KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA-SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA-SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA"

Transkriptio

1 Julkaistu Sukumme 5 lehdessä KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA-SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA Sukututkimusmenetelmät ovat kehittyneet parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Uusimpana menetelmänä perinteisen tutkimuksen rinnalle ja sitä täydentämään tuli vuosituhannen alussa ihmisen perintötekijöihin perustuva DNAtutkimus. Se kertoo henkilön esihistoriasta ja löytää geenisukulaisia. Vuonna 2001 onnistuttiin avaamaan ihmisen perintötekijät, jotka rakentuvat DNA-ketjuista. Tutkimuksessa voidaan seurata isälinjaa tai äitilinjaa aina Aatamiin ja Eevaan saakka. Nimittäin aikojen saatossa perintötekijöihin on syntynyt ja syntyy edelleenkin muutoksia eli mutaatioita, jotka jäävät pysyviksi ja periytyvät jälkeläisille. DNAsukututkimus on näiden merkkien jäljittämistä ja sillä saadaan selville suvun historian suuret linjat jopa kymmenien tuhansien vuosien taakse. Tässä meidän tutkimuksessa seurattiin Kyllösten isälinjaa Y-kromosomissa olevien markkereiden avulla. Kuulumme Suomessa harvinaiseen sukuhaaraan eli klaaniin Suomalaisten miesten perintötekijäryhmät tunnetaan lähes sataprosenttisesti. He kuuluvat perintötekijöiltään neljään haploidiryhmään eli klaaniin. 72,3 % kuuluu idästä tulleeseen N3-ryhmään, ns. metsäsuomalaisten- tai mammutinmetsästäjien jälkeläisiin. 20,1 % kuuluu Länsi-Eurooppalaiseen I-ryhmään. 4,9 % kuuluu aasialaiseen R1a-ryhmään ja 0,5 % läntiseen R1b-ryhmään. Kyllöset kuuluvat isälinjaltaan juuri tähän viimeksi mainittuun, Suomessa harvalukuiseen klaaniin. Tarkemmin vielä R1b1a2-M269 haploidiryhmään. Tämän klaanin historiaa pyrin tässä kirjallisuus- ja tutkimuslähteisiin nojaten selvittämään (kuva 1). Klaanien kulkureitit Kaikkien ihmisklaanien yhteinen esi-isä ( Aatami ) asui Kenian savanneilla jo vuotta sitten. Täältä kulku johti Lähi-Itään, jossa kaikkien suomalaisten klaanien esiisä eli noin vuotta sitten. Lähi-Idästä I-klaani haarautui kulkemaan kohti Etelä- Eurooppaa ja N-klaani kohti pohjoista ja itää.

