TKK Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitoksen julkaisuja B Espoo 2009 TKK-R-B12 IKÄÄNTYNEILLE SUUNNATUT ASUMISRATKAISUT SUOMEN VIIDESSÄ SUURIMMASSA KUNNASSA Jaakko Siltaloppi Jukka Puhto
TKK Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitoksen julkaisuja B TKK-R-B12 Espoo 2009 IKÄÄNTYNEILLE SUUNNATUT ASUMISRATKAISUT SUOMEN VIIDESSÄ SUURIMMASSA KUNNASSA Jaakko Siltaloppi Jukka Puhto Teknillinen korkeakoulu Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitos
Jakelu: Teknillinen korkeakoulu Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitos PL 2100 02015 TKK Puh. 09 451 1 Fax 09 451 3758 E-mail: elsa.nissinen-narbro@tkk.fi Jaakko Siltaloppi, Jukka Puhto ISBN ISBN (PDF) ISSN ISSN (PDF) 978-952-248-220-4 (verkkojulkaisu) 1797-4909 (verkkojulkaisu)
TEKNILLINEN KORKEAKOULU PL 1000, 02015 TKK http://www.tkk.fi/ Tiedekunta Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta TIIVISTELMÄ Tekijä(t) Jaakko Siltaloppi, Jukka Puhto Julkaisun nimi Ikääntyneille suunnatut asumisratkaisut Suomen viidessä suurimmassa kunnassa Laitos Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitos Tutkimuksen tarkoituksena on löytää muuttuvan toimintaympäristön ja kehittyvän kunnallisen järjestelmän kautta yritysten toiminnalle muodostuvia reunaehtoja ja toimintamahdollisuuksia ikääntyneille suunnatuissa asumisratkaisuissa. Tämän selvittämiseksi tutkimuksessa on tarkasteltu kuntien asumispalvelujen nykyisiä malleja ja toimintaan liittyviä tulevaisuuden näkymiä sekä ikääntyneiden asumisratkaisuihin liittyviä haasteita. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla viiden Suomen suurimman kunnan vanhustenpalvelujen, kaavoituksen ja asuntotoimen edustajia. Ikääntyneiden asumisvaihtoehtoja tavallisen kotona asumisen lisäksi ovat senioriasuminen, palveluasuminen ja laitoshoito. Senioriasuminen rakentuu yksityisen tarjonnan varaan, palveluasumisen mallit ja laitoshoito kuuluvat kuntien järjestämisvastuun piiriin. Asumispalvelujen järjestämisen haasteena kunnissa pidetään valinnanvaran ja joustavuuden lisäämistä, laitoshoidon vähentämistä ja avopalvelujen kehittämistä, toimijoiden välisen yhteistyön kehittämistä sekä asumisen esteettömyyden parantamista. Merkittävimmät kunnalliset muutokset ikäihmisille suunnatuissa asumisratkaisuissa liittyvät elämänkaarimallisen asumisen kehittämiseen, jonka ydinajatuksena on mahdollistaa ikäihmisen tuettu asuminen samassa asunnossa palvelutarpeesta riippumatta. Uuden mallin myötä palveluasumisen painopiste siirtyy tehostettuun palveluasumiseen, ja asuminen rakentuu entistä selvemmin vanhustenkeskusten varaan. Lisäksi kunnallisen kehityksen painopisteessä ovat yksityisen senioriasunto- ja asumispalvelutuotannon kehittäminen sekä avohoidon lisääminen kotona asumisen tukemiseksi. Liiketoiminnan mahdollisuudet ikääntyneille suunnatuissa asumisratkaisuissa kehittyvät uusien asumispalvelukonseptien, erityisesti tehostetun palveluasumisen kautta. Suomen suurimmissa kunnissa tarve yksityisten asumispalveluntuottajien määrän lisäämiseksi kasvavat, kun kuntien rajalliset resurssit eivät mahdollista uusien ratkaisujen toteuttamista kuntavetoisesti. Yksityisten senioriasumiskohteiden toimintamahdollisuuksiin vaikuttavat positiivisesti kuntien kehittämät vanhustenkeskusmallit, joiden palvelutarjontaa myös yksityiset kohteet voivat hyödyntää. Kuntien näkökulmasta on tärkeää, että yksityisten seniori- ja palvelutalojen palvelutarjonta kehittyy nykyistä voimakkaammin tukemaan ja täydentämään julkista vanhustenpalvelutarjontaa. Lisäksi ikääntyneiden asumisratkaisujen kehittymisen kannalta on olennaista, että yksityisten toimijoiden toimintamallit ovat yhteensopivia sekä kunnallisten palvelukonseptien että kuntien tavoitteiden kanssa. Yksityisten toimintamahdollisuudet lisääntyvät myös julkisen palvelutuotannon kehittymisen myötä, esimerkiksi palvelusetelijärjestelmien kehittymisen kautta. Yksityisten ikääntyneille suunnattujen asumisratkaisujen toimintamahdollisuudet paranevat myös ikääntyvien aktiivisuuden ja varallisuuden kasvun myötä, koska erilaisten ja vahvemmin segmentoitujen asuinympäristöjen ja asumisratkaisujen kysyntä kasvaa. Avainsanat - asiasanat (ja luokat) Palveluasuminen, senioriasuminen, vanhuspalvelut Julkaisupaikka Espoo ISBN (painettu) Vuosi 2009 ISBN (elektroninen) 978-952-248-220-4 Sarjan nimi TKK rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitoksen julkaisuja B Julkaisun kieli Suomi ISSN (painettu) Osan numero tai raporttikoodi TKK-R-B12 Painetun julkaisun jakelu TKK Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitos. Puh. 09 451 1, email: elsa.nissinen-narbro@tkk.fi Julkaisun www-osoite http://fsrg.tkk.fi Sivumäärä 79 ISSN (elektroninen) 1797-4909
HELSINKI UNIVERSITY OF TECHNOLOGY PO Box 1000, FI - 02015 TKK http://www.tkk.fi/ Faculty Faculty of Engineering and Architecture Author(s) Jaakko Siltaloppi, Jukka Puhto Title Housing solutions for elderly people in five largest cities in Finland ABSTRACT Department Department of Structural Engineering and Building Technology The social environment in Finland is changing. Municipal organizations and operating models are developed in social services and health care to accommodate the demographical changes caused by the aging of the population. The aim of this study was to find the boundary conditions and scopes for action for the housing solutions for elderly people in five largest cities in Finland. This was achieved by studying the current models of housing solutions for elderly people and the change factors affecting future housing solutions in Finnish municipalities. The research data was collected by interviewing the representatives of elderly services, land use planning and housing in five largest cities in Finland. The basic housing solutions for elderly people are senior housing or independent living, sheltered housing and institutional care. Senior housing is based on private supply and is not offered to the elderly citizens by municipalities, whereas the organization of sheltered housing and institutional care are on the responsibility of municipal organizations. The challenges in the organization of housing solutions for the elderly are increasing flexibility and choice in the system, running down institutional care, developing cooperation between actors and improving accessibility in housing. The most significant municipal changes in the housing solutions for elderly people are related to the development of the aging-in-place housing concept where the aim is to enable elderly people s living in the same apartment and environment for the rest of their lives regardless of the growing needs for support and nursing. The aging-in-place ideology speeds up the shift in sheltered housing from