Antti Hyvärinen, Aarno Dietz ja Heikki Löppönen TEEMA: AUDIOLOGIA Lasten kuulonkuntoutuksen polku Kuulonkuntoutuksen tarkoituksena on turvata kuulovikaiselle mahdollisimman normaali puheen ja kielen kehitys. Epäily kuuloviasta syntyy nykyisin vaikeiden kuulovikojen osalta kuuloseulonnassa, joka tehdään heti syntymän jälkeen kaikille vastasyntyneille. Lopulliseen diagnoosiin pääseminen vaatii useita tutkimuskäyntejä, joissa yhdistetään kliinisiä tutkimuksia ja sähköisiä kuulovasteiden tutkimuksia. Kuulonkuntoutus toteutetaan molemmissa korvissa käytettävillä kuulokojeilla. Ellei tavanomainen kuulokojekuntoutus takaa varmasti puheen kehitykselle riittävää kuuloa, voidaan lapselle asentaa sisäkorvaistute. Nykyisen käytännön mukaisesti pyritään saamaan toiminnallinen kuulo kumpaankin korvaan, joten sisäkorvaistutekin voidaan asentaa molemmille puolille. Kuulovikaiset lapset käyvät säännöllisessä seurannassa hoitavissa yksiköissä. Yleisin käynti väli kouluikään saakka on puoli vuotta. Kuntoutukseen osallistuu moniammatillinen työryhmä. Hyvä yhteistyö kuntouttajien, perheen, koulun ja lapsen muun ympäristön kanssa on onnistuneen kuntoutuksen edellytys. Lasten kuulonkuntoutus on laaja kokonaisuus, joka alkaa kuulovikaa epäiltäessä ja päätyy aikuiseksi tulevan nuoren tukemiseen (KUVA). Kuulovammojen etiologia on varsin laaja ja samoin moniammatillinen työntekijäjoukko, joka tähän työhön polun varrella liittyy. Kuulonkuntoutuksen tavoitteena on turvata puheen ja kielen kehitys, mahdollistaa oppiminen ja koulutus sekä tukea lapsen so siaalista kehittymistä, persoonallisuuden kasvua ja toimintakykyä ( Joint Committee on Infant Hearing 2007). Tarkoituksena on minimoida kuulovian aiheuttama haitta lapsen elämässä nyt ja tulevaisuudessa. Kiireettömän hoidon kriteereissä kuulovammaa epäiltäessä katsotaan jatkotutkimukset aiheellisiksi, mikäli lapsella epäillään olevan sellainen kuulovika, joka voi haitata puheen ja kielen sekä vuorovaikutustaitojen kehittymistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005). Kuulon heikkenemän hoitorajaksi on asetettu 20 db, mutta numerorajaa tärkeämpää on ajatella lapsen kokonaisuutta. Kuulonmittausten tulokset on aina suhteutettava lapsen ikään ja kehitystasoon. Kuulovian tyyppi eli se, minkätasoinen ja mille taajuusalueelle sijoittuva kuulon heikkenemä on vaikuttaa huomattavasti kuntoutustarpeeseen ja myös kuntoutusmahdollisuuksiin. Mikäli lapsella todetaan muita kehitykseen vaikuttavia ongelmia, kuten tarkkaavuushäiriö, nämä voivat korostaa lievänkin kuulovian lapsen kehitykselle ja oppimiselle aiheuttamaa haittaa. Seulonta Kuntoutuspolun lähtöpisteenä on epäily lapsella olevasta kuuloviasta. Aiemmin se syntyi yleensä vanhempien huolestuessa lapsen kuulosta tai kuuloreaktioiden puuttumisesta tai puheen viivästyneen kehityksen toteamisesta neuvolatutkimusten yhteydessä. Pienten lasten kuulon tutkimuksissa käytetyt torven tai räikän äänen laukaiseman auropalpebraalirefleksin (APR) havainnointi ja paikantamisvasteen tai muun reaktion havaitseminen käytettäessä pienoisaudiometria eli uikkua, ovat kuitenkin erittäin epäluotettavia menetelmiä kuulon tason selvittämiseksi. Yksittäisen avosektorilla toimivan työntekijän todennäköisyys tavata uransa varrella edes yksi todellisen kuulovian omaava lapsi on melko pieni, koska kuulo vikaa esiintyy noin yhdellä tuhannesta vastasyntyneestä. Tämä aiheuttaa merkittävän riskin diagnostiikan ja kuntoutuksen aloituksen viivästymisestä, mikä lisää kuuloviasta aiheutuvaa kehitysvii- 819 Duodecim 2011;127:819 25
AUDIOLOGIA Vastasyntyneiden kuuloseula Neuvolan kuulotesti Diagnostiikkavaihe Kuulovika todetaan Kuntoutuskokeilu kuulokojeilla Lievä vaikea kuulovika Kuulokojekuntoutus Vaikea erittäin vaikea kuulovika Sisäkorvaistutehoito Kuulokeskusseuranta Puheterapia Kuntoutusohjaus Sopeutumisvalmennus Esikoulu-/kouluarviojaksot tai polikliininen selvittely Kuntoutustyöryhmä Tukitoimet koulussa Ammatinvalinnan tukeminen KUVA. Lasten kuulonkuntoutuksen polku. 820 vettä. Mikäli epäily lapsen kuuloviasta syntyy vasta puheen kehityksen ongelmien myötä, on vahinkoa päässyt jo tapahtumaan. Kaikkien vastasyntyneiden kuulonseulonta on merkittävästi aikaistanut kuulovikaepäilyä. Seulonnalla tarkoitetaan kaikille lapsille suoritettavaa koneellista kuulontutkimusta heti syntymän jälkeen. Automaattilaite ilmoittaa positiivisen tai negatiivisen seulontatuloksen ennalta asetetun mittaustulosrajan mukaisesti. Seulontalaite ei siten anna mitään arviota kuulon tasosta. Nykyään varhaisvaiheen kuulon seulontaa toteutetaan kaikissa Suomen synnytyssairaaloissa. Seulontamenetelmänä käytetään yleensä sisäkorvan kaikuvasteen määritystä eli otoakustista emissiotutkimusta. Testi tehdään synnytysvuodeosastolla lapsen ollessa muutaman vuorokauden ikäinen, ja siitä huolehtii yleensä synnytysosaston henkilökunta. Ne lapset, joilla ei saada riittäviä kuulovasteita, testataan uudestaan lyhyen ajan sisällä joko emissiotestillä tai aivorungon sähköisten potentiaalien (ABR) mittauksella. Seulonta on siis useimmissa yksiköissä kaksivaiheinen. Seulaan jää noin 1 2 % kaikista lapsista, ja kuulovammaisiksi heistä osoittautuu yleensä noin 10 % (Hyvärinen ja Pirinen 2009). On siis hyvä muistaa, että valtaosa seulaan jääneistäkin osoittautuu aivan normaalikuuloisiksi. Varhaisvaiheen seulonnalla pyritään löytämään heti syntymän jälkeen lapset, joilla on kehitystä haittaava kuulovika ( Joint Commit- A. Hyvärinen ym.
