STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTATAULUKKO

Samankaltaiset tiedostot
STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTATAULUKKO

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

Student Life. Opiskelijatutoreiden koulutuspäivä Suunnittelija Hanna Ahola Strateginen kehittäminen

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Porin yliopistokeskus Jari Multisilta, johtaja, professori

KANSAINVÄLISYYTTÄ EDISTÄVIEN TOIMENPITEIDEN LOPPURAPORTTI LUOVUTETTU REHTORI MATTI MANNISELLE VALMISTELURYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

Jyväskylän yliopisto. Helena Rasku-Puttonen vararehtori

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, Jarl Wahlström,

KOTA-AMKOTA seminaari Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

I KOKO YLIOPISTOYHTEISÖÄ KOSKEVAT KRIITTISET EDELLYTYSTEKIJÄT

PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen

Nuorison parasta tässä harrastetaan.

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu. Hannu Puupponen Hakija- ja opiskelijapalvelut

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Student Life. Jyväskylän yliopiston

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

1 Yleiset periaatteet. Jyväskylän yliopisto Vieraskieliset maisteriohjelmat Hallituksen periaatepäätös

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

VUODEN 2014 ULKOISEEN

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Pedagogisen johtamisen katselmus

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020

Ohjaus Tampereen yliopistossa. Opetusneuvoston Strategiset rastit seminaari klo Pinni B1096

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

Työelämäyhteydet kielten yhteisissä

Yliopistopalveluiden ja tiedekuntien arkistokaava Sisällön mukaan arkistoidut asiakirjat Kansainvälisen koulutuksen arkistokaava..

Opetus- ja kulttuuriministeriö Nro 93/ /2014. Viite: OKM/2/592/

KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! Ajankohtaista kansainvälistymisessä. CIMOn korkeakoulukiertue Itä-Suomen yliopisto

Opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelukykyä edistämässä seminaari Hanna Laitinen, TtM, Opo Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen tiedekunta Opetustaidon arviointi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi Rovaniemi

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Jyväskylän yliopiston Student Life ja Hyvis-toimintamalli. Hanna Laitinen Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto

Student Life kokonaisuus Jyväskylän yliopistossa

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

yhdessä opiskelijan asialla

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Akatemian rahoitusinstrumentit

Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen tutkimus korkeakoulukontekstissa.

Bolognan prosessi vuoteen 2020

STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN (2016-) SEURANTATAULUKKO

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Henkilökohtaistamisen prosessi

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

Suomen ja ruotsin kielen joustava oppiminen ja ohjaus tulevaisuuden työelämän tarpeisiin

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info

OPS-seminaari: Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi. Hanna Laitinen, yliopistonopettaja Psykologian laitos

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Säännökset hallintoelimen koollekutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 ja 42 :ssa.

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Pienryhmätyöskentely

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Löydämme tiet huomiseen

KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN?

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki

Transkriptio:

STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTATAULUKKO 2.1 Tutkimuksen vahvistaminen Vetovoimaiset, monitieteiset tutkimusympäristöt MEG -tutkimuslaitteiston käyttöönotto aivotutkimuskeskuksessa (keskuksen kansainvälinen ja kotimainen tutkimusrahoitus) Vastuutaho: Tutkimuslaitteistoa käyttävät yksiköt kumppaneineen. Laitteistoa ollaan ottamassa käyttöön aluksi yliopiston sisäisiä hankkeita varten. Kyberturvallisuuden tutkimuksen vahvistaminen (INKA-hankkeiden kansainvälinen ja kotimainen tutkimusrahoitus) Vastuutaho: Agora Center ja informaatioteknologian tiedekunta tutkimushanketoimijana. Kahdesta kyber-turvallisuuteen liittyvästä hankkeesta yksi on saanut myönteisen rahoituspäätöksen TEKESiltä (331 650, 1.1.-31.12.2015). Ihmistieteiden metodiosaamisen varmistaminen (tiedeneuvoston arviointi) :Vastuutaho: IHME:n johtoryhmä ja tiedeneuvosto toimintaa arvioivina eliminä. Asiaa ei ole vielä otettu tiedeneuvoston eikä IHME:n johtoryhmän käsittelyyn. IHME:n perustoiminta on silti jatkunut. Kesällä 2015 järjestetään uutena toimintamuotona kesäkoulu https://www.jyu.fi/ytk/laitokset/ihme/kesa koulu-2015, joka on avoin myös muiden yliopistojen opiskelijoille. 1 (17)

Houkutteleva tutkijanura Kansainvälistä liikkuvuutta tuetaan tutkimuskausia lisäämällä ja kehittämällä liikkuvuusohjelmaa (kansainvälisten tutkimuskausien määrä) Vastuutaho: Tiedeneuvosto Tutkimuskausipaikkojen hakuun on keväällä 2015 lisätty tutkimuskausipaikat H2020-ohjelmasta ERC starting ja consolidator -rahoitusta hakeneille. Tutkijat, jotka ovat hakeneet yllämainittua rahoitusta ja edenneet haastatteluvaiheeseen, mutta eivät saaneet rahoitusta, voivat hakea 3-6 kk mittaista tutkimuskausipaikkaa. Tiedeneuvoston käytettävissä olevasta rahoituksesta korvataan 3 kuukauden täysimääräiset palkkakulut. Tarkoituksena on, että tutkimuskaudella hakija pystyy keskittymään tutkimukseen, laatimaan korkeatasoisiin lehtiin lähetettäviä tieteellisiä julkaisuja ja valmistelemaan rahoitushakemusta ja jättämään ERC-hakemuksen seuraavassa mahdollisessa haussa. Rahoituksen hakija sitoutuu lähettämään mainitun ERC-hakemuksen. Kevään 2015 haussa tähän rahoitusmuotoon tuli yksi hakemus, jolle ei kuitenkaan myönnetty rahoitusta. 2 (17)

Tohtorikoulutus arvioidaan (arvioinnin toteutus) Vastuutaho: Tiedeneuvosto ja tutkijakoulun johtoryhmä Tutkijakoulun johtoryhmä on keskustellut arvioinnin tavoitteista ja toteuttamisesta kokouksissaan 24.3.2015 ja 21.5.2015 sekä jättänyt tiedeneuvostolle ehdotuksen arvioinnin toteuttamistavasta. Tiedeneuvosto käsitteli ehdotusta kokouksessaan 1.6.2015. Ehdotuksen mukaan arvioinnin tavoitteena on varmistaa ja tehdä näkyväksi yliopiston hallituksen vahvistamien tutkijakoulun toimintaperiaatteiden sekä tutkijakoulun johtoryhmän antamien toimintaperiaatteita tarkentavien suositusten toteutuminen yliopiston tohtorikoulutuksessa. Arvioinnin tavoitteena on myös tunnistaa yliopiston tohtorikoulutuksen vahvuuksia ja parantamisalueita sekä parantaa tohtorikoulutuksen laatua havaituilla parantamisalueilla. Arvioinnissa kiinnitetään toimintaperiaatteiden toteutumisen lisäksi huomiota myös toimintatapojen läpinäkyvyyteen ja toimintamallien toteuttamiskelpoisuuteen pitkällä aikavälillä yliopiston strategiset tavoitteet huomioon ottaen. Alustavan aikataulun mukaan arviointiraportti valmistuu syyskuun 2016 loppuun mennessä. Tutkijan uralle aikovien hakeutumista tutkijatohtoriksi (post doc) korkeatasoisiin ulkomaisiin tutkimusryhmiin tuetaan (väitelleiden kiinnittyminen ulkomaisiin Vastuutaho: Yliopiston tutkimusta tekevät yksiköt; mahdollisten yliopistotasoisten toimien vastuuta ei määritetty. Edellyttää erillistä yksikköjen antamiin tietoihin perustuvaa kerta-arviointia sopivana ajankohtana. Tiedeneuvosto on todennut keskusteluissaan, että liikkuvuus- 3 (17)

tutkimusryhmiin). rahoitus ei nykymuodossaan juuri tue väitelleitä tutkijoita kontaktien luomisessa mahdollisiin post doc paikkoihin. Kokonaisvaltaisella työsuunnittelulla yksiköiden johtajat varmistavat, että tutkijanuran eri portaissa jää aikaa uraa edistävän tutkimuksen tekemiseen (tutkimukselle varattu aika työsuunnitelmissa). Vastuutaho: Yliopiston yksiköt ja niiden johtajat Edellyttää erillistä yksikkötasoista arviointiaineiston keruuta. Yksikköjen tähänastisista toimenpiteistä ei koostettua tietoa. Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan ja tutkijoiden työhönoton säännöstön (HRS4R) toteutumista edistetään toimintasuunnitelman mukaisesti. (sisäinen arvio) Vastuutaho: HRS4R-ohjausryhmä yhteistyössä YOP:n henkilöstöpalveluiden kanssa Maaliskuussa 2015 tehtiin HRS4R-prosessin toteuttamisvaiheeseen Jyväskylän yliopistossa kohdistunut itsearviointi prosessin toimintasuunnitelman mukaisesti.. 2.2 Koulutuksen vahvistaminen Laadukas ja vaikuttava koulutus Opintojen edistyminen varmistetaan strukturoiduilla opetusohjelmilla, selkeillä malliopintopoluilla jakaen opetus tasaisesti kaikille lukukausille sekä sähköisillä Vastuutaho: Koulutusneuvosto Koulutusneuvosto valmistelee opetussuunnitelmien laadintaa koskevaa kehittämistä tähtäimessä vuodesta 2017 käyttöön otettavia opetussuunnitelmia. Koulutusneuvosto keskustelee tehdyn valmistelun 4 (17)

palveluilla (tavoiteaikojen toteutuminen) perusteella 8.6.2015. Kandidaattivaiheen viestintä- ja kieliopinnot integroidaan pääaineen opintoihin kaikilla ainelaitoksilla (toteutusten lukumäärä) Vastuutaho: Kielikeskus yhteistyössä tiedekuntien kanssa Pilotti fysiikan laitoksen kanssa on käynnissä ja uusi rakenne vakiintuu toiminnaksi syksyllä 2015 aloittavilla opiskelijoilla. Kehittäminen laajennetaan syksyllä 2015. Samoin syksyllä 2015 käynnistyy historian ja etnologian laitoksella ensimmäinen uuden rakenteen toteutus silloin aloittavien opiskelijoiden opetusohjelmassa ja lisäksi suunnitteluvaihe aloitetaan kolmessa muussa oppiaineessa. Varmistetaan opiskelijoiden hyvinvointipalvelut ja opintojen saavutettavuus kehittämällä Student Life- toimintamalleja ja edistämällä esteettömyys-ohjelman toimenpiteitä (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) Vastuutaho: Student Life ohjausryhmä; operatiivisesti strateginen kehittämisen vastuualue yhteistyössä erityispedagogiikan yksikön ja psykologian laitoksen kanssa. Hyvinvointia kehitetään tällä hetkellä useilla toisiinsa kytkeytyvillä toimenpiteillä: - Hyvis-toiminta - Hyvinvointiohjausmallin kehittäminen osana ohjauksen kokonaisjärjestelmän kehittämistä - HYVY001 akateemista opiskelukykyä tukeva kurssi - Opiskelijan Kompassi verkkopohjainen hyvinvointiohjelmisto - HYVY002 akateemista opiskelukykyä tukeva verkkokurssi (tarjotaan syksystä 2015 suoravalituille maisteriopiskelijoille) - Opiskelijan taitokartta -itsearviointiväline - Esteetön opiskelu päätöksestä tiedottaminen ja esteettömyysasioihin perehdyttäminen Hyvis-toiminta on laajennettu kaikkiin ainelaitoksiin sekä kielikeskukseen ja Kokkolan yliopistokes- 5 (17)

kus Chydeniukseen. Hyvis-toimintamallin tavoitteena on luoda matalan kynnyksen ohjausmalli, jossa opiskelijaa tuetaan hyvinvointiin liittyvissä asioissa ajankohtaisin tiedoin ja varhaisessa vaiheessa sekä tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja tehdä sitä tukevat tukimuodot saavutettaviksi. Kv-hyvisten koulutus on aloitettu keväällä 2015 ja toiminnan pilotointi käynnistyy syksyllä 2015. Psykologian laitoksen kanssa on neuvoteltu Opiskelijan Kompassi ohjelmiston käyttötuesta liittyen psykologien koulutukseen. Esteetön opiskelu-päätöksen esittelytilaisuuksia on tehty tiedekunnissa ja eri yksiköissä. Tiedot tilastointia ja opintojen yksilöllisiä järjestelyjä varten ovat olemassa. Valintakokeita varten tiedekunnille on laadittu ohjeet yksilöllisiin järjestelyihin. Opintoja koskevia yksilöllisiä järjestelyitä on tehty ainelaitosten ja asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä. Lähes jokaiselle yksikölle on nimetty esteettömyysyhdyshenkilö. Esteettömyys päätöksen toteuttamissuunnitelma 2015-2017 valmistuu kesäkuun 2015 alussa. Kokonaisraportointi vuoden 2015 vaihteessa. Ohjatulla portfoliotyöskentelyllä ja henkilöstön ohjausosaamisen lisäämisellä tuetaan urasuunnittelua ja työllistyvyyttä edistäviä sivuainevalintoja (opiskelijapalaute) Vastuutaho: Student Life ohjausryhmä yhteistyössä ITpalveluiden kanssa (portfoliovälineen kehittäminen); henkilöstöpalvelut (ohjauskoulutus) 6 (17) Tehtyä eportfoliojärjestelmää on testattu usealla eri opintojen vaiheessa olevalla/eri yksiköissä opiskelevalla opiskelijaryhmällä ja näiden pilottien perusteella edelleen kehitetty, samalla kun välineen teknistä kehittämistä on jatkettu. Harjoittelija on rekrytoitu keräämään eri lähteistä ura-aineistoa liitettä-

väksi välineeseen. eportfolio-välineen tarjoaman hyödyn tavoittamiseksi se on kytkettävä osaksi ohjausjärjestelmän kokonaisuutta. Tätä tarkoitusta varten on valmisteltu periaatepäätökseksi aiottua ohjauksen kokonaissuunnitelmaa, jonka tavoitteena on varmistaa opintojen sujuminen ja ohjauksen laatu. Ohjauksen kokonaissuunnitelman lausuntokierros tiedekunnissa ja yksiköissä käynnistetään syksyn 2015 aikana. Tärkeänä pidetään, että myös opettajilla on omakohtaista kokemusta portfoliovälineen käytöstä. Yliopistopedagogisten opintoihin on kytketty eeducation hanke sulautuvaa yliopistopedagogiikkaa, jonka yhtenä osana on opettajien ammatillisen kehittymisen tukena eportfolio, ja jota opettajat tulevat jatkossa käyttämään omien opiskelijoidensa työelämävalmiuksien kehittymisen ja osaamisen tunnistamisen välineenä. Opetus, opiskelu ja oppiminen Jyväskylän yliopistossa opiskelijakyselyyn 2015 vastanneet perustutkintoopiskelijat ovat arvioineet saaneensa ohjausta, neuvontaa tai apua riittävästi Pääaineen opintojen suunnitteluun 51% Sivuaineiden valintaan 31% Työelämään siirtymistä tukeviin taitoihin 11% Kaikilla tutkintotasoilla lisätään työelämään valmentavaa työelämän kanssa yh- Vastuutaho: YOP/opintopalveluiden työelämä- Kehittämistyö on käynnistetty useilla eri toimenpiteillä, joihin kuuluvat mm. työelämäkurssitarjotin, 7 (17)

teistyössä toteutettavaa opetusta (toteutettu opetus). palvelut yhdessä yliopiston yksiköiden kanssa. työelämäpalveluiden järjestämä koulutus (mm. yrityskoulutus, monitieteinen työelämäprojekti). Kansainvälinen kampus - avoimet oppimisympäristöt johtava aikuiskouluttaja Määritetään ulkomaisille opintojaksoille osaamistavoitteet (toteutus ja vaihdossa tehdyt opintopisteet) Vastuutaho: Koulutusneuvosto Koulutusneuvoston alainen työryhmä valmistelee ensimmäistä esitystä osaamistavoitteiden määrittelystä neuvoston käsiteltäväksi 8.6.2015. Kehitetään partneriyliopistoverkostoa suunnitelmallisesti siten, että vaihto-ajan opinnot tukevat ja täydentävät kotiyliopistossa suoritettavia opintoja. (vaihdossa suoritettujen, opetussuunnitelman mukaisiin opintoihin hyväksi luettujen opintopisteiden määrä/englannin kielellä tarjottavan perusopetuksen opintopistemäärä) Vastuutaho: YOP/opintopalvelut/kv. palvelut ja strateginen kehittäminen Yliopistolla on 93 koko yliopistoa koskevaa yhteistyö- ja puitesopimusta kansainvälisten korkeakoulujen kanssa. Lisäksi tiedekunnilla on joitakin kymmeniä omia sopimuksia Euroopan ulkopuolisten kumppaneiden kanssa, joista osa koskee muutakin kuin opiskelijavaihtoa (tutkija- ja opettajaliikkuvuus, tutkimusyhteistyö). Tiedekunnilla on alakohtaisia Erasmus+ - vaihtosopimuksia tällä hetkellä 442. Erasmus+ - ohjelmakauden alkaessa tiedekuntia ohjeistettiin kriittisesti käymään lävitse oma sopimuskantansa käyttäen apuna heille laadittua arviointiohjetta ja solmimaan uudet sopimukset vain strategisesti tärkeiden kumppanien kanssa. Tästä huolimatta : 8 (17)

solmittujen sopimusten määrä on hyvin suuri. Vaihtoon liittyviä sopimuksia on siis tällä hetkellä edelleen paljon suurempi määrä kuin vaihtoon lähteviä tai saapuvia opiskelijoita. Keskimäärin sopimukset ovat siis vähäisessä käytössä. Tällä sopimusmäärällä ei myöskään ole mahdollista oppia tuntemaan kumppaneita tai tehdä suunnitelmallista koko joukkoa kattavaa yhteistyötä. Rehtorin vuonna 2013 tekemässä päätöksessä koko yliopistoa koskevista puite- ja yhteistyösopimuksista ulkomaisten korkeakoulujen kanssa tiedekuntia ja laitoksia on ohjeistettu periaatteista, joiden pohjalta ne voivat sopia yhteistyö- ja puitesopimuksia (ei koske tutkimushankkeisiin liittyviä sopimuksia, kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavien tutkintoohjelmien sopimuksia kuten double degree, joint programme ja vastaavat sopimukset, eikä cotutellesopimuksia, joita varten on eri ohjeistukset). Ei selkeää, määräaikaista seurantaa sopimusten määrän tai laadun vaihtelusta. Ulkomaisessa yliopistossa vaihtokuukaudessa suoritettujen opintopisteiden keskiarvo 2014: 5,3 op. Opetuksessa kehitetään ja otetaan yliopistoyhteisön käyttöön uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja, joissa monipuolisesti hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa (eeducation-toiminnan raportointi sisäisessä tulosohjausprosessissa) Vastuutaho: eeducation-hanke koulutusneuvoston ohjauksessa eeducation on opetuksen kehittämishanke, jota jatkettu vuonna 2015 siten, että opetusta kehitetään usean eri yksiköistä olevien kehittäjäopettajien toimesta. Kehittäjätiimit sitoutuvat vakiinnuttamaan e-opetusta omaan yksikköönsä ja edistämään kehittämisen tulosten hyödyntämistä myös laajemmin. 9 (17)

Aikuiskoulutuksen periaatteet ja toimintatavat uudistetaan (toteutus) Vastuutaho: YOP, avoin yliopisto ja koulutuksesta vastaava vararehtori Kevään 2015 loppuun mennessä strateginen kehittäminen on yhdessä avoimen yliopiston edustajien kanssa vieraillut kaikissa opetusta antavissa yksiköissä ja selvittänyt aikuiskoulutukseen ja erityisesti täydennyskoulutuksen järjestämisen tukeen liittyviä ajatuksia ja tarpeita. Raportti valmistumassa. 2.3 Yhteiskunnallinen vuorovaikutus Tieto ja osaaminen yhteiskunnan käyttöön Toteutetaan yrittäjyysstrategiaa yhdessä JAMKin ja Koulutuskuntayhtymän kanssa (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) Vastuutaho: YOP ja tiedekunnat Yrittäjyys yhdistää -hankkeen avulla yliopisto osallistuu yrittäjyysstrategiaan sisältyvän Yritystehtaan toimintaan. Hankkeen keskeiset yhteistyökumppanit ovat JAMK ja Koulutuskuntayhtymä. Otetaan käyttöön IPR- ja yrityskehitysrahastot (rahastojen perustaminen) Vastuutaho: YOP Hallitus päätti 3.6.2014 perustaa osakeyhtiömuotoisen rahaston edesauttamaan Jyväskylän yliopistossa syntyvien tutkimustulosten kaupallistamista käynnistettävien yritysten kautta. Toimitaan aktiivisesti kasvukeskus- ja Vastuutaho: Rehtori, hallintojohtaja ja INKA-ohjelman ensimmäisellä hakukier- 10 (17)

INKA-ohjelmissa (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) tiedekunnat rokselle (syksy 2014) yliopiston neljästä hakemuksesta yksi hyväksyttiin. Ylimaakunnalliset yrityskumppanuudet ovat näiden hankkeiden kulmakivi. Jos niitä ei ole, hankkeiden rahoitusmahdollisuudet ovat heikot. Kolmessa hylätyssä ongelma lienee juuri ohuissa yrityskontakteissa, kun puolestaan rahoituksen saaneessa hankkeessa yhteydet ovat olemassa. Tämä hanke täyttää myös INKAohjelman innovatiivisuusvaatimukset ja riittävässä määrin muutkin kelpoisuusehdot. Uudessa hallitusohjelmassa INKAohjelmarahoitukseen kohdistuu supistuksia (kuten Tekes-rahoituksen muutenkin), mikä vaikuttaa ohjelman toteuttamisedellytyksiin. 11 (17)

Tiedeviestintää monipuolistetaan (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) Vastuutaho: YOP ja tiedekunnat Tiedeneuvoston alainen tiedeviestinnän työryhmä kehitti tiedeviestinnän koulutustarjottimen tutkijoille ja tohtoriopiskelijoille, joka kokoaa yhteen yliopistossa jo olemassa olevaa tiedeviestinnän koulutusta sekä lisäksi tuo tarjolle uusia kurssikokonaisuuksia. Sama työryhmä laati kehittämisehdotuksen yliopiston verkossa tapahtuvan tiedeviestinnän kehittämiselle sekä yliopiston tieteen verkkonäkyvyyden kehittämiselle ja tiedeviestinnän vaikuttavuuden seurannan kehittämiselle. Vastuutoimijaksi määriteltiin viestintäpalvelut. Verkkonäkyvyyden kehittäminen suunnitelman mukaan on edennyt hitaasti ja on keskeneräisessä vaiheessa. 2.4 Toimintaedellytykset Academic Life: yliopistossa toimivien akateemisen asiantuntijuuden kehittymistä tuetaan tarjoamalla järjestelmällisesti mahdollisuuksia pedagogisen osaamisen kehittämiseen ja uuden opetusteknologian käyttöönoton (koulutukseen osallistuneiden määrä) Vastuutaho: Academic Life ohjausryhmä YOP:n tuella Kasvatustieteiden tiedekunta toteuttaa yliopistopedagogiset opinnot (10 op + 15 op) henkilöstökoulutuksena Jyväskylän yliopiston opetusta antavalle henkilöstölle. Koulutukseen osallistuneiden tiedot tallentuvat Korppi-järjestelmän kautta. Yliopistopedagogisten opintoihin on kytketty eeducation hanke sulautuvaa yliopistopedagogiikkaa, jossa kehitetään 12 (17)

opinnoissa käytettävien, ja siten myös opettajien omaa opetusta tukevien tieto- ja viestintäteknologisten välineiden pedagogista käyttöä. Hanketta toteutetaan syksyllä 2015 koulutuksista alkaen. Lisätään koulutuksen kehittämisen kausia, joihin liittyy liikkuvuus (opettajien liikkuvuuden lisääntyminen kehittämiskausilla) Vastuutaho: Koulutusneuvosto Keväällä 2015 myönnetyissä kehittämiskausirahoituksissa käytettiin positivisena lisäkriteerinä esitettyä suunnitelmaa liikkuvuusjakson sisällyttämisestä kehittämiskauteen. Yksiköt kehittävät henkilöstön hyvinvointia ja terveyttä tukevaa toimintaa (työhyvinvointikysely) Vastuutaho: Academic Life ohjausryhmä, YOP ja yksiköt Academic Life ohjausryhmä on jäsentämässä yksiköiden toimintaa tukevaa toimintaa. Kehityskeskusteluväline tarjoaa yksiköiden johdolle mahdollisuuden toiminnan kehittämiseen. Kansainvälistyvä henkilöstö Henkilöstörekrytoinnin tehostamiseksi lisätään yliopiston kansainvälistä markki- Vastuutaho: YOP/henkilöstöpalvelut ja asiantuntijapalvelut/viestintä Yliopisto ei ole juuri lisännyt yleistä kansainvälistä markkinointiaan tai kehittänyt 13 (17)

nointia (kansainvälisen henkilöstön lukumäärä) systemaattisesti kansainvälistä brändiään. Henkilöstörekrytoinnissa on kuitenkin tehty käytännön ratkaisuja tukemaan kansainvälisen henkilöstön rekrytointia: käyttöön otettu Saima-järjestelmä mahdollistaa esimerkiksi sosiaalisen median hyödyntämisen rekrytoinnissa ja myös muita verkkopohjaisia rekrytointia tukevia sovelluksia on kartoitettu ja otettu käyttöön. Hyvien ulkomaisten hakijoiden määrä on lisääntynyt, mutta ulkomaisen opetus- ja tutkimushenkilöstön määrä on kasvanut hitaasti: Vuonna 2013: 214,3 htv eli 14,7 % Vuonna 2014: 218,07 htv eli 15,4 % Keskitetään kansainvälisen työskentelyntukipalveluja (tehdyt muutokset) Vastuutaho: YOP/henkilöstöpalvelut Henkilöstöpalvelut on laatinut suunnitelman ja esityksen keskitettyjen kansainvälisen työskentelyn tukipalveluiden järjestämisestä, joka kattaisi sekä yliopistoon saapuvan kansainvälisen henkilöstön että yliopistosta ulkomaankomennuksille lähtevän henkilöstön palvelut sekä kansainvälisten apurahatutkijoiden ja vierailijoiden palvelut. Esityksen mukaisten keskitettyjen tukipalveluiden mahduttaminen yliopistopalveluiden budjettiin on osoittautunut vaikeaksi ja toteuttamistavasta sekä laajuudesta käydään neuvotteluita 14 (17)

Toimivat tilat Tiivistetään tilankäyttöä ottaen huomioon tulevaisuuden toimi- ja oppimistilatarpeita (tilakustannusten kehittyminen) Vastuutaho: Rehtori ja YOP Suunnittelu käynnissä. Kohdistetaan opetus- ja kokoustilojen kustannukset käyttäjille käytön mukaisesti 2016 alkaen (toteutus) Vastuutaho: YOP telutyö käynnistetty ja etsitty keinoa saada muutokseen suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvittava käyttäjätieto Vakaa talous Yliopiston sisäinen strateginen rahoitus pidetään vähintään vuoden 2014 tasolla (strategisen rahoituksen taso) Vastuutaho: Rehtori Tavoitetaso säilytetty v. 2015. 15 (17)

Lisätään tukitoimia täydentävän rahoituksen hakemiseen (täydentävän rahoituksen osuus) Vastuutaho: YOP/asiantuntijapalvelut/tutkimus- ja innovaatiopalvelut Tutkimus- ja innovaatiopalveluiden henkilöresursseissa ei muutosta. Tutkimuskausipaikkojen hakuun on keväällä 2015 lisätty tutkimuskausipaikat H2020-ohjelmasta ERC starting ja consolidator -rahoitusta hakeneille. Tutkijat, jotka ovat hakeneet yllämainittua rahoitusta ja edenneet haastatteluvaiheeseen, mutta eivät saaneet rahoitusta, voivat hakea 3-6 kk mittaista tutkimuskausipaikkaa. Tiedeneuvoston käytettävissä olevasta rahoituksesta korvataan 3 kuukauden täysimääräiset palkkakulut. Toteutetaan pääomaa kartuttava varainhankinta (keräyksen tuotto) Vastuutaho: Rehtori Varainhankinta on aloitettu ja neuvottelut mahdollisten lahjoittajien kanssa ovat käynnissä. Ensimmäiset lahjoitukset on jo tehty. 2.5 Yliopiston rakenne Yliopisto tekee profiloitumistoimiensa edellyttämät rakenteelliset muutokset (tehdyt muutokset) Vastuutaho: Hallitus ja rehtori Keskustelussa olevista toimenpiteistä on neuvoteltu asianomaisten yksiköiden kanssa. 16 (17)

Liikuntatieteellisen tiedekunnan sisäisen rakenteen kehittäminen (tehdyt rakenteelliset muutokset) Vastuutaho: Hallitus ja rehtori Tiedekunnan kanssa on käyty keskusteluja. : Yliopisto yhdenmukaistaa hallinto- ja toimintatapansa palvelurakenneselvityksen suositukset huomioon ottaen (tehdyt muutokset) Vastuutaho: Hallitus, rehtori, hallintojohtaja Hallintojohtaja on nimennyt palvelurakennetyöryhmän, joka tekee esityksen vuoden 2015 aikana. 17 (17)