Näillä tuotantoalueilla ei ollut myöskään päästötarkkailuun liittyvää näytteenottoa vuonna 2016. Tällä laskentamenetelmällä arvioitiin seuraavien tuotantoalueiden vuosikuormitus: Tuotantoalue Aittosuo Kuopion Energia Akkosuo Jalkalansuo Kaijanpäänsuo Kevatussuo Kortesuo/Elinkeinoyhtymä Tikkanen J & R Kukkosuo Laidinsuo Lamminneva Lietesuo/Asko Karhunen Lähdesuo/Jussi Tuovinen Nuutilansuo Pahkasuo/Juha Remes Pihlajasuo/Imuturve Poukamansuo/Mika Tapaninen Ruuskansuo Suojärvensuo Vesalansuo/T:mi Timo Niiranen Vesiensuojelu Pintavalutuskenttä (19,8 ha), laskeutusallas (3 ha) Kosteikko Laskeutusallas Pintavalutuskenttä Pintavalutuskenttä Laskeutusallas Pintavalutuskenttä (roudaton aika), laskeutusallas (talvi) Laskeutusallas Laskeutusallas Pintavalutuskenttä (roudaton aika), laskeutusallas (talvi) Laskeutusallas Laskeutusallas Laskeutusallas Laskeutusallas Laskeutusallas Laskeutusallas Pintavalutuskenttä Laskeutusallas Useimmilla luokan 1 ja 3 tuotantosoilla otettiin vuonna 2016 näyte sekä vesiensuojelurakenteelle menevästä että sieltä lähtevästä vedestä. Luokan 4 laskeutusaltaallisille tuotantoalueille ominaiskuormitus laskettiin luokan 1 ja 3 vesiensuojelujärjestelmään tulevan veden ominaiskuormitusten perusteella. Kiintoaineen osalta laskentaan ei otettu kuitenkaan mukaan Pappilansuota, jossa kemialliseen käsittelyyn tulevassa kuivatusvedessä kiintoainepitoisuudet ovat olleet huomattavan suuria ja vastaavasti laskennasta jätettiin pienin ominaiskuormitus, joka oli 15

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Oittilansuolla. Pappilansuon suuri kokonaisfosforin ominaiskuorma jätettiin samasta syystä pois kokonaisfosforin ominaiskuormituksen keskiarvoa laskettaessa. Lisäksi kaikista keskiarvolaskennoista jätettiin pois Pihlajasuon ja Päsmärinsuon ominaiskuormitukset lyhyemmän tarkkailujakson takia. Pitkäsuo jäi epähuomiossa pois laskennasta kiintoainelaskentaa lukuun ottamatta, muta sen vaikutus keskiarvoon olisi ollut hyvin vähäinen. Luokan 4 tuotantoalueille, joilla on pintavalutuskenttä, laskettiin ominaiskuormitus luokan 1 ja 3 tuotantoalueilta, joissa on käytössä pintavalutus. Laskennasta jätettiin pois samat tuotantoalueet kuin laskeutusaltaiden keskiarvolaskennasta. Akkosuon kosteikolle ominaiskuormitus laskettiin Härkäsuon, Kohisevansuon ja Tiirinsuon kosteikolta lähtevien ominaiskuormitusten keskiarvona, mukaan laskentaan otettiin vähäisen aineiston takia lisäksi Pihlajasuon kasvillisuuskenttä. Luokka 5: Laskenta tuotantoalueille, joissa on vesiensuojelujärjestelmän tehon tarkkailu, mutta ei virtaamamittausta Osalla tuotantoalueista, joilla on vesiensuojelurakenteiden tehon tarkkailu, ei mitata virtaamaa jatkuvatoimisesti. Tällaisia tuotantoalueita olivat vuonna 2016 seuraavat: Tuotantoalue Vesinäytteitä Alussuo Reduktiot vuodelta 2015 Heinäsuo/Heinäsuon Turve Oy Reduktiot vuodelta 2011 Hirsisuo 15 Isoneva 17 Kaikonsuo 15 (molemmat kosteikot) Kiertosuo 21 Kokkosuo 20 Konnun Turve 12 Kuivastensuo PVK2 22 Kuohunsuo Reduktiot vuodelta 2015 Lantonsuo 15 Lappamäensuo 21 Leppisuo 20 Liittosuo Reduktiot vuodelta 2014 Lotakonsuo 22 Matosuo Reduktiot vuodelta 2015 Pihkasuo Reduktiot vuodelta 2015 Pillisuo 20 Pilvisuo Reduktiot vuodelta 2015 Rastunsuo 9 (Pintavalutus), 17 (kosteikko) Rytisuo Reduktiot vuodelta 2015 Tammasuo 19 Teerisuo 13 16

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Näille tuotantoalueille vuosikuormitus on laskettu siten, että luokan 4 laskeutusaltaallisista ominaiskuormitusluvuista on vähennetty vesiensuojelurakenteessa todetut pitoisuusreduktiot (ks. kappale Vesiensuojelurakenteiden teho). Muutamalla tuotantoalueella tehostettu vesiensuojelu ei ollut käytössä koko vuotta, vaan talvella kuivatusvedet johdettiin laskeutusaltaiden kautta. Näillä tuotantoalueilla kuormitus laskettiin erikseen kaudelle, jolloin käytössä oli tehostettu vesiensuojelu ja laskeutusaltaalliselle kaudelle alla näkyvien osuuksien mukaan. Osuus koko vuoden kuormituksesta (%) Tuotantoalue Tehostettu Kiintoaine COD Mn kok.n Kok.P vesiensuojelu (viikot) Hirsisuo 16-44 59 69 62 60 Konnun Turve 17-48 56 70 63 61 Lantonsuo 17-44 51 63 54 53 Koko vuoden kuormitus (brutto, kg/v) tarkkailuohjelmaan kuuluneilla soilla 2016 Kiintoaine Kok.N Kok.P COD Mn Kuormitusluokka Tuotantoalue ha kg/v kg/v kg/v kg/v Ahmonsuo 84,1 4153 538 10 7638 3 Aittosuo KE 23 1145 161 6 3477 4 Aittosuo Vapo 67,5 1496 491 13 11435 1 Akkosuo 32,9 955 157 6 3431 4 Alussuo 8,1 933 90 3 1528 5 Heikinsuo 38,3 2172 314 8 5277 2 Heinäsuo/Heinäsuon Turve Oy 132 12313 1581 92 40023 5 Heinäsuo/Vapo 76,6 4032 678 31 13434 1 Hirsisuo 71,4 4103 472 18 13992 5 Härkäsuo 70 1542 190 9 4980 3 Isoneva 121,2 15682 1046 65 35148 5 Iso-Riistasuo 36 620 278 7 7445 2 Jalkalansuo 22,1 2814 210 9 3488 4 Kaija, Iso-Pajunen 37,3 839 145 5 3301 4 Kaija, Kaija 37,3 1979 147 6 2453 4 Kaikonsuo 309,3 22206 2264 74 76458 5 Kevatussuo 85,2 1953 477 17 12372 4 Kiertosuo 113,5 6315 915 36 33986 5 Kiukoonsuo-Veteläsuo 46 3446 233 9 3939 3 Kohisevansuo 33,1 1771 230 9 5200 3 Koivusuo 41,8 849 362 21 8321 1 Kokkosuo 29,9 3675 315 19 6486 5 Konnun Turve 50 3464 342 11,3 6936 5 Konnunsuo 248,8 10414 941 72 25460 1 Konttimäki 65 25468 1104 63 13262 1 Korholansuo 39,7 1564 221 10 8399 1 17

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kortesuo/Elinkeinoyht Tikkanen J & R 19 2419 180 7,5 2999 4 Kuivastensuo 96,2 1934 546 19 12153 3 Kukkosuo 115 8688 902 35 17740 4 Kuohunsuo 20 2037 131 5 4577 5 Kurkisuo 91,5 16977 983 35 19005 3 Laidinsuo 39 4992 372 15 6187 4 Lamminneva 48 6112 455 19 7576 4 Lantonsuo 109 9992 896 38 18328 5 Lappamäensuo 24 1559 219 9 4849 5 Leppisuo 52 3774 488 33,1 12148 5 Letkunsuo 36,6 463 241 7 5377 3 Lietesuo/Asko Karhunen 32 2418 251 9,8 4936 4 Liittosuo 71 1085 431 27 9285 5 Lotakonsuo 36,9 3008 329 9,9 9570 5 Lähdesuo/Jussi Tuovinen 15 1910 142 5,9 2368 4 Matosuo 9 1077 79 4 2301 5 Multaharjunsuo 47,5 810 358 7 8972 1 Nuutilansuo 40 5093 379 16 6314 4 Oittilansuo 41,4 629 202 8 7338 3 Pahkasuo/Juha Remes 10 1273 95 3,9 1578 4 Pihkasuo 59,4 4463 682 56 17720 5 Pihlajasuo 119,3 1861 250 11 7569 3 Pihlajasuo/Imuturve 29 3693 275 11 4577 4 Pillisuo 79 7484 651 26 12681 5 Pilvisuo 32,8 4177 311 13 5177 5 Pitkälehdonsuo 99,3 4006 702 32 13569 1 Pitkäsuo 23,7 1268 165 7 3723 3 Poukamansuo/Mika Tapaninen 30 3820 285 11,8 4735 4 Puntarisuo 135 4589 668 42 24539 5 Päsmärinsuo 138,2 3956 1277 49 22664 3 Rahkasuo 39,3 1754 363 8 8123 3 Rastunsuo 14.712 36,8 2040 252 11 9460 5 Rikkasuo 116,3 10262 1077 53 16185 3 Ruokosuo 54,9 1184 138 10 3904 3 Ruuskansuo 44 5603 417 17 6945 4 Rytisuo 62,1 9964 589 39 16467 5 Suojärvensuo 89,2 3439 596 22 13532 4 Tammasuo 27,3 1342 225 9 7209 5 Teerisuo 18,7 919 177 5 4718 5 Tiirinsuo 75 1871 551 15 9408 1 Vesalansuo/T:mi Timo Niiranen 17 2165 161 6,7 2683 4 Vilponsuo 81,3 546 546 9 14909 1 18

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Koko vuoden 2016 tuotantosoilta tuleva bruttokuormitus (kg) eri valuma-alueilla Valumaalue Pinta-ala Kiintoaine Kok.N Kok.P COD Mn ha kg kg kg kg 14.712 36,8 2040 252 11 9460 14.717 36,9 3008 329 9,9 9570 14.721 47,5 810 358 7 8972 14.728 162,6 16311 1248 72 42486 14.729 32 2418 251 9,8 4936 14.731 36,6 463 241 7 5377 14.734 140,8 4278 1131 44 22578 14.735 67,5 1496 491 13 11435 14.743 113,5 6315 915 36 33986 14.746 221 12864 1429 54 28773 14.747 39 4992 372 15 6187 14.748 59 1765 439 13 10923 14.771 89,2 3439 596 22 13532 14.782 40 5093 379 16 6314 4.265 91,5 16977 983 35 19005 4.286 39,7 1564 221 10 8399 4.523 45 5730 427 17,8 7103 4.535 132 12313 1581 92 40023 4.541 219 13060 1560 60 33112 4.557 10 1273 95 3,9 1578 4.562 44 5603 417 17 6945 4.563 17 2165 161 6,7 2683 4.564 547,2 34406 3354 166 63795 4.565 177,5 8793 1424 77 29204 4.572 70 1542 190 9 4980 4.573 460,6 29987 3454 139 102174 4.575 18,7 919 177 5 4718 4.584 33,1 1771 230 9 5200 4.585 148,3 5554 525 23 12147 4.586 150 6555 774 34 21619 4.595 109 9992 896 38 18328 4.614 103 26307 1249 69 16563 4.615 37,3 1979 147 6 2453 4.642 147,2 5033 1357 53 24965 4.643 60,9 7147 532 21 11283 4.649 121,5 14426 1271 96 34188 4.663 38,3 2172 314 8 5277 4.671 39,3 1754 363 8 8123 4.672 81,3 546 546 9 14909 4.678 32,9 955 157 6 3431 4.682 49,4 4156 435 17 10697 54.046 135 4589 668 42 24539 Yhteensä 4281 292562 31941 1408 751970 19

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Vesiensuojelurakenteiden tehon tarkkailu Tässä kappaleessa on laskettu vesiensuojelujärjestelmän teho (%) eri ainepitoisuuksien vähentämisessä vuonna 2016 tehon tarkkailussa olleille tuotantoalueille. Mikäli teho on merkkinen, on ainepitoisuus noussut vesienkäsittelyjärjestelmässä ja mikäli teho on +-merkkinen, on ainepitoisuus vähentynyt. Taulukossa olevan pitoisuusreduktion keskiarvo on kaikkien havaintokertojen tulevan ja lähtevän veden pitoisuuskeskiarvosta laskettu ainepitoisuuden muutos. Tuotantoalue K-aine COD- Kok. Kok. P Mn N Ahmonsuo 92 34 68 82 Aittosuo 67 2 38 46 Heikinsuo 1-18 2-2 Heinäsuo 69-1 32 6 Hirsisuo 93-35 49 60 Härkäsuo 85 13 33 43 Isoneva 0-23 9-35 Iso-Riistasuo 72 9 47 65 Kaikons kost 1 31-14 21 48 Kaikons kost 2 25 5 11 33 Kaikons kost 3 59-3 28 37 Kiertosuo 57-27 15 20 Kohisevansuo 33-21 -9 15 Koivusuo 60-15 40-27 Kokkosuo 5 8-11 -59 Konnun Turve 82 20 40 68 Konnuns PVK1 47-6 38 44 Konnuns PVK2/1 73 11 31 46 Konnuns PVK2/2 61-33 39 9 Korholansuo 76-34 15 42 Kuivastensuo 77 10 30 67 PVK1 Kuivastensuo 67-41 -29-15 PVK2 Kurkisuo 47 45 32 60 Lantonsuo 54-11 24 21 Lappamäensuo 49-28 4 9 Leppisuo 43-48 1-61 Letkunsuo 61-60 -7 34 Lotakonsuo 37-10 6 32 Multaharjunsuo 79-12 41 17 Oittilansuo 43-7 31 10 Pappilansuo 77 69 38 81 Pihlajasuo 1 40-5 17 21 Pihlajasuo 2 48-24 16 24 Pillisuo 1 67-5 33 36 20

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Pillisuo 2 19 1 16 50 Pitkälehdonsuo 76-20 33 16 Pitkäsuo 70 5 47 55 Puntarisuo 57-51 61 40 Päsmärinsuo 84 0 39 6 Rahkasuo 83 24 54 68 Rastunsuo 59-25 23 36 kosteikko Rastunsuo PVK 56 1 31 19 Rikkasuo 84 34 59 73 Ruokosuo 76-54 14-12 Tammasuo 62-12 13 19 Teerisuo 62-7 0 36 Tiirinsuo 76-18 -1 61 Veteläsuo 70-8 5 20 Vilponsuo 77 1 43 51 21

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 4. VIRTAVESITARKKAILU RAUTALAMMIN REITIN ALUEELLA 2016 22

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy AITTOSUO (KEITELE) 2016 Sijainti Aittosuo sijaitsee Vuoksen vesistöalueen Rautalammin reitin valuma-alueella ja siellä Nilakan lähialueella (vesistöalue 14.731, peruskartta 3314 01). Tuotantoalue on Keiteleellä. Vesistöalueen koko on 467 km 2 ja järvisyys 36,6 % (Ekholm 1993). Koko yläpuolisen valuma-alueen koko on 2157 km 2 ja järvisyys 17,9 % Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja vesistötarrailuasemat on merkitty punaisella ympyrällä. 23

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Aittosuon kuormittava ala 2016 Tuotannossa 67,5 ha 67,5 ha Aittosuon kuivatusvedet käsitellään pintavalutuskentällä. Kuivatusvedet johdetaan pintavalutuskentältä Likolammen kautta laskuojaa Patajokeen, joka laskee noin 3,8 km:n päässä Nilakan Vuonamonlahteen. Kuormitus Aittosuon pintavalutuskentällä aloitettiin näytteenotto vuonna 2011. Jatkuvatoiminen ympärivuotinen virtaamamittaus käynnistyi kesällä 2013 ja loppuvuonna 2013 myös jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta, jonka avulla on arvioitu kiintoaineen ja orgaanisen aineen kuormitusta. Vuosina 2011-2013 Aittosuon kuormitus laskettiin Pohjois-Savon turvetuotantoohjelman ominaiskuormitusluvuilla, joissa huomioitiin pintavalutuskentän pitoisuusreduktiot. Vuodesta 2014 lähtien kuormitus on laskettu Aittosuon omalla virtaama- ja vedenlaatuaineistolla, joten vuodet 2011-13 ja 2014-16 eivät ole keskenään aivan vertailukelpoisia erilaisen laskentatavan vuoksi. Vuonna 2016 kuormitus oli kiintoaineen, humuksen ja kokonaisravinteiden osalta hieman keskimääräistä pienempää. Aittosuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2011-2016. Aittosuon pintavalutuskentällä kiintoaineen (keskimäärin 68 %), ammoniumtypen (67 %)ja kokonaistypen (39 %) pitoisuusreduktio on ollut hyvä, myös kokonaisfosforin (51 %) ja raudan (43 24

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy %) kohtalaisen hyviä. Veden kemiallisessa hapenkulutuksessa muutokset pintavalutuskentällä ovat keskimäärin vähäisiä. Aittosuon pintavalutuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2011-2016 keskiarvoina. Virtavedet Aittosuon alapuolisessa vesistössä on tehty virtavesitutkimuksia vuosina 2010, 2013 ja 2016. Vuonna 2010 Aittosuota kunnostettiin tuotantoon, vuonna 2013 alue oli tuotantokäytössä. Patajoen molemmat asemat sijaitsevat Aittosuon alapuolella. Vuonna 2016 toukokuun näyte otettiin kevätvalunnan loppuvaiheessa jonkinlaisessa keskivirtaamatilanteessa, heinäkuun näyte ylivirtaaman aikaan ja kesäkuun sekä lokakuun näytteet alivirtaaman aikaan. Patajoki 2A Patajoen asemalla 2A vesi on ollut voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (kemiallinen hapenkulutus 30-65 O 2 mg/l, keskiarvo 42 O 2 mg/l ja väriluku 150-800 Pt mg/l, keskiarvo 350 Pt mg/l). Patajoen veden humuspitoisuus oli selvästi suurin Aittosuon kunnostusvuonna 2010. Vuoden 2016 havaintokertoina humuspitoisuus oli kevättulvan aikaan ja loppusyksyn alivirtaamatilanteessa jonkin verran pienempi kuin kesän näytteissä. Patajoen vesi asemalla 2A on ollut yhtä havaintokertaa lukuun ottamatta lievästi hapanta (ph 6,0-6,7). Heinäkuussa 2016 ylivirtaaman aikaan jonkin verran kohonnut humuspitoisuus laski ph:n happaman puolelle (ph 5,9). Patajoen aseman 2A veden kiintoainepitoisuus on ollut kaikkina havaintokertoina selvästi kohonnut osoittaen Aittosuon kuivatusvesien vaikutusta. Suurimmat pitoisuudet (28-30 mg/l) mitattiin Aittosuon kunnostusvuonna 2010, sen jälkeen kiintoainepitoisuus on ollut 5-12 mg/l. Vuoden 2016 havaintokertoina jokiveden kiintoainepitoisuus (6,1-8 mg/l) oli 25

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy heinäkuun havaintokertaa lukuun ottamatta 2-3 kertaa suurempi kuin samana ajankohtana Aittosuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä (2,6-3,7 mg/l, heinäkuussa 8 mg/l), joten Patajokeen tulee kohtalaista kiintoainekuormitusta myös muualta valuma-alueelta. Patajoen asemien 2A (punainen viiva) ja 3A (vihreä viiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2010, 2013 ja 2016. 26

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Veden kokonaistyppipitoisuus oli Patajoen asemalla 2A suurimmillaan kunnostusvuonna 2010 (2200-2300 µg/l), sen jälkeen pitoisuustaso on ollut 980-1800 µg/l. Vuoden 2016 havaintokerroista suurin pitoisuus 1700 µg/l mitattiin heinäkuussa ylivirtaaman aikaan, jolloin myös Aittosuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaistypen pitoisuus oli selvästi kohonnut (2800 µg/l). Nitraatti- ja ammoniumtypen pitoisuudet eivät olleet vuoden 2016 havaintokertoina kovin korkeita, niiden osuus kokonaistypestä oli keskimäärin 12 %. Kunnostusvuonna 2010 kesällä Patajoen aseman kokonaisfosforipitoisuus oli korkea (150-160 µg/l) osoittaen veden olevan ylirehevää. Tämän jälkeen mitatut kokonaisfosforin pitoisuudet ovat olleet 31-77 µg/l ja keskipitoisuuden 55 µg/l perusteella vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Vuoden 2016 havaintokertoina keskipitoisuus oli hyvin lähellä tavanomaista tasoa, suurin pitoisuus 66 µg/l mitattiin kesäkuussa alivirtaaman aikaan. Heinäkuun ylivirtaamatilannetta lukuun ottamatta Aittosuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaisfosforin pitoisuus oli jonkin verran pienempi kuin Patajoen asemalla 2A, joten kiintoaineen tavoin kohtalaista kokonaisfosforin kuormitusta tulee myös muualta valuma-alueelta. Patajoki 3A Patajoen veden humuspitoisuus laskee hieman asemien 2A ja 3A välisellä noin 2,5 km:n matkalla. Veden kemiallinen hapenkulutus on laskenut keskimäärin 6 O 2 mg/l ja väriluku 60 Pt mg/l. Asemalla 3A vesi on pääosin ollut edelleen voimakkaan humuspitoista, mutta yksittäisinä havaintokertoina, kuten alivirtaaman aikaan lokakuussa 2016, vesi oli vain humuspitoista. Humuspitoisuuden väheneminen asemien 2A ja 3A välillä näkyy myös veden happamuuden vähenemisenä. Asemalla 3A veden happamuus on ollut keskimäärin 0,3 ph yksikköä pienempi kuin asemalla 2A ja vesi oln ollut lievästi hapanta kaikkina havaintokertoina (ph 6,2-6,9). Patajoki kulkee pienten peltoalueiden halki matkallaan asemalta 2A asemalle 3A, mikä näkyy veden kiintoainepitoisuuden nousuna erityisesti kevätnäytteissä ja kesällä ylivirtaamatilanteissa. Suurin pitoisuus 25 mg/l mitattiin lokakuussa 2013 ylivirtaaman aikaan ja näytteen suuri mineraaliaineksen osuus (17 mg/l) osoitti peltomaiden suuren osuuden kiintoainekuormituksessa. Vuoden 2016 havaintokertoina veden kiintoainepitoisuus nousi keskimäärin 5 mg/l asemien 2A ja 3A välillä. Patajoen kokonaistypen pitoisuuksissa muutokset asemien 2A ja 3A välillä ovat keskimäärin vähäisiä. Useimpina havaintokertoina pitoisuus laskee vähän tai pysyy samana, selvissä ylivirtaamatilanteissa pitoisuus kuitenkin on noussut selvästi asemien välillä. Esimerkiksi lokakuussa 2013 pitoisuus nousi 900 µg/l asemien välillä. Vuoden 2016 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus oli asemalla 3A 1000-1600 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin heinäkuussa ylivirtaaman aikaan. Valuma-alueen peltomaiden vaikutus näkyy melko vähäisenä nitraattitypen nousuna (keskimäärin 80 µg/l) asemien välillä. Patajoen vedessä kokonaisfosforipitoisuus pääsääntöisesti nousee hieman asemien 2A ja 3A välillä, ero on ollut keskimäärin 7 µg/l. Suurin pitoisuusnousu tapahtuu ylivirtaamatilanteissa, jolloin valuma-alueen peltoalueilta tuleva kiintoainekuormitus nostaa myös kokonaisfosforipitoisuutta selvästi. Esimerkiksi lokakuussa 2013 kokonaisfosforin pitoisuus nousi 63 µg/l asemien välillä. Vuoden 2016 havaintokertoina jokiveden kokonaisfosforipitoisuus oli asemalla 3A 49-83 µg/l ja keskipitoisuuden perusteella vesi oli erittäin rehevää. Suurin pitoisuus mitattiin alivirtaaman aikaan kesäkuussa. Fosfaattifosforin pitoisuusmuutos asemien 2A ja 3A välillä on ollut vähäinen, keskimäärin 1 µg/l. 27

