Päiväkeskus ja tukiasuminen palvelujen yhdistelmänä

Sirpa Niskanen Päiväkeskus ja tukiasuminen palvelujen yhdistelmänä Huittisten päiväkeskus-tukiasuntoprojektin 2001 2003 loppuraportti A-klinikkasäätiön monistesarja nro 45 A-klinikkasäätiö 2004 1

Sirpa Niskanen Päiväkeskus ja tukiasuminen palvelujen yhdistelmänä Huittisten päiväkeskus-tukiasuntoprojektin 2001 2003 loppuraportti A-klinikkasäätiön monistesarja nro 45 A-klinikkasäätiö 2004 ISSN 1237-7015 (moniste) ISSN 1459-5818 (verkkojulkaisu) ISBN 952-5587-05-3 (moniste) ISBN 952-5587-06-1 (pdf) 2

Sisällys 1. HANKKEEN TAUSTA JA PERUSTELUT 4 2. HANKKEEN TAVOITTEET 4 3. SUUNNITELMA TOIMINTA- JA HOITOMALLIKSI 4 3.1. Toimitilat ja henkilökunta 5 3.2. Huittisten päiväkeskus 5 3.3. Tukiasunnot 6 4. TUKIASUKKAAKSI TULO 6 4.1. Tukiasukkaiden valinta 6 4.2. Tukiasukastarjonta 8 4.3. Tukiasukkaaksi muutto 9 5. ASUMINEN 10 5.1. Tukiasukkaiden omat tavoitteet 10 6. PÄIVÄKIRJAT 11 6.1. Henkilökohtainen päiväkirja 11 6.2. Talouden kehittyminen 11 7. HOITO-OHJELMAN SUJUVUUS 11 7.1. Tukiasukasryhmät 12 7.2. Yksilökeskustelut ja kotikäynnit 12 7.3. Osallistuminen päiväkeskuksen toimintaan 13 8. ALKOHOLINKÄYTTÖ JA TOTEUTETUT KATKAISUHOIDOT 13 8.1. Juomisen tilastointi projektin aikana 13 8.2. Tukiasukkaiden juomistilastot 15 8.3. Tukiasumisessa käytetyt toimintakeinot 18 8.3.1. Putkaan vaan 19 8.3.2. Omat katkot, uusi käytäntö katkaisuhoidossa 19 9. HAASTATTELUT 20 9.1. Alkuhaastattelut 2001 21 9.2. Välihaastattelu 2002 23 9.3. Loppuhaastattelu 2004 24 10. YHTEISTYÖVERKOSTOT 25 10.1. Poliisiyhteistyö 25 10.2. Sosiaalitoimi 26 10.3. Kotipalvelu 26 10.4. Kela 26 10.5. Työvoimatoimisto 27 10.6. Kiinteistönvälitys 27 11. HANKKEEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 27 12. YHTEENVETO 34 LÄHTEET 38 LIITTEET 3

1. HANKKEEN TAUSTA JA PERUSTELUT Vammalan päihdeklinikka on ylläpitänyt päiväkeskustoimintaa Huittisissa 2.5.1997 alkaen. Päiväkeskustoiminnalla on pyritty täydentämään ja kohdentamaan päihdeklinikan alueellisia palveluja. Päiväkeskustoiminta on suunnattu sellaisille vahvasti päihderiippuvaisille ja syrjäytyneille asiakkaille, joiden adekvaatti hoito edellyttää kattavampaa tukea kuin pelkkä päihdeklinikan vastaanottotoiminta pystyy tarjoamaan. Päiväkeskustoiminnalla on onnistuttu vaikuttamaan vähentävästi asiakkaiden päihteidenkäyttöön ja kohentamaan heidän elämänlaatuaan ja siten hidastamaan syrjäytymistä. Samalla on vaikutettu päihteidenkäytöstä aiheutuneisiin sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin ja ympäristön viihtyvyyteen. Kun päiväkeskusta käyttävä asiakasryhmä on monesti muun yhteiskunnan palvelujen ulkopuolella, päiväkeskus on ollut joillekin lähes ainoa tapa tulla uudelleen peruspalvelujen piiriin. Pelkkä päihdeklinikka- ja päiväkeskustyö on kuitenkin monille asiakkaille jäänyt irralliseksi toimintamuodoksi, kun päihteetöntä asumismuotoa ei ole ollut tarjolla. Olisi tarvittu tuettua asumista, joka olisi turvannut avohoidon menetelmillä hoitoprosessin mahdollisimman suotuisan etenemisen ja torjunut päihdekierteen uusiutumista ilman, että olisi tarvittu pitkäkestoisia laitoshoitojaksoja. 2. HANKKEEN TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena oli kehittää yhteisölliseen ja yksilölliseen hoitomuotoon perustuva toiminta- ja hoitomalli, jossa päiväkeskus ja tukiasunnot on yhdistetty yhteisellä kahden ohjaajan työryhmällä toimivaksi kokonaisuudeksi, mikä puolestaan nivoutuu verkostoksi muiden sosiaali- ja terveydenhuollon hoitopaikkojen ja toimijoiden kanssa. Kehitettävässä mallissa päiväkeskuksen oli määrä tukea tukiasumista ja päinvastoin. Kehitettävän hoitomallin tuli olla aikaisempaa kattavampi, jotta se tukisi asiakkaiden irtipääsemispyrkimyksiä alkoholista ja elämän uudelleenstrukturoitumisprosessia. Hankkeen hyötyryhmän muodostivat asunnottomat, häätöuhan alaiset, huonoissa asuinoloissa asuvat tai asunnossaan huonosti selviytyvät henkilöt, joiden selviytymistä vaikeutti ratkaisevasti pitkään kestänyt ja runsas päihteidenkäyttö sekä yhteiskunnasta syrjäytyminen. Tuloksia mitattaisiin asiakkaiden juomisjaksojen pituuden muutoksilla, terveydentilan muutoksilla ja sosiaali- ja terveydenhuollon menojen muutoksilla. 3. SUUNNITELMA TOIMINTA- JA HOITOMALLIKSI Projektin toimintamalli suunniteltiin yhteisölliseen hoitonäkemykseen perustuvaksi. Yhteisössä asiakas voi peilata omia kokemuksiaan muiden kokemuksiin ja syventää siten omia näkemyksiään. Yhteisö tarjoaa vertaisryhmän ja tukea pyrkimyksille. Yksilöllisyys ilmenee 4

