SYYSTIEDOTE INARIN KOULU 2014
Hei, syksy on pyörähtänyt jo täyteen käyntiin ja edessäsi on Inarin koulun syystiedote 2014. Se pitää sisällään tärkeitä asioita, joten ei ole haitaksi, vaikka sen panee tietopaikkaan ja tarvittaessa palaa tiedotteeseen, mikäli jokin asia on jäänyt epäselväksi. Koulussa on aloittanut opinnot tänä lukuvuonna 127 oppilasta. Luku on siis edelleen kasvava. Se on hienoa, koska se kuvastaa Inarin kylän ja sen lähialueen elävyyttä ja vetovoimaisuutta. Me koulussa olemme mielellämme mukana luomassa hyvää ja huolehtivaa asumisympäristöä lapsiperheille. Koulu on lapsen työtä. Jokapäiväinen koulu opettaa rutiineihin ja rytmiin sekä siihen, että asioita on hoidettava ajallaan. Alkusyksy menee totutusti hieman erilaisella lukujärjestyksellä ja ohjelmalla, mutta on tärkeää käyttää niitä mahdollisuuksia, joita meillä ympäristössämme on, nyt kun siihen on vielä valoa ja lämpöä. Syyskuusta tilanne alkaa tasaantua, kunhan retket ja leirikoulut on saatu pidetyksi. Syksyn aikana on jo keskusteltu koulun valvonnasta ja siitä saako koulualueelta poistua kouluaikana ja miten on asia koulun päättymisen jälkeen. Valvontakohdassa asiasta on enemmän, mutta sivuan asiaa myös tässä, koska haluan korostaa sitä, että kyseessä on lasten turvallisuus. On kodin ja koulun etu, että meillä on tiedossa missä lapsi on. Jos poistuminen koulusta on tiedossa, voimme yhdessä tietää tarpeen vaatiessa lapsen olinpaikan ja mikäli jotakin epämääräistä esimerkiksi koulumatkalla tapahtuu, pystymme siihen puuttumaan. Siksipä oppilaat eivät saa poistua koulualueelta kouluaikana, odottaessaan koulukuljetusta tai ollessaan iltapäiväkerhossa. Erillisellä kodin hakemalla luvalla voi käydä toki hoitamassa pienen kauppaasian ennen kotiin suuntaamista. Koulukuljetukset on suunniteltu oppilaiden lukujärjestysten mukaan. Siksi ei ole mahdollista, että oppilaat vaihtavat omin päin autoa mennen esimerkiksi kotiin myöhemmässä autossa tai kaverin luokse kylään. Ongelma tulee vastaan autojen kokoa määritettäessä ja siinä, etteivät koulun vakuutukset kata ylimääräisiä matkustajia reiteillä onnettomuuden tapahtuessa. Mikäli asiasta halutaan poiketa esim. säännöllisen kerhon vuoksi ja siirtyä myöhempään kuljetukseen, tulee asiasta olla yhteydessä koululle. Vanhempien vastuuseen liittyvä asia ovat myös hammaslääkärit ja poissaolot, ja siksi niistä muistutan teitä. Hammashoitolan kanssa on sovittu, että he ilmoittavat asiasta koteihin. Kodit ilmoittavat lapsistaan koululle asiat, joiden aikana lapsi on poissa opetuksesta. Vastuu lapsen valvonnasta opetuksesta poissaolon aikana on siis kodilla, olipa sitten hammaslääkäri- tai muu lääkärikäynti Inarissa tai Ivalossa. Tekstiviesti ei riitä luvan hakemiseen poissaoloissa, koska koulun on mahdoton kontrolloida viestin lähettäjää. Lupa on haettava reissuviholla tai Wilmalla, jolloin allekirjoituksilla tai tunnuksella varmistetaan luvan hakija. Oppilashuoltolaki uudistui alkuvuodesta ja se toi kunnille hieman lisää velvoitteita. Käytännössä tämä näkyy mm. sillä, että tiivistämme yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa ja sosiaalityöntekijä on aktiivisesti mukana koulun toiminnassa jo aiemmin mukana olleen nuorisotyöntekijän lisäksi. Pyrkimys on hoitaa asioita jo ennen kuin niistä muodostuu huoli tai ongelma lapsille tai aikuisille. Tavallinen arki asettuu hiljalleen ja kerhotoimintakin alkaa vilkkaana syksyn myötä. Lapsille tehdään alkusyksyn aikana kyselyä kiinnostavista harrastuskohteista, jo nyt toimivista harrastuksista ja mahdollisista uusista muodoista, joiden toteuttamista tulee selvittää. Liikuntatoimi on mukana kehittämässä liikunnallista välituntikulttuuria koulullemme pienillä liikuntavälipaloilla. Tiedottamisesta on tiedotteessa oma kappaleensa, mutta pyrin siihen, että aika-ajoin päivitän pedanettiin http://www.peda.net/veraja/inari/koulu lyhyesti koulun yleisiä kuulumisia ja tulevaa. Hyvää syksyä kaikille, Ilkka Korhonen rehtori
INARIN KOULUN HENKILÖKUNTA 2014-2015 OPETTAJAT NIMI PUHELIN Korhonen Ilkka Rehtori 0400-232662 Arrela Anu Luokanopettaja, 1 lk, (14 oppilasta) 040-5789973 Asikainen Helga Luokanopettaja, E ja 2. lk, (9 oppilasta) 040-5785411 Niva Hanna Luokanopettaja, 3.-4. lk, (14 oppilasta) 040-5786754 Hongisto Janne Luokanopettaja 5-6. lk, (20 oppilasta) 040-5787039 Seurujärvi Armi Luokanopettaja, E-2. lk, SMP, (7 oppilasta) 040-5787681 Magga Inker-Anne Luokanopettaja, 3.-6 lk, SMP, (9 oppilasta) 040-5787863 Kuuva Petra Luokanopettaja, E-2.lk, SMI, (10 oppilasta) 040-5787931 Mäenpää Iiris Luokanopettaja, 3.-6. lk, SMI, (6 oppilasta) 040-5788225 Pyykkö Maijukka Aineenopettaja, SMI, luokanvalvoja 8. lk ja SMI 7. lk (yht. 10 oppilasta) 040-5788369 Sainio Minna Erityisopettaja 040-1757541 Ylitepsä Anna Englannin ja ruotsin kielen aineenopettaja 040-5788734 Ryytty Tommy Matem. fysiikan ja kemian aineenopettaja, 040-5788965 luokanvalvoja 9. lk, (9 oppilasta) Lämsä Arto Äidinkielen aineenopettaja, opintojen ohjaus 040-5789013 Näkkäläjärvi Elle-Maaret Aineenopettaja SMP, luokanvalvoja SMP 8.-9. lk, (8 oppilasta) 040-5789916 Kokkonen Satu-Maaret Aineenopettaja 040-5789328 Korteniemi Juho Teknisen työn ja liikunnan aineenopettaja 040-5789323 Magga Seija Aineenopettaja SMP, luokanvalvoja 7. lk ja SMP 7. lk, (11 oppilasta) 040-5789553 Suoninen Margareetta Aineenopettaja SMP 040-3577125 Sivertsen Seija Tuntiopettaja, SMK 040-1843828 Taimi Johanna Tuntiopettaja, RA 040-5783703 Huovinen Heli Tuntiopettaja, SMI Francett Mariann Tuntiopettaja, UB MUU HENKILÖKUNTA MUU HENKILÖKUNTA Kangas Piia Toimistosihteeri (8-13), IP-toiminnanohjaaja (13-16) 040-5895684 Magga Siiri Koulunkäynninohjaaja 040-5790162 Tanhua Sirpa Koulunkäynninohjaaja 040-3587478 Känsälä Hannu Koulunkäynninohjaaja 040-3532280 Siivikko Päivi Kouluterveydenhoitaja, 040-8445482 terveydenhoitajan vastaanotto auki oppilaille ilman ajanvarausta ma-to klo 10.20-11.00 Leskinen Jaana Sosiaalityöntekijä 040-7398829 Eironen Mirja Keittäjä-työnjohtaja 040-1529180 Linna Sirpa Ravitsemistyöntekijä 040-1529180 Mylläri Eeva Laitoshuoltaja 0400-847329 Feodoroff Ritva Laitoshuoltaja 040-7249453 Kopakkala Veikko Kiinteistönhoitaja 040-7310585 PUHELINNUMEROT Rehtori 0400-232662 Kanslia 040-5895684 Opettajat, B-rakennus 040-3532298 Iltapäiväkerho 040-3587478/040-5790162 Kiinteistönhoitaja 040-7310585 Laitoshuoltaja 0400-847329 Laitoshuoltaja 040-7249453 Keittiö, jakelu 040-1529180 SÄHKÖPOSTIOSOITTEET: etunimi.sukunimi@inari.fi WWW-SIVUT: www.peda.net/veraja/inari/koulu
TAPAHTUMAT LUKUVUONNA 2014-2015 Oppiaine Mitä/missä Milloin Äidinkieli "Yritys hyvä"-kirjoituskilpailu 9.lk kevätlukukausi Kirjaston käyttöön ja tiedon hakuun syyslukukausi Perehtyminen Ivalon kirjastossa/ 7.-8-lk lukuvuoden aikana Lukio/SOGSAKK/työvoimatoimisto 9.lk syyslukukausi Englanti/ruotsi Mahdollisia ulkolaisia vieraita lukuvuoden aikana Matematiikka BG/GE "Metsävisa"-kilpailu 8. ja 9. lk kevätlukukausi Tutustuminen kalanviljelylaitokseen 7.lk lokakuu Toivoniemen linturetki, 7.-8.lk, saamen 3.-6.lk toukokuu Fysiikka/kemia Kirakan voimalaitos 9.lk kevätlukukausi Uskonto UE Tutustumiskäynti saamelaiskirkossa 8.lk syyslukukausi Historia/ Taloustietokilpailu 9.lk huhtikuu yhteiskuntaoppi Saamelaiskäräjien esittely 9.lk syyslukukausi Giellagasinstituutin esittely helmikuu Kuvataide Paikkakunnan näyttelyt 1.-9.lk lukuvuoden aikana Valokuvauksen teemapäivä, Ylä-Lapin kameraseura 9. lk 26.8.2014 Musiikki Orkesterivierailuja 1.-9.lk lukuvuoden aikana Ijahis Idja E-9 15.8.2014 Käsityö Paikkakunnan käsityöläisammatit ja työpajat 1.-9.lk lukuvuoden aikana Liikunta Yu-kilpailut Ivalossa, 1.-6.lk 2.9.2014 Yu-kilpailut Ivalossa, 7.-9.lk 3.9.2014 Uimahallikäynnit/sisäliikunta e.-9.lk marras/helmikuu Talviliikuntapäivä huhtikuu Koulujen väliset hiihtokilpailut Inarin stadionilla maaliskuu Terveystieto Ensiapu/elvytys 7.-8.lk lukuvuoden aikana
Oppilaanohjaus Nuoristoimen ja "NuVa:n" esittäytyminen 7.lk syyskuu Tutustuminen virastoihin Ivalossa 7.lk helmikuu TET-jakso yksi työpäivä 7.lk syksy TET-jakso viisi työpäivää 8.lk vk 41 TET-jakso viisi työpäivää 9.lk vk 43 TET-jakso neljä työpäivää 9.lk vk 22 Tutustuminen SAKK:n eri toimipisteisiin 9.lk lukuvuoden aikana Ivalon lukioon tutustuminen tammi-helmikuu Koulutusmessut Sodankylä/Tähtelä 9.lk syyslukukausi "Nou hätä"-pelastustaitokampanja 8.lk helmi-maaliskuu Päihdevalistus 5.-6.-luokkalaisille, Vasatokka syyslukukausi Sieivagovat marraskuu? Skabmagovat tammikuu Liikenneturvallisuusviikko 8.-14.9.2014 Pohjois-Lapin kameraseura, Valokuvauksen työpaja 9. lk? Retket Marjanpoiminta/taksvärkki, yksi työpäivä.9.2014 Luokkaretki, kolme-viisi työpäivää 9.lk toukokuu Juhlat Syyslukukauden päättäjäiset la 20.12.2014 Saamelaisten kansallispäivä to 6.2.2015 Lukuvuoden päättäjäiset la 30.5.2015
KOULUSSA ANNETTAVA OPETUS TYÖAJAT Lukuvuoden työpäivät Lukuvuoden 2014-15 työajan on sivistyslautakunta päättänyt 27.11.2013/ 91. Syyslukukausi to 07.08.2014 - la 20.12.2014 (93 koulupäivää) Syysloma ma 13.10.2014 - pe 17.10.2014 Kevätlukukausi ke 07.01.2015 - la 30.05.2015 (95 koulupäivää) Talviloma ma 02.03.2015 - pe 06.03.2015 Koulu voi päättää syyslukukauden ja kevätlukukauden päättäjäispäivän lisäksi kolmannen lauantaityöpäivän ja sitä vastaavan vapaapäivän, joka määrätään koulun työsuunnitelmassa. Koulujen erilaisista työajoista ei saa syntyä merkittäviä lisäkustannuksia. Koulu alkaa 7.8.2014 klo 8.45. Inarin koulu pitää lauantaityöpäivän 10.1.2015 ja sitä vastaavan vapaapäivän 15.5.2015. Päivittäinen työaika Inarin koulun päivittäinen työaika on seuraava: Tunti / Klo 1. 8.45 9.30 2. 9.35 10.20 3. 11.00 11.45 4. 11.50 12.35 5. 12.55 13.40 6. 13.45 14.30 Ensimmäinen oppitunti aloitetaan luokissa lyhyellä päivänavauksella. Kerran viikossa järjestetään koulun yhteinen aamunavaus. Lounas tarjoillaan päivittäin klo 10.20-11.00 koulun ruokalassa porrastetusti. Kaikille oppilaille tarjotaan välipala klo 12.35-12.55. Inarin koulussa noudatetaan Inarin sivistyslautakunnan 13.6.2012 vahvistamaa Inarin koulun tuntijakoa. OPETUSTUNNIT Suomenkielinen opetus Esiopetuksessa on yhdeksän oppilasta. Ryhmä on jaettu kolme kertaa viikossa ja kahdella tunnilla on kaksi opettajaa ohjaamassa koko ryhmää. Suomenkielisessä alkuopetuksen ryhmässä on 15 oppilasta. Ryhmä on jaettu kahdeksi jakotunnein siten, että toinen aloittaa aiemmin ja toinen ryhmä päättää myöhemmin.
Suomenkielisessä 3.-4. luokassa on neljätoista oppilasta. Luokan oppilaat on jaettu musiikin, käsityön, liikunnan ja englannin tunneilla. Käsityötä ja liikuntaa opetetaan koko ikätason ryhmissä, jolloin mukana ovat myös saamenkieliset oppilaat. Suomenkielisessä 5.-6. luokassa on 19 oppilasta. Opetusryhmä on jaettu vuosiluokan mukaan englannin kielen, fysiikan, äidinkielen, matematiikan ja musiikin tunneilla. Käsityön opetuksessa oppilaat ovat saaneet valita joko teknisen tai tekstiilityön. Kuitenkin lukuvuoden aikana opetetaan valinnoista riippumatta noin kuukauden jakso myös toista vaihtoehtoa. Liikunnan opetuksessa opetetaan ryhmiä sukupuolen mukaan jaettuna eli 5.-6. luokan tyttöjen liikunta on oma ryhmä ja pojilla vastaava ryhmä. Liikunnan ryhmissä ovat mukana myös saamenkieliset oppilaat. Saamenkielinen opetus Esi- ja alkuopetuksen luokilla 0-2 opetus on saamenkielistä. Inarinsaamenkielisessä 3-6 luokassa opetetaan saameksi seuraavat oppiaineet: äidinkieli, matematiikka, ympäristötieto, historia, uskonto ja kuvataide. Saameksi opetetaan 15-18 tuntia viikossa 3-6 luokkien oppilaita. Seitsemännen luokan oppilaat opiskelevat inarinsaameksi äidinkieltä, matematiikkaa, biologiaa/maantietoa, uskontoa, terveystietoa ja historiaa, yhteensä 12,5 tuntia. Pohjoissaamenkielisen 3-4 luokan oppilaat opiskelevat saameksi seuraavat oppiaineet: äidinkieli, matematiikka, ympäristötieto, uskonto ja kuvataide, yhteensä 16 tuntia viikossa. 5-6 luokkien oppilaat saavat opetusta saameksi edellisten lisäksi historiassa ja fysiikka-kemiassa. Saamenkielistä opetusta annetaan heille yhteensä 16 tuntia viikossa. Seitsemännen luokan oppilaat opiskelevat pohjoissaameksi äidinkieltä, matematiikkaa, biologiaa/maantietoa, uskontoa, historiaa, kuvataidetta ja terveystietoa. Saamenkielistä opetusta oppilailla on 12,5 tuntia. Kahdeksannen luokan oppilaat opiskelevat 13,5 tuntia saameksi ja opiskeltavat aineet ovat seuraavat: äidinkieli, matematiikkaa, biologia/maantieto, terveystieto, uskonto ja yhteiskuntaoppi. Yhdeksännen luokan oppilaat opiskelevat saameksi äidinkieltä, matematiikka, biologiaa/maantietoa, terveystietoa, uskontoa ja yhteiskuntaoppia. Saamen kielellä opetetaan 13 tuntia. Alakoulun oppilaat voivat valita vapaaehtoisen saamen oppiaineen. Vapaaehtoista ainetta opetetaan vuosiluokalla 1 ja 2 yksi/kaksi oppituntiviikossa ja vuosiluokilla 3-6 kaksi tuntia viikossa. Vapaaehtoinen aine lisää oppilaan viikkotuntimäärää 1-2 tuntia. Vuosiluokilla 7-9 saamea voi lukea valinnaisena oppiaineena kaksi tuntia viikossa. Valinnaisaineryhmät ja oppilasmäärät Valinnaisaineita on oppilaalla vuosiluokkien 7-9 aikana yhteensä 13 oppituntia. Seitsemännellä luokalla on kaksi tuntia, kahdeksannella luokalla on viisi tuntia ja yhdeksännellä luokalla on kuusi tuntia valinnaisia opintoja. Valinnaisaineiden opetussuunnitelmat on hyväksytty Inarin kunnan opetussuunnitelmassa. Valinnaisaineryhmät on muodostettu pääsääntöisesti oppilaiden valintojen mukaan. Taulukkoon on koottu tiedot lukuvuoden 2014-15 valinnaisaineryhmistä, oppilasmääristä ja opetukseen varatuista tunneista. Koska opetusryhmät ovat pieniä, niin valinnaisaineiden todellinen valinnaisuus jää olemattomaksi. Asiaa on pyritty auttamaan muodostamalla 7.-9. -luokan oppilaista yksi kokonaisuus, jolloin samassa valinnaisaineryhmässä on oppilaita vuosiluokilta 7-9. Tässä kokonaisuudessa on valittavina aineina inarinja pohjoissaamen A-2 kielet, kuvataide, musiikki ja liikunta.
Seitsemännen luokan oppilaat opiskelevat valinnaisaineita: kuvataide, musiikki, liikunta, pohjoissaame ja inarinsaame. Kahdeksannen luokan lyhyttä valinnaisainetta opetetaan vain syyslukukauden ja opetettavana aineena on erätaito. Kahdeksannen ja yhdeksännen luokan yhteisinä valinnaisaineina ovat erätaito, kuvataide, liikunta, pohjois- ja inarinsaame, kotitalous ja tekninen työ. Yhdeksännen luokan oppilaat opiskelevat valinnaisena aineena tietotekniikkaa, tekstiilityötä ja teknistä työtä, kotitaloutta, kuvaamataitoa, musiikkia, liikuntaa ja pohjoissaamea. OPETUKSEN YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTÄVÄ MUU TOIMINTA Kerhot Koulun tuntikehyksestä varataan kuusi tuntia koulun omaan kerhotoimintaan. Inarin kirkonkylässä on kohtuulliset mahdollisuudet osallistua eri järjestöjen, Inarin kansalaisopiston, nuorisotoimen ja seurakunnan järjestämään vapaa-ajan toimintaan. Alustavan suunnitelman mukaan koulussa on sählykerho, 2h/vk ja musiikkikerho 1h/vk alkuopetuksen oppilaille, bändikerho 1h/vk ja saamenkäsityökerho 1h/vk. Kiinnostuksesta järjestetään alkusyksystä oppilaille kiinnostuskartoitus, jossa selvitetään kerhokiinnostuksen määrä. Koulu ei järjestä kuljetuksia vapaa-ajan kerhoihin. Lukuinto Lukuinto on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama 3-vuotinen ohjelma, jonka toteuttavat Oulun yliopiston humanistinen tiedekunta ja kasvatustieteiden tiedekunta. Inarin koulusta ovat mukana 0-9 luokkien saamenkieliset oppilaat ja myöhemmin on tarkoitus saada toimintaan mukaan kaikki Inarin koulun oppilaat. Lukuinto toimintaa johtaa Inarin kunnan Saamelaiskirjasto yhdessä Oulun yliopiston humanistinen tiedekunnan ja kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa. Toimita jatkuu teemavuodella lukuvuonna 2014-2015 ja hankkeen on tarkoitus järjestää lukuvuoden aikana tapahtumia kouluihin. RETKET JA LEIRIKOULUT Inarin koulun luokkien leirikoulut ja tiedossa olevat tapahtumat Esiluokka Vasatokka, 5.9, Petra Kuuva 1. lk yökoulu koulussa, 9.-10.10.2014, valvojina Anu Arrela ja avustaja 2. lk Vasatokka kaksi työpäivää 28.8-29.8. 2014, yöpyminen Vasatokassa, Helga Asikainen ja avustaja 2. lk Paadarin porotila, yksi työpäivä kevätlukukausi 2015, Armi Seurujärvi 3. lk Mattojärvi 27.8.-29.8. kolme työpäivää, Satu-Maaret Kokkonen ja Anna Ylitepsa 4. lk Rovajärvi, kolme työpäivää 27.-29.8.2014, Inker-Anne Magga ja Margareetta Suoninen 5. lk Lemmenjoki, neljä työpäivää 26.-29.8.2014, Maijukka Pyykkö ja Marke Laaksonen 6. lk Helsinki, viisi työpäivää 25.-29.8.2014, Seija Magga, Iiris Mäenpää ja Karoliina Pussi 7. lk Vasatokka, yksi työpäivä, 22.8.2014, Seija Magga 8. lk Kuoppajärvi, kolme työpäivää 27.-29.8.2014, Tommy Ryytty ja Juho Korteniemi 9. lk Luton Miesten perinnepäivä, 21.8.2014, Ilkka Korhonen ja Arto Lämsä 9. lk Leirikoulu viikko 23, Satu-Maaret Kokkonen ja Seija Magga Yläluokat: Keskitaimenjärven retkipäivä, syyskuussa 2014 Retkien suunnittelusta vastaavat luokkien opettajat ja luokanvalvojat. Oppilaat ja vanhemmat huolehtivat varojen keruusta leirikouluja ja retkiä varten. Koulu kustantaa retkien osalta ateriat kouluaterian hinnoittelun mukaan. Oppilaitten vanhempia toivotaan mukaan retkille. Luokat tekevät lisäksi lyhyitä osapäiväretkiä lähimaastoihin ja paikkakunnalla oleviin kohteisiin. Myös paikkakunnalla oleviin näyttelyihin tutustutaan.
MUU TOIMINTA Työelämään tutustuminen Alkuopetuksen oppilaat vierailevat mahdollisuuksien mukaan vanhempien työpaikoilla. 3 6 luokkien oppilaat tutustuvat paikkakunnan eri ammattialojen työpaikkoihin. Työelämään tutustutaan työpaikoilla luokkien 7-9 aikana yhteensä 15 työpäivää. 7. luokalla syyslukukaudella yhden työpäivän ajan, 10.10.2014 8. luokalla viisi työpäivää viikolla 41 9. luokalla kymmenen työpäivää viikoilla 43 ja 22 TET-jaksojen tavoitteena on saada tietoa eri ammateista ja virikkeitä oman elämänuran suunnitteluun. TETjaksoilla oppilaat saavat myös mahdollisuuden toimia työyhteisön jäsenenä. TET-jakson aikana oppilaat laativat kirjallisen raportin harjoittelustaan ja työpaikan vastuuhenkilö arvioi harjoittelijan onnistumisen työssään. Seitsemännen ja kahdeksannen luokan oppilaat voivat harjoitella työelämään vain Inarin kunnan alueella. Yhdeksännen luokan oppilaat voivat hakea harjoittelupaikkoja myös muualta Suomesta. Koulu kustantaa kaikki matkakulut työharjoittelun osalta Inarin kunnan alueella sekä yhden aterian harjoittelupäivältä ja muille paikkakunnille korvataan kohtuulliset matkakustannukset, enimmillään 50. Majoituskustannuksia koulu ei korvaa. OPETUKSEN OHEISTOIMINNOT OPPILASHUOLTO Kouluruokailu Kouluateria valmistetaan Inarin koulun omassa keittiössä. Lounas tarjoillaan päivittäin alkaen klo 10.20 oppilaille koulun ruokalassa. Ruokalajärjestäjät toimivat klo 10.20-10.40. Välipala tarjotaan kaikille oppilaille klo 12.35-12.55. Toinen välituntivalvojista toimii valvojana. Iltapäiväkerhoon osallistuvien oppilaiden välipala tarjotaan klo 13.30. Tapaturman hoito ja terveydenhuolto Kouluterveydenhuolto on toimintaan, joka pyrkii turvaamaan jokaiselle oppilaalle mahdollisimman hyvän terveyden ja ohjaamaan häntä terveiden elämäntapojen omaksumisessa. Tavoitteena on, että oppilaan kasvu ja kehitys etenisi tasapainoisesti. Toiminnan sisältö on pääosin erilaisia terveystarkastuksia, seulontatutkimuksia sekä terveyskasvatusta. Kouluterveydenhuolto on paljolti yhteistyössä kodin, koulun ja terveydenhuoltohenkilöstön kanssa. Tapaturmat ja sairaudet Kouluterveydenhoitajan vastaanottotilat ovat B-rakennuksen toisessa kerroksessa. Terveydenhoitaja on tavattavissa maanantaista perjantaihin klo 8.00-10.00. Tapaturmatilanteissa ensiavun antaa opettaja tai paikalla oleva aikuinen. Jos tapaturma vaatii lisähoitoa, loukkaantunut toimitetaan Ivalon terveyskeskukseen jatkohoitoon. Lapsen kotiin ilmoitetaan tapauksesta. Tapaturmailmoitus tehdään jokaisesta tapauksesta. Määräaikaistarkastukset Lääkärintarkastukset järjestetään ensimmäisen, viidennen ja kahdeksannen luokan oppilaille. Kahdeksannen luokan oppilaat saavat nuorison lääkärintodistuksen, joka on voimassa viisi vuotta. Lääkärintarkastuksista tiedotetaan koteihin erikseen tarkemman ajankohdan varmistuttua. Terveydenhoitaja tekee terveystarkastuksia kaikille oppilaille. Hän pitää myös sukupuolivalistusoppitunteja viidennen, kuudennen ja kahdeksannen luokan oppilaille. Yhdeksännen luokan oppilaat saavat rokotuskortin, johon on merkitty kaikki lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa saadut rokotukset. Jos oppilaalla on ongelmia näkemisen kanssa, hän saa kouluterveydenhoitajalta lähetteen optikolle.
Fysioterapeutin palvelut Tarpeen mukaan järjestetään yksittäisten oppilaiden hoitaminen koulupäivän tai iltapäiväkerhon aikana koulun tai terveydenhoitajan tiloissa. Puheterapeutin palvelut Puheterapeutti antaa tarveharkintaisesti koulupäivän aikana terapiaa oppilaille, muusta puheopetuksesta vastaa ensisijassa erityisopettaja. Hammashuolto Kaikki oppilaat ovat ilmaisen hammashoidon piirissä. Hoidot annetaan Inarin hammashoitolassa valtakunnallisten ohjeistojen mukaan laaditun suunnitelman mukaisesti. Mielenterveystyö ja kuraattoritehtävien järjestäminen Koulua, oppilaita ja perheitä tukevana ihmissuhdetyön ja henkilökohtaisen kehityksen palveluna on käytettävissä myös perheneuvola maksutta ja ilman muodollisuuksia. Inarin koulun oppilaille on mahdollista keskustella mieltä askarruttavista asioista oman luokan opettajan, erityisopettajan ja/tai koulunkäynninavustajien sekä nuoriso-ohjaajan kanssa. Erityisiä keskusteluaikoja ei järjestetä, vaan oppilaat voivat tulla keskustelemaan aikuisten kanssa kuten tähänkin asti. 7-9 luokkien oppilaiden kanssa henkilökohtaiset keskustelut hoitaa pääsääntöisesti luokanvalvoja ja varaa omien vapaatuntiensa ajaksi aikaa henkilökohtaisiin keskusteluihin. Luokanvalvojat tiedottavat valvontaluokkansa oppilaille omista vapaatunneistaan. Oppilaat voivat muulloinkin keskustella opettajien kanssa. Kaikilla Inarin koulun oppilailla on mahdollista käydä keskustelemassa ma - pe klo 9-10 kouluterveydenhoitajan kanssa ja kerran viikossa psykiatriaan erikoistuneen sairaanhoitajan kanssa Inarin kouluterveydenhoidon tiloissa. Koulukuljetukset Koti-koulukuljetukset hoidetaan sekä linja- että tilausliikenteellä. Tuntikehyksestä ei varata opettajille erillisiä tunteja kuljetusta odottavien valvontaan. Koulunkäyntiohjaajat ja kouluohjaaja ohjaavat kuljetusta odottavia lapsia läksyjen teossa tai järjestävät muuta ohjattua toimintaa. Kuljetukset tulevat aamulla viimeistään klo 8.45 ja iltapäivällä kuljetukset lähtevät klo 12.50 ja/tai klo 14.40. Kuljetuslistat aikatauluineen laatii koulun rehtori lukuvuoden alussa. Kuljetusten aikataulut ilmoitetaan koteihin, samoin lukuvuoden aikana mahdolliset poikkeukset aikatauluissa. Kuljetuksissa noudatetaan peruskoululain 32 :n määräyksiä. Muut tukitoimet Tukiopetus Koulun tuntikehykseen on varattu 6 vvh käytettäväksi tukiopetukseen. Opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville tulee antaa tukiopetusta (Perusopetuslaki 16 ). Vanhemmilta pyydetään kirjallinen lupa antaa tukiopetusta oppilaalle, silloin kun oppilas ilmoitetaan ensimmäiselle luokalle. Lupa on voimassa koko perusopetuksen ajan, elleivät vanhemmat toisin halua. Erityisopetus Osa-aikaiseen erityisopetukseen on varattu tuntikehyksestä käytettäväksi 27h/viikko, josta erityisopettajan osuus on 26 tuntia ja yhden tunnin erityisopetuksesta hoitaa aineenopettaja. Oppilaalla, jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, on oikeus saada erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Erityisopetuksella autetaan oppimisvaikeuksissa olevia oppilaita perusopetuksen oppimäärän
suorittamisessa. Tarvittaessa oppilaille järjestetään mahdollisuus opiskella joitakin oppiaineita yksilöllisen oppimäärän mukaan. Koulunkäynnin ohjaus Inarin koulussa toimii kaksi vakinaista koulunkäyntiohjaajaa ja yksi osa-aikainen iltapäiväkerhon ohjaaja. Koulunkäyntiohjaajat toimivat tarvittaessa oppilaiden henkilökohtaisina avustajina. Lisäksi he toimivat muidenkin oppilaiden avustajina ja luokka-avustajina, siten kun aikataulut antavat siihen mahdollisuuden. Oppituntien ulkopuolella ohjaajat osallistuvat valvontatehtäviin, auttavat lapsia läksyjen teossa, valmistavat tarvittaessa opettajien ohjeiden mukaan oppimateriaaleja ja tekevät muita rehtorin ja opettajien antamia tehtäviä Iltapäivätoiminta Koululla järjestetään esi-2 luokkalaisten iltapäivätoimintaa. Saamenkieliset esikoululaiset ovat iltapäivähoidossa koululla tai tarpeen mukaan päivähoidossa ja kielipesissä. Koulunkäynti- ja kouluohjaajat ohjaavat iltapäivätoimintaa kolme tuntia iltapäivisin ma pe klo 12.35-16.30. Lapsille järjestetään mahdollisuus kerhotoimintaan päivittäin sekä aikaa ruokailuun (välipala) ja lepoon. Lisäksi iltapäivätoimintaan osallistuvat voivat osallistua kerhoihin ja kansalaisopiston toimintaan, joita voivat vetää sekä koulun omat opettajat että koulun ulkopuoliset vetäjät sekä koulunkäynninohjaajat. Iltapäivätoiminnan vastuuhenkilö on Siiri Magga. Iltapäivätoimintaan liittyvät kerhot ja kerhojen ja niitä voi seurata koulun verkkosivuilla syyskuusta eteenpäin. Inarin koulussa toimii lukuvuonna 2014-2015 uuden oppilashuoltolain mukainen yhteisöllisen oppilashuollon ryhmä, jonka toimialana on hyvinvointia edistävä toiminta, kouluympäristön terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys sekä yksilöllisestä oppilashuollosta vastaa tapauksittain koottava ryhmä, jonka kokoonpano vaihtelee tarpeen mukaan. Oppilashuollon ohjausryhmä vastaa oppilashuollon yleisestä kehittämisestä kuntatasolla. Oppilaskuntatoiminta Inarin koulussa on oppilaskunta, jonka asioita hoitaa oppilaskunnan hallitus. Oppilaskunnan hallitus valitaan luokissa pidettävillä vaaleilla, joissa eniten ääniä saanut ehdokas valitaan oppilaskunnan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi ja toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas oppilaskunnan hallituksen varajäseneksi. 5-9 luokkien oppilaat muodostavat varsinaisen oppilaskunnan ja 4. luokat ovat mukana ns. kuunteluoppilaina. Oppilaskunta kokoontuu säännöllisesti. Se tekee esityksiä mm. opettajakunnalle erilaisten tilaisuuksien järjestämiseksi ja ottaa kantaa oppilaita koskeviin asioihin. Hallitus tiedottaa toiminnastaan ilmoitustaululla ja aamunavauksilla. Inarin koulussa pyörii tukioppilastoiminta, jonka ohjaajana toimii oppilaskunnanohjaaja. Mukana yhteistyössä on myös Nuorisotoimi. Nuorisotoimesta yksi ohjaaja osallistuu viikoittain tukioppilastoimintaan sekä muuhunkin oppilaiden välitunti- ja vapaa-ajan toiminnan aktivoimiseen. Oppilaskunnan toiminnasta vastaa sitä varten nimetty opettaja. Lukuvuonna 2014-2015 oppilaskunnan ohjauksesta vastaa Hanna Ryytty. Koulupäivän aikainen valvonta Koulukyydissä kuljettaja vastaa ensisijaisesti järjestyksestä. Oppilas on kouluaikana koulun vastuulla. Valvonta alkaa normaaleina koulupäivinä päivittäin koulun pihalla 8.35 ja iltapäiväkerho päättyy 16.30. Koulun järjestämien kuljetusten vuoksi odottava oppilas on valvonnan alla joko luokassa tai iltapäivätoiminnan yhteydessä. Oppilas on koululla valvottuna siihen asti kun viimeinen tunti päättyy tai
kunnes kuljetus kotiin lähtee. Sen vuoksi koululla on oltava tieto, mikäli lapsi jostakin syystä ei mene esimerkiksi normaaliin koulukuljetukseen. Inarin kouluun on asennettu kahdeksan valvontakameraa, joista voidaan jälkikäteen tarkistaa, jos pihalla on tapahtunut sellaista, ettei kukaan ole nähnyt tapahtumaa. Välitunnit Inarin koulussa on lyhyitä ja pitkiä välitunteja. Lyhyen välitunnin oppilaat saavat viettää sisällä, mutta pitkät välitunnit vietetään ulkona. Välituntivalvonnasta huolehtii 1-2 opettajaa, riippuen välitunnin ajasta. Pakkaspäivinä (-25) tai muuten vaativissa olosuhteissa (kova pyry, myrsky, rankkasade tms.) oppilaille annetaan mahdollisuus olla sisällä. Inarin koulu on mukana Liikkuva koulu-hankkeessa yhtenä Inarin kunnan kouluna. Välituntitoimintaa pyritään aktivoimaan ja oppilaita vastuuttamaan välituntiliikunnan lisäämiseksi. Kiusaamisen vastustaminen Inarin koulu kuuluu kiusaamista vastustavaan ohjelmaan KiVa-kouluun ja noudattaa KiVa-kouluohjelmaa, jossa on omat ohjelmansa, jotka läpikäydään vuosiluokilla 1, 4 ja 8, sekä toimenpiteet ja toimintamallit, jotka ovat luotu esiintyvän kiusaamisen jälkeiseen toimintaan, ovat käytössä läpi koulujatkumon. Kotien ja koulun yhteistyö Koulutyön tavoitteisiin pyritään yhteistyössä vanhempien kanssa. Oppilaiden huoltajia tavataan vanhempainilloissa, leirikouluprojektien yhteydessä, koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja henkilökohtaisissa tapaamisissa. Yhteistyötä Inarin koulun vanhempainyhdistyksen kanssa pyritään tiivistämään järjestämällä yhdessä erilaisia tilaisuuksia. Inarin koulussa järjestetään sekä koko koulua, koko luokkaa koskevia vanhempainiltoja että henkilökohtaisia tapaamisia vanhempien ja opettajien välillä. Lisäksi vanhempiin ollaan yhteydessä tai pyydetään käymään aina tarvittaessa koululla. Vanhempainilloista tiedotetaan koteihin syystiedotteen 2014 yhteydessä yleisesti. Sen lisäksi jokaisesta vanhempainillasta tai henkilökohtaisesta tapaamisesta tiedotetaan erikseen kotiin lapsen mukana lähetettävällä kutsulla, kirjeitse (wilmalla) tai puhelimella. Vanhempia kutsutaan myös muihin koulun tai luokkien yhteisiin tilaisuuksiin, mikäli se on tilojen mukaan mahdollista. Vanhempaintilaisuudet Jokaisella luokalla järjestetään vähintään kaksi vanhempainiltaa lukuvuoden aikana. Lukuvuoden aikana järjestetään myös koko koulun yhteinen vanhempainilta. Illan aihe tarkentuu lukukauden aikana. Luokkakohtaiset vanhempainillat painottuvat syksyn aikana eri luokkien osalta leirikoulujen käytännön asioihin sekä tiedottamiseen lukuvuoden koulutyöstä. 6-8 luokkien oppilaiden osalta vanhempainilloissa käsitellään seuraavan luokan valinnaisainevalintoja ja yhdeksännellä luokalla jatko-opintoihin hakeutumista. Yhdeksännen luokan jatko-opintoja koskevaan vanhempainiltaan pyydetään mukaan edustajat ainakin Ivalon lukiosta ja Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta. Oppilaitten huoltajien toivotaan osallistuvan luokkien järjestämille retkille ja muihin tilaisuuksiin. Huoltajat kutsutaan mukaan koulun järjestämiin juhliin. Huoltajat yhdessä lastensa keräävät rahaa leirikoulujen kuluihin järjestämällä erilaisia projekteja, kuten arpajaisia, porokuninkuuskisojen ruokailuja, järjestysmiestoimintaa ja muita tilaisuuksia. Rahankeruu ei saa häiritä normaalia kouluyötä. Jokainen luokanopettaja ja luokanvalvoja järjestää lukuvuoden aikana vähintään yhden vanhempainvartin, jossa on mukana opettajan lisäksi huoltaja(t) ja oppilas.
Yhteistyö muiden kanssa Inarin koulu on tärkeä osa kyläyhteisöä ja tekee yhteistyötä paikallisten laitosten, seurojen ja muiden toimijoiden kanssa. Kunnan ulkopuolisia toimijoita, joiden kanssa yhteistyötä tehdään ovat Saamelaiskäräjät, Saamelaiskeskus Sajos, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Saamelaismuseo Siida, kielipesät sekä yritykset. Kunnan toimijoita ovat mm. muut koulut ja päivähoito, saamelaiskirjasto sekä Nuorisokeskus Vasatokka. Tiedottaminen Syystiedote ja kevätkertomus jaetaan paitsi koteihin myös koulutoimistoon ja kirjastoon. Luokkien opettajat ja luokanvalvojat huolehtivat erityisesti omien luokkien oppilaille ja huoltajille tiedotettavista asioista. Kaikki koulusta koteihin menevät tiedotteet pyritään toimittamaan kolmella kielellä: inarin- ja pohjoissaameksi sekä suomeksi. Wilma-järjestelmä ei tue saamen fontteja. Koulun kotisivut toimivat pedanet -ympäristössä. Jokainen opettaja voi käyttää pedanet-ympäristöä myös tiedottamisen välineenä. Kotisivulle päivitetään koulun tapahtumat ja siellä on myös luettavissa koulun syystiedote. Opettajat voivat tiedottaa myös oman valvontaluokkansa tapahtumista koulun kotisivuilla. Sivuille pyritään saamaan myös palautelaatikko, jonne vanhemmat voivat laittaa viestejä koulua koskevista asioista. Wilma-ohjelman ja tekstiviestien kautta hoidetaan kaikenlainen tiedottaminen oppilaille ja heidän huoltajilleen. Vain niille vanhemmille, joilla ei ole käytössä internet-yhteyksiä, toimitetaan tiedotteet paperiversioina. Ajankohtaista muuta asiaa Lukuvuonna 2014-2015 aloitetaan uuden opetussuunnitelman teko. Sen valmistelussa pohditaan koulun toimintaa ja sen kehittämistä suhteessa uuden opetussuunnitelman vaatimuksiin. Lukuvuonna 2014-15 painotetaan seuraavia asioita 1. Ympäristöteema : Opetusta pyritään viemään aiempaa enemmän ulkona luokkatilasta ja koulurakennuksesta lähiluontoon. 2. Tieto- ja viestintätekniikan opetus Inarin koulussa: Tietotekniikan opetus järjestetään Inarin kunnan uuden tietotekniikan opetussuunnitelman mukaisesti. Matemaattisten aineiden opettaja pyrkii järjestämään kaikille oppilaille lyhyen tietotekniikan kurssin lukuvuoden aikana. Kouluun on hankittu 16 uutta tablet-tietokonelaitetta, jonka käyttö opetuksessa ja uuden, sivistyslaitakunnan 2014 hyväksymän, kunnan tvt-strategian mukaisesti aloitetaan. 3. kodin ja koulunyhteistyö: Tulevan lukuvuoden arvioitava asia on kodin ja koulunyhteistyö. Kevään 2014 aikana tehdään oppilaiden huoltajille ja opettajille kyselytutkimus asiasta, jossa kiinnitetään huomiota yhteistyön määrään ja laatuun. 4. Tapakasvatus ja käyttäytyminen: Jatkuvana teemana on hyvät tavat. Lukuvuoden aikana pidetään teemaviikkoja ja tapahtumia asian tiimoilta. Oppilasarviointi Oppilasarvioinnin kohteena ovat oppilaan oppiminen, työskentely ja käyttäytyminen. Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa koulutyötä sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin sekä ohjata jatkoopintoihin. Arvioinnilla annetaan myös huoltajille tietoa oppilaan edistymisestä opinnoissa ja työskentelytaidoissa.
Arvioinnin periaatteista säädetään tarkemmin Inarin kunnan opetussuunnitelmassa sekä Opetushallituksen Opetussuunnitelman perusteissa. Niissä säädetään oppiaineiden arvioinnista eri vuosiluokilla, työskentelyn arvioinnista, arviointikeskusteluista, oppilaan itsearvioinnista, käyttäytymisen arvioinnista ja päättöarvioinnista. INARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Inarin kunnan perusopetuksen toiminnan päämääränä on olla kaikille sen piirissä työskenteleville turvallinen paikka, jossa opitaan tarpeellisia asioita siten, että sen jäsenet tulevat toimeen nyt ja tulevaisuudessa. Nämä järjestyssäännöt on asetettu sekä turvallisuuden että viihtyisyyden varmistamiseksi. 1. Tulen kouluun ja oppitunneille ajoissa kaikki tarvittavat välineet mukana. Teen annetut tehtävät. Poissaoloista annan selvityksen viipymättä. 2. Käyttäydyn hyvin ja annan työrauhan kaikille. Myös minulla on oikeus olla rauhassa. Käytän asiallista kieltä ja kunnioitan muiden ihmisten lisäksi myös ympäristöä. 3. Tunnin päätyttyä menen heti välitunnille. 4. Välituntien aikana pysyn välituntialueella. 5. En kiusaa. 6. En koske toisten ihmisten tai koulun omaisuuteen luvatta. Joudun korvaamaan aiheuttamani vahingon. 7. Käyttäydyn koulumatkoilla ja kuljetuksissa asiallisesti ja noudatan liikennesääntöjä. Jätän kulkuvälineet niille osoitetuilla paikoille enkä käytä niitä tarpeettomasti koulupäivän aikana. 8. Ruokailussa noudatan hyviä tapoja. 9. Pukeudun kouluun asiallisesti. Jätän ulkovaatteet naulakoihin ennen tunneille ja ruokalaan menoa. Sisätiloissa otan lakin pois päästäni. 10. Kuljen rauhallisesti sisätiloissa. 11. En tuo kouluun mitään tarpeetonta tavaraa (karamellit, purukumit, tulentekovälineet, teräaseet jne.). 12. Pidän kännykän äänettömänä, enkä käytä sitä tai muita elektronisia laitteita oppituntien aikana. 13. Tupakointi sekä päihdyttävien aineiden käyttö ja hallussapito on ehdottomasti kielletty. 14. Noudatan annettuja lisäohjeita.
KOULURUOKALISTA 2014-2015 I viikko Ma Jauhelihakeitto, ruisleipä Ti Rapea seitileike, perunasose, coleslawsalaatti, punajuuri Ke Luomupuuro, hedelmämehukeitto, vehnäleipä, juusto, tuorepala To Makkarakastike, perunat, herne-ananas-jäävuorisalaatti Pe Broileripasta, kiinankaali-persikkasalaatti II viikko Ma Tomaattinen jauhelihakastike, rakettispagetti, porkkanaraaste Ti Kirjolohikiusaus, punajuuri, raejuusto Ke Aleksinpata, kurkkuinen kaalisalaatti To Juustoinen kasviskeitto, lauantaimakkara, rouheviipale Pe Maksalaatikko, perunat, sipuli-voisula, puolukka III viikko Ma Täyteläinen broilerikeitto, rouheviipale, juusto Ti Kebabkastike, ohrahelmi, kaali-kurpitsasalaatti Ke Verimakkara, perunasose, puolukka-porkkanaraaste To Hernekeitto, ruisleipä, juusto Pe Tonnikalapasta, tuoresalaatti IV viikko Ma Kalakeitto, ruisleipä Ti Riisi-/ohrapuuro, mansikka-raparperisoppa, leikkele, ruisleipä Ke Pinaattiohukaiset, perunat, vaaleakastike, porkkanaraaste To Tahitilainen broilerikastike, riisi, jäävuori-maissi-tomaattisalaatti Pe Pyttipannu/Uunimakkara, tomaattinen salaatti, kurkkukuutio V viikko Ma Lihapyörykät/Broileripyörykät, perunat, puutarhurin porkkanaraaste Ti Mannapuuro, marjasose, ruisleipä, leikkele, kurkku Ke Juustoinenkala, perunasose, punajuuri To Possukastike Acapulco, perunat, punakaali-persikkasalaatti Pe Kanakasviswokki, riisi, mustaherukkahillo, tuorekurkku VI viikko Ma Nakkikeitto, sämpylä, tuorekurkku Ti Kalamurekepihvi/Kalapyörykät, perunasose, kiinankaali- paprikasalaatti Ke Kinkkukiusaus, jäävuori-meloni-persikkasalaatti To Härkäruukku, peruna, aurinkoinen kaalisalaatti Pe Makaronilaatikko/Lasangette, porkkana-ananassalaatti Muutokset mahdollisia