traditional assisted living to nursing home care, and in general the housing solutions for the elderly people are increasingly built on and supported by service centers currently under development. It is also in the focus of municipal development to improve private housing solutions for the elderly as well as to support the elderly in living in their own homes for as long as possible. The business opportunities in housing solutions for elderly people are developed through new sheltered housing concepts. The biggest cities in Finland are increasing the volume of private housing services as they need to build up new models of housing for the elderly. The business prospects of senior housing are also improved by the service centers as they offer wide range of services the senior houses can utilize. From the cities point of view it is important that the supply of the private senior and sheltered housing is developed to support and complete the public elderly services. It is also essential for the private scope for action and for the development of the housing solutions that business models of private actors are compatible with the public housing concepts and municipal goals related to services and housing for the elderly. In addition, the business opportunities are increased as municipal models for production of services are developed, for example in the form of a service coupon. The increase in activity and wealth of the elderly is also on the rise. This increases the opportunities for private actors as demand for different and more individual service and housing concepts is increased. Keywords (and classification) Sheltered housing, senior housing, elderly services Place Month - Year Espoo 11-2009 ISBN (printed) ISBN (electronic) 978-952-248-220-4 Serial name TKK Structural Engineering and Building Technology Publications B Language Finnish ISSN (printed) Serial number or report code TKK-R-B12 Distribution of the printed publication TKK Structural Engineering and Building Technology. Tel. +358 9 451 1, email: elsa.nissinen-narbro@tkk.fi Internet access http://fsrg.tkk.fi Number of pages 79 ISSN (electronic) 1797-4909
ALKUSANAT Tämä raportti on toteutettu osana SELMA Tulevaisuuden senioriasumisen liiketoimintamallit tutkimushanketta. SELMA -hankkeen päämääränä on selvittää, millaisia asumisen tarpeita ikääntyvällä on ja mitä odotuksia asumiseen ja palveluihin kohdistuu. Tutkimuksessa perehdytään nykyisiin asumiskonsepteihin Suomessa ja kansainvälisesti. Tutkimus antaa tietoa yksityiselle ja julkiselle sektorille uusien palvelukonseptien tuottamista varten, sekä luo edellytyksiä asiakkaan tarpeiden ja ostokäyttäytymisen ymmärtämiseen. SELMA -tutkimuksen ovat rahoittaneet Tekes, Teknillinen korkeakoulu, Casatino Oy, Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola, VVO-yhtymä Oyj, Vantaan kaupunki, Mediverkko Yhtymä Oy ja Rakennustoimisto Pohjola Oy. Tutkimuksen johtoryhmään ovat kuuluneet Sampsa Nissinen Tekesistä, Tino Nurmi Casatino Oy:sta, Veera Lammi Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiolassta, Anu Mäenpää VVO-yhtymä Oyj:sta, Harri Erämetsä Vantaan kaupungilta, Mark Roth Mediverkko Yhtymä Oy:sta, Juha Metsälä Rakennustoimisto Pohjola Oy:sta, Teuvo Tolonen Tampereen teknillisestä yliopistosta sekä Jukka Puhto Teknillisestä korkeakoulusta. SELMA - tutkimus toteutetaan Teknillisen korkeakoulun rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitoksen, Tampereen teknillisen yliopiston rakentamistalouden yksikön sekä Taideteollisen korkeakoulun yhteistyönä. Tässä SELMA -osatutkimuksessa selvitettiin ikääntyneiden asumisratkaisuja ja niihin liittyviä muutostekijöitä kuntien sosiaalitoimen, asuntotoimen ja kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Tarkastelun kautta kartoitettiin yksityisten yritysten ikääntyneiden asumisratkaisuihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia muuttuvan kunnallisen järjestelmän viitekehyksessä. Tutkimus perustuu Suomen viidessä suurimmassa kunnassa kerättyyn haastatteluaineistoon. Työn kirjoittamisesta vastasi tekniikan kandidaatti Jaakko Siltaloppi diplomi-insinööri Jukka Puhdon ohjauksessa. Haluamme kiittää tutkimusta varten haastateltuja henkilöitä heidän panoksestaan. Lisäksi haluamme kiittää tutkimuksen johtoryhmän jäseniä kiinnostuksesta ja tuesta tutkimushanketta kohtaan. Kiitokset kuuluvat myös Tekesille, jonka rahoitus on mahdollistanut tämän tutkimuksen tekemisen. Espoossa 4.11.2009 Jaakko Siltaloppi Jukka Puhto
SISÄLLYSLUETTELO MÄÄRITELMÄT... 11 1 JOHDANTO... 12 1.1 TUTKIMUKSEN TAUSTA... 12 1.2 TUTKIMUKSEN TAVOITE... 13 1.3 TUTKIMUKSEN RAKENNE JA RAJAUKSET... 13 2 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMINEN AIKAISEMMAN TUTKIMUKSEN POHJALTA... 15 2.1 IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUJEN KANSALLISET LÄHTÖKOHDAT... 15 2.1.1 Lainsäädäntö... 15 2.1.2 Kansallinen ohjaus ja valtakunnalliset kehitysohjelmat... 16 2.1.3 Ikääntyneiden asumisen kansallinen viitekehys... 21 2.2 IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUJEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA SIIHEN LIITTYVÄT MUUTOKSET... 22 2.2.1 Toimintaympäristön ulottuvuudet... 22 2.2.2 Taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö - yksityisen palvelutuotannon rooli sosiaalija terveydenhuollossa... 22 2.2.3 Fyysinen toimintaympäristö ja ikääntyvän kokemukset - asumisratkaisut ja ikääntyvien tarpeet... 25 2.3 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISEN HAASTEET KUNNISSA... 28 2.3.1 Asuinympäristön haasteet... 28 2.3.2 Haasteet ikääntyneille suunnatuissa asumisratkaisuissa... 29 2.3.3 Palvelujen järjestämiseen ja kuntien toimintamalleihin liittyvät haasteet... 30 2.4 KUNTIEN KEINOT ASUMISPALVELUJEN HAASTEIDEN VOITTAMISEKSI... 31 2.4.1 Kunnallisen toiminnan organisointi... 31 2.4.2 Palvelutuotannon kehittäminen... 32 2.4.3 Ikääntyneiden asumisratkaisujen uudistaminen... 36 2.5 YRITYSTEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISRATKAISUISSA...... 37 2.5.1 Yksityisen toiminnan haasteet ikääntyneiden asumisliiketoiminnassa... 37 2.5.2 Yksityisen liiketoiminnan kehitysmahdollisuudet... 38 3 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISRATKAISUT JA NIIDEN MUUTOKSET KUNTIEN NÄKÖKULMASTA EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN MUKAAN... 41 3.1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 41 3.1.1 Lähestymistapa... 41 3.1.2 Tiedonkeruu ja tiedon analysointi... 41 3.2 LÄHTÖKOHDAT IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISELLE KUNNISSA... 43 3.3 VANHUSTEN ASUMISPALVELUT KUNTIEN JÄRJESTÄMÄNÄ... 44 3.3.1 Kunnallisten asumispalvelujen mallit... 44 3.3.2 Asumispalveluihin liittyvät haasteet... 47 3.3.3 Asumispalvelujen uudet konseptit... 49 3.4 KUNNALLINEN ASUMISPALVELUJEN TUOTTAMINEN... 50 9