siten, että toipumiseen kuuluu jokaisen asiakkaan pyrkimys oman elämän hallintaan. Siihen sisältyvät asuminen omassa asunnossa ja sen hoitaminen. Toiminta- ja hoitomalliin kuuluvat päihteettömyys sekä uudenlaisen elämäntavan opetteleminen. 3.1. Toimitilat ja henkilökunta Marraskuussa 2000 päiväkeskus muutti uusiin tiloihin Lauttakylänkatu 13:een. Tilat käsittivät neljä huonetta ja keittiön. Päiväkeskus-tukiasuntoprojekti aloitti toimintansa tammikuun 2001 alussa. Tukiasunnot, yksiöt tai kaksiot, oli määrä hankkia kaupungin eri puolilta kerrostaloista. Projekti päättyi vuoden 2003 lopussa. Työ oli tarkoitus hoitaa kahdella työntekijällä, jolloin toinen kantaa työvastuun tukiasumisesta ja toinen päiväkeskuksesta. Toinen heistä, vastaava ohjaaja, seuraisi molempien töiden hoitumista. Päiväkeskuksessa alusta lähtien työskennellyt sosionomin koulutuksen saanut ohjaaja jatkoi vastaavana ohjaajana uudessa projektissa 1.1.2001. Tukiasuntoprojektiin palkattiin psykiatrisen sairaanhoitajan koulutuksen saanut ohjaaja 26.2.2001 alkaen. Toimenkuvissa tehtiin muutos 1.9.2001 alkaen, jolloin vastaava ohjaaja siirtyi tukiasuntoprojektiin ja tukiasuntotyöntekijä päiväkeskustyöntekijäksi. Myös yhdistettyä mallia kokeiltiin, jolloin kumpikin työntekijöistä osallistui molempiin työalueisiin. Ohjaajan työsuhde päättyi 28.2.2002 ja uusi lähikasvattajan koulutuksen saanut ohjaaja aloitti 1.3.2002. Tämä henkilökunta pysyi samana projektin loppuun asti. Työtehtävät kuitenkin muuttuivat projektikauden puolenvälin paikkeilla päällekkäisiksi, kun kesällä 2002 aloitettiin ns. omapäivystys. Tilanteista johtuen molemmat työntekijät osallistuivat näihin omapäivystyksiin (ts. katkaisupäivystyksiin) ja lomapäivien aikana toinen työntekijä vastasi molemmista toiminnoista yksin. Henkilökuntana olivat toimineet: Vastaava ohjaaja Sirpa Niskanen, 1.1.2001 31.12.2003 Ohjaaja Leena Toivonen, 26.2.2001 28.2.2002 Ohjaaja Anu Rajala, 1.3.2002 31.12.2003 3.2. Huittisten päiväkeskus Päiväkeskustoiminnan tavoitteena oli uuden päiväohjelman rakentaminen päihteidenkäytön sijaan asiakkaan kanssa. Siinä kukin sitoutuu päivittäisten askareiden suunnittelun ja tekemisen myötä kykyjensä mukaan päiväkeskuksen toimintaan. Näin sosiaaliset tarpeet tyydytetään juopotteluyhteisön sijasta päiväkeskusyhteisössä. Päiväkeskuksen tarkoituksena oli myös muodostua yhteistyöelimeksi tukiasumisen kanssa. Siitä toivottiin muodostuvan yhteinen kokonaisuus, jossa yhteisöhoidollisilla elementeillä löytyisi tukimuoto vahvasti päihderiippuvaisille henkilöille. 5

3.3. Tukiasunnot Tukiasunto oli tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat elämäänsä muutosta. Asukkaalla tuli olla halu päihderiippuvuuden hoitoon sekä päihteettömän elämän aloittamiseen ja opettelemiseen. Alustavan suunnitelman mukaan kyseessä oli kolmen tason hoitomalli, joka koostui seuraavista osioista: Ensimmäinen, yhteisötaso, käsitti tukiasuntojen asukkaiden osallistumisen päiväkeskuksen toimintaan tavoitteenaan uuden päiväohjelman rakentaminen päivittäisten askareitten oppimisen avulla. Yhteisötasoon kuuluivat viikoittaiset tiettyihin teemoihin liittyvät asukkaiden yhteispalaverit. Toinen taso, yksilötaso, keskittyi asukkaan oman elämänhallinnan opettelemiseen. Jokaisen henkilön kanssa laadittiin oma hoito-ohjelma. Tavoitteena oli tukiasuntokauden aikana oppia oman asunnon hoitamiseen liittyvät asiat: siisteys, pyykkihuolto, perusruokailun hallitsemisen taidot sekä itsenäisen elämän tuoman vastuun merkitys. Yksilötason tapaamisissa, tavallisesti asukkaan kotona, syvennettiin yhteisten palaverien teemojen merkitystä. Uuden asukkaan kanssa tapaamiset olivat päivittäisiä kuukauden ajan, jonka jälkeen niitä harvennettiin. Kolmannella tasolla oli tarkoitus laajentaa asukkaan yhteyksiä eri tahoihin, jolloin hän opetteli itsenäisesti hoitamaan omia asioitaan ja selviytymään omassa asunnossaan. 4. TUKIASUKKAAKSI TULO 4.1. Tukiasukkaiden valinta Alustava toimintaidean mukaan tukiasukasehdokkaaksi voi ohjautua joko ottamalla itse suoraan yhteyttä ohjaajiin tai sosiaali- ja terveystoimi sekä päihdeklinikka voivat ohjata henkilöä yhteydenottoon. Tukiasuntoihin muutto tapahtui seuraavasti: A-klinikka, päiväkeskus, sosiaalivirasto ja terveyskeskus ohjasivat asiakkaita hakemaan asukkaiksi tukiasuntoihin. Asiakkaan ilmoitettua aikomuksensa joko ohjaajille tai A-klinikan muille työntekijöille, vastaava ohjaaja haastatteli hänet. Haastattelussa asiakkaalle selvitettiin tukiasumisen tarkoitus ja säännöt ja kysyttiin, haluaako hän sitoutua tämänmuotoiseen tukiasumiseen. (Kaavio 1) Päätöksen asukkaaksi ottamisesta tekivät A-klinikan johtaja ja vastaava ohjaaja. Myös A-klinikan johtaja, vastaava ohjaaja ja ohjaaja keskustelivat asukkaaksi ottamisesta. Asiassa kuultiin myös Huittisten sosiaalitoimen edustajaa. Ennen tukiasuntoon muuttoa tulevan asukkaan oli määrä olla vähintään kolme viikkoa käyttämättä päihteitä. Käytännössä se ei toteutunut, kun maksusitoumuksia katkaisuhoitoon ei saatu kuin runsaaksi viikoksi. Katkaisuhoitoon ohjaus tapahtui kuitenkin ennen muuttoa. 6

Kaavio 1. Ohjautuminen tukiasuntoihin. Ohjaus: - itse - A-klinikka - sosiaalivirasto - terveyskeskus à æ PÄIVÄKESKUS â Haastattelu: - kysytään halukkuus - esitetään kuntoutusohjelma ja säännöt à ã Ei hyväksy â Hyväksyy â Valinta: - A-klinikan johtaja - vastaava ohjaaja - ohjaaja â Katkaisuhoito â â Asuminen: Asukkaaksi muutto Yhteistyösopimuksen allekirjoitus Kuntoutusohjelma: - kuukauden päivittäiset tapaamiset - tavoitekeskustelut - viikoittaiset ryhmät â Oma asunto 7

