Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään"

Transkriptio

1 Namaste Les enfants de Laprak on pieni yksityisten ihmisten ylläpitämä avustusjärjestö Ranskassa. He keräävät varoja auttaakseen Laprakin lapsia järjestämällä mm. myyjäisiä ja pitämällä erilaisia Nepal ja Laprak aiheisia luentoja. Yhdistyksen kautta on mahdollista osallistua myös kummina lasten hyvinvoinnin edistämiseen. Kaikki varat menevät lyhentämättöminä Laprakin lasten hyväksi. Laprakin lapsille on juuri saatu rakennettua orpokoti Kathmanduun, jossa heillä on mahdollisuus koulun käyntiin. Terveystalo on noussut Laprakíin hyväntekeväisyys varoin. Myös kylän käymäläprojekti on etenemässä hyvää vauhtia. Suomessa on muutamia kummeja sekä järjestetty joitakin luentoja, myyty Laprak kalentereita, kortteja, Nepalilaisia pashminoita jne. Nepali on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Laprak sijaitsee keski Nepalissa Himalajan aluella noin 2300 metrin korkeudessa. Kylä on yksi Gorhkan alueen suurimpia ja siellä asuu runsaat kolmetuhatta asukasta, joista noin 1800 on lapsia. Paikallinen murre gurung - poikkeaa suuresti maan virallisesta kielestä nepalista. Pääelinkeinona on maanviljelys ja viljelyskasveina ovat tutut maissi, vehnä, papu ja hirssi. Lisäksi kyläläisillä on monipäinen karja lehmiä, vuohia, kanoja ja puhveleita.

2 Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään

3 Laprakissa orvoksi jääneet lapset saavat paikan kylän orpokodissa Kathmandussa, joka on perustettu hyväntekeväisyysvaroin. Myös orpokodissa asuville lapsille on järjestetty koulun käynti mahdollisuus Kathmandussa. Orpokodin lapsista huolehtivat kylän valitut aikuiset, jotka saavat pienen palkan Les enfants de Laprak avustuksista. Laprakin terveysongelmat johtuvat usein puutteellisista hygienia olosuhteista sekä uskomusten ja tiedon ristiriidoista. Suurimpana yksittäisenä sairautena voidaan pitää ripuliepidemioita, jotka koettelevat kylää joka vuosi sadekausien aikana. Koska kylässä ei ole käymälöitä tekevät kylän ihmiset tarpeensa laskuojaan sekä ympäröiville pelloille. Sadekausien aikana ulosteet saastuttavat juomavedet ja aiheuttavat laajoja ripuliongelmia. Käymälöiden rakentaminen oli kyläläisten yhteinen ja oma toive. He neuvottelivat asiasta demokraattisessa kyläkokouksessa ja pömpelit valittiin ehdottomaksi ykköskohteesi. Pömpeleiden rahoitus yritetään saada suomalaisin voimin kasaan. Seuraavaksi listalla oli oma terveysasema ja sinne hoitaja, joka onkin jo toteutunut. Käymälöiden rakentaminen alkoi keväällä 2003 ja nyt kylässä on neljä kompostoivaa pömpeliä. Ne on rakennettu kyläläisten omin voimin. Kivet on hakattu käsin vuorenrinteestä ja kylän lapset sekä nuoret ovat kantaneet kivet rakennuspaikoille. Sementti ja puutavara tuotiin kylään noin kolmen kävelypäivän päästä. Käymälöiden käytöstä sovittiin heti alkuun ja tuolloin pidettiin Laprakin historian ensimmäiset pömpeliarpajaiset. Kylän yhdeksän lohkoa saivat kukin yhden arpalipun ja neljässä oli voittona ensimmäinen oma pömpeli. Projektin rahoja on kerätty myymällä nepalilaisia Pashminoita sekä tilaustyönä tehtyjä hopeakoruja. Lisäksi on tehty ja myyty postikortteja, seinäkalentereita sekä erilaisia joulusomisteita. Myös seitsemän koirapentueen kaikkien pentujen hinnasta osan on lahjoitettu pömpelirahastoon. Joitain matkakertomus ja esitelmätilaisuuksia on myös ehtinyt kertymään ja uusia kummejakin on tullut.

