202 YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ 1. Kieliä koskevia olettamuksia 2. Isälinjojen ja äitilinjojen eriaikaisuus 3. Kolmen ekspansiokeskuksen maantieteelliset sijainnit 4. Yleisiä migraatioita kokevia skenaarioita 5. Uniparentaalisten ominaisuuksien näkyminen ihmisistä 6. Mitkä geneettisen tutkimuksen tuloksista ovat varmoja, mitkä epävarmoja? Kieliä koskevia olettamuksia Geneettisin perustein määritellyt klaanit ovat monissa tapauksissa iältään niin vanhoja (usein kymmeniä tuhansia vuosia sitten syntyneitä), että niiden piirissä alkujaan puhutuista kielistä ei yleensä tiedetä mitään varmaa. Jos kaikesta huolimatta halutaan tehdä olettamuksia siitä, mitä kieliä eri klaanien piirissä on puhuttu, yksi mahdollisuus on käyttää hyväksi tunnettuja muinaisia kantakieliä koskevia olettamuksia. 1. Yksi tällainen on nostraattiteoria, jonka mukaan 1) uralilaiset (suomensukuiset), 2) indoeurooppalaiset, 3) altailaiset, 4) seemiläis-haamilaiset, 5) kaukasialaiset, 6) eskimo-aleuttilaiset ja 7) dravidalaiset kielet olisivat alkujaan sukua keskenään. Geneettisin perustein määritettyjen klaanien kannalta tämä olettamus voisi tarkoittaa ensimmäistä Afrikan ulkopuolella asunutta mies- ja nais-klaania. Tällaisia olisivat miesten puolella C- ja CD-klaanit ja naisten puolella L3-klaani. Olettamuksen mukaan näiden klaanien piirissä olisi siis puhuttu "nostraattista kantakieltä". Tämän kielen puhujat olisivat tosin siinä mielessä jopa laajempi joukko kuin perinteisen nostraattiteorian mukaiset väestöt, että näihin kuuluisivat kaikki muutkin alkujaan eiafrikkalaiset kielet; mm. Kiinassa, Japanissa, Australiassa, Uudessa Guineassa ja Amerikassa puhutut alkuperäiskielet. Viimeksi mainittujen kielten sulkeminen pois perinteisten "nostraattikielten" piiristä ei ole helppoa, kun kriteerinä köytetään geneettisiä klaaneja: jos näitä kieliä ajatellaan puhutun miesten C- ja CD-klaanien ja naisten L3-klaanien piirissä, tulee nostraattikielten alue pakostakin huomattavasti laajemmaksi kuin perinteisesti ajatellaan.
Kartta 154'Nostraatikielet väri'. Nostraattikielten alueet. 1 = indoeurooppalaiset, 2 = kaukasialaiset, 3 = dravidalaiset, 4 = afro-aasialaiset (seemiläis-haamilaiset), 5 = uralilaiset, 6. altailaiset, 7. jukagiirilaiset, 8. paleosiperialaiset ja 9. eskimo-aleuttilaiset kielet. Karttaan ei ole merkitty mm. seuraavia isolaattikieliä: baski, ketti, giljakki ja ainu. 2. Siperialaisten kielten laajan makroryhmän olisi muinoin saattanut muodostaa uralilaiset, jukagiiriläiset, paleosiperialaiset ja jeniseiläiset kielet. (Jeniseiläisiä kieliä edustaa nykyään vain 500 puhujan ketin kieli.) Kyseisiä uralilais-jukagiiriläispaleosiperialais-jeniseiläisiä kieliä olisivat puhuneet jääkaudenaikaiset Siperian mammutinmetsästäjät, jotka geneettisesti ovat määriteltävissä miesten N-klaaniksi (tämän alaklaaneiksi N*, N1, N2 ja N3). Tosin kyseiseen kielten makroryhmään kuuluvat kielet ovat niin etäällä toisistaan, että niiden välisiä mahdollisia sukulaisuussuhteita ei ole pystytty selvittämään. Käyttämäni ajattelutapa edellyttää, että Koillis-Siperian nykyiset turkkilais- ja tunguusikieliset alueet olisivat kieleltään turkkilaistuneet ja tunguusilaistuneet vasta myöhemmin. Tämä olisi tapahtunut siten, että turkinkieliset ja tunguusinkieliset uudisasukkaat olisi vallanneet nämä alueet, ja/tai siten, että alueiden aikaisemmat muunkieliset (mm. uralilaiset, jukagiiriläiset, paleosiperialaiset ja jeniseiläiset) väestöt olisivat vaihtaneet kielensä turkkilaisiin ja tunguusilaisiin. 