4.2. Tukiasukastarjonta Tukiasumiseen ilmeni halukkuutta. Tosin pääsääntöinen halukkuus oli asunnon saaminen eikä niinkään alkoholiriippuvuuden hoito tai itsenäisen elämänhallinnan opettelu. Tukiasukkaiksi hyväksyttyjen lisäksi oli seuraavanlaisia hakijoita ja hakutilanteita: - Kevät 2001. Nuoripari ohjattiin sosiaalitoimen kautta tukiasuntokokeiluun. Molemmilla oli alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia sekä väkivaltaisuutta. Asiakkaille ehdotettiin ohjattua olemista päiväkeskuksessa muutamana päivänä viikossa. Tässä ei kuitenkaan päästy alkuun. Nainen oli katkaisuhoidossa, josta hänet ohjattiin tukiasumiseen. Käytiin haastatteluja ja kartoitettiin mahdollista asumista. Lopulta hoitojakson päätyttyä asiakas meni takaisin omaan asuntoonsa ja tukiasuminen peruuntui. Myöhemmin hänellä oli kuitenkin halukkuutta tukiasumiseen uudelleen, mutta asia oli katsottu loppuun käydyksi. - Syksyllä 2001 sosiaalitoimi tarjosi tukiasukkaaksi 23-vuotiasta miestä, jolla oli alkoholiriippuvuus. Kyseinen nuori ei kuitenkaan itse ollut kiinnostunut ohjatusta toiminnasta vaan pelkkä asunto olisi riittänyt. Myös toinen nuori oli tukiasukashaastattelussa, mutta hänellä ei ollut halukkuutta sitoutua yhteiseen toimintaan ja tuettuun asumiseen, kyseessä oli vain oman asunnon tarve. - Keski-ikäinen mies otti yhteyttä terveyskeskuksesta (itsemurhayritys). Myös terveyskeskuksen sosiaalihoitaja oli yhteydessä. Asiakas oli pitkään osastolla siirtyen jatkohoitoon psykiatriselle puolelle. Käytiin läpi tukiasumiseen liittyviä asioita, tukiasumispäätös tehtiin ja asiakkaan oli tarkoitus muuttaa tukiasuntoon kuntoutusjakson päätyttyä. Lomat kuitenkin menivät ryyppäämiseen ja viimeinen loma jäi kesken, kun asiakas ei enää jatkanut hoitoa. Myös tukiasuminen raukesi. Mies jäi roikkumaan avopalveluihin. - Kesällä 2002 sosiaalitoimen puolelta tarjottiin naisehdokasta tukiasumisprojektiin. Myös ns. väliaikainen kriisiasuminen olisi tullut kysymykseen. Projekti oli suunnattu lähinnä miesasiakkaille, joten sekaryhmän muodostaminen olisi tuonut uusia ongelmia. Avustimme kuitenkin muun päiväkeskus-tukityön ohessa naisen muuttoa, annoimme apua käytännön asioiden järjestelyissä sekä tukiapua muutossa uuteen asuntoon. Lisätyöksi tämä katsottiin myös siksi, että se tapahtui lomakauden aikana, jolloin paikalla oli pääsääntöisesti vain yksi työntekijä. - Uusi mieshenkilö kysyi itse tukiasuntopaikkaa. Hän ei ollut paikkakunnalla kirjoilla mutta oli omien sanojensa mukaan valmis vaikka mihin, jos saisi asunnon. Hän kertoi myös vaihtaneensa kirjansa paikkakunnalle asunnon saamisen vuoksi. Myös terveyskeskuksesta otettiin yhteyttä päiväkeskukseen samassa asiassa. Tukiasuntoprojekti oli tarkoitettu paikkakunnalla vakituisesti asuville päihdeongelmaisille, joilla on halukkuus oman ongelman hoitamiseen. Mies ohjautui jatkohoitoon psykiatriseen yksikköön. - Sosiaalitoimi tarjosi 23-vuotiasta miestä tukiasumiseen. Mies oli asunut päihdeyksikössä ja käynyt kuukauden mittaisen kuntoutusjakson. Asuminen oli tullut kaupungille kalliiksi ja 8

mies itse halusi muuttaa takaisin kotiin. Tilanne oli muuttunut takaisin kiljunkeittoon ja nyt haettiin uutta ratkaisua. Asiakas kävi sosiaalityöntekijän kanssa haastattelussa päiväkeskuksessa mutta hän itse ei ollut kiinnostunut tukiasumisesta eikä juurikaan käynneistä päiväkeskuksessa. Hänelle kirjoitettiin sosiaalitoimesta litterat linja-autolippuun, jotta hän voisi käydä aluksi kolmena päivänä viikossa tutustumassa päiväkeskustoimintaan ja sitä myöten mahdolliseen jatkoasumiseen. Asiakkaasta ei sen koommin ollut havaintoa. - Ns. avotukiasukkaana oli puolet projektikaudesta 53-vuotias mieshenkilö, joka sai henkilökohtaista tukea raittiuskamppailuunsa sekä henkistä apua asumiseensa ja elämiseensä. Mies oli päiväkeskuksen päivittäinen kävijä, mutta päivärutiineja helpotettiin lähinnä mielenterveydellisistä syistä antamalla hieman lisäaikaa ja huomiota miehen oman elämän tasapainoilussa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana kyselyjä tukiasumiseen oli vähemmän. Yleisiä tiedusteluja oli muutamia. Mukaan otettiin kuitenkin yksi henkilö syksyllä 2003. Tukiasumista kokeiltiin kuukauden verran yhdistettynä katkaisu- ja sairaalahoidolla. Kokeilu antoi hyviä lisämalleja vastaisuuden varalle. Jatkossa tarvittaisiin erityisesti tyhjää asuntoa katkaisuhoidon jälkitilaan. Asiakkailla ei ole yleensä mahdollisuutta aloittaa uuden elämän opettelua, jos side vanhoihin kavereihin sekä ryyppykämppään on vahva. Näin ei ollut tässäkään projektissa. Hankkeessa ei ollut huomioitu mahdollisen lyhyen aikavälin asunnon tarvetta. Tarvittaisiin selkeä irtaantuminen vanhasta elämänpiiristä ja uuden hoidollisen tuen avulla mahdollisuutta opetella raittiita päiviä. Koko projektikauden aikana soittajia oli jonkun verran. Tiedustelut liikkuivat lähinnä yleisellä tasolla. Varteenotettavat kyselijät kuitenkin rekisteröitiin edellä mainitusti. Virkamiestasolla tukiasuminen oli kuitenkin aina esillä varteenotettavana vaihtoehtona. 4.3. Tukiasukkaaksi muutto Tukiasuntoja ei ollut kovin helppo löytää ja saada. Oli tarkkaan perusteltava asunnon käyttötarkoitus ja myös mahdollinen muuttava henkilö tuotti kiinnostusta. Jopa suoraan annettiin ymmärtää, että asunto annetaan mielellään päiväkeskukselle, kunhan vain juoppoja ei siihen oteta vuokralle. Päiväkeskuksen myönteinen imago kuitenkin poisti ennakkoluuloja ja keskuksen tekemä hyvä työ oli suosituskirjeenä asunnon saamisessa. Projektin lopussa vuokranantajilla oli pelkästään hyviä kokemuksia yhteistyöstä, ja uusia asuntoja tarjottiin ilman kysymistäkin. Muutto tukiasuntoon oli kaikilla suurin ja aikaa vievin prosessi. Useimpien kaluste- ja irtain omaisuus oli vähäistä. Vaikeutta tuotti kalustaminen. Kun rahaa ei ollut käytettävissä, jouduttiin kerjäämään, pyytämään lahjoituksena tai yritettiin hankkia kirpputorilta edullisesti. Myös velkakirjaa sovellettiin, ja tavarat maksettiin myöhemmin, kun rahaa saatiin. Asunnon kunnostaminen oli usealla koko projektin mittainen hanke. Siisteyskasvatusta annettiin koko kauden ajan. Suursiivoista pidettiin seurantaa, samoin yleissiisteydestä. Kaikki asunnot olivat savuttomia ja tupakointi oli sallittu vain parvekkeella. 9

Ensimmäinen asukas muutti 1.3.2001, seuraavat kaksi henkilöä aloittivat asumisen 1.4.2001 yhteisessä asunnossa. Asumismuotoa muutettiin 1.10.2001, jolloin kumpikin muutti omiin asuntoihinsa. Molempien tukiasuminen päättyi 31.1.2002, jolloin he muuttivat takaisin yhteiseen vuokra-asuntoon muualle kaupungissa. Yksi henkilö aloitti asumisen 23.10.2001 ja kaksi viimeistä tukiasukasta muutti keväällä 1.3.2002. Yksi tukiasukaskokeilu oli kuukauden mittainen syksyllä 2003. Lopullinen tukiasukasvahvuus projektin päättyessä 31.12.2003 oli neljä henkilöä. Asunnot sijaitsivat ympäri Huittisten kaupunkia ja ne olivat yksiöitä tai pieniä kaksioita. Tukiasukasprojektissa oli yhteensä kahdeksan eri henkilöä koko projektikauden aikana. Kuusi henkilöä oli varsinaisessa tukiasumisessa, yksi henkilö ns. avotukiasumisessa ja yksi henkilö kokeili tuettua asumista. Lisäksi kahdeksan muun eri henkilön kanssa käytiin varsinainen tukihakemusprosessi lävitse. Yhteensä 16 eri henkilöä sekä lisäksi yleistä tiedustelua, yksittäiset kyselijät sekä muutama harkitsen huomiseen -soittaja oli varsinaisesti mukana projektin henkilöinä. Lisäksi on mainittava edellä mainittuihin haastatteluihin sekä tukiasukasvalintoihin liittyvä kerrannaisvaikutus. Asiakastapaamisten määrä muodostui runsaaksi, kun omaisten lisäksi kontaktia saatiin vanhoihin kavereihin ja ryyppyporukoihin. Toiminta ei näin ollen heijastunut vain projektissa mukana oleviin henkilöihin vaan myös ympärillä olevaan ihmissuhdeverkostoon. Näitä tapaamisia ja henkilömääriä ei kirjattu. 5. ASUMINEN 5.1. Tukiasukkaiden omat tavoitteet Yksi tärkeä päiväkeskus-tukiasumisprojektin tarkoitus oli motivoida asiakasta muutokseen, jossa henkilöt oppisivat hallitsemaan omaa elämäänsä ja eteen tulevia muutoksia ja vaikeuksia. Tavoitteena oli harjoittaa ns. coping-kykyä, ts. kykyä kohdata ongelmia ja selvitä niistä itse. Tavoiteasettelussa oli vastakohtaisuuksia. Työntekijöillä oli laajemmat tavoitteet kuin asiakkailla. Varsinkin alussa tuntui siltä, että asiakkaalle riitti se, että oli tämän päivän asunto ja saa ruokaa. Oman elämän hallinta ja reaalinen käsitys asioiden mutkallisuudesta oli täysin uutta. Asiakkaiden elämäntyyliä kuvastaa päiväperhonen: vain yhden päivän elämä, muusta ei tietoa. Pitkäjännitteisyyttä piti alkaa opetella, odottamaan asioiden selviämistä. Ehkä suurimpana vaikeutena oli se, että oman kuntoutumisen kanssa tarvittiin runsaasti aikaa ja halua työskennellä uuden elämäntavan opettelemiseksi. Päihdeongelman laajuus ja käsittäminen oli edelleen vaikea myöntää itselle ja toisille. Jokainen asukas laati omat henkilökohtaiset tavoitteensa, joihin tukiasumisen aikana pyrkii. Useimmiten nämä olivat myös julkisia tavoitteita, joita käsiteltiin yhteisissä tukiasukasryh- 10

missä. Tavoitteiden mukaan asukasta pyrittiin ohjaamaan ja motivoimaan niin, että tavoitteissa edistytään tai ne saavutetaan. Henkilöohjaus oli tärkeä tavoitteiden ylläpitämisessä. Lopullinen tavoite olikin, että henkilö saavuttaisi riittävän itseohjauksellisuuden ja voisi ottaa vastuun itsestään. 6. PÄIVÄKIRJAT Alkutavoitteen mukaan jokainen asukas tekee omaa päiväkirjaa ja prosessoi sitä kautta itseään ja ympärillä tapahtuvia asioita. 6.1. Henkilökohtainen päiväkirja Tavoitteena oli, että jokainen kirjaa omia päivittäisiä tapahtumia sekä kertoo rehellisesti juomisensa määriä ja kokemuksia. Tarkoituksena oli prosessoida omia tuntemuksia, viinapirun ilmestyksiä, retkahduksia ja onnistumisia. Kirjauksista voisi sitten jälkikäteen katsoa, miten on selvitty ja mitkä ovat olleet epäonnistumisen syitä. Siten mahdollisesti opitaan juomisen ennakko-oireet retkahduksen estämiseksi. 6.2. Talouden kehittyminen Tavoitteena oli, että jokainen opettelee hoitamaan omat raha-asiansa sekä siihen liittyvät asioinnit. Apuna käytettiin talouspäiväkirjaa, johon jokainen kirjasi menonsa ja tulonsa. Alun hankaluutena oli se, että jokaisella oli runsaasti vippejä ja viinavelkoja. Halukkuus kirjata näitä oli ankeaa. Myös toimeentulotuen kautta kulkeva raha-liikenne työllisti todella paljon. Hankaluutta aiheuttivat ajan varaaminen toimeentulotukea varten (pitkät jonot), ja tästä aiheutuneet erimittaiset rahanmaksatukset, laskujen kasaantuminen ym. Myös velkojien puuttuminen asioihin ja ilmaantuminen rahapäivinä sotki rahankäytön toteutusta. Toimeentulotukiasiakkaita oli 1, eläkkeellä 3, työttömiä 2 ja työssä oli 2 henkilöä. 7. HOITO-OHJELMAN SUJUVUUS Hoito-ohjelman viikoittaisessa rungossa jouduttiin tekemään muutoksia tilanteiden mukaan. Muusta päiväkeskuksen ohjelmasta johtuen ei aina pidetty viikoittaista ryhmätapaamista. Myös henkilökohtaiset tapaamiset vaihtelivat tilanteen mukaan. Niitä tehtiin soveltaen päivittäin, muutaman kerran viikossa tai vähintään yksi kotikäynti viikossa. Myös viikonloppuisin tehtiin kotikäyntejä. Hoito-ohjelman alussa kotikäynnit olivat jokapäiväisiä, jatkossa harventuen tilanteen mukaan. Alussa ryhmäistunnot olivat kerran viikossa, myöhemmin tilanteiden mukaan kaksi istuntoa viikossa tai joskus harvemmin. Projektin loppuvaiheessa ei enää tehty viikonloppukierroksia. Siihen ei ollut tarvetta kuin vain harvassa tapauksessa. Viikonloppuisin vastuu oli kavereilla itsellään. Myös yksi tukiasukkaista oli yhteydessä muihin, jolloin tilanteet olivat aina ajan tasalla. 11

