Hakuaika.-.0.0 TOHKAKAO
j. aavut. t Sijainti Nummi Tohkakallio sijaitsee Vuorentaan kaupunginosassa, Marssitien varressa, noin km Hämeenlinnan keskustasta. Alue on pääosin peltoaluetta ja osittain mukana on myös Ahvenistonharjun lievealueeseen kuuluvaa metsäistä rinnettä. Vieressä on 0-luvulla rakentunut omakotitaloalue. Vuorentaan koulu sijaitsee vajaan 00 metrin päässä. Hakionsuo Perä-Tertin tie Esikontie tunt. n 0 antie Palvelut. Hirvilampi Kiltintie Pikku-Parola Koirien koulutus 0 0 Mäkelä Pietiläntie Mäkeläntie Vuorentaan hautausmaa Kommilantie Tölkkimäenkj. Vuorentaan koulussa ovat luokat -. ähin yläkoulu on Nummen yhtenäiskoulu, jossa opetus Nummen uudessa Nummen koulu toimintakeskuksessa on tarkoitus aloittaa lukuvuoden 0-0 alusta lukien. lk - Vuorentaan entisellä vanhainkodilla toimii nykyisin päiväkoti. Marssitien Jukola varressa on myös Ahveniston päiväkoti. Muita lähialueen Jukolan päiväkoteja ovat iivuoren ja Hirsimäen päiväkodit. Jukolassa, koulu Minttup. Metsätähdent. Myrskyp. Oravanmarjant.. Kissa n- t kellon 0 tie Samm Hirsimäki 0 Parolannummentie ehdokintie Talvikintie 0 00 Hirvilam m ent Vanamo n Kielonkuja 0 tie Men- ninkäisent. Metsäkukantie Maa- hisent. Metsälammentie tie 0 Vuokontie V ie 0 0 0 Vähä-Tertintie 0 Kä mme k äntie Päivänsäteent. akee Kivijalank. Nukarintie 0 tutie Parola nt. Pilvip. Varikontie Poutap. Sumup. auhat. Viimat. Kesätuulent. Hirsimäenkatu Metsänväe Kuokkamaantie Viljapellontie Paalukj. Arinakj. Sänkipellontie Rusthollint. Rinkelinmäki Kirkkosillank. Rälssitilant. Kyntöjäljenkj. ohkokivenkj. 0 mp.- Parolantie Riitep. Tuulip. Huurrep. Kuurap. Raep. akeenpellont. Kirsit. Hallap. Auerp. Pyryt. Vähä a Kukk.t Myllyoja Vuorenpell ontie Pihtakuusenkj. Vuorentaan koulu 0 Kinosp. 0 umip. Talvitie Pakkast. Hankip. Kimmelp. emmonp. Tuulentuiv.t. Tuulenhenk.t. T.pesänt. Markanlantint. Killinkit. Penninpyörylänt. Vaskip. iedonp. emminkäisent. Haansuonpolku Kärryp. Kiesikj. Ratast. Marssitie VUORENTAKA Tanssih arjuntie 0 Tellervont. Satajanrinne Tuulikinp. Ainontie M y Untamonp. 0 Kastep. 0 0 Viisari ntie Kuralantie Joukahaisent. Vellamonp. Ahdinp. ouhentie Kissan käpälän Näsiänp. Terttuseljant. Kultapiiskunt. Metsänpiiant. Tuulenvirint. Metsänhaltiant. Metsänneidont. Naavaparrant. Kullervontie llyojant. Sarkat. Tohkakallionk. P Hiisip. i e Pitkähaankatu iukuuskalliont. Vu orentaantie Vuorenharjunt. Viisari Ainonkj. Tuliininpelto 0 Kannaksentie ouhenp. Satajanmäki Vipusenp. Tapionp. Jääkärintie Telttat. 0 Rautamonojantie Pikku-Parolantie Pioneerint. 0 Pion.p. Korpraalintie Kalevant. Kersantintie lmarintie VOUTA Sammontie tie A Kurkelank u ja Töpinät. Sähkömestarint. Tölkkimäentie 0 Ta kumäentie Takumäenkj. Wartiamäe ntie 0 lvestie Korsukj. Vääpelintie Onnenp. Nurmip. Nummen koulu Jyräp. Pihap. A Nummi Marssitie Korsutie Saunap. Harat. Kotip. 0 A Karhitie ei- nunp. Ka htoilammentie Tähdenlennonk. AHVENSTO Kylätie 0 ortinkatu ip Täht Parolantie 0A Huhtastent. Paroistentie Tiiriö Pitkätanh uank. Kanta-Hämeen keskussairaala Visak ankaant. Ahvenistonharju Tähtik. Sahrat. R läntie - Jussilant. 0 0 Paroistenr. Eeronkj. Jukolanr. J.p. Pälkäneentie 0 Ahveniston hautausmaa Uuraantie K mpiv.kj. Kirstulantie 0 Hatunniementie ivennavant. Sakkolantie Ulkoilukeskus Ahvenistontie Silapolku aineent. Halmekatu A Päitsipolku Moottorirata Nu m mentie 0 Toukolanr. Voutilantie Tiiriöntie 0 0 Hongist.kj. 0 0 Kedont. Hyppyrimäki Riimup. Aroniitunkj. E.p. Aaponkj. Härkäm.kj. lvesj. Juhaninkj. Puimuripolku ustie Katsas usmiehentie Ratsumiehent. Metsonp. 0 J ä Metsontie He v osmiehent. H attumäki niksenkj. Muolaantie M.kj. Jääskentie Niementaustant. Pullerinmäenk. Simeoninkj. 