Siikajoen kunnan nuorten palvelut ja nuorisotilat 83/38.381/2017 SIVLK 33

Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Työyhteisötoimikunta Kunnanhallitus Valtuusto

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Taipalsaaren sairaala-alueen ostaminen

Perusopetuksen talousarvio 2015

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sivistyslautakunta :

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KHALL 93 Kunnan maksama työmarkkinatukimaksu (= Kelalle mak set ta va sakkomaksu) on noussut räjähdysmäisesti vuodesta 2011 vuoteen 2013.

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

OMAVELKAISEN TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN LEPPÄLAMMEN VESIOSUUSKUNNAN LAINALLE

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

(Lisätietoja: vt. kunnanjohtaja, puh )

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Siikajoen kunnan vuoden 2013 talousarvio ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelma

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kunnanhallitus

Valmistelu: Työ- ja elinkeinosuunnittelija Sanna Mathlin, p

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Säästökohteita on esitetty seuraavasti: Tilintarkastus lautakunnan esitys 700. Rahoitus Korkotaso on alhainen. korkokulut

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Transkriptio:

Sivistyslautakunta 33 30.03.2017 Sivistyslautakunta 77 23.05.2017 Sivistyslautakunta 84 15.06.2017 Kunnanhallitus 254 19.06.2017 Kunnanhallitus 266 07.08.2017 Sivistyslautakunta 108 30.08.2017 Sivistyslautakunta 115 05.09.2017 Kunnanhallitus 317 18.09.2017 Siikajoen kunnan nuorten palvelut ja nuorisotilat 83/38.381/2017 SIVLK 33 Siikajoen kunnassa nuorisotoimen tarjoamiin palveluihin kuuluvat nuorisotyö ja etsivä nuorisotyö. Nuorten työpajavalmennus siirtyi keskushallinnolta sivistystoimen hallinnon alle vuoden 2017 alusta. Nuorisotoiminnalle osoitetut tilat ovat tällä hetkellä useassa osoitteessa ja ovat toiminnan kannalta epäkäytännölliset. Tilat ovat myös toiminnan laajuuteen nähden liian pienet eikä nuorten työpajavalmennukselle ole tiloja olemassa lainkaan.kunnanvirastolla nuorisotilat ovat jaetussa käytössä henkilökunnan taukotilojen kanssa. Kunnalla ei ole tarjota omia toimivia tiloja nuorisotoimen käyttöön. Kunnan nuorisopalveluita ja -tilakysymystä on pohdittu alustavasti valtuustoseminaarissa marraskuussa 2016. Siikajoen lasten ja nuorten palvelut ja nuorisotoimen tilat tulee sijoittaa yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi 1.1.2018 lähtien, jotta palveluja voidaan laadukkaasti tarjota. Nuorisotoimi tulee olemaan jatkossakin maakuntauudistuksen 1.1.2019 myötä osa kunnan järjestämiä palveluja. Esitys Siikajoen kunnan lasten ja nuorten palveluiden järjestämiseksi yhden katon alla: Lasten, nuorten, nuorten aikuisten talo "RUORI" Ohjausta, neuvontaa, vierellä astelua, tukea, virikkeitä, toimintaa ja touhua perinteitä ja paikkakuntaa kunnioittaen. Samaan kiinteistöön sijoittuisivat seuraavat toiminnot: kerhot, ryhmätoiminnot,lasten sekä nuorten leiripäivät (loma-aikoina sekä viikonloppuisin). Askarteluiltapäivät ja erilaiset teemapäivät, koulutukset (vaikuttajanuoret, nuorisotyöntekijät sekä yhteistyökumppanit), kokoukset/palaverit (vaikuttajanuoret, ohjaus-ja palveluverkosto.

