JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON
|
|
- Vilho Aho
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE
2 Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa kaksivuotisella toimenpideohjelmalla, joka päivitetään vuosittain. Strategian toimenpideohjelmassa yliopisto täsmentää valitsemiensa painoalojen sisällöt, luettelee strategiatavoitteidensa toteuttamistoimenpiteet vuosina sekä esittää valintansa tutkimuksen profilointikohteiksi vuosina PAINOALOJEN TÄSMENNYKSET Jyväskylän yliopisto on valinnut painoalansa edistämään monialaisen yliopiston mahdollisuuksia poikkitieteelliseen tutkimukseen. Tässä kappaleessa kuvataan lyhyesti kunkin painoalan tutkimusprofiili ja tutkimuksen kansainväliset vahvuudet, joita yliopisto strategiansa mukaisesti tukee. Oppiminen, opetus ja kehitystä tukevat kasvu- ja oppimisympäristöt Monitieteinen oppimisen, opetuksen ja oppimisvaikeuksien tutkimus, tulevaisuuden oppimisympäristöjä kehittävä tutkimus yhdistettynä laaja-alaiseen opettajankoulutukseen, aikuiskoulutukseen sekä koulutuksen johtamis-, arviointi- ja talousosaamiseen muodostavat kansainvälisesti ainutlaatuisen keskittymän. Keskeiset toimijat: kasvatustieteet, psykologia Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: oppimisen, opetuksen ja motivaation sekä oppimisvaikeuksien monitieteinen tutkimus Luonnon perusilmiöt ja matemaattinen ajattelu Kiihdytinlaboratorio ja poikkitieteellinen Nanotiedekeskus ovat ainutlaatuisia tutkimusympäristöjä Suomessa. Niissä tehtävä tutkimus profiloi vahvasti Jyväskylän yliopiston kansainvälisesti korkeatasoista luonnon perusilmiöiden tutkimusta fysiikassa, kemiassa ja biotieteissä. Matematiikan tutkimus on profiloitunut matemaattiseen analyysiin ja sen sovelluksiin inversio-ongelmien tutkimuksessa. Tilastotiede, tieteellinen laskenta ja tietojenkäsittely vahvistavat kvantitatiivista tutkimusotetta myös ihmistieteissä. Keskeiset toimijat: luonnontieteet, matematiikka Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: kiihdytinpohjainen fysiikka, molekulaarinen nanotiede, evoluutiobiologia sekä matemaattinen analyysi ja inversio-ongelmat Kielet, kulttuuri ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa Jyväskylän yliopistossa globaaleja muutosprosesseja tarkastellaan monitieteisesti kielen-, kulttuurin-, yhteisöjen toiminnan- ja talouden toiminnan tutkimuksen näkökulmista. Jyväskylän yliopiston humanistisen alan tutkimuksessa on vahva kytkentä yhteiskunnan ilmiöihin, josta yhtenä osoituksena on kieliaineiden keskittyminen soveltavaan kielentutkimukseen. Yhteiskuntatieteissä painottuvat yhteisöjen ja yhteiskuntien menestys, osallistuminen ja sosiaalinen tasa-arvo. Keskeiset toimijat: kielitieteet, historia, musiikkitiede, yhteiskuntatieteet 1
3 Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: soveltava kielentutkimus, kognitiivinen musiikkitiede, vertaileva yhteiskuntien historia, politiikan sekä yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden filosofian tutkimus Liikunta, terveys ja hyvinvointi Suomen ainoan liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimus keskittyy liikunnan ja terveyden välisen vuorovaikutuksen ja edistämisen tutkimiseen. Psykologian, yhteiskuntatieteiden, kasvatustieteiden ja taloustieteen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen tutkimuksen ja edistämisen. Keskeiset toimijat: liikuntatieteet, terveystieteet Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: liikuntabiologia ja gerontologia Informaatioteknologia ja ihminen tietoyhteiskunnassa Tieteellinen laskenta, data-analyysi, tietojärjestelmät, kyberturvallisuus ja digitaaliset palvelut yhdistettynä digitaalisen kulttuurin, viestinnän ja markkinoinnin, koulutuksen, hyvinvoinnin ja talouden tutkimukseen edistävät yhteiskunnan digitalisoitumista ja sen ymmärtämistä. Keskeiset toimijat: tietojenkäsittelytieteet Tutkimuksen kansainväliset vahvuudet: numeerinen simulointi ja optimointi 2 STRATEGIAN TOTEUTTAMISTOIMENPITEET (sulkeissa seurantaindikaattori) 2.1 Tutkimuksen vahvistaminen Vetovoimaiset, monitieteiset tutkimusympäristöt MEG -tutkimuslaitteiston käyttöönotto aivotutkimuskeskuksessa (keskuksen kansainvälinen ja kotimainen tutkimusrahoitus) Kyberturvallisuuden tutkimuksen vahvistaminen (INKA-hankkeiden kansainvälinen ja kotimainen tutkimusrahoitus) Ihmistieteiden metodiosaamisen varmistaminen (tiedeneuvoston arviointi) Houkutteleva tutkijanura Kansainvälistä liikkuvuutta tuetaan tutkimuskausia lisäämällä ja kehittämällä liikkuvuusohjelmaa (kansainvälisten tutkimuskausien määrä) Tohtorikoulutus arvioidaan (arvioinnin toteutus). Tutkijan uralle aikovien hakeutumista tutkijatohtoriksi (post doc) korkeatasoisiin ulkomaisiin tutkimusryhmiin tuetaan (väitelleiden kiinnittyminen ulkomaisiin tutkimusryhmiin). Kokonaisvaltaisella työsuunnittelulla yksiköiden johtajat varmistavat, että tutkijanuran eri portaissa jää aikaa uraa edistävän tutkimuksen tekemiseen (tutkimukselle varattu aika työsuunnitelmissa). 2
4 Tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan ja tutkijoiden työhönoton säännöstön (HRS4R) toteutumista edistetään toimintasuunnitelman mukaisesti. (sisäinen arvio) 2.2 Koulutuksen vahvistaminen Laadukas ja vaikuttava koulutus Opintojen edistyminen varmistetaan strukturoiduilla opetusohjelmilla, selkeillä malliopintopoluilla jakaen opetus tasaisesti kaikille lukukausille sekä sähköisillä palveluilla (tavoiteaikojen toteutuminen) Kandidaattivaiheen viestintä- ja kieliopinnot integroidaan pääaineen opintoihin kaikilla ainelaitoksilla (toteutusten lukumäärä) Varmistetaan opiskelijoiden hyvinvointipalvelut ja opintojen saavutettavuus kehittämällä Student Life- toimintamalleja ja edistämällä esteettömyys-ohjelman toimenpiteitä (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) Ohjatulla portfoliotyöskentelyllä ja henkilöstön ohjausosaamisen lisäämisellä tuetaan urasuunnittelua ja työllistyvyyttä edistäviä sivuainevalintoja (opiskelijapalaute) Kaikilla tutkintotasoilla lisätään työelämään valmentavaa työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavaa opetusta (toteutettu opetus). Kansainvälinen kampus - avoimet oppimisympäristöt johtava aikuiskouluttaja Määritetään ulkomaisille opintojaksoille osaamistavoitteet (toteutus ja vaihdossa tehdyt opintopisteet) Kehitetään partneriyliopistoverkostoa suunnitelmallisesti siten, että vaihto-ajan opinnot tukevat ja täydentävät kotiyliopistossa suoritettavia opintoja. (vaihdossa suoritettujen, opetussuunnitelman mukaisiin opintoihin hyväksi luettujen opintopisteiden määrä/englannin kielellä tarjottavan perusopetuksen opintopistemäärä) Opetuksessa kehitetään ja otetaan yliopistoyhteisön käyttöön uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja, joissa monipuolisesti hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa (eeducation-toiminnan raportointi sisäisessä tulosohjausprosessissa) Aikuiskoulutuksen periaatteet ja toimintatavat uudistetaan (toteutus) 2.3 Yhteiskunnallinen vuorovaikutus Tieto ja osaaminen yhteiskunnan käyttöön Toteutetaan yrittäjyysstrategiaa yhdessä JAMKin ja Koulutuskuntayhtymän kanssa (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) Otetaan käyttöön IPR- ja yrityskehitysrahastot (rahastojen perustaminen) Toimitaan aktiivisesti kasvukeskus- ja INKA-ohjelmissa (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) Tiedeviestintää monipuolistetaan (raportointi sisäisessä tulosohjausprosessia) 3
5 2.4 Toimintaedellytykset Academic Life: yliopistossa toimivien akateemisen asiantuntijuuden kehittymistä tuetaan tarjoamalla järjestelmällisesti mahdollisuuksia pedagogisen osaamisen kehittämiseen ja uuden opetusteknologian käyttöönoton (koulutukseen osallistuneiden määrä) Lisätään koulutuksen kehittämisen kausia, joihin liittyy liikkuvuus (opettajien liikkuvuuden lisääntyminen kehittämiskausilla) Yksiköt kehittävät henkilöstön hyvinvointia ja terveyttä tukevaa toimintaa (työhyvinvointikysely) Kansainvälistyvä henkilöstö Henkilöstörekrytoinnin tehostamiseksi lisätään yliopiston kansainvälistä markkinointia (kansainvälisen henkilöstön lukumäärä) Keskitetään kansainvälisen työskentelyntukipalveluja (tehdyt muutokset) Toimivat tilat Tiivistetään tilankäyttöä ottaen huomioon tulevaisuuden toimi- ja oppimistilatarpeita (tilakustannusten kehittyminen) Kohdistetaan opetus- ja kokoustilojen kustannukset käyttäjille käytön mukaisesti 2016 alkaen (toteutus) Vakaa talous Yliopiston sisäinen strateginen rahoitus pidetään vähintään vuoden 2014 tasolla (strategisen rahoituksen taso) Lisätään tukitoimia täydentävän rahoituksen hakemiseen (täydentävän rahoituksen osuus) Toteutetaan pääomaa kartuttava varainhankinta (keräyksen tuotto) 2.5 Yliopiston rakenne Yliopisto tekee profiloitumistoimiensa edellyttämät rakenteelliset muutokset (tehdyt muutokset) Liikuntatieteellisen tiedekunnan sisäisen rakenteen kehittäminen (tehdyt rakenteelliset muutokset) Yliopisto yhdenmukaistaa hallinto- ja toimintatapansa palvelurakenneselvityksen suositukset huomioon ottaen (tehdyt muutokset) 3 YLIOPISTON PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN Osana strategian toimenpideohjelmaa Jyväskylän yliopisto laatii tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseksi konkreettisen suunnitelman profiloitumistoimiksi, joilla valittuja tutkimuksen vahvuusalueita kehitetään. Rahoitusta haetaan Suomen Akate- 4
6 mialle yliopistojen profiloitumistoimiin osoitetusta yliopiston kehyksestä siirretystä 50 miljoonan euron rahoituserästä. Kaudella yliopisto kohdentaa profilointiaan seuraaville tutkimuksen vahvuusalueille: Monitieteinen oppimisen ja opetuksen tutkimus Aineen tutkiminen kiihdytinmenetelmin Soveltava kielentutkimus Liikunnan vaikutus terveyteen koko ihmisen elinkaaren aikana (Physical Activity and Health during the Life-Span) Kyberturvallisuus Yliopisto osoittaa profiloitaville tutkimuksen vahvuusalueille nelivuotisella profilointikaudella omaa rahoitusta ml. tohtorikoulutusrahoitusta kunnes poisvalintojen ja uudelleen kohdentamisen kautta määräaikaisella rahoituksella katetut kulut voidaan hoitaa perusrahoituksella. Yliopisto neuvottelee Unifi ry:n selvitysten pohjalta muiden yliopistojen kanssa tutkimuksen profilointikohteista kansallisella tasolla. Neuvoteltavia aloja ovat ainakin ympäristötieteet erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen ja elinympäristön kemian tutkimus, yhteiskuntatieteet, taloustieteet, tilastotieteet, kielet ja taideaineet. 5
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN 2015 2020 TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2016 2020 Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa XX.2.2016. Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa toimenpideohjelmalla,
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN 2015 2020 TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2016 2020 Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa toimenpideohjelmalla, joka päivitetään vuosittain. Strategian toimenpideohjelmassa
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON STRATEGIAN 2015 2020 TOIMENPIDEOHJELMA VUOSILLE 2017 2020 Jyväskylän yliopisto toteuttaa strategiaansa toimenpideohjelmalla, joka päivitetään vuosittain. Strategian toimenpideohjelmassa
STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTATAULUKKO
STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTATAULUKKO 2.1 Tutkimuksen vahvistaminen Vetovoimaiset, monitieteiset tutkimusympäristöt MEG -tutkimuslaitteiston käyttöönotto aivotutkimuskeskuksessa (keskuksen kansainvälinen
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N
O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Yhteistyöllä huipulle 2 Yhteistyöllä huipulle Arvomme EETTISYYS SUVAITSEVAISUUS Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tekee edustamillaan
Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin
Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T
Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,
PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN
YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto
EduFutura Jyväskylä
EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä
Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7
Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaattiohjelma, kasvatustieteen
Viestintä- strategia
Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.
Hyväksyttyjä. Paikan vastaanottaneet. Aloituspaikat. kaikista hakijoista ,0 % ,7 % ,0 % ,0 %
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) 5 0 0 0 0,0 % Kirjoittamisen kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta
Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.
Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia Biologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen
Hakijoista ensikertalaisia yht. yht.
Hakukohde Akvaattiset tieteet, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattisluonnontieteellinen Biologian ala, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian
YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI / HANKEN
YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI 4.11. 2016 / HANKEN Helsingin yliopiston hakijapalvelut / Anne Hopia, markkinointisuunnittelija anne.hopia@helsinki.fi 11/11/2016 1 Ajankohtaista hakemisessa 1. Hakemisen rakenne
Tietojenkäsittelytieteen laitos. Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010
Tietojenkäsittelytieteen laitos Jussi Parkkinen Laitoskokous Kuopion kampus 7.4.2010 kansainvälinen kehitys Ulkoiset paineet yliopistot yhdistyvät yliopistojen ylikansallinen yhteistyö täytyy olla tutkimuslaatua,
Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,7 % 130,7/180
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti
Yliopistostamme valmistuu rohkeita, akateemisia asiantuntijoita, jotka kehittävät maailmaa vastuullisesti.
Jyväskylän yliopistosta valmistuvat ovat vastuullisia, akateemisia asiantuntijoita, jotka muuttavat maailmaa. Koulutustarjontamme on vetovoimaista, monialaista ja vastaa globaaleihin osaamistarpeisiin.
Hyväksyttyjä. Aloituspaikat. Hyväksytyt. kaikista hakijoista ,0 % ,0 % ,0 % ,0 % ,3 % 40/70 62,6/100
Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Avoimen väylä kutsuun Historian kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v) Kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen
Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet
Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan Hakukohde Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto,
JATKUVA OPPIMINEN YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA RUUSUPUISTO, LUCINA. Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset
YHTEISKUNNALLISEN VUOROVAIKUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA 7.6.2019 RUUSUPUISTO, LUCINA JATKUVA OPPIMINEN Tervetuloa: yliopiston ajankohtaiset kuulumiset rehtori Keijo Hämäläinen 8.40 Yhteiskunnallisesti vaikuttava
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Hyvinvointi uhattuna!
Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen
Science with Arctic attitude
1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
Fysiikan laitoksen laitoskokous
Fysiikan laitoksen laitoskokous 13. 3. 2015 Onni0elut Jussille! Asiat Laitoksen strategia ja profiloituminen Talousnäkymät Toimiston uudistukset Taloushallinnon terveisiä Muut asioita Laitoksen strategia
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen
Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus
KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6
Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle
Opetuksen järjestämisoikeuden haku lukuvuodelle 2019 2020 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON AVOIMEN YLIOPISTON YHTEISTYÖOPPILAITOKSILLE JYU. Since 1863. OPINTOMME SOPIVAT: OPINTOJAKSOT PERUSOPINTOTASO / yliopistojen
KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA
KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA Helena Rasku-Puttonen Karvin kuulemiskierros KARVIn laatutunnus myönnetty Jyväskylän yliopistolle Mistä kertoo? Jyväskylän yliopistossa on vahva jatkuvan kehittämisen
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
VUODEN 2014 ULKOISEEN
VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto
REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO. Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto
REHTORIN AVAUSPUHEENVUORO Rehtori Matti Manninen Jyväskylän yliopisto UUDISTUVA YLIOPISTO VASTAA VAIKUTTAVUUDEN HAASTEESEEN Rehtori Matti Manninen Agora-päivä kokonaisrahoitus noin 210 M 7 tiedekuntaa
Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia
Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen
Bolognan prosessi vuoteen 2020
Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE
UNIFIN SELVITYKSET KOOSTE TUTKIMUS, PROFILOITUMINEN JA NOUSEVAT ALAT 18.5.2016 Humanistinen ala Jussi Nuorteva 16.12.2015 Tavoitteena lisätä digitalisaation hyödyntämistä ja tutkimuksen infrastruktuurien
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja
Muutama teema. Heikki Mannila
Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu
MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN Paula Äimälä Rauman normaalikoulu OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN edellyttää pedagogista lähestymistapaa, jossa kunkin oppiaineen opetuksessa ja erityisesti oppiainerajat
UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-
UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020
Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Korkeakoulujen hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet - raportti
1(11) Hakuehdot Raportin tulostuspäivämäärä 22.8.2016 Tiedot päivitetty Opintopolusta 18.8.2016 06:52 Tulostustapa Hakukohteittain Koulutustoimija Jyväskylän yliopisto Oppilaitos Jyväskylän yliopisto Toimipiste
OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN
OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen
Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet
Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan yhteiskuntatieteistä kansantaloustiedettä, liiketaloustiedettä, kasvatustieteitä, media- ja viestintätieteitä,
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA SISÄLTÖ Kielipolitiikka yliopiston kansainvälisyyden tukena ja vauhdittajana...1 1 Yliopisto työympäristönä...3 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen
Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa
Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta
PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA
PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä TEKIN NAPS. KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA OHJELMA VALMISTELTU LAAJASSA YHTEISTYÖSSÄ Valmisteluvastuussa TEKin koulutusvaliokunta ja projektiryhmä Projektipäällikkö
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv sivuaineopiskelijoiden info
KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) lv. 2018 2019 sivuaineopiskelijoiden info Kasvatustieteiden perusopintojen koordinaattori Maarit Koskinen maarit.g.koskinen@jyu.fi JYU. Since 1863. 7.9.18 1 Infon rakenne
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin
TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA
TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut
STRATEGIA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti
STRATEGIA 2010-2012 Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti MATKAILUALAN TUTKIMUS- JA KOULUTUSINSTITUUTIN TAUSTA Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin - tai tuttavallisemmin Lapin matkailuinstituutin
Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä
Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston
Kestävän kehityksen opintokokonaisuus
Kestävän kehityksen opintokokonaisuus Kestävä kehitys Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto on yhteiskunnallisesti vaikuttava sivistysyhteisö, joka kouluttaa maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia.
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet. Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.
Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.2009 Itä-Suomen yliopisto - tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun
LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019
Hinnat ovat 1.1.2019 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, p. 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla
Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät
Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on
tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen
TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin
SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT
SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT AMKPEDA verstas Turku 4.11.2015 Lähtökohdat: Työelämän osaamisvaatimukset SeAMKin omat
Ilmiölähtöinen opiskelu liikunnanopettajakoulutuksessa
Ilmiölähtöinen opiskelu liikunnanopettajakoulutuksessa PEDAFORUM Jyväskylä 2016 Nelli Lyyra Pilvikki Heikinaro-Johansson Liikuntakasvatuksen laitos Sisältö Taustaa Liikunnan- ja terveystiedon opettajakoulutus
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta
PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ. Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen
PALAUTTEET OPS-TYÖSSÄ Terhi Skaniakos Strateginen kehittäminen OPETUSSUUNNITELMA OPISKELIJALLE Opetussuunnitelma on tärkeä asiakirja koko korkeakouluyhteisölle. Sen tulee osoittaa opiskelijalle, minkälainen
Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen
Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan
Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa
Apulaisprofessorin ja professorin arviointikriteerit Helsingin yliopistossa Helsingin yliopiston johtosäännössä on määritelty professorin ( 34) ja apulaisprofessorin ( 37) kelpoisuusvaatimukset. Tällä
Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia
ESDAN-hanke,yhteenvetoKestäväkehitysTampereenyliopistonopetuksessatyöpajoista. AiraksinenHannajaRaatikainenSaana1.8.2012 Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia
Tiede- ja tutkimusstrategia 2020
Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan
OPS: Monitieteinen? Tieteenalarajat ylittävä? Laaja-alainen? OPS-sarja 21.10.2015 Rose Matilainen & Taina Saarinen
OPS: Monitieteinen? Tieteenalarajat ylittävä? Laaja-alainen? OPS-sarja 21.10.2015 Rose Matilainen & Taina Saarinen Monitieteellinen?, Tieteenalarajat ylittävä? JY:n linjaus 21.9.2015: tiedekuntien ja laitosten
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA opetusneuvos Aija Töytäri
Korkeakouluoppiminen muutoksessa Tule ja Parasta seminaari HAAGA-HELIA 30.9.2019 opetusneuvos Aija Töytäri 1.10.2019 1 Edellisen hallituksen panostukset korkeakoulutuksen kehittämiseksi Nopeutetaan siirtymistä
Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle
Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.
OKM/11/591/2015 Kysely: Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymisen uudet linjaukset
OKM/11/591/2015 Kysely: Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälistymisen uudet linjaukset Valmistelijat: Anna Grönlund, Tuija Koponen, Jarkko Pirkkalainen, Kari Pitkänen, Timo Taskinen 1. Kansainvälisen
Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena
Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti
Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori
Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen
UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa Liite 1
UUSIEN OPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT VUONNA 2007, Hyväksytty hallituksessa 13.12.2006 Liite 1 HUMANISTINEN TIEDEKUNTA HuK- ja FM- tutkintoon johtavat pääaineet: Englannin kieli 25 Englannin opettajankoulutus 40
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen
Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena
Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö
Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa. Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen
2 Ikäosaaminen Karelia-ammattikorkeakoulussa Aluetta palveleva, laadukas ja työelämäläheinen 3 Karelia-ammattikorkeakoulu - Ylläpitäjänä Karelia Ammattikorkeakoulu Oy - Kampukset: Sirkkala, Tikkarinne,
TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO
TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä