Hennan ja keskustan yhdysliikenteen vaihtoehdot, ai ka tau lu vuo roineen, kustannusarvioineen ja selvityksineen on esitetty oheisessa liit tees sä:

Samankaltaiset tiedostot
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Hennan aseman toteuttamissopimuksen hyväksyminen ja Hennan investointien käynnistäminen / Hennan asema ja siihen liittyvät rakenteet, määräraha

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Vuoden 2013 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Mölsä Tero

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Aloite esityslistan liitteenä.

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Taipalsaaren sairaala-alueen ostaminen

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

SEUJOUKJ Vuoden 2017 seudullisen joukkoliikenteen talousarvioon esitetään seuraavaa:

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 21/ Otsikko Sivu 311 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Hennan liityntäliikenteen vaihtoehdot. Orimattilan kaupunginhallitus Katja Suhonen Joukkoliikennesuunnittelija

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 19/ Otsikko Sivu 252 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 4

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

426/61.612/2013 TL 355

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

LUKUVUODEN KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI

Rautatie on mahdollisuus

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Oheismateriaalina lausuntopyyntökyselyyn ehdotetut vastaukset.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 208 29.05.2017 Kaupunginhallitus 274 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 54 28.08.2017 Orimattilan keskustan ja Hennan juna-aseman yhdysliikenne 190/08.01.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 208 Hennan juna-asema valmistuu syksyllä 2017 ja Z - juna pysähtyy en sim mäi sen kerran asemalla 10.12.2017. Tämän johdosta tek ni selle lautakunnalle esiteltiin 11.4.2017 ja kaupunginhallitukselle 8.5.2017 Orimattilan keskustan ja Hennan juna-aseman välisen yhdys lii ken teen alustavia suunnitelmia. Tämän jälkeen keskustan ja Hen nan yhdysliikenteen vaihtoehtoisia järjestämismalleja käsiteltiin Hen nan seurantaryhmässä 29.5.2017. Seurantaryhmän ko kouk sessa näitä malleja, vuorovaihtoehtoja ja kustannusarvioita selvittivät LSL:n edustaja sekä kaupungin osalta joukkoliikenneyhdyshenkilö. Valmistelussa on ollut LSL:n järjestämän liikenteen kolmella eri vuoro ti hey del lä olevaa vaihtoehtoa. Lisäksi vaihtoehtona on selvitetty pal ve lu bus sin liikennöintimahdollisuutta. Sen osalta on kuitenkin todet ta va, että palvelubussin 13 tunnin liikennöinti edellyttää kahta kuljet ta jaa. Tämä nostaa kustannuksia. Yhdellä autolla palvelua jär jestet täes sä ei ehditä aamulla peräkkäisille junavuoroille. Lisäksi ra joittee na on bussin paikkamäärä 15. Hennan ja keskustan yhdysliikenteen vaihtoehdot, ai ka tau lu vuo roineen, kustannusarvioineen ja selvityksineen on esitetty oheisessa liit tees sä: Liite nro 1 Seurantaryhmä linjasi omalta osaltaan Hennan ja Orimattilan keskus tan välisen linja-autoliikenteen vuorotiheyttä ja järjestämistapaa si ten, että Hennan ja keskustan välinen yhdysliikennevuorot lin ja-autoil la järjestettäisiin LSL:n toimesta talvisin vaihtoehto 2 ( lii tän tä yhtey det tärkeimpiin vuoroihin) ja kesäisin vaihtoehto 3 (mi ni mi tar jonta). Lisäksi selvitetään mahdollisuus hyödyntää kutsutakseja. Yh dyslii ken ne al kai si 10.12.2017 ja olisi voimassa kesään 2019 asti. Sii hen men nes sä on saatu tietoja yhdysliikenteen mat kus ta ja mää ris tä se kä mat ka ket juis ta ja yhdysliikennettä voidaan muuttaa tarpeen mu kaan. Vuoteen 2019 ulotetun hankinnan aikana voidaan lii ken teen mää riä muuttaa ilman sanktioita. Kokouksessa todettiin li säk si, et tä yhdysliikenteen tulevien vuosien kilpailutus tulee val mis tel la ajois sa. Tässä tulee kuitenkin ottaa huomioon LSL-alueen ny kyis ten so pimus ten uudet kilpailutukset ja halutaanko Hennan lii tyn tä lii ken ne

