Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa
|
|
- Joel Lattu
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki
2 Toiminnan ja talouden tarkastelu eri ulottuvuuksien kautta Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä korostuu tulevaisuudessa toiminnan ja talouden tarkastelun mahdollisuus eri ulottuvuuksien kuten väestötiedon, aluetiedon, elämänkaaren sekä palvelutarpeen vaativuuden kautta. Yhteinen laadukas ja myös kattava tieto ja sen yhteinen tulkinta on keskiössä, kun suunnitellaan joustavia ja asiakaslähtöisiä palveluita. Asukkaille järjestettäviä palveluita tulee kyetä tarkastelemaan organisaatiomallista tai -rakenteesta riippumattomalla tavalla ja siten kyetä myös ennustamaan sekä palvelutarvetta että oletettavaa kustannuskehitystä sekä asettamaan tavoitteita ja seuraamaan niiden toteutumista, kuten perus- ja erityistason integraation toteutumista. Yhteisten tavoitteiden asettamiseksi on olennaista saada ajantasaista tietoa esimerkiksi koko lapsiperheiden tai ikäihmisten palvelukokonaisuuteen kohdennettavien resurssien vaikuttavuudesta huomioiden peruskuntien, maakunnan ja muiden toimijoiden yhteiset panostukset.
3 Organisaatioriippumaton palvelukokonaisuusmalli PALVELUKOKONAISUUS Avosairaanhoito Avoterveydenhoito Ikäihmisten sosiaalipalvelut Kehitysvammaisten palvelut Kuntoutus Lastensuojelu Maahanmuuttajapalvelut Mielenterveyspalvelut Perheiden tukipalvelut Perheoikeudelliset palvelut Perusterveydenhuollon sairaalahoito Päihdepalvelut Somaattinen erikoissairaanhoito Sosiaalihuollon palvelut Suun terveydenhuolto Vammaisten palvelut PALVELUKOKON TOIMINTO AISUUS Ikäihmisten Ateriat sosiaalipalvelut Kuljetuspalvelut Kuntouttava päivätoiminta Mielenterveyspalvelut Kotihoito Ikäihmisten asumispalvelut Laitoshoito Mielenterveysavopalvelut (SHL) Mielenterveysavohoito Mielenterveysasumispalvelut Psykiatrinen avoesh Psykiatrinen laitoshoito Mallin toteutus bottom-up - periaatteella AVO-, ASUMIS- JA LAITOSPALVELUT OMA TOIMINTA, AVUSTUKSET, OSTOAPALVELU PALVELUTASOT/ LIIKENNEVALO- MALLI ASUINALUE- NÄKÖKULMA KUSTANNUS- PAIKKA = TOIMINNAN JA TALOUDEN YHDISTELYAVAIN Organisaatioriippumattoman mallin avulla voidaan arvioida mm. hoidon porrastuksen toteutumista, asiakkuuksia sekä niiden kustannusten kehitystä, hoito- ja palveluketjujen toimivuutta ja painopisteen siirtymistä strategian mukaisesti raskaista palveluista kohti ennaltaehkäiseviä, kevyempiä, varhaisen tuen palveluja.
4 Tietojen yhdistämisen mahdollisuudet Kuvitteellinen esimerkki omaishoidontuen piirissä olleiden asiakkaiden* (n= 700) eri palveluiden käytöstä vuoden aikana, %-osuus kaikista asiakkaista Avosairaanhoito 71,4 Ikäihmisten sosiaalipalvelut 100,0 Lääkinnällinen kuntoutus Mielenterveyspalvelut Pth:n sairaalahoito 4,3 14,3 42,9 Kustannukset jaetaan kutakin palvelua käyttäneille asiakkaille esim. käyntimäärän, hoitopäivien tai tuntien mukaan. Päihdepalvelut 2,9 Somaattinen esh Sosiaalihuollon palvelut 2,9 28,6 *ASIAKASMÄÄRÄT EIVÄT OLE TODELLISIA Suun terveydenhuolto 14,3 Vammaisten palvelut 4,3 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 50,0 60,0 70,0 80,0 90,0 100,0 Omaishoidontuen piirissä olevilla asiakkailla on usein monen eri palvelun käyttöä samanaikaisesti omaishoidontuen kanssa. Näiden palveluiden käytöstä muodostuu asiakaskohtaiset sotepalvelujen käytön kokonaiskustannukset.
5 Tietojen yhdistämisen mahdollisuudet - Kuvitteellinen esimerkki päivystyksen käytöstä ja jatkohoidosta Mistä asiakas tuli päivystykseen (käynnit, n= 5100) Mihin asiakas meni päivystyksestä (käynnit, n= 5100) Koti 3550 Koti Asumispalvelu Asumispalvelu 500 Pth:n sairaalahoito 500 Somaattinen esh 300 Laitoshoito 100 Laitoshoito Yhteispäivystyksessä kävi vuoden aikana 4 000* asiakasta, käyntejä heillä oli yht *. 19,3 % käynneistä (n=800) johti jatkohoitoon joko perusterveydenhuollon sairaalahoidossa (n= 500) tai somaattisessa erikoissairaanhoidossa (n= 300), suurin osa asiakkaista kotiutui. Tarkastelua voidaan syventää tarkastelemalla esim.: jatkohoitoa erikoisaloittain, yksiköittäin hoitojakson kestoa diagnooseja hoitojakson päättyessä asiakkaan asuinaluetta (hvk-alue) *ASIAKAS- JA KÄYNTIMÄÄRÄT EIVÄT OLE TODELLISIA
6 Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet alueittain lasten ja nuorten palveluiden kehittämisen näkökulmasta Yhteiset strategiset tavoitteet (valtuusto): Alueen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi lisääntyy Syrjäytyneiden nuorten osuus vähenee Lasten ja nuorten osallisuus vahvistuu Sosioekonomiset erot sekä hyvinvointierot kaventuvat Alueilla omat erityispiirteet -> yhteinen tieto johtamisnäyn taustalla Alueellista toimintaa ja sen kehittämistä johtavat alueen sivistys- ja kulttuuripalveluiden aluepäälliköt ja hyvinvointipalveluiden palvelupäälliköt. Sivistys- ja kulttuuripalveluiden ja hyvinvointipalveluiden yhteinen johtoryhmä ohjaa kokonaisuutta.
7 Lapset ja nuoret, yhteisiä tavoitteita tukeva mittaristo Kustannukset Kustannukset Kustannukset Tavoitteena lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääntyminen - mittareita: mm. lastensuojelupalvelu jen tarve ja kustannukset, kokonaiskustannukset Kokemuksellinen hyvinvointi Elina Välikangas
8 Väestötason seuranta ja lapsibudjetointi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vrt. tulevaisuudessa maakunta vs. kunta Siku punainen 0,2 % Oulun lasten ja nuorten toimintamenot 2016 Siku keltainen 7 % Siku vihreä 70 % Hyve vihreä 3 % Hyve keltainen 6 % Hyve punainen 7 % Esh keltainen 3 % Esh punainen 4 % Sanna Suistio Toimintamenot yhteensä 481,2 M /alle 18-vuotias
9 KIITOS!
Lapsibudjetointi muutoksen välineenä
Lapsibudjetointi muutoksen välineenä LAPE-akatemia, Etelä-Savo 4.6.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Oulun kaupunki Asukasluku n. 204 000 Suomen
Lapsibudjetointi Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö
Lapsibudjetointi 15.11.2017 Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö Lapsibudjetointi tarkoittaa kunnan, maakunnan tai valtion talousarvion tarkastelemista lapsenoikeusnäkökulmasta Lasten ja nuorten
Näkökulmia tietojohtamiseen sote-uudistuksessa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyö
Näkökulmia tietojohtamiseen sote-uudistuksessa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyö Sirkka-Liisa Olli Kehittämisjohtaja, Oulun kaupunki/hyvinvointipalvelut Projektipäällikkö, PoP - maakuntavalmistelu
Vastuu lasten hyvinvoinnista ja oppimisesta on valtion, maakuntien ja kuntien yhteinen - Lapsibudjetointi antaa välineitä tiedolla johtamiseen
Vastuu lasten hyvinvoinnista ja oppimisesta on valtion, maakuntien ja kuntien yhteinen - Lapsibudjetointi antaa välineitä tiedolla johtamiseen Maria Kaisa Aula 12.9.2018 Kuntamarkkinat Hankejohtaja, (STM),
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa - Lapsibudjetointi Jyväskylä
Kohti lapsiystävällistä maakuntaa - Lapsibudjetointi 8.3.2018 Jyväskylä Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö, Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Sote-projektipäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan sote-
LAPSIBUDJETOINTI. Kati Honkanen, THL
LAPSIBUDJETOINTI Kati Honkanen, THL MISTÄ ON KYSE? Lapsibudjetointi tarkoittaa talousarvion tarkastelemista lapsenoikeusnäkökulmasta. Kyse on sekä 1) lapsiin kohdistuvien määrärahojen jäljittämisestä ja
Oulun lapsibudjetoinnin malli Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö
Oulun lapsibudjetoinnin malli 22.9.2017 Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen Yhteiset tavoitteet kokonaisuuksille Lasten ja nuorten terveen kehityksen,
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi
Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen
Hyvinvointitavoitteet teoiksi ja vaikutuksiksi yhteisellä budjetoinnilla. LAPE-akatemia Elina Välikangas Kehityspäällikkö, SoteDigi
Hyvinvointitavoitteet teoiksi ja vaikutuksiksi yhteisellä budjetoinnilla LAPE-akatemia 15.5.2019 Elina Välikangas Kehityspäällikkö, SoteDigi Oulun kaupunki Asukasluku n. 203 000 Suomen viidenneksi suurin
SOTE-palvelut, tilannekatsaus Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p
SOTE-palvelut, tilannekatsaus 11.10.2018 Johanna Patanen Projektipäällikkö, sote-koordinaattori p. 040 685 4035 Johanna.patanen@popmaakunta.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta
Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena
Sähköinen järjestelmä omavalvonnan tukena Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 22.-23.5.2018 Elina Välikangas, kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sote-projektipäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan
Oulun palvelumalli 2020:
Oulun palvelumalli 2020: asiakaslähtöisyyttä, yhteisöllisyyttä ja monituottajuutta OSAAVA KUNTA tutkimuksen -SEMINAARI KUNTAPÄIVILLÄ 15.5.2013 Kehittämispäällikkö Maria Ala-Siuru Oulun palvelumalli 2020:
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori
Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3
AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,
Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta
Kustannustiedolla johtaminen osana palvelujärjestelmän kansallista ohjausta Anssi Vartiainen, erityisasiantuntija 1 Maakunnan on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä, järjestämänsä sosiaali-ja
KAINUUN PERHEKESKUKSET
KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut
Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa
Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Ennakkotehtävä kunnille Suvi Helanen Muutosagentti Pohjois-Pohjanmaa Tarkoitus ja tavoite Ennakkotehtävän tarkoituksena on avata konkreettisesti lapsibudjetointia
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY
Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-
Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole
Ltk 15.2.2012 s. 1/6 IKÄIHMISTEN ELÄMÄNLAADUN TURVAAMINEN 264 761 181 (43,1 %) Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN
Tiedolla johtaminen prosessien johtamisen tukena. Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas
iedolla johtaminen prosessien johtamisen tukena Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Laatu- ja toimintajärjestelmä avoitteena asiakaslähtöiset, vaikuttavat palvelut Kehittämisen kokonaiskuvaa
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta
Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,
Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa
Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö
Arjen toiminta ja tiedolla johtaminen
Arjen toiminta ja tiedolla johtaminen TERVE-SOS 2015 -tapahtuma 6.5.2015 Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki/hyvinvointipalvelut rakenne-ja toimintatapamuutosten suunta Oulun
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008
sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita
Miten ja miksi tulisi laatu- ja vaikuttavuustieto yhdistää euroihin? Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Tyks lasten ja nuorten klinikka
Miten ja miksi tulisi laatu- ja vaikuttavuustieto yhdistää euroihin? Heikki Lukkarinen, ylilääkäri, toimialuejohtaja Tyks lasten ja nuorten klinikka Mikä on laatua? Mitä vertaillaan? Minkä laatua mitataan?
OSAVUOSIKATSAUKSEN 30.6.2015 LIITETIEDOT
2015 OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Sisällysluettelo Erikoissairaanhoito... 1 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 1 Ympäristöterveydenhuolto... 2 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 2 Sosiaali- ja perusterveydenhuolto...
SOTE -TIETOPAKETIT. Lasten ja nuorten palveluiden palvelupakettitestaus. POP maakunta. - Oulun kaupungin vuoden 2016 tausta- aineistolla
0 SOTE -TIETOPAKETIT Lasten ja nuorten palveluiden palvelupakettitestaus - Oulun kaupungin vuoden 2016 tausta- aineistolla Projektipäällikkö Elina Välikangas kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupungin
Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051
ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ
Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa
Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit
Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet
Kehittämistyö sosiaali- ja terveystoimessa
1 Kehittämistyö sosiaali- ja terveystoimessa Elina Välikangas Kehittämis- ja laatupäällikkö Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotanto 29.4.2010 EFQM VIITEKEHYS (Euroopan laatupalkintomalli)
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET
LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2007 564 521 235 019 189 711 175 354 206 368 130 178 1 501 151 KOKO VÄESTÖ 564 521 235 019 189 711 175 354 206
Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa
Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä
Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa
Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä
Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2008 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585 1 513 837 KOKO VÄESTÖ 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585
Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017
Kuuden suurimman kaupungin päihde- ja mielenterveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017 Päihde- ja mielenterveyspalvelujen yhteiset tiedot kokonaisnettokustannukset vuosina 2016 2017 vuoden
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten
Tiedätkö mikä maksaa? Lapsibudjetointi apuna vaikuttavuuteen
Tiedätkö mikä maksaa? Lapsibudjetointi apuna vaikuttavuuteen #tulevaisuudentahdissa LAPE-Akatemia 20.3.2019, Helsinki LAPE-muutosagentti Suvi Helanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Kuntapäättäjien talousinformaation
HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET
LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2006 560 905 231 704 187 281 174 868 204 337 128 962 1 488 057 KOKO VÄESTÖ 560 905 231 704 187 281 174 868 204
KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue
KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen
Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä
Sote-tietopaketit Uudenmaan sote-tiimin kokous Sitra
Sote-tietopaketit Uudenmaan sote-tiimin kokous 26.10.2017 Sitra Sote-tietopaketit eivät ole: Karsinoita, johon asiakas määrätään Kokonaisuuksia, joiden välillä asiakkaan pitää valita Määräys palvelujen
OSAVUOSIKATSAUS LIITETIEDOT
OSAVUOSIKATSAUS LIITETIEDOT Sisällysluettelo Ympäristöterveydenhuolto... 1 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 1 Sosiaali- ja perusterveydenhuolto... 4 Kuntien palvelukäyttö 1.1.... 4 Hoidon ja palvelujen saatavuus
SIFT-TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISHANKE RAKENTEELLISEN SOSIAALITYÖN NÄKÖKULMASTA /Petteri Heino
SIFT-TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISHANKE RAKENTEELLISEN SOSIAALITYÖN NÄKÖKULMASTA 13.10.2016/Petteri Heino Lähtökohtia työskentelylle Taustalla yli kymmenen vuoden työskentely sosiaalihuollon tiedontuotannon
Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu
Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu 2015-2016, Oulu Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Kuntakokeilujen päätösseminaari 22.3.2017 Kuntalaisten
PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet. Kari Haavisto, STM
PÄIHDEPALVELUT 2006 Nykytila ja haasteet Kari Haavisto, STM Alkoholin kulutus ennätystasolla 100 % alkoholia henkeä kohti 1901-2004 9 8 7 1919 kieltolaki 2004 matkustajatuonti + alkoholiveron alennukset
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset
Jäsenkuntaraportointi. Kesäkuu 2019
Jäsenkuntaraportointi Kesäkuu 2019 Sisällysluettelo Dia 3: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain Dia 4: maksuosuustoteuman vertailu Dia 5: lukuohje erikoissairaanhoidon
OSAVUOSIKATSAUS LIITETIEDOT
OSAVUOSIKATSAUS LIITETIEDOT 30.6. Sisällysluettelo Ympäristöterveydenhuolto... 1 Kuntien palvelukäyttö 1.1. 30.6.... 1 Sosiaali- ja perusterveydenhuolto... 4 Kuntien palvelukäyttö 1.1. 30.6.... 4 Hoidon
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa
TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT
MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen
TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016
Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015
Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu 2015 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa 31.12.2011 31.12.2015
TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015
TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET 2014 Tilastotiedote 11/ 2015 Kuntaliitto on julkaissut suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailun 2014 kesäkuussa 2015. Julkaisun mukaan n terveydenhuollon ikävakioidut
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.
Terveyden ja hyvinvoinnin tähden
Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä
Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto
Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10
SOTE- TIETOSISÄLLÖT Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1
SOTE- TIETOSISÄLLÖT 18.5.2018 Petri Matveinen ja Ari Virtanen, THL 1 MAAKUNTIEN JHS-PALVELULUOKAT / SOSIAALIPALVELUT JHS-palveluluokituksessa sosiaalihuollon palveluluokat ovat KANSA-yhteensopivia, mutta
Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,
Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot
SOTE VALMISTELU TOUKOKUU Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen
SOTE VALMISTELU TOUKOKUU 2017 Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen 12.5.2017 Kymenlaakson Sote-uudistuksen esivalmisteluvaiheen organisointi SOTE projektijohtaja Annikki Niiranen SOTE projektiryhmä
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit. Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto
Hoito-hoiva tietopaketin KUVAindikaattorit Keski-Suomen kuntien vertailut Koonnut I&O muutosagentti Tuija Koivisto KUVA-indikaattorit KUVA indikaattorit Osana sote-uudistusta valmistellaan yhtenäistä mittaristoa
Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset
HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 150
14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018
JOENSUU TOTEUMA TP TAVOITE
JOENSUU Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen
Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto
Hyvinvoinnin palvelumalli 2020 16.4.2013 hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Hyvinvointipalveluiden talouden kokonaishaasteet Skenaariossa 1 menojen kasvuvauhti jatkuu vuoden 2012 mukaisena kantaoulun
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama
VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?
ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström
ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut. Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018
Kohti uutta tapaa järjestää ja tuottaa sotepalvelut Erikoissuunnittelija Pasi Oksanen Maailman terveyspäivä 2018 Tuomas Pöysti 09/2016 Miksi sote-uudistus mitä tavoitellaan? Miten uudistus toteutetaan?
Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?
Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011
STAR Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasryhmittelyt
Anne Puumalainen, Virpi Pitkänen, FCG Konsultointi Oy STAR Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasryhmittelyt DRG-käyttäjäpäivät 30.11.2017 Anne Puumalainen, Virpi Pitkänen FCG Konsultointi Oy 12.12.2017
Jäsenkuntaraportointi. Huhtikuu 2019
Jäsenkuntaraportointi Huhtikuu 2019 Sisällysluettelo Dia 4: yleistä raporteista ja ennusteen laskentaperiaatteesta Dia 5: yhteenveto jäsenkunnittain toteutuneista kustannuksista maksuosuuskokonaisuuksittain
Siun sote tehdään NYT
Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy
Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi
Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä. Teija Moisanen ja Pertti Virta
Palvelukokonaisuudet ja -ketjut PKPK-verkoston 4. työpajan esitehtävä Teija Moisanen ja Pertti Virta Palvelukokonaisuudet ja -ketjut maakunnassamme Mitä tehty: Määritelty palvelukokonaisuuksia elinkaarimallin
SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki
SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki Esityksen sisältö Terveyden määritelmä Avainasiakkuudet Kokonaiskustannukset
Siun sote tehdään NYT
Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 25.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-
Kohti palvelupakettien kansallista käyttöönottoa Käsikirja
Kohti palvelupakettien kansallista käyttöönottoa Käsikirja 10.2.17 vanhempi neuvonantaja Eero Vaissi Tähän asti yksiköittäin, kunnittain ja alueittain tuotettu sote-tieto on ollut hajanaista ja huonosti
Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva
Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista. Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista Johtava asiantuntija Anu Muuri, VTT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mistä Sotessa olikaan kyse? 17.1.20173.1 1.20161 Vammaispa lveluiden neuvottelu
Siun sote tehdään NYT. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Siun sote tehdään NYT Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä
Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja
Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT
AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291
SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ
SOTE-VALMISTELU UUDELLAMAALLA JA KESKI- UUDENMAAN SOTE 17.4.2018 PIRJO LAITINEN-PARKKONEN KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ MAAKUNNAN VALMISTELU 2030 VISIO 2020-2030 KÄRKITAVOITTEET Euroopan paras alue
Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä
Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme
Eksoten palvelut 2010-2013. 28.7.2014 Annaleena Rita
Eksoten palvelut 2010-2013 28.7.2014 Annaleena Rita 1 PALVELUJEN PEITTÄVYYS JA KUSTANNUSKEHITYS 28.7.2014 Annaleena Rita 2 Lasten ja nuorten palvelut 2010-2013; suoritteet 2010 2011 2012 2013 Lastensuojelun
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012
Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen
Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma
Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
Sipoon väestön terveyspalvelujen tarve on, lähinnä väestön ikärakenteesta ja sairastavuudesta johtuen, keskimääräistä vähäisempää.
SIPOO Väestökehitys on runsaan 17 100 asukkaan kunta (väkiluku 31.12.1999) itäisellä Uudellamaalla. Kunnan väestö on keskimääräistä nuorempaa, alle 15 vuotiaita on noin 12 % väestöstä eli selvästi enemmän
Lapsiperheiden palvelut
Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN
Helena Vorma lääkintöneuvos
12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota
Koko kunta ikääntyneen asialla
1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,
PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA
PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven
Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4. Harri Jokiranta Projektinjohtaja
Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus - työsuunnitelma / ohjausryhmä 4.12.2015 4 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Reformi: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus TAVOITE:
Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko
Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa