Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta"

Transkriptio

1 Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto Asumispalveluiden laatusuositus Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä Suunnitelmissa/rakenteilla olevat asunnot kehitysvammaisille Asumismuotojen luokitus kehitysvammaisten asumisessa Tulevaisuuden asumispalvelutarve

3 1. Johdanto Valtionneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palveluiden järjestämiseksi. Asumisohjelman tavoitteet vuosille ovat laitospaikkojen vähentäminen, aikuisten kehitysvammaisten muuttaminen lapsuudenkodista asumispalveluyksiköihin sekä lisätä asuntotarjontaa. Laitosasumisen lakkauttaminen edellyttää, että kunnassa on laitoshoitoa korvaavia yksilöllisiä palveluja. Keskeisiä periaatteita ovat myös vammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksien tietoisuuden lisääminen sekä yhteistyö hallintoalojen välillä. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2012) Päämääränä on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei asu laitoksessa. Edellytys lakkauttamiselle on, että kunnissa pitää olla laitoshoitoa korvaavia yksilöllisiä palveluja. Suomen perustuslaki ja YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleislaki luovat perustan kehitykselle, jonka mukaan vammaisilla henkilöillä on oikeus valita, missä ja kenen kanssa he asuvat. (Sosiaali-ja terveysministeriö, 2012) 2. Asumispalveluiden laatusuositus Vammaisten asumispalveluiden suosituksen perustana on perustuslain mukainen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Suosituksen lähtökohtina ovat myös asiakaslähtöisyys ja asumisen monimuotoisuus. Palveluiden ja järjestelmien pitää turvata ihmisarvoinen elämä. Palveluiden sujuvuus ja käytännönläheisyys luovat edellytykset hyvälle asumiselle ja ehkäisevät syrjäytymistä. (Sosiaali-ja terveysministeriö, 2003) Tehtävien hoito kunnassa edellyttää kuntalaisten erilaisuuden huomioon ottamisen. Asunto-,rakennus-, sosiaali- ja terveystoimen yhteistyö vaikuttaa toiminnallisen ja rakenteellisen esteettömyyden toteutumiseen. Esteettömyys- ja saavutettavuus liittyvät sekä rakennettuun ympäristöön että palveluihin. Tällä tarkoitetaan ympäristön ja palveluiden toteuttamista niin, että jokainen henkilö iästä, sukupuolesta, terveydentilasta ja sosiaalisesta, psyykkisestä tai fyysisestä toimintakyvystä riippumatta voi toimia ympäristössä ja käyttää palveluita. Henkilö voi toimia omatoimisesti tai käyttää apuna apuvälineitä tai toista henkilöä. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2003) 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä Säkylän kunta on selvittänyt kehitysvammaisten kuntalaisten asumispalvelujen tarvetta. Asumispalveluiden tarve lisääntyy lähitulevaisuudessa, sillä lapsuuden kodeistaan itsenäistyvät nuoret ja vanhempien luona asuvat kehitysvammaiset tarvitsevat erilaisia asumispalveluja. Säkyläläisiä kehitysvammaisia on 47 henkilöä. Ikärakenne; 0-15 vuotiaita 6 henkilöä, vuotiaita 14 henkilöä, vuotiaita 19 henkilöä, yli 65-vuotiaita 8 henkilöä. 2

4 - ostopalvelut Satakunnan sairaanhoitopiiriltä; kaksi henkilöä asuu laitoshoidossa Antinkartanossa (Mänty/Helmiina), kuusi henkilöä asuu autetussa asumispalveluyksikössä (Kepolankoto), yksi vaikeavammainen henkilö käy intervallijaksoilla Antinkartanossa (Mänty), kolme henkilöä asuu autetussa asumispalveluyksikössä, joista kaksi asuu Kajastuksessa ja yksi Akkunassa, yksi henkilö asuu pitkäaikaisessa perhehoidossa. -ostopalvelut Attendolta; kolme henkilöä asuu autetussa asumispalveluyksikössä, joista kaksi asuu Huurmannissa ja yksi Hermannissa - yksityinen palveluntuottaja; yksi henkilö asuu autetussa asumispalveluyksikössä (Kaunummen koti) -kunnan omassa asuntolassa Myötätuulessa asuu neljä henkilöä (ohjattu asumispalveluyksikkö) - 21 henkilöä asuu vanhempien luona kotona (joista päiväkoti-ikäisiä kaksi henkilöä, peruskouluikäisiä viisi henkilöä, nuoria seitsemän henkilöä ja yli 25-vuotiaita seitsemän henkilöä) - sisaren kanssa asuu neljä henkilöä -kaksi henkilöä asuu yksin (asumispalveluyksiköstä Kajastuksesta muuttaa yksi henkilö asumaan yksin) 4. Suunnitelmissa/rakenteilla olevat asunnot kehitysvammaisille Vammaisten henkilöiden eläminen ja osallistuminen yhteisössä muiden kansalaisten tavoin edellyttää riittäviä palveluita ja tukitoimia. Tavoitteena on myös mahdollistaa vaikeimmin vammaisten henkilöiden asuminen lähiyhteisössä. Asumispalvelutuotantoa tulee vahvistaa siten, että asumispalvelu pystytään järjestämään osittain kunnan omana tuotantona. Jukantie 1, autettu asumispalveluyksikkö. Asumispalveluyksikkö valmistuu loka/marraskuun vaihteessa Asumisyksikköön on tulossa 12 asuntoa, joista yksi asunto on suunniteltu intervallijaksoja sekä asumisharjoittelua varten. Asumisyksikköön tulee ympärivuorokautinen valvonta. Asumisyksikkö sijaitsee keskustan tuntumassa, josta mahdollistuu omatoiminen asiointi, sosiaalisten suhteiden ylläpito ja harrastukset. Satelliittiasunnot. Tukiasunnot (10kpl) on suunniteltu asumisyksikön läheisyyteen. Tukiasunnot on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat ohjausta ja neuvontaa, mutta selviytyvät muuten itsenäisesti. Nuoret kehitysvammaiset jotka ovat käyneet ammatillisen koulutuksen tai työelämään valmentavan koulutuksen ja näin ollen heillä on enemmän valmiuksia selvitä päivittäisistä toiminnoista kuin vanhemmilla henkilöillä. 3

5 asuntola Myötätuuli lakkautetaan uuden asumisyksikön valmistuttua. Myötätuulen kaikki asukkaat muuttavat uuteen asumisyksikköön. Lisäksi asumisyksikköön muuttaa Kepolankodosta kaksi henkilö, Kajastuksesta yksi henkilö, Hermannista yksi henkilö, kotoa/mänty yksi henkilö ja kotoa yksi henkilö. intervallijaksot on tarkoitettu tilapäishoitoa tarvitseville sekä tilapäisessä perhehoidossa oleville henkilöille. Asumisharjoittelu on tarkoitettu henkilöille jotka asuvat tällä hetkellä kotona, mutta tulevaisuudessa tarvitsevat asumispalveluyksikköä tai itsenäistä asumista. 5. Asumismuotojen luokitus kehitysvammaisten asumisessa Tuetussa asumisessa asukas asuu omassa asunnossa ja saa yksilöllistä apua tarpeen mukaan. Asukas tarvitsee ajoittain ohjausta ja apua. (Kehitysvammaisuus, 2009, 174) Ohjatussa asumisessa asukas selviää muuten itsenäisesti, mutta tarvitsee lähinnä apua aamuisin ja iltaisin. Ohjatussa asumisessa ei ole yövalvontaa. (Kehitysvammaisuus, 2009, 174) Autetussa asumisessa henkilö tarvitsee koko ajan läsnä olevaa henkilökuntaa. Autettuun asumiseen sisältyy yövalvonta. (Kehitysvammaisuus, 2009, 174) 6. Tulevaisuuden asumispalvelutarve Tavoitteena on että mahdollistetaan muissa asumispalveluyksiköissä (ostopalvelut) asuvien henkilöiden sekä iäkkäiden vanhempien luona asuvien henkilöiden muuttaminen Säkylän kunnan omaan asumispalveluyksikköön. 4

6 Lähde Kaski, M., Manninen. A., Pihko. H Kehitysvammaisuus. Helsinki. WSOY. Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisen asumisen ja palvelujen turvaamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:15.Helsinki 2012 Yksilölliset palvelut, toimivat asunnot ja esteetön ympäristö. Vammaisten ihmisten asumispalveluiden laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:4 5

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT 5.6.2013 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT JOHDANTO Valtioneuvosto teki 21.1.2010 periaatepäätöksen ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 19.2.2016 VN:n periaatepäätös

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki, Säätytalo 1.10.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI

KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Rovaniemi 27.8.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen

KEHAS-kuulumiset. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen KEHAS-kuulumiset Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Jyväskylä 20.11.2014 Jutta Keski-Korhonen Yhteiskunta muuttuu muuttuvatko palvelut? Palvelurakenne Sukupolvet vaihtuvat Toimintakulttuuri Tarpeet muuttuvat

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Laitoshoidon purku ja itsenäinen asuminen Kuntamarkkinat 11.9.2013 Jaana Viemerö, asiakkuusjohtaja, Järvenpään kaupunki Asukkaita suunnilleen saman verran kuin

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori 9.3.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018 LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 216-218 Lausuntopyyntö Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on perussopimuksensa 13 :n mukaan pyytänyt jäsenkuntien esityksiä

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Kehitysvammaisten Palvelusäätiö - Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti ja lahjoitti säädepääoman 18.9.1992 - Palvelukoti-

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta

Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Ajankohtaisia asioita meiltä ja maailmalta Kirsi Konola Kehittämistoiminnan johtaja Tienviittoja tulevaisuuteen Turku 1.11.2013 Ajankohtaista meillä: Kehas ohjelma Valtioneuvoston periaatepäätös 8.11.2012

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

Asumispalvelujen hankinta

Asumispalvelujen hankinta Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. 23.6.2011 M.Paavola

Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. 23.6.2011 M.Paavola Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös Sosiaalipalvelut sairaanhoitopiirin toimialueena 2 toimintavuotta Tyytyväisyyttä mm. koulutustarjonnan ja työhyvinvointia edistävän toiminnan

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO 2016

KEHITYSVAMMAHUOLTO 2016 KEHITYSVAMMAHUOLTO 2016 Kehitysvammahuollon palveluita käyttäneet 2016 Hanko Hyvinkää Järvenpää Mustijoki Nurmijärvi Siuntio Sipoo Tuusula Kaikki 38 229 147 102 181 24 72 193 0-17 -vuotiaat 3 56 53 31

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN SUUNNITELMA KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA SIIHEN LIITTYVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEKSI 2013-2020

LIPERIN KUNNAN SUUNNITELMA KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA SIIHEN LIITTYVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEKSI 2013-2020 1 5.6.2013 LIPERIN KUNNAN SUUNNITELMA KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA SIIHEN LIITTYVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEKSI 2013-2020 Sosiaali- ja terveysministeriöön 29.9.2010 lähetetyn suunnitelman tarkennus Nykytilanne

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola 8.6.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista

Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista Lastensuojelun ja vammaispalvelun rajapinnoista 28.1.2015 Lastensuojelun tarkoitus turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun

Lisätiedot

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2015-2018 PÄIVITYS 17.9.2014 Vanhusten tehostettu palveluasuminen Tarve ja perustelut: Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen, niveltyy Siilaisen peruskorjaukseen, tarve

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO 2015

KEHITYSVAMMAHUOLTO 2015 KEHITYSVAMMAHUOLTO 2015 Kehitysvammahuollon palveluita käyttäneet 2015 Hyvinkää Järvenpää Lohja Mustijoki Nurmijärvi Raasepori Sipoo Siuntio Tuusula Kaikki 215 145 261 100 193 182 68 24 180 0-5-vuotiaat

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Vammaispalveluhanke Lapissa

Vammaispalveluhanke Lapissa Vammaispalveluhanke Lapissa Kehitysvammaisten asuminen (Tallavaara, 2010) Asuu vanhemman/vanhempien kanssa Asumismuodot 31.5.2010 (N=1592) 0 % 9 % Muun sukulaisen luona 1 % 1 % Perhehoidossa tai ammatill.perhekodissa

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 %

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 % KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Orivesi 562 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Valtioneuvosto teki 2010 ja toisen 2012 periaatepäätöksen kehitysvammaisten asunto-ohjelmaksi, jonka tavoitteena on

Lisätiedot

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen ja asumisvaihtoehdot Iisalmi 26.11.2015 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.

Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4. Katsaus Kehas-työryhmän raporttiin Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Helsinki 6.4.2017 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 22.01.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

Kuntouttavaa asumispalvelua

Kuntouttavaa asumispalvelua Kuntouttavaa asumispalvelua Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 16. ja 18.5.2011 Sosiaalipalvelujen organisaatio 1.5.2011 SOSIAALIPALVELUT Kehitysvammahuolto Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Palvelukodit ja kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT

VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT Liite 3 VAIKEAVAMMAISTEN ASUMISPALVELUT Sopimus on voimassa ajalle 1.9.2013 31.8.2017 (+ mahdollisuus kahden vuoden optioon, josta päätetään erikseen). Alla olevat hinnat ovat voimassa 1.9.2013 31.12.2014.

Lisätiedot

Elämä on Laiffii 14-15.4.2015

Elämä on Laiffii 14-15.4.2015 Elämä on Laiffii 14-15.4.2015 Asuminen Pohjoismaissa Suomi rakentamassa uutta! Projektijohtaja Maarit Aalto, Pohjoismainen hyvinvointikeskus 16-04-2015 Nordens Velfærdscenter 1 Miksi juuri tämä aihe? YK:n

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa

Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa Helena Lindell Asumispalvelujen päällikkö Vammaispalvelut Vantaa 2.11.2016 Peilauspintana käytännönkokemus laitoksesta opetuksesta työ- ja toimintakeskuksesta autisminkirjon palveluohjauksesta asumisesta

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Oulu 21.4.2015 Seinäjoki 22.4.2015 Alueellisen kierroksen keskustelutilaisuuden tavoitteet Kuulla näkemyksiä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen

Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011. Laatupäällikkö Jouko Alinen Kehitysvammaisten asuminen Satakunnassa Kuntakysely 2011 Laatupäällikkö Jouko Alinen = Posa Vastaajat 2. Onko kunnassanne / kaupungissanne meneillään olevaa kehitysvammaisten asumiseen liittyvää uudisrakentamista?

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne

Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne Kohti yhdenvertaista kuntalaisuutta - Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpanon tilanne Matkalla naapuruuteen -seminaari Yksi naapureista -hanke Helsinki 26.11.2013 Jaana Huhta Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli Tuottajatilaisuus 17.8.2018 Juho Suortti, palvelupäällikkö 17.8.2018 Lähtökohdat Vaikeavammaisten asumispalvelujen kilpailuttaminen 2017 Ostetussa kehitysvammaisten

Lisätiedot

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut Oikea koti Aspan asumisratkaisut Näin Aspan asumisratkaisut syntyivät Asumispalvelusäätiö Aspan perustamiseen vaikutti laajalti järjestöjen välillä käyty keskustelu siitä, mihin suuntaan vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet

Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet Härmän kuntokeskus, 27.05.2015 Marjut Mäki-Torkko, vammaispalvelujen johtaja Laitosasuminen Laitososastoja on kuusi: Kuntokaari, Kuusikoto, Kotopihlaja, Neliapila,

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT ALKAEN KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELEIDEN SISÄLLÖT, TASOT JA ARVOT 1.6.2018 ALKAEN YLEISTÄ PALVELUSETELISTÄ Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien valinnanvapautta

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 13.-15.5. ja 21.5.2013. M.Paavola

SOSIAALIPALVELUT. Kuntaneuvottelut 13.-15.5. ja 21.5.2013. M.Paavola SOSIAALIPALVELUT Kuntaneuvottelut 13.-15.5. ja 21.5.2013 SOSIAALIPALVELUT Merja Paavola Johtoryhmä Laatutyö Jouko Alinen Antinkartanon kuntoutuskeskus Jouni Helen Asumispalvelut Tuula Saarinen Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011

Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 Kohti selkeämpää asumispalvelujärjestelmää suunnittelupäällikkö Maritta Närhi 11.10.2011 T A M P E R E E N K A U P U N K I Ohjaus palvelujen tuottamiseen ja rakentamiseen Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

Kehitysvammapalvelut

Kehitysvammapalvelut Kehitysvammapalvelut Ahokoti Harjukoti Kotikartano Nevakoti Niittykumpu Norola: Toukola ja Jukola Ritoniitty Ritorinne Ohjattu asuminen Aittokoti Peltola Norola: Onnela Tuettu asuminen Ryhmäkotien yhteydessä

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAHUOLTO 2014

KEHITYSVAMMAHUOLTO 2014 KEHITYSVAMMAHUOLTO 2014 Kehitysvammahuollon palveluita käyttäneet 2014 Tuusula Hyvinkää Karviainen Kerava Kirkkonummi Mäntsälä Nurmijärvi Kaikki 178 238 136 122 Ei ilmoittanut 120 183 0 5 -vuotiaat 3 7

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015

Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015 Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää?

Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Miksi ja miten vammaispalveluja tulee järjestää? Susanna Hintsala & Martina Nygård TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS 1 Esityksen teemat Vammaispalvelujen oikeudellinen perusta Vammaispalvelujen tarkoitus

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 5/2012 Perusturvalautakunta 13.08.2012

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 5/2012 Perusturvalautakunta 13.08.2012 Perusturvalautakunta 13.08.2012 KOKOUSAIKA 13.08.2012 klo 17.00-18.05 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 15 LAUSUNTOPYYNTÖ ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelma

Kehitysvammaisten asumisen ohjelma Kehitysvammaisten asumisen ohjelma Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumistilanne Kehitysvammaisista oli vuoden 2009 lopussa Laitoshoidossa

Lisätiedot

Asumisen uudet muodot

Asumisen uudet muodot Asumisen uudet muodot Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Riitta Hakoma 8.6. 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote-Imatra: työyksiköt kartalla 2015 = avopalvelut = toiminnalliset palvelut

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala Johdanto kuntaesimerkkeihin Arjen keskiössä seminaari 6.3.2014 Susanna Hintsala susanna.hintsala@kvl.fi ARJEN KESKIÖSSÄ hankkeen tavoitteet 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet

Lisätiedot

Suunnitelmien määrä vammaisasiakkaiden määrään suhteutettuna. Myönteisten päätösten määrät suhteessa tehtyjen hakemusten määrään.

Suunnitelmien määrä vammaisasiakkaiden määrään suhteutettuna. Myönteisten päätösten määrät suhteessa tehtyjen hakemusten määrään. Indikaattorin nimi Mitä mittaa Mitta-arvo Kommentit Palvelutarpeen arviointi palvelutarpeen arvioinnissa tehtyjen sunnitelmien suhteessa vammaisasiaakaiden än Suunnitelmien vammaisasiakkaiden än suhteutettuna

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 20.1.2011 Kuhmon Työkeskus Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely Keskustelua Hyvän

Lisätiedot

Asumispalvelukysely Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin

Asumispalvelukysely Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin Asumispalvelukysely Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin Kyselyn tarkoitus Kerätä tietoa maakuntien tämänhetkisestä tilanteesta, tulevaisuuden asumisen tarpeista ja suunnitelmista

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI 24.9.2018.Janne Utriainen, Kristiina Laitinen Palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia sellaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka kunnan tai kuntayhtymän

Lisätiedot

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1 Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä 4.4.2018 Vammaisten sosiaalityö 1 Tehtävien jako Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee palvelujen kehittämisen suuntaviivat, valmistelee

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa

Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa Eskoon tulevaisuuden suunnitelmia asumisessa Marjut Mäki-Torkko, vammaispalvelujen johtaja 8.11.2011 Vammaispalvelut ovat muutoksessa Meneillään on suurin rakenteellinen ja ideologinen muutos kymmeniin

Lisätiedot

Vammaispalvelujen tilastot vuodelta 2013 lähde SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto

Vammaispalvelujen tilastot vuodelta 2013 lähde SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto Vammaispalvelujen tilastot vuodelta 2013 lähde SOTKANET Koonnut hanketyöntekijä Tuija Koivisto 1 2 Sisällys 1. Vammaispalveluiden indikaattorit... 3 2. Kelan etuisuudet / 1000 asukasta... 8 3. laitos 2013...

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUT. Kuntainfo 14..2.2013 Asumispalveluja kehitysvammaisille/ Kehitysvammaisten asumisen alueellinen suunnitelma 2012-2020. M.

SOSIAALIPALVELUT. Kuntainfo 14..2.2013 Asumispalveluja kehitysvammaisille/ Kehitysvammaisten asumisen alueellinen suunnitelma 2012-2020. M. SOSIAALIPALVELUT Kuntainfo 14..2.2013 Asumispalveluja kehitysvammaisille/ Kehitysvammaisten asumisen alueellinen suunnitelma 2012-2020 Valtioneuvoston (VN) periaatepäätös 23.1.2010 Pitkäaikaisen laitosasumisen

Lisätiedot

454 Tampereen kaupungin vammaispoliittisen ohjelman ( ) arviointiraportti. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

454 Tampereen kaupungin vammaispoliittisen ohjelman ( ) arviointiraportti. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Tampere Ote pöytäkirjasta 39/2017 1 (10) Kaupunginhallitus, 454, 07.08.2017 Z/Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta, 62, 17.05.2017 Z/Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta,

Lisätiedot

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat

Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Omaishoitajan lakisääteiset vapaat Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 25.3.2019 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Omaishoitajan lakisääteiset vapaat... 2 2

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

Voimaa seksuaalisuudesta

Voimaa seksuaalisuudesta Henkilökohtaisen avun päivät, Iiris 7.11.2018 Voimaa seksuaalisuudesta Milla Ilonen, hankepäällikkö, Aspa-säätiö sr Voimaa seksuaalisuudesta -hanke 2018 2020 Seksuaalisten tarpeiden ja toiveiden huomiointiin

Lisätiedot