AFGANISTANILAISPAKOLAISTEN VASTAANOTTO JA KOTOUTTAMINEN PORIIN

AFGANISTANILAISPAKOLAISTEN VASTAANOTTO JA KOTOUTTAMINEN PORIIN Helinä Koskinen Jatta Kärkkäinen Anu Tähkänen Opinnäytetyö Syksy 2001 Diakonia-ammattikorkeakoulu Porin yksikkö

OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ ( ABSTRACT ) DIAKONIA- AMMATTIKORKEAKOULU/ PORIN YKSIKKÖ Koskinen, Helinä & Kärkkäinen, Jatta &Tähkänen, Anu Afganistanilaispakolaisten vastaanotto ja kotouttaminen Poriin Pori 2001 69s. 3 liitettä ---------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tutkimme Poriin tulleiden afganistanilaispakolaisten vastaanottoa ja kotouttamista. Tutkimuksemme pohjautuu Porin kaupungin kotouttamisohjelmaan ja lakiin maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta. Päätavoitteenamme on selvittää, miten pakolaisten vastaanotto onnistuu ja toteutuvatko vastaanotto ja kotouttaminen kotoutttamisohjelman mukaisesti. Kartoitamme tutkimuksessamme pakolaisten vastaanotossa ja kotouttamisessa mukana olevat viranomaiset ja heidän tehtävänsä. Selvitämme myös pakolaisten mielipiteet vastaanoton ja kotouttamista edistävien toimien onnistumisesta. Esitämme myös parannusehdotuksia vastaanoton ja kotouttamisen kehittämiseen. Tärkein tiedonhankintamenetelmämme on teemahaastattelu. Sekä viranomaisten että pakolaisten haastattelujen perusteella pakolaisten vastaanotto ja kotouttaminen onnistuivat pääsääntöisesti hyvin. Ongelmia esiintyi työnjaossa, suuri osa työstä kasautui yhdelle ihmiselle. Viranomaisten verkostoituminen oli puutteellista ja läheskään kaikkia resursseja ei osattu hyödyntää. Lisäksi vastaanoton järjestämiseksi oli varattu liian vähän aikaa. Kaikki tarpeellinen pakolaisten vastaanottamiseksi saatiin kuitenkin tehtyä. Pakolaiset ovat olleet vastaanottoon erittäin tyytyväisiä. Asiasanat: vastaanotto, kotouttaminen, pakolainen, Afganistan Säilytyspaikka: DIAK, Porin yksikön kirjasto

ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC PORI TRAINING UNIT Koskinen, Helinä & Kärkkäinen, Jatta & Tähkänen, Anu Reception and Integration of the Refugees From Afghanistan in Pori Autumn 2001 69 pages. 3 appendices ---------------------------------------------------------------------------------------------------------- This research studied how the reception and integration of the refugees from Afghanistan went in Pori. We worked out which officials were responsible for the reception and integration of the refugees and how they had prepared for it. The research is based on the law which was given about the integration of the immigrants and the reception of applicants of grant asylum seekers. We also used the integration program of the Pori city. We found out the refugees` opinions about the reception and integration and what they wanted to improve on the system. We collected information by interviewing the refugees. The interviews were made with themes in English. With some families we used a person from an other family for translating the questions, because all the refugees did not speak English. The reception and integration had gone well. There were some problems with the time because some officials did not have enough time for preparing before the arrival of the refugees. There were also problems in dividing tasks among the workers and there was too much to do for one social worker. The refugees were very pleased with the reception and integration. Keywords: reception, integration, refugee, Afghanistan. Deposited in the Pori Training Unit Library.

TIIVISTELMÄ SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSTEHTÄVÄ... 3 2.1 Tutkimusongelmat... 3 2.2 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen analysointi... 3 2.3 Tutkimuksen eettisyys... 7 3. AFGANISTAN... 8 3.1 Luonto ja ilmasto... 9 3.2 Historia... 10 3.3 Talous... 13 3.4 Pyhä sota... 14 3.5 Pakolaisleirit... 16 3.6 Avustustoimet... 17 4 AFGANISTANILAISPAKOLAISTEN VALINTA SUOMEEN... 20 4.1. Pakolaisuus maailmassa... 20 4.2 Valintamatka... 21 4.3 Suomen kiintiöpakolaisia koskeva valintamenettely... 22 4.4 Suomeen hyväksytyt afganistanilaispakolaiset... 22 5 VIRANOMAISTEN TEHTÄVÄT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT AFGANISTANILAISPAKOLAISTEN VASTAANOTOSSA JA KOTOUTTAMISESSA... 24 5.1 Työvoima- ja elinkeinokeskuksen tehtävät ja yhteistyökumppanit... 24 5.2 Porin kaupungin suunnittelupäällikön tehtävät ja yhteistyökumppanit... 26 5.3 Sosiaalitoimen tehtävät ja yhteistyökumppanit... 27 5.4 Seurakunnan tehtävät ja yhteistyökumppanit... 28 5.5 Porin Aikuiskoulutuskeskuksen tehtävät ja yhteistyökumppanit... 29 5.6 Isosannan koulun tehtävät... 30 5.7 Terveydenhoitajan tehtävät ja yhteistyökumppanit... 30 5.8 SPR:n tehtävät ja yhteistyökumppanit... 31 5.9 Resurssirengas... 32 6. VIRANOMAISTEN VALMISTAUTUMINEN VASTAANOTTOON... 32 6.1 Työvoima- ja elinkeinokeskus... 32 6.2 Kaupungin kanslia... 33 6.3 Sosiaalitoimi... 34 6.4 Isosannan neuvola... 34 6.5 Isosannan koulu... 35 6.6 Porin Aikuiskoulutuskeskus... 35

7. TULOKSET... 36 7.1 Pakolaisten saapuminen Poriin... 36 7.2 Pakolaisten kotouttaminen... 37 7.2.1 Koulutus... 37 7.2.2 Lasten koulutus... 39 7.2.3 Pakolaisten toimeentulo... 40 7.2.4 Pormestarinluoto asuinalueena... 40 7.2.5 Afganistanilaispakolaisten sopeutuminen kristittyyn yhteiskuntaan... 41 7.3 Ongelmia ja onnistumisia vastaanotossa... 41 7.4 Vastaanoton onnistuminen pakolaisten mielestä... 43 7.4.1 Ensimmäisen perheen mielipiteitä... 43 7.4.2 Toisen perheen mielipiteitä... 45 7.4.3 Kolmannen perheen mielipiteitä... 47 7.4.4 Neljännen perheen mielipiteitä... 48 7.4.5 Viidennen perheen mielipiteitä... 49 8. VASTAANOTON ONNISTUMINEN VERRATTUNA PORIN KAUPUNGIN KOTOUTTAMISOHJELMAAN... 50 8.1 Kotouttamisohjelman lähtökohdat... 50 8.2 Kotoutumisuunnitelma ja kotoutumistuki... 51 8.3 Tulkkaus- ja käännöspalvelut... 51 8.4 Työllistymisen edistäminen... 52 8.5 Koulutus ja opetus... 53 8.6 Sosiaali- ja terveyspalvelut... 54 8.7 Kulttuuri ja vapaa-aika... 57 8.8 Kansaneläkelaitos... 58 8.9 Porin evankelis-luterilaiset seurakunnat... 59 9. JOHTOPÄÄTÖKSET... 60 9.1 Vastaanoton käynnistyminen... 60 9.2 Valmistautuminen pakolaisten saapumiseen... 61 9.3 Vastaanoton onnistuminen... 62 9.4 Pakolaisten sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan... 63 9.5 Henkinen sopeutuminen... 65 10. TULOSTEN LUOTETTAVUUS... 66 11. JATKOTUTKIMUSEHDOTUKSIA... 68 LÄHTEET LIITTEET

1. JOHDANTO Aiheemme tutkimuksellemme syntyi talvella 2001, kun saimme tietää Porin vastaanottavan afganistanilaisia kiintiöpakolaisia. Porin Diakoniakeskus toivoi meidän selvittävän pakolaisten vastaanotossa ja kotouttamisessa mukana olevat viranomaistahot ja heidän tehtävänsä. Tutkimuksellemme oli tarvetta, koska Porissa ei ole tehty vastaavaa tutkimusta eikä pakolaisia ole vastaanotettu kymmeneen vuoteen. Tutkimuksemme tarkoituksena on selvittää vastaanoton eri vaiheet ja olla avuksi pakolaisia vastaanotettaessa tulevaisuudessa. Tutkimukseemme haastattelimme sekä viranomaisia että pakolaisia, jotta saisimme molempien näkökulman vastaanoton onnistumisesta. Vertasimme tuloksia Porin kaupungin kotouttamisohjelmaan. Kartoitimme vastaanotossa olevat vahvuudet ja puutteet sekä vastaanoton kehittämismahdollisuudet tulevaisuudessa. Tutkimuksen avulla pääsimme konkreettisesti tutustumaan pakolaisiin ja heidän kulttuuriinsa. Saimme myös kuvan siitä, millaista on olla kiintiöpakolaisena Porissa. Tutkimusta tehdessä olemme saaneet lisää valmiuksia työskennellä tulevaisuudessa pakolaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Tutkimuksemme pohjana ovat Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta. Sen lisäksi käytämme Porin kaupungin omaa kotouttamisohjelmaa, joka on laadittu kyseisen lain pohjalta. Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta on annettu Helsingissä 9. 4. 1999. Lain tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista, tasa- arvoa ja valinnanvapautta toimenpiteillä, jotka tukevat yhteiskunnassa tarvittavien keskeisten tietojen ja taitojen saavuttamista, sekä turvata turvapaikanhakijoiden välttämätön toimeentulo ja huolenpito järjestämällä turvapaikanhakijoiden vastaanotto.

Laissa tarkoitetaan kotoutumisella maahanmuuttajan yksilöllistä kehitystä tavoitteena osallistua työelämään ja yhteiskunnan toimintaan samalla omaa kieltään ja kulttuuriaan säilyttäen. Kotouttamisella tarkoitetaan viranomaisten järjestämiä kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ja voimavaroja. (Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta, 1.) Pakolainen on Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisen oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaan henkilö, joka on kotimaansa ulkopuolella ja jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi uskonnon, kansallisuuden, rodun, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. (Pitkänen& Kouki 1999, 13.) Kiintiöpakolainen on ihminen, jolle YK:n pakolaisjärjestö United Nations High Commissioner for Refugees (UNHCR) on myöntänyt kansainvälisen pakolaisstatuksen. Kiintiöpakolaisella on jo maahan tullessaan pakolaisen asema, eikä turvan tarvetta tutkita enää vastaanottavassa maassa. Eduskunta vahvistaa vuosittain valtion talousarviosta päättäessään pakolaiskiintiön. Sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja ulkoasiainministeriö päättävät yhdessä UNHCR:n suositusten pohjalta, mistä maista vastaanotettavat kiintiöpakolaiset otetaan. Sisäasiainministeriön yhteydessä toimiva ulkomaalaisvirasto myöntää kiintiöpakolaisille oleskeluluvat. (Vartiainen- Ora, 1996, 12.) Viranomainen on toimielin joka hoitaa valtion tai muun julkisyhteisön julkisia tehtäviä. Tehtäviä hoitaessaan viranomainen voi käyttää itsenäistä päätösvaltaa. Tämä tunnusmerkki erottaa viranomaisen epäitsenäisistä toimielimistä, kuten työryhmistä. Kuntalaissa kunnan toimielimellä tarkoitetaan monijäsenistä viranomaista, jonka päätösvalta on myös itsenäistä. (Koskinen, Kulla 1995, 7.)

2. TUTKIMUSTEHTÄVÄ 2.1 Tutkimusongelmat Tehtävämme on selvittää Poriin saapuneiden pakolaisten vastaanottoon ja kotouttamiseen liittyviä asioita. Selvitämme eri viranomaiset ja heidän tehtävänsä vastaanotossa ja kotouttamisessa. Lisäksi kartoitamme eri järjestöjen toiminnan ja vapaaehtoisten osallistumisen. Tarkoituksenamme on saada selville miten vastaanotto on järjestetty ja miten siihen on valmistauduttu. Lisäksi tutkimme noudattaako vastaanotto ja kotouttaminen Porin kaupungin kotouttamisohjelmaa, joka on laadittu maahanmuutttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta säädetyn lain pohjalta. Selvitämme myös miten pakolaiset ovat kokeneet vastaanoton ja kotouttamista edistävät toimenpiteet. Kartoitamme mikä on heidän mielestään ollut hyvää ja mikä huonoa sekä tiedustelemme mahdollisia parannusehdotuksia. Lisäksi tiedustelemme heidän odotuksiaan ja tulevaisuuden suunnitelmiaan. Selvitämme myös millaisesta maasta ja olosuhteista he tulevat sekä mitkä ovat syyt heidän pakolaisuuteensa. 2.2 Tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen analysointi Käytämme työssämme laadullista eli kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tällöin tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista tiedonhankintaa ja aineisto kootaan luonnollisissa, todellisissa tilanteissa. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1998, 165.) Mielestämme kvalitatiivinen menetelmä sopii parhaiten työhömme, koska otamme huomioon tutkittavien näkökulman, teemme teemahaastatteluja ja näin ollen tutkimme empiiristä tietoa. Laadullisen tutkimusmenetelmän valintaa työotteeksemme lisää myös se, että otantamme on harkinnanvarainen. Keskitymme pieneen määrään tapauksia ja

pyrimme analysoimaan niitä mahdollisimman perusteellisesti. Aineiston tieteellisyyden kriteeri ei ole sen määrä vaan laatu. Lähdemme myös liikkeelle ilman minkäänlaisia ennakkoasettamuksia tai määritelmiä. Käytämme aineistolähtöistä analyysiä, joka tarkoittaa teorian rakentamista empiirisestä aineistosta lähtien, alhaalta ylöspäin. (Eskola&Suoranta 1998, 15-19.) Yksi laadullisen tutkimuksen tuntomerkeistä on hypoteesittomuus. Tämä tarkoittaa sitä että tutkijalla ei ole valmiita ennakko-olettamuksia tutkimuskohteesta tai tutkimuksen tuloksista. Taustalla vaikuttavat kuitenkin aikaisemmat kokemuksemme ja havaintomme, joiden emme kuitenkaan anna rajata tai vaikuttaa tutkimuksellisiin toimenpiteisiimme. Laadullisessa analyysissä tutkijan pitäisi oppia uutta tutkimuksen edetessä. (Eskola&Suoranta 1998, 19-20.) Tutkimuksessa käytetään induktiivista analyysia, jolloin tutkija pyrkii paljastamaan odottamattomia seikkoja. Sen vuoksi lähtökohtana ei ole teorian tai hypoteesien testaaminen vaan aineiston monipuolinen ja yksityiskohtainen tarkastelu. Tutkija ei määrää sitä, mikä on tärkeää. (Hirsjärvi ym. 1998, 165.) Tutkijan asema on keskeisempi laadullisessa tutkimuksessa kuin tilastollisessa. Tutkijalla on tietynlaista vapautta, joka antaa mahdollisuuden joustavaan tutkimuksen suunnitteluun ja toteutukseen. Tämä antaa meille mahdollisuuden tutkimuksellisen mielikuvituksen sekä uusien työtapojen käyttöön. (Eskola & Suoranta 1998, 20.) Myös tutkimussuunnitelmamme kvalitatiivista menetelmää käytettäessä saa toteutua joustavasti ja suunnitelmat voivat muuttua olosuhteiden mukaisesti. (Hirsjärvi ym.1998, 165.) Laadullisessa tutkimuksessa vaikeutena on aineiston rajaus, koska laadullinen aineisto on periaatteessa loppumatonta. Aluksi olisi hyvä lähteä pienestä aineistosta ja rakentaa sen avulla eheä tulkinta. Aineiston tunteminen on tärkeää, jottei rajauksesta tule sattumanvaraista. Tämän vuoksi keskitymme ensin meillä jo olevan aineiston tutkimiseen ja hankimme sen jälkeen uutta tietoa. Aineiston rajauksen tulisi tapahtua teoreettisen kattavuuden huomioon ottamisella. Kriteerinä toimii aineiston teoreettinen kiinnostavuus valitun tutkimusongelman ratkaisussa. Teoreettisen edustavuuden ideana on nähdä tutkittu tapaus esimerkkinä yleisestä. Tällöin hyvin jäsentynyt viitekehys auttaa aineiston

keruussa. (Eskola & Suoranta 1998, 64-65.) Laadullisen tutkimuksen, kuten muidenkin tutkimusten tarkoitus on maailman jäsentäminen käsitteiden avulla. Tällöin tarvitaan teoreettisia käsitteitä ja niiden empiirisiä vastineita. Käyttäytymistieteellisen tutkimuksen mallissa lähdetään teoreettisista käsitteistä kohti niiden empiirisiä vastineita. Operationaalistamisen tavoitteena on tuottaa teoreettisen viitekehyksen osille eli käsitteille empiirisesti mitattavat vastineet. Operationalismin mukaan jokaisella käsitteellä on kaksi määritelmää, teoreettinen ja operationaalinen. Teoreettisen määritelmän avulla käsitteet voidaan yhdistää toisiin käsitteisiin ja operationaalisen määritelmän avulla ne yhdistyvät konkreettiseen ja havaitsevissa olevaan todellisuuteen. (Eskola & Suoranta 1998, 75, 79.) Teemahaastattelua tehdessämme jouduimme operationaalistamaan tiettyjä käsitteitä ja tutkimuksen kannalta tärkeitä asioita Teorian tehtävä tutkimuksessa on auttaa tutkimuksen tekemistä ja tutkimuksen tavoitteena on vastaavasti kehittää teoriaa eteenpäin. Laadullisessa tutkimuksessa tarvitaan myös erilaisia teorioita, taustateorioita ja tulkintateorioita. Taustateoriat ovat teorioita, joita vasten aineistoa tarkastellaan. Tulkintateoriat ohjaavat tutkijan valintoja ja auttavat löytämään aineistosta keskeiset asiat. Teorian avulla myös aineiston analysointi helpottuu, esimerkiksi haastatteluja on helpompi purkaa jonkun teorian avulla. Tutkimuksen raportoinnissakin teoriasta on hyötyä, raportointi koostuu empirian ja teorian vuoropuhelusta. (Eskola& Suoranta 1998, 82-83.) Laadullisen tutkimuksen tärkeä tiedonkeruumenetelmä on haastattelu. Haastattelu on vuorovaikutusta, jossa molemmat osapuolet vaikuttavat toisiinsa. Haastattelu liittyy kiinteästi normaaliin elämään ja siihen vaikuttavat normaalit fyysiset, sosiaaliset ja kommunikaatioon liittyvät asiat. Teemahaastattelussa haastattelun aihepiirit, teemat, on etukäteen määritelty. Menetelmästä puuttuu strukturoidulle haastattelulle ominaiset, tarkasti muotoillut kysymykset ja niiden tarkka järjestys. Haastattelija pitää huolen että kaikki etukäteen mietityt teema-alueet käydään läpi, mutta niiden laajuus ja järjestys vaihtelevat haastattelujen mukaan.(eskola&suoranta 1998, 86-87.) Käytämme teemahaastattelua, koska se mahdollistaa kysymysten vapaamman asettelun ja helpottaa samal-

la tulkin toimintaa. Voimme myös määrätä haastattelun laajuuden haastateltavan mukaan. Aloitimme tiedonkeruun kotouttamisohjelmaan tutustumalla ja viranomaisten haastatteluilla, jotka toteutimme suunnitelman mukaisesti teemahaastatteluina. Osa haastateltavista antoi luvan nauhoittaa haastattelun, mutta kaikki eivät nauhoitukseen suostuneet, jolloin kirjoitimme vastaukset käsin. Teimme kysymykset teemojen mukaan, teemojamme olivat mm. ennakkotietojen määrä, valmistautuminen, työtehtävät ja yhteistyökumppanit. Lisäksi teimme tarkentavia kysymyksiä käytännöntoimista sekä niiden onnistumisesta. Kartoitimme myös viranomaisten parannusehdotukset. Laadullisessa tutkimuksessa keskitytään tavallisesti pieneen määrään tapauksia ja analysoidaan ne mahdollisimman perusteellisesti. Aineiston tieteellisyyden kriteerinä on laatu, ei tapausten määrä. Tutkimuskohde sijoitetaan yhteiskunnallisiin yhteyksiin ja siitä annetaan historiallisesti yksityiskohtainen kuva. (Eskola & Suoranta 1999,18.) Haastatteluissa keskityimme vain vastaanoton ja kotouttamisen kannalta keskeisiin toimijoihin. Ensin haastattelimme viranomaiset sekä järjestöjen edustajat ja viimeiseksi pakolaiset. Kaikki valitsemamme henkilöt suostuivat haastateltaviksemme. Pakolaisten haastattelut suoritimme perhe kerrallaan. Päädyimme tähän, koska yksilöhaastatteluja olisi ollut vaikea tehdä kieliongelman takia. Lisäksi materiaalia olisi tullut liikaa. Lasten haastatteleminen olisi myös ollut ongelmallista. Haastattelukielenä käytimme englantia. Kysymykset teimme teemoittain, joita olivat mm. ennakkotiedot Suomesta, kuljetukset, asuminen, koulutus ja sopeutuminen. Laadullisessa analyysissä aineistoa tarkastellaan usein kokonaisuutena. Vaikka aineisto koostuisi erillisistä tutkimusyksiköistä argumentaatiota ei voi rakentaa yksilöiden eroihin eri muuttujien suhteen ja näiden erojen tilastollisiin yhteyksiin muihin muuttujiin. Kvalitatiivinen analyysi vaatii absoluuttisuutta, kaikki luotettavina pidetyt seikat tulee kyetä selvittämään siten, että ne eivät ole ristiriidassa esitetyn tulkinnan kanssa. Toisin kuin tilastollisessa analyysissä, laadullisessa analyysissä eivät johtolangoiksi kelpaa tilastolliset todennäköisyydet. Usein rajoituksena on jo pelkästään yksiköiden rajallinen määrä, koska yksikin strukturoimaton haastattelu voi tuottaa kymmeniä tekstisivuja.

Yleensä ei ole järkevää tai voimavarojen puitteissa mahdollista tehdä niin paljon haastatteluja, että yksilöiden väliset erot olisivat tilastollisesti merkittäviä. (Alasuutari 1995,28-29.) Käytimme aineiston analysoinnissa teemoittelua, mikä tarkoittaa että aineistosta nostetaan esiin tutkimusongelmaa valaisevia teemoja. Sen avulla on mahdollista vertailla tiettyjen teemojen esiintymistä ja ilmenemistä aineistossa. Aineistosta voidaan erotella keskeiset aiheet ja esittää se siten kokoelmana erilaisia kysymyksen asetteluja. Aineistosta pitäisi löytää ja sen jälkeen erotella tutkimusongelman kannalta olennaiset asiat. (Eskola& Suoranta 1999,175-176.) Kirjoitimme haastattelut puhtaiksi heti haastattelutilanteiden jälkeen. Tämän jälkeen analysoimme haastattelut tekemiemme kysymysten teemojen mukaan. Erottelimme aineistosta olennaiset asiat, jotka vastasivat tutkimusongelmiimme. Vertailimme eri haastatteluvastauksia ja tiettyjen teemojen esiintymistä. Niiden pohjalta kirjoitimme tulokset ja johtopäätökset. Viranomaisten haastattelutuloksissa käytimme lähdeviitteitä, mutta pakolaisten vastaukset käsittelimme nimettöminä, kuten olimme pakolaisille luvanneet. Halusimme suojella heidän yksityisyyttään. 2.3 Tutkimuksen eettisyys Tutkimusta tehdessä pitää ottaa huomioon erityisesti tutkimuksen kohteena olevien henkilöiden kohtelu. Tiedonhankintatapoihin ja koejärjestelyihin on syytä kiinnittää huomiota. Tutkimuksen kohdistuessa ihmisiin on selvitettävä, miten henkilöiden suostumus hankitaan, mitä tietoa heille annetaan ja millaisia riskejä heidän osallistumiseensa liittyy. Tutkimukseen osallistuvilta ihmisiltä edellytetään asiaan annettu suostumus, millä estetään ihmisten manipulointi tutkimuksen aikana. Suostumukseen sisältyy neljä asiaa. Ensimmäiseksi tulee perehdyttää tutkimushenkilöt siihen mitä tulee tapahtumaan tai mitä saattaa tapahtua tutkimuksen kuluessa. Toiseksi henkilön tulee olla kykeneväinen ymmärtämään tämä tieto. Kolmanneksi henkilön pitäisi olla pätevä tekemään rationaalisia

arviointeja. Neljäs ehto on että osallistumista koskevan suostumuksen tulee olla vapaaehtoista. (Hirsjärvi ym. 1998, 28.) Tutkimusta tehdessämme selvitimme tutkimushenkilöille tutkimustehtävämme ja tutkimuksen tarkoituksen. Kerroimme heille keitä tutkimukseen osallistuu, kenelle sitä teemme ja missä se on luettavissa. Haastatteluja tehdessämme nauhoitimme haastattelut vain haastateltavan suostumuksella ja vakuutimme nauhan tulevan vain meidän käyttöömme. Kysymyksiä tehdessämme annoimme haastateltavan vastata vapaasti, emmekä johdatelleet häntä vastauksiin. Pakolaisten haastatteluissa emme käyttäneet nimiä, koska halusimme säilyttää heidän yksityisyytensä. Tämän avulla halusimme varmistaa sen, että he uskaltavat sanoa mielipiteensä ja esittää myös kritiikkiä. Emme halunneet tutkimuksesta koituvan heille minkäänlaista harmia, sillä jotkut ihmiset saattaisivat suuttua heidän kritiikistään vastaanottoa ja kotouttamista kohtaan. Varasimme pakolaisten haastatteluihin runsaasti aikaa, jotta haastattelu onnistuisi vieraalla kielellä. Tarvittaessa käytimme parhaiten englantia osaavia tulkkeina, jotta kysymykset ymmärrettiin varmasti oikein. Pyrimme pitämään haastattelutilanteen keskustelunomaisena, jotta se ei tuntuisi pakolaisten mielestä liian raskaalta tai painostavalta. 3. AFGANISTAN Koska olemme työssämme tutkineet Afganistanilaisten pakolaisten vastaanottoa ja kotoutumista Poriin, koimme tärkeäksi että niin meillä kuin lukijoillakin on taustatietoa siitä, millaisesta maasta pakolaiset ovat lähtöisin ja mistä syistä he ovat joutuneet jättämään kotimaansa. Halusimme kartoittaa myös maan historiaa ja nykyiseen poliittiseen tilanteeseen ja sotaan johtaneita syitä.

Afganistan sijaitsee eteläisen Keski- Aasian vuorilla. Sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Turkmenistan, Uzbekistan ja Tadzikistan. Idässä rajanaapurina on Kiina ja kaakossa Pakistan. Länsirajaa hallitsee Iran. Afganistan jää eteläisen Aasian valtavien vuorien sydämeen, ympäristön vuoret kattavat maan itä- ja keskiosat. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28.) Afganistanissa on n. 20,6 miljoonaa asukasta, mutta miljoonia afganistanilaisia asuu pakolaisina naapurimaissa. Erityisesti Pakistanissa on paljon afganistanilaispakolaisia. Afganistanin asukkaat ovat islamilaisia, joista noin 90% on sunneja. Kansallisuuksia maassa on useita, suurin ryhmä ovat bashtut, joita on 50-60%. Muita ryhmiä ovat tadzikit, joita on noin 30%, uzbekit, hazarit, baluchit, turkmeeenit ja kirgiisit. Pääkielet ovat pashtu ja dari, joka on persian murre. Molempia kirjoitetaan arabialaisittain. Lukutaitoisia on vain 30% kansasta. (Paakkulainen 1992, 16.) Afganistan oli monille tuntematon maa ennen sisällissodan puhkeamista ja neuvostosotilaiden tuloa maahan. Afganistanilla on vanha kulttuuri, joka ulottuu tuhansien vuosien taakse. Ennen sotaa Afganistan oli yksi maailman köyhimmistä maista ja sota on pahentanut tilannetta entisestään. Normaalielämä on mahdotonta ja kaikesta on suuri puute. Sota on aiheuttanut myös valtavan pakolaisongelman. (Paakkulainen 1994, 16.) 3.1 Luonto ja ilmasto Afganistanin hallitsevana piirteenä ovat vuoret, Himalajan jatkeena oleva Hindukushvuoristo halkoo maata. Pääkaupunki Kabul sijaitsee 1800 metrin korkeudessa. Alueella esiintyy myös usein maanjäristyksiä. Maan pinta- ala on 650 000 km, mutta siitä on viljelykelpoista vain 4%. Suurin osa väestöstä on asettunut asumaan vuoristoalueiden reunoille ja Kabuljoen varren hedelmälliseen kaakkoisosaan. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28.)

Afganistanin ilmasto on mannermainen, hyvin kylmä talvella ja kuuma kesällä. Ilmasto on tyypillistä vähäsateisille aroalueille, mutta paikallisia eroja löytyy. Koillisilla vuorilla talvikuukaudet ovat kaikkein kylmimpiä. Itäiset laaksot ovat kosteita lounaisten osien ollessa enimmäkseen kuivaa ja aavikkoa. Kasvillisuus on siten niukkaa vähäsateisessa lounaassa ja joillakin vuoristoalueilla. Joillakin vuoristoalueilla kasvaa vuoristometsissä havupuita, kuusia ja setrejä. Alempana esiintyy tammia ja pähkinäpuita. Aikaisemmin Afganistanissa esiintyi tiikereitä, mutta nykyisin ne ovat kadonneet. Karhuja, lumileopardeja ja gaselleja on yhä sekä monia erilaisia lintulajeja. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28.) 3.2 Historia Afganistanin historia on sotaisa, ympäröivät suurvallat ovat aina olleet innokkaita saamaan alueen haltuunsa. Afganistanin vuorilla asui paimentolaiskansa noin 1500 ekr., joka nimitti maata Ariaksi eli arjalaisten maaksi. Maa oli 500- luvulta ekr. alkaen osa suurta Persian valtakuntaa. Aleksanteri Suuri ( 356-323 ekr.) valloitti maan vuonna 328 ekr. ja siitä tuli kreikkalaisen suurvallan Baktrian keskus. Maassa sekoittuivat kreikkalaiset, hindulaiset ja buddhalaiset perinteet. Vuoden 135eKr. jälkeen maa joutui perättäisten valtakuntien omistukseen, parthialaisten, kiinalaisten kushanien ja persialaisten sassanidien. Sen jälkeen arabialaiset valloittivat sen 600- luvulla jkr. Arabit toivat mukanaan islamin uskon, josta tuli hallitseva voima Afganistanissa. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28.) Tsingis- kaanin johtamat mongolit valtasivat alueen 1200- luvun lopulla. Niiden seuraajana oli Timur Lenkin (1336-1405), jonka valtakaudella Afganistan kukoisti. Silloin rakennettiin mm. Sininen moskeija Mazar- i Sharifin kaupunkiin. Lenkinin seuraajista Babur (1483-1530) käytti maan pääkaupunkia Kabulia tukikohtanaan sotaretkillään Intiaan. Joitakin osia nykyisen Afganistanin alueesta joutui silloin persialaisten vallan alle. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28.)

Persian kuningas murhattiin vuonna 1747 ja afganistanilaiset ylimykset valitsivat shaahiksi hänen henkivartiokaartinsa komentajan, Ahmed Khan Abdalin (1722-72.) Myöhemmin Ahmed- Khani tuli tunnetuksi nimellä Dur- i- Duran. Hän yhdisti Afganistanin itsenäiseksi valtioksi. Monet kapinalliset ryhmät aiheuttivat maassa levottomuuksia ja niiden lisäksi venäläiset ja britit tavoittelivat alueita maasta valvoakseen omia etujaan. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28.) Britit ja afganistanilaiset joutuivat sotaan ja toisen sodan jälkeen vuonna 1880 vedettiin Afganistanille uudet rajat, joiden seurauksena maasta tuli puskurivyöhyke brittiläisen Intian ja Venäjän väliin. Brittien ja afganistanilaisten kolmannen sodan jälkeen Afganistan sai täyden itsenäisyyden vuonna 1919. Silloin maa aloitti yhteistyön uuden neuvostohallituksen kanssa, liitto kesti vuoteen 1979. Myöhemmät afganistanilaishallitsijat pyrkivät säilyttämään maassa vakauden ja uudistivat perustuslakia sekä suorittivat taloudellisia uudistuksia. Uudistukset eivät kuitenkaan onnistuneet kovin hyvin. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 28-29.) Afganistanissa puhkesi vakava nälänhätä 1970- luvulla ja vuonna 1972 levottomuudet lisääntyivät. Seuraavana vuonna syrjäytettiin shaahi ja maa julistettiin tasavallaksi. Vallankaappauksen yhteydessä vuonna 1978 presidentti murhattiin ja valtaan tuli Neuvostoliiton tukema Afganistanin Demokraattinen Kansanpuolue (PDPA.) Afganistanin islamilaiset ryhmät alkoivat taistella uutta hallitusta vastaan ja joulukuussa 1979 Neuvostoliitto miehitti Afganistanin, jotta voisi hajottaa opposition ja asettaa uuden hallituksen. Neuvostojoukkojen ja afganistanilaiskapinallisten välinen sissisota kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 29.) Viimeiset neuvostojoukot poistuivat maasta helmikuussa 1989. Neuvostoliiton tuella valtaan oli tullut presidentti Muhammed Najibullah ja hänen johdollaan asetettiin sotilasneuvosto. Sisällissota jatkui edelleen sillä eri kapinallisryhmät jatkoivat sissisotaa hallituksen joukkoja vastaan. Huhtikuussa 1992 kapinallisten joukot valtasivat pääkaupunki Kabulin ja syrjäyttivät presidentin. Kapinalliset nimittivät väliaikaisen hallitusneuvoston, mutta sen vakautta uhkasivat islamilaisten ryhmien väliset

uskonnolliset ja poliittiset erot. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 29.) Rauha ei kuitenkaan toteutunut vieläkään, vaan eri uskonlahkoihin ja väestöryhmiin kuuluvat sissiliikkeet alkoivat taistella vallasta. Valtataistelu on vaatinut kymmenien tuhansien ihmisten hengen. Taisteluilla on edelleen heimojaon lisäksi yhteys alueelliseen suurvaltapolitiikkaan. Afganistanin kapinallisuus on ajan kuluessa tarjonnut sopivan maaperän milloin Persian ja Intian, milloin Iso- Britannian ja Venäjän, milloin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välisille valtataisteluille. Myös Iranin tukemat fundamentaaliislamilaiset ja Saudi- Arabian ja Pakistanin tukemat vähemmän radikaalit islamilaisryhmät ovat valinneet Afganistanin taistelupaikakseen. (Kiljunen 1995, 416.) Vuonna 1992 Afganistanin presidentiksi nousi Burhanuddin Rabbani, joka edustaa maltillisempia islamilaisryhmiä. Hän edustaa myös tadzikki ja uzbekkiväestöä. Voimakkain ääri- islamilainen järjestö Hezb- i Islami edustaa pataaneita. Sen johtaja on Gulbuddin Hekmatjar ja hän on toiminut koalitiohallituksen pääministerinä. Keskushallituksen merkitys on kuitenkin ollut vähäinen muslimiarmeijoiden taistellessa toisiaan vastaan eri maa- alueiden hallinnasta. Hekmatjarin joukot ovat levittäneet taistelut myös Tadzikistanin puolelle. (Kiljunen 1995, 416.) Presidentti Rabbani on yrittänyt lopettaa sotimisen tuloksetta. Jatkuva sota presidentin joukkojen ja Gulbuddin Hekmatjarin joukkojen välillä tuhosi maata tehden pahempaa jälkeä kuin venäläisten joukot. Näiden kahden joukon oli kuitenkin yhdistettävä voimansa maaliskuussa 1996, kun voittoisa Taleban- ryhmä valtasi maata tarkoituksenaan kukistaa taistelevat puolueet. Syyskuussa 1996 Talebanit hyökkäsivät Kabuliin Rabbanin ja Hekmatjarin joukkojen paettua pohjoiseen. Aikaisempi kommunistinen presidentti Najibullah ei ollut varautunut hyökkäykseen. Talebanit veivät hänet YK:n tiloista, joissa hän oli ollut suojassa viimeiset neljä ja puoli vuotta. Talebanit teloittivat hänet ja ripustivat ruumiin roikkumaan kansalaisten nähtäväksi. Talebanit ovat myös puuttuneet lakeihin ja korostavat islamilaista shari a- lakia. He ovat mm. kieltäneet naisten työskentelyn kodin ulkopuolella, sulkeneet tytöille tarkoitetut koulut ja määränneet parran pakolliseksi miehille.(humphreys 1997, 102.)

3.3 Talous Sodat ja poliittinen levottomuus ovat hidastaneet Afganistanin taloudellista kehitystä, maa on yksi köyhimmistä maailmassa. Pääelinkeino on maanviljely, keinokastelulla on laajennettu viljelyalueita. Tärkein viljakasvi on vehnä, mutta myös riisiä, ruista, hedelmiä ja puuvillaa viljellään. Kotieläinten pito on tärkeää, sillä niistä saadaan lihaa, maitoa ja villaa. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 29.) Afganistanissa on paljon luonnonvaroja, mutta niitä on hyödynnetty vähän. Maasta löydettiin maakaasua ja öljyä jo 1960- luvulla. Esiintymiä on Jowzjanin maakunnassa maan pohjoisrajalla. Erityisesti kaasuesiintymät ovat suuret ja tuotanto Shiberganin kaasukentillä alkoi jo 1960-luvun loppupuolella. Nykyisin kaksi tuotantolaitosta tuottaa noin 3000 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Siitä yli 95% menee putkea pitkin Venäjälle. Loppu jalostetaan lannoitteeksi Mazar- i- Sharifissa, missä toimii maan ainoa maakaasukäyttöinen sähkövoimalaitos. (Mellin 1992, 11.) Maakaasu on Afganistanin tärkein vientituote. Kaasukenttien laajuuksista ei ole julkaistu tietoja, mutta ne arvellaan todella suuriksi. Myös tiedot öljylöydöistä ovat epämääräisiä. Öljyvarat löydettiin jo ennen maakaasua, mutta tuotantoa ei ole aloitettu. Öljykentät ovat kuitenkin toimintavalmiina, kaivoja on porattu ja sen jälkeen tulpattu. Jos tiedossa olevat kaasu- ja öljykentät hyödynnettäisiin niin ne riittäisivät maan energiatarpeen omavaraisuuteen. Asiantuntijoiden mukaan maassa on suuria esiintymiä löytämättä. Geologisesti lupaavia alueita on Kandharissa, Heratissa ja Kunduzissa.(Mellin 1992, 12.) Afganistanissa on myös kivihiiltä, mutta louhintaa tapahtuu ainoastaan Phul- i- Khumrin alueella ja vuosituotanto on pieni. Malmeja alettiin etsiä vasta 1970- luvulla, vaikka historiallisten tietojen mukaan niitä oli jo ennen sitä. Tärkein malmilöytö on valtaisa Ainako niminen kupariesiintymä. Sitä on tutkittu yhdessä Venäjän kanssa, mutta hyödyntämistä ei ole aloitettu, koska esiintymä sijaitsee lähellä Pakistanin rajaa. Afganistanilla ja Pakistanilla on ollut useita rajakiistoja. Maasta on löydetty myös rautamalmia ja jalokiviä. Jalokivialalla pyörii pienimuotoinen toiminta. (Mellin 1992, 14.)

Rautateitä ei maassa ole lainkaan ja vain muutama jokireitti on purjehduskelpoinen. Kuljetukset hoidetaan yleensä maateitse. Uudet Neuvostoliiton tuella rakennetut päätiet tuhoutuivat sodassa. Moniin maakuntiin on lentoyhteyksiä ja kansainväliset lentokentät ovat Kabulissa ja Kandaharissa. Opetusolot, terveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat puutteellisia erityisesti maaseudulla. Lähes koko terveydenhuolto pyörii ulkomaisen avun turvin. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on laajaa erityisesti naisten keskuudessa. (Maailma tänään Lähi- itä 1994, 29.) 3.4 Pyhä sota Sota on tavallisesti arkista tappamista. Afganistanin sisällissota on taistelua vallasta, mutta siihen liittyy myös kiinteästi uskonto. Osa hallitusta vastustavista sisseistä käy pyhää sotaa, jihadia. Heidän tavoitteenaan on islamilainen valtio. Vasemmistolainen vallankumoushallitus tuli valtaan 1978. Se alkoi muuttamaan maanomistusta ja sitä kautta horjuttamaan vanhaa suurtilallisiin nojaavaa rakennetta. Uudistuksia vietiin läpi väkivalloin ja väkivaltaan vastattiin väkivallalla. (Paakkulainen 1992, 21.) Afganistania hallitsevan puolueen aatetaustaan kuului ateismi, mikä sai sen vaikeuksiin islaminuskoisessa maassa. Koraaniin perustumattomat lait pystyttiin selittämään häpäisyksi ja vastustus sai uskonnollista syvyyttä. Ateistisen Neuvostoliiton tuleminen hallituksen tueksi vahvisti vastapuolen vakaumusta. Sodan tullessa pyhemmäksi se on myös pitkittynyt. Huolimatta Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen aseavun lopettamisesta taisteleville osapuolille, mukana on edelleen oikeauskoista rahaa, aseita ja vapaaehtoisia islamilaisista maista. (Paakkulainen 1992, 21.) Afganistanin sodassa on mukana useita eri osapuolia. Washingtonin apua Afganistanin kapinallisille järjestänyt Pakistanin sotilaallinen tiedustelupalvelu ISI on suosinut islamilaista valtiota haluavia fundamentalisteja. Myös Saudi- Arabia tukee fundamentalisteja, maa on lähettänyt kapinallisille rahan lisäksi 300 Irakin sodassa vallattua panssarivaunua. Suuri osa sissien saamista rahoista tulee yksityisistä rahoituslähteistä.

Joidenkin läntisten diplomaattien mukaan yksityinen rahoitus kapinallisille oli vuonna 1991 suunnilleen samaa suuruusluokka kuin Yhdysvaltain tai Saudi- Arabian antama tuki. Pyhään sotaan sijoittavat myös vanhoilliset ja uskonnolliset öljysheikit. He rahoittavat myös kapinallisten joukkoihin vapaaehtoisia muslimeja eri maista. Pakistanin viranomaiset ovat laskeneet vapaaehtoisia olevan ainakin 18 eri maasta. (Paakkulainen 1992, 24.) Kapinallisten joukoissa taisteleville ulkomaalaisille vapaaehtoisille järjestetään sotilaskoulutusta Afganistanissa. Heidän joukossaan on vapaaehtoisia myös entisen Neuvostoliiton Keski- Aasian tasavalloista. Vapaaehtoiset edustavat tavallisesti islamin jyrkimpiä suuntauksia. He haluavat kuolla marttyyreina Allahin puolesta. Afganistaniin on perustettu erilaisia taloja, joissa huolehditaan ulkomaalaisten vapaaehtoisten ruuasta ja majoituksesta. Suurin rahoittajatoimisto on saudien Punainen puolikuu. Rahoittajina toimivat myös monet muut ulkomaalaistoimistot ja yksityiset lahjoittajat. (Paakkulainen 1992, 25.) Islamissa on useita suuntauksia kuten kristinuskossakin. Afganistanilaisista suurin osa kuuluu sunnimuslimeihin, mutta maassa on myös jonkin verran shiiamuslimeja. Molempien suuntien sisällä esiintyy erilaisia katsomuskantoja. Perusolemukseltaan islam on aika suvaitsevainen ja elämänläheinen uskonto. Erityisen aktiivisia pyhässä sodassa ovat olleet äärikonservatiiveina tunnetut saudiarabialaiset wahhabit. Perinteisesti uskonkiihkolla ei ole ollut Afganistanissa suurta sijaa, islamiin on suhtauduttu olosuhteidenkin pakosta käytännöllisesti. Lukutaidottomuuden takia suullinen perinne on maailmankuvan ja historian välittäjänä keskeinen. Islam vastaa elämän kaikkiin kysymyksiin ja täyttää ihmisen tarpeet. (Paakkulainen 1992, 27.) Sota on tehnyt jyrkän eron fundamentalismin ja maltillisen islamin välille. Fundamentalismi on saanut lisää kannattajia. Toisaalta afganistanilaiset ovat väsyneet sotaan ja vastaanottaisivat maallisemmankin ratkaisun. Sinänsä Peshawarin puoluejohtajat eivät itse tartu aseisiin vaan sotatoimista huolehtivat lukemattomat päälliköt joukkoineen. Heidän uskollisuutensa Peshawarin puolueille vaihtelee suuresti ja käsitys sodan

pyhyydestä saattaa olla erilainen. Rauha saavutettaisiin luultavasti, jos kaikkein pyhimmätkin voisivat myöntää että marttyyreja on tullut jo tarpeeksi. (Paakkulainen 1992, 27.) 3.5 Pakolaisleirit Pakistanissa on useita pakolaisleirejä, jotka ovat täyttyneet afganistanilaispakolaisista. Pakolaisleirit ovat sissipuolueiden ja mafiamaisten ryhmien hallussa, jotka säätelevät leirien elämää. Leirejä on yli kolmesataa ja niillä on arvioitu olevan reilut kolme miljoonaa afganistanilaista. Lapsia leireillä on puolitoista miljoonaa, puolet kaikista pakolaisista on alle 14-vuotiaita. Sissipuolueiden johto arvostaa erityisesti poikalapsia, tulevia sotilaita. Tytöt jäävät vähemmälle melkein kaikessa, he saavat vähemmän ravintoa ja heidän terveydestään ei huolehdita yhtä hyvin kuin poikien. YK:n pitkäaikaisesta läsnäolosta huolimatta vain pieni osa kaikista lapsista on saanut rokotukset kuutta tavallista lastentautia vastaan. (Paakkulainen 1992, 65.) YK:n mukaan noin 20% pakolaisista elää rekisteröimättöminä leireillä eikä virallinen avustusjärjestelmä tavoita heitä. Suurin osa heistä on leskeksi jääneitä lapsineen, he elävät nälkäkuoleman rajalla. Tarkka perinteiden noudattaminen tuottaa ongelmia, jopa alle 10-vuotiaat pojat joutuvat hoitamaan isättömien perheiden asioita, koska niiden toimittamista ei sallita naisilta. Yli 9-vuotias naispuolinen ihminen ei saa poistua yksin kotoaan. YK yritti auttaa yhtä pelkästään leskien pakolaisleiriä. 13O leskeä lapsineen saivat erityisapua ja naisia kuntoutettiin omatoimisiksi. Projekti kohtasi kuitenkin valtavaa vastarintaa afganistanilaismiesten ja sissipuolueiden taholta. Lopulta leirikylä poltettiin maan tasalle ja sen asukkaat hävisivät jonnekin. (Paakkulainen 1992, 66.) Noin puolet leireillä elävistä yksivuotiaista lapsista kuolevat, pääasiassa ripuliin. Lapset ovat syntyessään alipainoisia, sillä äidit ovat aliravittuja ja synnyttävät usein. Sissipuolueet taistelevat vallasta leireillä. Niiden kritisoimisesta saattaa seurata kuolemantuomio. Pakolaispoikia koulutetaan Pyhään sotaan. Poikien koko maailma on

sotaa leikeistä alkaen. He omaksuvat myös miestenistunnoissa näiden maailmankuvan. Sissipuolueet maksavat lapsisotilaista perheille. Puoluekoulujen lisäksi leireillä on koraanikouluja. Tyttöjen kouluttaminen on harvinaista, tyttöjen kouluttamista pidetään huonona esimerkkinä yhteisölle. Perheet jotka puhuvat siitä julkisesti joutuvat terrorin kohteiksi. (Paakkulainen 1992, 66-67.) 3.6 Avustustoimet Geneven sopimus rauhan palauttamiseksi Afganistaniin tuli voimaan 15. toukokuuta 1988. Toiveet olivat silloin korkealla, YK oli jo aloittanut avustusohjelmiensa suunnittelun. Ohjelmien toteuttajaksi valittu Sadruddin Aga Khan kiersi maailmaa varmistaakseen rahallisen tuen. Maailman suurimman pakolaisjoukon kotouttaminen ja maan jälleenrakentaminen oli valtava yritys. Ensimmäistä kertaa YK:n historiassa maailmanjärjestön eri alojen organisaatiot koottiin saman katon alle. Koordinaatiotoimisto Operation Salam aloitti kokonaisvaltaisen avustusohjelman tekemisen. Sen tarkoituksena oli ohjata rajalliset voimavarat tasapuolisesti. (Paakkulainen 1992, 76.) Avustustoimiin kuului monta sellaista tehtävää, joista YK:lla ei ollut aikaisempaa kokemusta. Kokonainen kansa piti kouluttaa sodan jättämien miinojen raivaajiksi. Kommunikaatiokysymykset muodostivat myös ongelman. Kuljetukset piti järjestää, yhteyksien pito organisoitava, tarpeet tunnistettava ja avustajien turvallisuus taattava. Afganistanissa oli alkanut välienselvittely jo kauan ennen kuin Neuvostoliitto puuttui asioihin vuonna 1979. Tilanne polarisoitui kuitenkin blokkijakauman mukaan, Afganistan jäi Neuvostoliiton ja muiden SEV- maiden hoteisiin. Pakolaisiksi siirtyneet ryhmittymät saivat sen sijaan lännen varauksettoman tuen. YK:ssa Afganistania edusti Kabulissa istuva hallitus. (Paakkulainen 1992, 76-77.) YK:n ja sen kehitysjärjestön UNDP:n ohjeista huolimatta Afganistan ei saanut selkkausten aikana sille kuuluvaa osuutta. Se johtui pääasiassa siitä ettei YK pystynyt turvallisesti toimimaan maassa eikä se onnistunut käytännössä avustamaan kuin kaikkein

välttämättömämpiä projekteja. Samoihin aikoihin Pakistaniin virtasi kansalaisjärjestöjä eri maista. YK:n ulkopuolista apua tuli varsinkin Yhdysvalloista, Saudi- Arabiasta, Kiinasta ja Pakistanista. Avustukset olivat pääasiassa poliittisia, eivät niinkään humanitäärisiä. Siitä sai alkunsa tilanne, joka vallitsee edelleen. Rikkinäinen oppositio, joka saattaisi menettää voimansa, jos se suostuisi poliittisen tilanteen normalisoitumiseen. (Paakkulainen 1992, 77-78.) Monet YK:n erityisjärjestöt ja monet kansalaisjärjestöt ovat Afganistanin selkkauksen aikana keskittyneet avustamaan oppositiossa olevia ryhmiä joko niiden pakolaismaissa tai kapinallisten alueilla Afganistanin rajojen sisällä. Muu osa maasta on saanut tyytyä Neuvostoliiton ja muiden entisten SEV- maiden kehitysapuun. Tuo apu ei kuitenkaan käytännössä ollut kuin eräänlainen kauppasopimus, jonka vastineeksi kirjattiin velvoitteita tavaranvaihtosopimuksiin. Afganistanin omat taloudelliset voimavarat saatiin näin lukituksi ja hallituksen valinnanvarat hoitaa itse kehitystään pieneni olemattomiin. (Paakkulainen 1992, 78.) Poliittisen ratkaisun puutteessa YK:n Operation Salam jouti työskentelemään vaikeissa olosuhteissa. Puoleksitoista vuodeksi kaavailtu toiminta venyi neljäksi vuodeksi. Rahaa operaatioon ei saatu lisää. Pakolaisten suuri paluumuutto, jonka valmistelut olivat operaation keskeisintä toimintaa ei käynnistynyt. YK:n toiminnankuva muuttui vuosien venyessä, siihen kuuluu edelleen pakolaisten houkutteleminen entisille asuinpaikoilleen, mutta jatkuvat levottomuudet ovat paljolti ohjanneet toiminnan pääpainon humanitääristen avustusten ylläpitoon. (Paakkulainen 1992, 78-79.) Sodan runtelemaa Afganistania vaivaa lähes krooninen ruokapula jopa niilläkin alueilla, missä ei enää sodita. Afganistan oli elintarviketuotannoltaan lähes omavarainen ennen sotaa. Maan rajojen sisäpuolella tilanne on monella alueella kurjempi kuin pakolaisleireillä. Vain harvat avustusjärjestöt auttavat kuitenkin näitä alueita. Yksi näistä järjestöistä on Suomi- Afganistan Seura, joka auttaa Mazar- i- Sharifin kaupungissa toimivaa 150 lapsen orpokotia. (Paakkulainen 1992, 79.)

Kun Geneven sopimus allekirjoitettiin harvat uskoivat lännessä Neuvostoliiton hoitavan osuuttaan. Suurvallat esiintyivät pelkästään takaajina rauhansopimuksessa, jonka Afganistan ja Pakistan allekirjoittivat. Maat eivät olleet edes varsinaisessa sotatilassa keskenään. Neuvostoliitto kuitenkin veti joukkonsa pois sovitun aikataulun mukaisesti, se oli ensimmäisiä osoituksia Neuvostoliiton uudesta politiikasta. Afganistanin jälleenrakennusohjelmaan itäblokkimaista osoitetut varat olivat todella pieniä. Myös useat kauppasuhteet tyrehtyivät miltei kokonaan. Venäjä ei enää pystynyt huolehtimaan vanhoista suojateistaan. Uusien tasavaltojen synty on aiheuttanut sen ettei Venäjällä enää ole yhteistä rajaa Afganistanin kanssa. (Paakkulainen 1992, 79.) Operation Salam ehti päästä niin pitkälle avustusohjelmien suunnittelussa, että muut YK:n järjestöt asettuivat jälleen Afganistaniin avustamaan maata. Myös Afganistanille kuuluvia varoja virtaa taas oikeisiin kohteisiin, mutta niillä ei saada toteutetuksi mitään massiivista jälleenrakennusohjelmaa tai pakolaisten vastaanottoa. Afganistan kuuluu maailman köyhimpiin valtioihin, se on myös syrjässä. Rikkaiden länsimaiden naapureista löytyy paljon mielekkäämmiltä tuntuvia avustuskohteita. (Paakkulainen 1992, 80.)

4 AFGANISTANILAISPAKOLAISTEN VALINTA SUOMEEN 4.1. Pakolaisuus maailmassa YK.n Genevessä vuonna 1951 allekirjoitetussa pakolaissopimuksessa ja sen vuonna 1996 laaditussa lisäpöytäkirjassa määritellään pakolainen henkilöksi, joka "oleskelee kansalaisuusvaltionsa tai pysyvän oleskeluvaltionsa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tietyn yhteiskunnallisen ryhmän jäsenyyden tai poliittisen mielipiteen johdosta ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun valtion suojeluun". Tämä määritelmä on kylmänsodan ajalta, jollin haluttiin taata Neuvostoliitosta ja vastaavista yhteiskuntajärjestelmistä pakeneville turvapaikka lännessä. (YK-tieto 2001 online. Pakolaiset.) Määritelmä ei kata kaikkia niitä syitä, joiden takia ihmiset joutuvat jättämään kotinsa. Luonnonkatastrofeja, nälänhätää tai sotaa pakenevat eivät pääse määritelmän piiriin, vaikka heidän ainoat mahdollisuutensa olisivat lähteä pakoon tai kuolla. He eivät voi hakea tai saada turvapaikkaa muista maista, koska he eivät täytä pakolaisuuden kriteerejä. Oleskelulupien myöntämiselle myös vieraassa maassa ovat luoneet paineita köyhyys sekä sotien aiheuttama pakolaisuus. Pakolaissopimuksen on allekirjoittanut 131 ja lisäpöytäkirjan 130 valtiota. Suomi allekirjoitti sopimuksen 1968. (YK-tieto 2001 online. Pakolaiset.) Pakolaisten määrä on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut. Tänä päivänä pakolaisia arvioidaan olevan yli 25 miljoonaa. Pakolaissopimuksessa olevat arviointiperusteet pakolaisuudelle ovat niin tiukat, että todellisuudessa heitä on paljon enemmän. Pakolaisasioissa tehdään kansainvälistä yhteistyötä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n sekä YK:n Palestiinan pakolaisten avustus- ja työjärjestön UNRWA:n kanssa. Geneven pakolaissopimus ja sen lisäpöytäkirjan teksti ovat perusteena UNHCR:n toiminnalle. SE

on viime aikoina keskittynyt vaikuttamaan pakolaisongelmien syihin. Pakolaisia suositellaan jäämään kotimaansa lähialueille. Viimeisimpänä ratkaisuna tulee pakolaisten sijoittaminen kauempana sijaitseviin maihin. (YK-tieto 2001 online. Pakolaisuus maailmassa.) 4.2 Valintamatka Suomalaiset virkamiehet lähtivät 14.11.2000. Teheraniin, jossa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n auto oli vastassa. Kaikki delegaation jäsenet olivat perehtyneet huolellisesti UNHCR:n toimittamiin uudelleensijoituskaavakkeisiin, jotka koskivat uudelleensijoitettaviksi ehdotettavia perheitä. Kaavakkeiden perusteella he olivat muodostaneet käsityksen valittaviksi ehdotetuista 35 tapauksesta, jotka sisälsivät 150 ihmistä. Delegaatioon kuuluivat Sirkku Päivärinne Työministeriöstä, Leena Koistinen Varsinais-Suomen TE - keskuksesta sekä Ritva Laakso - Liukkonen ja Anssi Kangas Ulkomaalaisvirastosta. (Kangas 2001, 60.) Marraskuun alussa pidetyssä esivalintakokouksessa käytiin tapaukset läpi ja karsittiin joukosta muutamia tapauksia, joilla oli selvästi puutteelliset integraatioedellytykset tai joiden kertomukset uudelleensijoittamistarpeiden syistä olivat selvästi epäuskottavia. Teheranissa ryhdyttiin haastattelemaan ehdokkaita ja lopulliset päätökset tehtiin iltaisin pidetyissä yhteenvetokokouksissa. Lopullisissa valinnoissa tärkeimmiksi erottelukriteereiksi osoittautuivat integraatioedellytykset. Alunperin ehdotetuista 35:stä tapauksesta valittiin Suomeen 23 tapausta, yhteensä 109 ihmistä. Suomessa valintaehdotus lähetetään suojelupoliisin lausunnolle ja sen jälkeen kirjoitetaan lopullinen päätös. Valmis päätös lähetetään Suomen suurlähetystöön Teheraniin. Suurlähetystö järjestää yhteistyössä UNHCR:n kanssa valittujen pakolaisten siirron Suomeen. (Kangas 2001, 60-63.)

4.3 Suomen kiintiöpakolaisia koskeva valintamenettely Suomessa huomioidaan pakolaistilanteen aiheuttamat sijoitustarpeet eri maanosissa. UNHCR:n kanssa täytetään valtaosa vuosittaisesta pakolaiskiintiöstä. Valintakriteereitä ovat pakolaistaustan vahvuus ja arvio mahdollisuuksista kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisesti huomioidaan lasten tarpeet. Tarvittaessa vastaanotetaan myös lääketieteellistä hoitoa tarvitsevia vammaisia ja muista humanitaarisista syistä sijoittamista tarvitsevia pakolaisia. Kiintiön täyttöön liittyvistä kysymyksistä päätetään maahanmuuttopolitiikan ja etnisten suhteiden ministerityöryhmässä. Oleskeluluvan ja pakolaisaseman myöntämisessä Ulkomaalaisvirastolla on itsenäinen päätöksentekovalta. Pakolaisten vastaanoton määrärahamomenttia hallinnoi Työministeriö. Tästä syystä Ulkomaalaisvirasto ja Työministeriön toimeenpano-osasto vastaavat yhdessä käytännön valinnoista. Pääasiassa valinnat tehdään UNHCR:n esittämien pakolaisten taustaasiakirjatietojen ja Työministeriön sekä Ulkomaalaisviraston edustajien suorittamien henkilökohtaisten haastattelujen perusteella. (Kangas 2001, 61.) 4.4 Suomeen hyväksytyt afganistanilaispakolaiset Valtaosa valituista tapauksista on yhden tai useamman vanhemman ja lasten muodostamia perheitä. Puolet hyväksytyistä on naisia. Alle kouluikäisiä lapsia on 17. Oppivelvollisuusikäisiä on 40% ja työikäisiä 27% hyväksytyistä. Lähes kaikkien hyväksyttyjen kieli on persia eli dari. Pakolaisista 59% on shiialaisia, 32% sunnimuslimeja ja 36% pashtuja ja tadzikkeja. (Kangas 2001, 63.) Hyväksytyistä pakolaisista vain neljällä aikuisella on korkeakoulututkinto. Neljäsosalla hyväksytyistä oppivelvollisuusikäisistä ei ole ollut mahdollisuutta käydä koulua. Osa lapsista osaa sekä persialaiset että latinalaiset aakkoset, sillä heitä on opetettu kotona. Myös osalta aikuisilta puuttuu koulutus. Kaikki 1-2 vuotta ala-asteen opintoja suorittaneetkaan eivät osaa tyydyttävästi lukea ja kirjoittaa edes omaa äidinkieltään. (Kangas 2001, 63.)