4 Työ jatkuu vielä pitkään! Jokainen käymälä on erinomainen apu terveyden edistämiseksi Laprakin kylässä, joten yritämme kaikin tavoin tehdä pieniä tekoja, jotka mahdollistavat apumme tuohon kylään. Pömpelirahastoon keruu on jäänyt vähän taka-alalle, koska Laprakin lasten orpokodin vuokraaja Kathmandussa tarvitsi talon itselleen ja niin tuli kiire saada rakennettua oma talo Kathmanduun. Kaikki ponnistelut orpokodin hyväksi on tuottanut tulosta ja talo on valmis. Seuraavaksi käynnistyy jälleen pömpelihanke. Myös pömpelien rakennusurakka on saatu päätökseen. Lasten koulutukseen, orpokodin ja terveystalon ylläpitoon sekä moniin muihin arkipäivän tarpeisiin tarvitaan edelleen rahaa. Lisätietoja: ja Les enfants de Laprak

5 SUOMI: HANNELE WIGGENHAUSER E.MAIL: FRANCE: T. ARTI-AUFFRET, PRÉSIDENTE 21 RUE DU MARÉCHAL LECLERC MAURECOURT FAX/TÉL : Les enfants de Laprak

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely

Pistetaulukko: Pistetaulukko: ryhmä kansallinen kansainvälinen erikois- näyttely näyttely näyttely näyttely Astuu voimaan vuonna 2015 Näyttelykilpailujen säännöt Vuoden Coton ja Vuoden VeteraaniCoton-kilpailuihin osallistuu vakituisesti Suomessa asuvan Coton de Tuléar Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Alma Media / Uuden Suomen kokoelma / rajattu 6. Ahkeraa työntekoa Maaseudulla heinäntekoon lähtivät kaikki. Työhön tarvittiin miehet, naiset ja

Lisätiedot

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA

SOPIMUS HYVÄNTEKEVÄISYYSLEVYN VAROJEN OHJAAMISESTA YKSINÄISILLE ROMANIVANHUKSILLE IMATRALLA IMATRAN KRISTILLINEN ROMANIYHDISTYS (IKRY) SAA VÄHINTÄÄN 5 000 EURON LAHJOITUKSEN LEVY-YHTIÖ / OHJELMATOIMISTO KING & ROSE PRODUCTION OY:ltä VANHUSTYÖHÖN Sopimuksen allekirjoitus 23.05.2008 (vas. Imatran

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja.

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja. KiVi 2009 Live! Seminaari 8.10.2009 Joensuu Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja Flaxwood Oy YRITYS PÄHKINÄNKUORESSA Flaxwood Oy on perustettu

Lisätiedot

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Kyläsuunnitteluhankkeen taustaa Kyläsuunnittelua on käytetty paikallisen kehittämisen välineenä

Lisätiedot

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140

Ala-Ounasjoen tontti-ilta Sinetän monitoimitilassa osallistujia 140 TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen. Kaupunki on kasvanut viime vuosina reippaasti ja tämän vuoksi rakentamisen

Lisätiedot

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Pietarin Katulapset ry Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua Ihmisarvoinen lapsuus on erittäin suuri asia. Valitettavasti kaikille lapsille Venäjällä se ei ole mahdollista. Omien vanhempiensa hylkäämiä

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen)

HURJAT IDEAT Ihan hurjat ideat: 1. Ekologisen kehityksen keskus (energia a ja luontoa säästäen) Seuraavat asiat on nostettu tärkeimmiksi asioiksi Vehkapuron koululla 9.12.2010. Lähivuosina tulemme ponnistelemaan yhdessä Joensuun kaupungin kanssa näiden asioiden edistämiseksi. HURJAT IDEAT Ihan hurjat

