Uudenkaupungin kaupunki Sosiaali- ja terveyskeskus Terveyspalvelut Osavuosikatsaus 1 8 kk/ 2017 Terveyslautakunta 26.9.2017 0
Terveyspalvelut Toiminta-ajatus Terveyspalveluiden tulosalue huolehtii yhteistoiminta-alueen asukkaiden perusterveydenhuollon sekä siihen läheisesti liittyvien sosiaalihuollon palvelujen tuottamisesta alueen kuntalaisille voimassaolevan lainsäädännön, kansallisten suositusten sekä kuntien tilausten mukaisesti. Toiminnan tavoitteena on väestön terveyden edistäminen ja hyvinvoinnin parantaminen sekä sairauksien tehokas, tarkoituksenmukainen ja oikea-aikainen hoito. Palvelutarjonnalla tuetaan väestön itsenäistä selviytymistä sekä vahvistetaan omatoimisuutta ja terveystietoisuutta. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan valtakunnan tasolla valmisteilla oleva sote- uudistus. Palvelutuotantoa ohjaa väestön arvioitu palvelujen tarve sekä laatu- ja kokonaistaloudellinen ajattelu. Tulosalueen palvelutarjontaa suunnitellaan yhteistyössä kaupungin muiden tulosalueiden, sosiaalitoimen yksiköiden sekä erikoissairaanhoidon edustajien kanssa. Palvelut tuotetaan ensisijaisesti omana toimintana ja niitä täydennetään tarvittavilla ja tarkoituksenmukaisilla ostopalveluilla. Talousarvion 2017 tavoitteet Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Toteuma 1-8 kk/2017 Palvelujen saatavuus on lainsäädännön edellyttämällä tasolla. Hoitotakuun ja asetuksen toteutumisen seuranta. Hoitotakuu ja asetuksen edellytykset täyttyvät. Hoitotakuu on toteutunut sekä avosairaanhoidossa että suun terveydenhuollossa. SHQS Sosiaali-ja terveyspalveluiden laatuohjelman käytön vakiinnuttaminen koko tulosalueelle. Jatkuvat ylläpitoarvioinnit. Laadullinen ajattelu ja toiminnan jatkuva laadullinen arviointi on vakiintunutta toimintaa kaikissa yksiköissä. Itsearvioinnit yksiköissä tehty. Johdon katselmukset toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Osaava, ammattitaitoinen ja hyvinvoiva henkilöstö. Osaamiskartoitukset ajantasalla. Asiakastyytyväisyyskyselyt. Työhyvinvointikyselyt. Osaamiskartoitukset on laadittu. Asiakkaan kokemus palveluiden käytöstä parantuu. Työhyvinvoinnin jatkuva edistäminen. Jatkuva asiakaspalautejärjestelmä otettu käyttöön. Osallistuttu koko kaupungin työhyvinvointivalmennukseen Hoitoketjujen sujuvoittaminen eri toimijoiden, pth, esh, sos, välillä asiakaslähtöisesti. Hoitoketjujen kuvaaminen. Sujuvat, asiakaslähtöiset palvelukokonaisuudet suunnitteilla oleva soteintegraatio huomioituna. Prosessien päivitystä tehty samalla kun prosesseja siirretty IMS-järjestelmään. Vasta osa prosesseista päivitetty. Yhteistyötä ja hoitoketjujen toimivuutta pohdittu yhdessä esh:n, vanhustyön ja sosiaalityön kanssa. Työ jatkuu edelleen. 1
Resurssit TP 2016 2017 Tot. 1-8/2017 Henkilöstön määrä 219,52 210,04 210,4 1 htv siirretty hallinto- ja kehittämiskeskuksen hallinto- talouspalveluihin v. 2017 alkaen. Tilivelvolliset Johtava ylilääkäri 2
Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto Toiminta-ajatus Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto järjestää valtakunnallisten ohjeiden ja valtioneuvoston asetusten mukaiset neuvola- ja kouluterveydenhuollon palvelut, seulontatutkimukset, tartuntatautien ehkäisyn, terveydenhuoltolain mukaisen pitkäaikaissairauksien hoitoon tarkoitetun hoitotarvikejakelun, sosiaalihuoltolain mukaisen ennaltaehkäisevän perhetyön, lapsiperheiden kotipalvelun ja kasvatus- ja perheneuvonnan. Henkilötyövuosia 24,31 Käyntejä 13 465 Toiminnan ja talouden tavoitteet 2017 Kysyntä lapsiperheiden ennaltaehkäisevälle perhetyölle ja kotipalvelulle on lisääntynyt. Tähän tarpeeseen pyritään vastaamaan siirtämällä yhden perhetyöntekijän työpanos lastensuojelusta hyvinvointineuvolaan. Aloitetaan tukiperhetoiminta ennaltaehkäisevää perhetyötä saaville perheille. Yhteistyö on sujuvaa perhe- ja hyvinvointineuvolan, äitiysja lastenneuvolan, kouluja opiskeluterveydenhuollon ja lastensuojelun välillä. Lisäksi kiinteässä yhteistyössä edellä olevien tahojen kanssa toimivat oppilashuolto, mielenterveys- ja päihdeyksikkö sekä lasten ja nuorten psyk. pkl. Otetaan käyttöön sähköinen ajanvaraus niissä toiminnoissa, joissa se on mahdollista (esim. leikki-ikäisten terveystarkastukset, seulontatutkimukset, kausiinfluenssarokotukset). Vuoden 2017 mittarit Vuoden 2017 tavoitetaso Palvelupäätösten lukumäärä. Lastensuojelukulujen määrä. Tukiperhetoiminnan piirissä olevien perheiden määrä. Perhe- ja hyvinvointineuvolan prosessia noudatetaan kaikilla yhteistyötahoilla. Palvelutarpeen arviointi perhetyössä tehdään lain velvoittamalla tavalla. Puhelimitse tehdyt ajanvaraukset vähenevät, jolloin aikaa jää enemmän itse asiakastyöhön. Sosiaalihuoltolain mukaiset velvoitteet ennaltaehkäisevälle perhetyölle ja lapsiperheitten kotipalvelulle toteutuvat. Asiakasperheet saavat tarvitsemaansa palvelua joustavasti ilman väliinputoamista ja ilman juoksuttamista luukulta toiselle. Perhetyönohjaajan ja sosiaalityöntekijän välinen työnjako palvelutarpeen arvioinnissa on sovittu. Asiakas saa ajan eri palveluihin mahdollisimman joustavasti kaikkina vuorokauden aikoina. Toteuma 1-8 kk/2017 Yksi perhetyöntekijä on siirtynyt lastensuojelun perhetyöstä hyvinvointineuvolaan. Tukiperhekoulutus on järjestetty yhteistyössä Pelastakaa Lapsetjärjestön kanssa. Koulutukseen osallistui 5 perhettä, joista 3 perhettä osallistunut tukiperhetoimintaan. Perhetyönohjaajan ja sosiaalityöntekijän välinen työnjako on sovittu. Sosiaalityöntekijä on aloittanut perhe- ja hyvinvointineuvolan tiiminvetäjänä 4.4.2017 alkaen. Yhteydenotot tulevat sosiaalityöntekijälle ja hän tekee palvelutarpeen arvion ja ohjaa perheet oikealle taholle. Perhekeskuksen prosessikuvaus on siirretty IMS-järjestelmään. Sähköisen ajanvarauksen käyttöönottoa selvitetään eri palveluntarjoajien kanssa. 1. Talousarvioesityksessä on siirretty lastensuojelun perhetyöstä yhden lähihoitajan palkkakulut hyvinvointineuvolaan. 2. Perhe- ja hyvinvointineuvolan prosessikuvaus on aloitettu yhteistyössä eri tahojen kanssa vuonna 2016 ja valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä. 3
Avosairaanhoito Toiminta-ajatus Kansanterveystyöhön pohjautuvan perusterveydenhuollon sisällöstä säädetään terveydenhuoltolaissa (1326/2010). Lisäksi perusterveydenhuollon toimintaa ohjaavalla erityislailla säädetään mielenterveyspalveluista (1116/1990), tartuntatautien ehkäisystä ja hoidosta (583/1986) sekä rajat ylittävästä terveydenhuollosta (1201/2013). Terveydenhuollon palvelujen käyttäjän asemaa turvaa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (1201/2013). Perusterveydenhuollon