Alkuvaikeutena ryhmien perustamisessa ja kokoontumisessa oli asukkaiden sitoutumattomuus. Asukkaat eivät tulleet sovittuihin ryhmätapaamisiin tai joku oli poissa. Tämä hidasti ryhmäprosessin alkuunpääsyä. Myös kotikäynneissä oli hankaluutta. Sovittuja aikoja ei noudatettu, työntekijää ei päästetty sisälle tai ryyppypäivinä oltiin aggressiivisia. Ryhmäytymisessä yritettiin saada asukkaat itse laatimaan sellaisia pelisääntöjä, joilla homma toimisi. Lopullisesti tilannetta saatiin selkiytettyä vasta, kun asukkaita vaihdettiin ja uusi ryhmä aloitti syksyllä 2001. Hoito-ohjelmaan kuului aluksi, että tukiasuntotyöntekijä oli työvuorossa iltaisin ja viikonloppuisin. Päiväkeskus oli auki kello 7.30 15.00. Tällöin tuettua aikaa olisi käytännössä lähes pitkin päivää. Alkuvaikeudet olivat konkreettisia. Asukkaat eivät sitoutuneet päiväkeskukseen eivätkä omaan tuettuun asumiseensa. Iltakierrokset olivat hukkareissuja, kun asukkaat eivät olleet kotona. Samoin viikonlopun ohjelma peruuntui usein, kun asiakkaista ei ollut tietoa. Usein yksi henkilö oli paikalla, hänkin alkoholin vaikutuksen alaisena. Varsinaisesta tukiasumisen ideologiasta oltiin kaukana. Tilanne kärjistyi kesällä 2001 kaikkien rajuun ryyppäämiseen ja katkohoitoihin. Syksyn ja työntekijävaihdoksen myötä sääntöjä kiristettiin ja hoito-ohjelmaa alettiin rakentaa uudelleen alusta. Projektin puolenvälin aikaan muutettiin työvuorot takaisin päivävuoroiksi, tarvittavaa työaikaa kun saattoi olla aamusta iltaan. Tällöin työtä tehtiin tarvittaessa niin pitkään kuin tarve vaati. Myös yöpäivystykset kuuluivat tilanteen hoitamiseen. 7.1. Tukiasukasryhmät Alkuperäinen ajatus oli, että tukiasukasryhmä kokoontuu kerran viikossa ja ryhmässä läpikäydyistä aineistoista kerätään jokaiselle kansio, jota voi itse seurata asunnolla ollessaan. Alussa hoito-ohjelmassa käytiin läpi 12 viikon kognitiivinen ohjelma. Sittemmin aiheet olivat olleet tilanteeseen liittyviä tai aihekokonaisuuksia sovitusta aiheesta. Myös käytännön asioita, järjestysrikkomuksia ja retkahtamisia oli istuntojen aiheina. Omia muistiinpanoja tehtiin ryhmien alkuvaiheessa ja edellä mainittuihin aiheisiin harjoituksia. Alkuvaikeuksien jälkeen ryhmät toimivat hyvin, ja osallistuminen oli aktiivista. Projektin loppukaudella ryhmän merkitys muuttui. Sisäänajovaihe oli takanapäin ja vierastaminen voitettu. Luottamus toisia ryhmäläisiä kohtaan nousi ja asioista alettiin puhua suoraan. Ryhmä tiivistyi yhteiseksi ja sitä kuvasi me-hengen löytyminen. Ryhmäprosessi tuotti toivotun tuloksen ja ryhmästä muodostui juuri se yhteisöllisyyden hoitava elementti, joka oli tarkoituskin. Tukiasuminen sekä ryhmät tulevat jäämään pysyväksi toiminnaksi projektikauden jälkeen. 7.2. Yksilökeskustelut ja kotikäynnit Yksilökeskustelut olivat pitkälle henkilöohjausta, jossa jokaisen omien tavoitteiden valossa tarkasteltiin päivän ohjelmaa ja tulevien viikkojen suunnitelmia. Päivittäiset raha-, ruoka-, siivous-, pyykki- ym. käytännön asiat käytiin huolellisesti lävitse. Puutteet eli mitä asukkail- 12

la oli tekemättä tai hoitamatta kirjattiin työlistaan. Tämä oli ns. kotiläksy, joka tuli hoitaa sovitussa ajassa. Kotikäynneillä käytiin läpi myös päiväkirjaa sekä keskusteltiin akuuteista asioista. Pyrittiin kiireettömään keskusteluun ja ohjaukseen. Yhteisesti opeteltiin käytännössä siivous ja pankkiasiat ym. Yksilökeskusteluun oli aina mahdollisuus niin usein kuin oli tarvetta. 7.3. Osallistuminen päiväkeskuksen toimintaan Alussa tukiasukkaat kävivät velvollisuudesta näyttäytymässä päiväkeskuksessa, kun oli pakko. Töihin osallistuminen ei tahtonut onnistua kuin yhdeltä asiakkaalta. Aika on kuitenkin tässä tehnyt tehtävänsä. Työntekijät motivoivat ja tietoisesti ohjasivat tukiasukkaita päiväkeskuksen toimintaan. Alussa syntyi myös kaksoisjakoa, kun muut päiväkeskuskävijät osoittivat tukiasukkaita puheillaan ja tekivät ryhmäytymistä vaikeammaksi. Uuden prosessin aloittaminen oli vaikeaa kaikille. Puolitoista vuotta myöhemmin tilanne oli hyvä. Päiväkeskuksessa lähes kaikki tukiasukkaat osallistuivat työhön kiitettävästi. Kavereita ei enää osoiteltu sormella, kateutta heitä kohtaan ei enää ollut havaittavissa ja tukiasukkaista oli nousemassa luottohenkilöitä, jotka yhdessä pitivät päiväkeskusta auki työntekijöiden ollessa vapaapäivillä tai koulutuksessa. Tavoite oli tuottanut tulosta. Asiakkaat tunsivat vastuunsa ja heille saattoi uskoa tehtäviä, joista he yksin tai yhdessä kantoivat vastuun. 8. ALKOHOLINKÄYTTÖ JA TOTEUTETUT KATKAISUHOIDOT Kaikki tukiasuntoon muuttaneet asiakkaat olivat runsaasti alkoholia käyttäneitä henkilöitä. Alku- ja loppuhaastattelussa kartoitettiin alkoholinkäyttömäärät. Projektin aloitusvaiheessa sovellettiin vaihtelevaa käytäntöä. Asukkaat itse kirjasivat ryyppypäivänsä, mutta se ei aina vastannut todellisuutta. Myöskään suusanallinen vakuuttelu ei aina ollut uskottavaa. Reaalisia dokumentteja olivat ryyppypäivät, selvät päivät tai ne jolloin työntekijä puhallutti henkilön. 8.1. Juomisen tilastointi projektin aikana Tuloksia voidaan mitata asiakkaiden juomisjaksojen pituuden muutoksilla, terveydentilan muutoksilla ja sosiaali- ja terveydenhuollon menojen muutoksilla. Terveystarkastukset tehtiin projektikauden aikana kahdesti. Käynnit pyrittiin keskittämään samalle terveyskeskuslääkärille projektin alku- ja loppuvaiheessa. Myös mielenterveystoimiston lääkärin kanssa tehtiin yhteistyötä. Jo alkaneita lääkäri- ja hoitosuhteita jatkettiin projektikauden aikana. Katkaisuhoitoa tarvittiin tukiprojektikauden aikana paljon. Projektissa lähdettiin liikkeelle ajatuksesta, että muu terveydenhoitopalvelu saadaan päiväkeskuksen ulkopuolelta ja ryyppäämisen jatkuessa useita päiviä lääkkeellinen vieroitus on välttämätöntä. 13

Laitoskatkaisuhoitoja tehtiin alueen eri hoitolaitoksissa. Punkalaitumella sijaitsevaan yksityiseen Marjalinna-yhteisöön tarvittiin maksusitoumus, mutta sinne voi hakeutua myös ns. itsemaksavien periaatteella. Huittisten terveyskeskuksessa katkaisuhoitoja järjestettiin tavallisen osastohoidon puitteissa kahdella eri osastolla. Osastolle tulo tapahtui päivystävän lääkärin tai terveyskeskuslääkärin kautta tilanteen mukaan. Vammalassa katkaisuhoidot olivat aluesairaalan psykiatrisella osastolla Hyrkin osastoryhmässä. Myös sinne tarvittiin lähete Huittisten terveyskeskuksesta sekä Vammalan aluesairaalan päivystävän lääkärin lähete. Päiväkeskuksen ulkopuolella tehtyjä laitoskatkaisuvuorokausia oli vuosina 2001 2003 yhteensä 214 vuorokautta: Marjalinnassa 104 vrk, terveyskeskuksessa 59 vrk, Vammalan aluesairaalan psykiatrisella osastolla Hyrkillä 33 vrk, Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) 4 vrk ja Satakunnan keskussairaalassa (Satks) 14 vrk. Edellä olevassa tilastossa ei ole mukana päiväkeskuksessa tehtyjä omia katkaisuvuorokausia (60). Lisäksi putkavuorokausia oli yhteensä 5 kpl. Kaikkiaan katkaisuvuorokausia oli edellä mainitut yhteen lukien kolmen vuoden aikana 279 vrk. (Taulukko 3, sivu 17) Halvimman, Marjalinnan, hoitohinnan mukaan laitoskatkaisuhoitojen (214 vuorokautta) hinnaksi olisi muodostunut 19 688 euroa ja kalliimman, Vammalan sairaalan Hyrkin, hintatason mukaan 74 900 euroa. Marjalinnan kokonaiskustannus oli 92 euroa/vrk, josta asiakkaan oma osuus 26 euroa ja kuntaosuus 66 euroa. Terveyskeskuksen vastaava osuus oli 157,70 euroa/ vrk, josta oma osuus oli 26 euroa kuntaosuuden jäädessä 131,70 euroksi. Vammalan sairaalan Hyrkin osastoryhmän hintataso jakautui kolmeen luokkaan. Hinta oli halvimman osastoluokan mukaan 198 euroa/vrk, josta oma osuus oli 12 euroa. Akuuttipsykiatrian kokonaishinta halvimmillaan oli 265 euroa/vrk, mutta kalleimmillaan hinta oli 350 euroa/vrk, joka maksu peritään katkaisuhoidosta. Tampereen yliopistollisen sairaalan hoitovuorokausia oli 4 ja Satakunnan keskussairaalan 14. Taysin neljän vuorokauden kokonaishinta hinta oli 2 384,17 euroa ja Satks:n kahden viikon hoitojakson hinta oli 15 270 euroa. Putkavuorokausia oli 5 koko kauden aikana. Hinnaksi määritellään 100 euroa/yö. Omakatkaisuja päiväkeskuksessa oli peräti 60 kpl. (Taulukko 3, sivu 17) Vuositasolla käytettyjen hoitopäivien määrät löytyvät taulukosta 3. Päiväkeskus-tukiasuntotyön vaikutukset raittiisiin päiviin on nähtävillä taulukosta 2 ja taulukosta 3. Nähtävissä on raittiiden päivien lisääntyminen sekä laitoshoidon tarpeen väheneminen. Vuositasolla päiväkeskuksen ja tukitoiminnan merkitys korostuu juuri juomista hillitsevänä ja rauhoittavana tekijänä. Tukiasumisen aloitusvuosi osoittaa selkeästi, mikä on katkaisuhoitojen hinta ja tarve, kun on kyse hoitamattomasta alkoholiongelmasta. Projektin loppuvaiheessa katkaisuhoitotarve vähenee ulkopuolisen ammattiauttajan turvin sekä oman hoitomyöntyvyyden ansiosta. Huittisten terveyskeskuksessa hoidetaan päihdekatkaisuun tulevia henkilöitä. Osastolle pääsy riippuu osaston vuodepaikkojen varausten määrästä. Myös osastopaikan edellytyksenä on nollapromilleraja. Ensitilassa voidaan promilleja puhaltanut asiakas pitää terveyskeskuksen päivystyksen tarkkailussa, josta hänet voidaan siirtää osastohoitoon. Tarvittaessa asiakkaita 14

on sijoitettu Huittisten terveyskeskuksen vuodeosastoille 1 ja 2. Stakesin taulukossa (taulukko 1) on kokonaistilanteen kuvaus Huittisten terveyskeskuksen vuodeosastojen päihdeehtoisista hoidoista. Taulukosta ei voi lukea erikseen päiväkeskuksesta tai tukiasumisesta tulleiden henkilöiden määrää. Kyseessä on tilasto hoitojaksoista sekä hoitoon tulosta, kun pääasiallinen tulosyy oli päihdeongelma. Tilasto on vuosilta 2000 2002. Taulukko 1. Huittisten terveyskeskuksen päihde-ehtoiset hoidot 2000 2002, vuodeosastot 1 ja 2, päädiagnoosina päihde-ehtoiset hoidot. Vuosi Huittislaiset potilaat 2000 468 2001 504 2002 419 Huittislaiset potilaiden kaikki päättyneet hoitojaksot, ei vain päihde-ehtoiset 902 977 818 Pääasiallisena tulosyynä päihdeongelma - Miehet - Naiset 34 9 35 5 21 7 Taulukosta 1 selviää, että päättyneiden hoitojaksojen määrät ovat laskeneet, samoin kuin päihdeongelman vuoksi hoitoon hakeutumisen. Ei kuitenkaan voida osoittaa, että päiväkeskus-tukiasuminen on ollut syynä määrien laskuun, mutta voidaan olettaa, että sillä on selkeä yhteys muutokseen, sillä varsinkin vuosina 2002 2003 päiväkeskus hoiti suuren määrän (60 kpl) ns. omia katkaisupäivystyksiä, jotka olivat pois edellä mainituista tilastoista. Päiväkeskuksen omat katkaisuhoitotilastot ovat jäljempänä luettavissa ja se koskee miespuolisia henkilöitä ja päiväkeskuksessa tapahtuneita omia katkaisuhoitoja. (Taulukko 3, sivu 17) 8.2. Tukiasukkaiden juomistilastot Kaikilla tukiasukkailla oli nähtävissä selkeä suuntaus alkoholinkäytön vähenemiseen projektikauden aikana. Kuluneen projektin aikana työntekijät pitivät päiväkirjaa kaikkien tukiasukkaiden juomisesta. Tarkkaa jokapäiväistä seurantaa oli puolitoista vuotta koko projektikaudesta. Näistä on nähtävissä raittiiden päivien raju kasvu ja kehitys. Projektin viimeisen vuoden 2003 juomatilasto on seuraavassa taulukossa 2. Tilasto koskee tukiasunnossa asuvien henkilöiden raittiita päiviä, ryyppypäiviä sekä katkaisuhoitoihin tarvittuja vuorokausia. Määrät on ilmoitettu päivinä kuukaudessa. 15