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY

ESKOLAN KYLÄPALVELU OY ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI

ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin. Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Mönkään meni Yhteisövaikuttamisen sudenkuopat PAKKA-toiminta haastaa koordinaattorin Irmeli Tamminen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ehkäisevän työn keinot ja menetelmät Lahti 24.9.2014 Paikalliset

Lisätiedot

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden

Lisätiedot

Tietoja toiminnasta 2016

Tietoja toiminnasta 2016 Tietoja toiminnasta 2016 Yhdistys tukee 400 orpolapsen koulunkäyntiä Hararessa Lapsista kasvaa oman maansa kehittäjiä Zimbabwe Entinen Etelä Rhodesia Väestö 13 milj. BKT/capita n. 600 $ Työttömyys 80-90

Lisätiedot

TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI

TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI 30.3-3.4.2016 Kokoontuminen Santermen asemalle Villa da Marmeleira Villa da Marmeleira on pieni kylä 80 km Lissabonista pohjoiseen jossa asukkaita n. 500. Portugalissa on samankaltaisia

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET Jaakko Kiander 1.2.219 @KianderJaakko #iareena MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien talous puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia, joita tämä

Lisätiedot

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi

Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito. Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi Yksityisteiden rakentaminen ja ylläpito Tiina Walin-Jatkola tieisännöitsijä Lapin 57. Metsätalouspäivät Levi 6.2.2015 Minun metsäni _ minun tieni Junan tuomana länsi-lappiin v. 1999 koti ja loma-asunto

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei,

Suomen Coton de Tuléar ry:n hallitus. Tiedote. Suomen Coton de Tuléar ry. Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku. Hei, Vuoden Coton 2015 kilpailun pisteiden lasku Hei, valitettavasti hallituksesta riippumattomista syistä Vuoden Coton kilpailun pisteiden lasku on tänä vuonna viivästynyt. Aikuisten ja veteraanien, sekä kasvattajien

Lisätiedot

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Liity osaksi Team Rynkeby -verkostoa osoitteissa: www.team-rynkeby.fi www.facebook.com/teamrynkebyfinland www.facebook.com/teamrynkeby TEAM RYNKEBY

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Prolog Team Rynkeby - God Morgonin keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen. Team Rynkeby - God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi,

Lisätiedot

Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017

Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017 Tontti-illat Rovaniemen palvelukylissä 2017 ROVANIEMEN KYLIEN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ 1. TONTTI-ILLAT ROVANIEMEN PALVELUKYLISSÄ Rovaniemen kaupungilla on tiivis keskusta ja laaja maaseutuympäristö kymmenine kylineen.

Lisätiedot

Lataa Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta - Carlo Rovelli. Lataa

Lataa Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta - Carlo Rovelli. Lataa Lataa Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta - Carlo Rovelli Lataa Kirjailija: Carlo Rovelli ISBN: 9789525985436 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.28 Mb Carlo Rovelli on kirjoittanut kirjan

Lisätiedot

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu

TERVEISENI AMMATTILAISILLE. Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu TERVEISENI AMMATTILAISILLE Cia Päivänurmi (T1D) Puheenjohtaja, Joensuun Seudun Diabetes ry Sairaanhoitajaopiskelija, Karelia-ammattikorkeakoulu AIKUISTUMISEN HAASTEET Teini-ikä mullistaa nuoren elämää

Lisätiedot

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä

Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Tue Team Rynkeby - God Morgon -säätiön työtä Prolog Team Rynkeby - God Morgonin keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen. Team Rynkeby - God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi,

Lisätiedot

Team Rynkebyn keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen: Tukesi menee lyhentämättömänä vakavasti sairaiden lasten auttamiseen

Team Rynkebyn keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen: Tukesi menee lyhentämättömänä vakavasti sairaiden lasten auttamiseen Team Rynkebyn keräämät varat menevät lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen: Team Rynkeby on pohjoismainen hyväntekeväisyystiimi, joka pyöräilee joka kesä Pariisiin varojen keräämiseksi vakavasti sairaille

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu

Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Selkeä ilmaisu on kaikkien etu Joulun piiri 12.12.2013 Leealaura Leskelä Selkokeskus Copyright: Selkokeskus 2013 Miten selkeästi ilmaistu? Kuntayhtymän kotihoitokeskuksen hoitohenkilökunta tukee monella

Lisätiedot

HYY Kiinteistöjen toiminta

HYY Kiinteistöjen toiminta 1 HYY Kiinteistöjen toiminta HYY Kiinteistöjen yritystoiminta on pitkäjänteistä kiinteistöihin ja osakehuoneistoihin sijoittamista sekä niiden kehittämistä ja ylläpitoa. HYY Kiinteistöillä on vakaa asema

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Miten saada uusia asukkaita kylään? Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat

Lisätiedot

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA Kuhmalahden ja Pälkäneen kehittämistä Hankkeen tausta ja teema Rahoittajina Työ- ja elinkeinoministeriö Hallinnoijina Pomoottori ry sekä Kaakkois- Pirkanmaan seutukunta

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu

Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Vuoden Coton de Tuléar- kilpailu Näyttelykilpailun säännöt Kilpailuun voi osallistua vakituisesti Suomessa asuvan Suomen Coton de Tuléar ry:n jäsenen omistuksessa oleva, Suomessa rekisteröity Coton de

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011

Suomi johtoon. N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Suomi johtoon N-piirin LeijonaForum Porvoo 24.3.2011 Historiaa Keskustelu suomalaisesta leijonasta järjestömme presidentiksi alkoi jo 1980-luvulla. Valtakirjaa Liiton vuosikokoukselta pyydettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA. Terveet tilat 2028 sihteeristö (VNK)

Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA. Terveet tilat 2028 sihteeristö (VNK) Terveet tilat 2028 OHJELMA JA TOIMEENPANON 10 VUOTTA Terveet tilat 2028 sihteeristö (VNK) Tavoitetila vuonna 2028 Oppilaitokset, päiväkodit, hoitolaitokset ja muut julkiset tilat ovat terveelliset ja turvalliset

Lisätiedot

Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan

Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan Elämysmatkalle bangladeshilaiseen bambumajaan Lähetysyhdistys Kylväjän työ Bangladeshissa Kylväjän työ Bangladeshissa aloitettiin vuonna 1976 yhden vähemmistökansan, oraonien, keskuudessa maan luoteisosassa.

Lisätiedot

INR-poliklinikan kehittäminen Haukiputaan terveysasemalla

INR-poliklinikan kehittäminen Haukiputaan terveysasemalla INR-poliklinikan kehittäminen Haukiputaan terveysasemalla Marke Kinnunen, sairaanhoitaja/tiimivastaava 22.9.2016/Sairaanhoitajakoulutusta 120-vuotta Oulussa -juhlakonferenssi INR INR-termi tulee englanninkielen

Lisätiedot

Kulttuurin tuotteistaminen. Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa

Kulttuurin tuotteistaminen. Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa Kulttuurin tuotteistaminen Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 5.5.2010 Mistä kaikki sai alkunsa? Matkailun ja majoitusliikkeiden edustajien

Lisätiedot

YKSPIHLAJA Ykspihlaja (ruots. Yxpila) on vanha Kokkolan työläiskaupunginosa. Nykyään se on Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvan vientisataman ja suurteollisuuden ympäröimä asuinalue. Takavuosina Ykspihlaja

Lisätiedot

Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin

Raportti Helmikuu 2012. Vastauksia huomisen kysymyksiin Raportti Helmikuu 2012 Vastauksia huomisen kysymyksiin Turvallisuus joukkoliikenteessä 2011 -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisena matkustajat ja henkilökunta kokevat turvallisuustilanteen

Lisätiedot

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja

Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,

Lisätiedot

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset.

Kaikissa kilpailuissa kilpailukautena on kalenterivuosi ja tuloksiin huomioidaan vain Suomessa saavutetut tulokset. Vuoden palkitut kilpailun säännöt ja pistelasku Sisällys Vuoden näyttelykerry ja vuoden näyttelyvehnä -kilpailut... 2 Vuoden näyttelykerry- ja näyttelyvehnäveteraani -kilpailu... Vuoden näyttelykerry-

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

Joukkorahoitus eli crowdfunding

Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus eli crowdfunding Joukkorahoitus on vaihtoehtoinen tapa yritykselle löytää rahoitusta Ideana on esitellä yrityksen tuotteet ja palvelut suurelle joukolle ja saada heidät kiinnostuneiksi yrityksestä

Lisätiedot

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus

1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Asumispalvelujen toimintayksikkö HAKEMUS / SELVITYS ASUMISPALVELUN TARPEESTA 1 Asiakkaan tiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Ammatti Virallinen edunvalvoja /

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019

VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019 VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019 2 Näille perustamme: Energisyys Hyvinvointi Nopealiikkeisyys Historiallisuus Kansainvälisyys VAASA lukuina 3 67 392 120 97 asukasta eri kansalaisuutta

Lisätiedot

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori

Pajalta yritykseen. Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Pajalta yritykseen Armi Laamanen Yrityskoordinaattori Yhteistyön rakentaminen pajan ja yritysten välillä. Yrityksen vai asiakkaan näkökulma, vai molempien? Asiakkaan tukeminen ensimmäisellä työpaikalla.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 14 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki ry:n yhdistymisavustuksen käytöstä tehdyn esityksen käsitteleminen Päätöshistoria

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.

VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11. VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%

Lisätiedot

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET

Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)

Lisätiedot

TIETOA, TAITOA, OPPIA

TIETOA, TAITOA, OPPIA MUTKATON MEININKI 1. Kevyen liikenteen väylä ja katuvalaistus (Kolin kylältä lomakolille ja kylältä valtatielle päin) vastuu tiehallinto ja kunta 2. Vanhusten kauppapalvelut (kotiinkuljetus, yms.) vastuu

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Luottamushenkilökoulutus 2013. Kehittyvää ympäristönhuoltoa Lapissa

Luottamushenkilökoulutus 2013. Kehittyvää ympäristönhuoltoa Lapissa Luottamushenkilökoulutus 2013 Kehittyvää ympäristönhuoltoa Lapissa 2 16.4.2013 Yritysesittely 2011 Perustietoa 3 Yhtiö perustettu 14.12.2001 Liiketoiminta alkoi 15.11.2005 Omistajat: Ranua, Pello ja Rovaniemi

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa

Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan viljelypäivät Somerolla Lounaismaan Osuuspankki 17.10.2013 Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi Esitys pohjautuu.

Lisätiedot

Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18. Esityslista

Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18. Esityslista Suomen kielen hallintoalue Neuvonpito 2014-02-18 Esityslista Ajankohtaista yhdistyksistä Lars Bryntesson, Lisa, Jukka, Lars, Anja, Sara, Terttu, Kyllikki, Ylva, Marie Ajankohtaista Sigtunan kunnassa Päivä

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

Kylvö suoraan vai suojaan?

Kylvö suoraan vai suojaan? Kylvö suoraan vai suojaan? Uusilla perustamistavoilla sopeudutaan muuttuviin tuotanto-oloihin Hannu Känkänen ja Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella

Lisätiedot

Työssäoppimisjakson päiväkirja

Työssäoppimisjakson päiväkirja 1 1. työviikko Päivämäärä alkoi - päättyi Työaika tuntia Poissaolot tuntia (* 2. työviikko Työaika Poissaolot 2 3. työviikko Työaika Poissaolot 4. työviikko Työaika Poissaolot 3 5. työviikko Työaika Poissaolot

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (6) Kaupunginhallitus Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (6) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 Lähidemokratiajaosto 14 28.8.2017 Kaupunginjohtajan johtoryhmä 22 26.9.2017 122 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa?

LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa? LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa? Lähidemokratiaseminaari Päijät Hämeessä 16.3. 2010 Rovaniemen kaupunki / Yläkemijoen aluelautakunta Meeri Vaarala YLÄKEMIJOEN ALUE Yläkemijoki

Lisätiedot