kytkeä myös vuoden 2019 jälkeen niihin. Edelleen seu ran ta ryh mä katsoi, että koska LSL:n ensi talven yhdysliikenteen ai ka tau lut valmis tel laan kesäkuussa, tulee asia käsitellä jo 29.5.2017 kau pun ginhal li tuk ses sa. Kokoukseen mennessä tulee selvittää kus tan nus ten lisäksi yhdysliikenteen valtionosuudet ja lipputulot. Seurantaryhmässä todettiin, että yhdysliikenteen järjestämisessä on huo mioi ta va keskeisenä synergisenä tekijänä asiakkaan nä kö kulmas ta matkaketjujen lippujärjestelmä ja sen toimivuus. Laki lii kenteen palveluista edellyttää 1.1.2018 alkaen hankittavien liik ku mis palve lu jen tai niihin liittyvien lippu- ja maksujärjestelmien täyttävän lain 2 luvun 3 :n vaatimukset. Vaikka yleisin tapa on tunnistepohjaisen kor tin käyttö, taustajärjestelmäpohjaisuus ei aina edellytä fyysistä mat ka kort tia/tun nis teen käyttöä ja esimerkiksi mobiililippu toi mii aina taus ta jär jes tel mään kytkettynä. Koska Orimattilan kaupunki on Lahden seutuliikennealuetta, jossa on käytössä Walt ti-lip pu ja myös Helsin kiin suuntautuvaa työmatkaliikennettä, oli si hyvä aluksi kar toit taa, mihin kuljetusketjuihin matkustajille ha lu taan luoda help po käyt töi siä lipputuotteita. Olemassa olevat lip pu jär jes tel mät, kuten Waltti, HSL ja Matkahuolto ovat kukin etenemässä lain aikataulussa taus ta jär jestel mä poh jai suu teen, Walt ti-kor tin ja HSL-alueen yhteistyö on myös etenemässä, jolloin matkustajan Walt ti-kort ti voisi sisältää myös HSL-alueen matkustusoikeutta. Jär jes te lyt edellyttävät toki so pi muksia Orimattilan ja HSL:n välillä, mut ta teknisesti tähänkin on pian valmius. Hennan ja Orimattilan keskustan 10.12.2017 alkavan yh dys lii kenteen kus tan nuk siin on varattu vuoden 2017 budjetissa määrärahaa 15.000. Vuodelle 2018 pitää talousarvioon varata yhdysliikenteen mää rä ra hat erikseen. LSL:n laatiman arvioin mukaisesti Orimattilan kau pun gin joukkoliikenteen rahoitusosuus lisääntyisi Hennan ja keskus tan yhdysliikenteen johdosta seurantaryhmän esityksen pe rusteel la 290 000 eurolla vuodessa. Tästä summasta pitää kui ten kin vähentää lipputulot. Arvio lipputuloista on n. 22.000. Lisäksi valtion osuu det lisääntyvät. Arvio saatavista valtionosuuksista ja net tokus tan nus ar vio esitetään kokouksessa. Orimattilan keskustan yhdysliikenteen osalta on kustannusten lisäksi huo mioi ta va, että yhdysliikenne ja Z - junan pysähtyminen Hen nassa mahdollistavat heti alusta alkaen kaikkien kaupunkilaisten matkus ta mi sen pääkaupunkiseudulle. Täten se hyödyttää ko ko Ori matti laa eikä vain Hennaan muuttavia. Hyvät yh dys lii ken ne vuo rot markki noi vat parhaiten Hennan juna-aseman ja ju nien käyttöä. Tällä turva taan samalla se, että juna jatkossakin py säh tyy Hennassa ja alueen investoinnit ovat hyödyllisiä. Lisäksi Hen nan markkinointiin uusil le asukkaille tulee olla hyvät työkalut. Mat kus ta van asiakkaan näkö kul mas ta on huomioitava erityisesti mat ka ket ju jen sujuvuus (lip pujär jes tel män sujuvuus, aikataulujen yh teen so pi vuus, kattava mat kus-