avosairaanhoito järjestää Uudenkaupungin yhteistoiminta-alueella terveydenhuoltolain mukaiset lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut tukipalveluineen. Lisäksi järjestetään mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä mielenterveyskuntoutujien integroidut palvelut. Vastaanottotoiminnan keskiössä on kansanterveystyö painopistealueenaan ennaltaehkäisevä työote ja monisairaiden asiakkaiden hoitosuunnitelman laatiminen ja kokonaistilanteen arviointi. Työssä hyödynnetään terveyshyötymallia (Cronic care model, CCM). Palvelu pohjautuu hoidon tarpeen arviointiin, jonka avulla asiakas ohjautuu oikeaaikaisesti ja oikein kohdistuneiden palveluiden piiriin. Palvelujen sujuvuudella varmistetaan oikea hoidon porrastus ja ehkäistään päivystystoiminnan ruuhkautumista. Henkilötyövuosia 60,98 Suoritteet 37 468 (vastaanottopalvelut 28 081 / mpt 6312 / terapiapalvelut 3093) Talousarvion 2017 tavoitteet Palvelujen saatavuus on lainsäädännön edellyttämällä tasolla. Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Hoitotakuun ja asetuksen toteutumisen seuranta. Hoitotakuun ja asetuksen edellytysten täyttyminen. Tavoitetason toteuma 1-8 / 2017 Hoitotakuu toteutuu. Prosessien kuvaaminen päivittäminen. Prosessien toimivuuden arviointi. ja Prosessin kuvaaminen Mittarit ja tavoitetason määrittely, toteutumista seurataan ja raportoidaan. Avosairaanhoidon pääprosessi on yhtenäistetty ja jalkautettu. Diabetesprosessi on päivitetty ja jalkautettu. Pääprosessin kuvaus on käynnissä, valmiusaste 80 %. Diabetesprosessin päivitys on käynnissä, valmiusaste 80 %. Eri toimijoiden välisten hoitoketjujen kuvaaminen ja toimivuuden arviointi. Hoitoketjut tukevat alueen lähipalveluita huomioiden Soteintegraation. Hoitoketjujen kuvaaminen Toteutumista seurataan ja raportoidaan. Yhteiset ja säännölliset kokous- ja muistiokäytänteet. Palvelu tuotetaan sosiaalihuoltolain Lähipalvelut on turvattu luomalla toimivat hoitoketjut, jossa eri tason palvelut on yhdistetty toisiinsa (erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon osalta). Toimivat hoitoketjut ja palvelukokonaisuudet sosiaali- ja terveyspalveluiden sisällä (perusterveydenhoito ja sosiaalipalveluiden saumaton yhteistyö) EPLL:n eli ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen ja terveyskeskuksen yhteistyötä ylläpidetään. Päivystys tuotetaan yhdestä päivystyspisteestä siten, että palvelut ovat yhdistetty ja hoitoketjut ovat toimivat. Valmiusaste 100%. Mielenterveys- ja sosiaalikuntoutuksen päivätoiminnan integraatio muiden toimijoiden kanssa. 4
Asiakaslähtöisten palveluiden edelleen kehittäminen. mukaisesti. Asiakaspalvelukoulutuksen toteuttaminen. Kolmannen sektorin mukaanotto palveluketjujen rakentamisessa (tukee lähipalveluita). Palvelurakenne tukee asiakkaan tarpeita ja odotuksia: Vastaanottotoiminnan aukiolojen laajentaminen virka- ajan ulkopuolelle. Fysioterapeutin suoravastaanottotoiminna n vakiinnuttaminen palvelutarjonnassa. Puustintuvan valmiusaste 100%. Sosiaalityön osaamisen vahvistaminen ja hyödyntäminen esim. päihdetyössä. Sosiaalihuoltolain mukainen omavalvontasuunnitelma on valmis ja hyväksytty. Valmiusaste 100%. Yhteistyö Varsinais- Suomen mielenterveysomaiset FinFamin kanssa on käynnistynyt. Yhteinen koulutus on sovittu 10/2017. Toiminta käynnistyy