0 0 Jäniksenpolku A Antreankj. Kärpänt Antreantie Sortavalantie 0 0 Peltopy yntie Sudentie B aatokantie 0 Härkiluhdantie Härkätie Karhuntie Vuoksentie T eerentie Ravikatu Poltinahontie Rinkelinmäenk. Timonkj. Ahvenistonkj. Rapamäenp. Päivämäent. kj S.p. Kuokkalankj. aurinkj. p. T.p. Somp iivuorent. ionkj. Tammi Rapamäentie st.kj Viert o Aleksis Kiven Fasaa nintie Pullerint. Suksip. Hiihtom ä entie Kukkaronnyörint. Tiluskuja ellon- rronk. k Muurahaismäki Muonamiehent. Kahtoilampi uonnonsuojelualue Tiiriönsuont. Katsastusm.kj. Ahvenistonjärvi Ampumarata PUERN- MÄK Maauimala lankj. Tuomaankj. A Rinkelinmäenkj. Oravant. Meijerikatu 0 0 Kuu 0 Hakalannie - Tampereentie 0 Oravanp. Kettumäentie Talikkalantie OJONEN B Maijant. 0 0 Ketunp. Mäyrä ntie Hipposk. aukkatie Korventorpant. Männistöntie A Koi rakoulunkatu Paukkulantie Jäähalli Jukolanr. Rinkelinkatu Kiekkoritarinkuja 0 Tallimestarint. Kaartink. asaretinkj. Kavioura Tenniskeskus ukkarinkj. R a Olympiakatu Uur Rapamäki Kal- ve aula-matin tie rtankj. t amonp. 0 M a sareti np. 0 Matintie lku Koiran po Hallintie 0 s Hakalanniement. Poliisi Sillanpäänp. Hevosm.kj. Tonttien läheisyydessä sijaitsee Ahveniston moottorirata, jonka meluvaikutus on merkittävä. Tölkkimäki määritelty kuitenkin radalle tietyt käyttörajoitukset, joilla py- Moottoriradan PKKU-PAROA ympäristöluvassa on ritään vähentämään radan melupäästöjä. Moottoriradan ympäristölupa tarkistetaan säännöllisesti. Ahveniston ampuradan ja ampumahiihtoradan Vankila Parolankangas meluvaikutus Paroinen Vuorentaalla on kohtalaisen pieni ja melu on satunnaista. Härkiluhdankj. PUSTON- MÄK umikont. Teerenkj. Tuikkeenk. Kuunsillank. Kuunsirpink. Veteraanip. Puistonmäentie Kiiskintie Killintie Uhrikivenk. arin Kyöstin katu 0 i ehistönk. Kruununk. k uunankatu Ahveniston koulu Turuntie Ruistie 0 Vehnätie 0 Up s eerikj. Kaurialankatu Täydenkuunk. Tähtisumunk. Urheilu talo Palloilu- Pullerin halli kentät B Kaurap. Kauratie Taimi stontie Pellavatie Violant. 0 Peninp. Cygnaeuksenkatu Urhe A Kk. Tavastia Kk. Tavastia gon
, km:n päässä ovat mm. kirjasto, terveysasema ja päivittäistavarakauppa. Kirjasto siirtyy uuteen Nummen toimintakeskukseen. Tiiriön kaupallisiin palveluihin on vajaa km. Ahveniston virkistysalueelle ja luonnonsuojelualueelle polkuineen pääsee alueen vierestä. Uimarannat löytyvät Kahtoilammen sekä Ahvenistonjärven rannalta. atu lähtee viereisen asuntoalueen pohjoispuolelta ja siitä on yhteys Ahveniston laduille sekä Sammon kautta Tervaniemeen ja Alajärven jäälle. Hämeen Härkätie on yksi seitsemästä valtakunnallisesta pyöräilyreitistä. Yleistä tonteista Tohkakallion tontit sijaitsevat osin pellolla ja osin metsässä. Omakotitonttien pinta-alat ovat noin - m ja asuinpientalotonttien noin - m. Kaupunki kaataa pellolla sijaitsevalla saarekkeella kasvavan puuston loka-marraskuussa 0 (viereinen kuva). Muilla tonteilla oleva puusto jää tonteille. Tonttien rajat on merkitty / tullaan merkitsemään maastoon puupaaluin sekä tonttikyltein. Tontit on lohkottu / lohkotaan kaupungin toimesta ja luovutetaan kiinteistörekisteriin merkittyinä tontteina. Omakotitonteista ainoastaan -0- (kaavassa -0-) ja asuinpientalotonteista -- ja -- (kaavassa --) ovat lohkomatta. Näiden tonttien pinta-alat tarkentuvat lohkomisessa. Tonttien hinta/vuokra tarkistetaan kiinteistörekisteriin merkityn pinta-alan mukaiseksi. Näiden tonttien osto / vuokraus ei onnistu, ennen kuin tontit on lohkottu ja merkitty kiinteistörekisteriin. Rakennuslupaa ei voi hakea ennen kuin tontin on ostanut / vuokrannut. ohkomisen viivästyminen johtuu vanhojen rajojen selvittelystä. Tarkkaa kestoa tälle ei voida vielä sanoa. Tontin varaajat pidetään ajantasalla asiasta.
Alueen asemakaava ja rakennustapaohjeet Omakotitonteilla rakennusoikeutta on 0 k-m, tämä sisältää talousrakennukset. -tonteille saa rakentaa enintään kolme talousrakennusta ja niiden yhteenlaskettu kerrosala katoksineen saa olla korkeintaan 0% osoitetusta rakennusoikeudesta. -tonteilla ei ole osoitettu rakennuksen harjansuuntaa ja rakennusalat kiertävät tonttien reunoja, joten kaavallinen ohjaus on väljää. Asuinpientalotonteilla (AP) rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla, joka on 0,. Marssitietä lähimpänä olevilla AP-tonteilla on harjansuunta osittain määrätty. Alueelle on kaavan lisäksi laadittu rakennustapaohjeet, jotka täydentävät asemakaavaa ja rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Rakentamistavan vaatimuksiin on syytä tutustua jo ennen tontin hankintaa. Ohje ohjaa suunnittelijoita, rakentajia ja viranomaisia. Hämeenlinnan rakennusvalvontaan tulee olla yhteydessä suunnittelun alkuvaiheessa, kun ensimmäiset alustavat luonnokset ovat valmiina. Alueen asemakaava määräyksineen ja rakennustapaohjeet ovat tämän esitteen liitteenä. Maaperä ja kunnallistekniikka Pelto on maaperältään pääosin hietaa, Tohkakallionkadun vieressä on pienehkö ala hiesua. Harjulla on hiekkaa. iitteenä on kaupungin katualueilta teettämien maaperätutkimusten tulokset. Tontin ostaja / vuokraaja vastaa tontin rakentamiskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä sekä perustamistavan suunnittelusta ja toteutuksesta. Hämeenlinnassa on rakennettava radonturvallisesti hiekalle, soralle ja moreenille perustettavat talot. Yhdessä täyttösoran kanssa voidaan ylittää uusien asuntojen suunnitteluraja myös savella ja siltillä. Säteilyturvakeskuksen nettisivuilla www.stuk.fi on tietoa radonista ja sen torjumisesta. Alueen kunnallistekniikkaa rakennetaan parhaillaan ja sen takia tontteihin maastossa tutustuminen iltaisin klo jälkeen ja viikonloppuisin. iikkuminen omalla vastuulla. Alueen katusuunnitelma on liitteenä. Kaupunki rakentaa kaavassa V-alueelle ohjeellisena merkityn ojan avo-ojana. Tonteille pääsee rakentamaan..0 lähtien. ämmitysmuodot Alue on osin ensimmäisen luokan pohjavesialuetta. Tällä alueella lämpökaivojen ja lämmönkeruuputkistojen asentamiseen liittyy rajoituksia. Pohjavesialueen vuoksi maalämmön hyödyntäminen ei ole mahdollista ilman aluehallintoviranomaisen lupaa. Maalämpö vaatii toimenpideluvan, mikäli se haetaan muulloin, kuin rakennusluvan yhteydessä. Alueella sijaitsee maakaasulinja ja osa kiinteistöistä on mahdollista liittää maakaasun jakeluun. Maakaasuun liittymisen mahdollisuuksista voi kysyä Hannu Jauhiaiselta, puh. 00, hannu.jauhiainen@elenia.fi. Uusia öljylämmityslaitteistoja rakennettaessa ei öljysäiliöitä saa sijoittaa maan alle.
Tonttien hinnoittelu Erillispientalotonttien () hinta on /m ja tontit ovat vain ostettavissa. Asuinpientalotonttien (AP) hinta on 0 /k-m ja tontit voi ostaa tai vuokrata. Vuokrattaessa vuosivuokra sidotaan uusimpaan tiedossa olevaan keskielinkustannusindeksiin.vuokratontin voi lunastaa itselleen milloin vain ja sen hinta määräytyy lunastushetken alueen hinnan mukaan. Kauppahinnan lisäksi ostaja (vuokraaja) joutuu maksamaan normaalit maksut mm.: - varainsiirtoveron % kauppahinnasta verottajalle (ei vuokrattaessa) - tontin lainhuudatuksen (vuokraoikeuden kirjaamismaksun) maanmittaustoimistoon. sähköliittymän Elenia Oy:lle - vesi- ja viemärilaitosmaksut Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:lle - muut mahdolliset liittymismaksut ao. yhtiöille - kaikki tontin rakentamiseen liittyvät maksut Omakotitontit () Kiinteistötunnus Osoite -0- (kaavassa -0-) Pitkähaankatu Pinta-ala m Rakennusoikeus k-m n. 0 0 pinta-ala varmistuu lohkomisessa Kaavamääräykset ja muuta erityistä /r Tontilla on vanha maakuoppa, joka jää ostajan täytettäväksi Myyntihinta n.. hinta varmistuu rekisteröidyn tontin pinta-alan mukaan -0- Pitkähaankatu -0- Pitkähaankatu -0- Pitkähaankatu -0- Pitkähaankatu -0- Pellonkierronkatu -0- Pellonkierronkatu -0- Pellonkierronkatu -0-0 Pellonkierronkatu 0-0- Pellonkierronkatu -- Pellonkierronkatu -- Pellonkierronkatu -- Tiluskuja 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 /r 0. 0. 0..0 0. tontilla olevat puut kaadetaan kaupungin toimesta /r. u/. u/. /r. u/ 0. u/. u/.
Asuinpientalotontit (AP) Kiinteistötunnus Osoite -- Pitkähaankatu -- (kaavassa --) Pitkähaankatu -0- Pellonkierronkatu Pinta-ala m Rakennusoikeus k-m n. n. pinta-ala ja rakennusoikeus varmistuu lohkomisessa n. n. pinta-ala ja rakennusoikeus varmistuu lohkomisessa Kaavamääräykset ja Myyntihinta muuta erityistä Vuosivuokra /v AP 0 dba n..00 n. hinta varmistuu rekisteröidyn tontin rakennusoikeuden mukaan AP 0 dba n..0 n. 0 hinta varmistuu rekisteröidyn tontin rakennusoikeuden mukaan AP /r.0 pellolla saarekkeessa olevat puut kaadetaan kaupungin toimesta Tonttien hakeminen Tohkakallion tonttien hakuaika on maanantaista.0.0 - perjantaihin.0.0 klo. Omakotitontit () Omakotitontteja haetaan täyttämällä omakotitonttihakemus, joka palautetaan tontti- ja mittauspalveluihin, Raatihuoneenkatu,. krs. ennen hakuajan päättymistä. Omakotitonttihakemuksia saa tontti- ja mittaupalveluista, kaupungin palvelupisteistä ja internetistä www.hameenlinna.fi/ tontit. Omakotitontit on ensisijaisesti tarkoitettu luonnollisille henkilöille. Toissijaisessa asemassa on henkilö, joka (tai jonka perheenjäsen) on viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana saanut kaupungilta tontin, sekä yritys, perustettava asunto-osakeyhtiö tai muu yhteisö. Yksi hakemus / perhe. Tarkemmat ohjeet varaus- ja luovutusehdoista löytyvät omakotitonttihakemuksen kääntöpuolelta. Omakotitonttihakemukseen tontit laitetaan halutuimmuusjärjestykseen. Hakemuksen yläosassa on paikka kuudelle tontille, jonka lisäksi voi joko lisäselvityskohtaan tai erilliselle paperille laittaa lisätonttivaihtoehtoja halutuimmuusjärjestyksessä. Tontit arvotaan, jos useampi hakija on hakenut samaa tonttia. Tontit arvotaan ensin niiden ensisijaisten hakijoiden kesken keillä tontti on. halutuimmuussijalla. Tämän jälkeen katsotaan onko tontteja ja hakemuksia vielä jäljellä. Mikäli on, niin seuraavalla kierroksella tontti arvotaan niiden ensisijaisten hakijoiden kesken, ketkä eivät ole saaneet. halutuimmuussijaista tonttia ja heillä on ko. tontti. halutuimmussijalla. Näin edetään halutuimmussija kerrallaan. Mikäi ensisijaisten hakijoiden jälkeen tontteja on vapaana, vastaava tehdään toissijaisten hakijoiden kesken. Hakemusta saa muuttaa hakuaikana. nternetissä on nähtävillä kartta, johon on merkitty hakemusten sijoittuminen eri tonteille. Kartan ylläpito lopetetaan perjantaina.0.0 klo.
Asuinpientalotontit (AP) Asuinpientalotontteja haetaan täyttämällä tonttihakemus, joka palautetaan tontti- ja mittauspalveluihin, Raatihuoneenkatu,. krs ennen hakuajan päättymistä. Kaikki hakijat ovat samassa asemassa. Yksi hakemus / hakija. Tonttien varaaminen Tonttien varauspäätöksen tekee geodeetti. Kauppakirja tai vuokrasopimus on tehtävä varausaikana. Varausaikaa ei jatketa kuin erityisistä syistä. Tonteille on rakennettava asuintalo (käyttöönottokatselmuskuntoon) kolmen vuoden kuluessa tontin ostosta tai vuokraamisesta. Omakotitontit () Omakotitonttien varausmaksu on 0 euroa / tontti ja se tulee maksaa kaupungin lähettämän laskun mukaisesti. Varaus ei tule lainkaan voimaan ellei varausmaksua makseta viimeistään eräpäivänä. Varausmaksu 0 euroa hyvitetään varaajalle tontin hinnassa tai vuokrassa. Varausaika on..0 saakka tai vähintään kuusi kuukautta. Asuinpientalotontit (AP) Asuinpientalotonttien varausmaksu on tontilla -0-0 euroa ja muilla 0 euroa / tontti ja se tulee maksaa kaupungin lähettämän laskun mukaisesti. Varaus ei tule lainkaan voimaan ellei varausmaksua makseta viimeistään eräpäivänä. Varausmaksu hyvitetään varaajalle tontin hinnassa tai vuokrassa. Varausaika on 0..0 saakka tai vähintään vuosi. isätietoja Tontit,hakulomakkeet ja niiden palautus Tontti- ja mittauspalvelut, Raatihuoneenkatu, krs, P, 0 Hämeenlinna palveluasiantuntija Sirpa Rahikainen, puh. (0), sirpa.rahikainen@hameenlinna.fi, lomalla.-.0. Rakentamistapaohjeet: Rakennusvalvonta, Raatihuoneenkatu, krs., avoinna ilman ajanvarausta ma ja to klo - ja -.0, muulloin ajanvarauksella lupa-arkkitehti Hanna Oijala, puh. (0), hanna.oijala@hameenlinna.fi nternetissä: www.hameenlinna.fi/omakotitontit/ ja www.hameenlinna.fi/rivitalotontit Olemme mukana Rakenna-Sisusta-Asu -messuilla.-.0.0 Elenia Areenalla klo 0-.
RAKENNUSTAPHJEET Tohkakallion asemakaava Yhdyskuntalautakunta..0 Kaupunginhallitus.0.0 Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Rakentamistavan vaatimuksiin on syytä tutustua jo ennen tontin hankintaa. Ohje ohjaa suunnittelijoita, rakentajia ja viranomaisia. Hämeenlinnan rakennusvalvontaan tulee olla yhteydessä suunnittelun alkuvaiheessa, kun ensimmäiset alustavat luonnokset ovat valmiina. Rakennusten sijoittelusta tontille ei ole annettu tiukkoja määräyksiä. Pääosa suunnittelualueesta suuntautuu suotuisiin ilmansuuntiin. Päärakennus tulee mahdollisuuksien mukaan sijoittaa siten, että tontille aukeaa aurinkoinen etelä- tai lounaispiha. Asemakaavan alueella hulevedet ensisijaisesti imeytetään ja toissijaisesti viivytetään. Veden johtamisrakenteita ja altaita voi käyttää pihasuunnittelun aiheena, esim. sadepuutarhana. Puhtaat hulevedet, kuten kattovedet ja pihaalueiden vedet voidaan imeyttää tai käyttää kasteluvetenä sellaisenaan. Piha-alueiden pysäköintialueiden hulevedet voidaan myös imeyttää, mikäli epäpuhtaudet on käsitelty esim. biosuodatusrakenteiden kautta. Silloin kun maaperän laatu rajoittaa imeytystä, voidaan maaperää vaihtaa läpäisevämpään ainekseen tai rakentaa viivyttäviä rakenteita kuten altaita, kosteikkoja ja painanteita. Hulevesien käsittelystä ei saa aiheutua haittaa pohjaveden laadulle, rakennuksille tai naapureille. Korttelit ja 0, tontti AP, Asuinpientalojen korttelialue Kerrosluku:, ½r Tarkoitettu yhtiömuotoista rakentamista varten Rakennusten sijainti tontilla: Korttelissa rakennusaloille, jotka sijaitsevat lähimpänä Marssitietä, on asemakaavassa osoitettu harjansuunta siten, että päärakennukset tai autosuojat / talousrakennukset eristävät muuta aluetta Marssitien melulta. Muuten rakennukset voidaan sijoittaa vapaasti tonteille.
Rakennusten koko ja muoto: Päärakennusten kerrosluku on tai ½r. Rakennusten muodon on oltava selkeä. Pitkät rakennusmassat on jäsenneltävä erilleen. Talousrakennusten on oltava katukuvassa selkeästi alisteisia asuinrakennuksiin nähden. Katot: Rivi- tai paritaloyhtiön kattomuodon ja kattokulman tulee olla yhtenevä. Kattomuoto on päärakennuksilla harjakatto, talousrakennuksilla voi olla pulpettikatto. Harjakaton kattokulman tulee olla : - :,. Talousrakennusten kattokulma voi olla loivempi kuin päärakennuksen. Pulpettikaton on laskeuduttava tontin reunoille päin. Päärakennuksen kattomateriaali on sileä pelti tai tiili. Värin tulee olla tiilenpunainen. Talousrakennuksessa sallitaan myös huopakatto, jonka värin tulee olla sama kuin päärakennuksen katon väri. Muiden kattorakenteiden, kuten piippujen, lumiesteiden ja tikkaiden on oltava samanvärisiä kuin katto. Julkisivut: Rakennusten päämateriaalin tulee olla puu tai kivi. Puurakennuksen tai rapatun rakennuksen julkisivun värityksessä tulee käyttää murrettuja ja maanläheisiä värejä rauhallisen kokonaisuuden muodostamiseksi. Puujulkisivun tulee olla peittomaalattu. Korttelit 0, tontit -, Erillispientalojen korttelialue Kerrosluku: tai ½r Rakennusten sijainti tontilla: Rakennukset voidaan sijoittaa vapaasti tonteille. Rinteessä olevilla tonteilla on huomioitava maaston korkeuserot ja sovitettava rakennukset ympäristöön nähden luontevasti. Mikäli pengerryksiä joudutaan tekemään, voidaan kasvillisuutta apuna käyttäen piha liittää ympäröivään maastoon ja viereisiin tontteihin. Rakennusten sijoittelulla, niiden kytkemisellä toisiinsa, pihajärjestelyillä, aidoilla ja kasvillisuudella voidaan muodostaa suojaisia pihapiirejä. Rakennusten koko ja muoto: Arkkitehtuurin tulee olla muotokieleltään ja detaljiikaltaan yksinkertaista ja pelkistettyä. Talousrakennusten on oltava katukuvassa selkeästi alisteisia asuinrakennuksiin nähden. Katot: Kattomuoto on päärakennuksilla harjakatto, talousrakennuksilla voi olla pulpettikatto. Harjakaton kattokulman tulee olla : - :,. Talousrakennusten kattokulma voi olla loivempi kuin päärakennuksen. Pulpettikaton on laskeuduttava tontin reunoille päin. Päärakennuksen kattomateriaali on sileä tai matalaprofiilinen pelti tai tiili. Värin tulee olla tiilenpunainen. Talousrakennuksessa sallitaan myös huopakatto, jonka värin tulee olla sama kuin päärakennuksen katon väri. Muiden kattorakenteiden, kuten piippujen, lumiesteiden ja tikkaiden on oltava samanvärisiä kuin katto. Julkisivut: Rakennusten päämateriaalin tulee olla puu tai kivi. Höylähirsi citynurkalla on myös sallittu. Puurakennuksen tai rapatun rakennuksen julkisivun värityksessä tulee käyttää murrettuja ja maanläheisiä värejä rauhallisen kokonaisuuden muodostamiseksi. Puujulkisivun tulee olla peittomaalattu.
Korttelit 0, tontit -, ja, Erillispientalojen korttelialue u/ tai ½r Rakennusten sijainti tontilla: Rakennukset voidaan sijoittaa vapaasti tonteille. Rinteessä olevilla tonteilla on huomioitava maaston korkeuserot ja sovitettava rakennukset ympäristöön nähden luontevasti. Mikäli pengerryksiä joudutaan tekemään, voidaan kasvillisuutta apuna käyttäen piha liittää ympäröivään maastoon ja viereisiin tontteihin. Rakennusten sijoittelulla, niiden kytkemisellä toisiinsa, pihajärjestelyillä ja kasvillisuudella voidaan muodostaa suojaisia pihapiirejä. Rakennusten koko ja muoto: Arkkitehtuurin tulee olla muotokieleltään ja detaljiikaltaan yksinkertaista ja pelkistettyä. Talousrakennusten on oltava katukuvassa selkeästi alisteisia asuinrakennuksiin nähden. Kerrosluvultaan tontit on pakotettu rakennettavaksi kahteen tasoon. Maaston muodoista johtuen tehdään joko rinneratkaisu tai tasamaan ratkaisu. Kerrosluvulla u/ haetaan rintamamiestaloa muistuttavaa päärakennusta. Katot: Kattomuoto on päärakennuksilla harjakatto, talousrakennuksilla voi olla pulpettikatto. Harjakaton kattokulman tulee olla :, - :,. Talousrakennusten kattokulma voi olla loivempi kuin päärakennuksen. Pulpettikaton on laskeuduttava tontin reunoille päin. Päärakennuksen kattomateriaali on sileä tai matalaprofiilinen pelti tai tiili. Värin tulee olla tiilenpunainen. Talousrakennuksessa sallitaan myös huopakatto, jonka värin tulee olla sama kuin päärakennuksen katon väri. Muiden kattorakenteiden, kuten piippujen, lumiesteiden ja tikkaiden on oltava samanvärisiä kuin katto. Julkisivut: Rakennusten päämateriaalin tulee olla puu, kivi tai puhtaaksi muurattu tiili. Höylähirsi citynurkalla on myös sallittu. Puurakennuksen tai rapatun rakennuksen julkisivun värityksessä tulee käyttää murrettuja ja maanläheisiä värejä rauhallisen kokonaisuuden muodostamiseksi. Puujulkisivun tulee olla peittomaalattu. Yhteiset ohjeet Aidat pen- Rajautuminen puistoon: ähivirkistysalueelle rajoittuvalle tontin rajalle tulee istuttaa vapaasti kasvava puu- ja sasryhmiä vähintään 0 cm rajan sisäpuolelle. Rajautuminen katuun: Pensasaita, joka tulee perustaa kokonaan tontin puolelle. stutukset tulee sijoittaa vähintään 0 cm tontin rajan sisäpuolelle. Tonttien väliset aidat: Pensasaita tai puurakenteinen aita, joka sovitaan yhteisesti naapurin kanssa. Puuaidan värin tulee sopia tonttien muuhun värimaailmaan. Aitarakennelman enimmäiskorkeus on, m. Alueella voidaan käyttää myös legi-tyyppistä verkkoaitaa yhdistettynä pensasaitaan. Pihasuunnitelma Tontin pihasuunnitelma tulee esittää joko asemapiirroksessa tai erillisenä. Jäteastiat Jätteenkeräysastiat on piilotettava katunäkymästä.
: (000000) (000000) (000000) -- -- 0-- -- -- -- 0-000-# 0-- 0-- -- -- -- -- 0 0 PEO 0 pv- pv- e=0.0 /r /r 0 AP u/ pv 0 0 0 /r /r 0 0 PTKÄHAANKATU 0dBA pv 0 AP e=0. e=0. 0dBA EV 0 V a 0 0 k k...0.00 :.00..0...00..00.00...... PE.....0.....0..00.0..0.00..00..0.00.00. 0.00.00.00.00 KESKUJA TOHKAKAONKATU.00.00.0..00.... :.. PTKÄHAANKATU.00.00 TOHKAKAONKATU : pp.tie 0 0 0 0 0 0 0 m Ote kantakartasta asemakaavalla.0.0
: P 0 (000000) (000000) (000000) -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- 0 0 0 TOHKA- KAON PUSTO 0 PEONKERRONKATU 0 pv- pv- e=0.0 u/ /r /r 0 0 0 0 u/ AP u/ pv 0 0 0 /r /r 0 0 PTKÄHAANKATU pv 0 AP 0 V /r 0 0 0 0 V avo avo avo TUSKUJA pv- V u/ u/ u/ u/ 0 k. TOHKAKAON PUSTO.. 0..00.00...00.0.00.00.0.00.0..00.. 0........0.0..0..0... TUSKUJA 0....0..00 KAKAONKATU.00.00...0.00.00.00 SARKATE :.00..0...00.00..00.00............ PEONKERRONKATU.....0.....0..0..0 0... 0.. PTKÄHAANKATU 0 00 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0.0 0 m Ote kantakartasta asemakaavalla.0.0
Vuorentaka..00.00. TOHKAKAONKATU. KESKUJA (000000). 0 Ote ilmakuvasta kantakartalla asemakaavalla.0.0, ilmakuva keväältä 0.0.00.0...00...00.00...00.0.0 0 pv.0.0.... 0 0 0. 0 :.00. (000000). 0. AP /r 0 e=0.0 u/ 0 0 /r PEONKERRONKATU (000000) 0 0 pv-.0.00. V. 0. pv-..00. u/ 0 0.0 PEONKERRONKATU... 0. 0 u 0.00.00 0.00 TOHKAKAONKATU.0. PTKÄHAANKATU PTKÄHAANKATU...... /r e=0. AP pv. 0. /r 0 0dBA e=0. EV 0dBA : : : pp.tie 0 0 m
: P 0 (000000) 0000) (000000) 0 0 0 TOHKA- KAON PUSTO 0 PEONKERRONKATU 0 pv- pv- e=0.0 u/ /r /r 0 0 0 0 u/ AP u/ pv 0 0 0 /r /r 0 PTKÄHAANKATU pv 0 0 V /r 0 0 0 0 V avo avo avo TUSKUJA pv- V u/ u/ u/ u/ 0..00 TOHKAKAON PUSTO...00..00.00..00.0.00.00.0.00.0.00.. 0........0.0..0..0... TUSKUJA 0....0..00.00.00..00.00.00 SARKATE :..0.00.00..00.00............ PEONKERRONKATU.........0 0... 0.. PTKÄHAANKATU 0 00 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0.0 0 m Ote ilmakuvasta kantakartalla asemakaavalla.0.0, ilmakuva keväältä 0
.0...0.....0..... 0. 0..????..0 0.. 0..0 0... 0 avo avo 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. 0 0 dba 0 dba EV V V /r /r /r /r AP AP /r PTKÄHAANKATU u/ u/ u/ u/ u/ u/ u/ 0 0 avo TOHKAKAON TE TUSKUJA 0 0 0 PEONKERTO 0 0 0 0 PUSTO 0 0 V TOHKAKAONKATU TOHKAKAONKATU PTKÄHAANKATU PEONKERTO TUSKUJA HAANSUONPOKU TOHKAKAON AUE, MAAPERÄ..0
PTKÄHAANKATU +00 +00 EKKAUS P - P :00/:00 +.0 +. + + +0 +0 +. kn 0 VAS 0.0 v.0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m +.0 kn 0 VAS 0. v.0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m x. x. + y. y. + PEONKERTO +00 +00 EKKAUS P - P :00/:00 +. + +. +.0 + +. +. kn 0 OK 0.0 v.0 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m +0 +0 +. VAS 0.0 v.0 kn 0 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m +. OK 0.0 v.0 kn 0 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m + +. + kn 0 VAS 0.0 v.0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m x. x. x. x. y.0 y. y. y. +0 +0
PEONKERTO EKKAUS P - P :00/:00 +00 +00 +. + +. +.0 + +. 0 +. OK 0.0 v.0 kn 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m +0 +0 0 0 +. +. OK 0.0 v.0 VAS 0.0 v.0 kn 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m kn 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m + +. + VAS 0.0 v.0 kn 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m x. x. x. x. y.0 y. y. y. +0 +0 TUSKUJA EKKAUS P - P :00/:00 + + +.0 +0 +0 + + +.0 VAS 0.0 v.0 kn 0 0 0 0 0 0 00 pk/0. m x. +0 y 0. +0
..0....0????... 0...... 0...0.0... Ote katusuunnitelmasta, suunnitellut vesihuollon liitoskorkeudet tontilla VJ mp -.0 m JV +.0 SV --------- 0. 0 PP.0.0 J0. TUSKUJ VJ PEH JV 00 PVC V.. VJ mp -.0 m JV +.0.. S. S.0.0 Suojatietä varten pohjataan väylä ja reunakivi poistetaan. PP.00.0.0 VJ mp -.0 m JV +.00 SV +.0. S..0....... S... S.00.0 SV +. 00 JV V SV +. J.0..0. J0.0.0.0 0 0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0.0 S.0 SV PP JV 00 PVC VJ PEH VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0. S.. JV +.0 PEONKERTO..0 S.. J0...0 SV +.0 VJ mp -.0 m Suojatietä varten pohjataan väylä ja reunakivi poistetaan.. S..0...0.0 0 V VJ mp -.0 m JV +. SV +..0 S.0.. J.. AP. J0.... 0.0 S.0 Paloposti säilytetään. VJ mp -.0 m JV +. SV +.0. S0.. VJ PEH JV 0 PVC SV PP... PTKÄHAANKATU AP S0.0.00 0 00 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0. S......0 S.00 VJ mp -.0 m JV +. SV +.0.0 J..0 VJ mp -.0 m JV +. SV +.0.0 S..0.0 VJ PEH JV 0 PVC SV PP VJ mp -.0 m JV +.0 SV +..0 J00... VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0.0 S.0 Käytöstä pois jäävä JV jätetään maahan. S.0.0.0 J0.0.0 S..0.0.0
.0 0. 0..... 0...0.0.... Ote katusuunnitelmasta, suunnitellut vesihuollon liitoskorkeudet tontilla 0 PP.0.0 Koivut nykyisestä ojasta poistetaan. Uuden ojan taakse istutetaan uudet taimet erillisen istutussuunnitelman tai -ohjeen mukaan..0 0 PP.0 Suojatietä varten pohjataan väylä ja reunakivi poistetaan..0. J0.0 0 0.0.0 V PP.00.0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0.0 S.0 SV PP JV 00 PVC VJ PEH.0 VJ mp -.0 m JV +.00 SV +.0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0. S..0.... S.. S.... VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV ---------.... S.00.0 0 PP 0.0.0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +. VJ PEH JV 00 PVC... S. PEONKERTO TUSKUJA S.0. J0..0 0 0 00 0 0.. VJ mp -.0 m JV +. SV +.0.0 S.. J0... VJ mp -.0 m JV +.0 SV --------- SV PP JV 00 PVC VJ PEH VJ mp -.0 m JV +.0 SV +...0. J0..0 0.0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +..0 PP.0.0 S.0 AP. J0.... 0 VJ mp -.0 m JV +. SV +... J.. 0 VJ mp -.0 m JV +.0 SV +.0.0 S..0
Näkymä Marssitieltä Tohkakallioon päin -tontti a-0- (kaavassa -0-) Näkymä Pellonkierronkadulta
.0.0