2 Volgan tienoilla syntynyt, mutaatioiden kautta tunnistettava, R-makroklaani jakaantui noin vuotta sitten R1a- ja R1b-klaaneihin. Meidän R1b-klaanimme tie kulki kohti Keski- ja Länsi-Eurooppaa ja nämä ihmiset elivät jo jääkauden aikana Iberian niemimaalla (nyk. Espanja), nk. Iberian refugio (peuranmetsästäjät). He olivat ensimmäisiä eurooppalaisia, nykyisen ihmisen, nk. Cro Magmonin ihmisen ja Aurignac-kulttuurin edustajia. Jäätikön sulaessa he vaelsivat pohjoiseen muodostaen Länsi-Eurooppaan Magdeleinen ja Hampurin kulttuurit sekä edelleen Ahrensburgin kulttuurin. Viimeisimmän jääkauden aikaan Iberian niemimaan lisäksi Euroopassa oli kaksi muutakin aluetta, jolla ihmisiä asui. Balkanin refugio ja Ukrainan refugio. Ukrainan alueella asuivat suomalaisten N3-haploidiryhmän esi-isät. Jäätikön väistyttyä noin v. sitten nämä ihmiset vaelsivat koilliseen ja pohjoiseen, muodostaen Keski- Euroopassa todennäköisesti jo suomalais-ugrilaisen nk. Svidrin kulttuurin noin 8500 v. sitten. Olosuhteiden- ja elannon hankkimisen pakottamana väki liikkui. Svidrin kulttuurin väkeä siirtyi edelleen luoteeseen, pohjoiseen ja itään. Nykyisen Pohjois-Saksan alueella sekoittuivat Ahrensburgin- ja Svidrin (suomalais-ugrilainen) kulttuurit ja ihmiset saivat vaikutteita toisiltaan. Syntyi uusi väestöryhmä, jota voidaan kutsua pohjoiseurooppalaisiksi ja josta myöhemmin erottuivat skandinaavit sekä germaanit Pohjois-Saksan, Tanskan ja Etelä-Ruotsin alueelle. Väestön vaalea ihonväri tuli todennäköisesti Ukrainan refugion väestön mukana. Tähän aikaan, noin 6000 v. Sitten, suomalais-ugrilainen kultturialue oli laajimmillaan ulottuen Brittein-saarilta Etelä- ja Keski-Skandinavian - sekä Pohjois- ja Keski-Saksan yli itään. Pian tämän jälkeen, maanviljelyn yleistyttyä, väestö lisääntyi ja pysyvämpi asutus yleistyi. Suomensukuisten vaikutusalue supistui ja siirtyi itään ja pohjoiseen siirtyen vähitellen nykyisinkin tunnetuille alueille. Mitä kautta Suomeen? Pohjois-Saksan alueelta tarjoutui meidän R1b-klaanillemme periaatteessa kaksi reittiä Suomeen. Toinen johtaa Itämeren rannikkoa pohjoiseen maitse kiertäen tai Suomenlahden yli Baltiasta. Toinen reitti johtaa Tanskan ja Keski-Ruotsin kautta Ahvenanmaalle ja edelleen Suomen mantereelle. Geeniperimää tarkastellen viimeksimainittu vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä. Ruotsalaisista 20 % kuuluu meidän kanssa samaan klaaniin, norjalaisista peräti 27 %, puolalaisista 18 %, virolaisista 9 %. Yli 90 % nyt tehdyn geenitutkimuksen sukulaisuusosumista sijoittuu

3 alueelle Keski- ja Etelä-Ruotsi, Tanska, Belgia, Saksa, Brittein-saaret, USA:n itärannikko. Puolasta löytyy yli 10 osumaa, mutta Baltian maista ei yhtään. Venäjältä 1, Valko-Venäjältä 3 ja Ukrainasta 5. Brittein-saaret koki suuren anglo-saksisen muuttoaallon mm. 400-luvulla. Amerikkaan mentiin siirtolaisiksi 1500-luvulta lähtien. USA:ssa johtaa useitakin sukukaistemme suoria isälinjoja aina 1600-luvulle saakka. Vaikka suomalais-ugrilainen kulttuuri- ja kielialue supistui vuosituhansien saatossa, asui mahdollisesti vielä Kristuksen syntymän tienoilla Keski-Ruotsin itärannikolla suomenkielistä väestöä. Kieli olisi ollut itämerensuomen läntinen murre. Yhteydet Ruotsin, Suomen länsi- ja lounaisrannikon, sekä Viron välillä olivat toimivat. Mm Virosta 300 ekr. peräisin olevaa rautaesineistöä on löydetty sekä Suomen että Ruotsin rannikkoseuduilta. Tiedetään myös, että pronssikaudella ja rautakauden alussa (1500 ekr jkr.) Suomi sai germaanisia ja skandinaavisia vaikutteita ja väestöä lännestä, sekä permiläisiä ja volgalaisia vaikutteita idästä. Läntiset tulokkaat olivat useinmiten eliittiväestöä, porvareita, kauppiaita, hallintomiehiä, joiden kieli oli germaaninen (nk. suomengermaani). Pitemmän päälle tulokkaat sulautuivat kantaväestöön. Kyllösten ensimmäinen asuinpaikka, Kyllölän kylä Paimiossa, sijaitsee juuri germaanis-skandinavisen vaikutuksen piirissä. Tässäkin valossa tuntuu todennäköiseltä, että sukumme tulosuunta Suomeen on läntinen, Ruotsin kautta. Kyllönen sukunimi esiintyy ruotsin kielessä muodossa Kyllen. Ruotsalaisissa geenisukulaistemme esi-isissä esiintyy myös muoto Kyller. Useampikin tutkimuksessa esiintullut Kyllösten sukulinja johtaa 1600-luvun Tukholmaan. Irlantilaisten sukulaisten esi-isissä on sukunimi Kelly ja Kelley Tutkimuksen herättämiä ajatuksia DNA-sukututkimus todistaa oikeaksi edesmenneen kunniapuheenjohtajamme Aarne Kyllösen arvelut, että Kyllösten suku edustaa Euroopan vanhinta väestöä. Esi-isämme Euroopassa olivat jääkauden aikaisia peuranmetsästäjiä. Geneettinen yhteys Viipuriin ja Lounais-Suomeen tukee myös FT Matti Kyllösen sukukirja 2 -osassa esittämiä johtopäätöksiä suvun vaiheista Viipurissa ja Paimiossa. Sen sijaan siirtymissuunta Suomeen on ollut vain arvailujen varassa. Virosta, Ruotsista, Saksasta, vai mistä? Kyllösen suku näyttää siis olevan aikoinaan idästä v. sitten länsieurooppaan siirtynyttä alkuperää ja edelleen Ruotsin kautta Lounais-Suomeen