3.4.1 Palvelutuotannon mallit ja niiden haasteet... 50 3.4.2 Palvelutuotannon kehittäminen - yritysten rooli ja yhteistyösuhteet... 52 3.4.3 Kuntaorganisaation vaikutus palvelutuotantoon... 53 3.5 SENIORIASUMINEN KUNNAN NÄKÖKULMASTA - ASUNTOPOLITIIKKA JA MAANKÄYTTÖ SENIORIASUMISEN MAHDOLLISTAJANA... 54 3.5.1 Senioriasumisen rooli ikääntyneiden asumisratkaisuna... 54 3.5.2 Senioriasumisen toimintaympäristö ja haasteet... 55 3.5.3 Ympäristö ikääntyneiden asumisen kehyksenä... 56 3.6 YRITYSTEN LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISUUDET JA REUNAEHDOT MUUTTUVASSA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ... 58 3.6.1 Lähtökohdat... 58 3.6.2 Kunnallisten muutosten myötä muuttuvat asumispalvelumarkkinat ja yritysten rooli... 60 3.6.3 Uudenlaisen ikääntymisen vaikutus markkinoiden kehittymiseen... 62 4 JOHTOPÄÄTÖKSET... 64 5 YHTEENVETO... 67 6 LÄHTEET... 70 LIITTEET... 77 10
MÄÄRITELMÄT Aging-in-place Ajatusmalli tai ideologia, joka korostaa ikääntyneen mahdollisuutta jatkaa asumista turvallisesti, itsenäisesti ja mukavasti iästä ja toimintakyvystä riippumatta haluamassaan ympäristössä. Huoltosuhde Lapsien ja vanhusten (alle 15- ja yli 65-vuotiaiden) määrä sataa työikäistä kohti. Paremmin todellisuutta vastaava arvo saadaan, kun huoltosuhde ilmaistaan ei-työllisten ja työllisten suhteena. Ikääntyneiden asumispalvelut Ne ikääntyneiden asumisratkaisut, joihin liittyy kohteessa tuotettavia tuki- tai hoivapalveluja asukkaan selviytymisen tueksi. Sisältää palveluasumisen ja laitoshoidon. Kolmas ikä (seniori-ikä) Niin sanottu seniori-ikä, jolla tarkoitetaan eläkkeelle jäämisen ja varsinaisen vanhuuden välistä ikävaihetta, joka poikkeaa vanhuudesta muun muassa paremman toimintakyvyn, aktiivisuuden ja itsenäisyyden muodossa. Neljäs ikä Vanhuusikä, jolloin riippuvuus muista ihmisistä alkaa lisääntyä ja ihmisen autonomia kaventuu. Peittävyys (palvelujen) Kuinka suurelle osuudelle palvelujen kohderyhmästä, esimerkiksi yli 75-vuotiaista palvelua tuotetaan. Preventio Terveydentilan heikkenemisen ennaltaehkäisyyn ja heikenneen terveydentilan vaikutusten pienentämiseen liittyvät toimenpiteet. Vaikuttavuus (palvelujen) Vaikuttavuus mittaa palvelun vaikutusta lopputulokseen, esimerkiksi terveyspalvelujen kohdalla terveydentilaan. Kun vaikuttavuus kehittyy, samoin panostuksin saadaan aikaan parempi lopputulos, esimerkiksi terveydentila. 11
1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tausta Suomen väestö ikääntyy nopeimmin Euroopassa. Väkiluvun tasaisesta kasvusta huolimatta vuonna 2008 yli 65-vuotiaiden määrä ylitti alle 15-vuotiaiden määrän. Lisäksi työikäisen väestön määrä kääntyy laskuun 2010-luvulla samalla kun muuttovoitto nousee merkittävimmäksi väkilukua kasvattavaksi tekijäksi. (Tilastokeskus: Suomen väestö 2008) Ikärakenteen muuttuminen heikentää väestön huoltosuhdetta ja vaikuttaa voimakkaasti sekä kansalliseen että kunnalliseen talouteen, alueiden elinvoimaisuuteen sekä työmarkkinoihin (Valtiovarainministeriö, Talouspolitiikan strategia 2008). Väestön ikääntymisellä on merkittävä vaikutus kuntien talouteen. Ikääntymisen myötä kasvava hoivan tarve lisää kuntien sosiaali- ja terveysmenoja ja samalla eläkemenot kasvavat (Luoma ym. 2003: 17). Lisäksi kuntatalouksia rasittaa investointipaineiden lisäksi nykyinen heikko taloustilanne. Haasteeksi on myös muodostumassa työvoimavaje, joka tulee rasittamaan erityisesti hyvinvointialoja (Luoma ym. 2003: 23). Suuret kaupungit selviävät ikääntymisestä pieniä paremmin, sillä aluerakenteen muutos heikentää merkittävästi pienten kuntien elinvoimaisuutta erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella. Lisäksi työllisyystilanne on pienissä kunnissa suuria heikompi. (Valtiovarainministeriö, Talouspolitiikan strategia 2008) Toimintaympäristön muuttuessa kuntien on pystyttävä löytämään uudenlaisia tapoja toiminnan kehittämiseksi. Palvelurakenteiden uudistaminen, toimintojen tehostaminen sekä rahoitusjärjestelmien kehittäminen ovat välttämättömiä toimenpiteitä (Valtiovarainministeriö, Talouspolitiikan strategia 2008), sillä resurssien lisäämiseen tai palvelujen karsimiseen ei ole mahdollisuuksia (Kivisaari ym. 2004: 8). Kunnilta edellytetäänkin tulevaisuudessa yhä suuremmassa määrin toimialarajat ylittäviä kehitystoimia. Palvelujärjestelmien on reagoitava joustavasti moniin toimintaympäristön muutoksiin, ja kehitystä on suunnattava erityisesti niille aloille, joilla kyetään tukemaan olemassa olevia rakenteita ja vahvistamaan tulevaisuuden malleja. Myös vuorovaikutusta eri osapuolien välillä tulee pystyä lisäämään. (Heikkilä & Kirveennummi 2009: 26 27) Uusilla haasteilla ja muuttuvalla toimintaympäristöllä on vaikutuksia myös ikääntyvien asumiseen ja asumisratkaisujen kehittämiseen. Vanhusten palvelujen painopiste on siirtymässä laitoshoidosta kohti kotona asumisen tukemista (Sosiaali- ja terveysministeriö, Laatusuositus 2008: 9), jolloin esteettömien ympäristöjen merkitys elämänlaadun säilymisessä korostuu (Lehto 2007: 13). Muutos merkitsee myös sitä, että vanhustenhuollon vastuuta tulee laajentaa sosiaali- ja terveystoimesta kunnan muihin hallintokuntiin ja yksityiselle sektorille (Sonkin ym. 1999: 87). 12
Asumisratkaisujen ja niitä tukevien palvelujen kehittäminen onkin muodostumassa esteettömyyden ohella yhdeksi keskeisimmistä teemoista ikääntyneiden elinympäristöjen kehittämisessä. Erilaiset senioriasumisratkaisut ovat yleistymässä voimakkaasti ja kunnallisia asumispalveluja ollaan uudistamassa. Uudistusten keskiössä on palvelujen tuottaminen ikääntyneille heidän toivomissaan ympäristöissä, jotka mahdollistavat asumisen samassa asunnossa elämän loppuun asti. Tämän aging-in-place ajattelun vahvistumisen myötä ikääntyneiden asuminen on muuttumassa dramaattisesti. Aikaisemmassa tutkimuksessa on kartoitettu varsin tarkoin toimintaympäristön muutoksia sekä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat kuntien vanhustenpalvelujen järjestämiseen. Kuitenkaan kuntien toimintaa ei ole lähestytty yksityisen sektorin toimintamahdollisuuksien näkökulmasta, vaan painopiste on ollut kunnallisen järjestelmän kehittämisessä. Tällä tutkimuksella pyritäänkin etsimään edellytyksiä yritysten liiketoimintamalleille ottaen huomioon kuntien tavoitteet. Tutkimus on osa Tulevaisuuden senioriasumisen liiketoimintamallit (SELMA) hanketta, jonka tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa asiakaslähtöisen senioriasumisen edellytyksistä ja mahdollisuuksista Suomessa. Hankkeen pyrkimyksenä on nykyisten senioriasumiskonseptien segmentointi ja eri konseptien asiakasryhmien hahmottaminen. Hanke toteutetaan Teknillisen korkeakoulun ja Tampereen teknillisen yliopiston rakentamistalouden yksikköjen yhteistyönä. 1.2 Tutkimuksen tavoite Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää toimintaympäristön muutosten seurauksena yrityksille avautuvia liiketoimintamahdollisuuksia ikääntyneiden asumisratkaisuissa. Tavoitetta lähestyttiin seuraavien tutkimuskysymysten kautta: - Miten kunnat ovat järjestäneet ikääntyneiden asumisen ja minkälaisia asumismalleja ne tarjoavat? - Millaisia tulevaisuuden näkymiä ikääntyneiden asumisessa on kuntasektorilla? - Mikä on yritysten rooli ikääntyneiden asumisratkaisujen tarjoajana ja millaisia ongelmia kuntien ja yritysten välillä on siihen liittyen? 1.3 Tutkimuksen rakenne ja rajaukset Tutkimuksen ensimmäisessä osassa pyritään kirjallisuuden perusteella kartoittamaan ikääntyneiden asumisen toimintaympäristöä, kuntien haasteita ja ratkaisumalleja sekä yritysten liiketoiminnan mahdollisuuksia ikääntyneille suunnatuissa asumisratkaisuissa. Empiirisen osuuden tavoitteena on puolestaan löytää vastaus tutkimuskysymyksiin ja 13