Taulukko 2. Tukiasunnoissa olevien henkilöiden raittiit päivät, ryyppypäivät sekä katkot 1.1.2003 31.12.2003. Henkilö 1 Henkilö 2 Henkilö 3 Henkilö 4 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Raittiit päivät 31 28 31 30 31 30 31 31 30 31 30 31 Päivät jolloin juonut Raittiit päivät 31 22 29 30 31 30 31 16 19 31 30 31 Päivät jolloin juonut 3 6 11 Marjalinna 3 2 8 Tk 2 Raittiit päivät 28 25 28 25 28 27 29 24 25 31 27 30 Päivät jolloin juonut 3 3 3 5 3 3 2 7 5 3 1 Raittiit päivät 6 8 26 25 19 21 17 12 23 5 23 24 Päivät jolloin juonut 3 2 5 5 10 4 3 9 7 11 1 7 Tk 4 Yhteensä 365 0 331 20 13 2 327 38 209 67 4 Marjalinna: yksityinen hoitopaikka Punkalaitumella Tk: Huittisten terveyskeskus Kan-koti: Helluntaiherätyksen ylläpitämä kontaktikoti Raisiossa Ei tietoa: ei käyntiä päiväkeskuksessa tai ei suusanallista tietoa päivän kulusta Ei tietoa 6 6 Kankoti 12 17 2 5 11 10 15 7 79 16

Taulukosta 2 on nähtävissä, että täysraittius jatkui yhdellä henkilöllä koko vuoden 2003. Toisella henkilöllä raittiita päiviä oli 331, juomapäiviä 20 ja katkaisuhoitopäiviä 15 (määrään sisältyy yhden vuorokauden päällekkäisyys katkaisuhoitoon viemisen vuoksi). Kolmannella henkilöllä raittiita päiviä oli 327 ja juomapäiviä 38. Katkaisuhoitoa ei tarvittu. Neljännen henkilön raittiiden päivien lukumäärä oli 209, juomapäivien 67 ja katkaisu- tai kuntoutuspäivien 83. Kuudesta päivästä ei ollut sijaintitietoa. Kolmella henkilöllä juomapäiviä oli kuluneena vuonna vain 20 67. Omakustannusperiaatteella (itse maksetut) oltiin Kan-kodilla 79 päivää. Jokainen maksoi oman omavastuuosuutensa laitoshoidossa ollessaan. Vertailuna alkuvuoden 2001 tilanteeseen Marjalinnan katkaisuhoitovuorokausia oli 44. Huittisten terveyskeskuksen vastaavat käyttömäärät olivat projektin alkaessa 48, yhteensä 92 vrk (taulukko 3). Kaiken kaikkiaan katkaisuhoitoja oli aloitusvuonna 140. Lopetusvuoden 2003 tilaston mukaan Marjalinnassa oltiin enää 13 vuorokautta ja Huittisten terveyskeskuksessa vain 6 vuorokautta, yhteensä 19 vuorokautta. Lopetusvuoden katkaisuhoito, johon sisältyivät omat katkaisut, oli yhteensä 50 vuorokautta. Taulukko 3. Katkaisuhoitojen määrät (hoitovuorokaudet) vuosina 2001 2003. Terveyskeskus Marjalinna Hyrkki Putka Omat katkot päiväkeskuksessa Tays Satks 2001 48 44 30 0 4 14 2002 5 47 3 2 32 0 0 2003 6 13 3 28 0 0 Yhteensä 59 104 33 5 60 4 14 Yhteensä 140 89 50 279 Itse maksetut katkohoidot muualla Kan-koti 0 0 79 79 Terveyskeskus: Huittisten terveyskeskus Marjalinna: yksityinen hoitopaikka Punkalaitumella Hyrkki: Vammalan sairaalan akuuttipsykiatrian hoitoyksikkö Putka: Huittisten tai Kokemäen poliisiasema Omat katkot päiväkeskuksessa: tukiasukasryhmän ja ohjaajien valvoma lääkkeetön katkaisuhoito Huittisten päiväkeskuksessa Tays: Tampereen yliopistollinen sairaala Satks: Satakunnan keskussairaala Kan-koti: Helluntaiherätyksen ylläpitämä kontaktikoti Raisiossa 17

Taulukko 4. Katkaisuhoitojen hinta vuositasolla. 2001 39 771,77 euroa 140 vrk 2002 6 362,50 euroa 89 vrk 2003 1 948,20 euroa 50 vrk Taulukon 4 mukaan aloitusvuoden 2001 katkaisuhoitojen kokonaishinnaksi tuli 39 771,77 euroa ja lopetusvuoden 2003 enää 1 948,20 euroa. Yksikköhinnat löytyvät edellä. Kokonaishinta on laskettu vuosien 2001 ja 2002 kokonaiskustannusten mukaan. Vuoden 2003 hinta on määräytynyt niin, että asiakas itse on maksanut omavastuuosuutensa. Tällöin hinta on muodostunut vain kuntaosuuden mukaan. Lopetusvuoden hintaan sisältyy kolme putkayötä arvoltaan 100 euroa. Päiväkeskuksen omana työnä tehty katkaisuhoito (60 vrk) ei ollut mukana vuosien 2002 ja 2003 hinta-arvioissa. Kuitenkin se oli mukana katkaisuhoitojen kappelmäärissä (vuosi 2002: 32 vrk ja vuosi 2003: 28 vrk). Tärkeä huomio on hoitokustannusten romahdusmainen lasku, mutta myös yhtä tärkeä on niiden katkaisuhoitojen määrä, jotka tehtiin päiväkeskuksessa juuri vuosina 2002 2003. Näistä katkaisuhoidoista ei syntynyt lisäkustannuksia, vaan niiden ansiosta katkaisupäivien määrä romahti täysin. Nähtävissä on myös suuntaus, että kun asiakas saadaan pitkäkestoiseen tuettuun hoitojaksoon, hoidon tarve vähenee ja arkioloissa selvitään ilman kalliita laitoshoitoja. Edellä esitettyjen päiväkeskuksessa tehtyjen katkaisuhoitojen määrä oli erityisen suuri projektikauden aikana. Katkaisuhoidot tehtiin muun päivätyön ohessa, ja niistä ei ollut tehty erillistä ostosopimusta. Jo pelkästään näiden hoitovuorokausien siirtäminen terveyskeskukseen tai toiseen hoitolaitokseen tekisi suuren lisäyksen sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin. Esimerkiksi vuosien 2002 2003 omat katkaisuhoitojaksot siirrettynä vaikkapa Vammalan sairaalan Hyrkin osastoryhmään tekisi kustannuslisäystä 21 000 euroa. Tai vastaavasti terveyskeskuksessa tehtyinä 9 462 euroa. On siis selkeästi nähtävissä, että edes jonkinlainen juomisen kohtuumäärä tai väheneminen päiväkeskuksessa olon myötä on selvää säästöä veronmaksajien yhteiseen pussiin. Merkillepantavaa on käytäntö katkaisuhoidon maksamisesta asiakkaan omista varoista. Tuetun asumisen myötä otettiin käyttöön ajattelutapa, että jos tuettu hoito ja oma päivystys eivät riitä, asiakas maksaa itse laulunsa lunnaat. 8.3. Tukiasumisessa käytetyt toimintakeinot Vuoden 2002 alussa otettiin käyttöön uudet tiukemmat tukiasumisen erityisehdot. Tässä asukkaille tarjottiin useita vaihtoehtoja: 1) selviäminen omalla asunnolla, jolloin työntekijällä on avaimet, kunnes puhalletaan nollaraja, 2) siirtyminen putkaan selviämään, samoin ryyppyvieraat, 3) katkaisuhoito muualla ja 4) lääkkeetön katkaisu päiväkeskuksessa. Näitä kaikkia toimintamalleja kokeiltiin käytännössä. Omalla asunnolla selviämistä pidettiin ennakkoajatuksena hyvänä, mutta siinä onnistuminen vaihteli. Henkilö, joka omaa vahvan 18

päihderiippuvuuden, ei helposti saa juomista itse poikki. Asukkaiden käytössä oli monia keinotteluja, joilla he itse pilasivat kyseisen käytännön. Esimerkiksi haettiin lisää viinaa, huudettiin parvekkeelta ohikulkevalle, että tuokaa asuntoon uusi lasti tai laitettiin pahvinpala tai luuta ovenväliin, jotta ovi ei mene lukkoon ja näin järjestettiin siten vapaa kulku asuntoon ja takaisin. Lopputuloksena valvonnan ja kontrollin lisäämisen myötä tilanteet saatiin nopeasti hallintaan ja tiedonkulku retkahtamistilanteissa hoidettua. 8.3.1. Putkaan vaan Putkakäytäntö oli opettava, mutta sen heikkoutena oli, että asukas lähti juomaan heti putkasta vapauduttuaan. Tätä keinoa parannettiin siten, että sovittiin poliisin kanssa putkasta vapautumisaika, jolloin työntekijä oli vastassa ja vei asukkaan päiväkeskukseen tai suoraan katkolle. Onnistumisprosentti oli parempi näin toimien. Katkaisuhoito laitoksessa on aina kuitenkin paikallaan silloin, kun on kyse asiakkaiden terveydentilasta. Asiakkaiden katkolle saamisessa oli ongelmia. Sosiaalitoimen budjettirahat olivat tiukalla. Kun maksusitoumusta pyydettäessä kuultiin, että taas on sama kaveri kyseessä, tie saattoi nousta pystyyn. Oli työlästä ja turhauttavaa! 8.3.2. Omat katkot, uusi käytäntö katkaisuhoidossa Paras ja toimivin päihteen nollaus oli kuitenkin asukkaan tuominen päiväkeskukseen selviämään. Työntekijä päivysti tarvittaessa niin kauan, että promillet laskivat nollaan. Kokemus osoitti, että vaikka illalla oltiin selvänä, siitä oli helppo poiketa juomaan yöllä lisää. Siksi asukkaat pyrittiin pitämään aamuun asti päiväkeskuksessa, jolloin selviämisen vahvuus oli jo toista luokkaa. Kyseistä yhteisöhoitokäytäntöä alettiin soveltaa kesäkuussa 2002. Työntekijä oli ollut pitkään työvuorossa, kun jatkoajatus toimintamallille syntyi. Uusi malli oli seuraava: kun joku asukas oli alkanut juoda, hänet tuotiin päiväkeskukseen selviämään. Paikalle kutsuttiin myös toiset tukiasuntoasukkaat valvomaan, päivystämään ja keskustelemaan. Tällöin ryhmähoito oli se toimintaote, jolla selviäminen toteutettiin. Tällöin oli runsaasti aikaa keskustella yhdessä, kun kaverit puhuivat selviävän miehen kanssa ja tarvittaessa myös muilla oli mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun työntekijän kanssa. Projektin edetessä syyskuuhun 2002 otettiin käytäntö, jota asukkaat itse halusivat: puhallutettiin promillemittariin ja merkittiin havainnot päiväkirjaan tai yhteiseen muistioon. Tätä toteutettiin ryhmäkokoontumisissa, päivittäiset havainnot kirjattiin jälkikäteen. Kuukausikohtaiset tilastot kertoivat jokaisen juomahistorian. Ryhmäytymisen myötä käytäntöä muutettiin keväällä 2002. Asukkaiden selvät kaudet pitenivät, keskityttiin enemmän kannustamaan selviä päiviä ja puhaltaminen oli ryhmissä satunnaista tai keskittyi jonkun retkahduksen yhteyteen. Jokapäiväiseen puhalluttamiseen ei ollut enää tarvetta. Omista päiväkirjoista löytyi juomis- 19

merkintöjä. Työntekijällä oli koko projektin ajan päiväkirjat, joihin merkittiin juomatilanne, päivän kulku sekä lisäksi jokaisesta asukkaasta oma henkilökohtainen päiväkirja. Menetelmiä tarkennettiin jälleen kesällä 2003. Kun joku tukiasukaista retkahti juomaan, kutsuttiin myös muut tukiasukkaat päivystämään selviävää kaveria. Valvomista jatkettiin tarvittaessa yön yli, kunnes kaveri oli selvä. Tähän liitettiin myös ryhmäkokoontuminen, jossa tilanne läpikäytiin yhdessä. Ryhmäprosessi tuntui olevan tehokas. Samalla kaverilla ei ollut otsaa valvottaa 4 5 hengen porukkaa samalla viikolla useita kertoja. Tekonsa joutui vastaamaan myös ryhmälle eikä vain itselle. Näitä päivystyksiä jatkettiin vuoden verran, kun ryhmä alkoi itse ottaa vastuuta tilanteesta. Varsinkin yksi ryhmäläisistä kantoi huolta muiden selviämisestä ja otti vastuulleen kotikäyntejä poiketen katsomaan, mitä muille ryhmäläisille kuului. Retkahtamiset alettiin hoitaa asiakasvoimin. Tukikaverit toivat juoneen miehen keskukseen, hoitivat keskenään päivystyksen ja vasta ryhmäkokouksen aikana työntekijä saapui paikalle. Muita katkaisuhoitoja olivat omalle kämpälle jääminen selviämään yöksi tai katkaisuhoito muussa laitoksessa itsemaksuperiaatteella. Prosessi oli melkoinen. Normaalissa katkaisuhoidossa ei aina välttämättä käsitellä syyllisyyden tai häpeän tunnetta. Tässä tilanteessa kaikesta oli kuitenkin helppo puhua. Selviävä kaveri häpeää, mutta hänellä oli myös ryhmän tuki koko ajan vierellään. Aamukahvilla olikin jo selvinnyt kaveri, ja tilanteen purku käydään uudelleen tuoreeltaan lävitse. Hoitavat elementit ovat ryhmäytyminen, sosiaalinen paine, aika, julkisuus, yhteinen tuki sekä vuorovaikutus. Saman kaverin ei ole enää helppo valvottaa koko porukkaa uudelleen parin päivän päästä. Näissä tilanteissa oli kyse useiden ihmisten yhteistyöstä, työntekijän pitkistä työpäivistä sekä kahden työalueen nivomisesta yhdeksi kokonaisuudeksi. Kehittelyn alla oli vastuualueiden jakaminen. Tavoitteena oli saada asukkaat ottamaan vastuu omasta juomisestaan. Tukiryhmässä nousi ajatus, että asukkaat voisivat itse huolehtia päivystämisestä, kun joku on retkahtanut juomaan. Tätä uutta linjaa on sovellettu pysyvänä käytäntönä. 9. HAASTATTELUT Jokaiselle tukiasuntoon tulevalle henkilölle suoritettiin kartoittava haastattelu ja alkuhaastattelu asuntoon muuttovaiheen jälkeen. Kahden asukkaan kohdalla välihaastattelusta muodostui loppuhaastelu asumisen päätyttyä. Kuudesta haastatellusta kolme oli naimatonta ja kolme eronnutta. Keski-ikä oli 55 vuotta. Kaikkien asiakkaiden koulutausta oli kansakoulu. Lisäksi yhdellä oli ammattikoulu sekä toisella eri alan kursseja lisäopintoina. Kotikunta oli kaikilla Huittinen. (Alku- ja loppuhaastatteluista kaavakkeet liitteinä, välihaastattelukaavake samanlainen kuin loppuhaastattelu. Liitteet 1 ja 2) 20