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Nilakan Vuonamonlahti Nlakan Vuonamonlahden näytteenotto aloitettiin turvetuotannon seurantaohjelmassa loppukesällä 2010. Näytteet on otettu vuosittain lopputalvella (maalis-huhtikuu) ja loppukesällä (heinä-elokuu). Vuonamonlahti on matala, näytteet on otettu alle metrin syvyydestä (0,5-0,8 m). Vuonamonlahden havaintoaseman happitilanne on loppukesällä ollut hyvä, mikä on havaintoaseman mataluuden ansiota. Happitilanne on ollut myös lopputalvella pääsääntöisesti hyvä, mikä johtunee järveen tulevien sulamisvesin tuomasta happitäydennyksestä. Selvän poikkeuksen tekee kuitenkin talvi 2010/2011, jolloin Aittosuota kunnostettiin turvetuotantoalueeksi. Tuolloin vesi oli hapetonta huolimatta viileästä lämpötilasta (+0,5 o C). Lopputalvella 2014 alusveden happitilanne oli myös heikko, tuolloin vesi oli kohtalaisen lämmintä (+3,7 o C). Muina tarkkailuvuosina lopputalven näytteenoton aikaa veden lämpötila on ollut alle +1,5 o C. Aittosuon kunnostustalvena 2010/2011 veden humuspitoisuus oli selvästi suurempi (kemiallinen hapenkulutus 41 O 2 mg/l, väriluku 440 Pt mg/l) kuin seuraavina tarkkailutalvina (kemiallinen hapenkulutus 23-31 O 2 mg/l, väriluku 130-260 Pt mg/l). Lopputalvina 2015 ja 2016 veden humuspitoisuus on ollut hieman aikaisempia tarkkailutalvia pienempi ja vesi on ollut luokiteltavaksi humuspitoiseksi. Loppukesällä veden humuspitoisuus on ollut varsin tasainen koko tarkkailujakson 2010-2016, kemiallinen hapenkulutus on ollut 18-21 O 2 mg/l ja väriluku 140-170 Pt mg/l. Ainoan poikkeuksen teki sadekesä 2012, jolloin väriluku oli 230 Pt mg/l, kemiallisen hapenkulutuksen määrittäminen epäonnistui tuona havaintokertana. Vuonamonlahden havaintoasemalla kokonaistypen pitoisuus on vaihdellut melko paljon lopputalven havaintokertoina. Suurin pitoisuus 1700 µg/l mitattiin kunnostustalvena 2010/2011 sekä 2014/2015. Lopputalvella 2015/2016 pitoisuus oli pienin, 920 µg/l. Lopputalvella 2014/2015 kokonaistypen pitoisuutta nosti korkea nitraattitypen pitoisuus 800 µg/l. Muina talvina nitraattityppeä on ollut 100-300 µg/l. Ammoniumtypen pitoisuus oli suuri (630 µg/l) kunnostustalvena 2010/2011, jolloin vesi oli hapetonta. Lopputalvina 2015 ja 2016 ammoniumtypen pitoisuus on ollut hyvän happitilanteen ansiosta alle 100 µg/l. Loppukesällä Vuonamonlahden tarkkailuasemalla veden kokonaistyppipitoisuus on ollut varsin tasainen 590-650 µg/l, ainoan poikkeuksen tekevät kunnostuskesä 2010 (730 µg/l) ja sadekesä 2012 (850 µg/l). Lopputalvella veden kokonaisfosforipitoisuus on ollut välillä 31-54 µg/l. Suurin pitoisuus mitattiin kunnostustalvena 2010/2011. Pienin pitoisuus mitattiin lopputalvella 2015/2016. Loppukesällä veden kokonaisfosforipitoisuus on vaihdellut välillä 28-41 µg/l, suurimmat pitoisuudet mitattiin loppukesinä 2012 ja 2013. Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella vesi on luokiteltavissa reheväksi. 28

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Nilakan Vuonamonlahden vedenlaatutietoja 2010-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Kasviplanktonin klorofylli-a määrä on viime vuosina (13-30 µg/l) ollut korkeammalla tasolla kuin vuosien 2010-2011 loppukesinä (7-10 µg/l). Vuoden 2016 klorofylli-a:n (15 µg/l) perusteella Vuonamonlahtion luokiteltavissa reheväksi, kuten kokonaisfosforipitoisuuden perusteella. Vuosina 2014 ja 2015 tehtyjen kasviplanktonin biomassalaskentojen perusteella klorofyllipitoisuuden kohonneet pitoisuudet johtuvat 29

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy pääosin limalevästä (Gonyostomum semen). Kasviplanktonnäytteestä laskettu TPI-indeksi on ilmaissut Vuonamonlahden tilan olevan hyvä (vuoden 2014 näyte) tai erinomainen (vuoden 2015 näyte). Vuoden 2016 biomassatulokset eivät kirjausvirheen takia ehtineet tähän raporttiin. Nilakan Vuonamonlahden kasvipalnktonin klorofylli-a loppukesällä 2010-2016. 30

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy ISONEVA 2016 Sijainti Isoneva sijaitsee Vuoksen vesistöalueen Petäjäjoen valuma-alueella (vesistöalue 14.728, peruskartta 3242 04). Isoneva on Suonenjoella. Vesistöalueen koko on 126,31 km 2 ja järvisyys 7,2 % (Ekholm 1993). Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja punaisella on merkitty vuoden 2016 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. 31

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Isoneva kuormittava ala 2016 Tuotannossa 121,2 ha 117,2 ha Kuivatusvedet johdetaan pintavalutuskentän kautta laskuojaa myöten Suojärveen, jonka äärellä Isoneva sijaitsee. Suojärvestä vedet laskevat noin 7 km:n matkan Suojärvenpurossa Pieni- Petäjäjokeen. Pieni-Petäjäjoki laskee noin 3 km:n päässä Petäjäjokeen, joka laskee vajaan 2 km:n päässä Virmasveden Virmaanpään Joensuuhun. Matka Isonevalta Virmasveteen on kokonaisuudessaan noin 14 km. Kuormitus Isonevan pintavalutuskenttä on ollut toiminnasta suon kunnostamista alkaen 1990-luvun puolivälistä. Kentän toimintaa tarkkailtin intensiivisesti vuosittain 1996-2006 ja tarkkailu aloitettiin uudelleen vuonna 2012. Alla olevissa kuvissa on esitetty Isonevan vuosikuormitusarviot vuodesta 2010 alkaen. Vuosina 2010-2011 kuormitus on arvioitu Pohjois-Savon turvetuotannon tarkkailuohjelman pintavalutuskentällisten soiden ominaiskuormitusluvuilla ja vuosina 2012-2016 saman tarkkailuohjelman laskeutusaltaallisten tuotantosoiden ominaiskuormitusluvuilla, joissa on huomioitu Isonevalla todetut pitoisuusreduktiot. Laskentatavan vaihtumisen takia vuosikuormitusarviot vuosilta 2010-11 ja 2012-16 eivät ole kovin hyvin vertailukelpoisia keskenään, mikä näkyy hyvin erityisesti kemiallisen hapenkulutuksen ja kokonaistypen kuormituksissa. Näiden parametrien osalta vuonna 2012, jolloin kesä oli poikkeuksellisen sateinen, kuormitus oli suurin. Kiintoaineen ja kokonaisfosforin osalta suurin kuormitusarvio saatiin vuodelle 2016, mikä johtuu selvästi heikentyneestä pitoisuusreduktiosta. 32

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Isonevan turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2010-2016. Kiintoaineen pitoisuusreduktio on ollut Isonevalla hyvä vuoteen 2015 asti, mutta jostain syystä se romahti kesäkuukausina 2016. Kokonaistypen pitoisuusreduktio oli kohtalaisen hyvällä tasolla vuosina 2014 ja 2015, mutta heikkeni myös vuonna 2016. Kokonaisfosforin pitoisuusreduktio kentällä on ollut myös kohtalaisen hyvä vuoteen 2015 asti, mutta kiintoaineen tavoin romahti vuonna 2016. Isonevan pintavalutuskenttä on lisännyt hieman kuivatusveden kemiallista hapenkulutusta koko seurantajakson 2012-2016. Isonevan pintavalutuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2012-2016 keskiarvoina. Virtavedet Isonevan alapuolisessa vesistössä on tehty virtavesitutkimuksia uuden tarkkailuohjelman mukaisesti vuosina 2003, 2010, 2013 ja 2016. Vuosina 1996-2002 virtavesitarkkailut tehtiin vuosittain. Toukokuussa 2016 näyte otettiin ylivirtaaman aikaan, samoin elokuun näyte ajoittui ylivirtaamaan (valuma noin 20 l/s/km 2 ). Lokakuun näyte otettiin alivirtaaman aikaan (valuma 3-4 l/s/km 2 ) ja toukokuun 2017 näyte kevätvalunnan aikaan (valuma noin 50 l/s*km 2 ). Suojärvenpuro 2 Suojärvenpuron asemalla 2 vesi on ollut voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (kemiallinen hapenkulutus 38-55 O 2 mg/l, keskiarvo 45 O 2 mg/l ja väriluku 320-570 Pt mg/l, keskiarvo 410 Pt mg/l). Vuoden 2016 havaintokertoina elokuussa 33

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy ylivirtaaman aikaan ja lokakuussa alivirtaaman aikaan sekä kemiallinen hapenkulutus että veden väriluku olivat koko mittaussarjan suurimmat, mutta lähes yhtä suuria humuspitoisuuksia on mitattu myös aiempina tarkkailuvuosina. Suojärvensuonpuron asemien 2 (punainen viiva) ja 3A (oranssi viiva) sekä Pieni-Petäjäjoen aseman 8 (vihreä katkoviiva) ja Petäjäjoen aseman 9 (sininen katkoviiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2003, 2010, 2013 ja 2016. 34

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Suojärvenpuron suuri humuspitoisuus näkyy myös veden suurena happamuutena. Veden happamuus on ollut välillä ph 4,7-5,4. Elokuussa 2016, jolloin humuspitoisuus oli suurin, mitattiin myös suurin happamuus. Suojärvenpurossa veden kiintoainepitoisuus ei ole millään havaintokerralla ollut kovin suuri, mitä edesauttaa Suojärven sijainti Isonevan ja Suojärvenpuron välissä. Veden kiintoainepitoisuus on ollut asemalla 2 1,8-7 mg/l keskipitoisuuden ollessa 3,9 mg/l. Vuoden 2016 havaintokertoina suurin pitoisuus 5,7 mg/l mitattiin ylivirtaaman aikaan elokuussa. Suojärvi tasaa myös Suojärvenpuroon tulevaa kokonaistyppikuormaa. Asemalla 2 veden kokonaistypen pitoisuus on ollut välillä 830-1300 µg/l, vuoden 2016/17 havaintokertoina 830-1100 µg/l. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä ei ole kovin suuri, keskimäärin 15 % ja nitraatti- sekä ammoniumtypen keskipitoisuudet ovat lähes samoja. Suojärvenpuron asemalla 2 veden kokonaisfosforin pitoisuus on vaihdellut melko paljon (32-110 µg/l). Suurimmat pitoisuudet mitattiin vuoden 2003 havaintokertoina. Keskipitoisuuden 63 µg/l perusteella vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Vuoden 2016/17 havaintokertoina keskipitoisuus oli jonkin verran pienempi (42 µg/l), ja elokuun ylivirtaamatilannetta lukuun ottamatta veden kokonaisfosforipitoisuus (32-42 µg/l) oli rehevän veden tasolla. Elokuussa kokonaisfosforin pitoisuus oli 60 µg/l. Suojärvenpuro 3A Muutos Suojärvenpuron veden humuspitoisuudessa ei ole kovin suuri asemien 2 ja 3A välillä. Joinain havaintokertoina humuspitoisuus on noussut asemien välillä, useimpina laskenut. Keskimäärin veden kemiallinen hapenkulutus on laskenut 2 O 2 mg/l ja väriluku noin 50 Pt mg/l asemien välillä. Aseman 3A vesi on edelleen luokiteltavissa voimakkaan humuspitoiseksi. Koska humuspitoisuus laskee vain vähän asemien 2 ja 3A välissä, ei muutos veden happamuudessakaan ole kovin suuri. Veden happamuus on keskimäärin 0,2 ph yksikköä pienempi asemalla 3A, ja asemalla 3A vesi on edelleen joko erittäin hapanta tai hapanta (ph 4,8-5,7). Muutos Suojärvenpuron veden kiintoainepitoisuudessa on ollut humuspitoisuuden lailla vähäinen asemien 2 ja 3A välillä. Elokuussa 2003 mitattiin suurin pitoisuus 11 mg/l, muuten pitoisuus on ollut 1,5-7 mg/l keskipitoisuuden ollessa 3,6 mg/l. Veden kokonaistyppipitoisuus on laskenut lähes jokaisena havaintokertana Suojärvenpurossa asemien 2 ja 3A välillä, pitoisuusero on keskimäärin noin 200 µg/l. Vuoden 2016/17 havaintokertoina veden kokonaistyppipitoisuus oli asemalla 3A 580-1000 µg/l, suurin pitoisuus mitattiin alivirtaaman aikaan lokakuussa. Mineraalitypen pitoisuudet pienenevät jonkin verran asemien välillä, ja asemalla 3A mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut enää keskimäärin 8 %. Suojärvenpuron kokonaisfosforin pitoisuus laskee kokonaistypen lailla pääsääntöisesti asemien 2 ja 3A välillä. Asemalla 3A koko tarkkailun keskipitoisuus on ollut 52 µg/l ja vuoden 2016/27 havaintokertoina 36 µg/l, joten asema on luokiteltavissa reheväksi. Aseman 2 tavoin suurin kokonaisfosforin pitoisuus vuoden 2016/17 havaintokertoina mitattiin elokuussa, jolloin pitoisuus oli 47 µg/l. Pieni-Petäjäjoki 8 Valuma-alueen koon kasvaminen yli kolminkertaiseksi Suojärvenpuron aseman 3A ja Pieni- Petäjäjoen aseman 8 välillä sekä maankäytön monipuolistuminen näkyvät myös eroissa veden laadussa. Pieni-Petäjäjoessa veden kemiallinen hapenkulutus on ollut keskimäärin 13 O 2 mg/l pienempi kuin Suojärvenpurossa, ero veden väriluvussa on ollut keskimäärin 120 Pt 35

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy mg/l. Pieni-Petäjäjoen vesi on vaihdellut humusleimaisesta voimakkaan humuspitoiseen. Kesätulvien aikaan veden humuspitoisuus on ollut kuitenkin suuri myös Pieni-Petejäjoessa. Esimerkiksi elokuussa 2016 Pieni-Petäjäjoen veden kemiallinen hapenkulutus oli koko tarkkailun suurin (54 O 2 mg/l) ja veden väriluku oli myös suurin mitattu (390 Pt mg/l) eikä ero Suojärvenpuron vastaaviin arvoihin ollut kovin iso. Pieni-Petäjäjoessa vesi on ollut pääsääntöisesti lievästi hapanta (ph 6,0-6,8). Kevättulvan aikaan ja kesän ylivirtaamissa vesi on ollut hieman happamampaa (ph 5,5-5,9). Suurin happamuus mitattiin elokuussa 2016, kun humuspitoisuus oli suurin. Peltoalueiden lisääntyminen valuma-alueella näkyy veden kiintoainepitoisuuden lievänä kohoamisena Pieni-Petäjäjoessa Suojärvenpuroon verrattuna. Asemalla 8 veden kiintoainepitoisuus on ollut 2,3-7 mg/l ja keskipitoisuus on ollut 1,3 mg/l suurempi kuin asemalla 3A Suojärvenpurossa. Pieni-Petäjäjoessa kokonaistypen pitoisuus on tavallisesti kevättulvan aikaan ollut jonkin verran suurempi kuin Suojärvenpuron vedessä johtuen peltoalueilta tulevasta nitraattitypestä. Myös kesällä ylivirtaaman aikaan kokonaistyppipitoisuus ojn jonkin verran noussut asemien 3A ja 8 välillä, mutta muulloin kesällä kokonaistypen pitoisuus on ollut Pieni-Petäjäjoessa hieman pienempi kuin Suojärvenpurossa. Kokonaistypen keskipitoisuus tarkkailujaksolla 2003-2016 on asemilla 3A ja 8 lähes sama.pieni-petäjäjoessa nitraattitypen keskipitoisuus on ollut keskimäärin 60 µg/l suurempi kuin Suojärvenpurossa, mikä on nostanut mineraalitypen osuuden kokonaistypestä keskimäärin 18 %:n. Veden rehevyystasossa ei tapahdu kovinkaan suurta muutosta Suojärvenpuron ja Pieni- Petäjäjoen välillä. Esimerkiksi vuoden 2016/17 havaintokertoina Suojärvenpuron asemalla 3A kokonaisfosforin keskipitoisuus oli 36 µg/l ja Pieni-Petäjäjoen asemalla 8 37 µg/l. Petäjäjoki 9 Petäjäjoen asema 9 sijaitsee Pieni-Petäjäjoen laskukohdan yläpuolella, joten Isonevan kuivatusvedet eivät vaikuta aseman veden laatuun. Aseman 9 tulokset antavatkin kuvaa Petäjäjoen alaosan valuma-alueen laadusta. Asemalla 9 valuma-alueen koko on noin kaksinkertainen Pieni-Petäjäjoen asemaan 8 verrattuna. Petäjäjoen asemalla 9 veden humuspitoisuus on pääsääntöisesti pienempi kuin Pieni- Petäjäjoessa. Ero kemiallisessa hapenkulutuksessa on ollut keskimäärin 5 O 2 mg/l ja veden väriluvussa 50 Pt mg/l. Pieni-Petäjäjoen tavoin veden humuspitoisuus oli vuoden 2016/17 havaintokertoina keskimääräistä jonkin verran suurempi, mikä johtui pääosin elokuun ylivirtaaman aikaan mitatusta kohonneesta humuksen määrästä. Petäjäjoessa mitattiin koko tarkkailujakson 2003-2016 suurin kemiallisen hapenkulutuksen arvo ja veden väriluku elokuun havaintokerralla ylivirtaaman aikaan. Petäjäjoen asemalla 9 veden happamuus on useimpina havaintokertoina ollut hieman suurempi kuin Pieni-Petäjäjoessa asemalla 8, mutta ero on keskimäärin vain 0,1 ph yksikköä. Pieni-Petäjäjoen tavoin Petäjäjoki on ollut kevättulvan aikaan ja kesän ylivirtaamatilanteissa hapanta (ph 5,7), muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,2-6,7). Ero veden kiintoainepitoisuudessa Petäjäjoen aseman 9 ja Pieni-Petäjäjoen aseman 8 välillä on ollut hyvin vähäinen, asemalla 9 keskipitoisuus on 0,2 mg/l suurempi. Vuoden 2016/17 havaintokertoina asemalla 9 kiintoaineen keskipitoisuus oli keskimäärin 2,2 mg/l suurempi. Veden kokonaistypen pitoisuus on Petäjäjoessa säännöllisesti pienempi kuin Pieni- Petäjäjoessa, ero on keskimääri 160 µg/l. Petäjäjoessa mineraalitypen pitoisuudet ovat myös hieman pienempi ja mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut keskimäärin 13 %. Petäjäjoen kokonaisfosforipitoisuus on ollut jokaisena havaintokertana pienempi kuin Pieni- Petäjäjoessa, ero on keskimäärin 10 µg/l. Petäjäjoessa kokonaisfosforin keskipitoisuus on 36

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy. ollut 29 µg/l, minkä perusteella veden voi luokitella lievästi reheväksi. Ajoittain kesän ylivirtaamatilanteissa kokonaisfosforin pitoisuus on ollut myös selvästi suurempi, kuten kesäkuussa 2010 (55 µg/l) ja elokuussa 2016 (41 µg/l). Suojärvi Isonevan kuivatusvedet laskevat pintavalutuskentältä lähes suoraan Suojärveen, joten järvi toimii jonkinlaisena jälkiselkeyttimenä. Järvi on matala, suurin syvyys on alle 2 m. Suojärvessä happitilanne oli lopputalvella heikko Isonevan kunnostusvuosina 1990-luvun lopulla, mikä kertoo lisääntyneestä happea kuluttavasta kuormituksesta. 2000-luvulla happitilanne on ollut lopputalvella ajoittain heikko (2,5-4 mg/l), ajoittain kohtalainen tai hyvä. Happitilanteeseen on vaikuttanut näytteenoton ajoittuminen alkaneeseen kevätvaluntaan, sillä matalana järvenä Suojärvi saa nopeasti happitäydennystä kevätvalunnan alkaessa. Loppukesällä hapettomuus ei ole ollut järven mataluuden takia ongelmana, mutta ajoittain hapen kyllästysaste on ollut jopa alle 50 %. Suojärvi on melko hyvin tuulilta suojassa, joten tyyninä jaksoina happipitoisuus näyttää heikkenevän vesipatsaassa myös avovesiaikaan. Suojärven vesi on nimensä mukaisesti ollut voimakkaan humuspitoista sekä lopputalvella (kemiallinen hapenkulutus keskimäärin 44 O 2 mg/l, väriluku 390 Pt mg/l) että loppukesällä (kemiallinen hapenkulutus keskimäärin 41 O 2 mg/l, väriluku 410 Pt mg/l). Muutamassa talvinäytteessä vuosituhannen vaihteessa humupitoisuus oli jonkin verran pienempi, mihin on todennäköisesti vaikuttanut lumen sulamisvedet. Näytteet on tuolloin otettu huhtikuun puolella. Loppukesällä suurimmat humuspitoisuudet ajoittuvat sadekesiin 2004, 2008 ja 2012. Suojärven humuspitoisuudessa ei ole nähtävissä selkeää muutossuuntaa koko tarkkailujaksolla 1997-2016. Suojärven veden kokonaistyppipitoisuus on lopputalvella ollut 890-1800 µg/l (keskiarvo 1380 µg/l) ja loppukesällä 740-1400 µg/l (keskiarvo 1010 µg/l). Lopputalvella pienimmät pitoisuudet on mitattu huhtikuussa otetuissa näytteissä, mikä johtunee lumen sulamisvesien myötä parantuneesta happitilanteesta sekä sulamisvesien pienemmästä typpipitoisuudesta. Loppukesällä suurimmat kokonaistypen pitoisuudet on mitattu sadekesinä 2004 ja 2008, muuten pitoisuustason muutokset vuosien välillä eivät ole kovin suuria. Lopputalvella mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut suuri, keskimäärin 38 %. Talvella mineraalitypestä kaksi kolmasosaa on ammoniumtyppeä. Kesällä levätuotanto kuluttaa mineraalityppeä tehokkaasti ja sekä ammoniumtypen että nitraattitypen pitoisuudet ovat selvästi talvipitoisuuksia pienempiä. Loppukesällä mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut keskimäärin 8 %. Suojärven lopputalven veden kokonaisfosforipitoisuus oli suurimmillaan Isonevan kunnostusvuosina 1990-luvun lopulla (61-72 µg/l) ja myös lopputalvella 2011 mitattiin yhtä suuri pitoisuus. Vuodesta 2005 lähtien lopputalven kokonaisfosforipitoisuus on ollut pääsääntöisesti 40-50 µg/l, vuoden 2011 lisäksi poikkeuksia ovat lopputalvet 2013 ja 2016, jolloin pitoisuus oli alle 40 µg/l. Kunnostusvuosina myös loppukesän kokonaisfosforipitoisuudet olivat suurempia (76-100 µg/l) kuin 2000-luvulla. Vuosina 2002-2012 kokonaisfosforipitoisuus oli pääsääntöisesti elokuun näytteessä 60-80 µg/l, mutta viime vuosina 2013-2016 hieman pienempi (35-57 µg/l). Sarjasta puuttuu vuoden 2014 näyte, joka jäi kirjausvirheen takia ottamatta. Suojärven vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi eikä fosforipitoisuudessa ole tapahtunut selkeitä tason muutoksia 2000-luvulla. 37

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Suojärven vedenlaatutietoja 1997-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Suojärven kasviplanktontuotannossa tapahtui selkeä muutos 2000-luvun alussa. Huolimatta rehevistä olosuhteista kasviplanktontuotanto oli 1990-luvun lopulla erittäin pientä ja klorofylli-a:n määrä oli loppukesällä vuosina 1997-2000 alle 4 µg/l. Isonevan kunnostaminen turvetuotantoon muutti jonkin tekijän levätuotannossa ja 2000-luvun alusta lähtien klorofylli-a:n määrä on paremmin vastannut kokonaisfosforin tasoa. Vuodesta 2010 38