4 siirtynyttä väestöä. Kyllösiä toimi merkittävässä asemassa Suomessa 1400-luvulla. Nousiko esim. Niilo Kylliäinen merkittävään asemaansa talonpoikaisäädystä, vai oliko hän tai hänen esi-isänsä alunperinkin Ruotsista muuttanutta eliittiväestöä? Kun vielä ajattelee hänen poikansa Peder Nilson Kyllen eli Pietari Kylliäisen merkittävää asemaa Olavinlinnan voutina, nousee tällainen kysymys helposti esille. Geenisukulaisuutta osoittavien osumien vähäisyys Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Baltiassa viittaa myös läntiseen alkuperäämme. Tosin näillä alueilla analyysejäkin on tehty vähemmän. Marien perimässä läntisten geenien osuus on vain 11 %. Geenisukulaisuus on tältä osin hyvin epävarmalla pohjalla. Yleensäkin geenitutkimus on mullistanut kansojen oletettuja sukulaisuussuhteita. Toisaalta geenisukulaisuus ei selitä kielisukulaisuutta. Kielenvaihtoa on Euroopassakin tapahtunut vuosituhansien kuluessa suuressa määrin. Vähemmistökielet ja -väestöt ovat helposti sulautuneet valtakieleen ja -väestöön. Myös ajatus suomensukuisten kansojen yhteisestä alkukodista on osoittautunut nykytutkimuksen valossa myytiksi. Ei ole myöskään tapahtunut mitään suurta muuttovaellusta Suomen alueelle. Väestö on tullut vähitellen tihkumalla useasta suunnasta, pääosa tietysti idästä ja etelästä. DNA-sukututkimus on tuonut uutta ja entistä tietoutta täydentävää tietoa sukumme varhaisvaiheisiin. Tulokset elävät jatkuvasti. Uusia sukulaisuusosumia tulee lähes viikoittain sitä mukaa kuin analyysejä tehdään ja menetelmät kehittyvät. Varmaan vuoden kuluttua olemme taas viisaampia. Hannu Kyllönen Lähteet: -Kyllösten isälinjan DNA-geenitutkimus FamilyTreeDNA Genealogy by Genetics, Ltd. Houston, Texas. -Kyllönen Aarne (2005): Olemme profeettojen sukua. Olemmeko muinaisten kuninkaiden palvelijoita. Mistä sukukirja 1. me sukulaisemme tunnistamme. - Tietäjien ja taitajien sukua - Kainuun - Sanomat Oy, Kajaani. Kyllönen Matti (2012): Kyllösten suvun vaiheista Marinmaalta Paimion ja Savo- Karjalan kautta Kuhmoon.