vuoden 2017 lopulla terveyskeskuksessa. Fysioterapeutin suoravastaanottotoiminta on vakiintunutta. Fysioterapian palvelupisteet kehitetään asiakaslähtöisesti mm. Nispan käyttöönotto 1.6.2017. Nispa toimii pääterveysasemalla, ei Vehmaalla. Valmiusaste 80%. Asiakaspalautteen arviointi. Roidu-palautteet käydään läpi kuukausikokouksissa ja toimintaa kehitetään niiden pohjalta. Suunnitteilla laajempi ja eri toimintoja koskeva asiakaspalautekysely. Virka-ajan ulkopuolella klo 16-18 toimii astma ja diabetes vastaanotot. Toimintaa on tarkoitus laajentaa. Kehittämispäivä sovittu 22.10.2017. Palautteet käydään läpi systemaattisesti. Chat- palvelu käynnistäminen: yhteydenottojen määrä Sähköisesti varattavissa olevat vastaanottoajat: lkm/ kk. Chat-palvelu osaksi palvelutarjontaa Sähköinen Selvitystyö käynnissä. Selvitystyö käynnissä. 5
ajanvaraustoiminto käytössä Resurssit TP 2016 TA 2016 TA 2017 TA 2018 TA 2019 Henkilöstön määrä 63,58 Suun terveydenhuolto Toiminta-ajatus Edistää suun terveydentilaa ja suun terveyden tietoutta sitouttaen potilaat itsehoitoon. Hoidamme potilaat oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa käyttäen hyväksi työntekijöidemme moniammatillista tietotaitoa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Vakanssit 34 Käyntejä 17624 (65% TA 27070) Toiminnan ja talouden tavoitteet 2017 Vuoden 2017 mittarit Vuoden 2017 tavoitetaso Vuoden 2017 1-8 toteuma Potilastietojärjestelmä Kanta-yhteensopivaksi Potilastietojärjestelmä on Kanta- sopiva, ja kaikki työntekijät osaavat sen käytön Potilastiedot tallentuvat Kantaan Kantaan liittymisvalmistelut lähes valmiit. Henkilöstöä on riittävästi ja se on osaavaa ja toimintaan sitoutunutta Kaikissa viroissa/toimissa on suoraan kaupungin virka/työsuhteessa oleva vakituinen työntekijä Vuokrahammaslääk ärien ja - hammashoitajien käyttö on vähentynyt, jolloin henkilöstökustannuk set laskevat. Varahenkilö hammashoitajaksi yhteistoimintaalueella on aloittanut toimessa. Varahammashoitaja on aloittanut toimessa vakinaisena. Vuokrahenkilökunna n määrä on supistunut 0.8:aan Toiminta on kaikilta osin lain ja asetusten mukaista Hoitotakuu toteutuu Kaikissa yhteistoimintaalueen kunnissa toteutuu asetusten vaatimukset Hoitotakuu toteutuu Toimintojen tiivistäminen ja järkeistäminen supistamalla toimipaikkojen määrää. Päivystys ja henkilökunta ovat vakinaisesti samassa toimipisteessä. Kalannin toimipiste on sulautettu Uudenkaupungin keskushammashoito laan. Kalannin muutto lykkääntyy pääterveysaseman remonttitarpeen vuoksi. Sen sijaan Kustavin hammashoitola on siirrettu Taivassalon terveysasemalle 6
toistaiseksi. TP 2015 TA 2016 2017 2018 2019 Henkilöstön määrä 33 33 34 34 35 Työterveyshuolto Toiminta-ajatus Työterveyshuolto toteuttaa yhteistyössä työpaikkojen kanssa työpaikan tarpeiden arviointia, toiminnan suunnittelua, vaikuttavuuden arviointia ja seurantaa sekä laadun parantamista. Työterveyspalveluja tuotettaessa huomioidaan hyvä työterveyshuoltokäytäntö. Toimintaa ohjaa tasavertainen kumppanuus, ennakoivuus, yksilöllisyys, työhyvinvoinnin edistäminen, ohjaaminen ja muutoksissa tukeminen. Työterveyshuolto tuottaa työterveyshuollon sopimuksen tehneille asiakasyrityksille työnantajan järjestämisvelvollisuuteen liittyvät työterveyshuoltopalvelut ja näiden lisäksi myös muita terveydenhuollon palveluita sopimuksen mukaan. Näitä palveluja tuotetaan myös sopimuksen tehneille yrittäjille ja maatalousyrittäjille. Henkilötyövuosia 15,4 toteuma 1.1.- 31.8.2017: henkilötyövuosia: 7,59 = 49,3% Suoritteita 15500 suoritteita : 9139 = 58,96% Talousarvion 2017 tavoitteet Talousarvion 2017 mittarit Talousarvion 2017 tavoitetaso Talousarvion toteuma 1-8 kk/2017 Työterveyshuollon toiminnan suunnittelu ja kehittäminen tavoitteena olla tulevaisuudessakin alueella merkittävä palvelujen tuottaja. Vertaisarvioinnit muihin työterveyshuollon yksiköihin Yhteistyö ja verkostoituminen alueen muiden palvelun tuottajien kanssa. Toteutunut seudullisen työterveyshuollon selvityksen yhteydessä. Asiantuntijan loppuraportti saatu 1.9.2017. Työterveysverkoston laatumittausten tulokset Työterveyslaatuverkoston jäsenyys ja aktiivinen vertaisarviointi. Jäsenyys jatkuu ja tunnusluvut vertailtu. Asiakastyytyväisyyskysely Kysely tehty, käsitelty ja raportoitu. Kehittämiskohteet tunnistettu. Ei erillistä kyselyä tehty. Toteutetaan tarpeen mukaan. Roidu palautejärjestelmä käytössä. Tarjouspyyntöjen määrä ja uudet sopimukset www.sivujen kautta tulevat yhteydenotot ja tarjouspyynnöt Tarjouspyynnöt johtavat sopimuksiin, tav. 100% 25 tarjouspyyntöä, joista tehty 25 sopimusta. Ei toteudu suunnitelman 7
Palvelujen markkinoinnin lisääminen, www sivujen kehittäminen. mukaan. Omat nettisivut ja domain siirretty kaupungin nettisivujen alle. Erityisesti tarjouspyynnöt eivät enää tule sivujen kautta kun oma domain poistui. Toiminta on kilpailukykyistä talouden ja tuottavuuden näkökulmasta Ammattiryhmäkohtaiset tulostavoitteiden toteuma. Henkilöstölle on määritetty työn tavoitteet ja tulostavoitteet. (Mahdollinen tulospalkkion kehittäminen) Kesken, etenee selvitystyön edetessä. Työterveyshoitajille ja työfysioterapeuteille on määritetty taloudellinen tulostavoite. Henkilöstön pätevyys ja toteutuneet täydennyskoulutukset. Hyvinvoiva, motivoitunut ja osaava henkilöstö. Lääkärin virkaan ei ole ollut hakijoita. Palvelut hoidetaan ostopalveluna. Työfysioterapeutti on aloittanut 5/2017. Poissaoloja on ollut tavanomaista enemmän vaikuttaen yksikön tuottavuuteen. Palvelujen tuottaminen Hyvän työterveyshuoltokäytännön ja sopimusten mukaisesti. Prosessien päivitykset raportoidaan. Toimintasuunnitelmien päivitys (kpl) raportoidaan. Palautteet ja poikkeamat Keskeiset palveluprosessit päivitetään ja tarkennetaan prosessien mittaristot. Toiminnan tuottavuuden ja vaikuttavuuden seuranta yhdessä työpaikkojen kanssa. Terveystarkastusprosessi ja työpaikkaselvitysprosessi päivitetty ja mittaristoja on laadittu. Viety IMSjärjestelmään. 8
Vuodeosastohoito Toiminta-ajatus Lähisairaalan osastoilla 1 ja 2 hoidetaan sekä erikoissairaanhoidon- että perusterveydenhuollon hoitoa vaativia potilaita. Osastolla 1 on joustavassa käytössä 5 esh:n kirurgista paikkaa sekä 12 pth:n akuuttipaikkaa. Osastolla 2 on joustavassa käytössä 9 esh:n sisätautista paikkaa sekä 11 pth:n akuuttipaikkaa. Vehmaan vuodeosastolla on 20 pth:n akuuttipaikkaa. Vuodeosastoilla tarjotaan lyhytaikaista, ympärivuorokautista kuntouttavaa erikoissairaanhoitoa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueen kuntalaisille sekä perusterveydenhuollon akuuttihoitoa Yhteistoiminta-alueen