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy alkaen Suojärven kasviplanktonin klorofylli-a näytteitä on otettu kolme kertaa kesässä. Vuosien 2010-2016 keskiarvon (59 µg/l) perusteella vesi on luokiteltavissa ylireheväksi. Suurimmat klorofylli-a:n määrät liittyvät limalevän (Gonyostomum semen) runsaaseen esiintymiseen, joten luokitus pelkästään klorofylli-a:n perusteella antaa väärän kuvan Suojärven rehevyystasosta. Vuoden 2015 elokuun näytteestä tehtiin myös biomassamääritys (liite 2). Tuolloin kasviplanktonin biomassa-arvo 3,2 mg/l ilmaisi reheviä olosuhteita. Pääosan biomassasta muodostivat piilevät (52 %), kultalevät (18 %) ja nielulevät (10 %). Tuossa näytteessä limalevän osuus oli vähäinen, samoin sinilevien (0,1 %). Virmasvesi Suojärven kasviplanktonin klorofylli-a loppukesällä 1997-2016. Virmasveden asema 5 sijaitsee aivan Petäjäjoen laskukohdan läheisyydessä. Asema on matala (kokonaissyvyys noin 4 m), minkä takia Petäjäjoen virtaamatilanteella on suuri merkitys aseman veden laatuun Aseman5 mataluuden ja Petäjäjoen läheisyyden takia vesipatsaan lämpötilakerrostuneisuus on ollut sekä lopputalvella että loppukesällä vähäistä. Veden happitilanne on ollut hyvä koko vesipatsaassa kaikkina havaintokertoina. Lopputalvella veden humuspitoisuus asemalla 5 riippuu täysin kevättulvan vaiheesta ja vaihtelu tarkkailukaudella 1997-2016 on ollut melko suurta (kemiallinen hapenkulutus päällysvedessä 9-26 O 2 mg/l, väriluku 50-190 Pt mg/l). Petäjäjoen vesi on nostanut useampana lopputalven havaintokertana päällysveden humuspitoisuuden hieman pohjan läheistä vesikerrosta suuremmaksi (kemiallinen hapenkulutus päällysvedessä keskimäärin 18 O 2 mg/l, pohjan lähellä 16 O 2 mg/l). Kesällä veden humuspitoisuuteen vaikuttaa Petäjäjoen ohella myös tuulen mukana tapahtuva sekoittuminen kirkkaampiin Virmasveden selkävesiin, mikä tasoittaa vuosien välistä vaihtelua. Vesi on ollut selvästi kirkkaampaa (päällysvedessä kemiallinen hapenkulutus 6,9-11 O 2 mg/l, keskiarvo 8,6 O 2 mg/l ja väriluku 25-68 Pt mg/l, keskiarvo 39 Pt mg/l) kuin talvella ja ero pinnan ja pohjan läheisen vesikerroksen humuspitoisuuden välillä hyvin pieni. Suurin humuspitoisuus päällysvedessä mitattiin sadekesänä 2012. Humuspitoisuuden lailla kokonaistypen pitoisuus on vaihdellut lopputalvella paljon (470-1200 µg/l) riippuen Petäjäjoen vaikutuksesta havaintoajankohtana. Suurimmat pitoisuudet on mitattu huhtikuussa otetuista näytteistä. Päällysvedessä kokonaistypen pitoisuus on ollut keskimäärin 100 µg/l suurempi kuin pohjan läheisyydessä. Lopputalvella noin kolmasosa 39

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy kokonaistypestä on ollut mineraalityppeä ja mineraalitypestä pääosa nitraattityppeä. Loppukesällä kokonaistypen pitoisuusvaihtelut (330-530 µg/l) ovat olleet humuspitoisuuden lailla selvästi pienempiä kuin lopputalvella ja ero päällysveden sekä pohjan läheisen veden kokonaistyppipitoisuudessa on ollut vähäinen. Kokonaistypen pitoisuus on loppukesällä keskimäärin puolet pienempi kuin lopputalvella. Mineraalitypen pitoisuudet ovat usein loppukesällä kokonaan käytetty levätuotantoon eli pitoisuudet ovat alle määritysrajan 5 µg/l. Virmasveden aseman 5 vedenlaatutietoja 1997-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Päällysveden (1 m) tiedot on merkitty sinisellä ympyrällä, pohjan läheisen veden (1 m pohjan yläpuolelta) avoimella punaisella ympyrällä. 40

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Virmasveden asemalla 5 veden kokonaisfosforipitoisuus on ollut päällysvedessä pääosin välillä 13-32 µg/l. Poikkeuksena ovat lopputalvet 1999, 2010 ja 2016, jolloin Petäjäjoen kautta tulleessa vedessä kokonaisfosforin pitoisuus on ollut selvästi suurempi. Kaikki nämä näytteet on otettu huhtikuussa.lopputalvella päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut keskimäärin 28 µg/l ja pohjan läheisen veden 21 µg/l. Loppukesällä kokonaisfosforin pitoisuus päällysvedessä on ollut selvästi pienempi (6-17 µg/l, keskimäärin 10 µg/l). Suurin päällysveden kokonaisfosforipitoisuus mitattiin sadekesänä 2012. Pohjan läheisen vesikerroksen kokonaisfosforipitoisuus oli elokuussa 2002 (31 µg/l) selvästi päällysvettä suurempi, muuten ero vesipatsaassa on ollut vähäinen. Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella Virmasveden asema on luokiteltavissa karuksi-lievästi reheväksi eikä rehevyystasossa ole kokonaisfosforipitoisuuden perusteella todettavissa selkeää muutossuuntaa tarkkailujaksolla 1997-2016. Virmasveden kasviplanktonin klorofylli-a on tarkkailujaksolla 1997-2016 vaihdellut välillä 1,8-10 µg/l. Keskiarvon perusteella aseman 5 vesi on luokiteltavissa lievästi reheväksi. Vuosina 2003-2005 sekä 2012-2013 Virmasveden aseman 5 rehevyystaso oli jonkin verran suurempi kuin vuosina 1992-96, jolloin Isonevaa ei oltu kunnostettu turvetuotantoon. Näihin ajanjaksoihin liittyvät sateiset kesät 2004 ja 2012. Muina tarkkailuvuosina kasviplanktonin klorofylli-a:n määrä on ollut samaa tasoa kuin vertailuvuosina 1992-96, joten elokuun näytteiden perusteella selkeää rehevyystason muutosta ei ole todettavissa Virmasveden asemalla 5. Vuonna 2015 elokuun näytteestä tehtiin kasviplanktonin biomassamääritys (liite 2). Biomassa-arvo 0,8 mg/l viittasi erinomaiseen tilaan. Myös sinilevien vähäinen osuus biomassasta (1,9 %) viittasi erinomaiseen tilaan. TPI-indeksi (0) viittasi hyvään tilaan. Suurimman osan biomassasta muodostivat nielulevät (14 %), kultalevät (14 %) ja piilevät (43 %). Virmasveden aseman 5 kasviplanktonin klorofylli-a loppukesällä 1992-2016. 41

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy ISO-RIISTASUO 2016 Sijainti Iso-Riistasuo sijaitsee Vuoksen vesistöalueen Petäjäjoen valuma-alueella (vesistöalue 14.748, peruskartat 3313 09,12, 3314 07,10, 3331 03 ja 3332 01). Tuotantoalue on Pielavedellä. Vesistöalueen koko on 168,47 km 2 ja järvisyys 8,17 % (Ekholm 1993). Samalla vesistöalueella sijaitsee myös Kuopion Energian Aittosuon turvetuotantoalue. Iso-Riistasuon läheisyydessä sijaitsee myös Soidinsuon turvetuotantoalue, jossa turvetuotanto alkoi vuonna 1980 ja loppui vuonna 2014. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja. 42

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Vuoden 2016 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat on merkitty punaisella ympyrällä. Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Iso-Riistasuon kuormittava ala 2016 Tuotannossa 36 ha 35,1 ha Iso-Riistasuon kunnostus turvetuotantoalueeksi aloitettiin vuonna 2009 ja tuotanto alkoi vuonna 2011. Iso-Riistasuon kuivatusvedet käsitellään pintavalutuskentällä ja sen jälkeen ne johdetaan laskuojan kautta n. 2 km:n päähän Pahankalapuroon. Pahakalanpurosta vedet laskevat Soidinpuron ja Molkanpuron kautta Molkanjärveen, joka sijaitsee noin 3 km:n päässä Iso-Riistasuolta. Petäjäjärvestä vesi jatkaa Välijoen, Pienen Petäjäjärven ja Petäjäjoen kautta Pielaveden Murtoselkään. Murtoselkään tuotantoalueelta on matkaa noin 10 km. Kuormitus Iso-Riistasuon kuormituslaskenta on vaihdellut vuosien varrella. Kunnostusvuosina 2009-2010 Iso- Riistasuon kuormitus arvioitiin Pohjois-Savon turvetuotanto-ohjelmaan kuuluneiden pintavalutuskentällisten tuotantoalueiden ominaiskuormitusluvuilla. Vuosina 2011-2013 kuormitus arvioitiin laskeutusaltaallisten tuotantoalueiden tuloksista lasketuilla ominaiskuormitusluvuilla, joista vähennettiin pintavalutuskentällä todetut reduktiot. Vuonna 2014 Iso-Riistasuolla aloitettiin jatkuvatoiminen virtaamamittaus kesällä ja kuormitus arvioitiin alkuvuoden osalta ympärivuotisten 43

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy asemien avulla ja loppuvuoden osalta Iso-Riistasuon omalla aineistolla. Vuosina 2015 ja 2016 Iso- Riistasuon kuormitus arvioitiin sen omalla ympärivuotisella virtaamamittaus- ja vedenlaatuaineistolla. Muutokset laskentamenetelmissä näkyvät varsin selvästi kuormitusaikasarjassa, joten vasta viimeiset kaksi vuotta ovat parhaiten toisiinsa verrattavia. Vuonna 2016 Iso-Riistasuon kuormitus oli jonkin verran pienempää kuin vuonna 2015. Iso-Riistasuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2009-2016. Iso-Riistasuon pintavalutuskenttä on toiminut hyvin heti alusta vuodesta 2009 lähtien. Kenttä on vähentänyt tehokkaasti kiintoaineen (keskimäärin 78 % vuosina 2009-2016), kokonaistypen (49 %), ammoniumtypen (63 %), kokonaisfosforin (71 %), fosfaattifosforin (50 %) ja raudan (51 %) pitoisuuksia. Myös kemiallinen hapenkulutus on hieman vähentynyt pintavalutuskentällä, keskimäärin 9 %. 44

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Iso-Riistasuon pintavalutuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2009-2016 keskiarvoina. Virtavedet Iso-Riistasuon alapuolisessa vesistössä on tehty virtavesitutkimuksia uuden tarkkailuohjelman mukaisesti vuosina 2010 ja 2016. Soidinsuon ollessa tuotannossa vesistötarkkailuja tehtiin samoilla asemilla Soidinpurossa ja Molkanpurossa lisäksi vuosina 2003 ja 2006. Toukokuussa 2016 näyte otettiin Pahakalanpurosta tehtyjen virtaamamittausten perusteella kevätvalunnan jälkeen alivirtaamatilanteessa (valuma 2,2 l/s*km 2 ), heinäkuussa keskivirtaamatilanteessa (9,7 l/s*km 2 ), syyskuussa selvässä alivirtaamassa (0,5 l/s*km 2 ) ja toukokuussa 2017 lievässä ylivirtaamatilanteessa (11,7 l/s*km 2 ). Pahakalapuron valuma-alue on sen verran pieni (noin 2 km 2 ), että virtaaman vaihtelut ovat nopeita ja ylivirtaamatilanteet ovat usein melko lyhytkestoisia. Pahakalanpuro Pahakalanpuron vedessä humuspitoisuus on vaihdellut paljon havaintokertojen välillä (kemiallinen hapenkulutus 27-62 O 2 mg/l, keskiarvo 41 O 2 mg/l ja väriluku 240-570 Pt mg/l, keskiarvo 330 PT mg/l). Vesi on ollut pääsääntöisesti voimakkaan humuspitoista. Humuspitoisuus on seurannut melko hyvin Iso-Riistasuon pintavalutuskentältä lähtevän veden humuspitoisuutta. Esimerkiksi heinäkuun alussa 2016, jolloin virtaama oli muutaman päivän sateen jälkeen selvästi kohonnut, pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kemialiinen hapenkulutus oli 57 O 2 mg/l ja Pahakalanpurossa 62 O 2 mg/l. Vastaavasti syyskuussa 2016 alivirtaaman aikaan pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kemiallinen hapenkulutus oli 31 O 2 mg/l ja Pahakalanpurossa 27 O 2 mg/l. Suuresta humuspitoisuudesta huolimatta Pahakalan vesi on ollut pääosin vain lievästi hapanta (ph 6,0-6,6) ja ajoittain jopa lievästi emäksistä (ph 7,2 syyskuussa 2010). 45

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Pahakalanpuron (punainen viiva), Soidinpuron (oranssi viiva) sekä Molkanpuron (vihreä viiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2003, 2006, 2010 ja 2016. Pahakalanpurosta on näytteitä otettu vain vuosina 2010 ja 2016. 46

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Pahakalanpuron veden suurin kiintoainepitoisuus 19 mg/l mitattiin Iso-Riistasuon kunnostusvuonna 2010. Vuoden 2016/17 havaintokertoina veden kiintoainepitoisuus on ollut jonkin verran koholla (3,2-9,5 mg/l). Suurin pitoisuus mitattiin muutaman sadepäivän jälkeen heinäkuussa. Tuolloin Iso-Riistasuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli vain 2,2 mg/l, joten valuma-alueella oleva maatalousmaa on todennäköisesti lisännyt puroveden kiintoainepitoisuutta. Noin puolet puroveden kiintoaineesta oli mineraaliainesta, mikä myöskin viittaa peltoalueisiin. Pahakalanpurossa veden kokonaistyppipitoisuus on vaihdellut pääsääntöisesti välillä 1100-1600 µg/l, marraskuussa 2010 alivirtaaman aikaan pitoisuus oli selvästi suurempi (3100 µg/l). Vuoden 2016/17 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus oli purovedessä 1100-1600 µg/l ja vastaavina ajankohtina pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä 650-1200 µg/l, joten typpikuormitusta tulee myös muualta valuma-alueelta. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut Pahakalanpurossa keskimäärin 37 % ja pääosa mineraalitypestä on ollut nitraattityppeä. Pahakalanpurossa veden kokonaisfosforipitoisuus on vaihdellut välillä 32-100 µg/l ja keskipitoisuuden 62 µg/l perusteella vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Vuoden 2016/17 havaintokerroista suurin pitoisuus 78 µg/l mitattiin alivirtaaman aikaan syyskuussa 2016. Iso-Riistasuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaisfosforipitoisuus oli vuoden 2016/17 havaintokertoina 18-27 µg/l, joten merkittävä osa Pahakalan kokonaisfosforikuormituksesta tulee muualta valuma-alueelta kuin Iso-Riistasuolta. Soidinpuro alapuoli Soidinpuron alaosalla uoma on kaivettu leveäksi eikä havaintoajankohtina vedessä ollut näkyvää virtaamaa. Soidinpurossa veden humuspitoisuus on vaihdellut hyvin samalla tavalla kuin Pahakalanpurossa. Veden kemiallinen hapenkulutus on ollut 30-63 O 2 mg/l (keskiarvo 41 O 2 mg/l) ja väriluku 230-570 Pt mg/l (keskiarvo 355 Pt mg/l). Iso-Riistasuon kunnostusvuonna 2010 veden kemiallinen hapenkulutus laski hieman Pahakalanpuron ja Soidinpuron asemien välillä, mutta toukokuussa 2011 ja vuosien 2016/17 havaintokertoina kemiallinen hapenkulutus on noussut hieman asemien välillä. Keskimäärin humuspitoisuus ei ole muuttunut asemien välillä, joten Soidinsuon turvetuotannon loppuminen tai Pahakalansuon turvetuotannon alkaminen ei näytä merkittävästi vaikuttaneen Soidinpuron veden humuspitoisuuteen. Veden happamuus on pääsääntöisesti lisääntynyt hieman Pahakalansuon ja Soidinpuron välillä, ero on ollut keskimäärin 0,3 ph yksikköä. Soidinpuron vesi on ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lievästi hapanta (ph 6,1-6,8), muutamassa kevät- ja ylivirtaamanäytteessä vesi on ollut hapanta (ph 5,5-5,8). Puroveden kiintoainepitoisuus on yhtä havaintokertaa lukuun ottamatta lisääntynyt Pahakalanpuron ja Soidinpuron välillä, ero on ollut keskimäärin 2,7 mg/l. Soidinpuron veden kiintoaineen keskipitoisuus on ollut jaksolla 2003-2016 10,5 mg/l ja 2010 sekä 2016 10,1 mg/l, joten myöskään Soidinpuron kiintoainepitoisuudessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta Iso-Riistasuon aloituksen tai Soidinsuon lakkauttamisen jälkeen. Soidinpuron kokonaistypen pitoisuus on tarkkailuvuosina 2010/11 ja 2016/17 vaihdellut välillä 1300-2200 µg/l ja keskipitoisuus 1575 µg/l on lähes sama kuin Pahakalanpurossa. Useimpina havaintokertoina pitoisuus on kuitenkin hieman noussut asemien välillä. Jos verrataan koko jakson 2003-2016 ja vuosien 2010 ja 2016 kokonaistypen keskiarvoja, on 47

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy pitoisuuskeskiarvo vuosina 2010 ja 2016 noin 150 µg/l pienempi. Tämä voisi viitata siihen, että Soidinsuon turvetuotannon loppumisen myötä kokonaistyppikuormitus on hieman vähentynyt, mutta melko vähäinen aineiston perusteella tämä on vain olettamus. Pahakalanpuron ja Soidinpuron välillä nitraattitypen pitoisuus on pudonnut keskimäärin lähes puolella ja samalla ammoniumtypen pitoisuus kaksinkertaistunut. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut Soidinpurossa keskimäärin 28 %, josta nitraattityppeä on ollut noin kaksi kolmasosaa. Soidinpurossa veden kokonaisfosforin pitoisuus on ollut vuosina 2010/11 ja 2016/17 keskimäärin 78 µg/l, mikä on 16 µg/l enemmän kuin Pahakalanpurossa. Kokonaisfosforin pitoisuus on noussut lähes jokaisena havaintokertana ja vesi on Soidinpurossa luokiteltavissa erittäin reheväksi. Verrattaessa koko havaintohistorian 2003-2016 keskiarvoa 99 µg/l vuosien 2010/11 ja 2016/17 keskiarvoon, on viitteitä rehevyystason lievään laskuun Soidinsuon turvetuotannon loputtua, mutta tämäkin olettamus perustuu kokonaistypen lailla vielä tällä hetkellä melko pieneen aineistoon. Molkanpuro Molkanpuron asema sijaitsee lähellä puron laskukohtaa Molkanjärveen. Puro on useana havaintokertana tulvinut rannoille, mutta näyte on saatu otettua purouomasta. Veden humuspitoisuuden muutos Soidinpuron ja Molkanpuron välillä on hyvin vähäinen. Koko havaintoaineiston (vuodet 2003, 2006, 2010/11 ja 2016/17) kemiallisen hapenkulutuksen keskiarvo on molemmilla asemilla 40 O 2 mg/l ja väriluvun keskiarvo Soidinpurossa 20 Pt mg/l Molkanpuroa suurempi. Veden happamuus on lisääntynyt hieman kaikkina havaintokertoina Soidinpuron ja Molkanpuron välillä, ero on ollut keskimäärin 0,2 ph yksikköä. Molkanpurossa veden happamuus on ollut ph 5,4-6,8. Veden kiintoainepitoisuus on laskenut lähes jokaisena havaintokertana Soidinpuron ja Molkanpuron välillä, ero on ollut keskimäärin 2,7 mg/l. Molkanpurossa kiintoainepitoisuus on ollut 3,3-13 mg/l, suurin pitoisuus mitattiin heinäkuussa 2016. Molkanpurossa kokonaistypen pitoisuus on laskenut jokaisena havaintokertana koko jaksolla 2003-2016, ero Soidinpuroon verrattuna on ollut keskimäärin 200 µg/l. Vuosina 2010 ja 2016 veden kokonaistypen pitoisuus on ollut keskimäärin noin 150 µg/l pienempi kuin koko jaksolla 2003-2016, joten myös Molkanpurossa on viitteitä kokonaistyppikuormituksen pienenemisestä Soidinsuon turvetuotannon loputtua. Molkanpurossa sekä nitraattitypen että ammoniumtypen keskipitoisuus ovat hieman pienempiä kuin Soidinpurossa, mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut Molkanpurossa keskimäärin 23 %. Veden rehevyystaso on laskenut hieman Soidinpuron ja Molkanpuron välissä, vuosina 2010/11 ja 2016/17 ero on ollut keskimäärin 6 µg/l. Molkanpuron vesi on kuitenkin edelleen luokiteltavissa erittäin reheväksi. Kokonaistypen tavoin myös Molkanpuron kokonaisfosforin pitoisuus on ollut vuosina 2010/11 ja 2016/17 hieman pienempi kuin koko jaksolla 2003-2016, joten Soidinsuon turvetuotannon lopettaminen näyttäisi hieman vähentäneen Molkanpuron rehevyystasoa.. Molkanjärvi Molkanjärvi on matala vesialue, veden syvyys havaintopaikalla on alle 1,5 m.. Molkanjärven happitilanne oli heikko lopputalvina 2009-2011, jolloin Iso-Riistasuota kunnostettiin turvetuotantoon. Lopputalvella 2015 happitilanne oli myös jonkin verran heikentynyt, mutta muina tarkkailutalvina happitilanne on ollut kohtalaisen hyvä. 48

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Molkanjärven pienen vesitilavuuden ansiosta Molkanpuron kautta tuleva kevätvalunta parantaa järven happitilannetta loppukeväällä melko nopeasti, joten lopputalven happitilanne riippuu paljon kevätvalunnan vaiheesta. Loppukesällä Molkanjärven happitilanne on ollut kohtalaisen hyvä. Molkanjärven vesi on voimakkaan humuspitoista. Lopputalvella veden kemiallinen hapenkulutus on ollut 32-46 O 2 mg/l (keskiarvo 39 O 2 mg/l) ja väriluku 210-350 Pt mg/l (keskiarvo 330 Pt mg/l). Lopputalvella 2009 väriluku oli keskimääräistä suurempi (570 Pt mg/l). Loppukesällä humuspitoisuus on ollut samaa tasoa kuin lopputalvella, kemiallinen hapenkulutus 30-52 O 2 mg/l (keskiarvo 39 O 2 mg/l) ja väriluku 230-500 Pt mg/l (keskiarvo 350 Pt mg/l). Loppukesällä suurin humusmäärä mitattiin sadekesänä 2008. Molkanjärven humuspitoisuudessa ei ole tarkkailuvuosina 2008-2016 nähtävissä selkeää muutossuuntaa. Molkanjärven veden kokonaistyppipitoisuus on ollut lopputalvella melko vakaa, 1300-1600 µg/l. Ainoan poikkeuksen tähän tekevät vuodet 2009, jolloin pitoisuus oli 2000 µg/l ja 2015, jolloin mitattiin suurin pitoisuus 2200 µg/l. Näinä ajankohtina myös veden kemiallinen hapenkulutus oli suurin. Vuosi 2009 liittynee huonoon happitilanteeseen ja vuonna 2015 talvi oli keskimääräistä lauhempi. Loppukesällä kokonaistypen pitoisuus on vaihdellut välillä 1000-1400 µg/l. Huomionarvoista on se, että pitoisuus on laskenut hieman tarkkailujaksolla 2008-2016. Sama ilmiö on havaittavissa myös Soidinpurossa ja Molkanpurossa, ja se liittynee Soidinsuon turvetuotannon lopettamiseen. Lopputalvella ammoniumtypen pitoisuus on laskenut tasaisesti, mikä myös viittaa turvetuotannon kuormituksen vähenemiseen. Loppukesällä mineraalitypen pitoisuudet ovat olleet pieniä levätuotannon takia. Molkanjärven veden kokonaisfosforin keskipitoisuus on ollut lopputalvella 80 µg/l ja loppukesällä 83 µg/l, minkä perusteella järvi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Lopputalvella vaihtelu on ollut suurempaa (49-110 µg/l). Suurimmat lopputalven pitoisuudet mitattiin sadekesien 2008 ja 2012 jälkeisinä talvina. Loppukesällä pitoisuusvaihtelu on ollut hieman pienempää (69-100 µg/l). Suurimmat loppukesän pitoisuudet mitattiin 2008-2009. Sen jälkeen vaihtelu on ollut melko pientä eikä selkeää muutossuuntaa pitoisuudessa ole nähtävissä. Soidinpurossa ja Molkanpurossa rehevyystaso näytti hieman laskeneen Soidinsuon turvetuotannon loputtua, mutta vaikutus ei ole näkynyt vielä kovin selvänä Molkanjärven kokonaisfosforipitoisuudessa. 49

