Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia - ryhmäpuutarha - rakennuksia yhteiskäyttöön Viranomaisneuvottelussa 16.6.2010 keskusteltiin sopivasta kaavamuodosta, päädyttiin ranta-asemakaavaan. Hakija on palkannut arkkitehti Kimmo Lehtolan kaavan laatijaksi ja teettänyt kustannuksellaan luontoselvityksiä. Hakija on ilmoittanut järjestävänsä kustannuksellaan alueen vedenjakelun, jätevesien puhdistuksen ja wc jätteiden kompostointi/reaktorikäsittelyn sekä tarvittavan tilan, sisäisen tiestön ja polkujen rakentamisen ja ylläpidon. Kunnalle ei siis tule infrastruktuuriin liittyviä kustannuksia. Hakija ja arkkitehti tulevat kokoukseen selostamaan hanketta. Päätösehdotus annetaan kokouksessa Lautakunta puoltaa ehdotusta. Asia lähetetään kunnanhallitukselle käsitel- täväksi. Jäsen Timo Raivio saapui tämän pykälän käsittelyn aikana. Kunnaninsinöörin ehdotus (MK) KH 4.10.2010 225 Liite 1 on 14.9.2010 62 päättänyt puoltaa liitteenä olevaa ranta-asemakaavaehdotusta tilalle Långvik 2:3 Pappilan kylässä. Hakija on ilmoittanut järjestävänsä kustannuksellaan alueen vedenjakelun, jätevesien puhdistuksen ja wc- jätteiden kompostointi/reaktorikäsittelyn sekä tarvittavan tilan, sisäisen tiestön ja polkujen rakentamisen ja ylläpidon. Kunnalle ei siis tule nykytilanteesta poikkeavia infrastruktuuriin liittyviä kustannuksia. Hakija ilmoittaa myös vastaavansa kaavoituksen laatimiseen liittyvistä kustannuksista. Tässä vaiheessa on tarkoituksenmukaista, että kunnanhallitus hyväksyy ranta- asemakaavoitushakemuksen tilalla Långvik 2:3 Pappilan kylässä jatko-
Sivu 11 valmistelua varten. Varsinainen kaavaehdotus tulee käsittelyyn myöhemmin. Kunnanhallitus päättää hyväksyä ranta-asemakaavoitushakemuksen tilalle Långvik 2:3 Pappilan kylässä teknisen lautakunnan jatkovalmisteluun lähetettäväksi. Ehdotus hyväksyttiin. === TEKNLTK 9.11.2010 85 Liite 1 Kunnaninsinöörin (MK) ehdotus: Luonnosvaiheen asiakirjat ovat valmistuneet. Pannaan ranta-asemakaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma julkiseen käsittelyyn. TEKNLTK 5.4.2011 26 Liite 3 Längvikin ranta-asemakaavan muutosluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat olleet nähtävillä 29.11.-17.12.2010 välisenä aikana kunnan teknisessä toimistossa. Ranta-asemakaavaluonnoksesta on kuulutettu kunnan ilmoitustaululla, Västra Nylandissa 26.11.2010 ja Kirkkonummen Sanomissa 27.11.2010. Lausuntonsa tai muistutuksensa luonnoksesta antoivat: Inkoon-n ympäristöyhdistys ry Museovirasto n kunnan ympäristölautakunta n kunnan sivistyslautakunta Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Perusturvakeskus Uudenmaan ELY-keskus Fortum Oyj Carl-Eric ja Tea Wikström Kooste annetuista lausunnoista ja muistutuksista sekä ehdotus niihin annettavista vastineista on liitteenä. Kaavaehdotusta on korjattu vastineista ilmi käyvällä tavalla.