kuntalaisille. Osasto 1: Vakansseja 19,00 Hoitopäiviä 2 995 (57%) Osasto 2: Vakansseja 22,90 Hoitopäiviä 4 044 (67%) Vehmaan vuodeosasto: Vakansseja 18,70 Hoitopäiviä 3 738 (60%) Toiminnan ja talouden tavoitteet 2017 Vuoden 2017 mittarit Vuoden 2017 tavoitetaso Toteuma 1-8 kk/ 2017 Vuodeosastohoidon prosessi on toimiva Toiminnan jatkuva kehittäminen ja yhtenäistäminen eri toimintayksiköissä Osaava, motivoitunut ja oikein resursoitu henkilökunta Potilaspaikat Kuormitus % Hoitojaksojen pituus Itsearvioinnit Kehittämiskohteet Palautteet Asiakaspalaute kuljetuskustannukset Osasto 1: 17 paikkaa Osasto 2: 20 paikkaa Vehmaa: 20 paikkaa Osasto 1: pth 86 % esh 80 % Osasto 2: pth 86 % esh 80 % Vehmaa: pth 86 % Osasto 1: pth 10 vrk esh 5 vrk Osasto 2: pth 10 vrk esh 5 vrk Vehmaa: 12 vrk Toiminta ja palvelu tasalaatuista ja toimintatavat yhtenäisiä Siivoustyön avustavien tehtävien uudelleen organisointi: hoitajaresurssin vapautuminen hoitotyöhön Osasto 1: 17 paikkaa, heinäkuussa sulku Osasto 2: 20 paikkaa, heinäkuussa 23 paikkaa Vehmaa: 20 paikkaa Osasto 1: pth 94 % esh 54 % yht 82 % Osasto 2: pth 86 % esh 77 % yht 82 % Vehmaa: pth 77 % Osasto 1: pth 5,6vrk esh 3,5vrk yht 5,0 vrk Osasto 2: pth 5,7vrk esh 4,0vrk yht 4,8 vrk Vehmaa: 9 vrk Itsearvioinnit on joka yksikössä tehty. Sisäiset ja ulkoiset auditoinnit tulossa. Yhteinen vuodeosastohoidon prosessi on kuvattu IMS - järjestelmään Roidu asiakaspalautteiden keruu ja hyödyntäminen vakiintuu. Siivoustyön lisääminen osasto 1 ja osasto 2 helmikuussa Vehmaan siivoustöiden päivitys ja tehtävien jaon tarkennus Kaikilla osastoilla hygieniakatselmus on suoritettu Lähisairaalan vakanssien lisäksi osastoille ostetaan vsshp:ltä ostopalveluna erikoislääkärien työpanosta 1,4 ja farmaseutin työpanosta 0,75. Vehmaan osastosihteeri eläköityy vuoden 2017 aikana. Tehtävät tulevat uudelleen organisoitaviksi. 9
Kotisairaala Toiminta-ajatus Kotisairaalan tehtävänä on tarjota osastohoitoa vastaavaa lyhytaikaista akuuttia sairaanhoitoa kotona tai kotia vastaavassa hoitolaitoksessa asuville kaikenikäisille Uudenkaupungin kuntalaisille. Kotisairaalassa on viisi virtuaalipaikkaa. Kotisairaalassa hoidetaan iv antibioottien, näytteenottojen ja veritiputusten lisäksi vaativaa haavanhoitoa, kivunhoitoa, saattohoitoa tai muuta lääkärin ja sairaanhoitajan suorittamaa tiivistä arviointia ja seurantaa. Vakansseja 4,3 Hoitopäiviä 1152 (79 %), Käyntejä 2 165 Toiminnan ja talouden tavoitteet 2017 Vuoden 2017 mittarit Vuoden 2017 tavoitetaso Toteuma 1-8 kk/ 2017 Kotisairaalan prosessi on toimiva ja oikein resursoitu Virtuaalipaikat Kuormitus % Asiakkaita / päivä Käynnit / päivä Virtuaalipaikkoja 5 Kuormitus 80 % Asiakkaita 4 / päivä Käynnit 10 / päivä Virtuaalipaikkoja 5 Kuormitus 84,28 % Asiakkaita 4,2 / päivä Käynnit 8,9 / päivä Asiantuntija-avun ja ohjauksen tarjoaminen sisäisesti kaupungin muille yksiköille virkaajan ulkopuolella Hoitokäynnit vanhustyön / muissa laitoksissa Korvaushoitoasiakaskäynnit Vältetään turhia potilassiirtoja, hoito saadaan toteutettua tutussa toimintaympäristössä Kaikki asiakaskäynnit pystytään hoitamaan kaupungin omana toimintana Käyntejä vanhustyön laitoksissa 44 (hoitojaksolle kirjaamattomia) Korvaushoitokäyntejä 501 viikonloppuisin ja pyhinä Alkavan toiminnan jatkuva kehittäminen ja tunnetuksi tuleminen Itsearvioinnit Kehittämiskohteet Palautteet Toiminta ja palvelu ovat tasalaatuista ja tarvetta vastaavaa. Asiakaspalautteiden systemaattinen keruu ja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä. Itsearvioinnit on tehty, sisäinen auditointi ollut ja ulkoinen on tulossa. Kotisairaalan prosessi on kuvattu IMS järjestelmään. 10
TERVEYSPALVELUT 2017 Suoritteet 01.01. - 31.08.2017 Uki Vehmaa T:salo Kustavi P:ranta yht. ulkok. kaikki yht. Kouluth/Uki 3 025 3 025 3 025 Kouluth/Vehmaa 243 243 243 Kouluth/T-salo 155 155 155 Kouluth/Kustavi 44 44 44 Kouluth/P-ranta 111 111 111 Lneuvola/Uki 2 132 2 3 20 2 157 23 2 180 Lneuvola/Vehmaa 6 214 7 227 227 Lneuvola/T-salo 180 30 210 1 211 Lneuvola/Kustavi 30 30 2 32 Lneuvola/P-ranta 12 1 266 279 1 280 Hyvinvointineuvola/Uki 678 678 678 Perheneuvola 385 11 16 7 19 438 5 443 Äneuvola/Uki 1 303 45 27 24 155 1 554 22 1 576 Äneuvola/Vehmaa 2 82 27 10 121 3 124 Äneuvola/T-salo 4 65 39 108 7 115 Psuunnittelu/Uki 418 26 7 1 33 485 12 497 Psuunnittelu/Vehmaa 34 3 2 39 39 Psuunnittelu/T-salo 9 9 9 Muu ennehk/uki 2 405 1 2 14 2 422 28 2 450 Muu ennehk/vehmaa 6 338 344 4 348 Muu ennehk/t-salo 4 3 353 26 386 6 392 Muu ennehk/kustavi 1 1 125 127 8 135 Muu ennehk/p-ranta 3 1 143 147 4 151 Avovast./Uki 17 419 111 97 52 291 17 970 471 18 441 Avovast./Vehmaa 262 3 194 125 62 1 3 644 4 3 648 Avovast.T-salo 170 126 1 749 267 2 2 314 141 2 455 Avovast./Kustavi 15 14 100 1 098 1 227 112 1 339 Avovast./P-ranta 365 1 801 2 166 32 2 198 Opetusterveyskeskus 0 0 Päihde- ja miel.terv.työ 4 332 298 391 123 139 5 283 56 5 339 Päihde- ja miel.ter.kunt, 909 2 55 7 973 973 Terapiapalvelut 2 202 299 173 123 250 3 047 46 3 093 Suun th/uki 11 095 103 59 37 475 11 769 234 12 003 Suun th/vehmaa 191 2 039 187 54 2 471 48 2 519 Suun th/t-salo 74 96 1 251 270 1 691 81 1 772 Suun th/kustavi 8 4 32 269 313 7 320 Suun th/p-ranta 66 7 2 929 1 004 6 1 010 Työterveyshuolto 0 9 156,00 Lähisairaala os 1. kir.pain. 1 933 13 62 33 316 2 357 598 2 955 Lähisairaala os 2. sis.pain. 2 043 22 46 30 228 2 369 1 675 4 044 Kotisairaala/Uki 979 116 1 095 57 1 152 Vuodeos/Vehmaa 1 020 1 252 881 300 240 3 693 45 3 738 89 620,00 Huom.! Osastojen hoitopäivissä eivät ole mukana osastolta lähtöpäivät! 11
Talouden toteutuminen 1-8 / 2017 TERVEYSPALVELUT Tiliryhmä TA 2017 TA 2017 muutos TA 2017 yhteensä 1 8/2017 Poikkeam a Tot.-% 1 8/2016 Myyntituotot 8 572 897 0 8 572 897 5 328 622-3 244 275 62,2 % 5 956 600 Maksutuotot 2 401 207 0 2 401 207 1 546 455-854 752 64,4 % 1 407 229 Tuet ja avustukset 0 0 0 0 0-0 Muut toimintatuotot 20 122 0 20 122 12 953-7 169 64,4 % 7 459 TOIMINTATUOTOT 10 994 226 0 10 994 226 6 888 030-4 106 196 62,7 % 7 371 289 Valmistus omaan käyttöön 0 0 0 0 0-0 Henkilöstökulut -12 610 459 0-12 610 459-8 038 151 4 572 308 63,7 % -7 861 663 Palvelujen ostot -5 999 515 0-5 999 515-3 719 909 2 279 606 62,0 % -3 762 346 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 726 706 0-1 726 706-962 272 764 435 55,7 % -839 287 Avustukset -15 000 0-15 000-15 000 0 100,0 % 0 Muut toimintakulut -903 111 0-903 111-619 336 283 775 68,6 % -589 354 TOIMINTAKULUT -21 254 791 0-21 254 791-13 354 668 7 900 123 62,8 % -13 052 649 TOIMINTAKATE -10 260 565 0-10 260 565-6 466 638 3 793 927 63,0 % -5 681 361 Suunnitelman mukaiset poistot -213 029 0-213 029-142 019 71 010 66,7 % -133 729 KAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -10 473 594 0-10 473 594-6 608 657 3 864 936 63,1 % -5 815 090 Suoritteet TA 2017 TA 2017 muutos TA 2017 yhteensä 1 8/2017 Poikkeam a Tot.