muodostaa kuva tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksista ikääntyneiden asumisen sektorilla. Tutkimuksen viitekehys oli alun perin asetettu koskemaan senioriasumista. Tutkimustyön aikana kävi kuitenkin ilmi, ettei kunnan näkökulma muodosta tutkimuksen kannalta hyödyllistä viitekehystä senioriasumisen tarkastelemiseen, koska senioriasuminen ei kuntien näkökulmasta sisällä normaalista asumisesta poikkeavia tekijöitä eikä kuulu vanhustenpalvelujen piiriin. Lisäksi kuntien vahvat ikääntyneiden asumispalvelujen kehittämisen linjaukset tukivat tarkastelun laajentamista kaikkiin ikääntyneille suunnattuihin asumisvaihtoehtoihin, mikä mahdollisti paremmin myös ikääntyvän tarpeista lähtevien asumisvaihtoehtojen tarkastelun. Tutkimukseen valittiin viisi Suomen suurinta kuntaa, jotka järjestyksessä ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa ja Turku (Väestörekisteri 2009). Tutkimus antaa sen vuoksi kuvan vain suurimpien ja siten toimintaympäristön muutoksista parhaiten selviytyvien kuntien tilanteesta ja ikääntyneiden asumisen ratkaisuista. Sen vuoksi sijainnin ja kuntakoon selvät vaikutukset ikääntyneiden asumisen järjestämiseen jäävät tämän tutkimuksen puitteissa ottamatta huomioon, vaikka niillä on keskeinen vaikutus ikääntyneiden asumisen kehittymiseen valtakunnallisesta näkökulmasta. 14
2 IKÄÄNTYNEIDEN ASUMINEN AIKAISEMMAN TUTKIMUKSEN POHJALTA 2.1 Ikääntyneiden palvelujen kansalliset lähtökohdat 2.1.1 Lainsäädäntö Lainsäädäntö muodostaa pohjan valtakunnalliselle hyvinvointialan ohjaukselle ja kunnalliselle kehittämiselle. Koska lait määrittelevät kuntien toiminnan periaatteet ja puitteet, on lainsäädäntö keskeisessä asemassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa. Lainsäädännön ajantasaisuudella onkin suuri vaikutus uudistusten toteutumiseen, sillä vanhentuneet lait voivat tehokkaasti estää rakenteiden ja toimintojen kehittämisen. Erityisen suuri merkitys lainsäädännöllä on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä, koska näissä palveluissa on monia subjektiiviseen oikeuteen perustuvia palveluja. Lisäksi asiakkaan oikeuksien ja hyvinvoinnin turvaaminen korostuu erityisesti juuri sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lähtökohdat kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnalle johtuvat Suomen perustuslaista (732 / 1999). Sen mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen ( 25). Lisäksi ihmisillä on oikeus yhdenvertaisuuteen ( 6) ja sosiaaliturvaan ( 19). Asukkaiden ja palvelujen käyttäjien edellytyksistä osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan on myös huolehdittava (Kuntalaki 365 / 1995: 27). Kansanterveyslaki (66 / 1972) velvoittaa kuntia huolehtimaan asukkaidensa terveysneuvonnasta ja tarkastuksista, seuraamaan asukkaiden terveydentilaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin sekä ottamaan huomioon terveysnäkökohdat kaikessa toiminnassaan ( 14). Terveydenhuoltoa ohjaa lisäksi erikoissairaanhoitolaki (1062 / 1989), jossa kuntia velvoitetaan huolehtimaan, että kuntalaiset saavat tarvitsemaansa lääketieteellistä hoitoa ja neuvontaa ( 1, 3). Terveydenhuoltoa säätelevään lainsäädäntöön on tulossa merkittävä uudistus, kun kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki yhdistyvät yhden terveydenhuoltolain alle. Uuden lain tarkoituksena on vahvistaa perusterveydenhuoltoa sekä edistää terveyspalvelujen saatavuutta, tehokasta tuottamista ja kehittämistä. Uudessa laissa terveyspalvelujen kehittämisen lähtökohdaksi ollaan nykyistä voimakkaammin nostamassa asiakkaan ja potilaan palvelujen tarve. (Sosiaali- ja terveysministeriö, KASTE 2008: 55) Sosiaalihuollon toimialaa ohjaa sosiaalihuoltolaki (710 / 1982), joka velvoittaa kunnat järjestämään asukkailleen sosiaalipalveluja sekä ohjausta ja neuvontaa sosiaaliturvan etuuksista ( 13). Kunnan järjestämisvastuulle kuuluvat sosiaalityö, kasvatus- ja perheneuvonta, koti- ja asumispalvelut, laitoshuolto, perhehoito, vammaisten työllistymistä 15
tukeva toiminta sekä elatusavun vahvistaminen ( 17). Sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvien tehtävien järjestämiseen kunnilla on useita vaihtoehtoja. Palvelut voidaan järjestää (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 733 / 1992: 4) - hoitamalla itse - sopimuksin muiden kuntien kanssa - olemalla jäsenenä palveluita järjestävässä kuntayhtymässä - hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta tai kuntayhtymältä - hankkimalla palveluja muulta julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta - antamalla palvelun käyttäjälle palvelusetelin, jolla kunta sitoutuu maksamaan palvelun kunnan hyväksymältä palveluntuottajalta setelin arvoon asti. Palvelusetelin avulla kuntien on mahdollista lisätä asiakkaan valinnanmahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta sekä lisätä yritysten ja kuntien välistä yhteistyötä palvelutuotannossa. Kunta päättää ne palvelut, joissa palveluja tuotetaan palvelusetelillä ja hyväksyy ne palveluntuottajat, joilta asiakas voi hankkia palveluja. Palvelusetelin arvo määräytyy asiakkaan kannalta kohtuulliseksi siten, että siinä otetaan huomioon palvelujen tuottamisen tai hankkimisen kunnalle aiheuttamat kustannukset sekä asiakkaan maksettavaksi jäävä omavastuuosuus. Uusi palvelusetelilaki astui voimaan elokuussa 2009. (Lakiesitys sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä HE 20 / 2009: 1-7) Kunnallisen toiminnan lisäksi lainsäädännöllä säädellään myös yksityistä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Laki yksityisestä terveydenhuollosta (155 / 1990) määrää, että toiminnan tulee olla lääketieteellisesti asianmukaista ja että palveluja annettaessa tilojen, laitteiden ja henkilökunnan tulee olla asianmukaisella tavalla järjestetty ( 3). Lisäksi palvelujen tuottajalla on oltava lupaviranomaisen myöntämä lupa terveydenhuollon palvelujen antamiseen ( 4). Yksityisissä sosiaalipalveluissa toimintayksikön tulee olla terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan sopiva. Tilojen tulee olla asianmukaiset ja henkilöstön tulee olla toiminnan edellyttämällä tasolla sekä osaamiseltaan että lukumääräisesti. (Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta 602 / 1996: 3, 5) 2.1.2 Kansallinen ohjaus ja valtakunnalliset kehitysohjelmat On selvää, etteivät kunnat kykene yksinään vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön ja sen myötä kiristyvän kuntatalouden haasteisiin. Valtakunnallisella kehitystyöllä ja ohjauksella on suuri merkitys sosiaali- ja terveydenhuollon ja samalla ikääntyneiden palvelujen ja asumisen kehittymisessä. Valtiotasolla on tunnistettu laajasti tulevaisuuteen liittyvät haasteet ja niihin pyritään vastaamaan erilaisin keinoin. Kehittämisen lähtökohdat on asetettu hallitusohjelmassa, jossa määritellään hallituskauden tavoitteet ja kehityksen painopistealueet. Nykyisen hallituksen keskeisenä tavoitteena on sosiaali- ja 16
terveydenhuollon kehittäminen, jossa päämääränä on (Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma 2007: 51) - parantaa palvelujärjestelmän laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta - lisätä palvelujärjestelmän läpinäkyvyyttä - tehostaa uusien teknologioiden käyttöönottoa. Hallitusohjelman painopisteessä on vanhustenhuollon palvelujen uudistaminen kotihoidon vahvistamisen ja sitä tukevien palvelujen kehittämisen kautta. Tavoitteena on vanhusten palvelutarpeen arvioinnin ikärajan laskeminen ja arvioinnin menettelytapojen kehittäminen. Hallitusohjelmassa tähdätään lisäksi kattavan ja maanlaajuisen ikääntyneiden neuvonta- ja palveluverkoston luomiseen. Pyrkimyksenä on myös ennaltaehkäisevien kotikäyntien määrän lisääminen. (Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma 2007: 53) Sosiaali- ja terveydenhuollon kunnallista ja valtakunnallista kehitystyötä varten valtioneuvosto vahvistaa joka neljäs vuosi sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman, jossa määritellään ohjelmakauden keskeisimmät tavoitteet, kehittämistoiminnan painopisteet sekä niiden toteuttamista tukevat keskeiset uudistus- ja lainsäädäntöhankkeet (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 733 / 1992: 5). Vuonna 2008 käynnistetty kansallinen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma toimii seuraavan neljän vuoden ajan kehitystä ohjaavana puitteena, johon sisältyvät hallitusohjelman tavoitteet toimialan kehittämiseksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö, KASTE 2008: 18). KASTE - Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman tarkoituksena on käynnistää toimenpiteitä toimintatapojen uudistamiseksi siten, että ne entistä vahvemmin edistäisivät hyvinvointia ja terveyttä. Osa toimenpiteistä toteutetaan valtakunnallisella, toiset alueellisella tai kunnallisella tasolla. Kehittämisohjelman tarkoituksena on lisäksi toimia puitteena muille toimialan kehittämiseen tähtääville hankkeille (Kuva 1). Ohjelman päämääränä on kehittää palveluja siten, että ne vastaavat aiempaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Ohjelmassa tavoitteet on koottu kolmen pääteeman, ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen, henkilöstön riittävyyden varmistamisen ja osaamisen vahvistamisen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon eheän kokonaisuuden ja vaikuttavien toimintamallien, alle. (Sosiaali- ja terveysministeriö: KASTE 2008: 18, 20, 29) 17
HALLITUSOHJELMA VALTIONTALOUDEN KEHYKSET LAINSÄÄDÄNTÖHANKKEET PERUSPALVELUOHJELMA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMA POLITIIKKAOHJELMAT PARAS-HANKE ALUEELLISET KUULEMISTILAISUUDET Kuva 1 KASTE 2008-2011 (Sosiaali- ja terveysministeriö: KASTE 2008: 18) KASTE-ohjelman tavoitteena on, että kuntalaisten osallisuus lisääntyy ja syrjäytyminen vähenee, hyvinvointi ja terveys lisääntyvät, palvelujen laatu, vaikuttavuus ja saatavuus paranevat sekä alueelliset erot vähenevät. Ohjelma pyrkii parantamaan kuntien mahdollisuuksia näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Kunnilla on kuitenkin erilaisia tarpeita, joiden mukaan kehittämistä on suunnattava. Sen vuoksi kunnat määrittävät viime kädessä itselleen tärkeimmät tavoitteet, joiden mukaan kunnalliset uudistukset toteutetaan. Ohjelman keskeisenä tavoitteena onkin kunnallisen kehittämisen sekä kuntien välisen yhteistyön vahvistaminen. (Sosiaali- ja terveysministeriö: KASTE 2008: 21, 24) Paras - Kuntien palvelurakenneuudistus Kuntien palvelurakenneuudistukseen tähtäävä vuonna 2005 käynnistetty Paras-hanke on sosiaali- ja terveysalan kansallisen kehittämisohjelman alaisuudessa toimiva hanke, jonka tarkoituksena on kuntien ja palvelujen rakenteiden vahvistaminen sekä tuottavuuden parantaminen. Palvelurakenneuudistuksen ytimessä on kuntien näkeminen palvelujen tuottajina eli palvelukuntina. Paras-hankkeen tarkoituksena on myös kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmien uudistaminen sekä kuntien ja valtion välisen tehtävänjaon tarkastaminen siten, että kuntien vastuulla olevien palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen on vahva rakenteellinen ja taloudellinen perusta. (Stenvall ym. 2008: 15, 24, 45) Paras-hankkeen toteutusta ohjaa laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169 / 2007). Sen tarkoituksena on kuntien toiminnan tuottavuuden parantaminen ja menojen hillitseminen ( 1). Keinona palvelurakenteen muutosten toteuttamiseksi on kuntien välisen yhteistyön lisääminen palvelujen edellyttämän laajemman väestöpohjan saavuttamiseksi. Tuottavuuden parantamiseen pyritään tehostamalla toimintaa palvelujen järjestämisessä. ( 4) Lain luoma keskeinen uudistus on edellytys vähintään 20 000 asuk- 18
kaan väestöpohjan kokoaminen perusterveydenhuollosta ja siihen liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä vastaavan yksikön eli kunnan tai kuntayhtymän alaisuuteen ( 5). Puitelain lisäksi myös muulla lainsäädännöllä on pyritty helpottamaan palvelurakenneuudistusta esimerkiksi kuntaliitosten syntymistä edistämällä (Stenvall ym. 2008: 24). Vanhusten hoidon ja palvelujen linjaukset & ikäihmisten palvelujen laatusuositus Sosiaali- ja terveysministeriön strategiset tavoitteet vanhusten hoidon ja palvelujen osalta perustuvat valtakunnallisiin kehitystavoitteisiin. Pyrkimyksenä on ikääntyneiden toimintakyvyn parantaminen ja itsenäisen selviytymisen vahvistaminen, aktiivinen osallistuminen, esteetön elinympäristö sekä vanhusten yhdenvertainen oikeus palveluihin. Tavoitteena on, että ihmiset voivat elää mahdollisimman pitkään täysipainoista elämää ilman, että toimintakyvyn rajoitukset ja sairaudet olennaisesti alentavat elämänlaatua ja että hoito ja palvelut järjestetään vanhuksen ihmisarvoa sekä hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioittavalla tavalla. Tavoitteena on myös lainsäädännön kehittäminen, sillä nykyinen lainsäädäntö ei luo riittäviä edellytyksiä asiakkaiden oikeuksien toteutumiselle. (Lehto 2007: 13) Edellä mainituista perustavoitteista on johdettu toiminnallisia tavoitteita, jotka toimivat kuntien toiminnan kehittämistä ohjaavina tavoitetiloina. Vanhusten hoidon päämääränä on, että (Lehto 2007: 14) - ihmisten omatoimisuus ja mahdollisuus itsenäiseen elämiseen säilyy mahdollisimman pitkään - toimintakyvyn heikennyttyä palvelutarve arvioidaan välittömästi - palvelutarpeen arvioinnin mukainen hoito ja tuki järjestetään suunnitelmallisesti - palvelujen ja tukimuotojen yhteensopivuus varmistetaan - henkilöstön osaamisesta ja riittävyydestä huolehditaan - hoito ja palvelut perustuvat tutkittuun tietoon - palvelujen laatu ja toimivuus varmistetaan - palvelurakennetta kehitetään alueellisena kokonaisuutena. Vanhusten hoidon ja palvelujen tavoitteiden toteutumiseksi on sosiaali- ja terveysministeriössä on laadittu Ikäihmisten palvelujen laatusuositus, jossa asetetaan tavoitteet ikääntyneiden palvelujen kunnalliselle kehittämiselle. Ministeriön tavoitteena on laatusuosituksen kautta ohjata kuntien kehitystyötä ikäihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä, ikääntyneiden hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa sekä palvelujen laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Laatusuositus 2008: 7) Laatusuosituksen tavoitteena on, että jokaisella kunnalla on ajantasainen ikääntymispoliittinen strategia (Kuva 2), joka perustuu kattavaan palvelujen, hyvinvoinnin ja tervey- 19
den nykytilan analyysiin ja toimintaympäristön muutoksen ennakointiin, ja jossa otetaan huomioon ikäihmisten erilaiset tarpeet ja voimavarat. Strategiassa määritellään yhteiset visiot ja linjaukset, jotka perustuvat ikäihmisten hyvinvointiin ja terveyteen kohdistuvien vaikutusten ennakkoarviointiin. Kunnan ikääntymispoliittiseen strategiaan sisältyvät myös palvelujen tuottamiseen ja palvelurakenteeseen liittyvät sekä henkilöstöä koskevat ja hoitoympäristöihin vaikuttavat linjaukset. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Laatusuositus 2008: 16, 17, 32) Kuntastrategia Kunnan hyvinvointipolitiikka Arvot Visio yhteinen tahtotila Ikääntymispoliittinen strategia Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Asuminen ja ympäristö Palvelurakenteen kehittämisen linjaukset: Henkilöstöön liittyvät linjaukset: Asumis- ja hoitoympäristöihin liittyvät linjaukset: -ehkäisevät palvelut -määrä -esteettömyys Liikenne- ja viestintäyhteydet -kotihoito -omaishoito -osaaminen -johtaminen -turvallisuus -viihtyisyys -kuntoutus Oppiminen, kulttuuri, harrastukset -palveluasuminen -laitosasuminen -erityisryhmien palvelut Osallisuus, vaikuttaminen Tuottamiseen ja saatavuuteen liittyvät linjaukset Strategian toimeenpano Strategian seuranta ja toteutumisen arviointi Kuva 2 Kunnan ikääntymispoliittinen strategia, mukaillen (Sosiaali- ja terveysministeriö: Laatusuositus 2008: 19) Ikääntyneille suunnatuissa palveluissa korostuu selvimmin tarve palvelurakenteen kehittämiseen. Väestön ikärakenteen nopean muutoksen vuoksi on tärkeää, että laitoshoitoa vähennetään ja kotona asumista tukevia palveluita laajennetaan ja kehitetään. Näin voidaan hillitä sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvua. Kehitys kuitenkin edellyttää, että ikääntyneiden palvelujen laatua parannetaan monilla osa-alueilla. Sosiaali- ja terveysministeriön korostamia kehityksen osa-alueita ovat (Sosiaali- ja terveysministeriö, Laatusuositus 2008: 9) 20
- hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen - palvelurakenteen uudistaminen - henkilöstö ja johtaminen - asuin- ja hoitoympäristöt. 2.1.3 Ikääntyneiden asumisen kansallinen viitekehys Lait ja säädökset muodostavat pohjan kuntien sosiaali- ja terveysalan toiminnalle. Ikääntyneiden asumisratkaisut määrittyvät voimakkaasti valtiollisen ohjauksen ja järjestelmän kautta. Palveluntuottajien toiminta on vahvasti laeissa säädeltyä ja kunnilla on velvollisuus valvoa palvelujen ja asumisen laatua riittävän perustason varmistamiseksi. Nykyisessä tilanteessa lainsäädännön on kyettävä mukautumaan nopeasti nykyiseen toimintaympäristöön, jotta uudistuksia kyetään toteuttamaan kuntien kannalta riittävien toimintaedellytysten varmistamiseksi. Ikääntyneiden asumisratkaisuja koskevan lainsäädännön suurena haasteena on jako terveydenhuollon laitoshoitoon ja sosiaalitoimen organisoimaan vuokrasuhteeseen perustuvaan asumispalveluun, joihin vaikuttaa toimialasta riippuen eri lainsäädäntö. Haasteet liittyvät erityisesti kustannusvastuun määräytymiseen. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa asukkaan kustannukset määräytyvät tulojen mukaan, ja hoitomaksuun sisältyvät kaikki asiakkaan tarvitsemat lääkkeet ja hoidot. Lopuista kustannuksista vastaa kunta. Palveluasumisessa asukas kuuluu huoneenvuokralain piiriin ja vastaa Kansaneläkelaitoksen tukemana omista hoidoistaan, lääkkeistään ja asumisestaan. Kahtiajako heikentää paitsi uudenlaisten asumispalvelukonseptien kehittämistä myös vaikeuttaa tiedonkulkua. (Noro & Finne-Soveri 2008: 116 119) Moninaisten haasteiden vuoksi uudistuksiin pyritään sekä kunnallisella että kansallisella tasolla. Valtioneuvoston asettaman sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman tarkoituksena on löytää uudenlaisia toimintatapoja palvelujen järjestämiseen ja kehittää lainsäädäntöä tukemaan toimintaympäristön muutoksen edellyttämiä toimenpiteitä. Ikääntyneiden palvelujen kehitystä suunnataan itsenäisen selviytymisen edellytysten parantamiseen sekä sellaisten ympäristöjen luomiseen, joissa ikääntyneet voivat elää täysipainoista elämää toimintakyvyn rajoituksista riippumatta. Kuntatalouden kannalta on tärkeää, että laitoshoidon rakenteita pystytään purkamaan ja kotona asumista lisäämään. Perusta kunnalliselle ikääntyneiden palvelujen kehittämiselle muodostetaan valtakunnallisen kehittämisen sekä ikääntymispoliittisen strategian kautta, jossa määrittyvät ikääntyneiden hyvinvointiin, palvelurakenteeseen ja asumisratkaisuihin liittyvät kehitystavoitteet sekä toimenpiteet uudistusten toteuttamiseksi. 21
2.2 Ikääntyneiden palvelujen toimintaympäristö ja siihen liittyvät muutokset 2.2.1 Toimintaympäristön ulottuvuudet Toimintaympäristöä ja sen muutoksia tarkastelemalla on mahdollista rakentaa pohjaa kuntien ja yritysten haasteille ja ratkaisumalleille ikääntyneiden asumisessa ja asumiseen liittyvissä palveluissa. Keskeisimmät valtakunnalliset toimintaympäristön muutokset liittyvät palvelurakenteen muutokseen, palveluntuottajien verkostoitumiseen, väestörakenteen muutokseen sekä kansainvälistymisen vaikutuksiin (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2009). Lisäksi kuntatalouden haasteet kasvavien palvelutarpeiden ja lisääntyvän työvoimapulan myötä yhdessä talouden laskusuhdanteen kanssa vaikuttavat selvästi muutostekijöiden taustalla (Valtiovarainministeriö, Talouspolitiikan strategia 2008). Ikääntyneille suunnattujen asumisratkaisujen ja palvelujen toimintaympäristöä voidaan tarkastella kolmelta eri suunnalta: fyysisen ympäristön, yhteiskunnallisen palvelutuotannon sekä ikäihmisen näkökulmasta. Fyysisellä ympäristöllä tarkoitetaan ikääntyneille suunnattujen asumisratkaisujen malleja sekä asuinympäristön fyysisiä ominaisuuksia, joihin liittyy läheisesti ikääntyvän näkökulma eli kokemus asuinympäristöstä suhteessa tarpeisiin ja odotuksiin. Palvelutuotannon yhteiskunnallinen eli taloudellinen ja poliittinen näkökulma tarjoaa kosketuspinnan taloudellisiin sekä palvelujen järjestämiseen liittyviin realiteetteihin. 2.2.2 Taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö - yksityisen palvelutuotannon rooli sosiaali- ja terveydenhuollossa Ikääntyneiden osuus sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaismenoista on selvästi muita ikäryhmiä suurempi. Selkeitä eroja on muun muassa avohoitopalvelujen käytössä, lääkkeiden käytössä ja sairaalahoidossa. Esimerkiksi reseptilääkkeitä käyttäneiden osuus ikäryhmästä oli yli 65-vuotiailla noin 85 prosenttia, kun nuoremmissa ikäryhmissä keskiarvo liikkuu noin 50 prosentin tietämillä. (Häkkinen & Alha 2006: 34, 45, 68) Vuonna 2007 sosiaalipalvelujen menoista 33,9 prosenttia aiheutui vanhustenhuollosta, kun toiseksi suurin menoerä oli sairaudet ja terveys 25,6 prosentilla. Lisäksi terveydenhuollossa vanhusten laitoshoidon osuus kokonaismenoista oli noin 5 prosenttia. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen terveydenhuollon kokonaismenot 2005 2009) Sosiaali- ja terveysalan kehityksen kannalta ikääntyneiden palvelujen kehittäminen onkin yksi kriittisimmistä osa-alueista. Sosiaali- ja terveydenhuollossa yksityinen toiminta on kasvanut voimakkaasti viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Terveydenhuollossa 24 prosenttia ja sosiaalipalveluissa 29 prosenttia palvelutuotannosta oli vuonna 2007 yksityisten toimijoiden eli yritysten ja 22
kolmannen sektorin hallussa (Taulukko 1). Ikääntyneiden palvelujen osalta asumispalveluissa yksityisen tuotannon osuus oli suurin lähes 60 prosentilla. Kotipalveluissa vastaava osuus oli hieman yli 10 prosenttia. Ostopalvelujen laajuus vaihtelee kuitenkin selvästi kunnittain. Yksityisen tuotannon osuus korreloi positiivisesti kuntakoon kanssa, mutta poliittisilla valtasuhteilla ei ole vaikutusta ostopalvelujen laajuuteen (Lith 2006: 74). Taulukko 1 Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen toiminnan laajuus ja jakautuminen vuonna 2007 (Pentikäinen ym. 2009: 113) sekä asumispalvelujen, laitoshoidon ja kotipalvelujen laajuus ja jakautuminen vuonna 2006 (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2009) Kokonaistuotos Yritystoiminnan osuus 3. sektorin osuus Terveydenhuolto 12,1 mrd. 19 % 5 % Sosiaalipalvelut 7,1 mrd. 12 % 17 % Palveluasuminen (palvelutalot ja ryhmäkodit) 1,3 mrd. 25 % 34 % Vanhusten laitoshoito 0,9 mrd. 2 % 13 % Kotipalvelut 0,7 mrd. 10 % 2 % Tulevaisuudessa terveyspalvelujen yksityistä toimintaa tulevat kasvattamaan laadukkaampien terveyspalvelujen tarve, julkisen toiminnan tehostamistarpeet sekä väestön ikääntymisestä johtuva terveyspalvelujen kysynnän kasvu. Ulkoistamisen uskotaan lisääntyvän erityisesti perusterveydenhuollon kuten terveyskeskustoiminnan ja hammashuollon piirissä. (Pentikäinen ym. 2009: 113-115) Sosiaalipalveluissa kunnallisen palvelutuotannon avautuminen on lisännyt yksityisten tuottajien määrää selvästi. Yksityisen tuotannon uskotaan kuitenkin kehittyvän vielä erityisesti asiakkaan valinnanvaraa korostavien mallien kuten palvelusetelijärjestelmän kautta. Vahvimmin yksityisen tuotannon nähdään lisääntyvän asumisen sisältävissä palveluissa kuten vanhusten asumispalveluissa. (Pentikäinen ym. 2009: 113-116) Myös muissa ikääntyneiden palveluissa kuten kotihoidossa yksityisten palvelujen uskotaan lisääntyvän (Lith 2006: 69; Mikkola 2008: 59). Sosiaali- ja terveydenhoitoalan työvoiman kysynnän on ennustettu kasvavan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Kasvu on otettu huomioon alan koulutuksen aloituspaikkoja lisäämällä. Tällä ei kuitenkaan kyetä kattamaan kasvavaa työvoimatarvetta kokonaisuudessaan, vaan lisäystä on haettava muun muassa työvoiman ulkopuolella olevista sekä 23
työttömistä. Työvoiman saatavuuden kannalta ongelmallisimmat ammattiryhmät ovat sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Näiden ongelmana on kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus; samanaikaisesti eri alueilla esiintyy työttömyyttä ja rekrytointivaikeuksia. Työvoimakysymykseen liittyy myös ongelma alan heikosta työssä jaksamisesta ja työtyytyväisyydestä. (Pentikäinen ym. 2009: 41; Lauttamäki & Hietanen 2006: 17 18) Tuottavuuden kehitys on tilastojen perusteella heikentynyt sosiaali- ja terveyspalveluissa viime vuosina. Lähes kaikissa kunnallisissa hyvinvointipalveluissa tuottavuuden lasku on suurelta osin johtunut siitä, että kunnissa on lisätty työvoiman määrää lamasta toipumisen myötä. (Aaltonen & Kangasharju 2008: 210) Heikon tuottavuuskehityksen takana on vaikuttanut myös vuonna 2005 voimaan tullut hoitotakuu, joka on pakottanut kunnat rekrytoimaan lisää työvoimaa. Työntekijöiden ja asiantuntijoiden palkkakehityksellä on myös ollut tuottavuutta alentava vaikutus. Lisäksi heikko johtaminen ja prosessien tehottomuus, henkilöstön ikääntyminen ja paineiden kasvu sekä uusien ja usein kalliiden hoitojen kehittäminen on vaikuttanut kokonaistasolla hyvinvointipalvelujen heikkoon tuottavuuden kehittymiseen. Ongelmana on ollut myös palvelujen tehoton ja epätarkoituksenmukainen kilpailuttaminen. (Pentikäinen ym. 2009: 145 148; Aaltonen & Kangasharju 2008: 205) Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon vahvistuvana trendinä on nähtävissä tuotantoprosessiajattelun vahvistuminen. Tuotteistaminen, ulkoistaminen ja prosessinohjauksen huomioon ottaminen tulevat lisääntymään. Samalla rahoitusrakenteet monipuolistuvat. (Ekroos 2004: 228) Myös uusien valtakunnallisten ja kansainvälisten toimijoiden määrän uskotaan lisääntyvän markkinoiden kehittyessä. EU-tasolta tuleva paine poistaa kuntien erityisasema palvelujen tuotannossa on myös vaikuttamassa yksityisen toiminnan lisääntymiseen, kun sektorien välisen kilpailun tasavertaisuus lisääntyy. (Pyykkö ym. 2008: 26) Yritystoimintaa sosiaali- ja terveysalalla tukee vahva kasvupotentiaali. Positiivista on myös suomalaisten yritysten viennin ja kansainvälisen liiketoiminnan kehittyminen. (Kivisaari ym. 2001: 106) Pääomasijoittajat ovat kiinnostuneita alan yrityksistä ja myös sektorin ulkomaalaisomistus on vahvistunut (Mikkola 2008: 61). Kansainvälistymisen myötä isot hoivapalveluyritysketjut ovat tuomassa Suomeen ulkomaisia vanhuspalvelukonsepteja, ja samalla uudenlaisten toimintamallien etsiminen ja kokeilu lisääntyy. Suurten yritysten kasvun myötä myös ulkomaalaisen työvoiman määrä on lisääntymässä. (Heikkilä & Kirveennummi 2009: 28) Sosiaali- ja terveydenhuollossa yksityisen tuotannon osuus on kasvamassa kaikilla toimialoilla, erityisesti vanhustenpalveluissa. Samalla kehitys on kulkemassa kohti aikaisempaa tuotteistetumpia ja enemmän yksityisen liiketoiminnan kaltaisia palvelukokonaisuuksia ja -rakenteita. Uudistumisen edellytyksenä on yhteistyön kehittäminen kunnissa sekä kuntien toimialojen välillä että yksityisen sektorin suuntaan. Sosiaalitoimi ei 24