Sivu 12 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei annettu lausuntoja tai muistutuksia. Viranomaisneuvottelu kaavaehdotuksesta on pidetty 30.3.2011. Teknisen lautakunnan ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä teknisen osaston johtosäännön 9 33 kohdan mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on hyväksyä maankäyttö- ja rakennuslain 65 :ssä säädetyssä tarkoituksessa nähtäville asettamista varten merkittävät asemakaavaehdotukset ja asemakaavan muutosehdotukset sekä antaa lausunnot niistä saaduista muistutuksista. Maankäyttö- ja rakennuslain 65 mukaan kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville. Nähtäville asettamisesta on tiedotettava kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla. Kunnan jäsenille ja osallisille on varattava tilaisuus esittää mielipiteensä asiassa (muistutus). Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, on ilmoitettava kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 mukaan asemakaavaehdotus on pidettävä kunnassa julkisesti nähtävänä vähintään 30 päivän ajan. Oheismateriaali ja liitteet - Liitteenä on ehdotus Långvikin ranta-asemakaavan muutokseksi. - Liitteenä on kooste annetuista lausunnoista ja muistutuksista sekä ehdotus niihin annettavista vastineista. - Liitteenä on ehdotus Långvikin ranta-asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi. Esittelijä: Kunnaninsinööri Markku Kärkkäinen p. 050 386 0804, s-posti - hyväksyä liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman; - antaa liitteenä olevat vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja toimittaa vastineet muistutusten ja vastineiden kunnan teknisessä toimistossa os. Krouvintie 1, 02580 ja
Sivu 13 - Inkoon-n ympäristöyhdistys ry - n kunnan ympäristölautakunta - n kunnan sivistyslautakunta - Tilan Långvik RN:o 755-453-2-3 rajanaapurit. TEKNLTK 3.5.2011 34 Edellisen kokouksen jälkeen on käynyt ilmi, että kaavaprosessin asiakirjoissa on keskeisiä puutteita. Tämän vuoksi hakija esittää, että kaavoitusprosessi keskeytetään toistaiseksi. Puutteilla tarkoitetaan mm. sitä, että viranomaisneuvottelussa 30.3.2011 ilmi tulleet seikat ovat jääneet huomioimatta kaavavalmistelussa. Kaavoitusprosessi jatkuu, kunhan asiakirjat ehditään täydentää. Esittelijä: Kunnaninsinööri Markku Kärkkäinen p. 050 386 0804, s-posti - tarkistaa 5.4.2011 26 tekemäänsä päätöstä seuraavasti: o lautakunta ei hyväksykään liitteenä ollutta osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa; o lautakunta ei annakaan liitteinä olleita vastineita kaavaluonnoksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja toimita vastineita muistutusten ja vastineiden o lautakunta ei asetakaan Långvikin ranta-asemakaavan muutosehdotusta julkisesti nähtäville kunnan teknisessä toimistossa os. Krouvintie 1, 02580 ja o lautakunta ei pyydäkään muutosehdotuksesta lausuntoja seuraavilta tahoilta: Inkoon-n ympäristöyhdistys ry
Sivu 14 Museovirasto n kunnan ympäristölautakunta n kunnan sivistyslautakunta Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Perusturvakeskus Uudenmaan ELY-keskus Fortum Oyj Tilan Långvik RN:o 755-453-2-3 rajanaapurit. - kehottaa kunnaninsinööriä jatkamaan kaavahankkeen valmistelua 30.3.2011 viranomaisneuvottelussa ilmi tulleiden seikkojen mukaisesti. Käsittely: Esittelijän estyneenä ollessa tämän asian esittelijänä toimi tekninen johtaja Catharina Lindström. TEKNLTK 7.6.2011 49 Liitteet 6-8 Kaavaluonnosta on kehitetty vastaamaan sekä yleiskaavaa että maakuntakaavaa. Palstamäärää on pienennetty ja rakennusoikeutta alennettu. Asiakirjoja on muutoinkin täydennetty ja korjattu. Viranomaisneuvottelussa 30.3.2011 ilmi tulleet seikat on huomioitu siinä määrin, että kaavaluonnoksen käsittelyä voidaan jatkaa. Oheismateriaali ja liitteet - Liitteenä on ehdotus Långvikin ranta-asemakaavan muutokseksi. - Liitteenä on kooste annetuista lausunnoista ja muistutuksista sekä ehdotus niihin annettavista vastineista. - Liitteenä on ehdotus Långvikin ranta-asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi. Esittelijä: Kunnaninsinööri Markku Kärkkäinen p. 050 386 0804, s-posti - hyväksyä liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman; - antaa liitteenä olevat vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja toimittaa vastineet muistutusten ja lausuntojen
Sivu 15 kunnan teknisessä toimistossa os. Krouvintie 1, 02580 ja - Inkoon-n ympäristöyhdistys ry - n kunnan ympäristölautakunta - n kunnan sivistyslautakunta - Tilan Långvik RN:o 755-453-2-3 rajanaapurit. Käsittely: Muutosehdotus: Käsittelyn aikana esittelijä päätti muuttaa päätösehdotustaan seuraavasti: - hyväksyä liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman; - antaa liitteenä olevat vastineet kaavaluonnoksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja toimittaa vastineet muistutusten ja lausuntojen kunnan teknisessä toimistossa os. Krouvintie 1, 02580 ja - Inkoon-n ympäristöyhdistys ry - n kunnan ympäristölautakunta - n kunnan sivistyslautakunta - Tilan Långvik RN:o 755-453-2-3 rajanaapurit - Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Esittelijän muutettu ehdotus hyväksyttiin.
Sivu 16 TEKNLTK 13.12.2011 111 Liitteet 5 ja 6 Kaavoittaja on laatinut vastineet viranomaisneuvottelun muistioon sekä lausuntoihin ja muistutuksiin. Asiakirjat on soveltuvin osin korjattu sen mukaisesti. Erillisellä liitekartalla on osoitettu tehdyt muutokset verrattuna nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen. Kaavaselostuksessa on muutokset punaisella tekstillä. Muutokset ovat niin merkittäviä, että kaavaehdotus on pantava uudelleen julkiseen käsittelyyn. Oheismateriaali ja liitteet - Liitteenä on ehdotus Långvikin ranta-asemakaavan muutokseksi. - Liitteenä on kooste annetuista lausunnoista ja muistutuksista sekä ehdotus niihin annettavista vastineista. Esittelijä: Kunnaninsinööri Markku Kärkkäinen p. 050 386 0804, s-posti - antaa liitteenä olevat vastineet kaavaehdotuksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja toimittaa vastineet muistutusten ja lausuntojen kunnan teknisessä toimistossa os. Krouvintie 1, 02580 ja - Inkoon-n ympäristöyhdistys ry - n kunnan ympäristölautakunta - n kunnan sivistyslautakunta - Tilan Långvik RN:o 755-453-2-3 rajanaapurit - Seppo Mannermaa - Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Lautakunta päätti
Sivu 17 TEKNLTK 52 Liite 2 Oheismateriaali - antaa liitteenä olevat vastineet kaavaehdotuksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin ja toimittaa vastineet muistutusten ja lausuntojen kunnan teknisessä toimistossa os. Krouvintie 1, 02580 ja - Inkoon-n ympäristöyhdistys ry - n kunnan ympäristölautakunta - n kunnan sivistyslautakunta - Tilan Långvik RN:o 755-453-2-3 rajanaapurit - Seppo Mannermaa - Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Långvikin ranta-asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 2.1.2012-31.1.2012 kunnan teknisessä toimistossa. Lisäksi muutosehdotuksesta on pyydetty tarvittavat lausunnot. Kaavoittaja on antanut lausunnoista aja muistutuksista vastineet. Mainittakoon, että rakennushanketta on edellisestä maanomistajan esityksestä huomattavasti pienennetty. Yleiskaavan M-2 ja MT-2 alueilla on sallittu maatalouden ja sen sivuelinkeinojen rakentaminen. Oheismateriaali ja liitteet: - liitteenä ranta-asemakaavaehdotus. - liitteenä kaavoittajan vastineet annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. - oheismateriaalina lausunnot ja muistutukset. Esittelijä: kunnaninsinööri Markku Kärkkäinen p. 050 386 0804, s-posti - merkitä tiedoksi lausunnot ja muistutukset
Sivu 18 - hyväksyä kaavoittajan antamat vastineet lausuntoihin ja muistutuksiin, ja toimittaa vastineet lausunnon antajille ja muistutuksen tekijöille tiedoksi. - lähettää ranta-asemakaavaehdotuksen KH:lle loppukäsittelyyn.