SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS"

Transkriptio

1 SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT

2 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin ostoa suunniteltaessa tai viimeistään rakennuksen suunnittelua käynnistettäessä - Suunnittelussa on otettava tarkoin huomioon tontin sekä naapuritontin korkeus- ja maasto-olosuhteet. Rakennuksen korkeustason määrittelyssä on ehdottomasti huomioita kunnallistekniikan suunnitelmissa esitetty alin viemäröitävä lattiataso. - Tontilla olevien puiden kaatoon ennen rakennuslupaa on haettava erikseen rakennusvalvonnan hyväksyntä - Mahdolliset muutokset rakennuslupaan on aina hyväksytettävä rakennusvalvonnassa - Mikäli ilmenee tarvetta poiketa rakentamistapaohjeista on siihen anottava erikseen lupaa perusteluineen ao. lautakunnalta. 2. RAKENNUSTEN SIJOITUS TONTILLE - Rakennusten suunnittelussa ja sijoittelussa on otettava huomioon mahdollisesti myöhemmin ilmenevät laajennustarpeet - Päämassa on sijoitettava ensisijaisesti tien suuntaisesti. - Rakennukset ja rakennelmat on sovitettava maastoon ilman huomattavia leikkauksia tai pengerryksiä - Tontin korkeuserot on otettava rakennuksen suunnittelussa huomioon siten, että lattiatasot liittyvät luontevasti ympäröivän piha-alueen tasoon. Umpinaisia korkeita sokkelipintoja ei sallita. - Tontteja rakennettaessa on pyrittävä luomaan mahdollisimman rauhallinen ja yhteneväinen katunäkymä - Rakennusten ja niiden ulko-oleskelutilojen suunnittelussa on otettava huomioon myös ilmansuunnat - Rakennusten ja tiealueen väliin on jätettävä riittävästi tilaa autopaikoitusta varten. 3. PIHAJÄRJESTELYT Liittymä ja paikoitus - Tontin katuliittymä on sijoitettava niin, ettei katualueen kuivatus esty. Liittymä on tarvittaessa varustettava rummulla. Liittymän leveys on oltava vähintään 5 m ja rakennekerrosten paksuus vähintään 400 mm.

3 3 Kuivatus - Tontille on sijoitettava auton kääntöpaikka ja paikoitustila vähintään kahdelle autolle. - Tontin kuivatuksen suunnitteluun ja toteutukseen tulee kiinnittää eritystä huomiota. Pintavesiä ei saa johtaa naapuritontille. Tarvittaessa rakennuttajien on yhteistyössä rakennettava tonttien rajoille painanteet/putkitus pintavesien johtamiseksi hallitusti. Painanteiden/putkitusten kunnossapito jää ao. tonttien haltijoiden vastuulle. Kasvillisuus ja istutukset - Mahdollisimman suuri osa tontista on jätettävä luonnonvaraiseen tilaan. - Tehtävät istutukset tulee liittää joustavasti ympäröivään maisemaan sekä suosia luonnonmukaisia, alueella jo esiintyviä kasvi- ja puulajeja, tai samankaltaisia alueelle sopivia kasveja. - Istutukset on sijoitettava niin, etteivät ne aiheuta teiden risteyksissä näkemäesteitä. Aidat ja muut rakennelmat - Mahdollisten aitojen tulee soveltua päärakennusten väritykseen. Aidan korkeus saa enimmillään olla 1400 mm sen tyvestä mitattuna huomioiden kuitenkin maastomuodot. Lupa aidalle tulee hakea rakennuslupakäsittelyn yhteydessä tai erikseen ilmoitusmenettelyllä ja aidat tulee rakentaa rakennusjärjestyksen kohta 3.3. mukaisesti. - Mahdolliset aitaukset on sijoitettava niin, etteivät ne aiheuta teiden risteyksissä näkemäesteitä. - Rakennelmat, jotka eivät vaadi lupakäsittelyä on sijoitettava niin, ettei niistä aiheudu naapurille tarpeetonta haittaa. Ennen toteuttamista on otettava yhteyttä rakennusvalvontaan. 4. RAKENNUKSET (korttelit ) Katot: - Kattomalli harjakatto tai pulpettikatto, jossa kaksi lapetta. - Kattokaltevuus harjakatoissa 1:1,5 1:2,5 ja pulpettikatoissa 1:2,5-1:3 kuitenkin siten, että kattokaltevuuden tulisi olla saman kadun varrella yhteneväinen. - Kattomateriaalina sallitaan saumattu tai profiloitu pelti, huopa tai tiili. - Katon värityksen tulee olla musta tai grafiitin harmaa. Kiiltäviä tai heijastavia materiaaleja ja käsittelyjä ei tule käyttää.

4 4 - Räystään leveys on oltava vähintään 600 mm seinäpinnasta mitattuna ja korkeus enintään 300 mm. Julkisivut: - Julkisivumateriaaleina sallitaan puu, poltettu tiili sekä rappaus. - Rakennuksiin on asennettava valaistu osoitenumerointi. - Julkisivujen päävärityksenä on käytettävä vaaleaa väriä (valkoinen tai vaalea pastelli). - Asennettaessa rakennukseen lautasantenni, joka saa olla läpimitaltaan korkeintaan 600 mm, on huomioitava sen vaikutus rakenteisiin. Antenni on sijoitettava rakennuksen harjan tason alapuolelle. Väritykseltään lautasen on sopeuduttava sijoituspaikan taustaan. 5. POHJAVESIALUEET - Kaavamääräysten mukaisesti alueen rakennukset on perustettava siten, ettei rakentaminen vaikuta pohjavedenpinnan korkeuteen. - Pohjavedenpinnan alapuolelle ulotettavia, pohjavedenpinnan korkeusasemaan vaikuttavia kaivuu- ja rakennustöitä ei alueella kaavamääräysten perusteella voida suorittaa. - Paimion kaupungin rakennusjärjestyksessä maalämpöjärjestelmän rakentaminen pohjavesialueelle on kielletty. - Alueen lämmönjakelujärjestelmä suositellaan valittavaksi siten, ettei pohjavesialueelle ole tarpeen sijoittaa lämmitysöljysäiliöitä. - Pohjavedenpinnan yläpuolelle on jätettävä vähintään 2m:n paksuinen maakerros. - Rakennusten katoilta johdettavat vedet suositellaan imeytettäväksi maaperään. Maankäyttö- ja rakennuslautakunta

5

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale

Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2. Maria Taipale Tonttitarjouskilpailu Viialanmäki korttelin 14 tontit 1-2 ja korttelin 15 tontit 1-2 Maria Taipale 21.12.2018 Tontitarjouskilpailun kohde Myytävien asuinrakennustonttien pinta-alat ja rakennusoikeudet

Lisätiedot

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN:

RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: ROVANIEMEN KAUPUNKI YLIKYLÄ-VENNIVAARA 04.05.20 11 RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: 10154, 10155, 10156, 10157, 10218, 10153, 10220, 10151, 10222,10219, 10152, 10221, 10150, 10147, 10148, 10224, 10140,

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE

RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET

Lisätiedot

IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,

IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p , IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen

Lisätiedot

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN

1. PIHAJÄRJESTELYT JA RAKENNUSTEN SIJOITTAMINEN RUSKON KUNTA 1 / 5 Tekninen osasto PL 69 21291 RUSKO MUNITTULAN ASEMAKAAVA- ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET JOHDANTO Munittulan kaava-alue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn Ruskon kirkonkylän

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA Rakentamisohjeella tavoitellaan yhtenäistä, ilmeeltään omaleimaista aluekokonaisuutta. Tällaisen asukkaat voivat kokea omaksi paikakseen, jonka veto- ja elinvoima alkavat syntyä

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti.

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti. Laukaan kunta KATAANMÄEN ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 1148 1159 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3 3.2 Värit...3

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö 29.11.2017 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan määräyksiä. Ohjeistus sisältää

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö

Lisätiedot

LOPPI, LAAKASALO. Rakennustapaohjeet 31.5.2007. Salonnummi Rn:o 1:1202 Ranta-asemakaava-alue Korttelit 1-7

LOPPI, LAAKASALO. Rakennustapaohjeet 31.5.2007. Salonnummi Rn:o 1:1202 Ranta-asemakaava-alue Korttelit 1-7 LOPPI, LAAKASALO Rakennustapaohjeet 31.5.2007 Salonnummi Rn:o 1:1202 Ranta-asemakaava-alue Korttelit 1-7 INSINÖÖRITOIMISTO JUHA POUTANEN Puusepänkatu 5 13110 Hämeenlinna puh/fax 03-6122552 juha.poutanen(at)kolumbus.fi

Lisätiedot

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin

Lisätiedot

Persson Puurula Eva 12.7.2013

Persson Puurula Eva 12.7.2013 SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA KITTILÄN KUNTA Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus, korttelit 1000-10700 Rakentamistapaohjeet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONNOS 424-P13058 Rakentamistapaohje et 1

Lisätiedot

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT 1 RAKENTAMISOHJEESTA Rakentamisohje täydentää asemakaavaa. Riihimäen kaupungin tontinluovutusehdoissa

Lisätiedot

TONTTIA KOSKEVAT ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET (ASEMAKAAVA A-2308)

TONTTIA KOSKEVAT ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET (ASEMAKAAVA A-2308) RAKENTAMISOHJEET AHTIALA / KAARLAAKSO TONTTIA KOSKEVAT ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET (ASEMAKAAVA A-2308) AO Erillispientalojen korttelialue 280 Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä t 40 Talousrakennuksen rakennusoikeus

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

HÄMEENKOSKI VALKINRANTA

HÄMEENKOSKI VALKINRANTA HÄMEENKOSKI VALKINRANTA RAKENTAMISTAPAOHJE Pertti Hartikainen Kellosilta 10, 00520 Helsinki p. 09-1481943 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Valkinrannan asemakaava on joustava toteuttamisen turvaamiseksi laadittu

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

VIITAPAKAT. Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT

VIITAPAKAT. Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY 27.11.2007 KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT VIITAPAKAT Kuva Viitapakoilta kesä 2007 Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 1. YLEISET OHJEET Rakentaminen

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121 LIITE MUUTETTAVA KAAVAN OSA TAAJAMANOSAN RAJA POISTUU MUUTETTAVA KAAVAN OSA Haapakylä Liite. Hulevesien hallinnan yleissuunnitelma LIITE MAANIITUNLAHTI lv W lv :8 luo- RA 9 hu :9 ol 88: 8 aj o TY : L MAANIITTU

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENTAMISTAPAOHJE 24.3.2014 KORTTELI 603 TONTIT 2-4 Rakentamistapaohje on asemakaavakarttaa (KV..2014 ) täydentävä, se on ohjeellinen ja se koskee uudisrakentamista. Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, Saarijärven vanhaa

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä

Lisätiedot

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE,

VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, 1 VIHDIN KUNTA Ympa 29.01.2004 VÄÄKILÄN OMAKOTIALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJE, kaava 29 AO - KORTTELIT ALUE A KORTTELIT 151-156 ALUE B KORTTELIT 157-160 JA 170 ALUE C KORTTELIT 165-168 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS,

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on

Lisätiedot

MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 19.4.2017 1(7) MANNERHEIMINPUISTON RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 204-212 P E Kaavoitus ja mittaus 19.4.2017 2(7) RAKENNUSTAPAOHJEET E YLEISTÄ Mannerheiminpuiston alueesta luodaan omaleimainen

Lisätiedot

ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN

ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN SITOVAT RAKENTAMISTAPAOHJEET 24.1.2019 KIRKONSEUTU TALVINIITYN ASUINALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle, rakentamista

Lisätiedot

TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE Kaavan rakenne

TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE Kaavan rakenne 1 TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE 14.4.2008 Kaavan rakenne Alueen 29 uutta erillispientalotonttia ja yksi pientalotontti on sijoitettu nykyiseen rakenteeseen kiinni Tohlopinkatuun liittyvän

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin kadun suuntaisesti.

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin kadun suuntaisesti. Laukaan kunta, Vihtavuori BRITTILÄNRANTA II ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 139-146 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3

Lisätiedot