5 Tietäjien ja taitajien sukua sukukirja 2. - Erweko Oy, Oulu -Wiik Kalevi (2002): Eurooppalaisten juuret. - Atena Kustannus Oy, Jyväskylä. -Wiik Kalevi (2004): Suomalaisten juuret. - Atena Kustannus Oy, Jyväskylä.

TIMO LÖNNMARKIN ISÄLINJAN GENEETTINEN TUTKIMUS

TIMO LÖNNMARKIN ISÄLINJAN GENEETTINEN TUTKIMUS TIMO LÖNNMARKIN ISÄLINJAN GENEETTINEN TUTKIMUS Yleistä Ihmiskunnan sukupuu ja Afrikan alkukoti Miespäälinjat Haploryhmät eli klaanit Mistä tutkimus tehtiin? Timon ja meidän sukuseuramme jäsenten isälinja

Lisätiedot

Sukukokous TERVETULOA! Järvisydän, Rantasalmi

Sukukokous TERVETULOA! Järvisydän, Rantasalmi Sukukokous 1.7.2017 TERVETULOA! Järvisydän, Rantasalmi Kansasten DNA-sukututkimus TAUSTAA Mitä on DNA-sukututkimus? Vahvistaa perinteisin sukututkimusmenetelmin saatuja tuloksia. Tutkitaan henkilön DNA-näytettä.

Lisätiedot

Päivitetty 27.8.2006. C. Suomalainen näkökulma

Päivitetty 27.8.2006. C. Suomalainen näkökulma 110 Päivitetty 27.8.2006 C. Suomalainen näkökulma Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 4' Jääkaudenaikaiset suomalaisten esi-isät Jääkaudella nykyisen Suomen alue oli suuren osan ajasta parikilometrisen jäätikön

Lisätiedot

Toukokuu 2014. Toukokuu 2014

Toukokuu 2014. Toukokuu 2014 SUKUMME Toukokuu 2014 KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA- SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA Sukututkimusmenetelmät ovat kehittyneet parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Uusimpana menetelmänä perinteisen tutkimuksen

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus

Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus Marttisten sukuhaarojen Y- DNA tutkimus Mikkeli 23.5. 2010 Pekka Haikkala Auvo Kostiainen Professori Auvo Kostiainen Filosofian tohtori, Yleisen historian professori Turun Yliopistossa Map of Delaware

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA 1. Suomusjärven kulttuuri PEPPI, JANNA, LOVIISA, MINNA 2. Kampakeraaminen kulttuuri JONNA, SALLA, ESSI, JUHANI 3. Vasarakirveskulttuuri (nuorakeraaminen

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Y-DNA ja sukututkimus

Y-DNA ja sukututkimus Y-DNA ja sukututkimus Tuomas Niilonpoika Mäntsän Jälkeläisten Sukujuhla Mänttä 1.9.2012 Sukututkimusta tukeva kirjallinen materiaali alkaa ilmaantua vasta 1500 luvulla (pl. papisto ja aateliset) Perinteinen

Lisätiedot

Hallikaisten varhaisvaiheet ja suvun DNA-tulokset Ari Kolehmainen Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet

Hallikaisten varhaisvaiheet ja suvun DNA-tulokset Ari Kolehmainen Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet Hallikaisten varhaisvaiheet ja suvun DNA-tulokset 28.7.2018 Ari Kolehmainen Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet Tutkijan esittely ja sukututkimustausta Suomen historian maisteri (Joensuun yliopisto

Lisätiedot

DNA sukututkimuksen tukena

DNA sukututkimuksen tukena Järvenpää 12,2,2019 Teuvo Ikonen teuvo.ikonen@welho.com DNA sukututkimuksen tukena DNA sukututkimuksessa (Peter Sjölund: Släktforska med DNA) tiesitkö, että olet kävelevä sukukirja? on kuin lukisit kirjaa

Lisätiedot

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015 1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta

Lisätiedot

DNA-testit. sukututkimuksessa Keravan kirjasto Paula Päivinen

DNA-testit. sukututkimuksessa Keravan kirjasto Paula Päivinen DNA-testit sukututkimuksessa 28.11.2017 Keravan kirjasto Paula Päivinen Solu tuma kromosomit 23 paria DNA Tumassa olevat kromosomit periytyvät jälkeläisille puoliksi isältä ja äidiltä Y-kromosomi periytyy

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA TEEMAT 4. Pronssikausi JONI, TITTA, TUULI, JUTTA 5. Esiroomalainen rautakausi (ennen ajanlaskun alkua) MILJA, ANITRA, VENLJA 6. Roomalainen rautakausi ATTE,

Lisätiedot

Kilpailukykyä ja vetovoimaa. Mikko Helander Kesko Oyj, pääjohtaja

Kilpailukykyä ja vetovoimaa. Mikko Helander Kesko Oyj, pääjohtaja Kilpailukykyä ja vetovoimaa Mikko Helander Kesko Oyj, pääjohtaja Mikko Helander Syntynyt Kuopiossa 2.6.1960 Ylioppilaaksi Minna Canthin yhteiskoulusta 1979 Jalkapalloilua KuPS:ssa ja Etelä-Kuopion Ilveksessä

Lisätiedot

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ Kieliä koskevia olettamuksia nostraattiteoria

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ Kieliä koskevia olettamuksia nostraattiteoria 202 YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ 1. Kieliä koskevia olettamuksia 2. Isälinjojen ja äitilinjojen eriaikaisuus 3. Kolmen ekspansiokeskuksen maantieteelliset sijainnit 4. Yleisiä migraatioita kokevia skenaarioita 5.

Lisätiedot

Tanska. Legoland, Billund

Tanska. Legoland, Billund Pohjoismaat Tanska Kokonaispinta-ala: 43 376 km² Rantaviiva: 7 313 km Korkein kohta: Yding Skovhøj 173 m Isoin sisävesistö: Arresø 41 km² Pisin joki: Gudenå 158 km Asukasluku: 5 400 000 (2006) Pääkaupunki:

Lisätiedot

Suomalaisten alkuperävaihtoehdot Kalevi Wiik

Suomalaisten alkuperävaihtoehdot Kalevi Wiik Suomalaisten alkuperävaihtoehdot Kalevi Wiik Kun pohditaan suomalaisten juuria, on hyvä tarkastella asiaa neljältä kannalta: Mistä ensimmäiset suomalaiset tulivat Suomeen? Milloin ensimmäiset suomalaiset

Lisätiedot

Mistä suomalaisten geneettinen ydna N-haploryhmä on peräisin? Milloin suomensukuinen vaaleaihoinen väestö on saanut alkunsa?

Mistä suomalaisten geneettinen ydna N-haploryhmä on peräisin? Milloin suomensukuinen vaaleaihoinen väestö on saanut alkunsa? Milloin suomensukuinen vaaleaihoinen väestö on saanut alkunsa? 20.10.2013 Seppo Liukko s. 1 / 10 Suomensukuiset väestöt Euroopassa (laajalla alueella Eurasiassa) linkki> Suomensukuiset väestöt, SL ja Seppo

Lisätiedot

Kymmenen kärjessä mitkä ovat suomalaisten yleisimmät perinnölliset sairaudet?

Kymmenen kärjessä mitkä ovat suomalaisten yleisimmät perinnölliset sairaudet? Kymmenen kärjessä mitkä ovat suomalaisten yleisimmät perinnölliset sairaudet? Harvinaiset-seminaari TYKS 29.9.2011 Jaakko Ignatius TYKS, Perinnöllisyyspoliklinikka Miksi Harvinaiset-seminaarissa puhutaan

Lisätiedot

Häkkisten isälinjat ja savolainen ryhmä 4 15 Jaakko Häkkinen 9.12.2014

Häkkisten isälinjat ja savolainen ryhmä 4 15 Jaakko Häkkinen 9.12.2014 Häkkisten isälinjat ja savolainen ryhmä 4 15 Jaakko Häkkinen 9.12.2014 Haploryhmä: N1c1a (M178) Alahaploryhmä: N1c1a1a2a (Z1935) Pääryhmä: savolainen (YCAII = 18 18) Ryhmä: 4 15 (DYS464 = 15 15 15 15)

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

DNA testit sukututkimuksessa

DNA testit sukututkimuksessa DNA testit sukututkimuksessa Pakkasten sukuseura ry:n 20 v juhlakokous 19.9.2015 Jyväskylä Raimo Pakkanen, sukuneuvoston pj A,T,G,C. Ihmisen genetiikan lyhyt oppimäärä mtdna diploidinen kromosomisto =

Lisätiedot

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA Tilastoja vuosilta 1997-2018 Etelä-Karjalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla asuvat ulkomaan kansalaiset 1997-2018

Lisätiedot

2 vielä yleisimmin käytetty on 67 markkerin tutkimus, jolla testattavien välille löytyy yleensä jo eroja.

2 vielä yleisimmin käytetty on 67 markkerin tutkimus, jolla testattavien välille löytyy yleensä jo eroja. DNA Ihmisessä on 30 biljoonaa solua. Solussa on useita osia, mm. tuma, jonka tehtävänä on säilyttää perinnöllistä aineistoa. Tuma sisältää kromosomipareja, joita ihmisellä on 23 kpl. Naisilla kaikki kromosomiparit

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo Europaeus - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123526 Sivumäärä: 473 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.56 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000 vuotta kattava tarina eurooppalaisten

Lisätiedot

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa

Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs. Lataa Lataa Homo europaeus : Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia - Karin Bojs Lataa Kirjailija: Karin Bojs ISBN: 9789523123939 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.43 Mb Ainutlaatuisen mukaansatempaava, 54 000

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU

Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU 1 Kalevi Wiik Lokakuu 2012 POJOISMAALAISTEN ALKU Sisällys Mitä tarkoitetaan Pohjoismailla ja kuinka ne ovat syntyneet? Kuinka Pohjoismaiden maa-alue on syntynyt? Minkälainen oli Pohjoismaiden alue eem-kaudella

Lisätiedot

TUTKIMUSSUUNNITELMA PIIRA-HEIMON GENEETTINEN TAUSTA. Jorma Piirainen Eskil Piira Sukuseura ry. syyskuu 2012

TUTKIMUSSUUNNITELMA PIIRA-HEIMON GENEETTINEN TAUSTA. Jorma Piirainen Eskil Piira Sukuseura ry. syyskuu 2012 Jorma Piirainen Eskil Piira Sukuseura ry TUTKIMUSSUUNNITELMA syyskuu 2012 PIIRA-HEIMON GENEETTINEN TAUSTA SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Tutkimuksen tavoite 3. Teoriatausta 3.1 Geenitutkimus 3.2 Sukututkimus

Lisätiedot

Sukuseuran ensimmäinen kokous Puolangalla oli kerännyt kokoon runsaasti kansaa, useita satoja.

Sukuseuran ensimmäinen kokous Puolangalla oli kerännyt kokoon runsaasti kansaa, useita satoja. 1 16.6.18 Väyrysten sukukokous/juhani A Väyrynen Genetiikkaa suvun kautta Sukuseuran ensimmäinen kokous Puolangalla oli kerännyt kokoon runsaasti kansaa, useita satoja. Kaikki näyttivät tutuilta, mutta

Lisätiedot

Maahanmuutto Suomeen ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan

Maahanmuutto Suomeen ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan Maahanmuutto Suomeen ja kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan Kainuun polku Esikotoutus, kotouttaminen ja kotoutuminen -seminaari 1.12.2016 Pasi Saukkonen Muuttoliike Eurooppaan ja Euroopassa Eurooppa

Lisätiedot

Riekkisten suvun alkuvaiheet ja DNA-tulokset

Riekkisten suvun alkuvaiheet ja DNA-tulokset Riekkisten suvun alkuvaiheet ja DNA-tulokset 15.7.2017 kolehmainen.ari@gmail.com Tutkijan esittely ja sukututkimustausta Kotoisin Juvalta, asun Mikkelissä. Suomen historian maisteri (Joensuun yliopisto

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla

Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Lapsen paras yhdessä enemmän -kehittämispäivä 11.10.2017 Pasi Saukkonen Ulkomaalaistaustaisten väestöryhmien kehitys Helsingissä 1991-2017 100

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

6. Ortodoksinen kirkko

6. Ortodoksinen kirkko 6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa. Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1.

Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa. Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1. Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1.2015 Julkaisu Napola, Jaakko. 2014. Itä-ja keskieurooppalaisten

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013

Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Merikarvia Korpi-Matti - Puukoski voimajohtolinjan arkeologinen inventointi 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Arkisto- ja rekisteritiedot Tiivistelmä Sijaintikartta Linjakartta

Lisätiedot

Suomalaisten monet juuret

Suomalaisten monet juuret Suomalaisten monet juuret Kalevi Wiik Ennen suomalaisten katsottiin tulleen ajanlaskun ensi vuosisatoina nykyisen Suomen alueelle Virosta. Viroon heidän ajateltiin vaeltaneen Volgalta noin 5000 6000 vuotta

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Helsingin seudun väestöennuste. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestöennusteet - Helsingin seudun väestöennuste - Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen väestön ennuste - Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Helsingin seudun väestöennuste Väkiluku Helsingissä,

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 1.3.217 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestöennusteet. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestöennusteet Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.218 Väestöennusteet Helsingin seudun väestöennuste Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Kuvioissa ja taulukoissa

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA

HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA 28.1.2015 / Arja Vainikainen HISTORIANKIRJOJEN MAININTOJA HENDERS JA JOHAN WAINIKAISESTA SEKÄ MUUTAMA SANA VAINIKAISTEN SUKUTUTKIMUKSISTA 2000- LUVULLA 1500-luvulla alkanut Suomen sisämaan asutusprosessi

Lisätiedot

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä Alueelliset työmarkkinat 2010- luvulla Pekka Myrskylä Miesten ja naisten työllisyys koulutusasteen ja iän mukaan 2009, erikseen ulkomaalaiset 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Ulkom. naiset Ulkom.miehet Per

Lisätiedot

Ensiksikin suuri kiitos kaikille mukana olleille, jotka antoivat näytteensä tätä tutkimusta varten!

Ensiksikin suuri kiitos kaikille mukana olleille, jotka antoivat näytteensä tätä tutkimusta varten! ESKIL PIIRA SUKUSEURA RY Jorma Piirainen Esitelmä sukujuhlassa 7.7.2013 Kuhmo-talossa PIIRA-HEIMON Y-DNA-TUTKIMUKSESTA Sukuseuramme on tehnyt kuluneella kaksivuotiskaudella sukututkimukseen liittyvää työtä

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

Taaleri Pohjois-Euroopan ensimmäinen yhteinen raha

Taaleri Pohjois-Euroopan ensimmäinen yhteinen raha Taaleri Pohjois-Euroopan ensimmäinen yhteinen raha Juha Tarkka 15.4.2014 Taalerin kolme vuosisataa Pohjois-Euroopan rahahistoria 1500-luvulta 1800- luvulle on taalerin historiaa Itämeren alueen yhteinen

Lisätiedot

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ

SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ Historian kirjoista on löytynyt myös tietoja näistä 1600-luvulla eläneistä esi-isistä ja myös

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen

Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset voimavaroina toisilleen Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti Dynaaminen ruotsinsuomalaisuus -seminaari Turun Kansainväliset Kirjamessut 4.10.2015 1 Muuttovirrat

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö:

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa. Sisältö: Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2017 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2017 osallistujien määrä sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2017 partnereiden määrä

Lisätiedot

Kääntyykö Venäjä itään?

Kääntyykö Venäjä itään? Heli Simola Suomen Pankki Kääntyykö Venäjä itään? BOFIT Venäjä-tietoisku 5.6.2015 5.6.2015 1 Venäjän ulkomaankaupan kehitystavoitteita Viennin monipuolistaminen Muun kuin energian osuus viennissä 30 %

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 3' B. Eurooppalainen näkökulma

Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 3' B. Eurooppalainen näkökulma 72 Päivitetty 27.8.2006 Tiedosto 'Mistä me olemme tulleet 3' B. Eurooppalainen näkökulma Käsittelen miesten Eurooppaan-tulon ja heidän varhaisvaiheensa vastaamalla mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin: 1.

Lisätiedot

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 %

Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan. Kuopio v Ulkomaan kansalaisia noin 3000 henkeä 2,5 % Kuopion väestö kansalaisuuden ja kielen mukaan 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten osuus väestöstä Kuopiossa 2000-2016 Ulkomaan kansalaiset, % KUOPIO Vieraskieliset,

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

1 of 4 1.12.2015 8:11

1 of 4 1.12.2015 8:11 1 of 4 1.12.2015 8:11 Turun yliopistossa on rakennettu DNA-näytteisiin perustuva sukupuu Lounais-Suomen susilaumoille. Turun yliopiston tiedote 30.10.2015 Lounais-Suomessa on viime vuosina elänyt lähekkäin

Lisätiedot

Nykyihminen syntyi Afrikassa noin 140 000 vuotta sitten ja vaelsi lähi-itään ja sieltä Eurooppaan, Aasiaan, Oceaniaan ja Amerikkaan.

Nykyihminen syntyi Afrikassa noin 140 000 vuotta sitten ja vaelsi lähi-itään ja sieltä Eurooppaan, Aasiaan, Oceaniaan ja Amerikkaan. Väyrysniitti 2012 Joulutiedote. Genetiikasta 4. Juhani Väyrynen. Haplogroup Migration Map Nykyihminen syntyi Afrikassa noin 140 000 vuotta sitten ja vaelsi lähi-itään ja sieltä Eurooppaan, Aasiaan, Oceaniaan

Lisätiedot

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa

Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit lukujen valossa Suomalais-venäläiset kulttuurifoorumit 2000 2018 lukujen valossa Sisältö: Taulukko 1: Kulttuurifoorumien 2000 2018 osallistujien määrä sivu 2 Taulukko 2: Kulttuurifoorumien 2000 2018 partnereiden määrä

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

levittäytyvät pohjoiseen

levittäytyvät pohjoiseen Pioneeriasutus Suomessa on arkeologiassa hyvin tuore tutkimusalue. Tiedot Suomen asuttamisen vaiheista ovat vielä harvojen löytöjen varassa, mutta viimeaikaiset tutkimukset ovat paljastaneet uusia asuinpaikkoja.

Lisätiedot

Moona monikultturinen neuvonta

Moona monikultturinen neuvonta Moona monikultturinen neuvonta Maahanmuuttajat Oulun Eteläisessä tilastojen valossa Väkiluku n. 88 500 asukasta (2015) Vuonna 2015 alueella asui 1094 syntyperältään ulkomaalaista ja 876 ulkomaan kansalaista.

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

Hilja-mummin matkassa

Hilja-mummin matkassa Hilja-mummin matkassa Tuntematon isoäitimme Helena Ahonen Dordela-Krämer sukuseuran kokous 11.8.2018 Mallusjoella Hedvig Dordela. 1768 Virenoja, Dordela,Mäkelä Mickel Holmberg. 1769. Virenoja, Pöllölä

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta 15.2.2010 Dnro 85/301/2010 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 513/444/2010 Lausuntopyyntö 4.2.2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö

Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Ajankohtainen tilanne maahanmuuttokysymyksissä 2.2.2016 Hallintotuomioistuinpäivä Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Sisäministeriö Eurooppa ja maahanmuuttopaineet 1. Tilannekuvaa 2. EU:n toimenpiteet 3. Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Teorioita suomalaisten juurista

Teorioita suomalaisten juurista Teorioita suomalaisten juurista Suomalaisten juuria ja heidän alkukotiaan on eri aikoina etsitty monin eri menetelmin. Myös tulokset ovat olleet erilaisia. Käsittelen lyhyesti kuutta erilaista teoriaa:

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot