Kaupunginhallitus 193 09.06.2014 Kaupunginhallitus 257 25.08.2014 Kaupunginhallitus 317 20.10.2014 Kaupunginhallitus 5 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 26.01.2015 Teräväniemen asemakaava ja Paperitehtaan asemakaavan muutos ja laajennus 476/10.02.03/2014 KH 09.06.2014 193 Metsä Fibre Oy hakee asemakaavan laatimista nykyisen metsäteollisuusalueen eteläpuolelle sekä asemakaavan muutosta ja laajennusta alueelle, joka sijaitsee Piilolanniemen ja virran itäpuoleisen teollisuusalueen välissä. Teräväniemen asemakaavahankkeen pinta-ala on noin 108 ha ja Paperitehtaan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen pinta-ala runsaat 2 ha. Kaavan laatimisesta vastaa konsulttina Sweco Ympäristö Oy. Talousjohtajan ehdotus: Teräväniemen osalta kaavan tavoitteena on laatia asemakaava, joka mahdollistaa metsäteollisuuden ja Äänekosken kaupungin yhteisen jätevedenpuhdistamon kehittämisen. Kaavassa varaudutaan myös mahdollisiin biotuotetehtaan rakentamisen yhteydessä toteutettaviin toimintoihin, jotka kenties sijoittuisivat nykyisen asemakaava-alueen ulkopuolelle. Itärannan teollisuusalueella nykyisen sellutehtaan ympäristössä on voimassa 11.10.1983 vahvistettu asemakaava, jossa alue on kaavoitettu teollisuusrakennusten korttelialueeksi (TT). Äänekoski 2020 osayleiskaava on ollut luonnoksena nähtävillä 11.10. -12.11.2007. Osayleiskaavaluonnoksessa nyt laadittavan asemakaavan alueelle on osoitettu yhdyskuntateknisen huollon aluetta (ET), teollisuus- ja varastoaluetta (T) ja vesialuetta (W). Paperitehtaan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osalta kaavalla luodaan edellytykset uuden sillan rakentamiselle Piilolanniemen alueelta virran itäpuoliselle teollisuusalueelle. Paperitehtaan alueella on voimassa 11.12.1998 vahvistettu asemakaava, jossa osa tämän kaavan yhteydessä käsiteltävästä alueesta on kaavoitettu vesialueeksi (W). Vesialueen laajennuksen osoittaminen asemakaavassa on yksi tämän kaavatyön tarkoitus. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Teräväniemen asemakaava ja Paperitehtaan asemakaavan muutos ja laajennus saatetaan vireille.
KH 25.08.2014 257 Kaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman näh tä vil lä olos ta on kuulutettu kaupungin ilmoitustaululla ja ko ti si vuil la sekä Äks - lehdessä 18.6.2014 ja Sisä-Suomen lehdessä 19.6.2014. Tähän mennessä (19.8.2014) kaupungille ei ole toimitettu kaa vahank keen sisältöä koskevia mielipiteitä. Koko kaava-alue sijoittuu maakuntakaavassa osoitetun suojavyöhykkeen (sv) sisälle. sv-merkinnällä on maakuntakaavassa osoitettu alueita, joiden käyttöä on lähellä sijaitsevan vaaraa tai huomattavaa häiriötä aiheuttavan toiminnan vuoksi rajoitettava. Kaavaluonnoksessa on sv-merkintään liittyvä yleismääräys. Kaavaluonnoksen pohjoisosan suunnittelualue käsittää Metsä Board Oyj:n omistaman vesialueen, jonka ylitse on ohjeellisella merkinnällä osoitettu paikka sillan rakentamiselle Piilolanniemen ja vesistön itäpuolisen teol li suus alu een välille. Alueen eteläosa koostuu Metsä Fibre Oy:n omistamista maa- ja ve sialueis ta sekä Äänekosken Energia Oy:n omistamasta jä te ve den puhdis ta mon tontista (8550 m2). Eteläosan alue on kaavoitettu merkinnällä ET / EV yh dys kun ta tek nistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueeksi / jät teen käsit te ly alu eek si. Alueelle sijoittuu kaksi tonttia, joten kaava mah dol listaa paitsi metsäteollisuuden ja kaupungin yhteisen jä te ve den puh dista mon toteuttamisen myös kaupungin jätevesien käsittelyn omalle ton til le uusittavassa puhdistamossa. Metsä Fibre Oy:lle suun ni teltuun tonttiin kuuluu myös yhtiön omistamaa vesialuetta - kaava mahdol lis taa näiltä osin järven täytön. Luonnoksessa esitetään, että rakennuspaikan maaperän pi laan tunei suus tulee tutkia ja pilaantuneet alueet kunnostaa ym pä ris tö vi ranomais ten hyväksymien suunnitelmien mukaisesti ennen ra ken nus luvan myöntämistä. Kaavan ehdotusvaiheessa on tarkoitus määritellä läjitysalueen jätetäytön ja mai se moin ti ker rok sen ylin sallittu korkeusasema. Kuhnamon rannan rakentamatta jäävät tontin osat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, on hoidettava istutettuina tai luon non ti laisen kaltaisina. Ohjeellisilla merkinnöillä on osoitettu jä te ve sien
Kaupunginjohtajan ehdotus: käsittelyyn varatut allasalueet, huolto- ja pelastustoimelle va ra tut alueet sekä voimalinja- ja putkirasiteet. Korttelialueen tehokkuusluku e=0,1. Kaupunginhallitus hyväksyy, että 19.8.2014 päivätyn luonnoksen perusteella suoritetaan maan käyt tö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukainen val mis te lu vai heen kuuleminen. Pyydetään luonnoksesta lausunnot tekniseltä lau ta kun nal ta, ympäristölautakunnalta, Äänekosken Energia Oy:ltä, Met sä Fibre Oy:ltä, Keski-Suomen ELY-keskukselta ja Kes ki-suo men pelastuslaitokselta. KH 20.10.2014 317 Asemakaavan muutos ja laajennus on ollut nähtävillä valmisteluvaiheen kuulemista varten 29.8. - 12.9.2014. Nähtävilläoloajan kuluessa luonnoksesta on jätettty yksi mielipide. Palautteen perusteella luonnokseen tehdyt keskeiset tarkistukset ovat seuraavat: - Äänekosken Energia Oy:n jätevedenpuhdistamolle on kaavoitettu oma tontti merkinnällä ET-3, tonttitehokkuusluku e=0,4, suurin sallittu kerrosluku III - luonnoksessa vesialueelle ulotettua korttelialuetta supistettu huomattavasti kaava-alueen eteläosassa (periaatteena korttelialueen rajan osoittaminen niemestä niemeen, jolloin lahtien täyttäminen on kaavan puolesta mahdollista) - luonnoksessa kartalla osoitetun istutettavan alueen osan merkinnän korvaaminen yleismääräyksellä - ohjeellisten huoltoliikenteen ja pelastustoimen ajoväylien täsmentäminen - ohjeellisen läjitysalueen jätetäytön ja maisemointikerroksen ylimmän korkeusaseman määrittely (120 m / 135 m) - ohjeellisten luonnon sammutusveden ottopaikkojen määrittely - lausuntopyyntövelvoitteen lisääminen: mikäli alueelle suunnitellaan riskille alttiita toimintoja, on pyydettävä pelastusviranomaisen sekä tarvittaessa turvatekniikan keskuksen (TUKES) lausunto (alue kuuluu ns. suuronnettomuusriskin piiriin kuuluvaan konsultointivyöhykkeeseen) Kaava-aineisto toimitetaan oheismateriaalina.
Talousjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy, että asemakaavan muutoksen ja laajennuksen ehdotusvaiheen nähtävilläolo suoritetaan 14.10.2014 päivätyn ehdotuksen perusteella. Pyydetään ehdotuksesta lausunnot tekniseltä lautakunnalta, ympäristölautakunnalta, vapaa-aikalautakunnalta, Äänekosken Energia Oy:ltä, Metsä Fibre Oy:ltä, Keski-Suomen ELY-keskukselta, Keski-Suomen museolta, Keski-Suomen liitolta ja Liikennevirastolta. KH 19.01.2015 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläolo on suoritettu 28.10. 28.11.2014. Ehdotuksesta on saatu pyydetyt lausunnot, muistutuksia ei ole kaupungille toimitettu. Kaavan laatijan (Timo Rysä ja Taina Riekkinen / Sweco Ympäristö Oy) vastine sekä valmisteluvaiheen että ehdotusvaiheen aikana saadusta palautteesta on liitteenä. Koko kaava-aluetta koskee pima-1 merkintä, jonka mukaan rakennuspaikan maaperän pilaantuneisuus tulee tutkia ja pilaantuneet alueet kunnostaa ympäristöviranomaisten hyväksymien suunnitelmien mukaisesti ennen rakennusluvan myöntämistä. Äänekosken Energia Oy esittää lausunnossaan, että merkintä poistettaisiin turhana tai ainakin sen sisältöä lievennettäisiin yhtiön jätevedenpuhdistamon alueella. Kaavan laatijan vastineen mukaan merkinnän säilyttäminen on erittäin perusteltua ympäristölainsäädännön keskeisten tavoitteiden, hyvän suunnittelukäytännön sekä kaava-alueella toimintaa pitkäjänteisesti harjoittavien yritysten edun ja arvojen perusteella. Alue on toiminut pitkään prosessiteollisuuden jätteiden käsittely- ja loppusijoitusalueena ja kaava-alue rajautuu suoraan vesistöön. Ehdotusvaiheessa annettujen lausuntojen perusteella kaavaan on sen sijaan tehty seuraavat tarkistukset: - kaava-alueen rajausta on tarkistettu kaava-alueen pohjoisosassa: kaava-alueeseen on liitetty kiinteistön 992-403-31-0 osa - kaava-alueen rajaus on tarkistettu päivitetyn pohjakartta-aineiston kiinteistörajojen mukaiseksi Heikkalahden rantaan ja jätevesien käsittelyaltaalle kaava-alueen eteläosaan on osoitettu osa-alueet, joilla viitasammakon esiintyminen on selvitettävä ennen alueella tehtäviä, elinympäristöolosuhteisiin kohdistuvia ja niitä muuttavia toimintoja ja toimenpiteitä
Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Tarkistukset eivät ole sellaisia maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 :ssä tarkoitettuja muutoksia, joiden perusteella kaavaehdotus tulisi asettaa uudelleen nähtäville. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että hyväksytään 14.10.2014 päivätty ja 15.1.2015 tarkistettu ehdotus Teräväniemen asemakaavaksi ja Paperitehtaan asemakaavan muutokseksi ja laajennukseksi. KVALT 4 Käsittely: Teräväniemen kaava-asian käsittelyn aluksi kaavoituspäällikkö kertoi, että Teräväniemen alueella on suoritettu rajankäynti, jonka yhteydessä on todettu, että asemakaavan kiinteistörajat ja rajapyykit eivät kaikilta osin kohdistu toisiinsa. Heittoa on viiden pyykin kohdalla 0,32 4,4 metriä. Kartta tarkistettavista kohteista näytettiin kokouksessa. Kaupunginvaltuuston päätös: Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja esitti seuraavaa: Kaupunginvaltuusto hyväksyy yksimielisesti, että kaavaehdotukseen tehdään alueella suoritetuista rajankäynneistä pohjakarttaan aiheutuneet tarkistukset. Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti 14.10.2014 päivätyn ja 15.1.2015 tarkistetun ehdotuksen Teräväniemen asemakaavaksi ja Paperitehtaan asemakaavan muutokseksi ja laajennukseksi siten, että kaavaehdotukseen tehdään alueella suoritetuista rajankäynneistä pohjakarttaan aiheutuneet tarkistukset.