SELVITYS TERVEYDENHUOLLON MENETELMIEN ARVIOINTITYÖN TARPEESTA JA TULEVAISUUDESTA TERVEYDEN JA HYVINVOINNINLAITOKSESSA Hannu Puolijoki ja Pekka Rissanen 10.5.2016 Sisällys: A. Selvitystyön tausta 2 B. Arviointitoiminnan tila 3 1. Arviointitoiminnan tarve 3 2. Menetelmien arvioinnin toteuttajat ja voimavarat 4 3. Finohtan rooli 5 C. Selvityshenkilöiden arviot ja ehdotukset 6 1. Arviointitoiminnan keskeiset tehtävät 6 2. Toiminnan optimaalinen järjestämistapa 7 3. Tehtävien edellyttämä osaaminen 7 4. Yhteenveto ja selvityshenkilöiden ehdotukset 8 sivu Liitteet 1. Keskeiset selvitettävät seikat ja kysymykset kuulemistilaisuuksiin 2. Selvityshenkilötoimeksianto 1
A. Selvitystyön tausta Terveydenhuollon menetelmien arviointia (health technology assessment, HTA) on tehty Suomessa yli 20 vuotta. Tekijätahoja on useampia mutta pisimpään ja johdonmukaisimmin sitä on toteuttanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finohta (lyhenne englanninkielestä: Finnish Office for Health Technology Assessment). Finohtan toimintaa on ajankohtaista arvioida, sillä sen toimintaa on arvioitu viimeksi vuonna 2004. Sen jälkeen on toimintaympäristössä tapahtunut muutoksia, joista merkittävimmät ovat EU:n mukanaan tuoma eurooppalaisen yhteistyön laajeneminen myös terveydenhuollon menetelmien alueille sekä valmisteilla oleva sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus (sote-uudistus). Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenne on muuttumassa, mutta aikaa myöten on tapahtunut myös merkittävä osaamisen muutos, sillä vuosien varrella sekä Finohtan että muiden toimijoiden avulla kentällä oleva terveydenhuollon menetelmien arviointiosaaminen on lisääntynyt merkittävästi. Tästä on hyvänä esimerkkinä arviointiylilääkäreiden määrän lisääntyminen sairaanhoitopiireissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen on kohdistunut viime vuosina isoja säästötoimenpiteitä. Laitoksen henkilömäärä on vähentynyt noin 250 henkilöllä ja budjettikehys on vähentynyt samaan aikaan kolmanneksen. Selvitystyön tarkoituksena on arvioida nykyistä toimintaa ja tehdä ehdotuksia terveydenhuollon menetelmien arviointitoiminnan suuntaamiseksi tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Selvityshenkilöiksi kutsuttiin johtajaylilääkäri, professori Hannu Puolijoki Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä ja terveystaloustieteen professori Pekka Rissanen Tampereen yliopistosta. Selvityshenkilöt ovat tutustuneet laajaan taustamateriaaliin arviointitoiminnasta sekä kuulleet joko sähköpostitse tai kasvotusten (31.3.-1.4.2016) alan toimijoita ja yhteistyötahoja (mm. THL:n johtoa, Finohtan henkilöstöä, STM:n ao. sektorin johtoa, Fimean edustajaa sekä yliopistosairaaloiden arviointiylilääkäreitä; sairaanhoitopiirien johtajaylilääkäreille ja hallintoylilääkäreille lähetettiin sähköpostikysely maaliskuussa 2016). Sähköpostitse tai haastatteluissa kuultiin yhteensä 23 henkilöä, jotka edustivat 13 organisaatiota. Näiden lisäksi kuultiin koko FinOHTA:n henkilöstöä yhteisesti. Monet kuulluista toimittivat kuulemiseen liittyvää lisämateriaalia, jota on selvitystyössä käytetty hyväksi. Keskeiset selvitettävät seikat ja kuulemisissa esillä olleet kysymykset on esitetty tämän raportin liitteessä 1. 2
B. Arviointitoiminnan tila 1. Arviointitoiminnan tarve Terveydenhuollon menetelmät kehittyvät nopeasti. Samalla raja lääkehoidon ja muun hoitoteknologin välillä on muuttunut liukuvaksi. Uusien menetelmien markkinointi on lisääntynyt ja tehostunut, mikä kasvattaa tarvetta niiden objektiiviseen arviointiin. Pyrkimys voimavarojen tehokkaaseen kohdentamiseen ylipäätään korostaa tarvetta arvioida myös käytössä olevia teknologioita, muitakin kuin niitä, joita uudet teknologiat tulisivat korvaamaan. Kaiken päätöksenteon tulisi perustua tietoon päätösten vaikutuksista. Tietoa tarvitaan kaikilla päätöksenteon tasoilla yksittäisestä asiakkaasta tai potilaasta valtakunnalliseen poliittiseen päätöksentekoon saakka. Tällä hetkellä menetelmien arviointi tuottaa tietoa ennen kaikkea kliinikoiden potilastason ja klinikkatason hoitolinjoja koskevan päätöksenteon tueksi. Tietoa tarvitaan kuitenkin yhä enemmän kansallisella tasolla mm. palveluvalikoiman määrittelyn tai alueellisella tasolla hoitoketjujen kehittämisen, palvelujen optimaalisen integroinnin tai voimavarojen tarkoituksenmukaisen kohdentamisen tueksi. Julkisen sektorin mahdollisuudet rahoittaa jatkuvasti kasvavia hoitokustannuksia eivät ole kohenemassa, minkä vuoksi joudutaan paitsi parantamaan palvelutuotannon tuottavuutta, myös priorisoimaan palveluja. Suomeen perustettiin terveydenhuoltolain uudistuksen myötä (L 1202/2013) Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto, jonka tehtävänä on määritellä julkisen rahoituksen piiriin kuuluvat palvelut. Palveluvalikoiman määrittelyyn sisältyvä avoin priorisointi tullee lisääntymään, mikä lisää luotettavan arviointitiedon tarvetta. Tällä hetkellä Suomessa tehtävä menetelmien arviointi kohdistuu valtaosin erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen arvioinnin tarpeet tulevat kuitenkin korostumaan, kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistuksessa, sote-uudistuksessa, vastuu niiden järjestämisestä siirtyy samaan organisaatioon. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjäorganisaatioiden tiedontarpeet lisääntyvät myös siksi, että niiden tulisi kyetä ohjaamaan järjestämisvastuullaan olevien palvelujen tuotantoa vaikuttavaan, tarkoituksenmukaiseen ja taloudellisesti kestävään suuntaan. Sote-uudistuksessa suunnitellaan valtion ohjausroolin vahvistamista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ja tuotannossa. Valtion roolia korostaa myös se, että järjestäjätahojen (sote-alueiden) rahoitusmuodoksi kaavaillaan valtion suoraa rahoitusta. Valtio rahoittanee sote-alueita kapitaatioperusteisesti, mutta rahoitukselle voidaan asettaa ehtoja mm. järjestettävien palvelujen vaikuttavuuteen ja kustannusvaikuttavuuteen liittyen. Valtion ohjausroolin vahvistaminen edellyttää riittävää tietopohjaa palvelujen vaikuttavuudesta, tuotantomenetelmistä ja -kustannuksista. Sote-uudistukseen sisältyvä asiakkaiden valinnanvapauden lisääminen voi tuoda palvelujärjestelmälle tehokkuushyötyjä, jos on riittävästi tietoa valintojensa perusteeksi. Tiedon tuottaminen ja välittäminen asiakkaille muodostaa kuitenkin suuren haasteen tulevina vuosina. Valinnanvapaus merkitsee myös, että tuottajaorganisaatiot lisäävät palvelujensa markkinointia suoraan asiakkaille. Valinnanvapauden lisääntymisen seurauksena voi syntyä tuottajien välistä 3
uusien teknologioiden kilpavarustelua, jonka (mahdollisten) haitallisten vaikutusten hillitsemiseksi tarvitaan tehokasta ja oikea-aikaista menetelmien arviointia. 2. Menetelmien arvioinnin toteuttajat ja voimavarat Menetelmien arviointi systemaattisena toimintana tuli Suomeen parikymmentä vuotta sitten. Sitä ennen teknologioita ja menetelmiä oli arvioitu lähinnä yksittäisten tutkijoiden tai tutkimusryhmien kiinnostuksen pohjalta. Teknologioiden kehitysvauhti ja taloudellisten mahdollisuuksien rajallisuus johtivat 1990 luvun alkupuolella keskusteluun arvioinnin tarpeesta samaan aikaan ajoittui myös merkittävä kansallinen keskustelu terveydenhuollon priorisoinnista. Terveydenhuollon menetelmien arviointi vahvistui ja muuttui järjestelmällisemmäksi Finohtan perustamisen myötä vuonna 1995. Sen tehtäväksi tuli paitsi toteuttaa arviointeja, myös kehittää arviointiprosesseja. Siellä on myös koulutettu arviointiosaajia. Tuohon aikaan kehitettiin myös lääkärijärjestöjen vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa Käypä Hoito -toimintaa. Yhteistyö ja työnjako Finohtan ja Käyvän Hoidon välillä on ollut toimiva. Menetelmien arviointi laajeni Finohtan perustamisen jälkeen muihin organisaatioihin, mm. lääkkeiden arviointiin liittyen Lääkelaitokseen (Fimeaan) ja sairaaloissa käytettävien menetelmien osalta yliopistosairaaloihin (arviointiylilääkärit). Yliopistoissa on oppialoja ja tehtäviä, joihin sisältyy menetelmien arvioinnin tutkimusta ja opetusta (muutamia mainitaksemme Helsingin yliopiston lääketaloustieteen sekä terveydenhuollon hallinnon professuurit; Tampereen yliopiston terveystaloustieteen professuuri; Itä-Suomen yliopiston terveystaloustieteen ja potilasturvallisuuden professuurit sekä sosiaalifarmasian apulaisprofessuuri) ja vastaavasti useita tutkimusryhmiä ja keskuksia (kuten Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskus; Itä-Suomen yliopiston Kustannusvaikuttavuus- tutkimusryhmä; Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä). On hyvin vaikea arvioida kattavasti arviointitoimintaan ohjautuvien voimavarojen kokonaismäärää. Selvää lienee, että myös monet muut oppialat ja tutkimusryhmän ovat toimineet ja toimivat menetelmien arvioinnin alueella. Useimmiten hankkeet ovat olleet yksittäisten tutkijoiden ja ryhmien mielenkiinnosta nousseita. Valtion sektoritutkimuslaitoksissa on tehty menetelmien arviointia Finohtan ulkopuolellakin. Esimerkiksi Stakesissa ja sittemmin THL:ssä, Työterveyslaitoksessa ja Kansaneläkelaitoksessa monet tutkimus- ja kehittämisryhmät ovat toteuttaneet hankkeita jotka voidaan lukea menetelmien arvioinnin piiriin. Lisäksi Stakesissa (THL:ssä) on toiminut sosiaalipalvelujen menetelmien arviointiyksikkö. Huolimatta siitä, että menetelmien arvioinnin tarve tunnustetaan ja sen arvioidaan jopa kasvavan, kokonaisuutena toiminta on Suomessa hajaantunut monien toimijoiden pariin eikä kenelläkään ole selvää vastuuta menetelmien arvioinnin kokonaisuudesta. Tällä hetkellä ei ole selvää linjaa esimerkiksi siitä, kenellä olisi vastuu aiemmin käytössä olleiden menetelmien käytön lopettamisen arvioinnista tai uusien tulossa olevien mutta vielä kehitysvaiheessa olevien menetelmien varhaisesta arvioinnista. 4
3. Finohtan rooli Finohtan tehtäväkenttä on hyvin laaja. Käytännössä keskeiset toiminnan painopisteet ovat valikoituneet yhtäältä strategisten tehtävien kautta, toisaalta tutkijoiden ja asiantuntijoiden oman mielenkiinnon tai ulkopuolelta ehdotettujen ehkä jopa sattumanvaraisten aiheiden kautta. Esimerkkejä selkeistä painopisteistä ovat mm. uusien sairaalateknologioiden käyttöönottoon keskittyvä HALO-yhteistyö, yhteistyö muiden eurooppalaisten arviointiyksiköiden kanssa (EUnetHTA) sekä ministeriöstä / muualta valtionhallinnosta tulevien toimeksiantojen täytäntöönpano. Finohtan roolina on ollut myös arviointiasiantuntemuksen levittäminen, asiantuntijoiden kouluttaminen sekä arvioinnissa käytettävien tietovarantojen kartuttaminen ja ylläpito. Menetelmäarviointia toteuttavien toimijoiden välillä on selkeä rajanveto terveydenhuollon teknologioiden ja lääkkeiden arvioinnin välillä. Finohta keskittyy ensimainittuun ja Fimea jälkimäiseen, vaikkakin näiden välinen ero ei aina ole selvä, ja teknologioiden kehittyessä rajanveto muuttuu yhä epämääräisemmäksi. Molemmat käyttävät kuitenkin samankaltaisia lähestymistapoja ja arviointimenetelmiä. Menetelmien arvioinnin ja Käypä Hoito toimintojen (KH) välillä on enemmän eroja. KH tähtää hoitosuosituksiin, jotka perustuvat jo olevaan näyttöön, kun taas Finohtan tehtävänä on tuottaa, jäsentää ja levittää tietoa mm. suosituksia varten. Finohtan rooliksi on muotoutunut toimiminen oman alansa kansallisena keskuksessa sellaiseksi se alun pitäen perustettiinkin. Siellä on aktiivisesti luotu kansainvälisiä yhteistyösuhteita muihin keskuksiin sekä tuotu kansainvälistä tietämystä helposti omaksuttavassa muodossa kotimaiseen käyttöön. Finohta on myös kehittänyt arviointiprosesseja ja menetelmien arvioinnin toimintamalleja, sekä koonnut suomalaisia yhteistyöverkostoja joilla on pyritty paitsi täydentämään yksikön asiantuntemusta, myös tehostamaan tulosten implementointia terveydenhuollon käytännössä. Yliopistosairaaloissa toimivista arviointiylilääkäreistä monet ovat kartuttaneet arviointikokemustaan ja -osaamistaan työskentelemällä Finohtassa. On aivan selvää, että menetelmien arvioinnin tarpeita on runsaasti suhteessa käytettävissä oleviin voimavaroihin. Tämä koskee kaikkia suomalaisia alan toimijoita, ja luonnollisesti myös Finohtaa. Käytettävien voimavarojen puitteissa ei voi palvella kaikkea päätöksentekoa, minkä vuoksi toimijoiden, myös Finohtan on fokusoitava toimintaansa. Kansallisen tason työnjako lääkkeisiin ja muihin menetelmiin ei riitä, vaan tarvitaan aiempaa selkeämpi näkemys siitä, mihin Finohtan voimavaroja pitäisi kohdentaa. Finohtan keskeinen kansallinen rooli on johtanut kenties siihen, että sen on ollut vaikea kohdentaa omaa toimintaansa. Arviointeja on tehty monenlaisista menetelmistä, joiden merkitys terveydenhuollon kokonaisuudessa on joskus ollut sangen vähäinen. Vaikuttaa myös siltä, että arviointien käyttäjäkuntaa tai käyttäjäkunnan todellisia tarpeita ei ole tarkasti mietitty. Tähän olisi kuitenkin tarvetta, kun menetelmien arviointitoiminta on laajentunut muihin organisaatioihin, kuten yliopistosairaaloihin. Finohtan toiminnan priorisointia voi tehdä monella periaatteella. Nyt valintaa tehdään mm. sen mukaan millaisesta teknologiasta on kyse (kuten lääkkeellinen vai jokin muu menetelmä). Toinen 5
vaihtoehto toiminnan kohdentamiseen voisi olla fokusointi asiakaskunnan perusteella siten, että hankitaan arviointitietoa selkeästi määritellyn asiakaskunnan tarpeisiin. Menetelmien arviointia toteuttavien organisaatioiden tehtäviin kuuluu myös edistää tiedon käyttöönottoa käytännön päätöksenteossa. C. Selvityshenkilöiden arviot ja ehdotukset 1. Arviointitoiminnan keskeiset tehtävät Menetelmien arvioinnin tulee olla systemaattista ja kohdistua ennen kaikkea sellaisiin menetelmiin, jotka käsittävät suuria volyymeja tai ovat kalliita. Nykymuotoinen raja lääkehoitojen ja toimenpiteiden välillä tulee väistämättä hämärtymään. Yhteisten toimintamallien rakentaminen lääkehoitojen ja muiden hoitojen arvioinnin osalta onkin siksi tarpeellista. Samalla tulee varmistaa se, että vaikuttavuudeltaan heikot hoitokäytännöt tulevat tiensä päähän (disinvestment). Tietotuotannon tulee niin ikään olla ajankohtaista ja tukea päätösprosesseja eri tasoilla. Tämä on erityisen tärkeää sote-uudistuksen toimeenpanovaiheessa ja aloituksessa, jotta ei tehtäisi virheellisiä painotuksia. Tarve on kuitenkin myös sellaisesta tiedosta, mitä ei pystytä tuottamaan perinteisin HTAmenetelmin. Esim. nykyisin käytössä oleva HALO-ohjelma on palvellut lähinnä erikoissairaanhoitoa ja siinäkin osin varsin pieniä sektoreita. Tulevaisuuden tarpeet ovat laajemmat ja painottuvat eri tavalla mm. nykyisen perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen suuntaan. Oleellista on asiakaskunnan kuuleminen ja näin toiminnan muuttaminen organisaatiolähtöisestä asiakaspainotteiseksi. Erityisesti on huomattava, että kansainvälinen yhteistyö arviointien suorittamisessa on tärkeää. Muualla saatuja tuloksia on kyettävä hyödyntämään nopeasti ja kitkattomasti ilman, että kymmenien HTA-yksiköiden julkaisujen jatkuva seuraaminen ja tuotosten tietokantaan vieminen ja/tai tekninen ylläpito ja suomenkielelle muokkaaminen vaatii liian suuria henkilöstövoimavaroja. Nykyisistä Finohtan toiminnoista HALO-yhteistyö on koettu sinällään tärkeäksi, mutta kansallista koordinointia on tehostettava. Nykymuotoinen toiminta on varsin raskas menettely. Annettavia kansallisia HALO-suosituksia tulisi myös kytkeä taloudelliseen ohjaukseen. STM ja sen yhteydessä toimiva Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto tarvitsevat niin ikään arviointitietoa soteohjaukseen. Tämä edellyttää myös arviointityöhön systemaattista kouluttautumista ja koulutusta. Koska Finohtan voimavarat ovat hyvin rajalliset, selvityshenkilöt katsovat, että Finohtan tulisi kohdentaa toimintaansa aiempaa selvemmin ydinasiakaskunnan tarpeiden mukaisesti. Ydinasiakaskunnan voisi muodostaa keskushallinto (STM ja sen eri tarpeet) sekä nykyisten yliopistosairaanhoitopiirien ja niitä seuraavien yhteistoiminta-alueiden ja tulevien sote-alueiden päätöksenteon tarpeet sekä mahdollisesti myös tuottajaorganisaatioiden. Finohta voisi muodostaa koordinoivan kansallisen keskuksen, ja alueelliset arviointiyksiköt sopivat yhdessä kansallisen keskuksen kanssa keskinäisestä työnjaostaan. Tämän lisäksi tehtäväkenttään kuuluisivat 6
suomalaisen menetelmäosaamisen varmistaminen mm. tutkimuksen ja koulutuksen keinoilla, alueellisten keskusten toiminnan yhteistoiminnan kehittäminen ja ylläpito, yhteydenpito muihin htaja sta-organisaatioihin Suomessa (Fimea, Käypä hoito ), sekä osallistuminen kansainvälisten verkostojen toimintaan. 2. Toiminnan optimaalinen järjestämistapa Selvityshenkilöt pitävät tarkoituksenmukaisena arviointitoiminnan järjestämistapana mallia, jossa on yksi kansallisen tason toimija, jollaiseksi Finohtan toiminta olisi luontevasti muutettavissa. Tämän lisäksi perustetaan tarpeellinen määrä (esimerkiksi 5) alueellisen tason toimijoita. Aluetason toimintaa voisi kehittää nykyisten yliopistosairaaloiden yhteydessä toimivien arviointilääkäreiden perustalle tätä arviointitoimintaa vahvistamalla. Tulevina vuosina aluetason toiminta tulisi antaa sote-uudistuksen myötä syntyvien sote-alueiden tehtäväksi, jolloin ne olisivat lähellä palvelujen järjestämiseen liittyvää päätöksentekoa. Vaihtoehtona olisi, että aluetoiminta jätetään yhteistoiminta-alueiden tehtäväksi. Laaja näkemys toimitetun materiaalin ja kuulemisten pohjalta on, että maassamme on oltava kansallinen toimija menetelmien arviointityön suorittamiseksi. Yksikön tulee vastata kansallisesta koordinaatiosta ja yhtenäisistä periaatteista toiminnan suorittamiseksi. Hyvin laajasti on katsottu, että luontevin kotipaikka kyseiselle yksikölle on THL, koska siellä on jo olemassa infrastruktuuri ja tietovarannot. Alueellisen toiminnan ei katsota korvaavan kansallisen yksikön tarvetta. Alueellisten yksiköiden toiminnan tulee olla yhdenmukaista ja niiden tavoitteet ja toiminta sovittaa yhteen kansallisen yksikön tavoitteiden ja tehtävien kanssa. Näin alueelliset yksiköt palvelevat koko maassa toteutettavaa kokonaisuutta arviointityössään. Alueellisten yksiköiden tulee olla riittävän vahvoja ja asiantuntevia, jotta toiminnan yhdenmukaisuus ja laatu voidaan varmistaa. Tärkeää sekä kansallisessa että alueellisessa toiminnassa on, että menetelmien arvioinnin tulokset jalkautetaan käytännön toimintaan. Tämä edellyttää suositusten tietynasteista velvoittavuutta ja noudattamisen kytkemistä rahoituksen toteutumiseen. Toteutuakseen tämä taas edellyttää valtakunnan tason ohjauksen vahvistamista. 3. Tehtävien edellyttämä osaaminen Moniammatillisuus on välttämätöntä menestykselliselle HTA-työlle. Vain yhtä koulutuspolkua ei arvioinnin osaamiseen siis ole. Kliinisen kokemuksen ohella tarvitaan lääketieteellisen tutkimuksen osaamista vähintään tohtorin arvon tasoisesti, mielellään dosentuurin verran. Kliinisen ja tutkimusosaamisen lisäksi tarve on erityisestä perehtyneisyydestä HTA-metodiikkaan ja terveystaloustieteeseen. Näiden ohella ammattitaitoinen informaatikkopalvelu on erittäin tärkeää. Kokemus ja osaaminen karttuvat parhaiten team-työssä. 7
Sekä kansallisen keskuksen että alueellisen työ-teamin vahvuuden tulisi olla vähintään 4 6 henkilötyövuotta sisältäen toiminnan kokeneen vetäjän, 2 3 mahdollisesti osin vielä kouluttautuvaa arvioinnin asiantuntijaa (sekä HTA- (health) että STA- (social) asiantuntijoita), terveystaloustieteen asiantuntijan, informaatikon sekä sihteerityön. Osa tehtävistä voi olla osa-aikaisia. Ilman taloudellisia rajoitteita, optimaalisessa tilanteessa hyvin toimivan kansallisen yksikön tulisi olla huomattavasti suurempikin. Muiden maiden ryhmät ovat usein 20 hengen suuruisia. Tähän verrattuna nykyinen Finohtan henkilöstövoimavarat ovat vajavaiset painottuen liiaksi muihin kuin varsinaisiin menetelmäasiantuntijoiden tehtäviin. Etenkin lääkäriasiantuntijoiden saatavuus tulisi jatkossa varmistaa, koska on nähtävissä vaara lääketieteen osaamisen puutteesta. Tämä osaaminen auttaa arviointitulosten käytäntöön saattamista sekä varmistaa osaltaan toiminnan korkeaa tasoa ja yhteensopivuutta muun päätöksenteon kanssa. 4. Yhteenveto ja selvityshenkilöiden esitykset Menetelmien arvioinnin selvityshenkilöiksi kutsuttuina tuomme kohteliaimmin esiin seuraavaa: 1) Ehdotamme siirtymistä ns. hybridimalliin, missä menetelmien arviointitoiminta järjestetään yhtäältä kansallisen yksikön toimesta ja toisaalta alueellisella tasolla, esimerkiksi viidellä suunnitellulla yhteistyöalueella (tällä hetkellä ns. ervaalueilla). Kansallisen yksikön paras ns. kotipesä olisi THL mm. siellä jo olemassa olevan infrastruktuurin sekä tietovarantojen vuoksi. Mikäli tämä ei ole mahdollista, suosittelemme kansallisen yksikön perustamista viiden yhteistyöalueen yhteisellä sopimuksella. Sopimuksessa sovitaan kansallisen keskuksen sijainti ja rahoitusvastuiden jakautuminen. Aluksi kansallisen yksikön rahoitus voisi jakautua erva-alueiden kesken esimerkiksi väestömäärien suhteessa. Myöhemmin, mikäli sote-rahoitus siirtyy valtion vastuulle, rahoitus sisältyisi alueille allokoitavaan valtionrahoitukseen joko korvamerkittynä tai osana yleisrahoitusta. Alueellisten yksiköiden rahoitus sisältyisi yhteistyöalueiden budjettiin ja ennen uutta järjestelyä kuhunkin erva-alueeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien yhteisesti rahoittamaan toimintaan. 2) Kansallinen yksikkö vastaa ministeriön sille osoittamista tehtävistä etenkin liittyen ministeriön kehittämis- ja ohjaustarpeisiin. Kansallisen yksikön ohjaus tapahtuisi sosiaali- ja terveysministeriöön perustettavan ohjausyksikön sekä yhteistyöalueiden kautta siten, että paitsi kansalliseen lainsäädäntötyöhön, strategiaan ja päätöksentekoon myös alueiden päätöksentekoon liittyvät tarpeet ja työnjako voidaan ottaa arviointitoiminnassa asianmukaisesti huomioon. Palveluvalikoimaneuvosto on syytä kytkeä tähän ohjausmekanismiin. Tärkeää on huolehtia saumattomasta yhteistyöstä yksiköiden kesken sekä mm. lääkehoidon arviointia suorittavan Fimean kanssa. Näemme, että tuleva kansallinen yksikkö 8
voisi käsittää paitsi nykyisen Finohtan toiminnan myös Fimean lääkkeiden arviointiin liittyvät tehtävät. Tavoitteena tulee olla koota, tuottaa ja jäsentää tietoa päätöksenteon tueksi laaja-alaisesti eikä pelkästään yksittäisiin hoitolinjauksiin painottuen (HALO). Tähän kokonaisuuteen vaikuttavat oleellisesti THL:lle tulevaisuudessa annettavat uudet tehtävät arvioinnin osalta. 3) Kansallinen yksikkö vastaisi kansainvälisestä yhteistyöstä, metodologian kehittämisestä, tulevien arviointikohteiden ennakoinnista (mm. huomioiden toiminnan volyymi, hinta, turvallisuus, työnjako sekä vanhoista menetelmistä luopuminen). Kansallinen yksikkö myös huolehtisi arviointityön laadusta sekä koordinoisi arviointiosaamisen koulusta yhdessä yliopistojen kanssa. 4) Alueyksiköiden tehtävänä on palvella erikoissairaanhoidon päätöksentekoa aluksi yliopistosairaaloiden yhteydessä. Sote-uudistuksen myötä ne palvelevat muodostettavien yhteistoiminta-alueiden, sote-järjestämisalueiden ja mahdollisesti tuottajayksiköiden päätöksentekoa. Jotta yhtäältä vältytään päällekkäiseltä arvioinnilta, toisaalta jotta kaikki keskeiset arvioinnin tarpeet tulevat huomioon otetuiksi, on tärkeää että alueyksiköiden toiminta on hyvin koordinoitua kansallisen yksikön sekä muiden alueellisten arviointiyksiköiden kanssa. 5) Kansallisen yksikön vahvuudeksi esitämme 4 6 henkilötyövuotta (htv) sisältäen toiminnan kokeneen vetäjän, 2 3 mahdollisesti osin vielä kouluttautuvaa arvioinnin asiantuntijaa (sekä HTA (health) että STA (social) -asiantuntijoita), terveystaloustieteen asiantuntijan, informaatikon sekä sihteerityön. Osa tehtävistä voi olla osa-aikaisia. Alueellisten yksiköiden vahvuudeksi esitämme aluksi 2.5 htv sisältäen arviointiylilääkärin, informaatikon, terveystaloustieteen asiantuntijan ja sihteerityöpanoksen; joiltakin osin osa-aikaisena. Tällöin koko maassa alueellisen panostuksen suuruus olisi yhteensä 12.5 htv ja kokonaisvolyymi kansallisen yksikön kanssa 16.5 18.5 htv. Koska hybridimallin mukaisen arvioinnin tehtävänä on palvella tulevien sote-alueiden päätöksentekoa (mahdollisesti myös tuottajatahojen), alueellisia yksiköitä on myöhemmin vahvistettava erityisesti sosiaalipalvelujen arvioinnin asiantuntijuudella. 9
Liite 1. Keskeiset selvitettävät seikat ja kysymykset (sekä sähköpostissa lähetettyinä että kasvotusten tapahtuneessa kuulemisessa) olivat seuraavat: a. Terveydenhuollon menetelmien arviointitoiminnan tarve Suomessa nyt ja tulevaisuudessa - Mikä on arviointien merkitys nykyisen muotoisena ja millaiseksi näet niiden merkityksen muuttuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä? Mikä on eurooppalaisen yhteistyön merkitys? b. Keskeisten tehtävien määrittely - Mitkä ovat tärkeimmät, priorisoidut tehtävät tulevina vuosina, joihin voimavarat tulisi keskittää (mitä näistä tehdään nyt, ei vielä tehdä, mitkä nykyisistä tehtävistä eivät ole välttämättömiä)? c. Keskeisiin tehtäviin tarvittava osaaminen - Millaisella henkilöstön osaamisella ja määrällä priorisoidut ja mahdolliset uudet tehtävät pystytään toteuttamaan. d. Toiminnon organisointi - Miten terveydenhuollon menetelmien arviointi olisi tehokkainta organisoida ja mikä on muiden toimijatahojen (kuten esh:n, perusterveydenhuollon tai Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean) rooli? e. Toiminnon tehokas ja järkevin sijoittuminen - Onko toiminnon kotipesä tulevaisuudessa THL:ssä vai jossain muussa organisaatiossa? f. Jos kotipesä olisi muualla kuin THL:ssä, niin millaisina pidät mahdollisuuksia siirtää toiminto osaksi sairaanhoitopiirien toimintaa joko sairaanhoitopiirien yhteisesti tai yliopistosairaaloiden koordinoimana. g. Miten arviointitoiminnan tärkeiden osien jatkuvuus turvataan tulevaisuudessa? h. Mitä muuta haluaisitte tuoda esiin tämän osalta? 10