Lisäksi pidettäisiin ryhmäytyksiä ja teemailtoja (koulutusillat, seksuaalikasvatus, mediakasvatus), tyttötyö, poikatyö, erityisnuoret. Liikunnallisen sekä kulttuurisen nuorisotyön toiminnot ja tapahtumat, yöleirit (räätälöidyt sekä kaikille avoimet), perinnepäivät (perinneleivontaa) ja arjen hallinnan taitojen kehittäminen (kuntouttaville, etsivän asiakkaille). Tiloissa voitaisiin toteuttaa sekä yksilö- että ryhmätyöpaja valmennusta.ruoriin olisi mahdollisuus ottaa myös kuntouttavaan työtoimintaan 2-4 hlöä vuoden aikana. Työtekijöiden toimistotilat; nuoriso-ohjaaja ja etsivä nuorisotyöntekijä sekä nuorten työvalmentaja. Mahdollisesti myös paikallisten järjestöjen /yhdistysten toimistoja ja liikunnanohjaajan toimisto Nuorisotoiminnan toteuttaminen jatkossa kunnan kiinteistöjen ulkopuolelta vuokratuissa tiloissa tarkoittaa lisäkustannuksia sivistystoimen talousarvioon. Sivistyslautakunta käy nuorten palveluiden järjestämisestä ja tilakysymyksistä periaatekeskustelun ja päättää esittää edelleen nuorisotoimen palveluiden ja tilojen uudistamisen kokonaisuutta kunnanhallitukselle ja valtuustolle. SIVLK 77 Sivistyslautakunta valtuuttaa sivistystoimenjohtajan selvittämään eri vaihtoehtoja nuorisotoimen tilaratkaisuiksi ja esittää edelleen nuorisotoimen palveluiden ja tilojen uudistamisen kokonaisuutta kunnanhallitukselle ja valtuustolle. SIVLK 84 Sivistyslautakunta kuulee sivistystoimenjohtajan laatiman selvityksen nuorisotoimen tilaratkaisuiksi ja esittää edelleen nuorisotoimen palveluiden ja tilojen uudistamisen kokonaisuutta kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Sivistyslautakunta kuuli sivistystoimenjohtajan laatiman selvityksen nuorisotoimen tilaratkaisuiksi ja päätti, että selvityksen tekemistä ja tilaratkaisun hakemista jatketaan kunnan ja konsernin omistamien kiinteistöjen piirissä. Selvitys tuodaan uuden sivistyslautakunnan käsiteltäväksi kesäkuussa. Stj:n esitys Sivistyslautakunta kuulee ja käsittelee selvityksen kunnan ja kon ser-

nin omistamien kiinteistöjen tilaratkaisuista ja esittää edel leen nuorisotoimen palveluiden ja tilojen uudistamisen ko ko nai suut ta kunnanhallitukselle. KHALL 254 Sivistyslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle nuo ri so toi men palveluiden ja tilojen uudistamisen kokonaisuutta seu raa vas ti: sijoitetaan nuorten palvelut samaan taloon ja teh dään määräaikainen vuokrasopimus ajalle 1.10.2017-31.12.2019 Pekkalantien kiinteistöstä. Vuokra 2400 euroa/kk, lisäksi vesi, sähkö ja kaukolämpö ku lu tuk sen mukaan. Etsivä nuorisotyöntekijä Katja Kuusirati ja työvalmentaja Kat ja Mathlin Raahen Satelliitista paikalla esittelemässä toi min taa ja tilatarpeita klo 17.05-17.40. KHALL 266 Kunnanhallitus päätti jättää asian yksimielisesti pöydälle li sä sel vi tyksiä varten. SIVLK 108 Stj:n esitys Kunnanjohtaja esitti, että asia palautetaan pikaiseen kä sit te lyyn sivistyslautakunnalle ja tekniselle lautakunnalle. En si si jai se na vaihtoehtona tarkastellaan Ruukin kou lu kes kuk ses sa vapaana olevaa tilaa. Kahvitauko klo 18.00-18.25. Sivistyslautakunta kuulee sivistystoimen ja teknisen toimen te ke män selvityksen Ruukin koulukeskuksen vapaana ole vas ta tilasta. Sivistyslautakunta päätti, että tilavaihtoehtojen suhteen teh dään lisäselvityksiä. Selvitykset tullaan käsitelemään yli mää räi ses sä sivistyslautakunnan kokouksessa tiistaina 5.9. klo 17. SIVLK 115 Sivistyslautakunta kuulee ja käsittelee tehdyt selvitykset ti la vaih to ehdois ta ja päättää asian esittämisestä kun nan hal li tuk sel le. Sivistyslautakunta kuuli ja käsitteli tehdyt selvitykset ti la vaih to eh doista ja päätti esittää kunnanhallitukselle nuo ri so toi men palvelujen ja tilojen uudistamisen kokonaisuutta seu raa vas ti: sijoitetaan nuorten

palvelut samaan taloon ja teh dään määräaikainen vuokrasopimus ajalle 1.10.2017-31.12.2019 Pekkalantien kiinteistöstä. Kus tan nukset (vuokra ja muut kustannukset) 2900 euroa/kk. Avustus etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työ val men nuk sen työntekijän palkkakustannuksiin haetaan vuosittain Poh jois-suo men Aluehallintovirastolta. Rahoituksen ha ki ja na on Raahen Satelliitti. Nykytilanteessa, jolloin nuorisotoimen työ- ja toimintatilat ovat erillään eikä nuor ten työvalmennukseen ole tiloja olemassa si säis ten vuok rien laskutus kunnanvirastolta on 22 694 eu roa vuodessa. Lisäksi siivouksesta laskutetaan 6960 euroa vuo des sa. Pekkalantien kiinteistössä kustannukset ovat seuraavat: Vuosi 2017: ajalla 1.10.-31.12.2017 8700 euroa, johon PSA VI:n avustus 1000 euroa = 7700 euroa, lisäksi saadaan avus tus nuorten työvalmennuksen toiminnan käyn nis tä mi seen ja materiaalihankintoihin 3500 euroa. Vuosi 2018 ja vuosi 2019: kiinteistökustannukset 34 800 eu roa vuodessa. Lisäksi siivouksesta, lumitöistä ym. mah dol li ses ti aiheutuvat kustannukset. KHALL 317 Aila Mäkisalo jätti asiassa eriävän mielipiteen. Sivistystoimenjohtaja Tiina Kangas, etsivä nuo ri so työn tekijä Katja Kuusirati, nuorten työvalmentaja Sanna Roukala, nuo ri so - ohjaaja Elina Matkaselkä ja Raahen satelliitista Kat ja Mathlin esittelivät asiaa. Esittely kuultiin 307 hy väk sy mi sen jälkeen. Kangas, Kuusirati, Roukala, Matkaselkä ja Math lin olivat kokouksessa klo 16.50-17.50. Kunnanhallitus keskusteli asiasta. Aila Mäkisalo esitti, että käy te tään nuorten palvelujen sijoituspaikkoina kuntakonsernin omia tiloja. Et sivä nuorisotyöntekijä ja nuorten työvalmentaja sijoitettaisiin Ruu kin Vuokratalot Oy:n rivitaloon Hillatielle ja nuo ri so - ohjaaja Ruukin koulukeskukseen. Jukka Ruopsa kannatti Mäkisalon esitystä. Keskustelun päätyttyä päätettiin suorittaa puheenjohtajan esi tyk sestä nimenhuutoäänestys. JAA ilmaisi sivistyslautakunnan esityksen nuorisotoimen pal ve lu jen

ja tilojen uudistamisen kokonaisuudesta seu raa vas ti: sijoitetaan nuorisotoimen palvelut samaan taloon ja teh dään määräaikainen vuokrasopimus ajalle 1.10.2017-31.12.2019 Pekkalantien kiinteistöstä. Kustannukset (vuok ra ja muut kustannukset) 2 900 euroa / kk. EI ilmaisi Aila Mäkisalon esityksen, jota Jukka Ruopsa kan nat ti, että käytetään nuorten palvelujen sijoituspaikkoina kuntakonsernin omia ti lo ja. Etsivä nuorisotyöntekijä ja nuorten työvalmentaja si joi tet tai siin Ruukin Vuokratalot Oy:n rivitaloon Hillatielle ja nuo ri so - ohjaaja Ruukin koulukeskukseen. Näin suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 JAA ja 2 EI ään tä. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tu li sivistyslautakunnan esitys.