203 Kartta 155'Siperian kielet'. Siperian muinaiset kielet. Siperian jääkaudenaikaiset mammutinmetsästäjät edustivat geneettisesti N-klaanin alaklaaneja N*, N1, N2 ka N3. Heidän kielensä ovat ehkä olleet uralilaisia, jeniseiläisiä (joita kartassa edustaa ketin kieli), jukagiiriläisiä ja paleosiperialaisia. Turkkilaiset ja tunguusilaiset kielet lienevät itäisessä Siperiassa uudempia tulokkaita. Kartassa ovat mukana myös japanin ja korean kielet, joita joskus pidetään samaan altailaisten kielten kielikuntaan kuuluvina kuin turkkilaisia, mongolilaisia ja tunguusilaisia kieliä. Karttaan on merkitty myös isolaattikielet giljakki ja ainu. Kartan pääasialliset lähteet: Ruhlen 1987 ja Boeree. 3. Jos hyväksytään ural-altailainen hypoteesi ja ajatellaan uralilaisten ja altailaisten kielten olevan lähtöisin samasta makrokantakielestä, on vaikeaa löytää mitään yhtenäistä geneettisin perustein määriteltyä klaania, jonka kielenä tämä makrokantakieli olisi ollut; kyseisten kielten kokonaisalue nähdään kartasta 'Siperian kielet'. Kyseessä voisi olla se miesten K-klaanin osa, joka jäi paikoilleen Keski- Aasiaan (lähtemättä L-klaanin tavoin Intiaan tai M-klaanin tavoin Kaakkois-Asiaan) ja se NO-klaanin osa, joka niin ikään jäi ainakin aluksi paikoilleen (ja josta ei
kehittynyt itäaasialaisia väestöjä, mm. kiinalaisia ja japanilaisia). Tämän olettamuksen mukaan uralilais-altailaisten kielten puhujat eivät siis muodostaneet kovin yksinkertaisin perustein määritettävissä olevaa geneettistä klaania. 4. Myöskään indo-uralilaista hypoteesia (jonka mukaan indoeurooppalaiset ja uralilaiset kielet perustuvat samaan kantakieleen) ei ole helppo perustella yksinkertaisin geneettisin argumentein. Asian mutkikkuus perustuu siihen, että Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä oli kaikkiaan kolme ekspansiokeskusta, jotka sopisivat indoeurooppalaisten ja uralilaisten kielten puhujien alkukodeiksi: Ekspansiokeskus F sopii parhaiten indoeurooppalaisten alkukodiksi; ekspansiokeskus P sopii sekä indoeurooppalaisten että uralilaisten kielten puhujien alkukodiksi (pääsääntöisesti nykyään Länsi-Euroopassa tavallinen R1b kuuluu indoeurooppalaisten kielten puhujille, ja nykyään Itä-Euroopassa tavallinen R1a alkujaan uralilaisten kielten puhujille); ja ekspansiokeskus K sopii monien eri kielten (myös uralilaisten kielten) puhujien alkukodiksi. 204 Kartta 156'Indo-uralilaiset kielet copy'. Indo-uralilaishypoteesin mukaisten kielten muinaiset alueet. Kartan pääasialliset lähteet: Ruhlen 1987 ja Boeree. Muinaisten geneettisten klaanien ja muinaisten kantakielten välisiä suhteita on tässä vaiheessa turha tämän enempää pohtia. On myönnettävä, että geneettiset klaanit ja kantakielet vain joissakin tapauksissa näyttävät johtavan samansuuntaisiin johtopäätöksiin. Kysymyksessä on ehkä niin eriaikaiset ilmiöt, että niiden yhteensovittaminen on ainakin toistaiseksi liian vaikeaa. Kartasta 'maailman kielet nrot copy' nähdään, millä Euraasian ja Afrikan alueilla kahteentoista eri kielikuntaan kuuluvia kieliä nykyään puhutaan. KARTTA PIIRRETÄÄN PUHTAAKSI!
205 Kartta 157'Maailman kielet nrot copy'. Maailman laajimmat nykyiset kielialueet. Euraasian alueeltaan laajimmat kielikunnat ovat 1. indoeurooppalainen, 2. uralilainen, 3. altailainen, 4. dravidalainen, 5. sinotiibettiläinen, 6. thailainen, 7. mon-khmeriläinen ja 8. astronesilainen kielikunta. Afrikan laajimmat kielikunnat ovat 9. seemiläis-haamilainen, 10. nilosaharalainen, 11. nigeriläis-kongolainen, 12. khoisalainen ja 8. (Madagaskarin) astronesialainen kielikunta. Kielikarttaa 'Maailman kielet nrot copy' voi verrata esimerkiksi geenikarttoihin 'Y maailma värit kirjaimet' ja 'mt haploryhmät maailman väri' (joista edellinen kuvaa yleisimpien nykyisten miesklaanien ja jälkimmäinen yleisimpien nykyisten naisklaanien alueita). Kieli- ja geenikarttojen väliset selvimmät vastaavuudet ovat seuraavat: 1. Naisten klaanin H eli Helenan alue vastaa jossain määrin kielikartan indoeurooppalaisten kielten aluetta (tosin vain sen euroopanpuoleista osaa). Tämä panee kysymään: oliko Helenan kieli mahdollisesti indoeurooppalainen? 2. Miesten R1b-klaanin eli Robertin klaanin ja R1a-klaanin eli Raulin klaanin yhteisalue vastaa jossain määrin indoeurooppalaisten kielten kokonaisaluetta. Koska kyseinen yhteisalue on oikeastaan sama kuin makroklaanin R eli Rikhardin klaanin alue, voidaan ehkä olettaa, että Rikhard puhui indoeurooppalaista kieltä. Ehkä tämä kieli oli Helenan ja Rikhardin yhteinen kotikieli? 3. Siperian ja Koillis-Euroopan N-klaani eli Niilon klaani kattaa kielikartan kaksi aluetta: lännessä suomensukuisten kielten alueen ja idässä kirjavan kielialueen, jolla vallitsevina ovat altailaiset kielet (tarkemmin tunguusikielet, mm. eveni, ja turkkilaiskielet, esim. jakuutti) ja eräät isolaattikielet (esim. jukagiiri ja ketti). Jos
ajattelee, että kyseinen kirjava kielialue on aikaisemmin ollut yhtenäisempi ja kuulunut paleosiperialaisille kielille, päädytään varovaiseen päätelmään, jonka mukaan geneettisesti määritelty Niilon klaani on kaksikielinen: alueen itäpuoliskossa puhutaan suomensukuisia kieliä ja sen itäpuoliskossa on alkujaan puhuttu paleosiperialaisia kieliä. Sille, että kyseiset Siperian alueet ovat jakautuneet kahtia saa myös kartasta 'mt haploryhmät maailman väri', jonka mukaan Siperian itäisessä puoliskossa hallitsevia naisklaaneja ovat C ja A; lännempänä hallitseva naiskaani on U-klaani eli Ursulan klaani (joka on yleinen myös Itä-Euroopassa ja Lähi-idässä). 4. Kiinalaiset kuuluvat geneettisesti miesten klaaniin O ja naisten klaaniin D. Näiden yhteisalue vastaa melko hyvin nykyistä sinotiibettiläisten kielten aluetta. Voidaankin ajatella, että miesten O-klaanin ja naisten D-klaanin vanhimmat edustajat (mies ja nainen) asuivat nykyisen Kiinan alueella ja puhuivat jotakin sinotiibettiläisten kielen varhaismuotoa. 5. Intialaiset miehet kuuluvat usein L-klaaniin ja naiset M-klaaniin. Alueella oletetaan puhutun ennen indoeurooppalaisen kielen saapumista dravidalaista kieltä. On siis oletettavissa, että miesten L-klaanin vanhin mies ja naisten M-klaanin vanhin nainen asuivat Intiassa ja käyttivät kotikielenään dravidalaista kieltä. 6. Australian alkuperäisasukkaiden kieli oli kanta-australia (Proto Australian). Kieli saapui Australiaan ensimmäisten uudisasukkaiden mukana jo 50 000 vuotta sitten. Australian yleisin miesklaani on C (Cain) ja yleisin naisklaani N (Nina). Voidaan hyvin kuvitella, että Australian ensimmäisen perheen, Cain ja Ninan, kotikielenä oli kanta-australia. 7. Afrikan miesten klaanin E3b eli Ebonin alue vastaa hyvin kielikartan seemiläishaamilaisten ja nilosaharalaisten kielten yhteisaluetta 9+10. Ehkä Ebon puhui jompaa kumpaa näistä kielistä? 8. Afrikan naisten L1-klaanin alue vastaa jossain määrin nigerialais-kongolaisten kielten aluetta. Puhuiko tämä erittäin varhainen afrikkalainen nainen ehkä jotakin nigerialais-kongolaisten kielten varhaista kantakielta? 206
207 Kartta 158'Y maailma värit kirjaimet'. Y-kromosomien haploryhmien ne 15 aluetta, joilla yksi haploryhmä on muita hallitsevampi. Kartan alueet edustavat laajoja miesten klaaneja. Kartta esiintyy samanlaisena myös edellä. Kartta 159'mt haploryhmät maailman väri'. Mitokondriaalisten haploryhmien ne 15 aluetta, joilla yksi haploryhmä on muita hallitsevampi. Kartan alueet edustavat laajoja naisten klaaneja. Kartta esiintyy samanlaisena myös edellä. Ekspansiokeskusten maantieteelliset sijainnit Sekä miehillä että naisilla on Aasiassa kolme tärkeää ekspansiokeskusta. Miesten ekspansiokeskukset kuuluvat F-klaanille, K-klaanille ja P-klaanille; naisten ekspansiokeskukset N-klaanille, R-klaanille ja M-klaanille. Olisi luonnollisesti ihanteellista, jos miesten ja naisten ekspansiokeskukset olisivat siinä mielessä samoja, että ne sijaitsisivat samoilla maantieteellisillä alueilla. Viitteitä tällaisesta vastaavuudesta onkin, sillä keskuksista yksi näyttää sijaitsevan Lähi-idässä tai Persiassa, toinen jossakin Keski-Aasian länsi- tai pohjoisosassa ja kolmas itäisessä Keski-Aasiassa. Tämän perusteella voisi ajatella, että kyseiset kolme aluetta sijaitsevat sen reitin varrella, jonka sekä miehet että naiset olisivat kulkeneet pyrkiessään Lähi-idän Persian alueelta kohti Mongoliaa. Reittä voisi perustella mm. ilmastollisilla seikoilla ja myös sillä, että väestöt ovat seuranneet riistaa ja siirtyneet loppuun käytetyiltä alueilta runsaampien ja riistasaaliiden alueita. Toisaalta miesten
ja naisten kolme ekspansiokeskusta ovat geneettisessä mielessä erilaisia, sillä niiden väliset vaikutussuhteet ovat erilaiset. Kuvan 49'y ja mt ekspansiokeskukset' nuolista on vaikea löytää yhtäkään vastaavuutta miesten ja naisten kaavioista. 208 Kuva 49'y ja mt ekspansiokeskukset'. Afrikassa syntyneiden isälinjojen ja äitilinjojen kehittymisiä. Tilannetta ei auta se, että sijoittaa kaavion ekspansiokeskukset toisiinsa nähden eri tavalla. Johtopäätös on, että miesten ja naisten ekspansiokeskuksissa on kysymys eri asioista, ehkä eri aikoina ja eri alueilla sijainneista keskuksista. Olen ratkaissut asian niin, että 1) oletan maantieteellisiä alueita olevan viisi ja 2) miesten ja naisten ekspansiokeskusten sijaitsevan näillä alueilla seuraavan kaavion mukaisesti: Kuva 50'y ja mt ekspansiokeskukset 6 copy'. Kolmen miesten ja kolmen naisten ekspansiokeskuksen oletetut maantieteelliset sijainnit. Musta = miehet; harmaa = naiset.
Näin esitettyinä ekspansiokeskukset ovat sopusoinnussa geneettisten tosiasioiden kanssa, eli kaavion nuolet soittavat oikein ekspansiokeskusten väliset vaikutussuhteet. Ehkä huomattavin yleistys, joka ehdottamani systeemin pohjalta voidaan tehdä, on se, että kyseiset (sekä miesten että naisten) väestöt ovat kaikissa vaiheissa liikkuneet kohti pohjoista. Ekspansiokeskusten maantieteellisiä sijainteja ja migraatioiden reittejä voidaan pohtia myös niiden tietojen perusteella, joita on saatu alueiden kasvillisuudesta. Keski- Aasian erämaa. Erilaisia skenaarioita Siitä, kuinka ihmisten asuinalueet ovat levinneet Afrikasta lähdön jälkeen eri puolille maapalloa, ei ole sataprosenttisen varmaa tietoa. Asiaa on kyllä paljon pohdittu, mutta eri tutkijat ovat tulleet hyvinkin erilaisiin tuloksiin. Edellä esittämäni skenaario on siis oikeastaan vain yksi monista mahdollisista. 209
210 Kuva 51'Kivisild reittivaihtoehdot'. Kuusi migraatioiden vaihtoehtoa Afrikasta lähdön jälkeen. Se reittivaihtoehto, jota itse noudatan edellä, on oleellisilta osiltaan kartan E mukainen; sen on esittänyt mm. Wallace et al. vuonna 2005. Uniparentaalisin perustein määritelty sukulaisuus Olen edellä käsitellyt ensin isälinjoja y-kromosomin valossa ja sitten äitilinjoja mitokondrioiden valossa. Kummallekin osalle tyypillistä on se, että käsiteltävät asiat ovat uniparentaalisia eli sellaisia, että lapsi perii ne vain toiselta vanhemmaltaan; niiden kannalta lapsi ei ole vanhempiensa "kompromissi". Näin menetellen päästään huomattavasti kaukaisempiin aikasyvyyksiin kuin autosomisia (klassisia) geenejä käyttäen. Niinpä suuri osa edellä esitetyistä asioista kuuluvat kymmenien tuhansien vuosien takaiseen menneisyyteen. Kun aikasyvyys on tämä, ovat monet esiin tulleet geneettiset havainnot yllättäviä. Voidaanko todella väittää esimerkiksi niin (kuin
211 edellä teen), että suomalaiset miehet ovat kiinalaisten ja japanilaisten miesten sukulaisia sillä perusteella, että molemmat polveutuvat 35 000 vuoden takaisesta eteläisessä Siperiassa eläneestä NC-klaanista? Ei kai voi kieltää, etteivätkö suomalaiset ja kiinalais-japanilaiset miehet edusta antropologisesti (rodullisesti) aivan eri tyyppejä. Onko todella niin, että aivan erilaiset ihmistyypit voivat olla toistensa sukulaisia, kun sukulaisuus määritellään niin kuin se on tässä julkaisussa määritelty? Asia on juuri näin: uniparentaalisiin ominaisuuksiin perustu "sukulaisuus" ei näy esimerkiksi ihmisten ulkonäöstä; ulkonäöltään ja yleisemminkin keholtaan kaksi erilaista ihmistä saattavat kuitenkin olla isä- ja äitilinjojen kannalta läheisiä sukulaisia. Otan seuraavan kuvitteellisen esimerkin: Kuvitellaan, että tyypillinen suomalainen mies muuttaa Afrikkaan ja saa poikalapsen tyypillisen afrikkalaisen naisen kanssa. Poika on isänsä ja äitinsä kompromissi mm. siinä suhteessa, että hänen ihonvärinsä on mulatille tyypillinen. Poika jää Afrikkaan ja saa poikalapsen tyypillisen afrikkalaisen naisen kanssa, ja kuvillaan, että näin tapahtuu vielä vaikkapa kymmenen ikäpolven ajan. Prosessin jälkeen Afrikassa asuu ehkä täysin afrikkalaiselta näyttävä poika, joka kuitenkin kuuluu "suomalaiseen" isälinjaan, koska hänen yksi esi-isänsä oli suomalainen. Pojan y-kromosomi on täysin suomalainen, mutta hänen kehonsa on muuten (lähes) täysin afrikkalainen. Vastaava esimerkki voisi koskea äitilinjaa vaikkapa siten, että afrikkalainen nainen muuttaa Suomeen ja saa täällä tyttölapsen, joka menee naimisiin tyypillisen suomalaisen miehen kanssa ja saa tyttölapsen; prosessin voi ajatella tässäkin tapauksessa jatkuvan samanlaisena kymmenen ikäpolvea ja suomessa asuvan (lähes) täysin suomalaisen näköisen naisen, jonka äitilinja on kuitenkin alkujaan "afrikkalainen". Esimerkit riittäkööt osoittamaan, että ihmisten ruumiillisten ominaisuuksien (autosomisten geenien) perusteella määritelty "sukulaisuus" ei ole sama asia kuin uniparentaalisten ominaisuuksien perusteella määritelty sukulaisuus. Mitkä geneettisen tutkimuksen tuloksissa on varmaa, mitkä epävarmaa? Genetiikka on eksakti tieteenala. Monet sen tulokset ovat varmoja ja tulkinnattomia; niissä ei ole samaa subjektiivisuutta kuin monien humanististen tieteiden tuloksissa. Tämä pätee esimerkiksi yksilön haploryhmien määrittämiseen: kun geneettinen testi antaa esimerkiksi tuloksen, jonka mukaan yksilön kuuluu haploryhmää N3, asiassa ei ole mitään tulkinnanvaraa. Tulkinnaton seikka on myös mutaatioiden järjestys; se on nähtävissä DNA:sta, ja sen perusteella on rakennettavissa yksiselitteiset fylogeneettiset verkot ja puut. Toisaalta on kuitenkin myönnettävä, että genetiikkaankin liittyy myös monia asioita, jotka eivät ole yhtä selviä ja sataprosenttisen luotettavia kuin yksilön haploryhmän määrittäminen ja fylogeneettisten verkkojen puiden konstruoiminen. Mitä tällaisia epävarmoja kohtia genetiikan alalla on? 1. Yksi epävarmuustekijä on tilastollinen: Väestöjen koostumukset määritetään siten, että väestöstä valitaan suppeahko edustava otos, joka tutkitaan tämä; suuri osa väestöstä jää tutkimuksen ulkopuolelle. Varsinkin jos otos on kovin suppea tai jos se
on epäsopivalla tavalla valittu, voi vaikeuttaa koko väestöstä tehtävien johtopäätösten tekoa. 2. Toinen epävarma asia on maantieteellinen: Usein pyritään paikantamaan mutaatiot ja migraatiot maantieteellisille alueille. Tällöin käytetään usein periaatetta, jonka mukaan mutaation tapahtumapaikka näkyisi vielä nykyisistä haploryhmien frekvensseistä siten, että syntyalueella olisi muita korkeampi frekvenssi. Toisaalta tiedetään, että on monia tekijöitä (mm. pullonkaulat ja drift-ilmiö), jotka ovat saattaneet paljonkin muuttaa alkuperäistä tilannetta. Ne maantieteelliset alueet, jotka geneetikot esittävät mutaatioiden tapahtuma-alueiksi, eivät useinkaan ole ehdottomia totuuksia; niissä joskus runsaastikin tulkinnanvaraa. 3. Kolmas epävarma asia on aikaa koskeva: Milloin mutaatio on tapahtunut? Ajanmääritykset perustuvat viime kädessä sille olettamuksella, että mutaatiot tapahtuisivat ajallisesti ainakin jossain määrin tasavälein. Periaate on kuitenkin jossain määrin ristiriitainen sen ajatuksen kanssa, että mutaatiot ovat sattumanvaraisia. Voidaan kysyä: voivatko sattumanvaraiset tapahtumilla sattua säännöllisin väliajoin? Ehkä jossain määrin näin on. Voihan vastaavasti ajatella, että kouluoppilaan kirjoitusvirheillä (joita tässä verrataan mutaatioihin) on taipumus toistua enemmän tai vähemmän tasaisin väliajoin. Kun halutaan tutkia, tapahtuvatko kirjoitusvirheet tasaisin väliajoin, sopii tutkimukseen paremmin sellaiset oppilaat, jotka tekevät usein kirjoitusvirheitä. Vastaavasti mutaatioiden ajanmäärityksiin sopivat paremmin sen tyypin mutaatiot, joita tapahtuu suhteellisen usein kuin sellaiset, joita tapahtuu suhteellisen harvoin. Tällaisista syistä geneetikot käyttävätkin mutaatioiden syntyaikoja selvittäessään usein ns. mikrosatelliitteja, joiden tapahtumatiheys on suurempi kuin muiden mutaatioiden. Mutaatioiden tapahtuma-aikojen selvittämiseen käytetään myös diversiteettiä: jos on kaksi muuten samanlaista aluetta, joista toisella tutkittavalla haploryhmällä on suurempi määrä erilaisia haplotyyppejä (eli jonka diversiteetti on suurempi), saatetaan ajatella, että suurempi vaihtelevuus on vaatinut aikansa eli että suuremman diversiteetin alueella mutaatio on tapahtunut aikaisemmin kuin pienemmän diversiteetin alueella. Mutaatioiden tapahtuma-aikoihin sisältyy usein vieläkin enemmän tulkinnanvaraisuutta kuin tapahtuma-alueisiin. Eri geneetikoilla saattaa olla hyvinkin erilaiset käsityksen siitä, milloin mutaatio on tapahtunut eli milloin väestöryhmä (klaani) on alkanut kehittyä. 212