tee on Infant Hearing 2007). Huomattavakaan toispuolinen kuulon heikkenemä ei aiheuta lapselle merkittävää kehitysviivettä ensimmäisten ikävuosien aikana. Tämän vuoksi vain toiselta puolelta saatavan seulontavasteen katsotaan riittävän seulan läpäisemiseen, eikä näitä lapsia lähdetä yleensä tutkimaan enempää. Seulonta ei kuitenkaan löydä eteneviä kuulovikoja, ja tämän vuoksi perusterveydenhuollossa suoritettavat kuulontutkimukset ovat edelleen tärkeitä. Seulonta poistaa tarpeen tutkia kuuloa alle puolen vuoden ikäisiltä lapsilta, mutta tämän jälkeen kuuloa täytyy tutkia ja epäilyn herätessä lähettää lapsi yksikköön, jossa voidaan tehdä luotettavaa diagnostiikkaa. Edelleen tulee muistaa, että vanhempien epäily lapsensa kuuloviasta tulee aina ottaa vakavasti. Kuulovikaepäilyn varmistaminen eli diagnoosivaihe on yleensä haasteellista palapeliä, jossa joudutaan yhdistelemään useita erityyppisiä tutkimuksia, eikä diagnoosi useinkaan varmistu yhdellä käyntikerralla. Mitä vanhempi tutkittava lapsi on ja mitä hankalammasta vammasta on kysymys, sitä nopeammin kuulovammadiagnoosi voidaan tehdä, mutta kuulon tason tarkka määritys vaatii aina enemmän aikaa ja useampia tutkimuskäyntejä. Tutkimusvaihe Seulaan jääneelle lapselle suoritetaan ensimmäiset diagnostiset kuulontutkimukset mahdollisimman pian seulonnan toisen vaiheen jälkeen eli noin 1 2 kuukauden iässä. On luonnollista, että vastasyntyneen perhe elää epävarmuudessa, kunnes varmuus lapsen kuulosta on saatu, ja tämän vuoksi tarpeettoman pitkiä viiveitä tutkimusten aloittamiseen tulee välttää. Lapselle tehdään ns. objektiivisen kuulon mittaukset normaalin unen aikana. Nämä mittaukset sisältävät emissiovasteiden (TEOAE, DPOAE) ja aivorungon sähköisten kuulovasteiden (ABR, ASSR) mittauksia. Menetelmät ja käytettävät laitteet vaihtelevat yksiköittäin. Kaikki tutkimukset ovat kuitenkin lapselle kivuttomia. Aivorungon sähköisistä vasteista pystytään jo laatimaan ensimmäinen arvio kuulon tasosta eli saadaan ns. estimaattiaudiogrammi. Lisäksi lapsen reaktioita eri ääniin havainnoidaan. Lapsen iän karttuessa tutkimusten painopiste alkaa siirtyä yhä enemmän kohti kliinisiä kuulontutkimuksia. Ensin havainnoidaan lapsen reaktioita äänikentässä, ja sitten tutkitaan mahdollisesti lapsen kuuloaistimuksen ehdollista refleksiä (visual reinforced audiometry, VRA). Seuraavaksi lapselle opetetaan leikkiaudiometriaa, jossa lapsi äänen kuullessaan esimerkiksi laittaa palikan koriin. Nämä tutkimukset vaativat erityisesti lapsille suunnitellut tutkimustilat ja osaavan tutkimushenkilöstön. Pieniä lapsia tutkittaessa saadaan luotettavia tuloksia, mikäli käytetään kahta tutkijaa ja riittävästi aikaa. Yksittäinen mittaus voi aina sisältää virhelähteitä, minkä vuoksi tutkimuksia on tehtävä toistetusti, jotta kuulon tasosta saadaan luotettava käsitys. Kuulokäyrä näyttää paranevan hiljalleen lapsen kasvaessa, mutta tässä tulee muistaa kliinisten kuulontutkimusten luonnollinen kulku: alkuvaiheen reaktiokynnyksestä siirrytään kohti todellista kuulokynnystä. Vain mittaustarkkuus siis paranee, ei kuulo. Lapsen kuulovammadiagnoosi aiheuttaa joskus vanhempien kieltämisreaktion: kuulovamman olemassaoloa ei haluta myöntää. Vanhemmilla on suuri halu havaita kuulo reaktioita, ja kuulovikaisen lapsen kyky reagoida muihin ympäristöstä tuleviin vihjeisiin, kuten liikkeeseen ja valoon, aiheuttaa usein ristiriitaisia havaintoja. Tämän ilmiön tunteminen sekä tilanteen huolellinen selvittäminen ja perheen informointi, auttavat perhettä selviämään alkuvaiheen sekavuudesta ja luovat pohjan kuntoutuksessa myöhemmin tarvittavalle luottamukselle. Vanhempien kanssa keskustelulle onkin varattava riittävästi aikaa diagnoosivaiheessa. Vaikean kuulovamman löytyminen omalta lapselta on vanhemmille luonnollisesti järkytys. Kuntoutus Kun kuulovamman tasosta on saatu käsitys, suunnitellaan tarvittava kuntoutus. Kaikkein lievimmissä vioissa voidaan selvitä ilman apuvälineitä, mutta yleensä kuntoutuksen perustana on äänten vahvistaminen kuulokojeilla tai hankalimmissa vioissa sisäkorvaistutteella. Lapsilla käytetään aina kahta korvantauskuulokojetta, jos se vain on suinkin mahdollista. 821 Lasten kuulonkuntoutuksen polku
AUDIOLOGIA YDINASIAT 88Kuulovian varhainen toteaminen vähentää kehitykselle aiheutuvaa haittaa. 88Vaikeat kuuloviat tulisi diagnosoida ennen kolmen kuukauden ikää, ja kuntoutus pitäisi aloittaa ennen puolen vuoden ikää ja asentaa sisäkorvaistute vuoden iässä. 88Lasten kuulonkuntoutus on moniammatillista yhteistyötä, joka kestää koko lapsuuden ajan. 88Tekniset apuvälineet eivät tee kuulovikaisesta normaalikuuloista. vähintään keskivaikeasta kuulovammasta aiheutuvaa kehitysviivettä, joka lapsen on kurottava kiinni kuntoutuksen alettua. Kuulovika aiheuttaa yleensä viivästystä puheen ja kielen kehitykseen ja estää vaikeimmissa tapauksissa kokonaan normaalin puhekommunikaation kehittymisen. Tärkein kehitysviivettä määrittävä tekijä on kuulovian synnyn ja asianmukaisen kuntoutuksen käynnistämisen välinen aika. Muina vaikuttavina tekijöinä ovat luonnollisesti muut mahdolliset vammat ja sairaudet sekä lapsen yksilölliset ominaisuudet. Perheen ja lähipiirin antamalla kielellisellä esimerkillä on myös erittäin selkeä vaikutus lapsen kehitykseen. 822 Myös sisäkorvaistute asennetaan molempiin korviin, mikäli kuulon heikkenemä on korvissa sellainen, ettei tavanomaisella akustisella vahvistamisella todennäköisesti saavuteta puheen erottamiseen riittävää kuuloa kummassakaan korvassa. Osalla potilaista, joilla toisella puolella on riittävästi jäännöskuuloa, voidaan menestyksekkäästi käyttää toisessa korvassa sisäkorvaistutetta ja toisessa tavanomaista kuulokojetta (Eapen ja Buchman 2009). Kuulokojeen käyttö voidaan aloittaa 5 6 kuukauden iässä. Koska kuulon heikkenemän tarkka määritys on lapsilla hankalaa ja jopa osin mahdotonta, joudutaan kuntoutuksen alussa aina sietämään epävarmuutta ja lähtemään liikkeelle hieman vajavaisin tiedoin. Aluksi voidaankin aina puhua kojekokeilusta, jossa lapsen kuulovasteiden kehittymistä seurataan kojekuntoutuksen alettua tiheästi. Kuulonmittauksia tehdään sekä kojeiden kanssa että ilman niitä. Parantuneet vasteet kojeita käytettäessä varmistavat kuulovian diagnoosia ja kertovat vasteesta kuntoutukseen. Tarvittaessa kojekokeilu voidaan aloittaa osastojaksolla, jolloin peräkkäisinä päivinä suoritetuilla tutkimuksilla päästään nopeammin varmistamaan kojeiden vahvistuksen riittävä taso ja samalla voidaan ohjata perhettä kojeiden käyttämisessä. Kaikkien lasten varhainen kuulonseulonta on selvästi aikaistanut kuulovammojen diagnosointi-ikää. Tämä pienentää merkittävästi Sisäkorvaistute Ellei tavallisilla kuulokojeilla saada riittävää kuntoutusvastetta, voidaan harkita sisäkorvaistutteen asentamista vuoden ikäisenä (Kral ja O Donoghue 2010). Tämän hoidon ikäraja on selvästi laskenut viime vuosien aikana. Vielä muutama vuosi sitten kahden vuoden ikää pidettiin riittävänä. Nykyisin pyrkimyksenä on asentaa sisäkorvaistute jo lähempänä yhden vuoden ikää. Istutekuntoutuksessa leikkausiän varhentuminen on merkittävin syy selvästi parantuneisiin tuloksiin. Nykyisin voidaan suurimmalle osalle perheistä kertoa istutevaihtoehdosta jo noin puolen vuoden iässä eli silloin, kun lapselle aletaan sovittaa kuulokojeita. Mikäli kuuloreaktiot puuttuvat kokonaan muuten normaalisti kehittyneeltä lapselta tuossa iässä, on epätodennäköistä, että tavanomainen kojekuntoutus riittää puheen ja kielen normaaliin kehitykseen. Perheille jää siten enemmän aikaa sopeutua ajatukseen tulevasta leikkauksesta ja valmistautua edessä olevaan intensiiviseen kuntoutukseen. Seuranta Kuulovikaiset lapset käyvät säännöllisesti seurannassa hoitavassa yksikössä aluksi muuta mien kuukausien välein mutta siirtyvät myöhemmin puolivuosittaisiin käynteihin. Kun lapsen puheen ja kielen kehityksen sekä oppimisen nopeimman vaiheen aika on ohi A. Hyvärinen ym.
noin kymmenen vuoden iässä, voidaan siirtyä vuosittaisiin seurantakäynteihin. Säännöllisen seurannan tarkoituksena on varmistaa kuulonkuntoutuksen toteutuminen ja seurata vastetta. Käynneillä mitataan lapsen kuulo ja tarkistetaan kojeiden antama vaste. Samalla tarkastetaan kuulokojeiden oikea toiminta ja korvakappaleiden istuvuus. Käynneillä tehdään myös tilannearvioita tarvittavista muista apuvälineistä ja päivitetään mahdolliset viranomaisten vaatimat lausunnot. Näiden teknisten asioiden lisäksi käynneillä pyritään tukemaan lasta ja perhettä sopeutumisessa kuulovamman kanssa elämiseen. Säännölliset seurantakäynnit päättyvät noin 16 18 vuoden iässä, jonka jälkeen siirrytään tarvittaessa tehtäviin käynteihin. Esikoulu- ja kouluvaihe aiheuttavat suuren murroksen lapsen elämään. Kuulovammaisen lapsen tapauksessa näissä murrosvaiheissa tarvitaan erityistä tukea ja seurantaa. Kouluvaiheessa lapsen kuunteluetäisyys puhujaan kasvaa merkittävästi, jolloin kuuleminen hankaloituu. Puhuttu kieli muuttuu yhä abstraktimmaksi ja informaation määrä puheessa kasvaa merkittävästi. Kuulovammasta tai muista syistä johtuvat puheen ja kielen kehityksen viiveet voivat altistaa myös lukemisen ja kirjoittamisen ongelmille. Esiopetusjaksoa (esikoulu ja koulun ensimmäinen ja toinen luokka) voidaan tarvittaessa jatkaa nelivuotiseksi. Tällä varmistetaan riittävän hyvä perusta myöhemmälle oppimiselle. Kuntoutuksessa käytetään apuvälineenä lisäksi FM-laitetta, jolla pyritään optimoimaan kuuntelutulos myös hankalammissa olosuhteissa. FM-laitteessa käytetään erillisiä lähetin- ja vastaanotinyksikköjä, joiden välillä ääni siirtyy radiotaajuisena signaalina. Laitteistolla vältetään akustisen signaalin heikkeneminen 6 db:n verran aina matkan kaksinkertaistuessa, eli näin parannetaan häiriöetäisyyttä. FM-laite otetaan käyttöön yleensä esikoulussa tai koulun ensimmäisellä luokalla. Koulunaloitusvaiheessa kuulovammaisten lasten kuntoutusohjaaja toimii erittäin tärkeässä roolissa välittäen tietoa kuulovammasta ja sen kuntoutuksessa tarvittavista apuvälineistä opettajille ja myös luokkatovereille. Tämä helpottaa koko yhteisön sopeutumista tilanteeseen. Koulumaailmassa on nykyään pyrkimyksenä integroida erityisoppilaat mahdollisimman pitkälti normaaliin opetukseen. Samanaikaisesti kuitenkin kunnissa on selviä paineita kasvattaa ryhmäkokoja sekä karsia luokissa toimivien avustajien määrää. Luokkatilan vähäinen kaiku ja taustahälyn mahdollisimman vähäinen määrä takaavat parhaan mahdollisen kuunteluympäristön. Mitä suuremmissa ryhmissä toimitaan, sitä enemmän taustamelua syntyy. Isommissa ryhmissä myös opettajan ja avustavan henkilökunnan aika jakaantuu useammalle lapselle. Tämä aiheuttaa haasteita myös erilaisten apuvälineiden oikeassa käytössä ja lisää riskiä, ettei kuulovammainen käsitäkään saamiaan ohjeita oikein. Moniammatillisuus Puheen ja kielenkehityksen turvaamiseksi tai jo syntyneen viiveen hoitamiseksi useat kuulovikaiset lapset tarvitsevat laajempaa tukea. Yleensä lapset tutkitaan työryhmässä, jossa voidaan kartoittaa lapsen kokonaisselviytymistä ja tarvittavia tukitoimenpiteitä. Työryhmässä on tavallisesti foniatri, psykologi, puheterapeutti sekä kuulonkuntoutuksesta vastaava audiologi tai korvalääkäri. Lisäksi työryhmään kuuluvat lasten kuulon tutkijat, kuntoutusohjaaja sekä sosiaalityöntekijä. Lapselle tehdään lähtötason selvittämistä varten tutkimukset kuntoutuksen alussa, ellei lapsi ole jäänyt varhaisvaiheen seulaan. Tällöinhän painopiste ei ole lähtötason selvittämisessä vaan perheen ohjaamisessa kuulovamman kanssa elämiseen. Työryhmässä voidaan tehdä tarvittaessa laajempia selvityksiä lapsen siirtyessä esikouluun tai kouluun, jolloin kyetään parhaiten suunnittelemaan lapselle tarvittava koulumuoto ja tarvittavat tukitoimet sinne. Puheterapia ja sopeutumisvalmennus Kuulonkuntoutuksella pyritään mahdollistamaan puheen ja kielen normaali kehitys. Useimmat vaikeasti kuulovammaiset lapset tarvitsevat säännöllistä puheterapiaa tämän tukemiseksi. Terapian tarve määräytyy kehitysviiveen mukaan, mutta yleensä säännöllisen 823 Lasten kuulonkuntoutuksen polku
AUDIOLOGIA tuen tarve kestää noin viidenteen ikävuoteen saakka. Vaikeasti kuulovammaisten terapiat toteutetaan Kelan kustantamana. Lievemmissä kuulovioissa voi pelkkä puheterapeutin ohjaus ja seuranta riittää, mutta mikäli tarvitaan säännöllisempää terapiaa, se täytyy järjestää perusterveydenhuollon kautta. Lapset ottavat yleensä kiinni kehityseron ikätovereihinsa kuntoutuksen aikana. Nykyisellä sisäkorvaistutekuntoutuksella saadaan pelkästään vaikeasti kuulovikaisista lapsista suurin osa kielen ja puheen normaalin kehityksen rajoihin kouluikään mennessä (Kral ja O Donoghue 2010). Useimmat heistä pystyvät siis etenemään normaaliin kouluun, joskin silti saatetaan yhä tarvita erilaisia tukikeinoja. Kuulovammainen lapsi ja perhe ovat koko lapsen kasvun ajan muuttuvien haasteiden edessä. Kuulovika vaatii sopeutumista, ja tätä edesautetaan sopeutumisvalmennuksen avulla. Valmennusta voidaan järjestää sairaaloiden omana toimintana tai järjestöjen kautta. Sopeutumisvalmennuksessa pyritään antamaan koko perheelle lisää tietoa kuulovammasta ja sen kuntoutuksesta, mielellään juuri siinä vaiheessa, kun perhe on siirtymässä kohti uutta vaihetta elämässään. Valmennusta toteutetaan tiiviinä tietoiskumaisina päiväkursseina tai esimerkiksi Kuuloliiton järjestäminä pidempinä kursseina. Tällöin voidaan tarjota perheille paremmin aikaa keskustella toisten vastaavassa tilanteissa olevien perheiden kanssa. Tällaisesta vertaistuesta voi olla erittäin paljon apua. Vaikeiden kuulovammojen aiheuttamat tyypilliset ääntämisvirheet, kuten takainen ääntämys ja äänteiden korvautumiset toisilla, ovat vähentyneet ja vähenevät edelleen selvästi parantuneen kuntoutuksen ansiosta. Tässä piilee kuitenkin myös pieni vaaratekijä; normaalilla ääntämyksellä puhuva lapsi on kaikesta huolimatta kuitenkin kuulovammainen. Tämä tulee muistaa, kun näitä lapsia kohdataan neuvoloissa sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon piirissä. ovat merkittävästi parantuneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Todennäköisesti emme saavuta yhtä suurta harppausta kuntoutustuloksissa seuraavina vuosina, mutta pienet edistysaskeleet useammalla alueella vievät kuntoutusta kuitenkin vähitellen eteenpäin. Suomessa ollaan nyt siirtymässä sisäkorvaistutteiden molemminpuoliseen asennukseen varhaislapsuuden kuurojen kuntoutuksessa. Näin seuraamme muissa Pohjoismaissa jo muutaman vuoden vallinnutta hoitokäytäntöä. Molemminpuolisella istutehoidolla pyritään parantamaan kykyä kuulla hälyssä ja mahdollisuutta saavuttaa jonkinasteinen suuntakuulo, mikä parantaa kuulovikaisen suoriutumista arjessa (Eapen ja Buchman 2009). Kuulokojeiden ja istutteiden kykyä muokata ääntä ja siten auttaa kuulovammaisen selviytymistä hankalissa kuunteluolosuhteissa parannetaan tekniikan kehittymisen myötä. Laitteistot saadaan pienemmiksi, mutta kaikesta tekniikan kehittymisestä ja tehokkaasta kuntoutuksesta huolimatta potilaasta ei saada normaalikuuloista. 1990-luvulla sisäkorvaistutteen saaneet lapset alkavat siirtyä jo keskiasteen opintoihin ja sitä kautta työelämään. He muodostavat siten uuden ryhmän, johon kuuluvia yhä useammat terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat opiskelija- ja työterveyshuollossa. Tulevaisuuden haasteena on tukea tämän kuulovikaisten ryhmän selviytymistä yhä lisääntyvää kommunikaatiota vaativassa yhteiskunnassa. ANTTI HYVÄRINEN, erikoislääkäri AARNO DIETZ, erikoislääkäri KYS:n korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka HEIKKI LÖPPÖNEN, professori, ylilääkäri Itä-Suomen yliopisto ja KYS:n korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Sidonnaisuudet Antti Hyvärinen, Aarno Dietz ja Heikki Löppönen: Kirjoittajat ovat toimineet luennoitsijoina ja osallistujina koti- ja ulkomaisiin kongresseihin ja koulutuksiin sisäkorvaistutteita valmistavien yhtiöiden (Cochlear ja Med-El) tuella. Tulevaisuus 824 Sisäkorvaistutehoidon kehittymisen myötä vaikeiden kuulovikojen kuntoutustulokset A. Hyvärinen ym.
KIRJALLISUUTTA Eapen RJ, Buchman CA. Bilateral cochlear implantation: current concepts. Curr Opin Otolaryngol Head Neck Surg 2009;17:351 5. Hyvärinen A, Pirinen E, toim. Melu ja kuulo. Pienten lasten varhainen kuulon kuntoutus: XXX valtakunnalliset audio logian päivät Kuopio 2. 3.4.2009. Helsinki: Suomen Audiologian yhdistys r.y. 2009. Joint Committee on infant Hearing. Year 2007 position statement: principles and guidelines for early hearing detection and intervention programs. Pediatrics 2007;120:898 921. Kral A, O Donoghue GM. Profound deafness in childhood. N Engl J Med 2010;363:1438 50. Sosiaali- ja terveysministeriö. Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet. Sosiaali- ja Terveysministeriön oppaita 2005:5. Helsinki: Sosiaali- ja Terveysministeriö 2005. Summary Auditory rehabilitation path for children The suspicion of a hearing defect is nowadays raised during auditory screening, which is performed on all newborn immediately after birth. Final diagnosis requires several examination visits, during which clinical examinations are combined with electrical examinations of auditory responses. Auditory rehabilitation is executed with hearing aids applied in both ears. If conventional auditory rehabilitation with hearing aids does not ensure sufficient hearing for the development of speech, the child can be provided with a cochlear implant. Children with a hearing defect should regularly be monitored. A multiprofessional team participates in the rehabilitation. 825