-% 1 8/2016 Asukasmäärä 15 380 15 380 15 404 24 100,2 % Yli-/alijäämä /asukas -680,99-680,99-429,02 251,97 63,0 % Avoterveydenhuollon käynnit 84 781 84 781 50 951-33 830 60,1 % Enn.ehkäisevän terv.huollon 22 100 22 100 13 465-8 635 60,9 % käynnit Avosairaanhoidon käynnit 62 681 62 681 37 486-25 195 59,8 % Suun terv.huollon käynnit 27 070 27 070 17 624-9 446 65,1 % Työterv.huollon suoritteet (käynnit ja aikaveloitteinen toiminta kokonaisina tunteina) 0 0 9 156 9 156 - Vuodeosastohoidon hoitopäivät 19 488 19 488 11 889-7 599 61,0 % 12
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 1-8 / 2017 Kust. paikka Investointihanke TA 2017 TA 2017 muutos TA 2017 yhteensä Käyttö 1-8/2017 Poikkeama Käytön % 9500 Atk-laitteet, sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinto 42 500 0 42 500 1 968 40 532 4,63 INVESTOINNIT, SOSIAALI - JA TERVEYSTOIMEN HALLINTO 42 500 0 42 500 1 968 40 532 4,63 9501 Pajalan pukukaappien uusiminen 10 000 0 10 000 6 105 3 895 61,05 9502 Merililjakoti, apuvälineet 12 000 20 900 32 900 0 32 900 0,00 INVESTOINNIT, SOSIAALITYÖ 22 000 20 900 42 900 6 105 36 795 14,23 9503 Kotihoito, mobiilijärjestelmä (liittymänen, puhelimet, koulutus) 80 000 35 000 115 000 43 300 71 700 37,65 9505 Kotihoidon kalusteet ja hoitotarvikkeet 25 000 0 25 000 0 25 000 0,00 9506 Kalannin palvelukeskus, kalusteet 15 000 9 897 24 897 4 090 20 807 16,43 9507 Kalannin vanhainkoti, kalusteet ja apuvälineet 10 000 0 10 000 0 10 000 0,00 9508 Merituulikoti, kalusteet ja apuvälineet 15 000 0 15 000 6 155 8 845 41,04 9509 Kuunarin osaston (ent. Matleenan) kalusteet ja apuvälineet 13 800 0 13 800 4 339 9 461 31,44 INVESTOINNIT, VANHUSTEN PALVELUT 158 800 44 897 203 697 57 885 145 812 28,42 9510 Mediatri- ym. lisenssit 20 000 0 20 000 0 20 000 0,00 9511 KanTa-arkisto ja tiedonhallintapalvelut (Suun terveysdenhuolto KanTaan 2016) 50 000 48 000 98 000 58 811 39 189 60,01 9512 Terveyspalveluiden atk-laitteet 50 000 0 50 000 189 49 811 0,38 9513 Tietojärjestelmän päivittäminen/uusim. 100 000 300 000 400 000 0 400 000 0,00 9514 Hammashoitolan uudet 3.krs tilat 25 000 0 25 000 0 25 000 0,00 9515 Hammashuollon uudet 3.krs hoitoyksiköt (Uki) 60 000 0 60 000 0 60 000 0,00 9516 Hammashuollon hoitoyksikkö (Taivassalo) 30 000 0 30 000 0 30 000 0,00 9519 Päivätoimintayksikkö 11 000 0 11 000 0 11 000 0,00 9520 Sähkösängyt ja yöpöydät Vehmaan vuodeosastolle 18 000 0 18 000 18 000 0 100,00 9521 Avosairaanhoidon hoitotarvikkeet (varaus laitehankinnoille) 15 000 60 000 75 000 0 75 000 0,00 9522 Hammashuollon hoitoyksikkö (UKI) 0 50 000 50 000 0 50 000 0,00 9523 Potilastoimiston kalustaminen 0 17 000 17 000 0 17 000 0,00 9524 Avosair.hoidon eristyshuone, kalusteet 0 10 000 10 000 0 10 000 0,00 9525 Kotisairaalan varustaminen 0 30 000 30 000 0 30 000 0,00 9526 Yhteisosaston varustaminen 0 25 000 25 000 0 25 000 0,00 INVESTOINNIT, TERVEYSPALVELUT 379 000 540 000 919 000 77 000 842 000 8,38 INVESTOINNIT, SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS 602 300 605 797 1 208 097 142 957 1 065 140 11,83 13