voi yksin vastata vanhustenhuollosta, vaan haasteet edellyttävät laaja-alaiseen yhteistyöhön perustuvaa toimintamallia (Sonkin ym. 1999: 87). Hyvinvoinnin on korostuttava yhteiskunnassa nykyistä laajemmin, jotta rakennemuutoksen lisäksi myös ikääntyneiden hyvinvointia pystytään lisäämään. 2.2.3 Fyysinen toimintaympäristö ja ikääntyvän kokemukset - asumisratkaisut ja ikääntyvien tarpeet Asumisratkaisulla ja asuinympäristöllä on suuri vaikutus ikääntyvän ihmisen elämänlaatuun. Fyysisen toimivuuden lisäksi ympäristön on pystyttävä tukemaan myös henkistä hyvinvointia. Vanhusten kohdalla tämä on erityisen tärkeää, sillä ikääntymisen myötä side asuinympäristöön ja kotiin vahvistuu ja tarve niiden pysyvyyteen lisääntyy (Iwarsson ym. 2007: 78). Kotona asumisen kestolla onkin osoitettu olevan positiivisia vaikutuksia ikääntyvän selviytymiseen ja mielialaan, sillä tuttu ympäristö mahdollistaa rutiinien säilymisen. Myös pysyvyys, järjestys, ennustettavuus ja jatkuvuus ovat turvallisuuden ohella myönteisiä ikääntyvän asumiseen liitettäviä arvoja. (Raappana & Tiitta 2008: 12) Näiden tekijöiden lisäksi ikääntyvä tarvitsee ympäristöltään mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen (Tervaskari 2006: 59). Ikääntyvän itsenäisyydellä ja aktiivisuudella on suuri vaikutus asuinympäristöstä saatuihin kokemuksiin ja elämänlaatuun. Ikääntyneen hyvinvoinnin ja itsenäissyden kannalta on tärkeää, että hän kokee asuntonsa tarkoituksenmukaiseksi ja esteettömäksi sekä kokee saaneensa itse vaikuttaa omaan asumisratkaisuunsa. (Oswald ym. 2007: 104) Itsenäisyys ja aktiivisuus puolestaan edistävät hyvän kunnon säilymistä ja kotona asumisen jatkumista (Iwarsson ym. 2007: 79). Valtaosa ikääntyvistä selviää kotona omin voimin varsin pitkään eikä tarvitse asumiseensa erityisjärjestelyjä. Kuitenkin fyysisen kunnon heikentyessä tarve erilaista tukea kohtaan kasvaa, ja ensimmäisenä elämänlaatuun alkaa vaikuttaa asuinympäristön esteettömyys. (Raappana & Tiitta 2008: 10) Ikääntymisen myötä myös lähipalvelujen merkitys kasvaa, ja tarve kotiin tuotetuille palveluille lisääntyy (Nyfors ym. 2008: 22). Kun kotona asuminen ei enää runsaidenkaan palvelujen turvin ole mahdollista, tarvitaan erilaisia asumispalvelumalleja ikääntyvän palvelutarpeiden tyydyttämiseksi. Kunnat ovat pääsääntöisesti jakaneet ikääntyneille suunnatut asumisratkaisut kotihoitoon tukeutuvaan kotona asumiseen, eritasoisiin palveluasumisen ratkaisuihin sekä laitoshoitoon. Kotona asuminen tukeutuu avopalvelutoimintaan, jonka tarkoituksena on järjestää hoidon tarpeessa olevalle vanhukselle mahdollisimman laadukas ja turvallinen elämä omassa kodissa palveluihin tukeutuen. Kotihoidon tarve määritetään palvelutarpeen arvioinnissa. Sen pohjalta laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma, johon perustuen 25
vanhukselle tarjotaan ne kotihoidon, kotipalvelujen, kotisairaanhoidon ja tukipalvelujen kokonaisuudet joita hän tarvitsee. (Özer-Kemppainen 2005: 16 17) Palveluasuminen on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät enää tule toimeen omassa kodissaan edes kotihoidon palvelujen turvin. Palveluasumisen tavoitteena on, että toimintakyvyltään heikentyneet ja jatkuvaa tukea tarvitsevat vanhukset pystyisivät asumaan itsenäisesti ja säilyttämään oman elämäntyylinsä ja itsemääräämisoikeutensa mahdollisimman kauan. Palveluasuminen perustuu huoneenvuokralain (481 / 1995) mukaiseen asumiseen, jossa vuokran lisäksi peritään palvelutarpeen ja tulojen perusteella määräytyvä palvelumaksu. Palveluasuminen jakautuu palvelutaloasumiseen, pienimuotoiseen ryhmäkotiasumiseen sekä tehostettuun palveluasumiseen. Palvelutalossa palveluja on tarjolla yleensä vain päiväsaikaan, kun ryhmäkodeissa sekä tehostetun palveluasumisen kohteissa hoivaa on tarjolla ympäri vuorokauden. (Özer-Kemppainen 2005: 18 19) Laitoshoito on raskaimpaan hoivaan tukeutuvaa asumista vanhainkodeissa, hoitokodeissa ja terveyskeskusten tai sairaaloiden vuodeosastoilla. Laitoshoitoon turvaudutaan, kun vanhus ei enää selviydy asumispalvelujen avulla. Laitoshoitoon kuuluvat sekä lyhytaikainen sairaalahoito että pitkäaikainen laitoshoito. Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain mukaan. (Özer-Kemppainen 2005: 20 21) Maksujen määräytymisessä on olennaista, että asumista ja palveluja ei tarkastella erikseen vaan kokonaisuus hankintaan lain mukaan määräytyvällä maksulla (Välikangas 2009: 8). Edellä mainittujen asumismuotojen rinnalle, tavallisen asumisen ja palveluasumisen väliin, on kehittynyt vahvasti yksityiseen tuotantoon perustuva senioriasumisen malli. Senioriasuminen on suunniteltu ikääntyneille, jotka eivät vielä tarvitse ulkopuolista apua. Senioritalot eivät ole palvelutaloja eikä niissä tavallisesti ole henkilökuntaa, vaan ne on tavallista harkitummin suunniteltu esteettömiksi. Kohteet tarjoavatkin asukkailleen ensisijassa asumisen helppoutta. Palvelut rakentuvat vahvasti lähialueen palveluvalikoiman varaan, minkä vuoksi seniorikohteen kannalta olennaista on keskeinen sijainti. Senioriasuminen on usein osakeyhtiömuotoista ja asukkaat joko omistavat asuntonsa tai asuvat vuokralla. (Özer-Kemppainen 2005: 22 23) Senioriasumisen konseptin voidaan tulevaisuudessa nähdä vahvistuvan juuri ikääntyneiden elämäntapojen ja varallisuuden muutosten myötä. Tulevaisuudessa ikääntyvien on ennustettu olevan vaativampia, laatutietoisempia ja maksukykyisempiä kuin aikaisemmat sukupolvet. Seniorit tulevat myös harrastamaan aktiivisemmin kuin ennen ja kolmannen ikävaiheen aikana harrastusaktiivisuus voi jopa lisääntyä. (Sonkin ym. 1999: 58, 102) Tulevaisuuden senioreiden uskotaan myös käyttävän edeltänyttä sukupolvea selvästi enemmän rahaa elämänlaatunsa parantamiseen ja viihteeseen kuten matkailuun (Kiander et al 2004: 111). Vahvistuvina tulevaisuuden trendeinä voidaankin nähdä yksilölli- 26