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Molkanjärven vedenlaatutietoja 2008-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Molkanjärven kasviplanktonin klorofylli-a:n määrä on vaihdellut tarkkailuvuosina 2008-2016 erittäin paljon (23-85 µg/l), mikä on tyypillistä erittäin reheville järville. Vuodesta 2011 lähtien näytteitä on otettu kolme kertaa kesässä, mikä on lisännyt rehevyystason arvion luotettavuutta. Vuoden 206 keskipitoisuuden 38 µg/l perusteella Molkanjärvi on luokiteltavissa erittäin reheväksi, mikä tukee myös kokonaisfosforipitoisuuden perusteella 50

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy tehtyä luokittelua. Klorofylli-a:n määrässä on nähtävissä samanlainen lievästi laskeva suuntaus kuin kokonaisravinteissa Soidinsuon turvetuotannon loppumisen jälkeen. Molkanjärvestä on tehty vuosina 2014-2016 kasviplanktonin biomassalaskenta. Vuoden 2016 tulokset eivät ole vielä valmiit, mutta vuonna 2015 biomassa-arvo 6,7 mg/l ilmaisi rehevöitymistä (liite 2). Sinilevien osuus biomassasta oli vain 0,6 %. Suurimman osan biomassasta muodostivat kultalevät (18 %) ja silmälevät (45 %). Petäjäjärvi Molkanjärven kasviplanktonin klorofylli-a loppukesällä 2008-2016. Petäjäjärven alusvesi on ollut koko tarkkailukaudella 2008-2016 lopputalvella täysin hapeton muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Huhtikuussa 2013 alusveden happitilanne oli heikko, mutta alusvesi ei ollut täysin hapeton. Maaliskuun lopulla 2015 alusveden happitilanne oli kohtalaisen hyvä. Huolimatta paksusta jääkannesta (38 cm) jää oli lähes lumeton, mikä oli alkanut lämmittämään päällysvettä ja purkamaan lämpötilakerrostuneisuutta ja samalla happea oli päässyt siirtymään pohjan läheisiin vesikerroksiin.. Yhden metrin syvyydessä veden lämpötila oli peräti 3,4 o C. Petäjäjärven syvännealue on sen verran avoimella paikalla, että loppukesällä vesipatsas on tavallisesti ollut lähes tasalämpöinen ja sen myötä happitilanne on ollut koko vesipatsaassa hyvä. Poikkeuksen tekevät loppukesän näytteet vuosilta 2014 ja 2015. Tuolloin vesipatsas oli lämpötilan mukaan kerrostunut ja alusvesi molempina vuosina näytteenottoajankohtina täysin hapeton. Lopputalvella Petäjäveden päällysvesi on ollut humuspitoista ja vaihtelut vuosien välillä ovat olleet melko vähäisiä. Veden väriluku on ollut 110-201 Pt mg/l (keskiarvo 170 Pt mg/l) ja kemiallinen hapenkulutus 16-31 O 2 mg/l (keskiarvo 25 O 2 mg/l). Suurimmat arvot mitattiin sadekesän 2012 jälkeen lopputalvella 2013 ja humuspitoisuus oli samaa tasoa myös vuonna 2014. Talvi 2014 oli keskimääräistä lauhempi. Alusvedessä väriluku ja kemiallinen hapenkulutus ovat olleet huomattavan suuria mm. siksi, että hapettomuus on vapauttanut pohjasedimentistä rautayhdisteitä. Vuonna 2014, jolloin alusveden happitilanne oli kohtalaisen hyvä, veden väriluku oli edelleen erittäin suuri osoittaen sen, että happitilanne oli korjaantunut juuri ennen näytteenottoa eikä se ollut vielä ehtinyt vaikuttaa muihin vedenlaatuparametreihin. Loppukesällä päällysveden humuspitoisuus on ollut hieman lopputalvea pienempi. Veden kemiallinen hapenkulutus on ollut 17-26 O 2 mg/l (keskiarvo 51

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 20 O 2 mg/l) ja väriluku 120-200 Pt mg/l (keskiarvo 145 Pt mg/l). Suurimmat arvot on mitattu sadekesinä 2008 ja 2012. Koska alusvesi on pääsääntöisesti ollut hapellinen loppukesän havaintoajankohtina, ovat veden väriluku ja kemiallinen hapenkulutus olleet tasaisia koko vesipatsaassa. Loppukesinä 2014 ja 2015, jolloin alusvesi oli hapeton, väriluku ja kemiallinen hapenkulutus olivat hieman suurempia kuin päällysvedessä. Ero oli kuitenkin selvästi pienempi kuin lopputalvella, mikä kertoo sen, että kerrostuneisuuskausi on avovesiaikaan huomattavasti lyhyempi kuin talvella. Petäjäjärven veden humuspitoisuudessa ei ole nähtävissä selkeää muutossuuntaa. Petäjäjärven kokonaistypen pitoisuus on ollut lopputalvella päällysvedessä 610-940 µg/l (keskiarvo 830 µg/l). Suurimmat pitoisuudet on mitattu talvina 2008 ja 2014, pienimmät 2010-2011. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut lähes kolmannes, ja mineraalityppi on ollut lähes kokonaan nitraattityppeä. Alusveden hapettomuudesta johtuen kokonaistypen pitoisuudet ovat olleet pohjan läheisyydessä selvästi suurempia (2100-2800 µg/l). Alusvedessä mineraalitypen osuus on ollut keskimäärin 51 %, ja mineraalityppi on lähes kokonaan ammoniumtyppeä. Loppukesällä päällysveden kokonaistypen pitoisuus on ollut melko vakaa (580-700 µg/l) ja keskipitoisuus on ollut 250 µg/l pienempi kuin lopputalvella. Levätuotanto on pitänyt päällysveden mineraalitypen pitoisuudet erittäin pieninä. Alusvedessä kokonaistypen pitoisuus on ollut vuosina 2014 ja 2015 lukuun ottamatta lähes sama kuin päällysvedessä. Vuosina 2014 ja 2015 ilmeisen lyhytaikainen alusveden hapettomuus oli nostanut alusveden kokonaistypen pitoisuutta 140-160 µg/l päällysvettä suuremmaksi. Petäjäveden päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut melko vakaa sekä lopputalvella että loppukesällä koko tarkkailukaudella 2008-2016. Lopputalvella pitoisuus on ollut 19-29 µg/l (keskiarvo 25 µg/l). Loppukesällä rehevyystaso on ollut hieman suurempi. Pitoisuus on ollut välillä 23-32 µg/l ja keskipitoisuuden 28 µg/l perusteella Petäjäjärvi on luokiteltavissa lievästi reheväksi. Alusveden hapettomuudesta johtuva sisäinen kuormitus on nostanut alusveden kokonaisfosforipitoisuuksia lopputalvella huomattavasti (63-150 µg/l, keskiarvo 104 µg/l). Alusveden kokonaisfosforin pitoisuus on ollut viime vuosina hieman pienempää kuin tarkkailun alkuvuosina. Loppukesällä fosforin sisäinen kuormitus on ollut vähäistä johtuen hyvästä happitilanteesta. Loppukesinä 2015 ja 2016 alusveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut 13-16 µg/l suurempi kuin päällysvedessä. 52

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Petäjäveden aseman 091 vedenlaatutietoja 2008-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Päällysveden (1 m) tiedot on merkitty sinisellä ympyrällä, pohjan läheisen veden (1 m pohjan yläpuolelta) avoimella punaisella ympyrällä.. Petäjäjärven asemalla 091 kasviplanktonin klorofylli-a:n määrä oli loppukesinä 2008 sekä 2012-2014 yli 20 µg/l (22-27 µg/l), muina havaintovuosina pitoisuus on ollut 13-17 µg/l. Yksi havainto vuodessa ei anna kovin luotettavaa kuvaa järven rehevyystasosta, joten näiden tulosten perusteella ei voida arvioida rehevyystason kehityssuuntaa. Elokuun 2016 klorofylli-a:n määrän (15 µg/l) perusteella Petäjäjärvi olisi luokiteltavissa reheväksi vesialueeksi. Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella luokitus on lievästi rehevän ja rehevän välimaastossa. Vuoden 2015 kasviplanktonin biomassatutkimuksen perusteella biomassa- 53

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy arvo (1,5 mg/l) viittasi järven erinomaiseen tilaan (liite 2). Haitallisten sinilevien osuus biomassasta (0,2 %) viittasi erinomaiseen tilaan. TPI-indeksi (-0,8) viittasi myös erinomaiseen tilaan. Suurimman osan biomassasta muodostivat nielulevät (12 %), panssarilevät (12 %), kultalevät (24 %) ja piilevät (17 %). Limalevä Gonyostomum semen muodosti 12 % kokonaisbiomassasta. Suurikokoisena lajina limalevän runsas esiintyminen lisää kasviplanktonin biomassaa. TPI- indeksi onkin limaleväjärvissä (osuus kokonaisbiomassasta > 5 %) parempi rehevyyden mittari kuin kokonaisbiomassa. Petäjäjärven aseman 091 kasviplanktonin klorofylli-a loppukesällä 2008-2016. 54

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KIERTOSUO 2016 Sijainti Kiertosuo sijaitsee Savijärven valuma-alueella (vesistöalue 14.743, peruskartta 3323 01, 04). Tuotantoalue on Kiuruvedellä. Vesistöalueen koko on 111 km 2 ja järvisyys 2,8 % (Ekholm 1993). Samalla vesistöalueella sijaitsee Pattosuon turvetuotantoalue, jossa turvetuotanto loppui vuonna 2014. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja vesistöhavaintopaikat on merkitty punaisella ympyrällä. 55

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Kiertosuo kuormittava ala 2016 Tuotannossa 113,5 ha 110,3 ha Kiertosuo kunnostettiin turvetuotantoon vuonna 1986 ja tuotanto alkoi vuonna 1987. Kiertosuo oli maatalouskäytössä vuosina 2000-2005. Turvetuotanto aloitettiin uudelleen vuonna 2006. Kuivatusvedet johdetaan seitsemän laskeutusaltaan kautta pintavalutuskentälle. Pintavalutuskentältä vedet johdetaan laskuojaa pitkin (noin 1 km) Kiertojokeen. Kiertojoen välityksellä kuivatusvedet laskevat hieman yli 7 km:n päässä olevaan valuma-alueen keskusjärveen Savijärveen. Savijärvi laskee lyhyen Savijoen kautta Pielaveden Luhdanlahteen, jonka etäisyys Kiertosuosta on kokonaisuudessaan noin 12,5 km. Samalla valuma-alueella oleva Pattosuon turvetuotantoalueen kunnostus turvetuotantoon alkoi vuonna 1979 ja tuotanto alkoi vuonna 1981. Suurimmillaan tuotantoala oli 335 ha. Pattosuon turvetuotanto loppui vuonna 2014. Kuormitus Kiertosuon kuormitus arvioitiin vuonna 2010 Pohjois-Savon turvetuotanto-ohjelmassa mukana olevien pintavalutuskentällisten tuotantoalueiden ominaiskuormitusten keskiarvon avulla. Vuodesta 2011 lähtien laskennan pohjana on käytetty laskeutusaltaallisten alueiden ominaiskuormituslukuja, joissa on huomioitu Kiertosuolla todetut pitoisuusreduktiot. Kiertosuo on ollut intensiivisessä päästötarkkailussa vuodesta 2009 alkaen, mutta jatkuvatoimisen virtaamamittauksen puuttuessa kuormitusta ei ole voitu laskea kokonaan tuotantoalueen omalla aineistolla. 56

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kiertosuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2010-2016. Kiertosuon pintavalutuskentällä kiintoaineen pitoisuusreduktio on ollut hyvä (keskimäärin 65 % tarkkailujaksolla 2010-2016). Myös ammoniumtypen pitoisuusreduktio on ollut hyvä (keskimäärin 69 %) ja raudan (43 %). Kokonaistypen osalta reduktio on ollut kohtalainen (19 %), mutta kokonaisfosforin osalta vain 18 % ja fosfaattifosforin pitoisuus on lisääntynyt jonkin verran kentällä. Myös kuivatusveden kemiallinen hapenkulutus on noussut keskimäärin noin kolmanneksen Kiertosuon pintavalutuskentällä. Kiertosuon pintavalutuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2010-2016 keskiarvoina. Virtavedet Kiertosuon alapuolisissa vesistöissä (Murronjoki 3 ja Kiertojoki 2) ja tuotantoalueen yläpuolisella Kiertojoen asemalla 1A on otettu vesistönäytteitä vuosina 2008, 2010, 2013 sekä 2016. Vuosi 2008 ei kuulunut varsinaisesti Pohjois-Savon turvetuotannon tarkkailuohjelman vesistötutkimusten rotaatioon, vaan se oli Kiertosuon omaa erillistarkkailua turvetuotannon käynnistyttyä uudelleen. Vesistöalueella on tehty tarkkailututkimuksia vuosina 2003 ja 2006, mutta nämä liittyivät pääosin Pattosuon tarkkailuun eikä tuloksia käsitellä tässä yhteydessä. Näiden Pattosuon tarkkailuun liittyvien tarkkailujen tulokset on käsitelty vuosien 2003 ja 2006 vuosiraporteissa. Toukokuun havaintokerta 2016 ajoittui kevätvalunnan jälkivaiheeseen ja virtaama oli lähellä keskivirtaamaa (valuma asemalla 1A 10,0 l/s*km 2 ). Heinäkuun alun näyte otettiin selkeässä ylivirtaamassa (valuma 28,5 l/s*km 2 ), syyskuun näyte selkeässä alivirtaamassa (valuma1,2 l/s*km 2 ) ja toukokuun alun 2017 näyte kevättulvan aikaan (valuna 55,2 l/s*km 2 ). 57

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kiertojoki 1A Kiertojoen ylempi asema 1A sijaitsee Kiertosuon pohjoisten lohkojen välissä. Aseman yläpuolelle ei tule laskuojia Kiertosuolta, vaan kaikki kuivatusvedet käsitellään pintavalutuskentällä. Kiertosuon pohjoispuolella Kiertosuon valuma-alueella on peltoalueita. Kiertojoen vesi on ollut asemalla 1 humuspitoista-voimakkaan humuspitoista (väriluku 150-280 Pt mg/l, keskiarvo 215 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 16-63 O 2 mg/l, keskiarvo 29 O 2 mg/l). Selvästi suurimmat arvot mitattiin heinäkuun havaintokertana 2008. Tarkkailujakson 2016/17 suurimmat arvot (kemiallinen hapenkulutus 30 O 2 mg/l ja väriluku 200 Pt mg/l) mitattiin heinäkuussa ylivirtaaman aikaan. Kiertojoen vesi asemalla 1A on ollut pääsääntöisesti lievästi hapanta (ph 6,2-6,9). Heinäkuun 2008 ja toukokuun 2017 ylivirtaamatilanteissa vesi oli luokiteltavissa happamaksi (ph 5,6-5,9) ja alivirtaama-aikoina esimerkiksi lokakuussa 2016 vesi on ollut lievästi emäksistä (ph 7,1-7,3). Kiertojoen veden kiintoainepitoisuus on asemalla 1A vaihdellut paljon ja ajoittain pitoisuus on ollut erittäin suuri (5-69 mg/l). Suuret kiintoainepitoisuudet ovat liittyneet ylivirtaamatilanteisiin, ja tuolloin pääosa kiintoaineesta (keskimäärin lähes 70 % ) on ollut mineraaliainesta. Kiertosuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä mineraaliaineksen osuus on noussut myös ylivirtaamatilanteissa, mutta osuus on selvästi pienempi. Esimerkiksi vuonna 2016 heinäkuun alun ylivirtaamassa Kiertojoen vedessä mitattiin suurin kiintoainepitoisuus 63 mg/l, ja tästä mineraaliaineksen osuus oli 77 %. Kiertosuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä kiintoainepitoisuus oli samana päivänä 47 mg/l, ja tästä mineraaliaineksen osuus oli 36 %. Ylivirtaamatilanteissa Kiertojokeen näyttäisi siis tulevan suuri kiintoainekuormitus yläpuoliselta valuma-alueelta, jossa on maatalousmaita. Kiertojoen vedessä kokonaistyppipitoisuus on vaihdellut myös paljon asemalla 1A (680-3300 µg/l, keskiarvo 1480 µg/l). Suurin pitoisuus mitattiin syyskuussa 2013 keskivirtaamatilanteessa. Tuolloin kolmasosa kokonaistypestä oli mineraalityppeä ja ammoniumtypen pitoisuus melko suuri (720 µg/l). Korkea ammoniumtypen pitoisuus viittaa turvetuotantovesien vaikutukseen asemalla 1A, mikä voi johtua esimerkiksi ojapenkkojen vuotamisesta. Lokakuussa 2013 pitoisuus oli 2800 µg/l ja silloin lähes puolet kokonaistypestä oli nitraattityppeä. Silloin myös Kiertosuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä nitraattitypen pitoisuus oli samaa tasoa, joten kuivatusvesien vuotaminen Kiertojokeen on voinut olla syynä kohonneeseen kokonaistypen pitoisuuteen lokakuussa 2013. Toukokuun alussa 2017 kokonaistypen pitoisuus oli Kiertojoen vedessä myös suuri (2800 µg/l) ja tästä pääosa (1500 µg/l) oli nitraattityppeä. Tuolloin mineraalitypen pitoisuudet Kiertosuon pintavalutuskentälle menevässä vedessä olivat selvästi pienempiä, joten ainakin kevätvalunnan aikaan Kiertosuon yläpuolinen valuma-alue nostaa aseman 1A nitraattitypen pitoisuutta. Jokiveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut asemalla 1A ajoittain erittäin suuri (37-370 µg/l). Keskipitoisuuden 84 µg/l perusteella vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Suurimmat pitoisuudet mitattiin ylivirtaamatilanteissa kiintoainemaksimien kanssa samaan aikaan, joten kokonaisfosforikuorma lienee suurilta osin Kiertosuon yläpuoliselta valumaalueelta. Noina havaintokertoina kokonaisfosforipitoisuus oli Kiertosuon pintavalutuskentälle tulevassa vedessä selvästi pienempi kuin Kiertojoessa. 58

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kiertojoen asemien 1A (sininen viiva) ja 2 (vihreä viiva) sekä Murronjoen aseman 3 (punainen viiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2008, 2010, 2013 ja 2016. 59

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Murronjoki 3 Murronjoen aseman 3 yläpuolella yhtyvät Kiertosuon alueelta tuleva Kiertojoki sekä entiseltä Pattosuon turvetuotantoalueelta tuleva Pattojoki. Pattosuon turvetuotantoalue on nykyään isolta osin maatalouskäytössä. Veden humuspitoisuus nousee jonkin verran Kiertojoen aseman 1A ja Murronjoen aseman 3 välillä. Kemiallinen hapenkulutus nousee keskimäärin 4 O 2 mg/l ja väriluku 85 Pt mg/l. Vuoden 2016/17 havaintokerroista veden kemiallinen hapenkulutus oli heinäkuun ylivirtaamatilanteessa (40 O 2 mg/l) selvästi suurempi kuin lokakuussa alivirtaaman aikaan (18 O 2 mg/l). Veden happamuuden muutos Kiertojoen ja Murronjoen välillä on kaikkina havaintokertoina ollut vähäinen. Humuspitoisuuden lievästi kasvusta huolimatta Murronjoen vedessä happamuus on ollut keskimäärin 0,1 ph-yksikköä pienempi kuin Kiertojoessa. Murronjoessa veden kiintoainepitoisuus on ollut muutamia alivirtaamatilanteita lukuun ottamatta yli 10 mg/l ja keskipitoisuus 25 mg/l on 8 mg/l suurempi kuin Kiertojoessa. Murronjoen veden kiintoainepitoisuudet ovat olleet pääsääntöisesti selvästi suurempia kuin Kiertosuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä, joten suurin osa jokiveden kiintoainekuormituksesta on tullut muualta kuin Kiertosuolta. Tätä tukee myös suuri mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta, keskimäärin lähes 70 %. Kokonaistypen pitoisuusmuutokset Kiertojoen ja Murronjoen havaintoasemien välillä ovat olleet pääsääntöisesti vähäisiä, mikä viittaa siihen, että Pattojoessa pitoisuustaso on ollut sama. Murronjoessa kokonaistypen keskipitoisuus on ollut keskimäärin 100 µg/l pienempi kuin Kiertojoen asemalla 1A. Kiertosuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaistypen pitoisuus on ollut samaa tasoa. Esimerkiksi vuoden 2016 havaintokertoina Kiertosuolta lähtevän kuivatusveden keskipitoisuus oli 1320 µg/l, ja Murronjoessa pitoisuus on ollut keskimäärin 1400 µg/l. Muutos sekä nitraatti- että ammoniumtypen pitoisuuksissa on ollut myös keskimäärin vähäinen Kiertosuon aseman 1A ja Murronjoen aseman 3 välillä. Lisääntynyt kiintoainepitoisuus Murronjoessa Kiertojokeen verrattuna on näkynyt myös kokonaisfosforin pitoisuuksissa. Murronjoessa kokonaisfosforin keskipitoisuus on ollut 23 µg/l suurempi ja jokivesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Keväällä pitoisuus on ollut pienimmillään noin 50 µg/l. Kiertojoki 2 Murronjoki muuttuu etelään päin mentäessä jälleen Kiertojoeksi. Murronjoen asemien 3 ja Kiertojoen aseman 2 välinen valuma-alue on pääsoin ojitettua metsä- ja suoaluetta. Muutos veden humuspitoisuudessa Murronjoen ja Kiertojoen välillä on hyvin vähäinen. Veden kemiallinen hapenkulutus on noussut keskimäärin 1 O 2 mg/l ja väriluku laskenut 20 Pt mg/l asemien välillä. Muutamaa alivirtaamatilannetta lukuun ottamatta vesi on Kiertosuon asemalla 2 luokiteltavissa voimakkaan humuspitoiseksi. Humuspitoisuuden tavoin muutos veden happamuudessa on ollut pääosin vähäinen Murronjoen ja Kiertojoen välillä. Veden happamuus on laskenut keskimäärin 0,1 ph yksikköä. Kiertojoen asemalla 2 vesi on kerran (23.7.2008) ollut hapanta (ph 5,4) ja keväällä happamuus on ollut lähellä ph 6, mutta muina havaintokertoina veden happamuus on ollut lähellä neutraalia ja ajoittain vesi on ollut lievästi emäksistä (ph 7,1-7,5). Muutos jokiveden kiintoainepitoisuudessa on ollut myös keskimäärin Murronjoen ja Kiertojoen välillä. Ylivirtaamatilanteissa pitoisuus on tavallisesti jonkin verran noussut asemien välillä ja muina havaintokertoina hieman laskenut. Suurin pitoisuus 74 µg/l 60

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy mitattiin lokakuun 2013 ylivirtaaman aikaan. Mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta on ollut keskimääri sama kuin Murronjoessa (69 %). Kokonaistypen pitoisuus on laskenut hieman Murronjoen ja Kiertojoen välillä lähes kaikkina havaintokertoina, ero asemien 3 ja 2 välillä on ollut keskimäärin 130 µg/l. Kokonaistypen pitoisuusvaihtelu (770-2300 µg/l) on Kiertojoessa asemalla 2 jonkin verran pienempää kuin yläpuolisilla asemilla. Nitraatti- ja ammoniumtypen keskipitoisuudet ovat lähes samoja asemilla 3 ja 2. Jokiveden kokonaisfosforipitoisuus on laskenut keskimäärin 14 µg/l Murronjoen ja Kiertojoen havaintoasemien välillä vaikka kiintoainepitoisuudessa muutos on ollut keskimäärin vähäinen. Osa vähenemisestä johtuu fosfaattifosforin pienenemisestä keskimäärin 5 µg/l. Kiertojen asemalla 2 vesi on kokonaisfosforin keskipitoisuuden perusteella luokiteltavissa erittäin reheväksi, mutta useina havaintokertoina myös ylireheväksi. Vuoden 2016/17 havaintokertoina suurin pitoisuus 120 µg/l mitattiin ylivirtaaman aikaan heinäkuussa. Savijärvi Savijärven alusvesi on ollut täysin hapeton lähes kaikkina havaintokertoina tarkkailujaksolla 2007-2016 sekä lopputalvella että loppukesällä. Ainoastaan maaliskuun lopulla 2014 alusvedessä oli hieman happea (1,4 mg/l). Lopputalvella happitilanne välivedessä 5 m:n syvyydessä on ollut myös huono (alle 4 mg/l). Ainoastaan maaliskuun puolivälissä 2016 väliveden happitilanne oli hieman parempi (4,8 mg/l). Loppukesällä väliveden happitilanne oli kohtalainen (4,5-6,3 mg/l) vuosina 2007-2011, mutta vuosina 2012 ja 2013 happitilanne oli heikko (3,3-3,6 mg/l) ja vuosina 2014 sekä 2015 välivesi oli loppukesällä täysin hapeton. Elokuussa 2016 väliveden happitilanne oli taas kohtalainen, happea oli 5,4 mg/l. Loppukesien 2014 ja 2015 väliveden heikon happitilanteen selittää harppauskerroksen sijainti väliveden yläpuolella. Muina kesinä lämpötilan harppauskerros on ollut väliveden alapuolella. Päällysvedessä happitilanne oli heikko lopputalvella 2011 (3,2 mg/l), mutta muina tarkkailuvuosina päällysveden happitilanne on ollut sekä lopputalvella että loppukesällä vähintään kohtalainen (yli 4 mg/l). Savijärven alusvesi on ollut hapeton sekä loppukesällä että lopputalvella jo 1980-luvun tuloksissa. Savijärven päällysvesi on ollut lopputalvella keskimäärin humuspitoista (kemiallinen hapenkulutus 24-31 O 2 mg/l, keskiarvo 27 O 2 mg/l ja väriluku 200-270 Pt mg/l, keskiarvo 230 Pt mg/l). Välivedessä arvot ovat olleet samaa tasoa. Alusvedessä arvot ovat olleet selvästi suurempia johtuen mm. rautayhdisteiden vapautumisesta hapettomissa oloissa. Loppukesällä päällysveden humuspitoisuus on vaihdellut talvea enemmän (kemiallinen hapenkulutus 23-42 O 2 mg/l, väriluku 160-360 Pt mg/l) ja em. arvojen keskipitoisuus on ollut hieman lopputalvea suurempi (kemiallinen hapenkulutus 32 O 2 mg/l, väriluku 250 Pt mg/l). Suurimmat väriluvun arvot on mitattu sadekesinä 2008 ja 2012. Useana havaintokertana suurin veden kemiallinen hapenkulutus on mitattu välivedessä, mutta selvästi suurin väriluku alusvedessä, missä hapettomuus vapauttaa rautayhdisteitä sedimentistä. Päällysveden humuspitoisuudessa ei ole nähtävissä selkeää muutossuuntaa. Lopputalvella 2015 päällysveden kokonaistypen pitoisuus (1800 µg/l) oli selvästi muita tarkkailuvuosia (890-1200 µg/l) suurempi. Vuonna 2015 talvi oli normaalia lauhempi, joten tavanomaista suuremman valuman kanssa järveen on tullut ylimääräistä nitraattityppikuormitusta. Päällysveden tavanomaista parempi happitilanne tukee myös tätä tulkintaa. Välivedessä kokonaistypen pitoisuus on lopputalvella ollut samaa tasoa kuin päällysvedessä, mutta alusvedessä sisäisen kuormituksen takia noin 600 µg/l suurempi. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on lopputalvella ollut keskimäärin hieman yli 40 %. 61

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Päällys- ja välivedessä pääosa mineraalitypestä on ollut nitraattityppeä, alusvedessä hapettomuudesta johtuen ammoniumtyppeä. Loppukesällä kokonaistypen keskipitoisuus on ollut keskimäärin noin 100 µg/l pienempi kuin lopputalvella. Pitoisuus on ollut pääsääntöisesti 750-1200 µg/l, sadekesänä 2012 mitattiin suurin pitoisuus 1400 µg/l. Välivedessä kokonaistypen pitoisuus on loppukesällä ollut samaa tasoa kuin päällysvedessä ja alusvedessä lopputalven tavoin keskimäärin lähes 600 µg/l suurempi, mikä johtuu hapettomuuden aiheuttamasta sisäisestä kuormituksesta. Levätuotannon takia mineraalitypen pitoisuudet ovat olleet pieniä päällys- ja välivedessä, alusvedessä ammoniumtypen pitoisuus on ollut lähes samaa tasoa kuin lopputalvisin. Savijärven vedenlaatutietoja 208-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö) eri syvyyksillä (päällysvesi (1 m) = sininen, välivesi (5 m) = vihreä, alusvesi (metri pohjan yläpuolella = punainen. 62

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Savijärven päällysvedessä kokonaisfosforin pitoisuus on ollut lopputalvina 55-75 µg/l (keskiarvo 65 µg/l). Välivedessä keskipitoisuus on ollut hieman suurempi, mutta alusvedessä hapettomuudesta johtuvasta sedimenttiperäisestä kuormituksesta johtuen noin kolminkertainen päällysveteen verrattuna. Vuosina 2013-2015 sisäinen fosforikuormitus oli tavanomaista hieman suurempaa, mutta vuonna 2016 keskimääräisellä tasolla. Päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut loppukesällä keskimäärin saamalla tasolla kuin lopputalvella. Pääosin pitoisuus on ollut 51-74 µg/l, suurin pitoisuus 100 µg/l mitattiin sadekesänä 2012. Päällysveden kokonaisfosforin keskipitoisuuden 66 µg/l perusteella Savijärvi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Välivedessä kokonaisfosforipitoisuus on ollut hyvin samanlainen kuin päällysvedessä. Alusvedessä hapettomuus on lisännyt fosforin sisäistä kuormitusta, mutta se on loppukesällä selvästi pienempää kuin lopputalvella. Kokonaisfosforin keskipitoisuus on ollut alusvedessä keskimäärin noin kolmanneksen suurempi päällysveteen verrattuna..savijärvellä kasviplanktonin klorofylli-a:n määrä on loppukesällä ollut pääosin 17-37 µg/l. Poikkeuksen tekevät sadekesä 2012, jolloin levämäärä oli selvästi isompi (130 µg/l) ja seuraava kesä 2013 (58 µg/l). Molempina kesinä limalevän (Gonyostomum semen) määrä oli erittäin runsas ja se selittää korkeaa klorofylli-a:n määrää. Vuonna 2015 elokuun näytteestä tehtiin biomassamääritys (liite 2). Kasviplanktonin biomassa-arvo (2,7 mg/l) ilmaisi rehevöitymistä. Suurimman osan biomassasta muodostivat kultalevät (66 %) ja silmälevät (12 %). Kasviplanktonin ja klorofylli-a:n määritykset tukevat Savijärven luokittamista erittäin reheväksi. Savijärven kasviplanktonin klorofylli-a loppukesällä 2007-2016. 63

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KIUKOO-VETELÄSUO 2016 Sijainti Kiukoo-Veteläsuon turvetuotantoalue sijaitsee Pielavedellä Lampaanjoen alueella (vesistöalue 14.746, peruskartta 3314 07-12). Vesistöalueen koko on 134,3 km 2 ja järvisyys 3,2 % (Ekholm 1993). Lampaanjoen alueen yläpuolella on Lampaanjärven valuma-alue (vesistöalue 14.747, 132,3 km 2, järvisyys 13 %). Samalla vesistöalueella sijaitsevat Pillisuon ja Kuivastensuon turvetuotantoalueet. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja. 64

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuvassa punaisella merkityt asemat ovat Kiukoo-Veteläsuon 2016 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. Tuotantopinta-alat ja vesienkäsittely Suurin tuotantopinta-ala Kuormittava ala 2016 45 ha 46 ha, josta tuotannossa 27 ha Veteläsuon vedet käsiteltiin aiemmin laskeutusaltaiden avulla, mutta vuonna 2016 imeytys/pintavalutuskentällä. Kiukoonsuolla on käytössä ollut pintavalutuskenttä. Veteläsuon kuivatusvedet laskevat vajaan kilometrin päässä olevaan Mustapuroon. Samaan puroon laskevat myös Kiukoonsuon kuivatusvedet, etäisyys Veteläsuolta tulevaan laskuojaan Kiukoonsuolta on myös vajaa kilometri. Laskuojien yhtymäkohdasta noin kahden kilometrin päässä Mustapuro laskee Itäjärveen ja sieltä edelleen Itäpuroa pitkin vajaan kilometrin päässä olevaan Oravaisjärveen. Oravaisjärveltä vesi kulkeutuu Oravaisjoen ja Korppisjoen välityksellä noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Korppisen-järveen, ja sieltä edelleen Pöngänjoen välityksellä 1,5 kilometrin päässä sijaitsevaan Lampaanjoen yläosaan. Kokonaismatka Veteläsuolta Lampaanjoelle on noin 11 km. Pöngänjoen laskukohdasta on matkaa Lampaanjokea pitkin Haapajärveen noin 12,5 km ja Pielaveteen noin 15 km. 65

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuormitus Kiukoo-Veteläsuon arvioitu kiintoainekuormitus oli vuonna 2016 noin 3500 kg, kemiallinen hapenkulutus noin 3900 O 2 kg, kokonaistyppikuormitus 233 kg ja kokonaisfosforin kuormitus 9 kg. Verrattaessa kuormitusta vuosiin 2012-2015, oli vuoden 2016 arvioitu kuormitus kaikkien em. parametrien osalta ajanjakson pienin. Osaltaan tulos selittyy Veteläsuon kentän aloittamisella vuonna 2013 ja kentän toiminnan paranemisena vuosina 2013-2016, mutta suurena tekijänä ovat myös laskentamenetelmän muutokset. Vuonna 2012 kuormitus laskettiin ominaiskuormitusten avulla, vuosina 2013-2014 ominaiskuormituksesta vähennettiin mitatut reduktiot ja vuosina 2015-2015 tuotantoalueen kuormitus on laskettu pääosin omalla virtaama- ja vedenlaatuaineistolla. Talvikauden kuormitus lasketaan edelleen ympärivuotisten kuormitusasemien tulosten avulla. Kiukoo-Veteläsuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2012-2016. 66

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Veteläsuon kentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2013-2016 keskiarvoina. Virtavedet Virtavesitutkimuksia on tehty Kiukoo-Veteläsuon alapuolisessa vesistössä vuosina 2003, 2013 sekä 2016. Kuivan loppusyksyn takia viimeinen näytteenotto siirrettiin toukokuuhun 2017. Metsäoja 2 kiertää Veteläsuon turvetuotantoalueen länsireunaa ja näyteasema on ojan loppupäässä. Mustapuron asemalla 3 veden laatuun vaikuttavat sekä Kiukoonsuon että Veteläsuon kuivatusvedet. Itäpuron asema 5 on Itäjärven alapuolella, joten veden laatuun vaikuttaa tällä asemalla myös Itäjärvessä tapahtuvat prosessit. Metsäoja 2 Ojaan purkautuu aika ajoin kirkkaita pohjavesiä, joten vesi voi olla hyvinkin kirkasta, kuten vuoden 2013 kesän havaintokertoina. Ojavesi tummenee kuitenkin selvästi ylivirtaamatilanteissa, esimerkiksi lokakuun 2003 havaintokertana ojaveden kemiallinen hapenkulutus oli 36 O 2 mg/l. Vuoden 2016-17 havaintokertoina vesi oli vähäisen virtaaman aikaan toukokuussa ja lokakuussa lievästi humusleimaista, suuremman virtaaman aikaan elokuussa ja toukokuussa 2015 humusleimaista. Veden happamuus on vaihdellut humuspitoisuuden myötä välillä ph 6,1-6,9, minkä perusteella vesi on ollut luokiteltavissa lievästi happamaksi. Ojaveden kiintoainepitoisuus on ollut pääsääntöisesti pieni. Muutamana havaintokertana pitoisuus on ylittänyt 5 mg/l, ja tällöin mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta on ollut vähintään puolet. Vuoden 2016-17 kaikkina havaintokertoina ojaveden kiintoainepitoisuus oli pieni (alle 1-2,2 mg/l). Suurimmat kokonaistypen pitoisuudet (yli 1000 µg/l) ovat liittyneet ylivirtaamiin joko keväällä tai loppusyksyllä. Tällöin pääosa typestä on ollut nitraattityppeä, Muina 67

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus on ollut 280-990 µg/l. Vuoden 2016-17 havaintokertoina suurin pitoisuus 1300 µg/l mitattiin toukokuun 2017 näytteestä, muina havaintokertoina pitoisuus oli 430-610 µg/l. Metsäojan 2 vesi on ollut kaikkina havaintokertoina luokiteltavissa kokonaisfosforipitoisuuden perusteella lievästi reheväksi (7-22 µg/l). Vuoden 2016-17 havaintokertojen suurin kokonaisfosforipitoisuus 22 µg/l mitattiin ylivirtaaman aikaan elokuussa. Kokonaisfosforista keskimäärin puolet on ollut fosfaattifosforia. Metsäoja 2:n (sininen viiva), Mustapuro 3:n (punainen viiva) ja Itäpuro 5:n vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2003, 2013 ja 2016-17. 68

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Mustapuro 3 Mustapuron vesi on asemalla 3 ollut pääsääntöisesti voimakkaan humuspitoista. Valumaalueen ja turvetuotannon vaikutus on nähtävissä selvästi siinä, että virtaaman tai kuormituksen noustessa puroveden humuspitoisuus nousee selvästi. Suurin humuspitoisuus mitattiin lokakuussa 2003 ylivirtaamatilanteessa ja humuspitoisuus oli lähes samaa tasoa vuoden 2013 havaintokertoina, jolloin kaikkina havaintokertoina oli virtaama vähintään keskivirtaaman tasoa. Lisäksi heinäkuussa 2013 näytteenottoa oli edeltänyt isot kaivuutyöt Veteläsuolla. Vuoden 2016-17 havaintokertoina suurin humuspitoisuus mitattiin elokuussa ylivirtaaman aikaan ja pienin alivirtaaman aikaan lokakuussa. Veden kemiallinen hapenkulutus oli välillä 20-45 O 2 mg/l. Ajankohtina, jolloin humuspitoisuus on ollut suurin ja myös aikaisin keväällä Mustapuron vesi on ollut hapanta (ph 5,3-5,9). Muina havaintokertoina vesi on ollut lievästi hapanta (ph 6,2-6,7), alivirtaamatilanteessa vuoden 2003 heinäkuussa jopa lievästi emäksistä (ph 7,2). Mustapuron veden kiintoainepitoisuudessa on havaittavissa Veteläsuon parantuneen vesiensuojelujärjestelmän mukanaan tuoma pieneneminen. Suurin kiintoainepitoisuus 24 mg/l mitattiin Mustapurosta heinäkuussa 2013, jolloin Veteläsuolla tehtiin kaivuutöitä. Lokakuussa 2003 ylivirtaaman aikaan puroveden kiintoainepitoisuus oli 12 mg/l. Vuoden 2016-17 suurin kiintoainepitoisuus 5,2 mg/l mitattiin elokuussa ylivirtaaman aikaan, joten Veteläsuon kentän hyvä tehokkuus kiintoaineen pidättämisessä näkyy myös Mustapurossa. Mustapuron veden kokonaistypen pitoisuustaso oli vuoden 2016-17 havaintokertoina jonkin verran pienempi kuin aikaisempina tarkkailuvuosina 2003 ja 2013. Vuonna 2003 mitattiin lokakuun ylivirtaamatilanteessa suurin pitoisuus 2800 µg/l ja toiseksi suurin pitoisuus 1500 µg/l mitattiin Veteläsuon kaivuutöiden yhteydessä heinäkuussa 2013. Muuten kokonaistypen pitoisuus on ollut välillä 530-1200 µg/l. Toukokuussa 2017 puroveden kokonaistypen pitoisuus 1100 µg/l oli samaa tasoa kuin tavanomaiset pitoisuudet, mutta vuoden 2016 havaintokertoina pitoisuus oli alle 1000 µg/l (580-830 µg/l). Esimerkiksi toukokuun havaintokertana 2016 Veteläsuon kokonaistypen pitoisuusreduktio oli 30 % (koko tarkkailujakson keskiarvo 4 %), joten ainakin ajoittain parantunut typen reduktio Veteläsuolla näyttäisi vaikuttavan myös Mustapuron veden kokonaistypen pitoisuuksiin. Selvimmin muutos on todettavissa ammoniumtypen pitoisuuksissa. Vuosina 2003 ja 2013 ammoniumtypen pitoisuus nousi selvästi Mustapurossa Metsäojaan 2 verrattuna, vuoden 2016-17 havaintokertoina ammoniumtypen pitoisuus oli Mustapurossa pienempi tai samaa tasoa kuin Metsäojassa. Myös Mustapuron veden kokonaisfosforipitoisuudessa on nähtävissä laskeva suuntaus Veteläsuon parantuneen vesienkäsittely ansiosta. Vuosien 2016-2017 havaintokertoina veden kokonaisfosforipitoisuus oli 22-30 µg/l, minkä perusteella vesi on luokiteltavissa lievästi reheväksi. Suurin pitoisuus 68 µg/l mitattiin heinäkuussa 2013 Veteläsuon kaivuutöiden yhteydessä ja muinakin havaintokertoina vuosina 2003 ja 2013 veden kokonaisfosforipitoisuus ylitti 30 µg/l. Pienimmät pitoisuudet vuosilta 2003 ja 2013 olivat myös alle 30 µg/l. Itäpuro 5 Itäjärvestä lähtevä vesi on ollut Itäpuron aseman 5 kohdalla kaikkina havaintokertoina voimakkaan humuspitoista. Veden väriluvun ja kemiallisen hapenkulutus ovat keskimäärin samoja kuin Mustapurossa asemalla 3, mutta Itäjärvi tasaa vaihteluja huomattavasti. Kun Mustapurossa humuspitoisuus on ollut suuri (esimerkiksi lokakuussa 2003 ylivirtaaman aikaa tai heinäkuussa 2013 Veteläsuon kaivuutöiden aikaan) on Itäpurossa humuspitoisuus 69

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy ollut selvästi pienempi. Vastaavasti alivirtaamatilanteissa Mustapuron veden humuspitoisuus on ollut selvästi Itäpuroa pienempi. Humuspitoisuuden tasaisuus näkyy myös Itäpuron veden happamuudessa. Pääsääntöisesti vesi on ollut lievästi hapanta (ph 6,3-6,7). Muutamana kertana keväällä tai ylivirtaaman aikaan loppusyksyllä, jolloin levätuotanto Itäjärvessä on ollut vähäistä, vesi on ollut Itäpurossa hapanta (ph 5,3-5,5). Itäpuron kiintoainepitoisuuteen vaikuttaa avovesiaikaan Itäjärven levätuotanto, mikä näkyy siinä, että mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta on erittäin vähäinen. Surin kiintoainepitoisuus 12 mg//l mitattiin elokuussa 2013. Vuoden 2016-17 havaintokertoina Itäpuron kiintoainepitoisuudet olivat 2-6,5 mg/l ja toukokuun 2017 havaintokertaa lukuun ottamatta kiintoainepitoisuus nousi hieman Mustapuron asemaan 3 verrattuna. Itäpuron veden kokonaistyppipitoisuuteen liittyen on havaittavissa muutamia muutossuuntia. Vuosien 2003 ja 2013 havaintokertoina veden kokonaistyppipitoisuus laski Mustapuron ja Itäpuron asemien välillä kevätnäytettä lukuun ottamatta. Tämä on johtunut Itäjärven perustuotannosta, joka on hyödyntänyt Mustapurosta tulevia käyttökelpoisia typpiravinteita. Vuosien 2016-17 havaintokertoina Mustapuron veden kokonaistyppipitoisuus on ollut jonkin verran pienempi ja Itäpurossa veden kokonaistypen pitoisuus on ollut sama tai noussut hieman Mustapuroon verrattuna. Samalla myös Itäpuron veden kokonaistypen pitoisuus on ollut hieman pienempi kuin tarkkailuvuosina 2003 ja 2013. Itäpuron vesi on kokonaisfosforipitoisuuden perusteella luokiteltavissa reheväksi. Rehevyystaso on hieman suurempi kuin Mustapurossa. Kokonaistypen tavoin Itäjärvi tasaa Mustapuron kokonaistypen vaihteluita. Ylivirtaaman ja kaivuutöiden aikaiset korkeat kokonaisfosforin pitoisuusnousut ovat leikkautuneet Itäjärveen. Toisaalta vuoden 2016-17 havaintokertoina todettavissa olevan rehevyystason lievän laskun vaikutus kumoutui Itäjärven kohdalla, sillä rehevyystaso nousi Mustapuron lievästi rehevästä reheväksi Itäpurossa. 70

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Oravaisjärvi Oravaisjärvestä otettiin 1990-luvulla näytteet pääsääntöisesti 1 m:n syvyydestä. 2000- luvulla näytteitä on otettu myös matalan syvännealueen pohjan läheisestä vedestä (näytesyvyys 2,1-2,7 m). Oravaisjärvestä on otettu näytteitä vuosittain lopputalvella (maalis-huhtikuu) ja loppukesällä (heinä-elokuu) vuodesta 1992 lähtien, joten mittaussarja on 25 vuoden mittainen. Oravaisjärven voimakkaasta eloperäisestä kuormituksesta on osoituksena matalan syvännealueen alusveden hapettomuus erityisesti lopputalvella. Tämä on todettu jo vuonna 1992 ennen Kiukoo-Veteläsuon kunnostusta. Joinain talvina myös päällysvesi on ollut lähes tai kokonaan hapeton. Alusvesi on ollut myös lähes hapeton niinä loppukesinä, kun näytteenotto on ajoittunut ennen lämpötilakerrostuneisuuden purkautumista. Matalana järvenä lämpötilakerrostuneisuus purkautuu tuulisina päivinä helposti, minkä takia näytteet on usein saatu vasta kerrostuneisuuden purkauduttua, ja tällöin happitilanne on ollut hyvä koko vesipatsaassa. Oravaisjärven päällysvesi on luokiteltavissa humuspitoiseksi. Lopputalvella päällysveden kemiallinen hapenkulutus on ollut 16-33 O 2 mg/l ja väriluku 170-390 Pt mg/l. Alusveden hapettomuudesta johtuen alusvedessä vesi on ollut lopputalvella selvästi tummempaa. Kemiallinen hapenkulutus on ollut alusvedessä 33-74 O 2 mg/l ja väriluku mm. sedimentistä hapettomissa oloissa vapautuvan raudan takia 470-1100 Pt mg/l. Veden humuspitoisuus on ollut loppukesällä päällysvedessä hyvin samaa tasoa kuin lopputalvella. Vuosista erottuvat helposti sateiset kesät 2004 ja 2008, jolloin sekä veden kemiallinen hapenkulutus että väriluku olivat selvästi muita havaintokesiä suurempia. Päällysveden humuspitoisuudessa ei ole selvää kehityssuuntaa lopputalven näytteissä, mutta vuosien 2012-2016 loppukesän näytteissä sekä veden kemiallinen hapenkulutus että väriluku ovat hieman korkeammalla tasolla, mikäli sadekesät 2004 ja 2008 jätetään pois tarkastelusta. Ilmaston lämpenemisestä johtuvan valunnan kasvun ja humuksen lisääntyneen huuhtoutumisen on todettu suomalaisissa tutkimuksissa lisänneen hieman järvivesien tummuutta, mikä voi olla syynä myös Oravaisjärven lievään tummenemiseen. Kokonaistypen pitoisuus on ollut Oravaisjärven päällysvedessä välillä 710-1000 µg/l ja tässä ei ole todettavissa selkeää muutossuuntaa. Alusvedessä kokonaistypen pitoisuus on ollut lopputalvella keskimäärin kaksinkertainen päällysveteen verrattuna johtuen alusveden hapettomuudesta. Pääosa lisääntyneestä typestä on ammoniumtyppeä. Loppukesällä päällysveden kokonaistypen pitoisuus on ollut keskimäärin noin 100 µg/l pienempi kuin lopputalvella. Suurimmat pitoisuudet on mitattu humuspitoisuuden tavoin sadekesinä 2004 ja 2008 ja myös 2003. Kokonaistypen pitoisuudessa ei ole nähtävissä selkeää kehityssuuntaa Oravaisjärven 25 vuoden mittaushistoriassa. Oravaisjärven päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on lopputalvella ollut välillä 18-44 µg/l. Suurimmat pitoisuudet mitattiin Kiukoo-Veteläsuon kunnostuksen aikoihin 1994-96, vuosina 2005, 2006 sekä 2012. Vuosina 2013-206 kokonaisfosforin pitoisuus on ollut noin 30 µg/l, mikä oli myöskin taso vuonna 1993 ennen turvetuotannon kunnostustöiden aloitusta. Alusvedessä hapettomuus on nostanut veden kokonaisfosforin pitoisuutta lopputalvella huomattavasti, suurin pitoisuus 130 µg/l mitattiin maaliskuussa 2005, jolloin koko vesipatsas oli käytännössä hapeton. Lopputalvina 2014-2016 sisäinen fosforikuormitus on ollut samalla tasolla kuin vuona 1992 ennen turvetuotannon kunnostuksen aloittamista. Oravaisjärven loppukesän kokonaisfosforipitoisuus päällysvedessä on ollut keskimäärin 36 µg/l, minkä perusteella vesi on luokiteltavissa reheväksi. Suurimmat pitoisuudet (42-51 µg/l) mitattiin turvetuotannon alkuvaiheissa 1990-luvun lopussa ja myös 2000-luvun 71

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy alkuvuosina. Vuosina 2015 ja 2016 päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut samalla tasolla kuin 1990-luvun alussa ennen Kiukoo-Veteläsuon kunnostusten aloittamista. Oravaisjärven vedenlaatutietoja 1992-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Päällysveden tulokset on merkitty sinisellä ympyrällä, alusveden punaisella. Myös Oravaisjärven kasviplanktonin klorofylli-a:n määrä on ollut rehevälle järvelle ominaisella tasolla. Elokuussa 2005 järvessä oli sinileväkukinta ja paljon limalevää (Gonyostomum semen), mitkä nostivat klorofyli-a:n määrän erittäin suureksi (170 µg/l). Kiukoo-Veteläsuon kunnostamisen jälkeen ja 2000-luvun alkuvuosina rehevyystaso oli 72

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy 1990-luvun alkua jonkin verran suurempaa, mutta esimerkiksi vuosina 2015-2016 rehevyystaso oli lähes sama kuin vuonna 1992 ja sen perusteella selkeää muutosta Oravaisjärven rehevyystasossa ei klorofylli-a tulosten perusteella ei ole todettavissa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että yksi loppukesän näyte ei anna kovin luotettavaa kuvaa kasviplanktonyhteisöstä. Oravaisjärven elokuun 2015 kokoomanäytteestä tehtiin biomassamääritys (liite 2). Kasviplanktonin biomassa-arvo (1,7 mg/l) viittasi järven erinomaiseen tilaan. Haitallisten sinilevien osuus biomassasta (0 %) viittasi erinomaiseen tilaan. TPI-indeksi (-0,9) viittasi erinomaiseen tilaan. Suurimman osan biomassasta muodostivat nielulevät (21 %), kultalevät (34 %) ja piilevät (13 %). 73

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KOIVUSUO 2016 Sijainti Koivusuo sijaitsee Vuoksen vesistöalueen Rautalammin reitin valuma-alueella ja siellä Sulkavanjoen valuma-alueella (vesistöalue 14.734, peruskartta 3314 03). Samalla vesistöalueella sijaitsevat Lappamäensuon ja Tiirinsuon turvetuotantoalueet. Koivusuon tuotantoalue on Pielavedellä. Vesistöalueen koko on 175 km 2 ja järvisyys 3 % (Ekholm 1993). Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja vesistöhavaintopaikat on merkitty punaisella ympyrällä. 74

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Koivusuon kuormittava ala 2016 Tuotannossa 41,8 ha 41,8 ha Koivusuon kunnostus turvetuotantoalueeksi alkoi vuonna 2009 ja tuotanto käynnistyi vuonna 2011. Kuivatusvedet käsitellään ympärivuotisella pintavalutuskentällä, josta vedet johdetaan Kolunpuron kautta Korppiseen. Matkaa Koivusuon pintavalutuskentän alapäästä Korppiseen on noin 8 km. Kuormitus Koivusuon kuormitus on alusta lähtien (vuodesta 2011) laskettu omalla aineistolla, joka on perustunut ympärivuotiseen tiheään näytteenottoon ja jatkuvatoimiseen virtaamamittaukseen. Tämän takia kuormitusarviot ovat melko luotettavia ja vuodet ovat keskenään vertailukelpoisia. Päästötarkkailun perusteella näyttäisi siltä, että Koivusuon kuormitus on pienentynyt selvästi tuotannon alkamisvuoteen 2011 verrattuna. Koivusuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2011-2016. Koivusuon pintavalutuskenttä pidätti tehokkaasti kiintoainetta alusta lähtien. Kiintoaineen pitoisuusreduktio on parantunut jonkin verran vuosien varrella. Kokonaistypen osalta pitoisuusreduktio oli vähäinen vuodet 2011-2012, mutta vuodesta 2014 lähtien pitoisuusreduktio on ollut 30-40 %. Ammoniumtypen pitoisuusreduktio on ollut keskimäärin 52 %, suurimmillaan vuonna 2015 78 %. Fosforiyhdisteitä kenttä ei vielä pidätä. Kokonaisfosforipitoisuus nousi ensimmäisenä vuonna keskimäärin 66 % pintavalutuskentällä, mikä selittää vuoden 2011 selvästi suurinta kuormitusta. Sen jälkeen kenttä on purkanut fosforia selvästi vähemmän, mutta vielä kenttä 75

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy ei ole alkanut pidättämään fosforia. Fosfaattifosforin osalta pitoisuuden lisääntyminen on ollut kokonaisfosforia paljon suurempaa, vuosina 2011-2016 pitoisuus on noussut keskimäärin 135 % eikä selvää paranemista ole vielä vuonna 2016 havaittavissa. Veden kemiallinen hapenkulutus lisääntyi pintavalutuskentällä 22 %, mutta tilanne parani jonkin verran aina vuoteen 2014 mennessä, jolloin muutos kentällä oli vähäinen. Tämä selittää myös happea kuluttavan kuorman vähenemistä. Vuosina 2015-2016 kemiallinen hapenkulutus on taas hieman lisääntynyt kentässä (7-15 %). Muutos kuivatusveden rautapitoisuudessa on ollut Koivusuon pintavalutuskentällä keskimäärin vähäinen. Koivusuon pintavalutuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2011-2016 keskiarvoina. Virtavedet Kolunpuron asema 1 sijaitsee Koivusuon yläpuolella. Aseman valuma-alue on hyvin pieni ja vesimäärä on jokaisena havaintokertana ollut vähäinen. Kolunpuron asemalla 2 valuma-aluieen koko kasvaa 2,2 km 2 :n. Asema sijaitsee aivan Koivusuon pintavalutuskentän kaivon alapuolella. Koivusuon turvetuotantoalueen lisäksi valuma-alueella on ojitettuja suoalueita. Kolunpuron asemalla 3 valuma-alueen koko on jo noin 20 km 2. Metsäalueiden ja ojitettujen suoalueiden lisäksi valuma-alueella on jonkin verran maatalousmaita. Toukokuun havaintokerralla 2016 kevätvalunta oli vielä menossa, valuma asemalla 2 oli 21 l/s*km 2. Heinäkuun havaintokerralla oli rankkasateen jälkeinen ylivirtaama (valuma 106 l/s*km 2 ), mutta lokakuun lopulla virtaama oli niin vähäinen, että sitä ei saanut mitattua. Toukokuun alussa 2017 näytteenotto ajoittui jälleen kevättulvaan. Kolunpuro 1 Purovesi asemalla 1 on ollut voimakkaan humuspitoista kaikkina havaintokertoina (kemiallinen hapenkulutus 44-77 O 2 mg/l, keskiarvo 62 O 2 mg/l ja väriluku 290-610 Pt mg/l, keskiarvo 455 Pt mg/l). Hydrologiset tilanteet vaikuttavat humuspitoisuuteen paljon. Suurin kemiallinen hapenkulutus mitattiin heinäkuun ylivirtaaman aikaan 2016 ja myös 76

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy kevätnäytteissä on mitattu lähes samanlaisia arvoja. Lokakuun alivirtaamassa 2016 kemiallinen hapenkulutus oli selvästi pienempi (44 O 2 mg/l) Kolunpuron asemien 1(sininenviiva), 2 (punainen viiva) sekä 3 (vihreä viiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2010, 2013 ja 2016. 77

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Veden korkea humuspitoisuus näkyy puroveden suurena happamuutena. Muutamana havaintokertana alivirtaaman aikaan vesi on ollut vain lievästi hapanta (ph 6,2-6,3), heinäkuun ylivirtaamassa 2016 ja kevättulvan aikaan 2017 vesi oli erittäin hapanta (ph 4,4-4.5) ja muina havaintokertoina vesi on ollut hapanta (ph 5,0-5,8). Veden kiintoainepitoisuus on ollut asemalla 1 pääsääntöisesti melko pieni (alle 5 mg/l). Muutamana havaintokertana pitoisuus on kuitenkin ollut selvästi suurempi, esimerkiksi syyskuussa 2010 15 mg/l, elokuussa 2013 9,8 mg/l ja lokakuussa 2016 8,2 mg/l. Kaikki nämä näytteet on otettu alivirtaaman aikaan erittäin matalasta vedestä, jolloin sedimenttiperäistä kiintoainetta on mukana vesimassassa. Veden kokonaistypen pitoisuus Kolunpuron aseman 1 vedessä on jonkin verran kohonnut (720-3100 µg/l, keskipitoisuus 1850 µg/l), mikä viittaa valuma-alueen ojitettuihin suoalueisiin. Kiintoainepitoisuuden lailla suurimmat pitoisuudet on mitattu alivirtaamien aikaan, jolloin erityisesti ammoniumtypen pitoisuudet ovat olleet suuria. Kokonaistypestä mineraalitypen osuus on ollut keskimäärin 37 %, ja pääosa on ollut ammoniumtyppeä. Puroveden kokonaisfosforipitoisuus on vaihdellut myös paljon havaintokertojen välillä (31-180 µg/l), keskiarvo 70 µg/l). Kiintoaineen ja kokonaistypen lailla selvästi suurimmat pitoisuudet on mitattu alivirtaamien aikaan. Pienen valuma-alueen takia alivirtaamatilanteissa virtaama on ollut todella vähäinen (jopa alle 0,1 l/s), joten tällöin otettu vesinäyte ei kuvaa virtaavaa vettä, vaan seisovan veden tilannetta erittäin matalassa purouomassa. Tämän takia Kolunpuron asema ei ole kovin edustava vertailuasemaksi. Kolunpuro 2 Kolunpuron asemalla 2 veden kemiallinen hapenkulutus (34-79 O 2 mg/l, keskiarvo 55 O 2 mg/l) on ollut keskimäärin 7 O 2 mg/l ja väriluku (220-610 Pt mg/l, keskiarvo 405 Pt mg/l) 50 Pt mg/l pienempi kuin Kolunpuron asemalla 1, mutta vesi on silti kaikkina havaintokertoina ollut voimakkaan humuspitoista. Vuoden 2016/17 suurin veden kemiallinen hapenkulutus 60 O 2 mg/l mitattiin heinäkuun ylivirtaaman aikaan ja pienin 34 O 2 mg/l kevättulvan aikaan toukokuussa 2017. Aivan aseman yläpuolelle laskee Koivusuon pintavalutuskentän kaivo, jossa veden kemiallinen hapenkulutus on ollut virtavesihavaintokertoina keskimäärin 5 O 2 mg/l suurempi kuin Kolunpuron asemalla 2. Alivirtaaman aikaan Koivusuon kuivatusvedessä humuspitoisuus on usein ollut suurempi, mutta ylivirtaamatilanteissa humuspitoisuus on hyvin samaa tasoa kuin Kolunpurossa. Kolunpuron asemalla 2 on todettavissa lievä humuspitoisuuden pieneneminen tarkkailuvuosien välillä. Vuoden 2010 havaintokertoina kemiallisen hapenkulutuksen keskiarvo oli 63 O 2 mg/l, vuoden 2013 56 O 2 mg/l ja vuoden 2016 havaintokertoina 50 O 2 mg/l. Koivusuon koko päästötarkkailuaineistossa (näytteitä noin 22/vuosi) lähtevän veden kemiallinen hapenkulutus oli vuonna 2013 keskimäärin 58 O 2 mg/l ja vuonna 2016 54 O 2 mg/l. Vuonna 2010 näytteitä otettiin vasta syyskuusta lähtien ja silloin keskiarvo oli 74 O 2 mg/l. Vuonna 2010 oli Koivusuon kunnostusvuosi, jolloin kuivatusveden humuspitoisuus oli suurempi, mikä näkyi myös puroveden suurempana humuspitoisuutena. Koska pintavalutuskentän humusreduktio oli vuosina 2013 ja 2016 samaa tasoa, heijastelee erot veden humuspitoisuudessa todennäköisesti enemmän eroja vuosien 2013 ja 2016 hydrologisissa oloissa kuin humuskuormituksessa. Kolunpuron asemalla 2 vesi oli erittäin hapanta (ph 4,6-4,9) Koivusuon kunnostusvuonna 2010 kesäkuun ja syyskuun havaintokertoina ja selvästi happamampaa kuin Kolunpuron asemalla 1. Tarkkailuvuosina 2013 ja 2016/7 veden happamuus on ollut molemmilla asemilla samaa tasoa ja pääosin hieman pienempi asemalla 2. Vuoden 2016/17 78

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy havaintokeroina vesi oli erittäin hapanta (ph 4,7) heinäkuussa ylivirtaaman aikaan ja vuoden 2017 kevättulvassa, mutta vain lievästi hapanta (ph 6,2) lokakuussa 2016 alivirtaaman aikaan. Kolunpuron asemalla 2 veden kiintoainepitoisuus on ollut 2,5-16 mg/l ja keskipitoisuus on ollut noin 3 mg/l suurempi kuin asemalla 1. Suurimmat pitoisuudet mitattiin 19.10.10 (14 mg/l) ja 12.8.13 (16 mg/l), jolloin Koivusuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli selvästi pienempi (3 ja 4,7 mg/l). Kesällä ja syksyllä ylivirtaamien aikaan Kolunpuron asemalla 2 veden kiintoainepitoisuus on ollut hyvin samaa tasoa kuin Koivusuon kuivatusvedessä (esimerkiksi 6.7.16 Koivusuo 4,7 mg/l, Kolunpuro 2 4,2 mg/l), mutta kevätvalunnan aikaan kiintoainepitoisuus on ollut Kolunpurossa suurempi (esimerkiksi 4.5.17 Koivusuo 1,2 mg/l, Kolunpuro 2 7,3 mg/l). Kolunpuron vedessä asemalla 2 kokonaistypen pitoisuus on ollut tarkkailukertoina 1000-2500 µg/l. Keskipitoisuus 1520 µg/l on ollut noin 300 µg/l pienempi kuin Kolunpuron asemalla 1. Suurimmat pitoisuudet (2200-2500 µg/l) mitattiin vuoden 2010 havaintokertoina. Koivusuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaistypen keskipitoisuus on ollut virtahavaintokertoina 2200 µg/l eli noin 700 µg/l suurempi kuin asemalla 2. Kolunpuron aseman 2 lailla suurimmat pitoisuudet mitattiin vuoden 2010 havaintokertoina. Tarkkailuvuosien kokonaistypen pitoisuuskeskiarvot Kolunpuron asemalla 2 ovat pienentyneet (2010-1825 µg/l, 2013-1750 µg/l, 2016/17-1225 µg/l). Myös Koivusuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaistypen keskipitoisuudet ovat pienentyneet koko päästötarkkailuaineistossa (2010-2680 µg/l, 2013-2340 µg/l, 2016-1930 µg/l), mikä on osaltaan seurausta parantuneesta kokonaistypen pitoisuusreduktiosta pintavalutuskentällä. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut Kolunpuron aseman 2 vedessä keskimäärin 31 %. Kolunpuron asemalla 1 osuus oli keskimäärin 37 %, samoin Koivusuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä virtahavaintokertoina. Asemalla 2 nitraattitypen pitoisuus oli hieman noussut asemaan 1 verrattuna, mutta ammoniumtypen keskipitoisuus oli pienempi. Kolunpuro 3 Kolunpuron veden kokonaisfosforipitoisuus nousi muutamaa havaintokertaa lukuun ottamatta asemien 1 ja 2 välillä. Asemalla 2 keskipitoisuus oli 85 µg/l, jonka perusteella vesi oli luokiteltavissa erittäin reheväksi. Suurimmat pitoisuudet mitattiin vuoden 2010 havaintokertoina sekä vuosien 2013 ja 2016 alivirtaamatilanteissa. Lokakuussa 2016 kokonaisfosforin pitoisuus purovedessä oli 77 µg/l, heinäkuussa ylivirtaaman aikaan 42 µg/l. Koivusuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä kokonaisfosforin keskipitoisuus 110 µg/l oli selvästi suurempi kuin Kolunpuron asemalla 2, mutta suuntaviivat olivat samanlaisia: suurimmat pitoisuudet mitattiin vuoden 2010 havaintokertoina alivirtaamatilanteissa vuosina 2013 ja 2016. Vaikka kokonaisfosforin pitoisuusreduktio ei ole juuri muuttunut vuotta 2010 lukuun ottamatta Koivusuon pintavalutuskentällä, on kuivatusveden kokonaisfosforin keskipitoisuus päästötarkkailun perusteella laskenut kentältä lähtevässä vedessä (2010-173 µg/l, 2013-117 µg/l, 2016-94 µg/l), mikä heijastuu myös Kolunpuron aseman 2 pitoisuuksissa (2010-110 µg/l, 2013-102 µg/l, 2016-52 µg/l). Vuoden 2016/17 suurin pitoisuus 77 µg/l mitattiin lokakuun havaintokerralla alivirtaamassa ja pienin pitoisuus 32 µg/l kevättulvan aikaan 2017. Veden humuspitoisuus on laskenut pääsääntöisesti Kolunpuron asemien 2 ja 3 välillä. Asemalla 3 veden kemiallinen hapenkulutus on ollut 20-58 O 2 mg/l (keskiarvo 42 O 2 mg/l) ja väriluku 150-400 Pt mg/l (keskiarvo 290 Pt mg/l), joten kemiallinen hapenkulutus on laskenut keskimäärin 13 O 2 mg/l ja väriluku 115 Pt mg/l asemien välillä. Vesi on kuitenkin ollut lokakuun 2016 havaintokertaa lukuun ottamatta luokiteltavissa voimakkaan 79

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy humuspitoiseksi. Suurin ero humuspitoisuudessa asemien 2 ja 3 välillä on ollut alivirtaamien aikaan. Ylivirtaamien aikana ja kevättulvassa 2017 humuspitoisuus on ollut samaa tasoa tai noussut hieman asemien välillä. Tarkkailuvuosien välillä ei ole todettavissa samanlaista laskevaa suuntaa kuin ylemmällä asemalla 2, humuspitoisuus oli keskimäärin suurin vuoden 2013 havaintokertoina. Veden happamuus vähenee selvästi Kolunpurossa asemien 2 ja 3 välillä. Asemalla 3 vesi on ollut hapanta (ph 5,1-5,8) kevätnäytteissä ja ylivirtaamatilanteissa, muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,0-6,9). Kolunpuron veden kiintoainepitoisuus on ali- ja keskivirtaamatilanteissa laskenut hieman asemien 2 ja 3 välillä, mutta ylivirtaaman aikaan kesällä ja syksyllä sekä kevätvalunnan aikaan pitoisuus on noussut selvästi. Esimerkiksi lokakuussa 2013 ylivirtaaman aikaan kiintoainepitoisuus asemalla 2 oli 8 mg/l ja asemalla 3 84 mg/l ja toukokuussa 2017 7,3 mg/l asemalla 2 ja 39 mg/l asemalla 3. Tulvatilanteissa mineraaliaineksen osuus kiintoaineesta on ollut 75-90 %, mikä osoittaa kiintoaineen tulevan todennäköisesti asemien 2 ja 3 välisen valuma-alueen maatalousalueilta. Koivusuolta lähtevässä vedessä mineraaliaines oli virtavesihavaintokertoina lähes poikkeuksetta alle 1 mg/l. Kokonaistypen pitoisuus on vaihdellut havaintokertojen välillä hyvin saman tapaisesti kuin kiintoainepitoisuus asemien 2 ja 3 välillä. Ali- ja keskivirtaamatilanteissa pitoisuus on laskenut, mutta keväällä ja ylivirtaamien aikaa pitoisuus on noussut. Esimerkiksi heinäkuun ylivirtaamassa 2016 kokonaistypen pitoisuus nousi 700 µg/l asemien välillä ja lokakuun 2016 alivirtaamassa pitoisuus laski 630 µg/l. Nitraattitypen pitoisuus on noussut jokaisena havaintokertana (keskimäärin 220 µg/l) ja ammoniumtypen pääsääntöisesti laskenut (keskimäärin 260 µg/l). Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on siten pysynyt melko samana asemalla 3 kuin asemalla 2, keskimäärin noin kolmannes. Kolunpuron asemalla 3 veden kokonaisfosforipitoisuus on ollut keskimäärin 101 µg/l (43-250 µg/l), jonka perusteella vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi-ylireheväksi. Pitoisuus on noussut keskimäärin 26 µg/l asemien 2 ja 3 välillä. Vuoden 2010 havaintokertoina pitoisuus laski keskimäärin puoleen asemien 2 ja 3 välillä. Vuosina 2013 ja 2016 pitoisuus on laskenut alivirtaamien aikaan, mutta keväällä ja ylivirtaamissa pitoisuus on noussut selvästi, mikä liittyy maatalousalueilta tulevan kiintoainekuormituksen mukanaan tuomasta kokonaisfosforista. Esimerkiksi lokakuussa 2013 puroveden kokonaisfosforipitoisuus oli asemalla 2 73 µg/l ja asemalla 3 250 µg/l. Korppinen Korppinen on melko matala järvi (suurin syvyys noin 4 m). Järven lähivaluma-alueella on paljon maatalousalueita. Korppisen alusvesi on ollut vuotta 2014 lukuun ottamatta kokonaan hapeton. Talvi 2014 oli keskimääräistä lauhempi. Tämä lisäsi valumavesiä siten, että Korppisen alusveden happitilanne oli poikkeuksellisesti hyvä jo maaliskuun lopussa. Päällysvedessä happipitoisuus on ollut lopputalvina 2011, 2012 ja 2015 heikko, muina lopputalvina kohtalainen. Vesipatsaan happitilanteeseen vaikuttaa olennaisesti talvella jääpeiteajan pituus. Loppukesällä happitilanne on ollut pääosin kohtalainen, mihin vaikuttaa Korppisen suotuisa muoto suhteessa matalaan veteen. Etelänpuoleiset tuulet pääsevät puhaltamaan yli 2 km:n matkan ennen Korppisen syvänneasemaa 021 ja sen ansiosta vesipatsas on pääsääntöisesti ollut tasalämpöinen ja tasalaatuinen. Mikäli vähäinenkin lämpötilakerrostuneisuus pääsee muodostumaan, heikkenee alusveden happitilanne melko nopeasti, kuten on nähtävissä loppukesien 2013 ja 2015 tuloksissa. Tämä kertoo hyvin voimakkaasta orgaanisen aineen hajotuksesta pohjasedimentissä. Korppisen alusvesi on 80

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy ollut hapeton lopputalvella jo vuosikymmeniä. Ympäristöviranomaisten ottamissa talvinäytteissä alusvesi oli täysin hapen jo 1980-luvulla helmikuun näytteissä. Lopputalvella Korppisen päällysvedessä kemiallinen hapenkulutus on ollut pääosin 15-27 O 2 mg/l ja väriluku 160-210 Pt mg/l, joten vesi on ollut luokiteltavissa humuspitoiseksi. Lopputalvella 2010 näyte otettiin vasta huhtikuun puolivälissä, jolloin kevättulvan myötä humuspitoisuus oli muita havaintokertoja suurempi ja lauhan talven 2014 vaikutus näkyi myös hieman kohonneena päällysveden humuspitoisuutena. Alusvedessä sekä kemiallinen hapenkulutus että erityisesti väriluku ovat huonosta happitilanteesta johtuen olleet selvästi päällysvettä suurempia vuoden 2010 lopputalvea lukuun ottamatta. Väriluvun erittäin suuriin arvoihin vaikuttaa ennen kaikkea rautayhdisteiden vapautuminen pohjasedimentistä hapettomissa oloissa. Huomionarvoista on, että huolimatta kohtalaisesta happitilanteesta vuoden 2014 havaintokertana, ero päällys- ja alusveden välillä muussa kemiassa oli vielä suuri. Alusveden hapettomuus oli ilmeisesti purkautunut juuri ennen näytteenottoa eikä muut prosessit olleet vielä ehtineet palautua hapellisiin oloihin. Loppukesällä päällysveden kemiallinen hapenkulutus (24-38 O 2 mg/l, keskiarvo 26 O 2 mg/l) ja väriluku (180-360 Pt mg/l, keskiarvo 245 Pt mg/l) ovat olleet hieman lopputalvea suurempia. Suurimmat humuspitoisuudet loppukesinä 2012 ja 2015 liittyivät keskimääräistä sateisempiin ilmoihin. Saman tasoisia värilukuja on mitattu Korppisesta ennen Koivusuon turvetuotannon aloittamista, esimerkiksi 12.7.07 päällysveden väriluku oli 270 Pt mg/l. Loppukesällä alusveden väriluku ja kemiallinen hapenkulutus ovat olleet pääosin samoja kuin päällysvedessä, mikä on johtunut vesipatsaan tasalämpöisyydestä ja laatuisuudesta. Korppisen päällysvedessä kokonaistypen pitoisuus on ollut pääsääntöisesti 810-1100 µg/l. Huhtikuun puolivälissä 2010 pitoisuus oli jonkin verran suurempi (1400 µg/l). Kokonaistypestä mineraalitypen osuus on ollut keskimäärin lähes puolet, ja mineraalitypestä valtaosa on ollut nitraattia. Alusvedessä kokonaistypen pitoisuus on hapettomuudesta johtuvan sisäisen kuormituksen takia keskimäärin 2,5 kertaa suurempi kuin päällysvedessä. Alusveden kokonaistypestä ammoniumtypen osuus on ollut noin 55 %. Loppukesällä päällysveden kokonaistyppipitoisuus on ollut hyvin samaa tasoa kuin lopputalvella (820-1500 µg/l, keskiarvo 1015 µg/l). Suurimmat pitoisuudet mitattiin vuosina 2010 ja 2015. Levätuotanto on pitänyt mineraalitypen pitoisuudet loppukesällä pieninä. Loppukesien havaintoajankohtien vesipatsaan tasalämpöisyyden ja hyvän happitilanteen ansiosta kokonaistypen sisäinen kuormitus on ollut loppukesällä vähäistä. Korppisen päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut lopputalvella pääosin tasolla 40-52 µg/l. Poikkeuksen tekevät vuodet 2010 (100 µg/l), jolloin näyte otettiin vasta huhtikuun puolivälissä ja 2014 (71 µg/l), jolloin oli poikkeuksellisen lauha talvi. Alusveden hapettomuudesta johtuen fosforin sisäinen kuormitus on ollut huomattavan suurta. Alusvedessä kokonaistypen keskipitoisuus on ollut 257 µg/l. Ainoan poikkeuksen tekee lopputalvi 2016, jolloin alusveden kokonaisfosforipitoisuus oli vain 72 µg/l, vaikka alusvesi oli täysin hapeton. Loppukesällä päällysveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut pääsääntöisesti 60-81 µg/l, elokuussa 2010 jonkin verran suurempi (99 µg/l). Keskipitoisuuden 68 µg/l perusteella järvi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Korppisen rehevyystaso on ollut sama myös aiemmin, esimerkiksi 12.7.2007 päällysveden kokonaisfosforipitoisuus oli 79 µg/l. Hyvästä loppukesän näytteenottoajankohtien happitilanteesta johtuen fosforin sisäinen kuormitus on ollut vähäistä. 81

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Korppisen vedenlaatutietoja 2010-2016 lopputalvella (vasen rivistö) ja loppukesällä (oikea rivistö). Päällysveden (1 m) tulokset on merkitty sinisellä ympyrällä, alusveden (metri pohjan yläpuolella) punaisella. Korppisen kasviplanktonin klorofylli-a:n määrä on ollut koko tarkkailujakson 2010-2016 korkea (45-110 µg/l) viitaten ylireheviin oloihin. Vuonna 2015 otetun kasviplanktonin biomassanäytteessä biomassa-arvo (24,5 mg/l) viittasi järven huonoon tilaan (liite 2). Haitallisten sinilevien osuus biomassasta (76,7 %) viittasi huonoon tilaan. TPI-indeksi (3) 82

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy viittasi huonoon tilaan. Suurimman osan biomassasta muodostivat sinilevät. Limalevä Gonyostomum semen muodosti 6 % kokonaisbiomassasta. Tässä näytteessä sekä kokonaisbiomassa että TPI-indeksi ilmaisivat huonoa tilaluokkaa. Sinilevän massakukinta kuitenkin peitti muiden levien vaikutuksen näihin indikaattoreihin. Klorofylli-a:n määrä on ollut suuri myös aiempina vuosina. esimerkiksi 10.8.2005 määrä oli noin 130 µg/l. Korppisen kasviplanktonin klorofylli-a loppukesällä 2010-2016. 83

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy KUIVASTENSUO 2016 Sijainti Kuivastensuon turvetuotantoalue sijaitsee Pielavedellä Lampaanjoen alueella (vesistöalue 14.746, peruskartta 3314 07-12). Vesistöalueen koko on 134,3 km 2 ja järvisyys 3,2 % (Ekholm 1993). Lampaanjoen alueen yläpuolella on Lampaanjärven valuma-alue (vesistöalue 14.747, 132,3 km 2, järvisyys 13 %). Samalla vesistöalueella sijaitsevat Pillisuon ja Kiukoo-Veteläsuon turvetuotantoalueet. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja. 84

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Uusi alue Kuvassa punaisella merkityt asemat ovat Kuivastensuon 2016 tarkkailuohjelmaan kuuluneet asemat. Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Kunnostus alkoi 1984 Tuotanto alkoi 1986 Kuormittava ala PVK1 Kuormittava ala PVK2 69,6 ha 26,6 ha Kuivastensuon kuivatusvedet on käsitelty vuoteen 2015 asti pintavalutuskentällä PVK1. Pintavalutuskentältä vedet laskevat Kuivastenpuroon, joka laskee Lampaanjokeen noin 3,7 km:n päässä. Kuivastenpuron laskukohdasta on n. 7 km Haapajärveen ja n. 9,5 km Pielaveteen. Vuonna 2016 Kuivastensuon vanhan tuotantoalueen pohjoispuolella valmisteltiin uutta tuotantoalaa lohkolla 6. Lohkon 6 kuivatusvedet käsitellään uudella pintavalutuskentällä PVK 2, josta vedet johdetaan laskuojaa pitkin Kuivastenpuroon. 85

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuormitus Kuivastensuon kuormitusarvio vuodelle 2016 on kiintoaineen osalta 1934 kg, kokonaistypen 546 kg ja kokonaisfosforin 19 kg. Kemiallinen hapenkulutus oli kuormituslaskennan perusteella 12150 kg happea. Kuormitusaikasarjan 2010-2016 mukaan Kuivastensuon suurin kuormitus olisi ollut vuonna 2012 ja sen jälkeen kuormitus on laskenut tasaisesti vuoteen 2016 asti. Vuodet 2010-2013 eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia vuosiin 2014-2016, koska jakson alkuvuosina jatkuvatoiminen virtaamamittaus toteutui vain avovesiaikaan ja talven sekä alkukevään kuormitus arvioitiin muiden ympärivuotisten kuormitusasemien avulla. Vuodesta 2014 alkaen kuormituslaskenta on perustunut ympärivuotiseen virtaamamittaukseen pintavalutuskentän 1 osalta ja ympärivuotiseen näytteenottoon. Vuonna 2012 virtaamamittaus epäonnistui, minkä takia kuormitusarvio pohjautuu huomattavasti epätarkempaan laskentamenetelmään ominaiskuormituslukujen ja mitattujen pitoisuusreduktioiden avulla. Kesä 2012 oli normaalia sateisempi ja Kuivastensuon pitoisuusreduktiot keskimääräistä pienempiä, joten näiden tietojen pohjalta on hyvin todennäköistä, että jakson 2010-2016 suurin kuormitus oli vuonna 2012. Vuonna 2016 pintavalutuskentän 1 kautta lähtenyt kuormitus oli koko jakson 2010-2016 pienin, mutta uuden tuotantoalueen kunnostaminen nosti Kuivastensuon kokonaiskuormituksen jonkin verran edellisvuotta suuremmaksi. Uuden alueen kuivatusvedet johdetaan pintavalutuskentän 2 kautta. Mittapadolla ei ole jatkuvatoimista virtaamamittausta, minkä takia uuden alueen kuormitusarvio on selvästi epävarmempi kuin vanhan alueen. Uuden alueen kuormitusarvio vuodelle 2016 laskettiin Pohjois-Savon turvetuotantoalueiden ominaiskuormituksien ja todettujen pitoisuusreduktioiden avulla. Kuivastensuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2010-2016. 86

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuivastensuon pintavalutuskenttä on toiminut pääsoin erinomaisesti. Sekä kiintoaineen että kokonaisravinteiden pitoisuusreduktio on ollut hyvällä tasolla lukuun ottamatta vuotta 2012. Monistan pintavalutuskentistä poiketen myös kemiallisen hapenkulutuksen määrä on useana vuotena hieman pienentynyt kentällä. Uusi pintavalutuskenttä vähensi vuoden 2016 havaintokertoina tehokkaasti kiintoainetta, mutta purki vielä kokonaisravinteita ja lisäsi kuivatusveden kemiallista hapenkulutusta. Kuivastensuon pintavalutuskenttien mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2010-2016 keskiarvoina. Virtavedet Virtavesitutkimuksia on tehty Kuivastensuon alapuolisessa vesistössä vuosina 2003, 2010, 2013 sekä 2016. Vusina 2010 ja 2016 kuivan loppusyksyn takia viimeinen näytteenotto siirrettiin seuraavan vuoden toukokuuhun.. Kuivastenpuro 1 on ollut vuoteen 2013 asti vertailuasema, johon ei ole tullut turvetuotannon vesiä. Tilanne kuitenkin muuttui uuden alueen kunnostuksen myötä, joten vuoden 2016 tarkkailussa aseman veden laatuun vaikutti uuden alueen kuivatusvedet pintavalutuskentän 2 kautta. Kuivastenpuro 1 Purovesi on ollut keskimäärin voimakkaan humuspitoista (väriluvun keskiarvo 360 Pt mg/l, kemiallinen hapenkulutus 44 O 2 mg/l). Poikkeuksellisen suuri humuspitoisuus mitattiin alivirtaaman aikaan syyskuussa 2013, joka johtui maankaivuusta yläpuolisella valumaalueella. Uuden tuotantoalueen kuivatusvesien tuleminen aseman yläpuolella nosti vain 87

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy vähän puroveden humuspitoisuutta tarkkailukaudella 2016-17 lukuun ottamatta heinäkuun havaintokertaa, jolloin alivirtaaman aikaan sekä veden väriluku että kemiallinen hapenkulutus olivat keskimääräistä selvästi suurempia. Kuivastenpuron vesi on ollut pääsääntöisesti lievästi hapanta (ph 6,0-6,9). Muutamana havaintokertana vesi on ollut kuitenkin selvästi happamampaa, kuten marraskuussa 2013 (ph 4,7) ja toukokuussa 2017 (ph 5,2). Asemalla 1 puroveden kiintoainepitoisuus on ollut pääsääntöisesti pieni, alle 5 mg/l. Suurin pitoisuus 20 mg/l mitattiin syyskuun alivirtaamassa 2013. Uusi pintavalutuskenttä 2 vähensi vuonna 2016 tehokkaasti kuivatusvesien kiintoainepitoisuutta, mikä näkyy siinä, että asemalla 1 kiintoaineen keskipitoisuus ei ollut havaintokertoina 2016-17 kovin paljon suurempi kuin muiden havaintokertojen keskipitoisuus. Suurin kokonaistypen pitoisuus (2800 µg/l) mitattiin Kuivastenpuron asemalta syyskuun alivirtaaman aikaan 2013. Muina havaintokertoina pitoisuus on ollut välillä 840-1700 µg/l. Vaikka uusi pintavalutuskenttä 2 lisäsi kokonaistypen pitoisuutta 2016-2017 havaintokertoina, ei puroveden kokonaistypen pitoisuudet olleet tällöin keskimäärin kuin hieman suurempia kuin aikaisempina havaintovuosina. Osaltaan tähän voi vaikuttaa vähäinen virtaus, vuoden 2016 näytteet otettiin kaikki alivirtaaman aikaan. Ainoastaan toukokuussa 2017 näyte otettiin ylivirtaaman aikaan ja tuolloin kokonaistypen pitoisuusreduktio oli kentällä hyvä (35 %). Asemalla 1 mineraalitypestä nitraatti- ja ammoniumtypen osuudet ovat olleet keskimäärin yhtä suuria. Ammoniumtypen pitoisuudet eivät kasvaneet merkittävästi vuoden 2016-17 havaintokertoina, vaikka ammoniumtypen pitoisuudet olivat melko korkeita pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä. Puroveden kokonaisfosforipitoisuuden keskiarvo on ollut tarkkailuvuosina 46 µg/l, jonka perusteella vesi on luokiteltavissa reheväksi. Selvästi suurin pitoisuus mitattiin syyskuussa 2013 alivirtaaman aikaan, jolloin myös muut mitatut vedenlaatutekijät olivat poikkeuksellisen suuria. Tarkkailukaudella 2016-2017 kokonaisfosforin keskipitoisuus oli 70 µg/l (40-140 µg/l), joten uuden valmistelussa olleen tuotantoalueen kuivatusvedet nostivat jonkin verran puron rehevyystasoa. Vuonna 2016 pintavalutuskenttä lisäsi kuivatusvesien kokonaisfosforipitoisuutta keskimäärin 15 %. 88

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuivastenpuron asemien 1(sininen katkoviiva) ja 2 (punainen katkoviiva) sekä Lampaanjoen asemien 3 (sininen viiva) ja 4 (punainen viiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2003, 2010-11, 2013 ja 2016-17. 89

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuivastenpuro 2 Myös Kuivastenpuro 2 on luokiteltavissa havaintoajankohtien väriluvun (260 Pt mg/l) ja kemiallisen hapenkulutuksen (36 O 2 mg/l) keskiarvojen perusteella voimakkaan humuspitoiseksi. Humuspitoisuus on kuitenkin asemalla 2 jonkin verran pienempi, ero väriluvussa on ollut keskimäärin 100 Pt mg/l ja kemiallisessa hapenkulutuksessa 6 O 2 mg/l. Vuoden 2016-17 havaintokerroilla veden väriluku oli heinäkuussa alivirtaaman aikaan suurin koko vesistötarkkailussa mitattu (420 Pt mg/l), mutta kemiallinen hapenkulutus oli tuolloin vain hieman keskimääräistä suurempi. Humuspitoisuuden väheneminen Kuivastenpurossa asemien 1 ja 2 välillä näkyi myös veden vähentyneenä happamuutena asemalla 2, asemien välinen ero oli keskimäärin 0,3 phyksikköä. Vesi on ollut muutamia havaintokertoja lukuun ottamatta lievästi hapanta, suurin happamuus (ph 5,4) mitattiin marraskuussa 2013. Kuivastenpuron alemmalla asemalla 2 veden kiintoainepitoisuus vaihtelee hyvin paljon. Alivirtaamatilanteissa kiintoainepitoisuus on ollut samaa matalaa tasoa kuin ylemmällä asemalla 1, mutta keväällä ja avovesikauden ylivirtaamissa kiintoainepitoisuus on kohonnut. Suurin muutos todettiin toukokuun alussa 2017, jolloin ylemmällä asemalla 1 pitoisuus oli 7,4 mg/l ja asemalla 2 peräti 63 mg/l. Samaan aikaan pintavalutuskentältä 1 lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli 1,2 mg/l ja kentältä 2 2,9 mg/l, joten kiintoainelisäys tuli Kuivastensuon alapuolisilta peltoalueilta. Tätä vahvistaa myös suuri mineraaliaineksen osuus (83 %) kiintoaineesta. Kokonaistypen keskipitoisuus on ollut tarkkailuhavaintoajankohtina 820 µg/l ja vaihtelu on ollut suurta. Humuspitoisuuden tavoin korkeimmat kokonaistypen pitoisuudet on mitattu keväällä ja ylivirtaaman aikaan. Kokonaistypen pitoisuus laskee selvästi Kuivastenpurossa asemien 1 ja 2 välissä. ero on ollut keskimäärin noin 410 µg/l. Ylivirtaamatilanteissa pitoisuus on kuitenkin noussut asemien välillä, esimerkiksi toukokuun alussa 2017 asemalla 1 kokonaistypen pitoisuus oli 1200 µg/l ja asemalla 2 1400 µg/l. Asemalla 2 mineraalityppi on pääosin nitraattityppeä. Puroveden kokonaisfosforin pitoisuus on ollut asemalla 2 tarkkailukertoina keskimäärin 49 µg/l, minkä perusteella vesi on luokiteltavissa reheväksi. Keskimäärin rehevyystaso on hieman pienempi kuin ylemmällä asemalla 1, mutta vaihtelu eri havaintokertoina on ollut hyvin suurta. Vuoden 2016 havaintokertoina kokonaisfosforin pitoisuus laski asemien välillä, mutta toukokuun alussa 2017 kevättulvan aikaan pitoisuus nousi kolminkertaiseksi kohonneen kiintoainepitoisuuden takia. Kokonaisfosforin pitoisuus oli suuri myös heinäkuussa 2016 alivirtaaman aikaan (78 µg/l). Lampaanjoki 3 Lampaanjoen asemalla 3 Kuivastenpuron laskukohdan yläpuolella vesi on tarkkailukertoina ollut humusleimaista-humuspitoista. Veden kemiallinen hapenkulutus on ollut välillä 11-29 O 2 mg/l ja väriluku 60-180 Pt mg/l. Suurin arvo molemmilla vedenlaatutekijöillä mitattiin kevättulvan aikaan vuonna 2017. Lampaanjoen vesi on asemalla 3 ollut kesäaikaan happamuudeltaan lähellä neutraalia (ph 6,7-7,1) ja keväällä sekä syksyllä ylivirtaamien aikaan hieman happamampaa (ph 6,1-6,2). Jokiveden kiintoainepitoisuus on ollut asemalla 3 kevättulvan aikaan selvästi kohonnut, jolloin pääosa kiintoaineesta on ollut valuma-alueen maatalousmailta tullutta mineraaliainesta. Suurin kiintoainepitoisuus 24 mg/l mitattiin toukokuun alussa 2017. Kesäaikaan veden kiintoainepitoisuus on ollut pääsääntöisesti alle 5 mg/l. 90

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Jokiveden kokonaistyppipitoisuus on ollut asemalla 3 keskimäärin 690 µg/l, mutta ero Kevättulva- ja kesänäytteissä on suuri. Alivirtaama-aikaan kesällä pienin mitattu kokonaistypen pitoisuus on ollut 440 µg/l 7.9.2010 ja kevättulvan aikaan 2.5.2017 mitattiin suurin pitoisuus 1400 µg/l. Vuoden 2016 havaintokertoina jokiveden kokonaistypen pitoisuus oli hieman keskimääräistä pienempi johtuen vähäisistä virtaamista näytteenottoajankohtina. Pääosa mineraalitypestä on asemalla 3 nitraattityppeä. Lampaanjoen asemalla 3 veden kokonaisfosforin keskipitoisuus on ollut 25 µg/l, jonka perusteella vesi on luokiteltavissa lievästi reheväksi. Jokiveden kokonaisfosforipitoisuus on ollut pääsääntöisesti alle 30 µg/l, mutta kevättulvan aikaan pitoisuudet ovat selvästi suurempia. Suurin pitoisuus 52 µg/l mitattiin toukokuun alussa 2017. Vuoden 2016 havaintokertoina kokonaisfosforin pitoisuustaso oli lähellä keskipitoisuutta, lokakuussa alivirtaaman aikaan jonkin verran pienempi. Lampaanjoki 4 Lampaanjoen aseman 4 vesinäyte otetaan Kuivastenpuron laskukohdan alapuolelta samalta rannalta kuin laskukohta. Joinain havaintokertoina Kuivastenpuron vesi ei ole ehtinyt sekoittua koko Lampaanjoen vesiuomaan, minkä takia saadut mittaustulokset hieman yliarvioivat Kuivastenpuron vaikutusta. Kuivastenpuron vaikutus Lampaanjoen veden humuspitoisuuteen on ollut keskimäärin melko vähäinen huolimatta siitä, että puroveden humuspitoisuus on noin kaksinkertainen Lampaanjokeen verrattuna. Keskimäärin Lampaanjoen veden kemiallinen hapenkulutus on noussut 2 O 2 mg/l ja väriluku 10 Pt mg/l asemien 3 ja 4 välillä. Vuoden 2016 havaintokertoina humuspitoisuuden muutos Lampaanjoessa oli keskimääräisellä tasolla, mutta toukokuussa 2017 Kuivastenpuron vaikutus oli keskimääräistä suurempi. Väriluku nousi asemien välillä 30 Pt mg/l ja kemiallinen hapenkulutus 5 O 2 mg/l. Muutos Lampaanjoen veden happamuudessa on ollut Kuivastenpuron kohdalla vähäinen. Pääsääntöisesti happamuus ei ole muuttunut tai lisääntynyt 0,1 ph yksikköä. Toukokuussa 2017 tavanomaista suurempi humuspitoisuuden nousu nosti Lampaanjoen happamuutta 0,3 ph yksikköä. Veden kiintoainepitoisuuden muutos Lampaanjoessa asemien 3 ja 4 välillä on ollut pääsääntöisesti vähäinen, pitoisuus on noussut korkeintaan 1 mg/l. Toukokuun havaintokerta 2017 on tästä kuitenkin selvä poikkeus, kiintoainepitoisuus nousi peräti 26 mg/l. Tässä on kuitenkin huomioitava Kuivastenpuron veden vajaa sekoittuminen Lampaanjokeen havaintopaikan kohdalla, joten tulos yliarvioi Kuivastenpuron vaikutusta. Kuten Kuivastenpuron aseman 2 kohdalla todettiin, pääosa kiintoaineesta on peräisin maatalousalueilta. Lampaanjoen veden kokonaistyppipitoisuuden muutos asemien 3 ja 4 välillä on ollut kaikkina havaintokertoina vähäinen ja keskipitoisuus molemmilla asemilla on lähes sama. Vuoden 2016 havaintokertoina pitoisuus nousi 20 µg/l toukokuun havaintokerralla, mutta laski 20-60 µg/l heinä- ja lokakuun alivirtaamatilanteissa. Toukokuussa 2017 kevättulvan aikaan mitattiin suurin pitoisuus 1400 µg/l sekä Kuivastenpuron asemalta 2 että molemmilta Lampaanjoen asemilta, joten pitoisuus ei muuttunut Lampaanjoessa. Lampaanjoen rehevyystason muutokset ovat olleet hyvin vähäisiä asemien 3 ja 4 välillä, kokonaisfosforipitoisuus on noussut keskimäärin 1 µg/l. Heinäkuun 2016 alivirtaaman aikaan otettu näyte ja toukokuun 2017 kevättulvanäyte tekivät kuitenkin selvän poikkeuksen. Heinäkuussa Lampaanjoen veden kokonaisfosforipitoisuus nousi 22 µg/l ja toukokuussa 2017 29 µg/l asemien välillä. Toukokuussa 2017 Kuivastenpuron kokonaisfosfori tuli pääosin maatalousalueilta, mutta heinäkuussa 2016 kohonneeseen Lampaanjoen kokonaisfosforipitoisuuteen syy on muualla, koska kiintoaineen pitoisuus oli 91

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Kuivastenpurossa pieni. Kuivastensuon pintavalutuskentältä lähteneessä vedessä kokonaisfosforipitoisuus oli tuolloin erittäin suuri (220 µg/l). Vaikka virtaama ei ollut suurta ja siten ainemäärät melko pieniä, on pitoisuusvaikutus voinut ulottua Lampaanjokeen asti. On myös muistettava, että Kuivastenpuron vesi ei ole ehtinyt sekoittua koko Lampaanjoen uomaan ennen asemaa 4, joten tulos jonkin verran yliarvio Kuivastenpuron osuutta. 92

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy LAPPAMÄENSUO JA TIIRINSUO 2016 Sijainti Lappamäensuo ja Tiirinsuo sijaitsevat Vuoksen vesistöalueen Rautalammin reitin valuma-alueella ja siellä Sulkavanjoen valuma-alueella (vesistöalue 14.734, peruskartta 3314 03). Samalla vesistöalueella sijaitsee Koivusuon turvetuotantoalue. Lappamäensuon vieressä on ollut toiminnassa myös Lappasuon turvetuotantoalue, jonka toiminta loppui vuonna 2005. Tuotantoalueet ovat Pielavedellä. Vesistöalueen koko on 175 km 2 ja järvisyys 3 % (Ekholm 1993). Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja vesistöhavaintopaikat on merkitty punaisella ympyrällä. 93

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tuotantopinta-alat ja vesienkäsittely Lappamäensuon kuormittava ala 2016 24 ha Tuotannossa 23,6 ha Lappamäensuon kunnostus tuotantoon alkoi vuonna 1981 ja tuotanto vasta 1997. Kuivatusvedet menivät vuoteen 2014 asti laskeutusaltaan kautta vesistöön, mutta vuodesta 2014 lähtien kuivatusvedet on käsitelty pintavalutuskentällä. Kuivatusvedet johdetaan pintavalutuskentältä laskuojaa pitkin 1,8 km päässä olevaan puroon, joka laskee 400 m päässä olevaan Levälampeen. Levälammesta vedet kulkeutuvat 6 km Heinäpurossa ja laskevat Korppisjokeen, joka laskee 200 metrin päässä Sulkavanjärven Lamminperään. Sulkavanjärvestä vedet laskevat Sulkavanjoen välityksellä 6,5 km päässä olevaan Nilakkaan. Tiirinsuon kuormittava ala 2016 Tuotannossa 75 ha 55,8 ha Tiirinsuon kunnostus turvetuotantoalueeksi alkoi vuonna 1979 ja tuotanto 1981. Lappamäensuon tavoin kuivatusvedet käsiteltiin vuoteen 2014 asti laskeutusaltailla, mutta vuodesta 2014 lähtien kuivatusvedet on johdettu kasvillisuuskentälle. Kasvillisuuskentältä kuivatusvedet johdetaan laskuojaa pitkin 400 m päässä olevaan Heinäpuroon, johon myös Lappamäensuon kuivatusvedet tulevat Tiirinsuon laskuojan yläpuolelle. Vedet kulkeutuvat Heinäpuroa pitkin 1,4 km, jonka jälkeen puro laskee Korppisjokeen. Korppisjoki laskee 200 metrin päässä Sulkavanjärven Lamminperään. Sulkavanjärvestä vedet laskevat Sulkavanjoen välityksellä 6,5 km päässä olevaan Nilakkaan. Kuormitus Lappamäensuo Vuoteen 2013 asti Lappamäensuon kuormitus laskettiin Pohjois-Savon turvetuotanto-ohjelman laskeutusaltaallisten tuotantosoiden ominaiskuormitusten perusteella. Vuonna 2014 pintavalutuskentän käynnistyttyä kuormituslaskenta perustui edelleen ominaiskuormituslukuihin, mutta laskennassa huomioitiin pintavalutuskentällä tapahtunut pitoisuusreduktio. Vuonna 2015 Lappamäensuolla oli toiminnassa jatkuvatoiminen virtaamamittaus, jolloin kuormitus saatiin laskettua tarkimmalla mahdollisella tavalla eli kokonaan omalla aineistolla. Vuonna 2016 virtaamamittaus epäonnistui, minkä takia laskenta tehtiin vuoden 2014 tavoin reduktiolaskennalla. Johtuen eri tasoisista laskentatavoista, vuosien välisten kuormitusten vertaaminen ei ole kovin luotettavalla pohjalla. Selvimmin Lappamäensuon kuivatusvesien käsittelyn aloittaminen pintavalutuskentällä on vähentänyt kiintoainekuormitusta. Kokonaisravinteiden osalta suurin kuormitus näyttäisi olevan vuonna 2015, jolloin kuormitus laskettiin tarkimmalla tavalla eli kokonaan omalla aineistolla. Tämä viittaisi siihen, että aiempi ominaiskuormituksiin perustuva laskenta olisi aliarvioinut hieman ravinnekuormitusta. Pitoisuusreduktioiden pohjalta Lappamäensuon kiintoaine on laskenut, reduktio on ollut keskimäärin 48 %. Kokonaisravinteiden osalta pitoisuusreduktio on ollut positiivinen vasta vuonna 2016. Myös kemiallinen hapenkulutus on lisääntynyt kentällä, mutta suuntaus on ollut koko ajan parempaan päin. 94

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Lappamäensuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2010-2016. Lappamäensuon pintavalutuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2014-2016 keskiarvoina. Tiirinsuo Tiirinsuolla on ollut vuotta 2014 lukuun ottamatta jatkuvatoiminen virtaamamittaus ja tiheä näytteenotto, joten vuosien välinen kuormitusvertailu on melko hyvällä pohjalla. Tiirinsuolla vuosina 2012 ja 2013 ennen kasvillisuuskentän valmistumista kiintoaineen ja kokonaisravinteiden kuormitukset olivat suuria. Kiintoaineesta pääosa oli tuolloin mineraaliainesta. Kasvillisuuskenttä toimi heti valmistumisestaan lähtien hyvin ja vähensi Tiirinsuon kuormitusta dramaattisesti. 95

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tiirinsuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2010-2016. Kiintoaineen pitoisuusreduktion on ollut hyvä (keskiarvo 2014-26 67 %). Myös kokonaisfosforin (46 %) ja raudan (48 %) pitoisuusreduktio on ollut hyvä, Kokonaistypen osalta pitoisuusreduktio on ollut kohtalainen (11 %) ja kemiallinen hapenkulutus on vuonna 2015 hieman lisääntynyt kasvillisuuskentällä. Tiirinsuon kasvillisuuskentän mitatut pitoisuusreduktiot vuosien 2014-2016 keskiarvoina. 96

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Virtavedet Lappamäensuo Lappamäensuon laskuoja Lappamäensuo laskuojasta on otettu näytteet vuosien 2003, 2010, 2013 ja 2016 tarkkailujen yhteydessä. Heinäpuron asema 0 sijaitsee Lappamäensuon laskuojan yläpuolella ja Heinäpuro 1 laskuojan alapuolella. Heinäpuron asemalta 0 näytteet otettiin vuosina 2010, 2013 sekä 2016 ja Heinäpuron asemalta 1 2006, 2013 ja 2016. Heinäpuron aseman 1 vuoden 2006 näytteet liittyivät Tiirinsuon vesistötarkkailuun. Vuoden 2016 toukokuun näyte otettiin kevätvalunnan loppupuolella (valuma laskuojassa 15,2 l/s*km 2 ), heinäkuun näyte selvässä ylivirtaamassa (54 l/s*km 2 ), lokakuun näyte selvässä alivirtaamassa (3,9 l/s*km 2 ) ja toukokuun alun 2017 näyte kevätvalunnan aikaan (66 l/s*km 2 ). Lappamäensuon laskuojassa vesi on ollut pääsääntöisesti voimakkaan humuspitoista (kemiallinen hapenkulutus 17-55 O 2 mg/l, keskiarvo 42 O 2 mg/l ja väriluku 240-800 Pt mg/l, keskiarvo 415 Pt mg/l). Vuoden 2016/17 havaintokertoina humuspitoisuuden vaihtelu oli suurta. Heinäkuussa ylivirtaaman aikaan kemiallinen hapenkulutus oli 55 O 2 mg/l ja lokakuussa alivirtaaman aikaa puolet pienempi (27 O 2 mg/l). Vuoden 2003 havaintokertoina veden humuspitoisuus oli jonkin verran suurempi kuin muina tarkkailuvuosina, mutta sen jälkeen tarkkailuvuosien keskipitoisuudet ovat olleet samaa tasoa. Humuspitoisuuden suuri vaihtelu on näkynyt Lappamäensuon laskuojassa myös suurena happamuuden vaihteluna. Lokakuussa 2016, jolloin humuspitoisuus oli tarkkailujakson 2016/16 pieni, vesi oli lähes neutraalia (ph 6,9) ja kesäylivirtaamassa heinäkuussa vesi oli hapanta (ph 5,6). Happamuus oli vielä suurempi toukokuun alussa kvätvalunnan yhteydessä (ph 5,3). Laskuojen vedessä kiintoainepitoisuus on vaihdellut välillä 4,3-17 mg/l. Tarkkailukaudella 2016/17 suurin pitoisuus 14 mg/l mitattiin heinäkuun ylivirtaamassa ja pienin 4,3 mg/l toukokuun 2017 kevätvalunnan aikana. Samanlainen ero oli todettavissa Lappamäensuon pintavalutuskentältä lähtevässä vedessä. Heinäkuussa 2017 kentältä lähtevässä vedessä kiintoainepitoisuus oli 48 mg/l, toukokuussa 2017 5,1 mg/l. Vaikka Lappamäensuon pintavalutuskenttä on vähentänyt tuotantoalueelta lähtevää kiintoainepitoisuutta keskimäärin lähes 50 %, eivät tarkkailuvuosien väliset erot laskuojan veden kiintoainepitoisuudessa ole olleet vielä samaa tasoa. Pientä paranemista on kuitenkin todettavissa, sillä vuoden 2013 havaintokertoina laskuojassa kiintoaineen keskipitoisuus oli neljänä havaintokertana 12 mg/l, vuonna 2016/17 8 mg/l. Lappamäensuon laskuojan vedessä kokonaistypen pitoisuus on vaihdellut välillä 990-2500 µg/l ja keskipitoisuus on ollut 1480 µg/l. Vuoden 2016/17 havaintokertoina ojaveden kokonaistypen pitoisuus oli heinäkuussa 1500 µg/l ja muina havaintokertoina 1100 µg/l. Tulos viittaa kokonaistypen pitoisuustason lievään laskuun pintavalutuskentän käynnistymisen jälkeen, sillä muina tarkkailuvuosina laskuojassa kokonaistypen keskipitoisuus on ollut 1450-1775 µg/l. Vuoden 2016/17 havaintokertoina mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut keskimäärin noin kolmannes, ja mineraalitypestä kaksi kolmasosaa on ollut nitraattityppeä. Veden kokonaisfosforipitoisuus on ollut Lappamäensuon laskuojassa keskimäärin 75 µg/l, jonka perusteella vesi on luokiteltavissa erittäin reheväksi. Vuoden 2016/17 havaintokertoina pitoisuus oli välillä 29-92 µg/l. Suurin pitoisuus mitattiin alivirtaaman aikaan lokakuussa ja pienin kevättulvan aikaan toukokuun alussa 2017. Vuoden 2003 havaintokertoina kokonaisfosforin keskipitoisuus oli selvästi suurempi (106 µg/l), mutta 97

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy vuosina 2010, 2013 ja 2016 vuosikeskiarvojen ero ei ole ollut kovin suuri. Kokonaisfosforin pitoisuusreduktio ei ole ollut Lappamäensuon pintavalutuskentällä vielä kovin suuri, mikä näkyy myös laskuojan veden laadussa. Lappamäensuon laskuojan (punainen katkoviiva) ja Heinäpuron asemien 0 (sininen viiva), 1 (vihreä viiva) sekä 1B (punainen viiva) vedenlaatutietoja tarkkailuvuosilta 2003, 2006, 2010, 2013 ja 2016. 98

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Heinäpuro 0 Heinäpuron asema 0:n yläpuolelle ei tule turvetuotannon kuivatusvesiä, joten asema toimii vertailualueena. Heinäpuron vesi on ollut asemalla 0 pääosin humuspitoista (kemiallinen hapenkulutus 19-47 O 2 mg/l, keskiarvo 25 O 2 mg/l ja väriluku 130-380 Pt mg/l, keskiarvo 200 Pt mg/l). Humuspitoisuus on ollut suurin lokakuussa 2010 keskivirtaamatilanteessa ja toukokuussa 2017 kevätvalunnan aikaan. Vuosien 2010, 2013 ja 2016 havaintokertoina veden kemiallinen hapenkulutus on ollut keskimäärin 15 O2 mg/l pienempi kuin Lappamäensuon laskuojan vedessä, väriluvussa ero on ollut keskimäärin 200 Pt mg/l. Heinäpuron vesi on ollut pääosin lievästi hapanta (ph 6-6,6). Muutamana kevään havaintokertana vesi on ollut hapanta (ph 5,6-5,9). Veden happamuus on vaihdellut eri tavalla kuin Lappamäensuon lakuojassa, välillä Heinäpuron vesi on ollut happamampaa ja välillä vähemmän hapanta. Vuosina 2010, 2013 ja 2016 veden happamuus on ollut keskimäärin sama Heinäpuron asemalla 0 ja Lappamäensuon laskuojassa. Veden kiintoainepitoisuus on ollut Heinäpuron asemalla 0 3-8,8 mg/l. Suurin pitoisuus mitattiin keskivirtaamatilanteessa syyskuussa 2013. Tällöin yli puolet kiintoaineesta oli mineraaliainesta. Veden kiintoaineen keskipitoisuus on ollut vuosien 2010, 2013 ja 2016 havaintokertoina Heinäpuron asemalla 0 keskimäärin 4 mg/l pienempi kuin Lappamäensuon laskuojassa. Puroveden kokonaistypen pitoisuus on ollut asemalla 0 pääsääntöisesti alle 1000 µg/l (390-860 µg/l). Ainoan poikkeuksen teki lokakuun näyte vuodelta 2010, jolloin pitoisuus oli 2000 µg/l. Mineraalitypen osuus kokonaistypestä on ollut keskimäärin 21 % ja mineraalitypestä kaksi kolmasosaa on ollut nitraattityppeä. Lappamäensuon laskuojassa kokonaistypen keskipitoisuus tarkkailuvuosina 2010, 2013 ja 2016 (1420 µg/l) on ollut yli kaksinkertainen Heinäpuron asemaan 0 (665 µg/l) verrattuna. Heinäpuron vedessä kokonaisfosforin pitoisuus on ollut pääsääntöisesti 15-29 µg/l, jokka perusteella vesi on luokiteltavissa lievästi reheväksi. Lokakuussa 2010 pitoisuus oli kuitenkin selvästi suurempi (49 µg/l) ja heinäkuussa 2016 ylivirtaaman aikaan (47 µg/l), joten ajoittain rehevyystaso on noussut Heinäpurossa. Vuosien 2010, 2013 ja 2016 havaintokertoina Lappamäensuon laskuojan veden kokonaisfosforin keskipitoisuus (67 µg/l) on ollut yli kaksinkertainen Heinäpuron asemaan 0 ((28 µg/l) verrattuna. Heinäpuro 1 Heinäpuron aseman 1 yläpuolelle laskee Lappamäensuon laskujoki. Asemien 0 ja 1 välinen valuma-alue on pääosin metsää ja ojitettua kosteikkoa. Veden humuspitoisuus on noussut lähes jokaisen havaintokertana tarkkailuvuosina 2013 ja 2016/17 Heinäpuron asemien 0 ja 1 välillä. Poikkeuksen tekevät lokakuun näyte alivirtaaman aikaan 2016 ja kevättulvanäyte 2017. Veden kemiallinen hapenkulutus on noussut keskimäärin 10 O 2 mg/l ja väriluku 85 Pt mg/l. Heinäpuron asemalla 1 vesi on luokiteltavissa voimakkaan humuspitoiseksi. Veden humuspitoisuuden lisääntyminen on näkynyt myös happamuuden lisääntymisenä. Lokakuussa alivirtaaman aikaan puroveden happamuus pieneni hieman asemien 0 ja 1 välillä, mutta ylivirtaaman aikaan heinäkuussa 2016 happamuus lisääntyi 0,6 ph-yksikköä. Keskimäärin happamuus lisääntyi 0,2 ph-yksikköä asemien 0 ja 1 välillä. Kevättulvan 99

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy aikaan vuonna 2017 mitattiin suurin happamuus ph 5,1, joka oli sama sekä asemalla 0 että 1. Heinäpuron veden kiintoainepitoisuus on noussut ylivirtaamatilanteita lukuun ottamatta hieman asemien 0 ja 1 välillä, keskimäärin 1,8 mg/l. Ylivirtaamatilanteissa lokakuussa 2013 ja heinäkuussa pitoisuusnousu on ollut kuitenkin selvästi suurempaa, lähes 20 mg/l. Samoina ajankohtina Lappamäensuon laskuojassa veden kiintoainepitoisuus on ollut 12-14 mg/l, joten tulokset viittaavat siihen, että valuma-alueelta tulee muutakin kiintoainekuormitusta ylivirtaaman aikaan. Heinäpuron vedessä kokonaistypen pitoisuus on noussut keskimäärin lähes 300 µg/l asemien 0 ja 1 välillä. Kevätvalunnan aikaan ja kesän alivirtaamatilanteissa pitoisuusmuutos on ollut selvästi keskimääräistä pienempi, mutta mm. lokakuussa 2013 pitoisuus nousi asemien välillä 770 µg/l. Ylivirtaaman aikaan Lappamäensuon laskuojassa kokonaistypen pitoisuudet ovat olleet selvästi kohonneita, joten laskuojan kautta tuleva kuormitus nostaa Heinäpuron kokonaistypen pitoisuutta. Mineraalitypen pitoisuudet ovat molemmilla Heinäpuron asemilla 0 ja 1 olleet pieniä, eikä niiden pitoisuus ole juuri muuttunut asemien välillä. Heinäpuron rehevyystaso nousee selvästi asemien 0 ja 1 välillä. Kokonaisfosforin pitoisuusnousu on ollut keskimäärin 17 µg/l ja keskipitoisuuden 45 µg/l perusteella aseman 1 vesi on luokiteltavissa reheväksi. Ainoastaan kevättulvan aikaan vuonna 2017 kokonaisfosforin pitoisuus ei noussut asemien välillä ja pitoisuustaso oli sama myös Lappamäensuon laskuojassa. Tiirinsuo Heinäpuro 1B Heinäpuron asemalta 1B on otettu näytteitä vuosina 2003, 2006, 2013 ja 2016/17. Heinäpuron asemien 1 ja 1B väliin laskee Tiirinsuon kuivatusvedet. Asemien välinen valuma-alue on metsää ja ojitettua kosteikkoa. Asemalla 1B vesi on ollut keskimäärin voimakkaan humuspitoista, mutta ajoittain vesi on ollut jopa vain humusleimaista (kemiallinen hapenkulutus 11-51 O 2 mg/l, keskiarvo 30 O 2 mg/l ja väriluku 150-430 Pt mg/l, keskiarvo 240 Pt mg/l). Suurimmat humuspitoisuudet on mitattu ylivirtaamatilanteissa lokakuussa 2013 sekä heinäkuussa 2016. Vuoden 2016 havaintokertojen kemiallinen hapenkulutus oli keskimäärin samaa tasoa kuin vuoden 2013 havaintokertoina, joten Tiirinsuon kasvillisuuskentän avaaminen vuonna 2014 ei ole vaikuttanut merkittävästi Heinäjoen humuspitoisuuteen. Humuspitoisuuden muutos Heinäpuron asemien 1 ja 1B välillä on ollut vuosien 2006, 2013 ja 2016/17 havaintokertoina vähäinen. Veden kemiallinen hapenkulutus on noussut keskimäärin 1 O 2 mg/l ja väriluku noin 20 Pt mg/l. Puroveden happamuuden muutos asemien 1 ja 1B välillä on ollut kaikkina havaintokertoina vähäinen. Heinäpuron vesi on ollut myös asemalla 1B kevättulvan aikaan ja kesän ylivirtaamissa hapanta (ph 5,3-5,9) ja muina havaintokertoina lievästi hapanta (ph 6,0-6,9). Heinäpuron asemalla 1B veden kiintoainepitoisuus on ollut välillä 3-41 mg/l (keskiarvo 10,3 mg/l). Suurin pitoisuus 41 mg/l mitattiin lokakuussa 2006. Vuonna 2013, jolloin Tiirinsuon kuivatusvedessä kiintoainepitoisuus oli erittäin suuri, Heinäpuron vedessä kiintoainepitoisuus nousi virtavesiajankohtina 1-5,7 mg/l asemien 1 ja 1B välillä. Vuosien 2016/17 havaintokertoina pitoisuus laski 0,3-8 mg/l asemien välillä, joten Tiirinsuon kuivatusvesien tehostunut käsittely kasvillisuuskentällä näyttäisi hieman parantaneen Heinäpuron tilaa. 100

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Heinäpuron asemalla 1B kokonaistypen pitoisuus on vaihdellut havaintokertojen välillä paljon (400-1700 µg/l, keskiarvo 850 µg/l). Suurimmat pitoisuudet on mitattu kesän tai syksyn ylivirtaamien aikaan. Vuosien 2006, 2013 ja 2016 havaintokertoina kokonaistypen pitoisuus on noussut asemien 1 ja 1B välillä keskimäärin 160 µg/l, mikä selittyy pääosin nitraatti- ja ammoniumtypen pitoisuusnousuilla. Vuosien 2013 havaintokertoina keskimääräinen kokonaistypen pitoisuusnousu oli 175 µg/l, mutta vuoden 2016/17 havaintokertoina vain 55 µg/l. Tämä tulos viittaa siihen, että Tiirinsuon kuivatusvesien käsittely kasvillisuuskentällä on vähentänyt Heinäpuron veden kokonaistypen pitoisuusnousua. Kokonaisfosforin pitoisuus Heinäpuron asemalla 1B on ollut vuosina 2003, 2006, 2013 ja 2016 keskimäärin 45 µg/l (25-78 µg/l) minkä perusteella vesi on luokiteltavissa reheväksi. Suurimmat pitoisuudet on mitattu kesän ja syksyn ylivirtaamissa. Vuoden 2013 havaintokertoina, jolloin Tiirinsuon kuivatusvedet johdettiin laskeutusaltaan kautta, kokonaisfosforin pitoisuusnousu asemien 1 ja 1B välillä oli keskimäärin 8 µg/l. Vuoden 2016/17 havaintokertoina nousu oli suurimmillaan kevättulvan aikaan 2017 7 µg/l ja keskimäärin 4 µg/l. Tulokset antavat viitteitä siitä, että myös kokonaisfosforin osalta Tiirinsuon vaikutus Heinäjoen veden laatuun on vähentynyt kasvillisuuskentän käynnistymisen myötä. 101

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy LETKUNSUO 2016 Sijainti Letkunsuo sijaitsee Nilakan lähialueella (vesistöalue 14.731, peruskartta 3313 05). Letkunsuo on Keiteleellä. Vesistöalueen koko on 467,2 km 2 ja järvisyys 36,61 % (Ekholm 1993). Vesistöalueen alarajalla koko yläpuolisen valuma-alueen koko on 2156,52 km 2 ja järvisyys 17,9 %. Kuvassa musta viiva on vesistöalueen raja ja vesistöhavaintopaikat on merkitty punaisella ympyrällä. 102

Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy Tuotantopinta-ala ja vesienkäsittely Letkunsuon kuormittava ala 2016 Tuotannossa 36,6 ha 32,0 ha Letkunsuon kunnostus turvetuotantoalueeksi aloitettiin vuonna 1986 ja turvetuotanto vuonna 1988. Vuonna 2015 aloitettiin Letkunsuon kuivatusvesien käsittely pintavalutuskentällä. Kuivatusvedet johdetaan kentältä laskuojaan, joka laskee Hanhipuron kautta Nilakan Tukiaisselälle. Matkaa purkupisteeltä järvelle on 4,7 km. Kuormitus Letkunsuon kuormitus arvioitiin vuoteen 2014 asti Pohjois-Savon turvetuotannon ohjelmassa määritettyjen laskeutusaltaallisten tuotantoalueiden ominaiskuormitusluvuilla. Vuosina 2015 ja 2016 laskenta on perustunut ympärivuotiseen näytteenottoon ja jatkuvatoimiseen virtaamamittaukseen Letkunsuolla. Kuormituksen selvä pieneneminen pintavalutuskentän käyttöönoton yhteydessä selittyy isolta osin laskentatavan muutoksella, mutta vesiensuojelurakenteiden tehon parantuminen vähensi myös kuormitusta. Letkunsuon turvetuotantoalueen arvioidut bruttokuormitukset vuosina 2010-2016. Letkunsuon pintavalutuskentällä kiintoaineen pitoisuusreduktio on ollut hyvä alusta lähtien (vuosien 2015-16 keskiarvo 64 %), joten kiintoainekuormitus on myös todellisesti pienentynyt alle puoleen pintavalutuskentän käynnistymisen myötä. Kokonaisfosforin pitoisuusreduktio on ollut kohtalaisen hyvä (42 %), joten myös kokonaisfosforin kuormitus Letkunsuolta on vähentynyt. 103