ta ja in for maa tio, maas) sekä lii ken ne kaa ren vaatimukset. Hennan asuttamisen tarkoitus on kaupungin huoltosuhteen pa ran tami nen, verotulojen lisääminen sekä Hennan ja kaupungin keskustan vuo ro vai ku tuk sen lisääminen. Asian valmistelu: elinkeino- ja kehittämisjohtaja Kimmo Kuparinen p. 0400 842 408, projektipäällikkö Suvi Nirkko 044 7813760 ja si vis tystoi men talouspäällikkö Jari Railio 044 781 3535. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää: 1. Orimattilan keskustan ja Hennan juna-aseman välinen yh dys liiken ne järjestetään 10.12.2017 alkaen Hennan seurantaryhmän 22.5.2017 esityksen mukaisesti siten, että yhdysliikenne toteutetaan LSL:n toimesta talvisin vaihtoehto 2 mukaisesti ( liitäntäyhteydet tärkeim piin vuoroihin) ja kesäisin vaihtoehto 3 mukaisesti (mi ni mi tar jonta). Lisäksi selvitetään mahdollisuus hyödyntää kutsutaksiliikennettä. 2. Keskustan ja Hennan juna-aseman välisen yhdysliikenteen määrä ra hat huomioidaan kohdassa 1 esitetyn mukaisesti vuoden 2018 ta lous ar vios sa. Menojen lisäksi huomioidaan yhdysliikenteeseen saa ta vat valtionosuudet ja lipputulot. Päätös: Keskustelun kuluessa Sinikka Lindgren esitti, että asian käsittely siirre tään seuraavaan kokoukseen. Sirkka-Liisa Papinaho kannatti Sinik ka Lindgrenin esitystä. Riitta Karjalainen kannatti asian käsittelyn jat ka mis ta. Puheenjohtaja totesi, että koska asian käsittelyn siirtämisestä on tehty kannatettu esitys, käsittelyn jatkamisesta on ää nes tet tä vä. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jonka mukaan ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla, äänestävät JAA ja ne, jot ka kannattavat Sinikka Lindgrenin ja Sirkka-Liisa Papinahon kan nat tamaa esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Pidetyssä nimenhuutoäänestyksessä annettiin kuusi JAA-ääntä (Huh ta la, Karjalainen, Ryynänen, Welling, Viljanen, Koivunen) ja kuu si EI-ääntä (Erola, Hirvonen, Koivisto, Lindgren, Mölsä, Pa pinaho). Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena (pu heen johta jan äänen ratkaistessa) asian käsittelyä jatketaan. Ville-Petteri Erola esitti, että asiaa pitää edelleen selvittää vaih to ehto ineen eikä linja-autoliikennevaihtoehtona. Juha Hirvonen kan nat ti Ville-Petteri Erolan esi tys tä.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu vastaesitys, asias ta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jonka mukaan ne, jotka kannatavat kaupunginjohtajan esitystä, ää nestä vät JAA ja ne, jotka kannattavat Ville-Petteri Erolan tekemää ja Juha Hirvosen kannattamaa esitystä, äänestävät EI. Äänestysesitys hy väk syt tiin. Pidetyssä nimenhuutoäänestyksessä annettiin kuusi JAA-ään tä (Huhtala, Karjalainen, Ryynänen, Welling, Viljanen, Koivu nen), kolme EI-ääntä (Erola, Hirvonen, Mölsä) sekä kolme tyh jää ääntä (Koivisto, Lindgren, Papinaho). Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen tuloksena kaupunginhallitus on päättänyt asian kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti. Asia viedään valtuuston vahvistettavaksi, koska kysymyksessä on vuoden 2018 määräraha. Ville-Petteri Erola ja Juha Hirvonen jättivät päätökseen eriävän mielipiteen, liite nro 1a. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta heti päätöksenteon jälkeen. Kaupunginhallitus 14.08.2017 274 Asian valmistelu: elinkeinojohtaja Kimmo Kuparinen, puh 0400 842 408 Asia tulee ratkaista elokuun 2017 loppuun mennessä, että LSL pystyy hoitamaan käytännön järjestelyt. Painettuun aikatauluvihkoon nämä yhteydet eivät ehdi, joten siltä osin tiedotus tulee hoitaa itse. Edellisen 29.5.2017 kokouksen jälkeen päivitetyt Hennan ja kes kustan yhdysliikenteen vaihtoehdot, aikatauluvuoroineen, kus tan nus arvioi neen ja selvityksineen on esitetty oheisessa liitteessä: Erillisliite. Keskeisemmät aiempaan esitykseen muuttuneet tiedot: Jos vuorot liikennöitäisiin vain yhdellä autolla, voitaisiin säästää noin 50 000 euroa vuodessa. Tällöin odotus aika 7:30 junalle kas vaa 0 minuutista 20 minuuttiin (sivu 7). Kilpailutus voi tuoda säästöjä yksikköhintoihin (sivu 7) Palvelubussin laskelmat sekä vahvuudet ja rajoitteet (sivu 13) Nettokustannukset (sivu 18) Yhdysliikennettä koskeva sopimus tulisi tehdä 10.12.2017 alkaen. Hen nan liikenteen päättyminen todetaan kilpailutuksen yhteydessä

Kaupunginjohtaja: Orimattilalaisilta tiedustellaan myös mielipidettä bussiliikenteen järjes tä mi ses tä Hennan asemalle. Sähköinen kysely löytyy Orimattilan kau pun gin nettisivuilta. Kysely on auki 20. elokuuta saakka. Ky se lyssä tiedustellaan, mille junavuoroille asukkaat toivovat bus si lii ken nettä. Kaupunginhallitus esittää asian 29.5.2017 tehdyn päätöksen mu kaises ti kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi ja välittää saadun li sä infor maa tion valtuustolle tiedoksi. ---------- Kaupunginjohtaja täydensi päätösesitystä siten, että liikennöinti toteu te taan yhdellä autolla. Päätös: Keskustelun kuluessa Juha Hirvonen esitti, että pal ve lu bus si lii kenteen hinta-arviota kysytään paikallisilta yrittäjiltä. Ville-Petteri Erola kan nat ti Juha Hirvosen esitystä. Kaupunginvaltuusto 28.08.2017 54 Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi, että keskustelun ku lues sa Tuula Koivunen ym. ovat kannattaneet kaupunginjohtajan pää tös esitys tä. Edelleen puheenjohtaja totesi, että Juha Hirvosen esitys on tulkittavissa asian siirtoesitykseksi. Puheenjohtaja teki ää nes tys esityk sen, jonka mu kaan ne, jotka kannattavat asian päättämistä täs sä kokouksessa, ää nes tä vät JAA ja ne, jotka kannattavat asian kä sit telyn siirtämistä Juha Hirvosen esityksen perusteella, ää nes tä vät EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Pidetyssä ni men huu to ää nes tyk ses sä annettiin kuusi JAA-ääntä (Jokinen, Karjalainen, Koi vu nen, Möl sä, Nieminen, Ryynänen) ja kolme EI-ääntä (Erola, Hir vo nen, Sik ki lä). Puheenjohtaja totesi, että äänestyksen jälkeen kaupunginhallitus on päät tä nyt, että asian käsittelyä jatketaan. Edelleen puheenjohtaja tote si, että kos ka asiasta ei ole keskustelun päättämisen jälkeen tehty kau pun gin joh ta jan pää tös esi tyksestä poikkeavia esityksiä, kau pungin hal li tus on päättänyt asian kau pun gin joh ta jan esityksen mu kaises ti. Ville-Petteri Erola, Juha Hirvonen ja Sari Sikkilä jättivät asian kä sit telys tä eriävän mielipiteen, liite nro 1. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta heti päätöksenteon jälkeen.

Kaupunginhallitus: Hennan ja keskustan yhdysliikenteen vaihtoehdot, ai ka tau lu vuo roineen, kustannusarvioineen ja selvityksineen on esitetty oheisessa liit tees sä. Liite nro 3 Kaupunginahallituksen 14.8.2017 kokouksessa jätetty eriävä mie li pide on liite nro 4. Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen 29.5.2017 tehdyn päätöksen sillä täydennyksellä, että liikennöinti toteutetaan yhdel lä autolla. Päätös: Keskustelun kuluessa Venla Avelin esitti, että asian käsittely siir retään vuoden 2018 talousarvion käsittelyn yhteyteen. Juha Hirvonen, Su san na Särkinen ja Sari Sikkilä kannattivat Venla Avelinin tekemää esi tys tä. Todettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn jatkamisesta on äänestettävä, koska on tehty kan natet tu käsittelyn siirtoesitys. Puheenjohtaja teki ää nes tys esi tyk sen, jon ka mukaan ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esi tyk sen mu kais ta käsittelyä tässä kokouksessa, äänestävät JAA ja ne, jotka kan nat ta vat Venla Avelinin tekemää asian siirtoesitystä, ää nes tä vät EI. Äänestysesitys hvyäksyttiin. Pidetyssä ni men huu to ää nes tyk sessä annettiin 23 JAA-ääntä ja 10 EI-ääntä. Äänestysluettelo on liite nro 1 Puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jatkuu sekä avasi kes kus telun uudelleen. Puheenvuoroja ei pyydetty. Puheenjohtaja totesi, että kau pun gin val tuus to on päättänyt asian kaupunginhallituksen esityksen mu kai ses ti.